Pärhätuuli. Matkalla sielunhoitoterapeutiksi 1 / 2013

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Pärhätuuli. Matkalla sielunhoitoterapeutiksi 1 / 2013"

Transkriptio

1 Pärhätuuli 1 / 2013 Matkalla sielunhoitoterapeutiksi Perheniemessä on koulutettu sielunhoitoterapeutteja vuodesta 2008 lähtien ja 2012 alkanut Lähellä ihmistä -terapeuttisen sielunhoidon koulutus on lajissaan jo viides. Tällä kertaa, aikaisemmista koulutuksista poiketen, ryhmän kaikki 16 opiskelijaa ovat naisia, upeita Jumalan naisia. On ollut ilo nähdä, kuinka Jumala on kutsunut opiskelijat hyvin erilaisista elämäntilanteista tälle yhteiselle matkalle sielunhoitoterapeuteiksi. Hän on kutsunut jokaisen ensisijaisesti olemaan kanssaan, lepoon hänessä. Siitä levosta käsin hän varustaa ja ohjaa palvelemaan lähimmäisiä. Lähellä ihmistä -terapeuttisen sielunhoidonkoulutus on monipuolinen ja opetuskokonaisuuteen sisältyy sielunhoitoterapiatyön, teologian ja psykologian perusteita, perheeseen liittyvää opetusta ja mielenterveystyön perusteita sekä asiakastyön harjoittelua. Koulutus tarjoaa monipuolisten tiedollisten ja taidollisten valmiuksien saamisen lisäksi mahdollisuuden myös omaan henkilökohtaiseen prosessiin. Koulutukseen kuuluvassa omassa sielunhoitoterapiassa opiskelijat voivat turvallisesti kohdata ja käsitellä omia kipujaan sekä kokea Jumalan hoitoa omassa elämässään. Ihmisten pahoinvointi näyttää lisääntyvän ulkonaisen hyvinvoinninkin keskellä. Turvattomuus, monenlainen hätä ja erilaiset hylkäämiskokemukset ahdistavat ihmisiä. Sielunhoitoterapia voi olla tarjoamassa hädässä oleville ihmisille turvallisen kohtaamisen, mahdollisuuden tulla kuulluksi, nähdyksi ja rakastetuksi juuri omana itsenään Jumalan läsnäolossa. Ihmisten auttaminen on niin tärkeä ja vastuullinen tehtävä, että siihen valmistatumiseen kannattaa panostaa. Sielunhoitoterapiassa voi toteutua se, mikä Jesajan mukaan on Jeesuksen tehtävä: Perheniemen opisto saa omalta osaltaan olla varustamassa opiskelijoita toteuttamaan kutsumustaan ja vastaamaan tämän ajan haasteisiin. Kuva vuoden sielunhoitoterapeuttien valmistujaisista. Herran henki on minun ylläni, sillä hän on voidellut minut. Hän on lähettänyt minut ilmoittamaan köyhille hyvän sanoman, parantamaan ne, joiden mieli on murtunut, julistamaan vangituille vapautusta ja kahlituille kahleiden kirpoamista, julistamaan Herran riemuvuotta, päivää, jona Jumalamme antaa palkan. Hän on lähettänyt minut lohduttamaan murheellisia, antamaan Siionin sureville kyynelten sijaan ilon öljyä. Jes. 61:1-3 Aila Lankinen, linjakoordinaattori Nykyinen vuosikurssi yhdessä Tartu elämään -koulutuksen kanssa.

