Korttelirastit Pohjois-Tapiolassa Tuloksia

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Korttelirastit Pohjois-Tapiolassa 29.03.2015 Tuloksia"

Transkriptio

1 Korttelirastit PohjoisTapiolassa Tuloksia Muutaman lämpöasteen vallitessa pilvipoutaisessa säässä suunnistettiin kauden viimeiset Talvikorttelit PohjoisTapiolassa. Sprintin ratamestaroi Kimmo Berg ja korttelirastit Leena Noromaa valvojanaan Anne Honkanen. Matkaan lähti 255 suunnistajaa ja suurin osa tuli myös maaliin. Tulospalvelu (Teemu Penttilä) hukkasi valitettavasti puolet ajoista ohjelmiston kaatumisien ja virheellisten varmuuskopiointien vuoksi. Tuomo Puustisen sai onneksi kaivettua logitiedostoista lisää tuloksia, mutta vielä jäi joitakin puuttumaan listoilta. Myös sähköpostilla tuloksensa lähettäneet on lisätty listoille. 3km 6km 9km 12km Oma rata xx 3km (Lähti: 36, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Ossi Porri Harri Kauppinen RaHa Antero Pulli Tony Hellstedt RaHa Hannu Numminen EsAk Elina Syrjälahti RaVi Antti Laatu HS Anu Pietilänaho HiKi Kimmo Tikka RaHa Veikko Saaristo RaHa MaijaReetta Mannismäki Tomi Malmi HS Keijo Koivula Seppo Saario MSParma EMIT Emilia Knaapi HS Ove Nilsson RaHa Maija RantaPuska EsAk Simo Kangasaho HiKi Heini Linnainmaa Pihkan Eeva Tanska EsSu Petri Kovács Ilkka Toivanen HS Leena Hanhijärvi EsAk Erkki Kaistala Pihkan Paul Söderlund HyRa Kati Söderlund HyRa Tapio Lauren HS Oliver Hellstedt Lynx Lilli ja Sini Heikinheimo Toivo Vanhala Pihkan Kaisa Tikka RaHa Matti Saario HS Juhani Sippola Lynx Ei aikaa Tapio Tiura HS Ei aikaa Siv Karlström OK77 Ei aikaa 3km 6km 9km 12km Oma rata xx

2 6km (Lähti: 76, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Julius Maylett TP Suvi Heikkilä Lynx Mikko Kuusela Jukka Punamäki Maija Heikkilä EsAk OlliPekka Heikkilä Lynx Kimmo Niemi HyRa Juho Pietilänaho MSParma Karoliina Ketola EsAk Maria Lerssi EsAk Pekka Nykänen Patrik Levlin Solf Laura Koskenvuo Tomi Marttila Juha Koskenvuo EsSu Timo Peltola MSParma Anders Wallin 58: Tuomas Hieta 58: Elva Granados EsSu Laura Ryynänen Pihkan Tapio Hyttinen Pihkan Aimo Ruohoniemi EsAk Vesa Hurskainen EsAk Niina Tupitsa HS Taina Shemeikka HPV EMIT Anni Karhunen KuoSu Rita Linko EsSu Pertti Valtee HS Tiina Andersen EsAk Päivi ja Salminen Sari SippolaLynx Joona Vuorela EsAk Jussi Ristimäki Pekka Elomaa EsSu Lasse Saari EMIT EMIT Reino Hotti HS Tarja Turkulainen EsAk Emilia Carlsson EsAk Pentti Reinikainen Jyry Jaakko Laine HS Kari Ovaskainen Örnen Pekka Verkasalo TVV Olavi Aho HS VeliMatti Kyckling HS Jenni Kananen Esa Mäkelä HS Ville Asikainen XYZ Elisa Aukeela Mervi Saario HS Seppo Vänttinen EsSu Anneli Ojapalo RR Helena Arlander Pekka Lappalainen HS Ville Laukka Raus Leena Paatero EsSu Matti Heikinheimo HS Jorma Helin Jyry Niina Juuti Jyry EMIT Gunnel Lindeman HS Veijo Karila Pihkan Jorma Kuutti PertPe

3 65. Juha Muttilainen HS Marketta Hormia HS Anders Sjöholm SV Anneli Bergström EsSu Kirsti Kuutti PertPe Kalle Aberg EsSu Pekka Syväterä RiSu Hillevi Syväterä RiSu Raimo Mattinen HS Osmo Lindeman HS Ei aikaa Iina Elfving Visa Ei aikaa Riikka Rajamäki HS Ei aikaa 3km 6km 9km 12km Oma rata xx 9km (Lähti: 42, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Matias Salonen HS Mikko Salonen HS Seppo Lamminmäki Jani Lehmuskoski EsAk Miika Vennelä Mika Loukkalahti EsSu Jussi Leskinen MSParma Jyrki Simovaara EsAk Eemil Koivula Patrik Östergård Trian Ville Koskenvuo Vili Virkki Tommi Tervakangas EsSu Hanna Vuorela EsAk Harri Vänttinen EsSu Anssi Tervonen Tuomo Jacobsson TVV Joona Malmi HS Jouni Pyykönen EsAk Mikko Kero OK Kari Sane HS Martin Söderström HS EMIT Mikko Merisaari Mikael Niku Jyry Juhani Nippala Jyry Sabriina Meriheinä SK Uusi Mari TorriTuominen Matti Höysniemi Ilkka Ojapalo RR Eki Karlsson Aino Juslen SK Uusi Laura Hakulinen Maire Meriheinä Pihkan Janne Hellberg Tapio Ojala RR Tapio Koivu Juhani Kirma SK Uusi Elina Ruha Heli ja Vainionmäki Tero Laumola Seppo Terävä XYZ Roy Parnetti KeU Ei aikaa

