Pa r ta n e n & l a m u s u o O y

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pa r ta n e n & l a m u s u o O y"

Transkriptio

1 Pa r ta n e n & l a m u s u o O y J u l k i s e t t a i d e t e o k s e t Julkiset tilat, taide ja arkkitehtuuri yhdessä Jaana Partasella ja Heikki Lamusuolla on vankka, laaja-alainen ja kansainvälisiä näyttöjä sisältävä kokemus taiteen luovasta yhdistämisestä ympäristöön ja rakennuskohteisiin. Partanen & Lamusuo Oy:n toteuttamat julkiset tila- ja ympäristö teokset tulevat lähelle ihmistä ja ovat läsnä heidän arjessaan. Teoksia on suunniteltu niin päivä- kuin vanhainkoteihinkin, niin elokuvateattereihin kuin maantienkin varrelle. Monet teoksista ovat hakeneet vaikutteita ihmisiltä, joiden elämää ne erityisesti koskettavat: vanhainkodin asukkaiden kuvista ja tarinoista tai lasten leikkimisen ilosta. Osaan toteutuksista liittyy toiminnallinen ulottuvuus: teos kutsuu koskemaan ja kokeilemaan samalla, kun se antaa rakennukselle ilmettä ja tunnistettavuutta. Julkisten taideteosten suunnittelu alkaa mieluiten jo rakennussuunnitteluvaiheessa yhteistyössä kohteen arkkitehdin kanssa. Suunnittelun ja taiteellisen työn korkeasta laadusta kertovat mm. useat palkinnot.

2 Oikeus, kohtuus, tasa-arvo Itä-Suomen hallinto- ja hovioikeus, Kuopio Kuopiossa sijaitsevan Itä-Suomen hallinto- ja hovioikeuden toimitilojen peruskorjauksessa lisätilaa saatiin kultaisella lisärakennusosalla Pillerillä, jonka lasipintaa koristaa julkisivutaideteos. Oikeus, kohtuus, tasa-arvo sanat toistuvat Olaus Petrin tekstissä 500 vuoden takaa. Olaus Petrin tuomarinohjeet ovat olleet jo runsaan 360 vuoden ajan lakikirjan johdantona sekä Ruotsissa että Suomessa. Vuosisatojen kuluessa tuomarinohjeista on tullut olennainen osa pohjoismaista oikeusperinnettä ja suurelta osin ne ovat yhtäpitäviä nykyisenkin lainsäädännön kanssa. Erityisesti mukana olevat, jo kirjoittamishetkellä vanhat sananlaskut ovat muodostuneet suomalaisen kansanperinteen osaksi. Nämä sananlaskut kiemurtelevat nyt uudistettujen rakennusten lasiseinillä jatkaen ja elävöittäen arjen keskellä esi-isien filosofisia pohdintoja. Teos on toteutettu julkisivurasterointina, joka suojaa sisätiloja auringonpaisteelta ja tuo näkösuojaa arkaluontoisten asioiden hoitamiseen. Erikokoiset rasterialueet ja alaosan peittävä osa rajaavat näkyvyyttä pöytäpinnoilta ulkoapäin vastapäisistä kerrostaloista katsottaessa ja tekee käyttäjien olosta turvallisen. Osoite: Minna Canthin katu 64, Kuopio Tilaaja: Itä-Suomen hallinto- ja hovioikeus Pa-La-tiimi: Hannu Hoffrèn, Outi Taskinen Arkkitehtisuunnittelu: arkkitehtitoimisto Heikki Castrén & Co / Lisäosa: Partanen & Lamusuo Oy Koko: 132m 2 Materiaali: digiprintattu lasi / tarra

3 Evoluutio Kuopion yliopistollinen sairaala, Kaarisairaala Kuopion yliopistollisen sairaalan (KYS) Kaarisairaalan julkisivuna, aurinkosuojana ja energiansäästäjänä toimiva Evoluutio-lasitaideteos valmistui Kaarisairaalan julkisivuun Teoksen pinta-ala on noin 1500 m² (lasielementtejä yhteensä 476 kpl). Lasiin on painettu auringonvaloa suodattavaa modernia rasteripintaa ja täysin peittävää lasimaalauksenkaltaista värikylläistä pintaa digipainatuksena. Auringonvalon määrä muuttaa teoksen luonnetta niin vuorokauden kuin vuodenajankin mukaisesti. Jokaisesta huoneesta avautuu oma uniikki taideteoksensa, joka rajaa sisätilan urbaanista ulkotilasta luontoelementin tavoin. Teoksessa hyödynnetään Itä-Suomen yliopistollisen sairaalan tutkijoiden ja lääkäreiden kuvamateriaalia: lääketieteen maailmasta tuttuja uusia kuvantamismahdollisuuksia, joita maailmassa kuvataan tuhansittain päivässä, kuten solujen konfokaalimikroskooppikuvia ja valomikroskoopilla näkyviin saatuja kudosrakenteita. Sijainti: Kuopion Yliopistollinen Keskussairaala Luonnoksen tilaaja: Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pa-La-tiimi: Hannu Hoffrèn, Emiilia Kosonen Arkkitehtisuunnittelu: konsulttiryhmä Lukkaroinen / Partanen & Lamusuo Oy Vuosi: 2015 Koko: n m² Materiaali: digiprintattu lasi Kuvat: ylh. KariMattiAntero Puustinen, KYS Valokuva-arkisto, alh. oik. Pa-La.

4 Evoluutio-julkisivuteos, KYS Kaarisairaala, Kuvat: Partanen & Lamusuo Oy.

5 Taiteen kaava Eksote, K-sairaala Etelä-Karjalan keskussairaalaan suunnitellaan nykyaikainen ja asiakaslähtöinen uudisrakennus, johon sijoitetaan päivystys, laboratoriotiloja sekä sekä vuodeosastoja. Uuden sairaalan sisä- ja ulkotiloihin toteutetaan useita taideteoksia. Taide määrittää mittavan osan sairaalan yleisilmeestä ja tilallisista ratkaisuista. Teokset nivotaan luonnolliseksi osaksi arkkitehtuuria ja sisustussuunnitelmia. Tässä apuna käytetään Partanen & Lamusuo Oy:n kehittämää Taiteen kaavaa, joka helpottaa taiteen toteuttamista sairaalaympäristöön. Taiteen kaavassa teoksille määritellään ennalta esimerkiksi niiden paikat, kokoluokka ja käytettävät materiaalit. Teoksien lopullinen suunnittelu, ulkonäkö ja toteutus annetaan erikseen hankittavan taiteilijan tehtäväksi. Taidehanke antaa mahdollisuuden monelle eri taiteilijalle päästä osalliseksi sairaalan tilojen ilmeen suunnittelua. Taiteen kaava on uudenlainen tapa suunnitella ja toteuttaa taidetta julkisiin tiloihin. Sen avulla pyritään luomaan asiakkaalle erilainen ja elämyksellinen vierailukokemus sairaalassa. Ympäriltä löytyvä taide vie ajatukset pois sairaalamaailmasta, rentouttaa siellä vierailevaa ja nopeuttaa paranemisprosessia. Osoite: Valto Käkelän katu 3, Lappeenranta Tilaaja: Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Arkkitehtuurisuunnittelu: konsulttiryhmä Arkkitehuuritoimisto Ovaskainen Oy / Parta nen & Lamusuo Oy Pa-La-pääsuunnittelu: Jaana Partanen ja Heikki Lamusuo Taiteen kaava: Partanen & Lamusuo Oy Pa-La-tiimi: Outi Taskinen Aulatilojen taideteokset: Huhtanen / Tanner

6 Barson mallit Kauppakatu 41, Kuopio Barson mallit -teos levittäytyy kävelykadulle koko kiinteistön Käsityökadun puoleisen seinustan mittaisena. Suuret isokokoiset hahmot täydentävät kuopiolaista rännikatuvilinää. Teoksen kuvamateriaalin hahmot ovat lukujen vaihteessa Kuopiossa vaikuttaneen maankuulun valokuvaaja Victor Barsokevitschin komeasta tuotannosta. Teoksessa vanha aika kohtaa nykypäivän: Luistelijat, koirien ulkoiluttajat, pyöräilijät, katusoittajat muoti ja välineistö ovat muuttuneet, mutta ihmisyys ja toiminnot säilyneet suku polvilta toisille. Teokseen liittyy kiinteitä penkkejä, joilla kaupunkilaiset voivat levähtää muuttuen samalla pieneksi hetkeksi osaksi taideteosta: Tämän hetken eläviksi malleiksi kauan sitten eläneiden Barson mallien rinnalle. Teos toimii myös kiinteänä kuvauspisteenä niin turistien kuin kaupunkilaisten ikuistaessaan itsensä teoksen hahmojen rinnalla. Sijainti: Anttilan kiinteistö, Kuopio Luonnoksen tilaaja: Citycon Oyj Kiitokset: Kuopion kulttuurihistoriallinen museo Pa-La-tiimi: Outi Taskinen ja Siiri Murtola Vuosi: valmistuu 2015 Koko: 210 m² Materiaali: Digiprintattu laatta

