Hyvä Teko kilpailuehdotukset

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Hyvä Teko- 2011. kilpailuehdotukset"

Transkriptio

1 Hyvä Teko kilpailuehdotukset

2 SISÄLTÖ sivu Yleistä: 1 Palkinnon jakaminen Säännöt Valintakriteerit Kilpailuehdotukset 2011: FORSSAN SEUDUN KEHITTÄMISKESKUS (FSKK) OY 3 Järkivihreä Forssan seutu - vihreämmän liiketoiminnan puolesta JYVÄSKYLÄN SEUDUN KEHITTÄMISYHTIÖ JYKES OY 5 Yrityskummiklinikoista tulosta pullakahvipalkalla KEHITTÄMISKESKUS OY HÄME 7 Hämeen Mafia

3 1 Hyvä Teko- palkinnon jakaminen Hyvä Teko- palkinnon tarkoituksena on palkita verkoston sisällä tapahtuvaa aktiivisuutta, luovuutta ja rohkeutta uusien ja vaikuttavien toimintamallien kehittämisessä. Samalla palkinnon avulla halutaan rohkaista luovuuteen ja kannustaa myös näkemään se hyvä, jota usein toimijat eivät näe omassa toiminnassaan. Palkitsemisen säännöt: Palkinto jaetaan yhdistyksen jäsenelle, sellaisesta hyvästä toimialaan liittyvästä teosta jolla katsotaan olevan yleistä ja erityistä merkistä yrittäjyyden ja elinkeinojen kehittämisessä. Palkinto jaetaan vuosittain yhdistyksen kesäpäivien yhteydessä. Valinnan suorittaa tätä varten asetettu kolmen hengen ryhmä, joka valitaan palkintojen jaon yhteydessä seuraavalle vuodelle. Ensimmäisellä kierroksella valinnan suorittaa pj, vpj ja toiminnanjohtaja. Kilpailuun voivat osallistua kaikki SEKESin jäsenyhteisöt. Kilpailuehdotukset tulee jättää viimeistään 4 viikkoa ennen kesäpäivien aloitusta SEKESin toimistoon. Kilpailukuvaus ei saa ylittää yhtä A4 arkkia, normaalifontilla kuvattuna. Tarvittaessa tuomaristo pyytää täsmennyksiä. Kilpailukuvauksessa on oltava lyhyt selostus toiminnan sisällöstä, vaikuttavuudesta, hyödynnettävyydestä sekä kustannuksista. Valintakriteerit palkinnolle ovat seuraavat: teko voi olla suuri tai pieni teko voi olla uusi tai vanha teon on oltava pääpiirteissään monistettavissa myös muiden käyttöön teko voi olla yksittäinen teko tai pysyvä toimintamalli teon on kuuluttava kehittämisyhteisöjen toimialaan teon on oltava kustannustehokas teon on oltava vaikuttava

4 FORSSAN SEUDUN KEHITTÄMISKESKUS (FSKK) OY 3 Järkivihreä Forssan seutu - vihreämmän liiketoiminnan puolesta Taustaa: Forssan seudun tuore elinkeinostrategia perustuu ympäristöystävälliseen sekä kestävää kehitystä tukevaan toimintaan. Strategian tueksi Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy on luonut Järkivihreä Forssan seutu-konseptin, jolla tehdään tunnetuksi seudun monipuolista ympäristöosaamista, yritysten palveluja ja sekä kasvatetaan merkittävällä uutta vihreää liiketoimintaa. Kärkiviestinä: Forssan seudulla on Suomen monipuolisimmat ja innovatiivisimmat ympäristöalanyritykset ja palvelut, lisäksi se on logistisesti paras ympäristömyönteisen yritystoiminnan sijaintipaikka. Järkivihreän markkinoinnin avulla saatetaan yhteen kaikki seudun toimijat ja seudun profiloitumista järkivihreänä viestitään joukkueena ja vahvasti kaikilla rintamilla eteenpäin. Järkivihreä markkinointi: Markkinointihankkeessa on vuodesta 2010 alkaen tuotettu yhteismarkkinointimateriaalia ja esimerkki saumattomasta markkinointiyhteistyöstä on osasto Ympäristö, yhdyskunta, vesi & viemäri, jäte & kierrätys messuilla, jotka järjestettiin Helsingin Messukeskuksessa. Järkivihreä brändi on otettu Forssan seudun ympäristöalan yrityksissä sekä koulutus- ja kehittämisorganisaatioissa hyvin vastaan ja se on koettu erittäin ajankohtaiseksi ja hyödylliseksi. Brändi on juurtumassa osaksi seudun toimijoiden omaa markkinointia. Järkivihreys on houkutellut myös muut toimialat mukaan, etenkin elektroniikkateollisuus on mukana rakentamassa järkivihreää liiketoimintaa. Seuraava suuri yhteinen askel on kansainvälinen markkinointi, sillä Järkivihreän kansainväliselle nimelle, Bright Green Forssa Region on haettu oma tavaramerkki. Järkivihreyden hyödyntäminen: FSKK:n kehittämää Järkivihreä Forssan seutu- konseptia ovat jo hyödyntäneet seudun yritykset sekä muut toimijat. Konseptia tullaan jatkossa hyödyntämään seudun kvmarkkinoinnissa sekä erityisesti vihreän liiketoiminnan kasvattamisessa toimialasta riippumatta. Järkivihreä yhteistyö ja vuorovaikutus seudun ulkopuolisten tahojen kanssa on jo monipuolista ja tiivistyy jatkossa. Elinkeinostrategian mukaisesti Järkivihreä Forssan seutu on vuonna 2025 vetovoimainen, ympäristöalan osaamista menestyksekkäästi hyödyntävä ja kehittävä asukkaan luova, hyvän elämän alue, jonka vihreä logistiikka ja kierrätysteknologia ovat maailman huipulla. Strategian toteuttamiseksi panostetaan tiivistyvään, monialaiseen yhteistyöhön ja uuden liiketoiminnan synnyttämiseen Forssan Envitech-alueelle sekä vihreän logistiikan kehittämiseen. Järkivihreä-konsepti tuo Forssan seudun julkisuudessa esille erinomaisella tavalla ja auttaa seudun yrityksiä ja toimijoita profiloitumaan myönteisesti yhteistyöverkostoissaan. Järkivihreys on arvo, jolle on hyvä rakentaa vielä tulevaisuudessakin menestyksekästä liiketoimintaa. Seuranta: Järkivihreä -konseptoinnin vaikutuksia seurataan markkinointihankkeessa, , tiiviisti. Mittareina ovat mm. ympäristöalan yritysten investoinnit (yli 100 miljoonaa euroa), työvoiman merkittävä kasvu (50 työpaikkaa), ympäristöalan yritysten syntyminen (3/vuosi) ja muualta siirtyvien yritysten määrä (2/vuosi), Järkivihreän Forssan seudun tunnettuuden lisääntyminen, Järkivihreiden tuotteiden ja palvelujen kehittäminen kaikkeen yritystoimintaan. Odotettavissa on myös Järkivihreyden leviäminen arvona Forssan seudun ulkopuolelle. Järkivihreys on jo nyt synnyttänyt Forssan seudulle aivan uudenlaista yhteisöllisyyttä. Järkivihreän markkinointibudjetti Markkinointirahaa on ollut käytössä vain euroa/vuosi, joka sisältää yritysten yksityisrahaa euroa. Järkivihreässä mukana olevat toimijat: Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy, seudun kunnat: Forssa, Humppila, Jokioinen, Tammela, Ypäjä; HAMK/Forssan yksikkö, Faktia Oy, MTT, Agropolis Oy, LHJ Group, Envor Group, Watrec Oy, J Syrjänen Oy, Uusioaines Oy, VAPO, Ekoport Oy, Voimavapriikki Oy, Saint Gobain Rakennustuotteet Oy, Mitron Oy, Mainossatama Oy, hankkeista mm. EnviGrowPark ja Humppila EcoAirport.

