PÄÄTÖS YMPÄRISTÖTARKKAILU SUUNNITELMASTA

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PÄÄTÖS YMPÄRISTÖTARKKAILU SUUNNITELMASTA"

Transkriptio

1 PÄÄTÖS YMPÄRISTÖTARKKAILU SUUNNITELMASTA Annettu julkipanon jälkeen Diaarinumero ESA 2008 Y ASIA Päätös Solidium Oy:n pilaantuneen maaperän puhdistustyön I vaiheen (kaivutyöt) aikaisesta ympäristön ja pohjaveden laadun seurannasta, Etelä Savon ympäristökeskuksen päätösmääräyksen 25 tarkoittama ympäristötarkkailusuunnitelma (ESA / ). HAKIJA Solidium Oy Mannerheimintie 12 B HELSINKI KOHDE JA SEN SIJAINTI Kunnostettavat kiinteistöt , M603 ja M602. sijaitsevat Mikkelin kaupungin Urpolan kaupungin osassa. TARKKAILUSUUNNITELMAN TOIMITTAMISEN PERUSTE JA TOIMIVALTA Etelä Savon ympäristökeskus on antanut pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan päätöksensä ESA 2007 Y / Päätöksellään Etelä Savon ympäristökeskus on myöntänyt Solidium Oy:lle ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n ja 78 :n mukaisen ympäristöluvan, joka koskee hakemuksen mukaista maaperän ja pohjaveden kunnostusta Mikkelin kaupungissa. Kunnostamisessa on noudatettava hakemuksessa esitetyn lisäksi päätöksessä annettuja lupamääräyksiä. Lupamääräyksen 25 mukaan töiden aikaisesta käyttö, päästö, kuormitus ja vaikutustarkkailusta tuli laatia erillinen ympäristötarkkailusuunnitelma, joka oli toimitettava hyväksyttäväksi Etelä Savon ympäristökeskukselle vähintään kaksi kuukautta ennen töiden alkua. Ympäristötarkkailuohjelmaan tuli sisällyttää hakemuksessa esitetyn lisäksi: pölyämisen tarkkailu (tuulen suunta ja nopeus, ilman lämpötila ja kosteus, laskeuma) pohjavesitarkkailu (tiheämmin kuin 2 kuukauden välein) jätevesiviemäriin johdettavan veden tarkkailu (tehostettu tarkkailu sulamisen ja suurten sateiden aikaan), pohjaveden puhdistamiseen liittyvä tarkkailu (pumpattu ja viemärin johdettu vesimäärä) Alueella tapahtuvaa yleistarkkailua tuli jatkaa siihen asti kunnes jäljempänä mainittu ympäristötarkkailusuunnitelma on hyväksytty. Jääkärinkatu Mikkeli Jääkärinkatu 14 FI S:t Michel, Finland

2 2/10 ASIAN VIREILLETULO JA KÄSITTELY Kunnostustyön aikainen ympäristön ja pohjaveden laadun seurannan tarkkailuohjelma on saapunut Etelä Savon ympäristökeskukseen Etelä Savon ympäristökeskus on kuuluttanut vireillä olosta Mikkelin kaupungin ilmoitustaululla välisenä aikana mainitut päivät mukaan lukien. Etelä Savon ympäristökeskus on kuulut asianosaisia kirjeellään / ESA 2008 Y Etelä Savon ympäristökeskus on pyytänyt asiaan liittyen lausunnot kirjeillään / ESA 2008 Y Mikkelin Vesilaitokselta ja Mikkelin seudun ympäristöpalveluilta. JÄTETYT MIELIPITEET JA MUISTUTUKSET SEKÄ ANNETUT LAUSUNNOT Asiaan liittyen ei ole jätetty määräaikaan mennessä mielipiteitä tai muistutuksia. Mikkelin seudun ympäristöpalvelut on esittänyt lausunnossaan , että kunnostustyön yhteydessä jo otetut näytteet osoittavat eräiden PAH yhdisteiden osalta hälytysrajojen ylityksiä näytepisteessä 51. Ympäristöpalvelut esittää, että tarkkailuohjelmaan lisättäisiin yksi näytteenottopiste pisteiden 51 ja 50C väliin. Toinen mahdollisuus on toteuttaa näytteenotto Etelä Savon ympäristökeskuksen omin voimin. Mikkelin Vesilaitos on esittänyt lausunnossaan , että se on osallistunut kunnostuksen yleissuunnitteluvaiheeseen ohjausryhmän jäsenenä. Vesilaitos on antanut Etelä Savon ympäristökeskukselle lausunnon kaivantovesien johtamisesta viemäriin Vesilaitoksella ei ole huomautettavaa Mikkelin entisen kyllästämöalueen kunnostustyön aikaiseen ympäristön ja pohjaveden laadun seurantaa koskevaan tarkkailuohjelmaan Pursialan Vesilaitoksen alueella liikkuminen edellyttää ennakkoilmoitusta Vesilaitoksen valvomoon ja sopimista näytteenottojärjestelyistä. Kuivatusvesien viemäröinnin osalta Vesilaitoksen kanta on esitetty lausunnossa Mikkelin Vesilaitos on esittänyt lausunnossaan , että se yhtyy hakijan näkemykseen johdettavista vesimääristä. Johdettavien vesimäärien voidaan olettaa olevan vähäisiä ja enimmillään hakemuksessa esitetyllä tasolla. Hakemuksen mukaan vesien mukana arvioidaan kulkeutuvan vähäisiä määriä PAH yhdisteitä jätevedenpuhdistamolle, jossa ne pidättyvät kiintoaineeseen ja poistuvat käsittelyprosessista lietteeseen. Hakemuksessa esitetyillä pitoisuuksilla ja vesimäärillä PAH pitoisuus jätevedenpuhdistamolla on tasolla 1 µg/l. Kenkäveronniemen jätevedenpuhdistamolle johdettavien jätevesien PAH yhdistepitoisuuksia ei ole selvitetty eikä kyseisten yhdisteiden viemäröinnille ole Vesilaitoksen toimesta asetettu raja arvoja. Hakemuksessa esitetty PAH yhdistepitoisuus on kuitenkin alhainen eikä kyseisestä pitoisuudesta ole haittaa tai vaaraa viemäröinnille tai puhdistamon toiminnalle. Puhdistamolle johdettavien PAH yhdisteiden kokonaismääräksi hakija ilmoittaa 10 g/vuorokausi. PAH yhdisteiden siirtyessä lietteeseen kasvaa lieteen PAH pitoisuus 1,7 mg/kg. Kenkäveronniemen jätevesiliete toimitetaan kompostoitavaksi Metsä Sairilan jäteasemalle. Kompostiin menevälle lietteelle ei ole asetettu PAH yhdisteiden pitoisuusrajaa. PI MA asetuksessa maaperän kynnysarvona käytetään PAH yhdisteille summapitoi