7 Jatulintarha Isokylän monitoimitalo, Kokkola Kokkolan Isokylän monitoimitalon 9-osainen julkinen taideteos Jatulintarha on saanut inspiraationsa lähialueelta löytyneistä vanhoista esihistoriallisista rakennelmista, merkeistä ja symboleista. Arkkitehtitoimisto Perko Oy:n suunnittelema monitoimitalo koostuu kylämäisestä rykelmästä rakennuksia vanhan pohjalaisen keskuskyläidean mukaisesti. Jatulintarha nivoutuu tähän ajatukseen luontevasti vieden ajatusta vielä kauemmaksi alueen historiaan. Labyrintteja tunnetaan jo esihistorialliselta ajalta. Suomen labyrinttien tekijöiksi mainitaan joissain kirjoituksissa jätit eli jatulit, jotka olivat aina vierasta ja tuntematonta kansaa. Jatulien tekemien rakennelmien merkitys on nykytutkijoiden arvailujen varassa: niitä pidetään muun muassa leikin, ajanvietteen tai kalenterin paikkoina. Jatulintarha-teoksissa merkeistä rakentuu aulatilojen lattialle ja seinille labyrinttimäinen pelien verkosto tullen kiinteäksi osaksi aulatilojen betonilattiaa ja seiniä ja siten osaksi monitoimitalon arkea ja juhlaa, leikkejä ja opetusta. Tarustot ja tarinat sekoittuvat historian faktoihin ruokkien mielikuvitusta. Teokset on tehty printtivärien ja sapluunoiden avulla suoraan kiinteäksi osaksi rakennuksien betoni- ja rappauspintaa. Osoite: Kallisentie 10, Kokkola Tilaaja: Kokkolan kaupunki Pa-La-tiimi: Outi Taskinen Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitimisto Perko Oy Vuosi: 2015

8 RIISA Suomen ortodoksinen kirkkomuseo Partanen & Lamusuo Oy on ollut mukana museon suunnittelussa vuodesta 2010 lähtien, jolloin Partanen & Lamusuo Oy:n ehdottama idea kultaisesta ja hopeisesta riisasta hyväksyttiin näyttelyuudistuksen, yleisötilojen ja graafisen ilmeen pohjaksi. Metallinen riisa suojaa ikonia, mutta jättää samalla jotain siitä kuitenkin näkyville. Samoin museo säilyttää kallisarvoisia kulttuuriaarteita esittäen niistä kuitenkin vain osan kerrallaan. Riisan koristeet, ornamentit ja kuviot yhdistyvät rikkaaseen bysanttilaiseen perinteeseen, mikä on nähtävissä museolla nyt jo sisäänkäynnin kultaisessa kuvioinnissa. Uudistustyössä Suomen ortodoksisen kirkkomuseon säätiön hallussa olevien ainutlaatuisten kokoelmien esilletuominen, runsas sijoittelu ja vaihdeltavuus ovat merkittävässä roolissa. Vuosituhantisen bysanttilaisen tradition ja karjalais-ortodoksisen kulttuuriperinnön rinnalla ortodoksisuutta tarkastellaan elämäntapana ja osana kirkkovuoden kulkua. Peruskorjaus ja näyttelyuudistus: 1400 kem² Osoite: Karjalankatu 1, Kuopio Tilaaja: Suomen ortodoksinen kirkkomuseo Pa-La-pääsuunnittelu: Jaana Partanen ja Heikki Lamusuo Pa-La-tiimi: Philippe Gelard, Siiri Murtola, Emiilia Havumäki, Clement Bizét, Pekka Eskelinen

9 Alavan lehto Veljeskoti, Alava, Kuopio Jaana Partanen suunnitteli Kuopion Alavan uusiin toimitiloihin kolmiosaisen kiinteän taideteoksen. Teoksen pohjana on hoitohenkilökunnan asukkaiden elämänkaaresta taiteilijalle keräämä kuva- ja tekstimateriaali. Teokset rakentuvat ihmisten ja luonnon, eläinkunnan kohtaamisista. Veljeskodin asukkaat kohtaavat aulatiloissa punaista ja kultaa hohtavia myyttisiä eläinhahmoja. Vuorokauden ja vuodenaikojen mukana muotoaan muuttavat teokset kertovat tarinoita tutuista eläinhahmoista, kohtaamisista ja muistoista. Teosten kullanhohde korostaa elämän arvokkuutta, kun punainen puolestaan viittaa elämänvoimaan. Sijainti: Vetrea Oy, Alavan kiinteistö, Kuopio Tilaaja: Vetrea Oy Taiteilija: Jaana Partanen Arkkitehtoninen konseptointi: Heikki Lamusuo Pa-La-tiimi: Kirsi Pitkänen, Sami Teppo Arkkitehtisuunnittelu: QWIM Arkkitehdit Oy Vuosi: 2006 Koko: useita kokoja Materiaali: lyöntimetalli, 24 karaatin kulta, maali

10 Elämän eliksiiri Veljeskoti, Alava, Kuopio Leilan pannusta valuu elämäneliksiiriä kultaiseen kuppiin. Ikkunoista ulos kävelykadulle näkyvä teos tervehtii tulijoita ja kutsuu sisään kahvilan tunnelmaan. Suurista ikkunoista tulviva luonnonvalo leikkii metallipinnoilla, ja muuttaa teoksen olemusta sään ja vuorokaudenaikojen vaihdellessa. Teoksen pannu sijoittuu kahvilatilan korkean seinän ja kaarevan kaiteen kulmaukseen. Punertavalla seinällä oleva osa kannusta on kullanhohtoinen ja kaarevalla valkoisella pinnalla oleva kannu läikehtii kuparia. Kullattu kuppi lautasineen sijoittuu lattiapinnan läheisyyteen kannun nokan alle. Sijainti: Leilan Pannu ja Pata, Alavan kiinteistö, Kuopio Tilaaja: Leilan Pannu ja Pata Taiteilija: Jaana Partanen Arkkitehtoninen konseptointi: Heikki Lamusuo Pa-La-tiimi: Kirsi Pitkänen, Sami Teppo Arkkitehtisuunnittelu: QWIM Arkkitehdit Oy Vuosi: 2006 Koko: 5,5 x 3 m Materiaali: lyöntimetalli, 24 karaatin kulta, maali

11 Höyhtyän ruksit Höyhtyän terveysasema, Oulu Höyhtyän terveysaseman neliosainen taideteoskokonaisuus levittäytyy sekä ulko- että sisätiloihin. Höyhtyän rukseissa toteutuvat Jaana Partasen ja Heikki Lamusuon tilallisten teosten periaatteet. Teos on suunniteltu erityisesti kohdetta ajatellen ja se sulautuu mahdollisimman soljuvasti ympäristöönsä. Terveysaseman teoskokonaisuus leikittelee pintarakenteilla paljastaen pinnan alla olevaa ja toisaalla suojaten sitä. terveyskeskuksen toiminnallista funktiota noudattaen. Punaiset ja valkoiset ruksit lisäävät terveysaseman ilmeeseen omaleimaista luonnetta ja oivalluksen iloa. Sijainti: Höyhtyän terveysasema, Oulu Tilaaja: Oulun kaupunki, prosenttiperusteinen taidehankinta Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto Martti Karsikas Vuosi: 2006 Koko: neliosainen teos / useita eri kokoja Materiaali: punatiili, slammaus, kalkkimaali, lattiamatto

12 Maailmannapa Satuvakan päiväkoti, Sotkamo Sotkamon Vuokatissa sijaitsevan Satuvakan päiväkodin arkkitehtuuriin kiinteäksi osaksi luotu Maailmannapa on kaksiosainen teos, joka on työstetty paikan päällä suoraan seinään. Juhlasalissa oleva pyöreä osa toimii lasten kiipeilyseinänä ja teoksen toinen, sirppimäinen osa sijoittuu Satutorin kapeaan päätyseinään. Taideteos luo planetaarisen jännitteen päiväkodin turkoosinsinisiin tiloihin. Teoksen materiaaleina ovat muotoon työstetty koivuvaneri ja 24 karaatin kulta. Sijainti: Satuvakan päiväkoti, Sotkamo Tilaaja: Sotkamon kaupunki Pa-La-tiimi: Kirsi Pitkänen ja Markus Mönkkönen Arkkitehtisuunnittelu: Heikki Lamusuo / Sillman arkkitehtitoimisto Vuosi: 2004 Koko: Ø 4,5 m Materiaali: vaneri ja 24 karaatin kulta

13 Maailmanpylväs Rauhalahden päiväkoti, Kuopio Rauhalahden päiväkotia kannatteleva Maailmanpylväs on kiinteä osa rakennusta, kattorakennetta tuleva teräspilari, joka on täytetty betonilla. Pylvään pintaa on käsitelty vanhalla lyöntimetalli- ja kultaustekniikalla. Teos sijaitsee rakennuksen keskeisimmässä tilassa, juhlasalissa, jonka taivaansinistä kattoa pylväs myyttisesti kannattelee. Teos on osa Kuopion kaupungin taidekokoelmia. Sijainti: Rauhalahden päiväkoti, Kuopio Tilaaja: Kuopion kaupunki Pa-La-tiimi: Kirsi Pitkänen ja Hannele Peltorinne Arkkitehtisuunnittelu: Heikki Lamusuo / Sillman arkkitehtitoimisto Vuosi: 2001 Koko: korkeus 7 m, piiri 1 m Materiaali: teräs, lyöntimetalli ja 24 karaatin kulta