5 JYVÄSKYLÄN SEUDUN KEHITTÄMISYHTIÖ JYKES OY 5 Yrityskummiklinikoista tulosta pullakahvipalkalla Jykesillä on 28 vapaaehtoistoiminnan pohjalta toimivaa yrityskummia, joista parisenkymmentä on aktiivisesti mukana toiminnassa. Jykes on Suomen Yrityskummit ry:n (SYK) jäsen ja tätä kautta seutumme yritysten käytössä on yli 900 yrityskummin valtakunnallinen verkosto. Jykes on resursoinut yhteyspäällikön vastaamaan yrityskummitoiminnasta ja sen kehittämisestä Jyväskylän seudulla. Alun perin Pirkanmaan Yrityskummien kehittämästä ideasta on jalostunut Jyväskylän seudulla kehittämisyhtiön koordinoima kummiklinikka, joita järjestettiin vuonna 2010 yhteensä 51 yritykselle. Viisi Jyväskylän seudun tiettyä erityisosaamista kaipaavaa yritystä sai kummin muualla Suomessa toimivasta kummista SYK:n verkoston kautta ja puolestaan neljä yritystä muualta Suomesta sai kummin Jyväskylän seudun kummeista vuonna Klinikkaasiakkaina oli yrityksiä kaikilta toimialoilta, painottuen palvelu- ja teollisuustoimialaan. Lähes kaikissa klinikoissa toistuivat myyntiin, markkinointiin, tuotekehitykseen tai henkilöstöasioihin liittyvät asiat. Tyypillinen asiakkailta saatu palaute klinikan jälkeen on hämmästys siitä, että yrittäjä voi saada kerralla maksutta käyttöönsä kolme kovan tason osaajaa sekä samalla tietoa muista kehittämisyhtiön tarjoamista palveluista. Yrityskummitoiminta on asiakkaalle maksutonta, mutta edellyttää kehittämisyhtiöltä resursointia toimintaa koordinoivaan henkilöön. Yhteyspäällikkö käy asiakkaan kanssa läpi toimintamallin, jonka jälkeen kasataan kulloiseenkin caseen parhaiten sopivat kummit Jykesillä pidettävään parituntiseen klinikkaan. Tämä sopivan yrittäjä-kummiparin löytäminen vaatii kummien tuntemisen lisäksi myös psykologista silmää. Ennen klinikkaa asiakkaalle lähetetään SYK:n tekemän Työkirjan valmistautumisohjeineen. Yhteyspäällikkö vie yrityksen tiedot YriNetiin, josta on nähtävillä yrittäjän mahdollinen muun aiempi historia kehittämisyhtiön palveluiden käyttäjänä. YriNetin avulla saadaan myös omistajakunnille tilastotietoa palvelun käytöstä kunnittain, Jykesin sisäiseen käyttöön toimialoittain jne. sekä myös vuoden lopussa SYK:n valtakunnallisiin tilastoihin. Kummiklinikoissa on aina tarjolla pullakahvit yrityskummien ainoa palkka. Tilaisuudesta pyritään tekemään ilmapiiriltään mahdollisimman rento, mutta luottamuksellinen. Tämän osoituksena jokaisessa klinikassa ennen keskustelun alkua allekirjoitetaan SYK:n tekemä kummisopimus vaitiolositoumuksineen. Yrittäjän ja yhteyspäällikön lisäksi klinikassa on kolme kummia eri osaamisaloilta. Kummit ovat kokeneet tämän yhteissparrauksen erittäin motivoivana myös oman oppimisensa sekä tietojen päivittämisen kannalta. Jykesin slogan Yhteisiä tekoja eletään todeksi yrityskummitoiminnan avulla ja yrityskummit ovat ylpeitä voidessaan kertoa olevansa Jykesin kummeja. Kummiklinikka on lähtölaukaus joskus jopa vuosia kestävälle kummisuhteelle, joka perustuu osaamisen lisäksi myös yrittäjän ja kummin henkilökemioiden kohtaamiseen. Klinikassa kummit kertovat taustoistaan epäonnistumisiakaan peittelemättä. Näin yrittäjän on helpompi kertoa niistä yrittäjyyden haasteista, joihin kummeiltaan apua kaipaa. Yhteyspäällikön rooli on toimia ikään kuin tilaisuuden fasilitaattorina sekä kertoa kehittämisyhtiön sekä muiden yrityspalveluja tuottavien tahojen tarjoamista palveluista Yritys-Suomi hengessä. Klinikan jälkeen sekä yrittäjä että kummit päättävät yhteyspäällikön kanssa käytävässä keskustelussa, millä kokoonpanolla kehittämistyötä jatketaan. Klinikan jälkeen yrittäjälle lähetetään Digium-kysely, jonka tulosten avulla voidaan parantaa palvelun tasoa. Kummeille puolestaan lähetetään kuukausittain Digium-kysely heidän ajankäytöstään kummitoiminnassa. Näin saadaan tilastoitua arvokas vapaaehtoistyö sekä Jykesin että SYK:n tilastoihin. Asiakkaat tulevat kummitoiminnan piiriin pääsääntöisesti Jykesin tai Yrityspalvelukeskus Luotsin yritysneuvojien asiakastyön perusteella sillä kummitoiminta mielletään Jykesissä yhdeksi yrityskehittämisen työkaluksi. Kummiklinikkaa kokeillaan tulevana syksynä myös toisen asteen yrittäjyyteen suuntautuvien opiskelijoiden kanssa sekä todennäköisesti myös yliopisto-opiskelijoiden kanssa ns. mini-klinikassa. Näin kummit tekevät osaltaan myös tärkeää yrittäjyyskasvatustyötä. Kummiklinikka-toiminta on täysin monistettavissa eri seuduille, pysyvä ja kehittyvä toimintatapa, jossa hyödynnetään SEKES-työkaluja ja jo olemassa olevia yhteyksiä sekä on kustannustehokas ja vaikuttava. Yrityskummitoiminnasta ja sen kehittämisestä Jyväskylän seudulla vastaa Jykesissä yhteyspäällikkö Maarit Viljakainen.

