Väestötilastot Porin ev.lut. seurakuntayhtymä

Save this PDF as:
 WORD  PNG  TXT  JPG

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Väestötilastot Porin ev.lut. seurakuntayhtymä"

Transkriptio

1 Väestötilastot 2015 Porin ev.lut. seurakuntayhtymä

2 Vuositilastot 2015 Vuositilasto 2015 sisältää tietoja Porin seurakuntayhtymän väestönmuutoksista ja avioliitoista sekä avioeroista. Tilastot on ajettu Kirjuri-järjestelmästä. Porin seurakuntayhtymässä on tapahtunut kaksi muutosta Tällöin on perustettu Meri-Porin seurakunta, johon yhdistyivät Ahlaisten, Pihlavan ja Reposaaren seurakunnat. Lavian seurakunnasta tuli Porin seurakuntayhtymän seurakunta Noormarkun seurakunta on tullut Porin seurakuntayhtymän seurakunnaksi jo Karttuvassa tilastossa nämä kolme viime vuosien muutosta on tänä vuonna tilastoitu seuraavasti: Meri-Porin seurakunnalle on luotu oma rivinsä. Ahlaisten, Pihlavan ja Reposaaren seurakuntien tilastoluvut esitetään saakka omilla riveillään. Aikaisemmista vuosista poiketen Noormarkun seurakunnan osalta tilastotiedot esitetään karttuvassa tilastossa vuodesta 2010 alkaen. Lavian seurakunnan tilastotiedot esitetään karttuvassa tilastossa ainoastaan vuodelta Porin seurakuntayhtymän läsnä oleva väestö oli Ev.lut. kirkkoon kuului 75,8 % porilaisista. Väkiluku seurakunnissa kasvoi ihmisellä. Väkiluvun kasvu seurakuntayhtymässä selittyy Lavian seurakunnan liittymisellä Porin seurakuntayhtymään. Seurakuntiin liittyi tilastovuoden aikana 343 jäsentä. Liittyneiden määrä on kasvanut 15:lla henkilöllä verrattuna vuoteen Seurakunnista erosi 898 jäsentä. Eronneiden määrä on vähentynyt 431:lla henkilöllä vuodesta Kuolleita (774) on Porin seurakunnissa enemmän kuin kasteessa kirkkoon liitettyjä (658). Porissa syntyneistä lapsista kastetiin n. 82,7 %. Kastettujen prosentuaalinen osuus Porissa syntyneistä lapsista on laskenut n. 0,8 %. Samoin ev.lut. kirkkoon kuuluvien määrä Porissa on laskenut n. 0,4 %. Tilastoiduista avioliitoista 61,1 % solmittiin kirkollisella vihkimisellä. Kirkollisten vihkimisten määrä on noussut (vuonna 2014 vihkimisistä kirkollisia oli 58,7 %) viime vuodesta. Avioeroja tilastoitiin 184. Luku on 16:lla pienempi kuin vuonna Porissa Leena Pekola Rekisterinhoitaja Sisällys Väkiluku ja jäsenmäärä 3 Läsnäoleva väestö 4 Solmitut avioliitot ja avioerot 5 Kirkkoon liittyneet ja eronneet ikäryhmittäin 6 Kastetut ja kuolleet Seurakuntiin ja seurakunnista muuttaneet Kirkkoon liittyneet ja kirkosta eronneet Avioliitot ja avioerot Ruotsinkieliset ja ulkomaalaiset Väkiluku Tilastokirjan syntyyn ovat vaikuttaneet keskusrekisteristä Leena Pekola ja Niina Vainionpää sekä viestintäpalveluista Vaula Wrang. Kannessa: Näkymä Keski-Porin kirkon tornista. Kuvaaja Arto Eriksson VÄKILUVUN KASVU/LASKU( )

3 Väkiluvun kehitys Ahlainen Keski Pori Lavia Länsi Pori Meri Pori Noormarkku Pihlava Porin Teljä Reposaari Väkiluku ja jäsenmäärä Porin ev. lut. seurakunnissa Keski- Pori Lavia Länsi- Pori Meri- Pori Noormarkku Porin Teljä Yhteensä Väkiluku vuoden alussa Tulleet - poistuneet Väkiluvun korjaukset Väkiluku vuoden lopussa Ruotsinkielinen väestö vuoden lopussa Ulkomaan kansalaiset vuoden lopussa Poissaoleva väestö vuoden lopussa Länsäoleva + poissaoleva väestö = srk:n jäsenmäärä

4 Länsäolevaan väestöön tulleita Porin seurakunnissa Srk Kastetut Seurakuntaan muutot Kirkkoon liittyneet PV:stä LV:aan Tulleita yhteensä 430 RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ Keski-Pori Lavia Länsi-Pori Meri-Pori Noormarkku Porin Teljä RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ Yhteensä Läsnäolevasta väestöstä poistuneita Porin seurakunnissa ULKOMAAN KANSALAISET Srk Kuolleet Seurakunnasta muutot Kirkosta eronneet LV:stä PV:aan Poistuneita yhteensä Keski-Pori Lavia Länsi-Pori Meri-Pori ULKOMAAN KANSALAISET Noormarkku Porin Teljä Yhteensä

5 Solmitut avioliitot ja avioerot SOLMITUT AVIOLIITOT SOLMITUT AVIOLIITOT Kirkolliset vihkimiset Solmitut avioliitot yhteensä Siviilivihkimiset Siviiliavioliiton kirkolliset siunaukset Avioerot Srk Keski-Pori Lavia Länsi-Pori Meri-Pori Noormarkku Porin Teljä Yhteensä Avioliitot Siviili vihkimiset Kirkolliset vihkimiset AVIOEROT AVIOEROT Avioerot Avioerot

6 Kirkkoon liittyneiden ikäryhmittely Srk 18- vuotiaat ja sitä alle 1 -vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vanhemmat Yhteensä m n yht m n yht m n yht m n yht m n yht m n yht Keski-Pori Lavia Länsi-Pori Meri-Pori Noormarkku Porin Teljä Yhteensä Kirkosta eronneiden ikäryhmittely Srk 18- vuotiaat ja sitä alle 1 -vuotiaat vuotiaat vuotiaat vuotiaat vanhemmat Yhteensä m n yht m n yht m n yht m n yht m n yht m n yht Keski-Pori Lavia Länsi-Pori Meri-Pori Noormarkku Porin Teljä Yhteensä Kirkkoon liittyneet ja kirkosta eronneet KIRKKOON LIITTYNEET KIRKOSTA ERONNEET

