TALVIKORTTELIT Vermo

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TALVIKORTTELIT Vermo"

Transkriptio

1 TALVIKORTTELIT Vermo Ratamestari Aimo Ruohoniemi Talvikorttelikausi jatkui Vermosta käsin Leppävaaran Sisun Leppävaara Perkkaa Vermon sprinttisuunnistuskartalla. Tuloksia kirjattiin yhteensä 254. Tapahtuma vietiin läpi pikkupakkasessa, jonka purevuutta tuuli huomattavasti lisäsi. Muutaman suunnistajan tulokset kirjattiin koneelle manuaalisesti, mutta ajat jäivät tallentumatta, pahoittelut siitä. Hyväksytyiksi on merkitty kaikki loppuajan saaneet. 3 ja 4 km:n sprinttiosuuksien ajat on ilmoitettu erikseen ja niissä ovat mukana vain oikeat leimaukset hakeneet suunnistajat. Kiitokset karttansa uusiokäyttöön luovuttaneille! Kommentit tuloksiin liittyen: matti.vaaja at aalto.fi Tänään tapahtui melko paljon karttaan merkittyjen kiellettyjen alueiden läpimenoja. Normi kisatilanteessa ko. läpimenot aiheuttavat tuloksen hylkäämisen. Näin kuntosuunnistustapahtumassa pitäisi myös noudattaa karttaan piirrettyjä "kieltomerkkejä", jottei tule jälkikäteen valituksia tai jopa kartta alueen käyttökieltoja. Talvikelillä nuo kukkaistutukset ja pensasaidat eivät välttämättä näy muutoin kuin kartassa. Kuntosuunnistuksissa on mahdollisuus opetella sprinttisuunnistuksen "kiemuroita". Sprintin luonteeseen kuuluu kiellettyjen alueiden reitinvalinnalliset "kikkailut", joten vastuu on juoksijalla. Ratamestari pyrkii tekemään vaativat radat, jotta kisa/harjoitus olisi suunnistuskisa eikä juoksukisa. Sprinttisuunnistuksen kielletyt kohteet 3 km (Lähti: 35, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Elmeri Autio Ilkka Autio Eveliina Kulmala RR Inkeri Sippo Pihkan Elsa Näpänkangas Riissanen Pyry EsAk Matti Haaramo Riissanen Miska EsAk Martti Immonen Ella Laurila Milla Tupitsa HS Eemil Koivula Mia Näpänkangas Viivi Riissanen EsAk Lauri Väättänen HS Marja Liisa Väättänen HS Sandra Isoniemi AOK Sari Maunula Bo Franzen Niclas Ekwik Lynx Risto Salmela Tapio Lauren HS

2 23. Matti Olavi Norri HeKi Rami Niemistö IK Örnen Matti Saario HS Ulla Finnilä Siitajoki Toivo Vanhala Pihkan Pirjo Reinikainen HTH Aleksi Husu Eero Kemppainen HS Tuomas Pasanen Ei aikaa Raimo Nordqvist EsAs Ei aikaa Keijo Koivula HyRa Ei aikaa Anneli Sane HS Ei aikaa Seppo Salmela Ei aikaa 3 km Sprintti (Lähti: 11, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Ismo Lahtinen OJy Maria Lerssi EsAk Erkki Kivistö Pihkan Saana Munck EsSu Paulus Hanhijärvi EsAk Nana Munck EsSu Maijukka Hanhijärvi EsAk Joonas Kuusivaara EsAk Emil Frilander Juhani Nortomaa Ei aikaa Pauliina Lankinen HS Ei aikaa 6 km (Lähti: 98, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Juha Pekka Strömberg EsAk Päivi Kulmala RR Pasi Kärkkäinen Markku Lahti LeSi Hanna Vuorela EsAk Jyrki Kiviniitty HS Tero Uusitalo EsAk Mika Kulmala RR Slava Ilchenko LeSi Mikael Niku Tiina Haarlaa HS Kari Ovaskainen Örnen Lauri Kekoni HS Anu Valkonen S JKL Sanna Carlsson EsAk 41: Marko Pirinen Jenni Minkkinen Jaakko Passinen Elisa Stålhberg EsSu Marjukka Hanhijärvi EsAk

3 21. Pekka Kallio EsAk Teemu Hakulinen Juuso Tupitsa HS Mikko Viinikainen Otso Pajuoja EsSu Vesa Isoniemi Trian Tapani Mikkola Leena Pohjanvirta varjo EsAk Niina Tupitsa HS Panu Kantola Vesa Hurskainen Juhani Kirma Ylinara Sofia Aila Korhonen Mauri Tolvanen LeSi Panu Vuorela Mikaela Ekwik Lynx Harri Tolvanen Pihkan Reino Hotti HS Laura Matilainen EsSu Niina Riissanen EsAk Arto Toivonen Jukka Aunula Jyry Tuomo Toikka Luup Kaija Turku HS Pentti Reinikainen Jyry Timo Herranen Jyry Lasse Saari Petri Väänänen Elina Rauhala Aino Juslen Osmo Peitsala HS Vesa Pajuoja EsSu Ove Nilsson RaHa Jarmo Paikkala Jyry Risto Ojala Veikko Saaristo RaHa Johanna Määttälä KPV Joona Vuorela EsAk Pertti Valtee HS Olavi Aho HS Heli Paloheimo Mervi Saario Saija Toivola RaVa Riikka Perasto Risto Uljas Jyry Juhani Kytöjoki Jyry Matti Mäkinen Mesik Simo Uoma Seppo Vänttinen EsSu Elina Mäkisimola EsSu Helena Luoma Pihkan Pentti Nykänen Jyry Pirjo Hollemo EsAk Jorma Helin Jyry Ralf Rönn AOK Tapio Tiura HS Mika Voipio Örnen Leena Paatero EsSu Ville Laukka Raus Anneli Ojapalo RR Pekka Syväterä RiSu Pekka Verkasalo TVV Lilli ja Matti Heikinheimo Hans Ekholm AOK

