Vuoden 2008 salibandyturnaus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Vuoden 2008 salibandyturnaus"

Transkriptio

1 Vuoden 2008 salibandyturnaus Työpaikkajoukkueiden SM-salibandyturnaus järjestettiin 13. kerran lauantaina huhtikuun 19. päivänä 2008 Helsingissä. Käytössä oli Arena Centerin hallit sekä Myllypurossa että Ruskeasuolla. Viime vuoden tapaan joukkueet oli jaettu kahteen sarjaan: harraste- ja kilpasarjaan. Harrastesarjaan oli ilmoittautunut mukaan 96 joukkuetta, joista kolme peruutti sen jälkeen kun otteluohjelma oli joukkueille lähetetty. Niistä kaksi peruutusta saatiin turnausta edeltävänä päivänä, jolloin oli liian myöhäistä uusia joukkueita saada peruttaneiden tilalle. Näin ollen kolmessa lohkossa oli 3 joukkuetta kun lopuissa 21:ssa lohkossa joukkueet oli jaettu neljän joukkueen lohkoon. Kolme lohkoa pelasivat alkuottelut sekä ensimmäisen play-off -kierroksen Ruskeasuolla. Loput 21 joukkuetta pelasivat kaikki pelinsä Myllypuron Arena Center hallissa. Finaalissa kohtasivat ABB:n joukkue Vaasasta ja Satakunnan Lennosto Tampereelta. Ottelu oli varsin tasainen ja päättyi 2-2. Sääntönä oli, että pudotuspeleissä ei ollut jatkoaikaa vaan jatkettiin suoraan rangaistuslaukauskilpailulla (3 laukaisijaa/joukkue). Voittopokaali matkasi Tampereelle ja hopea Vaasaan. Pronssit menivät Maaseudun Kone/MSK-Group, Ylihärmä ja Iki-Kiuas Oy,. Vuoden 2007 turnauksessa mukana olleista joukkueista n. 60% olivat mukana myös tänä vuonna. Loput 40% olivat täysin uusia tai ainakin edellisen vuoden pois olleita. Pääkaupunkiseudun joukkueita oli n. 45%. Kilpasarja pelattiin Ruskeasuon Arena Centerin hallissa. Mukana oli kahdeksan joukkuetta. Loppuottelussa kohtasivat joukkueet Nokian Renkaat Oyj Nokialta ja Power Stick Oy (Fatpipe),. Pronssille tuli Atria Oyj, Nurmo ja Tekmanni Service Oy,. Jo kolmantena vuonna peräkkäin turnaus järjestettiin yhteisesti Suomen Salibandyliiton kanssa. Liitolla oli mukana käytännön järjestelyssä Tapanilan Erä ry:n jäseniä. Yhteistyössä oli mukana myös Arena Center Oy vastaten hyvien kenttien ohella vatsan hyvinvoinnista sekä Suomen Punainen Risti (SPR) hoitaen fyysiset vammat. Unohtaa ei sovi pelien tuomareita, jotka edustivat alansa huippua. Lämmin kiitos kaikille pelaajille ja taustajoukoille.

2 Osallistujaluettelo nimilyhenteineen sekä alkusarjan lohkojaot Joukkuenimi Yritysnimi + kotipaikka Joukkuenimi Yritysnimi + kotipaikka LOHKO 1 LOHKO 2 TNT TNT Suomi Oy, Vantaa Tkm.Service Tekmanni Service Oy, Hyvinkää Rainbow69 Inex Partners Oy, Kuivatuote Rainbow69, Espoo SF SF ammattimies Oy, Stalatube Stalatube Oy, Lahti Tuusula Tuusulan kunta, Tuusula Lennosto Satakunnan Lennosto, Tampere Maitopojat Valio Oy, Tampere LOHKO 3 LOHKO 4 Ykkösbonus Tradeka Oy, SONY Masino Masino Oy, Vantaa Niemi Muuttopalvelu Niemi Oy, Forever Forever Lahti oy, Lahti Flander Flander Oy, Tampere Air Åland Air Åland, Tampere & Maarianhamina Raisio Raisio Nutrition Ltd., Raisio LOHKO 5 LOHKO 6 Esperi Esperi Care Oy, Etera Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Etera, ProLaser ProLaser oy, Riihimäki InexRainb. Inex Partners Oy, Team Rainbow, Espoo Amcor Amcor Flexibles Finland Oy, Kauttua Miredex Purso Purso Oy, Siuro LOHKO 7 LOHKO 8 Lindad Lindab Ab, Espoo H:gin Vesi Helsingin Vesi, Handelsb. Handelsbanken, Elopak Elopak Oy, Järvenpää Veikkaus Oy Veikkaus Ab/urheilukerho, Vantaa Lauste Lausteen Perhekuntoutuskeskus, Turku Neste/Nli Neste Oil, Naantali Pelkola Pelkolan-Imatran rajanylityspaikka, Imatra LOHKO 9 LOHKO 10 Enervent Enervent Oy, Porvoo Örum Örum Oy Ab, Espoo H11 Hämeentie 11, Securitas Securitas Aviation Oy, Vantaa Mäkinen Logistiikkapalvelu Mäkinen, Nurmijärvi Carlo Carlo Casagrande Co Oy, Lapinjärvi Imatra Imatran kaupunki, Imatra Pihlava Pihlavan Ikkuna Oy, Ruovesi LOHKO 11 LOHKO 12 EY Ernst & Young Oy, IKI-Kiuas IKI-Kiuas Oy, Tamro Tamro Oyj, Tamro-Club (Tamro-OneMed) SB NMP Nokia, Tampere RIV Riihimäen Vankila, Riihimäki Hartwall Hartwall Oy Ab, Lahti UPM UPM-Kymi Paper, Kuusankoski KMT KMT Group Oy, Kankaanpää LOHKO 13 LOHKO 14 HaKe Kesko Oy, Vantaa Tietosauma Tietosauma Oy, VTT VTT:n urheilukerho; Espoo Tuko/Log Tuko Logistics Oy, (TukoSompa), Sisu Sisu Diesel Oy, Linnavuori Vaalimaa Hamina-Vaalimaan tullin urheilukerho, Hamina Delta Delta Motor Oy, Lappeenranta Elonen Elonen Oy Leipomo, Jämsä LOHKO 15 LOHKO 16 SnooBi SnooBi Oy, KPMG KPMG, Tekla Tekla Oyj, Espoo Elematic Elematic Oy, Toijala Kakspy Kaakkois-Suomen sos.psykiatrinen yhd. ry, Kotka ABB/Vaasa ABB Oy, Vaasa Wärtsilä Wärtsilä Finland Oy, Vaasa LOHKO 17 LOHKO 18 OSB Orion Oyj, Espoo KaFa Urheiluseura KaFa (Fazer Vaarala), Vantaa Malmi Malmin sairaalan päivystyspoliklinikka, Kone Kone Oyj/Koneen kerho, Hyvinkää Wallac Wallac Oy, Turku Tamfelt Tamfelt Oy (SB Tamfelt), Tampere Ouneva Ouneva Oy, Tuupovaara Pilkington Pilkington NSG, Laitila LOHKO 19 LOHKO 20 TUKO/Hkt Tukon henkilökuntakerho, Kerava KOFF Sinebrychoff Oy Ab, Team Koff, Kerava Itella Itella Oyj, Koskisen Koskisen Oy, Järvelä Wipak Wipak Oy, Nastola Eget EGET, & Maarianhamina Mäkelä Mäkelä Alu Oy, Luoma-aho MSK Maaseudun kone, MSK Group Oy, Ylihärmä LOHKO 21 LOHKO 22 (alkupelit Ruskeasuolla) InexLepakot Inex Partners Oy, Tuore Tuote lepakot, Espoo Vandals LVI-Dahl Oy, Vantaa IBM IBM Sport Club r.y., P-Tapiola Pohjois-Tapiolan koulu ja lukio, Espoo Nuijamaa Nuijamaan tulli-ja raja-asema, Nuijamaa Tap.Erä Tapanilan Erä ry, Versowood Versowood Oy, Kuopio LOHKO 23 (alkupelit Ruskeasuolla) LOHKO 24 (alkupelit Ruskeasuolla) ABB/Hki ABB Oy, Lumon Lumon Etelä-Suomi Oy, Vantaa Are Are Oy/Kaivokselan lupaus, Vantaa Suunto Suunto Oy, Vantaa Vanka Vantaan kaupunki, Vantaa NCC NCC Rakennus Oy, PwC PricewaterhouseCoopers Finnmap Finnmap Infra Oy, & Kouvola

