HYVIÄ UUTISIA Vapaa Sisälähetys ry:n tiedotus- ja kampanjalehti / kesä 2007
|
|
- Tuula Korhonen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Kotimaanevankeliointi.fi HYVIÄ UUTISIA Vapaa Sisälähetys ry:n tiedotus- ja kampanjalehti / kesä 2007 Tiina Huhtalan tyhjä sydän täyttyi! s. 12. Arjan rankka elämä muuttui kertaheitolla! s. 6. Jippii tavoittaa lähellä ja kaukana! s. 8. Rukous auttoi koulukiusattua Jukka-Pekkaa! s. 18. Keskellä elämää -kampanja tavoittaa miljoonia suomalaisia!
2 Pääkirjoitus Ovatko unelmat korvikkeita? 2 Kotimaanevankeliointi.fi HYVIÄ UUTISIA Vapaa Sisälähetys ry:n tiedotus- ja kampanjalehti Julkaisija Vapaa Sisälähetys ry Tyllintaival 10, Seinäjoki sisalahetys@kotimaanevankeliointi.fi Meitä kaikkia kiehtoo huominen. Elämän mottona kuulee päivittäin lauseen, että sitten joskus kun minulla on Kesän kynnyksellä sanotaan, että lomalla minä lepään ja rauhoitun. Useimpien ihmisten ajatuksissa pyörivät: sitten kun minulla on kesämökki, olen eläkkeellä, minulla on oma asunto, olen päässyt veloista eroon tms. Ihmiset haaveilevat usein siitä mistä heillä ei ole minkäänlaista varmaa tietoa. Alexander Woolcott on sanonut: Monet viettävät puolet ajastaan unelmoiden siitä, mitä heillä voisi olla, elleivät he olisi käyttäneet puolta ajastaan unelmoimiseen. Jäljelle jää helposti elämätön elämä tai vain puoliksi eletty elämä. Päätoimittaja Petri Harjula pete.harjula@dnainternet.net Toimitussihteeri, taitto ja ulkoasu Janne Lahti janne.lahti@netikka.fi Toimitusneuvosto Markku Tuppurainen, Seppo Paldanius, Hannu Puustelli, Petri Harjula ja Janne Lahti Lapsesta vanhuuteen me odotamme huomisen lupauksia, jotka useimmille jäävät ikuisesti toteutumattomiksi toiveiksi. Harvat löytävät elämästä tämän hetken. Olisi hyvä hetkeksi pysähtyä nauttimaan ja iloitsemaan siitä mitä minulla nyt on. Tuomari Nurmio sanailee elämättömästä elämästä, joka on palamaton puu, valumaton vesi, sulamaton jää, kulumaton kynä, salamaton sää, olematon olotila, puhumaton pää. Elämän täytyy siis kulua ja sitä voi kuluttaa vain olemalla aktiivisesti tässä hetkessä. Itse asiassa, tulevaisuuden paras rakennusaine on pysyä lujasti jalat maanpinnalla. Totta kai meillä tulee olla tulevaisuuden suunnitelmia ja unelmia, mutta ne eivät saa olla meille tämän hetken korvikkeita. Muuten elämä potkaisee tyhjää. Kristityn näkökulmasta tulevaisuus on toivoa! Toivoa paremmasta, joka ei ole vain unelma kaukaisuudessa. Lähtökohtana kristitynkin tulevaisuudelle ja toivolle on tässä hetkessä, elettävässä elämässä. Toivon peruskivi on Jeesus Kristus ja Hänen ristinkuolemansa ja ylösnousemuksensa. Miten suhtaudumme tähän tässä ja nyt, vaikuttaa huomiseemme. Suhtautumisemme näkyy elämässämme nyt, huomenna ja aina ikuisuuteen asti. Tässä lehdessä kerrotaan elämänvalinnoista, jotka ovat vaikuttaneet tulevaisuuteen. Unelmista, jotka eivät ole olleet korvikkeita. Ne olivat elämistä tässä hetkessä. Suuntana huominen. Petri Harjula Tilaukset ja osoitemuutokset Kauppatie 177, Kauhava Puh sisalahetys@kotimaanevankeliointi.fi ISSN Kansikuva: Petri Harjula Suomen helluntaiseurakunnilla on meneillään yhteinen suurponnistus, joka on otsikoitu kotoisasti Keskellä elämää. Tämä teema tulee vastaan eri yhteyksissä. Alkusyksyllä ilmestyy Hyvä Sanoma Extra -lehti kampanjan huipentumana. Lehden painos on yli 1.6 miljoonaa. Hyvä uutinen tavoittaa valtaosan suomalaisista keskellä jokapäiväistä elämää. Keskellä elämää Historian opetuksia Helluntaiherätys syntyi aikanaan tavallisen kansan keskuudessa. Kansanherätysliikkeen leima on kunniakas. Evankeliumin eteenpäin vieminen on ollut yhteinen asia. Voimakkaat julistajapersoonat ovat jättäneet omat jälkensä historiaan, mutta evankeliumi ei olisi edennyt voimalla, elleivät Pyhällä Hengellä täytetyt uskovat olisi ottaneet viestikapulaa. Sanoma on levinnyt kaikkialle maahamme. Myös uudella sukupolvella on oikeus kuulla elävä evankeliumi. Siksi helluntaiseurakunnat ovat liikkeellä keskellä elämää. Painetun sanan merkitys on oivallettu helluntaiherätyksessä heti alusta alkaen. Alkuaikojen tunnetuimpiin helluntaipioneereihin Suomessa kuului lehtimies ja kirjailija Pekka Brofeldt, kirjailija Juhani Ahon veli, joka voimakkaan julistuksen ja systemaattisen opetuksen lisäksi kirjoitti paljon. Hän oli erinomainen esimerkki tuleville vaikuttajille. Evankelioivia lehtiä ja vihkosia, jotka kertoivat ihmisten elämänmuutoksista sekä sisälsivät yksinkertaisen pelastussanoman, levitettiin valtavia määriä. Olemme siis palanneet tietyssä mielessä juurillemme. Uskomme painetun sanan merkitykseen tänä informaatioteknologian kulta-aikana. Sen tehosta on useita mielenkiintoisia kokemuksia aivan viime kuukausilta. Raamattu sanoo, että jokainen ihminen on syntinen ja tarvitsee pelastusta, ettei hukkuisi iankaikkiseen kadotukseen. Jumalan Sana osoittaa lisäksi, että Jumala itse järjesti ihmisille pelastusmahdollisuuden. Hän lähetti Poikansa Jeesuksen sovittamaan syntimme. Jeesus kuoli syntiemme tähden. Hän hankki kuolemallaan ihmisille pääsyn iankaikkiseen elämään. Se on ainutkertainen, henkilökohtainen lahja, joka täytyy jokaisen vastaanottaa. Ilman tätä kukaan ei voi päästä taivaan kirkkauteen. Tämä pelastuksen lahja otetaan vastaan uskomalla Jeesukseen Kristukseen henkilökohtaisena Vapahtajana. Hänen verensä puhdistaa kaikesta synnistä. Jeesus antaa nöyrtyvälle ja katuvalle syntiselle kaikki synnit anteeksi. Syntien anteeksiantamus tuo mukanaan sisäisen rauhan ja varmuuden siitä, että asiat ovat kunnossa Jumalan kanssa. Tulevaisuus on turvattu. Haluamme levittää hyviä uutisia. Huonoja uutisia tarjoavat kaikki tiedotusvälineet. Moni kanssaihmisemme on ahdistunut ja peloissaan. Evankeliumi tarkoittaa hyviä uutisia tai iloisia uutisia. Hyvien uutisten kertominen rohkaisee, lohduttaa, nostaa ja vapauttaa. Ne kertovat Jumalan rajattomista mahdollisuuksista. Evankeliumiin liittyvät olennaisesti Jumalan suuret teot. Niistä kertoo myös tämä lehti. Jumalan teoista kertominen luo toivoa monen sydämeen. Jeesus kohtasi useasti inhimillisesti toivottomia tapauksia. Kaikkea mahdollista apua oli yritetty hakea, mutta turhaan. Jeesuksen kohtaaminen muutti mahdottoman mahdolliseksi. Raamattu vakuuttaa, että Jeesus on sama myös tänään. Hänen voimansa ja mahdollisuutensa eivät ole vähentyneet! Keskellä elämää -kampanja näkyy monissa kohdin. Se on tarkoitettu Sinua varten. Jeesus Kristus on luvannut olla omiensa kanssa joka päivä keskellä elämää. Tapio Sopanen SISÄLLYS Ovatko unelmat korvikkeita? 2 - Petri Harjula Keskellä elämää 3 - Tapio Sopanen Keskellä elämää tavoittaa 4 miljoonia suomalaisia - Janne Lahti Punkkari-Arjasta tuli 6 Jeesuksen oma - Jari Hiltunen Jippii ylittää rajat 8 - Janne Lahti Ilmajoella kajahti Jippii 9 - Pia Hagqvist Meidän perhe ja Jippii 10 - Markus Elo Jumalan rakkaus täytti 12 Tiinan sydämen tyhjyyden - Riina Peltomäki Oma kertomus: elämän 13 jäljet pientareella - Ilkka Partanen Kari Korhonen: uusi 16 elämä ja tehtävä - Janne Lahti Jukka-Pekka: Jeesukseen 18 voi luottaa - Sinikka Lehtinen Armon sanomaa 20 kaltereiden taakse - Seija Hirvilammi Toivakan vankilaseminaari 21 avasi näköaloja - Seija Hirvilammi Suunnitelmallisuus 22 vahvistaa seurakuntaa - Seppo Paldanius Karua mutta totta -kolumni 24 - Matti Kankaanniemi Vammaispalvelun 26 koulutuspäiville on tarvetta - Joni Huopana Aktiivisen elämän puolesta 27 - Joni Huopana Helluntaiherätyksen 28 Juhannuskonferenssi Vapaa Sisälähetys -esittely 30 Kannatusjäseneksi 31 Markku Tuppuraisen 34 vierailuohjelma Arvoisa kotimaan ystävä 35 3
3 Keskellä elämää tavoittaa miljoonia suomalaisia Hyvä Sanoma Extra lähes joka talouteen Ovatko Jumala ja iankaikkisuus todellisuutta vai rakentaako ihminen elämän tarkoituksensa itse? Suurten kysymysten herättäjäksi jaetaan ensi syksynä miljoonille suomalaisille kristillinen Hyvä Sanoma Extra -lehti (Aikamedia). Keskellä elämää -kampanjan yhteydessä toteutettavalla lehtijaolla helluntaiseurakunnat tulevat keskelle elämää kaikkialla Suomessa. Seurakunnat ja yhdistykset yhdessä Keskellä elämää -kampanja käynnistyi näystä viedä evankeliumi niille ihmisille, jotka eivät käy kirkoissa tai hengellisissä tilaisuuksissa. Helluntaiherätyksen kampanja käynnistyi Ristin Voitto ry:n ja Vapaa Sisälähetys ry:n toimesta ja kevään aikana lähes kaikki helluntaiseurakunnat ovat ilmoittaneet osallistuvansa kampanjaan. Ensi syksynä kampanjan myötä jaetaan Hyvä Sanoma Extra -lehti 1,6 miljoonaan talouteen. Suuri osa seurakunnista toimittaa lehteen myös alueelliset vaihtosivut tai paikallisliitteen. Hyvä Sanoma Extra -jako alueittain syksyllä 2007 Rukouspalvelu Keskellä elämää -kampanja sisältää valtakunnallisen lehtijaon lisäksi runsaasti paikallisseurakuntien järjestämiä tapahtumia. Tilaisuuksissa kerrotaan uskosta, elämästä ja elämän tarkoituksesta sekä rukoillaan Jumalaa etsivien, sairaiden ja kenen tahansa rukousta haluavan puolesta. Jumalan odotetaan toimivan yliluonnollisella tavalla niin tilaisuuksissa kuin keskellä ihmisten arkielämää. Seurakuntien teematilaisuudet ovat jo käynnistyneet, mutta päätapahtumat painottuvat syksyyn. Usko toimii keskellä elämää Lehtijaon ja tapahtumien lisäksi seurakuntaan kuuluvia rohkaistaan kertomaan omia kokemuksiaan Jumala-suhteestaan. Hengelliset asiat ovat parhaimmillaan arjen voimavara ja oleellinen osa jokapäiväistä elämää. Usein uskova ei rohkene puhua henkilökohtaisesta Jumala-suhteestaan, koska hän saattaa pelätä muiden kokevan sen asian tuputtamisena tai käännyttämisenä. Keskellä elämää -kampanjan toivotaan nostavan hengelliset asiat yleiseksi keskusteluaiheeksi, jolloin myös henkilökohtaista kokemusta omaavien uskovien on helpompi tulla mukaan keskusteluun. Suuret haasteet Keskellä elämää -kampanja on helluntaiseurakuntien suurin yhteinen haaste vuosiin. Onnistuakseen kampanja vaatii koko herätysliikkeen ponnistuksen. Hyvä Sanoma Extran jakaminen, tiedottaminen sekä tilaisuuksien järjestäminen on suuri haaste. Myös taloudellinen haaste on merkittävä, sillä kampanjan kustannusarvio on euroa. Tästä seurakuntien keräämien lahjoitusten odotetaan kattavan suurimman osan. Paikallisseurakunnat satsaavat huomattavasti myös omiin Keskellä elämää -tapahtumiinsa. Keskellä elämää -kampanjaa ei ole tarkoitettu pelkästään kertaluonteiseksi kampanjaksi vaan sen tavoitteena on myös muuttaa pysyvästi helluntaiseurakuntien evankeliointia, toimintaa ja näkyvyyttä kotimaassa. Janne Lahti Hyvä Sanoma Extrat siunataan jaettavaksi seurakuntien tilaisuuksissa sunnuntaina 9.9. Valtakunnallinen Keskellä elämää -juhla ja lehtien siunaaminen järjestetään Tampereen helluntaiseurakunnassa klo 11. Juhlasta lähetetään internetin kautta noin 10 minuutin lähetys, joka näytetään suorana seurakuntien Keskellä elämää -tilaisuuksissa eri puolilla Suomea. Vie evankeliumin sinne missä ihmiset ovat - keskelle elämää Yli 200 helluntaiseurakuntaa ja kymmeniätuhansia uskovia mukana Hyvä Sanoma Extra 1,6 miljoonaan talouteen syys-lokakuussa 2007 Paikallisia ja valtakunnallisia Keskellä elämää -tapahtumia ja -kontakteja Hyvä Sanoma Extraa myös seurakunnattomille alueille Keskellä elämää -kampanja tarvitsee tukeasi 1. Soita kannatuspuhelu Numero on , puhelun hinta 10,10 e/puh+pvm 2. Lahjoita tilille Tilimero on , viitenumero 3382 www. kotimaanevankeliointi. fi 4 5
