PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2015 Kunnanhallitus

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2015 Kunnanhallitus"

Transkriptio

1 SISÄLLYSLUETTELO 14 / 2015 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 10. elokuuta 2015 klo Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 104 Kunnanvaltuuston pitämän kokouksen päätösten laillisuuden ja täytäntöönpanokelpoisuuden toteaminen Minna ja Janne Sillgrenin poikkeamishakemus Lausunnon antaminen Päijät-Hämeen maakuntakaavaehdotuksesta Vuoden 2016 talousarvion ja vuosien taloussuunnitelman laadintaohjeet Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2014 / selvityspyynnöt Kankaantien ja Koulukujan katusuunnitelma/ Sirkka Hietalan ja Timo Maarasen asiakumppaneineen tekemät oikaisuvaatimukset koskien kunnanhallituksen tekemää päätöstä ( 101) Padasjoen Kirkonkylän pohjoisosan asemakaavan muutoksen valmistelu

2 Kunnanhallitus PÖYTÄKIRJA 14 / KOKOUSAIKA Maanantai 10. elokuuta 2015 klo loka KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kuntala, valtuustosali Räsänen Antti, pj. Kaunisto Tuulikki, I vpj. Aarto Tiina Mertsalmi Ilkka Savola Silja Syrjänen Erkki Vilkman Mira Ahola Pirkka, valt. pj. Hännikäinen Rauno, valt. I vpj. MUUT SAAPUVILLA OLLEET (ja läsnäolon peruste) Jaakkola Heikki Laakso Kristiina kunnanjohtaja, esittelijä hallintojohtaja, pöytäkirjanpitäjä LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. ASIAT Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Tuulikki Kaunisto ja Erkki Syrjänen. PÖYTÄKIRJAN TARKASTUSTAPA (tarkastuspaikka ja aika sekä tarkastajien valinta taikka merkintä edellisen kokouksen pöytäkirjan tarkastamisesta) PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOITUS JA VARMENNUS PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla Antti Räsänen Puheenjohtaja Padasjoki Tuulikki Kaunisto Erkki Syrjänen Kristiina Laakso Pöytäkirjanpitäjä PÖYTÄKIRJA PIDETÄÄN YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ Padasjoki Virka-asema hallintojohtaja Allekirjoitus Kristiina Laakso

3 235 KUNNANVALTUUSTON PITÄMÄN KOKOUKSEN PÄÄTÖSTEN LAILLISUUDEN JA TÄYTÄNTÖÖNPANOKELPOISUUDEN TOTEAMINEN Khall. 104 Kunnanhallitus huolehtii kuntalain 56 :n mukaan valtuuston päätösten laillisuuden valvonnasta. Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on tehty virheellisessä järjestyksessä, valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muutoin lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta. Asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus toteaa, että kunnanvaltuuston kokouksessa tehdyt päätökset ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä eivätkä mene valtuuston toimivaltaa ulommaksi eivätkä muutoinkaan ole lain tai asetuksen vastaisia. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

4 236 MINNA JA JANNE SILLGRENIN POIKKEAMISHAKEMUS Valvontajaosto 13 Minna ja Janne Sillgren hakee Hämeen ELY-keskukselta poik keamisoikeutta uuden lomarakennuksen rakentamiseen ja vanhan loma-asunnon käyttötarkoituksen muuttamista saunarakennukseksi kaavoittamattomalle rantavyöhykkeelle. Rakennuspaikka sijaitsee Arrakosken kylässä tilalla Ahvenranta RN:o 7:44. Kiinteistön pinta-ala on 3000 m2. Kiinteistö sijoittuu Vähä-Ahvenaisen länsirannalle. Uuden lomarakennuksen kerrosalaksi esitetään 49 k-m2 ja sen kerrosluvuksi 1,5. Vanhan loma-asunnon koko on 28 m2. Hakija perustelee hankettaan seuraavasti: Nykyinen rakennuskanta ei täytä perheen (5 hlö) vaatimuksia. Uusi loma-asunto on nykyaikainen. Nykyinen muutetaan saunarakennukseksi. Uuteen ei tule saunaa eikä vettä. Uusi rakennus tulee 25 metriä rannasta. Rakennuksesta ei ole haittaa naapureille (Metsähallitus). Suunnitelmassa on informoitu Padasjoen rakennustarkastaja Lauri Pasasta. Lisätietoinaan hakija esittää: Ei kunnallistekniikkaa eikä porakaivoa. Tie perille. Poikkeusta haetaan kiellosta rakentaa rantavyöhykkeelle ilman asemakaavaa tai oikeusvaikutteista yleiskaavaa. Maankäyttö- ja rakennuslain (MRL 116 ) mukaan rakennuspaikan tulee asemakaava-alueen ulkopuolella olla tarkoitukseen sovelias, rakentamiseen kelvollinen ja riittävän suuri, kuitenkin vähintään 2000m2. Rakennusjärjestyksen mukaan rakennuspaikalle rakennettavien rakennusten yhteenlaskettu kerrosala saa olla enintään 7 % rakennuspaikan pinta-alasta. Asiakirjat ovat nähtävillä rakennusvalvonnassa ja ne esitellään tarvittaessa kokouksessa. Rakennustarkastaja: Valvontajaosto puoltaa poikkeamishakemusta kiinteistölle Ahvenranta RN:o 7:44. Valvontajaosto Hallitus Valtuusto

