LAUANTAI VIIKKO 4 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Kirkkoherranviraston uusi työntekijä Riika Nevanperä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUANTAI 29.1.2011 VIIKKO 4 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Kirkkoherranviraston uusi työntekijä Riika Nevanperä"

Transkriptio

1 P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI VIIKKO 4 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Kirkkoherranviraston uusi työntekijä Riika Nevanperä Pyhäjoen kirkkoherranvirastossa aloitti syksyllä uusi työntekijä Riika Nevanperä. Hän nauttii työnsä monipuolisuudesta ja pitää työstä, jossa saa tavata myös ihmisiä toimistotyön ohella. ELINA SARKKINEN Pyhäjoen seurakunnan kirkkoherranvirastossa aloitti syyskuun alusta uusi työntekijä. Yppäristä kotoisin oleva Riika Nevanperä kulkee Oulaisista töissä Pyhäjoella. Työtehtävä vaikutti mielenkiintoiselta, joten hän päätti hakea sitä. Aluksi olin ihmeissäni kahden työpisteen, kirkkoherranviraston ja taloustoimiston töistä. Työnkuva on kuitenkin muovautunut hyvin ja olen oppinut työhön ihan kiitettävästi, Nevanperä kertoo. Työltään hän odottaa sen hallitsemista kokonaisvaltaisemmin ja siten myös uuden oppimista. Riika kertoo pitävänsä työstä, koska se on vaihtelevaa ja siinä tapaa ihmisiä eikä ajatustyöltä voi välttyä. Riika Nevanperä valmistui Oulun seudun ammattikorkeakoulusta tradenomiksi vuonna Aiemmin hän on työskennellyt pankeissa ja suodatinvalmistaja M-Filter Oy:ssä. Nykyiseen työnkuvaan kuuluvat kirkkoherranviraston tehtävät, joita ovat muun muassa virkatodistusten tekemiset ja esimerkiksi hautajaisista ja hääjuhlista sopimiset. Talouspuolella hän hoitaa juoksevia asioita kuten laskujen maksun, kirjanpidon ja palkanlaskennan. Hän kertoo, että päivät ovat hyvin erilaisia: Esimerkkipäivänä voisin ensin tehdä virkatodistukset postiin, sitten päivittää kotisivut ja tehdä kirkolliset ilmoitukset lehtiin. Joku voi tulla sopimaan hautajaisista. Jatkan päivää talouspuolen tehtävillä. Ennen joulua oli erityisen kiireistä, kun piti suunnitella seuraavaa vuotta ja edellistä laittaa niin sanotusti pakettiin. Työtä myös ihmisten parissa Riika kertoo pitävänsä työstä, koska se on vaihtelevaa ja siinä tapaa ihmisiä eikä ajatustyöltä voi välttyä. Hän työskentelee seurakuntatalolla ja tapaa siellä työkavereitaan ja on paljon tekemisissä muiden seurakunnan työntekijöiden kanssa, erityisen paljon diakonissan kanssa, joka työskentelee viereisessä huoneessa. Kirkkovaltuuston pöytäkirjanpitäjänä Riikka osallistuu myös valtuuston kokouksiin. Työ siis ei ole pelkkää toimistossa yksin istumista. Uudesta virastosta on tullut hyvä kohtaamispaikka työkavereiden ja muiden työhön liittyvien ihmisten kanssa. Päivien vilkkaus vaihtelee; joinakin päivinä on hiljaista eikä ihmisiä näy, mutta toisina päivinä saattaa kohdata paljonkin ihmisiä. Olen joka päivä virastoaikaan paikalla. Kirkkoherranvirastoon ihmiset ovat yhteydessä monessa elämän tilanteessa; ristiäisten sopiminen, häät, hautajaiset. Avioliittokuulutukset haetaan vihkimistä varten ja virkatodistuksia vaikka perunkirjoituksiin. Riika Nevanperä kuopuksensa Veeran knssa Pyhäjoen lukio mukana Tsäänssi-messuilla ANNIINA JUNNIKKALA, MARIA SEPPÄ Viikko sitten Raahen Kappaporvarissa järjestettiin Tsäänssi-messut. Näillä rekrytointi- ja koulutusmessuilla oli mukana monia oppilaitoksia sekä yrityksiä. Ihmisiä tuli kiitettävästi paikalle, (ja olihan mukana yksi koirakin). Tarjolla oli myös työelämää käsitteleviä luentoja kiinnostuneille. Pyhäjoen lukion pisteelle väkeä houkuttelivat niin mielenkiinto lukiotamme kohtaan, kuin 15 pussia karkkia. Pyhäjoen lukio kiinnosti muun muassa oman lehtensä, Kuulumisten, sekä ilmaisten pakollisten kurssien kirjojen vuoksi. Katsotaanpa kesän jälkeen, olivatko myyntipuheemme tarpeeksi osuvia. Matias Hirvikoski, Anniina Junnikkala ja Anna Ruotsalainen esittelivät Pyhäjoen lukiota Raahessa.

