Pientalon laajennus Australian malliin
|
|
- Ari Mäkelä
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Pientalon laajennus Australian malliin Artikkelin valokuvat: Murray Fredericks Pertti Vaasio, rakennusarkkitehti RIA Sydneyn keskustasta lounaaseen kolmen kilometrin päässä on Gleben esikaupunkialue, jossa on laaja tiiviisti rakennettu omakotialue. Kapeat, runsaan 10 metrin levyiset tontit rajoittuvat kummastakin päästä katuun. Yksikerroksista, aumakattoista viktoriaanista tyyliä edustavaa tiilitaloa laajennettiin vuonna 2013 kaksikerroksisella betonirunkoisell osalla. Sinne on keskitetty asunnon oleskelualue, johon liittyvät keittiö ja ruokailutila sekä väljä kylpyhuone. Yläkerrassa on makuuhuone pesu- ja pukeutumistiloineen sekä työskentelytila. Laajennusosa avautuu pienelle suojaiselle pihalle, jossa on hyvin varustettu ulkokeittiö. Lounaaseen suuntautuva betoninen julkisivu näyttää todella massiiviselta. Tätä korostaa ikkunoiden ja ovien sijoittuminen seinän sisäosaan metrin verran julkisivun pinnasta. Todellisuudessa seinäelementit ovat pystyssä olevia kouruja. Raskaat betonirakenteet tasaavat sisätilojen lämpötiloja ja kosteutta lauhkeassa Sydneyn ilmastossa. Julkisivun umpiosien ja aukkojen vuorottelulla on haluttu luoda jännitteellinen yhteys sisä- ja ulkotilan välillä. Samalla suojattiin sisätiloja suoralta auringon paisteelta. Osa oleskelutilasta on kahden kerroksen korkuinen. Siihen avautuu yläkerran työskentelytila. Yläkerran makuuhuoneella on oma parveke. Puhtaaksivalettu betoni jatkuu myös sisätiloihin. Sitä pehmentävät tammesta valmistetut kiintokalusteet ja sisäporras sekä valkaistuista, jopa 15 metriä pitkistä mäntylankuista koottu lattia. Muita käytettyjä materiaaleja ovat mustaksi eloksoitu alumiini, musta teräs ja ruostumaton teräs. Samat materiaalit jatkuvat myös rakennuksen vanhan osan puolelle. Glebe House, Sydney, Australia Arkkitehti: Nobbs Radford Architects (Sean Radford, Alison Nobbs) Rakennesuunnittelu: Partridge Structural Urakoitsija: Yuncken Construction Kerrosala: 250 m2 Valmistumisajankohta: Joulukuu Julkisivu pihalle. Betoniosat antavat vaikutelman paksusta julkisivusta. Ahdasta on: tontin sivurajat ovat metrin päässä rakennuksesta ja naapurirakennuksetkin ovat vain parin metrin päässä. 2 Julkisivu lounaaseen iltavalaistuksessa
2
3 Pientalon laajennus Australian malliin Artikkelin piirrokset: Nobbs Radford Architects Pituusleikkaus. Vasemmalla ajoluiska autotalliin. Laajennusosa on muutaman askeleen verran alempana kuin vanha rakennus. 4 Toinen kerros. 1 Makuuhuone; 2 Työskentelytila; 3 Pukeutumis- ja pesutila; 4 Parveke. 5 Glebe Housen alakerta. Rakennuksen sisäänkäynti tapahtuu kuvan oikeasta reunasta. Tontin leveys on 10,5 metriä ja pituus 35,5 metriä, eli pinta-alaa on noin 375 m2. 1 Oleskelutila; 2 Ruokailu; 3 Keittiö; 4 Leikkihuone (varavuoteet parvella); 5 Makuuhuone; 6 Kirjasto; 7 Kylpyhuone; 8 Apukeittiö; 9 Piha; 10 Ulkokeittiö. 6 Leikkauskaaviot luoteissivun betonirakenteista. 7 Luoteissivun julkisivun betonirakenteet muodostavat sisälle alkovien sarjan
4 Pientalon laajennus Australian malliin
5 Pientalon laajennus Australian malliin 8 8 Oleskelutila ulkoa katsottuna. Ylhäällä työskentelytilan betoninen kaide. 9 Keittiö oleskelutilasta nähtynä. Ylhäällä olevan ikkunan takana on makuuhuoneen parveke
6
7
8 Pientalon laajennus Australian malliin 13 Extension of a detached house Australian style The Glebe suburb of Sydney is a large densely built residential estate of single family houses. The narrow plots, only slightly more than 10 m in width, border at both ends on the street. The extension project of a single-storey, hip-roof Victorian house was executed by adding a new two-storey section with a concrete frame. The extension part contains the lounge, with the kitchen and the dining area connected to it, as well as a spacious bathroom. The upper floor houses the bedroom with washing and dressing facilities, and a work area. The concrete facade facing southwest gives a really massive impression. This is further emphasised by the windows and doors, which have been recessed by about 1 m from the facade surface. In reality, the precast wall sections are vertical troughs. The heavy concrete structures equalise indoor temperatures and humidity in the mild climate of Sydney. The fair-face concrete surfaces also continue inside the house. They are softened by fixtures and a staircase made from oak, and the bleached pine plank flooring. Other materials used in the project include anodized aluminium, black steel and stainless steel. The same materials also appear in the old section of the house , 11 Rakennuksen pesutilat ovat linjakkaan yksinkertaiset. 12 Näkymä keittiöstä oleskelutilaan. Oikealla tammesta rakennettu portaikko. 13 Paikallavaletut betonipinnat ovat laadukkaat. 14 Toisen kerroksen betoniseinien muottityöt meneillään huhtikuussa
HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2
HONKA LEHMUSKUJA 160 m 2 l 180 m 2 TUNNELMAA JA KODIKKUUTTA modernilla tavalla Lehmuskuja on suunniteltu sinulle, joka haluat kodiltasi toimivuutta sekä klassisia yksityiskohtia kuten ruutuikkunoita ja
Talo Asikainen. Jyrki Tasa, arkkitehti SAFA Arkkitehdit NRT Oy www.n-r-t.fi
, arkkitehti SAFA Arkkitehdit NRT Oy www.n-r-t.fi Rakennuksen hahmo ja sijoitus tontilla lähtevät naapuruston noppamaisista rakennusmassoista ja avoimesta rakennustavasta. Tontin länsisivu on oleskelualuetta,
Kunnianosoitus suomalaiselle rakentamisperinteelle
Pilha Pikkukartano Kunnianosoitus suomalaiselle rakentamisperinteelle Pilha-Pikkukartano hakee esikuvansa suomalaisesta kartanoperinteestä. Ulkoisesti siitä kertovat heleän vaaleat värisävyt, ikkunoiden
Porrasesite. staircase catalogue
Porrasesite staircase catalogue 1 Sisältö Content Nykyaikaiset portaat 3 Modern staircases Metalliportaat 5 Metal staircases Puiset portaat 6 Wooden staircases Ulko- ja sisäportaiden suojakaiteet 7 Outdoor
Spittelhof Estate. Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor. 50m
Spittelhof Estate Biel-Benken, Sveitsi, 1996 Peter Zumthor Spittelhof Estate on Peter Zumthorin suunnittelema maaston mukaan porrastuva kolmen eri rakennuksen muodostama kokonaisuus Biel-Benkenissä, Sveitsissä.
Talo Viimsissä. Maritta Koivisto, arkkitehti SAFA, päätoimittaja Betoni
Maritta Koivisto, arkkitehti SAFA, päätoimittaja Betoni Viron vuoden betonirakenne 2017-kilpailun voitti tyylikäs omakotitalo Tallinnan Viimsissä. Talossa on käytetty taitavasti ja monipuolisesti betonia
KATALONIALAINEN KAMPUS. Pertti Vaasio, rak.arkkitehti, RIA
Artikkelin valokuvat: Pertti Vaasio KATALONIALAINEN KAMPUS 1 Pertti Vaasio, rak.arkkitehti, RIA Pohjoiseen Tarragonan kaupungista sijaitsee Rovira i Virgilin yliopiston kampus Sant Pere de Sescelades.
LappliSENIORI. Lappli-senioritalot
Lappli-senioritalot 1 Huolettoman asumisen aika 2 Lappli ajattelee asumista seniorikansalaisen näkökulmasta! Onko Sinulle tai läheisellesi koittanut elämänvaihe, jossa nykyisessä asunnossa asuminen ja
CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja
CO 2 GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto KOMBI 144 Kaksikerroksinen puutalo on perinyt ulkomuotonsa perinteiseltä rintamamiestalolta. Lopputulos on silti moderni ja suunniteltu vastaamaan
LÄMPÖKUVAUSRAPORTTI. Gsm. 040-861 7001. Osoite. Postitoimipaikka. Tilaaja:Jukka Hillo c/o As Oy Iirisranta. Osoite:Iirislahdentie 42 asunto 13
LÄMPÖKUVAUSRAPORTTI Kuvauksen suorittaja Tr-Lämpökuvaus Oy Gsm. 040-861 7001 Osoite Postitoimipaikka Krämertintie 31 D 006 Helsinki TilaajaJukka Hillo c/o As Oy Iirisranta OsoiteIirislahdentie 42 asunto
kylmäkone, esim. jääkaappi-pakastin tasoliesi + kalusteuuni + tuuletin tilavaraus: pyykinpesukone + kuivausrumpu naulakkokaluste, suuntaa-antava
M E R K K I E N S E L I T Y S J A L Y H E N T E E T ASUNNON TILAT ASUNNON USTEET JA LAITTEET MUU TEKNIIKKA JA MERKINNÄT E KT OH WC KH PH S ak yk eteinen keittotila olohuone makuuhuone wc kylpyhuone pesuhuone
Kauhavan asumisoikeus yhdistys ry, Kauhavan Senioritalo 1 2014
SUUNNITELMAN ESITTELY 12.5.2014 Rakennusppaikka, Kirkkotie 10, 62200 Kauhava r r a k e n n u s A R K K I T E H D I T o y T u o m i s a l o & Co Sivu 1 ASEMAKAAVA r a k e n n u s A R K K I T E H D I T o
TOWNHOUSE. Kaupunkitalon suhde pihaan
TOWNHOUSE Kaupunkitalon suhde pihaan PIHARAKENNE Ulkotilat kuuluvat kiinteästi Townhouserakennukseen. Tyypillisimmissä ratkaisuissa yhden perheen asuntoon liittyy pieni takapiha. NÄKYMÄT Townhousen rakenteesta
ASKO LAX DESIGN JÄRVITAIMEN 100
TALOT ASKO LAX DESIGN JÄRVITAIMEN 100 JÄRVITAIMEN 100 kompakti tilaihme selkeä design innovatiivinen eteis- ja kodinhoitotila valoisa ja avara pohjaratkaisu JÄRVITAIMEN 100 Huoneistoala 99 m², Kerrosala
Pilha-Koti syntyi syvästä rakkaudesta suomalaiseen luontoon ja ihmiseen
Pilha 129 Pilha-Koti syntyi syvästä rakkaudesta suomalaiseen luontoon ja ihmiseen Pilha-Koti on uusi suomalainen koko kansan talo. Se on perustalo, jonka pohjana on tuttu ja toimivuutensa osoittanut 50-luvun
Lammi-Kivitalo Maja. Sirkka Saarinen, toimittaja
Lammi-Kivitalo Maja Artikkelin kuvat: Lammi-Kivitalot kuvapankki Sirkka Saarinen, toimittaja Kesän 2013 Asuntomessuilla Hyvinkäällä oli talo, jonka suurin osa messukävijöistä muistaa ainakin sen erikoisesta
Tietoa kohteesta. 3mh+oh+k/ruok+vh+khh+ph+s Liminka Jokivarrentie Jokivarrentie , Liminka. 3mh+oh+k/ruok+vh+khh+ ph+s 100.