5 237 Perustelut: Rakennuspaikka on MRL 116 :n mukainen. Rakentaminen tapahtuu noudattaen rakennusjärjestyksen 17 :n määreitä. Rakennusoikeus tilalla ei ylity. Kiinteistöllä on olemassa oleva rakennuspaikka joka soveltuu uuden loma-asunnon rakentamiseen. Vanhan loma-asunnon käyttötarkoituksen muutoksella saunarakennukseksi kiinteistöllä ei olisi kuin yksi loma-asunto. Vanhan loma-asunnon käyttötarkoituksen muutos saunarakennukseksi onnistuu teknisesti helposti. Lisäksi muutoksen jälkeen saunarakennus on rakennusjärjestyksen 7 :n mukainen. Rakennusten lukumäärä ei ylity poikkeamisen seurauksena. Rajanaapureilla ei ole ollut huomautettavaa hankkeesta. Rakentamisen ei katsota vaikeuttavan alueen myöhempää kaavallista tarkastelua, eikä loukkaavan muiden rannanomistajien tasapuolista kohtelua. Kiinteistölle tullaan tekemään jätevesiasetuksen mukainen jätevesijärjestelmä. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Khall Asiakirjat ovat nähtävillä kokouksessa. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus puoltaa Minna ja Janne Sillgrenin poikkeamishakemusta valvontajaoston esittämin perustein. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Khall. 105 Hämeen ELY-keskus on saapuneella kirjeellään todennut, että Minna ja Janne Sillgrenin poikkeamishakemus kuuluu kunnan päätettäväksi. koska kyse on vanhan lomarakennuksen korvaamisesta uudella, toimivalta poikkeamismenettelyssä kuuluu kunnalle. Asiakirjat ovat nähtävissä kokouksessa. Valvontajaosto Hallitus Valtuusto

6 238 Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää myöntää Minna ja Janne Sillgrenille poikkeamisoikeuden uuden lomarakennuksen rakentamiseen ja vanhan loma-asunnon käyttötarkoituksen muuttamiseen saunarakennukseksi. Rakennuspaikka sijaitsee Arrakosken kylässä tilalla Ahvenranta RN:o 7:44. Kunnanvaltuuston hyväksymän rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksuperusteiden taksan mukaan poikkeuksen myöntämisestä peritään 400 euron suoritemaksu. Päätös annetaan julkipanon jälkeen Poikkeamispäätös on voimassa vuoden siitä, kun se on saanut lainvoiman. Poikkeamispäätöstä vastaavaa rakennuslupaa haetaan kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta. Rakennuslupahakemukseen on liitettävä tämä päätös. Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen. Valitusosoitus on päätöksen liitteenä. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Täytäntöönpano: Ote Minna ja Janne Sillgrenille Ote Hämeen ELY-keskukselle + asemakartta Ote valvontajaostolle julkipano Valvontajaosto Hallitus Valtuusto

7 239 LAUSUNNON ANTAMINEN PÄIJÄT-HÄMEEN MAAKUNTAKAAVAEHDOTUKSESTA Khall. 106 Maakuntahallitus päätti hyväksyä maakuntakaavaehdotuksen asetettavaksi nähtäville maankäyttö- ja rakennuslain 65 :n ja asetuksen 12 :n mukaisesti. Maakuntakaavaehdotus löytyy osoitteesta Maakuntakaavalta edellytetään aiempaa tarkempaa merkitykseltään seudullisen kaupan ohjausta. Uudessa maakuntakaavassa esitetään vähittäiskaupan suuryksikköjen sijoittumisen lisäksi määräyksiä kaupan enimmäismäärille ja seudullisesti merkittävän kaupan alarajalle. Uutena asiana kaavassa esitetään myös alarajat merkitykseltään seudulliselle tuulivoimatuotannolle ja rajaukset alueille, jotka soveltuvat laajamittaisempaan tuulivoiman tuotantoon. Uusia asioita ovat myös seudullista merkitystä omaavat ampumarata- ja moottoriurheilualueet sekä uudistetut erilaiset kehittämisen kohdealueet. Maakuntakaavaa esiteltiin kunnanhallitukselle kesäkuussa ELYkeskuksen ja Päijät-Hämeen kuntakierrosten yhteydessä. Lausunnot maakuntakaavasta pyydetään mennessä. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus toteaa lausuntonaan, ettei sillä ole huomautettavaa Päijät-Hämeen maakuntakaavaehdotuksesta. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Täytäntöönpano: Ote Päijät-Hämeen liittolle/

8 240 VUODEN 2016 TALOUSARVION JA VUOSIEN TALOUSSUUNNITELMAN LAADINTAOHJEET Khall. 107 Esitys vuoden 2016 talousarvion sekä vuosien taloussuunnitelman laadintaohjeiksi on esityslistan liitteenä 1. Valmistelu ja lisätiedot: hallintojohtaja Kristiina Laakso, puh , sähköposti Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus hyväksyy vuoden 2016 talousarvion sekä vuosien taloussuunnitelman laadintaohjeet liitteen 1 mukaisina ja osoittaa ne kunnan toimialoille noudatettaviksi. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Täytäntöönpano: Ohjeet, all@padasjoki.fi

9 241 TARKASTUSLAUTAKUNNAN ARVIOINTIKERTOMUS VUODELTA 2014 / SELVITYS- PYYNNÖT Khall. 108 Tarkastuslautakunta esitti kunnanvaltuustolle laatimassaan, vuotta 2014 koskevassa arviointikertomuksessa seuraavat selvityspyynnöt: 1. Pappilanmäen koulun mahdolliset terveyshaittojen aiheuttajat Kuinka Pappilanmäen koululla ilmenneet ongelmat aiotaan ratkaista? 2. Padasjoki-vision toteuttamien Jatketaanko Padasjoki -vision työstämistä sitä toteuttaviksi strategioiksi ja kehityshankkeiksi ja onko kunnassa riittävät taloudelliset ja henkiset resurssit niiden toteuttamiseksi? 3. Kiinteistöjen kunnon seuranta ja ylläpitäminen Tarkastuslautakunta on todennut, että kiinteistöjen kunnon seurantaan ja ylläpitoon on hankittu käyttökelpoinen seurantajärjestelmä. Tarkastuslautakunta pyytää selvitystä siitä, onko kyseinen ohjelma otettu käyttöön operatiivisella tasolla ja kuinka sitä valvotaan? Kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan yksimielisesti pyytää kunnanhallitukselta ja edelleen lautakunnilta asianmukaiset selvitykset tarkastuslautakunnan esittämiin selvityspyyntöihin siten, että ne voidaan käsitellä valtuustossa viimeistään syyskuun 2015 loppuun mennessä. Valtuusto kokoontuu Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus pyytää tekniseltä lautakunnalta mennessä vastaukset kysymyksiin 1 ja 3 sekä vastaa omalta osaltaan selvityspyyntöihin kokouksessaan Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Täytäntöönpano: Ote tekniselle lautakunnalle

