MARTTILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS TAAJAMAN ETELÄOSA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS
|
|
- Veikko Salonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 M MARTTILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS TAAJAMAN ETELÄOSA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS SELOSTUS KOSKEE PÄIVÄTTYÄ KAAVAKARTTAA MARTTILAN KUNNANVALTUUSTO HYVÄKSYNYT
2 1.4 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT TUNNISTETIEDOT KAAVA-ALUEEN SIJAINTI KAAVAN NIMI JA TARKOITUS LUETTELO SELOSTUKSEN LIITEASIAKIRJOISTA LUETTELO MUISTA KAAVAA KOSKEVISTA ASIAKIRJOISTA, TAUSTASELVITYKSISTÄ JA LÄHDEMATERIAALISTA 5 2 TIIVISTELMÄ KAAVAPROSESSIN VAIHEET ASEMAKAAVA 6 3 LÄHTÖKOHDAT SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA Alueen yleiskuvaus Luonnonympäristö Rakennettu ympäristö Maanomistus SUUNNITTELUTILANNE Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset 11 4 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN TARVE SUUNNITTELUN KÄYNNISTÄMINEN JA SITÄ KOSKEVAT PÄÄTÖKSET OSALLISTUMINEN JA YHTEISTYÖ Osalliset Vireilletulo Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Viranomaisyhteistyö ASEMAKAAVAN TAVOITTEET Lähtökohta-aineiston antamat tavoitteet Prosessin aikana syntyneet tavoitteet, tavoitteiden tarkentuminen ASEMAKAAVAN VAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET Alustavien vaihtoehtojen kuvaus ja karsinta Valittujen vaihtoehtojen vaikutusten selvittäminen, arviointi ja vertailu Yhteenveto vaihtoehtojen vertailusta Asemakaavaratkaisun valinta ja perusteet Suunnitteluvaiheiden käsittelyt ja päätökset 20 5 ASEMAKAAVAN KUVAUS KAAVAN RAKENNE Mitoitus Palvelut YMPÄRISTÖN LAATUA KOSKEVIEN TAVOTTEIDEN TOTEUTUMINEN ALUEVARAUKSET Korttelialueet Muut alueet KAAVAN VAIKUTUKSET Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön YMPÄRISTÖN HÄIRIÖTEKIJÄT KAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET NIMISTÖ 24 6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS TOTEUTUSTA OHJAAVATJA HAVAINNOLLISTAVAT SUUNNITELMAT TOTEUTTAMINEN JA AJOITUS TOTEUTUKSEN SEURANTA 24 Marttilan Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus / Taajaman eteläosa selostus sivu 2
3 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 TUNNISTETIEDOT Kunta: Marttila Kaavan nimi: Taajaman eteläosa Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus. Asemakaavan muutos käsittää korttelit 33, 34, osan korttelia 200, puistoaluetta, maa- ja metsätalousaluetta sekä katualuetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu korttelit , lähivirkistysaluetta ja maisemallisesti arvokasta peltoaluetta. Asemakaavan muutoksella poistuu katualuetta, puistoaluetta, maa- ja metsätalousaluetta sekä korttelit 33 ja 34. Asemakaavan laajennuksella muodostuu kortteli 208, osa korttelia 207, lähivirkistysaluetta ja katualuetta. Asemakaavan laatija Seppo Pärnä / aluearkkitehti / Marttila Koski Tl Oripää Härkätie 773, MARTTILA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan vireilletulo Päätös Kuulutus Auranmaan Viikkolehdessä Kunnan ilmoitustaululla ja kunnan www-sivuilla Asemakaavan käsittely Kunnanhallitus on hyväksynyt asemakaavan muutoksen Asemakaavan hyväksyminen Kunnanvaltuusto on hyväksynyt asemakaavan muutoksen Marttilan Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus / Taajaman eteläosa selostus sivu 3
4 1.2 KAAVA-ALUEEN SIJAINTI Alue sijaitsee Marttilan kunnan keskustaajamassa, Härkätien eteläpuolella Ali- Marttilan tilakeskuksen ja kirjaston välisellä alueella. Muutettavan alueen pinta-ala on noin 6 ha. Marttilan Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus / Taajaman eteläosa selostus sivu 4
5 1.3 KAAVAN NIMI JA TARKOITUS Kaavan nimi: Taajaman eteläosa Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus Kaavan tarkoitus: Tavoitteena on Marttilan keskustaajaman Härkätien eteläpuolella olevan Marttilan kirjaston ja Ali-Marttilan pihapiirin välisen alueen vuodelta 1974 olevan asemakaavan ajantasaistaminen. Voimassaolevassa asemakaavassa esitetyt kadut eivät ole toteutuneet eivätkä ole enää edes toteutettavissa. Voimassaolevassa kaavassa esitetyt tonttirajat eivät pääosin noudata olevia kiinteistörajoja. Muutoinkin voimassaoleva kaava on selvästi vanhentunut. Oleva kiinteistöjaotus otetaan lähtökohdaksi ja olevan kiinteistöjaotuksen säilyminen pääpiirteittäin otetaan suunnittelun yhdeksi tavoitteeksi. Olevien käyttökelpoisten ja miljöön kannalta luontevien rakennusten säilymismahdollisuudet turvataan. Miljöön kannalta kaikkein merkittävimmät rakennukset varustetaan suojelumerkinnöin. Toteutumattomien katujen poistaminen/muuttaminen tutkitaan. Toteutettujen vesi- ja viemärilinjojen edellyttämät vesi- ja viemärijohtorasitealueet osoitetaan samoin kuin toteutettujen sähkölinjojen edellyttämät sähköjohtorasitealueet. Härkätien liikennealueen rajaus (mahdollinen kaventaminen) ja liittymäjärjestelyt tutkitaan. Mahdolliset uudet kevyen liikenteen reitit tutkitaan. 1.4 SELOSTUKSEN SISÄLLYSLUETTELO Ks. kansisivun taustapuoli 1.5 LUETTELO SELOSTUKSEN LIITEASIAKIRJOISTA Liite 1 Liite 2 Liite 3 Liite 4 Liite 5 Liite 6 Liite 7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Asemakaavan seurantalomake Muutettava kaava / asemakaavayhdistelmä Tekniset verkostot Museoviraston kohdeinventointilomakkeet Luonnosvaiheen lausunnot Ehdotusvaiheen lausunnot 1.6 LUETTELO MUISTA KAAVAA KOSKEVISTA ASIAKIRJOISTA, TAUSTASELVI- TYKSISTÄ JA LÄHDEMATERIAALISTA Ei muita aineistoja. Marttilan Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus / Taajaman eteläosa selostus sivu 5
6 2 TIIVISTELMÄ 2.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET Marttilan kunnanhallitus päätti aloittaa asemakaavamuutoksen valmistelun Marttilan kunnanhallitus hyväksyi päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) Marttilan kunnanhallitus hyväksyi asemakaavaluonnoksen Asemakaavaluonnos ja OAS MRL 62 :n mukaisessa tarkoituksessa osallisten nähtävänä Marttilan kunnanhallitus hyväksyi asemakaavaehdotuksen Asemakaavaehdotus MRL 65 :n mukaisessa tarkoituksessa julkisesti nähtävänä Marttilan kunnanvaltuusto hyväksyi asemakaavan muutoksen ASEMAKAAVA Tavoitteena on Marttilan keskustaajaman Härkätien eteläpuolella olevan Marttilan kirjaston ja Ali-Marttilan pihapiirin välisen alueen rakennuskannan säilymismahdollisuuksien turvaaminen ja alueen kehittäminen olevaa pienipiirteistä miljöötä säilyttäen ja korostaen. Oleva kiinteistöjaotus otetaan lähtökohdaksi ja olevan kiinteistöjaotuksen säilyminen pääpiirteittäin otetaan suunnittelun yhdeksi tavoitteeksi. Olevien käyttökelpoisten ja miljöön kannalta luontevien rakennusten säilymismahdollisuudet turvataan. Miljöön kannalta kaikkein merkittävimmät rakennukset varustetaan suojelumerkinnöin. Toteutumattomien katujen poistaminen/muuttaminen tutkitaan. Toteutettujen vesi- ja viemärilinjojen edellyttämät vesi- ja viemärijohtorasitealueet osoitetaan samoin kuin toteutettujen sähkölinjojen edellyttämät sähköjohtorasitealueet. Härkätien liikennealueen rajaus (mahdollinen kaventaminen) ja liittymäjärjestelyt tutkitaan. Mahdolliset uudet kevyen liikenteen reitit tutkitaan. Marttilan Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus / Taajaman eteläosa selostus sivu 6
7 3 LÄHTÖKOHDAT 3.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA Alueen yleiskuvaus Lähtökohdat: Voimassa olevassa asemakaavassa alueen läntisimmässä kulmassa on pieni istutettavaksi puistoksi osoitettu alue (PI). Eteläosa on muutoin osoitettu pienteollisuusrakennusten korttelialueeksi (TP), jolla on aiemmin ollut leipomo ja pieni huoltoasema. Nykyisellään alueella on vain omakotitaloja talousrakennuksineen. Voimassa olevassa kaavassa osoitetut Haavikontie, Tukikohdantie ja Suojapolku ovat jääneet toteutumatta. Voimassa olevassa kaavassa osoitettu yhdistettyjen pieni liike- ja asuinkerrostalojen korttelialueeksi (ALK) osoitettu alue sijoittuu viidelle eri kiinteistölle. Kaavan toteutuminen on mutkikkuuden ja epävarmuuden takia epärealistista. Voimassa olevassa asemakaavassa alueen keskiosassa on osoitettu maatilojen talouskeskusten korttelialuetta (AT) ja maatalousaluetta (M). Alueiden rajaus voi edellyttää tarkentamista. Voimassa olevassa asemakaavassa alueen pohjoisosassa on osoitettu omakotirakennusten ja muiden enintään kahden perheen talojen korttelialuetta (AO) ja yleisten rakennusten korttelialuetta (YL). Omakotitonttien rajat poikkeavat selkeästi nykyisistä kiinteistörajoista ja merkitsisivät nykyisen rakennuskannan purkamista. Yleisten rakennusten korttelialueella sijaitsee Marttilan uusi kirjasto ja yhdistys / nuorisotaloksi muutettu vanha kirjastorakennus sekä kaksi vanhaa talousrakennusta. Suunnittelualue rajautuu eteläpuolella kaavoittamattomaan peltoalueeseen, joka ulottuu Paimionjokeen asti. Idässä alue rajautuu pienkerrostalojen ja rivitalojen korttelialueeksi