Kutsu Sanoma Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen
|
|
- Antero Laine
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 1 (5) Kutsu Sanoma Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Sanoma Oyj, Pörssitiedote, :45 Sanoma Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina klo Scandic Park Helsingissä. Osoite on Mannerheimintie 46, Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen, äänestyslippujen jakaminen ja kokousta edeltävä kahvitarjoilu alkavat klo A. Varsinaisessa yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat Varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Kokouksen avaaminen 2. Kokouksen järjestäytyminen 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen 4. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen 6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen - Toimitusjohtajan katsaus 7. Tilinpäätöksen vahvistaminen 8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen Hallitus ehdottaa yhtiökokoukselle, että vuodelta 2016 maksetaan osinkona 0,20 euroa osakkeelta ja lahjoitusvaraukseen hallituksen päätettäväksi siirretään euroa. Osinko maksetaan osakkeenomistajalle, joka on osingonmaksun täsmäytyspäivänä torstaina merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Hallitus esittää, että osinko maksetaan Hallituksen ehdotus yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi Hallitus ehdottaa, että voimassa olevan yhtiöjärjestyksen 6. ja 9. :t muutettaisiin kuulumaan seuraavasti: 6. : Hallitukseen kuuluu vähintään viisi (5) ja enintään yksitoista (11) jäsentä. Hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan valitsee yhtiökokous. Hallituksen jäsenten toimikausi alkaa varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä ja päättyy valintaa seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. 9. : Yhtiöllä on yksi (1) tilintarkastaja, jonka tulee olla Patentti- ja rekisterihallituksen hyväksymä tilintarkastusyhteisö. Tilintarkastajan toimikausi päättyy ensimmäisen vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. 10. Vastuuvapaudesta päättäminen hallituksen jäsenille ja toimitusjohtajalle Sanoma Oyj PL 60, Sanoma puh Y-tunnus Kotipaikka Helsinki
2 11. Hallituksen jäsenten palkkioista päättäminen yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenten palkkiot pysyvät ennallaan. Hallituksen kuukausipalkkiot ovat: hallituksen puheenjohtaja euroa, hallituksen varapuheenjohtaja euroa ja hallituksen jäsenet euroa. Hallituksen kokouspalkkiot ovat: - hallituksen jäsenet, joiden kotipaikka on muualla kuin Suomessa: euroa / hallituksen kokous, jossa on ollut paikalla - hallituksen valiokuntien puheenjohtajat: euroa / valiokuntakokous, jossa on ollut läsnä - valiokuntien jäsenet, joiden kotipaikka on muualla kuin Suomessa: euroa / valiokuntakokous, jossa on ollut paikalla ja euroa / valiokuntakokous, jossa on ollut läsnä - valiokuntien jäsenet, joiden kotipaikka on Suomessa euroa / valiokuntakokous, jossa on ollut läsnä. Yhtiön toimitusjohtajalle tai yhtiöön päätoimisessa työ- tai toimisuhteessa oleville henkilöille ei makseta palkkiota hallituksen jäsenyydestä. 12. Hallituksen jäsenten lukumäärästä päättäminen yhtiökokoukselle, että hallituksen jäsenmääräksi vahvistetaan yhdeksän. 13. Hallituksen puheenjohtajan, varapuheenjohtajan ja jäsenten valitseminen yhtiökokoukselle, että hallitukseen kuuluvat seuraavat jäsenet: Pekka Ala-Pietilä, Antti Herlin, Anne Brunila, Mika Ihamuotila, Nils Ittonen, Denise Koopmans, Robin Langenskiöld, Rafaela Seppälä ja Kai Öistämö ja että kaikkien toimikausi päättyy varsinaisen yhtiökokouksen 2018 päättyessä. Nykyisistä hallituksen jäsenistä toimitusjohtaja Susan Duinhovenin jäsenyys hallituksessa päättyy, ja kaikkien hallituksen jäsenten toimikausi linjataan muutetun yhtiöjärjestyksen mukaiseksi. Päätösehdotus on hallituksen jäsenten toimikauden osalta ehdollinen sille, että yhtiökokous päättää muuttaa yhtiöjärjestyksen 6 :ää yhtiökokouskutsun kohdassa 9 esitetyn hallituksen ehdotuksen mukaisesti. Päätös tulee toimikauden osalta voimaan yhtiöjärjestysmuutoksen tultua rekisteröidyksi. Lisäksi edellä mainitut osakkeenomistajat ovat ilmoittaneet ehdottavansa, että hallituksen puheenjohtajaksi valitaan Pekka Ala-Pietilä ja varapuheenjohtajaksi Antti Herlin. Kaikkien ehdotettujen hallituksen jäsenten keskeiset henkilötiedot on esitelty yhtiön verkkosivuilla Kaikki ehdotetut henkilöt ovat suostuneet tehtävään. 14. Tilintarkastajan palkkiosta päättäminen Hallitus ehdottaa hallituksen tarkastusvaliokunnan suosituksesta, että tilintarkastajalle maksetaan palkkio yhtiön hyväksymän laskun mukaan.
3 15. Tilintarkastajan valitseminen Tilintarkastaja valitaan varsinaisessa yhtiökokouksessa yhtiöjärjestyksessä määrätyksi toimikaudeksi, joka päättyy valintaa seuraavaan varsinaiseen yhtiökokoukseen. Hallitus ehdottaa hallituksen tarkastusvaliokunnan suosituksen mukaisesti, että tilintarkastajaksi valitaan tilitarkastusyhteisö PricewaterhouseCoopers Oy, joka on ilmoittanut päävastuulliseksi tilintarkastajakseen KHT Samuli Perälän toimikaudeksi joka päättyy vuoden 2018 varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. 16. Hallitukselle annettava yhtiön omien osakkeiden hankkimisvaltuutus Hallitus ehdottaa, että yhtiökokous valtuuttaisi hallituksen päättämään enintään oman osakkeen hankkimisesta yhdessä tai useammassa erässä. Määrä vastaa noin 9,8 % yhtiön kaikista osakkeista. Osakkeet hankitaan yhtiön vapaaseen omaan pääomaan kuuluvilla varoilla, jolloin hankinnat vähentävät yhtiön voitonjakoon käytettävissä olevia varoja. Osakkeita voidaan hankkia joko kaikille osakkeenomistajille osoitetulla ostotarjouksella yhtäläisin ehdoin tai muutoin kuin osakkeenomistajien omistamien osakkeiden suhteessa osakkeiden hankintahetken markkinahintaan Nasdaq Helsinki Oy:n järjestämässä julkisessa kaupankäynnissä. Osakkeet hankitaan yhtiön pääomarakenteen kehittämiseksi, mahdollisten yrityskauppojen tai muiden liiketoimintajärjestelyjen rahoittamiseksi tai toteuttamiseksi, osana yhtiön kannustinjärjestelmää tai muutoin edelleen luovutettaviksi, yhtiöllä pidettäviksi tai mitätöitäviksi. Valtuutuksen ehdotetaan olevan voimassa saakka, ja se päättäisi varsinaisen yhtiökokouksen hallitukselle antaman vastaavan valtuutuksen. 17. Kokouksen päättäminen B. Yhtiökokousasiakirjat Edellä mainitut yhtiökokouksen asialistalla olevat päätösehdotukset sekä tämä kokouskutsu ovat saatavilla yhtiön verkkosivuilla osoitteessa Yhtiön tilinpäätös, hallituksen toimintakertomus ja tilintarkastuskertomus ovat saatavilla mainituilla verkkosivuilla Päätösehdotukset ja muut edellä mainitut asiakirjat ovat saatavilla myös yhtiökokouksessa ja niistä sekä tästä kokouskutsusta lähetetään pyydettäessä jäljennökset osakkeenomistajille. Kutsua yhtiökokoukseen ei lähetetä osakkeenomistajille erikseen. Yhtiökokouksen pöytäkirja on nähtävillä edellä mainituilla verkkosivuilla alkaen.
