LAPIN SPANIELIKERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAPIN SPANIELIKERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013"

Transkriptio

1 LAPIN SPANIELIKERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 013 Vuosi 013 oli Lapin Spanielikerho ry:n 45. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin Hotelli Merihovissa, Kemissä. Kokouksen yhteydessä jaettiin kerhonmestaruusmitalit ja kiertopalkinnot vuodelta 01. Syyskokous pidettiin hotelli Vaakunassa, Rovaniemellä. Jäsenmäärämme vuonna 013: vuosijäseniä 87, perhejäseniä 7, nuorisojäseniä 4 ja kunniajäseniä 6, kokonaisjäsenmäärä 14 jäsentä ( ). Hallituksen puheenjohtajana on toiminut toimikaudella 013 Nina Janné ja muina hallituksen jäseninä: NIMI VALITTU EROVUOROSSA Arpiainen Marja varsinainen jäsen Järvistö Anna-Leena rahastonhoitaja Karjalainen Heli Koskela Janne varsinainen jäsen varsinainen jäsen Nikkarinen Markus varapuheenjohtaja Söderström Kirsi varsinainen jäsen Neiramo Tuukka varajäsen Yrjänheikki Minna varajäsen Kirsi Söderström toimi hallituksen sihteerinä ja Marjaana Määttälä hallituksen ulkopuolisena jäsensihteerinä. Hallitus on pitänyt toimikaudella kaksi varsinaista kokousta sekä kaksi sähköpostikokousta. Muutoin asioista on sovittu puhelimitse ja sähköpostitse. Kaudella 013 eri harrastuslajien vastuuhenkilöinä ovat toimineet: o Mejä: Nina Janné, Rovaniemi, Tuukka Neiramo, Sodankylä ja Minna Yrjänheikki, Kemi o Metsästyskokeet: Markus Nikkarinen ja Kari Huttunen o Taipumuskokeet: Markus Nikkarinen ja Kirsi Söderström o Tokotoiminnasta luovuttiin toistaiseksi. o Rovaniemi 013 KV-näyttelyn toimikunnassa ovat olleet Nina Janné, Anna-Leena Järvistö, Marjaana Määttälä, Janika Kuusijärvi, Marjut Petäjäjärvi ja Marja Arpiainen. o Lapin Spanieli lehden päätoimittajana on toiminut Heli Karjalainen.

2 1 KURSSIT JA MUUT TAPAHTUMAT o SPA-koetoimitsijakurssi Rovaniemellä kurssin vetäjänä toimi Nina Janné. Yhdistyksestämme Minna Yrjänheikki, Janika Kuusijärvi, Reetta Mantovaara ja Eija Sierilä saivat SPA-koetoimitsijapätevyyden. o Järjestettiin kerhon yhteinen koirien uintipäivä huhtikuussa 13 koirauimala Vesipedossa, Kiimingissä. HARJOITUKSET o Mejäharjoituksia järjestettiin kesäkaudella Rovaniemellä yhteistyössä naapurikerhojen kanssa. o Taippari- ja vesityöharjoituksia järjestettiin kesä- ja syyskaudella. o Näyttely- ja tottelevaisuusharjoituksia pidettiin sekä kevät- että syyskaudella. 3 KANSAINVÄLINEN KOIRANÄYTTELY 013 Järjestimme yhdessä Rovaniemen Käyttökoirat ry:n ja Lapin ajokoirayhdistys ry:n kanssa kaikkien rotujen kansainvälisen koiranäyttelyn Näyttelyyn osallistui 000 koiraa. Kerhomme jäseniä oli jälleen mukana niin suunnittelutyössä kuin itse näyttelypaikalla talkooväkenä. Näyttely sujui erinomaisesti ja onnistui taloudellisestikin erittäin hyvin. Kerhostamme tarvitaan talkoolaisia tulevaisuudessa enemmän näyttelyn onnistumiseksi. Pessalompolo KOETOIMINTA 4.1 MEJÄ-KOKEET Lapin Spanielikerho järjesti kauden aikana neljä mejä-koetta. Ensimmäinen koe pidettiin Ylitornion Pessalompolossa Kokeen ylituomarina oli Toni Tunkkari ja toisena tuomarina Erika Jylhä- Pekkala. Vastaavana koetoimitsijana toimi Kari Huttunen. Tuloksia spanieleiden osalta : Voittajaluokka Debbie s Lucky Daisy Basethill s Jolly Jumper Jujucans Betty Boop Markku Juvonen Liisa Miettinen Pertti Savolainen VOI 1/47 VOI 1/44 VOI 1/4 Allway s Sambalaya Markus Ansamaa VOI 1/41

3 Avoin luokka Barbet Kaj s Vita Björnens Kiara Eija Sierilä AVO 1/46p Debbie s Heart of Courage Helena Juvonen AVO /35p Wild Fellow s Moonlight Shadow Minna Yrjänheikki AVO 3/5p Sodankylä Kesäkuussa järjestimme kerhomme historian ensimmäisen Sodankylässä pidetyn mejä-kokeen. Kokeen ylituomarina toimi Jouni Simonen ja toisena tuomarina oli Marika Ahola. Vastaavana koetoimitsijana toimi Tuukka Neiramo, joka oli kaikissa ruumiin- ja sielunvoimissaan keksinyt, että kokeenhan täytyy ehdottomasti olla yöttömänyönkoe. Koepaikkana toimi Perhe-Luoston laskettelukeskuksen rinnekahvila. Koe alkoi klo 0.00 ylituomarin puhuttelulla, jonka jälkeen lähtivät kokeeseen osallistuvat koirakot laukauksensiedon kautta nauttimaan Lapin kesäkuisesta yöstä... Huhujen mukaan metsässä oli joitakin hyönteisiä, mutta varmistusta asialle ei saatu. Kokeen jälkeen odotti savusauna. Tulosten luku oli heti aamusella, joten kaikille jäi vielä koko päivä aikaa ajaa rentoutuneena kotiin. Tuloksia spanieleiden osalta Voittajaluokka Hayzehill s Fair and Square Debbie s Lucky Daisy Kaisamarja Nikkarinen Markku Juvonen VOI /37 VOI /34 Avoin luokka Barbet Kaj s Vita Björnens Kiara Wild Fellow s Moonlight Shadow Eija Sierilä Jouni Yrjänheikki AVO 1/40 AVO3/8 Keminmaa Kolmas mejä-koe pidetiin Keminmaassa Ylituomarina toimi Juha Pelttari ja toisena tuomarina Jouni Simonen. Vastaavana koetoimitsijana toimi Satu Kamunen. Kokeessa jaettiin parhaan spanielin kiertopalkinto kokeessa eniten pisteitä saaneelle spanielille. Palkinnon sai cockerspanieli Debbie s Lucky Cinderella Cindy ohjaaja Kaisu Kärnä. Tuloksia spanieleiden osalta Voittajaluokka Debbie s Lucky Cinderella Jenlin Philadelphia Debbie s Heart of The Sunrise Debbie s Lucky Sassette Debbie s Heart of Courage Debbie s Lucky Daisy Kaisu Kärnä Miska Harjuautti Liisa Miettinen Miska Harjuautti Helena Juvonen Markku Juvonen VOI 1/47 VOI 1/45 VOI 1/45 VOI 1/41 VOI 1/41 VOI /39 7 Jujucans Bruce Willis Kari Huttunen VOI 3/