4 3km 6km 9km 12km Oma rata xx 12km (Lähti: 24, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Mikko Viinikainen EsSu Eero Markkila Aleksi Pavilainen HlS Tuomas Tölli RR Igor Andriuschenko EsSu Tuomas Tala HS Kalle Rantala HS Mikko Sane HS VeliPekka Kuutti EsAk Antti Leinonen Juha Matilainen LS Pekka Hakulinen EsSu Patrik Väisänen KSF Mikael Fogelholm Tero Lehto MSParma Tuomo Kauppinen HyRa Mikko Nieminen Markku Nieminen Olli Kara TuS Jarmo Jumppanen Pihkan Jussi Koskela Tanja Nyholm KaRa Rauno Autio KaRa Heli Murto RR km 6km 9km 12km Oma rata xx Oma rata xx (Lähti: 17, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Iiro Virrankoski EsSu Hanna Grannabba OKT Siiri Sorjonen Paulus Hanhijärvi EsAk Mira Lerssi Niclas Ekwik Lynx Parts Ylo Eero Nevalainen Pihkan Rami Niemistö IK Örnen Mikaela Ekwik Lynx Tuomas Vanhanen YlämPy Miika Tala HS Saara Pentikäinen Ei aikaa Markus Kaukonen EsSu Ei aikaa Kaija Turku HS Ei aikaa Huutajat Hyytiälän Ei aikaa Jani Välikorpi Ei aikaa

5 3km, tilanne rasteilla, rastivälien ajat 1. [110] Tulos 1. Ossi Porri Harri Kauppinen Antero Pulli Tony Hellstedt Hannu Numminen Elina Syrjälahti Antti Laatu Anu Pietilänaho Kimmo Tikka Veikko Saaristo MaijaReetta Mannismäki Tomi Malmi Keijo Koivula Seppo Saario EMIT Emilia Knaapi Ove Nilsson Maija RantaPuska Simo Kangasaho Heini Linnainmaa

6 21. Eeva Tanska Petri Kovács Ilkka Toivanen Leena Hanhijärvi Erkki Kaistala Paul Söderlund Kati Söderlund Tapio Lauren Oliver Hellstedt Lilli ja Sini Heikinheimo Toivo Vanhala Kaisa Tikka Matti Saario Juhani Sippola Ei aikaa 34. Tapio Tiura Ei aikaa 34. Siv Karlström Ei aikaa 6km, tilanne rasteilla, rastivälien ajat 1. [110] 2. [106] Tulos 1. Julius Maylett Suvi Heikkilä Mikko Kuusela Jukka Punamäki Maija Heikkilä

7 6. OlliPekka Heikkilä Kimmo Niemi Juho Pietilänaho Karoliina Ketola Maria Lerssi Pekka Nykänen Patrik Levlin Laura Koskenvuo Tomi Marttila Juha Koskenvuo Timo Peltola Anders Wallin : Tuomas Hieta : Elva Granados Laura Ryynänen Tapio Hyttinen Aimo Ruohoniemi Vesa Hurskainen Niina Tupitsa Taina Shemeikka EMIT Anni Karhunen Rita Linko

8 29. Pertti Valtee Tiina Andersen Päivi ja Salminen Sari Sippola Joona Vuorela Jussi Ristimäki Pekka Elomaa Lasse Saari EMIT EMIT Reino Hotti Tarja Turkulainen Emilia Carlsson Pentti Reinikainen Jaakko Laine Kari Ovaskainen Pekka Verkasalo Olavi Aho VeliMatti Kyckling Jenni Kananen Esa Mäkelä Ville Asikainen Elisa Aukeela Mervi Saario

9 52. Seppo Vänttinen Anneli Ojapalo Helena Arlander Pekka Lappalainen Ville Laukka Leena Paatero Matti Heikinheimo Jorma Helin Niina Juuti EMIT Gunnel Lindeman Veijo Karila Jorma Kuutti Juha Muttilainen Marketta Hormia Anders Sjöholm Anneli Bergström Kirsti Kuutti Kalle Aberg Pekka Syväterä Hillevi Syväterä Raimo Mattinen Osmo Lindeman Ei aikaa

10 74. Iina Elfving Ei aikaa 74. Riikka Rajamäki Ei aikaa 9km, tilanne rasteilla, rastivälien ajat 1. [110] 2. [109] Tulos 1. Matias Salonen Mikko Salonen Seppo Lamminmäki Jani Lehmuskoski Miika Vennelä Mika Loukkalahti Jussi Leskinen Jyrki Simovaara Eemil Koivula Patrik Östergård Ville Koskenvuo Vili Virkki Tommi Tervakangas Hanna Vuorela Harri Vänttinen Anssi Tervonen Tuomo Jacobsson Joona Malmi Jouni Pyykönen

11 20. Mikko Kero Kari Sane Martin Söderström EMIT Mikko Merisaari Mikael Niku Juhani Nippala Sabriina Meriheinä Mari TorriTuominen Matti Höysniemi Ilkka Ojapalo Eki Karlsson Aino Juslen Laura Hakulinen Maire Meriheinä Janne Hellberg Tapio Ojala Tapio Koivu Juhani Kirma Elina Ruha Heli ja Vainionmäki Tero Laumola Seppo Terävä Roy Parnetti Ei aikaa

12 12km, tilanne rasteilla, rastivälien ajat 1. [110] 2. [112] Tulos 1. Mikko Viinikainen Eero Markkila Aleksi Pavilainen Tuomas Tölli Igor Andriuschenko Tuomas Tala Kalle Rantala Mikko Sane VeliPekka Kuutti Antti Leinonen Juha Matilainen Pekka Hakulinen Patrik Väisänen Mikael Fogelholm Tero Lehto Tuomo Kauppinen Mikko Nieminen Markku Nieminen Olli Kara Jarmo Jumppanen Jussi Koskela

13 22. Tanja Nyholm Rauno Autio Heli Murto Oma rata xx, tilanne rasteilla, rastivälien ajat 1. [106] Tulos 1. Iiro Virrankoski Hanna Grannabba Siiri Sorjonen Paulus Hanhijärvi Mira Lerssi Niclas Ekwik Parts Ylo Eero Nevalainen Rami Niemistö Mikaela Ekwik Tuomas Vanhanen Miika Tala Saara Pentikäinen Ei aikaa 13. Markus Kaukonen Ei aikaa 13. Kaija Turku Ei aikaa 13. Huutajat Hyytiälän Ei aikaa 13. Jani Välikorpi Ei aikaa