6 KEHITTÄMISKESKUS OY HÄME 7 Hämeen Mafia Hämeen Mafia on jo vuodesta 2006 alkaen toteutettu yrityssenssi ja - foorumitapahtuma, jolla ajetaan yhteistä hämäläistä yritysvoimaa. Tilaisuuksia on järjestetty 4 kpl (2006,2007,2009 ja 2011) ja näihin osallistunut yhteensä n Hämeenlinnan seudun yrittäjä ja toimijaa. Tilaisuuden konsepti on poikkeuksellinen, koska asiakkaat osallistuvat ja maksavat vapaaehtoisesti tapahtumasta, jonka sisältö ja luonne paljastuvat vasta paikan päällä. Hämeen Mafia organisoivat luonteen mukaisesti nimettömät tahot Hämeenlinnan seudun yritystoimijamaailmasta. Tilaisuuden mahdollistivat yritysyhteistyökumppanit, joille on tarjottu tilaisuuden näkyvyyttä sen eri elementeistä: flyeristä kännykkään kiinnitettävään tarraan. Tarraa näyttämällä (yhteistyökumppanin luona) osallistujat saavat hyviä etuja tilaisuuden jälkeen vuoden ajan. Kaikki yhteistyökumppanit ovat eri materiaaleissa tasavertaisesti esillä, jottei tapahtuma leimautuisi kenenkään omaksi markkinointitilaisuudeksi. Tilaisuuden markkinointi suoritetaan nimettömältä taholta lähetettyihin tekstiviesteihin ja sähköpostiviesteihin Kaikki ilmoittautumiset ja ohjeet houkutuksineen on sijoitettu nettisivuille ( 2 -päiväinen tapahtuma alkaa perinteisesti kokoontumisella Hämeenlinnan keskustaan puolelta päivin, missä Mafia tyylisiin hattuihin ja tapahtuman omaan t-paitaan sonnustautuneet bussiemännät ottavat vieraat vastaan. Kokoontumisen jälkeen 6-8 bussia suunnistavat kohti sukukokouspaikkaa ammattivartioiden saattoautojen turvaamana. Vuonna 2011 kokouspaikka oli Grand Casino Helsingissä, missä asiakkaille tarjottiin viihdettä ja asiaa sopivissa annoksissa kolmen tunnin aikana. Vuosien varrella korkeatasoisia esiintyjiä on ollut mm. Mato Valtosesta Mirja Pyyköstä, Erkki Virtaseen. Esiintyjiksi seulotaan mukaan myös uusia nousevia kykyjä eri yritystoiminnan alueilta. Kokouksen jälkeen matka jatkuu laivalle, missä on omat tervetuloviihdykkeensä ja ruokailunsa. Seuraavana päivänä laivalla seurasi 2011 vuoden teeman mukaiset TREFFIT. Treffeillä oli tällä ensimmäisellä kerralla 250 kohtaamista 4 tunnin aikana, ja vaikka edellinen päivä oli vauhdikas ja työtäyteinen niin se puheen taukoamaton solina ja intensiivinen ote, jolla yrittäjät markkinoivat palveluita toisilleen oli kaukana hämäläisestä hitaudesta. Hämeen Mafia on asiakkaan kannalta erittäin kustannustehokas, koska 150 eurolla saa koko 2 päivän paketin kuljetukseniin, ohjelmineen, ruokailuneineen, majoituksineen ja yritystreffitilaisuuksineen. Tilaisuudesta tehdyt asiakaskyselyt osoittavat, että valittu tie tapahtumalle ovat luonteeltaan ja toiminnoltaan oikeita. Hämeen Mafian vapaamuotoisen mystisiä ja pois omista tutuista ympyröistä - yritystilaisuuksia tullaan VARMASTI järjestämään tästä eteenkinpäin joka toinen vuosi.

7 Seudulliset Kehittämisyhteisöt SEKES ry, Toinen linja 14, Helsinki,

Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys

Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys Toimitusjohtajan katsaus Etelä-Suomen rataverkon kehittäminen, Helsinki Forssa Pori liikennekäytävän ratayhteyden esiselvitys Forssan seudun kommentti 25.02.2010 Timo Lindvall Forssan Seudun Kehittämiskeskus

Lisätiedot

JÄRKIVIHREÄN FORSSAN SEUDUN STRATEGIA VUOTEEN 2020

JÄRKIVIHREÄN FORSSAN SEUDUN STRATEGIA VUOTEEN 2020 JÄRKIVIHREÄN FORSSAN SEUDUN STRATEGIA VUOTEEN 2020 Forssan seudun klusteriohjelma Juha Pirkkamaa 18.3.2011 1. Työn tarkoitus Strategia ohjaa työtä, jolla toteutetaan menestyksellisesti Forssan seudun elinkeinostrategiaa.

Lisätiedot

Forssan seudun visio 2025. Strateginen kehittäminen. Hyvä elinkeinoelämän toimintaympäristö

Forssan seudun visio 2025. Strateginen kehittäminen. Hyvä elinkeinoelämän toimintaympäristö Forssan seudun visio 2025 Strateginen kehittäminen Hyvä elinkeinoelämän toimintaympäristö Visio Järkivihreä Forssan seutu Järkivihreä Forssan seutu on vuonna 2025 vetovoimainen, ympäristöalan osaamista

Lisätiedot

Suomen Yrityskummit ry - Business Mentors Finland. YRITYSKUMMI Yrittäjän luotettava tuki

Suomen Yrityskummit ry - Business Mentors Finland. YRITYSKUMMI Yrittäjän luotettava tuki - YRITYSKUMMI Yrittäjän luotettava tuki - on valtakunnallinen yrityskummien kattojärjestö jonka verkostoon kuuluu yli 700 yrityskummia. Tavoitteenamme on yrittäjyyden ja elinkeinoelämän tukeminen ja edistäminen.

Lisätiedot

Forssan seudun. ympäristöteemavuosi. Julkistustilaisuus 22.1.2010. Johanna Tanhuanpää

Forssan seudun. ympäristöteemavuosi. Julkistustilaisuus 22.1.2010. Johanna Tanhuanpää Forssan seudun ympäristöteemavuosi Julkistustilaisuus 22.1.2010 Johanna Tanhuanpää Mitä opittavaa muualta? Case Ympäristön hyväksi tehty työ on systemaattista ja pitkäjänteistä Sitoutuminen vahvaa läpi

Lisätiedot

Mentorin tuli toimia Telemachosin opettajana ja ohjaajana sekä antaa pojalle kaikki se tuki mitä hän tarvitsi

Mentorin tuli toimia Telemachosin opettajana ja ohjaajana sekä antaa pojalle kaikki se tuki mitä hän tarvitsi Mentoroinnilla on pitkät perinteet Kun Odysseus, Ithikan kuningas, oli Troijan sodan alkaessa lähdössä pitkälle merimatkalle, uskoi hän poikansa Telemachosin kasvattamisen nuoruudenystävälleen Mentorille

Lisätiedot

Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy. Timo Lindvall. toimitusjohtaja

Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy. Timo Lindvall. toimitusjohtaja Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy Timo Lindvall toimitusjohtaja Forssan seutu on business-suomen painopisteessä Tunti+ vain Helsinki, Turku,Tampere, Lahti, Pori Lentoasemat Rautatieasema Humppilassa Useita

Lisätiedot

Saarijärven elinkeinostrategia.

Saarijärven elinkeinostrategia. Saarijärven elinkeinostrategia www.ssypkehitys.fi Sisällys 1. Strategian iso kuva 2. Visio 3. Asiakkaat 4. Toiminnan tärkeimmät fokukset 5. Toimintatapa 6. Isot strategiset muutokset 7. Strategian sisällölliset

Lisätiedot

HÄMEEN MATKAILU OY OMISTAJUUS YHTEISMARKKINOINTI-, MYYNTI- PALVELUSOPIMUSMALLI STRATEGIATYÖRYHMÄN MIETINTÖ 25.3.2009

HÄMEEN MATKAILU OY OMISTAJUUS YHTEISMARKKINOINTI-, MYYNTI- PALVELUSOPIMUSMALLI STRATEGIATYÖRYHMÄN MIETINTÖ 25.3.2009 HÄMEEN MATKAILU OY OMISTAJUUS YHTEISMARKKINOINTI-, MYYNTI- PALVELUSOPIMUSMALLI - STRATEGIATYÖRYHMÄN MIETINTÖ 25.3.2009 Matkailu maakunnan yksi strategisista elinkeinoista ja toiseksi suurin työllistäjä

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen avaimet luonnosta

Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen avaimet luonnosta Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen avaimet luonnosta Forssan seudun Green Care klusterihankkeen 2016 2017 aloitusseminaari 16.2.2016 Yliopettaja Päivi Homan-Helenius HAMK ja tutkija Anja Yli-Viikari