10 242 KANKAANTIEN JA KOULUKUJAN KATUSUUNNITELMA / SIRKKA HIETALAN JA TIMO MAARASEN ASIAKUMPPANEINEEN TEKEMÄT OIKAISUVAATIMUKSET KOSKIEN KUNNANHALLITUKSEN TEKEMÄÄ PÄÄTÖSTÄ ( 101) Khall. 99 Kankaantien katusuunnitelmaan liittyen järjestettiin kunnanhalli tuksen päätökseen perustuen avoin yleisötilaisuus kunnantoimistolla, jossa suunnittelusta vastaavan WSP Finland Oy:n edustaja Jari Hirvonen esitteli aiheeseen liittyviä taustatekijöitä ja erilaisia ratkaisuvaihtoehtoja. Suunnittelija esitteli myös valtakunnallisia suunnitteluohjeita kyseessä olevan kaltaisen, asemakaavaan perustuvan kadun rakentamisessa. Teknisistä seikoista esille nousivat mm. maaperätutkimukset, jotka ovat osoittaneet, että alueella on routivaa maa-ainesta sekä ajonopeudet suhteessa tien leveyteen. Tilaisuuden toinen tarkoitus oli kuulla kuntalaisia. Kankaantien välittömässä läheisyydessä asuvilta asukkailta saatiin liitteen 3 mukainen kannanotto. Aikaisemmin kunnanhallitukselle oli toimitettu liitteen 4 mukainen vaatimus. Lisäksi 8.6. toimitettiin liitteiden 5 ja 6 mukaiset kirjeet. Toisaalta tilaisuudessa tuotiin esille vaihtoehtoisia tapoja asian hoitamiseksi ja korostettiin asemakaavassa olevan merkinnän: suojeltava puukuja tärkeyttä. Kulttuurimaiseman säilyttämistä korostettiin ja haluttiin, että lehtikuusia ei kaadeta. Puulaji vertailuja lähinnä lehtikuusen ja koivun välillä esitettiin useissa puheenvuoroissa. Myös tien pinnoitteeseen otettiin kantaa. Käydyn keskustelun perusteella voidaan todeta, että yhteistä näkemystä Kankaantien katusuunnitelman sisällöstä ei syntynyt. Puiden kaataminen on Kankaantien välittömässä läheisyydessä asuvien ehdoton vaatimus. WSP Finland Oy:n laatimat suunnitelmat lähtevät siitä, että nykyiset lehtikuuset kaadetaan ja tilalle istutetaan uudet puut, jolloin puukuja säilyy. Kankaantien puukuja on pituudeltaan noin 400 metriä ja se on ainoa kunnan omistuksessa oleva osuus puukujien yhteensä noin 2.2 kilometrin määrästä. Koivukujaa on noin 600 metriä, kuusikujaa noin 400 metriä ja lehtikuusikujia Kankaatie mukaan lukien noin 1200 metriä. Jos Kankaantien puut uudistetaan, jää vanhaa puukujaa jäljelle noin 1800 metriä. Kunnan toimintaa Kankaantien kohdalla on kritisoitu, vaikka se on ollut maankäyttö- ja rakennuslain mukaista. Onkin syytä arvioida menettelytapaa vastaavanlaisessa tilanteessa Kuusikujalla, jonka varressa kasvaa vanhoja lehtikuusia. Siellä maapohja ja puut ovat yksityisten henkilöiden omistuksessa ja hoidossa. Tällöin vaarallisten oksien poisto, pantatuenta, uusien puiden istuttaminen jne.

11 243 jää omistajien kustannettavaksi. Mahdollisissa vahinkotilanteissa kunta ei ole osapuolena. Kunnan vastuulle jää tienpinnan hoitaminen samalla tavalla kuin tällä hetkellä. Hämeen ELY-keskus on asettanut Padasjoen kunnalle euron uhkasakon, jotta lainmukainen katusuunnitelma Kankaantielle hyväksyttäisiin pikaisesti. Tämän takia ehdotettu asemakaavamuutos on liian hidas toimenpide kyseessä olevan ongelman ratkaisuksi. Valmistelu ja lisätiedot: Kunnanjohtaja Heikki Jaakkola, puh Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus ohjeistaa teknistä lautakuntaa ja suunnittelijaa seuraavasti: Katusuunnitelman lähtökohtana on oltava asemakaavan ja suunnitteluohjeiden mukainen minimileveys ajoväylälle, liikennemerkein osoitettu maksimaalinen ajonopeus riittävän alhainen, katuvalaistus kriteerit täyttävä ja tekninen rakenne suunnitteluohjeet täyttävä. Tarpeetonta läpiajoliikennettä on estettävä Kullasvuoren koulun päähän sopivasti sijoitettavilla betoniporsailla ja myös hidastetöyssyjä on käytettävä. Hoidon ja pölyongelmien kannalta asfalttipäällyste on perusteltu. Asfalttipäällystettä on käytetty myös muissa Laivarannantien peruskorjatuissa poikkikaduissa. Teknisen lautakunnan on arvioita tarkasti käytettävä puulaji, mutta periaatteessa sekä lehtikuusi että koivu ovat molemmat mahdollisia. Päätös: Antti Räsäsen ehdotuksesta kunnanhallitus päätti yksimielisesti jättää asian pöydälle seuraavaan kokoukseen asti, johon mennessä neuvotellaan ELY-keskuksen kanssa mahdollisesta kaavamuutoksesta. Khall. 101 Kunnanhallituksen kokouksessa käydyssä keskustelus sa todettiin tilannearviona, että valtuuston enemmistö ei tule myöntämään toteutusmäärärahaa suunnittelijan valtakunnalliseen ohjeistukseen perustuviin Kankaantien katusuunnitelmavaihtoehtoihin. ELY-keskuksen edustajat vierailivat kunnassa Tilaisuudessa he eivät sulkeneet pois kaavamuutoksen mahdollisuutta. Puiden mahdollisen kaatamisen osalta edustajat eivät ottaneet kantaa puoleen tai toiseen, vaan totesivat, että päätösvalta on kunnalla. Uhkasakon toimeenpanon ratkaisevat säädökset, eivät paikalliset vaatimukset.