4 86. Reijo Seitajoki Jyry Hannele Alander Sakari Wikström HeKi Soila Vuorenmaa Sara Sainio Inka Ruotsalainen Teemu Penttilä EsAk Raimo Mattinen HS Veikko Savolainen Pihkan Ei aikaa Sakari Taskila LeSi Ei aikaa Nelli Rimminen EsSu Ei aikaa Kari Löyttyjärvi Jyry Ei aikaa Hillevi Syväterä RiSu Ei aikaa 9 km (Lähti: 67, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Matti Maajärvi LappRi Jaani Lantela VeVe Olli Pekka Kailari Rauno Ratilainen VeVe Arttur Kulagin Henri Jääskeläinen SiiRa Seppo Lamminmäki Minna Sankari EsSu Jussi Leskinen MSParma Jouko Malinen HS Johanna Pensas Maajärvi Harri Vänttinen EsSu Hannu Husu Ossi Ilveskoski Eija Meriläinen HS Sami Sundström EsAk Salla Laitinen EsAk Julius Maylett Maria Sane Tommy Selin EsAk Esko Jussila PäijRa Jouni Savilainen Juho Mäyry Aaro Kuivalainen EsAk Jouni Pyykönen EsAk Laura Leppälä HlS Janne Kuusivaara EsAk Kari Sane HS Harry Sainio OK Mari Seppänen SV Lotta Oinonen Emilia Ståhlberg EsSu Tuomo Puustinen Pihkan Olli Kantanen OK Pasi Hämänen Tapio Leino HS Martin Söderström HS Matti Pärssinen Jarkko Linnainmaa Ansku Vierikko Patrik Levlin Solf Laura Sumanen HyRa

5 43. Simo Pöyhönen Raus Jarmo Rantala Visa Vaajanen Riitta Kuronen Veikko Tikka MeKo Outi Marttila Juhani Nippala Jyry Taina Shemeikka HPV Mikko Nieminen Markku Nieminen Paavo Rynkkö Kristiina Ahlqvist Raus Ari Kyöstilä Unto Kanerva Jyry Tanja Nyholm KaRa Matti Kankaanpää EsAk Seppo Terävä XYZ Sampo ja Nora Lappalainen Kasperi ja Teija Launis Raus Hannu Ahlqvist Raus Ei aikaa Osmo Lindeman Ei aikaa Ilkka Ojapalo RR Ei aikaa Heidi Strang HyRa Ei aikaa Marja Kanerva Raus Ei aikaa Hannu Numminen EsAk Ei aikaa 12 km (Lähti: 40, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Max (pyörällä) Lindfors Anders (pyörällä) Blomster Kalle Rantala HS Tuomas Tölli RR Aleksi Pavilainen HlS Lauri Sorsa HiKi Einari Heinaro HS Juha Ville Ketolainen VeVe Janne Heikkinen HS Kimmo Berg EsAk Juha Skinnari Pihkan Jani Riissanen EsAk Tuomas Maisala Jyry Tomi Mäkelä Pihkan Pontus Backlund NOK Mikko Kolehmainen EsAk Jaakko Pyykönen Vili Virkki Patrik Östergård Matti Huttunen Pihkan Antti Leinonen Kimmo Gynther IHR O P Holttinen Pertti Tuomi AskU Tuomo Kauppinen HyRa Vilhelmiina Mikkola Heikki Helevä Rauno Autio KaRa Sirke Piirainen Mikko Kero

6 31. Hanna Ruhanen HS David Farkas HS Maria Rantanen Leo Tolvanen Pihkan Jukka Vuorinen Soili Kakkonen Ville Glad TuS Ei aikaa Mika Näpänkangas EsSu Ei aikaa Tapio Jaatinen EsSu Ei aikaa Mikael Fogelholm Ei aikaa Oma Rata (Lähti: 3, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Kaisa Sten Pihkan Reijo Wastimo Pihkan Vesa Turku HS Ei aikaa Tulokset km Sprintti kaikki (Lähti: 94, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Kari Ovaskainen Örnen Jaakko Passinen Juha Strömberg EsAk Päivi Kulmala RR Pasi Kärkkäinen Jyrki Kiviniitty HS Markku Lahti LeSi Tuomas Pasanen Mika Kulmala RR Slava Ilchenko LeSi Anu Valkonen S JKL Marjukka Hanhijärvi EsAk Teemu Hakulinen Ismo Lahtinen OJy Mikael Niku Jenni Minkkinen Sanna Carlsson EsAk Lauri Kekoni HS Tiina Haarlaa HS Pekka Kallio EsAk Otso Pajuoja EsSu Marko Pirinen Vesa Hurskainen Niina Tupitsa HS Maria Lerssi EsAk Mikko Viinikainen Leena Pohjanvirta varjo EsAk