osoitettuihin alueisiin (AKR) ja (AR). Pohjoispuolella alue rajautuu Härkätiehen, jonka pohjoispuolella olevat alueet on osoitettu liikerakennusten (AL), omakotirakennusten (AO) ja ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten (TY-1) korttelialueeksi. Lännessä alue rajautuu kaavoittamattomaan Ali- Marttilan talouskeskuksen pihapiiriin ja sen takana oleviin peltoalueisiin. Nykytila: Suunnittelualueen läntisimmässä kulmassa oleva kaavoittamaton alue ja voimassa olevassa kaavassa istutettavaksi puistoksi osoitettu alue ovat rakentamattomia niitty / kesantomaita. Voimassa olevassa kaavassa pienteollisuusrakennusten korttelialueeksi osoitetulla alueella on kolme omakotirakennusta talousrakennuksineen ja hoidettuine pihapiireineen. Alueella ollut leipomorakennus on vaurioitunut 2000-luvun alussa tulipalossa pahoin ja on sen jälkeen purettu. Entinen pieni huoltoasemarakennus on kauan sitten muutettu asuin/myymälärakennukseksi. Voimassa olevassa kaavassa osoitettu Haavikontie on jäänyt toteutumatta ja sen alue on nykyisellään osa omakotikiinteistön piha-aluetta talousrakennuksineen. Voimassa olevassa kaavassa osoitetulla yhdistettyjen liike- ja asuinkerrostalojen korttelialueella (ALK) on omakotikiinteistö hiljattain korjattuine asuin- ja talousrakennuksineen sekä nyt tyhjillään oleva kunnan entinen nuorisotalo. Lisäksi ALK-alue ulottuu osin alueen länsipuolella olevan, aiemmin mainitun omakotikiinteistön pihaalueelle sekä osin myös alueen eteläpuolella olevan maatilan piha-alueelle. Maatilan talouskeskuksen alueella on nykyisen uudehkon päärakennuksen lisäksi vanha paikallisesti arvokas asuinrakennus sekä useampia eri-ikäisiä talousrakennuksia. Vanha asuinrakennus sijoittuu pienen maisemallisesti hienon, kallioisen kumpareen itäreunaan. Marttilan Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus / Taajaman eteläosa selostus sivu 7
8 Voimassa olevassa kaavassa osoitetut Tukikohdantie ja Suojapolku ovat jääneet toteutumatta. Näiden pohjoispuolella on kaksi vanhahkoa miljöön kannalta luontevaa omakotitaloa piharakennuksineen hoidettuine pihapiireineen. Suunnittelualue muodostaa Ali-Marttilan talouskeskuksen kanssa Marttilaan etelästä Härkätietä pitkin tultaessa hienon perinteisen luonteensa säilyttäneen sisääntulon kirkonkylään Luonnonympäristö Suunnittelualueella olevan maatilan talouskeskuksen alueen länsireunalla ja osittain sen länsi- ja luoteispuolella olevien kiinteistöjen puolelle ulottuen on maisemallisesti hyvin erottuva pieni kallioinen kumpare, jolla on hieno ketomainen luonne. Alueella on harvakseltaan hidaskasvuista puustoa, pensaikkoa, ketokasvillisuutta ja paikoin avokalliota. Idässä ketoalue rajoittuu alueen vanhan päärakennuksen pihapiiriin. Muuten talouskeskuksen alue on hoidettua pihapiiriä puineen, pensaineen ja nurmikoineen. Maatilan talouskeskuksen itäpuolella on siihen kuuluva n. 0,4 ha kokoinen avoin peltoalue. Muu alue on pääosin entistä peltoa/niittyä, jolle 1900-luvun alusta lähtien on muodostunut asutusta ja pienimuotoista yritystoimintaa. Alueella ei ole varsinaista luonnonympäristöä, vaan hoidetut pihapiirit ovat muotoutuneet pääosin istutuksilla ja pihanhoidolla. Paikoin pihapiireissä on melko vanhoja ja kookkaita puuyksilöitä. Suunnittelualueen eteläpuolella oleva alue on peltoa puolen kilometrin päässä virtaavaan Paimionjokeen asti Rakennettu ympäristö Yhdyskuntarakenne Suunnittelualue sijaitsee Marttilan kunnan keskustaajaman lounaisosassa, Härkätien eteläpuolella. Alue on melko tiivis ja pääosin rakentunut valmiiksi. Samalla kohdalla Härkätien pohjoispuolella on samantyyppinen tiivis rakenne. Pohjoispuolella on useampia liikerakennuksia ja pienyritystoimintaan liittyviä rakennuksia normaalien asuinrakennusten lomassa. Taajamakuva Härkätien molemmin puolin sijaitsevat rakennukset muodostavat kunnan yleisilmeeseen kuuluvan ja siihen hyvin sopivan, hoidetun kokonaisuuden eri aikakausia edustavine rakennuksineen. Heti suunnittelualueen länsipuolella Härkätien eteläpuolella oleva Ali-Marttilan pihapiiri ja Härkätien pohjoispuolella oleva Yli-Marttilan pihapiiri muodostavat hienon portin ja selkeän rajauksen Marttilan keskustaajaman eteläreunalla. Talouskeskusten jälkeen Härkätie kulkee lounaaseen avoimien viljelysalueiden läpi Paimionjokea seuraten kohti Tarvasjoen kirkonkylää. Palvelut Alue tukeutuu Marttilan keskustan palveluihin. Virkistys Marttilan keskustaajaman liikuntapalvelut ovat heti suunnittelualueen koillispuolella. Suunnittelualueen eteläpuolella on laaja Paimionjokeen asti ulottuva peltoalue. Pari sataa metriä suunnittelualueesta itään on pääosin hyvin luonnostilaisen oloinen ja rehevä Ihmistenojan purolaakso/kanjoni. Liikenne Liikenne suuntautuu Härkätielle. Härkätien eteläreunalla on erillinen kevyen liikenteen väylä ulottuen koulu/liikuntakeskukseen ja kuntakeskukseen. Marttilan Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus / Taajaman eteläosa selostus sivu 8
9 Rakennettu kulttuuriympäristö ja muinaismuistot Raikon kantatalo on v maakirjan mukaan ollut olemassa jo uuden ajan alussa. Vielä isojaon aikaan 1780-luvulla Raikon tila sijaitsi vanhalla kylätontilla kylän taloista eteläisimpänä n. 400 m etelälounaaseen nykyiseltä tontilta, jonne tila ilmeisesti siirrettiin 1800-luvulla. Raikon tilan vanha asuinrakennus lienee rakennettu luvun lopulla. Rakennusta on myöhemmin laajennettu, todennäköisesti 1900-luvun alussa. Rakennuksen kate, ikkunat ja kuisti on hiljattain uusittu, mutta muuten rakennus on säilyttänyt hyvin alkuperäisen olemuksensa. Rakennus on rakennushistoriallisesti ja historiallisesti arvokas. Asuinrakennuksen kaakkoispuolella oleva tilan talli on rakennettu luvulla. Raikon tilan vanha asuinrakennus, sen länsipuolella oleva ketomainen kumpare ja koko tilan pihapiiri muodostavat ympäristöllisesti arvokkaan kokonaisuuden. Nykyisen kirjaston tontilla on lähtien sijainnut v valmistunut Marttilan emäseurakunnan Alhaisten kappalaispappila. Kappalaisenviran tultua lakkautetuksi v rakennus muutettiin rukoushuoneeksi. Vanha rakennus paloi v. 1948, jonka jälkeen uusi rakennettiin v suunnilleen entisen kohdalle. Seurakuntatalona rakennus toimi 1980-luvulle asti, sen jälkeen rakennuksessa toimi kirjasto vuoteen 2014, jonka jälkeen rakennusta on käytetty monitoimitalona mm. yhdistysten kokoontumistilana ja nuorisotalona. Rakennus on pääosin säilyttänyt alkuperäisen ilmeensä. Tontilla on lisäksi 2 hyväkuntoista talousrakennusta, joista toinen lienee rakennettu luvulla ja toinen lienee 1940-luvulta. Kirjaston tontin lounaispuolella Nurmivaaran tontilla oleva asuinrakennus ja talousrakennus lienevät 1930-luvulta ja ovat hyvin säilyttäneet alkuperäisen olemuksensa. Rakennukset muodostavat ympäristöllisesti arvokkaan kokonaisuuden. Nurmivaaran tontin lounaispuolella olevalla tontilla (Keto) oleva asuinrakennus lienee myös alun perin 1930-luvulta, mutta sitä on myöhemmissä korjauksissa muutettu runsaasti (mm. lisälämmöneristys ja ulkoverhous). Tontin myös 1930-luvulla rakennettu talousrakennus on säilyttänyt alkuperäisen olemuksensa. Tiipilän kylän kantatalot (Marttila, Lammi, Alhais ja Raikko) ovat sijainneet heti suunnittelualueen lounais/eteläpuolella. Suunnittelualue on 1700-luvulle asti ollut peltoa tai metsää. Ks. liite 5. Tekninen huolto Alue on liitetty yhdyskuntateknisiin verkostoihin. Erityistoiminnat Alueella on pieni muuntamorakennus. Ympäristönsuojelu ja ympäristöhäiriöt Alueella on jonkin verran myös tonteille ulottuvaa kuorma-autoliikennettä. Suunnittelualueella on kiinteistöllä toiminut pieni huoltoasema (ilmeisesti 1950-luvun lopulta 1960-luvun alkuun). Rakennus on edelleen olemassa ja siinä on asuin-/liiketiloja. Varsinaisten polttoainemittareiden kohta on luultavimmin pääosin jäänyt jo toteutetun kevyen liikenteen reitin alle. ELY-keskuksessa kohteen statuksena on selvitystarve eli ei ole tietoa, että onko alueella toiminnan aikana tai sen loputtua tehty maaperän tilan selvityksiä. Marttilan Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus / Taajaman eteläosa selostus sivu 9
10 3.1.4 Maanomistus Alueen pohjoisosassa kirjaston ja monitoimitalo/nuorisotalo Huvilan tontti on Marttilan kunnan omistuksessa. Alueen keskiosassa entisen nuorisotalon kiinteistöt olivat Marttilan kunnan omistuksessa kaavoitustyön alussa, mutta on kaavoitustyön aikana myyty yksityiselle. Muut alueet ovat yksityisessä omistuksessa. Kaavoitettava alue muodostuu seuraavista kiinteistöistä: (osa) 0,1 ha ,2900 ha ,3900 ha ,2100 ha ,2100 ha ,2900 ha ,5000 ha ,2600 ha ,0200 ha ,1200 ha (osa) n. 1,7 ha ,1500 ha ,1100 ha (osa) Marttilan kunta n. 0,6 ha (osa) Marttilan kunta n. 0,05 ha Härkätien liikennealue n. 0,7 ha Alue on Maanmittauslaitoksen ylläpitämässä kiinteistörekisterissä. Marttilan Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus / Taajaman eteläosa selostus sivu 10