3 3/10 suutta 15 mg/kg. Esitettyjen pitoisuuksien perusteella vesien johtamisella ei ole vaikutusta jätevesilietteen jatkokäyttöön. Vesilaitos esittää, että kaivantovesien johtamisessa tulee sen lisäksi mitä hakija ilmoittaa huomioida seuraavaa: viemäriin ei johdeta tervamaisia aineita sisältäviä vesiä viemäriin ei johdeta hiekkaa tai muuta kiintoainetta hakija vastaa viemärin aukaisusta tai huuhtelusta johtamisen aikana hakija vastaa, että johdettu vesimäärä arvioidaan työvuoroittain. tarvittaessa vesilaitos edellyttää, että vesimäärät mitataan hakija ilmoittaa esilaitokselle vesien johtamisen aloitus ja lopetusajankohdat KÄYDYT NEUVOTELUT JA TEHDYT MAASTOTARKASTUKSET Asiaan liittyen on suoritettu tarkastuskäynnit , ja Lisäksi seurantaohjelma asiaa on käsitelty työmaakokouksessa Työmaakokouksessa on todettu, että lupapäätösmääräyksen 25 mukaista ympäristötarkkailusuunnitelmaa ei ole toimitettu ympäristökeskukseen. Pohjavesitarkkailusta on toimitettu suunnitelma , mutta ympäristötarkkailusuunnitelman muita osioita ei ole esitetty. Kokouksessa sovittiin, että pohjavesitarkkailun osalta noudatetaan tehtyä suunnitelmaa. Tarkastuskäynnillä sovittiin, että pohjaveden tarkkailua jatketaan esitetyn mukaisesti edellyttäen, että tämä ohjelma kattaa alueella tehdyn yleistarkkailun. Lisäksi sovittiin, että Ramboll Oy varmistaa asian kunnostuksen yleissuunnitelmasta ja annetusta ympäristölupapäätöksestä. Tarkastuskäynnillä sovittiin, että pölyämisen vaikutuksia ja viemäriin pumpattavien vesien vaikutuksia seurataan toistaiseksi Ramboll Finland Oy:n laatiman suunnitelmaesityksen ( / ) mukaisesti. Viemäriin pumpattavien vesien laatua mitataan kuitenkin myös jokaisen pumppausjakson alussa. Lisäksi sovittiin, että katu ja asfalttialue harjataan puhtaaksi kerran päivässä. Tarkastuskäynnillä sovittiin, että mikäli hälytysrajat ylittyvät toimitaan ympäristökeskukseen toimitetussa ohjelmassa esitetyllä tavalla. Sovittiin, että näytetulokset raportoidaan lyhyesti tulosten valmistumisen jälkeen yleisesti ja näytepistekohtaisesti [mm. poikkeamat, mahdollisesti tarvittavat toimenpiteet (uusintanäyte, suojarakenteiden rakentaminen) yms.]. Sovittiin, että havaintoputki 61 otetaan mukaan seuraavaan näytekierrokseen (suppea/08) ja seuraavassa raportoinnissa pohditaan mahdollisesti tarvittavan uuden havaintoputken tarve. Lisäksi sovittiin, että tutkimustuloksista ja seurannasta heinäkuun 2008 loppuun sakka laaditaan väliraportti mahdollisine toimenpide ehdotuksineen. PUHDISTAMIS JA KAIVUTYÖT Puhdistustyön yleisenä tavoitteena on vähentää pilaantumisen leviämistä pohjaveden mukana ja turvata vedenottamon raakaveden laatu, vähentää kreosootin määrää maaperässä ja pohjavedessä, estää suoran kosketuksen kautta tapahtuva altistuminen pintamaakerroksissa oleviin haitta aineisiin sekä poistaa tai vähentää kreosootin haihtuvien komponenttien aiheuttamaa altistumista alueella. Puhdistustyö tehdään vaiheittain. Nyt puheena olevan I vaiheen aikana suoritetaan pilaantuneen maamassan vaihto pohjavesipintaan saakka. Pilaantuneet maamassat kai

4 4/10 vetaan ja kuljetetaan alueelta käsittelyyn. Kaivualueet täytetään määräkorkeuteen saakka puhtaalla maalla. Pilaantuneet maamassat poistetaan suoalueelta, kyllästämöalueelta, kenttäalueelta sekä VT5:n eteläpuolelta. Alueen pinta ala on noin m 2. Kaivusyvyys vaihtelee välillä 1 10 m. Kaivettava maa aines on sekalaista kivennäismaata. Lisäksi kyllästämön alueella on rakennusjätettä, tiiltä ja betonia. Suoalueen maa aines on osin turvetta ja humusta. Yhteensä pilaantuneita maamassoja poistetaan noin tonnia, joissa on PAH yhdisteitä noin 43 tonnia. TARKKAILUOHJELMAEHDOTUS Ympäristötarkkailusuunnitelman on tehnyt Ramboll Finland Oy. Suunnitelmaan sisältyy alueen pohjaveden tarkkailu, pölyämisen tarkkailu sekä viemäriin johdettavien vesien tarkkailu. Tarkkailu Mikkelin entisen kyllästämöalueen maaperän puhdistuksen ensimmäinen vaihe käsittää pilaantuneiden maiden massanvaihdon kyllästämöalueella. Vaihe toteutetaan vuoden 2008 aikana. Ensimmäisen puhdistustyövaiheen aikana tarkkaillaan työmaan aikaisia mahdollisia päästöjä ja kuormituksia sekä pohjaveden laatua. Pohjaveden laatua, kyllästämön alueella ja siitä virtaussuunnassa alaspäin, on seurattu vuodesta 2004 lähtien. Tämä tarkkailuesitys pohjautuu aikaisemman tarkkailun aikana saatuihin tuloksiin ja on voimassa kyllästämöalueen kunnostamisen 1. vaiheen (massanvaihto) päättymiseen saakka. Sen jälkeen tarkkailuohjelma päivitetään. Seurannan tarkoitus on havainnoida työmaan aikana muuttuvia ympäristöparametreja sekä tarvittaessa viemäriin johdettavien pintavesien haittaainepitoisuuksia. Haitta aineiden pitoisuuksien muutoksia pohjavedessä havainnoidaan massanvaihtourakan suorituksen aikana: kyllästämöalueella sen välittömässä läheisyydessä virtaussuunnassa kyllästämön alapuolella aina vedenottamolle asti. Monivaiheisen tarkkailun tarkoituksena on havaita mahdolliset muutokset pohjavedessä nopeasti ja lähellä varsinaista kunnostuskohdetta. Ympäristöparametreja, tuulen suunta ja nopeus, ilman lämpötila ja kosteus, tarkkaillaan päivittäin. Parametrit kerätään Ilmatieteen laitoksen antamista tiedoista. Parametrit antavat päivittäisen tiedon mm. hajuhaittojen mahdollisen leviämisen suunnan alueella. Lisäksi työmaa alueen pölyä ja pölyämistä seurataan työmaalla jatkuvasti aistinvaraisesti. Mikäli aistinvaraisesti havainnoidaan ilmassa pölyä, tullaan pölyn leviämistä estämään tarvittaessa esimerkiksi kastelemalla ja/tai suolaamalla työskentelyaluetta. Työmaan aikana tarkkaillaan myös jätevesiviemäriin pumpattavia sade /pintavesiä, mikäli kaivantoihin kertyy vesiä niin paljon, että ne haittaavat kunnostustyötä. Lähtökohtaisesti PAH pitoisia vesiä ei tule viemäriin johdettavaksi. Kaivantovesistä otetaan näytteet ennen vesien viemäriin johtamista vesien johtamiskelpoisuuden ja käsittelytarpeen selvittämiseksi. Jätevesiviemäriin johdettavasta vedestä otetaan seurantanäytteet noin 300 m 3 välein. Näytteet otetaan juuri ennen vesien menemistä viemäriin. Viemäriin johdettavaa vesimäärä mitataan astiamittauksen ja pumppausaikaseu

5 5/10 rannan avulla. Vesinäytteistä tutkitaan PAH yhdisteiden pitoisuudet laboratorioanalyyseillä. Mikäli viemäriin johdettavan veden laadun arvioidaan aistinvaraisten havaintojen perusteella huonontuneen johtamisen aikana, pumppaus keskeytetään ja vedestä otetaan seurantanäyte. Johtamista voidaan jatkaa jos PAH pitoisuus on alle 50 µg/l. Jos pitoisuus ylittyy, suoritetaan veden esikäsittelyä esimerkiksi hiekkasuodattimella (kiintoaineksen pysäytys) tai vesi viedään ulkopuoliseen käsittelyyn. Veden johtamisen maksimimäärä on 100 m 3 /d. Pohjaveden laadun seurannassa käytetään aikaisemmassa tarkkailussa mukana olleita havaintoputkia 27R, 28R, 31R, 35R, 37R, 42R, 45R, 51 ja 50(C). Uutena havaintopisteenä seurantaan vedenottamon kaivoa K10. Tarkkailua toteutetaan kunnostustyön aikaisella suppealla ja laajalla näytteenotolla. Suppea näytteenotto kohdistetaan kyllästämöalueelle ja sen läheisyyteen. Laaja näytteenotto kattaa koko tarkkailualueen kyllästämöltä vedenottamolle. Suppeassa näytteenotossa ovat mukana havaintopisteet 27R, 28R, 31R, 35R, 37R ja 42R. Laajassa näytteenotossa ovat mukana havaintopisteet 27R, 28R, 31R, 35R, 37R, 42R, 45R, 50(C), 51 ja K10. Näytteitä otetaan taulukon 1 mukaisesti. Laaja näytteenotto suoritetaan yhteensä 5 ja suppea 13 kertaa. Taulukko 1. Näytteenottoajankohdat vuonna Kuukausi Näytteenotto LS SSL SSL SS SS SL SS SL S = suppea näytteenotto L = laaja näytteenotto Näytteenotossa käytettäviä havaintopisteitä ja näytteenoton aikataulua ohjataan tarkkailun tulosten perusteella. Tarkkailuohjelman näytepisteitä voidaan lisätä tai vaihtaa tulosten perusteella. Tarkkailun suoritusaikataulun tiheyttä muutetaan tarvittaessa tulosten perusteella. Kaikista havaintoputkista otetaan näytteet kahdelta näytteenottosyvyydeltä: Pohjaveden pintakerroksesta Pohjavesikerroksen pohjalta (kalliopinta) Vedenottamon kaivovesinäyte otetaan hanasta. Suppean näytteenoton näytteistä tutkitaan PAH yhdisteet (SFS ISO 18287:2007, GC/MS), mineraaliöljyt C 10 C 40 (ISO :2000, GC/FID), ph (SFS 3021) ja sähkönjohtavuus (SFS EN 27888) laboratoriossa. Happi ja lämpötila mitataan kenttämittarilla (YSI 550A). Näytteenoton yhteydessä havaintoputkista mitataan myös vedenpinnan tasot. Laajan näytteenoton näytteistä tutkitaan PAH yhdisteet, fenolit (GC MS/GC ECD), C 5 C 10 VOC yhdisteet (ISO :1997, Headspace GC/MS), ph ja sähkönjohtavuus laboratoriossa. Happi ja lämpötila mitataan kenttämittarilla. Näytteenoton yhteydessä havaintoputkista mitataan myös vedenpinnan tasot. Kunnostustyön aikaiseen pohjaveden haitta ainepitoisuuksien tarkkailuun käytetään kahta hälytysrajatasoa (punainen ja keltainen). Hälytysrajojen tarkoituksena on pyrkiä mahdollisimman varhaisessa vaiheessa havaitsemaan normaalista tilanteesta

6 6/10 poikkeava, kunnostustoimenpiteistä mahdollisesti aiheutuva, pohjaveden haittaainepitoisuuksien kasvu. Punainen hälytysraja toimii ylempänä hälytysrajana, jonka ylityksestä seuraa tarvittavat ilmoitukset (valvova viranomainen, vesilaitos ja tilaaja), välitön näytteenoton uusinta, tulosten tarkempi analysointi sekä suojaavien toimenpiteiden (suojapumppaukset) valmistelevat työt. Keltainen hälytysraja toimii alempana hälytysrajana, jonka ylityksestä seuraa ilmoitus valvovalle viranomaiselle sekä tulosten tarkempi analysointi/seuranta. Kolmesta keltaisen hälytysrajan ylityksestä seuraa punaisen hälytysrajan toimenpiteet. Jokaiselle tarkkailtavalle komponentille tehdään kuvaajamuotoista seurantaa. Taulukot ja näiden kuvaajat päivitetään uusien analyysituloksien valmistuttua. Tarkkailun tuottamia ilman parametrien ja pölyn tuloksia hyödynnetään heti työmaalla. Mahdollisista hajuhaitoista ilmavirtausten mukana tiettyyn suuntaan, tullaan tekemään ilmoitukset varautumisohjelman liitteenä olevan tiedotusasiakirjan mukaisesti. Pohjaveden tarkkailun tulokset raportoidaan säännöllisesti kahden kuukauden välein tai välittömästi havaittaessa oleellisia muutoksia mitattavissa laadussa. Jokaisen näytteenottokierroksen analyysitulokset toimitetaan viranomaisille tulosten valmistuttua. Kaikki hyväksyttyyn tarkkailuohjelmaan tehtävät muutokset hyväksytetään alueellisella ympäristöviranomaisella ennen muutoksen toteuttamista. ETELÄ SAVON YMPÄRISTÖKESKUKSEN RATKAISU Etelä Savon ympäristökeskus hyväksyy alueen / päivätyn kunnostustyön aikaisen ympäristön ja pohjaveden laadun seurannan tarkkailuohjelman. Tarkkailu ja raportointi on suoritettava haetun mukaisena kuitenkin noudattaen seuraavia määräyksiä. Määräykset 1. Tutkimusohjelmaan tulee lisätä yksi tutkimuspiste Kaihunharjun havaintopisteen 61 alueelle. Näytteenottoa varten alueelle tulee asentaa uusi havaintoputki kallioon saakka. Lisäksi tutkimusohjelmaan tulee lisätä Kaihunlahden luoteisosassa sijaitseva havaintoputki HPS8. Tutkimuspisteistä otetaan näytteet laajan näytteenoton yhteydessä ja näytteistä analysoidaan laajan näytteenoton parametrit. Näytepisteiden 51, 50C ja uuden pisteen 61 analyysit tulee tehdä pikaisina. 2. Hälytysrajojen (punainen, keltainen) ylittymisestä tulee ilmoittaa välittömästi Etelä Savon ympäristökeskukselle, Mikkelin Vesilaitokselle, Mikkelin seudun ympäristöpalveluille sekä Solidium Oy:lle ja Ratahallintokeskukselle. 3. Mikäli tarkkailuohjelmassa esitettyihin näytteenottomääriin, näytteenottoon tai analysoitaviin aineisiin tehdään muutoksia tulee muutoksiin olla Etelä Savon ympäristökeskuksen hyväksyntä. Lisänäytteitä voidaan ottaa ilman hyväksyntää.