253 000 Jokivarrentie 7 91900, Liminka 3mh+oh+k/ruok+vh+khh+ ph+s 100.0 m² Tietoa kohteesta ENNAKKOMARKKINOINNISSA tilava omakotitalo, jossa yläkerta varaus valmiina. Kokonaisuus on suunniteltu niin että
CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja
CO 2 GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto KOMBI 144 Kaksikerroksinen puutalo on perinyt ulkomuotonsa perinteiseltä rintamamiestalolta. Lopputulos on silti moderni ja suunniteltu vastaamaan
SUUNNIKASTALO HELSINGISSÄ TEHTIIN BETONISISTA MUOTTIHARKOISTA
SUUNNIKASTALO HELSINGISSÄ TEHTIIN BETONISISTA MUOTTIHARKOISTA Leena-Kaisa Simola, toimittaja 1 1 Asemapiirros Avanto Arkkitehdit Suunnikastalo on vuonna 2007 valmistunut moderni kaupunkihuvila Helsingin
Lapuan myöntämä EU tuki SOLUTION asuinalueille omakoti- tai rivitaloa rakentaville
Lapuan myöntämä EU tuki SOLUTION asuinalueille omakoti- tai rivitaloa rakentaville Pakollinen liite rakennustyön tarkastusasiakirjaan ja toiseen hakuvaiheeseen / Compulsory supplement the construction
HONKA LOUNATUULI 160 m 2 l 180 m 2
HONKA LOUNATUULI 160 m 2 l 180 m 2 RANTATALON TUNNELMAA valoisassa kodissa Lounatuuli edustaa New England -tyyppistä arkkitehtuuria, joka vie ajatukset merelle ja rannalle, vaikka kotisi olisi keskellä
LETKAJENKKA VIIKIN SENIORITALO HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ 7.5.2010 PLANSSI 1 2 3 4 5 6 LETKAJENKKA
ASEMAPIIRROS 1:1000 LETKAJENKKA Rakennukset ovat 4-kerroksisia asemakaavan mukaisesti. Rakennusmassat jakaantuvat pienempiin osiin inhimillistä mittakaavaa painottaen. Asumisen yhteisöllisyys on ollut
TOWNHOUSE - KAUPUNKIPIENTALO TIIVISTÄ JA MATALAA RAKENTAMISTA
TOWNHOUSE - KAUPUNKIPIENTALO TIIVISTÄ JA MATALAA RAKENTAMISTA Viikkotehtävä 06 RYHMÄ 04 Viivi Salminen Markus Holste Christal Hedman Emmi Koskinen 11.12.2015 VERTIKAALILIIKENNE Townhouse-rakennuksen tarkoituksena
LECA-KAUPUNKIPIENTALOT
19/09/2019 LECA-KAUPUNKIPIENTALOT Olemme tehneet muutamia malleja antamaan ideoita suunnitteluun pienille ja kapeille tonteille. Malliston perusidea on tyhjä pohja, jonka voit itse suunnitella mieleiseksi.
TVH:n Oulun tiemestaripiirin tukikohta Rouskutie 1, Oulu RAKENNUSHISTORIASELVITYS. Arkkitehtitoimisto Pia Krogius 2014
TVH:n Oulun tiemestaripiirin tukikohta Rouskutie 1, Oulu RAKENNUSHISTORIASELVITYS Arkkitehtitoimisto Pia Krogius 2014 SISÄLLYS JOHDANTO Kohde Yllä näkymä tontilta. Etualalla toimistorakennus, takana huoltamorakennus.
153,0 m², 6H+K+S,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Mikko Mäkelä Puh: 040 5444399 Huom! Kiinteistönvälitys Oy, Espoo Keilaranta 19 D 02150 Espoo Puh: 0207802270 (8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/min) Valoisa ja hyväkuntoinen omakotitalo
Pienen perheen kodikas koti
Pilha 99 Pienen perheen kodikas koti Pilha-Koti 99 on Pilha-talomalliston neliöiltään pienin vaihtoehto. Se sopii kodiksi pikkuperheelle tai elämänvaiheeseen, kun lapset ovat jo poissa kotoa. Silloin alakerran
Yksi talo - kymmenittäin vaihtoehtoja
Pilha Kartano Kartanot olivat aikanaan suomalaisen rakennuskulttuurin uljaimpia rakennuksia, jotka yhä edelleen sykähdyttävät meitä kauneudellaan. Pylväiköt, kuistit ja monet kauniit yksityiskohdat kertovat
Bonola, eli entinen Lappeenrannan maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen (LaMPola) rehtorin asunto.
Bonola, eli entinen Lappeenrannan maatalous- ja puutarhaoppilaitoksen (LaMPola) rehtorin asunto. Koulumiljööstä vanha rehtorin talo yli 2000 neliön pihapiirineen sai uudet omistajat vuonna 2010. Siitä
SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.