4 Avoin luokka 1 SpeckLine Dream CameTrue Sanna Tiuraniemi AVO 1/45 Rovaniemi Kausi huipentui järjestettävään PM-kokeeseen, johon pääsi karsinnan jälkeen peräti neljä kerhomme jäsenten koiraa. Koe järjestettiin yhteistyössä Rovaniemen Käyttökoirat ry:n kanssa Rovaniemellä. Ylituomarina toimi Juha Karlström. Rinnakkaiskokeen ylituomarina toimi Jouni Simonen. Vastaavana koetoimitsijana toimi Marika Ahola. Kokeessa jaettiin parhaan spanielin kiertopalkinto kahden Rovaniemellä järjestetyn kokeen pisteiden perusteella. Palkinnon sai cockerspanieli Jenlin Philadelphia Debbie, ohjaaja Miska Harjuautti. Tulokset PM Voittajaluokka 1 Jenlin Philadelphia Miska Harju-Autti VOI 1/49 Lk mäyräkoira Taxiaseman Tupas-Villa Marika Ahola VOI 1/49 3 Novascotiannoutaja Redadict Ruthless Ranger Niina Niemi VOI 1/ Debbie s Lucky Cinderella Debbie s Lucky Sassette Debbie s Lucky Daisy Kaisu Kärnä Satu Kamunen Markku Juvonen VOI 1/47 VOI 1/45 VOI /35 Tuloksia spanieleiden osalta rinnakkaiskokeesta Amerikancockerspanieli Exclamation Silver Kiss Tuukka Neiramo VOI 1/45 Grouseseeker s Autumn Magic Reetta Mantovaara AVO 1/48 Grouseseeker s Snow King Janika Kuusijärvi AVO /37 4. TAIPUMUSKOKEET: Pessalompolo Järjestimme kaksi spanielien taipumuskoetta kaudella 013. Ensimmäinen taipumuskoe järjestettiin Ylitornion Pessalompolossa. Ylituomarina kokeessa toimi Jaana Heiskari. Vastaavana koetoimitsijana oli Kirsi Söderström. Hyväksytyt suoritukset taipumuskokeesta Fieldspanieli Icemint Kultakimpale Grouseseeker s Autumn Magic Elina Pakisjärvi Reetta Mantovaara

5 Grouseseeker s Autumn Rose Janika Kuusijärvi Grouseseeker s Frosty Queen Tuomas Harpela Très Allantes Charming Nina Janné Rovaniemi Toinen koe järjestettiin Rovaniemellä. Kokeen ylituomarina toimi Virpi Väisänen ja toisena tuomarina Nina Janné. Vastaavana toimitsijana oli Kaisamarja Nikkarinen. Hyväksytyt suoritukset taipumuskokeesta Fieldspanieli Fieldspanieli Fieldspanieli Irlanninvesispanieli Bogdogs Chras Boom Bang Noblefield s Mr Almercato Prins Lieven For Fortune-Favoured Hooligan s Starlit Finnish Woods Sirpa Tyni Merja Palokangas Henriikka Kerman Nina Kujala Adamant s Food for Your Eyes Annika Saukko Bardem s Stars Show The Way Anette Heikkuri Baskethill s King of Joy Marjo Haarahiltunen Très Allantes Chin-Chin Pekka Janné Dakota Pink Eeva-Marja Jokinen Edustus Jenlin Philadelphia Debbie ja ohjaajansa Miska Harju-Autti edustivat Lapin Kennelpiiriä mejän SM-karsintakokeessa Korpilahdella Debbie s Lucky Cinderella Cindy ja ohjaajansa Kaisu Kärnä valittiin Lohkon edustajaksi spanielien mejä-mestaruuskokeeseen. Koe pidettiin Heinolassa.

6 5 KERHONMESTARUUDET Kerhonmestaruudet vuodelle 013 jaetaan koko koekauden tulosten perusteella kaikissa luokissa siten, että koiralta hyväksytään kauden kaksi parasta tulosta. VOITTAJALUOKKA 5.1 MEJÄ KOIRAN ROTU KOIRAN NIMI OHJAAJA PISTEET 1 Debbie s Lucky Cinderella Kaisu Kärnä Jenlin Philadelphia Debbie s Heart of the Sunrise Debbie s Lucky Daisy Baskethill s Jolly Jumper Debbie s Lucky Sassette Romeo Debbie s Heart of Courage Hayzehill's Fair and Square Satu Kamunen Liisa Miettinen Marku Juvonen Liisa Miettinen Miska Harjuautti Elina Jalni Helena Juvonen Kaisamarja Nikkarinen (yksi koe) 37 (yksi koe) AVOIN LUOKKA KOIRAN ROTU KOIRAN NIMI OHJAAJA PISTEET 1 Barbet Kaj s Vita Björnens Kiara Grouseseeker s Snow King Eija Sierilä Janika Kuusijärvi Grouseseeker s Autumn Magic Korpikuusenkyynel Jim Bean Reetta Mantovaara Elina Jalni (yksi koe) 5 Très Allantes Chin-Chin Pekka Janné 63 6 Très Allantes Charming Nina Janné 49 MEDI 3 5. AGILITY 1 Namusillan Kynönen Jenlin Philadelphia Sanna Veijola Satu Kamunen -1,3 0,07 MAXI 3 1 Wildomar s Enchanted Boy Jaana Riskilä 11,40

7 ALO 5.3 TOKO 1 Grouseseeker s Autumn Magic Baskethill s Jin Jack Flash Reetta Mantovaara Hanna Nieminen 95,5 161 (1) AVO 1 Wildomar s Enchanted Boy Jaana Riskilä METSÄSTYSKOE AVOIN LUOKKA 1 englanninspringerspanieli Korpikuusenkyynel Jim Bean Elina Jalni 189 VOITTAJALUOKKA 1 walesinspringerspanieli Romeo Elina Jalni 08 6 KIERTOPALKINNOT 6.1 MEJÄ-KOKEIDEN KIERTOPALKINNOT Mejä-kokeiden kiertopalkinto kauden parhaalle jäljestäjälle (VOI-luokka) Lahjoittaja Kennel Baskethill s cockerspanieli Debbie s Lucky Cinderella Cindy om. Kaisu Kärnä Mejä-kokeiden kiertopalkinto kauden parhaalle jäljestäjälle (AVO-luokka) Lahj. Lapin Nuuskut ry barbet Kaj s Vita Björnens Kiara Kira, om. Eija Sierilä Mejä-kokeiden kiertopalkinto "Rovaniemellä järjestetyn kokeen paras spanieli" Lahj. Suomen Spanieliliitto cockerspanieli Jenlin Philadelphia Debbie om. Satu Kamunen Mejä-kokeiden kiertopalkinto "Kemissä järjestetyn kokeen paras spanieli" Lahj. Lapin Ajokoirayhdistys ry cockerspanieli Debbie s Lucky Cinderella Cindy ohjaaja Kaisu Kärnä.