7 7/10 4. Puhdistusalueen pölyämistä ja hajua tulee tarkkailla koko työmaan toiminnan ajan. Työmaapäiväkirjaan kirjataan päivittäiset tiedot ilman lämpötilasta, tuulen nopeudesta ja suunnasta ja ilman kosteudesta. Tiedot esitetään määräyskohtien 9 ja 10 raporteissa. Mahdollisista haju tai pölyhaitoista ja tästä johtuvista toimista tulee ilmoittaa välittömästi Etelä Savon ympäristökeskukseen ja Mikkelin seudun ympäristöpalveluille. Ilmenneet haitat ja mahdollisesti tehdyt toimenpiteet haittojen poistamiseksi tai minimoimiseksi tulee kirjata työmaapäiväkirjaan. Lisäksi tiedot haitoista ja mahdollisesti tehdyistä torjuntatoimista (lakaisu, kastelu, suolaus tmv.) tulee kirjata määräyskohdissa 9 ja 10 mainittuihin raportteihin. 5. Viemäriin johdettavista vesistä analysoidaan haitta ainepitoisuudet ennen johtamisen aloittamista. Haitta ainepitoisuudet analysoidaan 300 m 3 välein sekä aina, kun pumppaus on ollut pysäytettynä tai pumppauspaikka tai syvyys muuttuu. Pumpattu vesimäärä tulee mitata luotettavalla tavalla. Vesien johtamisen aloittamisesta ja lopettamisesta tulee ilmoittaa ja sopia Mikkelin Vesilaitoksen kanssa. 6. Näytteenotot on tehtävä asiantuntevan henkilön toimesta. Henkilön yhteystiedot sekä käytettävät näytteenotto, käsittely ja kenttäanalyysimenetelmät tulee ilmoittaa kirjallisesti Etelä Savon ympäristökeskukselle. 7. Laboratorioanalyysit on tehtävä riittävän asiantuntemuksen omaavassa laboratoriossa. Käytettävän laboratorion nimi ja sen yhteystiedot sekä käytettävät analyysimenetelmät tulee ilmoittaa kirjallisesti Etelä Savon ympäristökeskukselle. 8. Mikäli tehtävässä tutkimuksessa ja seurannassa ilmenee suunnitellusta poikkeavaa tulee tästä tiedottaa välittömästi Etelä Savon ympäristökeskukseen, Mikkelin seudun ympäristöpalveluihin sekä Mikkelin Vesilaitokselle. 9. Tutkimustulokset tulee raportoida lyhyesti kirjallisesti jokaisesta näytteenotosta. Raportteihin tulee sisällyttää taulukkokohtaiset tiedot sekä näitä vastaavat kuvaajat havaintopisteittäin. Lisäksi raporttiin tulee liittää keskeisimpien haitta aineiden kehittymisen kuvaajat haitta aineiden pitoisuuksien kehittymisen seuraamiseksi pohjaveden virtaussuunnassa. Raportteihin tulee liittää näytteenottopöytäkirjat (ulkolämpötila, vesinäytteen lämpötila, näytteenottopiste, näytteenottaja, vesipinta ennen näytteenottoa, vesipinta näytteenoton jälkeen, näytteenottosyvyys, näytteenottopumpun tyyppi, pumpun tuotto, pumpattu vesimäärä, kirkastumisaika, haju ja maku). Raportissa tulee esittää mahdolliset poikkeamat yleisellä tasolla sekä näytepistekohtaisesti sekä ne toimenpiteet, joihin tulosten perustella on ryhdytty. Raportoidut näytetulokset tulee toimittaa mahdollisimman pikaisesti, kuitenkin viimeistään kahden viikon sisällä tulosten valmistumisesta, tiedoksi Etelä Savon ympäristökeskukseen, Mikkelin seudun ympäristöpalveluihin sekä Mikkelin Vesilaitokselle.

8 RATKAISUN PERUSTELUT 8/ Tutkimustuloksista tulee laatia kirjallinen raportti, joka sisältää taulukoidut ja kuvaajin esitetyt tiedot tutkimuspisteittäin, kahden kuukauden välein (= tarkkailujakso). Ensimmäinen yhteenvetoraportti tulee laatia heinäkuun 2008 loppuun mennessä kertyneistä tuloksista. Seuraavat raportit tulee laatia syyskuun 2008 loppuun mennessä kertyneistä tuloksista ja marraskuun 2008 loppuun mennessä kertyneistä tuloksista. Marraskuun loppuun mennessä kertyneistä tuloksista laaditussa raportissa tulee esittää suunnitelma mahdollisesti tarvittavasta jatkotarkkailusta. Raportit tulee toimittaa Etelä Savon ympäristökeskukseen, Mikkelin seudun ympäristöpalveluihin ja Mikkelin Vesilaitokselle viimeistään neljän viikon kuluttua tarkkailujakson päättymisestä. 11. Vuoden 2008 seurannan tutkimustuloksista laaditaan yhteenvetoraportti, joka toimitetaan Etelä Savon ympäristökeskukseen, Mikkelin seudun ympäristöpalveluihin ja Mikkelin Vesilaitokselle viimeistään mennessä. Yhteenvetoraportin tiedot tulee liitää puhdistustyön lopulliseen raporttiin. Alueella tehtyjen tutkimusten mukaan haitta aineet ovat levinneet Kaihunharjuun. Levinneisyysalueen laajuuden selvittämiseksi ja varmentamiseksi on ollut tarpeen määrätä uuden havaintoputken asentamisesta. Havaintopisteiden 51, 50C ja 61 tutkimustulokset tule saada käyttöön mahdollisimman pikaisesti, että voidaan varmistua ettei haitta aineet leviä merkittävinä pitoisuuksina pohjavedenottamolle päin. (määräys 1) Havaintoputken HPS8 liittäminen tutkimusohjelmaan on perusteltua, koska putken alueelta voi kulkuetua pohjavesiä kohti Pursialan vedenottamoa. Pohjaveden pinnanvaihtelut voivat muuttaa puhdistusalueelta tapahtuvien pohjavesien virtausta. (määräys 1) Viemäriin johdettavien vesien seurannasta on ollut tarpeen määrätä sen varmentamiseksi, ettei puhdistuslaitoksen toiminnalle aiheuteta häiriöitä ja että puhdistuslaitos osaa tarvittaessa ryhtyä toimiin mahdollisten häiriöiden ja haittojen estämiseksi. (määräys 4) Asianmukaisen viranomaisvalvonnan sekä näytteenoton ja raportoinnin järjestämiseksi on ollut tarpeen määrätä mahdollisten tarkkailuohjelmamuutosten hyväksynnästä, näytteenottotyöstä vastaavista ja toteuttavista henkilöistä sekä raportoinneista ja ilmoituksista. (määräykset 2, 3, 5, 6, 7, 8, 9, 10 ja 11) Etelä Savon ympäristökeskus on katsonut, että pölyämistä voidaan seurata riittävästi määräyskohdassa 3 esitetyllä tavalla. Laskeuman mittaamisella ei saada riittävän nopeasti luotettavaa tietoa mahdollisesti tarvittaviin toimenpiteisiin. (määräys 3) Mikkelin seudun ympäristöpalveluiden lausunnossa esitetyt asiat on huomioitu määräyksessä 1. Mikkelin Vesilaitoksen lausunnossa esitetyt asiat on huomioitu tarpeellisilta osin määräyksessä 4. Viemäriin johtamiseen liittyviä määräyksiä on annettu lisäksi ympäristölupapäätöksen / ESA 2007 Y määräyksessä 15.