4 Porista Israeliin muuttava Ariela Waizman: Jeesus on tehnyt minusta onnellisista onnellisimman! Porissa vuonna 1967 syntynyt Ariela (ent. Arja Eloranta) oli perheensä ainoa lapsi. Hänen äitinsä työskenteli ruotsinkielen lehtorina ja isä insinöörinä Rauma-Repolalla. Ariela muutti kotoaan pois 19-vuotiaana. Käytyään jonkin aikaa aikuislukiota sekä talouskoulun, hän haki Ulvilaan karjatalouskouluun. Ariela valmistui maatalouslomittaja-karjanhoitajaksi Olin Porin kaupungin maatalouslomittajana kaksi vuotta. Sitten poikaystäväni kanssa tuli ero, jolloin irtauduin myös vakituisesta työstä luvulla opiskelin satunnaisten lomitustöiden ohella myös maaatalousalan hallintoa. Vapaa-ajat menivät pitkälti rock-festareilla eri puolilla Suomea, bailatessa ja juodessa. Matti laittoi todistamaan Arielan uskoontulo oli pitkä prosessi. Hän oli käynyt lapsena Länsi- Porin seurakunnan pyhäkoulua, mutta vieraantunut uskonasioista aikuisikään tultuaan. Rock-festivaaleilla Ariela tapasi joskus päihtyneenä aktionuoria, mutta ei innostunut heidän sanomastaan. Vuosituhannen vaihduttua tuli pysähdys. Kesällä 2002 entinen miesystäväni hukkui, mikä pisti toden teolla pohtimaan ikuisuusasioita. Olin lisäksi taistellut vuosia viinan orjuutta vastaan kaikin inhimillisin keinoin, mutta tuloksetta. Aloin tulla tieni päähän. Otetta elämästä ei ollut. Heinäkuussa 2002 Ariela rukoili mummonmökissään Porin Musassa, että Jumala ottaisi häneltä viinanhimon pois. Hänen yllätyksekseen juomishalu poistui, eikä sitä vastaan tarvinnut enää taistella. 19 vuotta kestänyt juomaputkeni päättyi kertaheitolla. Arielan vanhemmilla oli mökki Pyhällä maalla. Siellä vastauskoontullut nainen tapasi tutuistakin tutumman papin, Matti Vuolanteen. Kun Matti kuuli minun tulleen uskoon, hän laittoi minut samantien kokouksessa todistamaan uskostani. Nyt uskoin itsekin tulleeni uskoon, kun olin sen tunnustanut julkisesti. Tie seurakuntaan Uskoontulon jälkeen Arielan tie vei Tampereelle. Näin lehdessä kiinnostavan ilmoituksen raamattukoulusta, jonne menin kahdeksi vuodeksi. Siellä ylistettiin paljon. Olin tehnyt ennen uskoontuloani paljon keikkaa käärmeiden kanssa, mutta siellä tein hienoista esiintymisvaatteistani ylistyslippuja. Raamattukoulun jälkeen Ariela etsi Porista hengellistä kotia, kuten raamatunopettajat olivat painottaneet. Hän löysi Ratakadulta Elämän Leipä -yhdistyksen raamattupiirin, jossa Pekka Nurmi ja Veikko Kokkonen opettivat kädestä pitäen vastauskoontulleita. Kulkeuduin vähitellen Itsenäisyydenkadulle helluntaiseurakunnan kokouksiin. Kun Pekka kastoi minut Jeesus-festivaaleilla 2003, liityin Porin helluntaiseurakuntaan. Alkuvaikeuksista huolimatta seurakuntani on tullut yhä rakkaammaksi. Matkoille Israeliin Syksyllä 2003 Ariela meni lehtimajajuhlille Israeliin vanhemman naisystävänsä kanssa. Tällä matkalla minulle syttyi rakkaus Israeliin ja juutalaisiin. Olen käynyt Israelissa useita kertoja, viimeksi maaliskuussa Kevään 2006 matkallaan Ariela tapasi Tiberiaksessa puolisonsa juutalaissyntyisen Michaelin. Lähdemme kesäkuussa ajamaan autollani Euroopan halki Israeliin, johon muutamme näillä näkymin pysyvästi. Unelmani on tehdä hengellistä työtä juutalaisten keskuudessa kertoen heille, kuinka suuria Jeesus on minulle tehnyt! Teksti: Jari Olavi Hiltunen Kuvat: Petri Harjula, Ariela Waizman Jeesus muutti myös ulkoisesti. Kuvassa Ariela ennen uskoontuloa. 6 7
5 ylittää rajat Keltaiset paidat, iloiset ilmeet ja evankeliumin into ovat Jippiikuorolaisten tunnusmerkkejä. He laulavat kaduilla ja toreilla, kouluissa ja kauppakeskuksissa, kunnantaloissa ja vanhainkodeissa. Lasten armeija on lähtenyt liikkeelle Jeesuksen asialla eikä vielä kukaan tiedä, mitä näistä lapsista tulee. Liikkeelle näystä Jippii-työ käynnistyi lähes kymmenen vuotta sitten näystä kertoa lapsille maailman iloisin uutinen. Lapset eivät missään vaiheessa ole olleet vain työnkohteita vaan he ovat olleet ennen muuta työntekijöitä. Lasten joukko alkoi kasvaa ja pian Jippii-työ laajeni kuin kulovalkea. Näky valtasi alaa ja Jippii-laulut alkoivat kaikua myös Virossa. Tämän jälkeen valtioiden rajat ovat ylittyneet monta kertaa. Jippii-lauluja on käännetty jo 18 kielelle. Kuoroja eri kirkkokunnissa Jippii-työ on levinnyt Suomessa pääasiassa helluntaiseurakuntien keskuuteen, mutta mukana on monia kuoroja ja vastuunkantajia muistakin kirkkokunnista. Useat Jippii-konsertit järjestetään yhteiskristillisesti. Jo viisi Jippii-äänitettä on julkaistu. Viime syksynä julkaistulla Valo voittaa -äänitteellä laulaa yli 200 lasta. Äänitteen laulut kajahtivat marraskuussa 2006 toteutetussa Jippii-valokulkueessa. Suomen mittavimpiin lastentapahtumiin kuuluva kulkue vieraili 56 paikkakunnalla. Kulkue alkoi Lapista ja päättyi Helsinkiin. Valokulkueeseen osallistui kaikkiaan 2000 lapsilaulajaa, yli 70 lapsikuoroa johtajineen, 100 muusikkoa ja suuri määrä avustajia. Kulkue päättyi ja huipentui suureen valojuhlaan Hartwall Areenalla joulukuun alussa. Pieniä ja isoja kuoroja Suuri lapsikuoro ei ole milloinkaan ollut Jippii-työn varsinainen idea. Lauluja on alusta alkaen tehty, jotta lapset kuulisivat selkeää evankeliumia ja saisivat lähetysnäyn. Näkynä on myös ollut tukea lapsikuorojen syntymistä paikallisiin seurakuntiin, paikallista työtä ja seurakunnan lähetystyötä varten. Joskus järjestetään suurempia konsertteja, jolloin lapsikuorot kokoontuvat yhteen erilaisissa kokoonpanoissa. Oma kuoronjohtaja vastaa aina omasta ryhmästään. Jippiilaulajien tarkkaa määrää on mahdotonta laskea, koska kokoonpanot vaihtelevat ja uusia ryhmiä perustetaan jatkuvasti lisää. Kaikki halukkaat lapsikuorot voivat tulla mukaan Jippii-lapsikuorotoimintaan. Laulut opetellaan samojen musiikkitaustojen avulla. Taustoja voi käyttää myös paikallisessa työssä. Kuoroon ei voida ottaa yksittäisiä lapsia, mutta aina voi perustaa oman kuoron - se voi olla pienikin. Jippii-lauluja ja konsertteja ei olisi ilman Jippii-muusikoita. Suurin osa lauluista on säveltäjämuusikko Lasse Heikkilän käsialaa. Hän on jakanut näkyään myös Suomen muusikoille, joista monet ovat saaneet näyn Jippii-työstä ja sitoutuneet siihen suurella innolla. Jippiin salaisuus Pienten alkujen päivistä on jo kulunut aikaa. Monet ihmettelevät, mikä on Jippii-työn suosion salaisuus. Jippii-työn käynnistäjä ja vetäjä lähetysjärjestö Fidan Internationalin lapsityökoordinaattori Outi Rossi vastaa: Salaisuus on Jumalan sanassa ja Pyhän Hengen voimassa. Jippiilaulajat ovat tulleet uskoon, he rakastavat Raamattua ja elävät sitä todeksi. Lapsen uskon esimerkki ei jätä ketään kylmäksi. Jippii-työn vetämisestä vastaavaan tiimiin kuuluvat Outi Rossi, Lasse Heikkilä ja Janne Lahti. Kotimaassa Jippii-työtä koordinoi Vapaa Sisälähetys ja ulkomailla Fida International. Teksti Janne Lahti Kuva Alexander Chernys Ilmajoella kajahti: Jippii, minä pääsen taivaaseen! Jippii-laulu kajahti konsertin lopuksi lähes tuhannen lapsen suusta 14.5, kun Ilmajoen helluntaiseurakunta järjesti jo perinteeksi muodostuneen joka keväisen lastentapahtuman Ilmajoki-hallissa. Helluntaiseurakunnan saarnaaja Jyrki Alanko kertoo aktiivisella koulutyöllä olevan suuri merkitys hienoon yhteistyöhön koulujen ja paikallisseurakunnan välillä. Koulutoimi lähti mukaan, kun heille kerrottiin, että seurakunnalla on suunnitelmissa järjestää Jippii-konsertti koululaisille tällekin vuodelle. Kaiken kaikkiaan yli 900 koululaista oli paikalla konsertissa kaikilta Ilmajoen alakouluilta. Konsertissa oli paikalla myös Ilmajoen kunnanjohtaja, joka vastaanotti lasten viestinkonsertin alkuvaiheessa ja osallistui myös konserttiin. Lapset nauttivat konsertista ja olivat mukana reippaissa lauluissa taputtamalla ja leikkimällä. Koulukonsertissa lauloi Pohjanmaan alueen yhdistetty noin 70 lapsen Jippii-kuoro, jota johti Aster Talja Kauhajoen helluntaiseurakunnasta. Yhdistetyn kuoron lapset tulivat Kauhajoelta, Seinäjoelta, Ilmajoelta, Kälviältä, Sievistä, Evijärveltä ja Kauhavalta. Konsertissa kuultiin myös Annan ja Tuomaksen puheenvuorot siitä, mitä Jeesus heille merkitsee. Mitäpä olisi Jippii-konsertti ilman taitavia Jippii-muusikkoja! Ilmajoella orkesteria johti tuttuun tapaan Lasse Heikkilä. Yksi pienistä kuorolaisista tuumasi autossa paluumatkalla kotiin: mää oon ihan poikki, mutta koska me taas lauletaan? Toteamuksessa tiivistyy yhden kuorolaisen into Jippii-kuorossa laulamisesta. Mukana ollaan täydellä kympillä ja tietysti siksi, että on niin hienoa laulaa Jeesuksesta! Teksti: Pia Hagqvist Kuva: Alexander Chernys 8 9
6 Jippii-konsertit Pe klo 12 ja klo Iso Kirja, Keuruu Su klo 14 Kirkkopuiston lava, Pori La klo 14 Elotulet, Iso Kirja, Keuruu Su klo 15 Linnanpuisto, Hämeenlinna Meidän perhe ja Jippii Iso tai pieni, pitkä tai pätkä, pokerinaama tai pelle, nyhverö, nynny, kovinkin jätkä kelpaa Jeesukselle. Nämä laulun sanat ovat meillä soineet usein ja viimeisen vuoden aikana ruvenneet uudella tavalla toteutumaan. Olemme huomanneet että Jeesuksella on käyttöä koko meidän perheelle. Jo vuosia olemme ajatelleet, että Jumalalla on varattuna meille tietty tehtävä. Uskomme sen liittyvän jollakin tavalla lasten parissa tehtävään työhön. Olemme kuitenkin ajatelleet, että työn aika on sitten kun lapset ovat kasvaneet isommiksi. Nyt kun lapset ovat vielä pieniä, ainoa tehtävä on lasten huoltaminen ja seurakunnan työt saavat odottaa. Mutta Jumala on ihmeellinen. Hän järjestää asioita toisin kuin me itse ajattelemme. Lapset ovat jo monta vuotta kyselleet, miten pääsee Jippiikuoroon. Pienellä paikkakunnalla ei ole ollut Jippii-kuoroa, eikä edes lähistöllä. Juhannuksena 2006 lapset kuuntelivat Jippii-juttuja konferenssissa ja nappasivat sieltä Outin sanat, että jo parikolme lasta voi perustaa Jippii-kuoron. Ja kävi niin ihmeellisesti, että syksyllä meidänkin lapset lauloivat valokulkueessa. Hartwall Areenalla isossa valojuhlassa tuntui vahvasti siltä, että tämä on juttu, jota haluamme tehdä. Jumala on suunnitellut asioita niin, että me emme odottaneetkaan lasten kasvavan isoksi päästäksemme taivaan Isän hommiin. Jippii-toiminta on koko perheen harrastus ja kanava tehdä Jumalan valtakunnan työtä. Vaikutus meihin ja ympäristöön Vanhempina saamme viedä lapsia laulamaan ja näin todistamaan Jeesuksesta. Lapset saavat palvella Jumalaa ja samalla he oppivat, että pienikin tehtävä Jeesukselle on tärkeä. Meidän tehtävänämme on toimia huoltajana, järjestelijänä ja eritoten rukoilijana. Lapsetkin ovat huomanneet rukouksen merkityksen. Kun he rukoilivat vuosi sitten, että pääsisivät Jippii-kuoroon, heidän rukoukseensa vastattiin. Perheenä voimme käydä kertomassa muissa seurakunnissa Jippii-toiminnasta ja innostaa lapsia ja vanhempia mukaan. Kuorotoiminnan myötä olemme saaneet uusia ystäviä eri puolilta Suomea. Meitä yhdistää sama näky: Menkää kaikkeen maailmaan, taivaan leipää jakamaan, Jeesus antoi tehtävän ja me teemme sen! Rukoilemme ja mielenkiinnolla odotamme, mitä Jumalalla on varattuna seuraavaksi. Markus, Jenni, Jutta, Jenna ja Tytti Jippiitapahtumia Raamattukonferenssi lapsikuoroille Jippii-laulajien vuoden päätapahtuma Hämeenlinnassa Raamattukonferenssi on tarkoitettu lapsikuoroille omine ohjaajineen. Ohjelmassa on raamattutunteja, ylistyshetkiä, lähetyshaasteita Raamatun ja Jippii-työn tiimoilta. Rakas Raamattu -teemavuoteen liittyvä tapahtuma innostaa lukemaan ja tutkimaan Raamattua. Lauantaina järjestetään valokulkue läpi Hämeenlinnan ja sunnuntaina suuri Jippii-konsertti koko perheelle Linnanpuistossa kello 15. Jippii-konserttiin kannattaa lähteä kauempaakin, sillä Hämeenlinnassa on paljon muitakin hienoja vierailukohteita. Lue lisää JIPPII-KONSERTTI SU KLO 15 HÄMEENLINNASSA LINNANPUISTOSSA Suuri Jippii-kuoro ja -orkesteri, Lasse Heikkilä. Tervetuloa koko perhe Jippii-telttaan! Vapaa pääsy! TUE JIPPIITÄ! Jippii-toimintaa ylläpidetään vapaaehtoisilla lahjoituksilla. Tue Jippii-työtä käyttämällä tilisiirtoa tai soittamalla kannatuspuhelu. Tiliyhteystiedot Vapaa Sisälähetys ry OP Viitenumero 3874 Kannatuspuhelu nroon Puhelun hinta 10 euroa + pvm Kiitos tuestasi! ESLH:n keräyslupa OKH28A 10 11