4 C. Ohjeita kokoukseen osallistujille 1. Osakasluetteloon merkitty osakkeenomistaja Oikeus osallistua yhtiökokoukseen on osakkeenomistajalla, joka on rekisteröity Euroclear Finland Oy:n pitämään yhtiön osakasluetteloon. Osakkeenomistaja, jonka osakkeet on merkitty hänen henkilökohtaiselle suomalaiselle arvo-osuustililleen, on rekisteröity yhtiön osakasluetteloon. Yhtiön osakasluetteloon merkityn osakkeenomistajan, joka haluaa osallistua yhtiökokoukseen, tulee ilmoittautua viimeistään klo 16.00, mihin mennessä ilmoittautumisen on oltava perillä. Yhtiökokoukseen voi ilmoittautua: - yhtiön verkkosivuilla - puhelimitse numeroon arkisin klo , - faksilla numeroon tai - kirjeitse osoitteeseen Sanoma Oyj, Yhtiökokous, PL 60, Sanoma. Ilmoittautumisen yhteydessä tulee ilmoittaa osakkeenomistajan nimi, henkilö- tai Y-tunnus, puhelinnumero, mahdollisen avustajan, valtuutetun asiamiehen tai lakimääräisen edustajan nimi ja asiamiehen tai lakimääräisen edustajan henkilötunnus. Osakkeenomistajien yhtiölle luovuttamia henkilötietoja käytetään vain yhtiökokouksen ja siihen liittyvien tarpeellisten rekisteröintien käsittelyn yhteydessä. Osakkeenomistajan, hänen edustajansa tai asiamiehensä tulee kokouspaikalla tarvittaessa pystyä osoittamaan henkilöllisyytensä ja edustusoikeutensa. 2. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajalla on oikeus osallistua yhtiökokoukseen niiden osakkeiden nojalla, joiden perusteella hänellä olisi oikeus olla merkittynä Euroclear Finland Oy:n pitämään osakasluetteloon Osallistuminen edellyttää lisäksi, että osakkeenomistaja on näiden osakkeiden nojalla tilapäisesti merkitty yhtiön osakasluetteloon viimeistään klo mennessä. Hallintarekisteriin merkittyjen osakkeiden osalta tämä katsotaan ilmoittautumiseksi yhtiökokoukseen. Hallintarekisteröidyn osakkeen omistajaa kehotetaan pyytämään hyvissä ajoin omaisuudenhoitajaltaan tarvittavat ohjeet koskien tilapäistä rekisteröitymistä yhtiön osakasluetteloon, valtakirjojen antamista ja ilmoittautumista yhtiökokoukseen. Omaisuudenhoitajan tilinhoitajayhteisön tulee ilmoittaa hallintarekisteröidyn osakkeen omistaja, joka haluaa osallistua varsinaiseen yhtiökokoukseen, merkittäväksi tilapäisesti yhtiön osakasluetteloon viimeistään edellä mainittuun ajankohtaan mennessä. 3. Asiamiehen käyttäminen ja valtakirjat Osakkeenomistaja saa osallistua yhtiökokoukseen ja käyttää siellä oikeuksiaan asiamiehen välityksellä. Osakkeenomistajan asiamiehen on esitettävä päivätty valtakirja, tai hänen on muuten luotettavalla tavalla osoitettava olevansa oikeutettu edustamaan osakkeenomistajaa. Mikäli osakkeenomistaja osallistuu yhtiökokoukseen usean asiamiehen välityksellä siten, että asiamiehet edustavat osakkeenomistajaa eri arvopaperitileillä olevilla osakkeilla, on ilmoittautumisen yhteydessä ilmoitettava osakkeet, joiden perusteella kukin asiamies edustaa osakkeenomistajaa. Mahdolliset valtakirjat pyydetään toimittamaan alkuperäisinä osoitteeseen Sanoma Oyj, Yhtiökokous, PL 60, Sanoma, viimeistään
5 4. Muut ohjeet / tiedot Yhtiökokouksessa läsnä olevalla osakkeenomistajalla on yhtiökokouksessa osakeyhtiölain 5 luvun 25 :n mukainen kyselyoikeus kokouksessa käsiteltävistä asioista. Yhtiöllä on kokouskutsun päivänä yhteensä osaketta ja ääntä. Yhtiökokouspaikan ovet avataan klo Kokousosallistujat ovat tervetulleita kokousta edeltävään kahvitilaisuuteen. Yhtiökokous pidetään suomen kielellä. Yhtiön painettu tilinpäätös vuodelta 2016 postitetaan sitä pyytäville ja sen voi tilata sähköpostitse osoitteesta ir@sanoma.com. Toivotamme osakkeenomistajamme tervetulleiksi yhtiökokoukseen. Helsingissä Sanoma Oyj Hallitus Lisätietoa Sanoman sijoittajasuhteet, Anna Tuominen, p Sanoma.com Sanoma Sanoma on median ja oppimisen edelläkävijä, jolla on päivittäin vaikutus miljoonien ihmisten elämään. Tarjoamme kuluttajille merkityksellistä sisältöä, yritysasiakkaillemme ainutlaatuisia markkinointiratkaisuja ja autamme opettajia kehittämään jokaisen lapsen taitoja. Sanoma toimii Suomessa, Hollannissa, Belgiassa, Puolassa ja Ruotsissa. Vuonna 2016 liikevaihtomme oli 1,6 miljardia euroa ja työllistimme yli ammattilaista. Sanoman osake on listattu Nasdaq Helsingissä.