14 Tähdet Suomen elokuvasäätiö, Kino K-13, Helsinki Hopeaa hohtava taideteos Tähdet viittaa elokuvan tähtikulttuuriin kahden näyttelijälegendan Regina Linnanheimon ja Tauno Palon katseiden kautta. Kaksiosainen tilaa akustoiva taideteos suunniteltiin 150-paikkaiseen elokuvateatteri-auditorio Kino K-13: een, joka sijaitsee vanhassa tiilimakasiinissa Helsingin Katajanokalla. Uudistettu auditoriotila on yleisilmeeltään leikkisän hopean ja tyylikkään mustan kokonaisuus. Sijainti: Suomen elokuvasäätiö, Kino K-13, Helsinki Tilaaja: Suomen elokuvasäätiö Pa-La-tiimi: Taru Paavilainen Auditorion peruskorjaus: Partanen & Lamusuo Oy Vuosi: 2008 Koko: 10,5 x 4,3 m Materiaali: valokuvatulostettu matto

15 Pronssivaluma 2 Kajaanin Elokuvakeskus BioRex Pronssivaluma 2 on työstetty uudella vanerin, pronssin tulen ja tuhkan tekniikalla, jota Jaana Partanen ja Heikki Lamusuo ovat kehittäneet vuosina yhteistyössä taidevalajien kanssa. Kaksiosainen teos on kiinteä osa rakennuksen arkkitehtuuria. Ensimmäinen osa sijaitsee elokuvakeskuksen toisen kerroksen parven päätyseinässä. Se on muotoon työstettyä vaneria, jonka pinnalle on työstetty jähmettynyttä valettua pronssia. Pronssi valuu laavan tavoin tumman, pehmeän vanerin uurteisella pinnalla. Teoksen toinen osa on pitkä tulen ja tuhkan metamorfoosin läpikäynyt vaikuttava istuttava vaneripaasi. Sijainti: Kajaanin Elokuvakeskus BioRex Tilaaja: Kajaanin kaupunki Pa-La-tiimi: Markus Mönkkönen Arkkitehtisuunnittelu: Heikki Lamusuo / Sillman arkkitehtitoimisto Vuosi: 2004 Koko: 5,5 x 1,25 x 0,30 m Materiaali: vaneri ja pronssi

16 Pronssivaluma Pajujärjen kallioleikkaus, 5-tie Pronssivalumaksi nimetyn taideteoksen taustalla on kilpailuvoitto MaisemaGalleria -ympäristötaidehankkeessa, jonka yhteistyökumppanina oli Tiehallinnon Savo-Karjalan tiepiiri ja päärahoittajana Pohjois-Savon TE-keskus. Teos on kunnianosoitus Lapinlahden taidevalajille Suomen ensimmäisestä pronssivalajasta Arttu Halosesta ja hänen työtään jatkaneesta Elias Halosesta aina tähän päivään saakka. Louhitun kallion pinnanmuodoista on nostettu esille veistoksellisia muodostumia pinnoittamalla ne pronssilla. Pronssivaluma onkin teos, jolla ei ole veistäjää. Oleellisinta on ollut löytää jo olemassa olevat muodot ja tehdä ne näkyviksi. Teos on toteutettu noin 10 kilometriä Lapinlahdelta etelään olevaan kallioleikkaukseen, jonka pituus on noin 150 metriä ja korkeus noin 8 metriä. Kalliota on käsitelty 80 neliömetrin alalta pronssipinnoitteella, jonka tehosteena on käytetty 24 karaatin kultaa. Sijainti: Pajujärjen kallioleikkaus 5-tien varrella Tilaaja: Lapinlahden kunta / MaisemaGalleria kilpailu Vuosi: 2001 Koko: 80 m², 7 x 150 m. Materiaali: pronssipinnoite, 24 karaatin kulta

17 Runopaasi Tossavaisten perhehauta, Tervon hautausmaa Runopaasi nousee sammaleella pinnoitetusta hautaalueesta. Jouni Tossavaisen sururunot kulkevat hopeisin kirjaimin monoliittisen runopaasin pinnoilla. Runoja on neljä yksi kullakin sivulla, runo jatkuu toiseen runoon kulman ylitse, aukeamalta toiselle. Alusta loppuun. Runopaasin pinnalla runo muuttuu kolmiulotteiseksi. Haudattujen huolella valitut luonnonkivet ovat sijoittuneena runopaasin ympärille. Sijainti: Tossavaisten perhehauta, Tervon hautausmaa Tilaaja: Tossavaisten perikunta Runot: Jouni Tossavainen Vuosi: 2006 Koko: 1,5 x 0,3 x 0,3 m. Materiaali: kiillotettu Lapin musta kabro, hopea

18 Minnanlantti Asunto Oy Kuopion Minnankantti Asuinkerrostalo Minnankantin eteisaulan seinää Minnan Canthinkadulla Kuopiossa komistaa kiinteä, tilaan suunniteltu taideteos, joka tukee saumattomasti rakennuksen arkkitehtuuria. Teos on työstetty hopeasta ja kullasta olemassa olevaan betoniseinään. Kuvantekijät ovat löytäneet betonista ikuistettavat muodot, abstraktit kuviot ja ajatukset. Minna Canthin tekstien alusta, valkoinen paperi monimerkityksisine lauseineen rinnastuu kuvantekijöiden valkoiseen tasaiseen seinäpintaan sekä kauppias MInnan Minnanlantin metallinhohtoisiin abstrakteihin muotoihin. Sijainti: Asunto Oy Kuopion Minnankantti Tilaaja: Asunto Oy Kuopion Minnankantti Arkkitehtisuunnittelu: Heikki Lamusuo / Sillman arkkitehtitoimisto Vuosi: 2005 Koko: Ø 1,5 m Materiaali: teräsbetoni, hopeapinnoite, 24 karaatin kulta

19 Shanghai EXPO 2010 Suomen paviljonki, Kiina Partanen & Lamusuo Oy vastasi maailmannäyttelyn Suomen paviljongin multimediataideteosten käsikirjoituksesta, visuaalisesta ilmeestä sekä taiteellisesta ohjauksesta. Lisäksi Partanen & Lamusuon vastuulla olivat äänimaailman ja puvustuksen ohjaus, kansalaiskuvakilpailun järjestäminen sekä Artistiopas-hankkeen ideointi, kuratointi ja koordinointi. Shanghai EXPO oli suurin tähän saakka järjestetyistä maailmannäyttelyistä. Siihen osallistui 234 maata, aluetta ja kansainvälistä järjestöä. Suomen paviljongissa vieraili kaikkiaan huikeat 5,7 miljoonaa kävijää 2 miljoona odotettua enemmän. Sijainti: Shanghai EXPO 2010 Maailmannäyttely, Suomen paviljonki, Kiina Tilaaja: Finpro Ry / kilpailuvoitto Mediatuotannon käsikirjoitus, visuaalinen ilme, taiteellinen ohjaus sekä kansalaiskuvakilpailu, artistiopas- hanke, puvustuksen ja äänimaailman ohjaus: Jaana Partanen ja Heikki Lamusuo Pa-La-tiimi: Emiilia Kosonen Mediatuotannon toteutus: Anima Vitae Oy Äänimaailman toteutus: Sibelius Akatemia Puvustuksen toteutus: Aalto yliopisto, muotitaide Arkkitehtisuunnittelu: Arkkitehtitoimisto JKMM

20 Musiikkidokumentit Musiikkidokumentti kertoo julkisen taideteoksen synnystä musiikkivideon keinoin. Dokumentti tuo esille, kuinka taideteos toteutetaan osaksi arkkitehtuuria, ja miten se tekee rakennuksesta yksilöllisen, erottuvan ja viihtyisän osan ympäristöä. Kunkin musiikkidokumentin äänimaailmana on yksi biisi tunnetuilta musiikintekijöiltä: mm. Kimmo Pohjonen, Indika, Aavikko x 2, Eivor Palsdottir. Pronssivaluma 2 (2004). Kesto 4 41 Maailmannapa (2004). Kesto 3 28 Höyhtyän ruksit (2007). Kesto 3 00 Alavan lehto (2007). Kesto 3 56 Minnanlantti (2007). Kesto 3 50 Lisätietoa musiikkidokumenttien tuotannosta löydät:

21 Lisätietoja Yleistä Partanen & Lamusuo Oy (myöhemmin Pa-La) on kuopiolainen arkkitehtuuri-, taideja muotoilustudio, joka on Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL:n jäsentoimisto. Sijainti ja toiminta-alue Pa-La:n päätoimipaikka on Pohjois-Savossa Kuopiossa, mutta heidän toiminta alueena on koko Suomi. Lisäksi Pa-La tekee hankkeita ulkomaille. Palkinnot Shanghai Expon Suomen näyttelyn suunnittelun jaettu ensimmäinen palkinto 2010; Kuopion kaupunginjohtajan tunnustuspalkinto arkkitehtuuri- ja taidehankkeista 2010; Palkinto kansainvälisessä Making Space 2010 luovan ja innovatiivisen arkkitehtuurin ja muotoilun kilpailussa 2010; Kuopion Minnapalkinto poikkeuksellisen moniulotteisesta taiteellisesta työskentelystä 2010; Voitto kokonaistaideteoksellisella tilaidealla KYSin pääaulan ideakilpailussa 2008; Pohjois-Savon taidetoimikunnan palkinto ansiokkaasta, maakunnan taide- ja kulttuurielämää edistävästä työstä Laadunvarmistus Pa-La:lla on Arkkitehtitoimistojen Liiton Laatukäsikirja (lupanro 128), jonka pohjalta toimiston laadunvarmistusjärjestelmää kehitetään ja toiminnan laatua hallitaan jatkuvasti. ATL:n laatujärjestelmämalli perustuu RAKLI-SKOL-ATL laatujärjestelmän hyväksymisvaatimuksille ja on laadittu yhteensopivaksi kyseisten liittojen laatujärjestelmiin. Tietotekniikka ja suunnitteluohjelmistot Pa-La:lla on käytössään 3D-tietomallinnusohjelma AutoDeskin Revit Architecture Suite, AutoCAD Architecture ja 3DS Max Design -ohjelmistot Subscription-sopimuksella, joka takaa, että Pa-La:lla on aina käytettävissään viimeisimmät versiot ja päivitykset. Lisäksi studiolla on käytössä Rhino Ceros 3D-mallinnusohjelma, Flamingo-renderöintiohjelma sekä Adoben Creative Suite CS4 -ohjelmistot (Photoshop, Illustrator, InDesign ja Acrobat 9 Pro) ja Microsoftin Office-ohjelmistot (Word, Excel, PowerPoint). Tietotekniikan toimivuudesta ja tietoturvallisuudesta vastaa Hannu Korhonen. Vastuuvakuutus Suunnittelijan vastuu ja korvausvelvollisuudet määräytyvät Konsulttitoiminnan yleisten sopimusehtojen KSE 1995 mukaan. Pa- La:lla on Arkkitehtitoimistojen Liitto ATL Ry:n kolmitasoinen jatkuva vakuutus (toiminnanvastuu, konsulttivastuu ja toiminnan oikeusturva). Konsulttivastuuvakuutuksen vakuutusmäärä on Yhteiskunnallisten velvoitteiden hoitaminen Pa-La on rekisteröitynyt kauppa-, ennakkoperintä-, työnantaja- ja arvonlisäverovelvollisten rekistereihin. Yrityksellä ei ole maksamattomia eläke vakuutusmaksuja eikä veroja.