Lisätiedot

Forssan seudun Green Care - klusterihanke

Forssan seudun Green Care - klusterihanke Forssan seudun Green Care - klusterihanke 2016 2017 Yliopettaja Päivi Homan-Helenius, Hämeen ammattikorkeakoulu, Hoitotyön koulutusohjelma, Forssa Museo Militarian Tykkihalli, Linnankasarmi, Hämeenlinna

Lisätiedot

Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa. Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen

Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa. Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen Kasvun polut ja kasvuyrittäjyys osana kaupunkiseudun elinvoimaa Kaupunginvaltuuston seminaari 30.9.2013 Toimitusjohtaja Ari Hiltunen 3 000 Perustettujen yritysten lkm suurilla kaupunkiseuduilla 2006-2012

Lisätiedot

AVA MET SEUDULLISEN MENESTYKSEN YRITYSPALVELUN

AVA MET SEUDULLISEN MENESTYKSEN YRITYSPALVELUN SEUDULLISEN YRITYSPALVELUN MENESTYKSEN AVA MET TASAVERTAINEN VERKOSTO KUMPPANIEN TUNTEMUS SITOUTTAVA SOPIMUS LUOTTAMUS TOISEN OSAAMISEEN YHTEINEN VIESTINTÄ 1 HAASTE Seudulliset yrityspalvelut -konseptin

Lisätiedot

Esko Valkeala Alueyrityskummi, puheenjohtaja Pääkaupunkiseudun Yrityskummit ry +358 50 586 2288 esko.valkeala@yrityskummit.fi

Esko Valkeala Alueyrityskummi, puheenjohtaja Pääkaupunkiseudun Yrityskummit ry +358 50 586 2288 esko.valkeala@yrityskummit.fi Esko Valkeala Alueyrityskummi, puheenjohtaja Pääkaupunkiseudun Yrityskummit ry +358 50 586 2288 esko.valkeala@yrityskummit.fi MITÄ MENTOROINTI TARKOITTAA Mentorointi keskittyy yrittäjien liiketoiminnan

Lisätiedot

Elintarviketoimialan Kasvupolku keväällä 2017

Elintarviketoimialan Kasvupolku keväällä 2017 Elintarviketoimialan Kasvupolku keväällä 2017 Järjestäjänä Savogrow Oy & kumppanit Tule mukaan kumppaniksi Suomen suurimpaan yritysten sparrausprosessiin! Kasvu Open haastaa start again -yritykset kasvuun

Lisätiedot

CREMA- rahoitushaku 2018 ( ) Kaupunkien palvelut ja vetovoimaisuus luovan yritystoiminnan alustana

CREMA- rahoitushaku 2018 ( ) Kaupunkien palvelut ja vetovoimaisuus luovan yritystoiminnan alustana CreMA on joustava määräraha, joka on tarkoitettu luovien alojen ja muiden toimialojen osaamisen yhdistämiseen sekä yhteistyön ja liiketoimintamallien kehittämiseen. AVEK jakaa CreMA-avustuksia opetus-

Lisätiedot

Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu

Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu Tero Keva TY/Brahea keskus 08.12.2015 SparkUp Portti - SUP (EAKR 2015-2016) Keskeinen sisältö ja tavoitteet Tarve: Edistää varsinaissuomalaisten pk-yritysten kilpailukykyä,

Lisätiedot

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja

Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jykes tulevaisuuden tekijä! Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö Jykes Oy Perustettu vuonna 1996 Henkilöstömäärä: 34 (2015) Liikevaihto vuonna 2014: 6,1 milj. euroa, josta kuntarahan

Lisätiedot

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien

Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Elinvoimaa turvaamassa läpi rakennemuutosvuosien Kaupunkikehitysjohtaja Mika Mannervesi Salon kaupunki 26.9.2018 Mika Mannervesi www.sijoitusaloon.fi Salon verotulot 2000-2018 Älykkään teknologian Salo

Lisätiedot

Kuntien 6. ilmastokonferenssi 3.5.2012 Tampere Toimitusjohtaja Immo Sundholm. LHJ Group. Esitelmän pitäjästä

Kuntien 6. ilmastokonferenssi 3.5.2012 Tampere Toimitusjohtaja Immo Sundholm. LHJ Group. Esitelmän pitäjästä Ympäristöteknologiasta yritystoimintaa Kuntien 6. ilmastokonferenssi 3.5.2012 Tampere Toimitusjohtaja Immo Sundholm LHJ Group LHJ Group Esitelmän pitäjästä Aloittaja, rakentaja ja toimitusjohtaja Loimi-Hämeen

Lisätiedot

Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi

Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi Hyrian yrityspalvelut & Vaihtoaskel -hanke Asiakasvastaava Kirsi Niskala p. 0400 398 480, kirsi.niskala@hyria.fi 1 HYRIA KOULUTUS 4.9.2014 Hyrian tarjoamat koulutukset & palvelut Yrittäjän ammattitutkinto

Lisätiedot

enäjä Kehittämiskeskus Oy Häme asiantuntevat palvelut tuottaviin yhteyksiin Hämeenlinnan ja Forssan seudun yrityksille MAHDOLLISUUKSIEN 25.3.

enäjä Kehittämiskeskus Oy Häme asiantuntevat palvelut tuottaviin yhteyksiin Hämeenlinnan ja Forssan seudun yrityksille MAHDOLLISUUKSIEN 25.3. Kehittämiskeskus Oy Häme MAHDOLLISUUKSIEN enäjä asiantuntevat palvelut tuottaviin yhteyksiin Hämeenlinnan ja Forssan seudun yrityksille 1 Venäjä on Euroopan nopeimmin kasvava markkina-alue. Se tarjoaa

Lisätiedot

BIFEEL CENTRE. - rajapintainnovaatioista uutta liiketoimintaa - Esa Sairanen Business opportunity manager. www.bifeelcentre.com

BIFEEL CENTRE. - rajapintainnovaatioista uutta liiketoimintaa - Esa Sairanen Business opportunity manager. www.bifeelcentre.com BIFEEL CENTRE - rajapintainnovaatioista uutta liiketoimintaa - Esa Sairanen Business opportunity manager OHJELMA 27.1 10.00 Bifeel Centre esittely 10.45 Vansco Electronics LP Isäntänä: Andrzej Jamrozinski

Lisätiedot

Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille

Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Elinkeinopoliittinen ohjelma luonnos kommenteille Salon kaupunki Elokuu 2018 Salon kaupungin visio, perustehtävä ja arvot Salo joka päivä parempi Perustehtävä: Salon kaupunki kehittää alueensa elinvoimaa,

Lisätiedot

13.05.2013. 13.05.2013 Markku Savolainen. Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013. Markku Savolainen, yhteyspäällikkö

13.05.2013. 13.05.2013 Markku Savolainen. Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013. Markku Savolainen, yhteyspäällikkö 13.05.2013 Markku Savolainen Jykesin Sijoittumispalvelut 7.5.2013 Markku Savolainen, yhteyspäällikkö 1 Kiinnostaako seudulle sijoittuminen nyt tai ensi vuonna? Markkinatutkimus keväällä 2011: noin 3000

Lisätiedot

FORSSAN SEUDUN TERVEYDENHUOLLON KY. Jäsenkunnat. Forssa 17870 Humppila 2537 Jokioinen 5767 Tammela 6617 Ypäjä 2630. Väkiluku 35421

FORSSAN SEUDUN TERVEYDENHUOLLON KY. Jäsenkunnat. Forssa 17870 Humppila 2537 Jokioinen 5767 Tammela 6617 Ypäjä 2630. Väkiluku 35421 Jäsenkunnat Forssa 17870 Humppila 2537 Jokioinen 5767 Tammela 6617 Ypäjä 2630 Väkiluku 35421 Seudullinen terveydenhuolto n. 580 työntekijää käyttötalous 57,7 milj. toimipisteet 5 kunnassa hajautetut lähipalvelut

Lisätiedot

Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana. Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina

Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana. Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina Häme asumisen, elinkeinojen ja vapaa-ajan maakuntana Kiinteistöliiton tilaisuus 22.3.2013 Timo Reina Häme on yksi Suomen historiallisista maakunnista. Hämeen maakunta sijaitsee keskeisellä paikalla Suomen

Lisätiedot

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen?

Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska. Mitä ohjelman jälkeen? Kansainvälistä liiketoimintaa elintarvikkeista Sapuska Mitä ohjelman jälkeen? Tekesin ohjelma 2009 2012 Sapuska loppuu, elämä jatkuu! Tekesin Sapuska-ohjelmasta on muodostunut koko elintarvikealan tuntema

Lisätiedot

HYVÄ-ALUEFOORUM. Risto Pietilä Oulu 29.10.2009. www.raahenseutukunta.fi www.rsyp.fi. Seudullisen yrityspalvelun rooli hyvinvointialan kehittämisessä

HYVÄ-ALUEFOORUM. Risto Pietilä Oulu 29.10.2009. www.raahenseutukunta.fi www.rsyp.fi. Seudullisen yrityspalvelun rooli hyvinvointialan kehittämisessä HYVÄ-ALUEFOORUM Seudullisen yrityspalvelun rooli hyvinvointialan kehittämisessä Risto Pietilä Oulu 29.10.2009 www.raahenseutukunta.fi www.rsyp.fi Raahen seudun yrityspalvelut on osa Raahen seutukunnan

Lisätiedot

Mikä on Kultahanke? Hankkeen osarahoittajia ovat Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä Opetusministeriö.

Mikä on Kultahanke? Hankkeen osarahoittajia ovat Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus sekä Opetusministeriö. Mikä on Kultahanke? Kultahanke on valtakunnallinen, kolmevuotinen hanke, jonka keskeisenä tavoitteena on edistää käsi- ja taideteollisuusalan osaajien yrittäjyys- ja liiketoimintaosaamista vahvistamalla

Lisätiedot

Tuusulan kunnan elinkeino-ohjelma

Tuusulan kunnan elinkeino-ohjelma Tuusulan kunnan elinkeino-ohjelma 2017 2018 Tuusula on noin 40 000 asukkaan ja yli 2 700 yrityksen kasvuhakuinen, luova ja käytännönläheinen kulttuurikunta Keski-Uudellamaalla. Sijaintimme Helsinki- Vantaan

Lisätiedot

Sauna from Finland -konsepti 9/2009

Sauna from Finland -konsepti 9/2009 Sauna from Finland -konsepti 9/2009 Monta ulottuvuutta Saunominen tutussa ympäristössä arkinen, toistuva, puhdistauminen Suvi-illan saunominen järven rannassa ihanne, luksusta, rentoutuminen Saunominen

Lisätiedot

ITÄ-LAPIN TOIMIVA SEUTUYHTEISTYÖ. Palveluesimies Tiina Kiuru, Lapin työ- ja elinkeinotoimisto 29.10.2013

ITÄ-LAPIN TOIMIVA SEUTUYHTEISTYÖ. Palveluesimies Tiina Kiuru, Lapin työ- ja elinkeinotoimisto 29.10.2013 ITÄ-LAPIN TOIMIVA SEUTUYHTEISTYÖ Palveluesimies Tiina Kiuru, Lapin työ- ja elinkeinotoimisto 29.10.2013 Lappi kasvavat elinkeinot Matkailu ja palvelut o Matkailukeskuksia: Levi, Luosto, Olos, Pallas, Pyhä,

Lisätiedot

Yrityksen parhaaksi Josekin neuvontapalvelut

Yrityksen parhaaksi Josekin neuvontapalvelut Joensuun seutu Joensuun Seudun Kehittämisyhtiö JOSEK Oy Yrityksen parhaaksi Josekin neuvontapalvelut www.josek.fi Josek on yrityksiä varten Josek palvelee kaikkia Joensuun seudun yrityksiä, niin toimintaansa

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2016 Päivitetty 22.11.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 2 Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi

Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Vaikuttamispalvelu Nuortenideat.fi Palvelun tuottavat yhteistyössä oikeusministeriö, opetus- ja kulttuuriministeriö ja Koordinaatti - Nuorten tieto- ja neuvontatyön kehittämiskeskus Nuorten vaikuttamispalvelu

Lisätiedot

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU

SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU SEUDULLISET YRITYSPALVELUT SOPIMUS ETELÄ-PÄIJÄNTEEN SEUTU Sopimuksen tausta Päijät-Hämeen seudullisen kehittämisyhtiörakenteen muuttuminen 1.1.2013 aiheuttaa muutoksia myös Seudullisten yrityspalvelujen

Lisätiedot

Yritys-Suomen markkinointi Kotkan-Haminan seudulla Kristiina Kuparinen Cursor Oy 20.03.2012

Yritys-Suomen markkinointi Kotkan-Haminan seudulla Kristiina Kuparinen Cursor Oy 20.03.2012 Yritys-Suomen markkinointi Kotkan-Haminan seudulla Kristiina Kuparinen Cursor Oy 20.03.2012 Kotkan-Haminan seutu viisi kuntaa noin 88.000 asukasta noin 5000 yritystä meri ja raja 2 Avainluvut 2011 konserni

Lisätiedot

HÄMEEN LIITON VÄESTÖSUUNNITE

HÄMEEN LIITON VÄESTÖSUUNNITE HÄMEEN LIITON VÄESTÖSUUNNITE 2016 2040 Hyväksytty Hämeen liiton maakuntahallituksessa 15.2.2016 käytettäväksi maakuntakaavan 2040 mitoituksen lähtökohtana. Päivitetty 2015 väestötietojen osalta 27.4.2016

Lisätiedot

Ammatilliset oppilaitokset osana aluekehitysverkostoa

Ammatilliset oppilaitokset osana aluekehitysverkostoa Ammatilliset oppilaitokset osana aluekehitysverkostoa 21.9.2012 Kari Puumalainen Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä Kuntayhtymän johtaja Ammatillisen koulutuksen aluekehitysrooli Ammatillisen koulutuksen tarkoituksena

Lisätiedot

KESTÄVÄN KASVUN VAUHDITTAJA ISKO LAPPALAINEN

KESTÄVÄN KASVUN VAUHDITTAJA ISKO LAPPALAINEN KESTÄVÄN KASVUN VAUHDITTAJA ISKO LAPPALAINEN MIKSI LADEC ON OLEMASSA? LADEC auttaa uusia yrityksiä syntymään sekä olemassa olevia yrityksiä uusiutumaan, kehittymään ja kasvamaan Lahden seudulla. Näin alueelle

Lisätiedot

Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä

Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä Digijohtajaksi! Digijohtaminen ja työhyvinvointi pk-yrityksissä 14.3.2016-13.3.2019 Toimintalinja: 3. Työllisyys ja työvoiman liikkuvuus Erityistavoite: 7.1. Tuottavuuden ja työhyvinvoinnin parantaminen

Lisätiedot

Järkivihreä Forssan seutu

Järkivihreä Forssan seutu Järkivihreä Forssan seutu Tuohta tutkimuksesta, kiehisiä kehittämisestä 09.12.2010 Juha Pirkkamaa Agropolis Oy Timo Lindvall Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy Forssa Järkivihreän Forssan seudun kunnat

