Suomen Työpaikkaurheilu ry,

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Suomen Työpaikkaurheilu ry,"

Transkriptio

1

2 SISÄLLYSLUETTELO Puheenjohtajan katsaus 1 Toimintakertomus 2 Kaukalopallo 4 Salibandy 9 Koripallo 19 Petanque 22 Suunnistus 25 Pumppuresiinakisa 26 Jalkapallo 30 Futsal 34 Jääkiekko 37 Tuloslaskelma 39 Tilintarkastuskertomus 40 Suomen Työpaikkaurheilu ry, STPU, on perustettu 1989 valtakunnalliseksi järjestöksi 80-vuotisen puulaakiurheilun perinteitä jatkamaan. Sen jäseniä ovat eri kaupungeissa toimivat jäsenyhdistykset, joiden keskuselimenä yhdistys toimii. STPU järjestää vuosittain työpaikkojen joukkueille SM-kilpailuja työpaikkamestaruudesta. Kilpailuihin osallistuminen ei edellytä jäsenyyttä STPU:ssa. Kilpailuihin osallistuminen on avointa kaikkien työpaikkojen joukkueille. Sama periaate koskee nyt myös yksilölajina järjestettäviä kisoja. Suomen Työpaikkaurheilu, STPU ry. PL 48, ESPOO Puh hallituksen puheenjohtaja Mikko Haramo toiminnanjohtaja Eva Fredriksson Faksi (09) Sähköposti stpury@kolumbus.fi Kotisivu Pankki Nordea (STPU ry) Sampo Pankki Oyj (STPU ry) 0

3 Puheenjohtajan mietelmiä menneestä ja tulevasta Vuosi 2008, STPU:n 19. toimintavuosi oli tapahtumarikas ja monisärmäinen. Vaikka lama ja taantuma tuli kuvaan mukaan syksyllä, ei se vielä vaikuttanut merkittävästi toimintaan. Muutokset koskivat lähinnä sisäistä organisaatiota ja tulevien vuosien toiminnan selkiyttämistä. Toiminnanjohtaja Eva Fredriksson aloitti uudessa tehtävässään ja toi heti uutta henkeä ja vireyttä koko toimintaan ja se näkyy myös vuoden 2008 toiminnassa. Vuoden 2008 aikana järjestettiin turnaukset yhdeksässä turnauslajissa, joista kerrotaan varsinaisessa toimintakertomusosiossa. Edelleenkin salibandy on suosituimpana lajina ja suurimpana yhden päivän turnaustapahtumana maassamme. Yllätys järjestäjille oli suunnistuksen pieni osallistujamäärä vuonna On todella vaikea etukäteen arvioida osallistujien määriä eri STPU:n urheilulajeissa. Yhdistyksen asema taloudellisessa mielessä on aivan sama kuin minkä tahansa liikeyrityksen; jos kauppa ei käy, se näkyy heti tuloksessa. Ainoa tuki normaalin liiketoiminnan ohella on opetusministeriön myöntämä toiminta-avustus, joka viime vuonna nousi tuhannella eurolla ensi kertaa toimintamme aikana. Varsinainen taloudellinen tilanne selviää taseista mistä jokainen lukija voi tehdä omat johtopäätökset. Selvää on, että STPU:n on tulevaisuudessa mietittävä entistä tarkemmin menokehitystään. Vuoden 2008 toimintaa on leimannut myös markkinoinnin tehostaminen. Kotisivumme on pidetty ajan tasalla. Ilmoittautuneet joukkueet lajikohtaisesti löytyvät kotisivultamme. Tämän ohella on harrastettu muisti-iskuja lajikohtaisesti aikaisemmin mukana olleille joukkueille. Lajikohtainen, värillinen juliste, joka on helppo tulostaa sivultamme, palvelee yritysten ilmoitustauluinfona ja sisäisiä tiedotuslehtiä. yhteistyökumppanimme, Raimo Kalliokoski ja hänen edustamansa yritys. Uutta järjestelmää kokeiltiin kaukalo- ja jalkapallossa sekä futsalissa ja toimivuus oli loistava. Alustavan sopimuksen mukaan reaaliaikaisen tulospalvelun käyttöä jatketaan vuonna 2009 kaikissa STPU:n joukkuelajeissa. Vuoden 2008 aikana pidettiin kaksikin eri seminaaria, joiden päämääränä oli tulevaisuuden kartoittaminen pitkällä ja lyhyellä tähtäimellä. Viimeisin koski kuluvaa vuotta, jolloin STPU täyttää 20 vuotta. Tulokset näkyvät vuonna Samalla käytiin läpi voimassa olevat säännöt ja niihin tarvittavat lisäykset ja korjaukset. Lopuksi haluan kiittää kaikkia oman organisaatiomme henkilöitä, ja etenkin uutta toiminnanjohtajaa, joka tarmokkaasti on hoitanut vaativan työkenttänsä. Toiseksi niitä hyviä yhteistyökumppaneita, joiden arvokas apu ja työpanos ovat yhteistyössä taannut STPU:lle hyvän ja tuloksellisen vuoden Tällä hetkellä näyttää siltä, että asemamme on vuoden aikana vahvistunut entisestään, joten tästä on hyvä jatkaa.. Lopuksi kiitokset kaikille turnauksiin osallistuneille joukkueille ja niiden jäsenille. Useimmat teistä ovat tulleet tutuksi järjestäjille ja tämän urheilullisen yhteiselon toivon jatkuvan myös vuonna 2009, 20-vuotisjuhlavuotena. Tervetuloa mukaan vuoden 2009 turnaustapahtumiin. Niissä tapaatte alan harrastajia eri puolelta Suomea. Vuoden 2008 uutuus oli toiminnanjohtajan laatima info-/mainoslehtinen, jonka voisi nimetä vaikka mikä on STPU. Se selventää mm. myös jäsenyhdistysten organisaatiota ja yhdyshenkilötietoja. Takakansi on varattu kuluvan vuoden kilpailuohjelmalle. Värillinen lehtinen A5:n koossa sisältää hyödyllistä tietoa jäsenkunnastamme ja sen vetäjistä. Vuoden 2009 painos on edelliseen vuoteen verrattuna päivitetty. Mainoslehtistä on pyritty jakamaan turnauksissa ja postituksen kautta ja lisäkappaleita voi tilata STPU:lta Edelleen on vaalittu strategiamme hyvästä laadusta turnauksissa ja sitä, että niiden urheilullinen puoli säilyisi korkeatasoisena. Tähän kuuluu tulospalvelun parantaminen ja ennen kaikkea nopeutuminen. Tästä puolestaan vastaa uusi Kuva Liisa Lappi Mikko Haramo, hallituksen pj. 1

4 Toimintakertomus vuodelta toimintavuosi Vuoden 2008 aikana ratkottiin työpaikkajoukkueiden SM-arvo yhdeksässä eri urheilulajissa. Tapahtumajärjestyksessä ne olivat: KAUKALOPALLO, SALIBANDY, KORIPALLO, PETANQUE, SUUNNISTUS, PUMPPURESIINAKISA, JALKAPALLO, FUTSAL JA JÄÄKIEKKO 35 V. Eri kilpailujen vastuullisina vetäjinä STPU:n puolesta toimivat vuonna 2008: Kaukalopallo Salibandy Koripallo Petanque Suunnistus Pumppuresiinakisa Jalkapallo Futsal Jääkiekko 35 v HALLINTO JA TALOUS Pentti Sneck, Kalevi Paavilainen Mikko Haramo, Eino Päivärinta, Eva Fredriksson Juha Peltonen Timo Kuisma, Eva Fredriksson Olavi Grönholm Mikko Haramo Pentti Sneck, Eva Fredriksson Pentti Sneck, Eva Fredriksson Timo Kuisma Yhdistyksen hallitukseen ovat vuoden 2008 aikana kuuluneet: Varsinaiset jäsenet Mikko Haramo, puheenjohtaja Pentti Sneck, varapuheenjohtaja, Eino Päivärinta, Timo Kuisma, Tampere Jorma Savola, Kunto ry Pekka Lönnberg, Olavi Grönholm, Turku Varajäsenet henkilökohtainen Esko Virtanen, Risto Raunio, Tampere Eeva Rasehorn, Kunto ry Pekka Heinonen, Kalervo Järvi, Turku Kalevi Paavilainen, Hallitus on toimintavuoden aikana kokoontunut kuusi kertaa. Yhdistyksen sihteerinä, tiedottajana ja toiminnanjohtajana on toiminut Eva Fredriksson. Rahastonhoitajana on toiminut Mikko Haramo puheenjohtajatoimensa ohella. Yhdistyksen kirjanpidon on hoitanut Laskentapaikka Oy Helsingistä. Mitalit on valmistanut Rahapaja Oy. Monistustyöt on pääosin hoitanut Copy Shop Oy. Yhdistyskokouksen valitsemina varsinaisina tilintarkastajina ovat toimineet Irja Kukkonen ja Ilkka Luukkonen ja varatilintarkastajina Sirpa Pasanen ja Timo Fingerroos. Toimikauden kaksi sääntömääräistä yhdistyskokousta pidettiin seuraavasti: - kevätkokous ja - syyskokous Molemmat kokoukset pidettiin Helsingissä. Kevätkokous vahvisti vuoden 2007 tilinpäätöksen. Syyskokouksessa valittiin hallituksen varsinaiset jäsenet ja heidän henkilökohtaiset varajäsenet vuodelle 2009 sekä vahvistettiin vuoden 2009 toimintasuunnitelma ja talousarvio. Yhdistyksen talous on säilynyt vakaana. Tulot ovat hieman kasvaneet, mutta niin ovat menotkin. Tilikauden tulos osoittaa 4.663,19 euron alijäämää, jonka hallitus esittää siirrettäväksi edellisten tilikausien yli- ja alijäämätilille. Opetusministeriön yhdistykselle myöntämä yleisavustus nousi tuhannella eurolla, eli 4000 euroon. Tarkemmat talousluvut näkyvät toimintakertomuksen lopussa olevista taseista. Opetusministeriö myönsi alkuvuodesta liikunnan hyväksi aktiivisesti toimineelle Juha Huotiselle liikuntakulttuurin ja urheilun ansiomitalin kultaisin ristein (AMKR). Kuvassa alla STPU:n toiminnanjohtaja luovuttamassa Huotiselle ansiomitalia kukkien kerä. Kuva Eino Päivärinta Yhdistys on toimintavuoden aikana osallistunut lukuisiin seminaareihin ja luentopäiviin. Yhdistys järjesti vuoden kaksi suunnittelupäivää ja hallituksen varsinaisille ja varajäsenille. Seminaarin päätavoitteena oli paneutua STPU:n lähivuosien tavoitteisiin ja kehitysnäkymiin. Kunto ry järjesti Helsingissä suomalaisen työpaikkaliikunnan tapahtuman Kuntofestivaalin. Tapahtumassa STPU:lla oli yhdessä jäsenjärjestöjensä TEA ry:n ja UPI ry:n kanssa yhteinen esittely ständi. 2

5 Yhteyksiä pohjoismaiseen ja kansainväliseen työpaikkaurheiluun STPU:lla on hallituksen jäsenen Jorma Savolan kautta. Kansainvälistä tunnelmaa on saatu myös usean vuoden ajan kokea kun kilpailujoukkueet Saksan liittotasavallasta ja Tšekin tasavallasta ovat osallistuneet pumppuresiinakisoihin. Turnaustapahtumat ovat lajikohtaisesti selvitetty jäljempänä kronologisessa järjestyksessä vanhaa tapaa noudattaen. Kuva Kauko Salopuro Kuvassa yllä TEA:n UPI:n ja STPU:n edustajat Kuntofestivaalissa. Suomen Työpaikkaurheilu ry:n perustajajäsenyhdistykset ja liitot Perustamisvuosi UPI ry, 1925 Työpaikkaurheilu - Esbo Arbetsplatsidrott ry TEA, 1962 Vantaan työpaikkaurheilu ry, Vantaan TPU 1965 Lahden Talkoourheilu ry 1928 Lappeenrannan Puulaakiurheilutoimikunta PUT 1927 Tampereen Työpaikkaurheilu Kilvoittelu TUKi ry 1947 Turun Urheilu-Propaganda ry TUPI 1932 Liitot Suomen Kuntourheiluliitto, Nykyinen Suomen Kuntoliikuntaliitto, Kunto ry Työväen Urheiluliitto TUL Vuoden 2008 joukkuekilpailujen osallistujamäärät ja työpaikkajoukkueiden Suomen mestarit Laji Joukkue- Mestarijoukkue Kotipaikka määrä Kaukalopallo 19 KM-Tekniikka Oy Salibandy, kilpasarja harrastesarja 8 93 Power Stick Oy Satakunnan Lennosto Tampere Koripallo 9 Helsingin kihlakunnan poliisilaitos Petanque 11 Tampereen Sähkölaitos Tampere Suunnistus Pumppuresiinakisa Kilpasarja Tasa-arvotiimi Harrastesarja 21 kilpailijaa Riihon Metsäpalvelu Oy Ruoveden Osuuspankki Kokkolan Energia Haapamäki Ruovesi Kokkola Futsal 11 Deloitte & Touche Oy Jalkapallo, kilpasarja harrastesarja 8 3 Inex Partners Oy, Team Rainbow Inex Partners Oy, Inex Tuore Jääkiekko 35 v 5 Tampereen Taksiautoilijat ry Tampere 3