7 Lyhyesti Tiina Huhtalan perheeseen kuuluu aviomies ja kaksi lasta. Hän rekrytoi ja kouluttaa terveys-, hyvinvointi- ja kauneudenhoitotuotteita markkinoivan yrityksen yhteistyökumppaneita. Jumalan rakkaus täytti sydämen tyhjyyden Lapsuudenkodissaan Tiina Huhtalalla oli äiti, isä, kolme sisarta ja kaksi veljeä. He kuuluivat evankelisluterilaiseen seurakuntaan, jonka pyhäkoulussa lapsilla oli tapana käydä. Rippikoulu jäi erityisesti mieleeni, Tiina muistelee. Parikymppisenä Tiinalla oli uskova ystävätär. Tiina ei kuitenkaan kokenut uskonasioihin vetovoimaa. Myöhemmin Tiina tutustui naiseen, jonka uskoontulo vaikutti myös häneen. Näiden tapahtumien jälkeen minulle tuli ensimmäinen etsikkoaika. Etsikkoaikana ihminen kokee Jumalan kutsuvan luokseen. Ratkaisu jää ihmisen omiin käsiin. Tiina eli niihin aikoihin normaalia ei-uskovan elämää. Jumalan kutsu ei kiinnostanut häntä. Muutama vuosi sitten Tiina Huhtala tutustui miehensä kanssa porilaiseen perheeseen markkinointiyrityksen järjestämällä matkalla. Olimme jo tietoisia siitä, että he olivat uskovia. He suhtautuivat meihin uskomattomiin sydämellisesti ja avoimesti, Tiina kertoo. Etsikkoaikana ihminen kokee Jumalan kutsuvan luokseen. Miehensä ja poikansa kanssa Tiina alkoi käydä ystäväperheensä kirkossa. Ohjelma siellä oli hyvin monipuolista aina näytelmistä lapsikuoron esityksiin. Siellä he tapasivat myös ennestään tuttuja. Vuosien varrella Tiina Huhtala joutui avioeron partaalle ja koki tyytymättömyyttä ja ahdistusta elämäntilanteestaan. Vuosi sitten eräillä kotikutsuilla hänellä oli mahdollisuus rukoilla kahden kesken sielunhoitajan, erään uskovan naisen, kanssa. Menin ensimmäistä kertaa tällaiseen hetkeen. Olin tuntenut aiemmin itseni jotenkin araksi ja ujoksi menemään ja avaamaan sydäntä vieraalle ihmiselle. Sielunhoitajan kanssa kävimme kaksistaan läpi elämäntilannettani. Hän kysyi minulta suoraan, haluanko ottaa Jeesuksen sydämeeni. Olin hetken hiljaa. Lopulta sanoin haluavani. Sitten me rukoilimme, Tiina muistelee. Tein niin sanotusti järkiperäisen uskonratkaisun. Tuolloin en tuntenut muuta kuin jännitystä siitä, miten elämäni nyt tulee muuttumaan. Uskonelämänsä alkutaipaleella Tiina koki epävarmuutta uskostaan ja myös siitä, onnistuuko hän olemaan hyvä kristitty. Ystävät lohduttivat häntä ja selittivät hänelle, ettei pääsy taivaaseen ole ihmisen omasta hyvyydestä kiinni. Se riittää, että ihminen tunnustaa olevansa syntinen ja tarvitsevansa Jeesuksen ristillä valmistamaa sovitusta. Koin suuren helpotuksen. Uskonelämä alkoi pikkuhiljaa mennä eteenpäin, Tiina toteaa. Olin innokas kuulemaan Jumalan sanaa ja aloin käydä ahkerasti kokouksissa. Erään tilaisuuden lopussa oli mahdollisuus mennä siunattavaksi ja rukoiltavaksi. Tunsin sisälläni, että minun on myös mentävä sinne. Tämä tilanne vaikutti minuun voimakkaasti. Taivaaseen pääsy ole ihmisen hyvyydestä kiinni. Tiina huomasi sydämensä tyhjyyden vaihtuneen Jumalan rakkauteen: Nyt, kun muistelen sydämessäni ollutta tyhjyyden tunnetta, ymmärrän, että vaikka ulkoisesti asiat olivatkin kohdallaan, sydän kaipasi Jumalaa. Tiina ja hänen miehensä aikoivat olla ja elää jälleen yhdessä. He olivat valmiita tekemään töitä avioliittonsa eteen. He menivät kristilliselle avioliittoleirille, joka avasi heille uusia näköaloja avioliiton tarkoituksesta. Jumalan avulla he kykenivät jälleen jatkamaan matkaa yhdessä. Minua oudoksutti, kun rukouksen aikana ihmiset joko supisivat itsekseen tai sanoivat ääneen Kiitos, Jeesus tai Hallelujaa. Ylistyskokouksissa monet lauloivat seisten ja kädet kohotettuina ylistyslauluja Jumalalle. Joskus ihmiset puhuivat jotakin outoa kieltä ylistämisen yhteydessä, Tiina kuvaa tuntemuksiaan ensimmäisistä hengellisistä kokouksistaan. Huhtalan kokemat asiat kertovat sitä, kuinka uskovat ihmiset palvovat Jumalaa. Oudot kielet taas ovat kielillä puhumisen lahja Jumalalta, joka annetaan Pyhän Hengen kasteessa. Kristillisessä seurakunnassa nämä ilmenevät Jumalan vaikutuksesta. Vaikka ulkoisesti asiat olisivatkin kohdallaan, sydän kaipasi Jumalaa. Eräässä hengellisessä tilaisuudessa Huhtala tunsi tarvetta kiittää Jeesusta ääneen. Hän koki, kuinka Pyhä Henki täytti hänet ja hän sai kielilläpuhumisen lahjan. Huhtala alkoi puhua ja rukoilla hänelle itselleen vierasta kieltä, jolla hän ylisti Jumalaa. Tiina kertoo tietävänsä, että Jumalan Poika, Jeesus Kristus, on kuollut niin hänen kuin kaikkien ihmisten puolesta. Jumalan kämmenellä -lastenlaulun sanat kuvastavat hyvin nykyistä tunnettani: Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen, Jumalan kämmenellä ei kukaan ole turvaton. Riina Peltomäki Hengelliseen tilaisuuteen internetin kautta Monet seurakunnat lähettävät jumalanpalveluksensa internetin välityksellä. Tilaisuudet välittyvät suorana lähetyksenä ja niihin voi osallistua omassa kodissaan. Helluntaiseurakuntien lähetyksistä löytyy lisätietoa osoitteesta Ritun stoori jatkuu Helsingin Saalem-seurakunnan evankelista Ritu Ylipahkalan värikäs kertomus narkkaritytöstä, eduskunnan erityisavustajaksi ei ole päättynyt. Ritun stoori jatkuu -kirjanen ilmestyy kesällä 2007 ja sen on kustantanut Vapaa Sisälähetys. Kirjanen käsittelee asioita mitä Ritusta ei ole vielä kirjoitettu. ja se on tarkoitettu seurakuntien evankelioimistyön tueksi. Uskoontulon ABC A Usko, että Jumala on Tunnusta, että olet tehnyt syntiä Jumalaa ja lähimmäisiäsi vastaan Ymmärrä. että tarvitset sovinnon Jumalan kanssa päästäksesi taivaaseen Pyydä syntejäsi anteeksi ja tee niistä parannus Usko, että Jeesus on ristillä sovittanut sinun syntisi B Pyydä rukouksessa Jeesusta tulemaan elämääsi Raamatussa on lupaus: Jos sinä suullasi tunnustat, että Jeesus on Herra, ja sydämessäsi uskot, että Jumala on herättänyt hänet kuolleista, olet pelastuva. (Room 10:9) C Olet nyt taivastien alkupäässä. Jeesus on luvannut kulkea kanssasi koko matkan taivaaseen saakka. Päivä kerrallaan. Pysy lähellä Jeesusta Rukoile. Jeesus on kiinnostunut kaikista asioistasi. Lue Raamattua. Et ymmärrä heti kaikkea. Se ei haittaa. Jumala on tarkoittanut, että siitä riittää evästä koko matkan ajaksi. Aloita Uudesta Testamentista. Hakeudu seurakuntaan Uskosi vahvistuu, kun kerrot siitä muillekin Sinusta voi tuntua tosi hienolta tai ei miltään. Usko ei ole tunteita. Se on järjen ja sydämen päätös luottaa Jumalan lupauksiin. 12
8 Istun ikkunan ääressä ja katselen järvelle. Mietin miksi ihmeessä menin lupaamaan oman tarinani tähän lehteen. Viimeisten vuosien aikana olen kirjoittanut monta tarinaa, eikä läheskään kaikissa ole ollut onnellinen loppu. Lukuisten yritysten jälkeen huomasin, etten osaa kirjoittaa omaa tarinaani. Pyysin Isältä apua ja taas kerran sitä sain. Tajusin, että olisi kannattanut ensin pyytää apua ja aloittaa vasta sitten. Tämänkin taidon saatan vielä oppia. Totisesti sitä opittavaa riittää, mutta alkakoon tarina. Elämän jäljet pientareelle piirtyvät Synnyin eteläisessä Hämeessä 52 vuotta sitten. Lapsuuteni oli hyvä ja turvallinen, samoin nuoruuteni. Missään vaiheessa en suunnitellut alkoholistin uraa, mutta ilmeisesti se ura valitsi minut. Nyt saatan tunnustaa, että tuon polun tarpominen tarvittiin jotta päästiin tähän päivään. Siihen mitä elämä nyt on. Elin nuoruuteni 70- luvun vapaan kasvatuksen huumassa. Minua rakastettiin ja jonkinlaiset rajatkin oli asetettu, mutta kovasti kosteaa aikaa se oli. Alkoholi alkoi maistua minulle alle 15 vuotiaana. Se maistui kaikille kavereillekin. Kukaan ei ollut kovin huolestunut, koska kaikki joivat. Kävin kouluni ja pääsin opiskelemaan yliopistoon. Löysin itselleni vaimon, joka valmistui pian lääkäriksi ja saimme ihanan tyttären. Minä olin siinä vaiheessa jo täysin riippuvainen alkoholista ja rauhoittavista lääkkeistä. Kovin montaa vuotta en pystynyt vaimoani hämäämään. Hän heittikin minut pihalle kun tyttäremme oli noin kolmevuotias. Tätä en muista kovin tarkasti, kuten en sitä seuranneita vuosiakaan. Tässä suhteessa Luoja on ollut minulle armelias. Sen kuitenkin muistan, että siitä alkoivat Ilkan oppivuodet. Noista vuosista on vaikea puhua, vaikka niitä jo tässä vaiheessa pystyy ajattelemaan aika objektiivisesti. Useimmat silloin tapahtuneet teot olen pystynyt antamaan itselleni anteeksi ja pyytämään anteeksi niiltä, joita olin satuttanut ja loukannut. Aivan kaikkeen en ole vielä venynyt, mutta jos aikaa annetaan, ehkä loputkin onnistuvat. Ajalehdin paikasta toiseen. Olin välillä töissä, mutta useimmiten en. En ole toistaiseksi saanut opintojani loppuun. Lohduttauduin monta vuotta sillä, että eivät kaikki muutkaan toimittajat saaneet tutkintoaan valmiiksi ja silti heillä on hyvä työpaikka. He eivät kuitenkaan olleet alkoholisteja kuten minä. Elämä oli vuoristorataa, jossa ei enää jaksanut pysyä kyydissä. Tälle vuosituhannelle tultaessa pääni oli täysin tyhjä ja fysiikkani alkoi pettää. Tässäkö tämä oli? Takana oli jo toinen särkynyt avioliitto ja edessä kuolema. Koska nyt kirjoitan tätä, tarkoittaa se sitä, että selvisin. Ehkä lukijaa kiinnostaa tietää, kuinka siinä niin pääsi käymään. Olin lopettanut juomisen muutamaa kuukautta aiemmin ja pidin raittiutta yllä itsehoitoryhmissä. Ennen lopettamista olin onnistunut hankkimaan häädön kaupungin vuokra- asunnosta ja asuin nyt alkoholisteille ja narkomaaneille tarkoitetussa tukiasunnossa. Näistä asunnoista lähdettiin yleensä jalat edellä. Siinä vaiheessa minulla ei ollut turhia illuusioita tulevaisuuden suhteen. En edes kuvitellut pystyväni joskus vielä kirjoittamaan, tai tekemään muutakaan vähänkään vaativampaa työtä. Ovikello soi ennen joulua ja oven takana seisoi pieni mies, joka itsekin ihmetteli, miksi oli tullut soittamaan ovikelloani. Tuo mies oli silloinen Hämeen Mokia ry:n toiminnanjohtaja Jouni Heinonen. Tuosta ovikellon soitosta on ensi marraskuussa seitsemän vuotta. Pelkkä raittius ei kovin pitkää aikaa tyydyttänyt levotonta mieltä. Kaipasin jotain enemmän ja sitä myös löysin. Tein henkilökohtaisen uskonratkaisun Mokian järjestämällä matkalla Petroskoissa kuusi vuotta sitten ja syvä rauha astui sydämeeni. Olen kulkenut eteenpäin pienin askelin ja saanut uusia haasteita sopivina annoksina. Olen aina halunnut tehdä lehtiä ja kun Kan ry:n toiminnanjohtaja Ismo Valkoniemi pyysi mukaan uudistamaan yhdistyksen lehteä, ei tarvinnut kauaa miettiä mukaan lähtemistä. Ismo oli yksi niistä Jumalan lähettämistä tärkeistä ihmisistä, jotka ovat näinä vuosina kulkeneet lähellä minua, auttaen ja tukien. Viimeiset vuodet ovat olleet parasta, mitä elämä on minulle tähän mennessä tarjonnut ja jotenkin uskon lapsellisen naiivisti, että parhaan vuodet ovat vielä edessäpäin. Jumala on antanut minulle kaiken, mitä olen osannut pyytää ja enemmänkin. Olen tullut varovaiseksi siinä, mitä pyydän. Kun pyysin itselleni elämänkumppania, josko vielä jollekin kelpaisin, Jumala lähetti minulle juuri sopivan vaimon. Aivan niin hyvää ja sopivaa en itse osannut pyytää, mutta tyydyn Hänen valintaansa. Jaakko Löytyn kappale Kahden maan kansalainen ja sen viimeisen säkeistön alku lopettakoon tämän tarinan. Elämän jäljet pientareelle piirtyvät. Herra antoi, Herra otti, kiitos Herran Ilkka Partanen KAN lyhyesti - Kristillinen Alkoholi- ja Narkomaanityö ry, eli KAN perustettiin Yhdistyksellä on noin 5000 kannattajajäsentä - Toimintaa on 20 paikkakunnalla ympäri maata. Eteläisin toimipiste on Helsingissä ja pohjoisin Pellossa - 4 hoitokotia, 5 kontaktikotia, 3 kontaktipistettä, 2 jatkokuntoutuskotia, 2 avohoitoyksikköä, Lähimmäinen kirpputori ja lisäksi tehdään ennaltaehkäisevää työtä kolmella paikkakunnalla - Yhdistyksen palkkalistoilla on noin 50 henkilöä - Seurakunnissa yli 200 KAN yhdyshenkilöä - Yhdistyksen tarkoituksena on kristillisen elämänkatsomuksen mukaisen kuntouttamishoidon ja avun antaminen pysyvään vapautumiseen päihdyttäviä aineita käyttäville henkilöille ja samoin vankilasta vapautuneiden auttaminen yhteiskuntaa hyödyttävään elämään 14 15