2 sivu 2 Yrittäjänä Pyhäjoella Markku Pelttari on toiminut yrittäjänä Pyhäjoella jo 18 vuoden ajan. Pyhäjoen Kuulumiset Opinnäytetyönä rakentajamessut NIKO MUURINEN Opinnot alkavat olla loppusuoralla. Tarkoituksenani on opinnäytetyönä järjestää pienimuotoiset rakentajamessut Pyhäjoelle. Messupaikkana toimii Pyhäjoen jäähallin kahvio. Näytteilleasettajia on tällä hetkellä kahdeksan. Tarjolla on monenlaista tietoa talonrakennuksesta: aina tonteista vakuutuksiin ja rahoituksesta keittiösuunnitteluun. Mukana on muun muassa seuraavia yrityksiä: Omega-keittiöt, Sähköpalvelu Anttila, Rakennusliike J@M Korpela sekä Osuuspankki. Messujen yhteistyökumppanina toimii Pyhäjoen Joki-Kiekko. Messukävijöille on tarjolla myös paikallista kiekkoviihdettä D-junioreiden ja edustusjoukkueen otteluina. Pelit pelataan messujen aikana. Messuille ja peleihin on vapaa pääsy. Messukierroksen yhteydessä on mahdollista herkutella makkaralla ja kahvilla. Messut pidetään lauantaina 5. helmikuuta Messuaika on kello 12 kello 17 saakka. Kevät ja samalla rakennuskausi lähestyy kovaa vauhtia. Tule valitsemaan itsellesi sopiva tontti tai uuteen kotiisi sopiva keittiö! Nyt kaikki joukolla messuilemaan! Lisätietoja tarvittaessa: Niko Muurinen, s-posti: niko.muurinen@hotmail.com Markku Pelttari pölynpoistoputken asennustöissä. JOHANNA PELTTARI Kun lama iski 90 -luvulla, Markku Pelttari päätti muutaman kaverinsa kanssa työllistää itsensä ja perustaa yrityksen, Pyramet OY:n. Yrityksen toiminta alkoi vuonna 1992 kolmen yrittäjän voimin. Viimeiset 12 vuotta hän on pyörittänyt yritystä yksin: Vaikka vastuun yrityksestä kannankin yksin, en tunne olevani sen kummempi johtaja, vaan osallistun kaikkeen työn tekoon niin kuin muutkin yrityksessäni työskentelevät henkilöt. Pyramet OY, joka tulee sanoista Pyhäjoen rakennusmetalli, on pääasiassa putkipalkkiteräsrakenteita valmistava ja asentava pieni yritys, joka työllistää kolmesta viiteen henkilöä. Yrityksellä ei ole omia tuotteita, vaan toiminta on alihankintapohjaista tilaustyötä. Yritystä työllistävät pääasiassa isommat konepajat ja rakennusliikkeet. Työnkuva on laaja Työnkuvani on laaja: tarjouslaskennasta siivoamiseen ja kaikkea siltä väliltä, Pelttari kertoo. Työhön kuuluvat materiaalien hankinta, toimistotyöt, asennustyöt ja työnjohto Pyramet OY, joka tulee sanoista Pyhäjoen rakennusmetalli, on pääasiassa putkipalkkiteräsrakenteita valmistava ja asentava pieni yritys, joka työllistää kolmesta viiteen henkilöä. sekä konepajalla kaikki eri työvaiheet. Työpäivät ovat vaihtelevia, eikä juuri samanlaista päivää ole. Normaalisti päivät alkavat seitsemältä aamulla ja kestävät iltaneljään. Nuorempana teimme aivan poskettoman pitkiä työpäiviä. Muutaman vuoden jälkeen huomasi, että ei siitä ole vastaavaa hyötyä ja vähemmälläkin selviää, hän naurahtaa. Yrittäjä näkee työnsä tulokset Yrittäjäksi Pelttari ei varsinaisesti ole kouluttautunut, vaan oikeastaan olosuhteiden pakosta ajautunut. Aika ja työ ovat kuitenkin tehneet tehtävänsä, ja hommat on kantapääkoulua käymällä opittu. Yrittäminen on raskasta silloin, kun on kiire ja tuntuu, että tunnit vuorokaudessa eivät riitä. Myös silloin on omia valintoja tullut mietittyä, kun toiset lähtevät viikonlopun viettoon ja itse on joutunut jäämään töihin. Kun taas hyvinä puolina ovat, että ei ole yhtään samanlaista päivää ja voi itse määritellä työn toteuttamistavan. On myös palkitsevaa nähdä työnsä tulokset. Yrittäjän tulee olla omaaloitteinen, sinnikäs sekä uskoa itseensä ja siihen, mitä on tekemässä, Pelttari toteaa. Suunnitelmissa hänellä on jatkaa yrittäjänä ja työllistää itsensä ja muutaman muunkin jatkossa. On kinkereiden aika Pyhäjoen perinteisillä kinkereillä käsittelemme tänä vuonna rukouksen aihetta. Lähtökohtana on Jeesuksen opettama Isä meidän - rukous. Sen äärellä kysymme, mitä rukous on ja ehkäpä sitäkin, miten rukous tulee kuulluksi ja kuinka voimme sen tuntea. Aiheesta alustaa Lauri Pietikäinen. Tämän vuoden virret valitaan rukousaihetta silmällä pitäen. Kinkerivirret johtaa Outi Krank. Jukka Malisen johdolla käydään keskustelua aiheesta ja toivon mukaan myös erilaisista muista kinkeriväen mielissä liikkuvista mietteistä. Niin ja rippikoululaiset ovat taas mukana. Heiltä kysellään katekismusläksyt. Lauri on antanut niistä ohjeet. Tervetuloa kinkereille Kinkerit ovat seuraavasti: to 3.2. klo 19 Yppäri alapää Helvi ja Markku Kestilällä ke 9.2. klo 19 Liminkakylä Jaana ja Risto Impolalla to klo 19 Pirttikoski Päivi ja Harri Haapakoskella ke klo 19 Viirret-Rajaniemi Reijo Rajaniemellä to klo 19 Ylinenoja Anu Holopaisella / Tapio Kangasjärvelällä to klo 19 Yppärin ylipää Maiju ja Taisto Överstillä Kinkeripaikkaa etsitään vielä: Saaren alueelta, Pohjankylän pohjoispuolelta, Parhalahdelta ja Etelänkylästä. Mikäli voitte pitää kinkerit tänä vuonna, voitte ottaa yhteyttä Jukka Maliseen p

3 Pyhäjoen Kuulumiset sivu Reippari Saloisten Reippaan julkaisema kansallisten sprintti ja keskimatkan hiihtosuunnistusten kisalehti Tervetuloa Raaheen Arvoisa hiihtosuunnistusväki Talvi on ollut suotuisa hiihtosuunnistuskilpailuja ajatellen, kun lunta ja pakkasta on ollut riittämiin jo pidemmän aikaa. Raahessa onkin nyt oiva mahdollisuus testata kisakuntonsa sprintin ja keskimatkan osalta ennen tulevia SM-kilpailuja. Edelliskesän hyvät kokemukset kahdesta kisastartista yhden päivän aikana saivat näin jatkoa myös talvisissa merkeissä. Raahen hiihtomajan alue tarjoaa sopivan haasteellisen maaston, missä varmasti jokainen pääsee mittaamaan niin suunnistustaitonsa kuin fyysistä kuntoaankin. Erityiset kiitokset kisaorganisaatiolle ja tukijoille, mitä ilman kilpailujen järjestäminen ei olisi mahdollista. Omasta ja Saloisten Reippaan puolesta haluan toivottaa kaikille hiihtosuunnistajille ja kannustajille oikein antoisia kisahetkiä. Petri Tuominen Saloisten Reipas suunistusjaoston pj

4 sivu 4 Pyhäjoen Kuulumiset HIIHTOSUUNNISTUKSEN KANSALLISET SPRINTTI JA KESKIMATKA RAAHEN HIIHTOMAJALLA Kilpailuohjeet Kilpailun johtaja Arvo Helanti Valvoja Antero Mikkonen, KoskRi Ratamestarit Ossi Lakkala (sprintti), Markku Myllyaho (keskimatka), Tuomarineuvosto Taisto Kemppainen VaKa, Kari Salo SiSe, Anneli Vilppola Iisu Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton sääntöjä. MATKAT (suoraan/lyhin km) Sarja Sprintti Keskimatka H21A 2,8/3,9 5,8/8,0 D21A 2,5/3,4 4,7/6,5 H21C 2,0/2,8 3,8/5,3 D21C 1,7/2,4 3,4/4,7 H35 2,6/3,6 5,0/7,0 D35 2,2/3,0 4,5/6,2 H40 2,6/3,6 5,0/7,0 D40 2,0/2,8 3,8/5,3 H45 2,4/3,3 4,7/6,5 D45 2,0/2,8 3,6/5,0 H50 2,4/3,3 4,5/6,2 D50 1,7/2,4 3,6/5,0 H55 2,2/3,0 4,5/6,2 D55 1,7/2,4 2,6/3,6 H60 2,2/3,0 3,8/5,3 D60 1,6/2,2 2,6/3,6 Sarja Sprintti Keskimatka H65 2,0/2,8 3,6/5,0 D65 1,6/2,2 2,0/3,4 H70 1,7/2,4 3,4/4,7 D70 1,5/2,1 2,0/3,4 H75 1,6//2,2 2,0/3,4 H80 1,5/2,1 2,0/3,4 H20 2,6/3,6 5,0/7,0 D20 2,2/3,0 4,5/6,2 H18 2,5/3,4 4,7/6,5 D18 2,0/2,8 3,8/5,3 H16 2,2/3,0 3,8/5,3 D16 1,7/2,4 3,6/5,0 H14 1,3/1,8 1,8/2,5 D14 1,3/1,8 1,8/2,5 H12 1,1/1,5 1,5/2,1 D12 1,1/1,5 1,5/2,1 Ensimmäinen lähtö sprintti klo ja keskimatka klo Molemmat lähdöt kilpailukeskuksesta. Kartta on tulostekartta. Sprintti mittakaava 1:5 000 ja keskimatka 1:10 000, koko A4, käyräväli 2,5 m, 1/2011 Uraston kokonaispituus on noin 35 km, josta leveää luistelu-uraa n. 8 km, kapeaa luistelu-uraa 1 km ja katkouraa (leveys 1-1,2 km) 25 km. Metsäautotie vajaa 1 km ja moottorikelkkauraa vajaa1 km. Mallirasti ja Emit -nollauspiste kilpailukeskuksessa. Tarkista Emitin toimivuus! Rastit ovat mallirastin kaltaisia ja sijaitsevat joko uralla tai sen sivussa. Verryttelyalue on rajattu kilpailukeskusalueella. Kilpailumateriaali Kilpailunumerot saa kilpailukeskuksesta. Emit-kortit saa numeroiden läheisyydestä. Kiinnitä numero oikean reiden yläosaan. Merkkaa Emit -korttiin sarja ja kilpailijanumero. Tarkista, että emit numerosi on sama kuin järjestäjille ilmoitettu. Kilpailija vastaa siitä, että hän kilpailee oikealla emit- kortilla. Lähdössä kartan saa 1 min ennen lähtöhetkeä ja kilpailukartta on nähtävillä 2 minuuttia ennen lähtöä. Lähtöön kutsutaan 4 min ennen lähtöhetkeä. Yleisörasti sprintissä kilpailukeskuksessa. Käyvät pisimmät radat (H21A, D21A, H35-50, H18-20) Maalissa suoritetaan Emit-leimaus, jonka jälkeen kilpailija menee leimantarkastukseen. Sprintin kartat kerätään pois ja palautetaan keskimatkan jälkeen. Kilpailunumerot kerätään pois keskimatkan maalissa. Keskeyttäneet kilpailijat ilmoittautuvat maalissa. Kielletyt alueet. Kilpailumaasto on kiellettyä aluetta. Kilpailukarttaan on merkitty kaksi tietä kielletyksi x -merkillä. On käytettävä merkittyjä ylityskohtia. Kielletyllä alueella liikkumisesta seuraa hylkääminen. Pukeutuminen, WC ja pesu. Kilpailukeskuksessa on pesutilat. Ensiapu on kilpailukeskuksessa. Pysäköinti kilpailukeskusalueella. Palkinnot Palkinnot jaetaan yhteistulosten perusteella. Palkittavien määrä ilmenee ilmoitustaululta. Kilpailijoita palvelee kisaravintola hiihtomajalla. Huom! Hiihtoladuilla liikkuu hiihtäjiä. Noudata varovaisuutta tultaessa urilta hiihtoladulle! Onnistuneita suorituksia kaikille!!! SALOISTEN REIPAS Lähtöajat H21A Leinonen Lauri Navi Köngäs Teemu PuolRy Kujala Jouni VetU Viippola Ilpo S Kotaniemi Juha KoskRi Koskela Rauli RasTiimi Mäkinen Seppo S Rahko Sampo Pohjant Ekonoja Antti PelPo Hannuksela Jari S Kiiskinen Pasi RasPi Sipilä Jari PelPo Uusivirta Risto RasTiimi Karppinen Timo Pohjant Kesälä Mikko LaiVe Lähtöajat D21A Hyrkäs Teija LänRa Tiitto Johanna RasTiimi Hannuksela Eija S Laitinen Kaisa OH Perkkalainen Johanna EE Penttilä Marja KoS Silventoinen Ulla SalRe Jaako Niina LänRa Tiitto Katariina RasTiimi Lotvonen Milla LaiVe Ekonoja Linda Botnia