22 Partanen & Lamusuo Oy Yhteystiedot: Heikki Lamusuo Toimitusjohtaja, Arkkitehti SAFA PARTANEN & LAMUSUO o s a k e y h t i ö artblog.pa-la.fi lamusuo@pa-la.fi fb.com/partanenlamusuo Jaana Partanen Studio: Taiteellinen johtaja Melankatu 30 Taiteilija TaM Kuopio partanen@pa-la.fi office@pa-la.fi

Pa r ta n e n & l a m u s u o O y

Pa r ta n e n & l a m u s u o O y Pa r ta n e n & l a m u s u o O y J u l k i s e t t a i d e t e o k s e t Julkiset tilat, taide ja arkkitehtuuri yhdessä Jaana Partasella ja Heikki Lamusuolla on vankka, laaja-alainen ja kansainvälisiä

Lisätiedot

Pa r ta n e n & l a m u s u o O y

Pa r ta n e n & l a m u s u o O y Pa r ta n e n & l a m u s u o O y T e r v e y s j a h y v i n v o i n t i Julkiset tilat, arkkitehtuuri, taide ja muotoilu yhdessä Jaana Partasella ja Heikki Lamusuolla on vankka, laaja-alainen ja kansainvälisiä

Lisätiedot

Pa r ta n e n & l a m u s u o O y

Pa r ta n e n & l a m u s u o O y Pa r ta n e n & l a m u s u o O y T e r v e y s j a h y v i n v o i n t i Julkiset tilat, arkkitehtuuri, taide ja muotoilu yhdessä Jaana Partasella ja Heikki Lamusuolla on vankka, laaja-alainen ja kansainvälisiä

Lisätiedot

PARTANEN & LAMUSUO OY

PARTANEN & LAMUSUO OY 1 / 5 PARTANEN & LAMUSUO OY LUOVA SUUNNITTELU- JA ARKKITEHTITOIMISTO Melankatu 30 70500 Kuopio office@pa-la.fi +358-50 501 0506 WWW.PA-LA.FI WWW.JAANAPARTANEN.FI REFERENSSILUETTELO Sairaalat ja hoitoalan

Lisätiedot

Pa r ta n e n & l a m u s u o O y

Pa r ta n e n & l a m u s u o O y Pa r ta n e n & l a m u s u o O y A r k k i t e h t u u r i, t a i d e j a m u o t o i l u Julkiset tilat, arkkitehtuuri, taide ja muotoilu yhdessä Jaana Partasella ja Heikki Lamusuolla on vankka, laaja-alainen

Lisätiedot

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m

Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.

Lisätiedot

Pintakäsittelyalan ammattilehti. Matkalla mestariksi Puijon sairaala uudistuu Helsingin värit Koristemaalausoppia Ranskasta

Pintakäsittelyalan ammattilehti. Matkalla mestariksi Puijon sairaala uudistuu Helsingin värit Koristemaalausoppia Ranskasta Pintakäsittelyalan ammattilehti 4 2013 Matkalla mestariksi Puijon sairaala uudistuu Helsingin värit Koristemaalausoppia Ranskasta Ω Aulakahvilan kalustus ja valaistus liittyvät kiinteästi kokonaisuuteen.

Lisätiedot

Sisaret Kasvu Yhteys Elämän kehto

Sisaret Kasvu Yhteys Elämän kehto Sisaret Kasvu Yhteys Elämän kehto Sisaret 2011 Opiskelija-asunnot TILAAJA: Joensuun Elli TEKNIIKKA: graafinen betoni SIJAINTI: Leinikkitie 4, 80101 Joensuu YHTEISTYÖKUMPPANIT: Joensuun Elli, Arkkitehtitoimisto

Lisätiedot

2. Kohde Iisalmen sairaalan asuinrivitalo, R2. 5. Kohdetyyppi

2. Kohde Iisalmen sairaalan asuinrivitalo, R2. 5. Kohdetyyppi SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Kunta Iisalmi 4. Kiinteistötunnus 140-1-36-1-3 6. Koordinaatit 7. Osoite 9. RAKENNUKSEN KUVAUS Riistakatu 23 2. Kohde Iisalmen

Lisätiedot

Maria Mughal Julkinen taide. Sisaret Kasvu Yhteys Elämän kehto

Maria Mughal Julkinen taide. Sisaret Kasvu Yhteys Elämän kehto Maria Mughal Julkinen taide 3 Sisaret Kasvu Yhteys Elämän kehto 4 Opiskelija-asunnot Tilaaja: Joensuun Elli Tekniikka: graafinen betoni Sijainti: Leinikkitie 4, 80101 Joensuu YhteiSTYökumppanit: Joensuun

Lisätiedot

Robert Wilson/ Tapio Wirkkalan puisto

Robert Wilson/ Tapio Wirkkalan puisto Robert Wilson/ Tapio Wirkkalan puisto Puiston avajaiset 22.10.2012 Polku Punaiset kivipaadet kuva: Päivi Kiuru kuva: Päivi Kiuru TAPIO WIRKKALAN PUISTO Kun Robert Wilson piirsi puiston suunnitelman, se

Lisätiedot

VIIRI-YLINENPÄÄ OY 16.9.2013

VIIRI-YLINENPÄÄ OY 16.9.2013 VIIRI-YLINENPÄÄ OY 16.9.2013 1 / 7 YRITYS Arkkitehti- ja sisustussuunnittelutoimisto Viiri-Ylinenpää Oy Y-Tunnus 2278939-9 Arkkitehtitoimistojen liiton (ATL) jäsen Vahinkovastuuvakuutus (ATL/ IF Vahinkovakuutus

Lisätiedot

ARKKITEHTITOIMISTO TÄHTI-SET OY TILA TERVEYDEN. Markus Aaltonen, arkkitehti SAFA

ARKKITEHTITOIMISTO TÄHTI-SET OY TILA TERVEYDEN. Markus Aaltonen, arkkitehti SAFA ARKKITEHTITOIMISTO TÄHTI-SET OY TILA TERVEYDEN EDISTÄJÄNÄ Markus Aaltonen, arkkitehti SAFA Arkkitehtitoimisto i i t Tähti-Set t Oy ARKKITEHTITOIMISTO TÄHTI-SET OY Arkkitehtitoimisto Tähti-Set Oy perustettu

Lisätiedot

Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu

Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu 1/6 Itsenäinen Suomi 100 vuotta -juhlarahan suunnittelukilpailu Suomen valtiovarainministeriön asettama Suomen itsenäisyyden 100- vuotisjuhlavuoden juhlarahalautakunta järjestää valtiovarainministeriön

Lisätiedot

H E L S I N K I, R ATA P I H A KO R T T E L I T j a

H E L S I N K I, R ATA P I H A KO R T T E L I T j a S E N A A T T I M Y Y : H E L S I N K I, R ATA P I H A KO R T T E L I T 1 7 1 0 7 j a 1 7 1 1 0 A S U I N K E R R O S TA L O KO R T T E L I T K E S K I - PA S I L A S S A RATAPIHAKORTTELIT, PASILA VALLILA

Lisätiedot

PAIHOLAN SAIRAALA-ALUE

PAIHOLAN SAIRAALA-ALUE Dokumentti on tehty tulostettavaksi A4-kokoon kaksipuoleisena 30.9.2014 Arkkitehtitoimisto Torikka & Karttunen Tilaaja: Master Yhtiöt PAIHOLAN SAIRAALA-ALUE RAKENNUS- JA KULTTUURIHISTORIALLINEN SELVITYS

Lisätiedot

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa

HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO. Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA-JULKISIVUHARKKO Elävää, kaunista ja kestävää pintaa HB-JUHA tuo sävyjä julkisivuihin ja sisätiloihin HB-JUHA-harkko luo elävän, valon ja varjon sävyillä leikittelevän pinnan, joka on luonnollinen

Lisätiedot

Kuva-aineistojen säilyttäminen

Kuva-aineistojen säilyttäminen Kuva-aineistojen säilyttäminen Paperivalokuvat Valokuvien kunnolliseen säilyttämiseen vaaditaan mahdollisimman tasaiset olosuhteet Paperikuvat, diat ja negatiivit Kuvien säilytystilan olisi oltava lämpötilaltaan

Lisätiedot

SUUNNITTELIJA PINJA HELLMAN Yksilöllisyyden puolesta

SUUNNITTELIJA PINJA HELLMAN Yksilöllisyyden puolesta SUUNNITTELIJA PINJA HELLMAN Yksilöllisyyden puolesta Kiviliike Sairanen otti minuun yhteyttä koska he halusivat uuden, helpommin saavutettavan tuoteryhmän tavanomaisten mallistokivien ja harvinaisempien

Lisätiedot

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo

HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Tiedote 19.5.2015 Helsingin taidemuseo uudistuu HAM on Helsingin kokoinen taidemuseo Helsingin taidemuseo HAM avaa uudistuneet tilansa Tennispalatsissa 25.9.2015. Avajaisnäyttelyt sisältävät helsinkiläisten

Lisätiedot

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI

Aaltoa kulttuurimatkaillen. Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Aaltoa kulttuurimatkaillen Seinäjoen kaupunki Kulttuuritoimi PL 215 60101 SEINÄJOKI Alvar Aalto Seinäjoella Seinäjoki on Etelä-Pohjanmaan maakunnan keskus ja yksi Suomen voimakkaimmin kasvavista kaupunkikeskuksista.