9 9/10 PÄÄTÖKSEN VOIMASSAOLO Tämä päätös on voimassa toistaiseksi. Etelä Savon ympäristökeskus voi muuttaa tarkkailumääräyksiä ja hyväksyttyä tarkkailusuunnitelmaa ympäristöluvan voimassaolosta huolimatta, mikäli tarkkailu antaa siihen aihetta tai erikseen toimitettavasta hakemuksesta. SUORITEMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Tämän päätöksen suoritemaksu on 390 euroa. Maksu perustuu Valtion maksuperustelakiin (150/1992) ja sen perusteella Ympäristöministeriön antamaan asetukseen alueellisen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista (1237/2003). Asetuksen mukaan tarkkailusuunnitelman hyväksymispäätöksen suoritemaksu on 390. Suoritemaksuun voi hakea muutosta myös erikseen. Muutoksenhaku tehdään samalla tavalla kuin muunkin päätöksen osalta liitteenä olevan valitusosoituksen mukaisesti. SOVELLETUT OIKEUSOHJEET Ympäristönsuojelulaki (86/2000) Ympäristönsuojeluasetus (169/2000) Valtion maksuperustelaki (150/1992) Ympäristöministeriön asetus alueellisen ympäristökeskuksen maksullisista suoritteista (1237/ 2003) PÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Ympäristökeskus antaa tämän päätöksen ja tiedottaa siitä siten kuin ympäristönsuojelulain 53 ja 54 :ssä on säädetty. Julkipano Päätös on annettu julkipanon jälkeen. Julkipanoasiakirja on nähtävänä Etelä Savon ympäristökeskuksen ilmoitustaululla. Päätös Solidium Oy, Mannerheimintie 12B HELSINKI, suoritemaksua vastaan. Jäljennös päätöksestä Mikkelin kaupunki (nähtävillä oleva kappale) Mikkelin seudun ympäristöpalvelut Mikkelin Vesilaitos Suomen ympäristökeskus, kirjaamo, sähköisenä

10 10/10 Kuuluttaminen Päätös kuulutetaan Mikkelin kaupungin ilmoitustaululla. Kuulutus laitetaan lisäksi nähtäville ympäristöhallinnon www sivuille. MUUTOKSENHAKU Päätökseen voidaan hakea kirjallisesti oikaisua viranomaiselta 30 päivän kuluessa päätöksen julkipanosta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Oikaisuosoitus on liitteenä. Oikaisuvaatimusosoitus on liitteenä. Osastopäällikkö Jari Mutanen Ympäristöinsinööri Esa Rouvinen LIITE Oikaisuvaatimusosoitus

11 OIKAISUVAATIMUSOSOITUS LIITE Etelä Savon ympäristökeskuksen päätökseen Dnro ESA 2008 Y Viranomainen, jolta oikaisua vaaditaan Asianosainen, joka on tyytymätön tähän päätökseen, saa hakea siihen oikaisua kirjallisesti Vaasan hallinto oikeudelta. Oikaisuvaatimusaika Oikaisuvaatimus on toimitettava ympäristölupaviranomaiseen 30 päivän kuluessa päätöksen julkipanosta. Oikaisuvaatimusaika päättyy klo Oikaisuvaatimuksen sisältö Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti ja siinä on ilmoitettava: oikaisua vaativa päätös, johon haetaan oikaisua ja miltä kohdin päätökseen haetaan oikaisua mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi ja millä perusteilla oikaisua vaaditaan postiosoite puhelinnumeroineen tai muu vastaava, johon asiaa koskevat ratkaisut voidaan oikaisua vaativalle toimittaa Jos oikaisua vaativan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustaja tai asiamiehensä tai jos oikaisuvaatimuksen tekijänä on joku muu henkilö, oikaisuvaatimuskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Oikaisuvaatimuksen tekijän, tämän laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Oikaisuvaatimuksen liitteet Oikaisuvaatimuskirjelmään on liitettävä: päätös, johon oikaisua haetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä asiakirjat, joihin oikaisuvaatimuksen tekijä vetoaa vaatimuksensa tueksi valtakirja, jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää asiamies Oikaisua koskevaan päätökseen saa hakea muutosta Vaasan hallinto oikeudesta. Vaasan hallinto oikeus Postiosoite: PL 204, VAASA Käyntiosoite: Korsholmanpuistikko 43 Puhelin: Telekopio: Sähköposti: vaasa.hao@oikeus.fi Virka aika: klo Jääkärinkatu Mikkeli Jääkärinkatu 14 FI S:t Michel, Finland

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖTARKKAILU- SUUNNITELMASTA

PÄÄTÖS YMPÄRISTÖTARKKAILU- SUUNNITELMASTA PÄÄTÖS YMPÄRISTÖTARKKAILU- SUUNNITELMASTA Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2009 Diaarinumero ESA-2009-Y-136-119 ASIA Päätös Governia Oy:n pilaantuneen maaperän ja pohjaveden puhdistustyön II vaiheen (pohjaveden

Lisätiedot

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila. Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)

Lisätiedot

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista,

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista, Etelä-Suomi Päätös Nro:t 1) 51/2010/2 2) 52/2010/2 Dnro:t 1) ESAVI/554/04.08/2010 2) ESAVI/569/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2010 ASIA 1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA Hämeen Hyötymateriaalit Oy:n Vaivian jätteenkäsittelylaitoksen jätelain 120 :n mukainen