11 3.2 SUUNNITTELUTILANNE Kaava-aluetta koskevat suunnitelmat, päätökset ja selvitykset Maakuntakaava Loimaan seudun maakuntakaavassa (vahvistettu ) alue on merkitty taajamatoimintojen (A) alueeksi. Suunnittelualue sijoittuu kokonaisuudessaan kulttuuriympäristön tai maiseman kannalta tärkeälle alueelle (vaakaviivoitus). Suunnittelualueen pohjoisosassa kulkee kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi osoitettu Hämeen Härkätie (RKY-kohde). Ote maakuntakaavasta (suunnittelualue merkitty punaisella ympyrällä) Marttilan Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus / Taajaman eteläosa selostus sivu 11
12 Yleiskaava Alueelle on laadittu kunnanvaltuuston hyväksymä, oikeusvaikutukseton osayleiskaava. Suunnittelualueelle on merkitty siinä julkisten palvelujen ja hallinnon aluetta (PY) ja pientalovaltaista asuntoaluetta (AP). Alueen pohjoispuolella Härkätien toisella puolella olevat alueet on osoitettu pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi (AP). Alueen itäpuolella oleva alue on osoitettu keskustatoimintojen alueeksi (C) ja pientalovaltaiseksi asuntoalueeksi (AP). Alueen etelä- ja lounaispuolella on peltoaluetta, joka on rajattu osayleiskaavan ulkopuolelle. Ote oikeusvaikutuksettomasta osayleiskaavasta (suunnittelualue merkitty punaisella viivalla) Marttilan Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus / Taajaman eteläosa selostus sivu 12
13 Asemakaava Alue on asemakaavoitettu (Keskustan rakennuskaava, ). Asemakaavassa alueelle on osoitettu istutettavaa puistoaluetta (PI), pienteollisuusrakennusten korttelialuetta (TP), yhdistettyjen liike- ja asuinkerrostalojen korttelialuetta (ALK), maatilojen talouskeskusten korttelialuetta (AT), maatalousaluetta (M), omakotirakennusten ja muiden enintään kahden perheen talojen korttelialuetta (AO) ja yleisten rakennusten korttelialuetta (YL) sekä katualuetta. Ote voimassa olevasta asemakaavasta ja suunnittelualueen rajaus (tummansininen katkoviiva) Marttilan Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus / Taajaman eteläosa selostus sivu 13
14 Rakennusjärjestys Alueella noudatetaan Marttilan kunnan rakennusjärjestystä. Tarkistettu rakennusjärjestys tuli voimaan Pohjakartta Alueen pohjakartta on Blom Kartta Oy:n laatima ja se hyväksyttiin Tonttijako ja kiinteistörekisteri Alue on Maanmittauslaitoksen ylläpitämässä kiinteistörekisterissä. Rakennuskiellot Alueella ei ole voimassa rakennuskieltoja. Lähiympäristön kaavatilanne Aluetta ympäröivä asemakaava on hyväksytty samanaikaisesti Keskustan kaavamuutos on hyväksytty Marttilan Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus / Taajaman eteläosa selostus sivu 14
15 4 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN VAIHEET 4.1 ASEMAKAAVAN SUUNNITTELUN TARVE Voimassaoleva asemakaava vuodelta 1974 on monin osin toteutumatta eikä ole enää ajanmukainen. Tavoitteena on Marttilan keskustaajaman Härkätien eteläpuolella olevan Marttilan kirjaston ja Ali-Marttilan pihapiirin välisen alueen rakennuskannan säilymismahdollisuuksien turvaaminen ja alueen kehittäminen olevaa pienipiirteistä miljöötä säilyttäen ja korostaen. Toteutettujen vesi- ja viemärilinjojen edellyttämät vesi- ja viemärijohtorasitealueet osoitetaan samoin kuin toteutettujen sähkölinjojen edellyttämät sähköjohtorasitealueet. Kevyen liikenteen reitit ja ulkoilureitit määritellään ja osoitetaan. 4.2 SUUNNITTELUN KÄYNNISTÄMINEN JA SITÄ KOSKEVAT PÄÄTÖKSET Marttilan kunnanhallitus päätti aloittaa asemakaavamuutoksen valmistelun OSALLISTUMINEN JA YHTEISTYÖ Osalliset Vireilletulo Osalliset on mainittu osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. (Liite 1) Asemakaavan muutostyön aloittamisesta kuulutettiin kunnan ilmoitustaululla ja kunnan www-sivuilla ja Auranmaan Viikkolehdessä Osallistuminen ja vuorovaikutusmenettelyt Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä Marttilan kunnanvirastossa, kirjastossa ja kunnan www-sivuilla koko työn ajan. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa täydennetään suunnitteluprosessin aikana. Osallisilla on kaavaa valmisteltaessa mahdollisuus esittää mielipiteensä kaavaluonnoksesta sen ollessa julkisesti nähtävillä sekä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta koko kaavatyön ajan. Saadun palautteen pohjalta laadittu asemakaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville ja siitä pyydetään tarvittavat lausunnot. Osallisilla on oikeus tehdä muistutus asemakaavasta sen nähtävilläolon aikana (MRA 27 ). Kaavaehdotuksesta jätettyihin muistutuksiin laaditaan vastineet ja asemakaavaa tarvittaessa tarkistetaan. Marttilan kunnanvaltuusto hyväksyy asemakaavan, minkä jälkeen kaavaan tyytymätön voi valittaa Turun hallinto-oikeuteen. Katso myös kohta Viranomaisyhteistyö Viranomaisneuvottelu ei ole katsottu tarpeelliseksi järjestää. Marttilan Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus / Taajaman eteläosa selostus sivu 15
16 4.4 ASEMAKAAVAN TAVOITTEET Lähtökohta-aineiston antamat tavoitteet Kunnan asettamat tavoitteet Marttilan kunta on tehnyt aloitteen asemakaavan muuttamiseksi vanhentuneen asemakaavan ajantasaistamiseksi. Suunnittelutilanteesta johdetut tavoitteet Hanke on seutukaavan ja osayleiskaavan tavoitteiden mukainen. Alueen oloista ja ominaisuuksista johdetut tavoitteet Hanke on alueen oloista ja ominaisuuksista johdettujen tavoitteiden mukainen Prosessin aikana syntyneet tavoitteet, tavoitteiden tarkentuminen Osallisten tavoitteet Prosessin aikana pyritään ottamaan huomioon osallisten esittämät tavoitteet. Kaavan vireilletulon jälkeen alueen maanomistajien kanssa ollaan oltu yhteydessä tavoitteiden yhteensovittamiseksi. Laadulliset tavoitteet Tavoitteena on Härkätien kulttuurihistoriallisesti arvokkaan miljöökokonaisuuden säilyttäminen ja kehittäminen. Toisaalta halutaan turvata olevan asumisen ja yritystoiminnan luonteva nivoutuminen toisiinsa ilman ympäristöhaittoja. 4.5 ASEMAKAAVARATKAISUN VAIHTOEHDOT JA NIIDEN VAIKUTUKSET Alustavien vaihtoehtojen kuvaus ja karsinta Kaavatyötä käynnistettäessä otettiin lähtökohdaksi toteutumattomien ja tarpeettomien katujen poistaminen sekä TP-alueen muuttaminen AO-alueeksi, koska alueelle oli jo muotoutunut useampia asuinrakennuksia. Varsinaisesti kovin erilaisia vaihtoehtoja ei ole tutkittu, koska kaavahanke on pitkälti olevan tilanteen pientä täsmentämistä lukuun ottamatta alueen lounaiskulmaan osoitettua uutta omakotitalotonttia Valittujen vaihtoehtojen vaikutusten selvittäminen, arviointi ja vertailu Valmistelun aikana on neuvoteltu alueen maanomistajien kanssa Yhteenveto vaihtoehtojen vertailusta Valmistelun aikana on pyritty maanomistajien näkemykset ottamaan huomioon Asemakaavaratkaisun valinta ja perusteet Kunnanhallituksen kokouksessa todettiin alustavan luonnoksen soveltuvan jatkokehittelyn pohjaksi. Marttilan Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus / Taajaman eteläosa selostus sivu 16
17 Vaikutusselvitysten ja -arvioinnin tulokset Valmistelujan alkuaikana ajateltiin myynnissä olevan kunnan omistaman entisen nuorisotalon kiinteistön osoittamista erillispientalojen korttelialueeksi, mutta myöhemmin myyntineuvottelujen edistymisen aikana todettiin kiinteistön säilyttämisen liike- ja asuinrakennusten korttelialueena parempana vaihtoehtona. Mielipiteet ja muistutukset Osallisten mielipiteet pyritään ottamaan huomioon valintoja tehtäessä ja asemakaavaratkaisua kehitettäessä. Prosessin aikana tehdään luonnokseen ja ehdotukseen tarvittaessa muutoksia. Mielipiteet ja niiden huomioonottaminen Asemakaavaluonnoksesta on mahdollisuus esittää mielipide. Asemakaavaluonnos oli nähtävillä Asemakaavaluonnoksesta pyydetään ja saatiin lausunnot seuraavilta tahoilta: Varsinais-Suomen ELY-keskus Varsinais-Suomen liitto Ei huom. Varsinais-Suomen maakuntamuseo XX.XX.2015 Varsinais-Suomen pelastuslaitos XX.XX.2015 Caruna Oy Härkätien puhelin Oy XX.XX.2015 Liedon ympäristöterveyslautakunta Ei huom. Kosken Tl ympäristönsuojelulautakunta XX.XX.2015 Marttilan kunnan rakennuslautakunta XX.XX.2015 Marttilan kunnan tekninen lautakunta XX.XX.2015 Asemakaavaluonnoksesta saatiin mielipiteet seuraavilta tahoilta: A ( ja ) B ( ja ) Varsinais-Suomen ELY-keskuksen lausunnossa todetaan, että vanhojen asemakaavojen ajanmukaisuuden arviointi on erittäin tärkeää ja tässäkin kaavaluonnoksessa on nyt huomioitu historiallisesti merkittävä Härkätien miljöö. Lisäksi todetaan, että Härkätien (maantie 2264) liikennealuetta on kavennettu ja joitakin katu / kaavatievarauksia on poistettu, mutta ne ovat hyväksyttävissä Härkätien historiallisen arvon takia. Liittymien osalta kunnan tulee kuitenkin rakennuslupia myöntäessään varmistua, että liittymien liikenteestä ei aiheudu vaaraa kevyelle liikenteelle. LTalueen raja voi noudattaa nykyistä tiealueen rajaa. LT-merkintä tulee vielä lisätä kaavakarttaan. Maantien liikennemelualue (55 dba) ulottuu kaava-alueen kohdalla noin 20 metrin etäisyydelle maantien keskilinjasta, mm. tukkirekkaliikenne saattaa aiheuttaa rakennuksissa lisäksi häiritsevää tärinää. Kaavaluonnos mahdollistaa alueen rakennuskannan ja tasapainoisen maisemakuvan säilymisen sekä mahdollistaa pienimuotoisen lisärakentamisen ja yritystoiminnan alueella. Kaavaratkaisu tukee aidosti Marttilan taajaman ja sen ympäristön arvokkaan miljöökokonaisuuden säilymistä ja edistää taajaman kehittämistä sen omista lähtökohdista. Caruna Oy:n lausunnossa esitetään, että kaava-alueen muutokset saattavat aiheuttaa joitakin johtojen siirtotarpeita, jotka toteutettaisiin Caruna Oy:n toimesta ja aiheutuneista kustannuksista vastaisi tilaaja. A:n mielipiteessä esitetään, että hänen omistamansa alueen tehokkuusluku e=0.15 muutetaan tehokkuusluvuksi e=0.20 naapurien tehokkuuslukujen mukaisesti. Toiseksi lausunnossa esitetään, että hänen omistamansa alueen aiemmin kaava- Marttilan Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus / Taajaman eteläosa selostus sivu 17
18 alueen ulkopuolella olleen alueen merkitseminen osittain lähivirkistysalueeksi ei ole kohtuullista. B:n mielipiteessä esitetään, että hänen omistamansa alueen tehokkuusluku e=0.20 muutetaan esim. tehokkuusluvuksi e=0.40. Muilla tahoilla ei ollut huomautettavaa luonnoksesta. Luonnosvaiheen jälkeen ELY-keskuksen lausunnon mukaisesti Härkätien LT-s aluemerkintä on lisätty, samoin ääneneristysvaatimukset asuinrakennusten Härkätien puoleisille osille. Luonnosvaiheen jälkeen Caruna Oy:n lausunnossa esittämien seikkojen takia varsinaiseen kaavakarttaan ei ole tehty muutoksia. Luonnosvaiheen jälkeen A:n esityksen mukaan hänen omistamansa alueen tehokkuusluku e=0.15 on muutettu tehokkuusluvuksi e=0.20 naapurien tehokkuuslukujen mukaisesti ja lähivirkistysaluetta on pienennetty. Luonnosvaiheen jälkeen B:n esittämää rakennustehokkuuden lisäämistä e=0.20 > e=0.40 hänen omistamallaan alueella ei ole toteutettu. Perusteluna seuraavat seikat: a) Voimassaolevassa kaavassa (Keskustan rakennuskaava, ) ja silloisessa kaavan selostuksessa / Marttilan rakennusjärjestyksessä on alueen tehokkuusluvuksi määritelty e=0.30. Lisäksi voimassaolevan kaavan selostuksessa on mainittu, että alue on varattu lähinnä käsiteollisuustarkoituksiin. ja tarkoituksena on, että varsinainen teollisuus sijoittuisi lähemmäs uutta Hämeentietä alueelle, joka yleissuunnitelman mukaan on tällaiseen tarkoitukseen varattu. Viimeisimmissä kaavoissa keskustaajaman teollisuusalueiden tehokkuusluku on ollut e=0.20 e =0.25. b) Suunnittelualueen TP-aluevarauksen alueelle on syntynyt uutta omakotitaloasutusta ja alue on muotoutunut pääosin lähinnä omakotitaloalueeksi. Viimeisimmissä kaavoissa omakotitaloalueiden tehokkuusluku on Marttilassa ollut e=0.20. Kyseinen tontti on myös kooltaan selkeästi tavanomaisia tontteja suurempi, joten rakennusoikeus jo sen myötä on kohtuullisen suuri. c) Vähitellen alueella lisääntynyt asuminen edellyttää vaatimuksia viihtyisästä ja ympäristöhäiriöttömästä ympäristöstä, minkä takia olennaisesti nykyistä tilannetta tehokkaampi rakentaminen ei ole luontevaa. d) Suunnittelualue sijoittuu maakuntakaavassa kokonaan kulttuuriympäristön tai maiseman kannalta tärkeälle alueelle, jolloin ympäristön viihtyisyyteen ja maisemaarvoihin on kiinnitettävä erityistä huomiota. e) Suunnittelualueen pohjoisosassa kulkee kulttuurihistoriallisesti arvokkaaksi osoitettu Hämeen Härkätie (RKY-kohde), minkä takia liittymien ja liikennemäärien kasvattaminen tai tien olemuksen muuttaminen ei tule kysymykseen. Luonnosvaiheen jälkeen asemakaavakarttaan on tehty myös jotain pieniä teknisluonteisia tarkennuksia. Selostukseen on tehty lähinnä teknisluonteisia tarkistuksia ja lisäyksiä. Luonnosvaiheen lausunnot on koottu erilliseksi liitteeksi. Marttilan Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus / Taajaman eteläosa selostus sivu 18
19 Muistutukset ja niiden huomioonottaminen Asemakaavaehdotuksesta on mahdollisuus esittää muistutus. Asemakaavaehdotus oli nähtävillä Asemakaavaehdotuksesta pyydetään ja saatiin lausunnot seuraavilta tahoilta: Varsinais-Suomen ELY-keskus Ei huom. Varsinais-Suomen liitto Ei huom. Varsinais-Suomen maakuntamuseo Ei huom. Varsinais-Suomen pelastuslaitos Ei huom. Caruna Oy XX.XX.2015 Härkätien puhelin Oy XX.XX.2015 Liedon ympäristöterveyslautakunta Ei huom. Kosken Tl ympäristönsuojelulautakunta XX.XX.2015 Marttilan kunnan rakennuslautakunta XX.XX.2015 Marttilan kunnan tekninen lautakunta XX.XX.2015 Asemakaavaehdotukssta saatiin muistutus seuraavilta tahoilta: B ( ja ) B:n muistutuksessa esitetään, että hänen omistamansa alueen tehokkuusluku e=0.20 muutetaan tehokkuusluvuksi e=0.40. Perusteena kiinteistön vanhan poikkeusluvan asiakirjoissa olevassa vuoden 1978 rakennusjärjestyksessä oleva maininta, että teollisuus- ja varastorakennusten (T) rakennusoikeus saa olla enintään 60 % rakennuspaikan pinta-alasta. Pyydettiin selvitys voimassa olevassa kaavassa kiinteistölle osoitetusta rakennusoikeudesta. Ehdotusvaiheen jälkeen B:n esittämää rakennustehokkuuden lisäämistä e=0.20 > e=0.40 hänen omistamallaan alueella ei ole toteutettu. Perusteluna luonnosvaiheen vastineessa mainittujen perustelujen tarkennukseksi seuraavat seikat: Aiemmassa vahvistetussa rakennuskaavassa alueen rakennusoikeus määräytyy rakennuskaavan selostukseen liittyvän tilastotietolomakkeen mukaan TP-alueille osoitetulla tehokkuusluvulla e=0.30. Rakennusjärjestyksen maininta, että teollisuus- ja varastorakennusten (T) rakennusoikeus saa olla enintään 60 % rakennuspaikan pinta-alasta koskee vain varsinaisia T-alueita, joita kyseisessä rakennuskaavassa ei ole osoitettu lainkaan. Kiinteistön aiemman poikkeusluvan yhteydessä tulkinta rakennusoikeudesta on virheellinen johtuen mahdollisesti kaavan rakennusoikeuden määrittelyn epätavanomaisuudesta. Voimassa olevan kaavan rakennusoikeuden (e=0.30) muuttaminen uudessa kaavassa pienemmäksi (e=0.20) ei ole kohtuutonta, kun otetaan huomioon lähimpänä olevien Marttilan teollisuusalueille määritellyt tehokkuusluvut, jotka vaihtelevat e=0.20 e=0.25 ja erityisesti alueen luonteen selkeä muuttuminen ensisijaisesti asuinalueeksi viime vuosina sekä ympäristölliset ja maisemalliset arvot. Rakennusoikeuden tulkintaeroavaisuuksien ja rakennusoikeuden pienentämisen takia järjestettiin palaveri maanomistajan ja kunnan välillä Palaverissa luovutettiin muistuttajalle kopio-otteet voimassaolevasta kaavasta ja kaavaselostuksesta. Ehdotusvaiheen jälkeen kaikkien korttelin 207 tonttien rakennusoikeus on osoitettu tehokkuusluvulla. Ehdotusvaiheen jälkeen asemakaavakarttaan on tehty myös jotain pieniä teknisluonteisia tarkennuksia. Selostukseen on tehty lähinnä teknisluonteisia tarkistuksia ja lisäyksiä. Ehdotusvaiheen lausunnot on koottu erilliseksi liitteeksi. Marttilan Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus / Taajaman eteläosa selostus sivu 19
20 4.5.5 Suunnitteluvaiheiden käsittelyt ja päätökset Marttilan kunnanhallituksen päätökset - asemakaavan muutoksen laadinnan aloittaminen (KH 12 ). - asemakaavaluonnoksen asettaminen julkisesti nähtäville (KH 64 ). - asemakaavaehdotuksen asettaminen julkisesti nähtäville (KH 100 ). - esitys asemakaavan muutoksen hyväksymisestä kunnanvaltuustolle (KH 146 ). Marttilan kunnanvaltuuston päätökset - asemakaavan muutoksen hyväksyminen (KV 38 ). 5 ASEMAKAAVAN KUVAUS 5.1 KAAVAN RAKENNE Mitoitus Asemakaavan muutos käsittää korttelit 33,34, osan korttelia 200, puistoaluetta, maa- ja metsätalousaluetta sekä katualuetta. Kaavan muutoksella muodostuu lähivirkistysaluetta ja maisemallisesti arvokasta peltoaluetta. Asemakaavan muutoksella muodostuu korttelit , lähivirkistysaluetta ja maisemallisesti arvokasta peltoaluetta. Asemakaavan muutoksella poistuu katualuetta, puistoaluetta, maa- ja metsätalousaluetta sekä korttelit 33 ja 34. Asemakaavan laajennuksella muodostuu kortteli 208, osa korttelia 207, lähivirkistysaluetta ja katualuetta. Korttelissa 205 Y-tontin tehokkuus on n. 0,20. Korttelissa 206 kahden AO-tontin tehokkuus on 0,20. Korttelissa 207 AO-tonttien (4 kpl) tehokkuus vaihtelee 0,12 0,20. AL-tontin tehokkuus on 0,32. AM-tontin tehokkuus on 0,12. Korttelissa 208 AO-tontin tehokkuusluku e=0, Palvelut Asemakaava-alue tukeutuu Marttilan keskustan palveluihin. 5.2 YMPÄRISTÖN LAATUA KOSKEVIEN TAVOTTEIDEN TOTEUTUMINEN Tavoitteena on Marttilan keskustaajaman lounaisosan taajamakuvallisesti arvokkaan miljöökokonaisuuden säilyttäminen ja kehittäminen. Keinona on olevan rakennuskannan säilyttämisen mahdollistaminen ja alueen hienovarainen tiivistäminen. Alueen keskivaiheilla oleva ketomaisen kumpareen olemus halutaan säilyttää ja korostaa sen asemaa ympäristössään. 5.3 ALUEVARAUKSET Korttelialueet Muutetussa kaavassa kortteli 205 on osoitettu yleisten rakennusten korttelialueeksi (Y). Korttelissa on uusi kirjastorakennus (2014), monitoimitalo Huvila (1949) (entinen rukoushuone, seurakuntatalo ja kirjasto) sekä kaksi vanhaa talousrakennusta. Marttilan Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus / Taajaman eteläosa selostus sivu 20
21 Huvilalle eli entiselle rukoushuoneelle ja sen pohjoispuolella olevalle talousrakennukselle on osoitettu vain suppeat rakennusalat olevien rakennusten mukaisesti. Uudelle kirjastolle on osoitettu väljä rakennusala mahdollista laajennusta varten. Koko tontin rakennusoikeudeksi on osoitettu 1300 k-m2 + t 100 k-m2. Tontin tehokkuusluvuksi muodostuu e=0.25. Kerrosluvuksi tontilla on osoitettu II. Huvila on osoitettu suojeltavaksi merkinnällä sr-1 (400). Y-alueen pinta-ala on 0,5627 ha. Muutetussa kaavassa kortteli 206 on osoitettu erillispientalojen korttelialueeksi (AO). Kummallakin tontilla on vanhahkot asuinrakennukset ja talousrakennukset, joiden säilyminen miljöön osana on toivottavaa. Pohjoisemman tontin asuinrakennus varustetaan sr-merkinnällä. Rakennusoikeudeksi on osoitettu 110 k-m2 + t 110 k-m2. Eteläisemmän tontin rakennusoikeudeksi on osoitettu 180 k-m2 + t 120 k-m2. Kummankin tontin tehokkuusluvuksi muodostuu e=0.20. Tontin lounaisreunalla on oleva vesijohto, jolle osoitetaan uudessa kaavassa rasitealue. Kerrosluvuksi on kummallakin tontilla osoitettu I u 1/3. Muutetussa kaavassa korttelissa 207 on osoitettu alueet maatilojen talouskeskusten korttelialueeksi (AM), asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueeksi (AL) ja erillispientalojen korttelialueeksi (AO). Lisäksi kortteliin on osoitettu kolme tonttia merkinnällä AO-1 Erillispientalojen korttelialue. Korttelialueelle voidaan sijoittaa ympäristöhäiriöitä tuottamattomia työtiloja, jotka eivät aiheuta ympäristöä häiritsevää melua, tärinää, ilman pilaantumista, raskasta liikennettä tai muuta häiriötä. Maatilojen talouskeskusten korttelialueen tontin rakennusoikeus on osoitettu tehokkuusluvulla e=0.12. Vanha päärakennus on osoitettu suojeltavaksi merkinnällä sr-1 (150). Tontin länsireunan ketoalue on osoitettu merkinnällä luo-1: luonnontilaisena säilytettävä/hoidettava alue. Muuten rakennusala on osoitettu verraten väljänä. AMalueen pinta-ala on 1,3492 ha. Asuin-, liike- ja toimistorakennusten korttelialueen (AL) tontilla on alunperin pankkirakennukseksi rakennettu liiketalo, joka myöhemmin on toiminut päiväkotina ja nuorisotalona. Viime vuodet rakennus on ollut käyttämättömänä tyhjillään ja ollut myynnissä ja nyt kiinteistö on myyty ja uusi omistaja toteuttaa hanketta uuden kaavan mukaisesti. Rakennuksen kellarikerroksen pinta-ala on n. 190 m2 - samoin myös 1. kerroksen pinta-ala on n. 190 m2. Rakennus on tarkoitus kunnostaa. Kaavassa tontin kerrosluku on osoitettu merkinnällä 4/5 k I ja rakennusoikeus tehokkuusluvulla e=0.32. Olevan rakennuksen kerrosala 4/5 kellarista mukaan lukien on n. 350 k-m2, joten lisärakentamiseen on käytettävissä n. 100 k-m2 tontin eteläkulmauksessa. Tontin länsireunalla kauan sitten puretun talon säilyneen kivijalan/perustuksen päälle on osoitettu pysäköintialue (p). Tontin eteläreunan ketoalue on osoitettu merkinnällä luo-1: luonnontilaisena säilytettävä/hoidettava alue. AL-alueen pinta-ala on 0,1412 ha. Erillispientalojen korttelialueen (AO) tontilla on 1950-luvulla rakennettu omakotitalo ja talousrakennus. Omakotitalo on hiljattain kunnostettu. Tontin rakennusoikeus on osoitettu tehokkuusluvulla e=0.12. Tämä mahdollistaa esim. uuden talousrakennuksen rakentamisen. Tontin kerrosluvuksi on osoitettu I u ½. Tontin eteläreunan ketoalue on osoitettu merkinnällä luo-1: luonnontilaisena säilytettävä/hoidettava alue. Voimassa olevassa kaavassa TP-alueeksi osoitetut alueet ovat suureksi osaksi jo toteutuneet asuinalueeksi ja nyt myös osoitetaan ensisijaisesti asuinalueeksi, joilla pienimuotoinen yritystoiminta on mahdollista (AO-1). Kerrosluvuksi on alueelle osoitettu I u ½. AO-1 korttelialueen tonttien rakennusoikeus on osoitettu tehokkuusluvulla e=0.20. Tämä mahdollistaa kahdella eteläisimmällä tontilla esim. asuinrakennusten kohtuullisen laajentamisen ja uusien talousrakennusten rakentamisen. Pohjoisimmalla tontilla on jo kaksi suurehkoa asuinrakennusta ja pari talousrakennusta. Marttilan Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus / Taajaman eteläosa selostus sivu 21
22 Kaava mahdollistaa esim. asuinrakennusten hyvin pienen laajentamisen sekä uuden talousrakennuksen rakentamisen. Korttelissa 208 on osoitettu uusi erillispientalojen korttelialue. Kerrosluvuksi on osoitettu I u 1/3 ja rakennusoikeus on osoitettu tehokkuusluvulla e=0.15. AO-alueiden pinta-ala on 0,7454 ha. AO-1 alueiden pinta-ala on 1,6180 ha Muut alueet Muutetussa kaavassa on olevien vesi- ja viemärijohtojen edellyttämät rasitealueet samoin kuin alueen lounaisosassa olevan suurehkon ojan reuna-alueet osoitettu lähivirkistysalueiksi (VL). VL-alueiden pinta-ala on 0,4158 ha. Maatilojen talouskeskukseksi osoitetun korttelialueen länsipuolella oleva, samaan maatilaan kuuluva peltoalue on nyt kokonaan osoitettu maisemallisesti arvokkaaksi peltoalueeksi (MA). Peltoalueen pohjoisreunassa aiemmin ollut erillispientalotontti on siis poistettu. MA-alueen pinta-ala on 0,5426 ha. Härkätien osuus (kaakkoispuoli) suunnittelualueella on osoitettu merkinnällä LT-1. Kaavamääräys kuuluu: Yleisen tien alue. Hämeen Härkätie. Kulttuurihistoriallisesti arvokas tie (RKY 2009). Valtakunnallisesti merkittävä historiallinen tielinjaus ja tasaus tulee säilyttää näkyvissä ja paikoillaan. Alueen hoidossa ja käytössä sekä korjaus-, muutos- ja rakennustoimenpiteiden yhteydessä tulee ottaa huomioon alueen maisemalliset ja historialliset ominaispiirteet ja kulttuurihistoriallinen arvo. LT-1 alueen pinta-ala on 0,6549 ha. 5.4 KAAVAN VAIKUTUKSET Vaikutukset rakennettuun ympäristöön Yhdyskuntarakenne Suunnittelualue sijaitsee Marttilan kunnan keskustaajaman lounaisosassa, Härkätien eteläpuolella. Alue on melko tiivis ja pääosin rakentunut valmiiksi. Asemakaavan toteuttaminen mahdollistaa Marttilan keskustaajaman lounaisosan perinteisen miljöön säilyttämisen ja alueen elinvoimaisuuden lisäämisen. Taajamakuva Härkätien molemmin puolin sijaitsevat rakennukset muodostavat kunnan yleisilmeeseen kuuluvan ja siihen hyvin sopivan, hoidetun kokonaisuuden eri aikakausia edustavine rakennuksineen. Kaava mahdollistaa alueen olevan rakennuskannan ja tasapainoisen maisemakuvan säilymisen sekä pienimuotoisen lisärakentamisen miljöön ehdoilla. Kaava mahdollistaa alueen elävöittämiseksi myös pienimuotoisen yritystoiminnan alueella. Kaava-alueen eteläpuolella olevat pellot on jatkossakin tarkoitus säilyttää avoimena viljelysalueena Paimionjokeen asti. Työpaikat, elinkeinotoiminta Kaavalla ei ole merkittävää vaikutusta työpaikkoihin tai elinkeinotoimintaan. Marttilan Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus / Taajaman eteläosa selostus sivu 22
23 Rakennettu kulttuuriympäristö Raikon tilan vanha asuinrakennus varustetaan sr-merkinnällä. Rakennus on säilyttänyt hyvin alkuperäisen olemuksensa ja on rakennushistoriallisesti ja historiallisesti arvokas. Asuinrakennuksen kaakkoispuolella olevan luvulla rakennetun tallin säilyminen on toivottavaa miljöön kannalta rakennus sijaitsee osoitetulla rakennusalalla. Raikon tilan vanha asuinrakennus, sen länsipuolella oleva ketomainen kumpare ja koko tilan pihapiiri muodostavat ympäristöllisesti arvokkaan kokonaisuuden. Kirjaston tontin eteläreunalla oleva 1949 valmistunut rukoushuone varustetaan srmerkinnällä.. Seurakuntatalona rakennus toimi 1980-luvulle asti, sen jälkeen rakennuksessa toimi kirjasto vuoteen 2014, jonka jälkeen rakennusta on käytetty monitoimitalona mm. yhdistysten kokoontumistilana ja nuorisotalona. Rakennus on monista käyttötarkoituksen muutoksista huolimatta pääosin säilyttänyt alkuperäisen ilmeensä. Rakennukseen1970-luvulla rakennettu kuisti on korvattu v paremmin rakennuksen yleisilmeeseen soveltuvalla kuistilla. Kirjaston tontilla pohjoisreunalla oleva uusi kirjastorakennus (valmistunut 2014) täydentää hyvin olemassa olevaa rakennuskantaa. Tontilla on lisäksi kaksi luvuilla rakennettua hyväkuntoista talousrakennusta, joiden säilyminen on toivottavaa miljöön kannalta rakennuksille on osoitettu rakennusalat. Kirjaston tontin lounaispuolella Nurmivaaran tontilla oleva asuinrakennus on osoitettu sr-merkinnällä. Rakennus on hyvin säilyttänyt alkuperäisen olemuksensa, samoin kuin tontilla oleva talousrakennus. Myös sen säilyminen on toivottavaa miljöön kannalta rakennus sijaitsee osoitetulla rakennusalalla. Rakennukset muodostavat ympäristöllisesti arvokkaan kokonaisuuden. Nurmivaaran tontin lounaispuolella olevalla tontilla oleva asuinrakennus lienee myös 1930-luvulta, mutta sitä on myöhemmissä korjauksissa muutettu runsaasti. Kaava mahdollistaa rakennuksen säilyttämisen ja laajentamisen. Tontin talousrakennus on säilyttänyt alkuperäisen olemuksensa ja sen säilyminen on toivottavaa miljöön kannalta rakennus sijaitsee osoitetulla rakennusalalla. Virkistys Marttilan keskustaajaman liikuntapalvelut ovat heti suunnittelualueen koillispuolella. Suunnittelualueen eteläpuolella on laaja Paimionjokeen asti ulottuva peltoalue. Pari sataa metriä suunnittelualueesta itään on pääosin hyvin luonnostilaisen oloinen ja rehevä Ihmistenojan purolaakso/kanjoni. Kaava mahdollistaa tasapainoisen ja viihtyisän miljöön sekä virkistysalueille johtavien hyvien yhteyksien säilymisen. Liikenne Voimassa olevassa kaavassa osoitetut Haavikontie, Tukikohdantie ja Suojapolku kääntöpaikkoineen ovat jääneet toteutumatta ja nyt uudessa kaavassa ne jätetään tarpeettomina kokonaan pois. Liikenne suuntautuu jatkossakin suoraan Härkätielle. Härkätien eteläreunalla on erillinen kevyen liikenteen väylä, joka ulottuu pohjoiseen koulu/liikuntakeskukseen ja itään kuntakeskukseen. Härkätien liikennealuetta kavennetaan todellisen tarpeen mukaisesti. Muutoin liikennejärjestelmät säilyvät pääosin ennallaan. Tekninen huolto Kaavalla ei ole merkittävää vaikutusta tekniseen huoltoon. Marttilan Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus / Taajaman eteläosa selostus sivu 23
24 5.4.2 Vaikutukset luontoon ja luonnonympäristöön Kaavalla pyritään turvaamaan alueen keskivaiheilla olevan ketomaisen kumpareen olemuksen merkityksen ymmärtäminen ja alueen luonteen säilyminen. 5.5 YMPÄRISTÖN HÄIRIÖTEKIJÄT Kaavalla ei ole vaikutusta ympäristön häiriötekijöihin. Suunnittelualueella on kiinteistöllä toiminut pieni huoltoasema (ilmeisesti 1950-luvun lopulta 1960-luvun alkuun). Rakennus on edelleen olemassa ja siinä on asuin-/liiketiloja. Varsinaisten polttoainemittareiden kohta on luultavimmin pääosin jäänyt jo toteutetun kevyen liikenteen reitin alle. ELY-keskuksessa kohteen statuksena on selvitystarve eli ei ole tietoa, että onko alueella toiminnan aikana tai sen loputtua tehty maaperän tilan selvityksiä. Kyseisen rakennuksen mahdollisten korjaus-, muutos- tai laajennustöiden yhteydessä on syytä selvittää maaperän mahdollinen pilaantuminen ja tarvittaessa kunnostaa mahdollisesti pilaantunut maaperä. 5.6 KAAVAMERKINNÄT JA -MÄÄRÄYKSET Esitetään kaavakartan yhteydessä. 5.7 NIMISTÖ Alueen nimistö säilyy ennallaan. 6 ASEMAKAAVAN TOTEUTUS 6.1 TOTEUTUSTA OHJAAVAT JA HAVAINNOLLISTAVAT SUUNNITELMAT Alueelta on laadittu havainnekuva luonnosvaiheessa. 6.2 TOTEUTTAMINEN JA AJOITUS Asemakaavan toteuttamiseen voidaan ryhtyä sen saatua lainvoiman. 6.3 TOTEUTUKSEN SEURANTA Asemakaavan ajanmukaisuutta tulee arvioida viimeistään kolmentoista vuoden kuluttua (MRL 60 ). Marttilassa Aluearkkitehti Seppo Pärnä FISE YKS 485 Marttila Koski Tl Oripää aluearkkitehti Marttilan Keskustan asemakaavan muutos ja laajennus / Taajaman eteläosa selostus sivu 24
MARTTILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS TAAJAMAN ETELÄOSAN ALUE LUONNOSVAIHE
LIITE 1 MARTTILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS TAAJAMAN ETELÄOSAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.01.2015 Päivitetty 2.3.2015 Marttilan Keskustan asemakaavan muutos / Taajaman
MARTTILAN KUNTA. Metsärinteen alueen puiston asemakaavan muutoksen selostus
MARTTILAN KUNTA Metsärinteen alueen puiston asemakaavan muutoksen selostus 7.3.2006 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 TUNNISTETIEDOT Metsärinteen alueen puiston asemakaavan muutos Marttilan kunta, Marttilan
MARTTILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS TAAJAMAN ETELÄOSA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS LUONNOSVAIHE
M MARTTILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS TAAJAMAN ETELÄOSA ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS LUONNOSVAIHE 02.03.2015 SELOSTUS KOSKEE 02.03.2015 PÄIVÄTTYÄ KAAVAKARTTAA 1.4 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUS- JA
MARTTILAN KUNTA MYLLYVAINION ALUEEN ASEMAKAAVA MYLLYVAINION ALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOSVAIHE
Kh 12.10.2017 Liite 2 ( 215) MARTTILAN KUNTA MYLLYVAINION ALUEEN ASEMAKAAVA MYLLYVAINION ALUE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOSVAIHE 3.10.2017 SELOSTUS KOSKEE 3.10.2017 PÄIVÄTTYÄ KAAVAKARTTAA 1.4 SISÄLLYSLUETTELO
MARTTILAN KUNTA. Korttelin 6 asemakaavan muutoksen selostus
MARTTILAN KUNTA Korttelin 6 asemakaavan muutoksen selostus 3.9.2009 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 TUNNISTETIEDOT Korttelin 6 asemakaavan muutos Marttilan kunta, Marttilan asemakaava-alue, kortteli 6 Selostus
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE LUONNOSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 8.6.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Paloaseman alue OAS 8.6.2018 sivu
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 60 TEHTAANTIE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 60 TEHTAANTIE LUONNOSVAIHE ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 24.11.2016 Selostus koskee 24.11.2016 päivättyä kaavakarttaa 1.4 SISÄLLYSLUETTELO
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 72 HERASTUOMARINTIE (PÄIVÄKODIN LIIKENNEALUE)
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 72 HERASTUOMARINTIE (PÄIVÄKODIN LIIKENNEALUE) LUONNOS ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 24.11.2016 Selostus koskee 24.11.2016 päivättyä kaavakarttaa
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.11.2016 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Korttelit 18 ja 19 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE
KOSKI TL KUNTA LIITE 1 KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS MUSEOKAAREN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.6.2018 TÄYDENNETTY 16.10.2018 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutos / Museokaaren alue
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 72 JA OSA KORTTELIA 71 HERASTUOMARINTIE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 72 JA OSA KORTTELIA 71 HERASTUOMARINTIE HALLITUS ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 18.5.2017 Selostus koskee 18.5.2017 päivättyä kaavakarttaa 1.4 SISÄLLYSLUETTELO
MARTTILAN KUNTA MYLLYVAINION ALUEEN ASEMAKAAVA MYLLYVAINION ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MARTTILAN KUNTA Kh 18.9.2017 Liite 1 ( 201) LIITE 1 MYLLYVAINION ALUEEN ASEMAKAAVA MYLLYVAINION ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.8.2017 Marttilan Myllyvainion alueen asemakaava / Myllyvainion
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(7) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE
KOSKI TL KUNTA SAHATIEN ALUEEN ASEMAKAAVA SAHATIEN ALUE ALUSTAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 30.8.2017 Kosken Tl Sahatien alueen asemakaava / Sahatien alue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS PALOASEMAN ALUE EHDOTUSVAIHE ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 8.6.2018 (Päivitetty 27.8.2018) Selostus koskee 27.8.2018 päivättyä kaavakarttaa 1.4 SISÄLLYSLUETTELO
KAAVASELOSTUS / / / : Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08
KAAVASELOSTUS 2.4.2009 / 12.5.2009 / 2.7.2009 / 28.8.2009 Suunnittelualueen sijainti 1:10 549 Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 MÄNTYMÄKI ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN KYLÄTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN
MARTTILAN KUNTA MYLLYRANNAN ALUEEN ASEMAKAAVA MYLLYRANNAN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LIITE 1 MARTTILAN KUNTA MYLLYRANNAN ALUEEN ASEMAKAAVA MYLLYRANNAN ALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 23.10.2018 Marttilan Myllyrannan alueen asemakaava / Myllyrannan alue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1(10) SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVAN MUUTOS...2 1.3 ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN
LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502
ORIMATTILAN KAUPUNKI LINTULA KORTTELIT 1501 JA 1502 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.9.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee kortteleita
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE
INARIN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS; KITTILÄN RATSUTIE ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 16.4.2018 Inarin kunta Tekninen osasto Kaavoitus 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Inarin kunta
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078. Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10. Kaavan päiväys:
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Vanhatie 13 21:078 Asemakaavan muutos koskee 21. kaupunginosan korttelin 85 tonttia 10 Kaavan päiväys: 12.11.2009 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI KAUPUNKIRAKENNEPALVELUT / KAAVOITUS 1 PERUS- JA
MYLLYLÄ KORTTELI 0608
ORIMATTILAN KAUPUNKI MYLLYLÄ KORTTELI 0608 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 29.8.2016 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee osaa korttelista 0608.
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 4.5.2018 päivättyä asemakaavakarttaa. Asemakaavamuutos koskee korttelin
RITARIN ALUEEN ASEMAKAAVA RITARIN ALUE
KOSKI TL KUNTA RITARIN ALUEEN ASEMAKAAVA RITARIN ALUE Näkymä 10-tieltä itään ALUSTAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.9.2017 Kosken Tl Ritarin alueen asemakaava / Ritarin alue Osallistumis- ja
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen
ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS
ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS 8.12.2015 ETELÄINEN RANTATIE ASEMAKAAVAN MUUTOS SELOSTUS Salon kaupunki Tehdaskatu 1, 24100 SALO PL 77, 24101 SALO www.salo.fi sa lo@salo.fi Y-tunnus: 0139533-1 2
PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36
ORIMATTILAN KAUPUNKI PENNALA LASTIKANRINNE KORTTELI 36 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS LUONNOS 9.2.2018 TARKISTETTU 19.3.2018 Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15.3.2018 päivättyä ehdotusvaiheen
KAAVASELOSTUS / / /
KAAVASELOSTUS 7.2.2011 / 31.3.2011 / 19.9.2011 / Siltakatu Kelhänkatu Suunnittelualueen sijainti 195. JÄMSÄN KAUPUNKI Maanmittauslaitos MML/VIR/KESU/006/08 ASEMAKAAVAN SELOSTUS KOSKIEN JÄMSÄN KAUPUNGIN
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS LÄMPÖKESKUS UUSI
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS LÄMPÖKESKUS UUSI EHDOTUSVAIHE ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 19.2.2016 (täydennetty 12.4.2016 ja 27.4.2016) Selostus koskee 19.2.2016 päivättyä kaavakarttaa
RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 33 Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU MAA- JA METSÄTALOUSALUETTA. P27193 13.5.2015 Kaavan
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 732
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 732 Kaavaselostus 18.10.2011 UUSI KAAVA POISTUVA KAAVA Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 03 4120507 / 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi
MARTTILAN KUNTA. Korttelin 108 asemakaavan muutoksen selostus
MARTTILAN KUNTA Korttelin 108 asemakaavan muutoksen selostus 23.4.2008 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 TUNNISTETIEDOT Korttelin 108 asemakaavan muutos Marttilan kunta, Marttilan asemakaava-alue, kortteli
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 60 TEHTAANTIE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS JA LAAJENNUS KORTTELI 60 TEHTAANTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 24.11.2016 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutoksen / Kortteli 60 Tehtaantie
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO)
L O V I I S A 9.9.2014 ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUPUNGINOSA 7 RAUHALA ANTINKYLÄ, KORTTELI 786 JA OSA KORTTELIA 717 (RAUHALANAUKIO) KAAVASELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: RAUHALANAUKIO,
MARTTILAN KUNTA. Marttilantien asemakaavan muutoksen selostus
MARTTILAN KUNTA Marttilantien asemakaavan muutoksen selostus 22.12.2006 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 TUNNISTETIEDOT Marttilantien asemakaavan muutos Marttilan kunta, Marttilan asemakaava-alue, korttelit
RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN KIRKONKYLÄN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS Kaavaselostus ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU KORTTELIN 33 TONTIT 1, 3, 4 JA 5 SEKÄ
OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS.
ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot OULAISTEN KAUPUNGIN 8. (KASARMINMÄKI) KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 9 TONTTIA 4 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS. ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU
Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL
1 (13) VAALAN KUNTA Vaalan taajaman alueen asemakaavan muutos, teollisuusalueen korttelit 82 /KLT-2 ja 301 /KLT-2,T, lähivirkistysalue VL Asemakaavaselostus Kaavamuutosalueen rajaus voimassa olevalla asemakaavakartalla.
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 715
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 715 Kaavaselostus 14.10.2009 Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 03 4120507 / 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi:
KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA
Uudenkaupungin kaupunki Ak 1506 Hallinto- ja kehittämiskeskus Kaupunkisuunnittelu KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA Asemakaavan muutoksen selostus, joka koskee X.5.2017 päivättyä asemakaavakarttaa.
Y L Ä N E E N T A A J A M A KORTTELIN 60 ASEMAKAAVAN MUUTOS
PÖYTYÄN KUNTA Y L Ä N E E N T A A J A M A KORTTELIN 60 ASEMAKAAVAN MUUTOS MRL 63 :n mukainen osallistumis- ja arviointisuunnitelma SUUNNITTELUALUE Muutettava asemakaava sijaitsee Yläneen taajaman keskustassa,
KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
118-AK1502 SAUVON KUNTA KULMALA-TIMEPERIN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 11.3.2015 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (10) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
Teollisuusalueen asemakaavan muutos
TUUSNIEMEN KUNTA Teollisuusalueen asemakaavan muutos Kaavaselostus, luonnos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 673-P35521 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY Kaavaselostus, luonnos 1 (10) Sisällysluettelo 1 PERUS-
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS LUONNOS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Jyväskylän kaupungin 3. kaupunginosan korttelin 54 tontin 12 sekä katualueen asemakaavan muutos, Rauhankatu 2-4, ns. virkamiestalo.
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS HAKAPOLKU
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS HAKAPOLKU LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutoksen / Hakapolku osallistumis- ja arviointisuunnitelma 4.2.2013
Entisen kansakoulun (Yläkoulun) alue
MARTTILAN KUNTA Entisen kansakoulun (Yläkoulun) alue ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 18.11.2005 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 TUNNISTETIEDOT Marttilan kunta, Marttilan asemakaava-alue Entisen kansakoulun
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
MYRSKYLÄ Päiväys 15.6.2015 KOSKENKYLÄNTIEN YRITYSALUE ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan kaavoituksen
KOSKI TL KUNTA VINARIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS "VINARINTIE 15
KOSKI TL KUNTA VINARIN ALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS "VINARINTIE 15 LUONNOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kosken Tl Vinarin alueen asemakaavan muutoksen Vinarintie 15 osallistumis- ja arviointisuunnitelma
RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy SIIKALATVAN KUNTA RANTSILAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELISSA 221 Kaavaselostus ASEMAKAAVALLA MUODOSTUU KORTTELI 221. P30129 2.8.2016 Kaavan vireille tulo: Tekninen lautakunta._.2015
KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205
132-AK1302b NAKKILAN KUNTA KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 205 KAAVASELOSTUS Ehdotus 28.8.2013 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 1 (13) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot... 3 1.1.
PORNAINEN. Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS. Päiväys
PORNAINEN Tikantie ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 10.5.2017 Vireille tulosta ilmoitettu: KH:n päätös 16.1.2017 Luonnos nähtävänä (MRA 30 ) 31.1-14.2.2017 Ehdotus nähtävänä (MRA 27 ) Hyväksytty kunnanvaltuustossa
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Ajantasakaava Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1
Kortteli: 281 ASEMAKAAVAN MUUTOS. Kunnanhallituksen kaavoituspäätös 2.11.2015 236 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtävänä 13-26.11.
ILMAJOKI 16.12.2015 Ahonkylä Asemakaavan muutoksen selostus, KORTTELI 281, TONTIT 1 JA 2 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Alue: VIHTAKALLION ALUE Kunta: ILMAJOKI Kunnanosa: AHONKYLÄN KUNNANOSA
JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215. Vastaanottaja Jalasjärven kunta
Vastaanottaja Asiakirjatyyppi Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Päivämäärä JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI 215 JALASJÄRVEN KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSAKORTTELI
S i s ä l l y s l u e t t e l o
S i s ä l l y s l u e t t e l o 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan nimi ja tarkoitus 2 1.4 Liitteet 2 2 LÄHTÖKOHDAT 2 2.1 Selvitys suunnittelualueen
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 18 JA 19 LUONNOS ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 24.11.2016 Selostus koskee 24.11.2016 päivättyä kaavakarttaa 1.4 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
VIHTI, NUMMELA Asemakaavan muutos Lankilanrinteen korttelin 205a tontilla 2 (osa) ja korttelin 252 tontilla 6 sekä puistoalueella.
asia: 235/713/2006 OAS/Perussel./tavoitteet Ympa 30.5.2006 67 Ympa liite 8 vireilletulokuulutus 9.6.2006 kaavaehdotus MRL 65 /MRA 27 Ympa 20.6.2006 76 Ympa liite 4 MRL 65 nähtävillä olo 23.8.-5.9.2006
KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS
107-AK1706 SAUVON KUNTA KIRKONKYLÄ KORTTELIN 198 VAIHEASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 5.10.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS. Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy
107-AK1505 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN ASEMAKAAVAN MUUTOS 2 KAAVASELOSTUS Versio 1.1 25.11.2015 (18.1.2016) Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT..
ÄÄNEKOSKI VALIONPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS, ROTKOLA KAAVASELOSTUS KAAVALUONNOS 29.5.2015 KAUPUNGINVALTUUSTO HYVÄKSYNYT.. ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS, JOKA KOSKEE 29. PÄIVÄNÄ TOUKOKUUTA 2015 PÄIVÄTTYÄ
Ilmajoen kunnan kaavoitustoimi Ilkantie 17 PL 20, 60801 Ilmajoki. Kaavoitusarkkitehti Kaisa Sippola puh. 044 4191 334
Ilmajoki Asemakaavan muutos ja kumoaminen 2014 Antila-Paalutien alue Kaavaselostus 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Kunta: Kunnanosa: Alue: Korttelit: Kaava: Ilmajoki Siltalan kunnanosa Antila-Paalutien
Luettelo selostuksen liiteasiakirjoista Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tilastolomake Havainnekuva Kaavakartta ja määräykset
RAUTALAMMIN KUNTA 1 SISÄLLYSLUETTELO 1 TIIVISTELMÄ...2 1.1 KAAVAPROSESSIN VAIHEET...2 1.2 ASEMAKAAVA...2 1.3 ASEMAKAAVAN TOTEUTTAMINEN...2 2 LÄHTÖKOHDAT...2 2.1 SELVITYS SUUNNITTELUALUEEN OLOISTA...2 2.1.1
Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue.
IITTI KIRKONKYLÄ Sorronniemen asemakaavan laajennus ja Sorronniemen ranta-asemakaavan osittainen kumoaminen, mt. 362 Kymentaantien liikennealue. ASEMAKAAVALLA KUMOUTUU OSA SORRONNIEMEN RANTA- ASEMAKAAVAN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LIEDON KUNTA TARVASJOEN TAAJAMA VANHATALON ALUEEN ASEMAKAAVA EHDOTUSVAIHE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1.12.2016 Tarvasjoen Vanhatalon alueen asemakaava Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1.12.2016
KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11
Kuva 1. Suunnittelualueen sijainti punaisella rajauksella. Pohjakartta Maanmittauslaitos. KESKUSTAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Korttelit 31, tontit 7, 8, 10 ja 11 KANNUKSEN KAUPUNKI SISÄLLYS 1 1 Perus- ja tunnistetiedot...
RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Y-tunnus: FI20462958 TENGBOM OY Säkylän kunta RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa 17.12.2007 vahvistetun Ristolan asemakaavan liikenneja suojaviheralueista sekä osaa teollisuus-
RAIMELAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
162-AK1603 MYNÄMÄEN KUNTA RAIMELAN ASEMAKAAVAN LAAJENNUS KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 28.10.2016 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (14) Sisällysluettelo 1. Perus- ja tunnistetiedot...
KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA
Uudenkaupungin kaupunki Ak 1506 Hallinto- ja kehittämiskeskus Kaupunkisuunnittelu KETUNKALLIO 15. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 40 ASEMAKAAVA Asemakaavan selostus, joka koskee X.5.2017 päivättyä asemakaavakarttaa.
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS LÄMPÖKESKUS
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS LÄMPÖKESKUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.1.2016 Kosken Tl Kirkonseudun asemakaavan muutoksen / Lämpökeskus Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 16.6.2010 Muutettu 11.11.2010, 10.2.2012 KUNTA Euran kunta 050 Kylä Kirkonkylä 407 Korttelit osa 175, 186-197 Kaavan laatija REJLERS OY Aloite tai hakija Euran kunta
MARTTILAN KUNTA. Lammion alueen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen selostus
MARTTILAN KUNTA Lammion alueen asemakaavan ja asemakaavan muutoksen selostus 27.9.2005 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 TUNNISTETIEDOT Lammion alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Marttilan kunta, Marttilan
MÄNTSÄLÄ 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA Tunnistetiedot. 1.2 Kaava-alueen sijainti
2 MÄNTSÄLÄ URKUPILLI ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELIT 601 OSA, 603 JA 604. KAAVATUNNUS 176 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavamuutoksen selostus, joka koskee 15. päivänä maaliskuuta 2010
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MRL 63 JA KAAVALUONNOS Asemakaavan muutos koskien Karvian keskustan kortteleita 82 ja 83 sekä M aluetta. Tilat 230-405-8-76, 8-180, 8-179, 8-220 11.11.2013 Pohjois-Satakunnan
MERIKARVIAN KUNTA. MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari
MERIKARVIAN KUNTA MERIKARVIAN MALSKERIN RANTA- ASEMAKAAVAN MUUTOS MALSKERIN SAARI koskien tilaa Kivikari 484-414-2-122 Riispyyn kylässä KUNNAN KAAVATUNNUS 484RAKAM12016 4.12.2016 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PARINPELLON ASEMAKAAVA-ALUEEN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kirkonseudun (19) kunnanosa, tiloja 1:47, 2:13, 3:1 ja 3:11 koskeva asemakaava. Kaava-alueen rajaus on merkitty kartalle
SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI
SIIKAISTEN KUNTA SIIKAISTEN RANTAYLEISKAAVAN MUUTOS MAKKARAJÄRVI Kylän Hirvijärvi tila: Metsätunturi 747-402-6-45 ja Itälaakso 747-402-7-8 KUNNAN KAAVATUNNUS 747YKAM12014 28.8.2015 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
KANKAANPÄÄN KAUPUNKI. Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus. Ak 5151
Ak 5151 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Ihanamäenkadun varren (Jaakkola) asemakaavan muutoksen selostus 4. kaupunginosa (Tapala) korttelin 314 tontti 5 ja puistoalue YMPÄRISTÖKESKUS/ SUUNNITTELUTOIMISTO 27.3.2007
HIU, 19. KAUPUNGINOSAN KORTTELIT 20-21 ASEMAKAAVAN MUUTOS
Uudenkaupungin kaupunki Ak 1904 Hallinto- ja kehittämiskeskus Maankäyttöpalvelut 1. Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos koskee: HIU, 19. kaupunginosan kortteleita 20-21 (AO)
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus
Ventelän kaupunginosan korttelien 98-90 ja 92-93 asemakaavan muutoksen selostus S I S Ä L L Y S L U E T T E L O 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1 1.1 Tunnistetiedot 1 1.2 Kaava-alueen sijainti 1 1.3 Kaavan
1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Kortteli 1725 18.5.2018 Asemakaavan muutos JARDno-2018-2139 Kaavatunnus 170010 Vireilletulo ja kaavaluonnos, kuuleminen kirjeellä (MRA 30 ) 24.5. 8.6.2018 Asemakaavaehdotuksen hyväksyminen
HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16.
Selostus 16.5.2011 HANKO 7. kaupunginosa: Asemakaavan muutos Asemakaavan muutos koskee korttelin 703 tonttia 16. SISÄLLYSLUETTELO 1. PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Asemakaava-alue 1.2 Kaava-alueen sijainti
KORTTELI 14, tontit 11 ja 12, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Sysmä, Suurikylä SISÄLLYS 1. SUUNNITTELUALUE 2. SUUNNITTELUN TAVOITTEET 3. SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT 3.0 Kaavoituspäätös 3.1 Maanomistus 3.2 Kaavatilanne 3.3 Rakennusjärjestys 3.4 Luonnon ja kulttuurihistorian
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS. Kaavaluonnos. Versio Nosto Consulting Oy
107-AK1701 MYNÄMÄEN KUNTA ROUKKULIN TEOLLISUUSALUEEN LAAJENNUKSEN ASEMAKAAVA KAAVASELOSTUS Kaavaluonnos Versio 0.9 30.5.2017 Nosto Consulting Oy Nosto Consulting Oy 2 (12) Sisällysluettelo 1. Perus- ja
ASEMAKAAVAN SELOSTUS
1/12 KEMIJÄRVEN KAUPUNKI ASEMAKAAVAN MUUTOS KAUPUNGINOSA 3. KESKUSTA KORTTELI 3063, PUISTOT JA KADUT ASEMAKAAVAN SELOSTUS 1 PERUS- JA TUNNISTETIEDOT 1.1 Tunnistetiedot Asemakaavan muutos Kemijärven kaupunki
V096 Villähde kortteli 284 tontit 2 ja 3 Villähde, kortteli 284 Asemakaavan muutos
Nastolan kunta Villähde, kortteli 284 Asemakaavan muutos Kaavaselostus, joka koskee päivättyä asemakaavakarttaa. Nastolan kunta Kaavoitus Nastolan kunta Selostus 1 (9) 1 Perus- ja tunnistetiedot 1.1 Tunnistetiedot
Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI
Ak 5156 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI Laarin asemakaavan muutos 9. Kaupunginosa (Kärki) Asemakaavan muutos koskien korttelin 702 tontteja 2,3 ja 4 ja katualueita Laari ja Valssi. YMPÄRISTÖKESKUS / SUUNNITTELUTOIMISTO
Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos
1(7) HYÖKÄNNUMMI KORTTELI 801 ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PROJ. NRO 256 Hyökännummi Kortteli 801 asemakaavan muutos OSOITE TAI MUU PAIKANNUS Sijainti on osoitettu oheisessa
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, MUSEOTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi 275 KYLÄ Kärkkäiskylä 404 KORTTELI Kortteli 33 tontti 4 KIINTEISTÖ 275-404-23-217
KITTILÄN KUNTA LEVIN KORTTELIN 33 TONTTIEN 1 JA 6 SEKÄ KORTTELIN 35 TONTIN 5 ASEMAKAAVAN MUUTOS KAAVASELOSTUS. Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA
Vastaanottaja KITTILÄN KUNTA Asiakirjatyyppi KAAVASELOSTUS, KAAVAEHDOTUSVAIHE Päivämäärä 28.03.2014 / 04.08.2014 Hyväksymispäivämäärä ja -pykälä 25.8.2014 31 Kaavatunnus 261V250814A 31 KITTILÄN KUNTA LEVIN
KERAVA 6. SAVIO KOIVIKONTIE 41 ASEMAKAAVAN MUUTOS (2310) Asemakaavan selostus. Tämä selostus koskee 27.5.2015 päivättyä kaavakarttaa KERAVAN KAUPUNKI
KERAVA 6. SAVIO KOIVIKONTIE 41 ASEMAKAAVAN MUUTOS (2310) Asemakaavan selostus Tämä selostus koskee 27.5.2015 päivättyä kaavakarttaa KERAVAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖPALVELUT Kaupunkikehitysjaosto 10.6.2015 2
KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 60 TEHTAANTIE
KOSKI TL KUNTA KIRKONSEUDUN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELI 60 TEHTAANTIE EHDOTUSVAIHE ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN SELOSTUS 14.2.2017 Selostus koskee 14.2.2017 päivättyä kaavakarttaa 1.4 SISÄLLYSLUETTELO 1 PERUS-
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008
ASEMAKAAVAN SELOSTUS Rengaskatu 59 33:008 Asemakaavan muutos koskee 33. kaupunginosan korttelin 305 osaa sekä puistoaluetta Asemakaavan muutoksella muodostuu 33. kaupunginosan korttelin 305 tontti 1 Kaavan
Diaari 380/10.02.03/2014. NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360
Diaari 380/10.02.03/2014 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS KOSKEE: Korttelia 360 NUMMELAN KAUPUNGINOSAN HAKANPÄÄN ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA MUODOSTUU: Kortteli 360 ULVILAN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖOSASTO
Asemakaavan selostus
Asemakaavan selostus 12.5.2014 12.5.2014 päivättyyn Oulun kaupungin Haukiputaan kaupunginosan korttelin 2607 tonttia 2 ja katualuetta koskevaan asemakaavan muutokseen (Koulukuja 4) Kaavatunnus 564-2211
PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PARKANON KAUPUNKI PARKANON PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN MUUTOS 12.1.2009 Kaavoitus- Arkkitehtipalvelu Mattila Oy 1 PAHKALAN ALUEEN KORTTELIN 5063 TONTTIA 13 KOSKEVA ASEMAKAAVAN
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE
KONNEVEDEN KIRKONKYLÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS, KUHMONTIE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 2.1.2017 KUNTA Konnevesi (275) KYLÄ Kirkonkylä ALUE Kuhmontien katualue ja siihen liittyvät virkistysalueet
RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS
Y-tunnus: FI20462958 TENGBOM OY Säkylän kunta RISTOLAN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee osaa 17.12.2007 vahvistetun Ristolan asemakaavan liikenneja suojaviheralueista sekä osaa teollisuus-
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3)
Kydön asemakaavamuutos, kortteli 738 (tontit 1-3) Kaavaselostus 3.9.2014 Tammelan kunnan kaavoitus kaavoittaja Miika Tuki 31300 Tammela puh 050 4643274 miika.tuki@tammela.fi TUNNISTETIEDOT Kaavan nimi:
VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2
ASEMAKAAVANMUUTOKSEN SELOSTUS Kunta: Kirkkonummi Kaavan nimi: VEIKKOLAN TEOLLISUUSALUE Asemakaavan muutos kortteli 125 tontti 2 Hankenumero: 40118 Piirustusnro: 3121 Laatija: kaavoitusteknikko Mikael Pettersson.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PORNAINEN LINNUNLAULUN PÄIVÄKOTI ASEMAKAAVAN MUUTOS Päiväys 24.11.2016 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) laaditaan