Lisätiedot

JOKIKATU 2 EKSPONENTIAALISIA MAHDOLLISUUKSIA

JOKIKATU 2 EKSPONENTIAALISIA MAHDOLLISUUKSIA JOKIKATU 2 EKSPONENTIAALISIA MAHDOLLISUUKSIA JOEN VARRELLA Turun suurin ja vaikuttavin maamerkki Aurajoki todisti aitiopaikalta kun kauppias Victor Alexander Reims perusti viinanjalostustehtaan joen upealle

Lisätiedot

Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun

Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun Ideoita ja tehtäviä Museovierailuun 1 / 13 2015 Etelä-Karjalan taidemuseo Sisällys 3 Johdanto tehtävät: 4 Museo ilmiönä 1 5 Museo ilmiönä 2 6 Henkilökohtainen taidekokemus 1 7 Henkilökohtainen taidekokemus

Lisätiedot

Vanhusneuvosto Lappeenranta helmikuu Tuula Karhula, terv.- ja vanh.palv.joht.

Vanhusneuvosto Lappeenranta helmikuu Tuula Karhula, terv.- ja vanh.palv.joht. Vanhusneuvosto Lappeenranta helmikuu 2017 Tuula Karhula, terv.- ja vanh.palv.joht. PALVELUIDEN KÄYTÖN JAKAUTUMINEN 2015 PERUSTERVEYDENHUOLTO ERIKOISSAIRAANHOITO Avokäynnit 539 000 Lääkärillä (33%) Avokäynnit

Lisätiedot

Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti

Matti Kärki, kaupunkikuva-arkkitehti Aika klo 8.30 10.45 Paikka Rakennusvalvonta, Kielotie 20 C, 01300 Vantaa Jäsenet Ilkka Rekonen, lupapäällikkö Tarja Laine, kaupunkisuunnittelujohtaja Markku Weckman, rakennuslupajaoston varapuheenjohtaja,

Lisätiedot

HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS. Tulevaisuutta tehdään täällä

HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS. Tulevaisuutta tehdään täällä HARALD HERLIN - OPPIMISKESKUS Tulevaisuutta tehdään täällä Tervetuloa Harald Herlin - oppimiskeskukseen! Oppimiskeskus on osa Aalto-yliopistoa, jossa tiede ja taide kohtaavat tekniikan ja talouden. Opi

Lisätiedot

KESKUSTAKIRJASTON YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAKIRJASTON HANKESUUNNITELMA LIITE 5, VIITESUUNNITELMAT

KESKUSTAKIRJASTON YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAKIRJASTON HANKESUUNNITELMA LIITE 5, VIITESUUNNITELMAT KESKUSTAKIRJASTON YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAKIRJASTON HANKESUUNNITELMA LIITE 5, VIITESUUNNITELMAT Keskustakirjaston arkkitehtuuri perustuu rakennuspaikan ja tulevaisuuden kirjastototoimintojen kohtaamiseen

Lisätiedot

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta.

Poikilo-museot koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan taidemuseosta ja kaupunginmuseosta, Kouta-galleriasta ja Poikilo-galleriasta. Kouvolan taidemuseo aloitti toimintansa 1.8.1987 Kouvola-talon toisen osan valmistuttua. Taidemuseo keskittyy moderniin ja uuteen suomalaiseen taiteeseen. koostuvat Kouvola-talossa sijaitsevista Kouvolan

Lisätiedot

AMOS ANDERSON LASIPALATSI

AMOS ANDERSON LASIPALATSI AMOS ANDERSON LASIPALATSI AMOS ANDERSON LASIPALATSI HANKE Ajatus Amos Andersonin taidemuseon muutosta uusiin tiloihin syntyi keväällä 2013. Ensimmäisissä hahmotelmissa museon tilaohjelmaa sovitettiin Lasipalatsiin

Lisätiedot

GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT NENÄPÄIVÄ GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 NENÄPÄIVÄ

GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT NENÄPÄIVÄ GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 NENÄPÄIVÄ GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT GRAAFINEN OHJEISTUS 2014 GRAAFINEN OHJEISTUS LOGOT LOGO Nenäpäivä-tunnuksen kanssa saa leikkiä ja käyttää mielikuvitusta. Tunnukselle saa löytää uusia mitä merkityksellisempiä

Lisätiedot

Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014

Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Cederqvist & Jäntti 1 2 3 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti ja kaupunkirakenne 4 Asemapiirros Kivistön kaupunkikeskus / kaupunkikuvallinen konseptikäsikirja 13.10.2014 Alueen yleiskuvaus, 01.1 Sijainti

Lisätiedot

TVH:n Oulun tiemestaripiirin tukikohta Rouskutie 1, Oulu RAKENNUSHISTORIASELVITYS. Arkkitehtitoimisto Pia Krogius 2014

TVH:n Oulun tiemestaripiirin tukikohta Rouskutie 1, Oulu RAKENNUSHISTORIASELVITYS. Arkkitehtitoimisto Pia Krogius 2014 TVH:n Oulun tiemestaripiirin tukikohta Rouskutie 1, Oulu RAKENNUSHISTORIASELVITYS Arkkitehtitoimisto Pia Krogius 2014 SISÄLLYS JOHDANTO Kohde Yllä näkymä tontilta. Etualalla toimistorakennus, takana huoltamorakennus.

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu

Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Lasten ja nuorten kulttuurikeskus Villa Arttu Kevät 2018 VILLA ARTTU KEVÄT 2018 OHJELMA TERVETULOA VILLA ARTUN NÄYTTELYIHIN, TYÖPAJOIHIN JA TAPAHTUMIIN! Keväällä 2018 Villa Artussa on monenlaisia näyttelyitä,

Lisätiedot

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com

Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Kuopion kuvataiteilijat ry, Ars Libera. Aapatie 1, 70780 Kuopio. 050-4901531/ 040-7621830. www.arslibera.com 1. YHDISTYS 2. ORGANISAATIO Kuopion kuvataiteilijat ry eli Ars Libera

Lisätiedot

Euroopan valtioista ensimmäisiä. sopusoinnuksi. sykkivä sydänl Se on melkein yhtä. kaukana myrskyisestä Noidkapista kuin

Euroopan valtioista ensimmäisiä. sopusoinnuksi. sykkivä sydänl Se on melkein yhtä. kaukana myrskyisestä Noidkapista kuin on Euroopan sydän, voimakas, sykkivä sydänl Se on melkein yhtä kaukana myrskyisestä Noidkapista kuin Gibraltarin uhmailevista kallioista ja tarujen ympäröimästä Kreikasta. Se on, historialliselta näkökannalta

Lisätiedot

Taide rakentamisen yhteydessä kokemuksia ja näkökulmia TAIDETTA SAIRAALOIHIN - SEMINAARI 23.1.2014

Taide rakentamisen yhteydessä kokemuksia ja näkökulmia TAIDETTA SAIRAALOIHIN - SEMINAARI 23.1.2014 Taide rakentamisen yhteydessä kokemuksia ja näkökulmia TAIDETTA SAIRAALOIHIN - SEMINAARI 23.1.2014 Ympäristötaiteen säätiö Perustettu 1990 OKM ja RAKLI Suomalaisen rakennetun ympäristön parantaminen edistämällä

Lisätiedot

Kokemuksia kuvataiteen käytöstä rakennushankkeissa. Laura Uimonen 16.11.2015

Kokemuksia kuvataiteen käytöstä rakennushankkeissa. Laura Uimonen 16.11.2015 Kokemuksia kuvataiteen käytöstä rakennushankkeissa Laura Uimonen 16.11.2015 Tutkimuksen taustaa Rakennusalalta, kunnilta, suunnittelijoilta ja kulttuuri toimijoilta kysyttiin syksyllä 2015 näkemyksiä kuva

Lisätiedot

Aarnikotka pohjoisen kullan vartija

Aarnikotka pohjoisen kullan vartija Aarnikotka pohjoisen kullan vartija Logon alkuperä Aarnikotka määritellään yleisesti tarueläimeksi, joka on puoliksi kotka ja puoliksi leijona. Ikonisesta hahmosta tuli UPM:n symboli vuonna 1899 järjestetyn

Lisätiedot

Stora Enso Effex an Eye for Wood

Stora Enso Effex an Eye for Wood EnsoEffex Stora g tu p l Stora Enso Effex an Eye for Wood Stora Enso Effex an Eye for Wood Lähtökohtana luonnonmukaisuus Effex toistaa luonnon muotokieltä. Effex on: Aitoa puuta Luonnon inspiroima Luonnollinen

Lisätiedot

Säätiön tarkoitus.