6 Kultamitalijoukkue KM-Tekniikka Oy, Marko Aronen Jari Järvelä (c) Harri Korhonen (mv) Petri Manninen Jarmo Piirainen Panu Siivikko Tero Siivikko Heikki Turkka Max Törnqvist KAUKALOPALLO Kaukalopallon SM-turnaus työpaikkajoukkueille järjestettiin 19. kerran lauantaina huhtikuun 12. päivänä Matinkylän jäähallissa ssa. Turnaus keräsi n. 230 pelaajaa eri puolilta Suomea. Osallistujalistoja selailtaessa voidaan todeta, että pelaajakunta koostuu pääosin miehistä, Ilahduttavaa oli, että yhdessä joukkueessa oli myös mukana yksi naispelaaja. Kahdestakymmenestä ilmoittautuneesta joukkueesta yksi joukkue jäi tulematta sairaus-tapauksen vuoksi. Tällöin ko. lohkossa oleville muille joukkueille tuli yksi peli vähemmän mitä olimme luvanneet. Pelit sujuivat hyvässä puu-laakiurheilu hengessä vaikka turnauksessa noudatetut Helsingin kaukalopallon kaukalo-pallosäännöt eivät olleetkaan entuudestaan kaikille joukkueille tuttuja. Finaalissa kohtasivat KM-Tekniikka Oy ja n kaupunki. Tulos kirjattiin helsinkiläisen KM-Tekniikan hyväksi 4-2. n kaupungin joukkue osallistui turnaukseen miltei samalla kokoonpanolla kuin viime vuonna, jolloin he saavuttivat pronssia. Pronssiset mitalit ojennettiin joukkueille: Varis- Liikala Oy, Lohja ja Itella Oyj, Varkaus. B-finaali käytiin seuraavien joukkueiden kesken tuloksilla: Aamulehti - NSN 0-9 TietoEnator - Neste 2-1 Puolivärierät käytiin seuraavien joukkueiden kesken: Jyske - Varis-Liikala 0-8 Vantaa - Itella Varkaus 1-5 KM-tekniikka - Atria 4-3 ISS Rauma - n Kaupunki 3-4 Välierissä pelasivat: Varis-Liikala- - KM-tekniikka 2-5 Itella Varkaus - n Kaupunki 2-3 Tulosten nopeata tietä kahviossa olevaan tulosruutuun hoitivat eri kentillä toimineet toimitsijat Markku Harjula ja Riku Jouhi sekä koko turnauksen päävastuun vetäjä Pentti Sneck. Turnauksessa tuomareina toimivat Marko Jäkkö, Tony Lindström, Pasi Mustonen ja Ike Rautio sekä Jussi Säteri ja Santeri Valve, joista kaksi viimeistä toimivat myös finaaliottelun tuomareina (kuvassa) 4

7 Joukkueet (lohkojako, kotipaikka, joukkuelyhenteet) LOHKO A A1 Halton Oy Lahti HALTON A2 Aamulehti Tampere AAMULEHTI A3 n kaupunki ESPOO A4 Jyske ry Lappeenranta JYSKE A5 Ovako Bar Oy Ab Imatra OVAKO LOHKO B B1 Varis-Liikala Oy Lohja VARIS B2 Vantaan kaupunki Vantaa VANTAA B3 Outotec Oyj OUTOTEC B4 (peruutti) B5 TietoEnator Oyj TE LOHKO C C1 Vuorelan koulu Turku VUORELA C2 Nokia-Siemens Networks, NSN Farmi C3 KM-Tekniikka Oy KM C4 Neste Oil Naantalin Naantali NESTE/NA jalostamo C5 Itella Oyj Varkaus ITELLA LOHKO D D1 ISS Rauma & Pori ISS D2 Fläkt Woods Oy Turku FLÄKT D3 Neste Oil NESTE/Esp. D4 VR Cargo Imatra VR Imatra D5 Atria Suomi Oy Nurmo ATRIA Vuoden 2008 SM-kaukalopallon sijoitukset Kulta KM-Tekniikka Oy, Hopea n kaupunki, Pronssi Varis-Liikala Oy, Lohja Itella, Varkaus Aakkosjärjestyksessä seuraavat sijat: 5-8 Atria Suomi Oy, Nurmo ISS, Rauma & Pori Jyske ry, Lappeenranta Vantaan kaupunki, Vantaa 9 ja 10 Nokia Siemens Networks, TietoEnator Oyj, 11 ja 12 Aamulehti, Tampere Neste Oil, Fläkt Woods Oy, Turku Halton Oy, Lahti Neste Oil, Naantalin jalostamo Outotec Oyj, Ovako Bar Oy Ab, Imatra VR Cargo, Imatra Vuorelan koulu, Turku SM-KAUKALOPALLOTURNAUKSEN ALKUSARJAN TULOKSET VUONNA 2008 Alkulohkon pelit (Järjestyksen ratkaisee: a) pisteet, b) keskinäinen ottelu, c) maaliero jne.) LOHKO A HALTON AAMULEHTI 2 4 ESPOO JYSKE 2 3 HALTON ESPOO 0 5 OVAKO AAMULEHTI 6 3 JYSKE OVAKO 4 1 AAMULEHTI ESPOO 2 5 ESPOO OVAKO 2 1 JYSKE HALTON 10 1 OVAKO HALTON 4 4 AAMULEHTI JYSKE 3 2 LOHKO B VARIS VANTAA 3 8 TE VANTAA 4 4 VARIS OUTOTEC 4 1 TE VARIS 1 4 VANTAA OUTOTEC 9 1 OUTOTEC TE 0 9 pelit voitot tasa-pelit häviöt tehdyt maalit päästetyt maalit 1. JYSKE ESPOO AAMULEHTI OVAKO HALTON pelit voitot tasa-pelit häviöt tehdyt maalit päästetyt maalit 1. VANTAA VARIS-LIIKALA TIETOENATOR OUTOTEC pisteet pisteet 5

8 LOHKO C VUORELA NSN 0 5 KM NESTE/Na 10 1 ITELLA NSN 4 1 VUORELA KM 0 7 NSN KM 2 5 NESTE/Na ITELLA 3 9 KM ITELLA 7 2 NESTE/Na VUORELA 1 1 NSN NESTE/Na 5 2 ITELLA VUORELA 2 2 pelit voitot tasa-pelit häviöt tehdyt maalit päästetyt maalit 1. KM ITELLA NSN VUORELA NESTE/Na pisteet LOHKO D ISS FLÄKT 4 0 NESTE/Esp VR IMATRA 6 2 ISS NESTE/Esp 5 4 ATRIA FLÄKT 1 2 VR ATRIA 3 5 FLÄKT NESTE/Esp 2 2 NESTE/Esp ATRIA 3 6 VR ISS 4 7 ATRIA ISS 1 1 FLÄKT VR 3 4 Mitaliotteluiden tulokset B-finaali, vastakkain lohkojen kolmoset : Aamulehti Nokia-Siemens, 0 9 TietoEnator Oyj Neste Oil, 2 1 pelit voitot tasa-pelit häviöt tehdyt maalit päästetyt maalit 1. ISS ATRIA NESTE/Esp FLÄKT VR IMATRA pisteet Puolivälierät Jyske Varis-Liikala 0 8 Vantaa Itella 1 5 KM-Tekniikka Atria 4 3 ISS 3 4 Välierät (vastakkain lohkojen ykköset ja toiseksi tulleet): Varis-Liikala KM-Tekniikka 2 5 Itella n kaupunki 2 3 Loppuottelu: KM-Tekniikka Oy, n kaupunki, 4 2 Hopeamitalijoukkue n kaupunki, Jouni Annala Jani Erikson Marko Halonen Juhani Kaisjoki Matias Keränen Mika Kivekäs Janne Kosonen Jarno Lappalainen Alpo Naukkarinen (c) Niklas Paananen (mv) Tommi Pelkonen Jouni Rokkonen, Atso Selkälä Pekka Tikkanen Pekka Viita Waltteri Paananen, valmentaja Markku Potsi Harjula, joukkueen johtaja 6

9 Pronssimitalijoukkue Itella Oyj, Varkaus Ari-Pekka Aho Ilkka Hoffren (mv) Lasse Karppinen Jari Kvick Kimmo Kyllönen Lasse Kyllönen Teemu Lappalainen Ari Lehvonen Veli-Matti Mensonen Mika Nuora (c) Vesa Valjakka Timo Peippo, huoltaja Pronssimitalijoukkue Varis-Liikala Oy, Lohja Janne Alanärä Joni Degerman Jari Heli Reino Hyvärinen Tomi Kangasniemi Fredrik Landgren Sami Liikala (c) Arto Paalanen Timo Ruosteoja Tomi Räisänen (mv) Jani Saario Teemu Varis Marko Väisänen B-finaalin voittajat: Nokia-Siemens Network Farmi (NSN), Marko Antikainen, Ari Järvinen, Jarmo Jääskeläinen, Tapio Keränen (c), Timo Kivinen, Vesa Kuronen, Jukka-Pekka Laukkanen (mv), Esa Leppänen, Jiri Nukarinen, Tommi Nyberg, Jukka Olkkonen, Lari Paastela, Pekka Suihko, Teemu Suitiala, Mika Tolvanen TietoEnator Oyj, Johannes Arminen, Tero Auvinen (mv), Vesa Hokkanen, Petri Koronen, Ville Nieminen, Janne Perälä, Jari Pulkkinen (c), Jukka Salmivaara, Kimmo Suominen, Jussi Tähkä, Sami Vanninen (mv) Mitalijoukkueet vuosina Ajankohta Kotikunta Kisapaikkakunta ja joukkueiden määrä Elorg-Data Lahden poliisilaitos Lahti 3. Koivunen Oy Helsingin kaupungin liikuntavirasto Lahden Posti Lahti Lappeenranta Kaukas Oy (Kaukaan Lyly) Lappeenranta 3. Helsingin kaupungin liikuntavirasto Partek Oy Lappeenranta Lahden Posti Lahti Lahti HOAY 3. Posti Lappeenranta Postipankki Postipankki Turku Bilia Oy Vantaa 3. Oy L M Ericsson Ab Kirkkonummi 7

10 Mitalijoukkueet vuosina (jatkoa) Lahden Posti Lahti Helsingin Pelastuslaitos 3. Nokia Telecommunications Oy Postipankki Lahden Posti Lahti Imatra Steel Oy Imatra 3. n kaupunki Nokia Telecommunications Oy Nuorisohuolto Tuko Oy 3. Imatra Steel Oy Imatra Nokia Telecommunications Oy n kaupunki Helkama Forste Oy Forssa 3. Imatra Steel Oy Imatra Tukospar Oy Vantaa Imatra Steel Imatra Lahti Tukospar Oy Vantaa 3. Partek Jyske ry Lappeenranta Postipankki Oyj Suomen Posti Turku Lahti Imatra Steel Oy Imatra 3. Nokia Telecommunications Oyj ABB Fläkt Oy Turku Helkama Forste Oy Forssa Lahti Uponor Suomi Oy Nastola 3. Imatra Steel Oy Imatra Säkkiväline Oy Lappeenranta Nokia Networks Oyj Helkama Forste Oy Forssa 3. ICL Invia Oy Sampo-Leonia Oyj Imatra Steel Oy Imatra TietoEnator Oyj Imatra 3. ICL Invia Oy Nokia Networks (WIB) n kaupunki Fläkt Woods Oy Turku 3. Fortum Oyj TietoEnator Oyj Suomen Posti Oyj 2. Rauman Siivouskeskus Oy 3. Inex Partners Oy/Tuore Suomen Karbonaatti Oy Suomen Posti Oyj 2. n kaupunki 3. Atria Oyj Inex Partners Oy/Tuore Suomen Karbonaatti Oy, JYSKE RY 2. ISS teollisuuspalvelut Oy 3 n kaupunki Inex Partners Oy/Tuore B-finaali: Fortum Oyj TietoEnator Oyj 2. Suomen Posti Oyj 3. ISS teollisuuspalvelu Oy Sanomapaino B-finaali: n kaupunki Oy Ovako Bar Ab KM-Tekniikka Oy 2. n kaupunki 3. Varis-Liikala Oy Itella Oyj B-finaali: Nokia-Siemens Network Farmi TietoEnator Oyj Imatra Varkaus Rauma Lappeenranta Varkaus Nurmo Lappeenranta Rauma ja Imatra Varkaus Rauma ja Pori Varkaus ja Imatra Lohja Varkaus Lahti