8 Mejä-kokeiden kiertopalkinto Vallun malja kauden mejäkokeissa eniten hukkia saaneelle koiralle. Lahj. A-L Tolkkinen ja North Mai den s Flying Flirt Vallu englanninspringerspanieli Grouseseeker s Autumn Magic Puustinen, om. Reetta Mantovaara 6. METSÄSTYSKOKEIDEN KIERTOPALKINNOT Metsästyskokeiden kiertopalkinto kauden parhaalle metsästysspanielille (VOI-luokka) Lahj. Janne Koskela, kennel North Walkers walesinspringerspanieli Romeo, om. Elina Jalni Metsästyskokeiden kiertopalkinto kauden parhaalle metsästysspanielille (AVO-luokka) Lahj. Lapin Kanakoirayhdistys ry englanninspringerspanieli Korpikuusenkyynel Jim Bean, om. Elina Jalni 6.3 TOKO-KOKEIDEN KIERTOPALKINNOT Toko-kokeiden kiertopalkinto korkeimmassa luokassa korkeimman pistemäärän saaneelle koiralle. Lahj. Roifoto englanninspringerspanieli Wildomar s Enchanted Boy Leevi, om. Jaana Riskilä Kiertopalkinto parhaalle alokasluokan tottelevaisuuskoiralle. Lahj. Lounais-Suomen Spanielikerho ry englanninspringerspanieli Grouseseeker s Autumn Magic Puustinen, om. Reetta Mantovaara 6.4 AGILITYN KIERTOPALKINNOT Agilityn kiertopalkinto kauden parhaalle agilitykoiralle. Lahj. Rovaniemen Käyttökoirat ry cockerspanieli Namusillan Kynönen, om. Sanna Veijola 6.5 JUNIOR HANDLER KIERTOPALKINTO Kiertopalkinto kerhon parhaalle junior handlerille. Lahj. Lapin Kennelpiiri Iida Nikkarinen

9 6.6 VUODEN TULOKAS Lahj. Keski-Suomen Spanielikerho ry Jaetaan vuosittain parhaalle alle -vuotiaalle monitoimikoiralle. Koiran omistaja ilmoittaa koiransa kaikki tulokset, joista kolme parasta tulosta /laji lasketaan mukaan + 1 aktiivisuuspiste / laji. Lajikohtaiset pisteet lasketaan erillisen pistelaskutaulukon mukaan. 1 Amerikancockerspanieli Exclamation Beyond the Horizon Maarit Neiramo & Tiina 60 Nuutero Grouseseeker s Autumn Magic Reetta Mantovaara 46 3 Adamant s Food for Your Eyes Annika Saukko 35 4 Korpikuusenkyynel Jim Bean Elina Jalni Grouseseeker s Autumn Rose Wild Fellow s Sinfonia Janika Kuusijärvi & Marjaana Määttälä Minna Yrjänheikki LILLIN MALJA Lahj. Jujucans kennel Jaetaan vuosittain parhaalle näyttelyspanielille. Koiran omistaja ilmoittaa koiransa kaikki edellisen vuoden näyttelytulokset, joista pisteet lasketaan erillisen pistelaskutaulukon mukaan. 1 Grouseseeker's Frosty King J. Kuusijärvi & M.Määttälä 67 Barbet Karva san Paniculatus Sari Jänkälä 1 3 Baskethill`s Jolly Jumper Liisa Miettinen Amerikancockerspanieli Exclamation Beyond the Horizon Maarit Neiramo & Tiina 131 Nuutero 5 Fieldspanieli Noblefield's Mr Almercato Merja Palokangas Grouseseeker s Frosty Fun Kaisu Wilhelmsson Très Allantes Charming Nina Janné 99 8 Adamant s Food for Your Eyes Annika Saukko 88 9 Wild Fellow's Moonlight Shadow Minna Yrjänheikki Très Allantes Blanc K. & M. Nikkarinen Wild Fellow s Sinfonia Minna Yrjänheikki Grouseseeker s Frosty Fun Très Allantes Chin-Chin Kaisu Wilhelmsson Pekka Janné & Soili Lohi & Nina Janné 14 Fieldspanieli Coloworez Ain t No Saint Jenni Näätsaari Grouseseeker s Frosty Queen A.Harpela, J.Kuusijärvi & 45 M.Määttälä 16 Debbie s Lucky Sassette Satu Kamunen & Miska 44 Harju-Autti 17 Grouseseeker s Autumn Rose J.Kuusijärvi & M.Määttälä 4 18 Romeo Elina Jalni New Design s How About Me J.Kuusijärvi & M.Määttälä Debbie's Lucky Cinderella Kaisu Kärnä

10 19 Debbie s Heart of Courage Helena & Markku Juvonen 30 & Satu Kamunen 3 Barbet Kaj s Vita Björnens Kiara Grouseseeker s Autumn Magic Eija Sierilä Reetta Mantovaara 4 4 Debbie's Lucky Daisy Helena ja Markku Juvonen 13 5 Grouseseeker s Snow Angel J.Kuusijärvi & M. Määttälä 1 6 Debbie s Heart of the Sunrise Liisa Miettinen 11 6 Almond Tree s Caesar Heli Karjalainen 11 8 Très Allantes Cherie K. & M. Nikkarinen 6.8 VUODEN SPANIELI Lahj. Lapin Spanielikerho ry Jaetaan vuosittain parhaalle monitoimikoiralle. Koiran omistaja ilmoittaa koiransa kaikki tulokset, joista kolme parasta tulosta /laji lasketaan mukaan + 1 aktiivisuuspiste / laji. Lajikohtaiset pisteet lasketaan erillisen pistelaskutaulukon mukaan. 1 Romeo Baskethill`s Jolly Jumper Elina Jalni Liisa Miettinen Jenlin Philadelphia Satu Kamunen 88 4 Debbie s Lucky Sassette Satu Kamunen & 77 Miska Harju-Autti 5 Debbie's Lucky Cinderella Kaisu Kärnä 74 6 Debbie s Heart of the Sunrise Liisa Miettinen 69 7 Grouseseeker s Frosty King Janika Kuusijärvi & Marjaana 67 Määttälä 8 Debbie's Lucky Daisy Helena & Markku Juvonen 65 9 Debbie s Heart of Courage Helena & Markku Juvonen & 61 Satu Kamunen 10 Amerikancockerspanieli Exclamation Beyond the Horizon Maarit Neiramo & Tiina Nuutero Barbet Barbet Très Allantes Charming Kaj s Vita Björnens Kiara Grouseseeker s Frosty Fun Karva san Paniculatus Nina Janné Eija Sierilä Kaisu Wilhelmsson Sari Jänkälä Fieldspanieli Noblefield's Mr Almercato Merja Palokangas Namusillan Kynönen Sanna Veijola Grouseseeker s Autumn Magic Reetta Mantovaara Très Allantes Chin-Chin Pekka Janné & Soili Lohi & 44 Nina Janné 18 Adamant s Food for Your Eyes Annika Saukko Korpikuusenkyynel Jim Bean Elina Jalni 3 0 Fieldspanieli Goloworez Ain t No Saint Jenni Näätsaari 31 0 Trés Allantes Blanc K. & M. Nikkarinen 31 3 Wildomar s Enchanted Boy Grouseseeker s Frosty Queen Jaana Riskilä M. Määttälä & J. Kuusijärvi & A. Harpela 4 Grouseseeker s Snow King J. Kuusijärvi & M. Määttälä 17 5 New Design s How About Me M. Määttälä & J. Kuusijärvi 14 5 Hayzehill s Fair and Square K. & M. Nikkarinen 14 7 Grouseseeker s Autumn Rose J. Kuusijärvi & M. Määttälä

11 8 Wild Fellow s Sinfonia Minna Yrjänheikki 10 9 Grouseseeker s Snow Angel M. Määttälä & J. Kuusijärvi 9 30 Almond s Caesar Heli Karjalainen 8 31 Baskethill s Jin Jack Flash Hanna Nieminen 7 3 Très Allantes Cherie K. & M. Nikkarinen 6

LAPIN SPANIELIKERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

LAPIN SPANIELIKERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 LAPIN SPANIELIKERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 Vuosi 2014 oli Lapin Spanielikerho ry:n 46. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 23.2.2014 Tervolahovissa, Tervolassa. Kokouksen yhteydessä jaettiin

Lisätiedot

LAPIN SPANIELIKERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015

LAPIN SPANIELIKERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 LAPIN SPANIELIKERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 05 Vuosi 05 oli Lapin Spanielikerho ry:n 47. toimintavuosi. Vuosikokous pidettiin 5..05 Pohjanhovissa, Rovaniemellä. Kokouksen yhteydessä jaettiin kerhonmestaruusmitalit

Lisätiedot

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 YHDISTYS Vuosi 2014 oli Lapin Mäyräkoirakerho ry:n ensimmäinen varsinainen toimintavuosi. Yhdistys hyväksyttiin Suomen Kennelliiton jäsenyhdistykseksi. Yhdistykselle

Lisätiedot

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 YHDISTYS Vuosi 2015 oli Lapin Mäyräkoirakerho ry:n toinen varsinainen toimintavuosi. Yhdistyksen oma fb-ryhmä toimii os. www.facebook.com/groups/1412528368992232/.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN SPANIELIKERHO RY

POHJOIS-SUOMEN SPANIELIKERHO RY POHJOIS-SUOMEN SPANIELIKERHO RY Toimintakertomus 2008 1 YLEISTÄ Kulunut vuosi 2008 oli Pohjois-Suomen Spanielikerhon 43. toimintavuosi. Kerhon jäsenmäärä oli vuonna 2008 126 varsinaista jäsentä, 22 perhejäsentä

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014. Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry.

TOIMINTAKERTOMUS 2014. Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry. Sisällys 1 HALLITUS... 3 2 TOIMINNANTARKASTAJAT... 5 3 KOKOUKSET... 5 4 NÄYTTELY- JA KOETOIMINTA... 6 4.1 Näyttelytoiminta... 6 4.1.1 Näyttelyharjoitukset...

Lisätiedot

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi.

1. Hallituksen puheenjohtaja Petra Jormalainen avasi kokouksen klo. 13.00 ja toivotti läsnäolijat tervetulleiksi. KOKOUSPÖYTÄKIRJA Marika Englund 15.2.2011 BARBET FINLAND RY:N SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS Aika ja paikka: 5.2.2011, Taiteentekijäntie 7, Helsinki Läsnä: Paula Horne (pj), Marika Englund (siht), Petra Jormalainen,

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

Jenkki. Jenkki 2/2010. Jenkki 1/2010. Jenkki 4/2009. Jenkki on Amerikancockerspanielit ry rotujärjestön jäsenlehti.

Jenkki. Jenkki 2/2010. Jenkki 1/2010. Jenkki 4/2009. Jenkki on Amerikancockerspanielit ry rotujärjestön jäsenlehti. Jenkki Jenkki on Amerikancockerspanielit ry rotujärjestön jäsenlehti. Ilmoitushinnat, aineisto- ja ilmestymisaikataulu, aineiston lähettäminen Jenkki 2/2010 7 In Memoriam 8 Historian siipien havinaa 16

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi. Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2014 31.12.2014 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi

Lisätiedot

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,

Lisätiedot

VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT

VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT VUODEN MÄYRIS, VUODEN KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN MINI-KÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN NÄYTTÖMÄYRIS, VUODEN SENIORIMÄYRIS JA VUODEN MURKKUMÄYRIS YLEISET SÄÄNNÖT 1. Lahden Seudun Mäyräkoirakerho ry palkitsee vuosittain 3.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012. Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry.

TOIMINTAKERTOMUS 2012. Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry. TOIMINTAKERTOMUS 2012 Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry. Sisällys 1 HALLITUS... 3 2 TOIMINNANTARKASTAJAT... 5 3 KOKOUKSET... 5 4 NÄYTTELY- JA KOETOIMINTA... 7 4.1 Näyttelytoiminta... 7 4.1.1 Näyttelyharjoitukset...

Lisätiedot

SPME 02.08.2015. Ruovesi Aika 02.08.2015 Ruovesi (Pilkottu) Tapahtumantyyppi yleinen

SPME 02.08.2015. Ruovesi Aika 02.08.2015 Ruovesi (Pilkottu) Tapahtumantyyppi yleinen VESITYÖKOKEET SPME 02.08.2015. Ruovesi Aika 02.08.2015 Ruovesi (Pilkottu) SPRINGERSPANIELIT R.Y. Vesityö PETRI KARLSSON Ilmoittautuminen 24.7.2015 mennessä Osanottomaksu 20,00, Tilille FI52 1146 3000 8749

Lisätiedot

Vuoden 2011 parhaat haussa!

Vuoden 2011 parhaat haussa! Vuoden 2011 parhaat haussa! Pian on taas käsillä se hetki, jolloin PON-kerho voi ylpeänä onnitella menestyneitä jäseniään! Tietoja Paras PON 2011 -pisteistä kerätään heti vuoden alusta ja tulokset julkistetaan

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 Vuosi 2014 on yhdistyksen 34. toimintavuosi. Yhdistys on jäsentensä näköinen ja aktiivisella, iloisella yhteistyöllä pyrimme toimimaan rakkaan rotumme cockerspanielin

Lisätiedot

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin. Salon Seudun Noutajat ry Kiertopalkintojen säännöt 9.1.2014 Valionarvomuisto Yhdistys jakaa vuosittain (vuosikokouksessa) kaikille menneenä vuonna valioarvon saavuttaneille koirille muistoesineen ja kunniakirjan

Lisätiedot

Kiertopalkintoja hakemaan

Kiertopalkintoja hakemaan Kiertopalkintoja hakemaan On taas aika kerätä kokoon kuluneen vuoden tulokset ja osallistua kilpailuun kiertopalkinnoista. Kopioita arvosteluista ei tarvitse lähettää, mutta hakemuksissa on oltava tieto

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 HALLITUS Hallituksen varsinaiset jäsenet: Ville Porthan Kari Puranen Henna Hakko Meeri Juusola Hannu Pietiläinen Lotta Seppinen Varajäsenet:

Lisätiedot

LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT

LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT OVAT VIIMEINKIN HAUSSA! Hei jäsenet! Haettavien palkintojen lajikirjoa on kavennettu edellisvuosista vastaamaan yhdistyksen jäsenillensä

Lisätiedot

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT

AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT AURAN NUUSKUT ry:n VUODEN KOIRA -PALKINNOT Yleiset säännöt 1 Palkinnot jaetaan vuosittain huomioiden kalenterivuoden tulokset. Palkinnon tulee olla esinepalkinto, johon on kaiverrettu palkinnon nimi, vuosiluku

Lisätiedot

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi. Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2015 31.12.2015 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi

Lisätiedot

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt

Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry - PALKINTOSÄÄNNÖT. Palkintosäännöt Palkintosäännöt Yleistä Säännöt koskevat Varkauden Palvelus- ja Seurakoirat ry:n jäseniä ja heidän omistuksessaan, osaomistuksessaan tai hallinnassaan olevia koiria. Vuoden toko-, palvelus- ja agilitykoira-

Lisätiedot

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,

Lisätiedot

PALKINTOJEN MÄÄRITTELY:

PALKINTOJEN MÄÄRITTELY: PALKINTOJEN MÄÄRITTELY: * Palkinnot jaetaan vuosittain vuosikokouksessa * Kiertopalkinnot jaetaan jokaisessa lajissa vuoden parhaimmille koirille. Mikäli sama koirakko saa peräkkäin kolmena vuonna esim.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2013

TOIMINTASUUNNITELMA 2013 TOIMINTASUUNNITELMA 2013 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistys pyrkii tarjoamaan toimintaa

Lisätiedot

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005

SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 SUOMEN HOLLANNINPAIMENKOIRAT RY TOIMINTAKERTOMUS, VUOSI 2005 YHDISTYKSEN KOKOUKSET Kevätkokous 13.3.2005 Tampereella Vanhan Kirjastotalon tiloissa. Paikalla 14 äänivaltaista jäsentä. Käsiteltiin sääntömääräiset

Lisätiedot

Lappeenrannan 9.11.2014 Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8)

Lappeenrannan 9.11.2014 Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8) Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(8) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011, päivittetty 30.11.2014 ja lisätty parhaan rallytoko-koiran

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK) on yksi rotujärjestön Kultainen Rengas - Golden Ring GR ry:n (GR) alueyhdistyksistä. PSK järjestää

Lisätiedot

MEJÄ-kokeen tulokset 15.7.2007 Joutseno. Ylituomarin kertomus. AVO-koirat AVO 0. With Touch Juicy Lucy. pistettä. AVO 0 pistettä

MEJÄ-kokeen tulokset 15.7.2007 Joutseno. Ylituomarin kertomus. AVO-koirat AVO 0. With Touch Juicy Lucy. pistettä. AVO 0 pistettä MEJÄ-kokeen tulokset 15.7.2007 Joutseno Järjestäjä: Kokeen ylituomari: Muut tuomarit: Kokeen vastaava toimitsija: Kokeen sihteeri: Kokeen emäntä: Sää: Kaakkois-Suomen Spanielikerho Heikki Vesikko Kerttu

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2015

TOIMINTASUUNNITELMA 2015 TOIMINTASUUNNITELMA 2015 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) on yksi rotujärjestön Golden Ring GR ry:n alueyhdistyksistä. PSK ry järjestää jäsenilleen tapahtumia,

Lisätiedot

AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel

AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel AGILITY KIERTOPALKINTO Lahjoittanut Šaahin kennel Kukkian Haukut r. jakaa Agility kiertopalkinnon vuosittain ja kilpailuaika on yhdistyksen kauden päättäjäisten välinen aika. Kiertopalkinto on ikuisesti

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry 2 YLEISTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) on yksi rotujärjestön Golden Ring GR ry:n alueyhdistyksistä. PSK ry järjestää jäsenilleen tapahtumia,

Lisätiedot

SPANIELIEN VESITYÖKOKEET 2013

SPANIELIEN VESITYÖKOKEET 2013 SPANIELIEN VESITYÖKOKEET 2013 23.07.2013. Tampere (Teisko) Järjestäjä COCKERSPANIELIT RY.AVO, VOI tuomari ARTO KURVINEN Ilmoittautuminen 01.- 17.07.2013 Osanottomaksu 30,00 Ilmoittautumisten vastaanottaja

Lisätiedot

Kiimingin Koiraharrastajat Ry 29.12.2008 info(@)kiiminginkoiraharrastajat.com

Kiimingin Koiraharrastajat Ry 29.12.2008 info(@)kiiminginkoiraharrastajat.com 1 Jäsentiedote 4/2008 Vuosi on taas lopuillaan ja siten on myös vuoden viimeisen jäsentiedotteen aika. Haluamme kehittää toimintaamme yhdessä KiiKon jäsenten kanssa ja tätä varten olemme koonneet kyselyn,

Lisätiedot

Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet

Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Palveluskoirayhdistys ry sivu 1(1) Vuoden Parhaiden Koirien valintaperusteet Hyväksytty Lappeenrannan Palveluskoirayhdistyksen syyskokouksessa 9.11.2011 Yleistä LPKY valitsee ja palkitsee vuosittain kevätkokouksessa

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007 HALLINTO Puheenjohtaja Timo Tiiro Varapuheenjohtaja Ilkka Rautio Sihteeri Pekka Nykänen Rahastonhoitaja Mirjam Alakorpi hallituksen

Lisätiedot

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011

Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry. Vuosikertomus 2011 Suomen Cavalier Kingcharlesinspanieliyhdistys ry Vuosikertomus 2011 YLEISTÄ Vuonna 2011 tuli yhdistyksen perustamisesta kuluneeksi 38 vuotta. Itsenäisenä rotujärjestönä yhdistys on toiminut 24 vuotta.

Lisätiedot

Rovaniemi, Kolpeneen palvelukeskuksen ky, Myllärintie 35, Monitoimitila

Rovaniemi, Kolpeneen palvelukeskuksen ky, Myllärintie 35, Monitoimitila Pohjois-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus/ ESITYSLISTA Lapin toimintayksikkö Kolpeneen palvelukeskuksen kuntayhtymä Myllärintie 35 96400 ROVANIEMI 4.6.2010 PaKaste - Lapin -osahankkeen ohjausryhmän kokous

Lisätiedot

Saksanseisojien Eräkoulutus ry 1 / (5) Toimintakertomus 2013

Saksanseisojien Eräkoulutus ry 1 / (5) Toimintakertomus 2013 Saksanseisojien Eräkoulutus ry 1 / (5) Yleistä Yhdistys järjesti toimintavuoden aikana 22 koirien ja ohjaajien koulutukseen, kokeeseen tai muuhun koirien kanssa toimimiseen liittyvää tapahtumaa. Tapahtumien

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN AJOKOIRAYHDISTYS jäsenkirje 2 / 2015

