RAUMAN YLEISKAAVA 2025 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
|
|
- Anna Uotila
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 <objekti> RAUMAN KAUPUNKI RAUMAN YLEISKAAVA 2025 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
2 2 (12) RAUMAN YLEISKAAVA 2025 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Suunnittelualue Suunnittelualue käsittää koko tämän hetkisen Rauman kaupungin alueen. Kuntaliitos Rauman ja Kodisjoen välillä tapahtui vuoden 2007 alusta sekä Rauman ja Lapin välillä vuoden 2009 alusta. Yleiskaava-alueen pinta-ala on yhteensä noin km 2, josta maapinta-alaa on 495 km 2 ja vesipinta-alaa 626 km 2. Asukkaita on noin (joulukuu 2015). Kuva: Rauman keskustaajama sijaitsee rannikolla ja Kodisjoen sekä Lapin entiset kuntakeskukset sisämaassa.
3 3 (12) Läntisen Etelä-Suomen aluerakenteessa Rauma kuuluu länsirannikon eteläisiin kaupunkeihin Turusta pohjoiseen. Maakuntajaossa Rauma kuuluu Satakuntaan, jonka pääkaupunkiin Poriin on matkaa noin 50 km. Rauma on Satakunnan eteläisin kunta, ja alle 40 km etäisyydellä sijaitsevat Pyhäranta, Uusikaupunki ja Laitila kuuluvat jo Varsinais-Suomeen. Rauman seutukunnan muodostavat Rauma, Eura, Eurajoki ja Säkylä. Seutukunnan alueella oli vuoden 2015 lopussa asukasta. Muuta seudullista vaikutusaluetta ovat Pyhäjärven seudun (Eura, Säkylä) Kokemäenjokilaakson pikkukaupunkien suunnat (Harjavalta, Kokemäki, Huittinen) sekä merellinen saaristo. Kuvat: Vasemmalla Rauman kaupungin sijainti suhteessa lähimpiin keskuksiin läntisen Etelä- Suomen aluerakenteessa. Oikealla suunnittelualueen sijainti suhteessa seutukunnan muihin keskuksiin. Nykytilanne Rauman kaupunki sijaitsee Selkämeren rannikolla. Vaikka Rauman keskusta on tiivis, heti keskustan länsipuolelle sijoittuvat teollisuusalueet raskaine liikenteineen ja junaratoineen ovat yhdyskuntarakenteellisesti haastavia. Lisäksi kaupungin lävistää pohjoiseteläsuunnassa Turusta Ouluun kulkeva valtatie 8 ja itä-länsisuunnassa Rauman ja Kouvolan yhdistävä valtatie 12. Keskustaajaman lievealueilla on runsaasti loma-asutusta meren rannalla. Varsinainen hajaasutus on sijoittunut sisämaahan ja se on sijoittunut lähinnä olemassa olevien kylä- ja maanteiden varsille ja niiden lähettyville. Kaupunkia lähimmät saaret ovat suojelualuetta ja siten lähes rakentamattomia. Kaupunkikeskustan lisäksi Raumalla on kaksi entistä kuntakeskusta, Kodisjoki ja Lappi, jotka nykyään ovat Rauman suurimpia kyläkeskuksia. Kodisjoen liittyessä Raumaan vuonna 2007 sen kuntakeskus palveli 500 asukasta. Lappi oli puolestaan 3300 asukkaan kuntakeskus liitosvuonna Kummassakin asutus on keskittynyt keskustan lisäksi perinteisiin
4 maalaiskylien tilakeskuksiin ja uudempi rakentaminen vesistöjen ääreen sekä kyliä yhdistävien teiden varsille. Lapista on Raumalle 21 km ja Kodisjoelta 16 km. 4 (12) Nykyinen Rauman kaupunki koostuu siis tiiviistä kaupunkikeskustasta, kahdesta vahvasta kyläkeskuksesta, suhteellisen koskemattomana säilyneestä maaseudusta ja saaristosta sekä lähes täyteen rakennetusta merenrannasta. Yleiskaavan tavoitteet Tavoitteena on saada aikaan koko kunnan yleiskaava, jossa yhdistyneen kunnan kehityksen ja tulevan maankäytön kannalta keskeiset alueet, hankkeet ja menettelytavat voidaan määritellä ja ohjelmoida. <objekti><objekti> Tavoitteet: o liikenteellinen saavutettavuus o kunnallistekniikan saavutettavuus taloudellinen ja ekologinen maankäyttö o palveluiden saavutettavuus hyvä paikka asumiselle ja yrittämiselle o Rauman vetovoimaisuuden kasvattaminen o naapurikuntien maankäytön huomioiminen ja yhteensovittaminen. Keskeisiä alueita ovat mm: o laajenemissuunnat o täydentyvät alueet o keskustaajama o Vanhan Rauman maailmanperintökohde o kyläalueiden kehitysnäkymät. Keskeisiä hankkeita ovat mm: o rata- ja tieverkostojen kehitystarpeet o sataman laajenemistarpeet o muut elinkeinoelämän hankkeet. Keskeisiä menettelytapoja: o yksityiskohtaisemman kaavoituksen tarpeiden ja tavoitteiden määritys o maankäytön yhteensovittaminen kaupungin eri hallintokuntien strategioiden kanssa. o kaupungin eri toimijoiden ja asukasryhmien mielipiteet. Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet Yleiskaavaa laadittaessa tulee ottaa huomioon myös valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet (VAT), sekä mahdolliset muut ilmenevät, laadittavat tai tarkentuvat selvitykset. Valtakunnallisista alueidenkäyttötavoitteista (MRL 24 ) on suoraan osoitettavissa seuraavat tavoitteet ja arvot: 1. Toimiva aluerakenne 2. Eheytyvä yhdyskuntarakenne ja elinympäristön laatu 3. Kulttuuri- ja luonnonperintö, virkistyskäyttö ja luonnonvarat 4. Toimivat yhteysverkostot ja energiahuolto 5. Luonto- ja kulttuuriympäristönä erityiset aluekokonaisuudet
5 Kaavoitusaloite Osayleiskaavan laatimiseen on ryhdytty kaupungin aloitteesta. 5 (12) Kaavatilanne Maakuntakaava Rauman kaupunki on Satakunnan eteläisimpiä kuntia. Se rajautuu etelässä Pyhärannan ja Laitilan kuntiin, jotka kuuluvat Varsinais-Suomen Liittoon ja niiden alueella on voimassa Varsinais-Suomen maakuntakaava. Muut naapurikunnat kuuluvat Satakuntaliittoon ja niiden maankäyttöä ohjaa Satakunnan maakuntakaava. Rauman keskustaajama on alueen seutukeskus. Lähimmät muut keskukset ovat Uusikaupunki, Laitila, Eura, Eurajoki, Harjavalta ja Pori. Satakunnan maakuntakaavassa Rauman keskustaajaman osoitetut maankäytön aluevaraukset eivät ole ristiriidassa muiden lähiseudun maankäyttötavoitteiden kanssa. Satakunnan maakuntakaava Ympäristöministeriö vahvisti Satakunnan maakuntakaavan (N:o YM1/5222/ 2010). Satakunnan maakuntakaava on saanut lainvoiman korkeimman hallintooikeuden päätöksellä. Maakuntakaava sisältää yleispiirteisen suunnitelman alueiden käytöstä maakunnassa. Kuva: Ote Satakunnan maakuntakaavasta. Yleiskaava-alue on rajattu punaisella. Satakunnan maakuntakaavassa Rauman seutu on osoitettu maakunnallisesti merkittäväksi monikeskuksiseksi yhdyskuntarakenteen kehittämisvyöhykkeeksi. Alueelle kohdistuu sen erityisominaisuuksien vuoksi pitkän aikavälin alueidenkäytöllisiä ja toiminnallisia yhteensovittamis- ja kehittämistarpeita. Taajamatoimintoja on osoitettu kehämäisesti Rauman ydinkeskustan ympärille. Alueet venyvät hieman säteittäisiksi pääliikenneväylien mukaisesti.