7 8 000 Muutot SEURAKUNTAAN MUUTTANEET SEURAKUNNASTA MUUTTANEET KASTETUT Ahlainen Keski-Pori Lavia 13 Länsi-Pori Meri-Pori 77 Noormarkku Pihlava Porin Teljä Reposaari Yhteensä KUOLLEET Ahlainen Keski-Pori Lavia 25 Länsi-Pori Meri-Pori 106 Noormarkku Pihlava Porin Teljä Reposaari Yhteensä

8 SEURAKUNTAAN MUUTTANEET Ahlainen Keski-Pori Lavia 70 Länsi-Pori Meri-Pori 448 Noormarkku Pihlava Porin Teljä Reposaari Yhteensä SEURAKUNNASTA MUUTTANEET Ahlainen Keski-Pori Lavia 81 Länsi-Pori Meri-Pori 489 Noormarkku Pihlava Porin Teljä Reposaari Yhteensä Kastetut ja kuolleet KASTETUT KUOLLEET

9 VÄKILUVUN KASVU/LASKU(- ) Ahlainen Keski-Pori Lavia -27 Länsi-Pori Meri-Pori -127 Noormarkku Pihlava Porin Teljä Reposaari Yhteensä VÄKILUKU PORIN EV.LUT. SEURAKUNNISSA Ahlainen Keski-Pori Lavia 1601 Länsi-Pori Meri-Pori 7592 Noormarkku Pihlava Porin Teljä Reposaari Yhteensä HUOM! Noormarkun väkiluvussa 2010 on ollut virhe, joka on huomioitu vuoden 2011 väkiluvussa. KIRKKOON LIITTYNEET Ahlainen Keski-Pori Lavia 10 Länsi-Pori Meri-Pori 37 Noormarkku Pihlava Porin Teljä Reposaari Yhteensä KIRKOSTA ERONNEET Ahlainen Keski-Pori Lavia 14 Länsi-Pori Meri-Pori 94 Noormarkku Pihlava Porin Teljä Reposaari Yhteensä

10 SOLMITUT AVIOLIITOT Ahlainen Keski-Pori Lavia 9 Länsi-Pori Meri-Pori 42 Noormarkku Pihlava Porin Teljä Reposaari Yhteensä AVIOEROT Ahlainen Keski-Pori Lavia 2 Länsi-Pori Meri-Pori 22 Noormarkku Pihlava Porin Teljä Reposaari Yhteensä RUOTSINKIELINEN VÄESTÖ Ahlainen Keski-Pori Lavia 2 Länsi-Pori Meri-Pori 39 Noormarkku Pihlava Porin Teljä Reposaari Yhteensä ULKOMAAN KANSALAISET Ahlainen Keski-Pori Lavia 3 Länsi-Pori Meri-Pori 16 Noormarkku Pihlava Porin Teljä Reposaari Yhteensä

Jäsentietojen VUOSITILASTO 2016

Jäsentietojen VUOSITILASTO 2016 Jäsentietojen VUOSITILASTO 2016 Johdanto Jäsentietojen vuositilasto 2016 sisältää tietoja Oulun ev.-lut. seurakuntien väestömuutoksista ja muutoksiin vaikuttaneista tekijöistä viime vuodelta. Oulun ev.-lut.

Lisätiedot

Jäsentietojen VUOSITILASTO 2015

Jäsentietojen VUOSITILASTO 2015 Jäsentietojen VUOSITILASTO 2015 Johdanto Jäsentietojen vuositilasto 2015 sisältää tietoja Oulun ev.-lut. seurakuntien väestömuutoksista ja muutoksiin vaikuttaneista tekijöistä viime vuodelta. Oulun ev.-lut.

Lisätiedot

Jäsentietojen VUOSITILASTO 2013

Jäsentietojen VUOSITILASTO 2013 Jäsentietojen VUOSITILASTO 2013 Johdanto Jäsentietojen vuositilasto 2013 sisältää tietoja Oulun ev.lut. seurakuntien väestömuutoksista ja muutoksiin vaikuttaneista tekijöistä viime vuodelta. Oulun kaupunki

Lisätiedot

VUOSITILASTO 2013. Helsingin. seurakuntayhtymä

VUOSITILASTO 2013. Helsingin. seurakuntayhtymä VUOSITILASTO 2013 Helsingin seurakuntayhtymä Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Vuoden 2013 väestömuutosten yhteenveto... 3 3. Läsnä oleva väestö (väkiluku) 31.12.2013... 4 4. Kirkkoon kuuluminen seurakunnittain

Lisätiedot

Jäsentiedot

Jäsentiedot Vuositilasto 2016 Vuositilasto 2016 Johdanto Jäsentiedot 1.1. - 31.12.2016 1-4 Läsnä ja poissa olevan väestön lukumäärä, ulkomaan kansalaisten ja kielellisen vähemmistön lukumäärä seurakunnittain 31.12.2016

Lisätiedot

Jäsentiedot 1.1. - 31.12.2014 1-4

Jäsentiedot 1.1. - 31.12.2014 1-4 Vuositilasto 2014 Vuositilasto 2014 Johdanto Jäsentiedot 1.1. - 31.12.2014 1-4 Läsnä ja poissa olevan väestön lukumäärä, ulkomaan kansalaisten ja kielellisen vähemmistön lukumäärä seurakunnittain 31.12.2014

Lisätiedot

Jäsentiedot

Jäsentiedot Vuositilasto 2015 Vuositilasto 2015 Johdanto Jäsentiedot 1.1. - 31.12.2015 1-4 Läsnä ja poissa olevan väestön lukumäärä, ulkomaan kansalaisten ja kielellisen vähemmistön lukumäärä seurakunnittain 31.12.2015

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUOSITILASTO 2006

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUOSITILASTO 2006 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄN VUOSITILASTO 2006 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Vuositilasto 2006 Keskusrekisteri Johdanto... 3 Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2006 väestömuutosten yhteenveto...4 Helsingin

Lisätiedot

VUOSITILASTO 2014 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

VUOSITILASTO 2014 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ VUOSITILASTO 2014 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Sisällys 1. Johdanto... 1 2. Vuoden 2014 jäsentietojen yhteenveto... 2 3. Kartta kirkkoon kuuluminen seurakunnittain... 3 4. Kirkkoon kuuluminen seurakunnittain...