3 SUOMEN TYÖPAIKKOJEN SALIBANDYN SM-TURNAUS HARRASTESARJA ALKUSARJAN TULOKSET JA SARJATAULUKOT LOHKO 1 Ottelut: Tulos: Sarjatilanne: TNT TNT - Rainbow ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Rainbow69 Stalatube - TNT 0-6 Lennosto Stalatube Rainbow69 - Lennosto 2-4 TNT Lennosto Lennosto - Stalatube 5-0 Rainbow TNT - Lennosto 0-1 Stalatube Rainbow69 - Stalatube 8-2 LOHKO 2 Tkm/Service Tkm/Service - SF 5-3 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus SF Tuusula - Tkm/Service 5-6 Tkm/Service Tuusula SF - Maitopojat 1-2 Tuusula Maitopojat Maitopojat - Tuusula 2-11 Maitopojat Tkm/Service - Maitopojat 4-1 SF SF - Tuusula 1-2 LOHKO 3 Ykkösbonus Ykkösbonus - Masino 2-1 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Masino Forever - Ykkösbonus 3-2 Air Åland Forever Masino - Air Åland 1-4 Forever Air Åland Air Åland - Forever 2-1 Ykkösbonus Ykkösbonus - Air Åland 2-4 Masino Masino - Forever 3-3 LOHKO 4 SONY SONY - Niemi 1-1 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Niemi Flander - SONY 3-1 Flander Flander Niemi - Raisio 1-3 Raisio Raisio Raisio - Flander 1-3 Niemi SONY - Raisio 1-4 SONY Niemi - Flander 1-2 LOHKO 5 - ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Esperi Esperi - Amcor 0-2 Amcor ProLaser Amcor - ProLaser 5-2 Esperi Amcor Esperi - ProLaser 3-1 ProLaser LOHKO 6 Etera Etera - InexRainb. 1-3 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus InexRainb. Miredex - Etera 2-0 Purso Miredex InexRainb. - Purso 3-6 Miredex Purso Purso - Miredex 2-1 InexRainb Etera - Purso 0-5 Etera InexRainb. - Miredex 0-2 LOHKO 7 Lindab Lindab - Handelsb. 2-3 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Handelsb. Veikkaus - Lindab 6-0 Handelsb Veikkaus Handelsb. - Neste/Nli 5-2 Veikkaus Neste/Nli Neste/Nli - Veikkaus 3-3 Neste/Nli Lindab - Neste/Nli 0-2 Lindab Handelsb. - Veikkaus 1-1

4 LOHKO 8 Ottelut: Tulos: Sarjatilanne: H:gin Vesi H:gin Vesi - Elopak 2-1 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Elopak Lauste - H:gin Vesi 1-5 H:gin Vesi Lauste Elopak - Pelkola 0-5 Pelkola Pelkola Pelkola - Lauste 4-2 Lauste H:gin Vesi - Pelkola 4-3 Elopak Elopak - Lauste 3-3 LOHKO 9 Enervent Enervent - H ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus H11 Mäkinen - Enervent 4-1 Mäkinen Mäkinen H11 - Imatra 2-4 Enervent Imatra Imatra - Mäkinen 0-5 Imatra Enervent - Imatra 0-0 H H11 - Mäkinen 0-11 LOHKO 10 Örum Örum - Securitas 3-4 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Securitas Carlo - Örum 5-0 Securitas Carlo Securitas - Pihlava 2-2 Carlo Pihlava Pihlava - Carlo 0-1 Pihlava Örum - Pihlava 1-3 Örum Securitas - Carlo 1-0 LOHKO 11 EY EY - Tamro 5-3 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Tamro RIV - EY 1-2 EY RIV Tamro - UPM 3-3 RIV UPM UPM - RIV 1-2 UPM EY - UPM 6-1 Tamro Tamro - RIV 2-7 LOHKO 12 IKI-Kiuas IKI-Kiuas - SB NMP 5-2 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus SB NMP Hartwall - IKI-Kiuas 1-4 IKI-Kiuas Hartwall SB NMP - KMT 5-1 SB NMP KMT KMT - Hartwall 6-3 KMT IKI-Kiuas - KMT 1-0 Hartwall SB NMP - Hartwall 6-1 LOHKO 13 HaKe HaKe - VTT 3-0 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus VTT Sisu - HaKe 2-1 Delta Sisu VTT - Delta 1-3 Sisu Delta Delta - Sisu 1-1 HaKe HaKe - Delta 3-3 VTT VTT - Sisu 2-1 LOHKO 14 Tietosauma Tietosauma - Tuko/Log 1-9 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Tuko/Log Vaalimaa - Tietosauma 4-1 Tuko/Log Vaalimaa Tuko/Log - Elonen 7-1 Vaalimaa Elonen Elonen - Vaalimaa 1-5 Elonen Tietosauma - Elonen 0-7 Tietosauma Tuko/Log - Vaalimaa 5-1

5 LOHKO 15 Ottelut: Tulos: Sarjatilanne: SnooBi SnooBi - Tekla 3-1 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Tekla Kakspy - SnooBi 4-1 Tekla Kakspy Tekla - Wärtsilä 2-1 Wärtsilä Wärtsilä Wärtsilä - Kakspy 5-1 Kakspy SnooBi - Wärtsilä 1-5 SnooBi Tekla - Kakspy 3-0 LOHKO 16 KPMG KPMG - Elematic 1-0 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Elematic KPMG - ABB/Vaasa ABB/Vaasa ABB/Vaasa - Elematic 4-0 ABB/Vaasa KPMG Elematic LOHKO 17 OSB OSB - Malmi 1-3 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Malmi Wallac - OSB 4-2 Wallac Wallac Malmi - Ouneva 0-4 Ouneva Ouneva Ouneva - Wallac 2-5 OSB OSB - Ouneva 3-2 Malmi Malmi - Wallac 0-2 LOHKO 18 KaFa KaFa - Kone 0-8 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Kone Tamfelt - KaFa 2-1 Tamfelt Tamfelt Kone - Pilkington 1-6 Pilkington Pilkington Pilkington - Tamfelt 2-6 Kone KaFa - Pilkington 2-5 KaFa Kone - Tamfelt 0-1 LOHKO 19 TUKO/Hkt TUKO/Hkt - Itella 2-1 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Itella Wipak - TUKO/Hkt 2-1 Wipak Wipak Itella - Mäkelä 0-7 Mäkelä Mäkelä Mäkelä - Wipak 0-2 TUKO/Hkt TUKO/Hkt - Mäkelä 1-1 Itella Itella - Wipak 0-4 LOHKO 20 Koskisen Koskisen - KOFF 4-1 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus KOFF Eget - Koskisen 1-6 MSK Eget KOFF - MSK 2-4 Koskisen MSK MSK - Eget 5-0 KOFF Koskisen - MSK 1-2 Eget KOFF - Eget 5-1 LOHKO 21 Inex/Lepakot Inex/Lepakot - IBM 8-2 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus IBM Nuijamaa IBM - Nuijamaa 3-2 Inex/Lepakot Nuijamaa Inex/Lepakot - Nuijamaa 2-3 IBM