12 244 Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää käynnistää asemakaavan muuttamisen Kankaantien ympäristössä siten, että kaava mahdollistaa autoliikenteen ohjaamisen pois Kankaantieltä ja asianmukaisen kadun rakentamisen toisaalle. Neuvottelut alueen maanomistajien kanssa käynnistetään tarvittavien hankintojen/maanvaihtojen toteuttamiseksi. Lisäksi kunnanhallitus ohjeistaa teknistä lautakuntaa seuraavasti: Käynnissä oleva Kankaantien katusuunnittelu muutetaan koskemaan pelkästään kevyttä liikennettä ja lopullinen katusuunnitelma laaditaan asemakaavan vahvistumisen jälkeen. Koska Kankaantien varren asukkaat kokevat elinkaarensa päässä olevat lehtikuuset vaaraksi kiinteistölle, itselleen sekä tiellä liikkuville henkilöille, on ne kaikki välittömästi kaadettava ja tilalle istutettava uudet lehtikuuset. Tien pintaa hoidetaan toistaiseksi entiseen tapaan. Päätös: Keskustelun kuluessa Antti Räsänen teki Ilkka Mertsalmen ja Erkki Syrjäsen kannattamana seuraavan vastaesityksen: Kunnanhallitus päättää käynnistää asemakaavan muuttamisen Kankaantien ympäristössä siten, että tie säilyy entisessä paikassa entisen levyisenä. Tien tulee olla hitaasti liikennöitävä, pyöräilijät ja jalankulkijat korostetusti huomioiva. Lopullinen katusuunnitelma laaditaan uuden asemakaavan vahvistumisen jälkeen. Kiinteistöille vaaraksi olevat puut poistetaan, mikäli ulkopuolinen asiantuntija arvioi niistä aiheutuvan vaaraa. Poistettujen puiden tilalle tulee istuttaa uudet lehtikuuset. Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty pohjaesityksestä poikkeava, kannatettu päätösehdotus, oli asiasta äänestettävä. Hän teki seuraavan esityksen äänestysmenettelyksi: Äänestys suoritetaan nimenhuutoäänestyksenä, jossa ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan esitystä, vastaavat JAA ja ne, jotka kannattavat Räsäsen esitystä, vastaavat EI. Esitys äänestysmenettelyksi hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 7 EI-ääntä (Räsänen, Kaunisto, Aarto, Mertsalmi, Savola, Syrjänen, Vilkman). JAA-ääniä ei annettu. Puheenjohtaja totesi Antti Räsäsen esityksen tulleen kunnanhallituksen päätökseksi äänin 7-0. Kunnanjohtaja Heikki Jaakkola jätti päätökseen eriävän mielipiteensä, jonka perustelut ilmenevät liitteestä 5.

13 245 Khall. 109 Sirkka Hietalan oikaisuvaatimus on liitteenä 2 ja Timo Maarasen asiakumppaneineen tekemä oikaisuvaatimus liitteenä 3. Kunnanjohtaja: Kunnanhallitus päättää hylätä sekä Sirkka Hietalan että Timo Maarasen asiakumppaneineen tekemät oikaisuvaatimukset muilta osin, mutta päättää asettaa päivätyn katusuunnitelman nähtäville, koska ELY-keskus ei ole luopunut vaatimuksestaan periä Padasjoen kunnalta uhkasakkoa, mikäli katusuunnitelmaa ei hyväksytä. Lisäksi kunnanhallitus osoittaa kaavamuutoksen valmistelutyön kaavatoimikunnalle, jonka tehtävänä on tehdä asiasta esitys kunnanhallitukselle. Mahdollisesta kaavamuutoksen toteuttamisesta päätetään erikseen. Päätös: Keskustelun kuluessa Erkki Syrjänen esitti Ilkka Mertsalmen ja Mira Vilkmanin kannattamana, että kunnanhallitus hylkää oikaisuvaatimukset ja päättää pitää :n 101 kohdalla tekemänsä päätöksen voimassa. Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty pohjaesityksestä poikkeava, kannatettu päätösehdotus, oli asiasta äänestettävä. Hän teki seuraavan esityksen äänestysmenettelyksi: Äänestys suoritetaan nimenhuutoäänestyksenä, jossa ne, jotka kannattavat kunnanjohtajan esitystä, vastaavat JAA ja ne, jotka kannattavat Syrjäsen esitystä, vastaavat EI. Esitys äänestysmenettelyksi hyväksyttiin yksimielisesti. Suoritetussa äänestyksessä annettiin 6 EI-ääntä (Räsänen, Kaunisto, Aarto, Mertsalmi, Syrjänen, Vilkman) ja 1 JAA ääni (Savola). Puheenjohtaja totesi Erkki Syrjäsen esityksen tulleen kunnanhallituksen päätökseksi äänin 6-1. Lisäksi kunnanhallitus päätti yksimielisesti saattaa Kirkonkylän pohjoisosan asemakaavan muutostyön valmisteltavaksi erillisellä päätöksellä. Täytäntöönpano: Ote Sirkka Hietalalle Ote Timo Maaraselle Ote tekniselle toimelle

14 246 PADASJOEN KIRKONKYLÄN POHJOISOSAN ASEMAKAAVAN MUUTOKSEN VALMISTELU Khall. 110 Antti Räsänen esitti Mira Vilkmanin ja Ilkka Mertsalmen kannattamana, että kunnanhallitus osoittaa Kirkonkylän pohjoisosan asemakaavan (Kvalt ) muutoksen valmistelutyön kaavatoimikunnalle, jonka tehtävänä on tehdä asiasta esitys kunnanhallitukselle. Mahdollisesta kaavamuutoksen toteuttamisesta päätetään erikseen. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Täytäntöönpano: Ote kaavatoimikunnan puheenjohtaja Antti Räsäselle