Säätiön tarkoitus. Säätiön tarkoitus Säätiön tarkoituksena on rakennetun ympäristön parantaminen tukemalla taiteellisesti korkeatasoisten ympäristöjen, ympäristötaideteosten ja ympäristötaidehankkeiden suunnittelua ja toteuttamista,

Lisätiedot

Ylitse muiden. kerrosta. metro. Noin. työpistettä

Ylitse muiden. kerrosta. metro. Noin. työpistettä Toimistotalo Ylitse muiden 26 kerrosta Noin 3000 työpistettä metro 2015 Kaukokatsei sen valinta Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus tulee olemaan

Lisätiedot

Tog ake it matter LUOMME YHDESSÄ KALUSTERATKAISUJA JOTKA TUKEVAT TILATEHOKKUUTTA JA TYÖVIIHTYVYYTTÄ

Tog ake it matter LUOMME YHDESSÄ KALUSTERATKAISUJA JOTKA TUKEVAT TILATEHOKKUUTTA JA TYÖVIIHTYVYYTTÄ EFG SURROUND e w r e h t e Tog ake it matter m LUOMME YHDESSÄ KALUSTERATKAISUJA JOTKA TUKEVAT TILATEHOKKUUTTA JA TYÖVIIHTYVYYTTÄ EFG Surround -moduuleilla voit luoda huoneen huoneeseen. Moduulit vaimentavat

Lisätiedot

KAISA-TALO HELSINGIN YLIOPISTON KESKUSTAKAMPUKSEN KIRJASTO

KAISA-TALO HELSINGIN YLIOPISTON KESKUSTAKAMPUKSEN KIRJASTO KAISA-TALO HELSINGIN YLIOPISTON KESKUSTAKAMPUKSEN KIRJASTO 14.12.2009 Kaisatalo hanke Visio Keskustakampuksen tiedekirjasto on opiskelijoiden ja tutkijoiden arvostama tutkimus-, opiskelu- ja työskentely-ympäristö,

Lisätiedot

TEOSLUETTELO Ritva-Liisa Pohjalainen MATKALLA LASIN MAAILMASSA

TEOSLUETTELO Ritva-Liisa Pohjalainen MATKALLA LASIN MAAILMASSA G12 KUOPIO Maaherrankatu 9, 70100 Kuopio p. 044 0588434 www.galleria12.fi TEOSLUETTELO Ritva-Liisa Pohjalainen MATKALLA LASIN MAAILMASSA 2.6. - 28.6.2018 COOPERATION YHTEISTYÖ Ritva-Liisa Pohjalaisen uniikki

Lisätiedot

Kehyskuvasto. www.eirikehykset.com. www.eirikehykset.com

Kehyskuvasto. www.eirikehykset.com. www.eirikehykset.com Kehyskuvasto www.eirikehykset.com 2014 www.eirikehykset.com www.eirikehykset.com Eiri Kehykset Oy Eiri Kehykset Oy on valmistanut laadukkaita valokuvakehyksiä jo 60 vuoden ajan. Tuotteet tehdään suomalaisilla

Lisätiedot

Ylits e muiden. metriä. metro. Noin. työpistettä

Ylits e muiden. metriä. metro. Noin. työpistettä To i m i s t o ta l o Ylits e muiden Noin 3000 työpistettä 111 metriä metro 2015 Kau ko kat s e i Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus tulee

Lisätiedot

RAKENTAMISTAPAOHJEET

RAKENTAMISTAPAOHJEET RAKENTAMISTAPAOHJEET 9. kaupunginosa kortteli 9024 tontti, Teollisuustie ROVANIEMI 27.2.2018 Bernadett Lits Zoltàn Fodor 1 Yleistä Suunnittelualue sijaitsee näkyvällä paikalla Eteläkeskuksen liike- ja

Lisätiedot

Euroopan neuvosto ja Euroopan komissio Kansalliset ja alueelliset koordinaattorit Puheenjohtaja Suomesta

Euroopan neuvosto ja Euroopan komissio Kansalliset ja alueelliset koordinaattorit Puheenjohtaja Suomesta NÄIN OSALLISTUT! Sidosryhmäaamiainen 7.11.2017 Sini Hirvonen, suunnittelija, Suomen Kotiseutuliitto Euroopan kulttuuriympäristöpäivien koordinaattori Twitter: @HirvonenSini & @HeritageDaysFI Euroopan neuvosto

Lisätiedot

Määräykset ja ohjeet 2010: 13. ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu)

Määräykset ja ohjeet 2010: 13. ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu) Lukiodiplomi Kuvataide 2010 2011 Määräykset ja ohjeet 2010: 13 ISSN-L 1798 887X ISSN 1798 8888 (verkkojulkaisu) Kuvataiteen lukiodiplomin sisältö 1 Lukiodiplomin muoto, rakenne ja laajuus 3 2 Lukiodiplomikurssi

Lisätiedot

LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS

LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS S E I N Ä J O E N K A U P U N G I N K I R J A S T O M A A K U N T A K I R J A S T O LAAJENNUSRAKENNUS APILA JA AALLON KIRJASTON PERUSKORJAUS KATSAUS SEINÄJOEN KIRJASTON LAAJENNUKSEN SYNTYHISTORIAAN APILAN

Lisätiedot

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina

Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina Työpaikkojen sijainti vastavalmistuneilla vuosina 2011-2015 Vuosina 2010-2014 valmistuneet Suunnittelija Outi Suorsa Kaikkien vastavalmistuneiden työpaikkojen sijaintimaakunnat (f. = 2553) 25 20 21 19,2

Lisätiedot

Tiivistelmä kandidaatin opinnäytetyöstä

Tiivistelmä kandidaatin opinnäytetyöstä OULUN YLIOPISTO Arkkitehtuurin tiedekunta Tiedekunta Teknillinen tiedekunta Tekijä pu Pahta Tiivistelmä kandidaatin opinnäytetyöstä Koulutusohjelma Arkkitehtuuri Työn ohjaaja Si Hirvonen-Kantola Työn nimi

Lisätiedot

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES.

SURF IDEA BOOK 2013. www.surfaces.fi YOUR IDEA. OUR SURFACES. SURF IDEA BOOK 2013 Arkkitehti: Ota yhteyttä saat 15 itunes App Store -lahjakortin käytettäväksi iphone ja ipad -applikaatioihin! Linkki sisällä 1 2 Vapaus keskittyä arkkitehtuurin suunnitteluun Puucomp

Lisätiedot

BULEVARDI 21, HELSINKI

BULEVARDI 21, HELSINKI BULEVARDI 21, HELSINKI WWW.BULEVARDI21.FI Sekä rosoinen että kodinomainen JA RIPAUS INDUSTRIAL TWISTIÄ BLVRD21 on oiva esimerkki urbaanista arkkitehtuurista. Se on sopivan rouhea ilman liikaa kiillotettua

Lisätiedot

Hyvä olo. Kun Matilda Hurtig kertoo koulunkäynnistään Tervaväylässä, sanat toisen huomioiminen toistuvat usein.

Hyvä olo. Kun Matilda Hurtig kertoo koulunkäynnistään Tervaväylässä, sanat toisen huomioiminen toistuvat usein. Oppimis- ja ohjauskeskus Tervaväylä 2012 Hyvä olo Kun Matilda Hurtig kertoo koulunkäynnistään Tervaväylässä, sanat toisen huomioiminen toistuvat usein. Lomaa omasta vammasta Opettajat perehtymässä Oikea

Lisätiedot

HIUKKAVAARA PIKNIK 2012 Työpaja 2, Taide kaupunkitilassa. Kuvanveistäjä Minna Kangasmaa

HIUKKAVAARA PIKNIK 2012 Työpaja 2, Taide kaupunkitilassa. Kuvanveistäjä Minna Kangasmaa HIUKKAVAARA PIKNIK 2012 Työpaja 2, Taide kaupunkitilassa Kuvanveistäjä Minna Kangasmaa Minna Kangasmaa Lace Square - pylväitä ja silmukoita betoni 450 x 450 x 450 cm 2009 Kaakkurin tori, Oulu Julkinen

Lisätiedot

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI

RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI RAKENNUSTAPAOHJEET / HÄRKÖKIVI YLEISTÄ Rakennusten sijoittelussa on pyritty mahdollisuuksien mukaan siihen, että rakennusmassat rajaisivat oleskelupihaa, jolloin naapurin asuinrakennuksesta ei olisi suoraa

Lisätiedot

Aloituskalvo PASILA. Mainitse Jari ja Petri Mainitse Popa Ari

Aloituskalvo PASILA. Mainitse Jari ja Petri Mainitse Popa Ari PASILA Aloituskalvo projektinjohtaja Niina Puumalainen projekti-insinööri Petri Hoppula ja projekti-insinööri Jari Virmanen Mainitse Jari ja Petri Mainitse Popa Ari PASILA PASILA NYT yli 23 000 työpaikkaa

Lisätiedot

FLINI FRAMIL SUUNNITELMASELOSTUS

FLINI FRAMIL SUUNNITELMASELOSTUS FLINI FRAMIL SUUNNITELMASELOSTUS Suunnitelmaehdotus Flini framil ottaa Porin teatterin kainaloonsa ja avautuu kaupunkikuvallisesti pohjoiseen Kokemäenjoen (Hallituskatu) suuntaan sekä itään Raatihuoneenpuiston

Lisätiedot

Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2015 Prosentti taiteelle -hanke

Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2015 Prosentti taiteelle -hanke + Sinustako julkisen taiteen tekijä? Koulutuspäivä Helsingissä 23.11.2015 Prosentti taiteelle -hanke + Prosentti taiteelle YMPÄRISTÖTAITEEN SÄÄTIÖ + Miten prosenttiperiaatetta edistetään valtakunnallisesti?