5 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 5 Antti Kauppila kellotti hopeaa Vuokatin urilla 2010 Valvojan lausunto Saloisten Reippaan kansalliset hisu-kilpailut ! Kilpailumaasto on tyyppillistä Raahen seudun rannikkomaastoa. Korkeuserot ovat vähäisiä, kilpailukeskuksen länsilaidalla olevan mäen suuruusluokka. Uraverkosto antaa hienot, haastavat puitteet suunnistustehtävien suorittamiseen. Maastosta löytyy urien varrelta myös tarkkoja pisteitä olinpaikan varmistamiseen. Ratamestariryhmä on paneutunut ratojen suunnitteluun huolellisesti. Uskonkin kilpailun järjestelykoneiston onnistuvan tehtävässään rutinoituneesti. Antero Mikkonen Kilpailun valvoja Sampo Pankki Oyj, SAMPO PANKKI RAAHE SOVIONKATU RAAHE puh

6 sivu 6 Pyhäjoen Kuulumiset KORSU OY Riitta Mattila (oikealla), Ulla Silventoinen ja Maarit Dahlman-Tervala saivat kaulaansa kultaiset viestimitalit myös viime vuonna Vuokatin urilta. PUUOVITEHDAS - KULJETUSLIIKE Ollinkalliontie Raahe Puh , telefax Sähköposti: korsu@korsu.fi Koti kaikkiin tarpeisiin Vuokraus Vesanen Hummastenniemi etunimi.sukunimi@ruukki.com

7 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 7 Seurakunta tiedottaa Kastettu: Keskitalo Matias Eino Juhani Jumalanpalvelus kirkossa su klo 10. Lähetyskahvila seurakuntatalolla jumalanpalveluksen jälkeen. Perhekerho Sarpatissa ke 2.2. klo 12. Terveisiä kirjastolta: satuhetki, kirjavinkkejä. Kirkkokuoro seurakuntatalolla keskiviikkoisin klo Lisätietoja Outi Krank p Runebergin torttujen myynti yhteisvastuun hyväksi pe 4.2 klo 9-15 Eväskontin aulassa sekä Salessa myymälän puolella. Yhteisvastuutempaus su 6.2 klo 11 alkaen Perhejumalanpalveluksella, mukana lasten lauluryhmä klo 12 ruokailu seurakuntatalolla: jauhelihakeitto, leipä, juomat ja kahvit aikuiset 5 e, lapset 3 e, alle 4 v ja yhteisvastuukerääjät ilmaiseksi. Perhelippu 20 e kahvi/ mehu ja pulla erikseen ostettuna 2 e. Ulkona lätynpaistoa nuotiolla, hoijakka, mäkiautokisa Sarpatissa lapsille onnenpyörä (50 snt pyöritys) ja askartelu Seurakuntatalolla myynnissä arpoja, Yv-tuotteita Kinkerit alkavat, aiheena: rukous. Kinkeripaikat:to 3.2. klo 19 Yppäri alapää Helvi ja Markku Kestilällä ke 9.2. klo 19 Liminkakylä Jaana ja Risto Impolalla to klo 19 Pirttikoski Päivi ja Harri Haapakoskella ke klo 19 Viirret-Rajaniemi Reijo Rajaniemellä to klo 19 Ylinenoja Anu Holopaisella / Tapio Kangasjärvelällä Kinkeripaikkaa etsitään vielä: Saaren alueelta, Pohjankylän pohjoispuolelta, Parhalahdelta ja Etelänkylästä. Mikäli voitte pitää kinkerit tänä vuonna, voitte ottaa yhteyttä Jukka Maliseen p Diakonissa Mirja Hirvikoski vuorotteluvapaalla Sijaisena toimii Anna Hietala. Diakoniatyöntekijä on tavattavissa toimistolla seurakuntatalolla ma-to klo 9-10 tai sopimuksen mukaan. Voit soittaa, pyytää kotiisi tai tulla keskustelemaan. Puh. (08) tai Päiväkerhot toiminnassa. Tiedustelet Tuula Karjalainen p / Kouluikäisten kerhot: Sarpatissa: 2-4 lk:n tytöt tiistaisin klo lk:n pojat keskiviikkoisin klo lk:n tytöt torstaisin klo Sählykerho 4.-6.lk monitoimitalolla torstaisin klo Nuoret: - Peli-ilta monitoimitalolla torstaisin klo Nuortenilta Sarpatissa la klo Jokigospel Haapajärvellä pe 4.2. Konsertissa Tera. Osallistumismaksu 10. Tiedustelut Hannulta (puh tai hannu.louhimaa@evl.fi) - Nuorten leiri Tiedustelut Hannulta RY: Leiriseurat su klo 16 ry:llä (Risto Lumiaho, Markku Veteläinen) Ompeluseurat pe 4.2. klo 19 ry:llä Päiväkerho la 5.2. klo 11 ry:llä Raamattuluokka la 5.2. klo Tenho Kalliolla Pyhäkoulu su 6.2. klo 12 Eetu Nikillä ja Timo Lehtelällä Kirkkoherranvirasto p avoinna ma klo 8 12, ti 12-16, ke Tarvittaessa voitte ottaa yhteyden papistoon: kirkkoherra Jukka Malinen p tai seurakuntapastori Lauri Pietikäinen p Pyhäjoen seurakunnan kotisivut löytyvät osoitteesta: Järjestöt toimivat Eläkeliiton Pyhäjoen Yhdistys ry Ti 1.2. klo 12 Päiväkahvit Seurakuntatalolla (huom. paikka). Vieraaksemme tulee kunnanjohtaja Matti Soronen. Arvontaa. Tervetuloa mukaan kaikki vanhat ja uudet jäsenet. Ma 7.2. klo 13 Käsityöpiiri Iltaruskossa. Ke Teatterimatka Ouluun Viulunsoittaja katolla. Paikkoja vielä vapaana. Soita Anna- Liisalle puh vielä vapaana. Soita Anna-Liisa puh Hanhikiven Kiertäjät ry Talvileiri PUKAK`11 Keskikylän koululla. Leiri alkaa pe klo 18 ja päättyy su klo 13. Paikalle saavutaan omin kyydein. Luvassa talvista ja lumista ohjelmaa, kts tarkemmin leirikirjeestä ja lue varustelista huolella. Keskusta Naisten päiväkahvit Kerttu Impolalla to 3.2. klo 12. Tervetuloa! MLL:n perhekahvila maanantaisin kello monitoimitalon kahviossa, myös salin 1.lohko käytössä. Ma 31.1 Avoin kerho. Ma 7.2 M&i-esittely, Marja-Leena Kärnä,kevätmallisto Ma 14.2 Avoin kerho. Ma 21.2 Kirpputori. Ma 28.2 Hiustenleikkausta, Susanna Kallio. Ma 7.3 Hiihtoloma, ei kerhoa. Kahvilaan voit tulla sinä äiti, isä, mummu, pappa lastesi tai lastenlapsiesi kanssa. Lapset saavat leikkiä toisten lasten kanssa, ja aikuiset voivat vaihtaa ajatuksia ja kuulumisia. Kahvilasta voi myös ostaa kahvia ja pullaa pikku rahalla, yhdistys tarjoaa mehut lapsille! Omaishoitajat. Pisaran toiminta jatkuu ma klo 13 Jokikartanon kerhohuoneessa. Toivomme porukkaan uusia osanottajia. Vertaisryhmässä on voimaa! Tervetuloa kaikki entiset ja uudet omaiset! Tiedustelut: Lea puh Pyhäjoen Reserviläiset Vuosikokous Pyhäjoella Puhtolassa ti klo 19. Pannu kuumana vanhoille ja uusille jäsenille! Tervetuloa. Yppärin Erämiehet ry. Ilmoittakaa vuoden 2010 saalistiedot sihteerille, palauttamalla jäsenkortti postissa osoitteeseen Mika Haikola, Pörkäntie 19, Yppäri tai ilmoitus sähköpostilla osoitteeseen mika.haikola@airliquide.com. Kalenteri * kirjastossa Maija Haapakosken valaisimia ja Hannu Haapakosken valokuvia: ma, to 11-16, ti, ke, pe * to-su Talviteatteripäivät Pyhäjoella, * ti 1.3 elokuvia lukion Pauhasalissa: ** klo Veijarit (K13/11), lippu 8 ** klo Jogi-karhu...-s-... lippu 5 ** klo Hella W (K11/9), lippu 8 ** klo Vares-pahan suudelma (K15/13), lippu 8 * la 5.3. Viulunsoittaja katolla, musikaalireissu Ouluun. Ilm. Raahen kulttuuritoimistoon mennessä, puh * la klo 17 konserttibussi Kokkolaan * Raahesalin lippuja voi ostaa Pyhäjoen kirjastosta * Lisää tapahtumia: * Monitoimitalo avoinna mape klo ja la listavuorolaisille. * Vuosi on hyvä aloittaa liikkuen! Kirjaa liikuntasuorituksesi KKI:n kuntokorttiin, jonka voi noutaa monitoimitalolta, virastotalon neuvonnasta tai vapaaaikatoimistosta. * Senioripassi Raahen uimahallilta 20 hintaan 65-v täyttäneille Pyhäjokisille. * Nuorisotilalla 5-6ilta ti klo * Nuorisotilalla Kahaveli avoinna pe klo yläkoululaisille ja sitä vanhemmille nuorille. Tervetuloa! * Kahavelille kaivataan vapaaehtoisia valvojia nuorten vanhemmista tai muuten nuorten kanssa toimimisesta kiinnostuneista. Ota yhteyttä mahd. pian Maireen! (p ) * Vapaa-aikatoimen maksuttomat yleisöluisteluvuorot su klo mailaton, klo mailallinen alle 13v, klo mailallinen yli 13v. Luistelukoulu ma klo ja to Naisten pelivuoro su klo 18.00, (osallistujat maksavatpuolet hallivuokrasta) * Tyttöjen ilta nuorisotilalla ke 2.2. klo 17 alkaen yli 12vuotiaille. Kokkailua, rentoa yhdessäoloa, ruokaa ja juomaa. Tervetuloa! * Reissu KÄRPÄT-KALPA lätkämatsiin ti Ilmoittatumiset 8.2. klo 15 mennessä virastotalon infoon (43901). Osallistumismaksu 23 (sis. kyydin ja lipun). * Talviteatteripäivien Nuorten live musiikki ilta Monitoimitalolla pe klo 20. Vapaa pääsy, tervetuloa! Uusi matkailu- ja palveluesite on ilmestynyt Pyhäjoen ja Raahen uusi, yhteinen matkailu- ja palveluesite on ilmestynyt. Esitteestä löytyy päivitetyt tiedot mm. harrastuspaikoista, käyntikohteista, nähtävyyksistä, ruoka- ja majoituspaikoista sekä ostospaikoista. Uutuutena on kartta, johon nämä paikat on merkitty. Vihkosta saa maksutta mm. kirjastosta ja kunnavirastolta. P YHÄJOEN KUULUMISET PÄÄTOIMITTAJAT Sari Rintamäki Arvo Helanti TAITTAJAT Arvo Helanti kuulumiset@pyhajoki.fi Puh. (08) Fax (08) Taittaja: (08) Päätoimittaja: (08) Taloussihteeri: (08) Seuraava lehti (nro 5) ilmestyy >> lauantaina Aineisto toimitettava >> tiistaina klo mennessä Painosmäärä >> vko 4: 2010 kpl >> vko 5: 1810 kpl Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 23%) >> 0,35 /pmm, toistohinta 0,30 /pmm, minimikoko 35 pmm >> puoli sivua: 100 >> koko sivu: 150 >> järjestöpalsta: 30 /vuosi Ilmoitusehdot Lehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä. Julkaisija: Pyhäjoki Data Oy ISSN Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Lehden jakelu: Raahelainen, ilmoitukset jakeluhäiriöistä puh (Minna Lattunen)

8 sivu 8 Pyhäjoen Kuulumiset Anja Snellman: Tiedossa saa olla aukkoja; paljon vakavampia ovat aukot tunteissa. PYHÄJOEN KUNTA Haemme KIINTEISTÖPÄÄLLIKKÖÄ Valittavan henkilön tehtäviin kuuluvat rakennuttamis- ja valvontatehtävät kunnan omistamien kiinteistöjen ylläpidossa, peruskorjauksissa ja laajennuksissa sekä isännöintitehtävät kuntakonsernissa. Tehtäviin kuuluu myös kunnan kadunrakennus- ja viherrakennustöiden ylläpito, rakennuttaminen ja valvonta. Valittavalta edellytetään vähintään alempaa korkeakoulututkintoa (AMK) talonrakennuksen linjalta tai aikaisempaa teknisen opiston insinöörin/rakennusmestarin tutkintoa. Arvostamme hyvää käytännön kokemusta alan tehtävistä, aktiivista otetta työhön, luotettavuutta ja hyviä vuorovaikutustaitoja. Palkkaus määräytyy teknisten sopimuksen mukaan. Hakijat voivat esittää oman palkkatoivomuksensa. Tehtävään valitun on ennen valinnan vahvistamista esitettävä hyväksyttävä lääkärintodistus. Tehtävässä sovelletaan 4 kuukauden koeaikaa. Toimi tullaan muuttamaan viraksi kunnanhallituksen päätöksellä kevään 2011 aikana. Hakemukset opinto- ja työtodistuksineen tulee toimittaa klo mennessä os. Pyhäjoen kunta, tekninen lautakunta, PL 6, Pyhäjoki. Kuoreen tunnus kiinteistöpäällikkö. Lisätietoja: tekninen johtaja Pirkko Tuuttila p Pyhäjoella Pyhäjoen tekninen lautakunta

HIIHTOSUUNNISTUKSEN SPRINTTI (WRE) JA KESKIMATKA Kouvolan Valkealassa EM-katsastukset ja nuorten MM-katsastukset

HIIHTOSUUNNISTUKSEN SPRINTTI (WRE) JA KESKIMATKA Kouvolan Valkealassa EM-katsastukset ja nuorten MM-katsastukset HIIHTOSUUNNISTUKSEN SPRINTTI (WRE) JA KESKIMATKA Kouvolan Valkealassa 15.1.2011 EM-katsastukset ja nuorten MM-katsastukset Kilpailunjohto Kilpailun johtaja Hannu Reiman Ratamestari Rauno Vanhalakka Tulospalvelun

Lisätiedot

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010

Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kansalliset 2-päiväiset Pohjantähtirastit 29.5.-30.5.2010 Kilpailuohjeet Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Pääratamestari: Lasten radat: Tulospalvelun johtaja: Kilpailu- ja ratavalvoja: Tuomarineuvosto:

Lisätiedot

Alustavat KILPAILUOHJEET

Alustavat KILPAILUOHJEET 33. Rastijahti Pöytyällä 17.10.2010 Alustavat KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Helasuunnistus kansallinen keskimatka Tampere Kaukajärvi Nämä Kilpailuohjeet ovat alustavat, lopulliset löytyvät kilpailukeskuksen tulostaululta. Kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä

Lisätiedot

Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita.

Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita. Kilpailuohjeet Avoimet kansalliset pyöräsuunnistuskilpailut, EP:n ja ÖID:n AM-kilpailut Teuvalla 25-26.7.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita. Kilpailun

Lisätiedot

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET Lopullinen kilpailuohje julkaistaan kilpailupäivänä ilmoitustaululla Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä sekä Satakunnan Suunnistus

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET PYÖRÄSUUNNISTUS SM PITKÄ MATKA

KILPAILUOHJEET PYÖRÄSUUNNISTUS SM PITKÄ MATKA 1(5) KILPAILUOHJEET PYÖRÄSUUNNISTUS SM PITKÄ MATKA SUNNUNTAI 26.9.2010, klo 10 Kilpailussa noudatetaan Suomen liiton sääntöjä, SM-pyöräsuunnistuksen erillisohjeita sekä järjestäjien antamia ohjeita. TOIMIHENKILÖITÄ

Lisätiedot

Hiihtosuunnistuksen Pohjois Pohjanmaan ja Kainuun aluemestaruuskilpailut Vaalassa

Hiihtosuunnistuksen Pohjois Pohjanmaan ja Kainuun aluemestaruuskilpailut Vaalassa Hiihtosuunnistuksen Pohjois Pohjanmaan ja Kainuun aluemestaruuskilpailut Vaalassa 5.3.2016 KILPAILUOHJEET Säännöt: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. Kilpailunjohto:

Lisätiedot

XIII Pohjantähtirastit

XIII Pohjantähtirastit XIII Pohjantähtirastit 14. 15.5.2016 Kilpailuohjeet Päätoimihenkilöt: Kilpailun johtaja: Ratamestarit: Tulospalvelun johtaja: Kuulutus: Info: Kilpailu- ja ratavalvoja: Tuomarineuvosto: Vesa Halonen Timo

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Sunnuntai 8.4.2012 SM-erikoispitkä, Ritavalkean hiihtokeskus, ensimmäinen lähtö klo 10:00

KILPAILUOHJEET. Sunnuntai 8.4.2012 SM-erikoispitkä, Ritavalkean hiihtokeskus, ensimmäinen lähtö klo 10:00 KILPAILUOHJEET Ohjelma Perjantai 6.4.2012 sprintti, Pellon keskusurheilukenttä, ensimmäinen lähtö klo 15:00 Sunnuntai 8.4.2012 SM-erikoispitkä, Ritavalkean hiihtokeskus, ensimmäinen lähtö klo 10:00 Maanantai

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta Kilpailuohjeet Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjän antamia ohjeita. Kilpailunjohto Kilpailunjohtaja Jouko Karppanen Lähdöt

Lisätiedot

SK VUOKSEN III TALVIRASTIT 18 19.12.2010

SK VUOKSEN III TALVIRASTIT 18 19.12.2010 KILPAILUOHJEET 16.12.2010 SK VUOKSEN III TALVIRASTIT 18 19.12.2010 1. Kilpailunjohto Kilpailun johtaja Ratamestarit Tulospalvelun johtaja Valvoja Jukka Nenonen Anssi Juutilainen ja Juha Similä Tommi Villanen

Lisätiedot

Ensimmäiset lähdöt sprintissä klo 10.00 ja keskimatkalla klo 13.00

Ensimmäiset lähdöt sprintissä klo 10.00 ja keskimatkalla klo 13.00 Kansallinen KS:n sprintti ja keskimatka 10.3.2013 Kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n ja järjestäjien kilpailuohjeita Kilpailunjohto Kilpailun johtaja Ratamestarit Valvoja Petri Hynninen, apulainen

Lisätiedot

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu 1 Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Seinäjoen Ylistaron Untamalassa su 31.5.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 20.6.2013 Lopulliset ohjeet kisapaikalla Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366 Ratamestari: Jussi Elo Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja:

Lisätiedot

Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet

Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet Alustavat kilpailuohjeet HUOM! Lopulliset kilpailuohjeet nähtävänä kilpailupäivänä tulostaululla. Kilpailuohjeet Kansallinen pyöräsuunnistuskilpailu Sprintti ja Keskimatka 2.8.2009 Mynämäellä Fillari-Cup

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa

Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa ALUSTAVA KILPAILUOHJE Lounais-Suomen Partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailut ja nuorten aluekilpailu Suikkilassa 21.5.2018 Säännöt Partiolaisten kilpailussa noudatetaan Lounais-Suomen partiopiirin suunnistusmestaruuskilpailujen

Lisätiedot

Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus

Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus 1 Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus 14.5.2016 Joensuun Kiihtelysvaarassa Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Lopulliset kilpailuohjeet ovat nähtävillä

Lisätiedot

LAPIN LUMIRASTIT 2013 KILPAILUOHJEET

LAPIN LUMIRASTIT 2013 KILPAILUOHJEET päivitys 26.3.2013 LAPIN LUMIRASTIT 2013 KILPAILUOHJEET Ohjelma Sprintti pe 29.3. Kallinkangas, Keminmaa klo 15 alkaen SM-erikoispitkä la 30.3. Puuluoto, Tornio klo 10 alkaen Keskimatka su 31.3. Puuluoto,

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi Huom! Nämä kilpailuohjeet ovat alustavat, viralliset kilpailuohjeet ovat nähtävillä kilpailukeskuksen tulostaululla. Kilpailuohjeet Kilpailussa

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas elokuuta 2014

KILPAILUOHJE. Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas elokuuta 2014 KILPAILUOHJE Kansallinen keskimatka ja maakuntaviesti Raahe, Sarvankangas 23.-24. elokuuta 2014 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun johtaja Valvoja Ratamestariryhmän

Lisätiedot

Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien ohjeita.

Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien ohjeita. Kevyt-olo rastit Iisalmi 08.06.2019 KILPAILUOHJEET Kilpailun joht. Martti Huusko Kilpailun/ratavalvoja: Hannu Kankkunen Tulospalvelun johtaja: Veijo Vainikainen Ratamestarit: Ritva Partanen, lasten radat

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Vappurastit 2018 Tiistaina klo 11

Kilpailuohjeet Vappurastit 2018 Tiistaina klo 11 27.4.2018 1(5) Kilpailuohjeet Vappurastit 2018 Tiistaina 1.5.2018 klo 11 Vappurastit 2018 on avoin, kansallinen keskimatkan suunnistuskilpailu. Kilpailukeskus Kilpailukeskus sijaitsee Toivalan kentällä

Lisätiedot

Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015. (Emit) KILPAILUOHJEET. Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo)

Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015. (Emit) KILPAILUOHJEET. Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo) 1 Kokkolan Suunnistajien avoin kansallinen Kärppäjahti Öjassa 6.6.2015 Toimihenkilöt (Emit) KILPAILUOHJEET Kilpailun johtaja Timo Ronkainen (Kilpailupäivänä Pertti Salo) Pääratamestari Mikko Kukkola Lasten

Lisätiedot

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 21.6.2018 Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Jarmo Kerttula 044 533 0370 Ratamestari: Jussi Elo Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja: Mikko Laaksonen 044 085 4220 Kilpailun