6 Ottelut: Tulos: Sarjatilanne: LOHKO 22 Vandals Vandals - P-Tapiola 4-0 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus P-Tapiola Tap.Erä - Vandals 6-1 Tap.Erä Tap.Erä P-Tapiola - Versowood 2-2 Versowood Versowood Versowood - Tap.Erä 3-4 P-Tapiola Vandals - Versowood 0-4 Vandals P-Tapiola - Tap.Erä - LOHKO 23 ABB/Hki ABB/Hki - Are 3-2 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Are Vanka - ABB/Hki 1-4 PwC Vanka Are - PwC 0-9 ABB/Hki PwC PwC - Vanka 4-0 Vanka ABB/Hki - PwC 1-5 Are Are - Vanka 0-2 LOHKO 24 Lumon Lumon - Suunto 1-3 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero sijoitus Suunto NCC - Lumon 4-5 Suunto NCC Suunto - Finnmap 6-3 Lumon Finnmap Finnmap - NCC 5-2 Finnmap Lumon - Finnmap 4-3 NCC Suunto - NCC 4-1 Tulokset (harrastesarja) Lohkojen kaksi parasta selvisivät pudotuspeleihin (yht.48 joukkuetta). I play off- kierros 1. kierroksella pelasivat lohkokakkoset (24 kpl) sekä kahdeksan lohkovoittajaa 16 paikasta 2. kierrokselle Lohkovoittajista arvottu 16 joukkuetta suoraan toiselle kierrokselle II play off-kierros Toisella kierroksella mukana 32 joukkuetta (16 suoraan ja 16 1.kierroksen voittajaa) Tap.Erä Lumon 2 0 PwC Tap.Erä 4 1 ABB/Hki Versowood 5 3 Suunto ABB/Hki 0 4 Purso Raisio 3 1 IkiKiuas Purso 2 0 Tekla Esperi 7 0 Wallac Tekla 3 1 MSK Veikkaus 6 1 EY MSK 2 3rl. Inex/Lepakot Tuusula 6 3 Flander Inex/Lepakot 2 4 HginVesi Tuusula 6 3 ABB/Vaasa Nuijamaa 2 1 Mäkinen Pilkington 4 6 Handelsb. Pilkington 1 3 Lennosto Forever 8 2 Wipak Lennosto 0 9 Koskisen TNT 1 2rl. Tkm/Service TNT 1 6 Vaalimaa Sisu 0 2 Securitas Sisu 1 2 Ouneva Miredex 3 1 Delta Ouneva 2 7 RIV SB NMT 4 6 Amcor SB NMP 2 1 Pelkola KPMG 5 1 Tuko Log Pelkola 4 3 Enervent Carlo 0 7 Tamfelt Carlo 2 0 Wärtsilä Mäkelä 3 0 Air Åland Wärtsilä 3 2rl. III play off-kierros mukana voittajat II-kierroksen ottelupareista, 16 joukkuetta Puolivälierät mukana voittajat III-kierroksen ottelupareista, 8 joukkuetta IkiKiuas ABB/Hki 5 2 IkiKiuas TNT 4 1 Wallac PwC 2 1 Wallac Lennosto 1 2 MSK AirÅland 2 1rl MSK Tuko/Log. 6 5 Inex/Lepakot Tamfelt 2 4 Tamfelt ABB/Vaasa 0 7 ABB/Vaasa Amcor 4 2 Pilkington Tuko/Log 4 6 Välierät Lennosto Ouneva 6 0 mukana voittajat puolivälieristä, 4 joukkuetta TNT Sisu 3 1 IkiKiuas ABB/Vaasa 1 3 MSK Lennosto 2 7

7 Finaali (harrastesarja): ABB, Vaasa Satakunnan Lennosto, Tampere 2 3 rl Kultamitalijoukkue Hopeamitalijoukkue Pronssimitalijoukkue Pronssimitalijoukkue Satakunnan Lennosto, Tampere ABB, Vaasa Maaseudun Kone Oy (MSK), MSK Group Oy, Ylihärmä Iki-Kiuas Oy, Marc Fuss Mika Grön Arttu Hiltunen Veli-Pekka Huttunen Juha Järvinen Olli Lahtinen Matti Pulli Jouni Rapikisto Mikko Sarantola (c) Jari Sorvari Marko Taimela (mv) Ville Uggeldahl Jaakko Veijanen Sami Hietikko Hannu Huhta Tuomas Karppinen (mv) Tero Koskela Mika Loukusmäki Markus Lönn Arto Mäenpää Mika Rajaniemi Petri Rantasalo (c) Mikko Wiik Jari Ekola Tommi Hirvelä Jani Jussinmäki Jarno Kankaansyrjä Antti Känsäkangas (mv) Mika Kärkkäinen (c) Sami Luoma Tero Nyrhilä Pekka Perkiömäki Arto Rounio Henry Saarimaa Teemu Suokko Esa Vistimäki Jari Järvinen Samuli Kerrman (c) Harri Kuusjärvi Jonne Mäkelä Kurt Nikander (mv) Timo Pyykkönen Seppo Pöysti Juho Suomi Voitto Tulikallio Markku Tuomi Jari Tuominen SALIBANDY (kilpasarja) Osallistujaluettelo nimilyhenteineen sekä alkusarjan lohkojaot Firma, yhdistys Lyhenne Kotipaikka Firma, yhdistys Lyhenne Kotipaikka LOHKO 1 LOHKO 2 Tekmanni Service Oy Tekmanni Helsingin Energia Helen Power Stick Oy Fat Pipe Nokian Renkaat Oyj Hakkapelitat Nokia Pirkanmaan Osuuskauppa Osuuskauppa Tampere Metso Minerals Oy Metso Tampere UPM-Kymmene Oy Kaukas UPM Atria Oyj Atria Nurmo Ottelut: Tulos: Sarjatilanne: Tekmann Fat Pipe 1 6 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero Fat Pipe Osuuskauppa 8 1 Fat Pipe UPM Tekmanni 3 7 Tekmanni Fat Pipe UPM 9 2 UPM Tekmanni Osuuskauppa 9 1 Osuuskauppa Osuuskauppa UPM 2 3 Tulos: Helen NR Oyj 1 3 ottelut voitot tasurit tappiot pisteet m-ero NR Oyj Metso 5 2 NR Oyj Atria Helen 4 2 Atria NR Oyj Atria 4 2 Metso Helen Metso 1 4 Helen Metso Atria 3 4 Välierät NR Oyj Tekmanni 7 0 Fat Pipe Atria 6 0 Finaali (kilpasarja): NR Oyj, Nokia Power Stick Oy (Fat Pipe), 2 13 Kultamitalijoukkue Hopeamitalijoukkue Pronssimitalijoukkue Pronssimitalijoukkue Power Stick Oy (Fat Pipe), Nokian Renkaat Oyj (NR Oyj), Nokia Atria Oyj, Nurmo Tekmanni Service Oy,

8 Mitalijoukkueet vuosina (hararstesarja) Ajankohta Kotipaikka Turnausjoukkueita yhteensä mukana Imatra Steel Oy Imatra Helsingin Energia 3. Kesko Oy Keskusvarasto Vantaa Suomen Suoramainonta Oy Urheiluhallit Oy Valmet Oyj Tampere 3. Inex Partners Oy Espoo Schauman Wood Oy Lappeenranta Mc Donald's Tampere Kesko Oyj Hakkila I Vantaa 3. Asko Oy Lahti Imatra Steel Oy Imatra Urheiluhallit Oy Mc Donald's Tampere 3. Tronepa Oy Järvenpää UPM-Kymmene Oyj (Kaukaan Lyly) Lappeenranta Kesko Oyj Hake I Vantaa UPM-Kymmene Oyj (Kaukaan Lyly) Lappeenranta 3. Inex Partners Oy/KIPA Espoo Tuko Oy Kerava UPM-Kymmene Oy (Kaukaan Lyly) Lappeenranta Inex Partners Oy/KIPA Espoo 3. H:gin kihlakunnan poliisilaitos, 175 v Kesko Oyj Hake I Vantaa Kesko Oyj, Hakkilan kerho, Hake I Vantaa Stora Enso Oyj Varkaus 3. Riihimäen Vankila Riihimäki Helsingin kaupungin virastot Kesko Oyj, Hakkilan kerho, Hake I Vantaa Ilmavoimat Tikkakoski 3. Helsingin kaupungin virastot Inex-Partners Oy, Rainbow-Team Espoo Metso Minerals Oyj Tampere Kesko Oyj, Hakkilan kerho, Hake I Vantaa 3. Ilmavoimat Tikkakoski Kone Oyj NCD Hyvinkää Nokian Renkaat Oyj Nokia Kesko Oyj, Hakkilan kerho, Hake I Vantaa 3. Icopal Katto Oyj Espoo Stockmann Oyjj Power Stick Oy 2. Nokian Renkaat Oy 3. Nykypesu Oy Wallac Oy harrastesarja 1. Ilmavoimat 2. Riihimäen Vankila 3. Atria Yhtymä Oyj Mäkelän Alu Oy Satakunnan Lennosto 2. ABB 3. Maaseudun Kone, MSK-Group Oy Iki-Kiuas Tampere Nokia Toijala Turku Tikkakoski Riihimäki Nurmo Luoma-aho Tampere Vaasa Ylihärmä kilpasarja 1. Kesko Oy (HaKe1) 2. Power Stick Oy (Fatpipe) 3. Helsingin Energia Helsingin Poliisilaitos Power Stick Oy (Fatpipe) 2. Nokian Renkaat Oyj 3. Atria Oyj Tekmanni Service Oy Mitalijoukkueet vuosina (kilpasarja) Vantaa, Vantaa, Espoo Nokia Nurmo 8 8