SOUKANNIEMI, ESPOO MYYNTIESITE ESPOO, OMAKOTITALO 7h, k, ruokasali, 3 kph, wc, spa-/saunaosasto, kodinhoitohuone, walk-in-closet, autotalli, 2 462 m, 4 600 000 Vastaava välittäjä Linda Fagerström Kiinteistönvälittäjä,
98,0 m², 3h+k+s+autotalli,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Sari Järvinen Puh: 044 3181828 Vihdoin Kotona LKV Oy - Äntligen Hemma AFM Ab Vaasanpuistikko 6 65100 Vaasa Puh: +358407036603 Suositulla Korkeamäen alueella sopivan kokoinen koti
249,5 m², 7h, k, 3kph,...,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Eero Heino Puh: 050 515 1801 Kiinteistömaailma Helsinki Lauttasaari Lauttasaarentie 16 00200 Helsinki Puh: (09)6224141 Uniikki, harvoin tarjolla oleva kokonaisuus. Tämä paritalohuoneisto
MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.
MERIKATU 13, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, KERROSTALO 2 4h+k+kph+wc+las.p+2at., 193 m, 2 360 000 Vastaava välittäjä Matias Von Schantz Myyntineuvottelija, Partner 0500 870872 matias@bolkv.fi Harvinaisuus!
RAKENTAMISTAPAOHJE. asemakaava nro 8445 XI Kyttälä. koskee korttelin 168 tonttia no.1 YLA: 4.2.2014
RAKENTAMISTAPAOHJE asemakaava nro 8445 XI Kyttälä koskee korttelin 168 tonttia no.1 YLA: 4.2.2014 Maankäytön suunnittelu I. Laakkonen 24.6.2013 tark. 13.1.2014 PERUSTIEDOT Rakentamistapaohjeen käyttö Rakentamistapaohjetta
Sisällys: CITY 130... 4 CITY 140... 6 CITY 164... 8 CITY 180... 10
MALLISTO CITY 2 HB Kivitalojen kivitalomallisto on syntynyt tarpeista kehittää kivitalokonsepti, joka vastaa suomalaisen perheen tarpeita hyvin suunnitellusta, energia- ja kustannustehokkaasta sekä sopivan
Myytävänä 420,000 EUR
Meadow Lodge, Cappagh, Kilcock, Kildare, Makuuhuoneet: 4 Kylpyhuoneet: 5 Total SqM: 264 Built Area (m²): Parking Spaces: Tontin Pinta-ala:: Year Build: 2005 Lorraine Mulligan Välittäjän puhelinnumero 086
SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO
SEPÄNKATU 9 70100 KUOPIO MYYDÄÄN Tarjousten perusteella ARVOKIINTEISTÖ KIINTEISTÖN PERUSTIEDOT KIINTEISTÖTUNNUS 297-1-21-4 TONTIN PINTA-ALA 1206m² PÄÄRAKENNUS 1027m² SAUNA 160m² RAKENNUSTEN PERUSTIEDOT
KESKUSTAKIRJASTON YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAKIRJASTON HANKESUUNNITELMA LIITE 5, VIITESUUNNITELMAT
KESKUSTAKIRJASTON YLEISSUUNNITELMA KESKUSTAKIRJASTON HANKESUUNNITELMA LIITE 5, VIITESUUNNITELMAT Keskustakirjaston arkkitehtuuri perustuu rakennuspaikan ja tulevaisuuden kirjastototoimintojen kohtaamiseen
AS OY LEMPÄÄLÄN KARTANONPUISTO KUOKKALANTIE 3, LEMPÄÄLÄ
AS OY LEMPÄÄLÄN KARTANONPUISTO KUOKKALANTIE 3, 37550 LEMPÄÄLÄ AS OY LEMPÄÄLÄN KARTANONPUISTO KUOKKALANTIE 3, 37550 LEMPÄÄLÄ TERVETULOA LEMPÄÄLÄN HAKKARIIN! Lempäälän Hakkariin aivan Hakkarinkartanon viereen
LOMA-ASUNNOT, OLLUKKA, ISO-SYÖTE
LOMA-ASUNNOT, OLLUKKA, ISO-SYÖTE Tupasluikantie 10 Uusia loma-asuntoja valmistuu Iso-Syötteen tunturin juurelle. Loma- asunnossa on korkea varustelutaso ja laadukkaat sisustusmateriaalit. Energiatehokas
TUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ:
KARHUTALOT 1 TUOTTEEMME VOIDAAN VALMISTAA SEURAAVISTA HIRSITYYPEISTÄ: PYÖRÖHIRSI 170, 190, 210, 230 mm HÖYLÄHIRSI 95x120, 120x170, 145x170 (myös lamellihirrestä) KÄSITYÖNÄ VALMISTETTUJEN TUOTTEIDEN TOIMITUSAIKA
National Building Code of Finland, Part D1, Building Water Supply and Sewerage Systems, Regulations and guidelines 2007
National Building Code of Finland, Part D1, Building Water Supply and Sewerage Systems, Regulations and guidelines 2007 Chapter 2.4 Jukka Räisä 1 WATER PIPES PLACEMENT 2.4.1 Regulation Water pipe and its
Nieuw Terbregge, Rotterdam Mecanoo 2001 ARK-C4500 referenssianalyysi Jaana Miettinen
Nieuw Terbregge, Rotterdam Mecanoo 2001 ARK-C4500 referenssianalyysi Jaana Miettinen https://funwithresearch.files.wordpress.com P https://funwithresearch.files.wordpress.com Kolmikerroksiset talot on
Koukkuniemenrantaan korkeatasoisia merenranta-asuntoja
Betonirunko ja vaalea julkisivurappaus Koukkuniemenrantaan korkeatasoisia merenranta-asuntoja Kirsi Korhonen ja Mika Penttinen, arkkitehdit SF, www.kp-ark.com Betoni, toimitus Espoon Koukkuniemenrantaan,
132,0 m², 5h, k, th, k...,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Janne Suoniemi Puh: 0400 766 507 Bo LKV Tampere Kelloportinkatu 1 B 33100 Tampere Puh: 0408086045 Harvinaista herkkua tarjolla! Nimittäin nyt on vapautumassa rivitalokoti suurelle
104,0 m², 3h, k,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Teppo Tuijula Puh: 0500 530 942 Solid House Oy LKV, Turku Eerikinkatu 13, 3 krs. 20100 Turku Puh: 044 282 0038 MAASEUDUN RAUHAA JA VÄLJÄÄ ASUMISTA Tässä paikassa voit yhdistää
Helsingin / TOP TEN alustavat esteettömyysohjeet
Helsingin / TOP TEN alustavat esteettömyysohjeet Hanna-Leena Rissanen Rakennusvalvonta PIENTALOT 2 Rakennukseen johtava kulkuväylä Ei koske omakotitaloa, paritaloa eikä kaupunkipientaloa, jos esteettömän
RAKENNUSINVENTONTI 13.09 2013. Hangon kantakaupungin kortteli 518. Johanna Laaksonen. Korttelin 518 sijainti opaskartalla.