Kutsu Sanoma Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen
1 (5) Kutsu Sanoma Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 9.2.2016 klo 09.00 Sanoma Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 12.4.2016
3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnäolevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen
KUTSU SRV YHTIÖT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN SRV Yhtiöt Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 23.3.2017 kello 16.00 alkaen SRV Yhtiöt Oyj:n toimitalossa
Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012
Home > Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Finnlines Oyj:n yhtiökokouskutsu 2012 Pörssitiedote 20.3.2012 klo 15:30 FINNLINES OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU 2012 Finnlines Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen
6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
KUTSU NIXU OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Nixu Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 24.3.2015 kello 9.00 Nixu Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina huhtikuun
NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU
NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Nurminen Logistics Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 21. päivänä huhtikuuta 2017 kello 13.00 alkaen osoitteessa
Kutsu Sanoma Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen
1 (5) Kutsu Sanoma Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 3.3.2014 klo 16.40 Sanoma Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 9.4.2014
Kokouksen jälkeen on kahvitilaisuus, jossa osakkeenomistajilla on mahdollisuus tavata Revenio - konsernin toimitusjohtajaa sekä johtoryhmän jäseniä.
YHTIÖKOKOUSKUTSU Revenio Group Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 20.3.2019 klo 16.00 osoitteessa Finlandia-talo, Veranda 2 -sali, Mannerheimintie
6. Vuoden 2018 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
YHTIÖKOKOUSKUTSU VMP Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 28.3.2019 kello 12.00 Kasarmin Salissa osoitteessa Kasarmikatu 21 b, 00130 Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden
6. 31.10.2013 päättyneen tilikauden tilinpäätöksen, konsernin tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
Panostaja Oyj Pörssitiedote YHTIÖKOKOUSKUTSU Panostaja Oyj Pörssitiedote 13.12.2013 klo 10:30 Panostaja Oyj:n varsinainen yhtiökokous pidetään keskiviikkona tammikuun 29. päivänä 2014 kello 13:00 Technopolis
Kutsu Siili Solutions Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen
Yhtiökokouskutsu 1 (5) 28.2.2017 Kutsu Siili Solutions Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Siili Solutions Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 28.2.2017 kello 9.00 Siili Solutions Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan
(6) Vuoden 2016 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
Ferratum Oyj:n osakkeenomistajille KUTSU FERRATUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Ferratum Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 4.5.2017, klo 10.00 alkaen
3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN
SUOMEN HOIVATILAT OYJ:n osakkeenomistajille KUTSU SUOMEN HOIVATILAT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Suomen Hoivatilat Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina
Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan
MARTELA OYJ PÖRSSITIEDOTE 10.2.2010 klo 8.30 YHTIÖKOKOUSKUTSU Martela Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 16.3.2010 klo 15.00 Martelatalossa, Takkatie
6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
1 PÖRSSITIEDOTE Julkaisuvapaa 19. helmikuuta 2015 kello 8.00 ELEKTROBIT OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Elektrobit Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 15.4.2015
Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan 14.30.
YHTIÖKOKOUSKUTSU Martela Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 13.3.2014 klo 15.00 Martelatalossa, Takkatie 1, 00370 Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden
Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan klo
YHTIÖKOKOUSKUTSU Martela Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 14.3.2019 klo 15.00 Martelatalossa, Takkatie 1, 00370 Helsinki. Kokoukseen ilmoittautuneiden
3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN
SUOMEN HOIVATILAT OYJ:N OSAKKEENOMISTAJILLE KUTSU SUOMEN HOIVATILAT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Suomen Hoivatilat Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina
6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
1 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Interavanti Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 8.3.2011 kello 10.00 alkaen yhtiön toimistossa osoitteessa Mannerheimintie
6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen
WULFF-YHTIÖT OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 7. huhtikuuta 2016 alkaen kello 12.00 Radisson Blu Seaside -hotellissa, osoitteessa
Efecte Oyj: Yhtiökokouskutsu
EFECTE OYJ -- YHTIÖTIEDOTE -- 7.3.2019 KLO 14.00 Efecte Oyj: Yhtiökokouskutsu Efecte Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 4.4.2019 klo 12.00 alkaen Leonardo-salissa,
TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU
TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Teleste Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina huhtikuun 8. päivänä 2011 kello 15.00 Finlandia-talon Helsinki-salissa,
Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen
Home > Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Finnlines Oyj Pörssitiedote 18.3.2010 klo 14.00 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 2010 Finnlines
Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous 22.4.2015
Oulu ICT Oy Varsinainen yhtiökokous 22.4.2015 KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Oulu ICT Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 22.4.2015 klo 13.00
KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN
Orava Asuntorahasto Oyj Pörssitiedote 16.8.2018 kello 9.30 KUTSU ORAVA ASUNTORAHASTO OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Orava Asuntorahasto Oyj:n (jäljempänä Yhtiö ) osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen
6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
KUTSU SIILI SOLUTIONS OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Siili Solutions Oyj Kutsu yhtiökokoukseen 27.2.2015 kello 10.30 Siili Solutions Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen,
ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 13:00
ELECSTER OYJ PÖRSSITIEDOTE 21.03.2017 KLO 13:00 YHTIÖKOKOUSKUTSU Elecster Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 20.4.2017 klo 13:00 alkaen yhtiön toimitiloissa
6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen ja konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
Finnair Oyj Pörssitiedote 15.2.2017 klo 10.00 Yhtiökokouskutsu Finnair Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 16.3.2017 klo 15.00 Messukeskus Helsingissä,
(6) Vuoden 2018 konsernitilinpäätöksen sisältävän tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
Ferratum Oyj:n osakkeenomistajille KUTSU FERRATUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Ferratum Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 17.4.2019, klo 10.00 alkaen
3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen
1(5) Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Metso Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 27. päivänä maaliskuuta 2015 klo 13.00 alkaen Messukeskuksen Kokoustamossa,
6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
YHTIÖKOKOUSKUTSU Aspo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 9. huhtikuuta 2015 klo 14.00 Pörssitalon pörssisalissa osoitteessa Fabianinkatu 14, 00100 Helsinki.
Yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen
YHTIÖKOKOUSKUTSU Pöyry Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 8.3.2012 klo 16.00 Finlandia-talon Helsinki-salissa, Mannerheimintie 13 e, 00100 Helsinki
6. Vuoden 2011 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
1 PÖRSSITIEDOTE Julkaisuvapaa 16. helmikuuta 2012 kello 8.00 YHTIÖKOKOUSKUTSU Elektrobit Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 26.3.2012 klo 13:00 osoitteessa
KUTSU ZEELAND OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN
KUTSU ZEELAND OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Zeeland Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina 19.4.2013 kello 13:00 alkaen yhtiön toimitiloissa, osoitteessa
Olvi Oyj:n varsinaisessa yhtiökokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen
Olvi Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU Olvi Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 14.4.2016 kello 11.00 Olvi-oluthallilla osoitteessa Luuniemenkatu 4, 74100 Iisalmi.
NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU
NURMINEN LOGISTICS OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Nurminen Logistics Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 11. päivänä huhtikuuta 2018 kello 13.00 alkaen osoitteessa
KUTSU EVLI PANKKI OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN
EVLI PANKKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 13.2.2017 KLO 14.30 KUTSU EVLI PANKKI OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 13.3.2017 Aika: 13. maaliskuuta 2017 klo 9.00 Paikka: Finlandia-talo (B-sali, kongressisiipi), Mannerheimintie
3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen
EFORE OYJ Pörssitiedote 13.2.2015 klo 9.50 KUTSU EFORE OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Efore Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 31.3.2015 klo 9.30 alkaen Stella
Kutsu postitettiin arvoosuusjärjestelmän
Vhtiökokouskutsu Kutsu postitettiin 22.5.2019 arvoosuusjärjestelmän osakasluetteloon merkityille osakkeenomistajille. Kutsu julkaistiin 22.5.2019 yhtiön kotisivuilla internetissä osoitteessa: https ://leppa
Kutsu Fiskarsin yhtiökokoukseen
Fiskars Oyj Abp Pörssitiedote 8.2.2017 klo 9.00 EET Kutsu Fiskarsin yhtiökokoukseen Fiskars Oyj Abp:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 9.3.2017 klo 15.00
Tieto Oyj:n yhtiökokouskutsu
Tieto Oyj:n yhtiökokouskutsu Tieto Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 25.3.2013 klo 15.00 Finlandia-talossa (Helsinki-sali), Mannerheimintie 13 e,
3 Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen
TELESTE OYJ PÖRSSITIEDOTE 4.3.2013 klo 14:00 TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Teleste Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään perjantaina huhtikuun 12. päivänä 2013
Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen
Nokian Renkaat Oyj Pörssitiedote 15.3.2019 klo 10.00 Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Nokian Renkaat Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 9.4.2019 klo
6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen
YHTIÖKOKOUSKUTSU Valmet Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 22. päivänä maaliskuuta 2016 klo 13.00 alkaen Messukeskuksen salissa 101, osoitteessa Messuaukio
Kutsu Sanoma Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen
1 (5) Kutsu Sanoma Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 5.2.2015 klo 9.00 Sanoma Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 8.4.2015
6. Vuoden 2018 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
Nordic ID Oyj 1 (5) KUTSU NORDIC ID OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Nordic ID Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 20.3.2019 klo 17.00 alkaen osoitteessa