2 KRISTITTY, KOULUTETTU VIERELLÄKULKIJA JOKAISEN SUOMALAISEN ULOTTUVILLE! 1 Yllä näkyvä lause saattaa aluksi tuntua aika huimalta ajatukselta. Täällä opistolla olemme kuitenkin saaneet olla kokemassa sitä käytännössä, itse asiassa aika paljonkin. Kiitos Jumalalle! Viimeisen viiden vuoden aikana olemme joka vuosi saaneet olla kouluttamassa ja rohkaisemassa jopa satoja halukkaita sydämiä lähimmäisten vierelläkulkijoina ja sielunhoitajina. Lisäksi muissakin koulutuksissamme, kuten Opetuslapseuskouluissa ja Kolmannen vuosituhannen evankelistakoulutuksessa, on vahva sielunhoidollinen näkökulma. Kuulen myös ihania viestejä siitä, miten apu on tavoittanut avun tarvitsijat eri puolilla Suomea. Opiston johdon ja henkilökunnan yhteistyönä olemme rakentaneet em. pohjalta ja Jumalaa rukoillen varsin tarkkaan harkitun pitkäntäh- täimen suunnitelman, jossa olemme eritelleet mitä meille annetun tehtävän todesta ottaminen tarkoittaa käytännössä. Tahdomme määrätietoi- sesti keskittyä meille annettuun perustehtävään: Varustamaan ja tukemaan opiskelijoita, kutakin omilla lahjoillaan, palvelemaan ja elämään kutsumustaan todeksi, edellä kuvatulta pohjalta. Otsikossa mainitun tavoitteen toteutuminen vaatii kuitenkin hyvin monipuolista ja päättäväistä työtä, paljon sydäntä ja monia tukijoita, jotka kokevat opiston tehtävän aidosti tärkeäksi. Tähän työhön kutsun jokaista ystäväämme mukaan. Me tarvitsemme rukouksianne, samoin tarvitsevat opiskelijamme ja yhteistyökumppa- nimme. Me tarvitsemme myös aivan käytännön apua. Kun koet opiston työn arvokkaaksi, toivomme, että pysähdyt hetkeksi miettimään, mitä se voisi tarkoittaa käytännön tasolla. Olemme kovin kiitollisia kaikesta tuesta. Pienestä ja suuresta. Tätä edellisten lauseiden vetoomusta en ehkä sanoisi ollenkaan, ellei asia olisi niin tärkeä ja tarve niin todellinen. Ennen kaikkea me kaikki tarvitsemme Jumalan johdatusta ja siunausta aivan kaikkeen. Sitä toivotan sydämestäni sinulle, ja jokaiselle: Herramme Jeesuksen Kristuksen armo, Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon teidän ja meidän kaikkien kanssa! Petri Välimäki, rehtori Aiemmassa työssäni ennen rehtorin ja seurakuntapapin tehtäviä toimin valtakunnallisen Kriisipalvelu Ry:n toiminnanjohtajana. Silloin näin hyvin käytännöllisesti, miten ihmiset kymmenissä kriisiryhmissä eri puolilla Suomea saivat tärkeää apua - tutkimuksen mukaan vieläpä pitkäkestoisesti. En siis mitenkään voi pitää otsikon tavoitetta mahdottomana. Jumalan sana opettaa meitä: Kantakaa toistenne taakkoja, niin te toteutatte Kristuksen lain. (Gal. 6:2) Tässä ei ole kyse vanhan liiton lainalaisuudesta tai uskonnollisista muodoista, vaan Raamatun sanoin vapauden laista, elämän hengen laista, Kristuksen laista. Toisin sanoen, siitä todellisuudesta, mitä Hän itse meissä, itsessämme syntisissä, mutta armahdetuissa ihmisissä vaikuttaa. Joka on paljon saanut anteeksi, se myös paljon rakastaa. (Luuk. 7:36-50) Näen usein opistomme täynnä ihmisiä, jotka elävät edellä kuvattuja sanan opetuksia todeksi päivä päivältä. On paljon ihmisiä, jotka oikein sydämensä halusta tahtovat oppia auttamaan ja välittämään Jumalan armoa ja rakkautta Jeesuksessa lähimmäisilleen. Meidän tehtävämme on kouluttaa, varustaa ja rohkaista heitä! Tuntuu todella hyvältä havaita, että tähän suuntaan myös Vapaan sivistystyön lainsäädäntö sekä Opetus- ja kulttuuriministeriön meille myöntämä uusi ylläpitolupa meitä rohkaisevat. Näin Jumalan antama kutsumus ja esivallan kautta tuleva vahvistus voivat joskus osoittaa selkeästi samaan suuntaan. Tämän vahvistuksen me tahdomme ottaa todesta ja kunnioittaa sen suomaa arvokasta tilaisuutta.

3 TOVERIPÄIVÄT 2013 LÄHELLÄ IHMISTÄ LÄHELLE JUMALAA Lauantai 23.3 Sunnuntai SLEY Kymen piirin kokous. Markku Näkki Aamuhartaus Lounas Aila Lankinen, Martti Tamminen Toveripäivien ja näyttelyjen avaus Messu: lit. Petri Välimäki, Petri Välimäki, Pertti Laaksonen saarna Seppo Suokunnas Opiston nykyisen toiminnan esittelyä, opiskelijoita. Juhlakurssien tapaamisia. kanttori Kimmo Puunenä. Musiikkia Karl Heinz Hennen Lounas Siionin Kanteleen lauluseurat Päiväjuhla: Markku Näkki Seppo Suokunnas, Reijo Telaranta, Esa Päiväjuoma Lipasti, Raija Kuoppala, Petri Välimäki Kannatusyhdistyksen vuosikokous Rehtorien kuvasuurennusten julkista Raamattutunti: Petri Välimäki minen. Juhlakurssien tervehdykset Päivällinen Opistomerkkien luovutus Muistojen ilta ja iltahartaus: Juontaa Musiikkia: Martti Tamminen. Päivi Sipponen Laulu: Martti Tamminen Juhlakurssien ja opiskelijoiden ohjelmaa. Iltahartaus Petri Välimäki Runo Marianne Välimäki. Opiskelijoiden esityksiä. Juontaa Pertti Laaksonen Juhlakahvit Perheniemen evankelisen opiston kannatusyhdistys ry:n VUOSIKOKOUS opistolla la klo Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Iitissä Hallitus Juhlakurssien opiskelija: Ota yhteys kurssitoveriisi 60v Jaakko Juvonen v Hannu Näkki , Hannu Turkia v v Sari Lankinen v v Muut kurssit: Yhteys opistolle tai Pertti Laaksonen Majoitusvaraukset opistolle ( ). Arpajais- kirja - ja myyntipöydät. Arpavoittoja vastaanotetaan. TERVETULOA! MEILLÄ ON LUNASTUS. Toveripäivät

4 Kevätlukukausi Romaniassa Perheniemen opiston opiskelijat tutustuvat Euroopan köyhimpien elämän haasteisiin Romaniassa Perheniemen kansainvälisen Mercy & Justice DTS -opetuslapseuskoulun opiskelijat viettävät koko kevätlukukauden Euroopan syrjäytyneimpien ihmisten parissa. Tähän mennessä matkaa on ehditty tehdä yli 2500 km Suomesta autolla Baltian ja Puolan halki aina Mustallemerelle asti. Seuraavana tutustumiskohteena on Moldova. Vantaalainen Anne Makkonen on yksi opetuslapseuskoulun johtajista. - Kävimme joulun alla romanikylissä, jotka pistivät koko porukan tosi hiljaiseksi. Olen kuvitellut nähneeni maailmaa jo sen verran, etten aivan helposti järkyty. Slummeissa Brasiliassa ja Argentiinassa olen nähnyt monenlaisia hökkelikyliä, mutta täällä ihmiset elävät niissä hökkeleissä kaiken kylmyyden ja pakkasen keskellä. Paikan päällä tiimi tutustuu erilaisiin yhteisön kehittämishankkeisiin ja tekee myös käytännöllistä avustus- ja sosiaalityötä. Pääkohdealueena on Oradean seutu lähellä Unkarin rajaa. Tällä alueella asuvat myös maan köyhimmät romaniyhteisöt, joiden sosiaaliset ongelmat heijastuvat koko Eurooppaan, myös Suomeen. Romanien elinolosuhteet Romaniassa paranevat hitaasti. Yhä edelleen köyhimmissä kylissä tapaa lapsia vähissä vaatteissa ja nuoria äitejä ilman kunnollisia kenkiä lumihangessa tallustelemassa. Joulukuussa opiskelijat osallistuivat Operaatio Joulun Lapsi -lahjapakettien jakoon eri puolilla maata. Lahjapaketit ovat useimmille lahjan saaneille lapsille ainoa lahja, jonka he vuoden aikana saavat. Operaatio Joulun Lapsi -hanketta Suomessa koordinoivan Patmos Lähetyssäätiön projektipäällikkö Juhani Säilä kertoo, että viime jouluksi paketteja lähetettiin Suomesta ennätysmäärä, lähes kpl. Romaniassa asuu kuitenkin arviolta kaksi miljoonaa romania, joten kaikille köyhille lapsille ei joka vuosi paketteja riitä mitenkään. Romanien tilanne ei ole yksinkertainen, sillä heitä on maassa kolmea eri heimoa, joilla jokaisella on oma kulttuurinsa. He asuvat enimmäkseen omissa yhteisöissään joka puolella maata. Köyhimmät yhteisöt ovat usein lukutaidottomia ja halveksittuja ja vailla minkäänlaisia toimeentulon mahdollisuuksia. Näissä ihmisten elämä on pitkälti selviytymistaistelua, eikä heillä ole voimavaroja järjestäytyä ja alkaa toimia yhdessä yhteisönsä parhaaksi. Monilla perheillä ainoa tulo ovat lapsilisät, joita valtio maksaa noin 10 euroa lasta kohden kuukaudessa. Vain koulutus voi avata tietä pysyvälle muutokselle pois sukupolvien yli siirtyvästä köyhyyden noidankehästä. Työsarkaa olisi yhä valtavan paljon. 3 Kuvassa Anne Makkonen sekä Carla Ferreira kahden paikallisen asukkaan kera. Tämä poika eräästä kylästä Oradean lähellä ei ollut koskaan ennen saanut omia hyvänlaatuisia värikyniä.

5 Rohkaiseva esimerkki alueelta löytyy Tinca -nimisestä kylästä, johon on kansainvälisin lahjoitusvaroin rakennettu etupäässä romaneille tarkoitettu peruskoulu. Tincassa asuu noin 2000 romaniperhettä, mutta kaikkia lapsia ei välttämättä ole ilmoitettu väestörekisteriin. Koulun vaikutus paikallisyhteisöön on todella merkittävä. Koulun myötä kylän rikollisuus on laskenut 70%. Nyt muutamat koulusta valmistuneet toimivat jo koulussa opettajina. Yllä Tincan koulun oppilaita. PEO:n kannatusyhdistyksen hallituksen VPJ Jorma Virtanen on vieraillut Romaniassa monena vuonna Operaatio Joulun lapsi -hankkeen tiimoilta. Pidemmän tähtäimen haaveena on olla myös tukemassa koulutoiminnan moninkertaistumista muihin romanikyliin Oradeassa. Teksti Tapio Luoma-aho Kuvat Juha Väyrynen Anna-Elina Rauhala Evankelista Ilkka Puhakka kävi opettamassa evankelistakurssilaisille puhetaitoa ja viestintää. Tilaa Petri Välimäen uusin kirja opistolta! Hinta 20 Euroa. 4

6 Uusia koulutuslinjoja Opistolla keskiviikkoiltaisin kello 18 - Tervetuloa! Keväällä alkavassa Toiminnalliset menetelmät auttamistyössä koulutussarjassa tutustutaan mm. musiikkiterapiaan, bibliodraamaan ja kirjallisuusterapiaan. Hyvän Olon Illat ja Viikkomessut ja Siionin kanteleen lauluseurat Opetuslapseuskoulun avoimet opetusillat ja Syksyllä alkaa opistolla myös aivan uusi Missionaalinen koululaistiimi -linjakoulutus yhteistyössä Ev.Lut. Opiskelija- ja koululaislähetyksen (OPKO) kanssa. Lisäksi syksyllä alkaa Lähellä ihmistä - terapeuttisen sielunhoidon koulutus, Kriisiterapian ja sielunhoidon monimuotokoulutus, Evankelistakoulutus, sekä Opetuslapseuskoulu. Kesällä tulossa mm. suosittu Täyteen elämään! -viikko, sekä Avioliittoviikko, talkooleirejä, akvarellikurssi, uusi keramiikkakurssi, ja paljon muuta. Katso lisää koulutustarjonnastamme netissä tai soita opiston toimistoon (arkisin klo 10-15) Opiston muut uutiset Keräys opiston hyväksi Opiston kiinteistöjen kanssa on suuria taloudellisia haasteita! Peruskorjauksiin tarvitaan nyt apua sekä Päärakennuksen että Kartanon osalta. Haluaisitko muistaa opistoa lahjalla? Voit myös ryhtyä kuukausilahjoittajaksi tai muistaa opistoa testamentilla. Lahjoitustili: Saaja: Perheniemen evankelisen opiston kannatusyhdistys ry Viite 2040 Kuukausikannatukseni opistolle 2082 Remonttikeräys 2095 Suurin tarve 5 Rahankeräyslupa no. 2020/2012/2863 Toimeenpanoaika ja -alue: , koko maa, Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Luvan saaja: Perheniemen evankelisen opiston kannatusyhdistys ry. Kirvuun Mahdollinen matka Kirvuun. Olisiko lähtijöitä? Kyselyt: Pertti Laaksonen. p