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET 34. Rastijahti Pöytyällä 16.10.2011 ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun

Lisätiedot

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Hämeen avoin AM-sprint 14.5.2013 KILPAILUOHJEET Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja näitä järjestäjän

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu klo 12.15

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu klo 12.15 11.9.2013 1(5) Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu 14.9.2013 klo 12.15 Huom! Tämä on alustava kilpailuohje. Tarkista lopullinen kilpailuohje kilpailupaikalla. Tuplasprintti Tuplasprintti on

Lisätiedot

LAUANTAI 5.2.2011 VIIKKO 5 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Opiskelijaksi Pyhäjoen lukioon

LAUANTAI 5.2.2011 VIIKKO 5 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Opiskelijaksi Pyhäjoen lukioon P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 5.2.2011 VIIKKO 5 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Opiskelijaksi Pyhäjoen lukioon Raahessa asuva Anna Ruotsalainen aloitti viime syksynä peruskoulun jälkeiset opintonsa

Lisätiedot

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Säännöt, ohjeet: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 20.6.2019 Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366 Ratamestari: Juha-Matti Suominen Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja: Mikko Laaksonen 044 085 4220

Lisätiedot

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. E-P:n pitkän matkan aluemestaruuskilpailut 9.8.2014 Teuvalla KILPAILUOHJEET TOIMIHENKILÖT Kilpailun johtaja: Pasi Nevala Ratamestarit: Jari Mahlamäki, Pasi Lyyluoma Kilpailunvalvoja Karl-Gustav Norrgrann,

Lisätiedot

Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus 2.5.2015

Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus 2.5.2015 Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus 2.5.2015 KILPAILUKESKUS Pysäköinnistä (Cooper-rata) on viitoitus kilpailukeskukseen, jonne ajo omalla autolla

Lisätiedot

Kilpailuohjeet 40. Vappurastit Tuusulan Rusutjärvellä Avoin kansallinen kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu klo 10 ja klo 13.

Kilpailuohjeet 40. Vappurastit Tuusulan Rusutjärvellä Avoin kansallinen kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu klo 10 ja klo 13. 30.4.2017 1(4) Kilpailuohjeet 40. Vappurastit Tuusulan Rusutjärvellä 1.5.2017 Avoin kansallinen kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu klo 10 ja klo 13. Kilpailukeskus Kilpailukeskus sijaitsee Tuusulassa

Lisätiedot

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT 21. 22.5.2016 KILPAILUOHJEET KILPAILUMATKAT: Lähtö 1: Lähtöpaikalle matkaa lauantaina 900 m ja sunnuntaina 300 m. Rajarastien matkat

Lisätiedot

KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015

KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 Alustavat Kilpailuohjeet 1. KILPAILUSÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366

Lisätiedot

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT

AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT AVOIN KANSALLINEN SUUNNISTUSKILPAILU JOUTSENON KULLERVON RAJARASTIT 19. 20.5.2018 KILPAILUOHJEET KILPAILUMATKAT: Lähtö 1: Lähtöpaikalle matkaa lauantaina 700 m ja sunnuntaina lähtö on kilpailukeskuksesta.

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla elokuuta 2013

KILPAILUOHJE. Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla elokuuta 2013 KILPAILUOHJE Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut, pitkämatka ja viesti Pattijoen Mäntykankaalla 17.-18. elokuuta 2013 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina 3.8.2014 klo 11 ja 13.30

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina 3.8.2014 klo 11 ja 13.30 3.8.2014 1(5) Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu Sunnuntaina 3.8.2014 klo 11 ja 13.30 Tämä on alustava kilpailuohje. Tarkista lopullinen kilpailuohje kilpailupaikalla. Tuplasprintti Tuplasprintti

Lisätiedot

KANSALLISET HIIHTOSUUNNISTUSKILPAILUT Pikku-Syöte Hisu KESKIMATKA JA PITKÄMATKA

KANSALLISET HIIHTOSUUNNISTUSKILPAILUT Pikku-Syöte Hisu KESKIMATKA JA PITKÄMATKA KANSALLISET HIIHTOSUUNNISTUSKILPAILUT Pikku-Syöte Hisu 6.-7.1.2018. KESKIMATKA JA PITKÄMATKA KILPAILUOHJEET (alustavat): SÄÄNNÖT: Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita.

Lisätiedot

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Tampere-suunnistuksen sprintti 28.6.2013 KILPAILUOHJEET Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja näitä

Lisätiedot

Valio Play -suunnistus Kyröskoskella KILPAILUOHJEET

Valio Play -suunnistus Kyröskoskella KILPAILUOHJEET Valio Play -suunnistus Kyröskoskella 19.8.2018 KILPAILUOHJEET Säännöt, ohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjien antamia ohjeita. Nämä ohjeet ovat alustavat. Viralliset ohjeet

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Kaakon Nuorten Rasti-Cup ja avoin Sähkö sprinttikilpailu Kouvolan Kasarminmäellä 13.9.2014

KILPAILUOHJEET. Kaakon Nuorten Rasti-Cup ja avoin Sähkö sprinttikilpailu Kouvolan Kasarminmäellä 13.9.2014 KILPAILUOHJEET Kaakon Nuorten Rasti-Cup ja avoin Sähkö sprinttikilpailu Kouvolan Kasarminmäellä 13.9.2014 Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Kilpailun organisaatio Kilpailunjohtaja:

Lisätiedot

Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla 9.9.2015 Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus

Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla 9.9.2015 Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus LOIMAAN JANKKO RY. Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla 9.9.2015 Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus 1. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja ja tiedottaja: Osmo Hongisto puh. 040 716

Lisätiedot

35. Rastijahti Pöytyän Yläneellä

35. Rastijahti Pöytyän Yläneellä 35. Rastijahti Pöytyän Yläneellä 14.10.2012 KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt Kilpailun

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

TUUSULAN VOIMA-VEIKKOJEN KESKIMATKAN SUUNNISTUSKILPAILUN KILPAILUOHJEET

TUUSULAN VOIMA-VEIKKOJEN KESKIMATKAN SUUNNISTUSKILPAILUN KILPAILUOHJEET TUUSULAN VOIMA-VEIKKOJEN KESKIMATKAN SUUNNISTUSKILPAILUN 17.6.2010 KILPAILUOHJEET 1 PERUSTEET Tuusulan Voima-Veikot järjestää kansallisen keskimatkan suunnistuskilpailun Maailmancupin suunnistuskilpailun

Lisätiedot

Hiihtosuunnistuksen am-kilpailu E-P, K-P, ÖID, mestaruuskilpailu FSO Vetelissä

Hiihtosuunnistuksen am-kilpailu E-P, K-P, ÖID, mestaruuskilpailu FSO Vetelissä Hiihtosuunnistuksen am-kilpailu E-P, K-P, ÖID, mestaruuskilpailu FSO 11-12.3.2017 Vetelissä KILPAILUOHJE Kilpailun johto Kilpailun johtaja Ratamestari Tulospalvelu Valvoja Tuomarineuvosto: Raimo Haapalehto

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Kukkosuunnistus

KILPAILUOHJEET. Kukkosuunnistus KILPAILUOHJEET Kukkosuunnistus 21.6.2012 Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366 Ratamestari: Jukka Suominen Tulospalvelu: Pertti Anttila Tiedottaja: Mikko Laaksonen 044 085 4220 Kilpailun

Lisätiedot

Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la 6.6.2015

Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la 6.6.2015 KILPAILUOHJEET Keskimatkan Etelä-Pohjanmaan avoin aluemestaruuskilpailu ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Kauhajoella Katikassa la 6.6.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien

Lisätiedot

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä maali 1. Vesa Halonen pj SK PT Yleisseuranta 2. Tommi Sillanpää SK PT Yleisseuranta 3. Kaj Fredriksson SK PT Tulostus 4. Kai Mutka SK PT Videoseuranta

Lisätiedot

Harjavallan Pirkkalassa KILPAILUOHJEET. Säännöt: Toimihenkilöt: Sami Keskimäki. Suunnistustarvike. Jokinen. Myllymäki

Harjavallan Pirkkalassa KILPAILUOHJEET. Säännöt: Toimihenkilöt: Sami Keskimäki. Suunnistustarvike. Jokinen. Myllymäki Harjavallan Pirkkalassa 2-30.4.201 KILPAILUOHJEET Säännöt: Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä ohjeita Toimihenkilöt: Kilpailunjohtaja Ratamestariryhmä Tulospalvelu Valvoja (la) Valvoja

Lisätiedot

Kettumetsän rastipäivät

Kettumetsän rastipäivät sivu: 1/ 9 Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Kettumetsän rastipäivät Ulvilassa 8-9.9.2012 Kultainen kompassi -cup finaali 38. Nuorten alueottelu Satakunta-Häme-Varsinais-Suomi KILPAILUOHJEET SÄÄNNÖT:

Lisätiedot

KuUS-rastit on avoin kansallinen, kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu.