Korttelirastit Hakaniemi 15.02.2015

Korttelirastit Hakaniemi 15.02.2015 Korttelirastit Hakaniemi 15.02.2015 Aurinkoinen hieno talvipäivä Hakaniemen rannassa, 8 astetta pakkasta, tyyntä. Vieressä pilkkimiehet vetelivät ahvenia jäälle. Kartat riittivät hyvin, virallinen osallistumiskirjaus

Lisätiedot

Korttelirastit, 3.1.2016, Otaniemi, Tulokset

Korttelirastit, 3.1.2016, Otaniemi, Tulokset Korttelirastit, 3.1.2016, Otaniemi, Tulokset Korttelirastit jatkuivat tuulisessa pakkassäässä Otaniemen ja Tapiolan tiheästi rakennetulla alueella. Karttoja meni noin 300, mutta moni suunnisti ilman ajanottoa

Lisätiedot

Tulokset km. 3km6km9km12kmOmarata

Tulokset km. 3km6km9km12kmOmarata Tulokset 22.02.2015 Heurekan korttelirasteilla suunnistajia tuulisessa kosteassa talvikelissä yli 240. Lumet alkavat huventua metsäsaarekkeista, muutamat polut peilijäässä. Ratamestarina: Juha Skinnari

Lisätiedot

Korttelirastit Malminkartano-Myyrmäki,Tulokset 13.12.2015

Korttelirastit Malminkartano-Myyrmäki,Tulokset 13.12.2015 Korttelirastit Malminkartano-Myyrmäki,Tulokset 13.12.2015 Korttelikausi jatkui Martinlaakso-Myyrmäki alueen sprinttikortteleilla. Ratoja 5 erilaista, tuloskoneelle kirjattiin suorituksia yli 300. Alusta

Lisätiedot

Tulokset 08.03.2015. Sprintti. Sprintti3kmSprintti+3kmSprintti+6kmSprintti+9km6km9km. Sprintti3kmSprintti+3kmSprintti+6kmSprintti+9km6km9km

Tulokset 08.03.2015. Sprintti. Sprintti3kmSprintti+3kmSprintti+6kmSprintti+9km6km9km. Sprintti3kmSprintti+3kmSprintti+6kmSprintti+9km6km9km Tulokset 08.03.2015 Korttelirastit päästiin juoksemaan tällä kertaa pääosin sulilla teillä. Sää oli tihkusateinen ja tuulinen lämpömittarin näyttäessä noin neljää astetta. Tuloksiin saatiin yhteensä 235

Lisätiedot

Tulokset Kortteli 3km 3 km. Kortteli 6km 6 km. Kortteli 3km 3 km Kortteli 6km 6 km Kortteli 9km 9 km Sprintti 2km 2 km Sprintti 3km 3 km

Tulokset Kortteli 3km 3 km. Kortteli 6km 6 km. Kortteli 3km 3 km Kortteli 6km 6 km Kortteli 9km 9 km Sprintti 2km 2 km Sprintti 3km 3 km Tulokset 27.03.2016 Kortteli 3km 3 km (Lähti: 23, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Pekka Nykänen 22.58 2. Topias Uusitalo EsAk 26.52 +3.54 3. Tero Uusitalo EsAk 27.57 +4.59 4. Johanna Määttälä EsSu 29.17 +6.19

Lisätiedot

Korttelirastit, Otaniemi, Tulokset 01.03.2015

Korttelirastit, Otaniemi, Tulokset 01.03.2015 Korttelirastit, Otaniemi, Tulokset 01.03.2015 Lumen alta paljastuneet kadut, varsin mukava sää ja hyvät kulkuyhteydet houkuttelivat paikalle karttojen menekin perusteella lähemmäs 350 suunnistajaa eli

Lisätiedot

Tulokset km. 6km. 3km6km9km12kmOmaRataSprinttiosuus. 3km6km9km12kmOmaRataSprinttiosuus

Tulokset km. 6km. 3km6km9km12kmOmaRataSprinttiosuus. 3km6km9km12kmOmaRataSprinttiosuus Tulokset 28.12.2014 Korttelirasteilla Myyrmäessä suunnistajia noin 200. Pilvinen talvipäivä, pakkasta 8 astetta. Maastossa noin 10 cm kevyttä lunta. Ratamestarina: Harri Tolvanen. Huom! 9km maalirasti

Lisätiedot

Laura ja Unna Kalakoski. Maunula Sari ja Valtonen Tuukka. 5km 5.35 km

Laura ja Unna Kalakoski. Maunula Sari ja Valtonen Tuukka. 5km 5.35 km Tulokset 05.01.2014 Pilvinen ja välillä sateinen loppiaisaatto, lunta ei missään, +4 C. Lähes 300 suunnistajaa (280 myytyä karttaa) yllätti järjestäjät talven osanottoennätyksellä Myyrmäen kortteleissa.

Lisätiedot

Tulokset Hakaniemi 14.02.2016

Tulokset Hakaniemi 14.02.2016 Tulokset Hakaniemi 14.02.2016 Tuhnuinen talvipäivä, +1 astetta, tihkua, loskaa ja märkää. Suorituksia kirjattiin virallisesti 297 ja karttoja kului 356 kpl. Merihaan kaksitasoisuus yllätti monia. Kallion

Lisätiedot

Seuraottelun tulokset

Seuraottelun tulokset Seuraottelun tulokset 10.09.2018 Pihkan 229 Keu 199 H21 H35 H40 H45 H50 A 6.9 km 1 Petteri Muukkonen KeU 0:41:50 2 Ilkka Juutilainen KeU 0:49:19 0:07:29 3 Ilari Ilmakunnas Pihkan 1:03:10 0:21:20 5 Janne

Lisätiedot

Tulokset km. 3km6km9km12kmSprinttiosuus 3 km

Tulokset km. 3km6km9km12kmSprinttiosuus 3 km Tulokset 11.01.2015 Korttelirasteilla Korsossa suunnistajia noin 190. Talvipäivä, pakkasta 5 astetta ja hieman tuulta. Maastoon edellisyönä satanut yli 10 cm lumikerros myös hieman hiljensi vauhtia. Ratamestarina:

Lisätiedot

Tulokset km. 3km6km9km12kmOmarata

Tulokset km. 3km6km9km12kmOmarata Tulokset 14.12.2014 Vaaralan korttelirasteilla suunnistajia hieman yli 200. Pilvinen päivä, leuto nollakeli. Maastossa hieman lunta. Ratamestariryhmä: E Tiittanen, T Puustinen ja J Jumppanen. Löytötavaroita:

Lisätiedot

Tulokset km. 9km. 12km9km6km3km12kmpyöräsuunnistus9kmpyöräsuunnistusOmaRata

Tulokset km. 9km. 12km9km6km3km12kmpyöräsuunnistus9kmpyöräsuunnistusOmaRata Tulokset 22.03.2015 Korttelirastit juostiin tänään sulilla Kuninkaanmäen ja Itä-Hakkilan teillä ja poluilla. Muutamia rasteja bongattiin metsän puolelta. Virallisia kirjauksia yhteensä 273, karttoja meni

Lisätiedot

Korttelirastit, , Haukilahti, Tulokset

Korttelirastit, , Haukilahti, Tulokset Korttelirastit, 28.2.2016, Haukilahti, Tulokset Korttelirastit pidettiin tällä kertaa Haukilahdessa aurinkoisessa alkukevään tunnelmassa. Tulospalvelulla oli alussa hieman tietokoneongelmia, mutta valtaosa

Lisätiedot

Korttelit Kruunuhaka 20.01.2013

Korttelit Kruunuhaka 20.01.2013 Korttelit Kruunuhaka 20.01.2013 Rasteja suosi erinomainen talvisää 10 astetta pakkasta ja aurinko paistoi. Ensimmäistä kertaa suunnistettiin Kruunuhaassa. Krunikan sprintistä on omat tulokset niille, jotka

Lisätiedot

Eläintarha Tulokset

Eläintarha Tulokset Eläintarha Tulokset 15.01.2012 12 km 10.7 km (Lähti: 21, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Teemu Väre 57 2. Miika Suominen 58 3. Tuomas Maisala 1.00 4 AriPekka Joensuu 1.02 5. Jussi Leskinen 1.07 6. Tomi Mäkelä

Lisätiedot

Korttelirastit, Leppävaara , Tulokset

Korttelirastit, Leppävaara , Tulokset Korttelirastit, Leppävaara 24.01.2016, Tulokset 24.1. korttelirastit suunnistettiin lumipyryn seassa Aimo Ruohoniemen radoilla. Tulokset päivitetty 25.1.2016. Kommentit tuloksista matti.vaaja ät aalto.fi

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0

47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40, ,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 2015 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,70 Andrea Vasilescu/91 35,0 37,5 40,0 40,0 47 46,85 Andreea Vasilescu / 91 37,5 40,0 42,5 40,0 52N20 51,30 Jenna Pitkänen / 95 40,0 42,5 45,0 45,0 52N20 51,00 Jenna

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00 H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013 Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

TALVIKORTTELIT Vermo

TALVIKORTTELIT Vermo TALVIKORTTELIT Vermo 2015 01 04 Ratamestari Aimo Ruohoniemi Talvikorttelikausi jatkui Vermosta käsin Leppävaaran Sisun Leppävaara Perkkaa Vermon sprinttisuunnistuskartalla. Tuloksia kirjattiin yhteensä

Lisätiedot

Korttelirastit Ylästössä 26.01.2014

Korttelirastit Ylästössä 26.01.2014 Korttelirastit Ylästössä 26.01.2014 Lähtijöitä lähtölistasta laskettuna 255 kpl. Pilvinen talvipäivä, pakkasta noin 7 astetta, lunta muutama sentti. Ratamestarina toimi Sami Kääriäinen, palautetta voi

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

Suunnistava Uusimaa AM parisprinttiviesti 2013

Suunnistava Uusimaa AM parisprinttiviesti 2013 Parisprinttiviesti, aluemestaruus H21 Lähti : 7 Keskeytti : 0 Hylätty : 4 1 Lynx 1 1.19.23 1. osuus Tom Asklöf 19.21 3 2. osuus Mikke Maronen 20.32 39.53 3 3. osuus Tom Asklöf 17.10 57.04 2 4. osuus Mikke

Lisätiedot

Tomi-Pekka Heikkilä K-64 Matti Suoranta K-64 Krister Holmberg Sami Heikkilä K-64

Tomi-Pekka Heikkilä K-64 Matti Suoranta K-64 Krister Holmberg Sami Heikkilä K-64 Putoavat taulut SM-kilpailu Nilsiä 16.-17.2.2013 etunimi sukunimi seura tulos 1 Tomi-PekkaHeikkilä K-64 2 A 16 Hannu Niemelä K-64 0 Tomi-PekkaHeikkilä K-64 2 1 A-H Jari Taskinen NUMA 0 2 Krister Holmberg

Lisätiedot

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M

Rata 1 ylätaulu 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 ylätaulu 38 Korkeela Jarkko K-64 M alataulu 28 Ylikojola Reijo IlmA M alataulu 76 Lindstedt Ari NoSA M Eräluettelo sarjat N, M, M20, M18 klo 09.00 Erä 1 (nopeat klo 10.20) klo 09.20 Erä 2 (nopeat klo 10.40) Rata 1 88 Toiva Jarmo P-HA M Rata 1 38 Korkeela Jarkko K-64 M 28 Ylikojola Reijo IlmA M 76 Lindstedt

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU

ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA. Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU ITÄ-SUOMEN SOTILASLÄÄNIN RESERVILÄISTEN AMPUMAKILPAILU 6.9.2014 RISSALA Korjatut tulokset 12.9.2014 HENKILÖKOHTAINEN KILPAILU # Nimi Kerho Tulos 1 Tero Toivanen KUORES 1 184 2 Jari Pihlainen IISRES 1 182

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset

Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic tulokset Itä-Häme viikkokilpailu 5 Classic 11.6.-15.6.2016 tulokset 1 SAARINEN, Jari Par 72 10 2 VIINIKAINEN, Jarkko 1 73 8 3 LESKINEN, Jouko 1 73 6 4 TIAINEN, Eetu 2 74 5 5 PULKKINEN, Jari 2 74 4 6 MUTANEN, Jyrki

Lisätiedot

METSÄSTYSAMMUNTOJEN ETELÄ-SUOMEN LÄÄNINMESTARUUSKILPAILUT JA SML:N KYMEN PIIRIN LOPPUKATSASTUKSET JOUTSENOSSA 5.7.2015

METSÄSTYSAMMUNTOJEN ETELÄ-SUOMEN LÄÄNINMESTARUUSKILPAILUT JA SML:N KYMEN PIIRIN LOPPUKATSASTUKSET JOUTSENOSSA 5.7.2015 METSÄSTYSHAULIKKO SIJ A MIEHET Alkuk Finaal i TULOS 1 Roiha Matti Särkisalmen Seudun Metsästysyhdistys 23 24 47 2 Suuronen Janne Kympin Kyttääjät 23 22 45 3 Korpi Kai Oravalan Metsästäjät 22 22 44 4 Pitkänen

Lisätiedot

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut

Ilmakiväärin ja -pistoolin AM-kilpailut Turku 07. - 19:03:27 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N16 1. Elina Takku PuKu 93 96 90 96 375 AE 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N18 1. Maria Liewendahl ÅSSF 95 92 97 98 382 2. Essi Laitinen TSA 92 95 97 95 379

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 98 99 100 98 99 98 592 2. Jaakko Björkbacka KarMAS 95 97 97 97 97 93 576 3. Markku Niemi AlavA 95 92 95 92 96 96 566 4. Veli Ylinen AlavA 91 96 92 96

Lisätiedot

Numero Sarja Joukkue Seura Lähtöaika 1 H21 Espoon Akilles 1 EsAk 10:10:00:000 2 H21 Helsingin Suunnistajat 1 HS 10:10:00:000 3 H21 Hiidenkiertäjät 1

Numero Sarja Joukkue Seura Lähtöaika 1 H21 Espoon Akilles 1 EsAk 10:10:00:000 2 H21 Helsingin Suunnistajat 1 HS 10:10:00:000 3 H21 Hiidenkiertäjät 1 Numero Sarja Joukkue Seura Lähtöaika 1 H21 Espoon Akilles 1 EsAk 10:10:00:000 2 H21 Helsingin Suunnistajat 1 HS 10:10:00:000 3 H21 Hiidenkiertäjät 1 HiKi 10:10:00:000 4 H21 Hollolan Urheilijat -46 1 HU-46

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Tulokset 10 m Liikkuva maali - Normaalijuoksut Nilsiä SM

Tulokset 10 m Liikkuva maali - Normaalijuoksut Nilsiä SM Tulokset 10 m Liikkuva maali - Normaalijuoksut Nilsiä SM 16.2.2013 sijoitu No Nimi Seura 1 2 3 hitaat 1 2 3 nopeat Lopputulos N50 SE 297 Tiina Aalto 29.1.2012 1 2 Aalto Tiina SMY 85 83 0 168 80 76 0 156

Lisätiedot

1993 P a l k i n t o P a l k i t u t

1993 P a l k i n t o P a l k i t u t 1993 P a l k i n t o P a l k i t u t Stipendi Timo Paasolainen (1) Vesa Sairanen (1) Veteraanipalkinto Hannu Suoknuuti (1) Raija Ovaska (1) Esine palkinto Antti Väkevä (1) Leena Puranen (1) Ville Nurmilaukas

Lisätiedot

Ijas Markku Raus 29: Pöyhönen Simo Raus 30:43 Hyl Riissanen Jani EsAk

Ijas Markku Raus 29: Pöyhönen Simo Raus 30:43 Hyl Riissanen Jani EsAk SUUNNISTAVA UUSIMAA AM HISU SPRINTTI 2013 Kerava, Keinukallio 19.1.2013 LOPPUTULOKSET H21 (Lähti: 5,Keskeytti: 0,Hylätty: 0) 1 30641 Saarinen Juho MU 14:56 2 12465 Ahti Niklas EsSu 17:10 3 7742 Vesanto

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Tomi Mustonen H V-S 3. Yrjö Munukka H Hel 4. Antti Leinonen H Kai 5. Jussi

Lisätiedot

Loppi Lvk - team

Loppi Lvk - team 28.2.2015 Lohja 52 51,50 Johanna Forsström/88 62,5 67,5 70,0 67,5 1 57N50 55,15 Eira Pajuharju/64 55,0 60,0 62,5 60,0 1 63 61,15 Anita Reunanen/69 55,0 60,0 62,5 62,5 1 84 82,45 Merja Mynttinen/58 85,0

Lisätiedot

Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti Ylivieskan Kuula

Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti Ylivieskan Kuula Keski-Pohjanmaan AM-Sprintti 2.8.2017 Ylivieskan Kuula H21 : 2,8 km Lähti: 9, Keskeytti: 0, Hylätty: 1 1. 3 Koirikivi Anssi RasTiimi 11:37 +0 2. 5 Ketonen Miikka Kokkolan Suunnistajat 11:54 +17 3. 9 Poutanen

Lisätiedot

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi Miehet H21 (5.2 km)

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi Miehet H21 (5.2 km) TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2009 Kalajärvi 22.9.2009 Miehet H21 (5.2 km) Sija Nimi Työpaikka Aika 1 Malinen Juha Tieto 38:34 2 Szanto Istvan Ericsson 42:09 3 Tanska Harri Espoon

