Tukiohjelman tarkemmasta rakenteesta ja ehdoista Suomessa säädetään kansallisella valtioneuvoston asetuksella.

Save this PDF as:
Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tukiohjelman tarkemmasta rakenteesta ja ehdoista Suomessa säädetään kansallisella valtioneuvoston asetuksella."

Transkriptio

1 LIITE 1 Ilmoitus komission delegoidun asetuksen (EU) 2016/1613 perusteella maidontuottajille maksettavasta poikkeuksellisesta mukautustuesta ja sen lisätuesta Suomessa Maa- ja metsätalousministeriö

2 1. Yleistä Heinäkuussa 2016 Euroopan komissio esitteli maatalouden ja erityisesti kotieläintalouden vaikeaa taloudellista asemaa helpottavan kriisipaketin, jonka pääosia ovat maidontuotannon vähentämistuki ja kotieläintalouden poikkeuksellinen mukautustuki. Kummankin toimenpiteen tavoitteena on markkinoiden vakauttaminen ja erityisesti tuotannon väliaikainen ja vapaaehtoinen vähentäminen. Toimenpiteitä koskevat komission delegoidut asetukset annettiin syyskuun alussa, ja ne pohjautuvat Euroopan unionin yhteisestä maataloustuotteiden markkinajärjestelystä annetun parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) 1308/ artiklaan ( Markkinahäiriöiden vastaiset toimenpiteet ). Tällä tukiohjelmailmoituksella Suomi ilmoittaa Euroopan komissiolle, miten kotieläintalouden poikkeuksellinen mukautustuki ja sen kansallisesti rahoitettava lisätuki toimeenpannaan Suomessa. Kotieläintalouden poikkeuksellinen mukautustuki perustuu Euroopan komission 8 päivänä syyskuuta 2016 poikkeuksellisesta mukautustuesta maidontuottajille ja muiden kotieläintuotantoalojen viljelijöille annettuun komission delegoituun asetukseen (EU) 2016/1613, jäljempänä komission asetus. Komission asetuksen 1 artiklan mukaan jäsenvaltiot voivat maksaa poikkeuksellista mukautustukea maidontuottajille ja/tai naudan- ja vasikanlihan, sian-, lampaan- sekä vuohenlihan tuottajille yhteensä 350 miljoonaa euroa, josta Suomen osuus on euroa. Komission asetuksen 1 artiklan toisen alakohdan mukaan tuki on jaettava puolueettomia ja syrjimättömiä perusteita noudattaen siten, että tuki ei aiheuta kilpailun vääristymistä. Tuen tavoitteena on vähentää markkinahäiriöistä edellä mainituille kotieläintalouden tuottajille aiheutuvia taloudellisia haittoja. Tuki on maksettava komission asetuksen 1 artiklan 1 kohdan viidennen alakohdan mukaan viimeistään 30 päivänä syyskuuta Komission asetuksen 2 artiklan mukaan jäsenvaltio voi myös myöntää kansallisesti rahoitettavaa, Euroopan unionin rahoitusta täydentävää lisätukea, jonka määrä voi olla enintään 100 prosenttia poikkeuksellisen mukautustuen määrästä. Myös lisätuki on jaettava puolueettomia ja syrjimättömiä perusteita noudattaen siten, että tuki ei aiheuta kilpailun vääristymistä. Poikkeuksellisen mukautustuen ja lisätuen myöntämisperusteet on ilmoitettava komission asetuksen 3 artiklan a alakohdan mukaan Euroopan komissiolle viipymättä ja viimeistään 30 päivänä marraskuuta Tukiohjelman tarkemmasta rakenteesta ja ehdoista Suomessa säädetään kansallisella valtioneuvoston asetuksella. 2. Tukiohjelman sisältö ja perustelut Ohjelman keskeisenä tavoitteena on saada aikaan hallinnollisesti mahdollisimman tehokkaalla väliaikaisella tukiohjelmalla mahdollisimman paljon vaikuttavuutta vaikeassa markkinatilanteessa. Suomessa kotieläintalouden poikkeuksellinen mukautustuki ja sen lisätuki maksetaan tästä syystä kokonaisuudessaan maidontuottajille. Maidontuotantoon on kohdistunut maailmanlaajuisesta kysynnän ja tuotannon epätasapainosta johtuvia markkinahäiriöitä. Maidon ja maitotuotteiden markkinatilanteeseen on Suomessa vaikuttanut merkittävällä tavalla myös Venäjän asettama Euroopan unionin maataloustuotteiden tuontikielto. Markkinahäiriöt ovat heikentäneet merkittävästi maitotilojen maksuvalmiutta ja kannattavuutta. 2

3 Markkinahäiriöistä aiheutuvien taloudellisten haittojen vähentämiseksi maidontuottajille maksetaan Euroopan unionin varoista kokonaan rahoitettavaa poikkeuksellista mukautustukea, jonka määrä Suomelle on komission asetuksen liitteen mukaisesti enintään euroa. Lisäksi maidontuottajille maksetaan Euroopan unionin rahoituksen täydennyksenä enintään 7,5 miljoonaa euroa kansallisesti rahoitettavaa lisätukea. Komission asetuksen 1 artiklan 1 kohdan kolmannen alakohdan mukaan jäsenvaltio voi maksaa tukea maidontuottajille, jotka sitoutuvat yhteen tai useampaan toiminnoista, joilla pyritään edistämään tilan taloudellista kestävyyttä ja markkinoiden vakauttamista. Nämä eri toiminnot ovat: a) tuotannon vähentäminen määrällä, joka ylittää komission delegoidussa asetuksessa (EU) 2016/ säädetyn määrän, tai tuotannon säilyttäminen entisellä tasolla, b) pienimuotoinen viljely, c) laajaperäisten tuotantomenetelmien noudattaminen, d) ympäristö- ja ilmastoystävällisten tuotantomenetelmien noudattaminen, e) yhteistyöhankkeiden täytäntöönpano, f) laadun ja lisäarvon parantamiseen tähtäävien laatujärjestelmien tai hankkeiden toteuttaminen, g) rahoitus- ja riskinhallintavälineisiin liittyvä koulutus. Tuen maksun perusteena Suomessa on edellä listatuista toiminnoista kohdan a) alkuosa eli maidontuotannon vähentäminen. Tukiohjelma kannustaa poikkeuksellisena markkinatoimenpiteenä maidontuotannon väliaikaiseen vähentämiseen. Siten ohjelmalla helpotetaan vaikeaa markkinatilannetta ja parannetaan ensisijaisesti tuotantoaan jatkavien ja kehittävien maitotilojen taloudellista asemaa. Poikkeuksellista mukautustukea ja sen lisätukea maksetaan maidontuottajalle, jonka markkinointiin ostettu ja hyväksytty lehmänmaitomäärä on vähentämisjaksolla 1 päivästä tammikuuta 31 päivään toukokuuta vuonna 2017 vähintään 3 prosenttia pienempi kuin viitejaksolla 1 päivästä tammikuuta 31 päivään toukokuuta Vähentämisjakson ja viitejakson aikana tilalla käytetty maito tai suoramyyntiin toimitettu maito eivät kuulu tukijärjestelmän piiriin, koska tuen ensisijaisena tarkoituksena on tasapainottaa meijerimaidon vaikeaa markkinatilannetta. Tuki on haettavissa loppuvuoden 2016 aikana, ennen vähentämisjakson alkua 1 päivänä tammikuuta Hakija ilmoittaa hakemuksessaan arvioidun vähennysmääränsä, jota suuremmalle määrälle tukea ei makseta. Tuenhakijalle voidaan myöntää tukea maidontuotannon vähentämisestä, joka on enintään 30 prosenttia tuenhakijan viitejaksolla tuottaman markkinointiin ostetun ja hyväksytyn lehmänmaidon kokonaismäärästä. Tuettavalle vähentämismäärälle asetetaan yläraja, jotta tuki ei painottuisi tuotannosta kokonaan luopuville. Lisäksi edellytetään, että tuensaaja on toimittanut maitoa ensiostajalle tammikuussa 2017, jotta tukea ei ohjaudu jo ennen vähentämisjaksoa muista syistä tuotantonsa lopettaneille tuottajille. Tukea myönnetään yhteensä enintään 30 senttiä litralta sen lehmänmaitomäärän osalta, joka vastaa viitejaksolla ja vähentämisjaksolla markkinointiin ostettujen ja hyväksyttyjen maitomäärien välistä erotusta. Tuki kannustaa tällöin tuottajia osallistumaan maidontuotannon vähentämiseen ja lisää tuen 1 Komission delegoitu asetus (EU) 2016/1612, annettu 8 päivänä syyskuuta 2016, tuen myöntämisestä maidontuotannon vähentämiseksi 3

4 vaikuttavuutta, mutta tuki ei ole ylikompensoiva. Tukitaso on alempi kuin ne tuotantokustannukset, joita tuottajille joka tapauksessa kohdistuu, vaikka tuotantomäärä väliaikaisesti pieneneekin. Luonnonvarakeskuksen maatalouden kannattavuuskirjanpitotietojen perusteella maidon tuotantokustannukset, kun muuttuvia kustannuksia ei oteta huomioon, olivat Suomessa vuosina keskimäärin selvästi yli 30 senttiä litralta. Euroopan unionin maatilayritysten kirjanpidon tietoverkon (FADN) vuoden 2013 Maitotilaraportti osoittaa myös Suomen korkean kustannustason. Maitotilaraportin mukaan tuotantokustannus ilman muuttuvia kustannuksia ylitti selvästi 30 senttiä maitolitraa kohden. Kansallisesti rahoitettavan lisätuen osuus tuen kokonaismäärästä on enintään puolet ja siten lisätuen tukitaso on enintään 15 senttiä litralta. Lisätuki täydentää suoraan Euroopan unionin rahoittamaa mukautustuen osuutta yhtenäisten tukiehtojen mukaisesti. Poikkeuksellista mukautustukea ja sen lisätukea voidaan myöntää enintään 50 miljoonan litran suuruiselle vähentämismäärälle. Jos vähennyslitroja kertyy tukiohjelmaan vähentämisjakson kuluessa yhteensä enemmän kuin 50 miljoonaa litraa, pienennetään tuettavaa tuotannon vähennysmäärää rajan ylitystä vastaavassa suhteessa ykköstä pienemmällä kertoimella. Jos kerrointa tarvitaan, sen suuruus vahvistetaan vähentämisjakson jälkeen. Jokainen vähentämislitra tilatasolla ja koko maan tasolla kerrotaan samalla kertoimella ennen tuen maksamista tuensaajille. Syys- ja lokakuussa 2016 haettavana oli tuen myöntämisestä maidontuotannon vähentämiseksi annetun komission delegoidun asetuksen (EU) 2016/1612 perusteella myönnettävä vähentämistuki, jonka toteutus vastaa monilta osin maidontuottajille maksettavan poikkeuksellisen mukautustuen rakennetta. Vähentämistukea haki Suomessa ensimmäisessä haussa runsaat maidontuottajaa, jotka ilmoittivat vähentävänsä tuotantoaan loka-joulukuun 2016 aikana yhteensä noin 14 miljoonalla litralla vuotta aiempaan viitejaksoon verrattuna. Toisessa eli viimeisessä haussa tukea haki runsaat 100 tuottajaa, joiden ilmoittama tuen vähennysmäärä marras-tammikuulle oli yhteensä runsaat 1,5 miljoonaa litraa. Vähentämistuen hakeminen ei rajoita tuottajien mahdollisuuksia osallistua mukautustukiohjelmaan. Vastaavasti mukautustukea ja sen lisätukea voi hakea, vaikka vähentämistukeen ei olisikaan osallistunut. Mukautustuen ohjelma on maidontuotannon vähentämistukea kattavammaksi ja Suomessa vaikuttavammaksi valmisteltu markkinatoimenpide, joka kohdistuu eri ajanjaksoon kuin jo haettu vähentämistuki. 3. Yhteenveto niistä Suomen tukiohjelman tiedoista, jotka on ilmoitettava Euroopan komissiolle viimeistään komission delegoidun asetuksen (EU) 2016/ artiklan mukaisesti i) Kuvaus toteutettavista konkreettisista toimenpiteistä : Tuki maksetaan Suomessa kokonaisuudessaan maidontuottajille. Tuki on haettavissa loppuvuoden 2016 aikana, ennen vähentämisjakson alkua Hakija ilmoittaa hakemuksessaan arvioidun vähennysmääränsä, jota suuremmalle määrälle tukea ei makseta. Maidontuotannon vähentämisjakso on ja viitejaksona on vuotta aiempi ajanjakso eli Tuki maksetaan viitejakson ja vähentämisjakson maitomäärien väliselle erotukselle eli toteutuneelle tuotannon vähentämismäärälle vähentämisjakson jälkeen. 4

5 Tuotantoa on vähennettävä vähentämisjakson aikana vähintään 3 prosenttia viitejakson tuotantomäärään verrattuna, mutta tukea maksetaan enintään 30 prosentin osuudelle viitejakson tuotannosta. Vähentämisjakson ja viitejakson aikana tilalla käytetty maito tai suoramyyntiin toimitettu maito eivät kuulu tukijärjestelmän piiriin, koska tuen ensisijaisena tarkoituksena on tasapainottaa meijerimaidon vaikeaa markkinatilannetta. Tukikelpoisen hakijan tulee toimittaa maitoa meijeriin vielä tammikuussa Tukea maksetaan yhteensä enintään 15 miljoonaa euroa enintään 50 miljoonalle litralle, ja maksettava tukitaso on enintään 30 senttiä vähentämislitralta. Jos vähentämismäärää kertyy enemmän kuin 50 miljoonaa litraa, tukikelpoista määrää rajoitetaan ylitystä vastaavassa suhteessa ykköstä pienemmällä kertoimella. ii) Tuen myöntämismenetelmien määrittelemiseksi käytetyt puolueettomat perusteet ja tarvittaessa muiden kotieläintuotantoalojen kuin maitoalan tukemiseen sovellettavat periaatteet : Tuki maksetaan Suomessa kokonaisuudessaan suoraan maidontuottajille eli komission asetuksen mukaisesti tuen taloudellinen hyöty siirtyy täysimääräisenä maidontuottajille. Järjestelmään voivat osallistua kaikki maidontuottajat, jotka vähentävät maidontuotantoaan tukiohjelman ehtojen mukaisesti. Tukiohjelma edistää maitosektorin taloudellista kestävyyttä ja markkinoiden vakauttamista asetuksessa edellytetyllä tavalla. iii) Toimenpiteiden suunnitellut vaikutukset markkinoiden vakauttamiseksi : Tuella edistetään väliaikaista maidontuotannon vähentämistä ja siten maitomarkkinoiden tasapainottumista Euroopan yleisessä ylitarjontatilanteessa. Tuotannon väliaikainen vähentäminen tuen avulla edistää hintasuhteiden paranemista ja maidontuotannon kannattavuuden vahvistumista jatkossa myös Suomessa. iv) Toteutetut toimenpiteet, joilla todetaan suunniteltujen vaikutusten toteutuminen : Tuen vaikutuksia markkinoiden vakauttamiseen seurataan ja arvioidaan hintasuhteiden ja tuotantomäärien kehityksen perusteella. Seurannassa hyödynnetään maitomarkkinoiden kansallista ja Euroopan unionin tason tilastointiaineistoa sekä kansallista maitorekisteriä, joka sisältää tarkat ja kuukausittain päivittyvät tiedot meijerimaidon tuotannosta. v) Toimenpiteet kilpailun vääristymisen estämiseksi : Tukiohjelmaan voivat osallistua Suomessa kaikki maidontuottajat, jotka vähentävät tuotantoaan tukiohjelman ehtojen mukaisesti. Tukea maksetaan enintään 30 prosentin osuudelle viitejakson tuotannosta, jotta tuki ei painottuisi tuotannosta kokonaan luopuville maidontuottajille. Tukiohjelman keskeisenä tavoitteena on maitomarkkinoiden väliaikainen vakauttaminen. Jotta jo ennen vähentämisjaksoa tuotantonsa muista syistä lopettaneet tilat eivät perusteetta hyötyisi tukiohjelmasta, on tukikelpoisen hakijan toimitettava maitoa ensiostajalle vielä tammikuussa vi) Komission asetuksen 2 artiklan nojalla myönnetyn lisätuen taso : 5

6 Lisätukea maksetaan enintään puolet koko tukimäärästä ja enintään 15 senttiä vähennyslitralta, kun vähennyslitraa kohti maksettava tukimäärä on yhteensä enintään 30 senttiä litralta. Lisätuki täydentää suoraan Euroopan unionin rahoittamaa mukautustuen osuutta yhtenäisten tukiehtojen mukaisesti. 6

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 7.11.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS POIKKEUKSELLISESTA MUKAUTUSTUESTA JA SEN LISÄTUESTA MAIDONTUOTTAJILLE VUONNA 2016 1.

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI POIKKEUK SELLISESTA MUKAUTUSTUESTA JA SEN LISÄTUESTA MAIDONTUOTTAJILLE VUONNA 2016

LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI POIKKEUK SELLISESTA MUKAUTUSTUESTA JA SEN LISÄTUESTA MAIDONTUOTTAJILLE VUONNA 2016 LAUSUNTOPYYNTÖ 223839 1(2) 18.10.2016 1613/01.02/2016 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI POIKKEUK SELLISESTA MUKAUTUSTUESTA JA SEN LISÄTUESTA MAIDONTUOTTAJILLE VUONNA

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 is m m m.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 234435 1(2) 24.4.2017 849/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI POIKKEUK SELLISESTA MUKAUTUSTUESTA JA SEN LISÄTUESTA MAIDONTUOTTAJILLE

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.9.2015 C(2015) 6257 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 17.9.2015, maito- ja maitotuotealan tilapäisistä poikkeustoimenpiteistä voin ja rasvattoman maitojauheen

Lisätiedot

Varainhoito-osasto Tukien maksatusyksikkö 918/ /2016

Varainhoito-osasto Tukien maksatusyksikkö 918/ /2016 Varainhoito-osasto 30.5.2016 Tukien maksatusyksikkö 918/03.03.00/2016 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Sianlihantuottajille ja maidontuottajille vuonna 2015

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 4.9.2014 C(2014) 6326 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 4.9.2014, maito- ja maitotuotealan tilapäisistä poikkeustoimenpiteistä voin ja rasvattoman maitojauheen

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2018 C(2018) 4838 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 30.7.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

(6) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat Euroopan meri- ja kalatalousrahaston komitean lausunnon mukaiset,

(6) Tässä asetuksessa säädetyt toimenpiteet ovat Euroopan meri- ja kalatalousrahaston komitean lausunnon mukaiset, 9.5.2017 L 119/7 KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2017/788, annettu 8 päivänä toukokuuta 2017, meri- ja kalatalousrahastosta annetun asetuksen (EU) N:o 508/2014 nojalla annettavista säännöistä, jotka

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 6-7/2017

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 6-7/2017 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.7.2017 COM(2017) 409 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan maatalouden tukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 6-7/2017 FI FI SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Varainhoito-osasto Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3638/54/2014 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Vuoden 2014 täydentävien ehtojen tilaneuvontatuen (1990) ensimmäisen hakukerran maksaminen Liitteenä

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 6947 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 6947 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 16. lokakuuta 2015 (OR. en) 13147/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 15. lokakuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: AGRI 530 AGRIFIN 90 AGRIORG 77 DELACT 142 Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 14. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0111 (NLE) 7801/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AGRI 177 AGRIN 34 AGRIORG 28 NEUVOSTON ASETUS maataloustuotteiden

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.10.2018 C(2018) 7044 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 30.10.2018, Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahaston (maaseuturahasto) tuesta maaseudun kehittämiseen

Lisätiedot

Vuoden 2013 uuhipalkkion ja sen lisäpalkkion käsittelyssä noudatettavista menettelyistä

Vuoden 2013 uuhipalkkion ja sen lisäpalkkion käsittelyssä noudatettavista menettelyistä Varainhoito-osasto 21.11.2013 Tukien maksatusyksikkö Dnro 2456/54/2013 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2013 uuhipalkkion

Lisätiedot

Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3637/54/2014 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3637/54/2014 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 30.5.2014 Dnro 3637/54/2014 Tukien maksatusyksikkö ELY-keskukset Vuoden 2014 maatalousyrittäjien opintorahaa (2521) koskevien hakemusten käsittelyssä noudatettavista menettelyistä Liitteenä

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus NEUVOSTON ASETUS. viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 20.6.2001 KOM(2001) 332 lopullinen 2001/0132 (CNS) Ehdotus NEUVOSTON ASETUS viinin yhteisestä markkinajärjestelystä annetun asetuksen (EY) N:o 1493/1999 muuttamisesta

Lisätiedot

02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta. Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä euroa.

02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta. Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä euroa. 02. Maaseudun kehittämiseen saatavat tulot EU.dta Momentille arvioidaan kertyvän lisäystä 65 000 000 euroa. Selvitysosa: Lisäys johtuu ohjelmakauden 2014 2020 maatalouden ympäristökorvausten, luonnonmukaisen

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 17.10.2014 C(2014) 7461 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 17.10.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1305/2013 liitteen I sekä Euroopan

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 7. elokuuta 2017 (OR. en) 11629/17 AGRI 415 AGRIFIN 79 FIN 503 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 25. heinäkuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: Euroopan komission

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö

LAUSUNTOPYYNTÖ Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ 260857 Maa- ja metsätalousministeriö 1 (2) Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 5.11.2018 1795/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. maaliskuuta 2017 (OR. en) 6976/17 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 3. maaliskuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: AGRI 119 AGRIFIN 26 AGRIORG 28 DELACT 43 Euroopan

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 11.3.2014 C(2014) 1410 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 11.3.2014, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 1301/2013 täydentämisestä siltä osin

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 11-12/2014

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 11-12/2014 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.1.2015 COM(2015) 19 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan maatalouden tukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 11-12/2014 FI FI SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

Varainhoito-osasto Dnro 1974/22/2012 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto Dnro 1974/22/2012 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 11.12.2012 Dnro 1974/22/2012 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Vuoden 2012 täydentävien ehtojen tilaneuvontatuen (1990) maksaminen, toinen hakukerta Liitteenä

Lisätiedot

ASETUKSET. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen,

ASETUKSET. ottaa huomioon Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen, 25.11.2016 L 319/3 ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/2054, annettu 22 päivänä marraskuuta 2016, asetuksista (EY) N:o 2305/2003, (EY) N:o 969/2006, (EY) N:o 1067/2008 ja täytäntöönpanoasetuksesta

Lisätiedot

Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 talousarvioksi (teemana maataloustulo ja kannattavuus)

Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 talousarvioksi (teemana maataloustulo ja kannattavuus) MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Maatalousneuvos Esa Hiiva Valtiovarainvaliokunnan maatalousjaoston asiantuntijakuuleminen 2.10.2015 Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2016 talousarvioksi (teemana maataloustulo

Lisätiedot

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/ annettu

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/ annettu EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 24.6.2010 KOM(2010)336 lopullinen 2010/0183 (COD) Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EY) N:o xxxx/20010 annettu asetuksen (EY) N:o 1234/2007 (yhteisiä markkinajärjestelyjä

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus yleisen edun kanavien uutis- ja ajankohtaistoiminnan tukemisesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään 27 päivänä heinäkuuta 2001 annetun valtionavustuslain (688/2001) 8

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri Suvi Ruuska MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Muistio Liite 1 Vanhempi hallitussihteeri 25.11.2016 Suvi Ruuska VALTIONEUVOSTON ASETUS VUODELTA 2016 MAKSETTAVISTA LYPSYLEHMÄ-, NAUTA-, LAMMAS- JA VUOHIPALKKIOISTA SEKÄ PELTOKASVIPALKKIOSTA

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.3.2015 COM(2015) 141 final 2015/0070 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS asetuksessa (EU) N:o 1306/2013 säädetyn suorien tukien mukautusasteen vahvistamisesta

Lisätiedot

Varainhoito-osasto Dnro 939/22/2010 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto Dnro 939/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 31.5.2010 Dnro 939/22/2010 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2009 timotein EU:n siementuotannon tuen käsittelyssä

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 11-12/2016

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 11-12/2016 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 8.12.2016 COM(2016) 807 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE maataloustukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 11-12/2016 FI FI SISÄLLYSLUETTELO 1.

Lisätiedot

Varainhoito-osasto Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö

Varainhoito-osasto Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Varainhoito-osasto 21.11.2013 Dnro 2455/54/2013 Tukien maksatusyksikkö Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset ELY-keskukset Ahvenanmaan valtionvirasto Vuoden 2013 valkuais- ja öljykasvipalkkion käsittelyssä

Lisätiedot

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan

Lisätiedot

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala

TEM. Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta. Soveltamisala 1 LUONNOS 13.11.2017 TY TEM Valtioneuvoston asetus kiertotalouden investointi- ja kehittämishankkeisiin myönnettävästä avustuksesta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään valtionavustuslain (688/2001)

Lisätiedot

Laki. maatalouden tukien toimeenpanosta annetun lain muuttamisesta

Laki. maatalouden tukien toimeenpanosta annetun lain muuttamisesta Laki maatalouden tukien toimeenpanosta annetun lain muuttamisesta Eduskunnan päätöksen mukaisesti kumotaan maatalouden tukien toimeenpanosta annetun lain (192/2013) 8 :n 1 momentin 6 kohta, muutetaan 6

Lisätiedot

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ

PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain 6 ja 8 :n muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 251757 1(2) mmm.fi 9.4.2018 730/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menojen kehityksestä. Varojärjestelmä nro 6-7/2015

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. maataloustukirahaston menojen kehityksestä. Varojärjestelmä nro 6-7/2015 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.7.2015 COM(2015) 371 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE maataloustukirahaston menojen kehityksestä Varojärjestelmä nro 6-7/2015 FI FI SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ YLEISKIRJE Nro 57/00 Maatalousosasto MEIJERIMAIDON VIITEMÄÄRIEN JA ERITYISVIITEMÄÄRIEN SIIRTÄMISESTÄ

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ YLEISKIRJE Nro 57/00 Maatalousosasto MEIJERIMAIDON VIITEMÄÄRIEN JA ERITYISVIITEMÄÄRIEN SIIRTÄMISESTÄ MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ YLEISKIRJE Nro 57/00 Maatalousosasto Pvm Dnro 19.5.2000 1890/01/2000 Työvoima- ja elinkeinokeskukset Ahvenanmaan lääninhallitus Valtuutussäännökset: Laki Euroopan yhteisön

Lisätiedot

Eläin- ja erikoistukien muutokset vuonna 2014

Eläin- ja erikoistukien muutokset vuonna 2014 Eläin- ja erikoistukien muutokset vuonna 2014 Maatalousalan De minimis -tuki Maatalousalan De minimis tuesta annettiin uusi asetus 18.12.2013 Komission asetus (EU) N:o 1408/2013, Euroopan unionin toiminnasta

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B7-0080/427. Tarkistus. Britta Reimers ALDE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI B7-0080/427. Tarkistus. Britta Reimers ALDE-ryhmän puolesta 6.3.2013 B7-0080/427 427 Päätös toimielinten välisten neuvottelujen aloittamisesta ja valtuutuksesta neuvotteluihin maataloustuotteiden yhteisestä markkinajärjestelystä (YMJ-asetus) 101 a artikla (uusi)

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 22.6.2011 KOM(2011) 358 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

Muistio EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA

Muistio EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ Vanhempi hallitussihteeri Jukka Ränkimies Muistio 27.3.2018 Liite 1 EHDOTUS VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TEURASRUHOJEN LUOKITTE LUSTA Ruhonluokitusta koskeva lainsäädäntö on

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 26. huhtikuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2015/0296 (CNS) 5931/16 SC 16 ECON 75 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: NEUVOSTON DIREKTIIVI yhteisestä arvonlisäverojärjestelmästä

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 5. kesäkuuta 2015 (OR. en) 9431/15 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 4. kesäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: AGRI 295 AGRISTR 40 AGRIFIN 51 DELACT 57 Euroopan komission

Lisätiedot

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS VUODEN 2006 TILATUEN MAKSATUKSESTA

MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖN ASETUS VUODEN 2006 TILATUEN MAKSATUKSESTA MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ASETUS Nro 89/06 Dnro 4830/01/2006 24.11.2006 Voimassaoloaika 29.11.2006 - toistaiseksi Valtuutussäännökset Laki Euroopan yhteisön yhteisen maatalouspolitiikan täytäntöönpanosta

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. maaliskuuta 2017 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. maaliskuuta 2017 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 27. maaliskuuta 2017 (OR. en) 7620/17 AGRI 158 AGRIFIN 31 FIN 217 SAATE Lähettäjä: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Saapunut: 23.

Lisätiedot

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. Esittelijä: Czesław Adam Siekierski A8-0018/2019

Istuntoasiakirja LISÄYS. mietintöön. Maatalouden ja maaseudun kehittämisen valiokunta. Esittelijä: Czesław Adam Siekierski A8-0018/2019 Euroopan parlamentti 2014-2019 Istuntoasiakirja 28.1.2019 A8-0018/2019/err01 LISÄYS mietintöön ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi asetusten (EU) N:o 1305/2013 ja (EU) N:o 1307/2013

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. syyskuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. syyskuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 11. syyskuuta 2017 (OR. en) 12043/17 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 8. syyskuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: AGRI 465 AGRIFIN 87 AGRIORG 84 DELACT 153 Euroopan

Lisätiedot

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 5.2.2013 COM(2013) 46 final 2013/0026 (NLE) Ehdotus NEUVOSTON DIREKTIIVI Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivin 98/8/EY muuttamisesta jauhetun maissintähkän lisäämiseksi

Lisätiedot

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA

***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA Euroopan parlamentti 2014-2019 Konsolidoitu lainsäädäntöasiakirja 13.6.2017 EP-PE_TC1-COD(2016)0384 ***I EUROOPAN PARLAMENTIN KANTA vahvistettu ensimmäisessä käsittelyssä 13. kesäkuuta 2017 Euroopan parlamentin

Lisätiedot

KOMISSION ASETUS (EU)

KOMISSION ASETUS (EU) FI FI FI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, C Luonnos KOMISSION ASETUS (EU) N:o /.. annettu [ ] päivänä [ ]kuuta [ ], yhteisistä siviili-ilmailua koskevista säännöistä ja Euroopan lentoturvallisuusviraston perustamisesta

Lisätiedot

Ministeriön lausuntopyynnöt liitteineen löytyvät MMM:n internet-sivustolta

Ministeriön lausuntopyynnöt liitteineen löytyvät MMM:n internet-sivustolta Maa- ja metsätalousministeriö Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 2.5.2019 LAUSUNTOPYYNTÖ 269377 730/01.02/2019 1 (2) Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

/01.02/2017

/01.02/2017 A mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 227239 1(2) 1.2.2017 197/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0356/58. Tarkistus. József Nagy, Jeroen Lenaers PPE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI A8-0356/58. Tarkistus. József Nagy, Jeroen Lenaers PPE-ryhmän puolesta 21.11.2018 A8-0356/58 58 1 artikla 2 kohta ii alakohta 27 artikla 1 kohta e alakohta ii) Korvataan 1 kohdan e alakohta seuraavasti: e) tarvittaessa toimenpiteet, jotka muiden jäsenvaltioiden on määrä toteuttaa,

Lisätiedot

Ehdotus. KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o /.. annettu [ ]

Ehdotus. KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o /.. annettu [ ] Ehdotus KOMISSION ASETUKSEKSI (EY) N:o /.. annettu [ ] ilma-alusten ja niihin liittyvien tuotteiden, osien ja laitteiden lentokelpoisuus- ja ympäristöhyväksyntää sekä suunnittelu- ja tuotanto-organisaatioiden

Lisätiedot

LIITE 2 1 (4) MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ SUOMEN TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIOLLE ASETUKSEN (EU) N:O 1307/2013 SOVELTAMISESTA SUOMESSA

LIITE 2 1 (4) MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ SUOMEN TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIOLLE ASETUKSEN (EU) N:O 1307/2013 SOVELTAMISESTA SUOMESSA LIITE 2 1 (4) 1.6.2016 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ SUOMEN TIEDONANTO EUROOPAN KOMISSIOLLE ASETUKSEN (EU) N:O 1307/2013 SOVELTAMISESTA SUOMESSA VUODESTA 2017 ALKAEN TEHTÄVIN MUUTOKSIN 1. Johdanto Tämän

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 COM(2017) 792 final 2017/0350 (COD) Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON DIREKTIIVI direktiivin (EU) 2016/97 muuttamisesta siltä osin kuin on kyse jäsenvaltioiden

Lisätiedot

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS,

EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO. Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, EUROOPAN YHTEISÖJEN KOMISSIO Bryssel 3.4.2008 KOM(2008) 168 lopullinen 2008/0065 (CNS) C6-0175/08 Ehdotus: NEUVOSTON ASETUS, Egeanmeren pienten saarten hyväksi toteutettavista maatalousalan erityistoimenpiteistä

Lisätiedot

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Reinhard Bütikofer Verts/ALE-ryhmän puolesta

FI Moninaisuudessaan yhtenäinen FI. Tarkistus. Reinhard Bütikofer Verts/ALE-ryhmän puolesta 27.6.2018 A8-0037/6 6 6 artikla 4 a kohta (uusi) 4 a. Tukikelpoisia eivät ole tuotteisiin liittyvät toimet, jotka koskevat joukkotuhoaseita ja niihin liittyviä taistelukärkiteknologioita, eivätkä tuotteisiin

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. kesäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. kesäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 17. kesäkuuta 2016 (OR. en) Toimielinten välinen asia: 2016/0181 (NLE) 10166/16 SÄÄDÖKSET JA MUUT VÄLINEET Asia: AGRI 328 AGRIN 68 AGRIORG 51 NEUVOSTON ASETUS maataloustuotteiden

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukijärjestelmän menoista. Varojärjestelmä No 7-8/2014

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukijärjestelmän menoista. Varojärjestelmä No 7-8/2014 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.8.2014 COM(2014) 546 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan maatalouden tukijärjestelmän menoista Varojärjestelmä No 7-8/2014 FI FI SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.11.2018 C(2018) 7778 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 28.11.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 1062/2014 muuttamisesta tiettyjen tehoaineen ja valmisteryhmän

Lisätiedot

Maidon tuotannon tulevaisuuden näkymät. Maitoa lisää markkinoille seminaari, Joensuu Marjukka Manninen

Maidon tuotannon tulevaisuuden näkymät. Maitoa lisää markkinoille seminaari, Joensuu Marjukka Manninen Maidon tuotannon tulevaisuuden näkymät Maitoa lisää markkinoille seminaari, 5.11.2013 Joensuu Marjukka Manninen Esityksestä CAP-uudistuksesta Muuta Brysselistä Markkinakuvioita Maidon pohjoisen tuen mallista

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2016 (OR. en)

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2016 (OR. en) Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 8. heinäkuuta 2016 (OR. en) 10955/16 EF 223 ECON 690 DELACT 144 ILMOITUS: I/A-KOHTA Lähettäjä: Vastaanottaja: Asia: Neuvoston pääsihteeristö Pysyvien edustajien komitea

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. elokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. elokuuta 2015 (OR. en) Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU, johtaja Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 6. elokuuta 2015 (OR. en) 7642/14 COR 2 (fi,fr) SAATE Lähettäjä: Saapunut: 30. heinäkuuta 2015 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Asia: AGRI 204 AGRISTR 15 AGRIORG 39 AGRIFIN

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 27. heinäkuuta 2011 (27.07) (OR. en) 13263/11 CONSOM 133 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 25. heinäkuuta 2011 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Kom:n

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 242844 1(2) mmm.fi 24.10.2017 1726/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUKI- JÄRJESTELMÄN KANSALLISEN VARANNON KÄYTÖSTÄ ANNETUN VALTIONEUVOSTON

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.12.2017 C(2017) 8871 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) /, annettu 20.12.2017, kolmansista maista peräisin olevia perinteisiä elintarvikkeita koskevista hallinnollisista

Lisätiedot

LIITE. ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta. asiakirjaan

LIITE. ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta. asiakirjaan EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 16.12.2015 COM(2015) 661 final ANNEX 1 LIITE ETA:n SEKAKOMITEAN PÄÄTÖS N:o /2015, annettu..., ETA-sopimuksen liitteen XX (Ympäristö) muuttamisesta asiakirjaan Ehdotus neuvoston

Lisätiedot

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET

(Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET 25.6.2018 L 160/1 II (Muut kuin lainsäätämisjärjestyksessä hyväksyttävät säädökset) ASETUKSET KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2018/895, annettu 22 päivänä kesäkuuta 2018, Euroopan kemikaalivirastolle

Lisätiedot

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet

Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Yleishyödyllisten investointien rahoittaminen, ml. laajakaistahankkeet Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus Lokakuu 2018 Yleishyödyllisyys Yleishyödyllistä investointia voidaan tukea, jos siitä saatava hyöty

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) mmm.fi LAUSUNTOPYYNTÖ 233673 1(2) mmm.fi 25.4.2017 872/01.02/2017 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI PERUSTUESTA, VIHERRYTTÄMISTUESTA JA NUOREN VILJELIJÄN TUESTA ANNETUN

Lisätiedot

Valtioneuvoston asetus

Valtioneuvoston asetus Valtioneuvoston asetus vuodelta 2017 maksettavien kansallisten kasvintuotannon tukien ja kotieläintukien valvonnasta Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti säädetään maa- ja puutarhatalouden kansallisista

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.4.2018 C(2018) 2420 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 26.4.2018, delegoidun asetuksen (EU) N:o 907/2014 muuttamisesta maksumääräaikojen noudattamatta jättämisen

Lisätiedot

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 9-10/2014

KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE. Euroopan maatalouden tukirahaston menoista. Varojärjestelmä nro 9-10/2014 EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 28.10.2014 COM(2014) 671 final KOMISSION KERTOMUS EUROOPAN PARLAMENTILLE JA NEUVOSTOLLE Euroopan maatalouden tukirahaston menoista Varojärjestelmä nro 9-10/2014 FI FI SISÄLLYSLUETTELO

Lisätiedot

SISÄLLYS. N:o 794. Valtioneuvoston asetus. maaseutuelinkeinojen rahoituslain voimaantulosta annetun valtioneuvoston asetuksen 1 :n muuttamisesta

SISÄLLYS. N:o 794. Valtioneuvoston asetus. maaseutuelinkeinojen rahoituslain voimaantulosta annetun valtioneuvoston asetuksen 1 :n muuttamisesta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA 2001 Julkaistu Helsingissä 19 päivänä syyskuuta 2001 N:o 794 798 SISÄLLYS N:o Sivu 794 Valtioneuvoston asetus maaseutuelinkeinojen rahoituslain voimaantulosta annetun valtioneuvoston

Lisätiedot

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE

EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO. Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE EUROOPAN UNIONIN NEUVOSTO Bryssel, 6. syyskuuta 2010 (06.09) (OR. en) 12962/10 DENLEG 78 SAATE Lähettäjä: Euroopan komissio Saapunut: 26. elokuuta 2010 Vastaanottaja: Neuvoston pääsihteeristö Asia: Luonnos

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16 L 180/4 FI KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOASETUS (EU) 2016/1083, annettu 5 päivänä heinäkuuta 2016, amiinit, N-C 10-16 reaktiotuotteet kloorietikkahapon kanssa -tehoaineen hyväksymisestä vanhana tehoaineena käytettäväksi

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 30.7.2014 C(2014) 5308 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) N:o /, annettu 30.7.2014, yleisölle suunnattavista tiedotus- ja julkistamistoimenpiteistä sekä tuensaajille suunnattavista

Lisätiedot

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS

Budjettivaliokunta LAUSUNTOLUONNOS Euroopan parlamentti 2014-2019 Budjettivaliokunta 2015/0263(COD) 9.9.2016 LAUSUNTOLUONNOS budjettivaliokunnalta aluekehitysvaliokunnalle ehdotuksesta Euroopan parlamentin ja neuvoston asetukseksi rakenneuudistusten

Lisätiedot

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri

Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) Jeppe TRANHOLM-MIKKELSEN, Euroopan unionin neuvoston pääsihteeri Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 24. elokuuta 2017 (OR. en) 11711/17 AGRI 434 AGRIORG 82 DELACT 143 SAATE Lähettäjä: Saapunut: 21. elokuuta 2017 Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 14.3.2019 C(2019) 2030 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 14.3.2019, Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EU) N:o 305/2011 täydentämisestä vahvistamalla

Lisätiedot

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu ,

KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 12.12.2018 C(2018) 8841 final KOMISSION TÄYTÄNTÖÖNPANOPÄÄTÖS, annettu 12.12.2018, Ruotsin ja Suomen yhteistyöohjelman Interreg V-A Ruotsi-Suomi-Norja (Pohjoinen), johon Norja

Lisätiedot

Usein kysyttyä yhteisölähtöistä paikallista kehittämistä (CLLD) koskeviin hankkeisiin sovellettavista valtiontukisäännöistä

Usein kysyttyä yhteisölähtöistä paikallista kehittämistä (CLLD) koskeviin hankkeisiin sovellettavista valtiontukisäännöistä Usein kysyttyä yhteisölähtöistä paikallista kehittämistä (CLLD) koskeviin hankkeisiin sovellettavista valtiontukisäännöistä 1. Ovatko kalastusalan valtiontukisäännöt muuttuneet kaudella 2014 2020? Tiettyjen

Lisätiedot

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final.

Valtuuskunnille toimitetaan oheisena asiakirja C(2015) 398 final. Euroopan unionin neuvosto Bryssel, 3. helmikuuta 2015 (OR. en) 5861/15 PECHE 42 DELACT 14 SAATE Lähettäjä: Vastaanottaja: Kom:n asiak. nro: Euroopan komission pääsihteerin puolesta Jordi AYET PUIGARNAU,

Lisätiedot

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS

Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 27.4.2010 KOM(2010)182 lopullinen Ehdotus EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON PÄÄTÖS Euroopan globalisaatiorahaston varojen käyttöönotosta talousarviota koskevasta kurinalaisuudesta

Lisätiedot

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu ,

KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu , EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 20.9.2017 C(2017) 6214 final KOMISSION DELEGOITU ASETUS (EU) /, annettu 20.9.2017, asetuksen (EY) N:o 589/2008 muuttamisesta ulkokanojen munien kaupan pitämisen vaatimusten osalta

Lisätiedot

1) VUODELTA 2019 MAKSETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOS TON ASETUKSEN 20 :N MUUTTAMISESTA

1) VUODELTA 2019 MAKSETTAVASTA POHJOISESTA TUESTA ANNETUN VALTIONEUVOS TON ASETUKSEN 20 :N MUUTTAMISESTA Maa- ja metsätalousministeriö LAUSUNTOPYYNTÖ Jord- och skogsbruksministeriet Ministry of Agriculture and Forestry 06.06.2019 1 (2) 901/01.02/2019 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ VALTIONEUVOSTON ASETUSLUONNOKSISTA;

Lisätiedot

LIITE II. Tämän asetuksen edellytysten nojalla poikkeuksen saanutta valtiontukea koskevat tiedot I OSA

LIITE II. Tämän asetuksen edellytysten nojalla poikkeuksen saanutta valtiontukea koskevat tiedot I OSA LIITE II Tämän asetuksen edellytysten nojalla poikkeuksen saanutta valtiontukea koskevat tiedot I OSA Tiedot toimitetaan 11 artiklan mukaisesti käyttäen vakiintunutta komission tietotekniikkasovellusta

Lisätiedot

ESR-hankkeissa Hämeen ELY-keskus

ESR-hankkeissa Hämeen ELY-keskus De minimis ESR-hankkeissa Hämeen ELY-keskus Mitä on de minimis-tuki? De minimis -tuella tarkoitetaan vähämerkityksistä julkista tukea, jonka määrä on maksimissaan 200 000 euroa per yritys nykyisen ja kahden

Lisätiedot

MÄÄRÄYS. Pvm Dnro 3641/54/2014. Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14. Valtuutussäännökset:

MÄÄRÄYS. Pvm Dnro 3641/54/2014. Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14. Valtuutussäännökset: MÄÄRÄYS Pvm 13.6.2014 Dnro 3641/54/2014 Maaseutuviraston määräyskokoelma 43/14 Valtuutussäännökset: Laki maatalouden tukien toimeenpanosta (192/2013) 13 3 mom., 15 2 mom. ja 18 2 mom. Vastaavat EU-säännökset:

Lisätiedot

PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI

PE-CONS 39/1/16 REV 1 FI EUROOPAN UNIONI EUROOPAN PARLAMENTTI NEUVOSTO Strasbourg, 23. marraskuuta 2016 (OR. en) 2016/0193 (COD) LEX 1707 PE-CONS 39/1/16 REV 1 FSTR 63 FC 55 REGIO 79 SOC 560 EMPL 370 BUDGET 26 AGRISTR 51 PECHE

Lisätiedot

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o /

Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 26.5.2010 KOM(2010) 142 lopullinen 2010/0140 (COD) C7-0135/10 Ehdotus: EUROOPAN PARLAMENTIN JA NEUVOSTON ASETUS (EU) N:o / yleisen tullietuusjärjestelmän soveltamisesta 1 päivästä

Lisätiedot

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi

LIITE. asiakirjaan. Ehdotus neuvoston päätökseksi EUROOPAN KOMISSIO Bryssel 3.3.2017 COM(2017) 111 final ANNEX 1 LIITE asiakirjaan Ehdotus neuvoston päätökseksi ETA:n sekakomiteassa Euroopan unionin puolesta esitettävästä kannasta ETAsopimuksen liitteen

Lisätiedot

Muutos Finnvera Oyj:n lainaohjelmaan maataloustuotteiden jalostukseen ja markkinointiin

Muutos Finnvera Oyj:n lainaohjelmaan maataloustuotteiden jalostukseen ja markkinointiin EUROOPAN KOMISSIO Bryssel, 01-03-2004 C(2004) 704 Asia: Valtiontuki/Suomi - Tuki nro N 635/2003 - Muutos Finnvera Oyj:n lainaohjelmaan maataloustuotteiden jalostukseen ja markkinointiin Herra ulkoministeri

Lisätiedot

HE 12/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan jatkettavaksi Euroopan

HE 12/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan jatkettavaksi Euroopan HE 12/2008 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi Euroopan yhteisön maidon ja maitotuotteiden kiintiöjärjestelmän täytäntöönpanosta annetun lain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan jatkettavaksi Euroopan

Lisätiedot

LAUSUNTOPYYNTÖ (2)

LAUSUNTOPYYNTÖ (2) LAUSUNTOPYYNTÖ 248833 1(2) 14.2.2018 331/01.02/2018 Jakelussa mainitut LAUSUNTOPYYNTÖ LUONNOKSESTA VALTIONEUVOSTON ASETUKSEKSI TULVIEN JA RANKKASATEIDEN VUOKSI KIIREELLISENÄ TUKITOIMENPITEENÄ VILJELIJÖILLE

Lisätiedot

Vuoden 2015 ympäristösopimusten ( ) toisen erän maksaminen

Vuoden 2015 ympäristösopimusten ( ) toisen erän maksaminen Varainhoito-osasto 30.5.2016 Tukien maksatusyksikkö 920/03.03.00/2016 Kuntien maaseutuelinkeinoviranomaiset Elinkeino-, liikenne ja ympäristökeskukset Vuoden 2015 ympäristösopimusten (2014-2020) toisen

Lisätiedot