Lisätiedot

Pontuksen päiväkoti ja koulu Päivämäärä 15.7.2014 Kokonaissuunnittelutarjousvertailu

Pontuksen päiväkoti ja koulu Päivämäärä 15.7.2014 Kokonaissuunnittelutarjousvertailu Pontuksen päiväkoti ja koulu Päivämäärä 15.7.2014 Kokonaissuunnittelutarjousvertailu Amhold As Pääsuunnittelija Ark Tarmo Kööp, pätevyys ja kokemus hankkeeseen riittäviä Arkkitehtisuunnittelijana Indrek

Lisätiedot

Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877.

Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877. LAPINLAHDEN KIRKKO Tervetuloa Lapinlahden kirkkoon! Kirkon suunnitteli arkkitehti Frans Anatolius Sjöström vuonna 1877. Kirkkoa rakennettiin vuosina 1877-1880. Kirkon rakennusmestarina toimi Johannes Store

Lisätiedot

KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2016 2017 TEHTÄVÄT

KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2016 2017 TEHTÄVÄT Etunimi Sukunimi JULKAISUN OTSIKKO TULEE TÄHÄN Tässä on julkaisun otsikon mahdollinen alaotsikko tasaus vasemmalle KUVATAITEEN LUKIODIPLOMI 2016 2017 TEHTÄVÄT Määräykset ja ohjeet 2016:7 Opetushallitus

Lisätiedot

2 Graafinen ohjeisto. Viestintäosasto auttaa, kouluttaa ja ohjeistaa graafisen ilmeen käytössä ja soveltamisessa. Ota yhteyttä:

2 Graafinen ohjeisto. Viestintäosasto auttaa, kouluttaa ja ohjeistaa graafisen ilmeen käytössä ja soveltamisessa. Ota yhteyttä: GRAAFINEN OHJEISTO VAPAAN KANSAN LAHJA VAPAALLE TIETEELLE Turun yliopisto perustettiin vuonna 1920 suomalaisten lahjoitusvaroilla. Alusta asti Turun yliopisto on tehnyt työtä koko yhteiskunnan palvelemiseksi.

Lisätiedot

PROSENTTI RAKENNUSKUSTANNUKSISTA TAITEESEEN HANKE

PROSENTTI RAKENNUSKUSTANNUKSISTA TAITEESEEN HANKE TYRNÄVÄN KUNTA KIRKKORISTEYKSEN TAIDEHANKINNAN HANKESUUNNITELMA 4.8.2014 Sivu 1/7 PROSENTTI RAKENNUSKUSTANNUKSISTA TAITEESEEN HANKE Kirkkoristeyksen kiertoliittymän taidehankinnan hankesuunnitelma Sivu

Lisätiedot

Jyväskylän Taiteilijaseura ry

Jyväskylän Taiteilijaseura ry TILATEOS YRITYKSEN VALMISTAMISTA TUOTTEISTA Valmistetaan yritykselle tilataideteos, jossa käytetään materiaalina yrityksen valmistamia tuotteita. Teoksen lähtökohtana ovat tilaajan toiveet. Teos voi olla

Lisätiedot

Tarja Pääjoki, JY. Kuva Hanna Nyman, Vantaan taikalamppukekus Pessi

Tarja Pääjoki, JY. Kuva Hanna Nyman, Vantaan taikalamppukekus Pessi Tarja Pääjoki, JY Kuva Hanna Nyman, Vantaan taikalamppukekus Pessi Taikalampun strategia, laadittu 2009 10 Kuva Lastenkulttuurikeskus Lastu Lapsen taiteellinen toimijuus Lapsi näkee kaiken uutena; hän

Lisätiedot

Tunnus. Tunnuksen VÄRIVERSIOT. Min. 20 mm

Tunnus. Tunnuksen VÄRIVERSIOT. Min. 20 mm Graafinen ohje Tunnus Oulu Sinfonian tunnuksena käytetään ensisijaisesti ohessa kuvattua liikemerkin ja nimilogon kiinteää yhdistelmää. Käytössä on huolehdittava, että tunnuksen mittasuhteet sekä nimilogon

Lisätiedot

Bryk & Wirkkala -katseluvarasto. Henna Paunu Intendentti, kokoelmat EMMA Espoon modernin taiteen museo

Bryk & Wirkkala -katseluvarasto. Henna Paunu Intendentti, kokoelmat EMMA Espoon modernin taiteen museo Bryk & Wirkkala -katseluvarasto Henna Paunu Intendentti, kokoelmat EMMA Espoon modernin taiteen museo Kokoelmatoiminnan profiili - Suomalaista ja kansainvälistä nykytaidetta, modernismia ja muotoilua

Lisätiedot

Timo Ylisen yhtye esiintyy Jazz-klubilla

Timo Ylisen yhtye esiintyy Jazz-klubilla Iltajuhlan ruokateemana on karibialainen buffet Kari Kropsu Markus Nieminen tä-suomen Lääketiedetapahtuman järjestäjillä Ion ilo kutsua sekä osanottajat, luennoitsijat että näytteilleasettajat viihtymään

Lisätiedot

Vajaakäyttöisen modernin rakennuskannan uusiokäyttö Pohjoismaiden kirkonkylissä. Esittely tutkittavista kohteista Koonnut: Pyry Kuismin

Vajaakäyttöisen modernin rakennuskannan uusiokäyttö Pohjoismaiden kirkonkylissä. Esittely tutkittavista kohteista Koonnut: Pyry Kuismin Vajaakäyttöisen modernin rakennuskannan uusiokäyttö Pohjoismaiden kirkonkylissä Esittely tutkittavista kohteista Koonnut: Pyry Kuismin Kuva: Åke E:son Lindman. Torsby Finnskogcentrum Torsby, Ruotsi Alkutilanne

Lisätiedot

VERKOSTO GRAAFINEN OHJE

VERKOSTO GRAAFINEN OHJE 2018 SISÄLTÖ 3 Pikaohje 4 Tunnus ja suoja-alue 5 Tunnuksen versiot 6 Tunnuksen käyttö 7 Fontit 8 Värit 9 Soveltaminen ----- 10 Verkosto Lapset 2 suoja-alue Tunnuksen suoja-alueen sisäpuolella ei saa olla

Lisätiedot

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE.

1(3) A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. A-2482 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 1(3) 1 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET 2 ASUINKERROSTALOJEN KORTTELIALUE. 3 KULTTUURI JA OPETUSTOIMINTAA PALVELEVIEN RAKENNUSTEN KORTTELIALUE, JOLLA YMPÄRISTÖKUVA

Lisätiedot

Fellert Akustiikkajärjestelmä

Fellert Akustiikkajärjestelmä Fellert Akustiikkajärjestelmä AKUSTIIKKA VOI OLLA MUUTAKIN KUIN KARKEAA PINTAA TAI LATTEITA NELIKULMAISIA LEVYJÄ ONKO RAVINTOLAN, NEUVOTTELUHUONEEN TAI KIRJASTON AKUSTOINTI KUNNOSSA? Korkeassa huoneessa,

Lisätiedot

Reiherintie 9 Kasperinkuja 15 Rudolfintie 10 / TÄYDENNYSRAKENTAMINEN

Reiherintie 9 Kasperinkuja 15 Rudolfintie 10 / TÄYDENNYSRAKENTAMINEN Reiherintie 9 Kasperinkuja 15 Rudolfintie 10 / TÄYDENNYSRAKENTAMINEN Kehittämishankkeen pilotti Kohde on lisäkerrosrakentamisen pilottihanke ja samalla esimerkki vuosina 1998 2001 toteutetun kehittämishankkeen

Lisätiedot

BULEVARDI 21, HELSINKI

BULEVARDI 21, HELSINKI WWW.BULEVARDI21.FI Sekä rosoinen että kodinomainen JA RIPAUS INDUSTRIAL TWISTIÄ BLVRD21 on oiva esimerkki urbaanista arkkitehtuurista. Se on sopivan rouhea ilman liikaa kiillotettua pintaa. Se saa olon

Lisätiedot

VANHAT HAUTAUSMAAT KARJALASSA ARVOT, HOITO, SOPIMUKSET, KYSELY

VANHAT HAUTAUSMAAT KARJALASSA ARVOT, HOITO, SOPIMUKSET, KYSELY VANHAT HAUTAUSMAAT KARJALASSA ARVOT, HOITO, SOPIMUKSET, KYSELY KARJALAN VANHAT HAUTAUSMAAT - seminaari Karjalan Liitto 16.3.2019. Arkkitehti Raija Seppänen SAFA MARK YKS raijamars@gmail.com KARJALAN SUOMALAISET

Lisätiedot

TOIMISTOTALO YLITS E MUIDEN. metriä. Noin 3000. työpistettä. metro 2015

TOIMISTOTALO YLITS E MUIDEN. metriä. Noin 3000. työpistettä. metro 2015 TOIMISTOTALO YLITS E MUIDEN Noin 3000 työpistettä 111 metriä metro 2015 KAU KO KAT S E I S E N VAL I N TA Keilaranta Tower nousee edustavalle paikalle p aivan meren äärelle Espoon Keilaniemeen. Sen korkeus

Lisätiedot

Graafinen. ohjeisto. Verohallinto

Graafinen. ohjeisto. Verohallinto Graafinen ohjeisto SISÄLTÖ Verovaakuna on osa Verohallinnon historiaa...2 1. PERUSELEMENTIT... 2 1.1 Yhteisötunnus...2 1.2 Yhteisötunnuksen käyttö...3 1.3 Yhteisötunnuksen kielletty käyttö...4 1.4 Verovaakuna...4

Lisätiedot

Tahdomme parantaa. Uudistuva KYS KAARISAIRAALA

Tahdomme parantaa. Uudistuva KYS KAARISAIRAALA Tahdomme parantaa Uudistuva KYS KAARISAIRAALA Tahdomme PARANTAA Sairaalan rooli on muuttumassa. Siellä vietetty aika on entistä lyhyempi ja kohdistuu tarkoin harkittuihin hoitoihin. Kaikki perustuu yhteistyöhön.