9 Entinen ammatti- ja elämäntaparikollinen ja huumekauppias toimii erityisnuorisotyöntekijänä ja kiertää Suomea tavoittaen kymmeniätuhansia nuoria ja eri alojen ammattilaisia. TUKIJAKSI E RITYIS- NUO RISOTYÖLLE? Kari KK Korhonen on Vapaa Sisälähetys ry:n erityisnuorisotyöntekijä. Yhdistys tarvitsee jatkuvasti varoja nuorten auttamiseksi. Voit liittyä erityisnuorisotyön ja Karin työn tukijaksi. Anna lahjasi tilille tai soita kannatuspuhelu. Tili: Osuuspankki , viitenumero 3366 Kannatuspuhelimen numero: Puhelun hinta 10 euroa/puhelu+pvm (ESLH:n keräyslupa OKH28A) Tilaa maksuton Kotimaan evankeliointi -lehti, josta voit lukea lisää Karin työstä. Lähetä nimesi ja osoitteesi tekstiviestillä numeroon: Toivoa on -äänite erityisnuorisotyön hyväksi Kesäkuussa 2007 ilmestyy Anne Kikkis Mikkolan Toivoa on -äänite. Äänitteellä on tuttuja ja uudempia hengellisiä kappaleita. Kikkiksen vahva antautuminen laulujen sanomalle tekee Toivoa on -äänitteestä poikkeuksellisen ja hankkimisen arvoisen. Äänitteen hinta on 18 euroa (+pk) ja sen koko tuotto menee Vapaa Sisälähetys ry:n erityisnuorisotyölle. Rikos- ja huumekierre katkesi JEESUS ANTOI UUDEN ELÄMÄN JA TEHTÄVÄN Kari Korhonen muutti 11-vuotiaana perheensä kanssa Kuopioon ja ajautui koviksen roolissaan vaikeuksiin. Ongelmat kasvoivat, ja elämään tulivat päihteet, väkivalta, rikokset ja lopulta myös huumeet. En pätkääkään mainosta aineita, mutta mä rakastuin neulaan, toteaa Kari huumekuvioistaan. Rakkauden hinta oli kuitenkin se, että jouduin tekemään entistä enemmän rikoksia ja myymään aineita rahoittaakseni huumeidenkäyttöni. Vankilassa uusi elämä En voinut luottaa kehenkään, eikä kukaan luottanut minuun. Olin järkyttävän näköinen, peloissani ja ahdistunut. Koko elämäni oli riekaleina ja täynnä selvittämättömiä asioita, kuvailee Kari tuolloista elämäänsä. Huumausainerikokset, pahoinpitelyt ja varkaudet veivät vankilaan. Vuonna 1993 Karin ollessa kolmatta kertaa vankilassa, tyttöystävä Heidi tuli tapaamaan häntä. Heidi kertoi silmät loistaen antaneensa elämänsä Jeesukselle ja tulleensa uskoon. Mitä sä oot vetäny, kysyin epäuskoisena. Heidin uskoontulo ja esirukoukset laittoivat Karin ajattelemaan. Kymmeniä kavereita oli kuollut huumekuvioissa. Elämän tarkoitus ja tulevaisuus askarruttivat. Lopulta Karin sisäinen taistelu päättyi uskovaisen vankikaverin johdattamaan syntisen rukoukseen. Mulle tuli tosi kevyt olo. Olin vankilassa, mutta olin silti vapaa, Kari muistelee. Uskoontulo oli suurten muutosten alku. Kari vei Heidin vihille, seurakunnan silloinen pastori Markku Tuppurainen otti Karin hoiviinsa ja auttoi käytännön asioissa. Pian Kari kertoi ensimmäistä kertaa elämästään ja uskoontulostaan koululaisille, poliiseille ja muille erityisryhmille. Kuolemankauppias-kirja koskettaa Karin ja Heidin elämänmuutos puhutteli laajasti. Koskettava kertomus Korhosten elämästä taipui Riku Rinteen käsissä Kuolemankauppias-kirjaksi. Vuonna 2001 Kuolemankauppias valittiin vuoden kristilliseksi kirjaksi, ja se levisi entistä nopeammin. Painos toisensa jälkeen myytiin loppuun. Kirjan johdosta tulee jatkuvasti yhteydenottoja ja muuta palautetta. Vanhemmat kirjoittavat lapsiensa ongelmista ja kysyvät neuvoa. Tavalliset nuoret ja jopa kovan luokan elinkautisvangit ovat kirjoittaneet, että kirja on koskettanut heitä. Monet ovat pyytäneet lisää hengellistä luettavaa, Kari kertoo saamastaan palautteesta. Vuonna 2005 Kuolemankauppias - kirjasta otettiin Vapaa Sisälähetys ry: n toimesta kappaleen koululaispainos, jota on jaettu kouluissa sadoilla paikkakunnilla. Perhe mukana työssä Alajärvellä vuonna 2001aloittamansa nuorisopastorin tehtävät hän jätti syksyllä 2006 siirtyen erityisnuorisotyöntekijäksi Vapaa Sisälähetys ry:n yhteyteen. Vierailen kouluissa ja nuorisotapahtumissa, koulutan ammatti-ihmisiä ymmärtämään aineidenkäyttäjän ajatus- ja arvomaailmaa sekä heidän kohtaamistaan, kertoo Kari työstään. Luentoni päättyvät kertomukseen, miten vapauduin huumeista eli evankeliumiin. Nautin kertoa siitä, mitä Jeesus teki ja tekee edelleen. Korhoset ovat vuosien saatossa saaneet usein ihmetellä miten Jumala avaa yllättäviä mahdollisuuksia kertoa hänen työstään. Muutama vuosi sitten Sunnuntaivekkarin toimittajat kutsuivat yllättäen Heidin ja Karin isäinpäivän ohjelman päävieraiksi. Palautevyöry ohjelmasta oli melkoinen ja ohjelma esitettiin useita kertoja uudelleen. Karin kalenteri on pidempien vierailujen osalta täynnä lähes vuodeksi eteenpäin Kyllähän Chrysler kilometrejä nielee, mutta täytyy ajatella perhettäkin, Kari muistaa. Karin perheeseen kuuluu Heidin lisäksi lapset Mira, Mirva ja Markus. Tarvitsemme perheenä Jumalan johdatusta. Tiedämme monien uskovien muistavan meitä rukouksin, toteaa Kari kiitollisena. Teksti: Janne Lahti Kuva: Seppo Haavisto Kari KK Korhosen vierailut syksyllä Pietarsaari YliHärmä Lappeenranta Vammala 1.9. Keuruu 2.9. Vammala Lahti 7.9 Teuva 9.9. Tampere Kuopio, evankelioimiskonferenssi Hyrynsalmi Suomussalmi Puolanka Sodankylä Kittilä Uusikaupunki Hämeenlinna Alajärvi Pihtipudas Heinola Kuusamo Vaasa Keitele Muutokset ohjelmassa mahdollisia. Katso tarkemmin Tilaisuudet ovat koulutunteja, vanhempainiltoja, ammattiryhmien koulutuksia ja seurakuntatilaisuuksia. Olethan rukouksin mukana tukemassa
10 Puhuminen ja rukoileminen auttoi Jeesukseen voi luottaa Viisitoistavuotias Jukka-Pekka Salmela tietää, että kiusaamisesta ei kannata vaieta. Asioihin pitää puuttua nopeasti. Kokemäkeläinen Jukka-Pekka Salmela kuulostaa kokeneelta ihmissuhdeasiantuntijalta oikeastaan hän onkin. Viisitoistavuotias Salmela on käynyt ihmissuhdekoulun, johon ei toivoisi kenenkään joutuvan. Salmela kertoo joutuneensa koulukiusaamisen kohteeksi ala-asteen kolmannella, ja sitä kesti ala-asteen loppuun. Uskovan kodin poikana Salmela kertoi heti ensimmäisellä luokalla kavereilleen, että Jeesus on kova tyyppi. Poikaa alettiin kiusata sanoen, ettei Jeesusta ole olemassakaan. Salmela ihmetteli, miksi Jumala antoi näin tapahtua. Hän koki olevansa kakkosluokan ihminen. Kiusaaminen ilmeni eristämisenä ja alistamisena, mutta myös fyysisenä pahoinpitelynä. Pahimmillaan kaikki tuntuivat olevan vastassa. Lopulta hankalin joukko kutistui puoleen tusinaan. Salmela ajatteli, ettei kukaan viitsi kiusata loputtomasti ja tilanne selkiytyy. Hän ei aluksi puhunut kokemastaan, koska arveli sen pahentavan tilannetta. Olin vuoden hiljaa, olin alistunut osaani. Ajattelin, että olen huonompi kuin muut, urheileva ja musikaalisesti lahjakas Salmela kertoo mietteliäänä. Kiusaaminen kuitenkin jatkui, joten Salmela päätti päästä vaikeasta tilanteestaan päättämällä päivänsä. Viidenteen luokkaan mennessä hänellä oli jo kaikki valmiiksi suunniteltuna. Salmela ei rukoillut Jeesukselta apua, sillä hän koki, että eihän Jeesus ollut ennenkään auttanut. Uskoni oli hiipunut, Salmela analysoi avoimesti. Ikään kuin viimeisenä oljenkortenaan hän vihjaisi vaikeuksistaan vanhemmil- leen. Salmelan isä lähtikin keskustelemaan pääpukarin kanssa. Isän puuttuminen asiaan helpotti tilannetta. Kauan jatkunut paine oli kuitenkin väsyttänyt Jukka-Pekka Salmelan sellaiseen epätoivoon, että päätös lähteä oman käden kautta vain vahvistui. Sinä olet tervetullut Kesällä 2001 äiti ehdotti, että Jukka- Pekka lähtisi hänen ja muutamien perhetuttujen kanssa hengellisille juhannusjuhlille. Pojan ajatuksena oli edelleen se, että parin viikon päästä juhannuksesta hän toteuttaa itsetuhoisen suunnitelmansa hän lähti juhlille äitinsä mieliksi. Nuorten tilaisuudessa Think Twice -yhtye esitti Luuserit-kappaleen, joka kolahti nuoren miehen sydämessä. Kappale kertoo siitä, kuinka ihminen voi tuntea itsensä toisen luokan kansalaiseksi. Kun Kari KK Korhonen kertoi itsemurhan tehneistä ystävistään, Jukka- Pekka koki, että tuo mies tietää jotakin minun elämästäni. Kun KK kertoi, että hän oli päättämässä päiviään, mutta hän tulikin uskoon ja on nyt kertomassa evankeliumia, Salmelaa kiinnosti, miten KK sai niin valtavan elämänhalun. Ehkä sittenkin kannattaa luottaa Jeesukseen, Jukka-Pekka Salmela kertoo ajatelleensa. Kun tilaisuudessa tuli mahdollisuus mennä rukoiltavaksi asioidensa kanssa, Jukka-Pekka joutui kuin taisteluun. Lopulta poika tajusi, ettei hän menetä mitään ja lähti esille. Yksi rukoilijoista tuli epätoivoisen pojan luo, laski kätensä hänen olalleen ja rukoili. Lopuksi rukoilija vielä rohkaisi: Sinä olet tervetullut. Rukoushetken jälkeen Jukka-Pekalle tuli hyvä olo. Tajusin, että tässä on jotain meininkiä. Kiusaamiseen ei saa alistua Ensi syksynä lukiota aloittava nuori mies on urheilun ja musiikin ystävä. Kesäisin rullaluistelu on lempipuuhaa. Luistelukilometrejä kertyy parhaimmillaan satakunta viikossa. Aiemmin painiakin harrastaneen Jukka-Pekan aika menee nykyisin paljolti basson seurassa. Isä ja poika esiintyvät samassa yhtyeessä. Lisäksi Jukka-Pekka kuuluu muutamaan muuhunkin yhtyeeseen. Tänä kesänä hän on menossa lastenleirille isoiseksi. Salmela kertoo huomaavansa melko helposti, jos jotakuta kiusataan: kiusaaminen alkaa joukosta erottamisella. Vinkkinä kiusatuille Jukka-Pekka Salmela kehottaa puhumaan asiasta. Hän itse luotti siihen, että kiusaaminen loppuu itsestään, mutta niin ei käynyt. Hän pelkäsi puhumista ja luuli, ettei kukaan ymmärrä. Kiusatusta voi tuntua tyhmältä neuvolta, että mene kertomaan opettajalle, vanhemmalle tai työnantajalle, mutta se on vain jossain vaiheessa pakko tehdä. Salmela vakuuttaa, että ellei kiusaamiseen puutu, siihen alistuu. Puhuminen ja rukoileminen auttoi. Luottamus Jeesukseen on myös kasvanut. Voin luottaa, että hän välittää ja auttaa, summaa Jukka-Pekka kokemuksiaan. Sinikka Lehtimäki (julkaistu aiemmin Suomen viikkolehdessä) Kiusaaminen ajoi epätoivoon 18 19