RAKENNUSINVENTONTI 13.09 2013 Hangon kantakaupungin kortteli 518 Johanna Laaksonen Korttelin 518 sijainti opaskartalla. 1 2 16 15 4 11 12 5 7 17 18 20 19 14 13 Korttelin 518 nykyinen tonttijako kantakartalla.
CO 2. GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto. Paremman tulevaisuuden koteja
CO 2 GREENBUILD KOMBI Ekotoimiva passiivitalomallisto KOMBI 120 Kompakti yksikerroksinen ekotalo suuntaan katseensa huomiseen. Rakennuksen pinnat voidaan varustella aurinkopaneelein, jolloin se on valmis
Asunto Oy Helsingin Huvikumpu
Oy Helsingin Huvikumpu Artikkelin valokuvat: Mikael Linden Kristiina Hannunkari, arkkitehti SAFA Arkkitehdit Hannunkari & Mäkipaja Architects www.hannunkari-makipaja.com Helsingin Kumpulaan Yliopistonmäelle
2. Kohde Iisalmen sairaalan asuinrivitalo, R2. 5. Kohdetyyppi
SUOMEN RAKENNUSKULTTUURIN YLEISLUETTELO MUSEOVIRASTO KOHDEINVENTOINTILOMAKE 1. Kunta Iisalmi 4. Kiinteistötunnus 140-1-36-1-3 6. Koordinaatit 7. Osoite 9. RAKENNUKSEN KUVAUS Riistakatu 23 2. Kohde Iisalmen
Capacity Utilization
Capacity Utilization Tim Schöneberg 28th November Agenda Introduction Fixed and variable input ressources Technical capacity utilization Price based capacity utilization measure Long run and short run
Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 40800 Vaajakoski
Kotaniementie 7 as 3 Kaunisharju, 1 Nyt ennakkomarkkinoinnissa upea rivitalo järven rannalla! As Oy Kotaranta rakennetaan omalle tontille Leppäveden rantaan. Yhtiö on vapaarahoitteinen ja käsittää yhden
Etelän auringon lumoa: Topline 440
Etelän auringon lumoa: Topline 440 Esite ja hinnat 1/2015 Hiottua laatua yksilölliseen asumiseen Välimeren ylellisyyttä: Top line 440 tarjoaa moderneja ratkaisuja asumiseen Talo kuin kameleontti: toteutettiinpa
NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET
ITÄ-TAMMISTO RAKENNUSTAPAOHJEET KORTTELIT 24-27 NAANTALI 18.08.2010 NAANTALI ITÄ-TAMMISTON RAKENNUSTAPAOHJEET A R K K I T E H T I T O I M I S T O T A R M O M U S T O N E N O Y LEHMUSTIE 27 A 20720 TURKU
Niskaparkki Pysäköintilaitos ja asuinkerrostalo samassa rakennuksessa
Niskaparkki Pysäköintilaitos ja asuinkerrostalo samassa rakennuksessa Martti Aittapelto, arkkitehti SAFA Arcadia Oy Arkkitehtitoimisto martti.aittapelto@arcadia.fi Joensuun keskustaan on valmistunut uusi
ENNAKKOMARKKINOINTI AS OY ESPOON PORTTITIE JOULUKUUTA Havainnekuva
ENNAKKOMARKKINOINTI A OY EPOON PORTTITIE 13 14. JOULUKUUTA 2017 Havainnekuva A OY EPOON PORTTITIE 13 KAUNIAINEN JUNA-AEMA ELLO Asunto-osakeyhtiö Espoon Porttitie 13 on rauhallisen Mankkaan keskelle sijoittuva
Jyväskylä, Mannila Kohdenumero h,k,khh,kph,s,ask.h, parveke, 135,0 m²/145,0 m² Kov Energialuokka D 2018 Mh.