Lisätiedot

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013

Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 NÄKYMIÄ HUHTIKUU 2013 HÄMEEN ELY-KESKUS Hämeen ELY-keskuksen katsaus aloittaneista yrityksistä, I/2013 Julkaisuvapaa 26.4.2013 Aloittaneiden yritysten ja starttirahalla aloittaneiden määrä laskusuuntainen

Lisätiedot

Leaderrahoituksen. yritystuet

Leaderrahoituksen. yritystuet Leaderrahoituksen yritystuet Millainen yritys voi saada leader - tukea Yrityksellä on oltava edellytykset kannattavaan liiketoimintaan Yritystoiminta on päätoimista ja ammattimaista yrityksen on annettava

Lisätiedot

Ideasta suunnitelmaksi

Ideasta suunnitelmaksi Ideasta suunnitelmaksi Lainsäädäntö ja ohjelma-asiakirja Laki eräiden työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan ohjelmien ja hankkeiden rahoittamisesta 1652/2009 Valtioneuvoston asetus eräiden työ- ja

Lisätiedot

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012

Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Kyselyn yhteenveto Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja 20.3.2012 Yritys-Suomi brändin lanseeraus kampanja Tammikuussa 2012 toteutettiin valtakunnallinen Yritys- Suomi lanseerauskampanja. Mikkelin

Lisätiedot

Haastamme ja innostamme yrityksiä kasvuun ja kilpailukyvyn kehittämiseen.

Haastamme ja innostamme yrityksiä kasvuun ja kilpailukyvyn kehittämiseen. Haastamme ja innostamme yrityksiä kasvuun ja kilpailukyvyn kehittämiseen. Jykesin palvelut yrittäjille Yrittäjä työllistää seminaari 23.11.2016 Ari Hiltunen, toimitusjohtaja Jyväskylän seudun kehittämisyhtiö

Lisätiedot

PPP -toimintamalli maaseudun yritystoiminnan edistäjänä. Sanna Tihula

PPP -toimintamalli maaseudun yritystoiminnan edistäjänä. Sanna Tihula Pienyritykset kuntapalveluiden tuottajina PPP -toimintamalli maaseudun yritystoiminnan edistäjänä Sanna Tihula Pienyritykset kuntapalveluiden tuottajina PPP -toimintamalli maaseudun yritystoiminnan edistäjänä

Lisätiedot

Verkostoituminen metsätalouden palvelutuotannossa

Verkostoituminen metsätalouden palvelutuotannossa Verkostoituminen metsätalouden palvelutuotannossa Juho Rantala 8.11.2011 Kuopio Kustannustehokas metsänhoito seminaarisarja 2011 Metsätalouden erikoispiirteitä Perinteinen toimintakulttuuri lyhytjänteinen

Lisätiedot

Rajanylittäjät -hanke Forssan seudulla - katsaus syksyyn 2011

Rajanylittäjät -hanke Forssan seudulla - katsaus syksyyn 2011 Rajanylittäjät -hanke Forssan seudulla - katsaus syksyyn 2011 08.09.2011 Minna Pelto-Huikko Auri Saarinen Antti Pelto-Huikko Forssan seudun Rajanylittäjät Toimenpidekokonaisuudet: 1. Monialaisen yhteistyön

Lisätiedot

Luovien alojen valtakunnallinen Jalostamo-palvelu. Yhteistyöllä voimaa 2.6.2010

Luovien alojen valtakunnallinen Jalostamo-palvelu. Yhteistyöllä voimaa 2.6.2010 Luovien alojen valtakunnallinen Jalostamo-palvelu Yhteistyöllä voimaa 2.6.2010 Taustaa Pohjautuu Uudenmaan TE-keskuksen hallinnoiman TEM/ESR-rahoitteisen SILEprojektin (v. 2004 2008) toimintatapaan Jalostamo-tapaamisia

Lisätiedot

Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen avaimet luonnosta

Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen avaimet luonnosta Lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen avaimet luonnosta Forssan seudun Green Care -klusterihankkeen 2016 2017 päätösseminaari Yliopettaja Päivi Homan-Helenius HAMK ja tutkija Anja Yli-Viikari Luke Aika:

Lisätiedot

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus

Hämeen liitto / AU Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Hämeen liitto / AU 23.3.2011 Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala Kanta-Hämeessä k Lähde: Tilastokeskus Väestö ja maapinta-ala Väestönmuuto 1980 1990 2000 2010 1980-1990..Hämeenlinna

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE Hämeen liitto

KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE Hämeen liitto KANTA-HÄMEEN VÄESTÖSUUNNITE 2016-2040 Hämeen liitto 9.2.2016 Väestösuunnite 2016-2040 9.2.2016 Tilastokeskuksen 2012 ja 2015 trendiennusteiden lukujen keskiarvot vuonna 2040. Forssan seudulla keskiarvosta

Lisätiedot

Suomen Franchising-Yhdistys ry:n tietopaketti: Franchising Suomessa. www.franchising.fi

Suomen Franchising-Yhdistys ry:n tietopaketti: Franchising Suomessa. www.franchising.fi Suomen Franchising-Yhdistys ry:n tietopaketti: Franchising Suomessa Suomen Franchising-Yhdistys ry. (SFY) Yhdistys on perustettu 1988 Vuonna 2013 yhdistys vietti 25-juhlavuotta teemalla 1000 uutta yritystä

Lisätiedot

Pk-yritysbarometri, syksy 2017

Pk-yritysbarometri, syksy 2017 Pk-yritysbarometri, syksy 17 Seuturaportti, Kanta-Häme 1: Suhdannenäkymät lähimmän vuoden aikana (saldoluku %) KOKO MAA, n=4640 38 Kanta-Häme, n=197 31 Forssan seutu, n=46 4 Hämeenlinnan seutu, n=95 42

Lisätiedot

LIITE 1 15.4.2010 KOKO RUSSIA. Yrityskehittäjien valtakunnallinen Venäjä-verkosto

LIITE 1 15.4.2010 KOKO RUSSIA. Yrityskehittäjien valtakunnallinen Venäjä-verkosto 15.4.2010 LIITE 1 KOKO RUSSIA Yrityskehittäjien valtakunnallinen Venäjä-verkosto Toimintasuunnitelma ja toiminnan painopisteet TAVOITE 2013 - Suomi näkyy aiempaa yhtenäisempänä kaupan ja yhteistyön alueena

Lisätiedot

Strategia Päivitetty

Strategia Päivitetty Strategia 2020 Päivitetty 25.8.16 Visio Matkailun identiteettimme rakentuu luontaisista elementeistä, joita alueesta viestitään muutenkin Luonto, Aurinko, Onnellisuus, Energia, Kansainvälisyys Visio muodostuu

Lisätiedot

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6.

Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa. Hakuinfo 12.6. Kehittämisen tavoitteet, painopisteet ja arviointikriteerit Euroopan aluekehitysrahaston (EAKR) hankkeissa Hakuinfo Hilkka Laine Hankkeilla tuetaan Keski-Suomen strategian toteutumista Etusijalla ovat

Lisätiedot

LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY. LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia

LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY. LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia LAHDEN ALUEEN KEHITTÄMISYHTIÖ OY LAKES Lahden alueen kilpailukykyelinkeinostrategia 2009-2015 Lahden alueen kilpailukyky- ja elinkeinostrategia 2009-2015 VISIO 2015: Suomen ympäristötehokkain ja yritysystävällisin

Lisätiedot

KANTA-HÄMEEN MATKAILUN

KANTA-HÄMEEN MATKAILUN KANTA-HÄMEEN MATKAILUN STRATEGINEN JATKOSELVITYS VAIHE III CreaMentors Oy 2008 Strategian laadintaprosessi Toimijahaastattelut -matkailutoimijat -kehittäjät -päättäjät -rahoittajat Visio 2015 Toimenpideohjelma

Lisätiedot

ARVOKAS VASTUULLISUUS LIIKETOIMINNASSA

ARVOKAS VASTUULLISUUS LIIKETOIMINNASSA ARVOKAS VASTUULLISUUS LIIKETOIMINNASSA SÄÄNNÖT 6.3.2012 Kilpailusäännöt ARVOKAS Sivu 2 (6) ARVOKAS VASTUULLISUUS LIIKETOIMINNASSA -KILPAILU SÄÄNNÖT 1 KILPAILUN TARKOITUS... 3 2 KILPAILUTEHTÄVÄ... 3 3 OSALLISTUJAT...

Lisätiedot

UUSIA MAHDOLLISUUKSIA VERKOSTOITUMALLA JA YHTEISTYÖLLÄ

UUSIA MAHDOLLISUUKSIA VERKOSTOITUMALLA JA YHTEISTYÖLLÄ UUSIA MAHDOLLISUUKSIA VERKOSTOITUMALLA JA YHTEISTYÖLLÄ - Yksinyrittäminen vai verkostoyrittäjyys? Kuopio Tuija Toivola KTT, tutkimuspäällikkö SISÄLTÖ Miksi uusia toimintamalleja yrittäjyyteen? Mitä on

Lisätiedot

Hevoset osana elinkeinostrategiaa- Forssan seudun visio 2025

Hevoset osana elinkeinostrategiaa- Forssan seudun visio 2025 Toimitusjohtajan katsaus Hevoset osana elinkeinostrategiaa- Forssan seudun visio 2025 Hevoset ja kunta-rajapintoja- seminaari 14.6.2010 Timo Lindvall Forssan Seudun Kehittämiskeskus Oy Toiminta-ajatus,

Lisätiedot

Vihreän yrittäjän asialla

Vihreän yrittäjän asialla Vyran strategia 2017-2020 Vihreän yrittäjän asialla Kasvatamme jäsentemme osaamista ja kannattavuutta sekä edistämme viher- ja ympäristörakentamisen kehittymistä. Vihreän yrittäjän asialla Olemme viher-ja

Lisätiedot

ARENEN YRITTÄJYYSSUOSITUKSET

ARENEN YRITTÄJYYSSUOSITUKSET ARENEN YRITTÄJYYSSUOSITUKSET Yrittäjyyssuositukset Arenen verkkosivuilla Arene ry Suomen Yrittäjät Riikka Ahmaniemi (JAMK), Kari Ristimäki (SeAMK), Lauri Tuomi (HAAGA-HELIA), Mika Tuuliainen (Suomen Yrittäjät),

Lisätiedot

Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma

Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Syke ry:n viestintäsuunnitelma Muuramen Sykkeen viestintäsuunnitelma vastaa kysymyksiin: miksi viestitään, mitä ja miten viestitään, kuka viestii ja kenelle, milloin ja missä. Suunnitelma laaditaan

Lisätiedot

YRITYSRYHMÄT KEHITTÄMISVÄLINEENÄ

YRITYSRYHMÄT KEHITTÄMISVÄLINEENÄ Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelma 2014 2020 YRITYSRYHMÄT KEHITTÄMISVÄLINEENÄ Timo Kukkonen, Hämeen ELY-keskus Yritysryhmähanketilaisuudet 9.10.2017 Hattula, Lepaan kartano 10.10.2017 Hollola, Hollolan

Lisätiedot

TAHTOTILA 2020 LUPA PALVELLA

TAHTOTILA 2020 LUPA PALVELLA LEMPÄÄLÄN KUNNAN ELINKEINOSTRATEGIA TAHTOTILA 2020 LUPA PALVELLA Johdanto Lempäälä on vetovoimainen ja tasaisesti kasvava yli 22 000 asukkaan kunta, jolla on erinomainen sijainti Tampereen kaupunkiseudulla.

Lisätiedot

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen)

9.30 Aamukahvi. 12.00 Lounas (omakustanteinen) Näin homma toimii seminaari sekä Oulun seudun omaishoitajat ja läheiset ry 15 - vuotta Aika: Torstai 31.10.2013 Paikka: Wegeliussali, ODL, Albertinkatu 16, 90100 Oulu 9.30 Aamukahvi 10.00 Musiikkiesitys

Lisätiedot

Elintarvikealan mikroyritysten verkosto varteenotettava yhteistyökumppani kaupalle

Elintarvikealan mikroyritysten verkosto varteenotettava yhteistyökumppani kaupalle Elintarvikealan mikroyritysten verkosto varteenotettava yhteistyökumppani kaupalle Johanna Mattila Turun yliopiston koulutus ja kehittämiskeskus Brahea LounaFood Aitoa Makua Varsinais Suomesta hanke LOUNAFOOD

Lisätiedot

Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu

Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu Korkeakouluyhteistyö muutakin kuin gradu Tero Keva TY/Brahea keskus 31.3.2016 NOPEAA IDEOINTIA TOIMINNAN KEHITTÄMISEEN Kaipaako yrityksesi nopeita ja ehkä villejäkin ideoita liiketoiminnan uudistamiseen,

Lisätiedot

Case: Helsinki Region Infoshare - pääkaupunkiseudun tiedot avoimiksi

Case: Helsinki Region Infoshare - pääkaupunkiseudun tiedot avoimiksi Case: Helsinki Region Infoshare - pääkaupunkiseudun tiedot avoimiksi Projektipäällikkö Ville Meloni Forum Virium Helsinki 5.4.2011 Hankkeen yhteenveto Avataan Helsingin seutua koskevaa tietoa kaikkien

Lisätiedot

Yrityskolmion toiminnan arviointi. Arvioinnin tuloksia 7.5.2013

Yrityskolmion toiminnan arviointi. Arvioinnin tuloksia 7.5.2013 Yrityskolmion toiminnan arviointi Arvioinnin tuloksia 7.5.2013 ESITYKSEN SISÄLTÖ Arvioinnin toteutus Tehokkuusvertailua Katsaus hanketoimintaan Toiminnan hyödyt (kyselytuloksia) Seudun kehitys Yhteenveto

Lisätiedot

More is More. Yksin vai yhdessä 11.12.2012. Harri Meller/JSL Partners Oy

More is More. Yksin vai yhdessä 11.12.2012. Harri Meller/JSL Partners Oy More is More Yksin vai yhdessä 11.12.2012 Harri Meller/JSL Partners Oy Valmentaja: Harri Meller Yli 30 vuoden kokemus liike-elämästä, tukkukaupan ja vähittäiskaupan myynnistä ja markkinoinnista sekä maahantuonnista

Lisätiedot

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy

Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Aluetukku LähiPuoti Remes Oy Yritysten toiminta: LähiPuoti Remes Oy on perustettu 2013, Puotipuksuna Kimmo Remes. Yrityksen kotipaikka on Humppila ja toiminta-alueena Lounais-Häme ja Pirkanmaa. Valikoimissa

Lisätiedot

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

Jyväskylä 2012 - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - - Jyväskylä 2012 2 ON SYNNYTTÄÄ UUSIA KASVUYRITYKSIÄ JA VAUHDITTAA JO OLEMASSA OLEVIEN YRITYSTEN KASVUA. Tavoite Kummankin Kasvu Open 2012 kilpailusarjan (Kasvuyritykset ja Kasvun ideat) voittajat valitsevat

Lisätiedot

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa!

Tredun strateginen ohjelma. Tilaisuus yhteistyökumppaneille Tervetuloa! Tredun strateginen ohjelma Tilaisuus yhteistyökumppaneille 18.1.2019 Tervetuloa! AMMATILLISTA ETUMATKAA ROHKEE, RETEE JA REILU TREDU TAUSTAA STRATEGISESTA OHJELMASTA Ohjelma luo suunnan Tredun toiminnalle,

Lisätiedot

HEVOSET JA YHTEISKUNTA rajapintoja -hanke. Anne Laitinen

HEVOSET JA YHTEISKUNTA rajapintoja -hanke. Anne Laitinen HEVOSET JA YHTEISKUNTA rajapintoja -hanke Sivu 1 7.11.2012 Anne Laitinen Yleistä hankkeesta Hevoset ja yhteiskunta rajapintoja hanke 15.3.2012 31.12.2014 Toteuttaja Hippolis Hevosalan osaamiskeskus ry

Lisätiedot

Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia

Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia Cursor Oy Kotkan-Haminan seudun kehittämisyhtiö Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia Hyväksytty seutuvaltuustossa 18.6.2019 Tiivistelmä Tämä on Kotkan-Haminan seudun elinkeinostrategia. Strategialla

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA. Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013

Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA. Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013 Pohjois-Karjalan tuotannollisten alojen UUSIUTUMISOHJELMA Itä-Suomen Rakennerahastopäivät 4.10.2013 OHJELMAKOKONAISUUDEN RAKENNE valtakunnallinen teknologiateollisuuden kehittämisohjelma Pohjois-Karjalan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma. Hämeen Yrittäjät ry.

Toimintasuunnitelma. Hämeen Yrittäjät ry. Toimintasuunnitelma 2019 Hämeen Yrittäjät ry. Hämeen Yrittäjät TOIMINTASUUNNITELMA 2019 Vaikuttaa Verkostoi Vahvistaa 13.9.2018 Toimintasuunnitelma 2019 2 1 Yhteinen matka Parannamme yrittäjien asemaa

Lisätiedot

Valtakunnallinen kylämatkailuhanke - esimerkkejä ja onnistumisia pilottikylistä.

Valtakunnallinen kylämatkailuhanke - esimerkkejä ja onnistumisia pilottikylistä. Valtakunnallinen kylämatkailuhanke - esimerkkejä ja onnistumisia pilottikylistä. Tiina Perämäki Projektipäällikkö Kylämatkailu Kylämatkailulla tarkoitetaan kylän, kylän matkailuyritysten ja kylän matkailua

Lisätiedot

Edunvalvontaa ja palveluita

Edunvalvontaa ja palveluita Suomen Yrittäjät Edunvalvontaa ja palveluita Suomen Yrittäjät edistää yrittäjyyttä. Tavoitteemme on parantaa yrittäjien asemaa ja yrittämisen olosuhteita. Yrittäjyyden vahvistaminen lisää kansalaisten

Lisätiedot

Elinkeino-ohjelman painoalat

Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat Elinkeino-ohjelman painoalat 1. Uudistuva teollisuus. Nykyinen rakennemuutos on mahdollista kääntää laadullisesti uudenlaiseksi kasvuksi panostamalla uusiin liiketoimintamalleihin

Lisätiedot

Missio KERAVA ON VIHERKAUPUNKI, JOSSA KAIKKIEN ON HYVÄ OLLA KERAVA ON METROPOLIALUEEN YRITYSYSTÄVÄLLISIN KUNTA

Missio KERAVA ON VIHERKAUPUNKI, JOSSA KAIKKIEN ON HYVÄ OLLA KERAVA ON METROPOLIALUEEN YRITYSYSTÄVÄLLISIN KUNTA 1. Keravan kaupungin visio KERAVA ON METROPOLIALUEEN KÄRJESSÄ KULKEVA, VETO-VOIMAINEN, ROHKEA, MENESTYVÄ JA UUTTA LUOVA KAUPUNKI, JOSSA PALVELUT JA LUONTO OVAT JOKAISTA LÄHELLÄ Missio KERAVA ON VIHERKAUPUNKI,

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu 2016 Päivitetty 26.07.2016/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2011 2016 Hämeen ELY-keskuksen

Lisätiedot

LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA

LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA LUOVUUDESTA KASVUA JA UUDISTUMISTA - Luovaa taloutta edistävät julkiset toimet ja kehittämislinjaukset Rysä goes Luova Suomi, Mikkeli, 16.-17.10.2012 Tn Sakari Immonen TEM/Elinkeino- ja innovaatio-osasto

Lisätiedot

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos )

LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos ) 1 LOVIISAN KAUPUNKISTRATEGIA 2020 (luonnos 27.10.2011) 1. LOVIISAN KAUPUNGIN VISIO 2020 Loviisa on kehityskäytävää E18 hyödyntävä merenranta- ja maaseutukaupunki, jossa korostuu hyvä elämänlaatu ja oma

Lisätiedot

Asetuksista/ hanketoiminta

Asetuksista/ hanketoiminta Leader 2014-2020 Asetuksista/ hanketoiminta Kehittämishankkeet Koulutus, tiedonvälitys, selvitykset, suunnitelmat Palveluiden kehittäminen Kylien kehittäminen, maisemien ja kulttuuri- ja luonnonperinnön

Lisätiedot

Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry

Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry 11/9/2012 1 Ruka-Kuusamo Matkailuyhdistys ry Perustettu syksyllä 2002 10 vuotisjuhlat lokakuussa Jäsenyrityksiä lähes 170 (matkailuyrityksiä, kauppaliikkeitä, kiinteistönvälittäjiä, huoltofirmoja, liikennöitsijöitä)

Lisätiedot

Buustia bisnekseen. Isto Vanhamäki Lahden Seudun Kehitys, LADEC. Enterprise 2017 Teknologiayrittäjyyspäivät Lahti

Buustia bisnekseen. Isto Vanhamäki Lahden Seudun Kehitys, LADEC. Enterprise 2017 Teknologiayrittäjyyspäivät Lahti Buustia bisnekseen Isto Vanhamäki Lahden Seudun Kehitys, LADEC Enterprise 2017 Teknologiayrittäjyyspäivät Lahti 21.9.2017 MIKSI LADEC ON OLEMASSA? LADEC auttaa uusia yrityksiä syntymään sekä olemassa

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme syyskuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 24.10.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme lokakuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 21.11.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme elokuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 26.9.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012 2017

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sanna Paakkunainen Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme heinäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 22.8.2017/Sanna Paakkunainen Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012

Lisätiedot

Luovan Yritystoiminnan Kasvuohjelma

Luovan Yritystoiminnan Kasvuohjelma Euroopan unioni Euroopan aluekehitysrahasto Euroopan sosiaalirahasto UJ y C $ J ;aa n:on:o e s I t y sl tan.4lfo7di 3 J Vipuvoimaa EU:[ta aoo7-2013 Luovan Yritystoiminnan Kasvuohjelma Projektipäällikkö

Lisätiedot

Strategiasta käytäntöön Porin seudulla

Strategiasta käytäntöön Porin seudulla Strategiasta käytäntöön Porin seudulla Hyvinvointifoorum 4.11.2009 Tampere Palvelujohtaja Jari-Pekka Niemi jari-pekka.niemi@posek.fi Porin Seudun Kehittämiskeskus Oy POSEK Sisältö Strateginen tausta Kansallisten

Lisätiedot

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola

Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty /Sari Teimola Työllisyyskatsauksen tilastoliite, Häme kesäkuu 2017 TEM/Työnvälitystilastot Päivitetty 25.7.2017/Sari Teimola Työttömät työnhakijat kuukauden lopussa Hämeen ELY-keskuksen alueella vuosina 2012 2017 30

Lisätiedot