11 ARMON SANOMAA KALTEREIDEN TAAKSE Toivakan seminaarikuulumiset Vankilalähettien päivillä yli 100 osanottajaa Maaliskuussa satapäinen vankilatyöntekijöiden joukko kokoontui sanan- ja virkistysviikonloppuun Toivakkaan. Päivien isäntänä toimi vankilatyön koordinaattori Pauli Särkkä perheensä kanssa. Viikonlopun raamatunopetuksesta vastasi Sisälähetyksen toiminnanjohtaja Markku "Kure" Tuppurainen. Hän rohkaisi ja kannusti kuulijoitaan Joosuan kirjan sanoin: "Jokaisen paikan, johon te jalkanne astutte, minä annan teille! Vankilalähetteinä voitte luottaa siihen, että Jumala haluaa olla teidän kanssanne missä ikinä liikutte. Vankeinhoidon viralliset terveiset tilaisuuteen toi Satakunnan vankilajohtaja Tauno Mäkelä. Hän kertoi, kuinka hengellinen toiminta kuuluu vangille lain säätämänä perusoikeutena. Seurakunnissa tulisikin huolehti siitä, että jokainen haluava vanki pääsee seurakunnan yhteyteen ja mukaan hengelliseen toimintaan. Koko yhteiskuntaa palveleva hengellinen vankilatyö on vankeinhoitolaissa mainittua kuntoutusta parhaimmillaan, Mäkelä totesi. Seija Hirvilammi Vankilalähetti Helsingin Lähetysseurakunnasta 20 Ensimmäiset vankilalähetit lähtivät liikkeelle jo Jeesuksen aikana Galilean kaupungista noin 2000 vuotta sitten. Jeesus antoi käskyn opetuslapsilleen: "Menkää ja kertokaa Johannekselle vankilaan mitä kuulette ja näette" (Matt.11:4). Opetuslapset olivat kuuliaisia lähettäjälleen ja lähtivät kertomaan vankilaan Jeesuksesta. Tänäkin päivänä tämän kutsun vastaanottaneet vapaaehtoiset vievät armonsanomaa muurien ja kaltereiden taakse. Seurakuntien työmuoto Seurakunnasta suosituksella haetaan vankilalähetiksi aikovalle toimilupaa hengelliseen vankilatyöhön. Lähetti vastaa myös mukanaan olevista laulajista ja puhujista. Vankilatyö perustuukin luottamukseen. Luottamusta ei voi ottaa eikä sitä saada lahjaksi se ansaitaan usein vuosien työllä. Seurakunnissa tuleekin tuntea suositeltava henkilö mahdollisimman hyvin. Hengellisten tilaisuuksien lisäksi vankilassa tehdään paljon henkilökohtaista sielunhoitotyötä. Vangilla on usein puhumattomia asioita ja kysymyksiä. Kaikkeen ei kuitenkaan löydy vastausta. Omaiset ja vapautuvat vangit Vankilatyön haasteena ovat vangin omaiset sekä vapautuvat vangit. Omaiset tarvitsevat paljon tukea ja rakkautta perhettä kohdanneessa tilanteessa. Jos lähiomaisilla on turvallinen ja rakastava verkosto ympärillä, se heijastuu myös muurien sisälle ja helpottaa myös kotiin palaamista. Vangit tarvitsevat rinnalla kulkijaa myös vapautumisensa jälkeen. Liian moni vanki joutuu lähtemään vapauteen yksin. Jotkut vapautuvat vangit pääsevät KANkotiin tai muihin kristillisiin keskuksiin. Useimmat vapautuvat vangit haluavat oman kodin ja yhteydet perheisiinsä. Seurakunnat ja yksilöuskovat tarvitsevat raitista intoa, pitkäjänteisyyttä ja teoiksi saakka pursuavaa rakkautta, jotta he voivat tulla vapautuvien rinnalle. Jos haluat vapautuvan vangin tukihenkilöksi, ota yhteyttä kotiseurakuntaasi tai vankilalähettiin. Yhteistyötä yli seurakuntarajojen Kristillisessä vankilatyössä ekumenia on vahvaa. Vankiloissa tehdään työtä monien eri kirkkokuntien kanssa. Kaikilla on yhteinen päämäärä. Tulevaisuudessa vankilalähettien koulutus toteutuu Kristillisen vankila- ja kriminaalityön järjestämänä. Koulutusjärjestelmän pääsuunnittelijana toimii Sami Puumala. Koulutuksen tavoitteena on vastata vankilatyön jatkuvuuden haasteeseen ja innostaa nuorempia mukaan vankilatyöhön. Seija Hirvilammi Vankilalähetti Helsingin Lähetysseurakunnasta Kirjoittaja Seija Hirvilammi on Helsingin lähetysseurakuntaan kuuluva vankilatyöntekijä. Hän on vieraillut pääasiassa Etelä-Suomen vankiloissa jo noin 30 vuoden ajan. Pauli Särkkä: kielitaitoisista ja nuorista puutetta Vankilatyön koordinaattori Pauli Särkkä, kuinka monta helluntaiseurakuntien vankilähettiä on? Meitä on noin 100 ja avustajia on noin Vankilatyöntekijät ovat nykyään hyvin koulutettua ja seurakuntien siunaamaa ja valvomaa joukkoa. Mikä on suurin tarve vankilatyössä? Kielitaitoisista vankilaläheteistä ja nuoresta väestä on puutetta. Myös seurakunnat voisivat tulla enemmän mukaan vankilatyöhön. Mitä haluat sanoa vankilatyöntekijöille? Vaivannäkönne ei ole turha Herrassa teitä tarvitaan lopun ajan elonkorjuussa. Minkä neuvon annat vankilatyöstä kiinnostuneelle? Parasta olisi ottaa yhteyttä lähellä toimivaan vankilalähettiin ja tutustua hänen kanssaan vankilatyöhön. Vankilalähetiksi aikovan näystä vakuuttunut seurakunta siunaa hänet työtön ja anoo hänelle vankilakohtaisen luvan. Autan mielelläni näissäkin asioissa. Mikä on mielikohtasi Raamatussa? Psalmista 23: "Virvoittavien vetten tykö hän minut johdattaa, hän virvoittaa minun sieluni." VOIT TUKEA valtakunnallista vankilatyötä, vankilalähettien koulutusta ja materiaalilevitystä lahjoittamalla tilin tai kannatuspuhelimen kautta. Tiliyhteys: , viitenumero 2706 Kannatuspuhelimen numero: Soiton hinta 10,10 /puh+pvm. KIITOS LAHJASTASI! ELSH:n keräyslupa OKH28A 21
12 Seurakunnan opetussuunnitelmasta vihdoinkin kirja Suunnitelmallisuus -kirjaa vastauksena seurakuntakentässä olevaan ajan myötä syntyneeseen tilanteeseen ja tarpeeseen. Ilmestynyt kirja tuo ja tarjoaa systemaattisuutta ja suunnitelmallisuutta minkä tahansa seurakunnan toimintaan ja opetukseen, Lahti toteaa tyytyväisenä. Janne Lahti pitää tärkeänä myös Jyrki Isohellan aloittamaa opetuslapseuttamiskoulutusta, jonka tiimoilta Sisälähetys ja kirjan kirjoittaja ovat niinikään yhdistämässä resurssejaan. Tässäkin kirja on verraton apuväline, joka tuo välttämättömän opetussuunnittelun lähelle seurakuntia. Lahden mukaan kirja antaa erinomaisen perustan seurakunnan tilanteen ja toiminnan kriittiseen tarkastelemiseen. Niissä paikallisseurakunnissa, joissa etsitään uusia ratkaisuja ja seurakuntaa laajemmin aktivoivia toimintamalleja, kirja tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden, Lahti summaa Sisälähetyksen lähtökohtia lähteä kustantamaan ja markkinoimaan Seurakunnan opetussuunnitelma -kirjaa. Toiminnassa huomioitava kaikki seurakuntalaiset Kirjan kirjoittaja, Lapuan helluntaiseurakunnan johtava pastori Jyrki Isohella on tullut tunnetuksi raamatunopettajana, kirjoittajana sekä muusikkona. Vankan teologisen tietämyksen ja seurakuntakokemuksen omaava pastori kertoo kirjan saaneen alkunsa jo 1980-luvulla kun Jumala alkoi puhua hänelle siitä, että seurakunnan tilaisuuksissa ja toiminnassa olisi huomioitava tasapuolisesti kaikki seurakuntalaiset. Jo seurakunnan tilaisuuksia suunnitellessa on otettava huomioon niin lapset, varhaisnuoret, nuoret ja ihan kaikenikäiset. Myös vammaiset ja eri kasvun tasollakin olevat uskovat on huomioitava eikä ainoastaan seurakunnan kovaäänisimpiä tai silmäätekeviä niin kuin valitettavan usein tapahtuu, Isohella kertaa kirjan syntyvaiheita. Sittemmin Isohella alkoi tutkia systemaattisesti seurakunnan toiminnan ja opetuksen suunnittelemista, jolloin hän huomasi, ettei aiheesta ole juurikaan kirjallisuutta. Tästäkin syystä tutkija ryhtyi keräämään aineistoa Raamatusta ja kirjallisuudesta. Isossa Kirjassa luvulla opiskellessaan hän kokosi löytämäänsä seurakunnan opetussuunnitelman laatimista koskevaa materiaalia kirjan muotoon. Opiskelijana Isohella sai sekä koti- että ulkomaisilta opettajilta runsaasti pyytämäänsä palautetta ja vinkkejä, joiden mukaan hän täydensi oppikirjansa käsikirjoitusta. Helluntailaisena Jyrki Isohella haki kirjalleen vapaan suunnan kristillistä kustantajaa, mutta tällaisen oppikirjan kustantaminen ei kuitenkaan kiinnostanut kristillisiä kustantajia. Käsikirjoituksen luettuaan lähetysjohtaja Arto Hämäläinen ehdotti, että Fida voisi kustantaa kirjan yhteistyössä esimerkiksi Sisälähetyksen kanssa. Vapaa Sisälähetyksen päätettyä asiasta, kustannusprosessi eteni sen toimesta nopeasti aina valmiiseen kirjaan saakka. Olen lopputulokseen erittäin tyytyväinen, Jyrki Isohella iloitsee esikoiskirja kädessään. Ytimenä seurakuntalaisten elinikäinen oppiminen Seurakunnan johtajien vastuulla on löytää seurakunnasta ihmiset, jotka Jumala on kutsunut Efesolaiskirjeen 4:11-12:ssa mainittuihin seurakuntavirkoihin. Kirjan alaotsikko Oppikirja opetuslapseuttamisesta kertoo kirjan ydinalueen: elinikäinen oppiminen seurakunnassa. Millä me voimme saada seurakunnan jäsenet eteenpäin ja kasvamaan uskossaan? Miten he voivat löytää oman armoituksensa Jumalan elopelloilla ja kuinka he pääsevät kasvamaan oman armoituksensa käyttämisessä, pastori Jyrki Isohella luettelee sydämensä kipeimpiä kysymyksiä. Jyrki Isohella on pitänyt aiheesta muutamia viikonloppukursseja eri puolilla Suomea seurakuntien vanhimmistoille ja muille asiasta kiinnostuneille. Hän kertoo saaneensa runsaasti palautetta siitä, että Seurakunnan opetussuunnitelma -kirja olisi saatava jokaisen vastuunkantajan ja seurakuntalaisen ulottuville ja myös laajempaan tietoisuuteen. Teksti ja kuvat: Seppo Paldanius vahvistaa seurakuntaa Voimansa yhdistäneen Fidan ja Sisälähetyksen tavoitteena on vahvistaa paikallisseurakuntia. Isohellan kirjoittama Seurakunnan opetussuunnitelma -oppikirja tarjoaa tähän keskeiseen tarpeeseen, suunnitelmalliseen opetuslapseuttamiseen, erinomaisen välineen. Fidan hallituksen puheenjohtaja Markku Tossavaisen mukaan Fidassa on iloittu siitä, että se yhteistyö Sisälähetyksen kanssa on viime vuosina syventynyt. Yhteistyön tuoreimpana osoituksena on Seurakunnan opetussuunnitelma -kirjaprojekti, jonka tarkoituksena on vahvistaa kotimaan seurakuntia. Vahvat seurakunnat ovat kotimaassa evankelioivia seurakuntia, mutta ne ovat myös ulkomailla lähetystyötä tekeviä seurakuntia. On kyse samoista toimijoista: lähettäjistä, Tossavainen perustelee yhdistysten voimien yhdistämistä. Jyrki Isohellan kirja antaa opetussuunnitelman kautta välineitä ja seurantamenetelmiä seurakuntien vahvistamiseen. Opetussuunnitelma on erittäin merkittävä osa seurakunnan varustamisessa. Tossavaisen mukaan kirja on kaiken kaikkiaan tervetullut lisä aneemiseen kirjatuotantoomme ja täyttää erään merkittävän aukon opetuskirjallisuudessa. Fida aikookin hyödyntää kirjaa niin kotimaassa kuin ulkomailla lähettien, aktioryhmien yms kouluttamisessa ja seurakuntatyössä. Mielestäni tämä kirja voisi olla yksi lähetyskurssin oppikirjoista, Tossavainen ehdottaa. Vapaa Sisälähetyksen hallituksen puheenjohtaja Janne Lahti pitää ilmestynyttä Seurakunnan opetussuunnitelma Markku Tossavaisella (vas), Jyrki Isohellalla ja Janne Lahdella on sama tavoite: seurakuntien vahvistaminen. Näkyä tavoitellaan yhteistyönä syntyneellä Seurakunnan opetussuunnitelma -kirjalla. 12,50 kpl (+pk) JOKAISELLE SEURAKUNNAN VASTUUN- KANTAJALLE! Antaa monipuolisia välineitä opetustoimintaan ja avartaa opetus- ja oppimiskäsityksiä. Runsaasti malleja opetustoiminnan suunnitteluun, toteutukseen ja arviointiin! Hanki seurakunnan kirjamyyntipisteestä tai Vapaa Sisälähetyksestä
