Kenestä Oulun tuomiorovasti?

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Kenestä Oulun tuomiorovasti?"

Transkriptio

1 s e u r a k u n t a l e h t i v u o s i k e r t a n r o 1 5 Kenestä Oulun tuomiorovasti? Timo Määttä Sivu 7 Matti Pikkarainen Sivu 8 Pauli Niemelä Sivu 9 Liitteenä Nuorten Missio Hyvä paimen suojelee ja hoitaa. Sivu 14

2 2 nro Rauhan Tervehdys 19. huhtikuuta 2007 Rauhallinen kisa tulossa Toukokuun 13. päivänä alkaa Oulun tuomiokirkossa tuomiorovastin vaali. Varsinainen äänestys jatkuu seuraavan päivän ajan. Ennakkoäänet annetaan muutamaa päivää aiemmin. Ennen valintaa ehdokkaat pitävät vaalisaarnat Oulun tuomiokirkossa. Yksi on jo pidetty, kaksi on vielä jäljellä. Yhdessä ehdokkaat esiintyvät Miesten lauantai -tilaisuudessa ja toukokuussa kerran vaalipaneelissa. Etukäteen tiedetään, että Oulun tuomiokirkkoseurakunta saa näissä vaaleissa kirkkoherrakseen teologian tohtorin ja kokeneen ammattimiehen osuipa äänten enemmistö kolmesta ehdokkaasta kenelle tahansa. Ehkäpä juuri tämä ehdokkaiden tasaväkisyys on omiaan tekemään heistä varovaisia. Jokainen näyttää luottavan siihen, että äänestäjät valitsevat tuomiorovastin aikoja sitten syntyneiden mielikuvien ja ehdokkaiden taustojen perusteella. Jos näin on, joka kerta suutaan aukaisemalla voi vain menettää ääniä. Parempi pysyä hiljaa ja antaa kannattajien miekkojen viuhua kulissien takana. Joitakin raikkaitakin tuulia näissä vaaleissa nähdään. Seurakuntayhtymän verkkosivuilla on ehdokkaiden päiväkirjat. Vaalisaarnat voi myös kuunnella samalta sivustolta. Suurta kansanjuhlaa niillä ei vaaleista silti rakenneta. Osittain se johtuu vaalijärjestelmästä. Vaikka tuomiorovasti on piispan sijainen ja osallistuu siten koko hiippakunnan asioiden hoitamiseen, hänen valinnastaan päättävät vain yhden seurakunnan jäsenet. Ei hyödytä mennä kovin suurella rahalla Rotuaarille kahvipannun ja soppatykin kanssa kansaa tavoittelemaan, koska vain joka kymmenes vastaantulija on äänioikeutettu ja heistä korkeintaan joka kymmenes käy lainkaan äänestämässä. Jotain pientä voisi silti tehdä edes näön vuoksi. Olisiko kovin kauheata ja tuomiorovastin viran arvokkuutta tahrivaa, jos ehdokkaat yhdessä astuisivat kivisistä seurakuntasaleista hetkeksi ulos päivänpaisteeseen? aatoksia muut lehdet Ihmetellä täytyy Vuodenajat ympyrässä kulkee / Ihmiset siihen toimensa sulkee / Talvi antaa unen voiman / Kevät herätyksen roiman / Kesä ajan ilakoivan / Syksy sadon roiman / Sellainen on luonnon kulku / Talvi, kevät, kesä, syksy. Tehtiinpä tuollainen laulu kerran päiväkodissa lasten kanssa. Mietittiin samalla luonnon asioita ja sitä miten ihmiset ja eläimet sopeutuvat ja elävät kunakin aikana. Keskusteltiinpa vielä, että kuinka mukavaa on kun meillä Suomessa on niin erilaisia ilmoja ja säitä vuoden aikana. Kesällä uidaan järvessä ja talvella samassa paikassa luistellaan ja hiihdetään. Pitäisiköhän laulua tulevaisuudessa tai jo nyt muuttaa, kun vuodenajat ovat menneet sekaisin? Ikkunasta ulos katsomalla ei aina oikein tiedä mitä kuuta eletään. Tänä talvena, jos nyt talvesta edes voidaan puhua, on sääkeskusteluihin tullut hieman huolestunut sävy. Onpa se vaan säitä pidellyt -toteamukset ovat saaneet syvemmän merkityksen. Tämäkö sitä kasvihuoneilmiötä nyt sitten on? Näin tavallisilla kadunmiehen tiedoilla ja järjellä varustettu tallaaja on enemmän kuin ymmällään. Nyt pitäisi osata vastuullisesti toimia ja opastaa jälkikasvuaan luonnon käytössä ja - suojelussa. Luin, että tulevan sadan vuoden aikana maapallon keskilämpötila tällä menolla nousee 2 9 astetta. Meille tänne Kärppälandiaan tulisi suunnilleen Keski-Euroopan ilmasto. Eli lunta ei talvella paljoa olisi ja kesät olisivat pitkiä. Syntyjään lappilaisena lunta paljon nähneenä täytyy myöntää, että ei tuo niin pahalta loppujen lopuksi kuulosta. Atlantin hurrikaanit ja Aasian rankkasateet tulvineen tuntuvat olevan niin kaukana meitä koskettamattomissa. Eli kun telkkarin uutiset ovat aina olleet täynnä katastrofeja, niin miten nykyiset sitten heilauttaisivat meidän mieliämme ratkaisevasti? Entä sitten keskustelut energiaratkaisuista, mitä niistä pitäisi ajatella? Ihmisiä kannustetaan lämmittämään kotejaan puulla ja sitten uutiset kertovat, että puulämmitys rasittaa ilmakehää todella paljon. Vuotosta aletaan taas rummuttaa, jotta saadaan lisää vesivoimaa. Niin mitäpä muuta arvoa voisi Koillis-Lapin ryteiköillä ollakaan? Mitäs pitäisi todellisuudessa ajatella ydinvoimasta? Tunnetusti sen rakentaminen rasittaa luontoa aika vähän, mutta kun siitä jää sitä polttoainejätettä. Pitäisikö luottaa, että insinööri keksisi ajan kanssa siihen ratkaisun? Venäjän kaasusta ja öljystä en edes uskalla mitään kommentoida! On enemmän kuin vaikea tietää mikä on totta ja miten toimia oikein. Elintasoa tulisi jokaisen alentaa ja kasvunpolitiikka lopettaa. Asioita pitäisi ajatella pari sukupolvea eteenpäin. Ja tämän olisi toimittava ja toteuduttava kaikkialla maapallolla. Huh huh, mitenkähän tässä käy? Vastarannan Kiiski Päätoimittaja Merja Heikkonen kirjoittaa Näkövammaisten keskusliiton Airut-lehdessä 11/2007, että sirukorttien yleistyminen saattaa helpottaa näkövammaisten asiointia, vaikka ongelmiakin on. Käytännön maksutilanteeseen liittyvä suurin muutos on, että jatkossa kortilla maksettaessa kassalla ei enää allekirjoiteta tositetta, vaan asiakas näpyttelee tunnuslukunsa itse maksupäätteelle. Osassa liikkeitä myös kortin syötöstä ja pankki- tai luottokorttivalinnasta huolehtii maksaja itse. Miten tästä sitten selviää näkövammainen kuluttaja? NKL on tehnyt yhteistyötä erään laitevalmistajan kanssa ja kerännyt sokeista ja heikkonäköisistä ihmisistä koostuneelta ryhmältä sekä käyttökokemuksia että parannusehdotuksia. Positiivisia kommentteja testaajilta on tullut siitä, että uudessa järjestelmässä he pääsevät eroon usein hankalaksi koetusta allekirjoituksesta, ja useimmilta näkövammaisilta näppäily sujuu, kunhan numero viisi on selkeästi merkitty. Ongelmia saattaa sen sijaan tulla kortin syötössä ja siinä, mistä tietää, milloin laite on valmis seuraavaan vaiheeseen. Pulmia saattaa ilmetä lisäksi pankki- tai luottokorttivalinnoissa. Laitteet eivät ole näppäimistöiltään standardisoituja, joten käytettävyydeltään kelvottomiakin laitteita voi markkinoille ilmaantua. Kassahenkilökunnalta tarvittaneen siis jatkossakin apua ainakin joiltain osin, vaikka esimerkiksi NKL:n kanssa yhteistyötä tekevä laitevalmistaja onkin ollut kovin kiinnostunut näkövammaisten parannusehdotuksista. Suuren yleisön tavoin on näkövammaisia ihmisiä hieman huolestuttanut se, näkevätkö muut asiakkaat tunnusluvun sitä syötettäessä. Tämän seikan tiedostaminen maksutilanteessa onkin tärkeää. Ehkäpä tässä yhteydessä näkövammasta voi olla jopa hyötyä numeroiden painelu piilossa sormituntumalla sujunee meiltä keskivertoa paremmin. Kyösti Salmijärvi, Oulu, laulava kasvattaja Julkaisija Kustantaja Levikki Aikataulu Rauhan Tervehdys ry. ISSN Perustettu 1907 Kotimaa-Yhtiöt Oy n , 17 seurakuntaa Ilmestyy torstaisin, kesällä joka toinen viikko. Päätoimittaja Janne Kankaala (08) Toimittajat Pirkko Paakki (08) Satu Kreivi-Palosaari (08) Toimisto Saila Juutilainen (08) Osoite PL 102, Oulu, Isokatu 19 B 13 Puhelin (08) Fax (08) toimitus@rauhantervehdys.suomi.net etunimi.sukunimi@rauhantervehdys.suomi.net PL 279, Helsinki Puh , faksi ilmoitusmyynti@kotimaa.fi (otsikoksi lehden nimi ja julkaisupäivä) Seija Kosunen, puh etunimi.sukunimi@kotimaa.fi Painopaikka Oulu Kaleva Ulkoasu Aija Tihinen Jakeluhuomautukset: puh Hinnat: Seurakuntatilaus 8,38 e, yksityistilaus 30,00 e Verkkojulkaisu: Ilmoitusvalmistus/vastaanotto Kotimaa-Yhtiöt Oy/Sirkka-Liisa Hänninen Ilmoitusmarkkinointi Minna Zilliacus, puh

3 Rauhan Tervehdys nro R u k o i l e n s a k r a m e n t t i h e r ä t y s t ä Jumalanpalvelusvieraiden määrä nousi monessa seurakunnassa Jumalanpalvelus on seurakuntaelämän keskus. Näkyvissä onkin, että kävijämäärissä on pitkän synkän suuntauksen jälkeen jo nousuakin. oli 2811, edellisenä vuonna 2725 (+3,2 %). Ehtoolliseen osallistui 503, edellisenä vuonna 808. (Messu on nykyisin enintään joka toinen sunnuntai.) Tiedot perustuvat niihin viime vuodesta kertoviin lukuihin, jotka seurakunnat itse toimittivat lehteen. satu kreivi-palosaari Kirkkovieraiden määrä on lisääntynyt esimerkiksi Haukiputaalla, Limingassa ja Kiimingissä. Miinusmerkkisiä lukuja saavat kirjata muun muassa Lumijoen, Tyrnävän ja Muhoksen seurakunnat. Kirkkoherra Jouni Heikkinen Muhokselta sanoo, että väkimäärän laskusta kertovat luvut ovat osittain tilastollista harhaa, koska laskutapaa on aiemmasta muutettu. Kertovat ne myös tosiasioista. Pitäisi varmaan satsata enemmän erityisjumalanpalveluksiin ja laajentaa sitä joukkoa, joka avustaa jumalanpalveluksissa, hän miettii. Meidän pitäisi saada paremmin esille myös jumalanpalveluksen sakramentaalinen luonne. Suurinta messussa on ehtoollinen, matkamiehen eväs kaikille. Minä suorastaan rukoilen sakramenttiherätystä. Muhoksella toimii tasokas kirkkokuoro ja kamarikuorokin, mutta gospeltyyppiselle musiikille olisi lisätarvetta. Limingan kirkkoherra Ilkka Tornberg huomauttaa, että kasvavien lukujen takana on Limingassa, kuten monessa muussakin Oulun lähistön seurakunnassa, lisääntynyt väkimäärä. Suhteellinen kirkossakävijöiden määrä ei silti ole lisääntynyt, vaan usein jopa vähentynyt. Olemme toki satsanneet monin tavoin messuun ja kutsuneet erityisesti muuttajia mukaan. Tupoksen toimitilojen avaaminen on myös ollut tärkeää. 115 kirkkovierasta Pudasjärvellä Pudasjärvellä oli viime vuonna 79 pääjumalanpalvelusta, joihin osallistui 9072 henkilöä. Keskimäärin kirkkovieraita oli 115. Muita jumalanpalveluksia oli 36 ja niihin osallistui 5174 henkilöä (keskimäärin 143). Yhteensä jumalanpalveluksia oli 115 ja kävijöitä Ehtoollista vietettiin 74 kertaa ja ehtoolliselle osallistui kaikkiaan 4548 henkilöä. Limingassa vietettiin päiväjumalanpalveluksia 64, joihin osallistui 5390 henkilöä (keskimäärin 84 henkilöä). Muita jumalanpalveluksia oli 21, joihin osallistui 4466 henkilöä (keskimäärin 213). Ehtoolliskirkkoja oli 32, joihin osallistui 57 henkilöä/tilaisuus. Kirkossa kävijöiden määrä lisääntyi edellisvuodesta 246:lla ja ehtoollisvieraiden määrä peräti 237:llä. Kempeleessä pääjumalanpalveluksiin osallistui 8088 henkilöä, Messu, kaiken seurakuntaelämän keskus, tarjoaa tärkeimmän matkamiehen evään kristitylle, ehtoollisen. muihin jumalanpalveluksiin 9486 henkilöä. Yhteensä osallistujia oli eli keskimäärin 134 jumalanpalvelusta kohden. Jumalanpalvelusten määrä on pysynyt samana molempina vuosina eli 61 pääjumalanpalvelusta ja 70 muita jumalanpalveluksia. Haukiputaalla pääjumalanpalveluksia oli 67, joissa osallistujia yhteensä , keskimäärin 178 osallistujaa. Ehtoollisia oli 60, ehtoollisella kävijöitä 2996 henkilöä, keskimäärin 50 henkilöä ehtoollisella. Edellisenä vuonna oli 159 kirkkovierasta pääjumalanpalvelusta kohden, eli jumalanpalveluksissa kävijöiden määrä on noussut ja ehtoolliselle osallistujien määrä pysynyt samana. 77 kirkkovierasta Oulunsalossa Oulunsalossa pääjumalanpalveluksia oli 61 (edellisvuonna 60) joissa kävijämäärä oli 4700 (edellisvuonna 4652) eli keskimäärin 77 kirkkovierasta. Muita jumalanpalveluksia oli viime vuonna 40 (edellisvuonna 51), joissa kävijämäärä oli 6347 (edellisvuonna 6454). Niissä kävi keskimäärin 159 henkilöä. Ehtoollista vietettiin 50 kertaa (edellisvuonna 45). Kävijämäärä oli 2419 eli keskimäärin 48 osallistujaa ehtoolliselle. Muhoksella oli jumalanpalveluksessa kävijöitä viime vuonna 9045, vähennystä noin 1800 henkilöä. Kävijöitä keskimäärin 98 (viime vuonna 132). Ehtoollisella kävijöitä oli 3218, jossa vähennystä 200 henkilöä viime vuoteen. Keskimäärin ehtoollisvieraita oli 40 (43). Musiikkitilaisuuksissa oli 5689 kävijää, lisäystä 700 henkilöä. Kiimingissä jumalanpalveluksia pidettiin Jäälin jumalanpalvelukset mukaan lukien 93 kertaa ja muita jumalanpalveluksia 46 kertaa eli yhteensä 139 kertaa. Jumalanpalveluksiin osallistui kaikkiaan (edellisvuonna ). Keskimääräiseksi kävijämääräksi tulee 119 henkilöä (edellisvuonna 128). Jäälin jumalanpalveluksissa on ollut noin 20 henkilöä. Ehtoolliselle osallistujien määrä palasi edellisvuosien tasolle ollen 3944 (edellisenä vuonna 3533 kävijää). Ehtoollisen viettokertoja oli saman verran kuin edellisenä vuonna eli 77. Lumijoella vähän laskua Kiitos konsertista Lumijoella pääjumalanpalveluksissa kävi 3575 (edellisenä vuonna 3765). Kävijöitä oli keskimäärin 56 jumalanpalvelusta kohden (59). Muissa jumalanpalveluksissa kävijöitä oli 771 (tilaisuuksia 4), edellisvuonna kävijöitä oli 1022 (tilaisuuksia 9). Jumalanpalveluksissa kävi kaikkiaan keskimäärin 64 henkilöä (edellisvuonna 66). Siikalatvan seurakunnassa Kestilässä pidettiin 76 jumalanpalvelusta, joissa oli 5208 kävijää. Keskimäärin 69 kävijää jumalanpalvelusta kohden. Piippolassa oli 72 jumalanpalvelusta, joissa 3880 kävijää, keskimäärin 54 kävijää. Pulkkilassa oli 72 jumalanpalvelusta, joissa 3700 kävijää, keskimäärin 51 kävijää. Pyhännällä oli 73 jumalanpalvelusta, joissa 3602 kävijää, keskimäärin 51 kävijää. Tyrnävällä jumalapalveluksiin osallistui viime vuonna kaikkiaan 8875 vierasta, keskimäärin 75 henkilöä. (Vastaavat luvut edellisenä vuonna 9392 ja 92,9). Hailuodossa osallistui päivä- ja muihin jumalanpalveluksiin viime vuonna 3013 kävijää ja edellisenä vuonna 2627, lisäystä 14,7 prosenttia. Musiikki- ja muihin tilaisuuksiin kirkossa osallistujia Postia Rauhan Tervehdys, PL 102, Oulu Kiitos Oulun tuomiokirkkoseurakunnalle, että saimme pitää gregoriaanisen laulun konsertin tuomiokirkossa palmusunnuntaina. Kiitokset myös opettajallemme ja johtajallemme Victoria Alatalolle. Vanhan musiikin kuuleminen ja laulaminen on vielä aika harvinaista, vaikka Oulussakin on useita gregoriaanista musiikkia opiskelevia ryhmiä. Vanha musiikki rakentaa ihmistä ja tuo sisäistä rauhaa. Gregoriaanisen musiikin harrastajien puolesta Mirja Mykkänen satu kreivi-palosaari Kaikissa jumalanpalveluksissa kävijöiden määrä keskimäärin vuonna 2006 (suluissa seurakunnan väkimäärä) Pudasjärvi: 124 (8773) Liminka: 116 (7380) Kempele: 134 (13 390) Haukipudas: 167 (15723) Oulunsalo: 109 (8609) Muhos: 98 (7505) Kiiminki: 119 (11 123) Lumijoki 64 (1788) Kestilä 69, Piippola 54, Pulkkila 51, Pyhäntä 51. Tyrnävä: 75 (5503) Hailuoto: 44 (887) Siikalatva 56 (5967) Rantsila 63 (1939) Entinen Siikajoen seurakunta 30 (1227) Oulu: Tuomiokirkkoseurakunta 130 (16 274) Tuiran seurakunta 67 (40 506) 81 (33 240) (18 232) Postia mielipidepalstalle Mielipidepalstalla julkaistaan lukijoiden mielipiteitä. Tekstit voi toimittaa joko sähköpostilla (janne. kankaala@rauhantervehdys.suomi. net), postitse (PL 102, OU- LU) tai faxilla puh. (08) Kirjoittajan yhteystiedot on liitettävä jokaiseen tekstiin. Toimituksella on oikeus lyhentää tekstejä tarvittaessa ja tehdä niihin otsikot.

4 4 nro Rauhan Tervehdys Jumalanpalvelukset Oulun kirkoissa Oulun tuomiokirkossa su klo 10 messu. Tuomiorovastin vaalin vaalisaarnan toimittaa toisella vaalisijalla oleva Oulun ev.-lut. seurakuntien yhteisen seurakuntapalvelun johtaja, TT, rovasti Matti Pikkarainen. Kanttorina Raimo Paaso, urkurina Maija Tynkkynen, Sofia Magdalena -yhtye. Kolehti Suomen Pipliaseuralle raamatunkääntäjien koulutusohjelmaan Etelä-Amerikassa. Messun jälkeen kirkkokahvit Keskustan seurakuntatalon alasalissa, mukana myös vaalisaarnan pitäjä. Heinätorin seurakuntatalossa su klo 12 sanajumalanpavlelus, toimittaa Jyrki Vaaramo. Karjasillan kirkossa su klo 10 messu, toimittaa Juhani Lavanko, saarnaa Lauri Seppänen, kanttorina Juha Soranta. OPKO, seurat messun jälkeen. Kolehti vähemmistökielten raamatunkääntäjien koulutusohjelmaan Etelä-Amerikassa Suomen Pipliaseuran kautta. Messun jälkeen mahdollisuus henkilökohtaiseen keskusteluun ja rukoukseen. Kastellin kirkossa su klo 10 messu, toimittaa Liisa Karkulehto, avustaa Esa Harju, kanttorina Riitta Piippo. Kolehti ks. Karjasilta. Su klo 18 messu, toimittaa Juhani Lavanko, avustaa Minna Sorvala, kanttorina Juha Soranta. Messuun kutsutaan erityisesti partiojohtajia. Kirkkokahvit. Kolehti Tansanian aids työhön Suomen Lähetysseuran kautta. Pyhän Andreaan kirkossa su klo 12 konfirmaatiomessu (laskettelu), toimittaa Kimmo Kieksi, avustaa Jukka Moilanen, kanttorina Juha Soranta. Kolehti ks. Karjasilta. Maikkulan kappelissa: Su klo 12 lastenvirsikirkko, toimittaa Virpi Sillanpää-Posio, avustaa Mari Jääskeläinen, kanttorina Riitta Piippo. Lastenvirsikirkko on musiikkipitoinen jumalanpalvelus, jossa lauletaan Lasten virsikirjan lauluja. Mukana laulamassa Ynnin poikien Junnut, johtajana Noora Kataja. Kappelilla esillä Kangaskontion päiväkodin lasten piirroksia pyhän aiheeseen liittyen. Kirkkokahvit- ja mehut jumalanpalveluksen jälkeen. Kolehti ks. Karjasilta. Su klo 15 Ysikirkko, toimittaa Virpi Sillanpää-Posio, avustaa Mari Jääskeläinen, kanttorina Riitta Piippo. Kirkkokahvit. Kaukovainion kappelissa su klo 12 messu, toimittaa Juhani Lavanko, avustaa Nina Niemelä, kanttorina Emilia Heikkilä. Kolehti ks. Karjasilta. Tuiran kirkossa: Su klo 10 messu, liturgia Pasi Kurikka, saarna Simo Juntunen, avustavat Jouni Riipinen ja Juha Kyllönen, kanttorina Heikki Jämsä. Oulun Seudun Virsikuoro. Kolehti Herättäjä- Yhdistyksen sisälähetystyöhön. Radio Dei. Su klo 18 messu, toimittaa Juha Valppu, avustaa Riitta Louhelainen, kanttorina Tommi Hekkala. Kolehti nimikkolähettityölle Suomen Lähetysseuran kautta. Ke klo 20 messu, toimittaa Petteri Tuulos, kanttorina Heikki Jämsä. Kolehti Kirkon Ulkomaanavulle. Pyhän Tuomaan kirkossa su klo 12 messu, toimittaa Harri Fagerholm, avustaa Juha Valppu, kanttorina Tommi Hekkala. Kolehti vähemmistökielten raamatunkääntäjien koulutusohjelmaan Etelä-Amerikassa, Suomen Pipliaseura ry: n kautta. Kirkkokahvit. Pyhän Luukkaan kappelissa: Su klo 10 messu, toimittaa Päivi Jussila, avustavat Anne-Mari Kyllönen ja Saila Luukkonen, kanttorina Marjo Irjala. Kolehti vähemmistökielten raamatunkääntäjien koulutusohjelmaan Etelä-Amerikassa, Suomen Pipliaseura ry: n kautta. Su klo 18 gospelmessu, toimittaa Ari Savuoja, kolehti oppilaitostyön kummioppilaalle. Iltapalatarjoilu. Pateniemen kirkossa su klo 12 sanajumalanpalvelus, toimittaa Juha Huhtala, kanttorina Heikki Jämsä. Kolehti vähemmistökielten raamatunkääntäjien koulutusohjelmaan Etelä-Amerikassa Suomen Pipliaseura ry:n kautta. Rajakylän seurakuntakodissa su klo 12 sanajumalanpalvelus, toimittaa Riitta Louhelainen, kanttorina Marjo Irjala. Kolehti vähemmistökielten raamatunkääntäjien koulutusohjelmaan Etelä-Amerikassa, Suomen Pipliaseura ry: n kautta. Oulujoen kirkossa su klo 10 messu, toimittaa Ilkka Mäkinen, saarna Paavo Moilanen, kanttorina Lauri Nurkkala. Huonesuon seurakuntakodissa su klo 12 sanajumalanpalvelus, toimittaa Ilkka Mäkinen, kanttorina Lauri Nurkkala. Kirkkokahvit. Ylikiimingin kirkossa su klo 10 messu, toimittaa Olavi Isokoski, kanttorina Leo Rahko. menot Oulussa Katso myös Hartauselämä Maakunnallinen Herättäjän päivä su Messu klo 10 Tuiran kirkossa, seurat seurakuntasalissa. Hiljaisuuden ilta ma klo 19, Pyhän Luukkaan Ilta muodostuu Raamatun teksteistä, hiljaisesta rukouksesta ja ehtoollisen vietosta. Tilaisuuden jälkeen on mahdollisuus jäädä teelle juttelemaan. Aamurukous ke klo 7.45, Pyhän Luukkaan Viikon tekstit, hiljaisuutta, yhteistä rukousta ja laulua. Oulun tuomiokirkkoseurakunta Sana elää raamattu- ja rukousilta pe klo 18, Keskustan Aamupiiri la klo 9, Oulun tuomiokirkon krypta. Osallistutaan miesten lauantaihin Keskustan seurakuntatalossa, Isokatu 17. Yksinäisyydestä yhteyteen -ilta la klo 18, Keskustan Israel-ilta su klo 14, Heinätorin Sanan ja rukouksen ilta su klo 17, Oulun tuomio Seppo Juntunen. Maarit Rajamäki, viulu. Opettajien raamattupiiri ti klo 18, Oulun tuomiokirkon krypta. Sanan ja rukouksen ilta ti klo 18, Keskustan Vierailija lähetyssaarnaaja Jean Roos opettaa sanaa ja rukoilee sairaiden puolesta, Martti Pennanen. Päiväseurat ke klo 12, Keskustan Raamattupiiri ke klo 16, Aurinkokoti, Isokatu 93. Keskiviikkoseurat ke klo 18, Oulun tuomiokirkon krypta. Arvo Alaperä. Miesten piiri ke klo 18, Heinätorin Ompeluseurat to klo 18, Intiön Raamattupiirit: Ke klo 16, Aurinkokoti, Isokatu 93. Jyrki Vaaramo. To klo 14, Keskustan Hanna-Maija Karjalainen. Rauhanyhdistyksen ompeluseurat to klo 18.30, Intiön Rauhanyhdistyksen raamattuluokka pe klo 17.30, Pyhän Andreaan Rauhanyhdistyksen kirkkoseurat to klo 19, Kastellin Juhani Pitkälä ja Matti Määttä. Rauhanyhdistyksen ompeluseurat: Pe klo 18.30, Pyhän Andreaan To klo 18, Kastellin To klo 18.30, Kaukovainion Raamattupiirit: Ti klo 12, Kastellin To klo 18, Maikkulan To klo 18, Kastellin To klo 18.30, Pyhän Andreaan Miesten raamattupiiri ke klo 18, Karjasillan Raamattu- ja keskustelupiiri ke klo 18.30, Karjasillan Tuiran seurakunta Raamattupiirit: To klo 13, Tuiran kirkko, luentosali. Vetäjänä pastori Riitta Louhelainen. To klo 15, Pyhän Tuomaan kirkko, Ystävänkamari. To klo 18, Niittyaron kerhohuone. Rauhanyhdistyksen ompeluseurat pe klo 17, Pyhän Luukkaan Kuivasjärven alue. Rauhanyhdistyksen seurat to klo 19, Pyhän Tuomaan Rauhanyhdistyksen ompeluseurat pe klo 19, Sanginsuun Rauhanyhdistyksen seurat su klo 17, Sanginsuun Miesten raamattupiiri to klo 19, Myllyojan Musiikki ja kulttuuri Kevätkonsertti ke klo 19, Oulun musiikkikeskus / Madetojan sali. Seurakuntien soittokunnan ja konservatorion puhallinorkesterien konsertti. Oulun tuomiokirkkoseurakunta Iltamusiikki la klo 18, Oulun tuomio Jyväskylän maaseurakunnan kirkkokuoro, johtaa Heikki Tynkkynen. Maatuskat lauluryhmä, johtaa Olga Kallio. Vaarit-kvartetti, johtaa Eero Verkasalo. Maija Tynkkynen urut ja piispa Olavi Rimpiläinen puhe. Kolehti Kelton koulutuskeskuksen johtajan asunnon jälleenrakentamiseen Suomen Lähetysseuran kautta. Kirjallisuuspiiri ke klo 18, Kaukovainion kappeli, ystävänkamari. Kirjat: Siiri Magga- Miettusen kirja Siirin kirja sekä Timo K. Mukan kirjat Maa on syntinen laulu ja Tabu. Kirjallisuuspiirin toiminta jatkuu syksyllä torstaisin klo Myös runoihin, aforismeihin, mietteisiin ja näytelmiin erikoistunut lukupiiri aloittaa syksyllä kokoontumisen tiistaisin kerran kuukaudessa klo Molemmat piirit kokoontuvat Karjasillan kirkolla. Piirien kirjalistat saatavissa kesäkuussa myöhemmin ilmoitettavista paikoista. Tuiran seurakunta Lähteellä-teatterin näytelmä Nokkosvihta ti klo 13, Pyhän Tuomaan Käsikirjoitus Ilmari Turja, ohjaus Esteri Alakopsa. Kahvit ja arpa 5 e yhteisvastuulle. Yhteisvastuumatinea su klo 17, Myllyojan Kansallisromanttista musiikkia esittää Oulujoen kirkon kamarikuoro sekä yksinlaulua Sirkka Rautakoski ja Anu Kunnari, säestys Taru Pisto, runolausuntaa Sari Kokkonen. Kahvitarjoilu yhteisvastuulle. Veteraanipäivän sävelhartaus pe klo 19, Oulujoen Kolehti yhteisvastuulle. Diakonia Yhteinen seurakuntapalvelu KUULOVAMMAISET: Raamattupiiri ma klo 13, Palvelukeskus Runola. Kuurojen lähetyspiiri ma klo 17.30, Kuurojen yhdistys. Lasten paikka ma klo 17.30, Kuurojen yhdistys, Koskitie 19. Aabrahamin poppoo ti klo 13.30, Öbergin talo. KEHITYSVAMMAISET: Varttuneiden kehitysvammaisten porinapiiri ti klo , Heinätorin Kehitysvammaisten keskustelukerho ti klo , Heinätorin Perheilta ke klo , Hietasaaren kaupunkileirikeskus. Kehitysvammaisille perheineen. Sauna, ruokailu ja ohjelmaa. Ruokailu maksullinen, ilmoittaudu p NÄKÖVAMMAISET: Näkövammaisten raamattu- ja keskustelupiiri to klo , Öbergin talo. Diakoniakeskuksen alakerran ryhmätilassa. Näkövammaisten kirkkopyhä su 6.5. klo 10, Hintan Messun jälkeen ruokailu ja päivätilaisuus. Mukana rovasti, kirkkohalli- Kirkot Toimipaikat Tuomiokirkko Kirkkokatu Karjasillan kirkko Nokelantie 39 Kastellin kirkko Töllintie 38 Maikkulan kappeli Kangaskontiontie 9 Pyhän Andreaan kirkko Kaakkurinraitti Kaukovainion kappeli Hiirihaukantie 6 Tuiran kirkko Myllytie 5 Pyhän Tuomaan kirkko Mielikintie 3 Pyhän Luukkaan kappeli Yliopistokatu 7 Pateniemen kirkko Taskisentie Oulujoen kirkko Pappilantie 69 Ylikiimingin kirkko Kirkkotie Heikkilänkankaan seurakuntakoti Kyytipojantie 2 Heinätorin seurakuntatalo Aleksanterinkatu 71 Hietasaaren kaupunkileirikeskus Hietasaarentie 19 Hintan seurakuntatalo Hintantie 89 Huonesuon seurakuntakoti Leväsuontie 19 Hönttämäen seurakuntakoti Ruotukuja 1 Intiön seurakuntakoti Intiönpolku 2 Kaakkurin toimintakeskus Sarasuontie 5 Keskustan seurakuntatalo Isokatu 17 Koskelan seurakuntakoti Koskelantie 86 Kuivasjärven seurakuntakoti Karppalantie 6 Lämsänjärven kaupunkileirikeskus Hiihtomajantie 2 Myllyojan seurakuntatalo Koivumaantie 2 Niittyaron seurakuntakoti Purjehtijantie 4 Rajankylän seurakuntakoti Tervakukkatie 2 Saarelan seurakuntakoti Poolakuja 1 Sanginsuun seurakuntakoti Sanginsuuntie 59 Toppilan monipalvelukeskus Paalikatu 19 Vanha pappila Isokatu 17 Vanha pappila, Ylikiiminki Harjutie 5 Ylikiimingin seurakuntatalo Harjutie 5 Öbergin talo, Diakoniakeskus Kirkkokatu 5

5 Rauhan Tervehdys nro tuksen vammaistyön sihteeri Ari Suutarla. Ruokailun takia ilmoittautumiset mennessä p PÄIHDETYÖ: Naistenryhmä pe Vasamolla. Ilmoittautuminen ryhmissä. Raamattupiiri ti klo 13, Diakoniakeskus. Ystävän kammari ti klo 12, Kaukovainion Omaishoitajien vertaistukiryhmä ke klo 12, Kaukovainion Vieraana dementiakoordinaattori Paula Ylikulju dementiayhdistyksestä. Diakoniapiirit: Ma klo 16.30, Kaukovainion Ke klo 15, Maikkulan Tuiran seurakunta Raamattupiiri to klo 18, Rajakylän Työttömien ateria ti klo 12, Rajakylän Käsityöryhmä ti klo 14, Rajakylän Diakoniapiirit: Madekosken diakoniapiiri to klo 12, Matti ja Tatiane Akkasella, Kotarannantie 8. Lapinkangas-Sanginsuun diakoniapiiri ti klo 12, Sanginsuun Lähetys Lähetyssoppi to klo 10 14, Keskustan seurakuntatalo, alasali. Oulun tuomiokirkkoseurakunta Lähetyspiiri ke klo 14, Oulun tuomiokirkon krypta. Kaukovainion lähetyspiiri ke klo 18. lähetyspiiri kokoontuu Maakotkantie 16:ssa. Tuiran seurakunta Lähetyspiiri ma klo 16.30, Tuiran Lähetys- ja raamattupiirit: Ma klo 18.30, Oulujoen kirkko, sakasti. Ma klo 18, Myllyojan seurakuntatalo, ystävänkamarissa. Ma klo 18.30, Hintan seurakuntatalo, väliaikaistila. Ke klo 14, Madekoskella kodeissa. Lapset ja lapsiperheet Oulun tuomiokirkkoseurakunta Pyhäkoulu su klo 12, Makasiininkadun kerhohuone. Päiväkerho ma ja to klo 12, Heinätorin Perhekerhot: Ke klo 10, Heinätorin To klo 10, Intiön Perhekerhot: Ma klo 10, Kaakkurin toimintakeskus. Ke klo 9.30, Kaukovainion Ke klo 9.30, Kastellin Ke klo 9.30, Maikkulan Ke klo 9.30, Karjasillan Ke klo 10, Pyhän Andreaan Pyhäkoulut: Su klo 12, Maikkulan kappeli ja Kaukovainion To klo 14.30, Pyhän Andreaan Iltapäiväkerholaisille ja kaikille 7-8-vuotiaille. Tuiran seurakunta Koko perheen pikkukirkko su klo 15, Koskelan Kirkko-, mehu- ja leikkihetki. Tule perheesi ja rakkaittesi kanssa levähtämään. Pyhäkoulut: Su klo 10, Pyhän Luukkaan Jumalanpalveluksen saarnan aikana. Su klo 12, Niittyaron seurakuntakoti ja Rajakylän Su klo 15, Kuivasjärven Perhekerhot: Ke klo 9.30, Koskelan seurakuntakoti, Kuivasjärven seurakuntakoti, Toppilan monipalvelukeskus, Pateniemen kirkko, Rajakylän seurakuntakoti ja Pyhän Tuomaan To klo 9.30, Pyhän Luukkaan Perheiden pikkukirkko su klo 14, Myllyojan Riitta Kentala ja Sirpa Karjalainen. Talvikankaan perhekahvila ti klo 9.30, Talvikankaan monitoimitalo, nuorisotila. Pyhäkoulut: Su klo 12, Hintan seurakuntatalo ja Myllyojan Ke klo 18, Heikkilänkankaan Perhekerhot: Ke klo 9.30, Hintan seurakuntatalo, Sanginsuun seurakuntakoti, Myllyojan seurakuntatalo, Huonesuon seurakuntakoti, Saarelan seurakuntakoti ja Heikkilänkankaan To klo 9.30, Hönttämäen Ylikiimingin alue: Perhekerho to klo 10, Ylikiimingin vanha pappila. Yhdessäoloa ja kahvittelua. Varhaisnuoret Varhaisnuorten vakituisesti kokoontuvat kerhot löydät osoitteesta Nuoret Nuortenilta ÜberÖberg ke klo 18 20, Öbergin talo. Hyvä paimen Mitä tästä vertauksesta voisimme oppia tämän päivän Oulussa? Mikä on oma roolini? Kirkkopäivät Turussa Ohjelmaa myös nuorille. Hinta 40 e. Mukaan sopii 40 ilm. järjestyksessä. Lisätietoja Ilm. viim fi/tapahtumakalenteri tai p. (08) Ysikirkko su klo 15, Maikkulan Tervetuloa ysiluokkalaiset ystävien ja perheen kanssa. Kokoonnumme messuun rippikoulumuistelon merkeissä ja laulamme mm. nuorten punaisen veisukirjan lauluja. Messun jälkeen kirkkokahvit. Cafe Andreas -nuortenilta ti klo 18, Pyhän Andreaan Vapaata oleilua, kahvittelua, laulua, pelejä ja mahdollisuutta rauhoittua sanan ääreen arjen keskellä. Nuortenilta ke klo 18, Maikkulan Tervetuloa jutustelemaan ja pelailemaan! Purtavaa myös tarjolla. Nuortenilta to klo 18, Kastellin kirkko, alakerta. Jutustelua ja purtavaa. Tuiran seurakunta Nuorten raamattupiiri pe klo 19, Kuivasjärven Avoimet ovet (avarit). Pelejä, mukavia ihmisiä ja pientä tarjoilua: Ma klo 20, Hintan Ti klo 19, Sanginsuun Ke klo 19, Hönttämäen To klo 19, Saarelan To klo 19, Heikkilänkankaan Opiskelijat ja nuoret aikuiset SLEY:n ilta pe klo 18.30, Heinätorin OPKOn ilta la klo 19, Öbergin talo. Kirkko ja sen rakentajat I Pietari, Lauri Seppänen. Gospelmessu su klo 18, Pyhän Luukkaan Sarastus-kuoro, toimittaa Ari Savuoja, iltapalatarjoilu. Kansanlähetyksen Kolme kohtaamista -ilta ma klo 18.30, Lähetyskoti, Torikatu 9 A 32. Lähetystyö Saksassa, Ulla Mäkinen. Sarastus-kuoron harjoitukset ma klo 19, Öbergin talo. Huomaa poikkeuksellinen ajankohta. Johtaa Noora Kataja p Lutukan raamattupiiri ti klo 16, yliopiston Tellus-kirjasto. Luonnontieteen opiskelijoille. Evankelisten opiskelijoiden ilta ke klo 18.30, Pyhän Luukkaan Ruumiillisuus, sielullisuus ja hengellisyys, Ari Savuoja. Körttiopiskelijoiden iltamat to klo 19, Pyhän Luukkaan Näkökulmia lähetystyöhön, lähetyssihteeri Ulla Mäkinen. Rauhan Sanan ilta to klo 19, Koulukatu 10 C. Kristittyjen yhteys, Mikko Himanka. Seniorit Oulun tuomiokirkkoseurakunta Hopealanka ma klo 13, Heinätorin Seurakuntakerho ke klo 13, Domus Botnican kerhohuone. Tarinatupa ke klo 13, Intiön Toiminta- ja keskustelukerho to klo 10.30, Heinätorin Raksilan kerho to klo 12, Kajaanintie 1. Vanhuslinja ke klo 9 11 puh Vanhuksille suunnattu puhelinpäivystys. Eläkeläisten kerhot: Ma klo 12.30, Maikkulan Ti klo 12, Pyhän Andreaan To klo 13, Kastellin To klo 13.30, Karjasillan Tuiran seurakunta Seurakuntakerhot: Ti klo 14, Kangastien Palvelukeskus. Kerhossa hartaudellista ohjelmaa ja kahvitarjoilu. To klo 13.30, Palokan Palvelukeskus. Senioreiden laulupiiri ke klo 12.30, Pyhän Tuomaan Yhteislaulua ja kahvit. Seurakuntapiiri to klo 13, Pyhän Tuomaan Seurakuntapiirit: Ma klo 10, Hintan väliaikaistilat, Hintantie 89. Ma klo 11, Sanginsuun Ma klo 13, Saarelan Palvelukoti. Ti klo 12, Huonesuon To klo 12, Ollilassa, Laukkalantie 6. To klo 13, Myllyojan To klo 14, Metsolan Hovi, Mäkituvantie 1. Ikäihmisten kuntopiiri ma klo 19, Huonesuon Martantupa ti klo 12.30, Myllyojan Ylikiimingin alue: Maanantaikuoro ke klo 10, Ylikiimingin Seurakuntakerho to klo 12, Kati Riipisellä, Sinirannantie 30. Kokoontuminen seurakuntatalolle lähtöä varten klo Leirit ja retket Kaikenikäisten leiri kaukovainolaisille Rokuan leirikeskus. Yhteyttä toisiimme ja yhteyttä Taivaan Isään. Ohjelmaa myös lapsille. Hinnat: 25 e aikuinen, 18 e 4 18 v, alle 4 v ilmainen. Hinta sis. matkat, täysihoidon ja vakuutuksen srk: n jäsenille. Ilm mennessä p. (08) Lisätietoja Vesa Pöyhtäri, tai Heidi Karvonen, Tampereen retki vuotiaille. Käymme Pandan tehtaanmyymälässä, Tampereen YLE/TV2:n televisio-studiolla ja pukuvarastossa, Amurin työläismuseokorttelissa, Särkänniemessä ja jumalanpalveluksessa. Majoitus ja ruokailu Tampereen seurakuntien leirikeskuksessa. Retken hinta 120 e (sis. matkat, majoitus, ruokailut, sisäänpääsymaksut sekä vakuutus Oulun ev.-lut. seurakuntien jäsenille). Retkelle otamme 45 ilm.järjestyksessä. Ilm. viim (08) Äiti-tyttöleiri , Juuman leirikeskus. Lähtö pe klo 17 linja-autoaseman tilausajolaiturilta ja paluu samaan paikkaan su klo 19. Vietämme aikaa yhdessä ulkoillen ja askarrellen. Vierailemme myös Kuusamon suurpetoeläinkeskuksessa. Leirin hinta 42 e/aikuinen, 33 e/4-18-v, alle 4-v lapset ilmaiseksi. Hintaan sisältyy täysihoito, matkat, suurpetoeläinkeskuksen pääsymaksut sekä vakuutus Oulun ev.-lut.seurakuntien jäsenille. Etusijalla Karjasillan seurakunnan jäsenet. Ilmoittautuminen Virpi Sillanpää- Posiolle mennessä p Kuorot ja yhdistykset Oulun tuomiokirkkoseurakunta Tuomiokirkkokuoron harjoitus to klo 17, Keskustan Oulun seudun virsikuoron harjoitukset ma klo 18, Kaukovainion Kastellin kirkkokuoron harjoitus ma klo 18.30, Kastellin TervasCanto-kuoron harjoitus ti klo 17.30, Kaukovainion Mieskuoro Weljet ti klo 18.30, Kastellin Karjasillan kirkkokuoron harjoitukset ke klo 18, Karjasillan Tervetuloa, myös uudet laulajat! Pyhän Andreaan lapsikuoron harjoitukset to klo 16, Pyhän Andreaan Maikkulan tenavakuoron harjoitukset to klo 16.30, Maikkulan Maikkulan lapsikuoron harjoitukset to klo 17.30, Maikkulan Lapsikuoroharjoitukset ma klo 16.45, Myllyojan Kirkkokuoroharjoitukset ke klo 18, Myllyojan Ylikiimingin alue Lapsikuoro to klo 17, Ylikiimingin Kirkkokuoro to klo 18.30, Ylikiimingin Muut menot Vapaaehtoisten koulutuspäivä su klo 10, Pyhän Luukkaan Kouluttajana pastori Päivi Jussila. Aiheena Ylitse kaikkien rajojen? Muutosvastarinta ja muutosvoima minussa ja kirkossa. Aloitamme messulla jonka jälkeen on ruokailu, sekä aiheen alustus ja työskentely. Ruokailua varten ilmoittautumiset YSP:n toimistoon p. (08) Päivä on maksuton. Lisätietoja Anne-Mari Kyllöseltä p ja Saila Luukkoselta p Akkuna Sanasta Maailmaan su klo 16, Hintan Katso erillinen ilmoitus. Puuhakerho ma ja ke klo 9, Intiö, hautausmaan huoltorakennus. Kivikerho ti klo 10, Pyhän Tuomaan Fransupiiri ti klo 12, Myllyojan Kirkkotekstiilipiiri ke klo 18, Kaukovainion Edessäsi kokonaisena - Naisten ilta to klo 18, Karjasillan Teemana Kuin kuvastimesta katsomisesta, itsensä ja toisten näkemisestä, hyväksymisestä ja katseen alla olemisesta. Tarjolla pieni iltapala. Tuomiokirkko: Jouni Kullervo Takkinen ja Sanni Tellervo Tornberg. Tuira: Janne Petteri Höttönen ja Annu Maarit Härkönen, Hannu Ahti Armas Barsk ja Sanna Kristiina Malinen, Erkki Tapani Vähä ja Marita Pauliina Laurila, Keijo Antero Erkkilä ja Minna Marika Vehviläinen, Janne Pekka Tikka ja Kati Karjalainen. Karjasilta: Jani Petteri Nurminen ja Pia Kristiina Räisänen, Marko Tapani Tuunanen ja Hanna Maria Tiainen, Benjamin Negrin Cruz ja Terhi Maarit Tervo, Teemu Juhani Olavi Lyöri ja Heidi Susanna Jääskeläinen, Antti Johannes Kujala ja Maija Karoliina Mikkonen, Harri Johannes Ruonakoski ja Sanna Pauliina Vahlroos. Oulujoki: Juha Veikko Koistinaho ja Tarja Anneli Akujärvi, Juho Antero Parkkinen ja Minna-Liisa Kangas, Pauli Aleksi Jussila ja Sara Anna Emilia Halonen, Jukka Matti Klemetti ja Sanna Marika Koivunen, Antti Sakari Turkka ja Kirsi Marja Kauma. Tuomiokirkko: Sini Aino Elina Harju, Joonatan Juho Sakari Laitala, Ilmari Eelis Rantanen, Noa Oliver Lindén. Karjasilta: Enna Martta Lumia Anttila, Noa Paul Oskari Illikainen, Senni Maarit Emilia Järvelä, Lotta Tilda Amalia Karttunen, Tuukka Onni Tapio Kestilä, Jenna Marja Johanna Koistinen, Sampo Vilho Valtteri Koppström, Hertta Ruusuliisa Leikas, Emilia Nea Rosanna Mattila, Aleksi Kasper Eemeli Mäkelä, Ilari August Nurminen, Meri Maija Malena Ruuskanen, Petra Kaisa Juulia Tauriainen, Isla Olivia Viljamaa, Eeli Iisak Julius Kainulainen, Matilda Hilkka Inkeri Junttila, Veera Annika Henttunen, Kiira Helmi Elviira Kaakkuriniemi, Tiina Anni Maria Karjalainen, Henni Tuulia Ojala, Kiia Anne- Mari Pikkarainen, Thilda Ellen Aurora Säkkinen, Ella Vilja Karoliina Makkonen. Tuira: Sofia Helmi Katariina Haapakoski, Joni Antti Johannes Haimi, Toivo Tapio Hannula, Luka-Mikael Olavi Lakkala, Linnea Annika Lehto, Konsta Elmeri Loukusa, Topias Aatu Oskari Ojalehto, Eemil Aukusti Puroila, Nuutti Amadeus Saukkonen, Aamos Ilmari Törmänen, Oliver Jack Juhani McBeth, Hertta Eliina Harju- Könnö, Pietari Eemil Leonard Koivula, Petja Mikael Koskenkari, Sohvi Kanerva Krapu, Ronja Elisabet Lohilahti, Ukko-Pekka Eerikki Mielityinen, Aleksi Mikael Mustalampi, Marine Ellen Aurora Mäkelä, Kia Iina Amalia Niskanen, Aija Petra Aurora Ojala, Emilia Aino Johanna Palosaari, Tiia Marika Pellikka, Maria Adele Karoliina Päätalo, Sanni Henriikka Räihä, Josefia Aurora Seppä, Juho Reino Aukusti Barsk. Oulujoki: Jaakko Antero Huotari, Karlos Oliver Kesti, Jonatan Paavo Juhani Kinnunen, Aada Lahja Aurora Manninen, Pieta Anni Maria Pohjola, Isla Eerika Saartoala, Juho Otto Aukusti Vimpari, Urho Valtteri Kilpivaara, Julia Pinjaliina Karppinen, Elli Liisa Justiina Oja, Tomi Tuomas Ylilehto. Tuomiokirkko: Jouni Veli Kullervo Kontiokari 51 v, Pauli Olavi Mikael Kurkela 76 v, Lauri Petteri Jounio 87 v, Edith Helmi Hellman s. Hilli 84 v. Karjasilta: Maria Eliina Tervo s. Pulkkinen 77 v, Erkki Nikolai Isoaho 72 v, Sulo Matias Vainio 86 v, Seppo Juhani Kahila 57 v, Martta Heleena Pihlaja s. Mertala 66 v, Helvi Elisabet Huikuri s. Laari 86 v, Esko Antero Luoto 62 v, Eila Johanna Koskenkorva s. Jurvelin 80 v, Eeva-Liisa Saaristo s. Tausta 55 v. Tuira: Aili Marjatta Jauhojärvi s. Kokko 76 v, Aino Maria Heikkuri 53 v, Aune Ingrid Konttinen s. Pesola 94 v, Toivo Johannes Lampinen 94 v, Ville Tapani Ikonen 27 v, Katri Eliina Eräjoki s. Autio 82 v, Matti Aarne Jokikokko 85 v, Anna Liisa Mustonen s. Myllyoja 82 v, Kalle Ilmari Rusanen 89 v, Jorma Olavi Lukkari 58 v, Hilda Katariina Tamminen s. Toppi 94 v. Oulujoki: Väinö Einari Kääriä 96 v, Arvo Alvar Tornio 83 v.

6 6 nro Rauhan Tervehdys Oulun tuomiokirkossa la klo 18 Jyväskylän maaseurakunnan kirkkokuoro johtaa Heikki Tynkkynen Maatuskat lauluryhmä johtaa Olga Kallio Vaarit kvartetti johtaa Eero Verkasalo Maija Tynkkynen urut piispa Olavi Rimpiläinen puhe Kolehti Kelton koulutuskeskuksen johtajan asunnon jälleenrakentamiseen Suomem Lähetysseuran kautta Sunnuntaina Yhteisvastuumatinea Myllyojan seurakuntatalossa klo 17. Kansallisromanttista musiikkia esittää Oulujoen kirkon kamarikuoro, sekä yksinlaulua Sirkka Rautakoski ja Anu Kunnari, säestystaru Pisto. Runolausuntaa Sari Kokkonen. Kahvitarjoilu yhteisvastuun hyväksi. Tiistaina Lähteellä-teatterin näytelmä Nokkosvihta Pyhän Tuomaan kirkolla klo 13. Käsikirjoitus Ilmari Turja, ohjaus Esteri Alakopsa. Kahvit ja arpa 5 e yhteisvastuulle. Mikko goes to Heaven esiintyy Cross Cafessa Perjantaina Cross Cafessa, Isokatu 11, kuullaan Mikko goes to Heaven -yhtyettä akustisena duona. Yhtye aloittaa esiintymisen kello 21. Paikalle kannattaa tulla ajoissa, sillä tilaa ja paikkoja on rajoitetusti. Liput tilaisuuteen maksavat kaksi euroa. Etnorockia soittava Mikko goes to Heaven täyttää tänä vuonna kymmenen vuotta. Cross Cafessa yhtyeestä ovat mukana Mikko Nikula ja Sami Asp. Cross Cafe on avoinna klo Kolme kohtaamista+ -illat tarjoavat sinulle Jumalan Sanaa, musiikkia, mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin ja tuhdin annoksen ruokaa. Tervetuloa! Kuntouttavaa päivätoimintaa Caritas-kodissa Raamatun ja lähetyksen iltapäivä sunnuntaisin klo Hintan seurakuntatalo Hintantie 89 Ohjelmaa lapsille ja varhaisnuorille Näin kelpaan Jumalalle raamattuopetus Tapio Pokka Uskon mutta mihin? 6.5. raamattuopetus Liisa Kingma Olenko Jumalan lapsi? raamattuopetus Raimo Lappi Vapaa kristitty ja Hengen hedelmät raamattuopetus Hannu Kippo ehtoollinen Ilkka Mäkinen Järjestäjät: Kansanlähetys Kylväjä SLEY, Kotona asuville ikääntyneille Oulujoen seurakunnan jäsenille. Toiminta toteutetaan kahtena päivänä (klo ). Hinta 30 e. Ohjelmassa mm. ryhmätoimintaa, yksilöllisiä hoitoja, aamupala, lounas, kahvi sekä kuljetus kotoa. Tavoitteena - toimintakyvyn ylläpitäminen ja edistäminen - omatoimisuuden tukeminen - arjen piristäminen - uusiin ystäviin tutustuminen Ilmoittautumiset 4.5. mennessä oman alueen diakoniatyöntekijälle: Maanantaisin klo 9 10 Anna-Maija Sälkiö Maanantaisin klo 9 11 Eija Röning Ulla-Maija Ruotsalainen Anu Fedotoff Tiistaisin klo 9 10 Kati Riipinen (Ylikiiminki) Järjestäjinä LC Oulu/Oulujoki, LC Ylikiiminki ja.

7 Rauhan Tervehdys nro Kenestä Oulun tuomiorovasti? Timo Määtän penkkiurheiluharrastuksessa jääkiekon seuraaminen on ollut talven ykköslaji. Tässä odotellaan SM-liigan kolmannen finaaliottelun alkamista. Timo Määttä Ylivieskan seurakunnan kirkkoherra, TT, rovasti Henkilötiedot? Lapsuuskotini oli Varsinais-Suomessa, Raisiossa. Koin pappisviran omaksi kutsumuksekseni, ja opiskelujen jälkeen sain pappisvihkimyksen Turussa vuonna Marja-puolisoni on ammatiltaan diakonissa, ja olemme kulkeneet yhteistä matkaa avioliitossa lähes 30 vuotta. Perheessämme on viisi lasta, joista vanhimmat, Kaarina ja Helena, ovat työssä Helsingissä. Juhani opiskelee Oulussa. Kahdesta vielä kotona olevasta Marjaana on tämän kevään abiturientti ja Johanna-kuopuksemme lopettelee ala-asteen viidettä luokkaa. Miksi päätit hakea juuri tähän virkaan? Pitkään samassa virassa palvelleena uudenlaiset haasteet kiinnostavat. Oulussa avautunut virka tuntui kiinnostavalta, osaltaan siksi, että toimin vuosina tuomiokapitulin pappisasessorin tehtävissä. Herramme johdatusta pyydellen olen kyselemässä, olisiko 30 vuoden seurakuntatyökokemukselleni käyttöä tuomiorovastin virassa. Mihin asioihin tarttuisit ensimmäiseksi tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherrana? Paikkakunnan ulkopuolelta tulevana olisi perehdyttävä aluksi seurakuntaan ja seurakuntalaisiin lähtien liikkeelle keskusteluista työntekijöiden ja luottamushenkilöiden kanssa, samoin seurakuntayhtymän toimintaan. Tämän lisäksi olisi tutustuttava myös seurakunnan toimintaympäristöön ja sidosryhmiin. Myös paikalliset toimintatavat vaatisivat selvittämistä. Uudessa ympäristössä taustojen hyvä tuntemus antaa pohjan työlle ja tarkemmalle oman toiminnan suunnittelulle. Kuulutko mihinkään herätysliikkeeseen? En voi sanoa mitään herätysliikettä erityisesti omaksi herätysliikkeekseni. Mitkä suuntaukset ovat vaikuttaneet ajatteluusi? Olen kasvanut kodissa, jossa elettiin vanhoillislestadiolaisuudesta luvulla haarautuneen lestadiolaisen suunnan hengessä. Opiskeluaikanani olin mukana Kansan Raamattuseuran toiminnassa. Nämä kaksi hengellistä viiteryhmää ovat vaikuttaneet omaan elämääni ja myös omaan ajatteluuni. Millaista johtajuutta toisit tuomiokirkkoseurakuntaan? Johtajuuden yhtenä keskeisenä lähtökohtana korostan valmiutta avoimeen vuorovaikutukseen ja keskusteluun. Johtajan tehtävänä on ottaa ja kantaa hänelle kuuluva vastuu, mutta osata myös jakaa osavastuuta muille. Johtajan tehtävänä on muistuttaa seurakunnan toiminnan linjasta ja pitää huolta sen noudattamisesta. Ihmisten johtamisessa pyrin luottamuksellisuuteen ja ihmisläheisyyteen. Kuinka tuomiokirkkoseurakunnan jäsen pelastuu? Uskomalla Jeesukseen Kristukseen omana Vapahtajanaan ja syntiensä sovittajana. Kuinka olisit uudessa tehtävässä yhteydessä seurakuntalaisiin? Koen henkilökohtaisen yhteyden seurakuntalaisiin tärkeänä. Parhaat kohtaamistilanteet syntyvät mielestäni siellä, missä ihmiset eri elämäntilanteissaan liikkuvat sekä arjen keskellä että juhlatilanteissa. Miten vahvistaisit maallikkojen asemaa seurakunnassa? Omassa seurakunnassani olen saanut hyviä kokemuksia maallikkojen osallistumisesta muun muassa vuotuiseen toiminnan suunnitteluun sekä seurakunnan toimintastrategian laatimiseen. Nämä kokemukset ovat vahvistaneet omaa käsitystäni maallikkovoimista seurakunnan merkittävänä voimavarana sekä projektiluonteisissa tehtävissä että pitempikestoisessa vapaaehtoistyössä. Koen vapaaehtoisvoimien kutsumisen työhön erääksi tärkeäksi haasteeksi meille seurakunnan työntekijöille. Kyse on myös asennoitumisesta: tämä työ on yhteistä työtä! Nähtäisiinkö sinua koskaan heavy-messun liturgina? Messu on itselleni erityisesti hiljentymisen ja rukouksen paikka, jossa musiikilla on hyvin tärkeä rooli. Minun on hyvin vaikea yhdistää heavy-musiikkia tähän kokonaisuuteen ja näin ollen myös toimimiseeni messun liturgina. Suomen ev.-lut. kirkon tulevaisuus? Näen kirkon piirissä huolestuttavina asioina maallistumisen merkkejä, mitä kuvastaa muun muassa kirkosta eroamisen kasvu. Yhteisöllisyyden hengen väheneminen yhteiskunnassa heijastuu myös kirkon elämään ja haastaa yhä enemmän lähimmäisyyden sanoman kuuluttamiseen. Toisaalta on muistettava, että Kristuksen kirkko on elänyt ja jatkuvasti elää Herransa varassa. Tämän muistaminen velvoittaa uskollisuuteen Jumalan sanalle ja rukouksen esillä pitämiseen. Lempivirtesi? Yksi lempivirsistäni on virsi 276 Jeesuksesta laulan, joka ilmaisee mielestäni hyvin kristillisen uskomme keskeisen sanoman. Kun tämän virren sanoma on mielessä, on hyvä ja turvallista kulkea elämässä eteenpäin. Julkaisujasi? Sinne, missä hätä on suurin. Lakisääteinen diakoniatyö Kalajoen rovastikunnassa (väitöskirja) Ensimmäisellä vaalisijalla oleva Timo Määttä piti vaalisaarnan Saarnateksti on luettavissa osoitteessa Tuomiorovastin vaali Oulun tuomiokirkossa klo ja klo Ennakkoäänestys klo 9-18 kirkkoherranvirastossa, Isokatu 11 A. Äänioikeutettuja ovat tuomiokirkkoseurakunnan jäsenet, jotka saavat ilmoituksen äänioikeudestaan postitse.

8 8 nro Rauhan Tervehdys Kenestä Oulun tuomiorovasti? Talven hiihtokelit ovat ohi, kesän pallokentät vielä odottavat on aikaa istahtaa lapsuuden maisemissa. Matti Pikkarainen Oulun ev.-lut. seurakuntien yhteisen seurakuntapalvelun johtaja, TT, rovasti Henkilötiedot? Olen 53-vuotias avojalkainen oululainen pappi. Olen naimisissa Pellosta kotoisin olevan Maija-Liisan (s. Mäkituomas) kanssa ja meillä on kolme aikuista lasta. Vaimoni työskentelee Oulun kaupungin palveluksessa keskustan terveysasemalla vs. osastonhoitajana. Olen tehnyt lähes koko virkaurani Oulussa. Vain vuodesta 1986 vuoteen 1995 olin Oulun hiippakunnan tuomiokapitulin palveluksessa, jossa vastuualueina olivat aikuiskasvatus, luottamushenkilökoulutus ja viimeisinä vuosina myös diakonia. Harrastan liikuntaa sekä liikkujana että aktiivisena seuraajana. Lisäksi metsästän syksyisin ja luen läpi vuoden. Miksi päätit hakea juuri tähän virkaan? Olen sielultani pappi, ja tämä virka avaisi minulle tien sellaiseen pappistehtävään, jossa osaamiseni ja kokemukseni voisivat hyödyttää monia. Jos minut valittaisiin, se merkitsisi myös sitä, että jättäisin politiikan ja keskittyisin tuomiorovastin tehtäviin. Minulla on noin kolmen vuosikymmenen kokemus työstä kirkon eri tehtävissä. Aloitin virkaurani tuomiokirkkoseurakunnassa seurakuntapappina ja sen jälkeen toimin korkeakoulupappina ja hiippakunnan tuomiokapitulissa. Viimeiset vuodet olen johtanut Oulun seurakuntayhtymän yhteisiä hengellisiä tehtäviä. Katson, että kokemukseni ja osaamiseni ovat kasvattaneet minua kohtaamaan edessämme olevat kirkon hengelliset ja toiminnalliset haasteet ja haluan osaltani olla kohtaamassa noita haasteita. Mihin asioihin tarttuisit ensimmäiseksi tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherrana? Luonnollisesti ensimmäinen tehtävä on yhdessä työntekijöiden kanssa perehtyä seurakunnan toimintaan ja sen nykyisiin kehittämissuunnitelmiin. Oma huoleni tällä hetkelle keskittyy erityisesti siihen, että yhä useampi ihminen eroaa kirkosta todeten, että kirkolla ei ole heidän elämälleen annettavaa. Tämän viestin tulee johtaa seurakuntaa pohtimaan toimintaympäristönsä ja oman toimintansa suhdetta. Kirkon tulee elää maailmassa mutta ei maailmasta. Kuulutko mihinkään herätysliikkeeseen? Herännäisyys on lähellä sydäntäni. Mitkä suuntaukset ovat vaikuttaneet ajatteluusi? Teologisesti Luther ja hänen ajattelunsa ovat keskeisiä ajattelun rakennuspuita. Toisaalta myös pitkäaikainen opettajani Tuomo Mannermaa ja hänen ekumeeninen pohdiskelunsa ovat rikastuttaneet omaa ajatteluani. Yhteiskunnallisista keskustelijoista nostan mieluusti esiin Juha Siltalan, jonka pohdinnat yhteiskuntamme arvokehityksestä antavat myös kirkolle paljon pohdittavaa. Millaista johtajuutta toisit tuomiokirkkoseurakuntaan? Tapani johtaa on antaa vastuuta ja luottaa ihmisiin ja samalla antaa heille riittävä tuki oman vastuualueensa hoitamisessa. Olen tarvittaessa tiukka mutta samalla joustava. Kuinka tuomiokirkkoseurakunnan jäsen pelastuu? Pelastus on aina Jumalan lahja ihmiselle, se on armoa, jonka jokainen voi kohdata uskomalla Kristuksen sovituskuoleman omalle kohdalleen. Tätä varten meillä on sana ja sakramentit. Kuinka olisit uudessa tehtävässä yhteydessä seurakuntalaisiin? Olemalla läsnä, näkymällä ja mahdollisuuksien mukaan tapaamalla ihmisiä. Miten vahvistaisit maallikkojen asemaa seurakunnassa? Jokainen kristitty on yleisen pappeuden edustaja, ja tässä mielessä vapaaehtoisuudessa on tärkeää, että ihminen löytää seurakunnassa sellaisen tehtävän, jossa hänen osaamisensa tulee käyttöön. Emme voi siis vain tarjota erilaisia tehtäviä vaan meidän on yhdessä mietittävä ja rakennettava vapaaehtoisuutta. Nähtäisiinkö sinua koskaan heavy-messun liturgina? Heavy-musiikki ei ole minun leipälajini, mutta jos se on kieli, jossa evankeliumi voi löytää kosketuspinnan ihmisiin (kuten Helsingin kokemukset osoittavat), niin en sulje sitäkään pois. Suomen ev.-lut. kirkon tulevaisuus? Kirkkomme elää nyt samalla kertaa mahdollisuuksien keskellä ja toisaalta suurten uhkien keskellä. Uhkista keskeisenä pidän sitä, että kirkko yhä kiihtyvässä tahdissa menettää merkitystään ihmisten elämässä. Yksi syy lienee se, että pyrimme liikaa miellyttämään kaikkia. Mahdollisuutena pidän sitä, että aina kun kirkko on elänyt ihmisen ja yhteiskunnan hädässä, sen merkitys on korostunut ihmisille. Esimerkkinä tästä on ruokapankkitoiminta. Suomen kirkko on kansankirkko, ja tästä sen tulee pitää kiinni myös tulevaisuudessa. Se on yhteisö, jossa aina on ollut sijaa kyselylle ja erilaisuudelle. Lempivirtesi? 301. Julkaisujasi? Voiko sota olla oikeutettu. Hki Useita artikkeleita eri julkaisuissa, mm. seurakuntatyön johtamisen käsikirja. Hki Toisella vaalisijalla oleva Matti Pikkarainen pitää vaalisaarnan Oulun tuomiokirkossa Saarnateksti on sen jälkeen luettavissa osoitteessa Tuomiorovastin vaali Oulun tuomiokirkossa klo ja klo Ennakkoäänestys klo 9-18 kirkkoherranvirastossa, Isokatu 11 A. Äänioikeutettuja ovat tuomiokirkkoseurakunnan jäsenet, jotka saavat ilmoituksen äänioikeudestaan postitse.

9 Rauhan Tervehdys nro Kenestä Oulun tuomiorovasti? Pauli kokee itsensä joukkuepelaajaksi, mutta kykenee samalla myös henkilökohtaisiin ratkaisuhin. Pauli Niemelä Kiimingin seurakunnan kirkkoherra, TT, FM Henkilötiedot? Olen Pauli Martti Konrad Niemelä (39 vuotta). Olen syntynyt ja kasvanut Yli-Iissä, opiskellut Helsingin yliopistossa ja hoitanut papin virkaa Kiimingissä. Tosin olin pappisvihkimyksen jälkeen Oulun tuomiorovastin henkilökohtainen apulainen varusmiespalveluksen ajan. Perheeseeni kuuluu vaimo Eeva-Kaija ja neljä tyttöä. Miksi päätit hakea juuri tähän virkaan? Minulla on ollut ilo palvella kiiminkiläisiä jo yli 15 vuoden ajan. Pidän työstäni, mutta haluan uudistua ja kehittyä. Virka on haasteellinen. Toivon, että voisin tiedoillani ja taidoillani palvella tuomiokirkkoseurakuntaa. Viran hakemiseen rohkaisivat myös seurakunnasta tulleet pyynnöt. Kuulutko mihinkään herätysliikkeeseen? Koen olevani luterilainen pappi, jolle lestadiolainen herätysliike on läheinen. Mitkä suuntaukset ovat vaikuttaneet ajatteluusi? Tunnen hyvin eri herätysliikkeiden sydänäänet ja kirkkomme teologian. Toisaalta olen saanut vaikutteita ajatteluuni Vanhan testamentin historiallisen tutkimuksen kautta. Raamattu on syvä ja rikas lähde, josta riittää ammennettavaa ajasta aikaan. Millaista johtajuutta toisit tuomiokirkkoseurakuntaan? Toisin selkeää, tulevaisuuteen suuntautuvaa ja jämerää johtajuutta. Pyrin saamaan rakenteet kuntoon ja luomaan riittävän määrän keskustelupaikkoja, joissa voidaan sopia, ideoida ja kehittää seurakuntatyötä. puhelimen, lehtien, kotisivujen, sähköpostin, tekstiviestien ja tiedotteiden lisäksi pyrkisin kirkkoherrana vaikuttamaan siihen, että seurakunta tulee seurakuntalaisten arkeen. Kansanomaisella otteella lähestyisin seurakuntalaisia tasaveroisesti ja kunnioittavasti niin Rotuaarilla, kaupoissa kuin seurakunnan tilaisuuksissakin. Miten vahvistaisit maallikojen asemaa seurakunnassa? Seurakuntalainen toteuttaa kutsumustaan arjen elämässä, sen valinnoissa ja kohtaamisissa. Toisaalta seurakuntalaiset voivat palvella monissa eri tehtävissä työntekijöiden rinnalla. Ilokseni olen huomannut tuomiokirkossa seurakuntalaisten toimeliaisuuden muun muassa jumalanpalvelusten, kerhojen, diakonian, lähetyksen toteuttamisessa. Jokaiselle vapaaehtoiselle löytyy varmasti seurakuntaa palveleva tehtävä. tulevaisuudessakin. Valoisan tulevaisuuden parhaimpana takeena on kirkomme uskollisuus sen perustehtävälle, ja perustehtävän pohjalta on vastattava ajankohtaisiin haasteisiin. Lempivirtesi? Niitä on useita, mutta esim. Halleluja, kiitos Herran (virsi 339) Julkaisujasi? 1. Antti Filemon Puukko, Vanhan testamentin tutkija ja tulkitsija (väitöskirja) 2. Konrad Niemelän elämä ja toiminta Yli-Iissä 3. Maitoa ja hunajaa. Evankeliumikirjan Vanhan testamentin lukukappaleiden kommentaari (1. vuosikerta). Jälkimmäinen julkaistaan lähiaikoina. Lisäksi olen toimittanut useita hartauskirjoja ja kirjoittanut artikkeleita lukuisiin julkaisuihin. Kolmannella vaalisijalla oleva Pauli Niemelä pitää vaalisaarnan Oulun tuomiokirkossa Saarnateksti on sen jälkeen luettavissa osoitteessa Tuomiorovastin vaali Oulun tuomiokirkossa klo ja klo Ennakkoäänestys klo 9-18 kirkkoherranvirastossa, Isokatu 11 A. Äänioikeutettuja ovat tuomiokirkkoseurakunnan jäsenet, jotka saavat ilmoituksen äänioikeudestaan postitse. Mihin asioihin tarttuisit ensimmäiseksi tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherrana? Keskustelisin ensin työntekijöiden, luottamushenkilöiden ja seurakuntalaisten kanssa. Tarttuisin sen jälkeen mahdollisiin muutostarpeisiin. Erityisesti jumalanpalvelus, kirkkomusiikki ja työyhteisön johtaminen ovat sydäntäni lähellä. Kuinka tuomiokirkkoseurakunnan jäsen pelastuu? Tuomiokirkkoseurakunnan jäsen pelastuu yksin armosta, yksin uskosta, yksin Kristuksen tähden, kuten vain me muutkin. Kuinka olisit uudessa tehtävässä yhteydessä seurakuntalaisiin? Perinteisten yhteysvälineiden kuten Nähtäisiinkö sinua koskaan heavy-messun liturgina? Ei varmaan!? Suomen ev.-lut. kirkon tulevaisuus? Toivon, että kansankirkossamme säilyisi avarana ja samalla juurevana. Yritän vaikuttaa siihen, että kirkkomme jäsenyyttä arvostetaan

10 10 nro Rauhan Tervehdys seurakuntaviikko Hailuoto To klo Saarenkartanon virsihartaus. To klo kirkkokuoro. Su klo 10 messu. Su klo 18 lähetyksen lauluilta Kirkonmäellä. Ma klo 13 päiväpiiri Saarenkartanossa. Ti klo 9.30 perhekerho Kirkonmäellä. Ti klo 11 Eläkeliitto. Ke klo 9.30 päiväkerho. Ke klo 14 Kartanossa kajahtaa, Marjo Heikkinen laulattaa vanhoja koululauluja. Keräyslipas yhteisvastuulle. Ke klo Saaren Sirkut. To klo kirkkokuoro. Su klo 12 (Huomaa aika) Veteraanien kirkkopyhä, sanajumalanpalvelus, seppeleenlasku, kirkkokahvit ja juhla. Tarkempi ohjelma RT Rovastikunnallinen omaishoitajien retki Rokuan kuntokeskukseen Tiedustelut ja ilmoittautumiset mennessä Marjolle, p Haukipudas Messu kirkossa su klo 10, raamattusunnuntai, liturgia Nevala, saarna Siljander, kanttorina Pohjola. Seurakunta tarjoaa ilmaista kirkkokyytiä su Mikäli tarvitset kuljetuksen, ota yhteyttä diakoniatoimistoon pe klo 9-11, p Seurakuntakerho Kellon srk-kodissa ke klo 13 ja srk-keskuksen monitoimisalissa to klo 13. Mikäli tarvitset kuljetuksen kerhoon, ota yhteyttä diakoniatoimistoon ajanvarausvastaanotolle perjantaisin klo 9-11, p Juttukahvila Martinniemen srkkodissa to klo Terveydenhoitaja paikalla mittaamassa verenpainetta klo Mikäli tarvitset kuljetuksen kerhoon, ota yhteyttä diakoniatoimistoon ajanvarausvastaanotolle perjantaisin klo 9-11, p Lähetyspiiri pienryhmätilassa, Kirkkotie 10 E, ti klo 13. Iloa lapselle -ilta srk-keskuksessa to 26.4., lastenlauluja ja huutokauppa. Illassa lauletaan lasten hengellisiä lauluja, mukana seurakunnan lapsikuoro sekä huutokaupataan seurakunnan työntekijöiden tekemiä teoksia aiheesta Iloa lapselle sekä seurakunnan vanhoja soittimia (mm. piano, 2 selloa, 2 kontrabassoa ja puhallinsoittimia). Illan tuotto menee Yv-keräykselle ja seurakunnan musiikkityölle. Illan aikataulu: klo kahvitarjoilu ja huutokauppatavaroihin tutustuminen, klo 18 lastenlauluja, jonka jälkeen huutokauppa. Kansallinen veteraanijuhla Haukiputaalla pe klo 11 hartaustilaisuus kirkossa ja seppelten laskeminen sankarihaudoilla. Klo veteraanien ja juhlavieraiden ruokailu yläasteen ruokasalissa. Klo 13 pääjuhla Haukiputaan yläasteen salissa. Koulutoimi järjestää veteraaneille kuljetuksen. Kuljetuspyynnöt koulusihteeri Anne Markku Palosaari ja Satu Kreivi-Palosaari: Saarnamies ja säikähtänyt Yhtä aikaa hauska ja koskettava lukuelämys Tie aitoon, omannäköiseen elämään on kulkenut monen särkymisen kautta Pennaselle, p ma mennessä. Roomalaiskirjeen luentosarja jatkuu Martinniemen srk-kodissa pe klo 18 Elämä rakkaudessa ja kuuliaisuudessa, kahvit, Esivalta, Heinonen. Tervetuloa Roomalaiskirjeen sanoman äärelle yhdessä keskustelemaan Raamatun sanomasta. Musiikki: Eläkeläisten musiikkipiiri srk-keskuksen monitoimisalissa to klo 13. Seurakunnan lapsikuoron harjoitukset srk-keskuksessa to klo 17. Kirkkokuoro Haukiputaan Laulun harjoitukset Kellon srk-kodissa to klo ( Huom! paikka.) ja srk-keskuksessa ke klo (Huom! päivä). Kirkkokuoro Haukiputaan Laulun Kiittää saan -cd-levyä myyvät kuorolaiset, Haukiputaan kirkkoherranvirasto, Haukiputaan Kirja ja Lahja, Oulussa Kirjakauppa Biblia ja Musiikki-Kullas. Cd:n hinta on 18 e. Martinniemen kylätapahtuma lapsille Martinniemen srk-kodilla la klo Vieraana pellepariskunta Nelli ja Niilo. Liput 1 e/hlö. Perhekerhot: Vakkurilassa tiistaisin klo , Kellon srk-kodissa torstaisin klo ja klo , Jokelan vanhalla koululla torstaisin klo ja Martinniemen srk-kodissa perjantaisin klo Lehtori, entinen Maria-sisar, Riitta Lemmetyinen saarnaa messussa Messun jälkeen on kirkkokahvit lähetystyön hyväksi ja Riitta Lemmetyinen puhuu aiheesta Ahtaasta uskosta avarammalle paikalle. Kysymyksille ja mielipiteille on mahdollisuus. Rovastikunnallinen lastenjuhla Kuusamossa helatorstaina Ohjelmassa jumalanpalvelus, ruokailu ja päiväjuhla. Tarkemmat tiedustelut ja ilmoittautumiset mennessä Outi Palokankaalle, p tai outi.palokangas@evl.fi. Yhteiskuljetus järjestetään, mikäli lähtijöitä on vähintään 15 henkilöä. Suomen Lähetysseuran vuosijuhla Hyvinkäällä Maijoitus 3-5 hengen huoneissa tai mökeissä. Lähtö perjantaiaamuna ja paluu sunnuntaiiltana. Tiedustelut ja varaukset Helena Ylimaula, p Retki Heinäveden Valamoon Majoitus 2 hengen huoneissa. Matkan hinta n. 120 e. Matkan varaukset ja tiedustelut matkanvetäjiltä, Heli Puuperä, p ja Helena Ylimaula, p , Varhaisnuoret: 6-luokkalaisten avoimet ovet: Martinniemen srkkodissa to klo Raamattukerho varhaisnuorille srk-keskuksen pienryhmätilassa ti klo Nuoret: Avoimet ovet Kellon srk-kodissa ke klo 18-20, Vakkurilassa to klo , Martinniemen srk-kodissa to klo ja Aseman nuokkarilla (entinen eskari) to klo Gospelryhmä, tule soittamaan ja laulamaan gospelia Vakkurilaan tiistaisin klo Nuortenilta Isollaniemellä pe klo 18. Lastenleirit kesällä Tyttöleiri yli 10 v (vastuuhenkilö Tarja Kainulainen, , tyttöleiri alle 10 v (vastuuhenk. Outi Palokangas, ), poikaleiri yli 10 v (vastuuhenk. Pekka Rintamäki, ), poikaleiri alle 10 v (vastuuhenk. Pekka Rintamäki, ), sekaleiri alle 10 v (vastuuhenk. Ulla Nyyssönen, ), pyhäkoulu- kuksessa ja seurakuntapiiri to klo 13 kirkonkylän seurakuntakodissa. Kirkkokuoron harjoitukset ke ja klo 18 kirkonkylän seurakuntakodissa. Varttuneiden harjoitukset to klo kirkonkylän seurakuntakodissa. Rovastikunnallinen omaishoitajaretki Rokuan kuntokeskukseen Retken hinta 30 e. Tiedustelut ja ilmoittautumiset mennessä Sirkku Määttä, p Naisten piiri to klo kirkonkylän seurakuntakodissa. Mukana Timo Liikanen. Miesten piiri to klo Kokkokankaan seurakuntakeskuksessa. Mukana Jaakko Tuisku. Vappumyyjäiset pe klo Kokkokankaan seurakuntakeskuksessa. Myytävänä munkkeja, simaa, arpoja ja yv-tuotteita. Vappumyyjäisbussi Kirkonkylän seurakuntakodilta klo 11.45, paluu klo Matkan hinta edestakaisin 1 e. Su klo 18 vietämme Kansanlaulukirkkoa Pyhän Kolminaisuuden kirkossa. Musiikki koostuu tutuista ja rakkaista kansanlaulusävelmistä, jotka Anna-Mari Kaskinen on sanoittanut jumalanpalveluslauluiksi. Mukana on soittimia ja seurakunnan kuoroja. Kirkkoon on mahdollisuus pukeutua kansallispukuun tai kansanasuun. Kolehti menee Yhteisvastuukeräykselle. Tulossa: Retki Suomen Lähetysseuran vuosijuhlille Hyvinkäälle Retken alustava hinta-arvio (matka, majoitus, aamiainen) n euroa majoitustavasta riippuen (3-5 hengen huoneissa). Tiedustelut ja ilmoittautumiset lähetyssihteerille mennessä. Kirpputori Ilonpisara avoinna ti ja to klo 14-17, la klo Varhaisnuoret: Kokkokankaan seurakuntakeskus: maanantaisin klo Toimintakerho vuotiaille tytöille ja pojille, tiistaisin klo Sekakerho vuotiaille, keskiviikkoisin klo Toimintakerho vuotiaille tytöille, ja klo Koirakerho vuotiaille, torstaisin klo Kansainvälisyyskerho vuotiaille, Vanha pappila: tiistaisin klo Monitoimikerho vuotiaille pojille ja tytöille, keskiviikkoisin klo sekakerho vuotiaille. Keskustan seurakuntatalo: maanantaisin klo Monitoimikerho 3-6 -luokkalaisille tytöille ja pojille. Nuoret: Nuorten ilta to klo 19 Vanhassa pappilassa. Päiväpappila tiistaisin klo Vanhassa pappilassa. Päivystys torstaisin klo keskustan seurakuntatalolla. Nuorten peli-ilta keskiviikkoisin Kempelehallilla klo Toimintapäivä la Ilmoittautumiset nuortenilloissa, päiväpappilassa ym. toiminnoissa. Aamukahvila työttömille, eläkeläisille ja kaikille, joilla on päivisin aikaa, Nordeapankin alakerrassa keskiviikkoisin klo Perhelentopallo lauantaisin klo 9-11 kirkonkylän koululla. Kempeleen rauhanyhdistys: To klo 19 kotiseurat radan itäpuolella, Ritva ja Pekka Marinilla, Suotie 17 B, länsipuolella Teija ja Martti Jokelaisella, Savitie 11. Pe klo 18 raamattuluokat molemmat ryhmät ry:llä. La klo päiväkerho Sarkkirannan mäkimontussa. Su 22.4.klo 12 pyhäkoulut Paituri, Eeva ja Jarkko Mällisellä, Kokkokangas, Tolosella, Sadepisara 10, Santamäessä Savelalla, Letonlaidantie 7, Keskusta- Ollila, Sorvarilla, Aropolku 6, klo 16 seurat ry:llä. Murron rauhanyhdistys: Pe klo 19 lauluseurat Markku Heikkalalla, Kari Ahola raamattuluokkalaisten retki Ranuan opistolle. Su klo 12 pyhäkoulut: Peterillä ja Lampelalla Su klo 16 seurat ry: llä, Aukusti Nevala, Vesa Kumpula. Kastetut: Neea Sofia Torvinen, Elmo Oskari Luukkonen, Arttu Johannes Roppola, Laura Katariina Välipirtti, Nella Oona Emilia Riihimäki, Elias Juhani Kumpuniemi, Aada Sofia Palosaari, Sara Aurora Ojanperä, Anja perheleiri (vastuuhenk. Outi Palokangas, ). Leirit järjestetään seurakunnan leirikeskuksessa Isollaniemellä. Pyhäkoulu- ja perheleirille voi tulla koko perheellä tai esim. isovanhempien kanssa. Kouluikäiset voivat tulla leirille yksinäänkin. Leirille ilmoittautuminen to 3.5. klo 9-16 ja pe 4.5. klo 9-13 puhelimitse vain numeroon, p Ilmoittautua voi myös käymällä Wirkkulassa, Kirkkotie 10 D (seurakuntakeskuksen sisäpiha) em. päivinä. Ilmoittautumisajan jälkeen voi vapaita paikkoja tiedustella ko. leirin vastuuhenkilöltä. Ilmoittautumisia ei vastaanoteta ennen varsinaista ilmoittautumisaikaa. Leirin hinta 10 e/leiri/lapsi. Rauhanyhdistys: Haukipudas: pyhäkoulu su klo 12; läntinen Hannu Niemelällä, itäinen Ville Koukkarilla, pohjoinen Markku Paasolla, seurat ry:llä su klo 17, Sami Pikkuaho, Osmo Sarajärvi, lauluseurat Martinniemen srk-kodissa ke klo Jokikylä: päiväkerho ry:llä keskiviikkoisin ja torstaisin klo , raamattuluokka ry:llä pe klo 17, alueompeluseurat pe klo Eeva ja Kari Kaunistolla sekä Pirjo ja Juha Vänttilällä, perheateria ry:llä su klo , pyhäkoulu klo 12: Kari Kaunistolla, Jukka Karsikkaalla, Jorma Leskelällä, Ari Luhtaniemellä ja Reima Niemelällä, seurat ry:llä su klo 17, Veikko Sivula, Heimo Kuha, kolehti rakennusrahastoon. Kello: pyhäkoulu su klo 12 Orava-Takkuranta Takkulalla, Alamäki 4 ja Hietalanmäki-Kiviniemi Isoaholla, Raamattuopistontie, sisarpiiri Lohen mökillä ke klo Kuollut: Pentti Oskari Hannus 81 v, Pentti Henrik Hätälä 71 v, Tauno Iivari Torro 87 v, Aili Maria Torro 85 v, Hilppa Anneli Sipola 77 v, Hilkka Maria Länden 76 v, Terttu Helena Niemelin 58 v. Avioliittoon kuulutettu: Jarmo Olavi Pentinsaari ja Terhi Birgitta Vähänen. Kastettu: Eveliina Isla Aurora Jaara, Milja Reeta Väänänen, Milla Marika Ahl, Julia Kiia Olivia Ojala, Roope Otto Eemil Vänttilä, Essi Olivia Vänskä, Ossi Heikki Vierimaa, kaksoset: Armi Anneli ja Ronja Tuulia Qvick, Kiira Saimi Serafina Kiviniemi, Kerttu Kaarin Sofia Alaruikka, Laura Matleena Tuominen, Milla Kristiina Jakku. Kempele Perhemessu su klo 10 Pyhän Kolminaisuuden Kirkossa. Toim. Liikanen avust. Juntunen, kantt. Jääskeläinen. Päiväkerholaiset esiintyvät. Kolehti Suomen Pipliaseuralle vähemmistökielten raamatunkääntäjien koulutusohjelmaan. Messun jälkeen kirkkokahvit ja Lapsi on ilo- tapahtuma, joka on erityisesti lapsiperheille, isovanhemmille ja kummeille suunnattu toiminnallinen tilaisuus. Varhaisnuorten kuorojen harjoitukset Kirkonkylän seurakuntakodissa to klo ja pe Kokkokankaan seurakuntakeskuksessa klo Rovastikunnallinen Ylistysseminaari Vanamossa, Tupoksessa. Tilaisuudet klo 12, 13.30, 16. Mukana Outi Tausta, Sirpa Tervahauta, Leila Ikonen, Eero Karjalainen, Niko Seppä, Kinneret, Versot ym. Ylistystä, rukousta ja opetusta. Tarkempi ohjelma www. liminganseurakunta.fi ja Sanan, rukouksen ja ylistyksen ilta klo Vanamossa, Tupoksessa. Aamurukous keskiviikkoisin klo 6 kirkossa. Perhekerhot kokoontuvat keskiviikkoisin Vanhassa pappilassa, kirkonkylän seurakuntakodilla ja Pyhän Kolminaisuuden kirkossa klo sekä tiistaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo Kokkokankaan seurakuntakeskuksessa. Eläkeläisten piirit: Päiväpiiri ke klo 12 Kokkokankaan seurakuntakesniina Sara Tuulia Jernvall, Silja Loviisa Kettunen, Venla Matilda Mustajärvi, Eevert Heikki Mikael Savolainen. Vihitty: Petri Eelis Voutilainen ja Hanna Henriikka Kähäri. Arto Tapani Palosaari ja Mirka Anitta Mykkänen. Kuollut: Alli Severiina Helaterä s. Kilpelä, 91 v. Teuvo Olavi Laitinen, 67 v. Kempeleen seurakunnan kotisivu: Kiiminki Konfirmaatiomessu su klo 10 kirkossa, Miia Seppänen, Seppo Meriläinen, kanttorina Jarkko Metsänheimo.Vietämme Raamattusunnuntaita. Kolehti Suomen Pipliaseuralle vähemmistökielten raamatunkääntäjien koulutusohjelmaan Etelä-Amerikassa. Messu su klo 13 Jäälin seurakuntakodilla, Miia Seppänen, Seppo Meriläinen, kanttorina Jarkko Metsänheimo. Iltakirkko pe klo 19 kirkossa, Miia Seppänen. Eläkeläiskerho to klo 12 Alakylän nuorisoseuralla, kuljetuspyynnöt Erja Haholle, p Ystäväpiiri to klo 14 Huttukylän nuorisoseurantalolla, kuljetuspyynnöt Ulla Junttilalle, p Kirkkokuoro to klo seurakuntakeskuksessa. Eläkeläisten seurakuntakerho ti klo 13 seurakuntakeskuksessa. Kaatuneitten Omaisten ilta to klo 17 Montin-salissa. Psyykkisesti sairaiden omaisryhmä ke klo 17 Jäälin seurakuntakodilla. Markun päivän konsertti ke klo 18 seurakuntakeskuksessa. Miehisiä lauluja laulavat mm. Amadeus Oilinki, Janne ja Hannu Kajava, Matti Laurila, Tuomo Nikkola, Heikki Saarela, Jouni Kokkoniemi, Jyrki Kurtti ja Petteri Viramo pianosäestys Jarkko Metsänheimo, iltahartaus Markku Palosaari. Kahvit, arvontaa, tuotto Yhteisvastuukeräykselle. Kaikki tervetulleita. Hartaus to klo 13 Koivulehdossa, Erja Haho. Konservatorion oppilaskonsertti to klo 18 seurakuntakeskuksessa. Kirkkokuoro to klo seurakuntakeskuksessa. Naisen kaaria-runo ja musiikki-ilta to klo 19 Kirkkopirtillä. Teksti Leena Lehtinen, ohjaus Seija Aho. Esiintyjät Kiiminkijoen Opiston Kiimingin osaston lausuntapiiri, laulu Ulla-Kaisa Koistinen, rummut ja kitara Kalevi Ollila. Kahvitarjoilu lähetystyön hyväksi. Lähetysilta pe klo Sanna ja Risto Ainalilla Metsärinteellä, Helena Ylimaula, Raimo Salonen sekä Satu Kreivi-Palosaari ja Markku Palosaari. Sanan ja rukouksen ilta Jäälin seurakuntatalossa su klo 18. Vieraana entinen Maria-sisar lehtori Riitta Lemmetyinen, joka puhuu kristityn vapaudesta. Siman ja munkin myyntiä ma klo 13 alkaen Jäälin ostoskeskuksessa ja Aterian edessä kirkolla. Leipomistalkoot klo 8 Jäälin seurakuntakodilla ja seurakuntakeskuksen keittiössä. Miesten hengellinen piiri ke 2.5. klo 18 seurakuntakeskuksessa Eero Pesonen ja Sauli Ojalehto. Juhla 75-vuotiaille helatorstaina alkaen messulla kirkossa klo 10, jonka jälkeen juhla seurakuntakeskuksessa. Ilmoittautumiset 4.5. mennessä kirkkoheranvirastoon, p Retki lapsityönjuhlaan Kuusamoon Retki on maksuton sisältäen linja-autokyydin, kirkkohetken, ruokailun, juhlan ja retkivakuutuksen. Ilmoittautumiset mennessä, p Perhekerho ti klo Kirkkopirtillä ja to klo Jäälissä. Perhekahvila ti klo Jäälissä ja to klo Kirkkopirtillä. Huutokauppa la klo seurakuntakeskuksen aulassa. Otetaan vastaan huutokaupattavaa tavaraa

11 Rauhan Tervehdys nro viikolla 17 tai tavaran voi tuoda lauantaina paikan päälle. Kahvit. Koko tuotto Yhteisvastuukeräykselle. Seurakunnan kesätyöpaikat (ikä vähintään 18 v.) haettavana mennessä, hakemuskaavake osoitteesta: ja lomakkeet tai taloustoimistosta. Työntekijöiden valinta Eläkeläiskerhojen kevätretki 3.5. Karjasillalle. Reitti- ja lähtöaikataulut: 9.30 Jäälin Kehätie, 9.45 Kolamäki, 10 Huttukylä - Purontie, Kunnanvirasto, Alakylän koulun risteys. Ohjelmassa tutustuminen Oulun Yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan, ruokailu ja hartaus Karjasillan kirkolla ja vierailu Oulun torilla ja kauppahallissa. Paluu n. klo Retken hinta 6 e. Ilm. kirkkoherranvirastoon mennessä, p tai Nuorisotyö: Jäälin nuorten iltoja ei ole enää kevään aikana Iltakirkko klo 19 Yökahvila srk-keskuksessa iltakirkon jälkeen klo 23 saakka. Avoimet ovet Alakylän nuorisoseuralla tiistaisin klo Rauhanyhdistys: Nuorten ilta pe klo 18 rauhanyhdistyksellä. Aviopuolisoilta la klo 18 rauhanyhdistyksellä. Seurat su klo 14 Jaarankartanossa, Aarne Mikkonen ja klo 17 rauhanyhdistyksellä, Jouko Lämsä, Aarne Mikkonen. Pyhäkoulu su klo 12 Alakylässä L. Moilasella ja P. Puurusella, Huttukylässä Juujärvellä, rauhanyhdistyksellä, kirkonkylässä Väyrysellä ja kirkkopirtillä, Tirinkylässä Siepillä. Vihitty: Arto Paavali Väisänen ja Asta Helena Leinonen. Kastettu: Viljami Juhani Kemppainen, Aatu Frans Ilmari Multasniemi, Melina Maria Talsta,Ville Ilmari Vuolteenaho. Liminka Hartaudet: to klo 9.15 Toimintakeskuksella, klo Ystäväntiellä, klo Hulinassa, klo Vilinässä, klo 13 Niittypirtin Palvelukodissa Perhemessu su Aino Pieskä, avustaa Leena Leppäluoto. Kanttorina Hanna Korri. Mukaan kutsutaan pyhäkouluväkeä. Perhemessun takia ei pyhäkoulua Koti-Pietilässä. Virret: 495:1-2, 720:1-2,720:3,135, 378:1-4, 498,503, 490:2-3. Kolehti Vähemmistökielten raamatunkääntäjien koulutusohjelmaan Etelä-Amerikassa Suomen Pipliaseuran kautta. Tupoksen olohuone ti klo 14 Vanamon nuorisotiloissa yläkerrassa. Teemme pajutöitä. Ota omat pajut mukaan. Kyllikki ja Maisa. Omaishoitajien päiväkahvit ma klo 12 seurakuntatalossa. Minna Hannula, Anna-Maija Saastamoinen ja Minna Salminen Oulun seud. omaishoitajat ja läheiset ry:stä kertovat uusista projekteista. Huom! Muista ilm. rovastikunnalliselle Rokuan retkelle ( ) , Maisa. Yhteisvastuusimaa ja -munkkeja myynnissä vapuksi la klo seurakuntatalossa. Tilaukset etukäteen, p , Maisa. Tuotto Yhteisvastuukeräykseen. Herännäis-Siioninvirsiseurat ti Jussilan Juttutuvalla, Jussilantie 2 Huom! klo 18. Puhujat Jouni Riipinen, Jouko Lauriala, Kerttu Inkala ym. Toiveremontti Hyvin suunniteltu & valmiiksi tehty! Raamattu-ja rukouspiiri ti klo Rönköillä, Kedonperäntie 9 Seurakunnan kerho ma klo 13 Niittypirtin Vanhusten palvelukodissa. Mukana Sinikka. Hyvän mielen päiväkahvit ti klo 12 mielenterveyskuntoutujille seurakuntatalon pihapiirissä, vintillä. Kuorot: Kuorot alkavat 19.4., seurakuntatalolla Tähdet klo 16 ja kirkkolaulajat klo 18. Isänmaallinen iltajuhla pe klo 20 kirkossa Oulujoen Laulumiehet, Vaskiyhtye, yksinlaulajat. Kansallinen veteraanipäivä pe Kunniakäynti sankarihaudalla ja seppelten lasku klo 9. Rippikoulun diakoniatunnit ke klo 17-19, ryhmä A ja to klo ryhmä B. Tunnit pidetään seurakuntatalolla. Nuorten ja nuorten aikuisten raamattupiiri ke lähetysvintillä Seurakuntakerho ke klo 12 seurakuntatalolla. Mukana Mika kanttori. Tulossa: Rovastikunnan ylistysseminaari su Tupoksen Vanamossa klo Herra, minun Jumalani, saa vanhurskauden versomaan, ja ylistys kohoaa kaikkien kansojen kuultavaksi. Lapsille pyhäkoulu. Opetusta, ylistystä, rukousta ja esirukouspalvelua. Tilaisuudet klo 12,13.30 ja 16. Mukana Outi Tausta, Sirpa Tervahauta, Leila Ikonen, Eero Karjalainen, Niko Seppä, Kinneret, Versot ym. Lisätietoja seurakunnan kotisivuilta fi. Ennakkoilmoittautumiset satu. vuollo@mail.suomi.net tai, p tai kirkkoherranvirastoon, p Mukaan mahtuu vielä. Sanan, rukouksen ja ylistyksen ilta su klo Vanamossa. Puheita, ylistystä ja rukousta sairaiden puolesta. Mukana vierailevia puhujia, Versot sekä Limingan ylistysryhmä. Kahvitarjoilu. Lähetyksen kevätarpajaiset Arpalistoja paikallisissa liikkeissä ja lähetysjohtokunnan jäsenillä. Lähetyssihteeri vintillä maanantaisin klo Tulossa: To klo Kid Action koulutus-ja infoilta Limingassa lähetysvintillä (pappilan pihapiiri). Kid Action-illat ovat seurakuntien järjestämiä toimintailtoja, joilla on saavutettu paljon ala-asteikäisiä lapsia. Tervetuloa infoiltaan koko lakeuden alueelta. Kouluttajana Anne Ainesmaa Oulusta, lisätietoa Pekka Siitonen, p Miesten retki Limingan ja Lumijoen miestenretki Kokkolaan. Hinta 15 euroa. Ilmoittautuminen ja tiedustelut Limingan seurakunta kirkkoherranvirasto, p ja Markku Korhonen, p , Lumijoen seurakunta kirkkoherranvirasto, p , Markku Tölli, p Perhekerhot: ti klo Kotikololla, naamiaiset, laululeikkejä. Ke klo Vanamossa, naamiaiset, laululeikkejä. Ke 2.5. klo Vanamossa. Päiväkerhot: Syksyllä kerhovuoden alkaessa päiväkerhon voivat aloittaa elokuun loppuun mennessä 3 vuotta täyttäneet tai sitä vanhemmat lapset. Kerhopaikkoina ovat kirkonkylällä Koti-Pietilä, Tupoksessa Vanamo ja Ala-Temmeksellä Lakeuden koulu. Kerhot kokoontuvat kerran viikossa. Kerhoaika: 3-vuotiailla 2 tuntia ja 4- ja 5-vuotiailla 2,5 tuntia. Alatemmeksellä kerhoaika on 2 tuntia. Voit ilmoittaa lapsesi kerhoon toukokuun loppuun mennessä. Syksyllä otamme kerholaisia niihin ryhmiin, joissa on vapaita paikkoja. Vanhat kerholaiset Pirkko Paakki Airi Castrenin (vas.) ja Kyllikki Väyrysen käsissä pajunoksa muuttaa muotoaan. Vanamoon tehdään tuposlaisten olohuone Mukavassa olohuoneessa on viihtyisää. Siellä lueskellaan, kuunnellaan musiikkia, seurustellaan vieraiden kanssa ja puuhataankin monenlaista kuten ennen vanhaan pirtissä. Pirttiin mahtuivat oma väki ja vieraat, siellä kehrättiin ja veisteltiin. Eikä haitannut, jos lattia välillä roskaantui. Tämäntapainen olohuone loihditaan Tupoksen Vanamoon. Saimme juuri oman tilan, joka on käytössämme ainakin parina tiistaina joka kuukausi, olohuonetta puuharyhmän yhtenä jäsenenä rakentamaan lähtenyt tuposlainen Kyllikki Väyrynen esittelee tilavaa ja valoisaa huonetta. Kalustus on toistaiseksi vähäinen, mutta aikaa myöten olohuoneeseen ilmaantuu viihtyisää tunnelmaa luovaa sisustusta. Sitä suunnitellaan yhdessä nuorisotyöntekijän kanssa, jonka porukka kokoontuu olohuoneessa iltaisin. Jutellaan ja touhutaan Viime viikon tiistaina joukko naisia vietti olohuoneessa puuhakkaita hetkiä pajutöitä tehden. Pitkistä pajunoksista syntyi korkeita kiipeilytukia puutarhan kukille ja korimaisia kukkatelineitä. Käsillä tekeminen on hauskaa ja terapeuttista, sairaalassa lastenpsykiatrisella osastolla hoitajana työskennellyt Kyllikki Väyrynen tietää. Ihminen voi yllättää itsensä, jos uskaltaa ryhtyä kokeilemaan jotakin uutta. On ihana tunne, kun on saanut aikaiseksi itse tehdyn luomuksen, jonka luuli olevan ulottumattomissa. voidaan ilmoittaa kerhoissa lastenohjaajille. Uudet kerholaiset ilmoitetaan vastaavalle lastenohjaajalle Helena Hakkaraiselle, joka antaa myös lisätietoja, p Nuorisotyö: Ke Nuorten ilta Olohuoneeseen odotetaan myös liminkalaisia, jotka vaikkapa lukisivat kirjoittamiaan runoja. Tai kertoisivat unelmistaan; miksi haaveet tuntuivat liian kaukaisilta, mitä piti tehdä, että ne toteutuivat. Pienessä piirissä tullaan pian tutuiksi. Silloin on mahdollista jakaa myös vaikeita asioita. Selviytymistarinoista muutkin voivat saada uusia ajatuksia, Kyllikki sanoo. Ideat käyttöön Kyllikki Väyrysen lisäksi tuposlainen Sari Castren on lupautunut ideoimaan olohuoneen toimintaa. Diakonissa Maisa Hautamäki sen sijaan haluaa olla vain taustatukena. Seurakunnan toiminta on usein työntekijävetoista. Vanamon olohuoneesta ei haluta sellaista, vaan seurakuntalaiset itse saavat kertoa, millaiseksi he olohuoneen haluavat. Jokaisella on lahjoja. Ne haluttaisiin käyttöön seurakunnassa yhteiseksi hyväksi ja iloksi. Lapsille täällä varmasti löytyy puuhaa, ja miehet ovat tervetulleita, Maisa innostaa väkeä mukaan. Otetaan Vanamo omaksi! Pirkko Paakki Vanamon olohuoneessa Tupoksen toimintakeskuksen toisessa kerroksessa tehdään pajutöitä vielä tiistaina Olohuoneessa voi viipyä ainakin kello 14-16, pitempäänkin, jos on tarvetta. Nuorten Kololla. Nuorisotyönohjaaja Maria Matilainen, p , maria.matilainen@evl.fi. Ajanvaraus diakoniatoimistoon: Tupos ma ja to klo 9-10 Marja-Liisa Hautamäki, p Kirkonkylä Sinikka Ilmonen ke ja pe klo 9-10, p tai Partio: Pe Make päivystää partiotoimistossa. Sudenpentujen yöretki Pattijoen veteraanimajalle Iltaohjelmataitomerkin suoritus. Ilmainen remonttiarvio kotonasi Keittiöt, saunat, kylpyhuoneet, huoneistoremontit Avaimet käteen -kotiremontit luotettavasti (08) Vesalantie 2, Oulu

12 12 nro Rauhan Tervehdys Retkikirje tulossa laumanjohtajan kautta. Su kirkkopalvelussa Variksenmarjat partioviikko. Partiolaisille viikon ajan partioasut päällä koulussa. Ti Havas-suunnistusilta Rantakylässä alkaen klo 18. Tarkemmat ohjeet jaossa Kotikololla ja ryhmien johtajilta. Ke sudenpentupoikien retki Liisan linnaan. To sudenpentutyttöjen retki Liisan linnaan. Lähtö Kotokololta klo 17.30, Korhosen postilaatikolla Lännentie 84, Alatemmes klo 17.45, josta johtajat hakevat. Haku Korhosen postilaatikolta klo 20. Ohjelmassa seikkailua ja makkaranpaistoa nuotiolla. Varustus: partiohuivi, säähän sopiva ulkoiluasu ja ulkoilujalkineet, pikkureppu, jossa: istuinalusta, taskulamppu, muistiinpanovälineet, sadeasu, juotavaa, eväät, makkaraa. Pe Make päivystää partiotoimistossa klo Havas Pökkelön suunnittelukokous johtajille Kotikololla klo Su partiolaisten valtakunnallinen kirkkopyhä. Partiolaiset osallistuvat jumalanpalvelukseen Limingan kirkossa klo 10. Kirkkopalvelussa vj-oppilaat. Partioasut päälle. Lippukunnan kotisivut fi. Partiotoimisto Markku Korhonen, tai Rauhanyhdistys: Pe kodinseurat Liisa ja Johannes Kurtilla sekä Heli ja Tuomo Kiviahteella. Su klo pyhäkoulut ja klo 13 seurat Niittypirtin palvelutalolla sekä klo 17 seurat ry:llä. Varttuneitten kerho klo 12 ry:llä. Kastettu: Tuomas Verneri Tomminpoika Leinonen, Kiira Katariina Korva, Lotta Olivia Mankinen, Eerika, Matleena Ahola, Jaakko Oskari Hinkula, Perttu Johannes Puhakka, Susanna Katariina Haara, Sampo Antero Haapakangas, Mico Einari Hendrikus Heinst. Vihitty: Antti Sakari Korva ja Johanna Elisabet Bildo. Limingan srk:n kotisivut: Lumijoki JUMALA PARANTAA Sanan ja rukouksen ilta Oulun tuomiokirkko su klo 17 Pastori Seppo Juntunen Maarit Rajamäki, viulu Järjestäjät Rukouspalvelu ry Oulun seurakunta To klo 10 perhekerho srk-talossa. Klo 14 kokkikerho Lukkarinkankaalla. Klo lähetysilta Kirsti Jakkulalla, mukana Liisa ja Ben Kingma. Su klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, Tölli, kolehti: Suomen Pipliaseura ry:lle, vähemmistökielten raamattukääntäjien koulutusohjelmaan Etelä-Amerikassa. Rovastikunnallinen ylistysseminaari Tupoksessa, lue lisätietoa Limingan kohdalta. Ma klo raamattupiiri vanhustentalon kerhohuoneella, tervetuloa mukaan. Ti klo 10 3-v päiväkerho ja klo v päiväkerho kerhohuoneella. Klo 18 kirkkoneuvoston kokous virastossa. Ke klo 10 5-v päiväkerho kerhohuoneella. Klo 12 kauden viimeinen keskipäiväkerho srk-talossa, Joh.16: Klo 13 3-v päiväkerho kerhohuoneella. Klo 14 hartaus Lumilyhdyssä. Klo kuoroharjoitukset srk-talossa.(tämän kevään viimeinen kerta) To klo 10 perhekerho srk-talossa. Klo 14 hartaus Alatemmeksen vanhainkodilla. Klo 14 kokkikerho kerhohuoneella. Klo rippikouluilta srk-talossa. Klo Kid Action koulutus- ja infoilta Limingassa lähetysvintillä (pappilan pihapiiri). Kid Action-illat ovat seurakuntien järjestämiä toimintailtoja, joilla on saavutettu paljon alaasteikäisiä lapsia. Tervetuloa infoiltaan koko lakeuden alueelta. Kouluttajana Anne Ainesmaa Oulusta, lisätietoa Pekka Siitonen, p Lumijoen ja Limingan miesten retki Kokkolaan la Lähtö Lumijoen srk-talolta klo 6.45, paluu klo 19 jälkeen. Tutustumiskohteita Kokkolassa ja matkan varrella. Matkan hinta 15 e, sisältää matkan, lounaan ja kahdet kahvit sekä pääsymaksut. Ilmoittautuminen mahdollisimman pikaisesti kirkkoherranvirastoon, p tai Markulle, p (paikkoja rajoitetusti). Tulossa: Omaishoitajien retki Rokuan kuntokeskukseen Nyt mahdollisuus mukavaan rentoutumiseen ja yhdessäoloon muiden omaishoitajien kanssa. Ilmoittautumiset, lisätiedot ja tarkemmat aikataulut Marjolta, p ma mennessä! Retken hinta 30 e. Retki järjestetään yhdessä rovastikuntamme seurakuntien kanssa. Rauhanyhdistys: Pe klo 19 raamattuluokka Hirvasniemellä. Su 22.4 klo 12 pyhäkoulu I Salmela II Heinänen III K Karjula. Päiväkerho ry:llä klo I ti II ke III to To klo 13 Varttuneidenkerho H&A Anttilalla. Virasto avoinna: ma, ke, pe klo Yhteystiedot: Virasto , pastori , diakonissa , suntio , talouspäällikkö , kerhohuone , kotisivu: lumijoki.seurakunta.net Kesätyöpaikkoja yli 16-vuotiaille hautausmaalla, ulkoalueilla, kirkkooppaana (oppaalle kielitaito eduksi). Vapaamuotoiset hakemukset huhtikuun loppuun mennessä kirkkoherranvirastoon, os. Toukolantie 3. Kuollut: Arvo Aleksanteri Martinkauppi, 71 v. Kastettu: Niklas Mikael Länkinen, Rasmus Elmeri Salmela ja Eedit Ottilia Oikarinen. Muhos Su klo 10 messu kirkossa, lit. Heikkinen, saarna Kyllönen, kanttori Kajava. Kolehti vähemmistökielten raamatunkääntäjien koulutusohjelmaan Etelä-Amerikassa, Suomen pipliaseura. Ma klo 12 Sanginjoen seurakuntapiiri Irja ja Martti Lustigilla, Leena Leskelä, Heikkinen. Ti klo Kylmälänkylän seurakuntapiiri kappelissa, Kyllönen. Klo 12 Laitasaaren seurakuntapiiri rukoushuoneella, Leena Leskelä, vieraana fysioterapeutti Marjo Virpi. Klo hartaus palveluasunnoilla ja klo 14 Sinisiivessä, Kyllönen. Klo 18 aikuisten raamattupiiri srk-talon kappelihuoneessa, Pekkala. Ke klo keskipäivänkerho srk-talossa, Pekkala. Klo Rivilän kerho ja ehtoollinen, Mustonen, Pekkala. Klo rukouspiiri srktalon kappelihuoneessa, Marja Leena Savolainen. To diakoniatoimistossa ei vastaanottoa. Klo 13 hartaus Päiväkeskuksessa, Heikkinen. Klo 13 alkaen hartaushetket Jokirinteen palvelukodeissa, Kyllönen. Klo 19 herättäjän seurat Laitasaaren rukoushuoneella, Kerttu Inkala, Heikkinen. Pe klo 18 kansallisen veteraanipäivän iltakirkko kirkossa ja juhla srk-talossa. Kuorot: Ke klo päiväkuoro, klo 17 lapsikuoro ja klo kirkkokuoro srk-talossa. Lapset/perheet: Perhekerhot tiistaisin klo srk-talossa ja Päivärinteen srk-salissa sekä torstaisin klo Laitasaaren rukoushuoneella. Tänä vuonna 3 vuotta täyttävien yhteiset synttärijuhlat ke klo 18 srk-talossa. Tulossa: Iloinen päivä mummun/papan kaa la 5.5. klo 9-15 Koortilassa. Ilmoittautumiset mennessä kirkkoherranvirastoon, p Päivän hinta 5 euroa/perhe. Mukaan iloinen mieli ja sään mukainen varustus! Nuoret: Tulevan kesän rippi- ja lastenleirien isosilmoittautuminen kirkkoherranvirastossa olevaan kansioon mennessä. Nuorisotyönohjaajat Tuula Väänänen, p ja Rainer Väänänen, p Väänäset vuosilomalla saakka. Laitasaaren rukoushuone: Aamurukous maanantaisin klo Perhekerho torstaisin klo Seurakuntapiiri ti klo 12. Herättäjän seurat to klo 19, Kerttu Inkala, Heikkinen. Rauhanyhdistys: Pe klo 19 raamattuluokat ja ompeluseurat ry:llä. Su klo 12 pyhäkoulut: kk Luukkonen, Korivaara Myllyniemi, Pälli Keränen, Suokylä Rautakoski. Klo14 seurat terveyskeskuksessa ja klo 18 ry:llä. Ma klo 18 päiväkerhot ry:llä. Ti klo 13 lauluseurakerho Hilkka ja Heikki Saarelalla, Muhosperäntie 225. Ke klo 10 perhekerho ry:llä. Pe klo 18 kevätmyyjäiset ry:llä. Laitasaaren ry: Pe klo raamattuluokka Päivärinteen srksalissa ja klo 19 ompeluseurat ry:llä. La klo 11 päiväkerho. Su klo 12 pyhäkoulut M. Karhumaalla ja Hintsalalla. Kuollut: Ilma Kananen e Huusko 93 v, Marja-Leena Rantakangas 63 v, Erkki Abraham Virkkunen 79 v. Vihitty: Kari Mika Petteri Kemppainen ja Mari Liisa Elina Tuuponen, Janne Johannes Paavola ja Kaisu Marjatta Ylitalo. Kastettu: Milla Maaria Katariina Maaninen, Alisa Malviina Mertaniemi, Milja Tuulia Saxholm, Fanni Ellen Ervasti, Anton Heikki Kristian Kemppainen, Saara Anni Marjatta Tuusa, Rasmus Janne Johannes Ylitalo. Oulunsalo Seurakuntaker ho seurakuntatalolla to klo 11, Tapio Kortesluoma, Lahja Rautiola. Messu su klo 10, Minna Salmi. Messun yhteydessä lastenohjaajien työhön siunaaminen. Kolehti Vähemmistökielten raamatunkääntäjien koulutusohjelmaan Etelä-Amerikassa, Suomen Pipliaseura ry. Partiolippukunta Norsien lupausjuhla kirkossa su messun jälkeen. Herättäjäseurat su klo 18.30, Marja-Liisa ja Martti Kauhasella Honkakuja 19, Oulunsalo. Virsilaulupiiri Salonpäässä ti klo 12.30, Tapio Kortesluoma. Hartaustilaisuus Salonkartanossa ke klo 13.30, Tapio Kortesluoma. Seurakuntakerho seurakuntatalolla to klo 11, Lahja Rautiola. Hartaustilaisuus Teppolassa to klo 11.30, Minna Salmi. Hartaustilaisuus Kempeleen vuodeosastolla klo 13, Minna Salmi. Perhemessu su klo 10, Tapio Kortesluoma av. Minna Salmi. Perheiden ja lasten vapputapahtuma srk-talolla klo Kolehti Sotaveteraanien keskuudessa tehtävään hengelliseen työhön. Kirkkohallitus. Pyhäkouluja ei ole eikä seuraavan kerran pyhäkoululaiset kokoontuvat pyhäkouluretkelle su 6.5. Ks.erillisilmoitus Oulun seutu -lehdestä!. Tilkkutäkkilaulujen ilta pe klo Aniaksella, Kerppukuja 1. Tule yksin tai perheen kanssa mukavaan porukkaan laulamaan! Lisätietoja Vesalta, p Su lastenohjaajien työhön siunaaminen kirkossa klo 10, jonka jälkeen yhteinen ateria seurakuntatalolla. Kaikki tervetuloa!ks. erillisilmoitus Oulun seutu -lehdestä! Perhekerho srk-talolla ti klo 12.30, Vappunyyttärit ja naamiaiset. Perhekerho Minttukujalla ke klo 9, Vappunyyttärit ja naamiaiset. Parkkipaikka srk-talolla ke klo 9, Vappunyyttärit ja naamiaiset. Viikolla 18 (ke 2.5.) ei ole perhekerhoa Minttukujalla vaan perhekerhot korvaa pe 4.5. srk- talolla äitien hemmottelu (= edullinen käsihoito), jonka aikana lastenhoito järjestetty. Kysy lisää perhekerhon ohjaajilta! Varhaisnuorten kerhot loppuvat huhtikuun lopussa. Kerhot jatkuvat jälleen syyskuun alussa. 4H:n ja seurakunnan järjestämä varhaisnuorten retki Ranuan eläinpuistoon la klo Hinta 10 e, sis. matkan, pääsymaksun ja lämpimän ruuan. Ilm. kirkkoherranvirastoon, p , mennessä. Ennakkoilmoittautuminen pakollista, mukaan mahtuu korkeintaan 45 ihmistä. Kahdeksan kerhonohjaajaa saa tulla mukaan ohjaajiksi ilmoittautumisjärjestyksessä iilman retkikustannuksia. Lisätietoja Kirsiltä, p VIP hevigospelkonsertti Kempeleessä Ylikylän koululla la Tarkempia tietoja Kirsiltä, p Seurakunnan vapputapahtuma su Mukana Soiva Siili. Lisätietoja Oulunseutu - lehdessä. Isosten teemaleiri seksistä ja seurustelusta Leirikirje lähetetty kaikille ilmoittautuneille. Lisätietoja Kirsiltä ja ilm mennessä, p Seurakunnan ja MLL:n perhekahvila torstaisin klo Repussa. Kitarapiiri kokoontuu torstaisin klo ja perjantaisin klo Reppu on auki nuorille perjantai-iltaisin klo Päättyy iltahartauteen klo 24. Tulossa: Retki Suomen Lähetysseuran vuosijuhlille Hyvinkäälle Retken alustava hinta-arvio (matka, majoitus, aamiainen) n euroa majoitustavasta riippuen (3-5 hengen huoneissa). Tiedustelut ja ilmoittautumiset lähetyssihteerille mennessä. Salonpään ry: Lauluseurat: to klo Irma ja Erkki Vähäsöyringillä. La raamattuluokka, nuoremmat T. Taskilalla klo 18, isommat E. Vähäsöyringillä klo Su klo 14 seurat ry:llä Juha Paananen, Erkki Vähäsöyrinki. Oulunsalon kk:n ry: To klo sisarpiiri ry:llä, Myötäelävä vuorovaikutus, Liisa Haapalahti. Su klo 12 raamattuluokka I ry, raamattuluokka II: Kylänpuoli ja Keskikylä ry, Karhuoja: Eero Ilkko, klo 17 seurat ry, Martti Lahtinen, Toivo Määttä. Ma klo Tutkimme raamattua- ilta Jeesus ristillä, Jorma Vuorma ry. Ti klo 19 lauluseuroja kodeissa: Karhuoja ry. Ke klo 13 varttuneitten kerho ry. To klo kehitysvammaisten kerho ry:llä. Kastetut: Matthew Janne Michael Härö, Kaapo Johannes Lepistö, Vanessa Lilian Tihinen. Pudasjärvi Ehtoollisjumalanpalvelus seurakuntakodissa su klo 10, Kyllönen, Jurmu. Vuoden 2007 Raamattusunnuntai. Pyhäkoulujen yhteinen kevätjuhla seurakuntakodissa su klo 13. Kaikki pyhäkoululaiset perheineen tervetuloa. Mukaan kutsutaan Tuohikodin ja Honkakodin asukkaat, omaiset ja henkilökunta. Kirkkokuoron yhteisvastuukonsertti, mukana OAMK:n kirkkomusiikin opiskelijoita to klo 19 seurakuntakodissa. Kahvit ja arvontaa. Kuorot: Lapsikuoro to klo 17, kirkkokuoro to klo 18, Vox Margarita ke klo 18 ja eläkeläisten musiikkipiiri ke klo 13. Lähetystyö. Kirpputori talkootuvassa ke klo Lähetystalkooilta Lakarin koulun käsityötalon yläkerrassa ma klo 18. Diakoniatyö: Työkeskus kerää Yhteisvastuukeräystä Kurenalla to klo Ystävänkammari seurakuntakodissa ti klo Lähimmäiset seurakuntakodissa ti klo 18. Munkkitalkoot Yhteisvastuukeräyksen hyväksi pe seurakuntakodissa ja myynti K-marketissa. Jos pääset talkoisiin ota yhteyttä diakonissoihin, sovitaan tehtävistä. Nuorisotyö: Isoskoulutuksen käynyt nuori tai varttuneempi! Sinulla on mahdollisuus hakea leirityöhön kesäksi rippikoululeireille (vk:t 23, 24 ja 31). Vapaamuotoiset hakemukset huhtikuun loppuun mennessä nuorisotoimistoon. Lisätietoja/hakemukset tiina.inkeroinen@evl.fi tai marko. vayrynen@evl.fi Perhekerho seurakuntakodissa ti klo ja to klo sekä Suvannon koululla to klo Satumuskari seurakuntakodissa ti klo Rovastikunnallinen lapsityönjuhla Kuusamossa helatorstaina Juhla alkaa kirkkohetkellä Kuusamon Pyhän Ristin kirkossa, ruokailu seurakuntakodilla. Päiväjuhla Kuusamontalolla Oulankasalissa. Linja-auto lähtee seurakuntakodilta klo 10. Ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon, p , pe mennessä. Ilmoita myös ruoka-aineallergiat. Syksyn 2007 päiväkerhoihin, pallerokerhoihin ja satumuskariin ilmoittautuminen puhelimitse numeroihin ja ke ja pe klo Kerhoihin voi ilmoittautua vuosina syntyneet lapset. Sivukylillä voidaan perustaa päiväkerho, jos kerhoon ilmoittautuu vähintään viisi kerhoikäistä lasta. Syksyn 2007 kerhot seurakuntakodille, Suojalinnalle ja sivukylille perustetaan näiden ilmoittautumisten perusteella. Riekinkankaan hautausmaan kesätöihin palkataan arpomalla kahden viikon mittaisiin työsuhteisiin parikymmentä, vähintään 16-vuoden ikäistä nuorta. Työaika ajoittuu kesäheinäkuulle. Ilmoita kiinnostuksestasi mennessä joko, p tai sähköpostitse pudasjarvi.srk@evl.fi. Pudasjärven seurakunnan kirkkovaltuuston kokous pidetään seurakuntakeskuksessa ke klo 17 alkaen. Kokouksen asialista on yleisesti nähtävänä kirkkoherranvirastossa, Varsitie 12, viraston aukioloaikoina. Kokouksen tarkistettu pöytäkirja on yleisesti nähtävänä kirkkoherranvirastossa viraston aukioloaikoina. Pudasjärvellä, huhtikuun 16. päivänä Arvo Niskasaari, kirkkovaltuuston puheenjohtaja. Kirkkoherranvirasto ja taloustoimisto avoinna ma klo Rauhanyhdistykset: Myyjäisseurat Jongulla Ritva ja Osmo Pesälällä pe klo 19. Lähetysseurat Iinattijärvellä Timo Riihiaholla to klo 19, Livon koululla pe klo 18, Aittojärvellä Silja ja Lasse Puurusella la klo 19 ja seurakuntakodissa su klo 17, V.Peltomäki ja J.Alanko. Opistomyyjäiset Yli-Livolla Ritva ja Aaro Illikaisella pe klo 19. Ompeluseurat Kurenalan ry:llä pe klo 18. Sarakylä: Käsityöilta Maija Kummalalla pe klo 19 ja lauluseurat Sarakylän kappelissa su klo 19. Kastettu: Sanni Kerttu Katariina Tauriainen, Joonas Juhana Korteniemi, Anita Tuulia Ervasti, Iida Sofia Eskola ja Juho Matti Torvinen. Haudattu: Bertta Johanna Iinatti 90 v, Rauni Ingrid Kelahaara 87 v, Arja Birgitta Piri 79 v, Eino Paukkeri 88v, Hulda Piri 83 v, Helga Hellevi Keskimäinen 72 v ja Eino Johannes Hemmilä 60 v. Kirkkoherranvirasto avoinna ma - pe klo 9-14, p Sähköpostiosoite: pudasjarvi.srk@ evl.fi, työntekijät: etunimi.sukunimi@ evl.fi. Seurakunnan nettisivut Rantsila Su Pipliaseuran raamattusunnuntai, klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, Lauriala ja Leinonen. Kolehti vähemmistökielten raamatunkääntäjien koulutusohjelmaan Etelä-Amerikassa, Suomen Pipliaseura ry. Jumalanpalveluksen jälkeen lähetyskahvit ja -arpoja sekä videoesitys seurakuntatalolla. Ma klo perhekerho Pallerot Nuppulassa. To klo 13 seurakuntakerho Rauhalan kerhohuoneella. Pe Veteraanipäivä, klo kunniakäynti sankarihaudoilla, klo 12 ruokailu seurakuntatalolla ja klo veteraanijuhla urheiluhallilla. Su klo 10 liikuntakirkko, Lauriala ja Leinonen. Jumalanpalveluksen jälkeen kirkkokahvit seurakuntatalolla. Kuorot: Ke klo15 Rantsilan ja

13 Rauhan Tervehdys nro Paavolan veteraanikuorojen sekä lapsikuorojen yhteisharjoitukset seurakuntatalolla. To klo 14 Hovin kuoro Hovin koululla ja klo 19 kirkkokuoro Rantsilan Laulu seurakuntatalolla. Kerhot: Ti klo Hovin nuppukerho Hovin koululla ja klo Sipolan varhaisnuorten kerho Sipolan koululla sekä klo Tyttökerho Nuppulassa. Ke klo Nuppukerho 3-4 -vuotiaille Nuppulassa ja klo Mankilan varhaisnuorten kerho Mankilan koululla. To klo Nuppukerho 5-vuotiaille Nuppulassa ja klo Hovin varhaisnuorten kerho Hovin koululla. Tulossa: Ke 2.5. klo 19 herättäjäseurat Elsa ja Reino Juntusella. Pe 4.5. klo 14 virsilaulua vanhainkodissa ja klo 19 sanan ja rukouksen ilta kirkossa. Su 6.5. klo 10 jumalanpalvelus kirkossa, Olavi Palovaara. Jumalanpalveluksessa avustaa kaikki seurakunnan kuorot. Rauhanyhdistys: Pe klo 19 ompeluseurat Arja ja Eero Leinosella. Su klo seurat ry:llä, Vesa Jokitalo. Pe klo 19 ompeluseurat ry:llä. Ti 1.5. klo 11 vappumyyjäiset ry:llä. Kuollut: Ritva Anja Kaarina Piisalo s. Vares 72 v ja Eino Paavo Viitanen 69 v. Siikalatva Kirkkoherranvirasto, Piippola p. ja fax , avoinna ma ja pe klo 9-12 ja ke klo kotisivut: www. siikalatvanseurakunta.fi Lähetyssihteeri Anneli Laukkanen on tavattavissa keskiviikkoisin klo 9-11 Piippolassa kirkkoherranvirastossa. Su lähetyön kirkkopyhä Pyhännällä, messu kirkossa klo 12, jonka jälkeen kirkkokahvit ja lähetysjuhla seurakuntakodilla, vapaaehtoinen maksu lähetystyölle. Juhlassa Senegalin lähettimme Marketta Filppa kertoo työstänsä. Ti klo 18 kirkkovaltuuston kokous Piippolan seurakuntakodilla. Su rovastikunnan kehitysvammaisten kirkkopyhä Siikajoella, linja-auto: Kestilä klo 9, Pyhäntä 9.30, Piippola 9.50 ja Pulkkila (Koivulehto) klo , lisätietoja diakoniatyöntekijöiltä. Siikalatvan seurakunta tarjoaa kesätöitä nuorille kappeleittain 2-3 viikon jaksoissa Tehtäviin kuuluvat puistotyöt ja tiekirkkoesittely. Hakemukset lähetettävä kirkkoherranvirastoon mennessä, os. Pappilankuja 6, PIIPPOLA. Tulossa: Omaishoitajien retki Kiuruvedelle 10.5., käydään mm. Sinisessä Helmessä ym. Kestilä To klo puuhakerho kerhokodissa. Pe klo 13 seurakunnan ohjelmaa Pihlajistossa. La klo 9 rippikoulua kerhokodissa, kuulustellaan rästit. Su klo 10 perhemessu kirkossa, saarna toteutetaan pyhäkoulunomaisesti, Piri ja Kinnunen. Rippikoululaiset osallistuvat! Kolehti Suomen Pipliaseuralle vähemmistökielten raamatunkääntäjien koulutusohjelmaan. Lähetystyön kirkkopäivä Pyhännällä alk. klo 12. Ti seurakuntaretki Haaparantaan, lähtö linja-autolla klo 9 seurakuntakodilta, lisätietoja Leenalta, p Klo lasten päiväkerho ja klo sudarikerho kerhokodissa. Klo 19 kirkkokuoro seurakuntakodissa. Ke klo 13 Väyrylän Pihlajistovierailu. To klo perhekerho, klo puuhakerho ja klo nuorten te ta kerhokodissa, rippikoululaisille merkintä. Pe veteraanijuhla alk. klo 10 hartaudella kirkossa, jonka jälkeen kunnianosoitus sankarihaudoilla, ruokailu ja päiväjuhla seurakuntakodilla, ohjelma tark. kuntatiedotteessa. Tulossa: Su rovastikunnan kehitysvammaisten kirkkopyhä Siikajoella, linja-auto: Kestilä klo 9, Pyhäntä 9.30, Piippola 9.50 ja Pulkkila (Koivulehto) klo Yhteisvastuun hyväksi hernekeittoa pe 4.5. alk. klo 10 Kestilän K-marketin pihalla. Myytävänä myös ala-asteen oppilaitten piirtämiä/maalaamia kasseja, arvontaa! Kirpputori Kestilän pappilassa lähetyksen hyväksi Lahjoitettavaa tavaraa voi tuoda Kestilän seurakuntatoimistoon. Rauhanyhdistys: Pe klo 19 ompeluseurat, la klo nuortenilta ja su klo 19 seurat ry:llä, Ismo Iso- Heiniemi. Pe klo 19 ompeluseurat ja myyjäiset ry:llä. Kuollut: Heikki Johannes (Hannes) Hiissala kirkonkylältä 76 v. ja Vilho Veli Taipaleenmäki kirkonkylältä 86 v. Kastettu: Remu Rikhard Juhani Tuomela. Piippola Su klo 12 perhemessu kirkossa, saarna toteutetaan pyhäkoulunomaisesti, Piri ja Määttä. Kolehti Suomen Pipliaseuralle vähemmistökielten raamatunkääntäjien koulutusohjelmaan. Ma klo 11 veteraanikuoro, klo kirkkokuoro ja klo 18 kirkkovaltuuston kokous seurakuntakodissa. Ti klo 12 seurakuntakerho Väinölässä. Klo 13 yhteiset siioninvirsiseurat Pyhännän Nestorissa, mukana Jouni Riipinen. Ke klo 16 tyttö-/poikakerho seurakuntakodissa. Pe klo 12 veteraanipäivän jumalanpalvelus kirkossa, Piri. Kirkon jälkeen kunniakäynti sankarihaudoilla, kahvit ja juhla seurakuntakodissa. Muuta: Lähetyksen pääsiäismyyjäisten tuotto oli 406,75 e. Kiitos leipojille ja ostajille. Rauhanyhdistys: Su klo 15 seurat ry:llä. Kastettu: Reeti Ritolehto. Pulkkila To klo 10 perhekerho, klo 16 tyttö- ja poikakerho. Su klo 10 messu kirkossa. Pyhännällä lähetyspyhä alkaen klo 12 jumalanpalveluksella. Ti klo 13 ystävyysseura vanhustentalossa. Ke klo 10 palvelupäivä srktalolla. to klo 10 perhekerho, klo 16 tyttö- ja poikakerho. Pe kansallisen veteraanipäivän vietto Piippolassa. Lähtö klo Pulkkilan srk-talolta. Rauhanyhdistys: Pe klo 19 raamattuluokka ry:llä. La klo 19 salaatti-ilta ry:llä. Su klo pyhäkoulua ja klo 19 seurat ry:llä. Kastettu: Daniella Olivia Nieminen. Pyhäntä To klo 11 perhekerho kerhohuoneessa, klo 12 veteraanikuoro ja klo 17 lapsikuoro ja klo nuorten te ta seurakuntatalolla. Klo 17 partio kerhohuoneessa. Pe klo nuortenkuoro seurakuntatalolla. Su lähetystyön kirkkopyhä Pyhännällä, messu kirkossa klo 12, Kautto ja Kinnunen. Mukana myös Senegalin lähettimme Marketta Filppa. Kolehti Suomen Pipliaseuralle Pipliaseuralle vähemmistökielten raamatunkääntäjien koulutukseen Etelä-Amerikassa. kirkkokahvit ja lähetysjuhla seurakuntakodilla, vapaaeht. maksu lähetystyölle. Lähetti kertoo juhlassa Senegalin työstään. Paikalla myös khra Piri ja lähetyssihteeri Anneli Laukkanen. Ma klo 11 perhekahvila, Mll ja klo Salaisuuksien kaivos -kerho kerhohuoneessa. Ti lukupiirit klo 9 Kirkkotien kerhohuoneella ja klo 11 Ukonojan kerhohuoneella. klo 13 yhteiset siioninvirsiseurat Nestorissa, Jouni Riipinen. Ke klo 11 päiväkerho kerhohuoneessa, klo 12 varttuneen väen kerho seurakuntatalolla. Klo hartaus Kuurankukassa, Kautto. Klo aarrearkku-kerho kerhohuoneessa. To klo 17 partio ja klo nuorten te ta yläasteikäsille, rippikoululaisille merkintä. To pe ei kuoroja, Veijo lomalla. Pe Kansallisen veteraanipäivän juhla keskuskoululla, mukana yläaste, ala-aste, veteraaniväki, seurakunta ja kunta, tarkemmin seuraavissa kirkollisissa. Klo Pyhännän vanhustentaloyhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous Takojantien kerhohuoneessa (sääntöjen 7 :n asiat) Rauhanyhdistys: Su klo 16 seurat ry:llä. Ke klo lauluseurat Liisa ja Mikko Tahkolalla. La klo 16 myyjäiset ja seurat ry:llä. Kastettu: Akseli Johannes Myllyniemi. Kuollut: Tuija Pirkko Anneli Minkkinen Tavastkengältä 20 v. Siikasalo Siikajoki Siikajoen seurakuntatoimisto avoinna to poikkeuksellisesti klo Su klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa. Reino Tanjunen. Ti klo 13 virsihetki Puistolassa. Ke klo lapsikuoro seurakuntatalolla. To klo 13 diakonia- ja lähetyspiiri seurakuntatalolla sekä tiedoksi seurakuntalaisille, että Siikajoen seurakuntatoimisto on suljettu to ja avoinna seuraavan kerran pe klo Veteraanipäivänä pe klo 10 hartaushetki ja seppeleiden lasku sankarihaudoille. Reino Tanjunen. Su vietetään Siikajoella kehitysvammaisten kirkkopyhää. Kirkkopyhän vietto aloitetaan klo 12 jumalanpalveluksella kirkossa ja sen jälkeen ruokailu seurakuntatalolla. Pyydämme ystävällisesti, että ilmoittaisitte mahdolliset erityisruokavaliot seurakuntaemäntä Riitta Nissiselle, p ma klo 12 mennessä. Rauhanyhdistys: To klo päiväkerho ry:llä. Pe klo Revonlahtisten myyjäiset ry:llä. Su klo 12 pyhäkoulut Kari Haikaralla ja Kimmo Toppilalla sekä klo 17 seurat ry:llä. Ma klo 19 sisarkerho ry:llä. To klo päiväkerho ry:llä. Siikajoen palvelupiste avoinna to - pe klo Puh tai toimistosihteeri, p Muina aikoina sopimuksen mukaan. Kuolleet: Martta Esteri Valtokari e Pellikka 83 v ja Onni Ilmari Salin 87 v. Tyrnävä Hartaus to klo Limingan sairaalassa ja klo 14 Alatemmeksen vanhainkodilla. Perhetapahtuma la klo 12 Murron koululla, ongintaa, temppurata, askartelua, arvontaa, mehua ja kahvia pientä maksua vastaan. Tuotto Yhteisvastuukeräykselle. Messu su klo 10 Tyrnävän kirkossa, Isokääntä. Kolehti Vähemmistökielten raamatunkääntäjien koulutusohjelmaan Etelä-Amerikassa, Suomen Pipliaseura ry. Seurakuntakerho ti klo Tyrnävän srk-talolla. Ilosanomapiiri ti klo Tyrnävän srk-talolla. Hartaus ke klo 13 Peltolan palvelukeskuksessa. Murto-Ojakylä-Juurussuon diakoniapiiri to klo Elma ja Tauno Aaltomaalla. Markkuu-Ängeslevän diakoniapiiri to klo Tuppuraisella, Korkalantie 9. Kempeleen, Limingan ja Tyrnävän yhteinen veteraanijuhla pe klo 10 Tyrnävän srk-talolla. Rovastikunnallinen omaishoitajien retki Rokualle. Osallistumismaksu 30 euroa. Tied. ja ilm mennessä Riitalle, p Temmes: Hartaus pe klo 11 Eläkeliiton kerhossa Temmeksen Soittimia huutokaupasta Iloa lapselle -ilta on Haukiputaan seurakuntakeskuksessa torstaina Illassa lauletaan hengellisiä lastenlauluja ja huutokaupataan Haukiputaan seurakunnan työntekijöiden tekemiä teoksia aiheesta iloa lapselle sekä seurakunnan vanhoja soittimia, mm. piano, kontrabasso, sello ja puhallinsoittimia. Osa soittimista on käyttökelpoisia huollon jälkeen ja osa sopii seinäkoristeeksi. Illan tuotto menee Yhteisvastuukeräyksen ja Haukiputaan seurakunnan musiikkityön hyväksi. Soittimiin on mahdollisuus tutustua samana päivänä kello Kahvittelun ja lastenlaulujen jälkeen huutokauppa alkaa kello Isänmaallinen iltajuhla Lakeuden alueen isänmaallinen iltajuhla alkaa Limingan kirkossa Kansallisena veteraanipäivänä perjantaina kello 20. Tilaisuuden avaa lääninrovasti Ilkka Tornberg, ja uruissa on kanttori Mika Kotkaranta. Limingan vaskiyhtye soittaa Pohjan sotilassoittokunnan apulaiskapellimestarin Kaj Skrabbin johdolla, ja Nuorten aikuisten kuoron miehet laulavat. Ohjelmassa on mm. Narvan marssi, Veteraanien iltahuuto ja muuta perinteistä isänmaallista musiikkia. Yksinlaulua esittää Markku Ahola. Ohjelman hinta on 5 euroa, sotiemme veteraanit pääsevät ilmaiseksi. Lopuksi seurakunta tarjoaa juhlakahvit täytekakun kera kirkon tiloissa. Miehisiä lauluja Kiimingissä Keskiviikkona kello 18 kuullaan Kiimingin seurakuntakeskuksessa miehistä laulantaa. Laulujen aiheet liittyvät pääasiassa poikien ja miesten maailmaan. Nuoret ja hieman iäkkäämmät miehet laulavat lauluja Isoisän olkihatusta herkkään Suojelusenkeliin. Ohjelmassa on myös muun muassa koskettava Tuli kirkkoon mies ja lapsi -laulu. Yhteisvastuukeräyksen hyväksi konsertissa laulavat Amadeus Oilinki, Janne ja Hannu Kajava, Matti Laurila, Tuomo Nikkola, Heikki Saarela, Jouni Kokkoniemi, Jyrki Kurtti, Petteri Viramo ja Jarkko Metsänheimo, joka myös vastaa pianosäestyksestä. Hartauden pitää Markku Palosaari. Kahvitarjoilu järjestetään yhteisvastuun hyväksi. Konserttiin on kaikilla - myös naisilla - vapaa pääsy. Kevätiloa lasten hyväksi Kevätilo on Mannerheimin Lastensuojeluliiton keräys lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyväksi Keräyksen tuotosta puolet käytetään MLL:n paikalliseen toimintaan, puolet liiton valtakunnalliseen työhön. Keräys toteutetaan lipaskeräyksenä. MLL:n Pohjois-Pohjanmaan piiri ylläpitää perhekahvila Muksumakasiinia Myllytullissa. Oulussa ja Pohjois-Pohjanmaan alueella on perhekahviloita myös paikallisyhdistyksillä. Perhekahvilat ovat avoimia kohtaamispaikkoja, joissa löytää juttuseuraa ja tapaa muita samassa elämäntilanteessa olevia, joiden kanssa voi jakaa ilojaan ja huoliaan. Oulun Myllytullissa perhekahvilaan kokoonnutaan torstaisin kello osoitteessa Makasiinikatu 6. MLL:n Pohjois-Pohjanmaan piiri järjestää myös musiikkileikkikoulutoimintaa ja matematiikkakerhoja eri puolilla Oulua koulujen ja päiväkotien tiloissa. Myös näitä toimintoja tuetaan keräysvaroin, jotta osallistumismaksut voitaisiin pitää mahdollisimman alhaisina. Valtakunnallisesti Kevätilo-keräyksellä tuetaan Mannerheimin Lastensuojeluliiton auttavien puhelinten toimintaa ja nuorisotyötä kuten Tukioppilastoimintaa ja koulukiusaamisen ehkäisyä. srk-talolla. Sanajumalanpalvelus su klo 12 Temmeksen kirkossa, Isokääntä. Partiolaisten kirkkopyhä. Kinkerit su klo 14 Raili Syedillä, Haurukylässä. Kuorot: Lapsikuoro to klo 16 Temmeksen srk-talolla. Kirkkokuoro ke klo 19 Tyrnävän srk-talolla. Nuoret: Pe nuortenilta klo 18 ja yökahvila klo Tyrnävän srktalolla. Rippikoulu: Oppitunnit, ryhmä I, la klo 9-15 Tyrnävän srk-talolla. Tulossa: Seurakuntakerhon retki Vaalaan ti 8.5. Osallistumismaksu 5 euroa/kerholainen ja 25 euroa/muut, satu kreivi-palosaari sis. kyydin, ruokailun ja kahvin. Ilm mennessä khranvirastoon, p Seurakunnan kesäretki Suomussalmelle. Rauhanyhdistys: Tyrnävä: To klo 19 lauluseurat ry:llä. Su klo 16 seurat ry:llä. Ke klo 19 myyjäispalaveri ry:llä. Murto: Pe klo 19 lauluseurat Markku Heikkalalla, Kari Ahola raamattuluokkalaisten retki Ranuan Opistolle. Su klo 12 pyhäkoulu Kuhalla, Jari Heikkalalla, Virpillä ja Haholla, klo 16 seurat ry:llä, Aukusti Nevala, Vesa Kumpula. Kastettu: Jani Eetu Matias Hauru, Nelly Maria Kerttuli Kola.

14 14 nro Rauhan Tervehdys Unelma hyvästä maailmasta Kun työpaikoilla nykyisin tapaa pitkäaikaisia työntekijöitä, puhe usein kääntyy niihin menneisiin, hyviin aikoihin, jolloin se omistaja, Lahtinen itte, oli johtajana. Kyllähä seki arvosa tunsi ja omansa osas ottaa, mutta kyllä se sentään tuns työmiehenkin arvon. Ei sitä hyvää ammattimiestä heitetty ulos noi vaa. Minä tunnen lampaani ja ne tuntevat minut Nykysi ei oikei edes tiedä, kuka tätä virmaa johtaa. Nää johtajat on vaa sellasia omistajien juoksupoikia. Palkkarenki ei ole oikea paimen eivätkä lampaat hänen omiaan, ja niinpä hän nähdessään suden tulevan jättää lauman ja pakenee. Minulla on myös muita lampaita, sellaisia, jotka eivät ole tästä tarhasta, ja niitäkin minun tulee paimentaa. Ne kuulevat minun ääneni, ja niin on oleva yksi lauma ja yksi paimen. Raamattu käyttää kuvaa paimenesta vertauskuvana siitä, miten Jumala tahtoo pitää huolta ihmisestä. Johanneksen evankeliumissa Jeesus kutsuu itseään hyväksi paimeneksi, Hesekielin kirjassa Jumala itse on paimen. Paimenen tehtävä on ohjata laumansa ruokapaikoille, suojella sitä ja hoitaa sitä ja huolehtia siitä, etteivät vahvimmat yksilöt syö heikompien ravintoa. Minä sidon murtuneen jalan, minä hoivaan uupunutta, ja vahvat ja lihavat minä pidän kurissa. Jeesus asetti kristillisen kirkon hoitamaan omaa paimenvirkaansa tässä maailmassa. Kristittyinä meidät on kutsuttu tässä kirkossa pitämään huolta, että tämä paimentehtävä toteutuu. Kristillisenä kirkkona ja sen yksittäisinä jäseninä meidän tehtävämme on rukoilla ja vaikuttaa sen puolesta, että kansanedustajat ja muut demokraattisesti valitut vallankäyttäjät osaisivat käyttää tätä paimensauvaansa oikein, Jumalan tahdon mukaisesti. Minä kaitsen laumaani niin kuin sitä tulee kaita. Ilkka Hjerppe Tampereen seurakuntayhtymän yhteiskunnallisen työn pastori Sinä olet todellinen valkeus, laskematon iankaikkinen aurinko, kaikkia virvoittava, elossa pitävä ja ilahduttava. Valaise meidän mielemme, ettemme lankeaisi yhteenkään syntiin, vaan sinun opastamanasi pääsisimme iankaikkiseen elämään. Mikael Agricola Päivän psalmi on Ps. 23, ensimmäinen lukukappale Hes. 34: ja 2. lukukappale 1. Piet. 2: Evankeliumi on Joh. 10: sunnuntai pääsiäisestä on kansanomaiselta nimeltään Hyvän paimenen sunnuntai. Latinankielisenä nimenä on Misericordia Domini, mikä merkitsee Herran laupeus, uskollisuus. Jeesus vertaa itseään hyvään ja oikeaan paimeneen, joka panee henkensä alttiiksi lampaidensa puolesta. Hieman aikaisemmin samassa luvussa on esitetty toinen vertaus. Sen mukaan oikea paimen menee sisälle lammashuoneeseen portista, ei rosvojen tavoin aidan yli kiiveten. Sen jälkeen Jeesus rinnastaa tekstissä itsensä porttiin, jonka kautta tullaan sisälle lammashuoneeseen. Hyvän paimenen vertauksessa Jeesus on jumalallinen hyvä paimen. Muita varhaisia lammastekstejä ovat mm. Hesekielin kirjan tekstit sekä mandealais-gnostilaisen perinteen lammastekstit. Vanhassa testamentissa paimen käsitetään yleisimmin messiaaniseksi hahmoksi. Onko sattumaa, että jouluyön enkelit ilmestyivät ilmoittamaan ilosanomansa juuri paimenille? Paimenilla oli hyvin keskeinen merkitys myös Israelin kansan historiassa. Mooses ja Daavid olivat alkujaan paimenia. Daavid käytti paimenille tuttua asetta, kivilinkoa, Goljatin kukistamiseen. Muita paimenen työvälineitä olivat mm. sauva, laukku, nuija sekä usein myös paimenkoira. Paimenen työ oli vaarallista ja huonosti palkattua. Yhteiskunnan arvoasteikossa paimenet eivät olleet kovin arvostettuja. Silti heidän työpanoksestaan riippui rikkaiden ihmistenkin onni. Paimenen työssä oli ajateltava epäitsekkäästi lauman parasta ja pystyttävä suojelemaan arvokasta karjaa petoeläimiltä ja varkailta. Nukahtaminen väärällä hetkellä ja lauman leviäminen tai tuhoutuminen olivat pahinta mitä paimen saattoi kuvitella. Jeesuksen sanoja on tulkittu aikojen saatossa hyvinkin eri tavoin. Tärkeintä on Jeesuksen jumalallinen johtajuus hänen valtakunnassaan sekä hänen hellä huolenpitonsa. Viitatessaan muihin lampaisiin, joita hänen myös tulee paimentaa, Jeesus antaa ymmärtää kristinuskon leviävän aikanaan juutalaisten piiristä pakanakansojenkin keskuuteen. Pekka Tuomikoski

15 Rauhan Tervehdys nro Mitä nuo ovat? Kaksi rouvaa pysähtyy katsomaan Plaanaojaa Isonkadun ja Hallituskadun kulmauksen läheisellä sillalla. Ojan pohja näyttää omalla aavemaisella tavalla hetken aikaa jopa kauniilta, kunnes totuus valkenee. Ne ovat pulloja. Särjettyjä kaljapulloja. Rouvat katselivat näkyä vähän aikaa hiljaisina ja poistuivat paikalta. Puhutteleva tilataideteos lienee syntynyt yhteisöllisesti pitkän talven aikana. Tekijät saattavat olla hyvin nuoria tai ehkä sittenkin keski-ikäisiä? Näky ravistelee ja pakottaa ottamaan kantaa. Moni asia näyttää kauniilta ennen kuin sitä todella pysähtyy katsomaan. P***akaupunnissakin. Ja sitten toisinpäin. Puron laita näyttää sulaneiden lumien jälkeen ensin vain rumalta soramaalta. Kunnes silmä havaitsee keskellä soraa jotakin muuta. Elävä kasvi? Ouluun on tulossa kesä! SATU KREIVI-PALOSAARI T u o m i o r o v a s t i e h d o k k a a t m u k a n a M i e s t e n l a u a n t a i s s a Mitä on hyvinvointi Keskustan seurakuntatalon juhlasalissa, Isokatu 17, vietetään Miesten lauantaita kello Päivän teemana on Hyvä vointi yhteiskunnassa. Tilaisuudessa on mahdollisuus ottaa tuntumaa Oulun tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovastin paikkaa havitteleviin ehdokkaisiin. Miesten lauantai ei ole kuitenkaan mikään vaalitilaisuus, Karjasillan seurakunnan kirkkoherra Juhani Lavanko painottaa. Hän pitää avauspuheenvuoron. Tilaisuuden juontaa johtajaylilääkäri Lauri Nuutinen ja musiikista vastaa kanttori Juha Soranta. Puheenvuorojen jälkeen on varattu aikaa keskustelulle. Tilaisuuden päätössanat lausuu kappalainen Pekka Rehumäki. Kello alkaa lounas. Teemaa esillä monelta kantilta Ensimmäiselle vaalisijalle asetettu kirkkoherra Timo Määttä esitelmöi aiheesta Huono vointi kielletty puheenaihe? Toiselle vaalisijalle asetettu rovasti Matti Pikkarainen pitää puolestaan esitelmän otsikolla Kaverille ei jätetä. Kolmannelle vaalisijalle asetetun kirkkoherra Pauli Niemelän esitelmän aiheena on Rakenteet kuntoon ja riittävästi keskustelufoorumeita. Juhani Lavanko kertoo, että päivän teemaa lähestytään monelta kantilta. Hyvä vointi on varsin laaja käsite, ja siinä korostuu erityisesti yksilön näkökulma, Lavanko sanoo. Puhujille on annettu puheenvuorojen otsikot valmiiksi, mutta he saavat itse päättää sisällön ja käsittelytavan. Lavanko tiivistää, että Miesten lauantai on luonteeltaan keskustelufoorumi kristillistä uskoa koskettavista ajankohtaisista kysymyksistä, ja päivään sisältyy aina myös hengellistä ravintoa. Tilaisuudet kokoavat työikäisiä ja jo eläkeikään ehtineitä miehiä eri puolilta Oulua. Päivän järjestäjinä ovat, Oulun tuomiokirkkoseurakunta ja Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri. Tapahtuma järjestetään nyt 18. kerran. Vaali toukokuussa Oulun tuomiokirkkoseurakunnan tuomiorovasti valitaan vaalilla Vaalissa äänioikeutettuja ovat mennessä 18 vuotta täyttävät Oulun tuomiokirkkoseurakunnan jäsenet. Lisätietoa vaalista ja ehdokkaista löytyy osoitteesta Tilataidetta Kamalat äidit ideasta projektiksi Oulun NNKY on saanut Raha-automaattiyhdistyksen avustuksen vuosille murrosikäisten lasten ja nuorten äideille suunnatun vertaisryhmätoiminnan kehittämiseen. NNKY:llä on parin vuoden ajan ideoitu ja toteutettu Kamalat äidit -ryhmiä, joissa on jaettu äitien kesken murkkuperheen arkeen liittyviä asioita: miten selvitä erimielisyyksistä, joita tuntuu yhtäkkiä olevat jatkuvasti. Keskustelut rahan käytöstä, netissä roikkumisesta, kotiintuloajoista, kännykkälaskuista yms. ovat tuttuja useimmissa perheissä, joissa on murrosikää lähestyviä nuoria. NNKY:llä kokoontuneissa ryhmissä on huomattu, että keskustelu ja ajatusten vaihtaminen toisten samassa elämänvaiheessa olevien äitien kanssa ovat antaneet näkökulmaa oman perheen tilanteeseen. Vanhemmuus on myös omaa kasvamista, jossa toisten äitien kokemukset ja ajatukset voivat olla tukemassa ryhmän jäseniä. Ryhmiin ovat tervetulleita kaikki äidit, jotka haluavat jakaa ajatuksiaan ja kokemuksiaan murrosikäisen tai murrosikää lähestyvän nuoren äitinä. Projektin työntekijänä on aloittanut huhtikuun alussa sosionomi Arja Ilvesviita, joka on ollut mukana ideoimassa toimintaa alusta saakka. Vertaisryhmien kokoontumiset aloitetaan alkusyksystä elo-syyskuussa. Uruissa János Gyülvészi Oulun konservatorion Tulindbergin salin urkukonserttisarjassa kevään viimeinen konsertti alkaa tiistaina kello 20. Konsertissa soittaa unkarilaissyntyinen Janos Gyülvészi. János Gyülvészi syntyi vuonna 1954 Unkarissa. Suomeen hän muutti vuonna 1999, jolloin hän aloitti Paltamon seurakunnan kanttorina. Gyülvészin monipuolinen ohjelma koostuu mm. Frescobaldin, Scheidtin, J.S.Bachin, Ludwig van Beethovenin ja Théodor Duboisin musiikista. Tuomiokapituli perusti Oulun hiippakunnan ympäristötoiminnan neuvottelukunnan. Sen puheenjohtaja on lääninrovasti Jouko Lepistö ja jäsenet Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen emeritus johtaja Mauno Rönkkömäki, Pohjois-Pohjanmaan ympäristökeskuksen johtaja Heikki Aronpää, Lapin ympäristökeskuksen ympäristösuojelupäällikkö Tiina Kämäräinen, Rovaniemen seurakunnan ylipuutarhuri Pauli Hokkanen sekä Muhoksen seurakunnan talouspäällikkö Riitta Kuk- P A L V E L U H A K E M I S T O RAHAA HETI KÄTEEN PANTIKSI KÄY IRTAIN OMAISUUS - kultakorut, hopeaesineet, arvokellot - autot, moottoripyörät, moottorikelkat, säilytys lämpimässä hallissa - aseet, turvallinen säilytyspaikka - puhelinosake tai vastaava arvo-osuustili - pörssi- ja asunto-osakkeet - osaomistus- ja asumisoikeusasunnot - soittimet, elektroniikka, taide, jne Panttilainakonttori Oy KULTAKORUJA HALVALLA JA REHELLISESTI PAINON MUKAAN - uusia ja kunnostettuja käytettyjä kultakoruja - ostetaan kultaa ja muuta irtainta - pariston vaihto 4 - korjataan koruja, tilaustöitä - ostetaan puhelinosakkeita, päivän hintaan, rahat heti puhtaana käteen OULUN KULTA Pakkahuoneenkatu 26, p. (08) Avoinna ma , ti - pe m y y t ä v ä n ä Myytävänä TILA-AUTO 7 hengelle, Honda Shuttle 2,2 LSi vm 98, ml 180 tkm. Hp Hyväkuntoinen R A D I O - O H J E L M A T Su klo 10 jumalanpalvelus Tuiran kirkosta, toimittaa Pasi Kurikka, saarnaa Herättäjä-yhdistyksen toiminnanjohtaja Simo Juntunen, kanttorina Heikki Jämsä. Oulun seudun virsikuoro, johtaa Taru Pisto. Su klo Radiopyhäkoulussa Terttu Aakko kertoo Hyvästä Paimenesta. Toivon iltapäivä ma-pe klo 14-17: Ke klo Naisen allakka. Saila Kukkohovi-Jämsän terveisiä Virtaa Välilämme -suhdekursseilta. To klo Kasvun paikka -ohjelma. Kasvatustieteiden opettaja ja kirkkovaltuutettu Marjo Kemppaisen ajatuksia lapsen kunnioittamisesta. Su klo 9.45 Radiopyhäkoulussa Terttu Aakko kertoo Hyvästä Paimenesta. Su klo 10 messu Raahen kirkosta. Jumalanpalveluksen jälkeen edellisen maanantain Etappi -ohjelman uusinta, toimittaa Laila Korkiakoski Nivalasta. Ma klo Etappi-ohjelman toimittaa Jussi Leppälä Ylivieskasta, aiheena ekumeeninen raamattulähetys. Radio-ohjelmien palautteet: radiostudio.oulu@evl.fi Ympäristöasioille neuvottelukunta kohovi-colpaert. Tuomiokapituli asetti kappalainen Pentti Kalliorannan ainoana hakijana vaaliehdolle Ranuan seurakunnan kirkkoherran virkaan. Raahen seurakunnan kappalaisen virkaa hakeneet pastori Harri Joensuu ja pastori Kimmo Heinilä todettiin kelpoisiksi hakijoiksi virkaan. Tuomiokapituli antoi rovasti Martti Pennaselle virkamääräyksen Oulun tuomiokirkkoseurakunnan kirkkoherran (tuomiorovasti) avoimen viran hoitajaksi alkaen siihen asti, kunnes virka vakinaisesti täytetään. Tuomiokapituli myönsi kirkkoherra Markku Töllille virkavapautta ajalle Kirkkoherra Matti Suomelalle myönnettiin ero Sodankylän seurakunnan kirkkoherran virasta alkaen eläkkeelle siirtymistä varten. Sodankylän seurakunnan kirkkoherran virka julistettiin haettavaksi 7.5. mennessä.

16 16 nro Rauhan Tervehdys YHDISTYKSET M U U T S E U R A K U N N AT LAKIASIAINTOIMISTO JORMA HERTTUAINEN varatuomari, ekonomi Kauppurienkatu 23, OULU Puh , testamentit, perunkirjoitukset, perinnönjaot ym. kaikki riita-asiat maksuton alkuneuvottelu OPISKELIJAMENOT Katso lisää menoja sisäsivujen Opiskelijat ja nuoret aikuiset kohdasta. Myllyojan Maikkulan PERUNKIRJOITUKSET ja muut lakiasiainpalvelut VUOSIEN KOKEMUKSELLA. Tarvittaessa myös kotonanne iltaisin ja viikonloppuisin. Varatuomari H. Luukkonen, Uusikatu 23 A 4, puh Oulun Lähetysseurakunta Sanan, ylistyksen ja rukouksen ilta su klo 16. Myllytullin koululla, Kirkkokatu 1. Vierailijana profetaalisesti palveleva Marie Licciardo Australiasta. Olet sydämellisesti tervetullut! J ake luhuomautukset PUH Laaja muistokivinäyttely Avoinna Ma-Pe 10-17, La Piriläntie 145, Kempele Puh maritta.mottonen@loimaankivi.fi - Toiminut jo vuodesta 1921 Pilkkikilpailut Jaurakkajärvellä Petäjäniemen rannassa lauantaina klo Tervetuloa!

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään.

Jos osallistut jonkun järjestön (esim. SRK) järjestämään rippikouluun, sinun tulee ilmoittautua kotiseurakuntasi muualle menevien ryhmään. Rippikoulut 2016 Vuonna 2016 rippikouluikäisiä ovat vuonna 2001 syntyneet nuoret. Rippikouluun voivat ilmoittautua myös ne, joilla rippikoulu on jäänyt käymättä tai jos on aloittanut koulun 6-vuotiaana

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys

Tapahtumakalenteri. viikko 06. viikko 07. viikko 08. Pattijoen Rauhanyhdistys Tapahtumakalenteri viikko 06 pe 12.02. 19:00 Raamattuluokka 5 lk. Aihe: Syntiinlankeemus ja lupaus. Paikka: Savela Jukka, Tervaluodontie 23 / 6 lk. Aihe: Abraham uhraa Iisakin. Paikka: Heikki Nauha, Veikkolantie

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

Sij. Nimi Lopputulos Seura Eroaika. 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1.

Sij. Nimi Lopputulos Seura Eroaika. 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1. HS-Aluekilpailut (V) 26.2.2011 Taivalkoski Lopputulokset 1 N8-1km 1. Elina Laurila 4.09,9 Limingan Niittomiehet 00,0 2. Noora Hiivola 5.23,4 Haukiputaan Veikot 1.13,5 2 M8-1km 1. Janne Räisänen 6.11,4

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

s e u r a k u n t a l e h t i 1 0 0. v u o s i k e r t a 5. 4. 2 0 0 7 n r o 1 4 Hyvää pääsiäistä!

s e u r a k u n t a l e h t i 1 0 0. v u o s i k e r t a 5. 4. 2 0 0 7 n r o 1 4 Hyvää pääsiäistä! s e u r a k u n t a l e h t i 1 0 0. v u o s i k e r t a 5. 4. 2 0 0 7 n r o 1 4 Hyvää pääsiäistä! Katso, miten kirkas kolmas aamu on! Mekin havahdumme valoon auringon. Ylösnoussut Jeesus meitä tervehtää:

Lisätiedot

Iin hiihdot 1.3.2014

Iin hiihdot 1.3.2014 1 / 6 2.3.2014 22:53 Iin hiihdot 1.3.2014 T U L O K S E T Liikuntakeskus MOVE Kilpailun sarjat: M08; N08; M10; N10; M12; N12; N14; M16; N18; N16; M14; M70; M45; M55; M65; N35; N45; NYL; N20; M35; M18;

Lisätiedot

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

Edustajiston vaalit 2017

Edustajiston vaalit 2017 Sivu 1/6 OP Pudasjärvi Äänioikeutetut omistajajäsenet 6471 Äänestäneet yhteensä 1840 Äänestys % 28.43 Hyväksytty 1830 Hyväksytty % 99.46 Hylätty 10 Hylätty % 0.54 Nettiäänet 1179 Osuus äänistä % 64.08

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

Tieyksikkölaskelma Kunnossapitokustannusten osittelu. Toimitusnro

Tieyksikkölaskelma Kunnossapitokustannusten osittelu. Toimitusnro 1(9) TK1 Ylikorkala 748-411-115-1 Ylikorkala Ylikorkala Erkki Juhani Metsä MeL 6,8 7 0,7 33 33 TK2 Myllyoja 748-411-134-2 Myllyoja Harjapää Anne-Maria Harjapää Eero Sakari Erityisliikenne EL 5 25 1,27

Lisätiedot

PK/RL-CUP LIMINKA (V)

PK/RL-CUP LIMINKA (V) PK/RL-CUP LIMINKA (V) 27.2.2010 T U L O K S E T Limingan Niittomiehet T06; P06; T08; P08; T10; P10; T12; P12; T14; P14; T16; P16; Tytöt 6 vuotta 0.6 km V Sija Nimi Seura Tulos Ero 1. Katriina Vuollet Tyrnävän

Lisätiedot

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00 H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU

Lisätiedot

Toimintaa elo syyskuussa 2018

Toimintaa elo syyskuussa 2018 Toimintaa elo syyskuussa 2018 Kirkon maalausremontti etenee. ELOKUU 2018 JUMALANPALVELUKSET: pe 17.8. klo 12.15 su 19.8. klo 16.00 su 26.8. klo 10.00 Koululaisjumalanpalvelus kirkossa, Hautala, Toivonen

Lisätiedot

RL-Cup T U L O K S E T. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Ed. kisa

RL-Cup T U L O K S E T. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Ed. kisa RL-Cup 15.01.2012 T U L O K S E T Oulunsalon Vasama M06; N06; M08; N08; M10; N10; M12; N12; M14; N14; M16; N16; Miehet 6 vuotta 0.4 km P Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Ed. kisa 1. Santeri Ukkola Kempeleen

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Petri Laaksonen tavoittelee EI-liikkeen sijasta Toivon ja lohdutuksen kirkkoa Sivut 8-9

Petri Laaksonen tavoittelee EI-liikkeen sijasta Toivon ja lohdutuksen kirkkoa Sivut 8-9 s e u r a k u n t a l e h t i 9 9. v u o s i k e r t a 2 1. 9. 2 0 0 6 n r o 3 0 Petri Laaksonen tavoittelee EI-liikkeen sijasta Toivon ja lohdutuksen kirkkoa Sivut 8-9 Nuoret ja naiset jyräävät Sivu 3

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

Tieyksikkölaskelma Rakentamiskustannusten osittelu. Toimitusnro

Tieyksikkölaskelma Rakentamiskustannusten osittelu. Toimitusnro 1(20) TK1 Rantala 614-407-12-10 Rantala Kynsijärvi Jari Vesa Rainer Kynsijärvi Jaakko Matti Metsä MeL 21,6 4 86 86 TK2 Kunnari 614-407-12-17 Kunnari Kynsijärvi Ossi Henrik Metsä MeL 13,4 4 54 54 TK3 Keskitalo

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset 2012-10-19 1) K1 Alatalo Pertti Antero 2) K2 Alatalo Pertti Antero Alatalo Arto Tapio 3) K3 Teerinkoski Ritva Leena Teerinkoski Raimo Ilmari Ahonen Minna Maria Ahonen Marko

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

Seija Jalagin tutki naislähettejä Japanissa: Aika tätejä! yksinkertaisuus teemana Turun kirkkopäivillä Sivu 3

Seija Jalagin tutki naislähettejä Japanissa: Aika tätejä! yksinkertaisuus teemana Turun kirkkopäivillä Sivu 3 s e u r a k u n t a l e h t i 1 0 0. v u o s i k e r t a 2 6. 4. 2 0 0 7 n r o 1 6 Pyhä yksinkertaisuus teemana Turun kirkkopäivillä Sivu 3 Kristillisyys on Tytille turvallinen kivijalka Sivu 7 Mikko ei

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2018 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 30.9. Mikkelinpäivän messu, liturgia Katja Verho, saarna Tapani Vanhanen, kanttori Pekka Rantio 7.10. Messu, eläkeikäisten

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

tuli uskonto? Sivut 8 9

tuli uskonto? Sivut 8 9 s e u r a k u n t a l e h t i 1 0 0. v u o s i k e r t a 1 5. 2. 2 0 0 7 n r o 7 Kirkolliset aiheet koukuttavat Sivu 3 Kuurojen pappi opiskelee kieltä Sivu 13 Valoa rajanaapuriin Sivu 13 Miten syömisestä

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

LNM-SARJAHIIHDOT (V)

LNM-SARJAHIIHDOT (V) Sisältö: LNM SARJAHIIHDOT 2.1.2011 (V) LNM SARJAHIIHDOT 9.1.2011 (V) LNM SARJAHIIHDOT 23.1.2011 FormulaSprint (V) LNM SARJAHIIHDOT 30.1.2011 (P) LNM SARJAHIIHDOT 2.3.2011 (v) LNM-SARJAHIIHDOT 2.1.2011

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Kajaanin kaupunginvaltuusto 2017-2021 Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi 2017-2021 valitut. Nimi Ääniä Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Hatva

Lisätiedot

Opas vihkiparille Oulun ev.-lut. seurakunnat

Opas vihkiparille Oulun ev.-lut. seurakunnat ~Naimisiin ~ Opas vihkiparille Oulun ev.-lut. seurakunnat Haukiputaan kirkko, Kirkkotie 10 Karjasillan kirkko, Nokelantie 39 Kiimingin kirkko, Kirkonniementie 6 Oulujoen kirkko, Oulujoentie 69 Kristillinen

Lisätiedot

Seuraottelun tulokset

Seuraottelun tulokset Seuraottelun tulokset 10.09.2018 Pihkan 229 Keu 199 H21 H35 H40 H45 H50 A 6.9 km 1 Petteri Muukkonen KeU 0:41:50 2 Ilkka Juutilainen KeU 0:49:19 0:07:29 3 Ilari Ilmakunnas Pihkan 1:03:10 0:21:20 5 Janne

Lisätiedot

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä

Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä Toimitsijalista SM Pitkä R1 7.-8.9.2013 SYÖTE sivu 1 Tehtävä maali 1. Vesa Halonen pj SK PT Yleisseuranta 2. Tommi Sillanpää SK PT Yleisseuranta 3. Kaj Fredriksson SK PT Tulostus 4. Kai Mutka SK PT Videoseuranta

Lisätiedot

LNM Sarjahiihdot 2012

LNM Sarjahiihdot 2012 LNM Sarjahiihdot 2012 KOOTUT T U L O K S E T Limingan Niittomiehet SISÄLTÖ: LNM Sarjahiihdot 19.2.2012 (V) LNM-SARJAHIIHTO 12.2.2012 (P) LNM_SARJAHIIHTO 22.1.2012 (P) LNM-SARJAHIIHTO 4.1.2012 (V) LNM Sarjahiihdot

Lisätiedot

Kirja kuohuttaa. Miten kirkon pitäisi opettaa seksuaalisuudesta? Sivut 8 9. Teologista on moneksi Sivu 3. Amani ja Afrikan rytmit Sivu 7

Kirja kuohuttaa. Miten kirkon pitäisi opettaa seksuaalisuudesta? Sivut 8 9. Teologista on moneksi Sivu 3. Amani ja Afrikan rytmit Sivu 7 s e u r a k u n t a l e h t i 1 0 0. v u o s i k e r t a 2 5. 1. 2 0 0 7 n r o 4 Kirja kuohuttaa Miten kirkon pitäisi opettaa seksuaalisuudesta? Sivut 8 9 Teologista on moneksi Sivu 3 Amani ja Afrikan

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa)

Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa) Miesten Mestaruussarja (24 pelaajaa) 06.05.2006 (HK) 1 Peiponen Marko Nurmeksen Ks 78 5 11 7 15 20 13 20 2 Tanninen Jukka n Kyykkä 73 13 9 13 7 13 5 10 15 12 3 Juvonen Jyrki n Kyykkä 67 15 11 11 0 9 12

Lisätiedot

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019

Lisätiedot

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018

NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 NÄKÖVAMMAISET KEVÄT JA KESÄ 2018 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten kevään ja

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Minne menet, Haukipudas?

Minne menet, Haukipudas? s e u r a k u n t a l e h t i 1 0 0. v u o s i k e r t a 2 2. 1 1. 2 0 0 7 n r o 3 9 Minne menet, Haukipudas? Sivu 3 Piispa: Mitä firmaa edustat? Sivu 7 Virsiä joka tuutista Sivut 10-11 Alun ja lopun välissä

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Rl-Cup Oulunsalo

Rl-Cup Oulunsalo Rl-Cup Oulunsalo 24.01.2009 Oulunsalon Vasama : N6; M6; N8; M08; N10; M10; N12; M12; N14; M14; N16; M16; T U L O K S E T Naiset 6 vuotta 0.4 km V 1. Aada Anttila Niittomiehet 3.02,8 2. Elina Laurila Niittomiehet

Lisätiedot

Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014

Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014 Oulu, 42 edustajaa Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014 Nämä 79 valittua edustavat sinua. Antero Aakko insinööri, myyntijohtaja Allu Alatalo 48 vuotta myynti- ja markkinointipäällikkö Kyösti Asikainen

Lisätiedot

SEASON CLOSING RACE Tulokset

SEASON CLOSING RACE Tulokset SEASON CLOSING RACE Tulokset 17.-18.3.2007 Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ, Mikko 11,69 C-pojat YLI-OJANPERÄ, Matti SU 12,28 E D-pojat JÄÄSKELÄINEN, Eero SU 12,68 E ITKONEN, Petri SU 13,04 E PELTONIEMI,

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

Lista 1 ( 10 ) 2011-11-11. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 10 ) 2011-11-11. Oulu toimitukset 1 ( 10 ) 1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) 9) 10) 11) 12) 13) 14) 15) 16) 17) 18) 19) K1 AchrØn Raija Maria AchrØn Eero Tapani K2 Ahonperä Jukka Mauri Ahonperä Tuuli Katariina K3 Ahonperä Jukka Mauri K4 Ahosola

Lisätiedot

SEASON CLOSING RACE Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ Mikko : Iso rata 500 m L SISSO-KORISEVA Marja :51.

SEASON CLOSING RACE Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ Mikko : Iso rata 500 m L SISSO-KORISEVA Marja :51. SEASON CLOSING RACE 17.-18.3.2007 Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ Mikko :11.69 PC YLI-OJANPERÄ Matti :12.28 PD JÄÄSKELÄINEN Eero :12.68 ITKONEN Petri :13.04 PELTONIEMI Harri :13.17 PE11 HAUTAMÄKI

Lisätiedot

Näkövammaistyö Kevät

Näkövammaistyö Kevät Näkövammaistyö Kevät 2015 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten kevään 2015 toiminnasta.

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Kirkolliskokous maallikot 2016

Kirkolliskokous maallikot 2016 Kirkolliskokous maallikot 2016 VAALIN TULOS VERTAILULUVUN MUKAAN JÄRJESTETTYNÄ Valittujen nimet lihavoitu Lista ehdokas vertailuluku IV 136 Ojala, Sami Juhani 210,433 III 110 Jääskeläinen, Jouko Tapani

Lisätiedot

Ehjä lapsen mieli. kosketti valokuvaajia. Sivut 8 9. s e u r a k u n t a l e h t i 1 0 0. v u o s i k e r t a 8. 3.

Ehjä lapsen mieli. kosketti valokuvaajia. Sivut 8 9. s e u r a k u n t a l e h t i 1 0 0. v u o s i k e r t a 8. 3. s e u r a k u n t a l e h t i 1 0 0. v u o s i k e r t a 8. 3. 2 0 0 7 n r o 1 0 Ehjä lapsen mieli kosketti valokuvaajia Sivut 8 9 riina nurminen Kahden valtakunnan taistelu. Sivu 14 2 nro 10 8.3.2007

Lisätiedot

1 ( 6 ) Lista 2010-09-24. Ylivieska toimitukset

1 ( 6 ) Lista 2010-09-24. Ylivieska toimitukset 1 ( 6 ) 1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) 9) 10) 11) 12) 13) 14) 15) 16) 17) 18) 19) 20) 21) 22) 23) K1 Ainassaari Mika Juhani K2 Alahäivälä Jussi Petteri Alahäivälä Ville Johannes K3 Elo Pauli Armas Elo Helena

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

3-4lk. Tytöt 25m su. 5-6lk. Tytöt 25m su

3-4lk. Tytöt 25m su. 5-6lk. Tytöt 25m su 3-4lk. Tytöt 25m su 1 Iida Kemppainen Soidinsuo 00:20,53 2 Tiia Liuski Lohtaja 00:22,36 3 Heta Hirvonen Soidinsuo 00:22,80 4 Katri Kemppainen Nakertaja 00:24,82 5 Emmi Loisa Keskuskoulu 00:25,97 6 Saara

Lisätiedot

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari

Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Jäsen M alle 50v. Sijoitus Etunimi Sukunimi Paikkakunta Tulos (kg) 1 Lauri Rautaharkko Tampere 0,850 2 Veli-Pekka Oikarinen Kerava 0,798 3 Jari Heikkinen Mikkeli 0,772 4 Antti Nurminen Jyväskylä 0,716

Lisätiedot

RL-cup Onni Kukkonen Oulun Hiihtoseura 2.21,8 2. Santeri Ukkola Kempeleen Kiri 3.49,9 1.28,1 Sarjaluettelo

RL-cup Onni Kukkonen Oulun Hiihtoseura 2.21,8 2. Santeri Ukkola Kempeleen Kiri 3.49,9 1.28,1 Sarjaluettelo RL-cup 26.01.2013 T U L O K S E T Oulunsalon Vasama : M06; N06; M08; N08; M10; N10; M12; N12; M14; N14; M16; N16; Miehet 6 vuotta 0.4 km V 1. Onni Kukkonen Oulun Hiihtoseura 2.21,8 2. Santeri Ukkola Kempeleen

Lisätiedot

LNM Sarjahiihdot 2014

LNM Sarjahiihdot 2014 LNM Sarjahiihdot 2014 Kootut tulokset Limingan Niittomiehet Sisältö: LNM Sarjahiihto (V) 3.1.2013 LNM SARJAHIIHTO 13.1.2013 LNM SARJAHIIHTO (P)(Y) 20.1.2013 LNM-SARJAH. SPRINT (V) 3.2.2013 LNM-Sarjahiihdot

Lisätiedot

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS

Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS Kainuun Maakuntahiihto, pm ja HS T U L O K S E T Miehet 15 vuotta 3 km V 1. Tommi Härkönen Paltamon Urheilijat 7.23,7 2. Antti Huusko Ristijärven Pyry 7.23,8 0.00,1-5. 30834424 Mikko Haverinen Kuhmo-Ski

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012 Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. Pistetaulu IsoSyöte-Cup 2012 22.1. Oulu, Flying Finns -hallitonnit hallikilpailu Oulun Pyrintö 18.3. Oulu, Flying Finns -hallitonnit hallikilpailu Oulun Pyrintö 16.4.

Lisätiedot

Liminka, Laidunkauden avauskisat

Liminka, Laidunkauden avauskisat Liminka, Laidunkauden avauskisat Liminka, Laidunkauden avauskisat 10.6.2010 M 60m: +1,6m/s 1. Jaakko Tornberg Raahen Vesa 7,07 2. Kari Asumaniemi Oulun Pyrintö 7,27 3. Ari Laitinen Oulun Pyrintö 7,36 4.

Lisätiedot

T U L O K S E T. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero. 1. Riko Mäntyranta Oulun Hiihtoseura 3.26,9. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

T U L O K S E T. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero. 1. Riko Mäntyranta Oulun Hiihtoseura 3.26,9. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Sivu 1/5 T U L O K S E T Iin Urheilijat Kilpailun sarjat: M08; N08; M10; N10; M12; N12; N14; M16; N18; N16; M14; M50; M55 ; M60; M65; N35; N45; N50; NYL; N20; M45; M18; M20; MYL M08 Miehet 8 vuotta 1 km

Lisätiedot

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu

Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu Kuva: Pixabay/Hans Tapahtumia seurakunnassa Toukokuu 2019 www.kotka-kyminseurakunta.fi Jumalanpalvelukset - To 2.5. klo 18 Arjen hengähdys -rukoushetki ja ehtoollinen - Su 5.5. klo 10 Messu Vox Consolationis

Lisätiedot

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN

TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN Kannen Tuomiokirkon kuva: Hannu Korhonen Muut kuvat: Pixabay ja Kirkon kuvapankki TAPAHTUMIA TUOMIOKIRKKOSEURAKUNNASSA 1.ADVENTISTA LOPPIAISEEN 2.12. 1. Adventtisunnuntai klo 10 Messu, Tuomiokirkon kamarikuoro

Lisätiedot

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan!

Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien NÄKÖVAMMAISTYÖ syyskausi 2017 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakuntien näkövammaistyö järjestää näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät tiedot näkövammaisten

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Taulukko1 0-4v Numero Nimi Paikkakunta 995 Angeria Okko Kempele 1026 Anttila Emma Oulu 1035 Hiltunen Pieta Oulu 1033 Hovila Tuukka Oulu 806 Hyry Aaku

Taulukko1 0-4v Numero Nimi Paikkakunta 995 Angeria Okko Kempele 1026 Anttila Emma Oulu 1035 Hiltunen Pieta Oulu 1033 Hovila Tuukka Oulu 806 Hyry Aaku 0-4v Numero Nimi Paikkakunta 995 Angeria Okko Kempele 1026 Anttila Emma Oulu 1035 Hiltunen Pieta Oulu 1033 Hovila Tuukka Oulu 806 Hyry Aaku Kempele 464 Hämäläinen Henri Oulu 297 Ikonen Isla Kempele 289

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 KIRKKONEUVOSTO 27.11.2015. Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa)

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 KIRKKONEUVOSTO 27.11.2015. Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa) YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 Aika Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa) Paikka Läsnä Kirkko ja Maria Timo Määttä, puheenjohtaja Juhani Alaranta, poissa tilalla

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Lähestymme jälleen pääsiäisen aikaa ja aina se koskettaa

Lisätiedot

1 ( 6 ) Lista 2013-12-20. Oulu toimitukset

1 ( 6 ) Lista 2013-12-20. Oulu toimitukset 1 ( 6 ) 1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) 9) 10) 11) 12) 13) 14) 15) 16) 17) 18) 19) 20) 21) 22) 23) K1 Ahonen Anna Liisa Ahonen Veikko Juhani Ahonen Aarno Allan Ahonen Paavo Olavi Ahonen Pertti Kalevi Ahonen Pauli

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. KISAT

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. KISAT Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. KISAT Oulu, sisulisä hallikilpailut Oulun Pyrintö 1.2. Oulu, pm-kisat hallikilpailut Oulun Pyrintö Oulu, hallitonnit hallikilpailut Oulun Pyrintö Oulu, pm-maantiejuoksut

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Miten sinun pääsiäisesi meni? Vietämme tällä hetkellä kristikunnan suurinta ja merkittävintä juhlaa, pääsiäistä.

Lisätiedot

s e u r a k u n t a l e h t i 1 0 0. v u o s i k e r t a 2 5. 1 0. 2 0 0 7 n r o 3 5 Aiheeton uhka Sivu 8-9 Riikka Rosendahl Mene kotiisi.

s e u r a k u n t a l e h t i 1 0 0. v u o s i k e r t a 2 5. 1 0. 2 0 0 7 n r o 3 5 Aiheeton uhka Sivu 8-9 Riikka Rosendahl Mene kotiisi. s e u r a k u n t a l e h t i 1 0 0. v u o s i k e r t a 2 5. 1 0. 2 0 0 7 n r o 3 5 Aiheeton uhka Sivu 8-9 Riikka Rosendahl Mene kotiisi. Sivu 14 2 nro 35 25.10.2007 Rauhan Tervehdys 25. lokakuuta 2007

Lisätiedot

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto sivut 1 8

RAAHEN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2015 Kirkkovaltuusto sivut 1 8 KOKOUSPÖYTÄKIRJA 1/2015 sivut 1 8 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA LÄSNÄOLIJAT (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) poissaolijat: klo 19.00 20.00 Raahen seurakuntakoti, Kirkkokatu 10, RAAHE Utunen Lauri

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

KAINUUN TALVIKISAT 2010

KAINUUN TALVIKISAT 2010 KAINUUN TALVIKISAT 00 MYL tettu 0.0.0 klo.07.7 Sivu 8 Toni Närväinen Paavo Puurunen 707 7899 Liperin Hiihtoseura.9,., +,0 7 7 Heikki Palosaari Alexander Schwarz 8088 7 Vuokatti Ski Team Ka.9,9.,8 +0, +,

Lisätiedot