VIVAMON VIESTI. Vivamon kannatusyhdistys ry:n jäsenlehti 1/2017
|
|
- Erkki Kivelä
- 7 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 VIVAMON VIESTI Vivamon kannatusyhdistys ry:n jäsenlehti 1/2017 Tarina jouluvaelluksesta s. 5 Vivamon myyjäiset s. 8 Juhlasta toiseen arkea eläen s. 10
2 Teksti Sirkku Vepsäläinen Kuva Johanna Manner Hyvä Ystävä A luksi haluan toivottaa Sinulle kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle. Vuosi on jo hyvää vauhtia menossa, on ehditty kokea kunnon pakkassää ja reilut vesisateet. Aktiivisimmat hiihdon harrastajat ovat jo ehtineet lumille täällä Lohjallakin, he ovat enimmäkseen nykyaikaisia luisteluhiihtäjiä. Me perinteisen murtomaahiihdon kannattajat vielä odottelemme kauden alkua. Mennyt vuosi tuntuu jo niin kaukaiselta, ettei enää muista mitä kaikkea vuoden aikana ehti tapahtua. Vieraskynä-palstan kirjoittaja muistaa ja vie meidät vielä kerran jouluvaellukselle, uudesta näkökulmasta katsoen ja kokien. Toisaalta mennyt vuosi on vielä niin lähellä, ettei toimintakertomuksen kirjoittamista ole vielä edes aloitettu. Kannatusyhdistys osallistui aktiivisesti niin työpanoksin kuin taloudellisesti tukemalla Vivamon juhlavuoteen. Seuraavaa Viesti sisältää sekä tilin- Suomi viettää satavuotisjuhlaa, me tietysti mukana. päätöstiedot että toimintakertomuksen ja näette tarkemmin mihin yhdessä hankittuja varoja on käytetty. Te, jotka olette lähettäjiä ja saatte lähettäjäkirjeen, olette jo vuoden ensimmäisen kirjeen saaneet ja toivottavasti ehtineet lukeakin. Mikään ilo ei ollut lukea Kansan Raamattuseuran taloudellisesta tilanteesta ja yt-neuvotteluista. Toisaalta kirjeestä huokuu toivo tulevasta. Tätä on ollut myös koko Vivamon historia; toivottoman tuntuisia tilanteita, vain vahva usko Jumalaan on antanut voimia jatkaa eteenpäin. Niin me teemme nytkin, menemme eteenpäin. Suomi viettää satavuotisjuhlaa, me tietysti mukana. Runsaasti on Vivamossa tapahtumia tänäkin vuonna. Erityisesti haluan nostaa esille Särkyneen Sydämen kirkon 60-vuotisjuhlan toukokuussa. Vanhojen papereiden seasta käsiini sattui ohjelmalehti kirkon 40-vuotisjuhlasta. Sen takakanteen 2 Vivamontie 2, LOHJA, puh Puheenjohtaja: Sirkku Vepsäläinen sirkku53@hotmail.com tai puh Sihteeri: Heikki Konttinen heikki.s.konttinen@hotmail.com Rahastonhoitaja: Pekka Niemelä Taitto: Lea Vestovuo Kansikuva: Johanna Manner
3 Puheenjohtajan pöydältä on kopioitu ote sanomalehdestä vuodelta 1957, se alkaa sanoin Tänään, toisena helluntaipäivänä, soittavat Vivamon kirkonkellot ensimmäisen kerran. Ylpeinä voimme todeta tämän soiton jatkuneen jo 60 vuotta käyttöasteen koko ajan kasvaessa. Toisaalla tässä Viestissä on Vivamon kevätkauden viikko-ohjelma ja ote lähikuukausien tapahtumista. Kannattaa tutustua ja osallistua, jos mahdollista. Iloitsemme siitäkin, että kuljet kanssamme ajatuksin, vaikka et paikalle aina ehdikään. Sinua siunaten Sirkku Vepsäläinen JOHTOKUNTA 2017 Varsinaiset jäsenet: Paula Etelävirta Rauni Järvinen Heikki Konttinen Ritva Konttinen Seija Niemelä Sirkku Vepsäläinen Varajäsenet: Pekka Niemelä Eero Järvinen Suvi Toivanen Outi Nikkilä Timo Nylund Mauno Vaaranmaa Pankkitili: FI BIC ITELFIHH 3
4 Kuva: Johanna Manner Kuva: Tarmo lampola Vivamon viikko-ohjelma 4 Messu Sunnuntaisin klo 11 Vivamon Särkyneen sydämen kirkossa. Samaan aikaan pyhäkoulu yli 3-vuotiaille Vivamon kirkkotalon verannalla. Aamurukous Särkyneen sydämen kirkossa arkisin klo Raamattuhetki Ma-pe klo Vivamon ravintolassa. Raamattukeskustelut Klo maanantaisin Vivamon ravintolassa. Naisten illat Illat on tarkoitettu kaikenikäisille naisille. Naisten illat keskiviikkoisin ja klo 19 Vivamon ravintolassa. Kahvitarjoilu klo alkaen 5/7 Rukousillat Torstaisin parittomilla viikoilla klo 18 Särkyneen sydämen kirkossa. Avoin raamattupiiri bibliodraaman keinoin Torstaisin parittomilla viikoilla klo 18 Leirikartanossa. Naisten raamattupiiiri Torstaisin parillisilla viikoilla Kirkkotalossa. Iltaehtoollinen Perjantaisin klo Särkyneen sydämen kirkossa. Muutokset ovat mahdollisia. Katso kesä- ja joulutauot sekä syksyn ajat netistä.
5 Teksti Mari Vepsäläinen Vieraskynä Tarina jouluvaelluksesta Vauvana olin ensin Jeesus, sitten minusta tuli Maisa. Meidän perheellemme syntyi uusi joulun perinne samana vuonna, kun kuopuksemme syntyi. Tyttäremme syntyi lokakuun lopulla, ja melko pian kuulimme, että Vivamossa tarvittaisiin joulukuussa vauvoja tärkeään tehtävään jouluvaellukselle. Ajattelimme, että rauhallinen ja elämäänsä tyytyväinen vauvamme voisi sopia seimen lapseksi ja lupasimme, että hän voi liittyä mukaan Raamattukylän näyttelijäkuntaan. Samalla kun vielä rauhassa tutustuimme uuteen perheenjäseneemme ja olimme onnellisia hänen unenlahjoistaan, valitsimme myös meille sopivia esityspäiviä Raamattukylän ohjelmakalenterista. Ei kulunut kauaakaan, kun olimmekin jo valmistautumassa ensimmäiseen jouluvaelluksen näytökseemme kahdeksan viikkoa vanhan vauvamme kanssa. Raamattukylässä meidät otettiin lämpimästi vastaan, ja koko kylän väen ystävällisyys ja yhteisöllisyys teki meihin suuren vaikutuksen. Tunsimme olevamme osa porukkaa. Ennen vaellusta juttelemme aina lasten kanssa ensimmäisestä joulustamme siellä. Ensimmäinen näytös oli jännittävä, ja vauvaakin vähän itketti seimessä köllöttely, mutta sen jälkeen hänestä tuli konkariesiintyjä, joka kaikissa seuraavissa näytöksissä vain katseli rauhallisesti ympärillä olevia kasvoja tai nukkui. Opimme näytösten kuluessa seuraamaan vaeltavaa väkijoukkoa Raamattukylän lämpiön ikkunasta ja 5
6 tiesimme esimerkiksi, että meidän kannattaa vauvan kanssa lähteä tallille, kun väkijoukko siirtyy Aittarinteestä eteenpäin. Erityisesti mieleeni jäivät hämärät illat, jolloin tallin katolle sytytetty tähti paistoi kirkkaasti, kun lähdin hiljaa astelemaan kohti tallia kapaloitu vauva sylissäni. Perinteen alku Ennen tuota vuotta emme olleet osallistuneet jouluvaellukselle, mutta tämä yhteinen kokemus oli mieleenpainuva ja aloitti perinteen. Sen jälkeen olemme osallistuneet vaellukselle perheemme kanssa joka vuosi. Ennen vaellusta juttelemme aina lasten kanssa ensimmäisestä joulustamme Eri vuosina lapsille on jäänyt vaellukselta mieleen eri asioita. siellä. Tänä vuonna mainitsin entiselle Jeesus-vauvan esittäjälle, että hän oli esitysten aikaan niin pieni, ettei hänellä ollut vielä edes nimeä. Nelivuotiaan itsensä päässä ajatus kääntyi muotoon: Vauvana olin ensin Jeesus, sitten minusta tuli Maisa. Eri vuosina lapsille on jäänyt vaellukselta mieleen eri asioita. Aluksi jouduimme jättämään markkinat väliin, koska kova meteli pelotti isosiskoa. Kun sitten tuli se vuosi, jolloin uteliaisuus voitti pelon, oli markkinoille uskaltautuminen ylpeyden aihe. Nykyään jo kauas kiirivä huuto Syökää kanaa! naurattaa kaikkia ja odotamme jännittyneinä, myydäänkö meille tällä kerralla Ihmisen Poika - pääsiäisvaellus Vivamon Raamattukylä Vivamo Bible Village Esitykset: ti klo 13 ja 18 ke klo 13 ja 18 pe klo 13 ja 18 la klo 13 6 Liput: aik. 13 e / 3 12 v 9 e / alle 3 v ilm. Varaukset: puh
7 hyvin ilmastoituja sandaaleita vai sikaa säkissä. Lasten suosikkikohdat vaelluksella ovat säilyneet vuodesta toiseen samoina. Toinen suosikkikohta on enkelien ilmestyminen, koska ne ovat kauniita ja tanssivat hienosti. Kaikkein hienoin kohta molempien lasten mielestä tänäkin vuonna oli kuitenkin Jeesus-vauvan näkeminen. Meistä on mukavaa ajatella, että yhtenä jouluna me olemme voineet olla mukana luomassa hienoa elämystä monelle lapselle ja aikuiselle. Mari Vepsäläinen Vivamon kannatusyhdistys ry:n Vuosikokous 2017 pidetään 6.4. kello 15 Vivamossa. Esillä on sääntömääräiset asiat ja sääntömuutokset. Kokouksen pitopaikka selviää vastaanotosta. Toivotaan runsasta osallistumista! Johtokunta vivamo.fi 7
8 Pulaa vapaaehtoisista Tarvitaan varsinkin paikkakuntalaisia, jotka voisivat piipahtaa auttamaan esim myyjäisissä, suntioina, Kirppiksellä. Opastus tehtäviin annetaan, aikaisempaa kokemusta ei edellytetä. Vivamon myyjäiset la 1.4. kello Astioita, koruja, kodin tekstiilejä Arpoja, yllätyksiä Leivonnaisia (piirakoita, sämpylöitä, kakkuja, pullaa, leipää) Taulujen myyntinäyttely Tervetuloa! palvelevat myyjäispäivänä kello Järj. Vivamon Kannatusyhdistys Vivamontie 2, Lohja, puh vivamo.fi 8
9 Teksti Sana-lehti N:o B Kuva Johanna Manner Tänään, toisena helluntaipäivänä, soittavat Vivamon kirkonkellot ensimmäisen kerran. Odotettu päivä on saapunut, ja kun se saapui, juuri sellaisena se saapui kuin sen piti. Aamuyöstä oli ollut perusteellinen sade, aamulla vaihtelivat aurinko ja pilvet tehtävissään, ja kun Särkyneen Sydämen Kirkon vihkimisen hetki koitti, kylpi sateen raikastama kesäinen Vivamo auringon kirkkaudessa. Juuri sellainenhan on ollut Vivamon historiakin. Ennen kuin juhliin saapunut ystäväkansa mitään Vivamosta tiesikään, oli sen kunnailla jo perusteellinen aamuyön sade. Jumalalla on ollut varaa pitää uskollisiaan vuosikymmenien ajan rukouksen työssä, että tarpeellinen peruskosteus saataisiin. Mutta on toki aurinkokin ollut näkyvillä pilvien lomassa. On ollut kirkas lupauksen sana koettelemustenkin keskellä. Kun v nykyisen kirkkorakennuskompleksin edeltäjä, Mispa paloi, saatiin keskelle menetystä toivon sana: Heidän on tehtävä minulle pyhäkkö asuakseni heidän keskellänsä. Koettelemuksia ja Jumalan lupauksia, pilviä ja aurinkoa pilvien lomassa, sitä on Vivamo kokenut. Tänään on täyttymyksen päivä. Vivamon kirkko on annetun lupauksen kirkko. Siksi soittavat sen kellot tänään täyttymyksen kiitosta: Herralta tämä on tullut; se on ihmeellistä meidän silmissämme. Tämä on se päivä, jonka Herra on tehnyt; riemuitkaamme ja iloitkaamme siitä. Mutta tämä on myös annetun vastuun päivä. Vivamo on annetut viisi leiviskää. Ei siis vain yksi lisää, vaan vähintään toiset viisi, kertoo Raamattu. Se, joka oli saanut viisi leiviskää, meni kohta ja asioitsi niillä ja voitti toiset viisi leiviskää. Siksi on juhlapäivä jo uusien suunnitelmien päivä: kohta paljon! Särkyneen Sydämen Kirkon kellot soittavat temppeliin katsomaan Jumalan Pojan särkyneen sydämen rakkautta. Sitä katsellessa tiedämme, ettei Hänen siunauksensa kuulu vain meille, vaan koko maailmalle. Jumalan siunaus on aina jaettavaa siunausta. Vain silloin se lisääntyy. 9
10 Teksti Leena Broman Kuva Johanna Manner Vivamon 100-vuotisjuhlavuosi jatkuu tarkasti ottaen vielä heinäkuun lopulle, mutta kalenterivuosissa se loppui vuodenvaihteeseen. Näin ajattelemme, sillä aloitimmehan juhlinnan 2015 uudenvuoden aattona, ja päätimme sen viime vuoden uudenvuoden aattoiltaan. Mutta juhlia riittää tänäkin vuonna. Särkyneen Sydämen kirkko täyttää toukokuussa pyöreät 60 vuotta. Sitä juhlimme sunnuntaina 28.5., päivä kannattaa merkitä jo nyt kalenteriin. Kunpa omenapuutarhamme olisi silloin kauneimmillaan, täydessä kukkaloistossaan. Sitä on lupa toivoa. Erilaisia merkkihetkiä löytyy pitkin vuotta, onhan nyt itsenäisen Suomen 100-vuotisjuhlavuosi. Meidät on kutsuttu rukoilemaan isänmaamme ja sen valtaapitävien puolesta, tämän katajaisen kansan puolesta, johon itsekin olemme saaneet syntyä. Katajainen, siis sitkeä, sisukas, joka taipuu, muttei taitu. Tällaisiksi meitä kuvataan. Suomalainen sisu Me suomalaiset valikoiduimme ilmeisesti Joonan jälkeläisistä, sillä niin usein törmäämme samaan itsepäisyyteen kuin 10 Juhlasta toiseen arkea eläen! Mutta juhlia riittää tänäkin vuonna hänellä oli. Laitamme hanttiin, pakenemme ja kehitämme omia polkujamme poispäin Jumalan suunnitelmista. Tietoisesti tai tietämättämme. Onneksi Luoja rakkaudessaan taivuttelee meitä yksilöinä ja kansakuntana yhä enemmän takaisin tahtonsa teille. Olkoon tämä vuosi tätä taipumista, niin että voisimme todeta, kuten Jeremiakin aikoinaan: Herra, sinä olet taivutellut minua, ja minä olen suostunut! Sinä olet tarttunut minuun ja ottanut minut valtaasi, Jeremia 20:7. Rukoillaan siunausta Suomen juhlavuoteen, jotta Hänen rakkautensa saisi vallata mahdollisimman monia. Myös vivamolaiset, vapaaehtoiset ja meille uskotut ystävät, lähettäjät sekä kaikki täällä kävijät. Rukous, Raamattu ja sisu ovat vahvaa suomalaista perintöä, joista ei kannata edelleenkään luopua. Ne kuuluvat arkeemme, eivät vain juhlahetkiin. Sen tähden arki parhaimmillaan ei ole vain tuttuja rutiineja, turvallista tavallisuutta, puurtamista, vaan se on kaunista ja inspiroivaa uuden luomista ja kannustavaa yhteisöllisyyttä.
11 Kun luemme uutta tämän vuoden Vivamon tapahtumakalenteria, tulee pienesti hengästynyt olo. Miten kaikista tapahtumista ja kohtaamisista selviämme. Sitä emme vielä tänään tiedä, mutta yhdessä toimien, luottaen Edelläkävijän valmiisiin askeliin, meille on luvattu tulevaisuus ja toivo. Kuljetaan tällä mielellä rohkaisten toisiamme. Kiitos matkakumppanuudesta, esirukouksista ja kaikesta tuesta! Lämmöllä, Vivamon johtaja Vivamon kannatusyhdistyksen jäsenhakemus Liity Vivamon ystävien joukkoon tällä kortilla. Vivamon kannatusyhdistys tukee Vivamossa tehtävää työtä. Jäsenmaksu 25 /vuosi. Haluan liittyä Vivamon kannatusyhdistyksen jäseneksi. Nimi: Postiosoite: Puhelinnumero: Sähköposti: Voit ilmoittaa liittymisestäsi antamalla nämä tiedot myös sähköisesti os: Saat tilisiirtolomakkeen, jolla jäsenmaksu maksetaan Vivamon vastaanotto Vivamontie LOHJA postimerkki 11
12 Mikäli vastaanottajaa ei tavoi teta, palauta osoitteella Vivamon kannatusyhdistys ry Vivamontie Lohja VIVAMON KIRPPU JA KIRJA KUTSUU Vaihtuva valikoima vaatteita, astioita, sisustustarvikkeita, hyviä kirjoja Avoinna: to 12 15, la Vivamontie 2, Lohja, puh vivamo@sana.fi, vivamo.fi Vivamon tulevia tapahtumia Helmikuu Löydät Vivamon myös: facebook.com/krsvivamo Naistenpäivät Pyhä Henki ja armolahjat luterilaisessa seurakunnassa Gospel-lattarit -leiri Raamattuseminaari klo Ystävänpäiväkonsertti, Pertti Kallio & Laulukuvia -yhtye klo Eloa ja iloa eläkevuosiin -ohjaajakoulutus ikäihmisten kerhojen ohjaajille Hiljaisuuden retriitti Tunne arvosi tunne rajasi Lomaneuloosit: lapasta-sukkaa-pipoa, mitä haluat kutoa? Raamattuviikonloppu Kuva:Johanna Manner Maaliskuu Runokurssi kirjoittajille Isoskoulutus ja Nuorten raamattukurssi Vapaa pianosäestys I Raamattuseminaari klo Mammaretriitti Miks sä oot tollanen ja minä tällainen? -parisuhde-enneagrammi Rikasta minua parisuhteen rikastuttamisviikonloppu Matkailuenglannin kurssi Kiitoksen ja rukouksen päivä Tunnetta, tahtoa ja elämän värejä pintaa syvemmältä Miestenpäivät Painotuote
1/2016. Vivamon kannatusyhdistys ry:n jäsenlehti. Vivamon 100 vuotta matkaa Jumalan huolenpidossa s. 4 Juhlavuotemme on käynnistynyt! s.
1/2016 Vivamon kannatusyhdistys ry:n jäsenlehti Vivamon 100 vuotta matkaa Jumalan huolenpidossa s. 4 Juhlavuotemme on käynnistynyt! s. 5 Vivamontie 2, 08200 LOHJA puh. 0207 681 760 Hyvä Ystävä! Puheenjohtaja:
LisätiedotTERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden
LisätiedotTERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin
LisätiedotJOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.
JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain
Lisätiedotsadan askeleet toivoa täynnä!
Vivamo 2017 Lohja Uuden vuosi 2 Kuva: Johanna Manner sadan askeleet toivoa täynnä! Vivamon 100-vuotistaival vaihtui uuden vuosisadan askeliin ja haasteisiin. Juhlavuoden monet ihanat tapahtumat ja kohtaamiset
Lisätiedotsyksy 2015 kevät 2014
syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki
LisätiedotTYÖKIRJANEN. Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta
TYÖKIRJANEN www.ilonsade.com Saat inspiroivaa henkisen alan koulutusta Tervetuloa luottamaan itseesi! Olen onnellinen, että olet mukana Anna Sielusi Valon ohjata - illassa luomassa luottamusta itseesi.
LisätiedotOmatoiminen tehtävävihko
Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset
LisätiedotEHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa
29.1.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA
Lisätiedotry:n jäsenlehti 3/2017
ry:n jäsenlehti 3/2017 Vivamon SUPER-kirppis, Kirppu ja Kirja s. 5 Ruisleivän tie ruokapöytään s. 7 Uudenvuoden aatto Vivamossa s. 9 Teksti Sirkku Vepsäläinen Kuva Johanna Manner Hyvä Ystävä! N äillä sanoilla
LisätiedotTEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU
TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän
LisätiedotRakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat
Kummikirje 1-2016 3.5. 2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Olen uusi Venäjän alueen kummityön kordinaattori Ammi Kallio. Tämä on ensimmäinen kummikirje, jonka kirjoitan teille alueelta.
Lisätiedot+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:
1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa
LisätiedotJOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019
Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo
LisätiedotTERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot
LisätiedotTaatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma
Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja
LisätiedotTERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on
LisätiedotRistiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
Lisätiedottahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.
LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra
Lisätiedot3/2015. Vivamon kannatusyhdistys ry:n jäsenlehti Vivamo-opisto 50 vuotta, s. 6 Vivamo 100 vuotta, s. 8
3/2015 Vivamon kannatusyhdistys ry:n jäsenlehti Vivamo-opisto 50 vuotta, s. 6 Vivamo 100 vuotta, s. 8 Vivamontie 2, 08200 LOHJA puh. 0207 681 760 Hyvä Ystävä! Puheenjohtaja: Sirkku Vepsäläinen sirkku53@hotmail.com
LisätiedotKirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka
Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus
LisätiedotKASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA
KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla
LisätiedotPUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016
PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,
LisätiedotRuoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä
Meiltä on puuttunut keinoja arkiseen mutkattomaan yhdessä oloon. Ruoan ympärille kokoontuminen on paras tapa lisätä yhteisöllisyyttä - Yhteisöllisyystutkija Antti Maunu #syödäänyhdessä #suomi100 SUOMESSA
LisätiedotToimintaa toukokuussa 2019
Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe
Lisätiedot-Heinolassa 50 vuotta-
Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme
Lisätiedottoimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205
Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja
LisätiedotMuskarimessu: Hyvän paimenen matkassa
Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,
LisätiedotVÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA
VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset
Lisätiedotkevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14
kevät 2016 Kuva: Anna Rytkönen Vuoden tunnus: Kaikki, minkä teette, tehkää rakastavin mielin! 1. Kor. 16:14 Tervehdys Turun NNKY jäsen Taas saimme käyntiin uuden toimintavuoden. Tämä vuosi on juhlavuotemme.
LisätiedotRAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS
LisätiedotJAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)
LisätiedotKouluun lähtevien siunaaminen
Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen
LisätiedotUsko. Elämä. Yhteys.
Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!
LisätiedotSUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI
Päivitetty 26.12.2014 SUUREN PAASTON HETKET ja ENNEN PYHITETTYJEN LAHJOJEN LITURGIA III, VI JA IX HETKI P: Alkusiunaus L: Amen. Kunnia olkoon sinulle... Taivaallinen Kuningas... Pyhä Jumala... Isä meidän...
LisätiedotNIMENI ON: Kerro, millaisista asioista pidät? Minusta on mukavaa, kun: Jos olisin väri, olisin: Tulen iloiseksi siitä, kun:
Lapsen oma KIRJA Lapsen oma kirja Työkirja on tarkoitettu lapsen ja työntekijän yhteiseksi työvälineeksi. Lapselle kerrotaan, että hän saa piirtää ja kirjoittaa kirjaan asioita, joita hän haluaa jakaa
LisätiedotKuva: SXC/S. Braswell. Näky
Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena
LisätiedotToimintakalenteri. helmikuu. Iisalmen Rauhanyhdistys ry
helmikuu ma 05.02. 17:30 Päiväkerho, Iisalmi Iisalmi, Rauhanyhdistys ti 06.02. 17:30 Päiväkerho, Lapinlahti Lapinlahti, srk-talo ke 07.02. 18:00 Myyjäiset, Iisalmi Iisalmi, Rauhanyhdistys myyjäisryhmät
LisätiedotTurun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila
Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut
LisätiedotTämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
LisätiedotVuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a. syksy 2018
Vuoden tunnus: Katso, minä luon uutta. Jes. 43:19a syksy 2018 YHDESSÄ OLEMME ENEMMÄN On hyvä tietää, kuka olen. On tärkeää ja välttämätöntä on tunnistaa asioita itsestään ja omasta mielentilastaan ja tunteistaan.
LisätiedotVIVAMON VIESTI. Vivamon kannatusyhdistys ry:n jäsenlehti 2/2017
VIVAMON VIESTI Vivamon kannatusyhdistys ry:n jäsenlehti 2/2017 Kesän korvalla s. 2 Vivamon taidemaalarit s. 5 Vivamo siirtyy vilkkaaseen kesäaikaan! s. 10 Teksti Sirkku Vepsäläinen Kuva Lumomatkailu Kesän
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Samuel, Jumalan palvelija
Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
LisätiedotTervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat,
Tervetuloa rippikouluun Hakunilan seurakunnassa! Hyvät vanhemmat, Rippikoulun käyminen on merkittävä asia niin rippikoulalaisen kuin hänen vanhempiensakin elämässä. Lapsenne ottaa ison askeleen kohti aikuisuutta.
LisätiedotLATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009
LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko
LisätiedotPAASTOHARTAUDET 2017
1 PAASTOHARTAUDET 2017 Tervetuloa valmistautumaan pääsiäiseen sanan ja rukouksen äärellä, missä ja milloin sinulle sopii. Siunattua paastonaikaa sinulle! Jumala, kohotkoon kunniasi yli taivaitten, kirkkautesi
LisätiedotTAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN!
TAMPEREEN NAVIGAATIOSEURA R.Y. 1/2019 SISÄLTÄÄ VUOSIKOKOUSKUTSUN! 2 PÄÄKIRJOITUS Kommodori Heimo Valtonen Joulu on vietetty ja vuosi vaihdettu. Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Vielä on kuitenkin aikaa
LisätiedotNÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018
NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja
LisätiedotKolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015
su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,
LisätiedotEikev 5. Moos 7: 12-11: 25
1 Eikev 5. Moos 7: 12-11: 25 Hepreankielisessä sanassa eikev on hyvin paljon tarkoitusta. Ensimmäinen tarkoitus on: johdonmukainen, askel askeleelta eteenpäin. Sana eikev tarkoittaa myös kantapäätä. Kaikkivaltias
LisätiedotPYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016
1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto
LisätiedotPASTORI HARRI SAMUEL HUOVISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Lahti
1/6 PASTORI HARRI SAMUEL HUOVISEN VIRKAAN ASETTAMINEN Lahti 26.08.2012 Kristuksessa rakas veljemme, Harri Samuel Huovinen, sinun perheesi ja koko läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä VT:n sanoilla,
LisätiedotSyksy 2014 Harjavallan seurakunnassa
Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna
LisätiedotMESSU SELKOMUKAUTUS virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan. I Johdanto. 1.
MEU ELKOMUKAUTU virikemateriaalia messuun mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Alkuvirsi 2. Alkusiunaus L Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen, aamen,
LisätiedotTapanilan kirkko. Kevät 2015
Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule
LisätiedotValtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät
#ollaharauhas http://varhaiskasvatus.everwall.com/post Valtakunnalliset seurakuntien varhaiskasvatuksen neuvottelupäivät 20.-21.9.2018 Seinäjoki No heipä hei! KAIKKI: Ja laita vielä matkaan lentosuukkoja!
LisätiedotLänsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ /2006
Länsituuli 83 ry:n jäsenlehti 1/ 2005 1/2006 Kevään tunnelmia Maaliskuun alku on ollut 5-10 astetta keskilämpötilaa kylmempi, joten talvi on ollut länsirannikollakin hiihto- ja luistelusäiden puolesta
LisätiedotNäkövammaistyö Syksy 2015 Kesä
Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015
LisätiedotTERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI
TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Miten sinun pääsiäisesi meni? Vietämme tällä hetkellä kristikunnan suurinta ja merkittävintä juhlaa, pääsiäistä.
LisätiedotIlolla uuteen vuoteen!
Ilolla uuteen vuoteen! Ota kynä ja paperi. Kirjoitetaan pari juttua muistiin. Ihan yksinkertaisia juttuja, tiedät kyllä vastaukset. Selkiytetään ja kirkastetaan ja ehkä keksitään uuttakin, jotta tiedetään,
LisätiedotMAATILAN ARJEN HAASTEET. Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen
MAATILAN ARJEN HAASTEET Työterveyshoitajien koulutuspäivät Tampere 19.4.2012 Oulu 26.4.2012 Leena Olkkonen 2 MAATALOUSYRITTÄJÄ TYÖTERVEYSHUOLLON ASIAKKAANA Monenlaisessa elämänvaiheessa olevia maatalousyrittäjiä
LisätiedotTAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!
TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.
Lisätiedotry:n jäsenlehti 3/2018 Kiitos yhteisestä työstä s. 5 Matka jouluun s. 7 Jouluevankeliumi s v
ry:n jäsenlehti 3/2018 Juhlanumero 2018 Kiitos yhteisestä työstä s. 5 Matka jouluun s. 7 Jouluevankeliumi s. 10 50 v 1968 Teksti Sirkku Vepsäläinen On juhlan aika! J uhlalla en tarkoita lähestyvää adventtiaikaa
LisätiedotToimintaa elo syyskuussa 2018
Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen
LisätiedotYHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuistokeskuksen Lähitorilla heinäkuu 2017 Lauantai 1.7. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.7. Maanantai 3.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä
LisätiedotTervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.
Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi
LisätiedotJeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
LisätiedotAamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat -
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 41 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Vieraana Pertti Salmen 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 14-15 08:40 Armon kalliolla: Jumala on rakkaus 09:00 Tule Jeesuksen luo!:
LisätiedotVUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista
LisätiedotSirkka. KYLÄTIEDOTE nro 2/2014. Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n. Puheenjohtajan palsta
Mäntyranta-Honkalan kyläyhdistys ry:n KYLÄTIEDOTE nro 2/2014 Puheenjohtajan palsta Jo joutui armas aika ja suvi suloinen... Kevätkauden juhlat on pidetty: lakkiaiset ja ammattiin valmistuneet huomioitu
LisätiedotRakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat
Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Lisätiedotbab.la Sanontoja: Yksityinen kirjeenvaihto Onnentoivotukset suomi-suomi
Onnentoivotukset : Avioliitto Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Vastavihityn Lämpimät onnentoivotukset teille
LisätiedotYHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018
YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä
LisätiedotNÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019
NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2019 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille kohtaamisen paikkoja. Tutustu ja löydä oma paikkasi! Sisällysluettelo Yhteystiedot ilmoittautumiseen
LisätiedotJeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.
Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.
LisätiedotUUTISKIRJE HELMIKUU 2016
UUTISKIRJE HELMIKUU 2016 Satuhetki Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.
LisätiedotLämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne. Onnittelut kihlauksestanne ja kaikkea hyvää tulevaisuuteen!
祝 福 : 结 婚 Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Onnittelut! Toivomme teille molemmille kaikkea onnea maailmassa. Lämpimät onnentoivotukset teille molemmille hääpäivänänne Lämpimät
LisätiedotEROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
LisätiedotJumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
LisätiedotJeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
LisätiedotPääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018
Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Ilon ja valon pääsiäinen Pääsiäinen on ylivoimaisesti suurin juhlan aihe mitä voin kuvitella. Me tavoittelemme sitä ja pelkäämme, ettei se ole totta. Tässä pääsiäisen
LisätiedotAamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat -
Aamun uusinta Taivas TV7 - Viikon 39 ohjelmat - www.tv7.fi 08:00 Koputus: Satu Mäkinen Seinäjoelta 08:30 Raamattu puhuu sinulle: Apt. 13 08:40 Armon kalliolla: Vanhan testamentin 09:00 Tule Jeesuksen luo!:
LisätiedotSamuel, Jumalan palvelija
Nettiraamattu lapsille Samuel, Jumalan palvelija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
LisätiedotNettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
LisätiedotRaamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
Lisätiedot1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.
LisätiedotLöydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
LisätiedotLAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ. Avioliittoon vihkiminen
LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ Avioliittoon vihkiminen Rakkauden suojassa Vihkimisessä luvataan rakastaa toista ja sitoudutaan jakamaan elämä hänen kanssaan. Siinä on jotain ihmeellistä ja hienoa. Kirkossa voitte
LisätiedotSergei Radonezilainen -keppinukke
Sergei Radonezilainen -keppinukke - Leikkaa hahmot ja lavasteet irti - Liimaa hahmon peilikuvat yhteen pohjapaloistaan (katso mallia ruhtinashahmosta). - Taita hahmot pystyyn siten, että valkoinen pala
LisätiedotKuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12
Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin
LisätiedotVartiokylän seurakunnan kevät 2015
Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa
LisätiedotJesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
LisätiedotKaavi JOULUNAIKA 2015
Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard
LisätiedotMinun elämäni. Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, 2017
Minun elämäni Kirjoita 10 lausetta sinun elämästäsi. Voit laittaa myös kuvan. :) SANNA JANUARY 11, Nid Minä olen syntynyt Buriramissa Thaimaassa. Minun perheeni oli iskä äiskä 2 veljeä ja 2 siskoa. Minun
LisätiedotMaanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
LisätiedotNäkövammaistyö Kevät
Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.
LisätiedotTERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN
Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET ELO-SYYSKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Kesän aikana on ollut monenlaisia tapahtumia ja tilaisuuksia
LisätiedotTavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys!
Tavallisen ihmisen merkitys lastensuojelussa? Pienillä teoilla suuri merkitys! Samin teesit Vapaaehtoistoiminnan periaatteet Polku Akateemiset, kauniit ja rohkeat Kehittäminen vs. byrokratia Kiitos! Tukihenkilöiden
LisätiedotPoimintoja kesän ohjelmasta:
Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo
Lisätiedot