13 Karua mutta totta Uuden testamentin tutkimuksen professori Eugene Lemcio teki mielenkiintoisen havainnon tutkiessaan niin sanottuja synoptikkoja eli Matteuksen, Markuksen ja Luukkaan evankeliumeita. Hänen mukaansa evankeliumien kirjoittajat näyttivät jostakin syystä unohtaneen heitä ympäröivän seurakunnan käsitteet ja teologiset termit kuvatessaan Jeesus Nasaretilaista. Esimerkiksi kristillinen kaste, joka jo kristillisen kirkon alkuvuosikymmenien aikana oli muodostunut tärkeäksi siirtymäriitiksi, loistaa näissä evankeliumeissa poissaolollaan. Vasta ylösnousseen Jeesuksen kerrotaan puhuneen jotain kasteesta. Samalla tavoin Jeesuksesta käytetään evankeliumeissa täysin erilaisia nimityksiä kuin myöhemmin kristillisessä seurakunnassa. Lisäksi erityisesti Markus on tallettanut evankeliumiinsa monia hämmentäviä seikkoja Jeesuksesta ja apostoleista, jotka evankeliumin kirjoittamisaikoihin olivat merkittäviä päälliköitä kristillisessä liikkeessä. TAVAROITA, JOTKA TEKEVÄT HYVÄÄ. 24 Lemcion havainnot eivät varmasti sellaisenaan hätkähdytä suomalaista formulafania tai edes uskontoharrastajaa. Ne kuitenkin puhuvat omaa karua kieltään evankelistojen rehellisyyden puolesta. Heillä ei näytä olleen tavoitteena hioa salonkikelpoista propagandaa uskonsa kohteesta tai luoda Jeesuksesta vastaansanomattoman sankarimaista kuvaa, joka lipeäisi kriitikoiden otteesta kuin turkkilainen öljypainija. Evankelistoja ohjasi halu kertoa, millainen oli Jeesus, johon kymmenet tuhannet ihmiset eri puolilla Rooman valtakuntaa olivat alkaneet uskoa. Heidän kirjoitustensa historialliseen arvoon kannattaakin suhtautua vakavasti. Samalla evankeliumien karu luonne kertoo jotakin Jumalasta, elämästä ja ihmisestä. Elämän uuvuttavasta arkirealismista ja vastoinkäymisistä ei voi paeta uskonnolliseen virtuaalitodellisuuteen. Ristin kantaminen ja ratkaisemattomat kysymykset ovat osa elämää. Jeesuksen siirtyessä Galileasta Jerusalemiin tunnelma alkaa tiivistyä ja pilvet tummeta. Ylösnousemus ja taivaaseenastuminen tuntuvat olevan toivottoman kaukana. Romanttiset ja kaunokirjalliset kielikuvat ikonitaiteen aneemisista verinoroista puhumattakaan voitaisiin vaihtaa nykyaikaisiin ilmaisuihin. Pääsiäiskertomuksen sisältö: unenpuute, äärettömän voimakkaita psykosomaattisia oireita sisältävä akuutti stressi, useita pahoinpitelyjä, pettyminen lähimpiin ihmissuhteisiin, huomattava verenhukka, lukuisia luunmurtumia ja lopulta tukehtumis- tai sydänkohtauskuolema ristiinnaulittuna. Ihmisen pojan elämä oli karu, kuolema julma mutta loppu onnellinen. Matti Kankaanniemi Kuva Janne Lahti Hyvän aamun kahvikuppi 2,10 = ruokaa viikoksi Pohjois-Ugandan pakolaiselle Fida lähetystoreilta löydät laadukkaita kierrätystavaroita edulliseen hintaan. Otamme myös mielihyvin vastaan lahjoituksesi! 25
14 Vammaispalvelun koulutuspäiville tarvetta Aktiivisen elämän puolesta Helluntaiseurakuntien vammaispalvelu etenee. Yksi työmuodon keskeisimmistä puolista on koulutus. Mistä oikein on kysymys? Oheinen Invalidiliiton lehdistötiedote kertoo, että ennakkoluulot vammaisia kohtaan ovat edelleen yllättävän voimakkaita. Vammaisjärjestöt tekevät pitkäjänteistä työtä asenteiden muuttamiseksi. Helluntaiseurakuntien vammaispalvelun näkynä on vaikuttaa asenteisiin ja murtaa ennakkoluuloja seurakuntien keskuudessa. Tarkoituksena on järjestää alueellisia koulutuspäiviä pastoreille ja vastuunkantajille. Ensimmäinen tilaisuus pidettiin Helsingissä tammikuussa, ja syksyllä koulutusta on Tampereella. Vammaispalvelun yhtenä tavoitteena on pitää useammin koulutuspäiviä, joissa seurakuntia rohkaistaan tarttumaan epäkohtiin ja järjestämään vammaisasiaa koskevaa koulutusta omalle väelleen. Se pyörätuoli on siinä se pelottava - nuorilla jyrkkiä asenteita liikuntavammaisuutta kohtaan Invalidiliiton lehdistötiedote Invalidiliiton nuorille suunnattu Turhat luulot -asennekampanja pyrki herättelemään erityisesti nuoria tiedostamaan omat asenteensa liikuntavammaisuutta kohtaan. Internetissä ja elokuvateattereissa pyörinyt kampanja pohjautui Invalidiliiton viimevuotiseen haastattelututkimukseen, jonka mukaan ennakkoluulot liikuntavammaisuutta kohtaan ovat yhä vahvoja. Tutkimuksen mukaan suomalaiset yhdistävät liikuntavammaisuuteen muun muassa muista riippuvaisuuden, eristyneisyyden ja tehottomuuden. Esimerkiksi nuoret olivat vahvasti sitä mieltä, etteivät voisi ihastua liikuntavammaiseen ihmiseen. Asennetutkimuksesta selvisi myös, että omia asenteita ei tiedosteta, vaan ne nousevat esille vasta aiheesta tarkemmin keskusteltaessa. Useimmat eivät myöskään muista, että liikuntavammaisuudesta olisi jaettu tietoa koulussa. Turhat luulot kampanja pyrki tuomaan esiin tiedostamattomia asenteita ja jakamaan tietoa liikuntavammaisuudesta. Kampanjaa vietiin eteenpäin pilke silmäkulmassa, sillä tarkoituksena oli myös osoittaa, ettei liikuntavammaisuus ole pelottava asia eivätkä liikuntavammaiset ihmisinä sen parempia tai huonompia kuin kukaan muukaan. Neljä viikkoa kestänyttä kampanjaa vietiin eteenpäin verkossa Turhat luulot sivustolla, joka keräsi noin 4000 eri kävijää. Kampanjasivuilla oli esimerkiksi mahdollista testata omia luulojaan liikuntavammaisuudesta, esittää kysymyksiä aiheesta ja kertoa omia kokemuksia. Kampanjan tueksi tehtiin myös tietoisku, joka pyöri elokuvateattereissa ja joka oli myös nähtävissä verkkosivuilla sekä Youtubessa. Kampanjasivut: Olen Joni Huopana, 28- vuotias mies Lapualta. Minulla on synnynnäinen lihassairaus, jonka vuoksi liikun sähköpyörätuolilla ja käytän hengityskonetta. Omakohtainen kokemukseni vammaisena elämisestä on minulle voimavara, jota tahdon käyttää vammaistyön eteenpäinviemiseksi. Apuvälinevalikoimani näkeminen ja kuuleminen saattaa synnyttää kuvan vaikeavammaisesta, jonka elämä on rajattua ja karua. Haluan omalta osaltani kumota tätä käsitystä ja puhua myönteisyyden ja aktiivisen elämän puolesta. En haluaisi luoda mielikuvaa itsestäni jonkinlaisena esimerkkinä, mutta väistämättä oma persoonani ja elämäni ovat tässä työssä tärkeitä työkaluja. Voin vaikuttaa asenteisiin vain olemalla rohkea ja oma itseni. Mikäli siis kuulostan retostelijalta, se minulle sallittakoon. Asenteisiin vaikuttamisessa pidän tärkeänä pilkettä silmäkulmassa. Haluan osoittaa esimerkiksi sen, että sairaus tai vammaisuus ei estä olemasta monessa mukana työelämässä. Omalla kohdallani tämä ilmenee siten, että työskentelen osa-aikaisesti graafisen suunnittelun, käännöstöiden ja esteettömyysasioiden parissa. Lisäksi olen freelancer-kirjoittaja ja piensijoittaja. Toivon myös voivani romuttaa mielikuvia, joiden mukaan liikuntaesteisten mahdollisuudet aktiiviseen harrastuselämään ovat rajatut. Otan mielelläni esille, että harrastan aktiivisesti matkailua enkä anna käytännön rajoitteiden estää muitakaan harrastuksia. Näkyni on luoda mielikuva aktiivisessa elämässä kiinni olevista vammaisista, jotka elävät täysillä. Samaa aktiivisuutta haluan rummuttaa seurakunnassakin. Haluan palvella seurakunnassa samoin kuin terveetkin. Tätä imagoa mielestäni tarvitaan myös vammaistyössä. Toivoisin, että vammaispalvelun koulutustapahtumien kautta seurakuntien työntekijät saisivat realistisen ja tasapainoisen käsityksen vammaisista ja heidän elämästään. Helluntaiseurakuntien Vammaispalvelu jakaa tietoa tietoa ja kouluttaa seurakuntien vastuu- ja vammaisyhdyshenkilöitä. Palvelun tavoite on auttaa seurakuntia huomioimaan paremmin vammaiset sekä liikuntarajoitteiset. Palvelua pidetään yllä talkoovoimin ja vapaaehtoisin lahjoituksin. Voit tukea Vammaispalvelun toimintaa kannatuspuhelulla tai lahjoittamalla tilille. Kannatuspuhelimen numero on: (puhelun hinta on 10 /puhelu+pvm). Tili: , viitenumero ELSH:n keräyslupa OKH28A Kiitos tuestasi! 26 27
15 Helluntaiherätyksen Juhannuskonferenssi 2007 Helluntaiherätyksen Juhannuskonferenssi järjestetään Keuruulla Mikael Agricolan ja Rakas Raamattu -teemavuoden merkeissä. Juhannuskonferenssiin odotetaan yli juhlavierasta. Konferenssi tarjoaa myös näköalapaikan helluntailiikkeeseen, sillä juhla-alueella esittäytyvät lähes kaikki herätysliikkeen yhdistykset ja yhteisöt. Vapaa Sisälähetys ry:n Kotimaan evankeliointi -teltta palvelee koko juhlien ajan. Esittelypisteiden lisäksi teltassa pidetään lukuisia tietoiskuja. Sisälähetys järjestää juhlateltassa yhden konferenssin päätapahtumista, Keskellä elämää -juhlan, perjantaina kello Juhlan juontaa Porin helluntaiseurakunnan pastori Petri Harjula. Musiikkivastuussa ovat suuri Jippii-kuoro sekä Helsingin lähetysseurakunnan perhekuoro. Tilaisuudessa puhuu muun muassa Sisälähetyksen toiminnanjohtaja Markku Tuppurainen. 28 Keskellä elämää Konferenssin juhlateltassa pe klo Suuri Jippii-kuoro Lasse Heikkilä Outi Rossi Lasten puheenvuoroja Kiitos Valokulkueesta 2006 Helsingin Lähetysseurakunnan perhekuoro Petri Harjula Jari Vieltojärvi Janne Lahti Markku Tuppurainen Kolehti Kotimaan evankelioimistyön hyväksi Tervetuloa! Kotimaan evankeliointi -teltta Näköalapaikka kotimaantyöhön Kotimaan evankeliointi -teltan tietoiskut Torstai Joosua-aktio 15:15 Vammaispalvelu 15:30 Vankilatyö Perjantai Materiaalipalvelu 10:15 Vammaispalvelu 10:30 Joosua-aktio Kristillinen alkoholistija narkomaanityö (KAN) 15:15 Keskellä elämää -kampanja 15:30 Evankelioimiskonferenssi Lauantai :00 Keskellä elämää -kampanja 10:15 Vankilatyö 10:30 Evankelistakoti 10:45 Vammaispalvelu 14:45 Jippii-lauluja 15:00 Jippii-kuulumisia 15:15 Seurakunnan opetussuunnitelma -kirjan julkaisu 15:30 Keskellä elämää -kampanja 15:45 Jäseninfo Tietoiskujen musiikista vastaavat mm.: Petri Ritari, Leif Lindeman, Jani Särkkä, AOC, Anne Kikkis Mikkola, Carita Kallio ym. TELTASSA LÖYTYVÄT ESITTELYPIS- TEET KAN-TOIMINNASTA, VAMMAIS- JA KOULUPALVELUSTA, VANKILATYÖSTÄ, EVANKELISTA-KODISTA, AKTIOTOIMIN- NASTA JNE. Tervetuloa tietoiskuihin ja tutustumaan monipuolisiin esittelypisteisiin! Materiaalia evankelioimiseen konferenssihintaan Elämäkertakirjasia 1 /kpl Pimeyden läpi valkeuteen, Antero Ahtiainen Kohtalokas lifti, Ann-Niina ja Mika Turunen Tulesta temmattu, Erja Tapaninen Hyppy Jumalan syliin, Ariel Mäkisoini Uusi mahdollisuus, Ari Lähdekorpi Ritun stoori jatkuu, Ritu Ylipahkala (uutuus) Muita kirjoja Varmasti taivastiellä, Petteri Arasalo (1 ) Viisi leipää ja kaksi kalaa, Kari Honkanen (20 ) Avoimesti sinulle, Jussi Jokisaari (12 ) Kure, yksinäinen susi, Anssi Tiittanen (20 ) Seurakunnan opetussuunnitelma, Jyrki Isohella (12,50 ) Adressit ja kortit Suru- ja onnitteluadresseja 10 /kpl Lohdutuksen sanoja -vihko 6 /kpl Onnittelu- ja tervehdyskortteja 2,50 /kpl Äänitteitä Ajattele taivasta, Jorma Viljamaa 10 /kpl Toivoa on, Anne Kikkis Mikkola 18 /kpl Elämän avain, Carita Kallio 18 /kpl Muita tuotteita Hyviä Uutisia -lehti 0,10 /kpl -tuotteet Via-Musicin pisteestä Valo voittaa -CD, Valokulkue tupla-dvd aikaisemmat Jippii-äänitteet, taustanauhat, nuottikirjat yms. Keskellä elämää -kampanjapaitoja 8 /kpl Tule tekemään edullisia hankintoja Kotimaan evankeliointi -teltasta tai tilaa sähköpostilla osoitteesta: vapsis@co.inet.fi. 29