Omakotitalo Jyväskylä, Mannila Kohdenumero 632100 4h,k,khh,kph,s,ask.h, parveke, 135,0 m²/145,0 m² Kov. 1998 Energialuokka D 2018 Mh. 289 000,00 Tiilitehtaantie 26. Jyväskylän arvostetulla Mannilan alueella
Lahden kaupungin Paavolan kaupunginosan korttelissa 401 sijaitsevan tontin nro 22:n vuokraoikeus sekä sillä olevat rakennukset
MYYNTIESITE v.181 Asuntokauppa J. Valtonen LKV Kalliomaankatu 18, 15150 Lahti 0400 715 668, jsvaltonen@gmail.com www.vaihtoasunnot.com Lahden kaupungin Paavolan kaupunginosan korttelissa 401 sijaitsevan
1 2 3 4 5 6 HUONETTA JA SUKUA
1 2 3 4 5 6 HUONETTA JA SUKUA 63,0 m2 3,0 m2 hd 76,0 m2 ma Kaikki huoneet ovat suljettavissa ovilla ja siis käytettävissä myös makuuhuoneina Ratkaisu mollistaa monipuoliset käyttötarkoitukset, vierasmajoituksen
Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu Kieppi 1 2 3 4 5 ASEMAPIIRROS 1/500. Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu. nimim.
Jyväskylän Äijälänsalmi tontinluovutuskilpailu nimim. Kieppi Äijälänsalmen tontti on rakentamiseen kiinnostava ja haastava. Perinteisesti rakennuspaikka on ollut avointa maisematilaa, jota hyvin vaihteleva
ARKKITYYPPITALO 1/12 25.5.2011
RAITTINÄKYMÄ ARKKITYYPPITALO 1/12 KASVAVA ARKKITYYPPITALO 25.05.2011 Perustalo on arkkityyppinen: pohjaratkaisu on neliön muotoinen ja katto on talon suhteisiin sopiva napakka harjakatto. Talon yksinkertainen
P viherpiha 39P m2 12 A m2. VIITESUUNNITELMA / LUONNOS Lestikuja 6, / 15 RAKENNUSPAIKKA / -ALUE
RKENNUSPIKK / -LUE Rakennuspaikka sijaitsee Helsingin Tapaninkylässä korttelissa 9200, missä aiempi tontti nro 7 on jaettu tonteiksi 4 ja 5 (tonttijako 2.2.204). Tontilla 4 on 50-luvulla rakennettu pientalo
MARSALKANTIE 14, HELSINKI MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.
MARSALKANTIE 14, HELSINKI MYYNTIESITE HELSINKI, OMAKOTITALO 2 6h+k+s, 301 m, 1 490 000 Vastaava välittäjä Nina Lampinen Kiinteistönvälittäjä, LKV, Partner 0400 943258 nina@bolkv.fi Voisitko ostaa palan
ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen
ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen ASUNTO OY MÄNTSÄLÄN Apponen Kauniita koteja vanhan kenkätehtaan lumoavassa miljöössä Asunto Oy Mäntsälän Apponen tarjoaa rauhallista asumista vanhan kenkätehtaan lumoavassa
ASUNTOSUUNNITTELU TÄNÄÄN
ASUNTOSUUNNITTELU TÄNÄÄN MINIMIASUMINEN JAETUT TILAT HANNU HUTTUNEN 12.12.2016 GOLBAALIT HAASTEET ILMASTON MUUTOS SIIRTOLAISUUS KAUPUNKIEN KASVU KOTOISET HAASTEET UUDET TEKNOLOGIAT ENERGIATEHOKKUUS KESTÄVÄ
Aaltoileva julkisivu Jätkäsaaressa
Asunto Oy Helsingin Aava Aaltoileva julkisivu Jätkäsaaressa, professori, arkkitehti SAFA Arkkitehdit NRT Oy Jätkäsaari rakennetaan Helsingin lounaiskärkeen osaksi kantakaupunkia, avomeren äärelle. Jätkäsaareen
myös kellarikerroksen maanpaineseinissä. LakkaLaineen harkkoulkoseinien pinnat on rapattu Lakkarappauslaastilla.
Vantaan asuntomessujen voittaja Kivitalo LakkaLaine Maritta Koivisto, arkkitehti SAFA, päätoimittaja Betoni Talo LakkaLaine voitti sekä Paras Piha- että Paras Talo-yleisöäänestykset Vantaan vuoden 2015
HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY
HELSINKI-PIENTALO HELSINGIN KAUPUNKI SPY RY 2/31 HELSINKI-PIENTALO Pientalorakentaminen Helsingissä tapahtuu entistä pienemmille tonteille. Kaupungin tietoisena politiikkana on tiivistää kaupunkirakennetta,
Asuinpinta-ala 170 m2 (200 m2). Alakerran tilat n. 100 m2, yläkerrassa asuintilaa n. 70 m2. Lisäksi pesutilat, tekninen tila ja lasitettu terassi.