11 Kultamitalijoukkue (harrastesarja): Satakunnan Lennosto, Pirkkala Marc Fuss Mika Grön Arttu Hiltunen Veli-Pekka Huttunen Juha Järvinen Olli Lahtinen Matti Pulli Jouni Rapikisto Mikko Sarantola (c) Jari Sorvari Marko Taimela (mv) Ville Uggeldahl Jaakko Veijanen SALIBANDY Työpaikkajoukkueiden SM-salibandyturnaus järjestettiin 13. kerran lauantaina huhtikuun 19. päivänä 2008 Helsingissä. Käytössä oli Arena Centerin hallit sekä Myllypurossa että Ruskeasuolla. Viime vuoden tapaan joukkueet oli jaettu kahteen sarjaan: harraste- ja kilpasarjaan. Harrastesarjaan oli ilmoittautunut mukaan 96 joukkuetta, joista kolme peruutti sen jälkeen kun otteluohjelma oli joukkueille lähetetty. Niistä kaksi peruutusta saatiin turnausta edeltävänä päivänä, jolloin oli liian myöhäistä uusia joukkueita saada peruttaneiden tilalle. Näin ollen kolmessa lohkossa oli 3 joukkuetta kun lopuissa 21:ssa lohkossa joukkueet oli jaettu neljän joukkueen lohkoon. Kolme lohkoa pelasivat alkuottelut sekä ensimmäisen play-off -kierroksen Ruskeasuolla. Loput 21 joukkuetta pelasivat kaikki pelinsä Myllypuron Arena Center hallissa. Finaalissa kohtasivat ABB:n joukkue Vaasasta ja Satakunnan Lennosto Pirkkalasta. Ottelu oli varsin tasainen ja päättyi 2-2. Sääntönä oli, että pudotuspeleissä ei ollut jatkoaikaa vaan jatkettiin suoraan rangaistuslaukauskilpailulla (3 laukaisijaa/joukkue). Voittopokaali matkasi Pirkkalaan ja hopea Vaasaan. Pronssit menivät Maaseudun Kone/MSK-Group, Ylihärmä ja Iki- Kiuas Oy,. Vuoden 2007 turnauksessa mukana olleista joukkueista n. 60% olivat mukana myös tänä vuonna. Loput 40% olivat täysin uusia tai ainakin edellisen vuoden pois olleita. Pääkaupunkiseudun joukkueita oli n. 45%. Kilpasarja pelattiin Ruskeasuon Arena Centerin hallissa. Mukana oli kahdeksan joukkuetta. Loppuottelussa kohtasivat joukkueet Nokian Renkaat Oyj Nokialta ja Power Stick Oy (Fatpipe),. Ottelu päätyi Power STICK Oy:n voittoon Pronssille tuli Atria Oyj, Nurmo ja Tekmanni Service Oy,. Jo kolmantena vuonna peräkkäin turnaus järjestettiin yhteisesti Suomen Salibandyliiton kanssa. Liittoa turnauksessa edusti Eeva Welling. Liitolla oli mukana käytännön järjestelyssä Tapanilan Erä ry:n jäseniä. Yhteistyössä oli mukana myös Arena Center Oy vastaten kenttien ohella vatsan hyvinvoinnista sekä Suomen Punainen Risti (SPR) joka hoiti fyysiset vammat. Unohtaa ei sovi pelien tuomareita, jotka edustivat alansa huippua. Hopeamitalijoukkue (harrastesarja) ABB, Vaasa Sami Hietikko Hannu Huhta Tuomas Karppinen (mv) Tero Koskela Mika Loukusmäki Markus Lönn Arto Mäenpää Mika Rajaniemi Petri Rantasalo (c) Mikko Wiik 9

12 Osallistujaluettelo nimilyhenteineen sekä alkusarjan lohkojaot Joukkuenimi Yritysnimi + kotipaikka Joukkuenimi Yritysnimi + kotipaikka LOHKO 1 LOHKO 2 TNT TNT Suomi Oy, Vantaa Tkm.Service Tekmanni Service Oy, Hyvinkää Rainbow69 Inex Partners Oy, Kuivatuote Rainbow69, SF SF ammattimies Oy, Stalatube Stalatube Oy, Lahti Tuusula Tuusulan kunta, Tuusula Lennosto Satakunnan Lennosto, Tampere Maitopojat Valio Oy, Tampere LOHKO 3 LOHKO 4 Ykkösbonus Tradeka Oy, SONY Masino Masino Oy, Vantaa Niemi Muuttopalvelu Niemi Oy, Forever Forever Lahti oy, Lahti Flander Flander Oy, Tampere Air Åland Air Åland, Tampere & Maarianhamina Raisio Raisio Nutrition Ltd., Raisio LOHKO 5 LOHKO 6 Esperi Esperi Care Oy, Etera Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera, ProLaser ProLaser oy, Riihimäki InexRainb. Inex Partners Oy, Team Rainbow, Amcor Amcor Flexibles Finland Oy, Kauttua Miredex Purso Purso Oy, Siuro LOHKO 7 LOHKO 8 Lindad Lindab Ab, H:gin Vesi Helsingin Vesi, Handelsb. Handelsbanken, Elopak Elopak Oy, Järvenpää Veikkaus Oy Veikkaus Ab/urheilukerho, Vantaa Lauste Lausteen Perhekuntoutuskeskus, Turku Neste/Nli Neste Oil, Naantali Pelkola Pelkolan-Imatran rajanylityspaikka, Imatra LOHKO 9 LOHKO 10 Enervent Enervent Oy, Porvoo Örum Örum Oy Ab, H11 Hämeentie 11, Securitas Securitas Aviation Oy, Vantaa Mäkinen Logistiikkapalvelu Mäkinen, Nurmijärvi Carlo Carlo Casagrande Co Oy, Lapinjärvi Imatra Imatran kaupunki, Imatra Pihlava Pihlavan Ikkuna Oy, Ruovesi LOHKO 11 LOHKO 12 EY Ernst & Young Oy, IKI-Kiuas IKI-Kiuas Oy, Tamro Tamro Oyj, Tamro-Club (Tamro-OneMed) SB NMP Nokia, Tampere RIV Riihimäen Vankila, Riihimäki Hartwall Hartwall Oy Ab, Lahti UPM UPM-Kymi Paper, Kuusankoski KMT KMT Group Oy, Kankaanpää LOHKO 13 LOHKO 14 HaKe Kesko Oy, Vantaa Tietosauma Tietosauma Oy, VTT VTT:n urheilukerho; Tuko/Log Tuko Logistics Oy, (TukoSompa), Sisu Sisu Diesel Oy, Linnavuori Vaalimaa Hamina-Vaalimaan tullin urheilukerho, Hamina Delta Delta Motor Oy, Lappeenranta Elonen Elonen Oy Leipomo, Jämsä LOHKO 15 LOHKO 16 SnooBi SnooBi Oy, KPMG KPMG, Tekla Tekla Oyj, Elematic Elematic Oy, Toijala Kakspy Kaakkois-Suomen sos.psykiatrinen yhd. ry, Kotka ABB/Vaasa ABB Oy, Vaasa Wärtsilä Wärtsilä Finland Oy, Vaasa LOHKO 17 LOHKO 18 OSB Orion Oyj, KaFa Urheiluseura KaFa (Fazer Vaarala), Vantaa Malmi Malmin sairaalan päivystyspoliklinikka, Kone Kone Oyj/Koneen kerho, Hyvinkää Wallac Wallac Oy, Turku Tamfelt Tamfelt Oy (SB Tamfelt), Tampere Ouneva Ouneva Oy, Tuupovaara Pilkington Pilkington NSG, Laitila LOHKO 19 LOHKO 20 TUKO/Hkt Tukon henkilökuntakerho, Kerava KOFF Sinebrychoff Oy Ab, Team Koff, Kerava Itella Itella Oyj, Koskisen Koskisen Oy, Järvelä Wipak Wipak Oy, Nastola Eget EGET, & Maarianhamina Mäkelä Mäkelä Alu Oy, Luoma-aho MSK Maaseudun kone, MSK Group Oy, Ylihärmä LOHKO 21 LOHKO 22 (alkupelit Ruskeasuolla) InexLepakot Inex Partners Oy, Tuore Tuote lepakot, Vandals LVI-Dahl Oy, Vantaa IBM IBM Sport Club r.y., P-Tapiola Pohjois-Tapiolan koulu ja lukio, Nuijamaa Nuijamaan tulli-ja raja-asema, Nuijamaa Tap.Erä Tapanilan Erä ry, Versowood Versowood Oy, Kuopio LOHKO 23 (alkupelit Ruskeasuolla) LOHKO 24 (alkupelit Ruskeasuolla) ABB/Hki ABB Oy, Lumon Lumon Etelä-Suomi Oy, Vantaa Are Are Oy/Kaivokselan lupaus, Vantaa Suunto Suunto Oy, Vantaa Vanka Vantaan kaupunki, Vantaa NCC NCC Rakennus Oy, PwC PricewaterhouseCoopers Finnmap Finnmap Infra Oy, & Kouvola 10

13 SUOMEN TYÖPAIKKOJEN SALIBANDYN SM-TURNAUS HARRASTESARJA ALKUSARJAN TULOKSET JA SARJATAULUKOT LOHKO 1 Ottelut: Tulos: Sarjatilanne: TNT TNT - Rainbow ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Rainbow69 Stalatube - TNT 0-6 Lennosto Stalatube Rainbow69 - Lennosto 2-4 TNT Lennosto Lennosto - Stalatube 5-0 Rainbow TNT - Lennosto 0-1 Stalatube Rainbow69 - Stalatube 8-2 LOHKO 2 Tkm/Service Tkm/Service - SF 5-3 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus SF Tuusula - Tkm/Service 5-6 Tkm/Service Tuusula SF - Maitopojat 1-2 Tuusula Maitopojat Maitopojat - Tuusula 2-11 Maitopojat Tkm/Service - Maitopojat 4-1 SF SF - Tuusula 1-2 LOHKO 3 Ykkösbonus Ykkösbonus - Masino 2-1 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Masino Forever - Ykkösbonus 3-2 Air Åland Forever Masino - Air Åland 1-4 Forever Air Åland Air Åland - Forever 2-1 Ykkösbonus Ykkösbonus - Air Åland 2-4 Masino Masino - Forever 3-3 LOHKO 4 SONY SONY - Niemi 1-1 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Niemi Flander - SONY 3-1 Flander Flander Niemi - Raisio 1-3 Raisio Raisio Raisio - Flander 1-3 Niemi SONY - Raisio 1-4 SONY Niemi - Flander 1-2 LOHKO 5 - ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Esperi Esperi - Amcor 0-2 Amcor ProLaser Amcor - ProLaser 5-2 Esperi Amcor Esperi - ProLaser 3-1 ProLaser LOHKO 6 Etera Etera - InexRainb. 1-3 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus InexRainb. Miredex - Etera 2-0 Purso Miredex InexRainb. - Purso 3-6 Miredex Purso Purso - Miredex 2-1 InexRainb Etera - Purso 0-5 Etera InexRainb. - Miredex 0-2 LOHKO 7 Lindab Lindab - Handelsb. 2-3 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Handelsb. Veikkaus - Lindab 6-0 Handelsb Veikkaus Handelsb. - Neste/Nli 5-2 Veikkaus Neste/Nli Neste/Nli - Veikkaus 3-3 Neste/Nli Lindab - Neste/Nli 0-2 Lindab Handelsb. - Veikkaus