SALIBANDY (harrastesarja)

SALIBANDY (harrastesarja) Kultamitalijoukkue (): Danx Oy, Espoo Jari Harju Pekka Havakka Tomi Hyttinen (mv) Joni Järvinen Heikki Korhonen Ilkka Laahkola Aki Lindroos Esa Mäenpää Tero Pohja Valtteri Rautanen Tommi Söder (c) SALIBANDY

Lisätiedot

Suomen Työpaikkaurheilu ry,

Suomen Työpaikkaurheilu ry, SISÄLLYSLUETTELO Puheenjohtajan katsaus 1 Toimintakertomus 2 Kaukalopallo 4 Salibandy 9 Koripallo 19 Petanque 22 Suunnistus 25 Pumppuresiinakisa 26 Jalkapallo 30 Futsal 34 Jääkiekko 37 Tuloslaskelma 39

Lisätiedot

SALIBANDY (harrastesarja)

SALIBANDY (harrastesarja) Kultamitalijoukkue (): Agco Sisu Power Oy, Linnavuori Ville Aho Sami Arala Arto Koskinen Sami Leskinen Teemu Multanen (mv) Veli-Matti Oikarinen (c) Jussi Pyykkö Tomi Sipiläinen Paavo Tanni Viljo Tanni

Lisätiedot

SALIBANDY (harrastesarja)

SALIBANDY (harrastesarja) SALIBANDY () Kultamitalijoukkue (): Atria Finland Oy (Atria), Nurmes Pasi Haara Jani Hietaharju Teemu Koivuluoma Juhani Lehtonen Aapo Linjala Miko Mettälä Mika Nieminen (mv) Raine Niemistö Ville Nurminiemi

Lisätiedot

SALIBANDY (harrastesarja)

SALIBANDY (harrastesarja) SALIBANDY () STPU:n kahdeskymmes SM- salibandyturnaus työpaikkajoukkueille käytiin la 16.4.2016. Tänä vuonna tarjolla oli harraste-, kilpa- ja sekasarja. Lauantain sää tarjosi aurinkoisen ja miellyttävän

Lisätiedot

SALIBANDY (harrastesarja)

SALIBANDY (harrastesarja) SALIBANDY () STPU:n kahdeskymmesensimmäinen salibandyturnaus työpaikkajoukkueille käytiin la 6.5.2017. Tänä vuonna tarjolla oli harraste- ja. Kilpasarjaan ilmoittautuneet kaksi joukkuetta suostuivat siirtymään

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan vuoden 2011 turnaustapahtumiin. Niissä tapaatte alan harrastajia eri puolelta Suomea. Puheenjohtajan mietteitä

Tervetuloa mukaan vuoden 2011 turnaustapahtumiin. Niissä tapaatte alan harrastajia eri puolelta Suomea. Puheenjohtajan mietteitä Puheenjohtajan mietteitä Vuosi on jälleen vaihtunut ja katseet suuntautuvat sekä menneeseen vuoteen että hieman tulevaankin. STPU:n merkittävä tapahtuma oli vuoden vaihteessa tapahtunut puheenjohtajan

Lisätiedot

1 (5) TULOKSET STPU:N JALKAPALLON SM-TURNAUS 2004, 4.9.2004 EERIKKILÄN URHEILUPUISTO, TAMMELA

1 (5) TULOKSET STPU:N JALKAPALLON SM-TURNAUS 2004, 4.9.2004 EERIKKILÄN URHEILUPUISTO, TAMMELA 1 (5) TULOKSET STPU:N JALKAPALLON SM-TURNAUS 2004, 4.9.2004 EERIKKILÄN URHEILUPUISTO, TAMMELA Mitaliottelujen tuomareina toimivat Pekka Heinonen ja Tapani Tähtikunnas. Lisäksi tuomaritehtävissä toimivat

Lisätiedot

KAUKALOPALLO. otteluja olisi pitänyt tarkastella uuden taulukon myötä.

KAUKALOPALLO. otteluja olisi pitänyt tarkastella uuden taulukon myötä. Kultamitalijoukkue Neste Oil Oyj, Porvoo Tapio Aalto (huolto) Miika Eerola Jussi Hintikka Olavi Jolkkonen (joukkueen johtaja) Jari Kiuttu Tommi Leppänen Jani Lindholm Sami Lindholm Petri Rantanen (mv)

Lisätiedot

Puheenjohtajan ajatuksia

Puheenjohtajan ajatuksia Puheenjohtajan ajatuksia Luotettavan tutkimuksen mukaan kolmasosa suomalaisista työikäisistä ei harrasta liikuntaa lainkaan ja toinenkin kolmannes liikkuu aivan liian vähän. Mitenkähän tämän voisi korjata?

Lisätiedot

KAUKALOPALLO. Markku Harjula, Riku Jouhi ja Miikka Bäckström toivovat toimitsijoina.

KAUKALOPALLO. Markku Harjula, Riku Jouhi ja Miikka Bäckström toivovat toimitsijoina. Kultamitalijoukkue n kaupunki, Markku Potsi Harjula (joukkuejoht.) Markku Kettunen Miku Kivekäs Tommi Klaus Olli-Valtteri Laaksonen Aku Lasarof Arto Naukkarinen (c) Niklas Paananen (mv) Tommi Peltonen

Lisätiedot

Salibandy on ollut lähellä sydäntäni jo 70-luvun lopun letkuvarsi mailojen ajoista lähtien.

Salibandy on ollut lähellä sydäntäni jo 70-luvun lopun letkuvarsi mailojen ajoista lähtien. Kiitokset koko joukkueelle! Vaikka tulin vuorollani (arvalla) valituksi puheenjohtajaksi ja itselle hiukan yllättäen. Niin tehtävään on ollut helppo lähteä, tiedostaen että toiminta on osaavissa käsissä.

Lisätiedot

STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla Otteluohjelma

STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla  Otteluohjelma STPU:n KAUKALOPALLON SM-TURNAUS 21.11.2015 Vierumäki Country Club - Suomen Urheiluopistolla www.vierumaki.fi/ Otteluohjelma Alla mukaan ilmoittautuneet joukkueet: A1 Riikku Rakenteet Oy Alavus Riikku A2

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.3.2015 11:04 ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2014-2015 THE SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995 2003, 2009 Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksella.

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS

ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS ISTUMALENTOPALLON 34. KOTKA-TURNAUS Karhulan liikuntahallilla lauantaina 6.2.2016 KANSAINVÄLINEN ISTUMALENTOPALLOTURNAUS VUODESTA 1983 Kuva: KSI/Juha Parkko 34. Kotka-turnauksen voittajat - KSI Kotka T

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 19.11.2016 09:00 PC2-A ES Oilers Sininen Indians Esport Areena 4 Espoo Oilers Sininen 19.11.2016 10:00 PC2-A ES SB Vantaa Black Panthers Esport

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry LOPULLINEN ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry LOPULLINEN ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU LOPULLINEN ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2010-2011 THE FINAL SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

JALKAPALLO. Vuoden jalkapalloturnaus työpaikkajoukueille

JALKAPALLO. Vuoden jalkapalloturnaus työpaikkajoukueille JALKAPALLO Vuoden jalkapalloturnaus työpaikkajoukueille järjestettiin 24. kerran STPU.n toimesta lauantaina 21.9.213. Vuodesta 27 on tarjolla ollut sekä kilpa- että harrastesarja. 2 alkaen STPU:n työpaikkajoukkueille

Lisätiedot

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli

OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM SARJATAULUKKO LOHKO 1. Savonlinna/Mikkeli 1 OTTELUT Kaukalopallo Poliisien yli 35v. SM Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 1 6.2.2008 08:00 Kaarina Pori 2-2 15 6.2.2008 08:45 Vantaa Turku 3-9 9 6.2.2008 09:30 Savonlinna/Mikkeli

Lisätiedot

Kilosport Urakkatie 7 20780 Kaarina p. 02-242 2000 www.kilosport.fi A L K U S A R J A A

Kilosport Urakkatie 7 20780 Kaarina p. 02-242 2000 www.kilosport.fi A L K U S A R J A A A L K U S A R J A A Salibandy 3 3 0 0 14-10 6 VAK 3 2 0 1 14-10 4 Team BS Raisio 3 1 0 2 15-16 2 Haklift ABT Oy 3 0 0 3 7-14 0 1 1000 Salibandy - VAK 4-2 2 1000 Haklift ABT Oy - Team BS Raisio 2-6 1 1140

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

www.salibandyturnaukset.com C - P O J A T Alkusarja A Tiikerit C96 Rangers Saukot Laitilan Jyske 3 3 0 0 18-7 6 3 1 1 1 7-9 3 3 1 0 2 9-9 2 3 0 1 2 3-12 1 9.45 - Laitilan Jyske 1-1 kenttä 1 12.00 Laitilan

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 06.11.2016 11:00 M50-01 ES VaNMKY SC Sähly-90 Campo-Sport 1 Vantaa VaNMKY 06.11.2016 12:00 M50-01 ES HöySä M-Team Stars Campo-Sport 1 Vantaa

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2012 Neljällä voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995-2003, 2009-2011 Yhteensä 19 kautta Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden

Lisätiedot

OTTELUOHJELMA. Pvm Klo KENTTÄ KOTIJOUKKUE VIERASJOUKKUE TULOS. To ELSA MASU 4-7. Ti ELSA Hifk-B90

OTTELUOHJELMA. Pvm Klo KENTTÄ KOTIJOUKKUE VIERASJOUKKUE TULOS. To ELSA MASU 4-7. Ti ELSA Hifk-B90 OTTELUOHJELMA Joukkueet: ELSA MASU Pvm Klo KENTTÄ KOTIJOUKKUE VIERASJOUKKUE TULOS To 1.6. 1730 1 MASU 10-6 To 1.6. 1830 1 ELSA 3-6 To 1.6. 1930 1 6-8 Ti 6.6. 1730 1 4-12 Ti 6.6. 1830 1 MASU 5-9 Ti 6.6.

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.4.2017 0:10 ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2015-2016 THE FINAL SERIES REPORT

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

Suomen Invalidien Urheiluliitto r.y. The Finnish Association of Sports for the Disabled SARJARAPORTTI The report of series 22 /

Suomen Invalidien Urheiluliitto r.y. The Finnish Association of Sports for the Disabled SARJARAPORTTI The report of series 22 / SARJARAPORTTI The report of series 22 / 2008-2009 19.4.2009 Miesten SM-sarja 2008-2009 Runkosarjan ottelut ja tulokset Päivä Pelipaikka Ottelut Tulos Eräpisteet Pist.yht. 8.11.2008 Jämsässä: 1 JoLePa -

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 21.3.2016 23:55 ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2015-2016 THE SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

RANKING OSIO 1 KAIKKI TULOKSET

RANKING OSIO 1 KAIKKI TULOKSET RANKING 2007-2008 OSIO 1 KAIKKI TULOKSET NIMI SEURA TULOS Yht. KESKI- PARAS Pelaaja N:o Kaadot KAUPUNKI COUNTRY TAS. TULOS 1 2 3 4 5 YHT. ARVO SARJA 1 Asplund Teemu Ailec Helsinki 1119 0 1119 222 216 209

Lisätiedot

Ensimmäinen tehtävä su 10.5.1992 Vaasan Maila - Riihimäen Pallonlyöjät pt tulos: 6-8 yleisöä: 1702 st: Juhani Hirvelä

Ensimmäinen tehtävä su 10.5.1992 Vaasan Maila - Riihimäen Pallonlyöjät pt tulos: 6-8 yleisöä: 1702 st: Juhani Hirvelä Jouni Ojala kausi kotipaikka kauden tuomaristatus yhteensä runkosarja up/ps/kp ms/js/pve ve pr um/fi arvo-ott. & palkinnot tuomaripari peleissä *1968 1992 Seinäjoki A-tasolle valittu 11 9 1 1 0 0 0 Juhani

Lisätiedot

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Miehet halli päiväys tulos ka. sarjat 2s. Pasi Uotila Ailec, Helsinki Tali 1.10.2006 600 300,0 300 300 Toni Laine Räme, Lohja Kupittaa 9.3.2007 600 300,0 300

Lisätiedot

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015

ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 ISTUMALENTOPALLON SUOMEN CUP 2015 Homenokka-turnauksessa Istumalentopallon Suomen Cupia on pelattu vuodesta 1985 TULOKSET ry 31. SUOMEN CUP Jyväskylässä 26.-27.9.2015 L O P P U T U L O K S E T NAISTEN

Lisätiedot

Kilpasarjan kultamitalisti: Teollisuuden Voima Oyj (Ydinteam), Olkiluoto/Eurajoki

Kilpasarjan kultamitalisti: Teollisuuden Voima Oyj (Ydinteam), Olkiluoto/Eurajoki JALKAPALLO Lauantaina 13. syyskuuta 2014 pelattiin STPU:n historian 25. jalkapalloturnaus työpaikkajoukueille. Jälleen kerran n Urheiluopisto tarjosi pelaajille mm. hyvin hoidetut keinonurmikentät. Sääprofeetat

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 30.5.2014 23:53 ISTUMALENTOPALLON LOPULLINEN SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2013-2014 THE FINAL SERIES REPORT

Lisätiedot

Kierros Joukkue 1 2 3 4 5 6 1 1 3 5 7 L 2 1 4 6 L 9 3 2 4 L 7 10 4 2 L 5 8 9 5 L 3 6 8 10

Kierros Joukkue 1 2 3 4 5 6 1 1 3 5 7 L 2 1 4 6 L 9 3 2 4 L 7 10 4 2 L 5 8 9 5 L 3 6 8 10 Kierros Joukkue 1 2 3 4 5 6 1 1 3 5 7 L 2 1 4 6 L 9 3 2 4 L 7 10 4 2 L 5 8 9 5 L 3 6 8 10 J/J 1 2 3 4 5 6 1-1 2 3 4 2 * - 5 6 7 3 * * - 8 9 4 * * * - 10 5 * * * * - 6 * * * * * - Kierros Ottelu Pun Sin

Lisätiedot

A L K U S A R J A A A L K U S A R J A B

A L K U S A R J A A A L K U S A R J A B A L K U S A R J A A FC Pöhnä 4 3 0 1 13-12 6 Röda Laget II 4 3 0 1 18-9 6 Jankon Betoni 4 2 0 2 13-7 4 IBC Jurri 4 2 0 2 20-16 4 Kemiön Sisu 4 0 0 4 11-25 0 1 09.45 Röda Laget II - IBC Jurri 6-2 2 09.45

Lisätiedot

Etelä-Karjalan vastaavat päästöt vuonna 2011

Etelä-Karjalan vastaavat päästöt vuonna 2011 (Kymenlaakso) VUOSI 2011 KOTKAN ENERGIA OY, HOVINSAAREN VOIMALAITOS 102,2 VAMY OY, MYLLYKOSKEN VOIMALAITOS 96,4 KYMIN VOIMA OY 55,3 KOTKAN ENERGIA OY, HYÖTYVOIMALA 38,4 GASUM OY, KOUVOLAN KOMPRESSORIASEMA

Lisätiedot

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti , Strömberg Jaana Blooper

ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti , Strömberg Jaana Blooper ALKUKILPAILUN LOPPUTULOKSET keski- paras tas/s 6 s tas yht arvo sarja 1 Ahokas Jarmo Torpedos Lahti 1382 0 1382 230,3 279 2 Strömberg Jaana Blooper Helsinki 8 1377 48 1329 221,5 268 3 Helminen Jouni Giants

Lisätiedot

Lahti Bowl. LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, Date: 01/11/2014 Time: 17:37. Best team details

Lahti Bowl. LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, Date: 01/11/2014 Time: 17:37. Best team details Lahti Bowl LAHDEN KEILAHALLI Launeenkatu 5, Lahti, +358440420300 Date: 01/11/2014 Time: 17:37 Tournament: Miesten Liittomylly 2014 Event: Alkukilpailu Best team details Squads: Sunnuntai 26/10 klo 10.30,

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y KIERROS, A-LOHKO Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y KIERROS, A-LOHKO Erotuomariasettelija Tero Merenheimo MIESTEN SUOMEN CUP 2017 OTTELUOHJELMA 1.KIERROS, A-LOHKO Erotuomariasettelija Tero Merenheimo Ottelunro 26.08.2017 10:00 MCUP-A VSS SBS Graniitti II Nummelanharjun LH 1 Vihti VSS ottelu 1 26.08.2017 11:15

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 12.8.2015. 1.turnaus, kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 12.8.2015. 1.turnaus, kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus, kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 04.10.2015 10:00 M5D-15 ES SK MyPa Uhma Myllypuro 4 Helsinki SK MyPa 04.10.2015 11:00 M5D-15 ES HaKa Punishers Myllypuro 4 Helsinki SK MyPa

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y KIERROS, A-LOHKO Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y KIERROS, A-LOHKO Erotuomariasettelija Tero Merenheimo MIESTEN SUOMEN CUP 2017 OTTELUOHJELMA 1.KIERROS, A-LOHKO Erotuomariasettelija Tero Merenheimo Ottelunro 26.08.2017 10:00 MCUP-A VSS SBS Graniitti II Nummelanharjun LH 1 Vihti VSS ottelu 1 26.08.2017 11:15

Lisätiedot

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT

Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä KAIKKI IKÄRYHMÄT Kuntien välinen muuttoliike Hyvinkäällä 2013-2015 KAIKKI IKÄRYHMÄT Helsinki 329 300 404 1033 Nurmijärvi 107 93 55 255 Nurmijärvi 245 224 191 660 Tuusula 60 37 27 124 Riihimäki 217 182 184 583 Mäntsälä

Lisätiedot

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT 14.-15.3.2015 SUININLAHDEN KOULU, TOIVALA TURNAUSPAIKKA: SUININLAHDEN KOULU, TOIVALANTIE 60, TOIVALA (SIILINJÄRVI) TURNAUKSEN JOHTAJA: MARKKU AUMAKALLIO JÄRJESTÄVÄN SEURAN

Lisätiedot

Sisäboccian joukkuemestaruuskilpailut kisaisäntänä Porvoon Eläkkeensaajat ry 1. Lohjan Eläkkeensaajat I 10 pistettä (+25)

Sisäboccian joukkuemestaruuskilpailut kisaisäntänä Porvoon Eläkkeensaajat ry 1. Lohjan Eläkkeensaajat I 10 pistettä (+25) LOPPUTULOKSET Sisäboccian joukkuemestaruuskilpailut 28.3.2015 Porvoo Kokonhalli kisaisäntänä Porvoon Eläkkeensaajat ry 1. Lohjan Eläkkeensaajat I 10 pistettä (+25) Mauri Metso Ossi Tuominen Taisto Amber

Lisätiedot

I Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin.

I Alkulohkot. Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. I Alkulohkot Lohkojen kaksi parasta suoraan pudotuspeleihin, loput jatkolohkoihin. Kenttä 1 Lohko A 1 2 3 4 5 YHT Joni Eväkoski 41 50 50 50 21 212 Mika Packalén 50 39 48 35 33 205 Yrjö Soidinmäki 36 38

Lisätiedot

FC Sähkärit - Team IT -parkki ei tuomaria FC Sfat - Lahjattomat Autio

FC Sähkärit - Team IT -parkki ei tuomaria FC Sfat - Lahjattomat Autio Peli pelataan Koivuluodon tekonurmella. pvm klo kenttä Nro Tulos tuomari 13.06.2010 19.15 1 - KaaTo 1 4-3 Hämeenkorpi 13.06.2010 19.15 2 Lahjattomat - FC Sähkärit 2 1-1 Iivonen 13.06.2010 20.00 1 Metalli

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 12.9.2014. 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 12.9.2014. 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 05.10.2014 11:00 N4D-01 ES HertKi II ESS Myllypuro 5 Helsinki HertKi II 05.10.2014 12:00 N4D-01 ES USBEK Team Botox Myllypuro 5 Helsinki HertKi

Lisätiedot

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk)

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk) . KIINTEISTÖNMUODOSTUSTOIMINTA. Tontinlohk omisia suoritettu.. Näissä tontteja yhteensä (kpl).2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä (kpl).3 Tontin lohkomistoimituksen kesto

Lisätiedot

SBK LOBSTER, BLACK SBK LOBSTER ORANGE

SBK LOBSTER, BLACK SBK LOBSTER ORANGE KILPASARJA (A/B) A) MORILEA, SBK LOBSTER ORANGE, SBK LOBSTER BLACK, SUOMEN PUTKIUUDISTUS B) ELOTÄHKÄ, SB MYYRÄT, TUPUHUPULUPU, ALAPÄÄN KARVAAJAT KLO A-lohko Sarjataulukko Pisteet / Maaliero 10:00 SBK LOBSTER,

Lisätiedot

YRITYKSIÄ, JOISSA ON TEHTY AUDITOINTEJA 2009-2011

YRITYKSIÄ, JOISSA ON TEHTY AUDITOINTEJA 2009-2011 YRITYKSIÄ, JOISSA ON TEHTY AUDITOINTEJA 2009-2011 HALMERI 2011 Rämö Oy, Imatra Auto-Hatakka, Imatra ja Lappeenranta Kotkamills Oy, Kotka Ranta-kone Oy, Mikkeli Altia Oyj, Rajamäki MIGame Oy, Helsinki HALMERI

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 29.11.2015 09:00 PC1-A ES Jokerit Oilers II Campo-Sport 3 Vantaa Jokerit 29.11.2015 10:00 PC1-A ES AC HaKi LoSB Campo-Sport 3 Vantaa Jokerit

Lisätiedot

SM-Hiihdot - Jämi. Jämi Miehet Sprintti (P) Viralliset Tulokset. 1,7 km Sprintti TD: Apulais-TD Kilpailun johtaja:

SM-Hiihdot - Jämi. Jämi Miehet Sprintti (P) Viralliset Tulokset. 1,7 km Sprintti TD: Apulais-TD Kilpailun johtaja: SM-Hiihdot -,7 km Sprintti - 30..205 3:30:00 4:45:00,7 km Sprintti 670 m 23328468 Matias Strandvall 3:54.69 Finaali 2 2 27538885 Anssi Pentsinen 3:56.90 Finaali 3 4 249843 Ristomatti Hakola n Jänne 4:07.2

Lisätiedot

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain

ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain ABB-tuotteiden myynnistä vastaavat henkilöt paikkakunnittain Asiakaspalvelukeskus löytää asiantuntijamme Asiakaspalvelukeskus on ABB:n yhteydenottokanava, jonka kautta välitämme asiasi oikean henkilön

Lisätiedot

TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014

TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014 TUUSULAN TENNISKESKUKSEN SALIBANDY -SARJA ; PELAAJAT JOUKKUEITTAIN KEVÄT 2014 BALLS ON FIRE SB Aamu Peliveikot SB 97 RiVe Itella Korso SB 97 SB Aamu Yhteensä 19 pelaajaa 0 M S Y J Asumaniemi Mikko BALLS

Lisätiedot

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4

TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 SUOMEN PALLOLIITON TAMPEREEN PIIRI RY TYTTÖJEN 7-8 LUOKKIEN FUTSAL TURNAUS 2010 Aika: Tiistaina 19.1.2010 Paikka: Pirkka-halli, D-halli, Kentät no 3 ja 4 Lohkot: Lohko A: Sampo, Tammerkoski, Linnainmaa,

Lisätiedot

Kilosport Urakkatie Kaarina p A L K U S A R J A A

Kilosport Urakkatie Kaarina p A L K U S A R J A A Kilosport Urakkatie 7 20780 Kaarina p. 02242 2000 www.kilosport.fi A L K U S A R J A A Akateeminen Salibandy 0 0 0 0 0 0 0 VAK 0 0 0 0 0 0 0 Haklift ABT Oy 0 0 0 0 0 0 0 Team BS Raisio 0 0 0 0 0 0 0 KENTTÄ

Lisätiedot

Lapin Yleisurheilu ry TILASTOT 2008

Lapin Yleisurheilu ry TILASTOT 2008 Lapin Yleisurheilu ry TILASTOT 2008 100m 18 Ville Kortelainen LapLu 11.25 +1.4 Kajaani 19 Arttu Hirvonen LapLu 11.31 +1.3 19.6. Pudasjärvi Timo Törmänen LapLu 11.52 +0.8 19.6. Pudasjärvi 11.43 Tornio 15

Lisätiedot

3 19:06 Nimi: Koskela Hannu Nimi: Saarenmaa Tomi. 4 19:08 Nimi: Levonoja Pasi Nimi: Levonoja Päivi. 5 19:10 Nimi: Heino Anita Nimi: Winberg Pasi

3 19:06 Nimi: Koskela Hannu Nimi: Saarenmaa Tomi. 4 19:08 Nimi: Levonoja Pasi Nimi: Levonoja Päivi. 5 19:10 Nimi: Heino Anita Nimi: Winberg Pasi 51. OSKARIN YÖAJO Lähtöluettelo arvottiin 25.11.2012 klo. 20.00 Läsnä olivat sääntöjen määräämät henkilöt. Lähtö- ja maalipaikka: ST-1 Kukonlinna Tampereentie 333 Hollola n. 14 km Lahdesta Tampereelle

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 13.6.2014. 1.turnaus, kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 13.6.2014. 1.turnaus, kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus, kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 04.10.2014 10:00 M4D-04 ES Jokerit III SB KarPo Campo-Sport 1 Vantaa Jokerit III 04.10.2014 11:00 M4D-04 ES Hammers SB-Pro Campo-Sport 1 Vantaa

Lisätiedot

Uppopallon sarjakutsu

Uppopallon sarjakutsu Uppopallon sarjakutsu 2011-2012 Sukeltajaliiton järjestämät uppopallon sarjat 2010-2011 Palauta osallistumisvahvistus Liiton toimistoon ilmoittautumisaikaan mennessä. Myöhässä tulleita ilmoittautumisia

Lisätiedot

JALKAPALLO. Lauantaina 19. syyskuuta 2015 pelattiin STPU:n historian 26. jalkapalloturnaus työpaikkajoukkueille.

JALKAPALLO. Lauantaina 19. syyskuuta 2015 pelattiin STPU:n historian 26. jalkapalloturnaus työpaikkajoukkueille. JALKAPALLO Lauantaina 19. syyskuuta 2015 pelattiin STPU:n historian 26. jalkapalloturnaus työpaikkajoukkueille. Jalkapalloturnauksien alkuaikoina pelit käytiin eri puolella Etelä- Suomea. Vuodesta 2000

Lisätiedot

OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015. Impivaara 1. Impivaara 2. Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue. 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo

OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015. Impivaara 1. Impivaara 2. Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue. 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo OTTELUT KENTITTÄIN 17.12.2015 Lohko Kenttä Pelattu Impivaara 1 13 27.1.2016 09:00 Tampere Espoo 14 27.1.2016 10:00 PieKok Pori 17 27.1.2016 11:00 Tampere Pori 18 27.1.2016 12:00 Espoo PieKok 16 27.1.2016

Lisätiedot

TEA-jalkapallo, liiga 2009 Ylempi loppusarja. Sijoitus Joukkue Joukkuepelaaja Kulta EPU Heikki Kervinen Hopea Sokonet Pronssi Kikka

TEA-jalkapallo, liiga 2009 Ylempi loppusarja. Sijoitus Joukkue Joukkuepelaaja Kulta EPU Heikki Kervinen Hopea Sokonet Pronssi Kikka TEA-jalkapallo, liiga Sijoitus pelaaja Kulta EPU Heikki Kervinen Hopea Sokonet Pronssi Kikka TEA-jalkapallo, liiga Sijoitus Pelit Voitot Tasa Häviöt Ero Tehdyt Päästetyt Pisteet 1 EPU 9 7 1 1 13 28 15

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 12.8.2015. 1.turnaus, kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 12.8.2015. 1.turnaus, kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus, kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 03.10.2015 10:00 M5D-16 ES BK-Bärs Ylilyönti Ruskeasuo 2 Helsinki BK-Bärs 03.10.2015 11:00 M5D-16 ES FC Rabbit AskU II Ruskeasuo 2 Helsinki

Lisätiedot

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS

SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS SKUL:n SALIBANDYN 20. SM-TURNAUS 25.4.2015 TURUSSA TURUN VALPAS JYVÄSKYLÄN JALO HELSINGIN HERO VANTAAN WANKAT # # # # 3 Henrik LEINO 6 Mads KNUDSEN 4 Niklas HEISVAARA 2 Lari-Pekka LARJOLA 4 Viktor TIMOFEEV

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXXII MESTO TURNAUS Tampereella 16. 17.4.2016 Sarjat. Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam

SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava Järj. Lahden OnkiTeam SM-Kilpaonki-2010 Saimaan Kanava 18-19.7.2010 Järj. Lahden OnkiTeam Erä1 Erä2 Sij Kilpailija Seura Sarja Paikka Paino Pist Paikka Paino Pist. Yht.paino Yht.Pist. 1 Lasse Laukkarinen Fish m D67 1781 1 E86

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

AKU-RALLI 5-6.1.1980 74.Pekka Saarenpää Esa Saarenpää Ford Escort 1300 22 5

AKU-RALLI 5-6.1.1980 74.Pekka Saarenpää Esa Saarenpää Ford Escort 1300 22 5 AKU-RALLI 5-6.1.1980 74.Pekka Saarenpää Esa Saarenpää Ford Escort 1300 22 5 PORVOON RALLI 12-13.1.1980 60.Pekka Saarenpää Esa Saarenpää Ford Escort 1300 kesk UBE-316 POHJANMAAN RALLI 9-10.2.1980 82.Pekka

Lisätiedot

TEA kaukolopallo, kultadivisioona 2008-9 Loppusarja. Sijoitus Joukkue Joukkuepelaaja Kulta Liikunta Hopea NesteOil Pronssi Epu

TEA kaukolopallo, kultadivisioona 2008-9 Loppusarja. Sijoitus Joukkue Joukkuepelaaja Kulta Liikunta Hopea NesteOil Pronssi Epu TEA kaukolopallo, kultadivisioona 2008-9 Sijoitus pelaaja Kulta Liikunta Hopea NesteOil Pronssi Epu TEA kaukolopallo, kultadivisioona Sarjataulukko 2008-9 Sijoitus Pelit Voitot Tasa Häviöt Ero Tehdyt Päästetyt

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 25.3.2017 23:50 ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2016-2017 THE SERIES REPORT OF SITTING

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 1.9.2015. 1.turnaus, kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 1.9.2015. 1.turnaus, kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus, kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 03.10.2015 10:00 M6D-02 ES Kisla II Red Stars II Masala 1 Kirkkonummi Kisla II 03.10.2015 11:00 M6D-02 ES Slashers PK Boners Masala 1 Kirkkonummi

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXX MESTO TURNAUS Tampereella 26. 27.4.2014 Sarjat. Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y Tennari Rantapuisto Lohja 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y Tennari Rantapuisto Lohja 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo Tennari Rantapuisto 45 08100 Lohja 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 23.11.2014 10:00 PC1-A ES LoSB GrIFK Tennari 1 Lohja LoSB 23.11.2014 11:00 PC1-A ES FC Tuusula Valkoinen

Lisätiedot

SUOMEN DARTSLIITTO SM-LIIGA OTTELUPÖYTÄKIRJA A

SUOMEN DARTSLIITTO SM-LIIGA OTTELUPÖYTÄKIRJA A Willy's DC Casablanca Hynynen Veli-Tuomas Nuutinen Vesa Laaksonen Tapio Niskala Asko Tamminen Marko Haavisto Jani Haavisto Jari Hirsimäki Timo x 1-2 Hynynen Veli-Tuomas - Haavisto Jani 3-2 (,15,23,15-30,26