16 Vapaa Sisälähetys HELLUNTAISEURAKUNTIEN KOTIMAANJÄRJESTÖ Adressit, kortit, evankelioivat kirjaset ja äänitteet Kristityn ja seurakunnan tarpeisiin! UUTUUS- ÄÄNITTEET! Vapaa Sisälähetys ry on helluntaiherätyksen kotimaan evankeliointiin erikoistunut yhdistys. Vapaa Sisälähetys on tukenut hyvän sanoman julistamista yli 60 vuotta ja palvelee seurakuntia yhä monipuolisemmin evankelioimistyön tarpeissa. Tukea ja kenttätyötä Vapaa Sisälähetys järjestää seurakuntien evankelistoille ja muille vastuunkantajille koulutustapahtumia sekä jakaa taloudellista tukea evankelistojen palkkaamiseen. Yhdistyksen toiminnanjohtaja Markku Tuppurainen vierailee vuosittain sadoissa tilaisuuksissa seurakunnissa, kouluissa ja erityisryhmien parissa. Vierailuilla tuetaan seurakunten kotimaantyötä. Erityistyömuotoja Yhdistyksen palvelumuodot tarjoavat erityisosaamista seurakunnille. Vammaispalvelu auttaa huomioimaan aisti- ja liikuntarajoitteiset sekä vammaiset. Hengellistä äänikirjastoa käyttävät sadat näkövammaiset. Kirjastosta löytyy satoja kaseteille ja CDlevyille luettuja kirjoja ja lehtiä. Vankilalähetys tukee vankiloissa työskenteleviä seurakuntien lähettejä. Vankilalähetit tapaavat vankeja, pitävät hengellisiä tilaisuuksia sekä auttavat uskoon tulleita siviili- ja seurakuntaelämään. Vankilalähettejä on noin 90. Koulupalvelu koordinoi ja kehittää seurakuntien ja koulujen välistä yhteistyötä. Koulupalvelu vastaa koulutyöntekijöiden koulutuksesta ja viranomaisyhteistyöstä. Koulutyön yhdyshenkilöitä on noin 20. Koulupalvelutoimintaan kuuluu myös erityisnuorisotyö. Yhdistyksen toiminnanjohtaja Markku Tuppurainen ja erityisnuorisotyöntekijä Kari KK Korhonen pitävät oppitunteja koululaisille, heidän vanhemmilleen ja kouluttavat nuorten parissa työskenteleviä ammattiryhmiä. Keskeisiä aiheita ovat elämän hallinta sekä päihde- ja arvokasvastus. Nettipastoripalvelussa pastori Seppo Paldanius auttaa seurakuntia tavoittamaan ja auttamaan työalueensa ihmisiä internetissä. Kotimaan aktioiden ja kampanjoiden avulla autetaan seurakuntia viemään hyvä sanoma sinne missä ihmiset ovat. Tunnetuin kesäaktio on Joosua. Tunnettuja kampanjoita ovat myös olleet KK Kirjalahjoitus yläkouluihin vuonna 2005 ja Jippii-valokulkue läpi Suomen vuonna Vuonna 2007 yhdistys on mukana toteuttamassa Keskellä elämää -kampanjaa, jossa jaetaan Hyvä Sanoma Extra -lehti yli miljoonaan talouteen ja järjestetään satoja tapahtumia kaikkialla Suomessa. Materiaalipalvelua Vapaa Sisälähetys kustantaa ja välittää seurakunnille edullista evankelioimismateriaalia. Yhdistys julkaisee maksutonta Kotimaan evankeliointi -lehteä. Tukeminen Vapaa Sisälähetys ry:n toiminta rahoitetaan lahjoitusvaroin. Yhdistyksen toimintaa voi tukea lahjoittamalla varoja, soittamalla kannatuspuheluja tai käyttämällä esimerkiksi yhdistyksen adresseja ja kortteja. Myös testamenttilahjoituksia vastaanotetaan kiitollisena. Yhdistykselle välittyneistä varoista yli 90 % käytetään suoraan kotimaan evankeliointiin. YHTEYSTIEDOT Vapaa Sisälähetys ry Kauppatie 117, Kauhava Gsm Toiminnanjohtaja Markku Tuppurainen markku.kure@netikka.fi Projektipäällikkö, pj Janne Lahti janne.lahti@netikka.fi Adressi- ja materiaalitilaukset Kaarina ja Pentti Walden vapsis@co.inet.fi Erityisnuorisotyö ja kesäpalvelutapahtumat Kari KK Korhonen karikk@japo.fi Operaatio Joosua Timo Valtonen timo.valtonen@icon.fi Koulupalvelu Leevi Ahopelto leevi.ahopelto@via-music.fi Nettipastoripalvelu Seppo Paldanius seppo.paldanius@pp.inet.fi Vammaispalvelu Anneli Karras anneli.karras@fi da.info Näkövammaistyö, Hengellinen äänikirjasto Sari Fonsén kirjasto@elisanet.fi Vankilatyö Pauli Särkkä pauli.sarkka@luukku.com Tilit ja viitenumerot Yksityiset lahjoitukset: Osuuspankki Seurakuntien suoritukset: Osuuspankki Sampo Viitenumerot: Aktiot/kampanjat 3735 Evankelistat 3560 Erityisnuorisotyö 3366 Jippii 3874 Koulupalvelu 3502 Nettipastoripalvelu 3544 Näkövammaistyö 1012 Vankilatyö 3706 Vammaispalvelu 3586 Suurin tarve 3609 Keräyslupa: ESLH:n lupa OKH 28A Suru- ja onnitteluadressit 10 /kpl Hyvä valikoima kuvia ja lauseita. Seurakunnan opetussuunnitelma Jyrki Isohellan kirja tarjoaa monipuolisia välineitä seurakunnan opetustoimintaan. Hän ottaa asiantuntevasti huomioon myös yksilölliset erot jo opetusta suunniteltaessa. Tärkeä kirja jokaiselle seurakunnan vastuunkantajalle. 12,50 /kpl Elämäkertakirjasia 1 /kpl LIITY KOTIMAAN EVANKELIOINNIN KANNATUSJÄSENEKSI SINUA TARVITAAN! JÄSENYYDELLÄSI TUET VALTAKUNNALLISTA * EVANKELIOINNIN KOORDINOINTIA * EVANKELISTOJEN KOULUTUSTA JA PALKKAUSTA * LAPSI-, NUORISO- JA ERITYISNUORISOTYÖTÄ * KOULUPALVELUA JA JIPPII-TYÖTÄ * VAMMAISPALVELUA * VANKILALÄHETYSTÄ * NET TIPASTORIPALVELUA * EVANKELIOIMISTAPAHTUMIEN JÄRJESTÄMISTÄ Carita Kallio Elämän avain -CD 18 /kpl - kotimaantyön hyväksi Anne Kikkis Mikkola Toivoa on -CD 18 /kpl - erityisnuorisotyön hyväksi ILMOITTAUDU KANNTUSJÄSENEKSI * internetissä: * sähköpostilla: sisalahetys@kotimaanevankeliointi.fi * puhelimella: * postilla: Vapaa Sisälähetys, Kauppatie 117, Kauhava Kotimaan evankelioinnin kannatusjäsenmaksu on 20 euroa / vuosi. Jäsenenä saat maksuttoman Kotimaan evankeliointi -lehden sekä ajankohtaista tietoa haasteista, tapahtumista ja materiaaleista. Liity jo tänään! Jippii-valokulkue 2006 tupla-dvd. Unohtumaton lasten marssi läpi Suomen ja suuri valojuhla Hartwall Areenalla. 20 /kpl Hyviä uutisia -lehti 0,10 /kpl (100 kpl:n nipuissa) TILAUKSET Vapaa Sisälähetys / Pentti Walden Palosentie 10, Toivakka Puh vapsis@co.inet.fi
17 Aarno Tiihonen MATKALLA 32 Taivaanrannan Aarno capella 5 Sävellä ja sovita suomeksi! Capella 5 Siirrä sävellyksesi helposti nuoteiksi tietokoneelle ja tee omat sovitukset mielisävellyksistä! Maailman suosituimmalla nuotinnusohjelmalla jo yli rekisteröityä käyttäjää! Nuottien syöttö näppäimistöllä, hiiripianolla, hiirellä, midi-soittimella tai skannaamalla. Mikään toinen ohjelma ei tee aloittamista näin helpoksi. Ja mikä parasta: selvällä suomenkielellä ja edullisesti. Tutustu tarkemmin ja imuroi ilmainen demo: Puhelin: (06) , Sposti:info@agorasolutions.eu Tiihonen MATKALLA kirjoituksia elämästä kuvia luonnosta Aarno Tiihonen MATKALLA KEIJO NISKALA - Luotettava autovalikoima Seinäjoella - Päivölänkatu 32, Seinäjoki Tel Gsm Fax Tilaa maksuton KOTIMAAN EVANKELIOINTI Lähetä nimesi ja osoitteesi tekstiviestillä numeroon KESÄN JA SYKSYN AKTIOKALENTERI Aktiot vievät evankeliumin tapahtumien keskelle. Aktiolaisia tarvitaan. Ota yhteyttä ja osallistu! SEINÄJOKI Provinssirock-aktio Anni Itäpalo , anni.itapalo@saunalahti.fi RAUMA Raumanmerenjuhlat-aktio Matti Puukki , matti.puukki@poliisi.fi JOOSUA FINLAND 2007, Juhlavuosi 10 vuotta! Info ja ilmoittautumiset: Timo Valtonen , timo.valtonen@icon.fi Kymmenes Joosua-evankelioimisaktio halki Suomen kahdeksalla bussilla. Joosua-bussit starttaavat Helsingistä Eduskuntatalon edestä ke klo Joosua vie ilosanomaa yli 40 paikkakunnalle Joosua päättää evankelioimisretkensä Keuruulle su JÄRVENPÄÄ Puistoblues-aktio Juha Lehtonen , juha.lehtonen@takaisinelamaan.fi SEINÄJOKI Tangomarkkina-aktio Anni Itäpalo , anni.itapalo@saunalahti.fi JOENSUU Ilosaarirock-aktio Vilho Savolainen , vilho.savolainen@elisanet.fi PIHTIPUDAS Saapasjalkarock-aktio Jarkko Muhonen jarkko@vapaus.fi SOTKAMO Pipefest-aktio Tuula Korhonen , tuulakorhonen7@hotmail.com KORSO/VANTAA Ankkarock-aktio Timo Valtonen , timo.valtonen@icon.fi HELSINKI Taiteiden yö-aktio Timo Valtonen , timo.valtonen@icon.fi Sanna Ryhänen , ryhanen.sanna@suomi24.fi HARTOLA Hartolan markkina-aktio Jani Särkkä , sarkka.jani@elisanet.fi KERAVA Sirkusmarkkina-aktio Timo Valtonen , timo.valtonen@icon.fi KUOPIO Evankelioimiskonferenssi Mukana mm. Sam Abraham Intiasta. Lisätietoa: HELSINKI Päivitä näkysi Lisätietoa: da.info JYVÄSKYLÄ lokakuu 07 Appro-aktio Info ja ilmoittautumiset: Harri Mäenpää , harri.maenpaa@gmail.com HELSINKI Youth revival-aktio Info ja ilmoittautumiset: Timo Valtonen , timo.valtonen@icon.fi Sanna Ryhänen , ryhanen.sanna@suomi24.fi Muista aktioita rukouksin! TSEKKAA JOOSUA-SAITTI: 33
18 Keskellä elämää jatkuu EVANKELIOIMISKONFERENSSI KUOPIOSSA Mukana Sam Abraham Intiasta (kuvassa) sekä useita kotimaan evankelioinnin vaikuttajia. Konferenssissa mukana yhdistyksiä, yhteisöjä sekä evanke lioimismalleja. Evankelioimiskonferenssi on tarkoitettu evankelioimisesta kiinnostuneille yksilöuskoville, työmuodoista vastaaville, vanhimmille, evankelistoille, pastoreille jne. Varaa aika kalenteriisi. Tapahtuman järjestää Vapaa Sisälähetys yhdessä Kuopion helluntaiseurakunnan kanssa. Lue lisää Markku Tuppurainen ja kotimaan evankeliointi -tilaisuudet kesällä ja syksyllä Keuruu, juhannuskonferenssi Seinäjoki, Sateet lähetä -ilta Piispala, minimaajoukkueleiri Lappeenranta, katu- ja toritilaisuudet Kesäloma Mikkeli, maakuntajuhlat Pori, nuorten teemaleiri Turku, romanijuhlat Nastola Seinäjoki, Kure 50 v Vivamo, Syysrastit Porvoo 9.9. Tampere, Keskellä elämää -juhla 9.9. Seinäjoki, Keskellä elämää -juhla Hartola, koulu- ja yleisötilaisuudet Kauhajoki, Keskellä elämää Helsinki, Lähetysseurakunta Kuopio, Keskellä elämää - evankeliomiskonferenssi Laukaa, vankilatyön valtakunnallinen koulutus Seinäjoki, raamattukoulu Lahti Loimaa Tornio, Rovaniemi Alajärvi Pielavesi Göteborg Muista rukouksin - tervetuloa tilaisuuksiin! Keskellä elämää Arvoisa kotimaan ystävä! Osuuspankki Osuuspankki Sampo VAPAA SISÄLÄHETYS RY ESLH:n keräyslupa OKH28A OKU 1632 A Vapaa Sisälähetys kasvaa voimakkaasti. Saamme jatkuvasti rohkaisevaa palautetta toimintamme kehittymisestä. Kiitämme esirukouksista ja taloudellisesta tuesta. Ilman näitä emme pysty palvelemaan ja kehittämään toimintaamme. Tämän vuoden suurimpia haasteitamme on Keskellä elämää -kampanja. Teemme sen parissa työtä yhdessä Ristin Voitto ry:n ja Aikamedian kanssa. Lapset ja nuoret ovat lähellä sydäntämme. Kehitämme edelleen Jippii-toimintaa. Evankeliumin vieminen myös vangeille ja vammaisille on ajankohtainen haaste. Tarvitsemme edelleen esirukoustukea ja varoja. Olemme riippuvaisia Jumalasta. Rukoilemme, että saamme tarvittavat varat ja selviämme taloudellisesti erityisesti kesäajasta. Osallistu haasteisiimme ja auta meitä. Yhteistyöterveisin Vapaa Sisälähetys ry:n puolesta Markku Tuppurainen ja Janne Lahti Lahjani kotimaan evankelioimistyölle. Viitenumerot tarkempaa kohdennusta varten Lahja kotimaan Aktiot ja kampanjat 3735 Vammaispalvelu 3586 evankelioimistyölle Evankelistat 3560 Koulupalvelu 3515 Vankilatyö 3706 Viitenumerot työmuotokohtaisille Erityisnuorisotyö (KK) 3366 Jippii-lapsityö 3874 kohdennuksille sivulla 14 Nettipastoripalvelu 3544 Suurin tarve (suurin tarve) Näkövammaistyö 1012 Kiitos lahjastasi! Muista valita viitenumero
19 Apuasi tarvitaan! Vapaa Sisälähetys on yleishyödyllinen yhdistys, joka toimii vapaaehtoisten lahjoitusten varassa. Osallistu yhdistyksen keskeisten toimintojen tukemiseen ja soita kannatuspuhelu! Aktiot ja kampanjat Keskellä elämää -kampanja Lapsi- ja nuorisotyö Internettyö, nettipastori Vammaispalvelu Vankilalähetys Puhelun hinta 10,10 e/puh+pvm Voit antaa tukesi myös lahjoitustilin kautta. Tilisiirto sivun kääntöpuolella. Kiitos lahjastasi! ESLH:n keräyslupa OKH28A
Tämän leirivihon omistaa:
Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen
Outi Rossi JIPPII. Matkaan Jeesuksen kanssa. Kuvittanut Susanna Sinivirta. Fida International ry
Outi Rossi JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa Kuvittanut Susanna Sinivirta Fida International ry JIPPII Matkaan Jeesuksen kanssa, 4. painos C Outi Rossi Kuvitus Susanna Sinivirta Fida International ry Kirjapaino
Löydätkö tien. taivaaseen?
Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut
Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.
elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla
Kouluun lähtevien siunaaminen
Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen
Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys
Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna
Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,
Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
SRK-INFO 3/2016. Arvoisat työtoverit
28.11.2016 SRK-INFO 3/2016 Arvoisat työtoverit Kiitos yhteistyöstä teille ja koko seurakunnalle Olemme voineet yhdessä tukea seurakuntien ja koko herätysliikkeen evankeliointia ja diakoniaa. Hyvä Sanoma
Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net
Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan
Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Nettiraamattu lapsille. Jumalan lupaus Abrahamille
Nettiraamattu lapsille Jumalan lupaus Abrahamille Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Jakkara ja neljä jalkaa
Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää
Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika
Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,
Nettiraamattu. lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible for Children,
Nettiraamattu lapsille. Nainen kaivolla
Nettiraamattu lapsille Nainen kaivolla Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible for Children,
Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Vankilatyö. Helluntaiseurakuntien. Paremman tulevaisuuden puolesta. Vankilatyö
Paremman tulevaisuuden puolesta Helluntaiseurakuntien Vankilatyö Vankilatyö on evankeliumin viemistä vankiloihin, vankien ja heidän läheistensä kohtaamista sekä kokonaisvaltaista tukemista vankeudessa
Nettiraamattu lapsille. Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus
VUOSAAREN SEURAKUNNAN STRATEGIA Missio, visio ja toiminta-ajatus Missio Välitämme pelastuksen evankeliumia Jumalan armosta sanoin ja teoin. Visio Seurakuntamme on armon ja rauhan yhteisö, joka tuo ajallista
Evankeliumitekstissä Jeesus kertoo, että Isä herättää kuolleet, ja että myös hänellä, Pojalla on valtaa antaa elämä kenelle tahtoo.
1 Jeesus sanoi juutalaisille:»totisesti, totisesti: ei Poika voi tehdä mitään omin neuvoin, hän tekee vain sitä, mitä näkee Isän tekevän. Mitä Isä tekee, sitä tekee myös Poika. Isä rakastaa Poikaa ja näyttää
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015
MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun
Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta
Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS ARMAHTAA AVIONRIKKOJANAISEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka - pyhäkössä Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI
Nettiraamattu. lapsille. Seurakunnan synty
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Kuva: SXC/S. Braswell. Näky
Näky Kuva: SXC/S. Braswell Kansanlähetys Yhteystiedot Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys (SEKL) on vuonna 1967 perustettu Suomen evankelisluterilaisen kirkon lähetysjärjestö, jonka tarkoituksena
Nettiraamattu lapsille. Jeesus parantaa sokean
Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ruokkii 5000 ihmistä
Nettiraamattu lapsille Jeesus ruokkii 5000 ihmistä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible
Apologia-forum 25.-27.4.2014
Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum
Pietari ja rukouksen voima
Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.
Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"
Nettiraamattu lapsille. Jeremia, kyynelten mies
Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible
Ristiäiset. Lapsen kaste
Ristiäiset Lapsen kaste Ilo palvella! Loimaan seurakunta OHJELMA Alkuvirsi Ristinmerkki Raamatunluku Mark. 10: 13 16 Puhe Uskontunnustus Kaste Virsi Yhteinen esirukous ja Isä Meidän rukous Siunaus Päätösvirsi
Nettiraamattu lapsille. Seurakunnan synty. Kertomus 55/60.
Nettiraamattu lapsille Seurakunnan synty Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Ruth Klassen Suomi Kertomus 55/60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box
Nettiraamattu lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Vainoajan tie saarnaajaksi
Nettiraamattu lapsille Vainoajan tie saarnaajaksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta
Nettiraamattu lapsille. Seurakunta vaikeuksissa
Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
Hyviä ja huonoja kuninkaita
Nettiraamattu lapsille Hyviä ja huonoja kuninkaita Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 15/
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SADANPÄÄMIEHEN USKO 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Meille jo tutussa Jeesuksen kotikaupungissa, Kapernaumissa b) Kertomuksessa
Hyvä Sisärengaslainen,
Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin
Nettiraamattu. lapsille. Jeesuksen ihmeitä
Nettiraamattu lapsille Jeesuksen ihmeitä Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA
1. OMA USKONTONI PERHEESSÄ JA KOULUSSA Kun olet koulussa oman uskonnon oppitunnilla, opit ortodoksiseen uskontoon kuuluvia asioita. Tässä jaksossa tutustut ortodoksisuuteen kodeissa ja lähiympäristössäsi.
Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Ruut: Rakkauskertomus
Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Nettiraamattu lapsille. Ruut: Rakkauskertomus
Nettiraamattu lapsille Ruut: Rakkauskertomus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Lyn Doerksen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)
Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan
VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat
Nettiraamattu. lapsille. Jumalan. mies
Nettiraamattu lapsille Jumalan lähettämä mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
tahdotteko yhdessä seurakunnan kanssa huolehtia siitä, että NN saa kristillisen kasvatuksen? Vastaus: Tahdon.
LAEN KATE ELKOMUKAUTU virikemateriaalia lapsen kasteeseen mukautetut osat sinisellä, voidaan muokata käyttötilanteen mukaan I Johdanto 1. Virsi 2. Alkusiunaus Isän ja ojan ja yhän Hengen nimeen. Herra
Usko. Elämä. Yhteys.
Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!
USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com
1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia. Kristinuskon syntymä
Kristinusko (AR) Kristinuskon historia Kristinuskon syntymä Juutalaisuudessa oli kauan jo odotettu, että maan päälle syntyy Messias, joka pelastaa maailman. Neitsyt Maria synnytti pojan Jeesus Nasaretilaisen,
Tuomasmessun kulku. Messun aloitus. Alkusiunaus. Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin.
Tuomasmessun kulku Ennen messun alkua on mahdollisuus yksityiseen rippiin. Messun aloitus Kirkossa vallitsee hiljaisuus. Messun alkua odoteltaessa lauletaan rukoushymnejä. Rukousalttareilla voi hiljentyä
Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa
Nettiraamattu lapsille Jeesus valitsee kaksitoista avustajaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for
EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina
EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella
Hyvä Sisärengaslainen,
Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä
Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta
Mikä solu on? Ylistaron Helluntaiseurakunta!1 LUENTO 1 MIKÄ SOLU ON?!2 Näky Tavoite, jota kohti ponnistelemme Toiminnan tulos Kaikille yhteinen Kuka näkymme määrittelee? Pastori tai vanhimmat? Jokainen
Nettiraamattu lapsille. Maanviljelijä ja kylvösiemen
Nettiraamattu lapsille Maanviljelijä ja kylvösiemen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children
Nettiraamattu lapsille. Joosua johtaa kansaa
Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi Facebook:
Mahdollisuuksien kirkko Annmari Salmela / Vapaaehtoistyo.fi annmari.salmela@vapaaehtoistyo.fi Twitter: @AnnmariSa / @Vapaaehtoistyo Facebook: Vapaaehtoistyofi.fi Trendit uutta yhteisyyttä kohti Seurakunnat
Nettiraamattu lapsille. Prinssistä paimeneksi
Nettiraamattu lapsille Prinssistä paimeneksi Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot; Lazarus Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME
SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Seurakunta vaikeuksissa
Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box
Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Viisas kuningas Salomo
Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Nettiraamattu lapsille. Gideonin pieni armeija
Nettiraamattu lapsille Gideonin pieni armeija Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak
Nettiraamattu lapsille. Daniel vankeudessa
Nettiraamattu lapsille Daniel vankeudessa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible for Children,
Jesaja näkee tulevaisuuteen
Nettiraamattu lapsille Jesaja näkee tulevaisuuteen Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Kääntäjä: Anni Kernaghan Sovittaja: Mary-Anne S. Suomi Kertomus 27/60 www.m1914.org Bible for Children,
+ SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + PERUSOHJEET:
1 + SEURAKUNTAAN TUTUSTUMISTEHTÄVÄT JA ULKOA OPETELTAVAT ASIAT + Nimesi: Osoitteesi: Puhelinnumerosi: PERUSOHJEET: Seurakunnan toimintaan tutustumista varten käyt 3-4 kertaa itsenäisesti jumalanpalveluksessa
Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka
Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus
Nettiraamattu lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,
Sitten kuulimme, kuinka Jumala on valinnut Jeesukseen uskovat omikseen jo oikeastaan ennen maailman luomista.
1 Efesolaiskirjeen selitys 4 Ef. 1:10-14 Pyhän Hengen sinetti Tämä on neljäs luento Paavalin Efesolaiskirjettä käsittelevässä luentosarjassa. Tähän mennessä olemme kuulleet siitä, kuinka meidät kristityt
Saarna Evankeliumi Johannes Kastaja Elia Jeremia
Saarna 16.7.2017 Evankeliumi Matt. 16: 13-19 Kun Jeesus oli tullut Filippoksen Kesarean seudulle, hän kysyi opetuslapsiltaan: Kuka Ihmisen Poika on? Mitä ihmiset hänestä sanovat? He vastasivat: Toisten
Saa mitä haluat -valmennus
Saa mitä haluat -valmennus Valmennuksen jälkeen Huom! Katso ensin harjoituksiin liittyvä video ja tee sitten vasta tämän materiaalin tehtävät. Varaa tähän aikaa itsellesi vähintään puoli tuntia. Suosittelen
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme
Nettiraamattu. lapsille. Joosua johtaa kansaa
Nettiraamattu lapsille Joosua johtaa kansaa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo
Toivoa maailmalle! Paikallinen seurakunta on maailman toivo (Matt 16:18) Ja mina sanon sinulle: Sina olet Pietari, ja ta lle kalliolle mina rakennan seurakuntani, eiva tka tuonelan portit sita voita. (Matt
E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa
E. Kaste seurakunnan jumalanpalveluksessa Kasteesta ja siihen valmistautumisesta ks. Lapsen kasteen kaava (1. A). Kun kaste toimitetaan seurakunnan jumalanpalveluksessa (messu, sanajumalanpalvelus, viikkomessu,
Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2007 Bible
Nettiraamattu. lapsille. Jeesus ja Lasarus
Nettiraamattu lapsille Jeesus ja Lasarus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3 Winnipeg,
Nettiraamattu lapsille. Kuningas Daavid (2. osa)
Nettiraamattu lapsille Kuningas Daavid (2. osa) Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2009 Bible for
Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä
Kaste jumalanpalveluksen yhteydessä Kun kaste toimitetaan seurakunnan yhteisessä jumalanpalveluksessa, siihen liitetään tässä esitetyt kohdat. Saarnan jälkeen vanhemmat ja kummit siirtyvät kastettavan
PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä
1/6 Ryttylä 6.8.2008 Matti Väisänen PASTORI, TEOLOGIAN TOHTORI MARTTI VAAHTORANNAN VIRKAAN ASETTAMINEN Helsingissä 10.08.2008 Kristuksessa rakas veljemme Martti Vaahtoranta ja läsnä oleva seurakunta, tervehdin
PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(6) PIETARI KIELTÄÄ JEESUKSEN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Jerusalemissa, temppelin lähellä, Ylimmäisen papin palatsin pihalla.
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939
RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS
Nettiraamattu lapsille. Nooa ja vedenpaisumus
Nettiraamattu lapsille Nooa ja vedenpaisumus Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org
KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen