Atar oli hetken aivan tyytyväinen. Joukon Kingi oli saanut nenilleen. Mutta miten Atar saisi hänet ymmärtämään tätä ihonväri-asiaa?

Transkriptio

1

2

3 Atar-avaruuspojan ensimmäinen välitunti suomalaisessa koulussa! Atar juoksi ulos koulun pihalle kaverinsa Antin kanssa. Antti ei kyllä tiennyt Atarin olemassaolosta, sillä Atar piti itsensä näkymättömänä. Hupsis! Aivan Atarin edessä pienikokoinen Toni-niminen poika kaatui yhtäkkiä maahan! Atar oli aivan varma siitä, että toinen isompi poika oli hänet kampittanut. Hyvä Kingi! Kingi on kuningas! jotkut pojat huusivat. Atar oli aivan ymmällään. Koulun piha oli hyvin suuri ja Atarista tuntui, että siellä oli satoja lapsia. Seinän vierellä seisoi muutamia tyttöjä kikattelemassa. Heillä oli pikku peilit ja kaikki kampasivat tukkaansa ja yksi oli ottanut taskustaan pienen puikon. Hän kosketti sillä huuliansa ja siitä lähti punaista väriä! Tämäkin oli Atarin mielestä ihmeellistä ja hän päätti muistaa kysyä siitä äidiltään. Atarin äiti rakasti kuulla tarinoita Maa-planeetalta. Ja kyllä se kyseli kaikkia hassuja asioita! Kuten vaikka minkälaisia vaatteita Antin äiti käytti. Atarista oli kauhean vaikea selittää sitä. Mutta mitä tuolla takapihalla oikein huudettiin ja rähistiin? Atar hyppäsi korkeammalle kuin seiväshypyn maailmanmestari ja loikka kantoi suuren poikajoukon keskelle. Tappelu! Yksi tappelijoista oli se pieni poika, jonka Atar oli nähnyt kaatuvan. Ja toinen se suuri poika, jota kaikki kutsuivat Kingiksi. Anna sille kuonoon Kingi! pojat huusivat Mutakuonot mataliksi!. Mutakuonot? Taaskaan Atar ei ymmärtänyt mitään. Kenties sitä pienempää poikaa kutsuttiin mutakuonoksi? Olihan hänellä tummempi iho kuin muilla pojilla ja musta käkkärä tukkakin. Kingiksi kutsutulla oli vaaleat hiukset ja vaalea iho. Ja sitten Atar muisti, että äiti oli kertonut hänelle, että ihonväri oli jotain sellaista, joka oli iso juttu aika monien Maan ihmisten mielestä. Ne, jotka näyttivät samanlaisilta pitivät niistä, jotka näyttivät samanlaisilta ja jopa vihasivat sellaisia, jotka näyttivät erilaisilta. Ja kaikki samannäköiset lapset käyttivät myös samanlaisia vaatteita melkein kaikilla oli samanlaiset siniset housut, joilla oli hassut nimet. Tästä Atar oli kertonut äidilleen ihmeissään. Avaruuskodissa kaikki oli aivan päinvastoin. Kaikki oikein kilpailivat siitä, miten erilaisilta pystyivät näyttämään ja vaihtoivat ihon- ja tukanväriä ihan päivittäin. Vaatteista puhumattakaan.

4

5 Nyt se pieni tumma poika oli aivan alakynnessä. Atar tiesi, että ellei hän sekaantuisi asiaan, poika aivan varmasti häviäisi ja sitten kaikki pojat olisivat sitä mieltä, että vaaleatukkainen ja vaaleaihoinen poika oli parempi kuin tummatukkainen ja tummaihoinen. Mitä ihmettä minä nyt teen? Atar mietti kuumeisesti ja laski nopeasti kymmenestä alaspäin, sillä siten hän sai yhteyden Avaruuskodin päätietokoneeseen. Väkivallalla ei voiteta mitään Atar kuuli äänen päässään Keksi jotain muuta. Atar olisi ihan hyvin voinut muuttaa itsensä tuoksi pienemmäksi pojaksi ja lyödä Kingin, eikä se olisi ollut edes vaikeata, sillä Atar oli huomannut, että Kingi oli suurempi suustaan kuin nyrkeistään. Itse asiassa hän oli niskan päällä vain siksi, että hän oli suurempi. Siis ei väkivaltaa! Mutta ainakin Atar saattoi estää Kingiä lyömästä pistämällä oman kätensä Kingin nyrkin eteen! Ai! Kingin nyrkki iski kipinöitä! Mihin se oikein osui? Kingi katseli omaa nyrkkiään hämmästyneenä. Se tuntui aivan turralta eikä suostunut nousemaan kuin aivan vähän. Itse asiassa hänen koko ruumiinsa tuntui omituiselta eikä häntä yhtäkkiä enää huvittanutkaan tapella. Okei mutakuono. Riittikö jo? Juokse nyt kotiin äidin luokse! Kingi vielä yritti pilkata ontuessaan pois. Mikä hänen parhaaseen kampitusjalkaansa oikein oli tullut? Katsokaa, se ontuukin, pojat huudahtelivat toisilleen. Atar oli hetken aivan tyytyväinen. Joukon Kingi oli saanut nenilleen. Mutta miten Atar saisi hänet ymmärtämään tätä ihonväri-asiaa? Pienen tumman pojan lisäksi koulun pihalla oli muitakin, jotka erosivat tavallisista suomalaispojista. Joillakin oli hyvin suora musta tukka ja toisten ihonväri oli kellertävämpi kuin toisten. Ja silmätkin vähän erilaiset. Eikä kaikki osanneet suomeakaan oikein hyvin. Pakolaisia, ajatteli Atar. Ja kaikki näyttivät Atarista jotenkin vähän surullisilta ja aroilta. Kaikki paitsi tuo sievä pieni tyttö, jolla oli kiiltävän musta pitkä tukka ja joka juuri lauleskeli pientä laulua omalla kielellään. Muut tytöt seisoivat hänen ympärillään piirissä ja selvästi ihailivat häntä.

6

7 Tällä välin Kingi oli ontunut piiloon ison kiven taakse koulun takana olevassa metsikössä. Mitähän muut pojat nyt ajattelivat? Luuleekohan ne, että minä hävisin sen tappelun? Yhtäkkiä kuului valtavaa jyrinää ja iso Harley Davidson -moottoripyörä ajoi Kingiä kohti ja pysähtyi aivan hänen eteensä. Ajajalla oli kiiltävä musta nahkahaalari ja kypärä ja läpinäkymättömät aurinkolasit. Yksi Koston Enkeleistä, Kingi ehti ajatella pelästyneenä. Kingin vatsaa aivan väänsi ja hänen kasvonsa vaihtoivat väriä punaisesta valkeaksi. Harley Davidson mies ei näyttänyt yhtään kiltiltä. Kingistä tuntui, että hän oli aivan kuin jättiläinen ja Kingi itse kutistui ihan pieneksi. Kuules Kingi, me olemme pitäneet sinua silmällä jo jonkin aikaa! mies sanoi. Sinun käytöksesi on aivan ala-arvoista. Kampitat ja tappelet sellaisten kanssa, jotka ovat sinua puolta pienempiä!. Mutta saat tilaisuuden puolustautua. Joten kakaise ulos! No kun no kun ne on erilaisia kuin me.. eikä kukaan tykkää mutakuonoista ne pitäisi potkaista ulos maasta, isäkin sanoi.. Kingi mutisi heikolla äänellä. Kaikkea sitä kuulee, Koston Enkeli sanoi Onpa tosi paha ennakkoluulotapaus. Me jo luultiin, että lapset olisivat fiksumpia. Mutta mehän annamme sinulle kunnon opetuksen! Ja Koston enkeli nauroi kolkolla äänellä. M-m-m-mitä sinä oikein aiot tehdä minulle? Kingi kysyi lähes vapisten. Me muutamme sinun nahkasi mustaksi! Sittenpähän tiedät miltä se tuntuu. Kaikki koulun lapset näkevät sinut mustana. Ja jos et muuta tapojasi sinusta ei koskaan tule Koston Enkeliä. Sillä siitähän sinä olet uneksinut, etkö olekin? Mutta etpä poika parka tiennyt, että me kostamme vain sellaisten puolesta, joita kohdellaan epäoikeudenmukaisesti. Ja silloinkaan emme koskaan käytä väkivaltaa.

8

9 Ja niin Koston Enkeli (joka tietenkin oli Atar) yhtäkkiä häipyi näkyvistä. Ja Kingi alkoi muuttua. Hänen tukkansa muuttui vaaleasta mustaksi käkkäräksi, siniset silmänsä ruskeiksi eikä hänen pisamiaan enää erottanut mustan ihonvärin alta. Kingi katseli käsiään, nekin olivat aivan mustat! Eikö se Harley Davidson mies sanonutkin, että vain toiset lapset näkivät hänet mustana eivät aikuiset eivätkä hänen vanhempansa? Tai ehkä se vain pelotteli ja vain minä itse näen itseni mustana, Kingi ajatteli toiveikkaasti. Ja silloin koulun kello yhtäkkiä soi. Kingi yritti myöhästyneenä livahtaa luokkaan huomaamattomana mutta kaikki katsoivat häntä hämmästyneenä: kuka tämä vieras poika oli, joka oli tullut heidän luokkaansa? No niin Kalle (sillä Kalle oli Kingin oikea nimi) hyvänä kurinpitäjänä tunnettu miesopettaja sanoi Annapas tulla selitys sille, miksi myöhästyit! Kalle! Kaikki lapset katsoivat toisiaan ja tytöt tirskuivat. Opettaja luuli tuota mustaa poikaa Kalleksi! Mutta kyllä se vähän näyttääkin Kallelta, eikun Kingiltä Antti kuiskasi Mikalle. Joo, ja onhan sillä Kingin vaatteetkin. Mutta miten se voi olla niin musta? Kingistä on itsestään tullut mutakuono! Viimeisen tunnin jälkeen kaikki kerääntyivät Kingin ympärille, joka oli olevinaan kuin ei mitään. Puhutko sinä suomea Matti vihdoin kysyi. Älä ole idiootti! Kingi kivahti. Jos hän teeskentelisi, että hän ei olisikaan musta, ehkä toiset eivät näkisi sitä. Mutta tietenkin ne näkivät. Miten sinä voit olla ihan mutakuonon näköinen?, kysyi Lilli, joka ei koskaan pelännyt mitään. Ja mitä se sinulle kuuluu? huusi Kingi Etkös koskaan ennen ole nähnyt ruskettunutta ihmistä, vai? Minä olen ihan sama Kingi kuin ennenkin, ihan samanlainen kuin te muutkin. Mutta Lilli ei luovuttanut. Sillä salaa Lilli oli aika ihastunut siihen Toniin, jota Kingi oli nimittänyt mutakuonoksi. Arvaas mitä Kingi, Lilli sanoi Minusta sinulle on aivan oikein, että olet muuttunut mustaksi. Nytpähän tiedät omassa nahassasi, miltä Tonista tuntuu, kun sitä haukutaan mutakuonoksi. Saas nähdä onko sinulla enää yhtään kaveria jäljellä!

10

11 Silloin Kingi kääntyi ja juoksi minkä jaloistaan pääsi metsään päin, sillä hänen silmiään oli yhtäkkiä alkanut kirvellä kummasti. Eihän kukaan kovis voi näyttää, että häntä itkettää. Metsässä Kingi istui pitkän aikaa ja mietti mitä hänen nyt pitäisi tehdä. Kohta äiti alkaisi kaivata häntä koulusta kotiin. Entä jos äiti ja isäkin näkisivät hänet mustana? Entä jos he eivät enää tuntisi omaa poikaansa? Kingi kumartui katsomaan kuvaansa järven pinnasta. Musta kuin piki! Atar puolestaan katseli näkymättömänä vierestä miten Kingi yritti hangata naamaansa ja käsiään hiekalla ja pestä mustaa väriä pois. Mutta mikään ei auttanut. Viimein Kingi oli aivan epätoivoinen ja silloin suuret kyyneleet alkoivat vieriä pitkin poskia. Nyt Ataria alkoi säälittää ja hän muutti itsensä vanhaksi valkohapsiseksi mummoksi, joka kulki metsässä. Mikä hätänä? mummo kysyi lempeällä äänellä. Ensin Kingi säpsähti ja hermostui, mutta tarkemmin katsottuna mummo näytti ihan vaarattomalta. Oikeastaan hän muistutti vähän Kingin omaa isoäitiä, joka aina oli niin kiltti. Yhtä hyvin voin kertoakin hänelle kaiken, Kingi ajatteli. Ja niin Kingi kertoi mummolle koko surkean jutun. No, miltä sinusta nyt tuntuu olla itse mutakuonona?, mummo kysyi. Voitko kuvitella, miltä Tonista tuntuu, kun kaikki luulevat häntä erilaiseksi kuin itse ovat vain sen takia, että hänen ihonsa sattuu olemaan tummempi kuin muiden? Joo.. minä ainakin olen ihan sama kuin ennenkin tämän mustan nahan alla! Kingi huusi Ei minun ja muiden välillä ole mitään eroa! Luuletko, että minä jään loppuiäksi mustaksi? Mitä äiti ja isäkin sanovat! No, no älähän nyt, eiköhän tässä jotain keksitä, mummo sanoi. Katsopas minua silmiin ja kerro, että nyt käsität, että olipa ihmisen ihonväri mikä tahansa, sen alla hän on ihan samanlainen ja yhtä hyvä kuin kaikki muutkin!

12

13 Kingi katsoi mummoa suoraan silmiin. Kyllä minä sen nyt tiedän. Olenhan sen itse kokenut, Kingi sanoi. Etkä enää koskaan hauku ketään mutakuonoksi? mummo tivasi. En koskaan, Kingi vannoi. No, menepäs nyt katsomaan kuvaasi veden pinnasta, mummo kehotti. Ja niin Kingin katsoessa hänen ihonsa alkoi muuttua yhä vaaleammaksi ja silmistään tuli taas siniset ja tukasta vaalea. Kingi aivan hihkui ilosta ja kääntyi mummon puoleen saadakseen hänetkin katsomaan tätä ihmettä, Mutta mummoa ei enää näkynyt missään. Hän oli häipynyt aivan kuin ilmaan. Itse asiassa Atar oli hypähtänyt puun oksalle ja katseli sieltä miten Kingi juoksi kotia kohti pitkin, riemukkain askelin. Huomenna nähtäisiin pitäisikö Kingi lupauksensa olla koskaan enää haukkumatta ketään mutakuonoksi. Ja Atar oli aivan varma siitä, että hän pitäisi!

14