14 LOHKO 8 Ottelut: Tulos: Sarjatilanne: H:gin Vesi H:gin Vesi - Elopak 2-1 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Elopak Lauste - H:gin Vesi 1-5 H:gin Vesi Lauste Elopak - Pelkola 0-5 Pelkola Pelkola Pelkola - Lauste 4-2 Lauste H:gin Vesi - Pelkola 4-3 Elopak Elopak - Lauste 3-3 LOHKO 9 Enervent Enervent - H ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus H11 Mäkinen - Enervent 4-1 Mäkinen Mäkinen H11 - Imatra 2-4 Enervent Imatra Imatra - Mäkinen 0-5 Imatra Enervent - Imatra 0-0 H H11 - Mäkinen 0-11 LOHKO 10 Örum Örum - Securitas 3-4 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Securitas Carlo - Örum 5-0 Securitas Carlo Securitas - Pihlava 2-2 Carlo Pihlava Pihlava - Carlo 0-1 Pihlava Örum - Pihlava 1-3 Örum Securitas - Carlo 1-0 LOHKO 11 EY EY - Tamro 5-3 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Tamro RIV - EY 1-2 EY RIV Tamro - UPM 3-3 RIV UPM UPM - RIV 1-2 UPM EY - UPM 6-1 Tamro Tamro - RIV 2-7 LOHKO 12 IKI-Kiuas IKI-Kiuas - SB NMP 5-2 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus SB NMP Hartwall - IKI-Kiuas 1-4 IKI-Kiuas Hartwall SB NMP - KMT 5-1 SB NMP KMT KMT - Hartwall 6-3 KMT IKI-Kiuas - KMT 1-0 Hartwall SB NMP - Hartwall 6-1 LOHKO 13 HaKe HaKe - VTT 3-0 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus VTT Sisu - HaKe 2-1 Delta Sisu VTT - Delta 1-3 Sisu Delta Delta - Sisu 1-1 HaKe HaKe - Delta 3-3 VTT VTT - Sisu 2-1 LOHKO 14 Tietosauma Tietosauma - Tuko/Log 1-9 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Tuko/Log Vaalimaa - Tietosauma 4-1 Tuko/Log Vaalimaa Tuko/Log - Elonen 7-1 Vaalimaa Elonen Elonen - Vaalimaa 1-5 Elonen Tietosauma - Elonen 0-7 Tietosauma Tuko/Log - Vaalimaa

15 LOHKO 15 Ottelut: Tulos: Sarjatilanne: SnooBi SnooBi - Tekla 3-1 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Tekla Kakspy - SnooBi 4-1 Tekla Kakspy Tekla - Wärtsilä 2-1 Wärtsilä Wärtsilä Wärtsilä - Kakspy 5-1 Kakspy SnooBi - Wärtsilä 1-5 SnooBi Tekla - Kakspy 3-0 LOHKO 16 KPMG KPMG - Elematic 1-0 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Elematic KPMG - ABB/Vaasa ABB/Vaasa ABB/Vaasa - Elematic 4-0 ABB/Vaasa KPMG Elematic LOHKO 17 OSB OSB - Malmi 1-3 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Malmi Wallac - OSB 4-2 Wallac Wallac Malmi - Ouneva 0-4 Ouneva Ouneva Ouneva - Wallac 2-5 OSB OSB - Ouneva 3-2 Malmi Malmi - Wallac 0-2 LOHKO 18 KaFa KaFa - Kone 0-8 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Kone Tamfelt - KaFa 2-1 Tamfelt Tamfelt Kone - Pilkington 1-6 Pilkington Pilkington Pilkington - Tamfelt 2-6 Kone KaFa - Pilkington 2-5 KaFa Kone - Tamfelt 0-1 LOHKO 19 TUKO/Hkt TUKO/Hkt - Itella 2-1 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Itella Wipak - TUKO/Hkt 2-1 Wipak Wipak Itella - Mäkelä 0-7 Mäkelä Mäkelä Mäkelä - Wipak 0-2 TUKO/Hkt TUKO/Hkt - Mäkelä 1-1 Itella Itella - Wipak 0-4 LOHKO 20 Koskisen Koskisen - KOFF 4-1 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus KOFF Eget - Koskisen 1-6 MSK Eget KOFF - MSK 2-4 Koskisen MSK MSK - Eget 5-0 KOFF Koskisen - MSK 1-2 Eget KOFF - Eget 5-1 LOHKO 21 Inex/Lepakot Inex/Lepakot - IBM 8-2 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus IBM Nuijamaa IBM - Nuijamaa 3-2 Inex/Lepakot Nuijamaa Inex/Lepakot - Nuijamaa 2-3 IBM

16 Ottelut: Tulos: Sarjatilanne: LOHKO 22 Vandals Vandals - P-Tapiola 4-0 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus P-Tapiola Tap.Erä - Vandals 6-1 Tap.Erä Tap.Erä P-Tapiola - Versowood 2-2 Versowood Versowood Versowood - Tap.Erä 3-4 P-Tapiola Vandals - Versowood 0-4 Vandals P-Tapiola - Tap.Erä - LOHKO 23 ABB/Hki ABB/Hki - Are 3-2 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Are Vanka - ABB/Hki 1-4 PwC Vanka Are - PwC 0-9 ABB/Hki PwC PwC - Vanka 4-0 Vanka ABB/Hki - PwC 1-5 Are Are - Vanka 0-2 LOHKO 24 Lumon Lumon - Suunto 1-3 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Suunto NCC - Lumon 4-5 Suunto NCC Suunto - Finnmap 6-3 Lumon Finnmap Finnmap - NCC 5-2 Finnmap Lumon - Finnmap 4-3 NCC Suunto - NCC 4-1 Tulokset (harrastesarja) Lohkojen kaksi parasta selvisivät pudotuspeleihin (yht.48 joukkuetta). I play off- kierros 1. kierroksella pelasivat lohkokakkoset (24 kpl) sekä kahdeksan lohkovoittajaa 16 paikasta 2. kierrokselle Lohkovoittajista arvottu 16 joukkuetta suoraan toiselle kierrokselle II play off-kierros Toisella kierroksella mukana 32 joukkuetta (16 suoraan ja 16 1.kierroksen voittajaa) Tap.Erä Lumon 2 0 PwC Tap.Erä 4 1 ABB/Hki Versowood 5 3 Suunto ABB/Hki 0 4 Purso Raisio 3 1 IkiKiuas Purso 2 0 Tekla Esperi 7 0 Wallac Tekla 3 1 MSK Veikkaus 6 1 EY MSK 2 3rl. Inex/Lepakot Tuusula 6 3 Flander Inex/Lepakot 2 4 HginVesi Tuusula 6 3 ABB/Vaasa Nuijamaa 2 1 Mäkinen Pilkington 4 6 Handelsb. Pilkington 1 3 Lennosto Forever 8 2 Wipak Lennosto 0 9 Koskisen TNT 1 2rl. Tkm/Service TNT 1 6 Vaalimaa Sisu 0 2 Securitas Sisu 1 2 Ouneva Miredex 3 1 Delta Ouneva 2 7 RIV SB NMT 4 6 Amcor SB NMP 2 1 Pelkola KPMG 5 1 Tuko Log Pelkola 4 3 Enervent Carlo 0 7 Tamfelt Carlo 2 0 Wärtsilä Mäkelä 3 0 Air Åland Wärtsilä 3 2rl. III play off-kierros mukana voittajat II-kierroksen ottelupareista, 16 joukkuetta Puolivälierät mukana voittajat III-kierroksen ottelupareista, 8 joukkuetta IkiKiuas ABB/Hki 5 2 IkiKiuas TNT 4 1 Wallac PwC 2 1 Wallac Lennosto 1 2 MSK AirÅland 2 1rl MSK Tuko/Log. 6 5 Inex/Lepakot Tamfelt 2 4 Tamfelt ABB/Vaasa 0 7 ABB/Vaasa Amcor 4 2 Pilkington Tuko/Log 4 6 Välierät Lennosto Ouneva 6 0 mukana voittajat puolivälieristä, 4 joukkuetta TNT Sisu 3 1 IkiKiuas ABB/Vaasa 1 3 MSK Lennosto

17 Loppuottelu (harrastesarja): ABB, Vaasa Satakunnan Lennosto, Tampere 2 3 rl Pronssimitalijoukkue (harrastesarja) Maaseudun Kone Oy (MSK), MSK Group Oy, Ylihärmä Jari Ekola Tommi Hirvelä Jani Jussinmäki Jarno Kankaansyrjä Antti Känsäkangas (mv) Mika Kärkkäinen (c) Sami Luoma Tero Nyrhilä Pekka Perkiömäki Arto Rounio Henry Saarimaa Teemu Suokko Esa Vistimäki Pronssimitalijoukkue (harrastesarja) Iki-Kiuas Oy, Jari Järvinen Samuli Kerrman (c) Harri Kuusjärvi Jonne Mäkelä Kurt Nikander (mv) Timo Pyykkönen Seppo Pöysti Juho Suomi Voitto Tulikallio Markku Tuomi Jari Tuominen 15

18 Kultamitalijoukkue (kilpasarja): Power Stick Oy (Fat Pipe), Jan Gråstén Jaakko Halme Antti Havulehto Lauri Huusko Jenni Järvelä (hieroja) Kari Kantola Lauri Kapanen Mertzi Koskinen Jussi Kosola Juha Kulmala (mv) Tommi Nyman Jussi Ojala Joni Räikkönen Teemu Siniranta Tom Strömstén (c) Jussi Turtiainen Sami Turtiainen (valm.) Atte-Bo Åstén SALIBANDY (kilpasarja) Osallistujaluettelo nimilyhenteineen sekä alkusarjan lohkojaot Firma, yhdistys Lyhenne Kotipaikka Firma, yhdistys Lyhenne Kotipaikka LOHKO 1 LOHKO 2 Tekmanni Service Oy Tekmanni Helsingin Energia Helen Power Stick Oy Fat Pipe Nokian Renkaat Oyj Hakkapelitat Nokia Pirkanmaan Osuuskauppa Osuuskauppa Tampere Metso Minerals Oy Metso Tampere UPM-Kymmene Oy Kaukas UPM Atria Oyj Atria Nurmo Ottelut: Tulos: Sarjatilanne: Tekmanni Fat Pipe 1 6 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero Fat Pipe Osuuskauppa 8 1 Fat Pipe UPM Tekmanni 3 7 Tekmanni Fat Pipe UPM 9 2 UPM Tekmanni Osuuskauppa 9 1 Osuuskauppa Osuuskauppa UPM 2 3 Tulos: Helen NR Oyj 1 3 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero NR Oyj Metso 5 2 NR Oyj Atria Helen 4 2 Atria NR Oyj Atria 4 2 Metso Helen Metso 1 4 Helen Metso Atria 3 4 Välierät NR Oyj Tekmanni 7 0 Fat Pipe Atria 6 0 Loppuottelu (kilpasarja): NR Oyj, Nokia Power Stick Oy (Fat Pipe),

19 Hopeamitalijoukkue Nokian Renkaat Oyj (NR Oyj), Nokia Jouni Haapasalo Joni Palmroth Matti Partanen Rami Rekonius Arto Riihimäki (c) Mikko Sassi Tomi Siltanen (mv) Vesa Sorvaniemi Juho Virnes Pasi Ylisarkki Marko Äijälä Pronssimitalijoukkue Atria Oyj, Nurmo Pasi Haara Marko Hakala-Rehko Jarno Hautaluoma Jyri Hautaluoma Jani Hietaharju Jussi Kananoja Petri Kaski Teemu Koivuluoma Sami Kuha Antti Kuusisto Ville Loukasmäki Manne Niemelä Mika Niemelä (mv) Ville Nurminiemi Mika Puntola Jukka Rahko (mv) Marko Talso (c) Toisessa pronssimitalijoukkueessa Tekmanni Service Oy, pelasivat Jukka Holsten Sami Immonen Teemu Kalatie Sakari Lehtimäki (c) Ville Manninen Jan Mattson Mika Rajaniemi Juha Ralosvuo (mv) Antti Roth Ville Tiirikainen Tero Wendelin 17

20 Mitalijoukkueet vuosina (harrastesarja) Ajankohta Kotipaikka Turnausjoukkueita yhteensä mukana Imatra Steel Oy Imatra Helsingin Energia 3. Kesko Oy Keskusvarasto Vantaa Suomen Suoramainonta Oy Urheiluhallit Oy Valmet Oyj Tampere 3. Inex Partners Oy Schauman Wood Oy Lappeenranta Mc Donald's Tampere Kesko Oyj Hakkila I Vantaa 3. Asko Oy Lahti Imatra Steel Oy Imatra Urheiluhallit Oy Mc Donald's Tampere 3. Tronepa Oy Järvenpää UPM-Kymmene Oyj (Kaukaan Lyly) Lappeenranta Kesko Oyj Hake I Vantaa UPM-Kymmene Oyj (Kaukaan Lyly) Lappeenranta 3. Inex Partners Oy/KIPA Tuko Oy Kerava UPM-Kymmene Oy (Kaukaan Lyly) Lappeenranta Inex Partners Oy/KIPA 3. H:gin kihlakunnan poliisilaitos, 175 v Kesko Oyj Hake I Vantaa Kesko Oyj, Hakkilan kerho, Hake I Vantaa Stora Enso Oyj Varkaus 3. Riihimäen Vankila Riihimäki Helsingin kaupungin virastot Kesko Oyj, Hakkilan kerho, Hake I Vantaa Ilmavoimat Tikkakoski 3. Helsingin kaupungin virastot Inex-Partners Oy, Rainbow-Team Metso Minerals Oyj Tampere Kesko Oyj, Hakkilan kerho, Hake I Vantaa 3. Ilmavoimat Tikkakoski Kone Oyj NCD Hyvinkää Nokian Renkaat Oyj Nokia Kesko Oyj, Hakkilan kerho, Hake I Vantaa 3. Icopal Katto Oyj Stockmann Oyjj Power Stick Oy 2. Nokian Renkaat Oy 3. Nykypesu Oy Wallac Oy harrastesarja 1. Ilmavoimat 2. Riihimäen Vankila 3. Atria Yhtymä Oyj Mäkelän Alu Oy Satakunnan Lennosto 2. ABB 3. Maaseudun Kone, MSK-Group Oy Iki-Kiuas Tampere Nokia Toijala Turku Tikkakoski Riihimäki Nurmo Luoma-aho Tampere Vaasa Ylihärmä kilpasarja Mitalijoukkueet vuosina (kilpasarja) Vantaa, Vantaa, 1. Kesko Oy (HaKe1) 2. Power Stick Oy (Fatpipe) 3. Helsingin Energia Helsingin Poliisilaitos Power Stick Oy (Fatpipe) 2. Nokian Renkaat Oyj 3. Atria Oyj Tekmanni Service Oy Nokia Nurmo

21 Kultamitalijoukkue Helsingin kihlakunnan poliisilaitos (Police Basket ry), Janne Ansas Oliwer Camphell Tapani Holopainen Ilpo Ikola Heikki Kallio Jarno Kirjavainen Teemu Raivio Lasse Riihimäki Marcus Saano Vesa Sell Miikka Wessman KORIPALLO KORIPALLON SM-turnaus työpaikkajoukkueille järjestettiin kymmenennen kerran lauantaina toukokuun 10. päivänä 2008 Helsingissä Kumpulan Liikuntahallissa. Turnaus järjestettiin yhdessä Suomen Koripalloliitto ry:n kanssa ja soveltuvin osin noudatettiin normaaleja Koripalloliiton sääntöjä. Käytännön järjestelyistä (toimitsijat ja kahvio) vastasi Sarvipöllön veljeskunta ry. Tuomareina toimivat Raimo Alanko, Seppo Jäntti, Seppo Patomeri, Pentti Suomi, Pauli Tele ja Osmo Väisänen. Kisojen järjestelyvastuun hoiti STPU:n toimesta Juha Peltonen. Vuoden 2008 koripallon SM-turnauksen mitalijoukkueet ja muut sijoitukset: Kulta Helsingin kihlakunnan poliisilaitos (Police Basket), Hopea Forssan kaupunki, Forssa Pronssi Accenture Oy, 4. sija Nokia Oyj, sijat 5-9 (aakkosjärjestyksessä): Helsingin Energia, L-Fashion Group Oy (L-FG), Lahti Nokian Renkaat Oyj, Nokia TeliaSonera Oyj, Wulff-Yhtiöt Oyj, Vantaa LOHKO A Helsingin Energia, TeliaSonera Oyj, Nokia Corporation Helsingin Energia TeliaSonera Nokia Corp. Helsingin Energia Nokia Corp Nokia Corp. TeliaSonera TeliaSonera Helsingin Energia LOHKO B Helsingin kihlakunnan poliisilaitos, L-Fashion Group Oy, Lahti Wulff-Yhtiöt Oyj Police Basket L-FG Wulff Police Basket L-Fashion Group Wulff Police Basket L-Fashion Group Wulff LOHKO C Forssan kaupunki, Forssa Accenture Oy, Nokian Renkaat Oyj, Nokia Forssa Accenture Nokian Renkaat Forssa Nokian Renkaat Nokian Renkaat Accenture Accenture Forssa

22 A1 Nokia Corp. 4p B1 Police Basket 4 p C1 Forssa 4 p A2 Helsingin Energia 2 p B2 L-Fashion Group 2 p C2 Accenture 2 p A3 TeliaSonera 0 p B3 Wulff 0 p C3 Nokian Renkaat 0 p Lohkojen kaksi parasta jatkoivat välieriin. Puolivälierät (Voittajat ja Lucky loser, paras puolivälierohäviäjä (koriero) menivät jatkoon A1 B2 Nokia Corp - L-Fashion Group B1 C2 Police Basket - Accenture C1 A2 Forssa - Helsingin Energia Välierät Pronssipeli Nokia Corp - Police Basket Forssa - Accenture Nokia Corp - Accenture jatkoajan jälkeen Loppuottelu: Helsingin kihlakunnan poliisilaitos, Police Basket ry Forssan kaupunki, Forssa 42 42, jatkoajan jälkeen 48 48, äkkikuolema Hopeamitalijoukkue Forssan kaupunki, Forssa Kauko Kanerva Joonas Koskinen Esa Lahti Ari Mikkola Joe Nurmio Juha Valkama Pronssimitalijoukkue Accenture Oy, Eirik Eggen Tuomas Kangasluoma Eero Koivisto Tero Kosonen Tero Ollila Tomi Palmén Topi Uitto Risto Valtakari 20

23 4. sija Nokia Corporation, Jarkko Airamaa Claes Kaarni Timo Mikkonen Harri Pendolin Pekka Rantala Mirja Sipilä Jukka-Pekka Sipponen Anja Suomalainen Karim Tähtivuori Jussi Viitasalo Mari Wuorenjuuri Mitalijoukkueet vuosina Ajankohta Joukkueen kotipaikkakunta + joukkuemäärä Suomen Posti Oyj 9 2. Teknillinen korkeakoulu TKK 3. Bits Oy Sonera Oy Suomen Posti Oyj 8 2. L-Fashion Group Oy Lahti 3. Elisa Oyj Teknillinen korkeakoulu TKK Suomen Posti Oyj Teknillinen korkeakoulu TKK 3. Elisa Oyj L-Fashion Group Oy Lahti Forssan kaupunki Forssa 8 2. L-Fashion Group Oy Lahti 3. Tapiola-yhtiöt Teknillinen korkeakoulu TKK Forssan kaupunki Forssa Helsingin poliisilaitos 3. L-Fashion Group Oy Lahti Teknillinen korkeakoulu TKK L-Fashion Group Oy Lahti 9 2. Diakonissalaitos 3. Forssan kaupunki Forssa Nokia Capitals Oyj L-Fashion Group Oy Lahti Forssan kaupunki Forssa 3. Helsingin Diakonissalaitos Teknillinen korkeakoulu TKK Forssan kaupunki Forssa L-Fashion Group Oy Lahti 3. Helsingin Poliisilaitos Teknillinen korkeakoulu TKK Forssan kaupunki Forssa 9 2. Nokia Oyj 3. Helsingin kihlakunnan poliisilaitos Helsingin kihlakunnan poliisilaitos 9 2. Forssan kaupunki Forssa 3. Accenture Oy 21

24 Kultamitalijoukkue Tampereen Sähkölaitos, Tampere Jari Haapanen Kari Lehtinen Jouni Nieminen Heikki Parkkinen PÉTANQUE Suomen Työpaikkaurheilu STPU ry järjesti Tampereella, Hämeenpuiston pohjoispäässä työpaikkajoukkueiden pétanquen mestaruuskisat kahdeksannen kerran. Kisat alkoivat klo ja mitaliottelut oli ohi klo Sää suosi kisoja, jotka muutenkin olivat onnistuneet. Kisoihin oli ilmoittautunut yksitoista joukkuetta, jotka pääosin olivat Tampereen seudulta. Pelimuotona oli trippeli, eikä lisenssipakkoa vaadittu. Luokkia oli vain yksi ja joukkueet jaettiin kahteen lohkoon arvonnan kautta. Aluksi pelattiin sarja, eli lohkossa olleet kaikki joukkueet pelasivat toisiaan vastaan. Tämän jälkeen siirryttiin cup-muotoon, joista lohkojen 2 parasta menivät välieriin ja kamppailivat mitalipaikoista. Lohkojen 3.-4 pelasivat sijoista 5-8. Näin olleen jokaiselle joukkueelle tuli ainakin 4 peliä. Pelit pelattiin 13 pisteeseen. Alkusarjan nopeuttamiseksi aloitettiin pelit kahdesta pisteestä. Cupissa aloitus oli nollapisteestä. Kuulat asettuivat useimmiten maalipallon (snadin) viereen ja lajia kauemmin harrastaneet taitavat pelaajat onnistuivat silloin omilla kilkkauksilla tai ampumisilla saada vastustajan kuulan pois maalipallon (snadin) läheltä. Moneen otteeseen kaivettiin esille myös mittanauha jotta saataisiin tarkka etäisyys selville snadin ja kuulien välillä. Suuri kiitos siitä KOO-VEE ry:n pétanquejaostolle ja erityisesti Arto Brandille joka kantoi päävastuun mukaan lukien tuomaritehtävän. Paikallisesti kisoista vastasi STPU:n jäsenjärjestö Tampereen Työpaikkaurheilu Kilvoittelu TUKi ry Timo Kuisman johdolla. Vuoden 2008 pétanque-kisan mitalijoukkueet Kulta Tampereen Sähkölaitos, Tampere Jari Haapanen, Kari Lehtinen, Jouni Nieminen, Heikki Parkkinen Hopea Tilastokeskus (TIKU), Mikko Mäkinen, Raimo Rantonen, Esko Riste Pronssi Linkosuon Leipomo Oy (Linkosuo 1), Tampere Daniel Duhamel, Rauno Käpynen, Kai Lehto 4. Linkosuon Leipomo Oy, (Linkosuo 2), Tampere Ferdinando De Luca, Jussi Lepola, Aki Seppänen Sijoitukset 5 9 (aakkosjärjestyksessä) AIRIX Teollisuus Oy, Tampere Hämeenlinnan kirjatyöntekijät ry, (Kirjatyöntekijät), Hämeenlinna Kesko Oyj, Mahlapuiston päiväkoti, (Mahlapuisto), Loimaa Ruoka-Saarioinen Oy, (Team Kukko), Tampere Teknologiakeskus Hermia, (COSS), Tampere Teknologiakeskus Hermia, (UBI-Ladies), Tampere Markku Filatov, Raine Hellman, Harri Kotomäki, Katja Mäkelä, Olli Nurmesniemi Keijo Pöllönen, Aki Roine, Harri Uschanov Jouni Heinonen, Ulla Heikkilä, Mikko Myyryläinen, Merja Salonranta Tuija Kalliorinne, Heli Toivonen, Seija Uusitalo Konsta Airanne, Marko Krank, Tapani Salminen Sanna Heinonen, Jenni Louhi, Messa Vitantonio Tiia Koskinen, Emmi Peltomäki, Miia Ranta, Karen Thorburn 22

25 LOHKO 1 Teknologiakeskus Hermia, Tampere COSS Tampereen Sähkölaitos, Tampere Sähkölaitos Ruoka-Saarioinen Oy, Tampere Team Kukko Linkosuon Leipomo Oy, Tampere Linkosuo 2 AIRIX Teollisuus Oy, Tampere Airix Mahlapuiston päiväkoti, Loimaa Mahlapuisto Semifinaaleihin: Tampereen sähkölaitos ja Linkosuon Leipomo (Linkosuo 2) LOHKO 2 Kesko Oy, Tilastokeskus, Hämeenlinnan kirjatyöntekijät ry, Hämeenlinna Teknologiakeskus Hermia, Tampere Kesko TIKE Kirjat UBI-Ladies Linkosuon Leipomo Oy, Tampere Linkosuo 1 Semifinaaleihin: Tilastokeskus ja Linkosuon Leipomo Oy (Linkosuo 1) Joukkue Voit. Pist. Sij. Joukkue Voit. Pist. Sij = 1 COSS (Hermia) Kesko = 2 Tamp. Sähkölaitos Tilastokeskus = 3 Ruoka-Saarioinen Hämeenl. Kirjatyönt Linkosuo UBI-Ladies (Hermia) AIRIX Linkosuo Mahlapuiston päiväk COSS Sähkölaitos 7 13 Team Kukko Linkosuo Airix Mahlapuisto COSS Team Kukko 9 13 Sähkölaitos Airix Linkosuo 2 Mahlapuisto COSS Linkosuo Sähkölaitos Mahlapuisto Team Kukko Airix 8 13 COSS Airix 13 6 Sähkölaitos Linkosuo Team Kukko Mahlapuisto 13 7 COSS Mahlapuisto 7 13 Sähkölaitos Team Kukko 13 7 Linkosuo 2 Airix 13 7 Kesko Tilastokeskus 4 13 Kirjatyöntekijät UBI-Ladies 13 6 Kesko Kirjatyöntekijät 13 6 Tilastokeskus Linkosuo Kesko UBI-Ladies 13 7 Kirjatyöntekijät Linkosuo Kesko Linkosuo Tilastokeskus UBI-Ladies 13 4 Tilastokeskus Kirjatyöntekijät 7 13 Hopeamitalijoukkue Tilastokeskus (TIKU), Mikko Mäkinen Raimo Rantanen Esko Riste 23

26 Ottelut sijoista 5 8 Team Kukko Kesko Kirjatyöntekijät Airix 13 3 Ottelu sijoista 5 6 Kesko Kirjatyöntekijät Ottelu sijoista 7 8 Ruoka-Saarioinen Airix 13 4 Ottelut sijoista 5 8 Team Kukko Kesko Kirjatyöntekijät Airix 13 3 Ottelu sijoista 5 6 Kesko Kirjatyöntekijät Ottelu sijoista 7 8 Ruoka-Saarioinen Airix 13 4 Ottelu sijoista 9 10 Mahlapuisto UBI-Ladies 13 0 Semifinaali: Linkosuon Leipomo Oy (Linkosuo 2) Tilastokeskus 2 13 Linkosuon Leipomo Oy (Linkosuo 1) Tampereen Sähkölaitos 9 13 Pronssiottelu: Linkosuon Leipomo (Linkosuo 2) Linkosuon leipomo (Linkosuo 1) 4 13 Loppuottelu: Tilastokeskus (TIKE), Tampereen Sähkölaitos, Tampere 6 13 Mitalijoukkueet vuosina Ajankohta Kotikunta Kisapaikkakunta ja joukkueiden määrä Soon Communications Oyj Tampere Vaasa*) UPM-Kymmene Oyj Kymi 3. Keskisuomalainen (lehti) (I-joukkue) Jyväskylä Hämeenlinnan kirjatyöntekijäin yhdistys ry Hämeenlinna Hämeenlinna Hämeenlinnan Seudun Invalidit ry Hämeenlinna 3. Skanska Oy Hämeenlinnan kirjatyöntekijäin yhdistys ry Hämeenlinna Hämeenlinna Tilastokeskus 3. Hämeenlinnan Vankila Hämeenlinna Kesko Oyj Kokkola*) Suomen Posti Oyj Turku 3. JYTY Liperi ry Liperi Hämeenlinnan kirjatyöntekijäin yhdistys ry Hämeenlinna Hämeenlinna 9 2. Kesko Oyj 3. Tilastokeskus Linkosuon Leipomo Oy Tampere Hämeenlinna Hämeenlinnan Seudun Invalidit ry Hämeenlinna 3. Parolan Varuskunnan Yhdistys VHS ry Parola Tampereen Sähkölaitos Tampere Tampere Tilastokeskus 3. Linkosuon Leipomo Oy Tampere *) STPU:n petanque-kisat on järjestetty Kunto ry:n järjestämän Työpaikkaliikunnan Festivaalien yhteydessä Kuvassa Timo Kuisma Tampereen Työpaikkaurheilu Kilvoittelu TUKi ry:stä ojentamassa pronssijoukkueelle pokaalin ja mitalit Linkosuon Leipomo Oy (Linkosuo 1), Tampere Daniel Duhamel Rauno Käpynen Kai Lehto 24

27 SUUNNISTUS STPU järjesti yhteistyössä Turun jäsenyhdistyksemme TUPI ry:n kanssa suunnistuskisat lauantaina toukokuun 24.päivänä 2008 Suomusjärven maastossa. Kisoja suosi aurinkoinen kesäsää ja asteitakin oli sopivasti C. Suunnistuskisojen järjestelyt ja toteutus sujui mallikkaasti Suomusjärven Sisu ry:n toimesta. Sama seura oli viikkoa aikaisemmin järjestänyt suunnistuksen valtakunnalliset SM-kisat, jossa mukana oli reilusti yli 1000 suunnistajaa. Viikkoa myöhemmin STPU:n kisoissa oli kilpailijoita 21. On vaikea selittää mistä johtuu suunnistajien vähäisyys kun tavoitteeksi oli asetettu 100 osallistujaa. Tiedotuksen piti olla hyvässä kunnossa ja riittävä. Asia jää ikuiseksi arvoitukseksi kisojen järjestäjille. Mukana olleet suunnistajat tuntuivat tyytyväisiltä kilpailuun kokonaisuudessaan, vaikka rataa pidettiinkin hieman vaikeana. Se ei pahemmin haitannut, sillä miltei kaikki mukana olleet saivat STPU:n komean mitalin kotiin viemiseksi. Joukkuekilpailussa oli mukana kaksi joukkuetta, jotka saivat pokaalin palkintokaappiinsa. Kilpailunjohtajana toimi Matti Mäkirinne ja ratamestareina Tuomo Ratia ja Aare Virta. Tulospalvelusta vastasi Arto Sinnelä. Kartta oli vuodelta 2006, mittakaavassa 1:10.000, käyrävälin ollessa 5 m. Sarjat ja matkat olivat: H21: 6,07 km, H40: 6,07 km, H50: 5,37 km, H55: 4,14 km, H60: 3,43 km, H65: 3,43 km sekä D21: 4,14 km, D40: 4,14 km, D50: 3,43 km, D55: 2,64 km ja D60: 2,64 km. Tulokset sarjoittain näkyvät jäljempänä. Palkinnot jakoi STPU:n ja TUPI:n puolesta Olavi Grönholm ja Mikko Haramo. Todettakoon vielä, että mukana oli myös suunnistuksen maailmanmestari Juhani Jokinen. H21A, 6,07 km 1) Kimmo Paananen Nokia ) Timo Lindi Nokia H40, 6.07 km 1) Hannu Ventomäki Nokia H50, 5,37 km 1) Heikki Peura Vehanen H55, 4,14 km 1) Seppo Repo Kesko ) Jouko Pekonen HKL H60, 3,43 km 1) Jouko Räisänen HKL H65, 3,43 km 1) Juhani Jokinen JohnsonDiversey ) Matti Kuusanka HKL ) Keijo Linnakoski HKL ) Pekka Kaven HKL ) Olavi Grönholm Leinovalu D21, 4,14 km 1) Tarja Anttila Salon kaup D40, 4,14 km 1) Heli Karppinen Suomusjärven kunta ) Aino Haavisto HKL D50, 3,43 km 1) Tea Eisanen V-S Maanmittaustoim ) Jaana Mannonen Salon seud.terv.keskus D55, 2,64 km 1) Pirjo Järvenranta Softonex ) Virpi Juvonen HKL D60, 2,64 km 1) Marja-Liisa Ojamaa Loglift Jonsered ) Aune Linnakoski HKL

Vuoden 2008 salibandyturnaus

Vuoden 2008 salibandyturnaus Vuoden 2008 salibandyturnaus Työpaikkajoukkueiden SM-salibandyturnaus järjestettiin 13. kerran lauantaina huhtikuun 19. päivänä 2008 Helsingissä. Käytössä oli Arena Centerin hallit sekä Myllypurossa että

Lisätiedot

KAUKALOPALLO. otteluja olisi pitänyt tarkastella uuden taulukon myötä.

KAUKALOPALLO. otteluja olisi pitänyt tarkastella uuden taulukon myötä. Kultamitalijoukkue Neste Oil Oyj, Porvoo Tapio Aalto (huolto) Miika Eerola Jussi Hintikka Olavi Jolkkonen (joukkueen johtaja) Jari Kiuttu Tommi Leppänen Jani Lindholm Sami Lindholm Petri Rantanen (mv)

Lisätiedot

KAUKALOPALLO. Markku Harjula, Riku Jouhi ja Miikka Bäckström toivovat toimitsijoina.

KAUKALOPALLO. Markku Harjula, Riku Jouhi ja Miikka Bäckström toivovat toimitsijoina. Kultamitalijoukkue n kaupunki, Markku Potsi Harjula (joukkuejoht.) Markku Kettunen Miku Kivekäs Tommi Klaus Olli-Valtteri Laaksonen Aku Lasarof Arto Naukkarinen (c) Niklas Paananen (mv) Tommi Peltonen

Lisätiedot

SALIBANDY (harrastesarja)

SALIBANDY (harrastesarja) Kultamitalijoukkue (): Danx Oy, Espoo Jari Harju Pekka Havakka Tomi Hyttinen (mv) Joni Järvinen Heikki Korhonen Ilkka Laahkola Aki Lindroos Esa Mäenpää Tero Pohja Valtteri Rautanen Tommi Söder (c) SALIBANDY

Lisätiedot

1 (5) TULOKSET STPU:N JALKAPALLON SM-TURNAUS 2004, 4.9.2004 EERIKKILÄN URHEILUPUISTO, TAMMELA

1 (5) TULOKSET STPU:N JALKAPALLON SM-TURNAUS 2004, 4.9.2004 EERIKKILÄN URHEILUPUISTO, TAMMELA 1 (5) TULOKSET STPU:N JALKAPALLON SM-TURNAUS 2004, 4.9.2004 EERIKKILÄN URHEILUPUISTO, TAMMELA Mitaliottelujen tuomareina toimivat Pekka Heinonen ja Tapani Tähtikunnas. Lisäksi tuomaritehtävissä toimivat

Lisätiedot

SALIBANDY (harrastesarja)

SALIBANDY (harrastesarja) Kultamitalijoukkue (): Agco Sisu Power Oy, Linnavuori Ville Aho Sami Arala Arto Koskinen Sami Leskinen Teemu Multanen (mv) Veli-Matti Oikarinen (c) Jussi Pyykkö Tomi Sipiläinen Paavo Tanni Viljo Tanni

Lisätiedot

SALIBANDY (harrastesarja)

SALIBANDY (harrastesarja) SALIBANDY () Kultamitalijoukkue (): Atria Finland Oy (Atria), Nurmes Pasi Haara Jani Hietaharju Teemu Koivuluoma Juhani Lehtonen Aapo Linjala Miko Mettälä Mika Nieminen (mv) Raine Niemistö Ville Nurminiemi

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan vuoden 2011 turnaustapahtumiin. Niissä tapaatte alan harrastajia eri puolelta Suomea. Puheenjohtajan mietteitä

Tervetuloa mukaan vuoden 2011 turnaustapahtumiin. Niissä tapaatte alan harrastajia eri puolelta Suomea. Puheenjohtajan mietteitä Puheenjohtajan mietteitä Vuosi on jälleen vaihtunut ja katseet suuntautuvat sekä menneeseen vuoteen että hieman tulevaankin. STPU:n merkittävä tapahtuma oli vuoden vaihteessa tapahtunut puheenjohtajan

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

SALIBANDY (harrastesarja)

SALIBANDY (harrastesarja) SALIBANDY () STPU:n kahdeskymmes SM- salibandyturnaus työpaikkajoukkueille käytiin la 16.4.2016. Tänä vuonna tarjolla oli harraste-, kilpa- ja sekasarja. Lauantain sää tarjosi aurinkoisen ja miellyttävän

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK

41. Kievarin Kierros SM/CUP TAUK . Kievarin Kierros SM/CUP TAUK 6..08 tulostusaika: 7.0.08 00.:9 LUOKITTAIN ASEMAKOHTAISET TULOKSET luokka: C tulokset Sij Nro Kuljettaja Kartanlukija 6 7 8 MAALI -yht RTp Muut Tulos 8 Alitalo Mikko Erämaja

Lisätiedot

FUTSAL. Käytössä oli yksi kenttä. Ensimmäinen peli aloitettiin klo Turnauksen pelit olivat ohi hiukan ennen kello kolmea.