15 Kunnanhallitus MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Pykälä Sivu Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät:104, 106, 107, 108, 110 Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 mom. mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: Pykälät: HvalL 3 :n 1 mom. / muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa tehdä muutosta valittamalla. Pykälät ja valituskieltojen perusteet: OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. vaatimus- Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite viranomainen Padasjoen kunnanhallitus ja -aika Kellosalmentie 20 PL 35, PADASJOKI Sähköposti: kirjaamo@padasjoki.fi, Telefax: (03) VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen ja valitusaika Valituskirja Valitusasiakirjojen toimittaminen Valitusaika 14 päivää Pykälät: Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua siitä, kun päätöstä koskeva pöytäkirjanote on lähetetty hänelle kirjeellä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen. Hakemukseen on merkittävä oikaisua vaativan ja kirjelmän laatijan nimi ja kotikunta sekä postiosoite ja puhelinnumero. Oikaisuvaatimuksen on tekijän allekirjoitettava. Oikaisuvaatimukseen on liitettävä: - päätös, johon oikaisua haetaan joko kopiona tai alkuperäisenä. - asiakirjat, joihin vedotaan Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen. Valitusviranomainen, osoite ja postiosoite Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu 1, Hämeenlinna Puhelin: , Telekopio: hameenlinnan.hao@oikeus.fi Kunnallisvalitus, pykälät:109 Valitusviranomainen, osoite ja postiosoite Hallintovalitus, pykälät:105 Muu viranomainen, osoite ja postiosoite Markkinaoikeus, Erottajankatu 1-3, HELSINKI PL 118, HELSINKI Valitusaika 30 päivää Valitusaika 30 päivää julkipanosta Valitusaika 14 päivää Pykälät: Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua siitä, kun päätöstä koskeva pöytäkirjanote on lähetetty hänelle kirjeellä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Valituskirjassa on ilmoitettava - valittajan nimi, ammatti, asuinkunta ja postiosoite - päätös, johon haetaan muutosta - miltä osin päätöksestä valitetaan ja muutos, joka siihen vaaditaan tehtäväksi - muutosvaatimuksen perusteet Valituskirja on valittajan tai valituskirjan muun laatijan omakätisesti allekirjoitettava. Jos ainoastaan laatija on allekirjoittanut valituskirjan, siinä on mainittava myös laatijan ammatti, asuinkunta ja postiosoite. Valituskirjaan on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai viran puolesta oikeaksi todistettuna jäljennöksenä sekä todistus siitä päivästä, josta valitusaika on luettava. Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Valitusasiakirjat voi toimittaa myös: nimi, osoite ja postiosoite Pykälät Liitetään pöytäkirjaan

16 Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie... PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 06. elokuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 103 Kunnanvaltuuston 25.6.2018 pitämän kokouksen päätösten laillisuuden ja

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2017 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2017 Kunnanhallitus PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2017 Kokousaika Maanantai 21. elokuuta 2017 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 129 Vuoden 2018 talousarvion ja vuosien 2018 2020 taloussuunnitelman laadintaohjeet...

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 17 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 17 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 17 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 03. lokakuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 131 Myyntitarjous/ Padasapu Ky... 240 132 Kankaantien lehtikuusien

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00 17.57 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle 2017... 77

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 19 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 19 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 19 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 02. syyskuuta 2019 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 119 Lausunto palvelusopimusasetuksen soveltamisesta ja joukkoliikenteen järjestämistavasta

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 7/2017 Tekninen lautakunta. 42 Pappilanmäen koulun tiivistyskorjausten suunnittelu... 76

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 7/2017 Tekninen lautakunta. 42 Pappilanmäen koulun tiivistyskorjausten suunnittelu... 76 SISÄLLYSLUETTELO 7/2017 Tekninen lautakunta Kokousaika Tiistaina 16.5.2017 klo 17.00 17.42 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosalin kahvio Asiat sivu nro 42 Pappilanmäen koulun tiivistyskorjausten suunnittelu...

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3/ 2015 Kunnanvaltuusto

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3/ 2015 Kunnanvaltuusto PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 3/ 2015 Kunnanvaltuusto Kokousaika Maanantai 27. huhtikuuta 2015 klo 18.00 Kokouspaikka Kuntala, Valtuustosali Asiat 12 Päijät-Hämeen koulutuskonserni-kuntayhtymän perussopimuksen

Lisätiedot

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone

KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 5 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 05. maaliskuuta 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 39 Enni Idin elämästä ja taiteesta julkaistava kirja / lyhytaikaisen lainan

Lisätiedot

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta

382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta PORNAISTEN KUNTA Asialista 18/2017 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Lauantai 7.10.2017 KOKOUSPAIKKA Tallinna, Tallink City hotelli KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 382 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 18 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 17. lokakuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 134 Sijoitustoiminnan raportti 30.9.2016... 246 135 Talousarvion toteutuminen

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2019 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2019 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 6 / 2019 Kunnanhallitus Kokousaika Tiistai 05. maaliskuu 2019 klo 11.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 40 Kunnanjohtajan vaali... 75 41 Visapuiston päärakennuksen remontin rakennustoimikunta...

Lisätiedot

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone

Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone Kokouskutsu / Esityslista Nro 4/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 31.08.2017 Klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2014 Tekninen lautakunta

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2014 Tekninen lautakunta SISÄLLYSLUETTELO 9/2014 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 22.10.2014 klo 17.00 17.55 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 58 Kullasrinteen katusuunnitelma... 96 59 Kankaantien ja Koulukujan

Lisätiedot

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 6/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Maanantai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Maanantai 29.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta Maija-Liisa Pakisjärvi

Lisätiedot

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokousaika Keskiviikko 22.5.2013 klo 9.00 15.30 Kokouspaikka Harjulinna, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 9 Arviointikertomus vuodelta

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 8/2018 Ympäristölautakunta Sivu 116 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Tiistai 18.9.2018 klo 18.30 19.48 Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.2.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31

ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31 ISONKYRÖN KUNTA PÖYTÄKIRJA No 3/2018 Ympäristölautakunta Sivu 31 KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Tiistai 10.4.2018 klo 18.30 19.22 Isonkyrön virastotalo, kunnanhallituksen kokoushuone

Lisätiedot

Sisällys. LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta Poikkeamislupahakemus Teknisen toimen talousraportti

Sisällys. LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta Poikkeamislupahakemus Teknisen toimen talousraportti LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta 30.5.2018 Sisällys Poikkeamislupahakemus... 21 Teknisen toimen talousraportti 18.5.2018... 23 Teknisen johtajan viranhaltijapäätökset ja viranhaltijapäätösten nähtävillä

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 20 / 2018 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 17.joulukuu 2018 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali 156 Luvan myöntäminen kiinteistöhoitajan toimen täyttämiseen... 260 157 Työsuojelupäällikön

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.2.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.5.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 1.3.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 5.5.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30

Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30 Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30 Kokousaika Torstai 13.6.2013 klo 18.00-18.40 Kokouspaikka Teknisen toimiston kokoushuone, Petäjikönkatu 2 Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä,

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.09.2019 klo 14:00-16:35 Paikka Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 22 Kaupungin talouskatsaus 3 23

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.6.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1

KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 Tarkastuslautakunta 2017-2020 AIKA 11.04.2019 klo 16:00-18:19 PAIKKA D 1.7 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 40 Pöytäkirjan tarkastajat

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 2/2008 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.2.2008 KOKOUSAIKA Tiistai 4.3.2008 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 27 Kokouksen

Lisätiedot

3 Heikki Kotivuoren valitus koskien Kopola-Vuorela yksityistien vuosi-kokousta 2016

3 Heikki Kotivuoren valitus koskien Kopola-Vuorela yksityistien vuosi-kokousta 2016 MULTIAN KUNTA Lupa- ja valvontajaosto Lupa- ja valvontajaoston kokous torstaina 06.10.2016 klo 18.28 ASIAT: 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Pöytäkirjan tarkastajien vaali 3 Heikki Kotivuoren

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 8.12.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen Jukka Panu, jäsen Muut osallistujat:

Lisätiedot

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007. Perusturvalautakunta Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 10/2007 Päivämäärä Perusturvalautakunta 27.9.2007 KOKOUSAIKA Tiistai 2.10.2007 klo 18.00 21.00 KOKOUSPAIKKA Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 123 Kokouksen

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 24.01.2017 klo 11:05-11:15 Paikka Kaupungintalo, Vallinkoski (138) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.11.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 21.5.2013 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.4.2014 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.3.2010 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2016 Kunnanhallitus

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2016 Kunnanhallitus SISÄLLYSLUETTELO 13 / 2016 Kunnanhallitus Kokousaika Maanantai 08. elokuuta 2016 klo 15.00 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosali Asiat 106 Kirkonkylän asemakaavan päivittäminen Kankaantien Koulukujan osalta...

Lisätiedot

78 Lausuntopyyntö Kaarinkorven Rujalan Keulainmetsän ranta-asemakaavojen muuttaminen Auttoisten taajamaportit

78 Lausuntopyyntö Kaarinkorven Rujalan Keulainmetsän ranta-asemakaavojen muuttaminen Auttoisten taajamaportit SISÄLLYSLUETTELO 13/2017 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikkona 8.11.2017 klo 17.04 18.05 Kokouspaikka Kuntala, valtuustosalin kahvio Asiat sivu nro 78 Lausuntopyyntö Kaarinkorven Rujalan Keulainmetsän

Lisätiedot

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PADASJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 16.1.2019 KOKOUSAIKA Keskiviikko 16 tammikuuta 2019 klo 17.05 17.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kuntala Kontra Jukka,

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.11.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 27.4.2016 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja poissa vpj. Mäenpää Jonna, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Tarkastuslautakunta 03.05.2017 AIKA 03.05.2017 klo 18:00-20:12 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2017 AIKA 27.04.2017 klo 18:30-21:05 PAIKKA Yleishallinnon kahvihuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 40 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

Kokousaika Keskiviikko klo Pappilanmäen koulun korjausrakentaminen/ suunnitelmien hyväksyminen... 37

Kokousaika Keskiviikko klo Pappilanmäen koulun korjausrakentaminen/ suunnitelmien hyväksyminen... 37 SISÄLLYSLUETTELO 4/2014 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 21.5.2014 klo 17.00 17.20 Kokouspaikka Pappilanmäen koulu Asiat sivu nro 22 Pappilanmäen koulun korjausrakentaminen/ suunnitelmien hyväksyminen...

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta Sisällys

LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta Sisällys LEMIN KUNTA Tekninen lautakunta 4.1.2018 Sisällys Oikaisuvaatimus Juurela...2 Rakennustarkastajan virka / haastatteluryhmän valinta...3 LEMIN KUNTA Esityslista Sivu 1 Tekninen lautakunta Nro 1/2018 KOKOUSAIKA

Lisätiedot

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti.

Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti. Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/2017 125 mukaisesti. Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon

Lisätiedot

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista:

Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 209 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 309 210

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 6/2018 38 Tarkastuslautakunta Kokousaika 10.09.2018 klo 12:00-12:45 Kokouspaikka Kirjolan koulu, Kirjolankatu 5, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 23 Ajankohtaisasiat

Lisätiedot

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 3/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai 10.4.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs)

Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1. krs) Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2017 1 (9) Tarkastuslautakunta Kokoustiedot Aika tiistai klo 10:00-15:45 Paikka Läsnä Kuopion yliopistollinen sairaala, hallituksen kokoushuone (rak. 10, 1.