Lisätiedot

Jukurit 02 AA. Turnausjoukkueet HPK. Jokerit. Jukurit JYP. SportOnline - Turnauspalvelu

Jukurit 02 AA. Turnausjoukkueet HPK. Jokerit. Jukurit JYP. SportOnline - Turnauspalvelu HPK Jokerit Jukurit JYP Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro Pvm Aika Paikka Lohko Joukkue A Joukkue B.4.20 9:45 Kilpahalli AA Jukurit JYP 4 - LT 2.4.20 0:50 Kilpahalli AA Jokerit HPK 4-2 LT.4.20

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXXI MESTO TURNAUS Tampereella 18.-19.4.2015 Sarjat Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM, harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 27.8.2014. Tennari Rantapuisto 45 08100 Lohja 1.turnaus, kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 27.8.2014. Tennari Rantapuisto 45 08100 Lohja 1.turnaus, kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo Tennari Rantapuisto 45 08100 Lohja 1.turnaus, kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 04.10.2014 10:00 M3D-03 ES LoHi X-Men Tennari 1 Lohja LoHi 04.10.2014 11:30 M3D-03 ES PSS III HöySä Tennari

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN

SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN SELVITYKSIÄ VALTION ASUNTORAHASTO ISSN 1237-2188 Ari Laine 4/2002 15.2.2002 Asumisoikeusasunnot 1990-2001 Asumisoikeusasuntojen rakentaminen aravalainoituksen tuella alkoi vuonna 1990 ja korkotukilainoituksen

Lisätiedot

JALKAPALLO. Joukkueiden saapuessa Eerikkilään sää vaihtui puolipilvisestä aurinkoiseksi. tuttuun tapaan nauttia kauniista syyspäivästä.

JALKAPALLO. Joukkueiden saapuessa Eerikkilään sää vaihtui puolipilvisestä aurinkoiseksi. tuttuun tapaan nauttia kauniista syyspäivästä. JALKAPALLO Vuodesta 2000 alkaen STPU:n työpaikkajoukkueille suunnatut jalkapalloturnaukset on pelattu n urheiluopistolla. Näin myös tänä vuonna, jolloin turnaus käytiin lauantaina 15.9.2012. Joukkueiden

Lisätiedot

Turku. - Porvoo. Kokemäki

Turku. - Porvoo. Kokemäki OTTELUT Salibandy Poliisien C-sarjan SM-turnaus 18.5.2016 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue ALKULOHKO 4 18.5.2016 10:00 Turku - Uusikaupunki 0-8 1 18.5.2016 10:40 Lohja - Kokemäki 3-7 10 18.5.2016

Lisätiedot

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa

Palo- ja pelastushenkilöstön SM-pilkkikilpailut 2017 Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Vaasa Brand och räddningspersonalens FM-pilktävlingar 2017 Vasa Mukana myös: Pilk Kings, Vaasa Vaasa, 14.3.2017 Osallistujat: 83 kilpailijaa / 16 joukkuetta Yleinen miessarja 38 kilpailijaa 1. Petri Luoma-Keturi

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS

Lisätiedot

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla:

Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti seuraavilla pelipaikoilla: XXVIII MESTO TURNAUS Tampereella 21. 22.4.2012 Sarjat. Miehet (sarjataso 3-AM) Naiset A (sarjataso 2-3) Naiset B (sarjataso AM harraste) Yleisohjeet: Turnaus pelataan oheisen otteluohjelman mukaisesti

Lisätiedot

HYRIA KOULUTUS OY. - Enemmän osaamista - Yhdistyimme 1.8.2009 Hyria koulutus Oy:ksi: Hyvinkään ammattioppilaitos. Hyvinkään kauppaoppilaitos

HYRIA KOULUTUS OY. - Enemmän osaamista - Yhdistyimme 1.8.2009 Hyria koulutus Oy:ksi: Hyvinkään ammattioppilaitos. Hyvinkään kauppaoppilaitos HYRIA KOULUTUS OY HYRIA KOULUTUS OY - Enemmän osaamista - Yhdistyimme 1.8.2009 Hyria koulutus Oy:ksi: Hyvinkään ammattioppilaitos Hyvinkään kauppaoppilaitos Hyvinkään taidekoulu Hyvinkään terveydenhuolto-oppilaitos

Lisätiedot

Sovelletun reserviläisammunnan (SRA) Etelä-Hämeen piirinmestaruuskilpailut ammuttiin Toijalan Seudun Erämiesten radalla lauantaina

Sovelletun reserviläisammunnan (SRA) Etelä-Hämeen piirinmestaruuskilpailut ammuttiin Toijalan Seudun Erämiesten radalla lauantaina Sovelletun reserviläisammunnan (SRA) Etelä-Hämeen piirinmestaruuskilpailut ammuttiin Toijalan Seudun Erämiesten radalla lauantaina 23.3.2013. Kilpailun osallistujamäärä on kasvanut joka vuosi ja tänä vuonna

Lisätiedot

4. kierros (Vapaa kierros; SUTE) Hiekka- Pe W-B VS V-P harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 8 klo 19.

4. kierros (Vapaa kierros; SUTE) Hiekka- Pe W-B VS V-P harju klo peli kentällä 7 klo peli kentällä 8 klo 19. Kausi 2016/2017 MIEHET 1-DIVISIOONA 1. A-men Eräkare Jorma Puh. 050 383 5758 2. Soft Tembo Wallin Reima Puh. 0400 478 350 3. SuTe Kauppinen Markku Puh. 044 0500 231 4. TaTi Sormunen Timo Puh. 044 3365

Lisätiedot

POWERADE KESÄLIIGA 2005 L O H K O

POWERADE KESÄLIIGA 2005 L O H K O L O H K O A Pikku-Pojat Grim Reapers Sheriffs II Gremlins Team Sekajäte Firma Kesäteräweikot Rollators Sapa Rajumuju 9 8 1 0 62 17 9 7 2 0 84-34 16 9 6 0 3 60-35 12 9 6 0 3 56 12 9 4 1 4 47-42 9 9 2 3

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 8.8.2014. 1.turnaus, kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 8.8.2014. 1.turnaus, kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus, kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 04.10.2014 10:00 M5D-13 ES P-Boys Blackbirds VII Myllypuro 1 Helsinki P-Boys 04.10.2014 11:00 M5D-13 ES Elukat SB Vantaa IV Myllypuro 1 Helsinki

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 09.10.2016 12:00 PE2-07 ES Erä Valkoinen Tiikerit Red Ruskeasuo 3 Helsinki Erä Valkoinen 09.10.2016 13:00 PE2-07 ES ÅIF Blå TU Ruskeasuo 3

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta

Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta /2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus. kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 22 päivänä joulukuuta 2014 1140/2014 Maa- ja metsätalousministeriön asetus kiinteistötietojärjestelmän tulojen jakamisesta Annettu Helsingissä 10 päivänä joulukuuta

Lisätiedot

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry

Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Suomen Vammaisurheilu ja liikunta VAU ry Finnish Sports Association of Persons with Disabilities VAU 4.3.2017 23:38 ISTUMALENTOPALLON SARJARAPORTTI PELIKAUDELTA 2016-2017 THE SERIES REPORT OF SITTING VOLLEYBALL

Lisätiedot

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 3.9.2014. 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo

SUOMEN SALIBANDYLIITTO r.y. 3.9.2014. 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 1.turnaus,kierrokset 1-2 Erotuomariasettelija Tero Merenheimo 04.10.2014 11:00 N4D-02 ES SSV III Icesmiles Myllypuro 5 Helsinki SSV III 04.10.2014 12:00 N4D-02 ES SB Vantaa IV ÅIF II Myllypuro 5 Helsinki

Lisätiedot

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972.

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972. Toistokarsinta Naiset Alle 60 Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972 Alle 70 Annastiina Rajaniemi 1985 Yli 80 Tarja Perälä 1968 Maksimikarsinta Alle 60 Satu Raappana

Lisätiedot