Lisätiedot

Vuositilasto 2011. Johdanto...3. Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2011 väestömuutosten yhteenveto...4

Vuositilasto 2011. Johdanto...3. Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2011 väestömuutosten yhteenveto...4 Vuositilasto 2011 Johdanto...3 Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2011 väestömuutosten yhteenveto...4 Helsingin seurakuntayhtymän läsnä oleva väestö (väkiluku) 31.12.2011...5 Kirkkoon kuuluminen seurakunnittain

Lisätiedot

Vuositilasto 2012. Johdanto..3. Kirkkoon kuuluminen seurakunnittain 31.12.2012 6. Helsingin kaupungin väkiluvun ja seurakuntayhtymän läsnä olevan

Vuositilasto 2012. Johdanto..3. Kirkkoon kuuluminen seurakunnittain 31.12.2012 6. Helsingin kaupungin väkiluvun ja seurakuntayhtymän läsnä olevan VUOSITILASTO 2012 Johdanto..3 n vuoden 2012 väestömuutosten yhteenveto.4 n läsnä oleva väestö (väkiluku) 31.12.2012..5 Kirkkoon kuuluminen seurakunnittain 31.12.2012 6 Helsingin kaupungin väkiluvun ja

Lisätiedot

HELSINGINSEURAKUNTAYHTYMÄ KESKUSREKISTERI VUOSITILASTO 2008

HELSINGINSEURAKUNTAYHTYMÄ KESKUSREKISTERI VUOSITILASTO 2008 HELSINGINSEURAKUNTAYHTYMÄ KESKUSREKISTERI VUOSITILASTO 2008 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KESKUSREKISTERI V uositilasto 2008 Johdanto 3 Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2008 väestömuutosten yhteenveto...

Lisätiedot

Jäsentietojen VUOSITILASTO 2014

Jäsentietojen VUOSITILASTO 2014 Jäsentietojen VUOSITILASTO 2014 Johdanto Jäsentietojen vuositilasto 2014 sisältää tietoja Oulun ev.-lut. seurakuntien väestömuutoksista ja muutoksiin vaikuttaneista tekijöistä viime vuodelta. Oulun ev.-lut.

Lisätiedot

VUOSITILASTO 2016 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

VUOSITILASTO 2016 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ VUOSITILASTO 2016 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Vuositilastossa käytettäviä käsitteitä... 2 3. Vuoden 2016 jäsentietojen yhteenveto... 3 4. Kartta kirkkoon kuuluminen

Lisätiedot

Seurakunnan väkilukutietoja vuodelta 2012

Seurakunnan väkilukutietoja vuodelta 2012 Seurakunnan väkilukutietoja vuodelta 212 Kastetut 646 Seurakuntaan muuttaneet 5 32 Kirkkoon liittyneet 286 Lisäys yhteensä 5 964 Kuolleet 463 Seurakunnasta muuttaneet 5 455 Kirkosta eronneet 768 Vähennys

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KESKUSREKISTERI VUOSITILASTO 2010

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KESKUSREKISTERI VUOSITILASTO 2010 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KESKUSREKISTERI VUOSITILASTO 2010 Johdanto...3 Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2010 väestömuutosten yhteenveto...4 Helsingin seurakuntayhtymän läsnä oleva väestö (väkiluku)

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KESKUSREKISTERI VUOSITILASTO

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KESKUSREKISTERI VUOSITILASTO HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ KESKUSREKISTERI VUOSITILASTO 2007 Johdanto 3 Helsingin seurakuntayhtymän vuoden 2007 väestömuutosten yhteenveto... 4 Helsingin seurakuntayhtymän läsnä oleva väestö (väkiluku)

Lisätiedot

SEURAKUNTA aarre kaupungissa

SEURAKUNTA aarre kaupungissa Kirkkovaltuusto 16.12.2014, 13, liite 1 Kirkkovaltuusto 27.01.2015, 12, liite 1 SEURAKUNTA aarre kaupungissa Outokummun evankelis-luterilaisen seurakunnan strategia vuoteen 2020 Hyväksytty kirkkovaltuustossa

Lisätiedot

VUOSITILASTO 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

VUOSITILASTO 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ VUOSITILASTO 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 2. Vuositilastossa käytettäviä käsitteitä... 2 3. Vuoden 2015 jäsentietojen yhteenveto... 3 4. Kartta kirkkoon kuuluminen

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 2/2012 Oulunkylän seurakunta Seurakuntaneuvosto

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA 2/2012 Oulunkylän seurakunta Seurakuntaneuvosto Oulunkylän seurakunnan Lyhennetty pöytäkirja seurakuntaneuvoston kokous Aika maanantai 13.2.2012 vaalikokouksen jälkeen klo 19.00-20.15. Paikka Käpylän kirkko, seurakuntasali, Metsolantie 14 Osanottajat:

Lisätiedot

Meri-Porin seurakuntaneuvosto 3/ klo

Meri-Porin seurakuntaneuvosto 3/ klo 1 MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 3/2017 Aika ja paikka Reposaaren pappila 21.3.2017 klo 18.00-19.40 Läsnä: Hietanen Heimo, pj Gustafsson Tarja Grönblom Kirsi Heilimä

Lisätiedot

Kaste kantaa. Tietoa kastettavan vanhemmille

Kaste kantaa. Tietoa kastettavan vanhemmille Kaste kantaa Tietoa kastettavan vanhemmille Esipuhe Hyvät vanhemmat, Perheeseenne on syntynyt pieni vauva. Kotiseurakuntanne toivottaa Teille onnea ja Jumalan siunausta. Tämän vihkosen kautta tahdomme

Lisätiedot

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen?

Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Kaste ja avioliittoon vihkiminen suomalaisten keskuudessa ja mitä kuuluu tamperelaisnuorille 10 vuotta rippikoulun jälkeen? Dos. Kati Niemelä Kirkon tutkimuskeskus Tampereen rovastikuntakokous 15.2.2012

Lisätiedot

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015

Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestömäärän kehitys, ikärakenne ja kielijakauma 31.12.2013 Hyvinkään kaupunki Talousosasto 13.1.2015 Väestötilastot 2013 Väestötilastojen avulla seurataan Hyvinkään väestömäärän kehitystä ja väestörakennetta.

Lisätiedot

Moona monikultturinen neuvonta

Moona monikultturinen neuvonta Moona monikultturinen neuvonta Maahanmuuttajat Oulun Eteläisessä tilastojen valossa Väkiluku n. 88 500 asukasta (2015) Vuonna 2015 alueella asui 1094 syntyperältään ulkomaalaista ja 876 ulkomaan kansalaista.

Lisätiedot

Jäsenet: Anna-Kaisa Hautala puheenjohtaja, kirkkoherra. jäsen, saapui klo aikana. Muut: Pirjo Koivisto sihteeri, seurakuntasihteeri

Jäsenet: Anna-Kaisa Hautala puheenjohtaja, kirkkoherra. jäsen, saapui klo aikana. Muut: Pirjo Koivisto sihteeri, seurakuntasihteeri Aika: Tiistai 18.4..2017 klo 18.00-19.13 Paikka: Kokoushuone, seurakuntakoti Jäsenet: Anna-Kaisa Hautala puheenjohtaja, kirkkoherra Lea Honkanen Anita Kamppi Leena Koivula Tellervo Kuusiranta, varapuheenjohtaja

Lisätiedot

Nettomaahanmuutto. Kuntien välinen nettomuutto. Maahanmuutto. Maastamuutto. Väestönlisäys

Nettomaahanmuutto. Kuntien välinen nettomuutto. Maahanmuutto. Maastamuutto. Väestönlisäys Väestönmuutosten ennakkotiedot muuttujina Maakunnat ja kunnat 2016, Tapahtumakuukausi ja Väestönmuutos Elävänä syntyneet Kuolleet Syntyneiden enemmyys Kuntien välinen tulomuutto Kuntien välinen lähtömuutto

Lisätiedot

Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi.

Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi. 392/2016 23 Helsingin seurakuntien vuositilasto 2015 Päätösehdotus Kirkkoherra Juha Rintamäki Seurakuntaneuvosto merkitsee selvityksen tiedoksi. Päätös Merkittiin tiedoksi. Selostus Helsingin seurakuntayhtymän

Lisätiedot

Avioliittoon vihkiminenopas

Avioliittoon vihkiminenopas Avioliittoon vihkiminenopas Suurin on rakkaus Olette kohdanneet ihmisen, jonka kanssa haluatte viettää loppuelämänne. Se on ihmeellisen hienoa. Kirkossa voitte solmia avioliiton, pyytää sille Jumalan siunausta

Lisätiedot

1. Väestömäärä / -kehitys / -rakenne Harjavalta 79 Luvia 442

1. Väestömäärä / -kehitys / -rakenne Harjavalta 79 Luvia 442 1. Väestömäärä / -kehitys / -rakenne Harjavalta 79 Luvia 442 1.1 väkiluku v.2012 7 486 3 360 1.2 väkiluvun muutos % V.2011-2012 -0,2 0,2 1.3 väestöennuste v.2013 7 420 3 364 1.4 väestöennuste v.2023 7

Lisätiedot

Väestö ja väestön muutokset 2013

Väestö ja väestön muutokset 2013 Väestö ja väestön muutokset 2013 www.tampere.fi/tilastot 1 24.3.2014 Väkiluvun kasvu 2000-luvun ennätyslukemissa Tampereen väkiluku oli 31.12.2013 220 446 asukasta. Kasvua vuoden aikana oli 3 025 henkilöä.

Lisätiedot

Espoon seurakuntayhtymä Esbo kyrkliga samfällighet. Tilastot vuodelta 2012 Statistiska uppgifter om Esbo församlingar 2012

Espoon seurakuntayhtymä Esbo kyrkliga samfällighet. Tilastot vuodelta 2012 Statistiska uppgifter om Esbo församlingar 2012 Espoon seurakuntayhtymä Esbo kyrkliga samfällighet Tilastot vuodelta 212 Statistiska uppgifter om Esbo församlingar 212 2 3 Tilastot vuodelta 212 Espoon seurakuntayhtymä Viestintäpalvelut 213 Kannen kuva

Lisätiedot

Adoptiot 2014. Adoptioiden määrä väheni vuonna 2014

Adoptiot 2014. Adoptioiden määrä väheni vuonna 2014 Väestö 2015 Adoptiot 2014 Adoptioiden määrä väheni vuonna 2014 Tilastokeskuksen mukaan Suomessa tehtiin 445 adoptointia vuonna 2014. Määrä on neljätoista pienempi kuin vuotta aiemmin. Kotimaisten adoptioiden

Lisätiedot

Suomeen ulkomailta adoptoitujen lasten määrä suureni vähän vuonna 2009

Suomeen ulkomailta adoptoitujen lasten määrä suureni vähän vuonna 2009 Väestö Adoptiot 9 Suomeen ulkomailta adoptoitujen lasten määrä suureni vähän vuonna 9 Tilastokeskuksen mukaan Suomeen adoptoitiin vuoden 9 aikana 4 ulkomailla syntynyttä lasta. Määrä on 9 enemmän kuin

Lisätiedot

Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet

Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet Pohjalaismaakuntien väestö ja perheet Mihin pohjalaismaakunnat ovat menossa? Pohjalaismaakunnat tilastojen ja tutkimusten valossa -seminaari, Seinäjoki 9.3.212 Jari Tarkoma Esityksen sisältö Väestönkehitys