6 6 (12) Rauman keskustan lisäksi taajamatoimintoja on osoitettu Lapin ja Kodisjoen taajamiin. Lapin taajamasta on osoitettu myös teollisuus- ja varastotoimintojen alue Näiden lisäksi Kodiksamiin on merkitty maaseudun palvelukylä. Rauma erottuu kuitenkin alueen pääkeskuksena ja maankäytön suunnittelun pääpainopiste on sen läheisyydessä. Rauman ydinkeskusta on osoitettu keskustatoimintojen alueeksi. Keskustatoimintojen ympärille on sijoitettu työpaikka-alueita, palvelujen alueita, satama-alue ja teollisuus- ja varastotoimintojen alue. Rauman sataman lähialueille kohdistuu satamatoimintoihin liittyviä laajentamis- ja kehittämistarpeita. Sataman ja teollisuus- ja varastoalueen eteläpuolelle on osoitettu kehämäisen tieyhteyden sekä rautatieyhteyden tarve. Eurajoella sijaitsevan Olkiluodon ydinvoimalan suojavyöhyke ulottuu Rauman kaupungin luoteisosiin. Valtateiden 8 ja 12 tuntumaan on merkitty teollisuus- ja varastotoimintojen alueita ja sen laajenemissuunta valtatien 8 suuntaisesti Eurajoelle päin. Teollisuusalueen itäpuolelle on osoitettu ratavaraus. Ratavarauksen itäpuolelle on osoitettu energiahuollon alue sekä jätteenkäsittelyalue ja sen laajenemissuunta kaakkoon. Maakuntakaavassa on esitetty myös muut tärkeimmät alueelle sijoittuvat infrastruktuurin kehittämiseen ja ylläpitoon liittyvät yhteydet ja niiden kehittämistarpeet. Vanha Rauma ja Sammallahdenmäki on osoitettu kaavassa UNESCON:n maailmaperintökohteiksi. Niitä ympäröi erityinen suojavyöhyke. Rauman keskustaan, Sammallahdenmäkeen ja Rauman edustan saaristoon on osoitettu merkittävät kulttuuriympäristö- ja maisemamatkailun kehittämisen kohdevyöhykkeet ja niiden välille kehitettävä toiminnallinen yhteys. Rauman rannikon pohjoisosaan ja saaristoon sekä Sammallahdenmäen ympäristöön sijoittuu myös useita luonnonsuojeluarvoja. Rannikko nähdään myös luontomatkailun kehittämisvyöhykkeenä. Satama-alueesta pohjoiseen koko Rauman rannikko sekä saaristo on osoitettu virkistysalueeksi. Näiden lisäksi maakuntakaavassa on osoitettu arvokas perinnemaisema, maa- ja metsätalousvaltainen alue, jolla on erityisiä ympäristöarvoja, arvokkaat geologiset muodostumat sekä pohjavesialueet. Kaavassa on osoitettu viheryhteystarpeet. Rauman alueella sijaitsee lukuisia kulttuurihistoriallisesti arvokkaita kohteita. Maakuntakaavan mukaan Rauman alueella sijaitsee valtakunnallisesti sekä maakunnallisesti ja seudullisesti merkittäviä kulttuuriympäristöjä sekä merkittäviä rakennetun ympäristön kohteita. Näiden lisäksi alueella sijaitsee lukuisia muinaisjäännösalueita ja -kohteita. Satakunnan vaihemaakuntakaava 1 Satakunnan vaihemaakuntakaavassa 1 osoitetaan maakunnallisesti merkittävät tuulivoimatuotannon alueet sekä niihin liittyvä energiahuolto. Ympäristöministeriö vahvisti Satakunnan vaihemaakuntakaavan 1. Vahvistamispäätöksen yhteydessä ympäristöministeriö hylkäsi kaavasta tehdyt viisi valitusta. Ympäristöministeriön päätöksestä on tehty kaksi jatkovalitusta korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Satakunnan vaihemaakuntakaavassa 1 Rauman kaupungin alueelle ei ole osoitettu tuulivoimatuotannon alueita. Satakunnan vaihemaakuntakaava 2 Satakunnan vaihemaakuntakaavan laatiminen on vireillä. Satakunnan vaihemaakuntakaavassa 2 teemana on energiantuotanto; turve, bioenergia ja mahdollisesti tuulivoimatuotanto ja aurinkoenergia. Muita teemoja ovat soiden moninaiskäyttö (kasvuturve, soiden suojelu ja virkistyskäyttö), kauppa, maisema-alueet ja rakennetut kulttuuriympäristöt. Kaavaprosessi on aloitus- ja tavoitevaiheen jälkeen edennyt valmisteluvaiheeseen.