Lisätiedot

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011

Lounais-Suomen aluemestaruuskilpailu 2011 Säkylä 03. - 17:04:04 25m Pienoispistooli 20 ls, sarja 12T 1. Tuomas Lammintausta KaA 91 97 188 188 2. Casper Corell KaA 90 86 176 176 25m Pienoispistooli 10 ls, sarja N 1. Ritva Lapinniemi SA 566 566

Lisätiedot

Lapin AM , Rovaniemi, Ounasvaaran Hii Klo H21 8,19 km

Lapin AM , Rovaniemi, Ounasvaaran Hii Klo H21 8,19 km H21 8,19 km Lähti : 14 Keskeytti : 1 Hylätty : 0 1. 6 Juopperi Sami-Petteri PelPo 44.53 2. 11 Taulavuori Arttu AlatPi 48.04 +03.11 3. 2 Korpi Juho LänRa 48.38 +03.45 4. 3 Martikainen Juha KeuKi 49.38 +04.45

Lisätiedot

Kirkolliskokous maallikot 2016

Kirkolliskokous maallikot 2016 Kirkolliskokous maallikot 2016 VAALIN TULOS VERTAILULUVUN MUKAAN JÄRJESTETTYNÄ Valittujen nimet lihavoitu Lista ehdokas vertailuluku IV 136 Ojala, Sami Juhani 210,433 III 110 Jääskeläinen, Jouko Tapani

Lisätiedot

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta

PERINNEASE SM 2014 SANTAHAMINA Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta Lauantai 24.5.2014 klo 10-12 Pistoolirata Pistoolin kouluammunta 20 Smolander Åke 94 Rasku Hannu 22 Toivanen Jouni 95 Rasku Jukka 24 Soini Jukka 98 Fred Christer 25 Partanen Pentti 99 Salo Sakari 27 Ruotsalainen

Lisätiedot

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa

Suunnistuksen maakuntaviesti Paljakassa Suunnistuksen maakuntaviesti 9.8.2014 Paljakassa Puolangan Ryhti T U L O K S E T Kilpailun sarjat: NUA; NUA1; NUA2; NUA3; NUB; NUB1; NUB2; NUB3; MYL; MYL1; MYL2; MYL3; MYL4; MYL5; NYL; NYL1; NYL2; NYL3;

Lisätiedot

Veteraani CUP 25-29 v. 2010

Veteraani CUP 25-29 v. 2010 Veteraani CUP 25-29 v. 2010 1 Toni Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 240 1 2 3 2 Jori Mikkonen Lieksan Hiihtoseura 210 2 4 2 3 Tuomas Karavirta Kouvolan Hiihtoseura 200 1 1 4 Antti Joutjärvi Kouvolan Hiihtoseura

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio

TULOKSET 18:10 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu Kuopio ILMAHIRVI TULOKSET 8:0 SML Itä-Suomen mestaruuskilpailu 6..0 Kuopio 78 etunimi sukunimi piiri ak. lk. lopputulos ratko M Aki Nyyssönen SS 98 97 95 0 Petri Matikainen PS 9 95 87 0 Mikko Markkanen PS 9 9

Lisätiedot

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht.

Sija No Kippari Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Cup kilpailu Os. sij. pist. Yht. OPM-Cup 2013 Lopullinen tulosluettelo OPM cupin lisenssejä lunastettu 169 kpl. Harri Nikula teki kovat pohjat heti alkukaudesta, ja voittaa cupin Tuurin hauki kisassa suurin hauki 10435 g, Sami Aittokallion

Lisätiedot

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos:

M35. Poliisien SM suunnistuskilpailut Raaseporissa. Lähtöluettelo. N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: Poliisien SM suunnistuskilpailut 22.8.2013 Raaseporissa Lähtöluettelo N:ro Lähtöaika Kilpailija Emit: Poliisilaitos: M 61 10:30 Risto Vesaluoma 97688 Jokilaaksojen poliisilaitos 62 10:32 Janne Vasenius

Lisätiedot

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ==============================================================

25m Pienoispistooli erä 2, lauantai , klo 12:15-14:00 ============================================================== 25m Pienoispistooli erä 1, lauantai 18.8.2012, klo 10:00-11:45 ============================================================== 2. Ltn, Tomi Mustonen H V-S 3. Vänr, Yrjö Munukka H Hel 4. Ylil, Antti Leinonen

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2010 Serena Miehet H21 (5.3 km) Sija Nimi Työpaikka Aika

TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2010 Serena Miehet H21 (5.3 km) Sija Nimi Työpaikka Aika TEA:n henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2010 Serena 14.9.2009 Miehet H21 (5.3 km) Sija Nimi Työpaikka Aika 1 Lamminmäki Seppo Tieto 1:02:23 2 Keltikangas Lauri Tieto 1:03:25 3 Szanto Istvan

Lisätiedot

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI

Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016. Tulokset ILMAHIRVI Ilma-aseiden SM-kilpailut Merikarvia 2016 Tulokset ILMAHIRVI Sarja S15 1. Antti Santakangas EH 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen KS 157 5. Juuso Ahola La 156 Sarjassa

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Kone MP HyZä Porski Tenuskebat Rockottajat Kotipojat Yhteensä 15 pelaajaa O M S Y J Intke Niko AMIGOS 0+0 0+0 0+0 0+0 0+1 0+1 6 0 2 2 0 Hassinen Mikko AMIGOS ei pel. ei pel.