FUTSAL. Käytössä oli yksi kenttä. Ensimmäinen peli aloitettiin klo Turnauksen pelit olivat ohi hiukan ennen kello kolmea. FUTSAL Kuten viime vuonna futsalturnaus pelattiin tänä vuonna Tampereella Tesoman Palloiluhallissa. Ajankohta oli 9.12.2017. Viime vuonna avattu halli tarjoaa hyvät puitteet ja hallin katsomossa riittäisi

Lisätiedot

TUPI ja STPU parisprintti Tulostettu klo Sivu 1. H21 2Sivu AIRIX Ympäristö 1. osuus Antti Ryynänen

TUPI ja STPU parisprintti Tulostettu klo Sivu 1. H21 2Sivu AIRIX Ympäristö 1. osuus Antti Ryynänen TUPI ja STPU parisprintti 13.5.213 Tulostettu 11.5.13 klo 1.2.24 Sivu 1 H21 2Sivu 1 48 AIRIX Ympäristö Antti Ryynänen 4822 Jari Jaakkola 15983 Antti Ryynänen 4822 4. osuus Jari Jaakkola 15983 49 Kaarinan

Lisätiedot

STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla Otteluohjelma

STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla  Otteluohjelma STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS 21.11.2015 Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla www.vierumaki.fi/ Otteluohjelma Alla mukaan ilmoittautuneet joukkueet: A1 Riikku Rakenteet Oy Alavus Riikku A2

Lisätiedot

SALIBANDY (harrastesarja)

SALIBANDY (harrastesarja) SALIBANDY () STPU:n kahdeskymmestoinen salibandyn mestaruusturnaus työpaikkajoukkueille käytiin lauantaina 22.9.2018. Tänä vuonna tarjolla oli harraste- ja. Pelit käytiin Espoossa Esport Arena hallissa.

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 33 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Meurasalo Antti Pohjois-Savon RT Y 193 98 95 4 10 5 2 Tiihonen Tommi

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Miehet halli päiväys tulos ka. sarjat 2s. Pasi Uotila Ailec, Helsinki Tali 1.10.2006 600 300,0 300 300 Toni Laine Räme, Lohja Kupittaa 9.3.2007 600 300,0 300

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

OTTELUOHJELMA. Pvm Klo KENTTÄ KOTIJOUKKUE VIERASJOUKKUE TULOS. To ELSA MASU 4-7. Ti ELSA Hifk-B90

OTTELUOHJELMA. Pvm Klo KENTTÄ KOTIJOUKKUE VIERASJOUKKUE TULOS. To ELSA MASU 4-7. Ti ELSA Hifk-B90 OTTELUOHJELMA Joukkueet: ELSA MASU Pvm Klo KENTTÄ KOTIJOUKKUE VIERASJOUKKUE TULOS To 1.6. 1730 1 MASU 10-6 To 1.6. 1830 1 ELSA 3-6 To 1.6. 1930 1 6-8 Ti 6.6. 1730 1 4-12 Ti 6.6. 1830 1 MASU 5-9 Ti 6.6.

Lisätiedot

RANKING OSIO 1 KAIKKI TULOKSET

RANKING OSIO 1 KAIKKI TULOKSET RANKING 2007-2008 OSIO 1 KAIKKI TULOKSET NIMI SEURA TULOS Yht. KESKI- PARAS Pelaaja N:o Kaadot KAUPUNKI COUNTRY TAS. TULOS 1 2 3 4 5 YHT. ARVO SARJA 1 Asplund Teemu Ailec Helsinki 1119 0 1119 222 216 209

Lisätiedot

I Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin.

I Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. I Alkulohkot Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. Kenttä 1 Lohko A 1 2 3 4 5 YHT Joni Eväkoski 41 50 50 50 21 212 Mika Packalén 50 39 48 35 33 205 Yrjö Soidinmäki 36 38

Lisätiedot

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA

SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA SUOMEN KEILAILULIITTO MIESTEN SM-LIIGA 2018-2019 Tilanne 3. kierroksen jälkeen 3.2.2019 Kupittaa/Turku 1. Mainarit 33 517 34360 1041,21 2. Bay 33 393 33381 1011,55 3. GB 33 387 33248 1007,52 4. TKK 33

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, SKAL 0,5 km (v) 1. Petra Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat ry 6.20 Lapset alle 8, SKAL 0,5 km (v) 1. Jukka Rautio Oulun Kuorma-autoilijat ry 3.08 2. Jenni Tuovinen Kuopion Kuorma-autoilijat

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

Kokonaistilanne. Page 1

Kokonaistilanne. Page 1 Jyväskylä Liiton erikoiskilpailu Keuruu Tervaken kilpailu Hutunki Syyskisa Äänekoski Syyskynnöt Jyväskylä Valmet erikoinen Hutunki Talven odotus Jyväskylä Silver open Äänekoski X-Games Keuruu Kaamoskaadot

Lisätiedot

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET RANKING ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET NIMI SEURA KAUPUNKI tas/s Tulos tas yht 6 sarjaa Ka Paras sarja 1 Asplund Teemu Patteri Helsinki 1502 0 1502 250,33 300 2 Palermaa Osku Patteri Helsinki 1464 0 1464

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 39 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Suominen Hannu Kankaanpään Seudun RT Y 192 94 98 6 6 8 2 Meurasalo

Lisätiedot

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen

Lisätiedot

Lopputulokset. HÄTILÄ 13 Hätilä SRA Etelä-Häme Luokka: Joukkuekilpailu. Tulostettu: lauantai 6.7.2013 17:18:18

Lopputulokset. HÄTILÄ 13 Hätilä SRA Etelä-Häme Luokka: Joukkuekilpailu. Tulostettu: lauantai 6.7.2013 17:18:18 Luokka: Joukkuekilpailu Tulostettu: lauantai 6.7.2013 17:18:18 Sijoitus JoukkueID JoukkueNimi Yhteispisteet Kilpailu % Jäsenet Pisteet 1 3 VAU 1324,7205 100,0000 Heino Kari 686,1939 Lee Kenny 638,5266

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.4.2017 0:10 ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2015-2016 THE FINAL SERIES REPORT

Lisätiedot

SALIBANDY (harrastesarja)

SALIBANDY (harrastesarja) SALIBANDY () STPU:n kahdeskymmesensimmäinen salibandyturnaus työpaikkajoukkueille käytiin la 6.5.2017. Tänä vuonna tarjolla oli harraste- ja. Kilpasarjaan ilmoittautuneet kaksi joukkuetta suostuivat siirtymään

Lisätiedot

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro

TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet Summa / Nro TKK - johtokuntapaikat / henkilöittäin kaudet 4.9.2018 Summa / Nro Nimi Yhteensä Mantila Jyrki 37 Kortet Hannu 31 Leinonen Asko 24 Sepponen Pekka 21 Sinisalo Tauno 21 Saarenheimo Kauko 19 Virta Asko 19

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014

TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014 TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014 BALLS ON FIRE SB Aamu Peliveikot SB 97 RiVe Itella Korso SB 97 SB Aamu Yhteensä 19 pelaajaa 0 M S Y J Asumaniemi Mikko BALLS

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 Neljällä voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2011 Yhteensä 19 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo.

Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag. Kotziadimos Thomas. Waldén Jari- Pekka. Leppänen Kim Lindström Tuomo. Sijoitus Kilpailu % Kokonaispisteet Nro Kilpailija Yhdistys Luokka JoukkueID Tag 1 100,0000 939,2404 124 Nousiainen Lauri 2 97,6396 917,0707 127 Nurmi Seppo Karjala A 3 95,4658 896,6531 104 Manni Matti

Lisätiedot

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA.

SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. SM-KILPAILUT 25.4.2015 HÄRMÄSSÄ ROAD HOUSE / POWERPARK JUNIOR MEN LEFT 80 KG 1. MYLLÄRI, JUSSI. JURVAN URHEILIJAT 2. PÄIVÄRANTA, MIIKA. DTF 3. HALKOSAARI, LASSI. POWER BULL RY 4. HIRVIMÄKI, ANTERO. JURVAN

Lisätiedot

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2005 Olari 6.9.2005 Miehet H21

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2005 Olari 6.9.2005 Miehet H21 H21 1 Esa Karjalainen TietoEnator 38.29 2 Vesa Virkki Ericsson 41.03 3 Jussi Rämö Ericsson 43.26 4 Mikko Nurmimäki Ericsson 48.57 5 Tero Jantunen Ericsson 59.12 6 Jussi Lehto Fortum 60.49 7 Risto Salmela

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut Turku 07. - 19:03:27 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N16 1. Elina Takku PuKu 93 96 90 96 375 AE 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N18 1. Maria Liewendahl ÅSSF 95 92 97 98 382 2. Essi Laitinen TSA 92 95 97 95 379

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja Y Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja Y Osanottajia yhteensä 36 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Tiihonen Tommi Kymenlaakson RT Y 187 94 93 3 6 9 2 Palo Timo Porvoon

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailu 2009

Hämeen aluemestaruuskilpailu 2009 TUA:n ampumarata 13. - 16:51:27 25m Isopistooli, sarja Y 1. Marko Inovaara HlAS 92 89 91 272 90 94 95 279 551 14 2. Timo Paalanen AsAs 92 91 89 272 90 94 95 279 551 8 3. Juha Hautamäki LeA 93 94 94 281

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995 2003, 2009 Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksella.

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50

Henkilökohtainen kilpailu ls Tulokset - Sarja 50 Henkilökohtainen kilpailu 10 + 10 ls Tulokset - Sarja 50 Osanottajia yhteensä 49 Sija Nimi Yhdistys Sarja Tulos 1. srj 2. srj Napa 10 9 1 Thure Seppo Suur-Savon SB 50 191 94 97 2 9 9 2 Riihiluoma Tapio

Lisätiedot

nimi seura kaupunki yhteensä tas k.arvo paras 1 Lintilä Lasse Räme Lohja , Luoto Mika RäMe Lohja

nimi seura kaupunki yhteensä tas k.arvo paras 1 Lintilä Lasse Räme Lohja , Luoto Mika RäMe Lohja nimi seura kaupunki yhteensä tas 1 2 3 4 5 6 k.arvo paras 1 Lintilä Lasse Räme Lohja 1446 236 243 248 237 247 235 241,0 248 2 Luoto Mika RäMe Lohja 1395 212 256 246 256 223 202 232,5 256 3 Lax Antti-Pekka

Lisätiedot

3 19:06 Nimi: Koskela Hannu Nimi: Saarenmaa Tomi. 4 19:08 Nimi: Levonoja Pasi Nimi: Levonoja Päivi. 5 19:10 Nimi: Heino Anita Nimi: Winberg Pasi

3 19:06 Nimi: Koskela Hannu Nimi: Saarenmaa Tomi. 4 19:08 Nimi: Levonoja Pasi Nimi: Levonoja Päivi. 5 19:10 Nimi: Heino Anita Nimi: Winberg Pasi 51. OSKARIN YÖAJO Lähtöluettelo arvottiin 25.11.2012 klo. 20.00 Läsnä olivat sääntöjen määräämät henkilöt. Lähtö- ja maalipaikka: ST-1 Kukonlinna Tampereentie 333 Hollola n. 14 km Lahdesta Tampereelle

Lisätiedot

HRK.fi uistelu Petäys Resort

HRK.fi uistelu Petäys Resort HSVU Tulostettu 1.8.2015 Sivut 1 / 21 SUURIN KALA 4 Kai Martiskainen, Kimmo Niemi, Tero Niemi 10265 Hauki 6900 10265 10265 1 23 Topi Salo, Mika Salo 4050 2485 6535 9020 2 15 Jani Hellsten, Veikko Hellsten,

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailu 2008

Hämeen Aluemestaruuskilpailu 2008 TUA ampumarata 14. - 17:35:28 25m Isopistooli, sarja Y 1. Petri Leppänen HlAS 89 85 82 256 95 78 92 265 521 2. Arttu Niittymies P-HA 87 80 69 236 84 76 95 255 491 3. Marko Toivanen LAS 80 75 80 235 86

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut ruutiaseilla (p, pk) TUA:n Ruskeekiven Ampumarata, Akaa 02. - 25m Pienoispistooli 60 ls, sarja M50 1. Petri Viljanen K-64 92 97 96 285 95 91 91 277 562 2. Raine Järvinen K-64 81 85 84 250 91 90 90 271 521 3. Petri Sorsa LAS

Lisätiedot

Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin.

Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. Alkulohkot Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. Lohko A 1 2 3 4 5 YHT Pertti Nummi 44 50 44 50 27 215 Markku Pellonpää 28 40 45 33 50 196 Eero Koskinen 38 46 50 37 15 186

Lisätiedot

Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa

Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET 1-DIVISIOONA 1. Epispallo Matikainen Sami Puh. 0415061066 2. Koppikotkat Kekäläinen Mikko Puh. 0407525847 3. Mr. Padel Club Nikkinen Aki Puh. 0500494220 4. Musta

Lisätiedot

CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06

CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06 CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 813,6041 55 Lento, Mika FIN 2 92,26 750,6043 56 Parviainen, Pasi FIN 3 90,54 736,6376 47 Koski, Mikko FIN PC2 4 83,94 682,9043 59 Asikainen, Mikko FIN 5 82,32

Lisätiedot

ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut Satakunnan lennosto, Pirkkala. PA1 Henkilökohtaiset tulokset

ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut Satakunnan lennosto, Pirkkala. PA1 Henkilökohtaiset tulokset ResUL Palvelusaseiden mestaruuskilpailut 23.7.2011 Satakunnan lennosto, Pirkkala PA1 Henkilökohtaiset tulokset Sij. Ampuja Piiri S1 S2 Tulos Vertailuarvo 1 Nieminen Markku HRESP 86 100 100 0100-02-08-00-00-00-00-00-00-00-00-00-00--0086-01-01-02-06-00-00-00-00-00-00-00-00

Lisätiedot

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS 25.4.2015 TURUSSA TURUN VALPAS JYVÄSKYLÄN JALO HELSINGIN HERO VANTAAN WANKAT # # # # 3 Henrik LEINO 6 Mads KNUDSEN 4 Niklas HEISVAARA 2 Lari-Pekka LARJOLA 4 Viktor TIMOFEEV

Lisätiedot

Rankingin 1. osakilpailu Talissa

Rankingin 1. osakilpailu Talissa Rankingin 1. osakilpailu Talissa 26.10.2013 8s. 6s. rr bon. tas. yht. ka. 1. Pe eri Salonen TKK, Tampere 1840 1341 1763 240 5184 224,7 2. Pasi Uola Ailec, Helsinki 1705 1330 1668 120 4823 213,8 3. Krista

Lisätiedot

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

MODIFIED -- Overall Match Results Wasamatch 2010 Printed heinäkuu 25, 2010 at 16:22

MODIFIED -- Overall Match Results Wasamatch 2010 Printed heinäkuu 25, 2010 at 16:22 MODIFIED -- Overall Match Results 1 100,00 581,0665 30 Hujala, Saku FIN 2 81,52 473,6923 58 Ahonen, Marko J FIN 3 75,42 438,2276 133 Paldanius, Reino S FIN 4 52,85 307,0647 61 Koskimaa, Samuli FIN 5 52,48

Lisätiedot

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti , Strömberg Jaana Blooper

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti , Strömberg Jaana Blooper ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti 1382 0 1382 230,3 279 2 Strömberg Jaana Blooper Helsinki 8 1377 48 1329 221,5 268 3 Helminen Jouni Giants

Lisätiedot

Sarjan paras tulos:

Sarjan paras tulos: Eurooppalainen yhdistelmä 2016 1. Katsastus: Ylistaro_1 15.5.2016 4. Katsastus: Vaasa_21.5.2016 2. Katsastus: Ylistaro_2 15.5.2016 5. Katsastus: Mäntsälä SM_29.5.2016 3. Katsastus: Vaasa 21.5.2016 M Sarjan

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS

Lisätiedot

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät

TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät TUL:N MESTARUUSKILPAILUT 19. 20.1.1980 TAMPEREELLA Tampereen Työväen Nyrkkeilijät 51 kg 67 kg 1. Antti Juntumaa Oulun Tarmo 1. Rainer Tapio Rovaniemen Reipas 2. Jukka Arola Otanmäen Työv.Urh. 2. Kalevi

Lisätiedot

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10

Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 Sijoitus Sarja Y Tulos Napa 1 Siren Markus Salonseudun RT 10 10 10 10 10 9 9 9 8 8 10 10 10 10 10 9 9 9 9 9 188 5 2 Luomanaho Mika Pohjanmaan RT 10 10 10 9 9 9 9 9 9 8 10 10 10 10 10 10 9 9 9 9 188 2 2

Lisätiedot

Länsi-Suomen läänin mestaruuskilpailut 2015

Länsi-Suomen läänin mestaruuskilpailut 2015 Nokian Ampumarata 28.06.2015 19:09:48 SML-Luodikko erä 1, sunnuntai 28.6.2015 klo 09:00-09:25 1 Jani Lindgren KS M 5 Tapio Silen PH M 2 Ari Lindstedt PH M 6 Kari Äikäs KS M 3 Janne Koivumäki Po M 7 Kari

Lisätiedot

PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ

PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ PÖYTÄTENNIKSEN VALTAKUNNALLINEN AY-TURNAUS 22.-23.4.2006 TURUSSA, JÄRJESTÄJÄ TURUN PYRKIVÄ Osanottajia 78 pelaajaa ja kilpailuluokkia 17. TULOKSET: Miesten joukkue 1. Tomi Penttilä/Tero Kallio, Metalli

Lisätiedot

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed)

Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Cup final results SRA KalakukkoCup 2018 (Cup is completed) Component matches are: 1. KalakukkoSRA KKC 1/2018 Nilsiä 2. KalakukkoSRA KKC 2/18 Outokumpu 3. KalakukkoSRA KKC 3/2018 Siilinjärvi Open results

Lisätiedot

Stormin Avoin Teräsmieskisa

Stormin Avoin Teräsmieskisa Miehet yleinen 1. 49 Vastaranta, Mikko TriStadi 00:04:26 00:36:04 00:52:18 +00:00:00 2. 31 Lampainen, Markus Turun 00:04:42 00:36:36 00:53:54 +00:01:36 Urheiluliitto 3. 23 Ruotinen, Jukka Rekolan Raikas00:04:39

Lisätiedot

HRK- uistelu

HRK- uistelu HSVU Tulostettu 2.8.2014 Sivut 1 / 21 39 Niko Saarinen, Jyri Korkeila 6805 kuha 5480 6805 13610 1 17 Salonen Kari, Niittymaa Jani, 5210 2800 kuha 2800 8010 10810 2 30 Huhkamo, Virtanen, Karjalainen 10060

Lisätiedot

A-mestaruus. B-mestaruus

A-mestaruus. B-mestaruus Porin Keilailuliitto Porin Keilahalli RKL:n keilailumestaruus henkilökohtaiset mestaruudet, miehet ja naiset, 6 sarjaa eu 12.04.2010-02.05.2010 Valvoja:RKM Pori (Porin Rakennusmestariyhdistys ry) A-mestaruus

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.3.2015 11:04 ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2014-2015 THE SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa

Sarjan voittaja nousee mestaruussarjaan, kakkonen karsii 1-divisioonan seitsemännen kanssa Kausi 2018/2019 Padel Lähiliiga MIEHET 1-DIVISIOONA 1. Epispallo Matikainen Sami Puh. 0415061066 2. Koppikotkat Kekäläinen Mikko Puh. 0407525847 3. Mr. Padel Club Puh. 0500494220 4. Musta 12.5 Puh. 0445533820

Lisätiedot

Suomen Cup - Rovaniemi

Suomen Cup - Rovaniemi Suomen Cup - - 23..203 3:7:00 28346 Martti Jylhä 3:57.00 Finaali 2 3 22733274 Ville Nousiainen 3:59.23 Finaali 3 6 2752649 Juho Mikkonen Kuhmo-Ski 4:04.6 Finaali 4 2 27538885 Anssi Pentsinen 3:58.99 Finaali

Lisätiedot

Salon mest karsinnan tulokset finalistit

Salon mest karsinnan tulokset finalistit n mest karsinnan tulokset 2019 + finalistit 13.04.2019 Ohessa karsinnan tulokset, päivitetty 23.4.19. Finaalit pelataan 25.-27.5.19 La 25.5.19 klo:12:00 Veteraanit ja Seniorit Su 26.5.19 klo:12:00 B-Miehet

Lisätiedot

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5)

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5) Luotu: 29.9.2015 0:14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia 1992-2015 Sivu 1(5) (1) Heinonen Risto 1997 M35 PB 5821 14,3 903 (1) 180 978 (1) 15,12 869 (3) 26.0 776 (13) 603 859 (2) 48,58 833 (11) 2,37,4 603 (57)

Lisätiedot

PANK ry:n toimielimet 2016

PANK ry:n toimielimet 2016 PANK ry:n toimielimet 2016 HALLITUS Ville Alatyppö ville.alatyppo@hel.fi Kuntaliitto/Helsingin kaupunki, pj. Lars Forstén lars.forsten@lemminkainen.com INFRA ry/asfalttijaosto/lemminkäinen Infra Oy, vpj

Lisätiedot

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET

SIJA NIMI NRO SEURA JOUKKUE PISTEET Miehet 1 Etelä-Aho Teemu 265 Lakeuden Urheilukalastajat 3265 2 Niittymaa Ari 52 Viialan perhokalastajat x 3030 3 Ollikainen Juha-Pekka 35 Mikkelin Kalamiehet Mi1 2970 4 Kervinen Esa 169 Iisalmen pilkkijät

Lisätiedot

Sija Kilpnro Kippari Paikkakunta Seura Alaj Evij Vimp Lapp Tois Kuor Kuha Pata Os.pist. Yht.

Sija Kilpnro Kippari Paikkakunta Seura Alaj Evij Vimp Lapp Tois Kuor Kuha Pata Os.pist. Yht. Pohjanmaa Cup 2014 Kokonaistilanne Sija Kilpnro Kippari Paikkakunta Seura Alaj Evij Vimp Lapp Tois Kuor Kuha Pata Os.pist. Yht. 1 4 Noukkala Mika Ähtäri ÄUK 47 22 43 55 49 38 30 262,0 2 36 Harju Toni Peräseinäjoki

Lisätiedot

Salibandy on ollut lähellä sydäntäni jo 70-luvun lopun letkuvarsi mailojen ajoista lähtien.

Salibandy on ollut lähellä sydäntäni jo 70-luvun lopun letkuvarsi mailojen ajoista lähtien. Kiitokset koko joukkueelle! Vaikka tulin vuorollani (arvalla) valituksi puheenjohtajaksi ja itselle hiukan yllättäen. Niin tehtävään on ollut helppo lähteä, tiedostaen että toiminta on osaavissa käsissä.

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani Sijoitus Etunimi Sukunimi Joukkue Tulos 1 Seppo Lehtonen Jokilaakso 104 / 2 40 2 Kai Rimpineva Imatra 002 39 3 Matti Syvälä Tampere 005 36

Lisätiedot

Loppi 60 50,55 Karita Heininen /71 52,5 57,5 60,0 57, ,30 Satu Luoto / 69 70,0 75,0 80,0 80, ,90 Merja Mynttinen / 58 85,

Loppi 60 50,55 Karita Heininen /71 52,5 57,5 60,0 57, ,30 Satu Luoto / 69 70,0 75,0 80,0 80, ,90 Merja Mynttinen / 58 85, 18.4.2009 Loppi 60 50,55 Karita Heininen /71 52,5 57,5 60,0 57,5 1. 80 70,30 Satu Luoto / 69 70,0 75,0 80,0 80,0 1. 80+ 89,90 Merja Mynttinen / 58 85,0 90,0 95,0 95,0 1. 70M20 69,20 Harri Miettinen / 91

Lisätiedot

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15)

URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) URHEILUTOIMITTAJAT GOLFMESTARUUSTULOKSET Sivu 1 (15) 1991 Siilinjärvi/Tarinaharju Hcp, 36 reikää 1. Seppo Jolkkonen Porvoo 2. Mikko Juntunen Kuopio 3. Arto Teronen Helsinki 1992 Nokia River Golf 1. Mikko

Lisätiedot