LOUNAIS-SUOMEN AJOKOIRAYHDISTYS jäsenkirje 2 / 2015 SYKSY 2015 AJOKOKEET 14.-27.9.2015 Salo, yleinen. Järj. Kiikalan mets.yhd.ry. Yt. Pekka Oksanen. Ilmoittautuminen 14.8.-6.9.-15 Pekka Oksanen Pyysmäentie 1 25390 Kiikala p. 0452091808 e.mail;pekka.oksanen@kiikala@salonseutu.fi

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN AJOKOIRAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 1 / 2009

LOUNAIS-SUOMEN AJOKOIRAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 1 / 2009 LOUNAIS-SUOMEN AJOKOIRAYHDISTYS RY JÄSENKIRJE 1 / 2009 VIELÄ EHDIT OSALLISTUA TÄMÄN KAUDEN KOKEISIIN,,,, AJOK 1.2.2009 Mynämäki Raj. 10 koiraan (maastoraj.), järj. Metsästysseura Mynämäen Erä ry. Ylituomari

Lisätiedot

VUODEN KOIRA -KILPAILU

VUODEN KOIRA -KILPAILU VUODEN KOIRA -KILPAILU Tämä koskee kaikkia Vuoden Koira -kilpailuja: Vuoden Koira -kilpailuun voivat osallistua ne SBCAK ry:n jäsenet, joiden jäsenmaksu on maksettu kyseisen vuoden maaliskuun loppuun mennessä.

Lisätiedot

Nämä säännöt on hyväksytty SPL-Pohjois-Karjalan johtokunnan kokouksessa 6.10.2008

Nämä säännöt on hyväksytty SPL-Pohjois-Karjalan johtokunnan kokouksessa 6.10.2008 Vuoden paras koira Nämä säännöt on hyväksytty SPL-Pohjois-Karjalan johtokunnan kokouksessa 6.10.2008 Pisteet lasketaan oheisen taulukon mukaan siten, että kustakin luokasta / vuosi voidaan laskea mukaan

Lisätiedot

VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT

VUODEN KARJIS -SÄÄNNÖT Näyttelykarjis s. 2 Veteraani s. 3 Pentu s. 4 Kasvattaja s. 4-5 PK-karjis s. 6 PEKO-karjis s. 6 VEPE-karjis s. 6 Agility s. 7 TOKO-karjis s. 7 Rally-Toko s. 8 Säännöt on tarkistettu ja hyväksytty 18.10.2015

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Suomen Affenpinserit ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 1. YLEISTÄ Vuosi 2013 oli Suomen Affenpinserit ry:n kuudestoista toimintavuosi. Suomen Affenpinserit ry oli yhdistysjäsen Suomen Kääpiökoirayhdistys

Lisätiedot

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014

MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 MAOL-Kuopio ry Vuosikokous 9.10.2014 Sisällys Esityslista...1 Toimintakertomus 1.8.2013 31.7.2014...2 Esitys toimintasuunnitelmaksi 2014 2015...4 Tilinpäätös 31.7.2014...5 Talousarvio toimikaudelle 1.8.2014

Lisätiedot

POHJOS-KARJALAN PYSTYKORVAKERHO RY. 17.07.2012 JÄSENKIRJE 3/2012

POHJOS-KARJALAN PYSTYKORVAKERHO RY. 17.07.2012 JÄSENKIRJE 3/2012 POHJOS-KARJALAN PYSTYKORVAKERHO RY. 17.07.2012 JÄSENKIRJE 3/2012 1 Kerho kiittää kaikkia Suvi-Karelia koiranäyttelyn järjestelyihin osallistuneita kerhon jäseniä työpanoksesta näyttelyn onnistuneeseen

Lisätiedot

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry

Vuosikertomus 2011. Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus 2011 Kaarinan Urheiluratsastajat ry Kaarinan Urheiluratsastajat ry Vuosikertomus SISÄLLYSLUETTELO Aloitussanat... 3 Yleistä... 3 Hallitus... 4 Toimikunnat... 4 Kokoustoiminta... 5 Tapahtumat...

Lisätiedot

Suomen Snautserikerho ry Vuoden Snautseri-kilpailujen säännöt

Suomen Snautserikerho ry Vuoden Snautseri-kilpailujen säännöt 1 VUODEN SNAUTSERI Vuoden Snautseri kilpailuun saa pisteitä seuraavien kilpailusijoitusten perusteella Vuoden Näyttely-Snautseri tai Vuoden Näyttely-Snautseri, Veteraani (koira voi saada pisteet ainoastaan

Lisätiedot

RALLY-TOKOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT

RALLY-TOKOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT RALLY-TOKOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 23.11.2013 Voimassa 1.5.2014 lähtien 1 RALLY-TOKON KILPAILUSÄÄNTÖ A. RALLY-TOKOKILPAILUN SÄÄNNÖT... 2 1. RALLY-TOKOKILPAILUJEN TARKOITUS...

Lisätiedot

Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut

Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Vuoden Dalmatiankoira -kilpailut Yleistä Dalmatiankoirat - Dalmatinerna ry:n jäsen. Näyttelyjä koskevissa kilpailuissa pisteitä lasketaan ainoastaan kotimaisista virallisista näyttelyistä sekä yhdistyksen

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012 Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 22.01.2012 Paikka: Isokatu 47, Oulun Kumppanuuskeskus 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Paula Ylipulli avasi kokouksen klo

Lisätiedot

Salpausselän koirankasvattajat ry

Salpausselän koirankasvattajat ry Salpausselän koirankasvattajat ry Tiedote 1/2014 HALLITUS JA TOIMIHENKILÖT 2014 Puheenjohtaja Arja Immonen p. 050 375 1308 Huvilatie 91, 16310 Virenoja sähköposti: kennelheikunkeikun@gmail.com Varapuheenjohtaja:

Lisätiedot

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna

SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna SYYSKOKOUSKUTSU Aika ja paikka: 3.10.2015 kello 14.15 Viisarin Työväentalo Viisarintie 28, 13130 Hämeenlinna 1 Valitaan kokoukselle puheenjohtaja ja sihteeri 2 Valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä

Lisätiedot

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT Kilpailuihin voi osallistua: - Suomessa vakituisesti asuva ja Pinserit ry:n jäsen. - Pinseri joka on rekisteröity Suomen Kennelliiton FIN, FI, ER tai EJ rekisteriin.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 TOIMINTAKERTOMUS 2013 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry YLEISTÄ YHDISTYKSESTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistys pyrkii tarjoamaan

Lisätiedot

Avoimenluokan Pokaali

Avoimenluokan Pokaali Avoimenluokan Pokaali 1. Avoimenluokan Pokaali on OEK:n kanakoirajaoston kiertopalkinto, josta kilpailevat vuosittain kerhon jäsenten omistamat koirat. 2. Palkinnosta kilpaillaan vain OEK:n järjestämissä

Lisätiedot

Pienpystykorvat ry TOIMINTAKERTOMUS V.2011

Pienpystykorvat ry TOIMINTAKERTOMUS V.2011 Pienpystykorvat ry TOIMINTAKERTOMUS V.2011 JÄSENISTÖ Vuoden 2011 lopussa yhdistyksellä oli jäseniä 354 kpl, uusia liittyi vuoden aikana 98. 7 kpl nuorisojäseniä, perhejäseniä 13 kpl, 2 kunniajäsentä. VIP

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2005

TOIMINTAKERTOMUS 2005 TOIMINTAKERTOMUS 2005 YLEISTÄ Vuosi 2005 oli OuLVI:n 43. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu

Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Vuoden Näyttelykoira-kilpailu Säännöt voimassa??.2016 alkaen (edellinen päivitys 01.01.2010). Kilpailu on avoin kaikille. Kilpailun kiertopalkinnoista kilpailevat kuitenkin ainoastaan Suomen Pyreneläiset

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Jäsenlehti Pihaus ilmestyi neljä (4) kertaa. Kotisivujen ( www.pihakoirat.net ) ylläpitämistä jatkettiin.

Jäsenlehti Pihaus ilmestyi neljä (4) kertaa. Kotisivujen ( www.pihakoirat.net ) ylläpitämistä jatkettiin. Suomen Tanskalais ruotsalaiset pihakoirat ry TOIMINTAKERTOMUS TOIMINTAVUODELTA 2014 Yhdistys on järjestänyt kahdentenatoista (12.) toimintavuotenaan tapahtumia sekä hoitanut neuvonta ja tiedotustehtäviä

Lisätiedot

Lounais-Suomen Ajokoirayhdistys ry 1

Lounais-Suomen Ajokoirayhdistys ry 1 Lounais-Suomen Ajokoirayhdistys ry 1 LOUNAIS-SUOMEN AJOKOIRAYHDISTYS RY. TOIMINTAKERTOMUS 2009 1. YLEISTÄ Kulunut vuosi oli yhdistyksemme 43. toimintavuosi. Toimintakaudella meillä oli järjestettävänä

Lisätiedot

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ / Aloite lähetetty kuntaan / Initiativet skickats till kommun 10.11.2014 20:46:11 Aloitteen otsikko / Initiativets titel n kouluverkostoselvitys on tehtävä huolellisesti

Lisätiedot

Sijoitus Nro Rotu Koiran nimi Omistaja

Sijoitus Nro Rotu Koiran nimi Omistaja Uotilan Ratsastajat Match Show 10.3.2013 tulokset Best in Show (tuomari Viveca Lahokoski) 1 212 villakoira Elton Henna Kortesmäki 2 110 cairnterrieri Taika Heidi Sormunen 3 310 belgianpaimenk. tervueren

Lisätiedot

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira.

Palauta vuoden agilitykoira ja vuoden näyttelykoira tulokset lomakkeella, joka löytyy VASin wwwsivuilta kohdasta Vuoden koira. Vuoden koira 2014-kilpailu Vuoden koira valintaan voit osallistua toimittamalla ohjeiden mukaan vuoden aikana virallisista kokeista tai näyttelyistä saavutetut tulokset (+kopion kilpailukirjasta) alla

Lisätiedot

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013

Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2013 Vaasan Ekonomit Vasa Ekonomer ry Toimintakertomus 2013 Vuosi 2013 Vuosi 2013 oli yhdistyksen 76. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

Vuonna 2015 cockerspanieleita rekisteröitiin 754 kpl, joista tuonteja oli 21 koiraa.

Vuonna 2015 cockerspanieleita rekisteröitiin 754 kpl, joista tuonteja oli 21 koiraa. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2015 Cockerspanielit ry oli rotua harrastava yhdistys, 29.11.2015 alkaen rotujärjestö, jonka toiminta käsittää koko Suomen. Yhdistyksen kotipaikka on Helsinki. Yhdistyksen tarkoituksena

Lisätiedot

Lounais Suomen Ajokoirayhdistys ry. Vuosikokous 2013

Lounais Suomen Ajokoirayhdistys ry. Vuosikokous 2013 Lounais-Suomen Ajokoirayhdistys ry 1 Lounais Suomen Ajokoirayhdistys ry. Vuosikokous 2013 PÖYTÄKIRJA Aihe Lounais - Suomen Ajokoirayhdistyksen vuosikokous 2013 Aika 14.03.2013 klo 18.00 Paikka Ravintola

Lisätiedot

Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt

Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt Vuoden parhaat -pistelaskusäännöt SSSK ry Vuoden parhaat pistelaskusäännöt voimassa 1.1.2013 alkaen Pistelaskussa huomioidaan Suomen Kennelliiton (SKL) ja Suomen Palveluskoiraliiton (SPKL) kokeet. Lisäksi

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2013 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Vuoden Beauceron -säännöt Yleisiä periaatteita

Vuoden Beauceron -säännöt Yleisiä periaatteita Vuoden Beauceron -säännöt Yleisiä periaatteita Kilpailukausi on kalenterivuosi Yhden suorituksen pisteet muodostuvat peruspisteistä (taulukoissa ilman +-merkkiä) ja mahdollisista arvokisalisäpisteistä

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus Kerhon puheenjohtaja Kati Kuula avasi kokouksen klo 14.05 toivottaen kaikki läsnäolijat tervetulleiksi.

1 Kokouksen avaus Kerhon puheenjohtaja Kati Kuula avasi kokouksen klo 14.05 toivottaen kaikki läsnäolijat tervetulleiksi. Suomen Pekingesikerho ry - Finska Pekingeserklubben rf VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Aika: 28.3.2009 klo 14.00 Paikka: Helsinki, Sepänkatu 15 Spring House Oy:n tiloissa Läsnä: Kati Kuula, Kirsti Lempinen, Ulla

Lisätiedot

POHJOS-KARJALAN PYSTYKORVAKERHO RY. 26.07.2011 JÄSENKIRJE 3/2011

POHJOS-KARJALAN PYSTYKORVAKERHO RY. 26.07.2011 JÄSENKIRJE 3/2011 POHJOS-KARJALAN PYSTYKORVAKERHO RY. 26.07.2011 JÄSENKIRJE 3/2011 1 LÄMMINTÄ KESÄÄ! Lämpimät kesäterveiset kaikille pystykorvakerhon jäsenille! Ihan oikeasti lämpimät, ettei suorastaan helteiset, kun lämpömittari

Lisätiedot

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry.

Toimintakertomus 2014. Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Toimintakertomus 2014 Vaasan Ekonomit - Vasa Ekonomer ry. Vuosi 2014 Vuosi 2014 oli yhdistyksen 77. toimintavuosi. Jäsenistölle järjestettiin vuoden aikana koulutustilaisuuksia, yritysvierailuja ja virkistystilaisuuksia.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Sisällysluettelo 1 Yleistä 3 2 Talous 3 3 Jalostustoimikunta 3 4 Koulutus- ja Kilpailutoimikunta 3 5 Näyttelytoimikunta 4 6 Tiedotustoimikunta 4 7 Leiritoiminta 5 8 Aluetoiminta

Lisätiedot

356631 KALLIO VESA TAMPERE 050 382 1310 vesa.kallio@uta.fi POHJOIS-HÄMEEN KENNELPIIRI R.Y.

356631 KALLIO VESA TAMPERE 050 382 1310 vesa.kallio@uta.fi POHJOIS-HÄMEEN KENNELPIIRI R.Y. Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri 463405 ASIKAINEN PIA SÄYNÄTSALO 040 1866 116 asikainen.pia@gmail.com KESKI-SUOMEN KENNELPIIRI 851276 EKEGREN ANU ESPOO 040 735 6836 anu.ekegren@gmail.com

Lisätiedot

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki

Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Vuosikokous tiistaina 25.2.2014 klo 17:30-19:13 Paikka: Allianssi-talo, Aktia-sali, Asemapäällikönkatu 1, 00520 Helsinki VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011

Lisätiedot

Kun käyttäjä kirjautuu Virkkuun hän näkee etusivun kuten kaikki käyttäjät.

Kun käyttäjä kirjautuu Virkkuun hän näkee etusivun kuten kaikki käyttäjät. Virkku.net Kun käyttäjä kirjautuu Virkkuun hän näkee etusivun kuten kaikki käyttäjät. Etusivun toiminteet: Kokeet ja kilpailut- osiossa voi hakea tulevia kokeita kaikista lajeista. Testit- osiosta löytyy

Lisätiedot

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto

SPL-KOUVOLA RY. Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto SPL-KOUVOLA RY Saksanpaimenkoiraliiton alaosasto JÄSENTIEDOTE 1/2014 YHTEYSTIEDOT: Johtokunta 2014 Puheenjohtaja Jenni Martikainen p. 040 756 9781 jenni_martikainen@luukku.com Jäsenet Ville Juntunen Jukka

Lisätiedot

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

!!!!!! SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 SUOMEN ANESTESIASAIRAANHOITAJAT RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 Yleistä Toimintavuosi2014oliYhdistyksen49.toimintavuosi. Yhdistyksensääntöjenmääräämätkokouksetpidettiin. YleistenkokoustenlisäksijäsenistölläonollutmahdollisuusvaikuttaaYhdistyksentoimintaan

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2012

TOIMINTAKERTOMUS 2012 TOIMINTAKERTOMUS 2012 Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry YLEISTÄ YHDISTYKSESTÄ Pääkaupunkiseudun Kultaiset ry (PSK ry) järjestää jäsenilleen tapahtumia, koulutuksia ja erilaisia kursseja. Yhdistys pyrkii tarjoamaan

Lisätiedot

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY

SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY SF-CARAVAN SAIMAAN SEUTU RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 Sivu 2 / 5 YLEISKATSAUS SF-Caravan Saimaan Seutu ry on perustettu 13.6.1970 ja se kuuluu jäsenjärjestönä SF-Caravan ry:een, joka on 17.5.1964 perustettu

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Tytöt 9 40m 6.97 Inka Hyttinen 2006 24.7. Varkaus 60m 9.4h Jaana Mähönen 1992 3.8. Siilinjärvi 100m 16.0h Sanna Nevalainen 1977 1.9. Lapinlahti 150m 25.7h Siiri Auvinen 2002

Lisätiedot

2014 Kello- ja mestaruuskilpailut TULOKSET

2014 Kello- ja mestaruuskilpailut TULOKSET 2014 Kello- ja mestaruuskilpailut TULOKSET IPO VOI 1. ROTUMESTARI Boxlee Hangman, Mari Kolkkala, Pirkanmaa: A 97, B 96, C 89, yht 282, kt 1.tulos/IP3 2. Manouman Mammuttimanfred, Tiina Saaranluoma, Satakunta:

Lisätiedot

Vuoden Koirat 2015 kilpailu

Vuoden Koirat 2015 kilpailu Vuoden Koirat 2015 kilpailu Yleistä Näyttelykoirakilpailussa koiran omistajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Muissa lajeissa koiran ohjaajan on oltava LeVeK ry:n jäsen. Vuoden Agilitytulokas ja Agilitykoira

Lisätiedot

Luokkasijoituspisteet lasketaan vain PU/PN-sijoituksista, ei arvosteluluokan sijoituksista (esim. vak1, juk2 jne.)

Luokkasijoituspisteet lasketaan vain PU/PN-sijoituksista, ei arvosteluluokan sijoituksista (esim. vak1, juk2 jne.) Vuoden koirat-pisteiden laskuohjeisiin on tullut pieniä muutoksia ja tarkennuksia, nämä uudet muutokset on tummennettu. Suurin muutos on kotimaan näyttelykoira-kilpailussa, jossa tästä lähtien kaikki karvanlaadun

Lisätiedot

NäyttelyP uli PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT

NäyttelyP uli PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT PULIT RY. PALKINTOSÄÄNNÖT NäyttelyP uli 1. Kilpailun tarkoitus on kannustaa harrastamaan, ja painotus on osallistumisessa näyttelymenestyksen ja koiramäärien tai näyttelytyyppien sijaan. 2. Näyttelypuli-kilpailussa

Lisätiedot

KIERTOPALKINNOT - MEMORIAL TROPHIES 2014. CLUB SHOW 2014 "kiinnitys" on niihin palkintoihin joita ei ole palautettu tähän näyttelyyn.

KIERTOPALKINNOT - MEMORIAL TROPHIES 2014. CLUB SHOW 2014 kiinnitys on niihin palkintoihin joita ei ole palautettu tähän näyttelyyn. KIERTOPALKINNOT - MEMORIAL TROPHIES 2014 CLUB SHOW 2014 "kiinnitys" on niihin palkintoihin joita ei ole palautettu tähän näyttelyyn. PENNUT SHOW-TEAMIN lahjoittaja kiertopalkinto BEST IN SHOW-pennulle

Lisätiedot

TURUN KEMISTIKERHO RY

TURUN KEMISTIKERHO RY TURUN KEMISTIKERHO RY Vuosikertomus 2011 Yleistä Turun Kemistikerho ry on Turun alueella asuvien Suomalaisten Kemistien Seuran (SKS) jäsenten välinen yhdistys, joka emoseuransa tavoin pyrkii edistämään

Lisätiedot

JoVe ry koulutusinfo 5.5.

JoVe ry koulutusinfo 5.5. JoVe ry koulutusinfo 5.5. Asialista Kesän 2015 vepekoulutukset ja tapahtumat Yleistä vepekoulutuksista Nimenhuuto.com Koulutusryhmät Veneiden ym. hakuvuorojen jakaminen Kesän 2015 vepekoulutukset Harjoitukset

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2006

TOIMINTAKERTOMUS 2006 TOIMINTAKERTOMUS 2006 YLEISTÄ Vuosi 2006 oli OuLVI:n 44. toimintavuosi. Vuoden aikana järjestetty toiminta oli edellisten vuosien mukaista.tapahtumissa keskityttiin laatuun ja panostettiin tapahtumaympäristöön

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY

TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY TOIMINTAKERTOMUS 2009 ETELÄ SAVON ADHD, AUTISMI JA DYSFASIAYHDISTYS RY HALLITUS Rauno Veijanen jatkoi yhdistyksen puheenjohtajana ja Pasi Juuti sihteerinä. Varapuheenjohtajana toimi Hannele Rintavaara

Lisätiedot