Lisätiedot

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 7/ klo

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 7/ klo 1 MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 7/2017 Aika ja paikka Ahlaisten seurakuntakoti 17.10.2017 klo 18.00-18.49 Läsnä: Poissa: Hietanen Heimo, pj Gustafsson Tarja Grönblom

Lisätiedot

10 Länsi-Porin seurakunnan diakonissan viran muuttaminen diakonian viraksi (Lisälistan asia)

10 Länsi-Porin seurakunnan diakonissan viran muuttaminen diakonian viraksi (Lisälistan asia) Porin ev.lut. seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston kokous on keskiviikkona 14.1.2015 alkaen kello 16.00 seurakuntayhtymän hallintoviraston kokoushuoneessa, Hallituskatu 9 b, 2. kerros. A S I A T

Lisätiedot

Kotimaisten adoptioiden määrä kasvoi vuonna 2010

Kotimaisten adoptioiden määrä kasvoi vuonna 2010 Väestö 0 Adoptiot 00 Kotimaisten adoptioiden määrä kasvoi vuonna 00 Tilastokeskuksen mukaan Suomessa tehtiin 48 adoptointia vuonna 00, mikä oli 8 enemmän kuin vuotta aiemmin. Erityisesti suureni kotimaisten

Lisätiedot

Adoptiot Adoptioiden määrä väheni vuonna Adoptoiduista suurin osa alle 10-vuotiaita. Etelä-Afrikasta adoptoitiin eniten

Adoptiot Adoptioiden määrä väheni vuonna Adoptoiduista suurin osa alle 10-vuotiaita. Etelä-Afrikasta adoptoitiin eniten Väestö 2017 Adoptiot 2016 Adoptioiden määrä väheni vuonna 2016 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2016 Suomessa tehtiin 355 adoptointia. Määrä on 52 pienempi kuin vuotta aiemmin. Kotimaisia adoptioita oli

Lisätiedot

Adoptiot Adoptioiden määrä väheni vuonna 2015

Adoptiot Adoptioiden määrä väheni vuonna 2015 Väestö 2016 Adoptiot 2015 Adoptioiden määrä väheni vuonna 2015 Tilastokeskuksen mukaan vuonna 2015 tehtiin Suomessa 407 adoptointia. Määrä on 38 pienempi kuin vuotta aiemmin. Kotimaisten adoptioiden määrä

Lisätiedot

Väestökatsaus. Joulukuu 2015

Väestökatsaus. Joulukuu 2015 Väestökatsaus Joulukuu 2015 Turun väestökatsaus joulukuu 2015 Turun ennakkoväkiluku 2015 oli 185 810, lisäys edellisvuodesta 1986. Kuuden suurimman kaupungin vertailussa Turun väestönkasvu oli edelleen

Lisätiedot

Pihlavan seurakuntaneuvosto 3/ 2013. 2.4.2013 klo 18.00-19.32

Pihlavan seurakuntaneuvosto 3/ 2013. 2.4.2013 klo 18.00-19.32 PIHLAVAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Pihlavan seurakuntaneuvosto 3/ 2013 Aika ja paikka Pihlavan seurakuntatalo 2.4.2013 klo 18.00-19.32 Läsnä: Poissa: Hietanen Heimo, poissa Harinen Seppo Kause Anne Korpela

Lisätiedot

Lauloimme virren 467 ja hiljennyimme äitienpäivän esirukoukseen. Puheenjohtaja avasi kokouksen.

Lauloimme virren 467 ja hiljennyimme äitienpäivän esirukoukseen. Puheenjohtaja avasi kokouksen. 1 Porin Teljän seurakunta Pöytäkirja 5/2014 Aika ja paikka Maanantai 12.5.2014 klo 18.00 Teljän kirkolla Huhtala, Kaisa puheenjohtaja Haanpää, Liisa Harju, Aulikki Honkasalo, Timo poissa Korkeaoja, Aila

Lisätiedot

Suurinta on rakkaus. Häitä suunnitteleville. Wedding Planning

Suurinta on rakkaus. Häitä suunnitteleville. Wedding Planning Suurinta on rakkaus Häitä suunnitteleville Wedding Planning Sun silmäs aina mä muistan, niin yltäin murheen puistan. Kun illoin panen maate, on mielessäni aate: minä sulle kihlat ostan, sinut vielä mä

Lisätiedot

Olisiko kirkon luovuttava vihkioikeudesta? Mitä selvityksessä selvisi?

Olisiko kirkon luovuttava vihkioikeudesta? Mitä selvityksessä selvisi? Olisiko kirkon luovuttava vihkioikeudesta? Mitä selvityksessä selvisi? Tiililä-seura 3.10. 2017 Eila Helander, professori emerita 3.10.2017 1 Piispainkokouksen tehtäväanto Selvityksen tuli olla: Perinpohjainen

Lisätiedot

Siviilisäädyn muutokset 2014

Siviilisäädyn muutokset 2014 Väestö 2015 Siviilisäädyn muutokset 2014 Solmittujen avioliittojen määrän lasku loiveni Tilastokeskuksen väestönmuutostietojen mukaan vuonna 2014 solmittiin 24 462 avioliittoa, mikä oli 657 vähemmän kuin

Lisätiedot

Siviilisäädyn muutokset 2013

Siviilisäädyn muutokset 2013 Väestö 2014 Siviilisäädyn muutokset 2013 Solmittuja avioliittoja selvästi vähemmän, avioeroja hieman enemmän Tilastokeskuksen väestönmuutostietojen mukaan vuonna 2013 solmittujen avioliittojen määrä väheni

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2017

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2017 2017:7 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2017 Tilastoja ISSN 2489 4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310 36300 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2016

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2016 2016:28 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi kesäkuussa 2016 Tilastoja ISSN L 1455 7231 ISSN 1796 721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi syyskuussa 2017

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi syyskuussa 2017 2017:15 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi syyskuussa 2017 Tilastoja ISSN 2489 4311 Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310 36300 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Turun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen

Turun väestökatsaus helmikuu Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Turun väestökatsaus helmikuu 2017 Konsernihallinto/Strategia ja kehittäminen/suunnittelija Kimmo Lemmetyinen Tällä dialla on Turun vahvistettuja väkilukutietoja; muilla sivuilla tammihelmikuun ennakkotietoja

Lisätiedot

Pakilan seurakuntaneuvosto

Pakilan seurakuntaneuvosto Palosuontie 1 00660 Helsinki (09) 2340 5500 pakila.srk@evl.fi www.helsinginseurakunnat.fi/pakila Pakilan seurakuntaneuvosto kokous 1/ 2012 aika maanantaina klo 18.30 pidettävän kirkolliskokousvaalin jälkeen

Lisätiedot

Siviilisäädyn muutokset 2015

Siviilisäädyn muutokset 2015 Väestö 2016 Siviilisäädyn muutokset 2015 Solmittujen avioliittojen määrä kääntyi lievään nousuun Tilastokeskuksen väestönmuutostietojen mukaan solmittujen avioliittojen määrä kasvoi vuonna 2015, kun kahtena

Lisätiedot

Pihlavan seurakuntaneuvosto 3/ 2014. 13.5.2014 klo 18.00 20.14

Pihlavan seurakuntaneuvosto 3/ 2014. 13.5.2014 klo 18.00 20.14 1 PIHLAVAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Pihlavan seurakuntaneuvosto 3/ 2014 Aika ja paikka Pihlavan seurakuntatalo 13.5.2014 klo 18.00 20.14 Läsnä: Poissa: Hietanen Heimo, puheenjohtaja Harinen Seppo Kause

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset. 19.6.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset. 19.6.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väkiluku kasvaa Tampereen kaupunkiseudun väkiluku oli

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2016

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2016 2017:5 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi joulukuussa 2016 Tilastoja ISSN L 1455 7231 ISSN 1796 721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310

Lisätiedot

Pihlavan seurakuntaneuvosto 7/ klo

Pihlavan seurakuntaneuvosto 7/ klo 1 PIHLAVAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Pihlavan seurakuntaneuvosto 7/ 2013 Aika ja paikka Pihlavan seurakuntatalo 15.10.2013 klo 18.00 19.09. Läsnä: Poissa: Hietanen Heimo, puheenjohtaja Harinen Seppo

Lisätiedot

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017

PUDASJÄRVEN SEURAKUNTA Kokouspäivämäärä Kirkkovaltuusto PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 1 PÖYTÄKIRJA Nro 1/2017 KOKOUSTIEDOT KOKOUSPAIKKA Seurakuntakeskus/iso kahvio KOKOUSAIKA Maanantai 9.1.2017 klo 16.30 17.00 OSALLISTUJAT Päätöksentekijät: Niskasaari Arvo puheenjohtaja 1 9 Puurunen Terttu

Lisätiedot

Kuolleet Kuolemia vuonna 2008 sama määrä kuin vuotta aiemmin

Kuolleet Kuolemia vuonna 2008 sama määrä kuin vuotta aiemmin Väestö 2009 Kuolleet 2008 Kuolemia vuonna 2008 sama määrä kuin vuotta aiemmin Kuolemien määrä vuonna 2008 oli 49 090. Vuonna 2007 kuolemia oli 49 080. Kuolemien määrä on viimeksi kuluneen yhdeksän vuoden

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-maaliskuussa 2015

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-maaliskuussa 2015 2015:14 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-maaliskuussa 2015 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2013

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2013 Tilastoja 2014:2 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2013 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Päivi Selander Puh. 09-310 36411 Etunimi.sukunimi@hel.fi

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-syyskuussa 2015

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-syyskuussa 2015 2015:37 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-syyskuussa 2015 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-kesäkuussa 2015

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-kesäkuussa 2015 2015:25 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudulla tammi-kesäkuussa 2015 Tilastoja ISSN-L 1455-7231 ISSN 1796-721X Lisätietoja: Tea Tikkanen, Puh. 09 310 36386 Pekka Vuori, Puh. 09 310

Lisätiedot

Poliisin tietoon tulleet rikokset eräillä alueilla Porissa ja Porin pääpoliisiaseman alueen kunnissa

Poliisin tietoon tulleet rikokset eräillä alueilla Porissa ja Porin pääpoliisiaseman alueen kunnissa Poliisin tietoon tulleet rikokset eräillä alueilla Porissa ja Porin pääpoliisiaseman alueen kunnissa Huom! Kaupunginosa-alueiden osalta tilasto on vain suuntaa antava, sillä alue on voitu merkitä rikosilmoitusjärjestelmään

Lisätiedot

Suomeen ulkomailta adoptoitujen lasten määrä väheni vuonna 2007

Suomeen ulkomailta adoptoitujen lasten määrä väheni vuonna 2007 Väestö 2008 Adoptiot 2007 Suomeen ulkomailta adoptoitujen lasten määrä väheni vuonna 2007 Tilastokeskuksen mukaan Suomeen adoptoitiin vuoden 2007 aikana 207 ulkomailla syntynyttä lasta. Määrä on 20 vähemmän

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi-marraskuussa 2009

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi-marraskuussa 2009 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi-marraskuussa 2009 - Väkiluku on kasvanut määrältään eniten Helsingissä, Espoossa, Vantaalla, Nurmijärvellä ja Kirkkonummella

Lisätiedot

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 5/ klo

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 5/ klo 1 MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 5/2017 Aika ja paikka Pihlavan seurakuntatalo 16.5.2017 klo 18.00-18.38 Läsnä: Poissa: Hietanen Heimo, pj Gustafsson Tarja Grönblom

Lisätiedot

Syntyneet 2015. Syntyneiden määrän väheneminen kiihtyi

Syntyneet 2015. Syntyneiden määrän väheneminen kiihtyi Väestö 2016 Syntyneet 2015 Syntyneiden määrän väheneminen kiihtyi Tilastokeskuksen väestönmuutostietojen mukaan syntyneiden määrän väheneminen kiihtyi edelliseen vuoteen verrattuna. Vuonna 2015 lapsia

Lisätiedot

Kymenlaakso Väestö. Valokuvat Mika Rokka päivitetty

Kymenlaakso Väestö. Valokuvat Mika Rokka päivitetty Kymenlaakso Väestö Valokuvat Mika Rokka 30.1.2018 päivitetty Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2017 Väkiluku yhteensä 177 367 ennakko (1.1.2017) 2 Kymenlaakson väkiluku kunnittain 2016 Väkiluku yhteensä

Lisätiedot

Kirkonpalvelijat ry:n OPINTO- JA KOULUTUSPÄIVÄT Mikkelissä 29.06.2011. Keijo Toivanen

Kirkonpalvelijat ry:n OPINTO- JA KOULUTUSPÄIVÄT Mikkelissä 29.06.2011. Keijo Toivanen Kirkonpalvelijat ry:n OPINTO- JA KOULUTUSPÄIVÄT Mikkelissä 29.06.2011 Keijo Toivanen 2 KIRKONPALVELIJA HÄMMENNYSTEN KESKELLÄ Arvoristiriidat Erilaisuuden sietäminen 3 1. Jäsenmäärien kehitys( pako kirkosta

Lisätiedot

Siviilisäädyn muutokset 2016

Siviilisäädyn muutokset 2016 Väestö 2017 Siviilisäädyn muutokset 2016 Solmittujen avioliittojen määrä väheni hieman Tilastokeskuksen väestönmuutostietojen mukaan vuonna 2016 solmittujen avioliittojen määrä väheni hieman edellisestä

Lisätiedot

Suomen kansalaisuuden saamiset 2010

Suomen kansalaisuuden saamiset 2010 Väestö 2011 Suomen kansalaisuuden saamiset 2010 Suomen kansalaisuuden saaneiden määrä suureni vähän vuonna 2010 Tilastokeskuksen mukaan Suomen kansalaisuuden sai vuoden 2010 aikana 4 350 Suomessa vakinaisesti

Lisätiedot

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille

Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista. Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Väestö- ja muuttoliiketietoja Etelä-Savosta ja alueen kunnista Tietopaketti kuntavaaliehdokkaille Sisältö Väkiluvun kehitys (maakunta, kunnat) Väestöennuste 2015-2040 (maakunta, kunnat) Ikärakenne ja ennuste

Lisätiedot

Mitä kirkolle ja hiippakunnalle kuuluu? Mikkelin hiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivä Kouvolassa MIKKELIN HIIPPAKUNNAN PIISPA

Mitä kirkolle ja hiippakunnalle kuuluu? Mikkelin hiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivä Kouvolassa MIKKELIN HIIPPAKUNNAN PIISPA Mitä kirkolle ja hiippakunnalle kuuluu? Mikkelin hiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivä 8.10.2016 Kouvolassa MIKKELIN HIIPPAKUNNAN PIISPA Kirkon ja valtion suhteet Yhteisöveron muuttuminen valtion

Lisätiedot

Vaasan muuttoliike

Vaasan muuttoliike Vaasan muuttoliike 2000 2016 Tilastosuunnittelija Jaakko Löytynoja, Kaupunkikehitys, 10.7.2017 Nettomuuttoliike* ja luonnollinen väestönkasvu 2000 2016 *) Muuttoliikkeen nettoluvut osoittavat tulo- ja

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi joulukuussa 2011 - Väkiluku on kasvanut määrältään eniten Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla. - Helsingin, Espoon, Vantaan, Järvenpään,

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2017

VÄESTÖKATSAUS elokuu 2017 VÄESTÖKATSAUS elokuu 2017 Ennakkoväkiluku 172 980 Muutos 8 kk -801 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku

Lisätiedot

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015

Väestökatsaus. Heinäkuu 2015 Väestökatsaus Heinäkuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli heinäkuun lopussa 183975, jossa kasvua vuodenvaihteesta 151 henkeä. Elävänä syntyneet 1 159 Kuolleet 1 038 Syntyneiden enemmyys 121 Kuntien välinen

Lisätiedot

Tässä esitetään tietoja kuntaryhmistä ja kunnista, jotka osallistuvat Helsingin seudun (14) yhteistyöhön

Tässä esitetään tietoja kuntaryhmistä ja kunnista, jotka osallistuvat Helsingin seudun (14) yhteistyöhön Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta vuonna 2006 - väkiluku on kasvanut määrällisesti eniten Helsingissä, Espoossa ja Vantaalla - Keravan, Vantaan, Tuusulan, Hyvinkään,

Lisätiedot

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2017

VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2017 VÄESTÖKATSAUS syyskuu 2017 Ennakkoväkiluku 172 869 Muutos 9 kk -912 Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä! Hämäläisten hyväksi Hämeen parasta kehittämistä Henkilöä Kanta-Hämeen ennakkoväkiluku

Lisätiedot

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 3/2014 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2014. Keskusseurakuntatalo, Koulutussali, Suokatu 22, Kuopio

KUOPION EV.LUT. SEURAKUNTAYHTYMÄ ESITYSLISTA 3/2014 YHTEINEN KIRKKONEUVOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2014. Keskusseurakuntatalo, Koulutussali, Suokatu 22, Kuopio 1 Aika 17.2.2014 klo 16.30 17.50 Paikka Keskusseurakuntatalo, Koulutussali, Suokatu 22, Kuopio Kokoonpano ja läsnäolo Hannu Koskelainen puheenjohtaja läsnä Väinö Matti Miettinen varapuheenjohtaja läsnä

Lisätiedot

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015

Väestökatsaus. Kesäkuu 2015 Väestökatsaus Kesäkuu 2015 Mikäli väestö kehittyy loppuvuodesta samoin kuin vuosina 2012-2014 keskimäärin, kaupungin väkiluku on vuoden lopussa noin 185 600. 185 000 184 000 183 790 183 824 183 000 182

Lisätiedot

Siviilisäädyn muutokset 2007

Siviilisäädyn muutokset 2007 Väestö 2008 Siviilisäädyn muutokset 2007 Avioliittoja enemmän, avioerojen määrä ennallaan Tilastokeskuksen väestönmuutostietojen mukaan vuonna 2007 Suomessa solmittiin 29 497 avioliittoa, mikä on 1 261

Lisätiedot

Siviilisäädyn muutokset 2008

Siviilisäädyn muutokset 2008 Väestö 2009 Siviilisäädyn muutokset 2008 Avioliittojen ja avioerojen määrä kasvoi Tilastokeskuksen väestönmuutostietojen mukaan vuonna 2008 Suomessa solmittiin 31 014 avioliittoa, mikä on 1 517 enemmän

Lisätiedot

Pihlavan seurakuntaneuvosto 1/ 2013. 29.1.2013 klo 18.00 19.05

Pihlavan seurakuntaneuvosto 1/ 2013. 29.1.2013 klo 18.00 19.05 1 PIHLAVAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Pihlavan seurakuntaneuvosto 1/ 2013 Aika ja paikka Pihlavan seurakuntatalo 29.1.2013 klo 18.00 19.05 Läsnä: Poissa: Hietanen Heimo, puheenjohtaja Harinen Seppo Kause

Lisätiedot

Väestökatsaus. Maaliskuu Strategia ja kehittäminen / Lemmetyinen

Väestökatsaus. Maaliskuu Strategia ja kehittäminen / Lemmetyinen Väestökatsaus Maaliskuu 2016 Strategia ja kehittäminen / Lemmetyinen Turun väkiluku kasvoi tammi-maaliskuussa 122 hengellä Turku tammi-maaliskuu 2016 Elävänä syntyneet 427 Kuolleet 477 Syntyneiden enemmyys

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2013

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2013 Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 36 2013 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi syyskuussa 2013 Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki 2010 Väkiluku on kasvanut

Lisätiedot

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 8/2017

MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 8/2017 1 MERI-PORIN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Meri-Porin seurakuntaneuvosto 8/2017 Aika ja paikka Reposaaren pappila 6.11.2017 klo 18.00-19.21 Läsnä: Poissa: Hietanen Heimo, pj Gustafsson Tarja Grönblom Kirsi

Lisätiedot

Liite 3 INDEKSOINTI. 1. Digitoitavat kirjatyypit

Liite 3 INDEKSOINTI. 1. Digitoitavat kirjatyypit 1 Liite 3 INDEKSOINTI 1. Digitoitavat kirjatyypit Kirkon yhteisen jäsentietojärjestelmän DIGI-järjestelmään tullaan digitoimaan erityyppisiä kirjoja, joiden metatietoja järjestelmään tullaan tallentamaan.

Lisätiedot

Suomen kansalaisuuden saamiset 2011

Suomen kansalaisuuden saamiset 2011 Väestö 2012 Suomen kansalaisuuden saamiset 2011 Suomen kansalaisuuden saaneiden määrä kasvoi vähän vuonna 2011 Tilastokeskuksen mukaan Suomen kansalaisuuden sai vuoden 2011 aikana 4 550 Suomessa vakinaisesti

Lisätiedot

67 Ahlaisten, Pihlavan ja Reposaaren seurakuntien työntekijöiden siirtäminen Meri- Porin seurakuntaan

67 Ahlaisten, Pihlavan ja Reposaaren seurakuntien työntekijöiden siirtäminen Meri- Porin seurakuntaan Porin ev.lut. seurakuntayhtymän yhteisen kirkkoneuvoston kokous on keskiviikkona 14.5.2014 alkaen kello 16.00 seurakuntayhtymän hallintoviraston kokoushuoneessa, Hallituskatu 9 b, 2. kerros. A S I A T

Lisätiedot

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena

LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta. Pyhänä ja arkena LAPUAN tuomiokirkkoseurakunta Pyhänä ja arkena Seurakunnan historiaa 1550-luvulla Lapua oli vielä Isonkyrön kappeliseurakunta. Asukkaita oli noin 500. Lapuasta tuli itsenäinen seurakunta v. 1581. Lapua

Lisätiedot

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016

Turun väestökatsaus. Lokakuu Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Kymmenen suurimman väestönkasvun ja väestötappion kuntaa tammi-lokakuussa 2016 Helsinki 6 732 Vantaa 4 058 Espoo 3 825 Tampere 3 007 Oulu 1 707 Turku 1 525 Jyväskylä 1 432 Kuopio 911 Lahti 598 Järvenpää

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi maaliskuussa 2013

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi maaliskuussa 2013 Tilastoja Helsingin kaupungin tietokeskus 15 2013 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun kunnista tammi maaliskuussa 2013 Kuva: Helsingin kaupungin aineistopankki / Matti Tirri 2000

Lisätiedot

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELYalueilla

Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELYalueilla Maahanmuutto ja maahanmuuttajat Varsinais-Suomen ja Satakunnan ELYalueilla Kotouttamisen osaamiskeskuksen ja ELYkeskuksen aluekoulutus Turku 28.1.215 Villiina Kazi Asiantuntija Esityksen sisältö 1) Maahanmuutto

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2007

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2007 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 35 2007 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta tammi syyskuussa 2007 Väkiluku on kasvanut määrällisesti eniten Helsingissä, Vantaalla,

Lisätiedot

Maahanmuutto ja uskonnolliset yhteisöt

Maahanmuutto ja uskonnolliset yhteisöt Maahanmuutto ja uskonnolliset yhteisöt Tuomas Martikainen 09/05/2014 1 Sisällys Maahanmuuttajien uskonnot tilastoja & tutkimusta Suomi ev.lut. & islam Uskontotrendit & maahanmuuttajat Lopuksi Åbo Akademi

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I neljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2007

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I neljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2007 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 14 2007 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I neljänneksellä eli tammi maaliskuussa 2007 u väkiluku on kasvanut määrällisesti

Lisätiedot

Vaasan muuttoliike 2000 2014

Vaasan muuttoliike 2000 2014 Vaasan muuttoliike 2000 2014 Erityissuunnittelija Jonas Nylén, Kaupunkikehitys, 9.6.2015 Nettomuuttoliike* ja luonnollinen väestönkasvu 2000 2014 *) Muuttoliikkeen nettoluvut osoittavat tulo- ja lähtömuuttojen

Lisätiedot

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2007

Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2007 Helsingin kaupungin tietokeskus Tilastoja 24 2007 Väestön ja väestönmuutosten ennakkotietoja Helsingin seudun 14 kunnasta I vuosipuoliskolla eli tammi kesäkuussa 2007 u Väkiluku on kasvanut määrällisesti

Lisätiedot