1 (8) LIIKE- / ASUINTILA 170 m2 Sääksniemi, Sydänmaantie 1147, 61170 Sääksniemi, Alavus Yläkerta keittiö, olohuone / makuuhuone Alakerta oleskelutila, keittiö, pesuhuone, wc, aula Rakennusvuosi aloitettu
RAKENNUSVALVONTA OULU
Pientalon laatu: PALOKORTTI, versio 12.02.2008 1 (8) Kortissa on Oulun rakennusvalvonnan ja alueen pientalotehtaiden (Kastelli, Jukka-talo, Finndomo ja Designtalo) sekä Oulu-Koillismaan pelastuslaitoksen
ASUNTO OY KATAJAHARJU, KATAJAHARJUNTIE 4 LAUTTASAARI SELOSTE LISÄKERROKSEN RAKENTAMISESTA ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA
1 ASUNTO OY KATAJAHARJU, KATAJAHARJUNTIE 4 LAUTTASAARI 5.3.2018 SELOSTE LISÄKERROKSEN RAKENTAMISESTA ASEMAKAAVAN MUUTOKSELLA YLEISTÄ Asunto Oy Katajaharju 4 sijaitsee Lauttasaaressa Telkkäkujan ja Katajaharjuntien
Kasarmikatu 25 POHJAKUVAT FLOOR PLAN
Kasarmikatu 25 Moderni tekniikka Modern services Arvotalon jykevät rakenteet ja rakennusmateriaaleina käytetyt tiili ja puu ovat ominaisuuksiltaan miellyttäviä. Paikalla muurattu tiilirunko muodostaa paitsi
Koy Golfstudios Benz Terrace 1.6.2015
Koy Golfstudios Benz Terrace.6.205 .6.205 Osta tai vuokraa Täysin uudet, laadukkaat Golfstudios Benz Terracen vapaa-ajan asunnot sijaitsevat keskellä Nordcenteriä, Benz-kentän äärellä. Huoneistot tarjoavat
Suomalaisen perheen koti. Pilha-Koti 119 on yksikerroksinen perustalo - sellaisena kuin suomalaiset perheet sen haluavat.
Pilha 119 Suomalaisen perheen koti Pilha-Koti 119 on yksikerroksinen perustalo - sellaisena kuin suomalaiset perheet sen haluavat. Perustalo se on nimenomaan talona, joka soveltuu kaikille kaavatonteille.
Koy Golfstudios Benz Terrace 6.7.2009
Koy Golfstudios Benz Terrace 6.7.2009 6.7.2009 Osta tai vuokraa Täysin uudet, laadukkaat Golfstudios Benz Terracen vapaa-ajan asunnot sijaitsevat keskellä Nordcenteriä, Benz-kentän äärellä. Huoneistot
136,0 m², 5h, k, kph,...,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Mikko Reunanen Puh: 041 506 7404 Solid House Oy LKV, Salo Turuntie 1 24100 Salo Puh: 044 282 0038 LOISTOSIJAINNILLA OMAKOTITALO KESKUSTAN LÄHEISYYDESSÄ! Arvostetulla Enolan asuinalueella
250,0 m², 5h, 2 x k,ru...,
Kohteen ilmoittaja Nimi: Hanna Johansson Puh: 0405714764 Asuntokauppa Hanna&Hanna LKV Oy Nummela Keskikuja 4 03100 Nummela Puh: 0406807776 Loistotilaisuus Hiidenveden rannalla! Upeassa kulttuurihistoriallisessa
ARK. "Puattipoukama" Huoltohalli ja varasto KANSI. Temmikatu 4, 50170 MIKKELI. Urpo Manninen, rkm 08.06.2009 15.5.2012 11:38:11
Kaupunginosa / Kylä Kortteli / Tila Tontti / Rno Viranoaisten erkintöjä 24 2 UUDISRKENNUS PÄÄPIIRUSTUS Lisätiedot "Puattipoukaa" Huoltohalli ja varasto Teikatu 4, 57 MIKKELI KNSI Mäkipirtinkatu 8, 782
As Oy Espoon REVIISORI. As Oy Espoon REVIISORI
1 Kotoisa kaupunkikoti Espoon keskuksessa Palveluiden läheisyys, sujuvat liikenneyhteydet ja huoleton asunto vapauttavat aikaa elämiselle ja kaikelle, mikä on sinulle tärkeää. 2 Tämä esite perustuu tilanteeseen
Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2. Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä.
Rauhallinen ja tilava koti Simonkylässä. Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 Helsinki-Vantaa lentokenttä Koivukylänväylä Koivukylä Asunto Oy Vantaan Sananjalantie 2 rakennetaan Simonkylän alueelle Vantaalle
Nilojoenranta. Nyt valmistui kaupungin kauneimmalle paikalle joen rantaan yksilöllinen huippuvarusteltu paritalo
Asunto Oy Kuusamon Nilojoenranta Nyt valmistui kaupungin kauneimmalle paikalle joen rantaan yksilöllinen huippuvarusteltu paritalo 109,5 m2, tupakeittiö + 3 mh + iso harraste-/kotiteatterihuone + kotikylpylä
55,0 m², Loviisa KT 2h,k, lasitettu parveke. Kohteen ilmoittaja. Valkolammentie 26, Loviisa Valko, 11 kaupunginosa
Kohteen ilmoittaja Nimi: Laura Pesonen Puh: +358 50 4200662 Porvoon Habita Oy, Habita Porvoo Lundinkatu 10 06100 Porvoo Puh: 010 585 5840 Loviisa KT 2h,k, lasitettu parveke Keskellä kaunista Valkoa upea
ASUMISYHTEISÖJÄ IKÄIHMISILLE ASUNTO-OSAKEYHTIÖT LOPPUKIRI JA KOTISATAMA
ASUMISYHTEISÖJÄ IKÄIHMISILLE ASUNTO-OSAKEYHTIÖT LOPPUKIRI JA KOTISATAMA Loppukiri: Aktiiviset Seniorit Ry /Sato Birger Kaipiaisenkatu 1, 00550 Helsinki Kerrosala 3732 kem² Bruttoala 5181 brm² Huoneistoala
Villa Inox, Tuusula, Suomi
Villa Inox, Tuusula, Suomi Moderni, selkeälinjainen talo sijaitsee Tuusulan asuntomessualueella. Se on suunniteltu yhdelle perheelle, suhteellisen pienelle kaupunkiomakotitalotontille. Ulkoapäin lautaverhottu,
TALOT. JÄRVITAIMEN 160 Asko Lax, Architect & Industrial Designer Nuottatie 34 FIN-90810 Kiviniemi Finland +358 40 501 4565 asko.
JÄRVITAIMEN 99 JÄRVITAIMEN 160 LAX AS Asko Lax, Architect & Industrial Designer Nuottatie 34 FIN-90810 Kiviniemi Finland +358 40 501 4565 asko.lax@mai LAX AS Asko Lax, Architect & Industrial Designer Nuottatie
LUO JOULUN TUNNELMA UUDET SÄVYT KATTAUKSEEN & KORISTELUUN TAKKAIDEAT NUMERO 84 JOULUKUU 2012 SISUSTA ELÄEN JOULUTUNNELMISSA
NUMERO 84 JOULUKUU 2012 SISUSTA ELÄEN JOULUTUNNELMISSA 12/12 7,20 e www.dekolehti.fi www.scandinaviandeko.com LUO JOULUN TUNNELMA UUDET SÄVYT KATTAUKSEEN & KORISTELUUN TAKKAIDEAT mökillä Alppien kätk Teksti
VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.
VÄLJÄNTIE 370, LIETO MYYNTIESITE LIETO, OMAKOTITALO 2 4h+k+tkh+khh+kph/wc+erill.wc+s+terassi, 180 m, 295 000 Vastaava välittäjä Karoliina Siikarla KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ LKV, KiAT, PARTNER 040 571 4250 karoliina@bolkv.fi
KAUPPAKESKUS NAHKURINTORI
+5.60 +5.70 PAIKKARINKATU HUOLTO +5.80 IV SISÄÄNAJO IN +55.0, KÄVELYKATU +50.0 +50.90 HUOLTO +51.60 III +65.5 AJOLUISKA - TASOLTA +6.0 KÄVELY-YHTEYS HUOLTOAJOYHTEYS PINTA-ALAT Tontti 10 7 m² Rakennus yht.
Porrastetut. Kuvassa Törmäpääsky 120. Törmäpääsky
Porrastetut Kuvassa Törmäpääsky 120 Törmäpääsky 20 Suunnittelimme sinulle selkeän ja toimivan kodin. Törmäpääsky on tulvillaan valoa aamusta iltaan. Sen olohuone, ruokailutila ja keittiö muodostavat viihtyisän
33254 Luutnantinpolku 2, 00410 Helsinki 00550 Helsinki. Asemakaava on vahvistettu 14.02.2012.
Haso Luutnantinpolku Luonnokset 04.05.2015 Sijainti Tontti 33254 Luutnantinpolku 2, 00410 Helsinki 00550 Helsinki Tontti sijaitsee Malminkartanon rautatieaseman läheisyydessä ja se rajautuu lännestä junarataan.
Maunula-talo on viihtyisä kohtaamispaikka
Maunula-talo on viihtyisä kohtaamispaikka Artikkelin valokuvat : Mika Huisman Sirkka Saarinen, toimittaja Joulukuussa 2016 avattu Maunula-talo Helsingin Maunulassa on sananmukaisesti kaikkien kaupunkilaisten
VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE THIS IS WHERE THE STORY BEGINS.
VERKKOTIE 23, KAARINA MYYNTIESITE KAARINA, RIVITALO 2 5h+k+kph+s+vh+2erill.wc+2v+lasitettu patio, 103 m, 207 000 Vastaava välittäjä Kaarina Nikkanen MYYNTINEUVOTTELIJA, KiAT, PARTNER 040 053 2642 kaarina@bolkv.fi
Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy
Asunto Oy Kauniaisten Jalavapiha Asematie 2 Peruskorjattuja asuntoja kaupungin sydämessä, jalopuiden siimeksessä Grani Asunnot Oy Palvelut ja luonto lähellä Kauniaisten Jalavapiha mahdollistaa asumisen
Koy Golfstudios Benz Terrace 12.3.2012
Koy Golfstudios Benz Terrace 12.3.2012 12.3.2012 Osta tai vuokraa Täysin uudet, laadukkaat Golfstudios Benz Terracen vapaa-ajan asunnot sijaitsevat keskellä Nordcenteriä, Benz-kentän äärellä. Huoneistot
Loma-asunnot. Sinua varten tehty
Loma-asunnot Tehdään yhdessä unelmiesi loma-asunto Oletko suunnittelemassa unelmiesi loma-asunnon hankkimista? Valintaasi helpottamaan olemme koonneet uuteen kuvastoomme loma-asuntojemme suosikkimalleja,
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31)
On instrument costs in decentralized macroeconomic decision making (Helsingin Kauppakorkeakoulun julkaisuja ; D-31) Juha Kahkonen Click here if your download doesn"t start automatically On instrument costs
TILAVALOLAATUVIIMEISTELYMAISEMATILAKESTÄVYYSAJATTOMUUS
3h+k+s+lasitettu terassi, 105 htm 2 Pesutilat, sauna ja erillinen WC: lattialämmitys, sekä seinät että lattiat laatoitettu Ikkunoiden suunta, näkymät: merelle, Hakaniemeen, sisäpihalle Takka A 134 2h+k+s
ETELÄESPLANADI 2 00130 HELSINKI
00130 HELSINKI MODERNIA TOIMISTOTILAA Noin VUOKRATAAN Ainutlaatuinen tilaisuus vuokrata huipputason Helsingin näköalapaikalta Toimi pian! Lisätietoja KALLE JASKARA Myyntijohtaja +358 50 324 0404 kalle.jaskara@tkoy.fi