Lisätiedot

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2011/2 Dnro ESAVI/708/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA BCDE Group Waste Management Ltd Oy:n biologisen hapetuslaitoksen ympäristölupapäätöksen määräysten tarkistamista

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014)

PÄÄTÖS. KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) PÄÄTÖS PL 110, Ailakinkatu 17 Pvm 25.11.2008 40101 JYVÄSKYLÄ Annettu julkipanon jälkeen Puh. 020 490 110 Dnro KSU 2003 Y 240/111 Telefaksi (014) 614 273 ASIA Ympäristöluvan siirtäminen HAKIJA Skanska Asfaltti

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 92/09/2 Dnro ISY-2009-Y-129 Annettu julkipanon jälkeen Mikkelin kaupunki

PÄÄTÖS Nro 92/09/2 Dnro ISY-2009-Y-129 Annettu julkipanon jälkeen Mikkelin kaupunki PÄÄTÖS Nro 92/09/2 Dnro ISY-2009-Y-129 Annettu julkipanon jälkeen 26.8.2009 HAKIJA Mikkelin kaupunki ASIA Ympäristölupaviraston 28.10.2008 annetussa päätöksessä, joka koskee kloorifenolipitoisen jäteveden

Lisätiedot

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN

Lisätiedot

Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa.

Kohteen maaperän pilaantuminen ei ollut etukäteen tiedossa. Päätös annettu julkipanon jälkeen 14.5.2013 POSELY/166/07.00/2013 Pohjois-Savo ASIA YMPÄRISTÖNSUOJELULAIN 78 :N MUKAINEN ILMOITUS. PILAANTUNEEN MAAPERÄN PUHDISTAMINEN, IISALMEN PRISMA, PARKATINTIE 2, IISALMI

Lisätiedot

Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan jatkaminen saakka, Varkaus

Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan jatkaminen saakka, Varkaus Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 118/2013/1 Dnro ISAVI/82/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2013 ASIA Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan

Lisätiedot

Päätös. Geologian tutkimuskeskus Varausalueen sijainti: Veteli, Perho Varauksen nimi: Leppäniemi 1

Päätös. Geologian tutkimuskeskus Varausalueen sijainti: Veteli, Perho Varauksen nimi: Leppäniemi 1 Päätös Annettu julkipanon jälkeen 24.8.2017 1 (5) Lupatunnus Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 Rovaniemi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 27.4.2017 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2 Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.2.2015 valtausoikeuden siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 19.3.2015 8982, 9095 Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 ROVANIEMI VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes)

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 16/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 115

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 16/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 115 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 16/2007/1 Dnro LSY 2007 Y 115 Annettu julkipanon jälkeen 30.4.2007 ASIA Kaltevan jätevedenpuhdistamoa koskevan ympäristölupapäätöksen nro 63/2004/1

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/1186/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/1186/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/1186/2017 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Sijainti: Sodankylä Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 21.10.2015 ML2012:0219 Pelkosenniemen Malminetsintä Oy c/o Prunus Asianajotoimisto Oy Ville Salonen Aleksanterinkatu 29 A 27 33100 TAMPERE MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus.

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut malminetsintäluvan siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen 12.8.2016 ML2012:0168 FQM FinnEx Oy Kevitsantie 730 99670 PETKULA MALMINETSINTÄLUVAN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2013 ASIA Kemikaalien varastointi- ja käsittelytoimintaa harjoittavan laitoksen ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2013 ASIA HAKIJA Jätteiden hyödyntämistä koskeva ympäristölupahakemus, Kokkola. CrisolteQ Oy PL 286

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 148/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 58 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2007 ASIA HAKIJA Haitikeitaan turvetuotantoa koskevan Länsi Suomen ympäristölupaviraston

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 99/06/1 Dnro ISY-2006-Y-163 Annettu julkipanon jälkeen 22.9.2006 ASIA Myllykoski Paper Oy:lle Itä-suomen ympäristölupaviraston päätöksellä nro 122/05/1, 25.11.2005 myönnetyn ympäristöluvan täytäntöönpanokelpoisuutta

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.11.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Vaskiluodon Voima Oy:n

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Annettu julkipanon jälkeen 24.5.2005 Dnro KAI-2004-Y-111

PÄÄTÖS. Annettu julkipanon jälkeen 24.5.2005 Dnro KAI-2004-Y-111 K A I N U U N Y M P Ä R I S T Ö K E S K U S PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 24.5.2005 Dnro KAI-2004-Y-111 ASIA Malmin kasaliuotuksen koetoimintaa koskevan tarkkailuohjelman hyväksyminen Kuusilammen kaivospiirin

Lisätiedot

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2017:0070.

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2017:0070. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2017 1 (5) Lupatunnus Mineral Exploration Network (Suomi) Oy Koskenniskantie 5 82750 JOENSUU VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/279/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/279/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/279/2016 21.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon

Lisätiedot

Kooninkeitaan tavanomaisen jätteen kaatopaikan tarkkailun hyväksyminen. Kankaanpään kaupungin tekninen keskus PL 36, KANKAANPÄÄ

Kooninkeitaan tavanomaisen jätteen kaatopaikan tarkkailun hyväksyminen. Kankaanpään kaupungin tekninen keskus PL 36, KANKAANPÄÄ 1(5) PÄÄTÖS Nro Dnro 3 YLO LOS-2003-Y-1283-121 Annettu julkipanon jälkeen 12.1.2007 ASIA LUVAN HAKIJA Kooninkeitaan tavanomaisen jätteen kaatopaikan tarkkailun hyväksyminen. Kankaanpään kaupungin tekninen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA TOIMINNAN SIJAINTI Hikinoro Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/276/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/276/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/276/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Halsua, Kannus, Kaustinen, Kokkola, Perho, Toholampi, Veteli Varauksen nimi:

Päätös. Varausalueen sijainti: Halsua, Kannus, Kaustinen, Kokkola, Perho, Toholampi, Veteli Varauksen nimi: Päätös Annettu julkipanon jälkeen 23.9.2013 1 (5) Lupatunnus Pyhäsalmi Mine Oy PL 51 86801 Pyhäsalmi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.12.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA Paahtopuu Oy:n pellettitehtaan jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee jätteiden

Lisätiedot

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.2.2012 ASIA HAKIJA Sykäräisten Vesihuolto Oy:n Multilan pohjavedenottamoa koskevan Länsi- Suomen vesioikeuden

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 47/2011/2

Päätös. Etelä-Suomi Nro 47/2011/2 Päätös Etelä-Suomi Nro 47/2011/2 Dnro ESAVI/192/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA Köyliön kunnan hakemus Kepolan jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi, Köyliö.

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Pelkosenniemi, Salla, Savukoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0045.