KUTSU FARON PHARMACEUTICALS OY:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN
KUTSU FARON PHARMACEUTICALS OY:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Faron Pharmaceuticals Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 31.5.2018 kello 11 alkaen BioCity-rakennuksen
3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen
Yhtiökokouskutsu Konecranes Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 21.3.2013 klo 10.00 Hyvinkääsalissa (os. Jussinkuja 1, 05800 Hyvinkää). Kokoukseen ilmoittautuneiden
6. Vuoden 2015 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
YHTIÖKOKOUSKUTSU Aspo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 7. huhtikuuta 2016 klo 10.00 Scandic Marina Congress Centerissä, Katajanokanlaituri 6, 00160
TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU
TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Teleste Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina huhtikuun 6. päivänä 2017 kello 15.00 Finlandia-talon Helsinki-salissa, Mannerheimintie
Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30
Marimekko Oyj Pörssitiedote 1 (6) 16.3.2009 klo 14.30 KUTSU MARIMEKKO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Marimekko Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona
Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokouskutsu. Keskisuomalainen Oyj, yhtiökokouskutsu, 23.3.2015 klo 16.30
Keskisuomalainen Oyj Yhtiökokouskutsu Keskisuomalainen Oyj:n yhtiökokouskutsu Keskisuomalainen Oyj, yhtiökokouskutsu, 23.3.2015 klo 16.30 Keskisuomalainen Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen
3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen
YHTIÖKOKOUSKUTSU Valmet Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 21. maaliskuuta 2018 klo 13.00 alkaen Messukeskuksen salissa 101, osoitteessa Messuaukio
Efecte Oyj: Yhtiökokouskutsu
EFECTE OYJ -- YHTIÖTIEDOTE -- 8.3.2018 KLO 14.00 Efecte Oyj: Yhtiökokouskutsu Efecte Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 5.4.2018 kello 12.30 alkaen
6. Vuoden 2017 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
Aspocomp Group Oyj, Pörssitiedote, 15.2.2018 klo 9.30 KUTSU ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Aspocomp Group Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään
6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, joka sisältää konsernitilinpäätöksen, ja toimintakertomuksen esittäminen Toimitusjohtajan katsaus
1 (5) ETTEPLAN OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Etteplan Oyj:n ( Yhtiö ) osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 4. huhtikuuta 2017 kello 13:00 alkaen Yhtiön toimitiloissa
ASPON YHTIÖKOKOUSKUTSU
Etusivu Ajankohtaista Aspo-konsernin tiedotteet Pörssitiedotteet ASPON YHTIÖKOKOUSKUTSU ASPO Oyj PÖRSSITIEDOTE 10.3.2009 klo 8.30 Aspo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka
6. Tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen sekä tilintarkastuskertomuksen esittäminen 31.10.2014 päättyneeltä tilikaudelta
YHTIÖKOKOUSKUTSU Panostaja Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina helmikuun 5. päivänä 2015 alkaen klo 13.00 Tampere-talon Studio-salissa osoitteessa
TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU
TELESTE OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Teleste Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina huhtikuun 1. päivänä 2014 kello 15.00 Finlandia-talon Helsinki-salissa, Mannerheimintie
Vuoden 2016 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
Yhtiökokouskutsu 1 (6) Kutsu Fortum Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 2017 FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE KLO 9.15 Fortum Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina
6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
Pörssitiedote 1 (5) KUTSU FORTUM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 2015 :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina maaliskuun 31. päivänä 2015 kello 14.00 alkaen
6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
Aspocomp Group Oyj, Pörssitiedote, 22.2.2017 klo 9.00 KUTSU ASPOCOMP GROUP OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Aspocomp Group Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään
KUTSU ORAL HAMMASLÄÄKÄRIT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN
Julkaistu 17.2.2012 klo 8.35 KUTSU ORAL HAMMASLÄÄKÄRIT OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Oral Hammaslääkärit Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 22.3.2012
ZEELAND FAMILY OYJ YHTIÖTIEDOTE
ZEELAND FAMILY OYJ YHTIÖTIEDOTE 28.2.2018 KUTSU ZEELAND FAMILY OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN 5.4.2018 Zeeland Family Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään
11.3.2014 klo 14.30. 6. Vuoden 2013 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
TULIKIVI OYJ PÖRSSITIEDOTE 11.3.2014 klo 14.30 KUTSU TULIKIVI OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Tulikivi Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 2. huhtikuuta 2014
ROBIT OYJ YHTIÖTIEDOTE 28.3.2017 KLO 16.20 KUTSU ROBIT OYJ:N YLIMÄÄRÄISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Robit Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 20.4.2017 klo 12.00
3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN
CRAMO OYJ:n osakkeenomistajille KUTSU CRAMO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Cramo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 30. maaliskuuta 2017,
3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 5. Läsnä olevien toteaminen ja ääniluettelon vahvistaminen
YHTIÖKOKOUSKUTSU :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 14.4.2015 klo 14.00 osoitteessa Marina Congress Center, Nauticasali, Katajanokanlaituri 6, Helsinki.
VARSINAISESSA YHTIÖKOKOUKSESSA KÄSITELTÄVÄT ASIAT
Kutsu Keskisuomalainen Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Keskisuomalainen Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään huhtikuun 29. päivänä 2011 alkaen klo 12.00 Jyväskylän
Aika: 12. maaliskuuta 2018 klo 9.00 Paikka: Finlandia-talo (B-sali, kongressisiipi), Mannerheimintie 13 e, Helsinki
EVLI PANKKI OYJ PÖRSSITIEDOTE 15.2.2018 KLO 9.30 Kutsu Evli Pankki Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen 12.3.2018 Aika: 12. maaliskuuta 2018 klo 9.00 Paikka: Finlandia-talo (B-sali, kongressisiipi), Mannerheimintie
3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen. 8. Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen
1(7) Kutsu varsinaiseen yhtiökokoukseen Metso Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 26. päivänä maaliskuuta 2014 klo 11.00 alkaen Helsingin Messukeskuksessa,
6. Vuoden 2012 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
Vacon Oyj, Pörssitiedote, 25.2.2013 kello 13.45 Yhtiökokouskutsu Vacon Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 26.3.2013 klo 15.00 Vaasan Ylioppilastalolla
Kutsu Detection Technology Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen
Detection Technology Oyj Yhtiötiedote 1.3.2018 klo 9.00 Kutsu Detection Technology Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Detection Technology Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen,
3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen
Yhtiökokouskutsu Konecranes Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 31.3.2011 klo 10.00 Hyvinkääsalissa (os. Jussinkuja 1, 05800 Hyvinkää). Kokoukseen ilmoittautuneiden
YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN
1/5 YHTIÖKOKOUSKUTSU ENFO OYJ:N YHTIÖKOKOUKSEEN Enfo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 22. päivänä maaliskuuta 2012 kello 15.00 alkaen osoitteessa
Kutsu Sanoma Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen
Kutsu Sanoma Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Sanoma Oyj, Pörssitiedote, 1.3.2013 klo 11:15 Sanoma Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 3.4.2013
3 PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN JA ÄÄNTENLASKUN VALVOJIEN VALITSEMINEN 5 LÄSNÄOLEVIEN TOTEAMINEN JA ÄÄNILUETTELON VAHVISTAMINEN
CRAMO OYJ:n osakkeenomistajille KUTSU CRAMO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Cramo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan yhtiön varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 28. maaliskuuta 2018,
KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN
KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Elite Varainhoito Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 4.4.2017 klo 10.30 alkaen Rake-salissa, osoitteessa Erottajankatu
6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen; toimitusjohtajan katsauksen esittäminen
WULFF-YHTIÖT OYJ PÖRSSITIEDOTE 14.3.2017 KLO 14.05 WULFF-YHTIÖT OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU :n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 6. huhtikuuta 2017 alkaen kello
Kokoukseen ilmoittautuneiden vastaanottaminen ja äänestyslippujen jakaminen aloitetaan klo
Martela Oyj, pörssitiedote 5.2.2018 klo 17.00. YHTIÖKOKOUSKUTSU Martela Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 13.3.2018 klo 15.00 Martelatalossa, Takkatie
YHTIÖKOKOUSKUTSU. 6. Vuoden 2016 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
YHTIÖKOKOUSKUTSU Comptel Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 4.4.2017 kello 17:00 Scandic Marina Congress Centerissä, kokoustila Fennia I, osoitteessa
Vaisala Oyj Pörssitiedote 6.2.2013 klo 15:00
Vaisala Oyj Pörssitiedote 6.2.2013 klo 15:00 Kutsu Vaisala Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Vaisala Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 26.3.2013 klo
KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN
KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Kesko Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 8.4.2019 klo 13.00 alkaen Helsingin Messukeskuksessa, Rautatieläisenkatu
4 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus sekä läsnäolijoiden toteaminen. 9 Taseen osoittaman voiton käyttäminen ja osingonmaksusta päättäminen
1 (5) KUTSU :N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Suomen Hoivatilat Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 23.2.2017 kello 15.00 (EET) alkaen osoitteessa Hotelli
6. Vuoden 2017 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
Incap Oyj Yhtiökokouskutsu 20.3.2018 klo 8.00 (EET) YHTIÖKOKOUSKUTSU Incap Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 17.4.2018 klo 15 BANKin Wall Street -kokoustiloissa
6. Vuoden 2017 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
Marimekko Oyj, Pörssitiedote 27.2.2018 klo 10.00 KUTSU MARIMEKKO OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Marimekko Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 12.
Atria Oyj PÖRSSITIEDOTE , klo 9.00
Atria Oyj PÖRSSITIEDOTE 19.3.2010, klo 9.00 YHTIÖKOKOUSKUTSU Atria Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään torstaina 29.4.2010 kello 13.00 Finlandia-talossa osoitteessa
6. Vuoden 2014 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen, tilintarkastuskertomuksen ja hallintoneuvoston lausunnon esittäminen
Atria Oyj YHTIÖKOKOUSKUTSU Atria Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 28.4.2015 kello 13:00 Finlandia-talossa osoitteessa Mannerheimintie 13, Helsinki,
Liite 3 Yhtiökokouskutsu Vacon Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 22.3.2011 klo 15:00 Åbo Akademin Akademi-salissa osoitteessa Academill, Rantakatu
A. Yhtiökokouksessa käsiteltävät asiat
KUTSU VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Kesko Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 11.4.2018 klo 13.00 alkaen Helsingin Messukeskuksen Kokoustamossa, Messuaukio
Kutsu Fortum Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen
Fortum Oyj Pörssitiedote 31.1.2013 klo 9.15 Kutsu Fortum Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Fortum Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina huhtikuun 9. päivänä
3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen
Kutsu Fortum Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen FORTUM OYJ PÖRSSITIEDOTE 1.2.2012 klo 9.05 EET Fortum Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona huhtikuun
Kutsu Detection Technology Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen
Detection Technology Oyj Yhtiötiedote 17.2.2016 klo 14.00 Kutsu Detection Technology Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen Detection Technology Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen,
KUTSU ORION OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN
1 (6) KUTSU ORION OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Orion Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina maaliskuun 22. päivänä 2016 klo 14.00 alkaen Helsingin
INNOFACTOR OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU
INNOFACTOR OYJ:N YHTIÖKOKOUSKUTSU Innofactor Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 24.3.2015 klo 9.00 alkaen Innofactor Oyj:n toimitiloissa osoitteessa
KUTSU TALENOM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN; HALLITUKSEN EHDOTUKSET
KUTSU TALENOM OYJ:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN; HALLITUKSEN EHDOTUKSET Talenom Oyj, Pörssitiedote 4.2.2019 kello 15:00 Kutsu Talenom Oyj:n varsinaiseen yhtiökokoukseen; hallituksen ehdotukset Talenom
YHTIÖKOKOUSKUTSU. A. Johdanto
YHTIÖKOKOUSKUTSU Konecranes Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään maanantaina 31.8.2009 klo 11.00 yhtiön auditoriossa, joka sijaitsee Konecranes Visitors Centerissä
6. Vuoden 2017 tilinpäätöksen, konsernitilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen
YHTIÖKOKOUSKUTSU Aspo Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään tiistaina 10. huhtikuuta 2018 klo 14.00 Scandic Marina Congress Centerissä, Katajanokanlaituri 6, 00160
3. Pöytäkirjantarkastajien ja ääntenlaskun valvojien valitseminen
Cencorp Oyj Yhtiökokouskutsu 7.4.2015 klo 19.05 Cencorp Oyj:n yhtiökokouskutsu Cencorp Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan ylimääräiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 29.4.2015 klo 13.00 yhtiön pääkonttorissa
6. Vuoden 2010 tilinpäätöksen, toimintakertomuksen ja tilintarkastuskertomuksen esittäminen - Toimitusjohtajan katsaus
Pörssitiedote, 1.3.2011 klo 12.00 YHTIÖKOKOUSKUTSU Tecnotree Oyj:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 23.3.2011 klo 16.00 osoitteessa Palace Gourmet,
KUTSU FARON PHARMACEUTICALS OY:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN
KUTSU FARON PHARMACEUTICALS OY:N VARSINAISEEN YHTIÖKOKOUKSEEN Faron Pharmaceuticals Oy:n osakkeenomistajat kutsutaan varsinaiseen yhtiökokoukseen, joka pidetään 16.5.2017 kello 10 alkaen BioCity-rakennuksen