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

Korttelirastit Itä-Hakkilassa

Korttelirastit Itä-Hakkilassa Korttelirastit 08.01.2012 Itä-Hakkilassa Railakas talvipäivä, pakkasta hieman yli 10 astetta, osallistujia yhteensä 206 Järjestäjinä: Jarmo Jumppanen, Tuomo Puustinen, Heimo Jumppanen Järjestäjien rakentaessa

Lisätiedot

Reservin ampumamestaruuskilpailut

Reservin ampumamestaruuskilpailut Kouvola Tyrri 14. - 16.08.2015 50m Kivääri makuu erä 1, sunnuntai 16.8.2015 klo 09:00-11:45 HUOM! Pelkän 3x20ls kilpailun ampuma-aika 2h KOE ls 8:45 KILPAILU ALKAA 9:00 6 yliv Markku Haklin V-S H60 7 korpr

Lisätiedot

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( )

5. Kyösti Korpiola ,1971,1973,1974 ( ,1967,1970, ,1968) ( ,1964) ( ) 1. Timo Korpiola 68 1963 80 1967,1969,1970 (3. 1966) 93 1971 +93 1972 (3. Yleismestaruus 1963) 2. Max Jensen 80 1963,1964 Yleismestaruus 1963 (2. 1964) 3. Pauli Hissa +80 1963,1964 Yleismestaruus 1964

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN PELAAJAT JOUKKUEITTAIN AMIGOS Tenuskebat Kotipojat Porski Kone MP Rohellus Kone MP Porski Kotipojat Rohellus Tenuskebat Kone MP Porski Yhteensä 19 pelaajaa Semi Finaali O M S Y J Hassinen Mikko AMIGOS

Lisätiedot

OPEN SEMI-AUTO -- Overall Stage Results Mini Rifle SM Sipoo Printed huhtikuu 28, 2014 at 7:33

OPEN SEMI-AUTO -- Overall Stage Results Mini Rifle SM Sipoo Printed huhtikuu 28, 2014 at 7:33 Stage 1 -- Perässä vedettävä 1 140 24,60 5,6911 150,0000 100,00 13 Matero, Ari 2 138 24,88 5,5466 146,1932 97,46 91 Kervola, Marko 3 122 22,37 5,4537 143,7448 95,83 7 Laukia, Jarkko 4 144 29,56 4,8714

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56

1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 1 Kierros Kokonaisaika Kierrosaika Varustenikkarit Matka 12:00:00 1 12:08:10 0:08:10 Harri Hakola 2,6 2 12:16:54 0:08:44 Harri Hakola 5,2 3 12:25:56 0:09:02 Harri Hakola 7,8 4 12:35:06 0:09:10 Harri Hakola

Lisätiedot

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,?

J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?, Karl-Erik Ladau, Martti Siukosaari,? TamRU:n hallitukset Kuvia hallituksista vuodesta 1959 vuoteen 2014. Tietoja lisätään, kun saadaan. Hallitus 1959 J. Kivelä,?, O. Rissanen, Juhani Mattila, Ossian Peltola, Antti Solja, Tapio Vuorinen?,

Lisätiedot

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali.

Yhteistulokset. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT 2006 HERTTONIEMI PÖYTÄKIRJA. Siirtolapuutarha. Marjaniemi. Tali. Helsingin Siirtolapuutarhojen Aluejärjestö KESÄKISAT PÖYTÄKIRJA Yhteistulokset Lasten viestit Siirtolapuutarha Tulos Kroketti Kuulakikka Mölkky Lentopallo Lausunta Puhe Tikka Petankki Tytöt < v Pojat

Lisätiedot

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176

SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja S Ilmahirvi, sarja N 176 SML Länsi-Suomen lääninmestaruuskilpailu Jalasjärvi, 8.4.2018 Ilmahirvi, sarja S15 1. Heikkilä Ida KS 93 92 185 2. Hakala Mikko PH 80 91 171 3. Annala Toni PO 83 87 170 4. Heikkinen Aleksi PO 77 84 161

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

SM-kilpailut Putoavat taulut 25. 26.1.2014 Kangasala

SM-kilpailut Putoavat taulut 25. 26.1.2014 Kangasala Yleinen 1. Saviahde Vesa PHA 2. Hyvärinen Niklas RS 3. Heikkilä Sami K-64 3. Holmberg Krister RS 5. Heikkilä Tomi-Pekka K-64 6. Jetsonen Markku KAMS 7. Koskela Tarmo BSPA 8. Holmberg Henrik RS 9. Suoknuuti

Lisätiedot

CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06

CLASSIC -- Overall Match Results PoP Action 2014 Printed toukokuu 25, 2014 at 17:06 CLASSIC -- Overall Match Results 1 100,00 813,6041 55 Lento, Mika FIN 2 92,26 750,6043 56 Parviainen, Pasi FIN 3 90,54 736,6376 47 Koski, Mikko FIN PC2 4 83,94 682,9043 59 Asikainen, Mikko FIN 5 82,32

Lisätiedot

Liikkuvamaali 10m, Putoavat taulut SM 2010

Liikkuvamaali 10m, Putoavat taulut SM 2010 Tulokset (1/10) Sarja Sukunimi Etunimi Seura Hitaat Nopeat Yhteensä N16 1. Taskinen Pipsa Numa 3 + 5 = 8 N18 1. Qvarnström Micaela RS 12 + 10 = 22 N 1. Salminen Marika KoE 13 + 12 = 25 2. Aalto Tiina SMY

Lisätiedot

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli

Hyvinkään Keilailuliitto Hyvinkään Keilahalli Sivu 1 1. Tiainen Juuso Siniset 998 (0) + 972 (0) 1970 (0) 2. Rydberg Eeli Pinjets 1033 (32) + 918 (32) 1951 (64) 3. Westlin Joakim Pinjets 1011 (8) + 931 (4) 1942 (12) 4. Koskela Kimmo Bermuda BT 979

Lisätiedot

Korttelirastit Hakunilan urheilupuistossa km 6km

Korttelirastit Hakunilan urheilupuistossa km 6km Korttelirastit Hakunilan urheilupuistossa 27.1.2013 Pilvinen talvikeli, -6 astetta, hieman tuulta Ratamestarina Jarmo Jumppanen Osallistujia yhteensä 220 Tietokone temppuili alkuvaiheessa ja muutama aika

Lisätiedot

Liikkuvamaali 10m, Putoavat taulut SM 2010

Liikkuvamaali 10m, Putoavat taulut SM 2010 Tulokset (1/13) Sarja Sukunimi Etunimi Seura Hitaat Nopeat Yhteensä N16 1. Taskinen Pipsa Numa 3 + 5 = 8 N18 1. Qvarnström Micaela RS 12 + 10 = 22 N 1. Salminen Marika KoE 13 + 12 = 25 2. Aalto Tiina SMY

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta), Seuraluokitukseen kuuluvat sarjat ja lajit. 1. Oskari

Lisätiedot

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A)

Classic Motocross Sipoo Kierrosajat 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 (118) 35 (54) Jukka Lahti (A) 1 0:36,56 2 2:49,70 0:00,00 3 2:51,92 0:02,22 1 0:14,71 2 2:46,62 0:00,37 3 2:46,25 0:00,00 4 2:55,04 0:08,79 5 2:55,30 0:09,05 6 2:48,96 0:02,71 1 0:15,91 2 2:51,75 0:00,00

Lisätiedot

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10

RASTI 1. Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 RASTI 1 Suomenmestaruuskilpailu 1999 Pisteytys 14-15.8.-99 PP A B C D PPo ohi E/A Tv Hämeenlinna Hätilä 10 5 4 4 2-20 -10-10 -10 Kilpailijat Pisteet Rangaistukset Aika Ls Tulokset No Nimi Lk. Joukkue PP

Lisätiedot

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M

SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M SML-Länsi-Suomen mestaruuskilpailut, HIRVI, M 1 Vesa Saviahde M PH 96 98 194 2 Sami Heikkilä M PH 95 98 193 3 Mikko Autio M Po 92 96 188 4 Tomi-Pekka Heikkilä M PH 91 96 187 5 Kari Koskinen M PH 95 90

Lisätiedot

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972.

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972. Toistokarsinta Naiset Alle 60 Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972 Alle 70 Annastiina Rajaniemi 1985 Yli 80 Tarja Perälä 1968 Maksimikarsinta Alle 60 Satu Raappana

Lisätiedot

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA

M AK+LK SIJA NIMI PIIRI SARJA ISM 1.7.2017 Juuka LUODIKKO M uusinta 1 Pauli Markkanen PS M 49 42 91 85 176 186 2 Pertti Miettinen PS M 48 41 89 87 176 184 3 Marko Sikanen PS M 47 40 87 86 173 4 Aki Hännikäinen SS M 45 40 85 79 164

Lisätiedot

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ######

Maastokilpailu. Poliisien SM kilpailut ###### Poliisien SM kilpailut Maastokilpailu 21.08.2012 ###### M Maasto Suunnist Yht.aika Ammunta 1 Ammunta 2 Kartanl Tulos 1 LILJESTRÖM Nils Kymeenlaakson pl 00:27:50 00:46:23 01:14:13 1 + 2 1 + 2 2 01:22:13

Lisätiedot

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5)

Luotu: :14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia Sivu 1(5) Luotu: 29.9.2015 0:14 Jokamiehen 7-ottelun tuloksia 1992-2015 Sivu 1(5) (1) Heinonen Risto 1997 M35 PB 5821 14,3 903 (1) 180 978 (1) 15,12 869 (3) 26.0 776 (13) 603 859 (2) 48,58 833 (11) 2,37,4 603 (57)

Lisätiedot

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2

Turun Osuuskaupan Edustajistovaali VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 21.3.2012 Turun Osuuskaupan Edustajistovaali 2012 05.03.12 14.03.12 VAALIN TULOS EHDOKASLISTOITTAIN JÄSENALUE 2 Lista N 1 316 Lehikoinen Jouni 269 3,049.00 Valittu 2 330 Virtanen Leena 214 1,524.50 Valittu

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu KyVo YK-V VäVi LaihLu CUP Kilpailija Seura Vapaa Vapaa Perinteinen Perinteinen Yht: väliaikalähtö väliaikalähtö väliaikalähtö takaa-ajo 8.1.2012 15.1.2012 29.1.2012 4.3.2012 Tytöt 5, 2007 ja myöh. syntyneet

Lisätiedot

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9. Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena

Lisätiedot

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2005 Olari 6.9.2005 Miehet H21

TEA henkilökohtaiset suunnistusmestaruuskilpailut 2005 Olari 6.9.2005 Miehet H21 H21 1 Esa Karjalainen TietoEnator 38.29 2 Vesa Virkki Ericsson 41.03 3 Jussi Rämö Ericsson 43.26 4 Mikko Nurmimäki Ericsson 48.57 5 Tero Jantunen Ericsson 59.12 6 Jussi Lehto Fortum 60.49 7 Risto Salmela

Lisätiedot

10 m liikkuvanmaalin SAL mestaruus kilpailut Koskikeskuksen ampumarata, Tampere,

10 m liikkuvanmaalin SAL mestaruus kilpailut Koskikeskuksen ampumarata, Tampere, 10 m liikkuvanmaalin SAL mestaruus kilpailut Koskikeskuksen ampumarata, Tampere, 20.-21.2.2016 SAL SM, Liikkuvamaali normaalijuoksut, sarja N50 1 Tiina Aalto ESF N50 175 161 336 SE 2 Sirkka Savukari ESA

Lisätiedot

OPEN SEMI-AUTO -- Overall Match Results Mini Rifle SM 2015 Printed toukokuu 24, 2015 at 16:37

OPEN SEMI-AUTO -- Overall Match Results Mini Rifle SM 2015 Printed toukokuu 24, 2015 at 16:37 OPEN SEMI-AUTO -- Overall Match Results % Competitor Cat Reg 1 100,00 779,7531 35 Laukia, Jarkko FIN KEU 2 87,50 682,3194 56 Porras, Kai FIN ATC 3 82,32 641,8957 42 Miettinen, Tomi P FIN JUV 4 80,48 627,5323

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 47 46,90 Andreea Vasilescu/ 1991 42,5 47,5 47,5 42,5 Hämeenlinna 10.9.2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 51,50 Hanna Rantala/ 1982 85,0 90,0

Lisätiedot