7 7 (12) Yleiskaava Rauman kaupunki on laajentunut kuntaliitosten myötä (Kodisjoki 2007 ja Lappi 2009). Entisen Rauman alueelle on laadittu oikeusvaikutukseton yleiskaava (2003). Yleiskaavaa on toteutettu yksityiskohtaisemmassa maankäytönsuunnittelussa. Vuoden 2003 yleiskaava ei kumonnut alueella voimassa olevia oikeusvaikutteisia yleis- tai asemakaavoja. Näiden lisäksi Rauman rannikon maankäyttöä ohjaavat Eteläisten rantojen, Keskisen saariston ja Pohjoisten rantojen sekä Salinkedon osayleiskaavat, jotka kattavat lähes koko rannikkoalueen. Vuoden 2003 kaavassa Rauman keskustaajamasta on osoitettu keskustatoimintojen alueen ohella, palvelujen ja hallinnon alueet, työpaikka-alueet, satama-alue ja teollisuus- ja varastoalueet. Näiden lisäksi kaavassa on osoitettu asuntoalueet ja yhdyskuntarakenteen laajenemisalueet ja suunnat. Kyläalueet on merkitty AT-merkinnällä. Kaavassa on huomioitu suojelu-, Natura-, pohjavesi- ja virkistysalueet. Entisen Kodisjoen alueella on voimassa osayleiskaava (2000), jossa on osoitettu asuntoalueiden lisäksi Kodisjoen keskustasta julkisten palveluiden ja hallinnon alueet. Entisen Lapin kunnan alueella on laadittu rantaosayleiskaava (2008) Narvijärven rannoille sekä osayleiskaava pieneen osaan Lapin taajamaa. Lapin taajamassa on laadittu asemakaava osayleiskaava-aluetta (1995) suuremmalle alueelle. Lapin taajamasta on osoitettu asuntoalueiden lisäksi julkisten palveluiden ja hallinnon alueet sekä palvelualueet. Kuva: Ote Rauman kaupungin yleiskaavayhdistelmästä. Yleiskaava-alue on rajattu punaisella.
8 Asemakaavat Yleiskaava-alueella on voimassa useita asemakaavoja. Rauman keskustan ja sen lähialueiden ohella asemakaava on laadittu Lapin taajamaan. 8 (12) Kuva: Asemakaavoitetut alueet on osoitettu oranssilla. Rakennusjärjestys Rakennusjärjestys ohjaa ja sääntelee maankäyttö- ja rakennuslain ja asetuksen sekä muiden rakentamista ohjaavien lakien ja säädösten ohella rakentamista Rauman kaupungissa. Rakennusjärjestys täydentää ja tarkentaa lakien ja ministeriöiden määräyksiä sekä antaa niiden soveltamisohjeita. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Rauman nykyisen rakennusjärjestyksen ja se on tullut voimaan
9 9 (12) Selvitykset Alueella on laadittu tai tullaan laatimaan mm. seuraavat selvitykset ja suunnitelmat: luontoselvitys maisemaselvitys liikenneselvitys väestöselvitys palveluselvitys kaupallinen selvitys suojelu-alueet ja kohteet kulttuurihistorialliset arvot turvallisuusriskikartoitus ilmastonäkökulma Vaikutusten arviointi Kaavan laadinnan yhteydessä selvitetään kaavan toteutuksen ympäristövaikutukset Maankäyttö- ja rakennuslain ja -asetuksen edellyttämällä tavalla. Kaavaa laadittaessa tulee selvittää suunnitelman toteuttamisen ympäristövaikutukset, mukaan lukien yhdyskuntataloudelliset, sosiaaliset, kulttuuriset ja muut vaikutukset. Selvitykset on tehtävä koko siltä alueelta, jolla kaavalla voidaan arvioida olevan olennaisia vaikutuksia. Kaavoituksen toteutumisella on olennaisia ympäristövaikutuksia lähinnä kaava-alueella. Kaavoituksella on välillisiä vaikutuksia lähialueisiin niiden lähelle osoitettavien uusien aluevarausten ja liikennejärjestelyjen osalta sekä liikenteen kasvun myötä. Vaikutusarviointi tehdään asiantuntija-arviona ja se perustuu alueella laadittuihin selvityksiin, olemassa olevaan lähtöaineistoon sekä tehtyihin maastoinventointeihin. Kaavoituksen yhteydessä selvitetään vaikutukset: o o o o o ihmisten elinoloihin ja elinympäristöön; maa- ja kallioperään, pohja- ja pintaveteen, ilmaan ja ilmastoon; kasvi- ja eläinlajeihin, luonnon monimuotoisuuteen ja luonnonvaroihin; alue- ja yhdyskuntarakenteeseen, yhdyskunta- ja energiatalouteen sekä liikenteeseen; eri liikennemuotoihin, mm. joukkoliikenne ja kevyt liikenne kaupunkikuvaan, maisemaan, kulttuuriperintöön ja rakennettuun ympäristöön. Ympäristövaikutusten selvityksessä käsitellään myös periaatteet mahdollisten haitallisten vaikutusten estämiseksi tai lieventämiseksi.
10 10 (12) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavoituksen vaiheet ja kaavan valmisteluun osallistuminen (ks. liite 1) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma tehdään, kun uutta kaavaa tai kaavamuutosta aletaan suunnitella. Sillä kerrotaan kaupunkilaisille ja muille osallisille, mitä aluetta työ koskee, miten työhön voi vaikuttaa, mikä on kaavatyön aikataulu, miksi kaava tehdään ja miten kaavan vaikutuksia selvitetään. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaa voidaan tarpeen mukaan täydentää ja päivittää. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan voi esittää muutoksia. Toivomukset suunnitelmaan tehtävistä muutoksista esitetään kaavoitusosastolle (ks. yhteystiedot). Toivomukset on selkeintä esittää kirjallisesti mahdollisimman pian. Mitä varhaisemmassa vaiheessa esitykset tehdään, sitä helpompi ne on ottaa huomioon. Jos osallisella ja kaavoittajalla on jyrkästi toisistaan poikkeavat näkemykset esitetyn osallistumisen riittävyydestä, osallinen voi ottaa yhteyttä Varsinais-Suomen ELY-keskuksen ympäristö ja luonnonvarat vastuualueen edustajiin ja esittää neuvottelun järjestämistä osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta. ELY-keskus arvioi suunnitelman riittävyyttä ja järjestää neuvottelun kunnan ja osallisten kanssa, jos sen tarpeelliseksi näkee. Suunnittelun alkamisesta, kaavoitukseen liittyvistä tapahtumista, yleisötilaisuuksista ja kaavan nähtävillä oloista tiedotetaan kaupungin www-sivuilla ja kunnan virallisissa tiedostuslehdissä. Kaavoituksen aikana järjestetään viranomaisneuvotteluja tarpeen mukaan. Aloitusvaihe Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) on nähtävillä kaupungin kotisivuilla koko kaavan laadinnan ajan. Kaavan vireilletulosta kuulutetaan muiden kunnallisten kuulutusten tapaan. Strategisen yleiskaavan visiota ja tavoitteita on kartoitettu ja täsmennetty selvitysten sekä erilaisten tilaisuuksien ja kyselyiden avulla. Strateginen vaihe Strategista yleiskaavaa varten laaditaan alustavat maankäytön rakennemallit ja ne asetetaan nähtäville kaupungin kotisivuille vuorovaikutusta varten. Nähtävillä olon yhteydessä järjestetään asiakaspäivät, jolloin konsultti on tavattavissa Raumalla ja osalliset voivat esittää kysymyksiä ja mielipiteitään koskien vaihtoehtoisia rakennemalleja. Rakennemalleista saatu palaute huomioidaan jatkotyöskentelyssä ja sen pohjalta työstetään Rauman Yleiskaava - Alustava visio 2025 strategisen yleiskaavan laadintaa varten ja järjestetään workshop- ja yleisötilaisuus sekä asiakaspäivät. Rauman kaupungin Yleiskaava Alustava visio 2025 asetetaan nähtäville ja siitä tiedotetaan tarvittavassa laajuudessaan. Osalliset voivat antaa palautetta Alustavasta visiosta 2025 ja viranomaisilta pyydetään lausunnot. Rauman kaupunginvaltuusto hyväksyy Alustavan vision 2025 pohjalta laaditun Rauman yleiskaava 2025 strategisen vaiheen Visio 2025-kaavakartan jatkotyön pohjaksi.
11 11 (12) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Juridinen vaihe Luonnos Rauman Yleiskaava -Visio 2025 perusteella laaditaan kaavaluonnos kaupungin ohjeistuksen mukaan. Kaavaluonnos asetetaan nähtäville vuorovaikutusta varten. Osalliset voivat esittää mielipiteensä kaavaluonnoksen ollessa nähtävillä. Mielipide on toimitettava ennen nähtävilläoloajan päättymistä. Kaupunki antaa perustellun vastineen mielipiteisiin. Nähtäville asettamisesta kuulutetaan muiden kunnallisten kuulutusten tapaan. Valmisteluvaiheessa viranomaisten kanssa järjestetään työneuvottelu ja/tai pyydetään lausunnot. Ehdotus Kaavaluonnoksesta saadun palautteen ja niistä kaupungin tekemien päätösten perusteella laaditaan kaavaehdotus. Kaavaehdotus asetetaan nähtäville vuorovaikutusta varten 30 päivän ajaksi ja viranomaisilta pyydetään lausunnot. Osallisilla on oikeus tehdä muistutus kaavaehdotuksesta. Muistutus on toimitettava ennen nähtävilläoloajan päättymistä. Kaupunki antaa perustellun vastineen muistutuksiin. Nähtäville asettamisesta kuulutetaan muiden kunnallisten kuulutusten tapaan. Ehdotusvaiheessa pidetään tarvittaessa viranomaisneuvottelu. Hyväksyminen Jos kaavaehdotusta on olennaisesti muutettu sen jälkeen, kun se on asetettu julkisesti nähtäville, se on asetettava uudelleen ehdotuksena nähtäville. Uudelleen nähtäville asettaminen ei kuitenkaan ole tarpeen, jos muutokset koskevat vain yksityistä etua ja niitä osallisia, joita muutokset koskevat, kuullaan erikseen. Yleiskaavan hyväksyy Rauman kaupunginvaltuusto. Kaavan hyväksymisestä kuulutetaan muiden kunnallisten kuulutusten tapaan. Kaavan hyväksymistä koskevaan päätökseen voi hakea muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
12 12 (12) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ketkä ovat osallisia? Osallisia ovat alueen maanomistajat sekä ne, joiden asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin laadittava kaava saattaa huomattavasti vaikuttaa. Lisäksi osallisia ovat ne viranomaiset ja yhteisöt, joiden toimialaa suunnittelussa käsitellään. Osallisilla on oikeus ottaa osaa kaavan valmisteluun, arvioida sen vaikutuksia ja lausua kaavasta mielipiteensä (MRL 62 ). Yhteystiedot: A. Osalliset maanomistajat ja asukkaat o Alueen sekä naapurialueiden maanomistajat, asukkaat ja yritykset B. Viranomaiset o Varsinais-Suomen ELY-keskus o Satakuntaliitto o Museovirasto o Satakunnan museo o Satakunnan pelastuslaitos o Liikennevirasto o Rauman kaupungin hallintokunnat C. Muut yhteisöt o Rauman Energia Oy o Fingrid Oyj o DNA Oy o Alueella toimivat yhdistykset ja yhteisöt Lisätietoja: Rauman kaupunki Kanalinranta 3 Kaavoitusosasto Rauma Kaavoitusjohtaja Juha Eskolin puh. (02) kaavoitus@rauma.fi Kaavoitusarkkitehti Outi Virola puh. (02) kaavoitus@rauma.fi Kaupunginhallitus Rainer Lehti, puheenjohtaja Pasi Mäenranta I varapuheenjohtaja Jyrki Santala, II varapuheenjohtaja Tapio Ailasmaa, jäsen Elina Junnila, jäsen Jari Laihonen, jäsen Helena Ollila, jäsen Erja Starck, jäsen Åke Vastavirta, jäsen Johanna Vainila, jäsen Sirpa Viitanen, jäsen Tomi Suvanto, apulaiskaupunginjohtaja, esittelijä Kari Koski, kaupunginjohtaja Juha Eskolin, kaavoitusjohtaja Elina Kautto, kaupunginlakimies
13 LIITE 1 ALUSTAVA AIKATAULU SUUNNITTELU JA VALMISTELU Viranomais- ja asiantuntijatyö OSALLISTUMINEN kaikki osalliset PÄÄTÖKSENTEKO valtuutetut ja luottamushenkilöt 2009 HANKINTAMENETTELY Prosessin alustava suunnittelu Hankintamenettely Konsultin valinta 2010 ALOITUSVAIHE Kaavoituskatsaus Lähtötietojen kokoaminen Selvitystarpeen määrittely Tavoiteasettelu Selvitysten laadinta Vireilletulo ( ) Virkamiesten neuvottelupäivä Visioseminaari Valtuustoseminaari Asukaskysely Kyläkysely 05 / 2010 Tavoitteiden käsittely STRATEGINEN VAIHE OAS:n laadinta Selvitysten laadinta jatkuu Alustavat maankäytön kehityskuvavaihtoehdot: Rakennemallit Kuulutus OAS:n nähtävillä olosta OAS:sta voi antaa palautetta OAS toimitetaan tiedoksi viranomaisille. Rakennemallit nähtäville Rakennemalleista voi antaa palautetta Kaupunginhallitus (KH) hyväksyy OAS:n Rakennemallien käsittely KH hyväksyy Rakennemallivaihtoehdot
14 LIITE 1 Rakennemallien ja niistä saadun palautteen pohjalta laaditaan Yleiskaava- Visio 2025 Alustava Visio 2025 nähtäville Alustavasta Visiosta 2025 voi antaa palautetta Alustavasta Visiosta 2025 pyydetään lausunnot KH hyväksyy alustavan Vision 2025 ja asettaa sen nähtäville Vision 2025 käsittely KH ja kaupunginvaltuusto (KV) hyväksyvät Yleiskaava -Vision 2025: LUONNOSVAIHE Vision pohjalta laaditaan yleiskaavaluonnos Yleiskaavaluonnos nähtävillä vähintään 30 vuorokautta Pyydetään alustavat lausunnot yleiskaavaluonnoksesta Osallisilla mahdollisuus jättää mielipiteitään KH hyväksyy yleiskaavaluonnoksen ja se asetetaan nähtäville 2017 EHDOTUSVAIHE Yleiskaavaehdotus laaditaan luonnoksesta saadun palautteen pohjalta Kaavaehdotukseen tehdään muistutusten ja lausuntojen perusteella mahdollisesti muutoksia. Jos muutokset ovat oleellisia, kaavaehdotus asetetaan uudelleen nähtäville. Yleiskaavaehdotus nähtävillä vähintään 30 vuorokautta Pyydetään lausunnot Osallisilla mahdollisuus jättää muistutuksia Muistutuksen tehneille lähetetään kunnan vastine muistutukseen KH käsittelee luonnoksesta saadun palautteen ja asettaa kaavaehdotuksen nähtäville HYVÄKSYMIS- JA VOIMAANTULOVAIHE Yleiskaava tulee voimaan valitusajan jälkeen. Yleiskaavan hyväksymisestä tiedottaminen KH ja KV hyväksyvät yleiskaavan
Suunnittelualue. Nykytilanne. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Muronkulman ranta-asemakaavan muutos
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Muronkulman ranta-asemakaavan muutos Säkylän keskustan luoteispuolelle laaditaan ranta-asemakaavan luonnos kiinteistöille 738-401-17-4 ja
Suunnittelualue. Suunnittelun lähtökohdat. Suunnittelutilanne. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 6
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 6 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Varsinais-Suomen ELY-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen valtatien 12 parantamiseksi
SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus SEMENTTIVALIMON ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 8.5.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen
Suunnittelualue. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Köörnummen teollisuusalueen korttelin 60 asemakaavan muutos ja laajennus Köörnummen teollisuusalueen kortteliin 60 laaditaan asemakaavan muutos
Suunnittelualue. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Katinhännän asemakaavan muutos
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Katinhännän asemakaavan muutos Säkylän keskustan länsipuolelle laaditaan asemakaavan muutos, joka koskee Katinhännän asemakaavan korttelin
POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus POIKINTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 14.3.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658
ASEMAKAAVAN MUUTOS, NEITSYTMÄKI, KORTTELI 658 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 658 TONTTI 3 KIINTEISTÖT 2:574 (osa) 2:261 Kaavan laatija
Suunnittelualue. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Lusikkaojan asemakaavan muutos
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Lusikkaojan asemakaavan muutos Säkylän keskustan länsipuolelle laaditaan asemakaavan muutos. Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma esittelee
KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA
KEURUUN KAUPUNKI KESKUSTAN OSAYLEISKAAVA Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee Keuruun keskustaajaman oikeusvaikutteisen osayleiskaavan laatimistyötä.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 205. KAUPUNGINOSAN KORTTELEITA JA OSIA KORTTELEISTA 1, 2, 3, 7, 8, 9, 11 JA 12 SEKÄ NIIHIN
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 21.1.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
JOUTSAN KUNTA RANTA OSAYLEISKAAVA
JOUTSA KOIVULA 172-413-1-45 RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.09.2016 Ote rantaosayleiskaavasta, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO 1. Sijainti ja nykytilanne
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA Länkipohjan teollisuusalueen asemakaava (55. kaupunginosa) Tampereentie Tampere 65 km Jämsä 27 km Hirsikankaantie Suunnittelualue
Korttelin 4001 asemakaava
Korttelin 4001 asemakaava Kiteen kaupunki 25.10.2017 2 (6) 25.10.2017 Korttelin 4001 asemakaava SISÄLTÖ SUUNNITTELUN LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 3 SUUNNITTELUALUEEN KUVAUS JA RAJAUS... 3 SELVITYKSET...
Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus
JOUTSA SIIKANIEMI RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 28.6.2017 SISÄLLYSLUETTELO Ote rantaosayleiskaavasta, kaava-alueen rajaus 1. Sijainti ja nykytilanne 2. Suunnittelutehtävän
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 11. KAUPUNGINOSAN KORTTELIA 1101 Kunnan kaavatunnus:
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.2.2018 ASEMAKAAVA KESKUSPUISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), kortteleita 20, 21, 26 ja katualuetta
A Asemakaavan muutos. Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö. Lahti.fi
A-2701 1 (6) A-2701 Asemakaavan muutos 25.4.2018 Hirsimetsäntie 5-7 (Kivistönmäki), Kiveriö Lahti.fi A-2701 2 (6) Asemakaavan muutos laaditaan Kiinteistö Oy Lahden Hirsimetsäntie 5 sekä JMK Investment
FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) Hangon kaupunki Kantakaupungin yleiskaava 104-C9376
FCG Planeko Oy OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 ( 7 ) HANGON KAUPUNKI OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63, 64 ) 1 PERUSTIEDOT KAAVAN NIMI: KANTAKAUPUNGIN YLEISKAAVA KAAVA-ALUE: Kaava-alue
TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI
TENGBOM ERIKSSON ARKKITEHDIT OY KITEEN KAUPUNKI KITEEN KAUPUNKI Paloaseman asemakaava asemakaavan muutos YLEISTÄ Kiteen kaupunginhallitus on 5.10.2015 252 päättänyt käynnistää Paloaseman asemakaavan laatimisen
KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAPTENSKANPOLUN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2017 päivitetty: 10.1.2017 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE
Liite 17 / Ymp.ltk 18.2.2014 / 25 KESKEISEN ALUEEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, KOLMOSTIEN JA KYLPYLÄKADUN LIITTYMÄALUE OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 18.2.2014 tark. 16.12.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus-
LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus LANATIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 16.12.2016 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. vireille tulo:
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: päivitetty:..2018..2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja, jossa esitetään
TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS
Liite _ TEIKANKAAN KAUPUNGINOSA (13), TEIKANKAAN LÄNSIOSA ASEMAKAAVAN LAAJENNUS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 20.2.2018. tark 22.10.2018 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2018 1. SUUNNITTELUALUE
Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella
JOUTSA RIESKALANTIE RANTA-ASEMAKAAVAN MUUTOS Kotikallio 172-402-6-34 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITTELMA Ranta-asemakaavan alue Joutsan rantaosayleiskaavassa, muutosalue rajattu punaisella SISÄLLYSLUETTELO
JÄMSÄN KAUPUNKI. MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
JÄMSÄN KAUPUNKI MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ASEMAKAAVA KOSKEE Jämsän kaupungin 2.kaupunginosan osaa kortteleista 91 ja 92 sekä niiden välistä jalankulkukatua Ekosentie Autokuja
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
YLÄ-VISTA URHEILUPUISTON ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo: 30.5.2018 päivitetty: 15.5.2018, 8.11.2018 on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan laatimiseen liittyvä asiakirja,
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 5.9.2013 ÄHTÄRIN KAUPUNKI Mustikkavuoren asemakaavan muutos, OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö-ja rakennuslain 63 :n mukaan tulee kaavoitustyöhön sisällyttää
KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 14.4.2015 / 25 KURINRANNAN KAUPUNGINOSA (2), KORTTELI 38 JA PUISTOALUE ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi
Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos
Tohmajärven kunta Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos 7.12.2018 1/5 7.12.2018 Kemien koulun ja hoivakodin asemakaavamuutos Sisältö 1 Suunnittelun lähtökohdat ja tavoitteet... 2 2 Suunnittelualueen
HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite _ HAKUMÄEN KAUPUNGINOSA (6), KORTTELI 15 MOISIONRINTEEN ALUE, ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 29.8.2017 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2017 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
RAHKOLAN KAUPUNGINOSAN (3) VÄHÄINEN ASEMAKAAVAN MUUTOS OSA KORTTELIA 16 KIINTEISTÖT 143-406-12-5, 143-406-12-7 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.6.2019 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitustoimi 2019 1.
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit ja sekä viheralue. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Kolpin asemakaavan muutos, korttelit 210-211 ja 221-229 sekä viheralue Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599407201606 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN ARVIOINTISUUNNITELMA Kaavan nimi: 5. KAUPUNGINOSAN KORTTELIN 540 ASEMAKAAVAN MUUTOS (Pajamäenkatu) Asemakaavan muutos koskee osaa 5.
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635
ASEMAKAAVAN MUUTOS, KAUTTUA, KORTTELI 635 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 15.8.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Kauttua 406 KORTTELI 635 osa puistosta VP ja osa katualueesta Kaavan laatija REJLERS
A Asemakaavan muutos. Jalkaranta, Tapanilankatu 6. Lahti.fi OAS A (7) D/1423/ /2017. Puh.
OAS A-2761 1 (7) A-2761 Asemakaavan muutos 5.11.2018 Jalkaranta, Tapanilankatu 6 Lahti.fi OAS A-2761 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava
Birgitan ja Osuuspankin asemakaavan muutos AK-350 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS
Naantalin kaupunki tekniset palvelut maankäyttöosasto asemakaavoitus sivu 1/7 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OAS Kaava-alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma eli OAS on kooste kaavoitushankkeen
A Asemakaava. Orvokkitie 7, Nikkilä. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue
OAS A-2707 1 (7) A-2707 Asemakaava 25.10.2017 Orvokkitie 7, Nikkilä Lahti.fi OAS A-2707 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2707 (Orvokkitie
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Tietola, kaava nro 460 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi kerrotaan,
Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava
Ymp.ltk 14.4.2015 / 26 Hakalan kaupunginosa (5), Kalmaa-Hietaranta asemakaava Asemakaava koskee Kalman kylän osaa kiinteistöstä (6:13) sekä lähiympäristöä. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 14.4.2014
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (5) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA Kaavan nimi: ARVENMÄEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Asemakaavan muutos koskee 201 kaupunginosan kortteleita
SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA SORMULAN TEOLLISUUSALUEEN KORTTELEIDEN 659 ja 660 ASE- MAKAAVAMUUTOS Asemakaavan muutos koskee kortteleita 659 ja 660 ja siihen rajoittuvia katu- ja liikennealueita.
Suunnittelualue. SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Ristolan asemakaavan muutos
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 8 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Ristolan asemakaavan muutos Suunnittelualue Säkylän kunnan Ristolan teollisuusalueelle laaditaan asemakaavan muutos. Tämä osallistumis- ja
VIIPURINPUISTON ASEMAKAAVAMUUTOS AK versio
VIIPURINPUISTON ASEMAKAAVAMUUTOS AK 02-321 versio 01 29.8.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Aloite Kaupunginhallituksen kaavoitusjaosto on päättänyt 28.8.2018 (KVJ 88 ), että Viipurinpuiston asemakaavamuutokseen
A-2737 D/488/ /2018 A Asemakaavan muutos. Kujalan pistoraide, Kujala Lahti.fi
OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 1 (5) A-2737 Asemakaavan muutos Kujalan pistoraide, Kujala 19.2.2018 Lahden kaupunki Lahti.fi ML/RK OAS A-2737 D/488/10.02.03.00.04/2018 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaavan
PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
1 PAKURLANMETSÄN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2018 päivitetty: 24.10.2018 2 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lakisääteinen (MRL 63 ) kaavan
Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus:
Edsevön asemakaavan muutos (Edsevön eritasoliittymä) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavatunnus: 599402201608 2 Sisältö: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 )
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (MRL 63 ) AK 5199 KANKAANPÄÄN KAUPUNKI 27.3.2018 ASEMAKAAVA MUSIIKKIOPISTON ASEMAKAAVA Kankaanpään kaupungin 1. kaupunginosaa (Keskus), korttelia 21 koskeva asemakaavan
NAKKILAN KUNTA KESKUSTA-MYLLÄRIN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
NAKKILAN KUNTA KESKUSTA-MYLLÄRIN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 11.9.2008 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee asemakaavan muutosta Nakkilan kunnan Myllärintien lännenpuoleisella
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA
ARVIOINTISUUNNITELMA 1 (4) MAANKÄYTTÖ- JA RAKENNUSLAIN 63 :n MUKAINEN OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUNNITELMA ASEMKAAVAN MUUTOS KOSKEE 40. KAUPUNGINOSAN KATU- JA LÄHIVIRKISTYSALUEITA Kunnan kaavatunnus: 243
Suunnittelualue. Liite 1. SÄKYLÄN KUNTA 26.3.2015, tark. 16.4.2015 Sivu 1 / 9 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Iso-Vimman asemakaavan laajennus
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 9 Liite 1 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Iso-Vimman asemakaavan laajennus Länsi-Säkylän Iso-Vimman alueelle laaditaan asemakaavan laajennus. Tämä osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 11.9.2017, tark. 4.6.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, LIESJÄRVI Kunta : TAMMELA Tilat : 834-421-10-6, 10-31, 10-54, 10-69, 10-84 1. Suunnittelualue
Suunnittelualue. SÄKYLÄN KUNTA , tark Sivu 1 / 11 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
SÄKYLÄN KUNTA Sivu 1 / 11 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Köörnummen teollisuusalueen asemakaavan muutos ja laajennus Köörnummen teollisuusalueelle laaditaan asemakaavan muutos ja laajennus. Tämä
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Konho, UPM-Kymmene Oyj ranta-asemakaava, kaava nro 483 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtö-
RÅNÄSVIKENIN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 7.3.2012 RÅNÄSVIKENIN ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Suunnittelualue Alue sijaitsee Pyhtään Suur-Ahvenkosken kylässä, nykyisen valtatien 7 eteläpuolella,
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS )
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTI- SUUNNITELMA ( OAS ) 5.9.2018 RANTA-ASEMAKAAVA, KURJENNIEMI Kunta : JYVÄSKYLÄ Tila : 179-430-33-20 1. Suunnittelualue ja kaavan tavoite Maanomistaja
KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus KAUPPATIEN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen (MRL
ASEMAKAAVAN MUUTOS, YHDYSTIEN TEOLLISUUSALUE
ASEMAKAAVAN MUUTOS, YHDYSTIEN TEOLLISUUSALUE KORTTELI 221 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) 24.10.2016 KUNTA Euran kunta 050 KYLÄ Köylypolvi 432 KORTTELI 221 TONTIT 1 ja 2 Kaavan laatija REJLERS
A Asemakaavan muutos. Ostoskatu 16 20, Kerinkallio. Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/ / (5)
OAS A-2775 D/2411/10.02.03.00.04/2017 1 (5) A-2775 Asemakaavan muutos 21.3.2019 Ostoskatu 16 20, Kerinkallio (Liipolan ostoskeskuksen länsiosa) Lahti.fi OAS A-2775 D/2411/10.02.03.00.04/2017 2 (5) ALOITE/HAKIJA
Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402
Pännäisten asemakaavan muutos korttelissa 3 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Kaavakoodi: 599401201402 2 Sisällysluettelo: 1. SUUNNITTELUALUE... 3 2. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET... 4 3. SUUNNITTELUTILANNE...
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan lisätontit, asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 20.11.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA VALKSAAREN RANTA-ASEMAKAAVAN
A Asemakaavan muutos. Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune. Lahti.fi Maankäyttö- ja aluehankkeet MS/RK
OAS A-2726 1 (5) A-2726 Asemakaavan muutos 21.11.2017 Tapparakatu 15 Launeen päiväkoti Laune Lahti.fi OAS A-2726 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Liite 42 / Ymp.ltk / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Liite 42 / Ymp.ltk 27.8.2013 / 63 SARKKILANJÄRVI, PATRAKAN ALUE, ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.8.2013 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2013 1. SUUNNITTELUALUE Suunnittelualue
KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A RUOKOLAHDEN KUNTA KESKUSTAAJAMAN ASEMAKAAVAN MUUTOS KORTTELEISSA 21 JA 35 FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20848 1 (8) P20848 Sisällysluettelo 1 SUUNNITTELUN KOHDE...
NAKKILAN KUNTA, Leistilä Asemakaavan muutos
NAKKILAN KUNTA, Leistilä Asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 12.12.2008 Kuva 1: Alueen sijainti Osallistumis- ja arviointisuunnitelma koskee asemakaavan muutosta Leistilässä, Hormistontien
päivitetty A-2657 N089. Asemakaavan muutos. Pappila, Nastola. Lahti.fi OAS A (7) D/1575/
OAS A-2657 1 (7) A-2657 N089 Asemakaavan muutos 8.8.2017 päivitetty 31.8.2017 Pappila, Nastola Lahti.fi OAS A-2657 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Sahantien asemakaavan muutos
JUUPAJOEN KUNTA Sahantien asemakaavan muutos FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY 9.12.2016 P26375P001 1 (5) 9.12.2016 Liite 2 Sisällysluettelo 1 n tarkoitus... 2 2 Suunnittelualue... 2 3 Suunnittelun tavoitteet...
Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Lintulan päiväkodin asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti.
Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma päivitetty
SIPOON KUNTA SIBBO KOMMUN Sipoon kunta, Nikkilä PORNAISTENTIEN KIERTOLIITTYMÄN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 6.11.2008 päivitetty 10.12.2008, 20.02.2009 SIPOON KUNTA KEHITYS-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 7.9.2018 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA MOINSALMEN OSAYLEISKAAVAN
Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS)
Metsä-Tietola, kaava nro 466 Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Tässä asiakirjassa esitetään suunnittelualueen sijainti sekä aluetta koskevat lähtötiedot ja tavoitteet yleispiirteisesti. Lisäksi
OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN
OSALLISTUMINEN MAANKÄYTÖN SUUNNITTELUUN KEURUU 18.4.2012 Ritva Schiestl Ympäristölakimies Ritva Schiestl 19.4.2012 Osallistuminen ja vaikuttaminen perustuslain mukaan Kansanvaltaisuus Kansanvaltaan sisältyy
LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
LAVIAN KUNTA ASEMAKAAVAN MUUTOS 29.10.2012 2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY JA TAVOITTEET... 2 3. LAADITUT SELVITYKSET JA AIEMMAT SUUNNITELMAT... 2 3.1. VALTAKUNNALLISET
TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
PAIMION KAUPUNKI Tekninen ja ympäristöpalvelut Kaavoitus TIILITEHTAAN ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA vireille tulo:..2016 päivitetty: 24.10.2016 on lakisääteinen
RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA. Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY
INSINÖÖRITOIMISTO POUTANEN OY 16.3.2017 RANTA-ASEMAKAAVA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Kunta : HAUSJÄRVI 86 Kylä : Syvänoja 416 Tila : Honkaranta 1-107 Kaava-alueen yleissijainti 2 1. Aloite ja
KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
FCG Suunnittelu ja tekniikka Oy OAS 1 (5) KAAVIN KUNTA KAAVINJÄRVI RIKKAVESI YMPÄRISTÖN RANTAOSAYLEISKAAVAN MUUTOS. OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 16.3.2016 KURIKAN KAUPUNKI Pitkämön tekojärven tilan 7:391 ranta-asemakaavan muutos OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 :n mukaan
A D/3667/ /2015 1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
1(6) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Asemakaavan muutos A-2647 (Johtokatu 28, Tapsikadun pää) ALOITE Asemakaavan muutos laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.
HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS
Liite / Ymp.ltk 3.11.2015 / HAKUMÄKI, LÄYKKÄLÄ KYYNYN ALUE, ASEMAKAAVA JA ASEMAKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 3.11.2015 IKAALISTEN KAUPUNKI Kaavoitus- ja mittaustoimi 2015 1. SUUNNITTELUALUE
ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
ASKOLAN KUNTA Sorvasuontien varren asemakaava (tilat ja ) Osallistumis- ja arviointisuunnitelma OSALLISTUMIS JA ARVIOINTISUUNNITELMA Tässä osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa ( MRL 63 ja 64 ) esitetään
ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87)
Liite 5 / Ymp.ltk 21.1.2014 / 8 ISO-KALAJÄRVI, RANTA-ASEMAKAAVA Ranta-asemakaava koskee Juhtimäen kylän (407), tilaa Metsäkestilä (2-87) OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 21.1.2014 IKAALISTEN KAUPUNKI
SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012
J O K I O I N E N SELKÄIMEN ALUEEN ASEMAKAAVA JA -MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 6.11.2012 SISÄLLYSLUETTELO 1. SUUNNITTELUALUE... 2 2. SUUNNITTELUTEHTÄVÄN MÄÄRITTELY. LÄHTÖKOHDAT JA TAVOITTEET...
1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA?
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA VALKEISKYLÄN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILA 925-417-4-36 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA? 2
A Asemakaava ja asemakaavan muutos. Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä. Lahti.fi Lahden kaupunki Tekninen ja ympäristötoimiala
OAS A-2685 1 (5) A-2685 Asemakaava ja asemakaavan muutos 8.5.2017 Suopursunkatu 5, 7 ja 9, Möysä Lahti.fi OAS A-2685 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 15.5.2017 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN
A Asemakaavan muutos. Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti. Lahti.fi OAS A (5) D/678/
OAS A-2702 1 (5) A-2702 Asemakaavan muutos 6.3.2017 Marskinaukio, Asemakatu ja A. F. Airon puisto Keski-Lahti Lahti.fi OAS A-2702 2 (5) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
Puumalan kunta KESKUSTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMAKAAVAN MUUTOS Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
PUUMALAN KUNTA KESKUTIEN JA VANHAN PUUMALANTIEN ASEMKAAVAN MUUTOS OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1. MIKÄ ON OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA Maankäyttö- ja rakennuslain 63 edellyttää, että
tilat Kivihaka ja Kotiranta. Rotimon ja Marttisenjärven osayleiskaava on vahvistettu
Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 1 (5) VIEREMÄN KUNTA ROTIMON JA MARTTISENJÄRVEN OSAYLEISKAAVAN MUUTOS, TILAT 410-10-63 KIVIHAKA JA 410-10-64 KOTIRANTA OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA 1 MIKÄ
A Asemakaava. Laukkakuja 4, Pirttiharju. Lahti.fi Lahden kaupunki Kaupunkiympäristön palvelualue
OAS A-2751 1 (7) A-2751 Asemakaava 25.10.2018 Laukkakuja 4, Pirttiharju Lahti.fi OAS A-2751 2 (7) Maankäyttö- ja rakennuslain 63 mukainen Osallistumis- ja arviointisuunnitelma (OAS) Asemakaava A-2751 (Laukkakuja
Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen
S U U N N IT T EL U JA T EK N IIK K A LEPPÄVIRRAN KUNTA Osmajärven alueen ranta- asemakaava, osittainen kumoaminen Kaavaselostus, ehdotus FCG SUUNNITTELU JA TEKNIIKKA OY P20689 Kaavaselostus, ehdotus 1
Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
H A N G O N K A U P U N K I Stormhälla Stora ja Lilla Tallholmen saarten ja ranta- alueen asemakaava ja asemakaavan muutos Osallistumis- ja arviointisuunnitelma 28.1.2013 / 6.3.2013 / 27.3.2013/ 31.1.2014/
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS)
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Asemakaavan muutos koskien Alavuden kaupungin Salmi 10. kaupunginosan korttelia 10046 ja siihen / Ympäristöpalvelut 20.10.2014 2 / 8 1 Osallistumis- ja
TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA
TIEDON SIIRTYMINEN YMPÄRISTÖPÄÄTÖKSENTEOSSA ASIANTUNTIJATYÖPAJA ARKTINEN KESKUS 18.3.2011 Riitta Lönnström Suunnittelujohtaja Lapin liitto Maakuntakaavan tehtävät MRL 25 Maakuntakaavassa esitetään alueidenkäytön
A Asemakaava. Kytölä III, Kytölä. Lahti.fi OAS A-2745 D/394/ / (5)
OAS A-2745 D/394/10.02.03.00.04/2019 1 (5) A-2745 Asemakaava 5.2.2019 Kytölä III, Kytölä Lahti.fi OAS A-2745 D/394/10.02.03.00.04/2019 2 (5) ALOITE/HAKIJA Asemakaava laaditaan Lahden kaupungin aloitteesta.
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
ARKKITEHTITOIMISTO KEIJO TOLPPA L I I T E 1 Savonniemenkatu 3B1 57100 Savonlinna Puh. 0400 139 077 arkkitehtitoimisto.tolppa@spynet.fi 18.3.2019 OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA PUNKAHARJUN PIHLAJAVEDEN
SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
FCG Finnish Consulting Group Oy Jouko ja Minna Poukkanen SAPPEEN RANTA-ASEMAKAAVAN KUMOAMINEN Osallistumis- ja arviointisuunnitelma FCG Finnish Consulting Group Oy Osallistumis- ja arviointisuunnitelma
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA (OAS) Alue Alavuden kaupungin RITOLA 16. kaupunginosan kortteli 16005 ja siihen liittyvä suojaviheralue / Ympäristöpalvelut 27.01.2015 2 1 n sisältö ja tarkoitus Maankäyttö-
OSALLISTUMIS- JA ARVIOINTISUUNNITELMA
TYÖNUMERO: E20600910.00 HÄMEENKYRÖN KUNTA ARONIEMEN RANTA-ASEMAKAAVA, ARONIEMI 108-438-3-75 KUVA MAANMITTAUSLAITOS 2016 SWECO YMPÄRISTÖ OY Tampere Muutoslista VALMIS FIKIRV LUONNOS MUUTOS PÄIVÄYS HYVÄKSYNYT