Lisätiedot

Ritva-Liisa Pohjalainen MUISTOJEN PUUTARHA

Ritva-Liisa Pohjalainen MUISTOJEN PUUTARHA G12 KUOPIO Minna Canthin katu 15, Kuopio ti-to 11-17, pe-su 12-16 www.galleria12.fi Ritva-Liisa Pohjalainen MUISTOJEN PUUTARHA 30.5. - 25.6.2015 G12 Kuopio 1. LUMME, 2015 Uniikki lasimalja. Filigraani

Lisätiedot

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma

Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma Saloilan päiväkodin toimintasuunnitelma 2018-2019 Toimintakulttuuri Puhallamme yhteen hiileen ajatuksella; kaveria ei jätetä. Huolehdimme kannustavasta, innostavasta ja positiivisesta vuorovaikutuksesta.

Lisätiedot

Ratapihakorttelit Suunnitteluperiaatteet. KSV Pasila-projekti

Ratapihakorttelit Suunnitteluperiaatteet. KSV Pasila-projekti Keski-Pasila Ratapihakorttelit Suunnitteluperiaatteet Lähtökohdat Noudatetaan Keski-Pasilan osayleiskaavaa listatekstissä selostetuin muutoksin Alueen kerrosalatavoite on noin 155 000 k-m2 Alue rakennetaan

Lisätiedot

Local Disk (C:)/Documents and Settings/OMATIETOKONEApplication Data/Adobe/Adobe PDF/Settings

Local Disk (C:)/Documents and Settings/OMATIETOKONEApplication Data/Adobe/Adobe PDF/Settings Käytössämme olevat ohjelmat: Adobe Indesign CS5.5 (Mac/PC) Adobe Photoshop CS5.1 (Mac/PC) Adobe Illustrator CS5.1 (Mac/PC) Adobe Acrobat X Pro (Mac/PC) Microsoft Office Aineistosuositus Suosittelemme aineiston

Lisätiedot

Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012

Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Jyväskylä Valon kaupunki 22.9.2012 Alvar Aallon jalanjäljillä Lähdimme Kirstin kanssa kahden tutustumaan junakyydillä Jyväskylän elämään, maisemiin ja ihmisiin. Jyväskylä on minulle nuoruudestani tuttu

Lisätiedot

RASTERI. ALUESUUNNITTELUKILPAILU TURKU ENERGIAN TONTTI, Turku. Turku Energia- aluesuunnittelukilpailu

RASTERI. ALUESUUNNITTELUKILPAILU TURKU ENERGIAN TONTTI, Turku. Turku Energia- aluesuunnittelukilpailu Turku Energia- aluesuunnittelukilpailu Nimimerkki: RASTERI Lähtökohtana ehdotuksessa on ollut säilyttää vanhat arvokkaat rakennukset, palauttaa niiden sisä- ja ulkotilat alkuperäiseen asuunsa modernein

Lisätiedot

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA

TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA VIITASAAREN KAUPUNKI Maankäyttö 10.3.2010 TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVA KORTTELIT 270-274 SEKÄ NIIHIN LIITTYVÄT VIRKISTYS- JA KATUALUEET RAKENNUSTAPAOHJEET TUHMALANNIEMEN ASEMAKAAVAN RAKENNUSTAPAOHJEET 2 KORTTELI

Lisätiedot

Porvoo Tolkkinen - Nyby Maakaasuputkilinjausten ja terminaalialueen muinaisjäännösinventointi 2012

Porvoo Tolkkinen - Nyby Maakaasuputkilinjausten ja terminaalialueen muinaisjäännösinventointi 2012 1 Porvoo Tolkkinen - Nyby Maakaasuputkilinjausten ja terminaalialueen muinaisjäännösinventointi 2012 Timo Jussila Kustantaja: Pöyry Finland Oy 2 Sisältö: Perustiedot... 2 Inventointi... 3 Yleiskartat...

Lisätiedot

Sähkökiukaat. Älykäs. Ja kaunis.

Sähkökiukaat. Älykäs. Ja kaunis. Sähkökiukaat Älykäs. Ja kaunis. Tulikivi Sauna. Uuden ajan saunanautinto. Tulikivi SAUNA tarjoaa uuden ajan saunanautintoja. Ennennäkemättömän moderni muotoilu ja innovatiiviset elektroniikkaratkaisut

Lisätiedot

Lauritsalan uusi koulu Päivämäärä 15.7.2014 Kokonaissuunnittelutarjousvertailu

Lauritsalan uusi koulu Päivämäärä 15.7.2014 Kokonaissuunnittelutarjousvertailu Lauritsalan uusi koulu Päivämäärä 15.7.2014 Kokonaissuunnittelutarjousvertailu Arkkitehtuura Oy Pääsuunnittelija arkkiteht SAFA Jarmo Sulonen, pätevyys ja kokemus hankkeeseen riittäviä Arkkitehtisuunnittelu

Lisätiedot

Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET:

Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asemakaavamääräykset Sääksvuori, korttelit 61 ja 62, kaavatunnus 28:010 ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET: Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. Erillispientalojen korttelialue. Lähivirkistysalue.

Lisätiedot

arkkitehtitoimisto karin krokfors oy

arkkitehtitoimisto karin krokfors oy Pihlajatie 18 00270 Helsinki puhelin 040 5040442 telefax 09 495496 ark@karinkrokfors.fi www.karinkrokfors.fi TOIMISTON REFERENSSIT TIEDOT TOIMISTOSTA Arkkitehtitoimisto Karin Krokfors Oy Toimisto on perustettu

Lisätiedot

Pää- ja arkkitehtisuunnittelijan yrityksen kelpoisuusehdot

Pää- ja arkkitehtisuunnittelijan yrityksen kelpoisuusehdot Rovaniemen kaupunki Liite 5, Kaupunginhallitus 9.1.2017 7 Pää- ja arkkitehtisuunnittelijan kelpoisuusehdot TIIMI 1 Arkkitehtisuunnittelun projektinvetäjä/ pääsuunnittelija Nimettävä vähintään yksi projektinvetäjä/

Lisätiedot

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti

Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Unelmakoti historiallisella paikalla Tulevaisuus rakennetaan tänään Asunto Oy Raahen Keskustan Portti Keskustan Portin tarina Keskustan Portin tarina ulottuu 1800-luvulle

Lisätiedot

KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS

KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS KOE FINLANDIA-TALO AINUTLAATUISTEN ELÄMYSTEN KESKUS Visit Helsinki / Esko Jämsä ALVAR AALTO JA FINLANDIA-TALO KAKSI SUOMALAISEN DESIGNIN LEGENDAA Maailmankuulun arkkitehti Alvar Aallon (1898 1976) suunnittelema

Lisätiedot

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?

1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2

Lisätiedot

RUUTUA RAITAA PIHAT NÄKYMÄT AURINKOPANEELIT ASEMAPIIRUSTUS 1:800 ALUEJULKISIVU ETELÄÄN 1:800 ALUELEIKKAUS POHJOIS-ETELÄ 1:800.

RUUTUA RAITAA PIHAT NÄKYMÄT AURINKOPANEELIT ASEMAPIIRUSTUS 1:800 ALUEJULKISIVU ETELÄÄN 1:800 ALUELEIKKAUS POHJOIS-ETELÄ 1:800. RUUTUA RAITAA Kaupunkikuva Korttelisuunnitelma noudattaa kaavarungon periaatteita. Kortteli muodostaa yhtenäisen ja omaleimaisen kokonaisuuden, joka kuitenkin korkeuksiltaan, suunniltaan ja mittakaavaltaan

Lisätiedot

Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016

Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016 1 Kirkkonummi Öfvergård kiinteistöjen 2:94, 2:8 ja 3:34 muinaisjäännösinventointi 2016 Timo Jussila Tilaaja: TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY 2 Sisältö Kansikuva: Perustiedot... 2 Yleiskartat... 3 Vanhat

Lisätiedot

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva.

1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue Erillispientalojen korttelialue m kaava-alueen rajan ulkopuolella oleva viiva. Määräysnumero Ulkoasu 0.9 selitys ASEMAKAAVAMERKINNÄT JA - MÄÄRÄYKSET: 1.011 Asuinkerrostalojen ja rivitalojen korttelialue. 1.04 Erillispientalojen korttelialue. 5.02 Lähivirkistysalue. 12.01 3 m kaava-alueen

Lisätiedot