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Henkilöstöjaosto 16.05.2017 AIKA 16.05.2017 klo 12:00-13:42 PAIKKA Villa Hakkari KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 32 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 33 PÖYTÄKIRJAN

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna (poissa), tilalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius,

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 2.5.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 6.6.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 4/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai 14.5.2018 klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 24.01.2018 AIKA 24.01.2018 klo 17:00-19:50 PAIKKA Otsonmäen päiväkoti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3

Lisätiedot

1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54

1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen 54 Rakennuslautakunta 16.10.2018 52 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 5 / 2018 Kokousaika 16.10.2018 klo 15.00 15.35 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone. ASIAT 1. 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/

IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/ IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 5/2017 125 Kaupunginhallitus Aika 20.02.2017 klo 18:19-18:25 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone 138 Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 51 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti

Mervi Niemelä. Marika Niittykoski, Jouko Savikoski, Marko Törmälehto, LAILLISUUS JA Vapaa-aikatoiminnan lautakunta totesi kokouksen laillisesti HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 5/2009 32 KOKOUSAIKA Tiistai 27.10. 2009 klo 14-14.20 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1

PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 PELKOSENNIEMEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2018 1 Tarkastuslautakunta 15.01.2018 AIKA 15.01.2018 klo 12:00-15:00 PAIKKA Sodankyläntie 1 A KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 1 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen.

1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjan tarkastajien valitseminen Työjärjestyksen hyväksyminen. Rakennuslautakunta 18.5.2016 41 SISÄLLYSLUETTELO Pöytäkirja 3 / 2016 Kokousaika 18.5.2016 klo 15.00 15.30 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen huone ASIAT 1. 27 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

Lisätiedot

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone

MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 1/2015 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone AIKA 12.3.2015 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna poissa, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen

Lisätiedot

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone

PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/ Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT. Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone PYHÄJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Tarkastuslautakunta KOKOUSTIEDOT Aika 15.04.2015 klo 09:00-11:30 Paikka Kunnantalo, kunnanhallituksen kokoushuone OSALLISTUJAT Läsnä Mattila Olli puheenjohtaja Koivusipilä

Lisätiedot

Kunnantoimisto Kemiö, 26.2.2010

Kunnantoimisto Kemiö, 26.2.2010 1/2010 PÖYTÄKIRJA 1 Kokousaika: Tiistaina klo 15.30-16.45 Kokouspaikka: Vretaantie 19 Päättäjät: Lars Nummelin Jörgen Törnqvist Merja Juvonen Kia Lundqvist Jari Lehtivaara Tomas Stenström puheenjohtaja

Lisätiedot

Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/ Asia Sivu

Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/ Asia Sivu Parikkalan kunta Pöytäkirja 4/2017 28 Tarkastuslautakunta Kokousaika 30.08.2017 klo 07:00-08:50 Kokouspaikka Kirjolan koulu,neuvotteluhuone, Kirjolankatu 5, 59100 Parikkala Käsitellyt asiat Asia Sivu 15

Lisätiedot

MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/ klo Marttilan kunnanvirasto, kokoustila

MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/ klo Marttilan kunnanvirasto, kokoustila MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2016 10 Rakennuslautakunta 25.04.2016 KOKOUSAIKA 25.04.2016 klo 18.00 18.21 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Marttilan kunnanvirasto, kokoustila Jäsen Varajäsen

Lisätiedot

Kunnanhallitus. 122 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen

Kunnanhallitus. 122 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen PORNAISTEN KUNTA Asialista 6/2011 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA KOKOUSPAIKKA Maanantai 28.3.2011 kunnanvaltuuston kokouksen jälkeen Kunnanvirasto KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu 122 Kokouksen laillisuuden

Lisätiedot

Keskiviikko klo 12.00

Keskiviikko klo 12.00 PELLON KUNTA KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 3/2019 Kokousaika Kokouspaikka Käsitellyt asiat Asia no Keskiviikko klo 12.00 Kunnanvirasto Valtuustosali 1 Järjestäytyminen 2 Kuulemiset 3 Muut asiat Kokouksen tarkastettu

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Tarkastuslautakunta 11.04.2018 AIKA 11.04.2018 klo 17:06-21:00 PAIKKA Hallinnon kokoushuone, 2 krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.3.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Mervi Niemelä. Simo Saastamoinen, Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen Marko Törmälehto, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä. Simo Saastamoinen, Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen Marko Törmälehto, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 4/2011 24 KOKOUSAIKA Keskiviikko 31.8. 2011 klo 14-15.30 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2015 1 Tarkastuslautakunta 28.04.2015 AIKA 28.04.2015 klo 15:15-18:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone Pinsetti KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 23 KOKOUKSEN LAILLISUUS

Lisätiedot

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja

Mervi Niemelä, Simo Saastamoinen. Marko Törmälehto. Marika Niittykoski, jäsen Jouko Savikoski, jäsen kaupunginhallituksen edustaja HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 4/2010 16 KOKOUSAIKA Keskiviikko 9.6.2010 klo 14-14.25 KOKOUSPAIKKA Liikuntatoimisto, Haapaveden Uimahalli, Urheilutie 56, Haapavesi

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.2.2015 klo 15:00 16:46 Paikka Ulvilan kaupungintalo, kokoustila K1-K2 Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 5 6 7 Teknisen toimen taloudellisten

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 7/2015 Tekninen lautakunta

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 7/2015 Tekninen lautakunta SISÄLLYSLUETTELO 7/2015 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 30.9.2015 klo 17.00 18.24 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 39 Ilmoilan alueen teiden korjausrakentaminen/ katusuunnitelma/rakennussuunnitelma...

Lisätiedot

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/

ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ ASKOLAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 21 Elinkeinotoimikunta 27.11.2017 AIKA 17:00-19:30 PAIKKA Askolan kunnanvirasto KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 11 TYÖJÄRJESTYKSEN HYVÄKSYMINEN 23 12 ELINKEINOTOIMEN NEUVONTAPALVELUJA

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/ Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 6/2016 78 Kulttuurilautakunta Aika 30.08.2016 klo 18:00-18:44 Paikka Pääkirjasto Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 50 Kulttuurilautakunnan talousarvion toteutumisvertailu tammi-kesäkuulta

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019 PELLON KUNTA KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 2/2019 Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko. klo 9.00 Kunnanvirasto Käsitellyt asiat Asia no 1 Järjestäytyminen 2 Kuulemiset 3 Muut asiat Kokouksen tarkastettu pöytäkirja,

Lisätiedot

Kuntala Kontra Jukka, pj Koskela Pekka Pykälistö Kirsi Siljander Ilpo Ojala Niina Hopeela-Juvonen Leena