7 28. Mauri Tolvanen LeSi Vesa Isoniemi Trian Erkki Kivistö Pihkan Panu Kantola Ylinara Sofia Juhani Kirma Juuso Tupitsa HS Tapani Mikkola Arto Toivonen Mikaela Ekwik Lynx Niina Riissanen EsAk Aila Korhonen Elina Rauhala Timo Herranen Jyry Johanna Määttälä KPV Tuomo Toikka Luup Reino Hotti HS Osmo Peitsala HS Jarmo Paikkala Jyry Joona Vuorela EsAk Lasse Saari Vesa Pajuoja EsSu Panu Vuorela Kaija Turku HS Pentti Reinikainen Jyry Ove Nilsson RaHa Veikko Saaristo RaHa Saana Munck EsSu Harri Tolvanen Pihkan Olavi Aho HS Aino Juslen Jukka Aunula Jyry Saija Toivola RaVa Pertti Valtee HS Paulus Hanhijärvi EsAk Nana Munck EsSu Maijukka Hanhijärvi EsAk Riikka Perasto Petri Väänänen Risto Ojala Heli Paloheimo Mervi Saario Seppo Vänttinen EsSu Simo Uoma Elina Mäkisimola EsSu Ralf Rönn AOK Jorma Helin Jyry Helena Luoma Pihkan Juhani Kytöjoki Jyry Matti Mäkinen Mesik Sara Sainio Ville Laukka Raus Anneli Ojapalo RR Mika Voipio Örnen Pirjo Hollemo EsAk Leena Paatero EsSu Pekka Syväterä RiSu Reijo Seitajoki Jyry Hans Ekholm AOK Joonas Kuusivaara EsAk Lilli ja Matti Heikinheimo Pekka Verkasalo TVV Soila Vuorenmaa Sakari Wikström HeKi Inka Ruotsalainen

8 93. Emil Frilander Raimo Mattinen HS km Sprintti kaikki (Lähti: 90, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Anders (pyörällä) Blomster Tuomas Tölli RR Kalle Rantala HS Einari Heinaro HS Matti Maajärvi LappRi Lauri Sorsa HiKi Aleksi Pavilainen HlS Janne Heikkinen HS Juha Ville Ketolainen VeVe Juha Skinnari Pihkan Kimmo Berg EsAk Olli Pekka Kailari Jani Riissanen EsAk Tuomas Maisala Jyry Tomi Mäkelä Pihkan Rauno Ratilainen VeVe Pontus Backlund NOK Vili Virkki Jaakko Pyykönen Mikko Kolehmainen EsAk Arttur Kulagin Jaani Lantela VeVe Henri Jääskeläinen SiiRa Minna Sankari EsSu Jouko Malinen HS Seppo Lamminmäki Matti Huttunen Pihkan Johanna Pensas Maajärvi Jussi Leskinen MSParma Antti Leinonen Eija Meriläinen HS Patrik Östergård Hannu Husu O P Holttinen Kimmo Gynther IHR Julius Maylett Tuomo Kauppinen HyRa Laura Leppälä HlS Jarkko Linnainmaa Harri Vänttinen EsSu Maria Sane Esko Jussila PäijRa Olli Kantanen OK Tommy Selin EsAk Jouni Pyykönen EsAk Pasi Hämänen Jouni Savilainen Salla Laitinen EsAk Ossi Ilveskoski Emilia Ståhlberg EsSu Janne Kuusivaara EsAk Harry Sainio OK Laura Sumanen HyRa

9 53. Vilhelmiina Mikkola Sirke Piirainen Hanna Ruhanen HS Juho Mäyry Mikko Kero Kari Sane HS Tapio Leino HS Tuomo Puustinen Pihkan Maria Rantanen Ansku Vierikko Matti Pärssinen Lotta Oinonen Leo Tolvanen Pihkan Rauno Autio KaRa Simo Pöyhönen Raus Riitta Kuronen Jarmo Rantala Heikki Helevä Visa Vaajanen Taina Shemeikka HPV Mikko Nieminen Mari Seppänen SV Markku Nieminen Veikko Tikka MeKo David Farkas HS Patrik Levlin Solf Martin Söderström HS Paavo Rynkkö Ari Kyöstilä Unto Kanerva Jyry Kristiina Ahlqvist Raus Seppo Terävä XYZ Jukka Vuorinen Soili Kakkonen Sampo ja Nora Lappalainen Matti Kankaanpää EsAk Kasperi ja Teija Launis Raus

Korttelirastit Hakaniemi 15.02.2015

Korttelirastit Hakaniemi 15.02.2015 Korttelirastit Hakaniemi 15.02.2015 Aurinkoinen hieno talvipäivä Hakaniemen rannassa, 8 astetta pakkasta, tyyntä. Vieressä pilkkimiehet vetelivät ahvenia jäälle. Kartat riittivät hyvin, virallinen osallistumiskirjaus

Lisätiedot

Tulokset km. 6km. 3km6km9km12kmOmaRataSprinttiosuus. 3km6km9km12kmOmaRataSprinttiosuus

Tulokset km. 6km. 3km6km9km12kmOmaRataSprinttiosuus. 3km6km9km12kmOmaRataSprinttiosuus Tulokset 28.12.2014 Korttelirasteilla Myyrmäessä suunnistajia noin 200. Pilvinen talvipäivä, pakkasta 8 astetta. Maastossa noin 10 cm kevyttä lunta. Ratamestarina: Harri Tolvanen. Huom! 9km maalirasti

Lisätiedot

Eläintarha Tulokset

Eläintarha Tulokset Eläintarha Tulokset 15.01.2012 12 km 10.7 km (Lähti: 21, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Teemu Väre 57 2. Miika Suominen 58 3. Tuomas Maisala 1.00 4 AriPekka Joensuu 1.02 5. Jussi Leskinen 1.07 6. Tomi Mäkelä

Lisätiedot

Korttelirastit, 3.1.2016, Otaniemi, Tulokset

Korttelirastit, 3.1.2016, Otaniemi, Tulokset Korttelirastit, 3.1.2016, Otaniemi, Tulokset Korttelirastit jatkuivat tuulisessa pakkassäässä Otaniemen ja Tapiolan tiheästi rakennetulla alueella. Karttoja meni noin 300, mutta moni suunnisti ilman ajanottoa

Lisätiedot

Tulokset km. 3km6km9km12kmSprinttiosuus 3 km

Tulokset km. 3km6km9km12kmSprinttiosuus 3 km Tulokset 11.01.2015 Korttelirasteilla Korsossa suunnistajia noin 190. Talvipäivä, pakkasta 5 astetta ja hieman tuulta. Maastoon edellisyönä satanut yli 10 cm lumikerros myös hieman hiljensi vauhtia. Ratamestarina:

Lisätiedot

Tulokset km. 3km6km9km12kmOmarata

Tulokset km. 3km6km9km12kmOmarata Tulokset 22.02.2015 Heurekan korttelirasteilla suunnistajia tuulisessa kosteassa talvikelissä yli 240. Lumet alkavat huventua metsäsaarekkeista, muutamat polut peilijäässä. Ratamestarina: Juha Skinnari

Lisätiedot

Tulokset km. 3km6km9km12kmOmarata

Tulokset km. 3km6km9km12kmOmarata Tulokset 14.12.2014 Vaaralan korttelirasteilla suunnistajia hieman yli 200. Pilvinen päivä, leuto nollakeli. Maastossa hieman lunta. Ratamestariryhmä: E Tiittanen, T Puustinen ja J Jumppanen. Löytötavaroita:

Lisätiedot

Korttelirastit, Leppävaara , Tulokset

Korttelirastit, Leppävaara , Tulokset Korttelirastit, Leppävaara 24.01.2016, Tulokset 24.1. korttelirastit suunnistettiin lumipyryn seassa Aimo Ruohoniemen radoilla. Tulokset päivitetty 25.1.2016. Kommentit tuloksista matti.vaaja ät aalto.fi

Lisätiedot

Tulokset Hakaniemi 14.02.2016

Tulokset Hakaniemi 14.02.2016 Tulokset Hakaniemi 14.02.2016 Tuhnuinen talvipäivä, +1 astetta, tihkua, loskaa ja märkää. Suorituksia kirjattiin virallisesti 297 ja karttoja kului 356 kpl. Merihaan kaksitasoisuus yllätti monia. Kallion

Lisätiedot

Korttelirastit, Otaniemi, Tulokset 01.03.2015

Korttelirastit, Otaniemi, Tulokset 01.03.2015 Korttelirastit, Otaniemi, Tulokset 01.03.2015 Lumen alta paljastuneet kadut, varsin mukava sää ja hyvät kulkuyhteydet houkuttelivat paikalle karttojen menekin perusteella lähemmäs 350 suunnistajaa eli

Lisätiedot

Tulokset Kortteli 3km 3 km. Kortteli 6km 6 km. Kortteli 3km 3 km Kortteli 6km 6 km Kortteli 9km 9 km Sprintti 2km 2 km Sprintti 3km 3 km

Tulokset Kortteli 3km 3 km. Kortteli 6km 6 km. Kortteli 3km 3 km Kortteli 6km 6 km Kortteli 9km 9 km Sprintti 2km 2 km Sprintti 3km 3 km Tulokset 27.03.2016 Kortteli 3km 3 km (Lähti: 23, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Pekka Nykänen 22.58 2. Topias Uusitalo EsAk 26.52 +3.54 3. Tero Uusitalo EsAk 27.57 +4.59 4. Johanna Määttälä EsSu 29.17 +6.19

Lisätiedot

Tulokset 08.03.2015. Sprintti. Sprintti3kmSprintti+3kmSprintti+6kmSprintti+9km6km9km. Sprintti3kmSprintti+3kmSprintti+6kmSprintti+9km6km9km

Tulokset 08.03.2015. Sprintti. Sprintti3kmSprintti+3kmSprintti+6kmSprintti+9km6km9km. Sprintti3kmSprintti+3kmSprintti+6kmSprintti+9km6km9km Tulokset 08.03.2015 Korttelirastit päästiin juoksemaan tällä kertaa pääosin sulilla teillä. Sää oli tihkusateinen ja tuulinen lämpömittarin näyttäessä noin neljää astetta. Tuloksiin saatiin yhteensä 235

Lisätiedot

Korttelit Kruunuhaka 20.01.2013

Korttelit Kruunuhaka 20.01.2013 Korttelit Kruunuhaka 20.01.2013 Rasteja suosi erinomainen talvisää 10 astetta pakkasta ja aurinko paistoi. Ensimmäistä kertaa suunnistettiin Kruunuhaassa. Krunikan sprintistä on omat tulokset niille, jotka

Lisätiedot

Laura ja Unna Kalakoski. Maunula Sari ja Valtonen Tuukka. 5km 5.35 km

Laura ja Unna Kalakoski. Maunula Sari ja Valtonen Tuukka. 5km 5.35 km Tulokset 05.01.2014 Pilvinen ja välillä sateinen loppiaisaatto, lunta ei missään, +4 C. Lähes 300 suunnistajaa (280 myytyä karttaa) yllätti järjestäjät talven osanottoennätyksellä Myyrmäen kortteleissa.

Lisätiedot

Korttelirastit, , Haukilahti, Tulokset

Korttelirastit, , Haukilahti, Tulokset Korttelirastit, 28.2.2016, Haukilahti, Tulokset Korttelirastit pidettiin tällä kertaa Haukilahdessa aurinkoisessa alkukevään tunnelmassa. Tulospalvelulla oli alussa hieman tietokoneongelmia, mutta valtaosa

Lisätiedot

Korttelirastit Ylästössä 26.01.2014

Korttelirastit Ylästössä 26.01.2014 Korttelirastit Ylästössä 26.01.2014 Lähtijöitä lähtölistasta laskettuna 255 kpl. Pilvinen talvipäivä, pakkasta noin 7 astetta, lunta muutama sentti. Ratamestarina toimi Sami Kääriäinen, palautetta voi

Lisätiedot

Korttelirastit Itä-Hakkilassa

Korttelirastit Itä-Hakkilassa Korttelirastit 08.01.2012 Itä-Hakkilassa Railakas talvipäivä, pakkasta hieman yli 10 astetta, osallistujia yhteensä 206 Järjestäjinä: Jarmo Jumppanen, Tuomo Puustinen, Heimo Jumppanen Järjestäjien rakentaessa

Lisätiedot

Seuraottelun tulokset

Seuraottelun tulokset Seuraottelun tulokset 10.09.2018 Pihkan 229 Keu 199 H21 H35 H40 H45 H50 A 6.9 km 1 Petteri Muukkonen KeU 0:41:50 2 Ilkka Juutilainen KeU 0:49:19 0:07:29 3 Ilari Ilmakunnas Pihkan 1:03:10 0:21:20 5 Janne

Lisätiedot

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00 H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU

Lisätiedot

Tulokset km. 9km. 12km9km6km3km12kmpyöräsuunnistus9kmpyöräsuunnistusOmaRata

Tulokset km. 9km. 12km9km6km3km12kmpyöräsuunnistus9kmpyöräsuunnistusOmaRata Tulokset 22.03.2015 Korttelirastit juostiin tänään sulilla Kuninkaanmäen ja Itä-Hakkilan teillä ja poluilla. Muutamia rasteja bongattiin metsän puolelta. Virallisia kirjauksia yhteensä 273, karttoja meni

Lisätiedot

Korttelirastit Hakunilan urheilupuistossa km 6km

Korttelirastit Hakunilan urheilupuistossa km 6km Korttelirastit Hakunilan urheilupuistossa 27.1.2013 Pilvinen talvikeli, -6 astetta, hieman tuulta Ratamestarina Jarmo Jumppanen Osallistujia yhteensä 220 Tietokone temppuili alkuvaiheessa ja muutama aika

Lisätiedot

Laaksolahti [12 KM] [3 KM] [6 KM] [9 KM]

Laaksolahti [12 KM] [3 KM] [6 KM] [9 KM] Laaksolahti Hieno talvipäivä, +2 astetta, aurinko paistoi ja maastossa vähän lunta. Karttoja kului 276 kpl. Kokeilussa oli lähes kaikille tuntematon lennosta leimaava Sport-Ident järjestelmä, jota monet

Lisätiedot

Korttelirastit Pohjois-Tapiolassa 29.03.2015 Tuloksia

Korttelirastit Pohjois-Tapiolassa 29.03.2015 Tuloksia Korttelirastit PohjoisTapiolassa 29.03.2015 Tuloksia Muutaman lämpöasteen vallitessa pilvipoutaisessa säässä suunnistettiin kauden viimeiset Talvikorttelit PohjoisTapiolassa. Sprintin ratamestaroi Kimmo

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Korttelirastit Tikkurila

Korttelirastit Tikkurila Korttelirastit 25.03.2012 Tikkurila Ratamestari: Sami Kääriäinen Sää nollassa tai hieman plussalla. Kova tuuli ja yöllä satanut parin sentin lumikerros haittasivat hieman menoa Ratamestarilta hatunnosto

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

Hirvenjuoksun ISM-kisa

Hirvenjuoksun ISM-kisa Hirvenjuoksun ISM-kisa Juuka, 04.07.2015 Yksilökilpailut Kävelijät Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Lemmetty Tuomas 164 PS 548 (+9m/+3m/+8m/+6m)

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Suunnistava Uusimaa AM parisprinttiviesti 2013

Suunnistava Uusimaa AM parisprinttiviesti 2013 Parisprinttiviesti, aluemestaruus H21 Lähti : 7 Keskeytti : 0 Hylätty : 4 1 Lynx 1 1.19.23 1. osuus Tom Asklöf 19.21 3 2. osuus Mikke Maronen 20.32 39.53 3 3. osuus Tom Asklöf 17.10 57.04 2 4. osuus Mikke

Lisätiedot

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;