7 Henkilöstöuutiset Opiston pitkäaikainen keittäjä Ulla Matikka saatettiin eläkkeelle poniajelun kera Ulla muisteli läksiäisjuhlissa mm. omia opiskeluaikojaan Esa Lipastin ollessa rehtorina. Opiston uutena vt. koulutuspäällikkönä aloitti Aila Lankinen. Aila on toiminut jo useampana vuonna myös sielunhoitoterapeuttikoulutuksen linjakoordinaattorina, joten talo on hänelle entuudestaan tuttu. Siviilipalvelusta opistolla suorittavat tällä hetkellä Olli Suutari ja Toni Ranta. Ulla Matikka pääsi poniajelulle opiston ympäri. In memoriam Tyyne Savolainen os. Kurki, Tenho Raijas S K Opistossa , Aatami Tianen K Opistossa , Kaija Kurki K Opistossa 1950-luvulla Musiikinopettaja Olavi (Olli) Anttilan matka tässä varsin vaativiin esiintymisiin. Kuoron esiintymistä ajassa on päättynyt Kuollessaan hän oli päästiin nauttimaan myös seurakuntavierailuilla 61 vuoden ikäinen. Olli valittiin Perheniemen ja muissa yhteyksissä. evankelisen opiston musiikinopettajaksi kesällä 1982 toisen musiikinopettajan työpariksi. Opiston Kevättalvella 1996 oli valtakunnallisen kansanmusiikkilinjan opetustyöstä tulikin hänelle yli opistoviikon aiheena: Mitä on hyvä elämä? kahdenkymmenen vuoden mittainen tehtävä. Opistotervehdykseen tehtiin asiasta haastatteluja Aikaisemmin hän oli työskennellyt peruskoulussa ja myös Ollia haastateltiin soiton lomassa. Hänen ja nyt opistossa hän pääsi opettamaan musiikin vastauksensa oli: Mielestäni siihen kuuluu, että opiskelusta todella innostunutta opiskelija- on terve ja on hyviä ihmissuhteita. On hyvä, että joukkoa. Ymmärsin, että tuollainen työ oli ollut voi tehdä työkseen sitä mitä haluaa. Minulle hänen haaveissaan jo jonkin aikaa. Hän oli taitava, musiikki ei edes tunnu työltä. Se on niin läheistä. Se monipuolinen ja pidetty opettaja. Todella monet liittyy joka hetkeen. Se on minulle sekä työ että musiikkilinjalaiset pääsivät opiston käytyään harrastus. Musiikki on elämäntapa! - Olli sai jatkamaan opintojaan Sibelius-Akatemiaan ja tehdä hänelle mieluista työtä musiikinopettajana, muihin musiikin ammatillisiin opintoihin. Kun Olli kanttorina, urkurina, kuoronjohtajana elämänsä tuli opiston opettajaksi, hänet nähtiin usein soitta- miltei loppuun saakka. Sain olla kuulijana joulun massa kirkkosalin uusia urkuja. Vuosien ajan uusi jälkeisen sunnuntain iltana Iitin kirkossa työviikko aloitettiin maanantaiaamuisin kirkkosa- puhuttelevassa joulukonsertissa, jota Olli johti. lissa Ollin valitsemalla ja säestämällä virrellä. Kuoroina olivat Ollin vuodesta 2005 johtama Kamarikuoro Kupariset ja Lauluryhmä Campane Urkujen soiton opiskelumahdollisuus avasi sekä solistit ja soitinryhmä. Konsertti päättyi kymmenille opiskelijoille tietä myöhempiin Jouluoratorion sanoihin: Taivaat iloitkoot ja maa kirkkomusiikin opintoihin. Uudesta opiskelija- riemuitkoon Herran kasvojen edessä, sillä hän joukosta muodostui aina myös kuoro, joka tulee. Halleluja. saattoi esiintyä jo alkajaisjuhlassa ja ennen opistovuoden päättymistä se ylsi usein jo Päivi Sipponen, rovasti 6

8 2 Porkkana Porkkana kasvaa villinä Suomessakin, ja myös Vaikka tämä o n laillista, se on mielestäni sen viljely on vanhaa. Luult avasti porkkana n harhaanjohtavaa, koska kysymyksessä on viljely on aloitettu Etelä-Euroopassa. On ku itenkin kaksi eri ainetta. Beetakaroteenilla on mielenkiintoista, että alun perin viljellyt myös omia vaikutuksia. Se ehkäisee ihon porkkanat eivät olleet oransseja, vaan vaaleita. palamista ja edistää ruskettumista. Mahdolli- Myös villiporkkana on vaalea. Oranssi porkkana sesti sillä on myös muita, vielä puutteellisesti on syntynyt sattumalt a, luonnollisen muuntelun tunnettuja vaikutuksia. On viitteitä siitä, että seura uksena, ja kau niin värin takia sitä on synteettinen beetakaroteeni olisi suurina innostuttu viljelemään niin, että se on määrinä myös vahingollista. Luonnon beeta- syrjäyttänyt vaalean porkkana n täysin. Kuitenkin karoteeniss a haittoja ei ole havaittu. edelleen porkkanoide n joukkoon saattaa joskus harvoin ilmestyä vaalea yksilö. Porkkanan Beetakaroteen i on rasvaliukoinen ja imeytyy oranssi väri johtuu beet akaroteenista, ja ruoastakin parhaiten rasvan mukana. Porkkana- oranssin värin ilm estyttyä myös porkkanan ruokiin on siksi hyvä lisätä hiukan öljyä tai voita. terveysvaikutukset ovat moninkertaistuneet. Jos porkkanoita e i ole käsitelty torjunta-aineilla, Beetakaroteeni on A-vitamiinin esiaste. Jos kannattaa käyttää myös vihreät naat it. Niiden kaikki on kunnossa, se muuttuu kehossa A- maku on persiljamainen, mutta miedompi, ja vitamiiniksi tarvit taessa, mutta vain tarvittaessa. niitä vo i myös pakastaa. Itse lisään niitä mielelläni keittoihin. Beetakaroteenipitoisesta ruoasta, kuten porkkanoista, ei koskaan voi saada liikaa A- Marketta Hoogesteger v i ta m i i n i a. Va l m i sta A - v i ta m i i n i a o n maitorasvassa ja kalassa ja se on ylen määrin saatuna myrkyllinen, mutta ravinnosta myrkyllistä määrää on miltei mahdotonta saada. Joidenkin ihmisten elimistö ei muuta beetakaroteenia A-vitamiiniksi, vaan he tarvitsevat valmista A-vitamiinia, jota ei koskaan ole kasvikunnan tuotteiss a. He eivä t siis saa A- vitamiinia syömällä porkkanoita. Laki sallii ilmoittaa elintarvikkeessa olevan A-vitamiinia, jos siinä on beetakaroteeni a. Pärhätuuli 1/2013 Pärhätuuli 1/2013 on postitettu kaikille tilausmaksun maksaneille (6 euroa). Jos sinulle ei tule vielä lehteä ja haluat tilata sen, soita Seuraava Pärhätuuli 2/2013 ilmestyy lokamarraskuussa. Jos haluat jättää tietoja ja materiaalia lehteen, niiden tulee olla opistolla mennessä. Tukesi opiston toiminnan hyväksi: Nordea FI POP FI Toimitus Petri Välimäki, päätoimittaja Tapio Luoma-aho Marita Liljeqvist Taitto Olli Suutari Perheniemen evankelinen opisto Opistontie 15 B, PERHENIEMI puh: fax:

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA

JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS OPETTAA JA PARANTAA GALILEASSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Kapernaumissa, synagoogassa

Lisätiedot

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24

...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 ...mutta saavat lahjaksi vanhurskauden Hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa. Room. 4:24 Nyt ei siis ole mitään kadotustuomiota niille, jotka ovat Kristuksessa Jeesuksessa,

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015

MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 MIHIN OIKEIN LUOTAT? JA KYSYMYS YLPEYDESTÄ JA NÖYRYYDESTÄ VARIKKO 23.8.2015 JES. 36:4-7 "Ilmoittakaa Hiskialle, että suurkuningas, Assyrian kuningas, sanoo näin: Mihin oikein luotat, kun luulet yhä olevasi

Lisätiedot

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry

Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! KIRKKOPÄIVÄT LAHDESSA 13.-15.5.2011 Saarna Kärkölän kirkossa 15.5.2011 3. sunnuntai pääsiäisestä (Jubilate) JUMALAN KANSAN KOTI-IKÄVÄ (Joh. 17:11-17) Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Pärhätuuli 1 / 2016 Perheniemen opisto - Lähellä ihmistä

Pärhätuuli 1 / 2016 Perheniemen opisto - Lähellä ihmistä Pärhätuuli 1 / 2016 Perheniemen opisto - Lähellä ihmistä Opiskelijoiden terveisiä Henkilöstöuutisia Talkoot jatkuvat! Tervetuloa toveripäiville 19.-20.3. Maailma muuttuu - perustus kestää iimeiset vuodet

Lisätiedot

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky

Kuva: SXC/S. Braswell. Näky Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena

Lisätiedot

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama

Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Suoraa puhetta, kuuleeko kukaan? Matt. 7: 1-29 Pirkko Valkama Matt. 7: 1-6 1."Älkää tuomitko, ettei teitä tuomittaisi. 2. Niin kuin te tuomitsette, niin tullaan teidät tuomitsemaan, ja niin kuin te mittaatte,

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

JEESUS PARANTAA SOKEAN

JEESUS PARANTAA SOKEAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus

Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus Pyhäinpäivän iltajumalanpalvelus Pyhäinpäivän iltajumalanpalveluksessa muistetaan uskossa Kristukseen kuolleita ja erityisesti seurakunnan poisnukkuneita jäseniä sekä rukoillaan heidän puolestaan (ks.

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) HESEKIEL 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Kaldean maassa (eli Babyloniassa) Kebar-joen varrella. b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011

VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 VIRKISTYSPÄIVÄ NIVALASSA 19.2.2011 Hyvä Sanoma ry järjesti virkistyspäivän Nivalassa helluntaiseurakunnan tiloissa. Se oli tarkoitettu erikoisesti diakonia työntekijöille sekä evankelistoille ja mukana

Lisätiedot

SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA

SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) SYNTINEN NAINEN FARISEUKSEN TALOSSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009

epostia Jyväskylän Versojen koteihin 2.12.2009 . (tulostettava pdf-versio) sivu 1(5) Itsenäisyyspäivän jumalanpalvelus Su 6.12. klo 16 Partiolaisten harjoitukset alkavat jo klo 15.15 Olethan silloin paikalla! Jyväskylän vapaaseurakunnassa (Puutarhakatu

Lisätiedot

LUOMINEN. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n. 6 000 vuotta sitten.

LUOMINEN. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n. 6 000 vuotta sitten. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) LUOMINEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n.

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa

Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme

Lisätiedot

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo

Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE

JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ILMESTYY OPETUSLAPSILLE 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Opetuslapset ovat yhä Jerusalemissa lukittujen ovien takana,

Lisätiedot

YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta

YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA. TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta YKSI JUMALA KOLME PERSOONAA TV7 raamattukoulu 15.2.2010 Reijo Telaranta PYHÄ KOLMINAISUUS, Antonio de Pereda, 1640-luvulla KOLMINAISUUDEN YLISTYS, Albrecht Dürer, V. 1511 Jumala antoi sydämen ja aivot

Lisätiedot

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS

Opettajalle JOKAINEN IHMINEN ON ARVOKAS Miten kohtelet muita? Ihmiset ovat samanarvoisia Vastuu ja omatunto Missä Jumala on? Opettajalle TAVOITE Oppilas saa keskustelujen ja tekstien kautta mahdollisuuden muodostaa ja syventää käsityksiään ihmisyydestä

Lisätiedot

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013

Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.-15.2.2013 Palautekysely CE Hki Pietari 2013 festivaalista 11.15.2.2013 1. Olen Opiskelija Opettaja tai muuta henkilökuntaa 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 2. Sukupuoli Nainen 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13

Lisätiedot

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta

TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN. raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta TYÖ JA LEPO NÄKÖKULMA LUOMISKERTOMUKSEEN raamattutunti 24.11.2014 kirkkoherra Pekka Tuovinen, Rautalammin seurakunta LUOMINEN / MAAILMANKAIKKEUDEN SYNTY RAAMATUN LUOMISKERTOMUKSEN (1.Moos.1.-2.) MUKAAN

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN

ELIA OTETAAN TAIVAASEEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ELIA OTETAAN TAIVAASEEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Elia otettiin taivaaseen jossakin Jordanin itäpuolella, Jerikon kohdalla.

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Raamatun oikea ja väärä IR

Raamatun oikea ja väärä IR Raamatun oikea ja väärä IR Raamattu koostuu 66 eri kirjasta ja jokainen kirja on syntynyt johonkin tarkoitukseen. Raamattu ei ole yksi yhtenäinen kokonaisuus eikä siitä sen vuoksi voi poimia yksiselitteisiä

Lisätiedot

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa

Reijo Telaranta. Israel ja seurakunta. Jumalan kaksi suunnitelmaa Reijo Telaranta Israel ja seurakunta Jumalan kaksi suunnitelmaa Ja minä teen liiton sinun kanssasi ja sinun jälkeläistesi kanssa, sukupolvesta sukupolveen, iankaikkisen liiton, ollakseni sinun ja sinun

Lisätiedot

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita.

Pelot vaikuttavat myös aikuisen elämään. Ne voivat olla tiettyjen käyttäytymismalliemme taustalla eikä aina mitenkään tiedostettuja asioita. Järvenpää 1.2.2009 Saarna Joh 6: 16-21 Älä pelkää, älkää pelätkö! Joku on laskenut että Raamatussa on nämä lauseet 365 kertaa. Jokaiselle päivälle riittää siis oma älä pelkää -lause. Äsken kuullussa evankeliumitekstissä

Lisätiedot

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa

ISMAEL SYNTYY. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ISMAEL SYNTYY Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Mamren tammistossa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin

Lisätiedot

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta

Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen

Lisätiedot

Elämä Jumalan lapsena

Elämä Jumalan lapsena 1 Roomalaiskirjeen selitys 18 Room. 8:14 17 Savonlinnan Tuomiokirkko, 13.3.2013 Elämä Jumalan lapsena Kertausta Tähän mennessä Paavali on Roomalaiskirjeessään esittänyt pääasiat siitä, kuinka ihmisestä

Lisätiedot

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan.

JAAKOBIN PAINI. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JAAKOBIN PAINI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Penuelissa, matkalla Harranista, Laabanin luota takaisin luvattuun maahan. b)

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ

JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PILATUKSEN JA HERODEKSEN EDESSÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus Herodeksen

Lisätiedot

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet

Numeeriset arviot. Opintojaksolla vallinnut ilmapiiri loi hyvät puitteet oppimiselle. Saavutin opintojaksolle määritellyt osaamistavoitteet Tämä asiakirja sisältää opiskelijoiden antaman palautteen opettajan Metropoliassa vuoteen 2014 mennessä opettamista kursseista. Palautteet on kerätty Metropolian anonyymin sähköisen palautejärjestelmän

Lisätiedot

Siipirikko laululintu

Siipirikko laululintu Ismo Vuorinen Siipirikko laululintu runoja Siipirikko laululintu Ismo Vuorinen Ulkoasu: R. Penttinen Kustantaja: Mediapinta, 2010 ISBN 978-952-235-170-8 SIIPIRIKKO LAULULINTU Siipirikko seassa sirpaleiden

Lisätiedot

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:

+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET: 1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä

Lisätiedot

Rukoilemme: Kun me rukoilemme

Rukoilemme: Kun me rukoilemme 1 sutkksnkanomra Rukoilemme: Niin Herra, kosketa meitä tälläkin hetkellä Henkesi ja Sanasi kautta, kuten tuossa virressä veisasimme: "Kosketa minua, Henki, kosketa, kirkkaus! Anna elälle suunta ja tarkoitus.!

Lisätiedot

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen

Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35, Pääsiäinen Luuk.24:13-35: Samana päivänä oli kaksi opetuslasta menossa Emmaus-nimiseen kylään, jonne on Jerusalemista noin kahden tunnin kävelymatka*. 14. He keskustelivat kaikesta siitä,

Lisätiedot

Mikä neuvoksi, kun tällaiset kysymykset meitä askarruttavat ja saartavat?

Mikä neuvoksi, kun tällaiset kysymykset meitä askarruttavat ja saartavat? Kuuleeko kukaan? Tämän päivän aihe: Kuuleeko kukaan, on asetettu kysymyksen muotoon. Monesti me ihmiset saatamme epäillä, kun elämäämme tulee yhtä ja toista vastoinkäymistä, että nouseeko tämä rukoukseni

Lisätiedot

Heittäkää kaikki murheenne

Heittäkää kaikki murheenne 1 Heittäkää kaikki murheenne Otan lähtökohdaksi Pietarin 1 kirjeen 5-luvun 7 jakeen, jossa apostoli rohkaisee: "heittäkää kaikki murheenne hänen päällensä, sillä hän pitää teistä huolen." Eikö olekin inhimillisä,

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2012 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 29.4.2012 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä

Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,

Lisätiedot

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 020 765 9010 www.srk.fi LAHJAKSI

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 020 765 9010 www.srk.fi LAHJAKSI SRK Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 020 765 9010 www.srk.fi LAHJAKSI 1.1.2015 ERI- IKÄISILLE Ikkunoita erilaisiin elämäntilanteisiin, Elämänpolulla 15 Löysin Jumalan

Lisätiedot

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014

Tule sellaisena kuin olet. 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 Tule sellaisena kuin olet 5. Toivoa epätoivoon 26.10.2014 2 Toivon kultuurin luominen Useimmat ihmiset elävät hiljaisen epätoivon vallassa. - Henry Thoreau 3 Toivo (sivistyssanakirja) harras odotus, että

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

Seurakuntalaisvastuu Huittisten Keidasmessussa

Seurakuntalaisvastuu Huittisten Keidasmessussa Seurakuntalaisvastuu Huittisten Keidasmessussa Kirkkoherra Rauno Herranen Alustus arkkihiippakunnan luottamushenkilöiden neuvottelupäivillä Huittisten seurakuntakeskuksessa 19.11.2016 Taustaa Huittisten

Lisätiedot

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura

Myönteisen muistelun kortit. Suomen Mielenterveysseura Myönteisen muistelun kortit Muistelulla voidaan vahvistaa ja lisätä ikäihmisten mielen hyvinvointia. Myönteisen muistelun korteilla vahvistetaan hyvää oloa tarinoimalla mukavista muistoista, selviytymistaidoista,

Lisätiedot

Pietari ja rukouksen voima

Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

Leirikirjan omistajan muotokuva:

Leirikirjan omistajan muotokuva: Leirikirjan omistajan muotokuva: MUISTIINPANOJA, OSOITTEITA JNE. Nimi: Leiri: Leiriaika: Harrastukseni: Parhaat kaverini: LEIRIOHJELMA TERVETULOA KESÄLEIRILLE 2003!! Rohkeutta on monenlaista: Oletko sinä

Lisätiedot

Oppitunti 3 Teema Kärsivällisyys Ikäryhmä 7-8

Oppitunti 3 Teema Kärsivällisyys Ikäryhmä 7-8 Oppitunti 3 Teema Kärsivällisyys Ikäryhmä 7-8 Aloita oppitunti tavalliseen tapaan lausumalla ensin itse rukous ja anna sitten muutaman lapsen lausua ulkoa oppimansa rukous. Muista, että kullekin lapselle

Lisätiedot

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN

JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS PARANSI SOKEAN BARTIMEUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Jerikon kaupungin lähellä. Jeriko on Juudeassa oleva kaupunki

Lisätiedot

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat

Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kummikirje syksy 2016 25.11.2016 Rakkaat Dikonin turvakodin ystävät ja tukijat Kiitos teille kaikille tuesta ja esirukouksista Viipurin turvakodin toiminnan puolesta! Teidän avullanne lapsen elämä muuttuu

Lisätiedot

Jeesus parantajamme. Nyt kuitenkin otan esille sisäisen paranemisemme.

Jeesus parantajamme. Nyt kuitenkin otan esille sisäisen paranemisemme. 1 Jeesus parantajamme Usein tähän aiheeseen liittyen puhutaan fyysisestä paranemisestamme. -Se on ihan ok, että rukoillan fyysisten vaivojenkin puolesta. Ja Herra voi parantaa siellä, missä Hän hyväksi

Lisätiedot

26. LIPUN SIUNAAMINEN

26. LIPUN SIUNAAMINEN 26. LIPUN IUNAAMINEN Pappi siunaa pyydettäessä lipun. Lipun siunaaminen voidaan toimittaa kirkossa tai muussa sopivassa paikassa. Ennen toimitusta kannetaan kuoriin uomen lippu ja sen jäljessä siunattava

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA

JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) JEESUS TORJUTAAN NASARETISSA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Nasaretissa, Jeesuksen lapsuuskotikaupungissa,

Lisätiedot

Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5.

Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5. 2013 Venäjän Kontupohjan ja Petroskoin vierailu ja kirjastoseminaari 12.-16.5. Liisa BenHenia, Eija Kämäräinen, Pirkko Lindberg, Raija Seppänen, Ari Koistinen, Jarkko Oinonen AVI ELY 10.6.2013 Lähiyhteistyön

Lisätiedot

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia

LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA. Seurakunnan strategia LIPERIN SEURAKUNTA - KOHTAAMISEN PAIKKA Seurakunnan strategia TOIMINTA-AJATUS Liperin seurakunta kohtaa ihmisen, huolehtii jumalanpalveluselämästä, sakramenteista ja muista kirkollisista toimituksista,

Lisätiedot

PERKELE KIUSAA JEESUSTA

PERKELE KIUSAA JEESUSTA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PERKELE KIUSAA JEESUSTA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Erämaassa b) Ajallinen yhteys muihin

Lisätiedot

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996

Ehyeksi aikuiseksi osa 3. 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 12 askelta Ehyempään aikuisuuteen - Opas Kristus-keskeisen parantumisen tielle, 1996 Saarnaajan kirjasta (4:9-12) voidaan lukea Kristus-keskeisen kumppanuuden periaate: Kaksin on parempi kuin yksin, sillä

Lisätiedot

Pärhätuuli 1 / 2009. Silta välillä Perheniemi - Jamaica. VUOSIKOKOUS pidetään opistolla la 4.4.2009 klo 14.30 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat.

Pärhätuuli 1 / 2009. Silta välillä Perheniemi - Jamaica. VUOSIKOKOUS pidetään opistolla la 4.4.2009 klo 14.30 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Pärhätuuli 1 / 2009 Silta välillä Perheniemi - Jamaica 13.1.2009 Syksyllä 2008 aloitettiin Perheniemen opistolla Opetuslapseuskoulu yhteistyössä Missionuoret nimisen kansainvälisen järjestön kanssa. Opinnot

Lisätiedot

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007)

MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Ryttylä 29. 09.2007 Matti Väisänen 1/6 MARKKU ANTTI SAKARI SUMIALAN VIRKAAN ASETTAMINEN Porissa (Su 30.09.2007) Kristuksessa rakas veljemme, Markku Sumiala ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin teitä tämän

Lisätiedot

Tyttö, joka eli kahdesti

Tyttö, joka eli kahdesti Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible

Lisätiedot

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on?

Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Missio Järvenpää/TV7 raamattukoulu 2011 Pekka Sartola i I V A R T I J A. Mikä hetki yöstä on? Jeesuksen profetiat : Matteus 24 - Jesaja 2:1-4 62:6-7 (Jerusalem) - Hesekiel 36:19 ja 24 ja 28 - Sakarja 8:

Lisätiedot

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta!

Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Lapin XV Kirkkomusiikkijuhlat, Rovaniemi 23.5. 2004 Armo olkoon teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme ja Herralta Jeesukselta Kristukselta! Uuden kevään ja kesän herääminen pitkän ja kylmän talven

Lisätiedot

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär.

b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin synagoogan esimies ja hänellä oli vain yksi lapsi, 12-vuotias tytär. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VÄLIKOHTAUS MATKALLA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui - Kapernaumissa b) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt Jairus oli Kapernaumin

Lisätiedot

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä?

Alusta loppuun vaiko olemassaolon pyörässä? Ilmestys (kr. Αποκαλυψις) tarkoittaa verhon pois ottamista. Emme näe verhottuja asioita ennen niiden paljastumista, ilmoittamista. Jumala on aina paljastanut omilleen sen, mikä on tarpeen tietää tulevaisuudesta.

Lisätiedot

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI SRK Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI 1.1.2016 ERI- IKÄISILLE Ikkunoita erilaisiin elämäntilanteisiin, Elämänpolulla 15 Löysin Jumalan

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Vaihde Faksi Pankkiyhteys Y-tunnus Internet Sähköpostit

Vaihde Faksi Pankkiyhteys Y-tunnus Internet Sähköpostit Lähetysterveisiä Japanista Hanna Penttisen lähettikirje 2/2013 Hanna Penttinen Suomi Church sposti: hanna.penttinen@sley.fi Tokiossa 2.12.2013 Mennyt syksy Hyvät ystävät, syksy on kulunut täysin huomaamatta

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

Rotary Matti Piispanen

Rotary Matti Piispanen Työn etiikan eräs yhteiskunnallinen määrite teetkö työsi asiakkaan tarpeen poistamiseksi ja siten vapauttaaksesi hänet tarpeen aiheuttamasta riippuvuudesta samalla myös tehden oman työsi loppuun ja tarpeettomaksi

Lisätiedot

Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto

Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto Matka Raamatun kastetilanteisiin Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto I Kristillinen kaste ja muut puhdistautumisrituaalit Puhdistautumisriitit tavallisia uskonnoissa Puhdistautumisriitti Ganges- virrassa

Lisätiedot

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014

Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Tervetuloa Tienviittoja tulevaisuuteen ikäperheseminaariin 4.11.2014 Ohjelma 9.30 Avaussanat Riitta Hakoma, vammaispalvelujen johtaja, Etelä-Karjalan Sosiaali- ja terveyspiiri 9.45 Kehitysvammaisten Palvelusäätiön

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/ Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa

Lisätiedot

Seuraavat talvikoulutuspäivät pidetään. Lappeenrannassa 11. 13.2.2011. Ilmoittautuminen osoitteessa: www.maol.fi/lappeenranta

Seuraavat talvikoulutuspäivät pidetään. Lappeenrannassa 11. 13.2.2011. Ilmoittautuminen osoitteessa: www.maol.fi/lappeenranta Seuraavat talvikoulutuspäivät pidetään Lappeenrannassa 11. 13.2.2011. Ilmoittauduthan koulutuspäiville; tiedossa mielenkiintoisia luentoja ja työpajoja. Ilmoittautuminen osoitteessa: www.maol.fi/lappeenranta

Lisätiedot

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa

EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT. itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa 29.1.2007 EHTOO- JA AAMUPALVELUS JUHLA- JA ARKIPÄIVINÄ SUURET PROKIMENIT itse juhlapäivän iltana toimitettavassa ehtoopalveluksessa Tämä ohje löytyy myös netistä osoitteesta: www.ortodoksi.net EHTOO- JA

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) VAARAN MERKKI 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin c) Kertomuksessa esiintyvät henkilöt

Lisätiedot

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti.

Jeesus söi viimeisen aterian oppilaittensa kanssa. Aterialla Jeesus otti leivän, mursi siitä palan ja kiitti. Viimeinen ateria Jeesus sanoi oppilailleen: - On tullut minun aikani mennä pois. Jeesus tarkoitti, että hän kuolee pian. Oppilailleen Jeesus lupasi: - Minä olen aina teidän kanssanne. Älkää olko surullisia.

Lisätiedot

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry

RAY TUKEE BAROMETRIN KYSELYLOMAKE Rauman MTY Friski Tuult ry Tässä kyselyssä järjestötoiminta = Rauman Friski Tuult ry:n toiminta Kyselyitä lähetettiin marraskuussa yhdistyksen jäsenkirjeen mukana kappaletta. Kyselyn vastausprosentti oli, % JÄRJESTÖTOIMINTAAN OSALLISTUMINEN

Lisätiedot