Kuntala Kontra Jukka, pj Koskela Pekka Pykälistö Kirsi Siljander Ilpo Ojala Niina Hopeela-Juvonen Leena PADASJOEN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3.4.2019 KOKOUSAIKA Keskiviikko 3 huhtikuuta 2019 klo 17.35 18.10 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana) Kuntala Kontra Jukka,

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1

LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 07.05.2015 AIKA 07.05.2015 klo 15:35-20:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 4/2019

KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 4/2019 PELLON KUNTA KOKOUSKUTSU / ASIALISTA 4/2019 Kokousaika Tiistai. klo 9.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto, kokoushuone 2 Käsitellyt asiat Asia no 1 Järjestäytyminen 2 Kuulemiset 3 Tytäryhteisön sisäinen valvonta

Lisätiedot

Rakennetun ympäristön katselmus, jonka jälkeen kokous jatkuu kunnanvirastolla, Rakennuslautakunnan katselmus taajama-alueella (ml Urmaslahti)

Rakennetun ympäristön katselmus, jonka jälkeen kokous jatkuu kunnanvirastolla, Rakennuslautakunnan katselmus taajama-alueella (ml Urmaslahti) Rakennuslautakunta 22.5.2018 1 KOKOUSKUTSU Esityslista 3 / 2018 Kokousaika 22.5.2018 klo 15.00 Kokouspaikka Rakennetun ympäristön katselmus, jonka jälkeen kokous jatkuu kunnanvirastolla, kunnanhallituksen

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat

YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 Kokousaika 26.8.2010 klo 18.30-18.55 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

Lisätiedot

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1

Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Savitaipaleen kunta Pöytäkirja 2/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika Paikka 28.03.2019 klo 15:00-17:00 Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Kokous todettiin

Lisätiedot

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1

LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1 LEMIN KUNTA Pöytäkirja Sivu 1 Tekninen lautakunta Nro 1/2017 KOKOUSAIKA Torstaina 2.2.2017 klo 17 17.40 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (Ja merkintä siitä, kuka toimii puheenjohtajana) Kunnantalon

Lisätiedot

Konneveden kunta Pöytäkirja YMP 1/2018 Sivu 1 (5) Ympäristölautakunta. Kunnanhallituksen huone. Kh:n pj. Mehto Antti - Kh:n edustaja Kakko Matti -

Konneveden kunta Pöytäkirja YMP 1/2018 Sivu 1 (5) Ympäristölautakunta. Kunnanhallituksen huone. Kh:n pj. Mehto Antti - Kh:n edustaja Kakko Matti - Konneveden kunta Pöytäkirja YMP 1/2018 Sivu 1 (5) Ympäristölautakunta KOKOUSAIKA Päivä: 07.02.2018 Kello: 16:00-16.20 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄ- SENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)

Lisätiedot

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteerii

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteerii Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 3/2018 1 Tarkastuslautakunta 13.03.2018 Aika 13.03.2018 klo 09:00-12:17 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, neuvottelutila Isoneuvos

Lisätiedot

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri

Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 11/2017 1 Tarkastuslautakunta 20.12.2017 Aika 20.12.2017 klo 09:03-10:57 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, neuvottelutila Isoneuvos

Lisätiedot

Aika Maanantai klo 15:04 Keskiviikko klo 22:00

Aika Maanantai klo 15:04 Keskiviikko klo 22:00 SALON SEUDUN KOULUTUS- PÖYTÄKIRJA Hallitus 12/2017 Kokoustiedot Aika Maanantai 28.8.2017 klo 15:04 Keskiviikko 30.8.2017 klo 22:00 Paikka Sähköpostikokous Käsiteltävät asiat: 116 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA

Lisätiedot

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8)

ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8) ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 (8) Tarkastuslautakunta 21.05.2018 AIKA 21.05.2018 klo 15:00-18:00 PAIKKA Alavieskan kunnantalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Laillisuus ja päätösvaltaisuus

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6/2016 Tekninen lautakunta

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 6/2016 Tekninen lautakunta SISÄLLYSLUETTELO 6/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.00 17.30 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 28 Sataman aallonmurtajan sivukiinnityspaikka... 46 29 Terveyskeskuksen

Lisätiedot

Aksels Tuulikki Jäsen

Aksels Tuulikki Jäsen PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 11 Tarkastuslautakunta 2009-2012 AIKA 29.04.2013 klo 14:00-15:00 PAIKKA Pyhtään kirjasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Saarinen Sami Varapuheenjohtaja Aksels Tuulikki

Lisätiedot

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1

Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1 Rautavaaran kunta Pöytäkirja 6/2017 1 10.04.2017 Aika 10.04.2017 klo 09:00-09:20 Paikka Valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 32 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 33 Pöytäkirjan tarkastajien

Lisätiedot

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/

Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2016 50 Vapaa-aikalautakunta Aika 17.11.2016 klo 17:00-18:50 Paikka Kaupungintalo, kokoushuone K1-2 Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 27 Tutustuminen Ulvilan liikuntapalveluihin

Lisätiedot

PELLON KUNTA 1/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA

PELLON KUNTA 1/2018 Tarkastuslautakunta AIKA Tiistai klo Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA AIKA Tiistai klo 9.00 PAIKKA Pellon kunnanvirasto, valtuustosali TARKASTUSLAUTA- KUNTA MUUT OSALLISTUJAT Yliviivattu=pois Varsinainen jäsen Jari Vanha pj. Johannes Juuso vpj. Marja-Leena Kyrö Janne Ranta

Lisätiedot

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 5/2014 Tekninen lautakunta. Kokousaika Maanantai klo sivu nro. Asiat

PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 5/2014 Tekninen lautakunta. Kokousaika Maanantai klo sivu nro. Asiat SISÄLLYSLUETTELO 5/2014 Tekninen lautakunta Kokousaika Maanantai 23.6.2014 klo 16.00 16.30 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 29 Tietyöryhmän esitys vuoden 2014 kohteista/ Sirkka Hietalan

Lisätiedot