KuUS-rastit on avoin kansallinen, kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu. KuUS-rastit 2019 lauantaina 31.8.2019 klo 11 ja klo 14 KILPAILUOHJEET KuUS-rastit on avoin kansallinen, kaksiosainen keskimatkan suunnistuskilpailu. Kilpailun tulokset lasketaan molempien kilpailujen yhteenlaskettujen

Lisätiedot

Kilpailunjohtaja Mikko Heikkinen, puh. 0400 750 884 Tiedottaja Jarmo Tanskanen, puh. 050 553 6899

Kilpailunjohtaja Mikko Heikkinen, puh. 0400 750 884 Tiedottaja Jarmo Tanskanen, puh. 050 553 6899 Suunnistuksen SM keskimatka R2 Kangasalla 15.9.2012 KILPAILUOHJEET Kilpailunjohto Tuomarineuvosto Kilpailunjohtaja Mikko Heikkinen, puh. 0400 750 884 Tiedottaja Jarmo Tanskanen, puh. 050 553 6899 Varajohtaja

Lisätiedot

Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut 11.5.2013 Oulussa

Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut 11.5.2013 Oulussa Kansalliset Pohjantähti-rastit ja Pohjois-Pohjanmaan aluemestaruuskilpailut 11.5.2013 Oulussa - henkilökohtainen sprinttikilpailu ja parisprinttiviesti Henkilökohtaisen kilpailun ja viestin yhteiset ohjeet

Lisätiedot

Kaakon Suunnistuksen pitkän matkan ja viestin aluemestaruuskilpailut

Kaakon Suunnistuksen pitkän matkan ja viestin aluemestaruuskilpailut Kaakon Suunnistuksen pitkän matkan ja viestin aluemestaruuskilpailut 11-12.8.18 Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton kilpailusääntöjä, Kaakon Suunnistuksen ja näitä järjestäjien ohjeita. Toimihenkilöt

Lisätiedot

Alun talvirastit Alustavat kilpailuohjeet

Alun talvirastit Alustavat kilpailuohjeet Alun talvirastit 10.-11.3.2018 Alustavat kilpailuohjeet Yleisohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjien antamia ohjeita. Kilpailun johto Kilpailun johtajana toimii Timo Halla-aho

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Hiihtosuunnistuksen Kaakon Suunnistuksen, Uusimaan ja Keski-Suomen (vain keskimatka ja pitkämatka) aluemestaruuskilpailut Joutsenossa 11.-12.3.2017 ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Säännöt: Kilpailussa noudatetaan

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18

Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, keskiviikkona 13.1.2016 klo 18 Tyrnävän seurakuntatalon taukohuoneessa. Kahvitarjoilu alkaa klo 17.45.

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

KANSALLISET RAJARASTIT JOUTSENOSSA 9-10.5.2015

KANSALLISET RAJARASTIT JOUTSENOSSA 9-10.5.2015 KANSALLISET RAJARASTIT JOUTSENOSSA 9-10.5.2015 KILPAILUOHJEET Matkat: La ja su lähtö 1 kilpailukeskuksessa La lähtö 3 matkaa 150 m Sarja Lauantai 9.5 Lähtö Sunnuntai 10.5 Lähtö H 21 A 10,92 km 3 6,35 km

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Kansallinen keskimatka lauantaina

Kilpailuohjeet Kansallinen keskimatka lauantaina Kilpailuohjeet Kansallinen keskimatka lauantaina 8.7.2017 Kilpailusäännöt ja ohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä sekä järjestäjien antamia ohjeita. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja: Harri

Lisätiedot

LAUANTAI 26.5.2012 VIIKKO 21 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU

LAUANTAI 26.5.2012 VIIKKO 21 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 26.5.2012 VIIKKO 21 Opiskelen Helsingin yliopistossa yleistä valtio-oppia. Pääaineenani on maailmanpolitiikan tutkimus, kertoo kevään 2010 ylioppilas Ella Keski-Panula. Valtio-oppi

Lisätiedot

95-vuotis juhlakilpailu

95-vuotis juhlakilpailu KUUSANKOSKEN URHEILUSEURA R.Y. 95-vuotis juhlakilpailu KILPAILUOHJEET Keskimatkan kansallinen suunnistuskilpailu sunnuntaina 8.8.2010 Kouvolan Teuroisissa. Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä

Lisätiedot

Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa

Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa Kilpailuohje Alustava kilpailuohje (lopullinen kilpailukeskuksen info taululla) Decens-iltapikakisa Sastamalan Vammalassa 28.6.2017 Toimihenkilöt Kilpailun johtaja: Tatu Saari Ratamestarit: Hannu Siuko

Lisätiedot

SUUNNISTUKSEN SOTILAIDEN SM-KILPAILUT

SUUNNISTUKSEN SOTILAIDEN SM-KILPAILUT SUUNNISTUKSEN SOTILAIDEN SM-KILPAILUT Henkilökohtainen kilpailu Pälkäneellä ke 17.9.2014 klo 12 HUOM! Nämä ovat alustavat kilpailuohjeet. Tarkasta lopulliset vielä kilpailupaikalla! Valvojan lausunto Kilpailumaastona

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Kilpailuohje. Koululiikuntaliiton Oulun alueen avoimet suunnistusmestaruuskilpailut torstaina

Kilpailuohje. Koululiikuntaliiton Oulun alueen avoimet suunnistusmestaruuskilpailut torstaina Kilpailuohje Koululiikuntaliiton Oulun alueen avoimet suunnistusmestaruuskilpailut torstaina 22.9.2016 1. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n ja KLL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia ohjeita. SSL:n

Lisätiedot

Tampere-suunnistuksen sprintti 17.7.2015. Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Tampere-suunnistuksen sprintti 17.7.2015. Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Tampere-suunnistuksen sprintti 17.7.2015 KILPAILUOHJEET Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje on nähtävänä kilpailukeskuksessa. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja näitä

Lisätiedot

Toimihenkilöt. Kilpailukeskus Pyhäjoen monitoimitalo, Koulutie 7, Pyhäjoki. Kilpailusäännöt. Aluemestaruuskilpailut.

Toimihenkilöt. Kilpailukeskus Pyhäjoen monitoimitalo, Koulutie 7, Pyhäjoki. Kilpailusäännöt. Aluemestaruuskilpailut. Kilpailuohjeet Pyhäjoen sprintit 9.9.2017 Pyhäjoki Kansalliset sprinttikilpailut ja P-P:n AM-sprintti Lopulliset kilpailuohjeet ovat kilpailukeskuksen ilmoitustaululla. Toimihenkilöt Kilpailun johtaja:

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

Kankaanpää Rastien kilpailuohjeet

Kankaanpää Rastien kilpailuohjeet Kankaanpää Rastien kilpailuohjeet 1. Kilpailusäännöt Kilpailussa noudatetaan suunnistuksen lajisääntöjä ja järjestäjän laatimia erillisohjeita (kilpailuohje). 2. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja Jukka Katajisto

Lisätiedot

Tyrnävän seurakunta Kirkkoneuvosto Esittelylista/pöytäkirja 3/ Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen!

Tyrnävän seurakunta Kirkkoneuvosto Esittelylista/pöytäkirja 3/ Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Arvoisa kirkkoneuvoston jäsen! Tyrnävän seurakunnan kirkkoneuvoston kokous pidetään, jos Jumala suo, torstaina 22.2.2018 klo 19.30 tai heti, kun kirkkovaltuuston kokous on päättynyt talossa. Tervetuloa!