Päätös. Varausalueen sijainti: Pelkosenniemi, Salla, Savukoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0045. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2012 1 (5) Lupatunnus Magnus Minerals Oy Knuutinlaakso 7 02400 Kirkkonummi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 7.11.2011 kaivoslain

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 PÄÄTÖS Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 ASIA Hakemus, joka koskee Tampereen Lakkamestarit Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

1(3) Päätös. Dnro KASELY/303/

1(3) Päätös. Dnro KASELY/303/ 1(3) Päätös Dnro KASELY/303/2016 15.2.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n mukainen arvio ympäristöluvan tarkistamisen tarpeesta uusien BAT -päätelmien vuoksi sekä määräys ympäristöluvan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 231/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/127/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 231/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/127/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 231/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/127/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA Joutsan Kuljetus Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee jätteiden käsittelyn

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/1912/2016 23.1.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Vantaan Energia Oy, Lentokentän lämpökeskus Vantaan Energia Oy:n Lentokentän

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 1.11.2017 Kittilä Valtatie 15 99100 KITTILÄ KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena malminetsintälupahakemuksen perumista koskevan päätöksen kuulutusasiakirjat. Kuulutus on oltava

Lisätiedot

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen

Lisätiedot

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut kullanhuuhdontaluvan siirtoa koskeva hakemus. Sodankylä, Tankajoen länsipuoli

Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut kullanhuuhdontaluvan siirtoa koskeva hakemus. Sodankylä, Tankajoen länsipuoli Päätös 1 (4) Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2017 Lupatunnus HL2014:0039 Rautio Heikki KAIVOSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 12.9.2017 kullanhuuhdontaluvan

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 29.3.2018 ML2017:0030 Kalajoki Kalajoentie 5 85100 Kalajoki KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Ranua, Rovaniemi. Varausalueen koko: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2016:0043.

Päätös. Varausalueen sijainti: Ranua, Rovaniemi. Varausalueen koko: Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2016:0043. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 18.10.2016 1 (5) Lupatunnus Gold Fields Arctic Platinum Oy Ahjotie 7 96320 Rovaniemi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 20.6.2016 kaivoslain

Lisätiedot

Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. Yhteyshenkilö: Jari Jakonen, p

Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. Yhteyshenkilö: Jari Jakonen, p Etelä-Savo PÄÄTÖS Annettu julkipanon jälkeen 03.02.2010 Dnro ESAELY/49/07.00/2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 60 mukaisen ilmoituksen johdosta. VIREILLETULO 15.1.2010 HAKIJA Mikkelin Urheiluautoilijat

Lisätiedot

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2019:0035

KUULUTUS 1 (1) Kuulutus. Lupatunnus: VA2019:0035 Kuulutus 7.6.2019 1 (1) Lupatunnus KUULUTUS Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 7.6.2019 hyväksynyt seuraavan varausilmoituksen: Varaaja: Lupatunnus: Varausalueen

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 78/06/1 Dnro ISY-2006-Y-115 Annettu julkipanon jälkeen Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy Raivionsuntti Jyväskylä

PÄÄTÖS Nro 78/06/1 Dnro ISY-2006-Y-115 Annettu julkipanon jälkeen Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy Raivionsuntti Jyväskylä PÄÄTÖS Nro 78/06/1 Dnro ISY-2006-Y-115 Annettu julkipanon jälkeen 7.8.2006 HAKIJA Jyväskylän Seudun Puhdistamo Oy Raivionsuntti 10 40520 Jyväskylä ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :ssä tarkoitettu ilmoitus

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus

PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus PÄÄTÖS Nro 31/05/1 Dnro ISY-2005-Y-57 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2005 HAKIJAT Keski-Suomen TE-keskus ja Keski-Suomen ympäristökeskus ASIA Lehtolankosken - Muittarinkosken kalataloudellista kunnostamista

Lisätiedot

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus.

Päätös 1 (3) Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien siirtoa koskeva hakemus. Päätös 1 (3) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 8.3.2012 8212, 8549, 8559 Magnus Minerals Oy PL 3 33211 Tampere VALTAUSOIKEUDEN SIIRTOA KOSKEVA PÄÄTÖS Hakemus on (Tukes) on saapunut 02.02.2012 valtausoikeuksien

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 92/2007/4 Dnro LSY 2007 Y 203 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2007 ASIA HAKIJA Paineviemärin rakentaminen Raumanjuovan, Hevosluodonjuovan ja Luotsinmäenjuovan

Lisätiedot

Karhu Mining Company Oy Karelian Diamond Resources Public Limited Company Kaivosrekisterinumerot: 7363/1

Karhu Mining Company Oy Karelian Diamond Resources Public Limited Company Kaivosrekisterinumerot: 7363/1 Kuulutus 1 (1) KaivNro 30.9.2016 7363 KUULUTUS Turvallisuus ja kemikaalivirasto (Tukes) on kaivoslain (621/2011) perusteella 30.9.2016 hyväksynyt seuraavan valtausoikeuden siirtoa koskevan hakemuksen:

Lisätiedot

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0003.

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0003. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 21.3.2012 1 (5) Lupatunnus BR Gold Mining Oy Lahnakankaantie 143 86800 Pyhäsalmi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 25.7.2011 kaivoslain

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Päätös Annettu julkipanon jälkeen 10.2.2017 1 (4) Antti Kalenius PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Antti Kalenius, Eero Halonen, Jari Landén, Niko Kolkka Siirron jälkeen luvanhaltijat:

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) Kuusamo Keskuskuja 6 93600 Kuusamo KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava nähtävillä kunnan ilmoitustaululla valitusajan päättymiseen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Päätös Annettu julkipanon jälkeen 8.12.2016 1 (4) Lupatunnus HL2011:0037 Seppo Vikiö PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Seppo Vikiö, Terttu Vikiö Siirron jälkeen luvanhaltijat: Hanna Makkonen

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Taivalkoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0011.

Päätös. Varausalueen sijainti: Taivalkoski. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0011. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012 1 (5) Lupatunnus FQM FinnEx Oy Astropolistalo, Kaikutie 1 99600 SODANKYLÄ VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 20.1.2012 kaivoslain

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Tervola. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0005.

Päätös. Varausalueen sijainti: Tervola. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0005. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 17.9.2012 1 (5) Lupatunnus FQM FinnEx Oy Astropolistalo, Kaikutie 1 99600 SODANKYLÄ VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 11.1.2012 kaivoslain

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 42/04/2 Dnro Psy-2004-y-12 Annettu julkipanon jälkeen 10.6.2004 1 ASIA HAKIJA Siikajoen yhteistarkkailuohjelman vahvistaminen Uljuan tekoaltaan rakentamisen ja Siikajoen säännöstelyyn liittyvän

Lisätiedot

Päätös pintavesien tarkkailusuunnitelman hyväksymisestä

Päätös pintavesien tarkkailusuunnitelman hyväksymisestä 20.05.2019 Sivu 1 (5) Asia Asian tunnus, diaari Otsikko Ilmoituksen tekijä Asia VALVONTAILMOITUS 2019-54-VIL Päätös pintavesien tarkkailusuunnitelman hyväksymisestä Kymppi 64 ry Kangasalan kaupungin rakennus-

Lisätiedot

MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen

MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.10.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee pilaantuneen

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Salo Varauksen nimi: - Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0049.

Päätös. Varausalueen sijainti: Salo Varauksen nimi: - Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2011:0049. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 30.5.2012 1 (4) Lupatunnus Terho Kääriäinen VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.11.2011 kaivoslain (621/2011) mukainen varausilmoitus:

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 56/2009/4 Dnro LSY-2009-Y-36 Annettu julkipanon jälkeen 1.9.2009 ASIA LUVAN HAKIJA Mustaisnevan 27,6 ha:n alueen kuivatusvesien tehostamista koskeva

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen 1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista

Lisätiedot

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys

ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys Päätös UUDELY/1909/2016 19.6.2018 ASIA Ympäristönsuojelulain (YSL 527/2014) 80 :n 3 momentin nojalla annettu määräys VELVOITETTAVA Hyvinkään lämpövoima Oy, Sahanmäen lämpökeskus, Kerkkolankatu 35 Hyvinkään

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Peltokangas 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0078.

Päätös. Varausalueen sijainti: Perho, Vimpeli Varauksen nimi: Peltokangas 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0078. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2013 1 (5) Lupatunnus Pauli Ylispangar Aapiskuja 86 62800 Vimpeli VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 25.5.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 21.2.2018 Pertunmaan kunta Pertuntie 14 19430 Pertunmaa KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena malminetsintäluvan kokonaan raukeamista koskevan päätöksen kuulutusasiakirjat. Kuulutus

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Kuopio Varauksen nimi: Kuopio-Kaavi 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0001.

Päätös. Varausalueen sijainti: Kuopio Varauksen nimi: Kuopio-Kaavi 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0001. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 13.2.2014 1 (5) Lupatunnus Karelian Diamond Resources Plc. Keskuskatu 7 A 00100 Helsinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 7.1.2014

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 19.9.2018 Joensuun kaupunki PL 59 80101 JOENSUU KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena malminetsintäluvan kokonaan raukeamista koskevan päätöksen kuulutusasiakirjat. Kuulutus on

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo

Lisätiedot

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna Etelä-Suomi Päätös Nrot 161/2011/1 Dnro ESAVI/272/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2011 ASIA Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) 30.10.2018 Lupatunnus Kokkola PL 43 67101 Kokkola KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava

Lisätiedot

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0005.

Päätös. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0005. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 19.3.2015 1 (4) Lupatunnus Mawson Oy Lantontie 34 95680 LOHIJÄRVI VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 6.2.2015 ja 13.2.2015 täydennetty

Lisätiedot

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan

Lisätiedot

Päätös. Varauksen nimi: Piippumäki 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0075.

Päätös. Varauksen nimi: Piippumäki 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0075. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 11.3.2013 1 (5) Lupatunnus Oy Fennoscandian Resources Ab Plåtslagarevägen 35 A1 20320 Åbo VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 16.5.2012

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Sodankylä. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0070.

Päätös. Varausalueen sijainti: Sodankylä. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0070. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2012 1 (5) Lupatunnus Northland Mines Oy Teknotie 14-16 96930 Rovaniemi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 7.5.2012 kaivoslain

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Keitele, Kiuruvesi, Pielavesi, Pihtipudas, Pyhäjärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0033.

Päätös. Varausalueen sijainti: Keitele, Kiuruvesi, Pielavesi, Pihtipudas, Pyhäjärvi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2014:0033. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 28.05.2014 1 (5) Lupatunnus Magnus Minerals Oy Knuutinlaakso 7 02400 Kirkkonummi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 9.5.2014 kaivoslain

Lisätiedot

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT Päätös Etelä-Suomi Nro 92/2013/1 Dnro ESAVI/80/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2013 ASIA Hakemus, joka koskee Neste Oil Oyj:n Haminan terminaalin ympäristöluvassa A 1027/KAS-2005-Y-29-111 määrätyn

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Oulu Varauksen nimi: Kultaselkä 2. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0194.

Päätös. Varausalueen sijainti: Oulu Varauksen nimi: Kultaselkä 2. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0194. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 23.9.2013 1 (5) Lupatunnus Kiimingin Sora Oy Rouskutie 1 90650 Oulu VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 18.12.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Ilomantsi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0118.

Päätös. Varausalueen sijainti: Ilomantsi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0118. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 8.4.2013 1 (5) Lupatunnus Endomines Oy Hatuntie 385 82967 Hattu VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 25.7.2012 kaivoslain (621/2011) mukainen

Lisätiedot

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323

Lisätiedot

Päätös. Varauksen nimi: Ylivieska 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0030.

Päätös. Varauksen nimi: Ylivieska 1. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2012:0030. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2012 1 (5) Lupatunnus Geologian tutkimuskeskus PL 77 96101 Rovaniemi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 20.2.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO

KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO 1 (1) Hartola Kuninkaantie 16 19600 Hartola KUULUTTAMINEN JA NÄHTÄVILLÄOLO (Tukes) toimittaa oheisena päätöstä koskevan kuulutuksen. Kuulutuksen on oltava nähtävillä kunnan ilmoitustaululla valitusajan

Lisätiedot

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA

PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Päätös Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2017 1 (4) Lupatunnus HL2011:0043 Heikki Rantala PÄÄTÖS KULLANHUUHDONTALUVAN SIIRROSTA Luvanhaltija: Rantala Heikki Siirron jälkeen luvanhaltija: Hovilainen Tarmo

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Ilmajoki, Isokyrö, Kurikka, Laihia, Maalahti, Mustasaari, Närpiö, Seinäjoki, Vaasa Varauksen nimi:

Päätös. Varausalueen sijainti: Ilmajoki, Isokyrö, Kurikka, Laihia, Maalahti, Mustasaari, Närpiö, Seinäjoki, Vaasa Varauksen nimi: Päätös Annettu julkipanon jälkeen 27.5.2013 1 (5) Lupatunnus Nordic Mines AB Ylipääntie 637 92220 Piehinki VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 29.8.2012 kaivoslain (621/2011)

Lisätiedot

Päätös. Varausalueen sijainti: Juankoski, Kaavi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0031.

Päätös. Varausalueen sijainti: Juankoski, Kaavi. Varausilmoitukselle on annettu lupatunnus VA2015:0031. Päätös Annettu julkipanon jälkeen 7.10.2015 1 (5) Lupatunnus Boliden Kylylahti Oy Kaivostie 9 83700 Polvijärvi VARAUSPÄÄTÖS Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes) on saapunut 10.8.2015 kaivoslain

Lisätiedot

Päätös 1 (12) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro Kipu Metals Corp. c/o Tapani Hyysalo Punametsäntie ESPOO

Päätös 1 (12) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro Kipu Metals Corp. c/o Tapani Hyysalo Punametsäntie ESPOO Päätös 1 (12) Annettu julkipanon jälkeen KaivNro 9.4.2015 9217 Kipu Metals Corp. c/o Tapani Hyysalo Punametsäntie 22 02920 ESPOO VALTAUSHAKEMUKSEN PERUUTUS Merkintä Kaivoslaki (503/1965) on kumottu 1.7.2011

Lisätiedot