Lisätiedot

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, ,

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, , 1 Ma 25.3.2019 Kangasalan lukio Pekka Kannus, 0405047593, pekka.kannus@uta.fi Ratamestari Jere Ahonen, 050499845, jere.ahonen@live.com Matti Rintanen, 0405314599, matti.rintanen@gmail.com Harri Pajula

Lisätiedot

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain

Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Tulos vertailulukujärjestyksessä vaaliliitoittain Rakennusliitto ry:n liittokokousvaalit 2011 Koko maa Lähetetty: 85578 Äänestys%: 31,0 Hyväksytty: 26323 Hyväksytty%: 99,1 Hylätty: 228 Hylätty%: 0,9 Valitaan: 222 Hyväksytty: 4152 Hyväksytty%: 99,2 Hylätty:

Lisätiedot

Korttelirastit Malminkartano-Myyrmäki,Tulokset 13.12.2015

Korttelirastit Malminkartano-Myyrmäki,Tulokset 13.12.2015 Korttelirastit Malminkartano-Myyrmäki,Tulokset 13.12.2015 Korttelikausi jatkui Martinlaakso-Myyrmäki alueen sprinttikortteleilla. Ratoja 5 erilaista, tuloskoneelle kirjattiin suorituksia yli 300. Alusta

Lisätiedot

Korttelirastit Hiekkaharju Pilvinen pakkassää, -9 astetta lähtiessä Ratamestarina Simo Luoma Osallistujia 236

Korttelirastit Hiekkaharju Pilvinen pakkassää, -9 astetta lähtiessä Ratamestarina Simo Luoma Osallistujia 236 Korttelirastit Hiekkaharju 13.01.2013 Pilvinen pakkassää, -9 astetta lähtiessä Ratamestarina Simo Luoma Osallistujia 236 Tulokset 3km Lähti: 40 Sanna Ylikylä 0:23 Laura Sinisalo 0:24 Riitta Kuronen 0:24

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,

Lisätiedot

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero

Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29. Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Virtain Soutu 24.5.2014 T U L O K S E T 24.5.2014 Virtain Urheilijat --------------- 16:29 Sija Nimi Seura Loppuaika Ero Kirkkovene miehet 10 km Joukkue ================================== 1. Kuopion Soutajat

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176 SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161

Lisätiedot

Kirkolliskokous maallikot 2016

Kirkolliskokous maallikot 2016 Kirkolliskokous maallikot 2016 VAALIN TULOS VERTAILULUVUN MUKAAN JÄRJESTETTYNÄ Valittujen nimet lihavoitu Lista ehdokas vertailuluku IV 136 Ojala, Sami Juhani 210,433 III 110 Jääskeläinen, Jouko Tapani

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

Poliisien sm-hiihdot sprintti

Poliisien sm-hiihdot sprintti Page 1 / 5 Poliisien sm-hiihdot sprintti T U L O K S E T Oulun Hiihtoseura M60; M55; M50; M45; M40; M35; NYL; MYL; M60_F1; M55_F1; M50_F1; M45_F1; M40_F1; M35_F1; NYL_F1; MYL_F1; M60 Miehet 60 vuotta 1.1

Lisätiedot

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Kajaanin kaupunginvaltuusto 2017-2021 Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi 2017-2021 valitut. Nimi Ääniä Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Hatva

Lisätiedot

HELSINGIN TYÖVÄEN LUISTELIJAT XXXIII Jussin luistelu/sm-ratamaraton M 30 KM Nro Aika Sija J

HELSINGIN TYÖVÄEN LUISTELIJAT XXXIII Jussin luistelu/sm-ratamaraton M 30 KM Nro Aika Sija J 110109 M 30 KM Nro Aika Sija J Brandt Robert HTL SM 306 51,43 1 Kotijärvi Antero KuLs SM 300 53,01 2 Isoviita Vesa PoPy SM 301 53,52 3 Suihkonen Jani HTL SM 309 54,31 4 Nurminen Jouni J 741 56,52 5 Siippu

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

Lapin AM , Rovaniemi, Ounasvaaran Hii Klo H21 8,19 km

Lapin AM , Rovaniemi, Ounasvaaran Hii Klo H21 8,19 km H21 8,19 km Lähti : 14 Keskeytti : 1 Hylätty : 0 1. 6 Juopperi Sami-Petteri PelPo 44.53 2. 11 Taulavuori Arttu AlatPi 48.04 +03.11 3. 2 Korpi Juho LänRa 48.38 +03.45 4. 3 Martikainen Juha KeuKi 49.38 +04.45

Lisätiedot

TULOKSET 19:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut Kuopio

TULOKSET 19:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 9:00 Itä-Suomen mestaruuskilpailut..0 Kuopio etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 9 9 9 0 Markku Kontturi PK 9 89 85 0 Pauli Markkanen PS 9 90 8 0 4 Olli

Lisätiedot

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut

Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Hirvenkävelyn SML:n SM-kilpailut Ikaalinen, 04.08.2017 Joukkuekilpailu - Hirvikävely SML:n SM 2017 Joukkue Pisteet Juoksu Arviointi Ammunta Sarja 1. Pohjanmaa 11192 Puoliväli Tarmo 1148-578 (+1m/-4m/+6m/0m)

Lisätiedot

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2005 Olari 6.9.2005 Miehet H21

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2005 Olari 6.9.2005 Miehet H21 H21 1 Esa Karjalainen TietoEnator 38.29 2 Vesa Virkki Ericsson 41.03 3 Jussi Rämö Ericsson 43.26 4 Mikko Nurmimäki Ericsson 48.57 5 Tero Jantunen Ericsson 59.12 6 Jussi Lehto Fortum 60.49 7 Risto Salmela

Lisätiedot

Ijas Markku Raus 29: Pöyhönen Simo Raus 30:43 Hyl Riissanen Jani EsAk

Ijas Markku Raus 29: Pöyhönen Simo Raus 30:43 Hyl Riissanen Jani EsAk SUUNNISTAVA UUSIMAA AM HISU SPRINTTI 2013 Kerava, Keinukallio 19.1.2013 LOPPUTULOKSET H21 (Lähti: 5,Keskeytti: 0,Hylätty: 0) 1 30641 Saarinen Juho MU 14:56 2 12465 Ahti Niklas EsSu 17:10 3 7742 Vesanto

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS

1. Hokkanen Jaana URMAS Savolainen Päivi KAMS Niskanen Eeva K-SMAS Suomen Metsästäjäliitto Pohjois-Savon piiri Hirvenjuoksun PM-kilpailut IISALMI 21.7.2013 Sarja M Paras aika 21.00 1. Väätäinen Kari URMAS 287 254 594 1135 2. Lemmetty Timo Haapamäen HS 300 272 534 1106

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä,

ISM Single Competitor Competitions. Nilsiä, ISM 2014 Nilsiä, 09.02.2014 Single Competitor Competitions M Nimi Nro Piiri Hiihto Arviointi Ammunta Pisteet 1. Savolainen Esa 14 PS 300 (23:29) 256 (-9m/+13m) 558 (93) 1114 2. Tuovinen Janne 5 PS 261

Lisätiedot

XXXXI AVOIMET LUHANGAN KISAT 10-12.7.2015

XXXXI AVOIMET LUHANGAN KISAT 10-12.7.2015 Pienoiskivääri lauantai.7.05 klo 9:00 alkaen Kaikkia ampujia pyydetään tulemaan radalle klo 0:0 mennessä. Makuu Asento 4 M 50 Juha Haavisto KuusA x x 5 M Ville Nokipii P-HA x x 6 M 60 Ensio Miikkulainen

Lisätiedot

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2004 Olari Miehet H21

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2004 Olari Miehet H21 H21 1 Hannu Numminen Espoon Kunto 47.32 2 Esa Karjalainen TietoEnator 48.07 3 Niko Torvela Espoon Kunto 48.21 4 Risto Vilkki Espoon Kunto 53.20 5 Markku Syrjälä TietoEnator 55.16 6 Janne Mörsky Tekla 143.49

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

PVM LAJI SUKUP. PITUUS PAINO RASVAEVÄ VIKA SAANTIPAIKKA VIEHE KALASTAJAT

PVM LAJI SUKUP. PITUUS PAINO RASVAEVÄ VIKA SAANTIPAIKKA VIEHE KALASTAJAT LOHITILASTO 2007 Kesäkuu Saalismerkintöjä 136 kpl PVM LAJI SUKUP. PITUUS PAINO RASVAEVÄ VIKA SAANTIPAIKKA VIEHE KALASTAJAT 30,6 Lohi U 99 8,6 K E Lappea Poppeli Aarne ja Joni Suvanto 30.6. Lohi N 96 9,78

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu

AVOIN. Oulu Kuopio Kuopio Somero. Äänekoski Tampere Tampere Liperi. Oulu AVOIN Kuopio Kuopio Somero 1. Syrjälä Olli Liukku Hanna-Leena 3 55 1 65 4 50 170 2. Sorva Aaro Virtanen Mia 2 60 2 60 6 48 168 3. Savilahti Mikko Peltomäki Ella 1 65 6 48 8 46 159 4. Hakkarainen Jari Lampinen

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 98 99 100 98 99 98 592 2. Jaakko Björkbacka KarMAS 95 97 97 97 97 93 576 3. Markku Niemi AlavA 95 92 95 92 96 96 566 4. Veli Ylinen AlavA 91 96 92 96

Lisätiedot

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81

Nuoret 14-alle 18v. 1. Mikko Saviaro 1056 g Kaamospilkki 81 Lapin Mestaruuspilkki 13.3.2010 Kemijärvi / Kaisanlahti Tulokset: Nuoret alle 12v. 1. Heidi Harju 780 g Ivalon Erämiehet 2. Ville Harju 287 3. Riikka Kumpula 250 Sodankylän Perhokalastajat 4. Jonna Harju

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

Clas Thunbergin muistokilpailut ja SM-kilpailut Parijärjestykset: 300m (250m rata) Helsingin Luistinkiitäjät ry.

Clas Thunbergin muistokilpailut ja SM-kilpailut Parijärjestykset: 300m (250m rata) Helsingin Luistinkiitäjät ry. 300m (250m rata) 1. I 44 Tuomas Koivisto HLK E pojat O 43 Pyry Kilpeläinen KENSU E pojat 2. I 48 Sampsa Santtila SU E pojat O 45 Rasmus Toivainen HLK E pojat 3. I 47 Joonatan Salin SU E pojat O 46 Urho

Lisätiedot

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A)

Classic Motocross Heinola Kierrosajat 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 (129) 35 Lahti Jukka (Classic A) 1 3:12,46 0:24,17 2 2:48,29 0:00,00 1 2:38,80 2 2:40,66 0:00,00 3 2:45,05 0:04,39 4 8:44,45 6:03,79 1 2:36,81 2 2:42,99 0:02,31 3 2:41,95 0:01,27 4 2:42,56 0:01,88 5

Lisätiedot

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9. Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena

Lisätiedot

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani

TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani TIKKAKISA Henkilökohtainen miehet AKT Kesäpäivät 2013, Kajaani Sijoitus Etunimi Sukunimi Joukkue Tulos 1 Seppo Lehtonen Jokilaakso 104 / 2 40 2 Kai Rimpineva Imatra 002 39 3 Matti Syvälä Tampere 005 36

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Kainuun maakuntaviestisuunnistus Paljakassa

Kainuun maakuntaviestisuunnistus Paljakassa Kainuun maakuntaviestisuunnistus Paljakassa 15.9.2013 Puolangan Ryhti T U L O K S E T Naiset 1. KaSu 1 Kajaanin Suunnistajat 1.51.12,3 2. SoJy 3 Sotkamon Jymy 1.54.51,4 3.39,1 3. SuRa Suomussalmen Rasti

Lisätiedot

Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist.

Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. A Pojat 1. 10 Valle Viertola SU 41,93 1.25,05 42,525 84,455 B Pojat 1. 12 Antero Eskola HLK 40,76 1.22,56 41,280 82,040 2. 14 Eemil-Oskar Oras PoPy 46,31 1.34,75 47,375 93,685 3. 11 Mikko Räsänen ML 54,42

Lisätiedot

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä,

ISM-hirvenhiihto. Yksilökilpailut. Hiihtely. Nilsiä, ISM-hirvenhiihto Nilsiä, 25.02.2017 Yksilökilpailut Hiihtely Sarjalle ei lasketa aikapisteitä. Sarjassa on 4 arviomatkaa. Nimi Nro Piiri Arviointi Ammunta Pisteet 1. Honkanen Leo 134 PK 520 (+4m/-4m/+11m/+21m)

Lisätiedot

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36

N10 1 Tiisa Paukku AlvajRy - - - - - 20-20 16-56 2 Pinja Kilpeläinen - - - - - - - 16 20-36 RIDE CYCLE STORE CUP 2012 Tulokset 10/10 osakilpailun jälkeen, sarjoissa N/M10-14 ja joukkuekilpailussa 9/9 osakilpailun jälkeen Pisteet määräytyvät seuraavasti: 20, 16, 14, 12, 10, 8, 7, 6, 5, 4, 3, 2,

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan 67. MKV

Pohjois-Karjalan 67. MKV Pohjois-Karjalan 67. MKV T U L O K S E T Kiteen Urheilijat MKV; MKVA-1; MKVA-2; MKVA-3; MKVA-4; MKVA-5; MKVA-6; MKVA-7; MKV; MKVB-1; MKVB-2; MKVB-3; MKVB-4; MKVB-5; MKVB-6; MKVB-7; MKV A P-K MKV A-sarja

Lisätiedot

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi Miehet H21 (5.2 km)

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi Miehet H21 (5.2 km) TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi 22.9.2009 Miehet H21 (5.2 km) Sija Nimi Työpaikka Aika 1 Malinen Juha Tieto 38:34 2 Szanto Istvan Ericsson 42:09 3 Tanska Harri Espoon

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Tomas Käyhkö Mainarit 824 (0) + 752 (0) 1576 (0) 2. Kari Hurri Ysisata 734 (0) + 723 (0) 1457 (0) 3. Tommi Oinonen St. Michel Bowlers752 (42) + 696 (42) 1448 (84) 4. Risto Sankilampi Ysisata

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06

CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06 CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 813,6041 55 Lento, Mika FIN 2 92,26 750,6043 56 Parviainen, Pasi FIN 3 90,54 736,6376 47 Koski, Mikko FIN PC2 4 83,94 682,9043 59 Asikainen, Mikko FIN 5 82,32

Lisätiedot

VIIPURIN URHEILIJOIDEN MIESTEN KAIKKIEN AIKOJEN MOUKARI (7,26kg) TILASTO IKÄLUOKITTAIN

VIIPURIN URHEILIJOIDEN MIESTEN KAIKKIEN AIKOJEN MOUKARI (7,26kg) TILASTO IKÄLUOKITTAIN VIIPURIN URHEILIJOIDEN MIESTEN KAIKKIEN AIKOJEN MOUKARI (7,26kg) TILASTO IKÄLUOKITTAIN 31.21.2017 MOUKARI (7,26 kg) Käytössä: 1919 edelleen M M20 1919 1944 ja 1958 1994 M19 1919 1944 ja 1958 1966 M18 Virhe.

Lisätiedot

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg

Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg Voimakiekko 2019 Naiset 1,9 kg 1 Tiina Repo Juankoski 31,21 17.6.2019 Juankoski 2 Asta Kankaala LepU 26,92 14.6.2019 Juankoski 3 Riia Toivanen Juku 24,30 1.5.2019 Leppävirta 4 Satu Lehtonen LS 23,10 18.5.2019

Lisätiedot

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS Poliittisen ohjausryhmän jäsenet Poliittisen ohjausryhmän jäsenet kategorioittain (3) 1. Ohjausryhmän jäsenet kunnittain Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia,

Lisätiedot