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Toimihenkilöt. Kilpailun valvoja Harald Slotte OK Botnia. Tuomarineuvosto

KILPAILUOHJEET. Toimihenkilöt. Kilpailun valvoja Harald Slotte OK Botnia. Tuomarineuvosto Kokkolan Suunnistajien avoin Am-pitkämatka ja Am-viesti Laajalahti 12-13.8.2017 Toimihenkilöt KILPAILUOHJEET Kilpailun johtaja Timo Ronkainen, Kari Myllymäki Pääratamestari Arto Fränti Lasten radat Tuomas

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET (alustavat ) Satakunnan ja Varsinais-Suomen AM-pitkämatka

KILPAILUOHJEET (alustavat ) Satakunnan ja Varsinais-Suomen AM-pitkämatka KILPAILUOHJEET (alustavat 10.8.2018) Satakunnan ja Varsinais-Suomen AM-pitkämatka 11.8.2018 Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366 Ratamestari: Jyrki Lammila Tulospalvelu: Pertti Anttila

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tarmon kansalliset 18.5.2014 Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa.

Kilpailuohjeet Tarmon kansalliset 18.5.2014 Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa. Kilpailuohjeet Tarmon kansalliset 18.5.2014 Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje nähtävänä kilpailukeskuksessa. 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET 19.5.2018 10.5.2018 Tapahtuman johto-organisaatio: Kilpailun johtaja: Tanja Nyholm Ratamestari: Rauno Autio Valvoja: Matti Viirto, Hiidenkiertäjät Tuloslaskenta: Tommy Rantala

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Suunnistavan Uudenmaan Alueoravapolkuviesti 2013 Keravalla Keinukallion ulkoilualueella keskiviikkona 22. toukokuuta 2013

Suunnistavan Uudenmaan Alueoravapolkuviesti 2013 Keravalla Keinukallion ulkoilualueella keskiviikkona 22. toukokuuta 2013 Suunnistavan Uudenmaan Alueoravapolkuviesti 2013 Keravalla Keinukallion ulkoilualueella keskiviikkona 22. toukokuuta 2013 KILPAILUOHJE SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjien antamia

Lisätiedot

WRE Bulletin2 / Kilpailuohjeet

WRE Bulletin2 / Kilpailuohjeet WRE Bulletin2 / Kilpailuohjeet Kilpailun järjestäjä Kouvolan Suunnistajat Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja Mikko Kekki +358405176096 Tiedottaja Kirsi Kiiskinen +358442204168; kirsi.kiiskinen@gmail.com Info

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Kilpailuohjeet. Vappurastit 2019 Tuusulan Rusutjärvellä Tuusulan Voima-Veikot ry. Suunnistus

Kilpailuohjeet. Vappurastit 2019 Tuusulan Rusutjärvellä Tuusulan Voima-Veikot ry. Suunnistus 30.4.2019 1(6) Kilpailuohjeet Vappurastit 2019 Tuusulan Rusutjärvellä 1.5.2019 Avoin kansallinen keskimatkan suunnistuskilpailu klo 11. Kilpailukeskus Kilpailukeskus sijaitsee Tuusulassa Rusutjärven mikroautoradan

Lisätiedot

Viranomainen. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on merkitty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, Pidetään yleisesti nähtävänä

Viranomainen. Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on merkitty oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus, Pidetään yleisesti nähtävänä Viranomainen KOKOUSKUTSU Pyhäjoen kunta Tekninen lautakunta 2/2011 Kokousaika Perjantaina 25.2.2011 klo 15.00 - Kokouspaikka Virastotalo, Kunnanhallituksen huone Käsiteltävät asiat 1 2 3 4 5 6 Kokouksen

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET 39. Rastijahti Pöytyän Niittykulmalla 28.7.2018 ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt

Lisätiedot

SUUNNISTUKSEN PITKÄN MATKAN SUOMENMESTARUUSKILPAILU R2

SUUNNISTUKSEN PITKÄN MATKAN SUOMENMESTARUUSKILPAILU R2 SUUNNISTUKSEN PITKÄN MATKAN SUOMENMESTARUUSKILPAILU R2 Pöytyän Niittykulmalla 5.-6.9.2015 KILPAILUOHJEET Kilpailuissa noudatetaan suunnistuksen lajisääntöjä, suunnistuksen SM-kilpailujen erillisohjeita

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Avoin Hämeen AM-keskimatka ja HOK. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia lisäohjeita.

Avoin Hämeen AM-keskimatka ja HOK. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia lisäohjeita. Avoin Hämeen AM-keskimatka ja HOK Tiistaina 11.6.2019 Ylöjärvellä. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia lisäohjeita. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja Ratamestari Kari

Lisätiedot

Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton kilpailusääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita.

Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton kilpailusääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita. KILPAILUOHJEET Kilpailussa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton kilpailusääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita. HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU 5.5.2007 Kilpailukartta Kuusivärinen 04/2007, mittakaava 1:10 000,

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje kilpailukeskuksessa.

Kilpailuohjeet Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje kilpailukeskuksessa. Kilpailuohjeet Tämä kilpailuohje on alustava. Lopullinen kilpailuohje kilpailukeskuksessa. NASTAREIDEN JA PIIKKAREIDEN KÄYTTÖ ON KIELLETTY! RASTIMÄÄRITTEET VAIN IRTONAISINA, EI KARTASSA! 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa

Lisätiedot

RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012

RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012 KILPAILUOHJEET RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjän antamia ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT KILPAILUNJOHTAJA: Jaakko Käyhkö 050 5325540

Lisätiedot

LAUANTAI 19.2.2011 VIIKKO 7 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU

LAUANTAI 19.2.2011 VIIKKO 7 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 19.2.2011 VIIKKO 7 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Näyttelemisessä tärkeintä on itsensä toteuttaminen Alkujaan pyhäjokinen näyttelijälegenda Anneli Sauli sai vuonna

Lisätiedot

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Kunnan ja seurakunnan tiedostuslehti syys lokakuu 2019 47. vuosikerta Vapaana 180m2 toimitila Ypäjän keskustassa Lepolantie 2. Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Yhteisellä asialla 2 Vanhustentalojen peruskorjaus

Lisätiedot

Kilpailunjohtaja Janne Uusi-Pietilä 0445545205

Kilpailunjohtaja Janne Uusi-Pietilä 0445545205 RASTI-LUKON KEVÄTKANSALLISET 12.4.2015 Kilpailukeskus: Kortelan koulu, Kortelantie 23, 26840 Rauma Kilpailuohjeet (Alustavat) Kilpailusäännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjän

Lisätiedot

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET

ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET 40. Rastijahti Pöytyän Kärilänmäessä la 11.5.2019 ALUSTAVAT KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä kilpailun järjestäjän tässä kilpailuohjeessa antamia ohjeita. Kilpailun toimihenkilöt

Lisätiedot

Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita. Ratamestarit: Leena Kukkonen aikuisten radat, Lassi Väänänen lasten radat.

Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita. Ratamestarit: Leena Kukkonen aikuisten radat, Lassi Väänänen lasten radat. Iisalmen Visan kansallinen keskimatka Kevyt Olo- Rastit 29.5.2016 Iisalmessa KILPAILUOHJEET JA LASTEN RATOJEN ERITYISOHJEET 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL: n sääntöjä ja järjestäjän kilpailuohjeita.

Lisätiedot

19,00 - Palkintojenjako perjantain ja lauantain SM-kilpailujen osalta Hotelli Sorsanpesä, Törnäväntie 27 60200 Seinäjoki

19,00 - Palkintojenjako perjantain ja lauantain SM-kilpailujen osalta Hotelli Sorsanpesä, Törnäväntie 27 60200 Seinäjoki Kilpailuohjeet Veteraanien SM-ampumahiihdot Seinäjoella 2015 Ohjelma pe 20.2 13,00 15,00 Harjoittelumahdollisuus 16,45 17,45 Kohdistus MN 120, 150, 180, 200 18,00 - Viestit MN 120, 150, 180, 200 la 21.2

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot