Saukkolan Sanomat *** Riippumaton tiedotuslehtinen, joka jaetaan lähes joka talouteen säännöllisen epäsäännöllisesti *** No. 1/2008 Torstai 13.3.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Saukkolan Sanomat *** Riippumaton tiedotuslehtinen, joka jaetaan lähes joka talouteen säännöllisen epäsäännöllisesti *** No. 1/2008 Torstai 13.3."

Transkriptio

1 Saukkolan Sanomat *** Riippumaton tiedotuslehtinen, joka jaetaan lähes joka talouteen säännöllisen epäsäännöllisesti *** No. 1/2008 Torstai Näillä kylillä on kohta olo kuin pikkuoravalla, jolla on häntä jäässä ja käpy hukassa. Tulevana vuonna on niin paljon tapahtumia ja muutoksia edessä, että ei osaa kuin olla ja ihmetellä. Yhtä suuria muutoksia saa hakea kaukaa historiasta aina parin vuosisadan takaa, jolloin Korpilahti itsenäistyi Jämsästä. - Se siitä itsenäisyydestä, ensivuonna sitä ollaan oikein kaupunkilaisia, mutta tuskinpa se tuo enempi käpyjä meidänkään oravalle. Jyväskylään kuntaliitoksen myötä liittyvän pohjoisen Korpilahden kylät, Moksi, Saukkola, Sarvenperä, Tikkala ja Ylä-Muuratjärvi tarjoavat viihtyisän asuinympäristön luonnon rauhassa. Aktiiviset kyläseurat pitävät huolen siitä, että maalla myös kehitytään ja viihdytään. Metsäkylien luontopoluilla on mukava liikkua luonnossa ja harrastaa yhdessä. Ja mikä parasta, ajomatka Jyväskylään taittuu puolessa tunnissa. Heinäkuussa KyläKelpaa! asumismessuilla tehdään aluetta tunnetuksi ja houkutellaan alueelle uusia asukkaita. Kuntaliitospäätös Jyväskylän kaupungin ja maalaiskunnan kanssa antaa entistä parempia mahdollisuuksia myös Korpilahden pohjoisten kylien kehittämiseen. Kaupunki on ostanut maa-alueita Tikkalan kylältä. Maa-alueiden ostolla kaupunki sai uudelle koululle hyvän, riittävän väljän paikan, sekä maa-alueita tulevan kaavoituksen tarpeisiin. Tikkalan uuden koulun rakentaminen alkaa kesäkuun alussa. tekstilainaus Tiina Kankaanpää KyläKelpaa!- asumismessujen tiedotusvastaavan kirjoituksista

2 Köntysten vastoinkäymiset alkoivat jo ennen varsinaista kisa Köntyksien kolmas osallistumiskerta Umpihankihiihdon MM-kisoihin oli vähällä peruuntua kokonaan. Joukkueen viidestä hiihtäjästä kolme joutui perumaan osallistumisensa sairastumisen takia; Jarmo Lahtinen, Hannu Manninen ja Matti Riuttanen, joka sairastui juuri ennen lähtöä. Jäljelle jäi vain kaksi; Esko Parkkonen ja Pekka Välivaara. Sairastumiset aiheuttivat sen, että täytyi jostain saada välttämättä yksi uusi mies tai nainen matkaan, koska joukkueessa täytyi olla vähintään jäljellä oli enää raju loppurutistus. kolme hiihtäjää. Ja koska kannustusjoukkuekin oli jo varannut ja maksanut hotellihuoneen Syötteeltä kisojen ajaksi, ei osallistumista voinut senkään takia enää perua. Monet puhelinsoitot soitettiin ja mahdollisia osallistujia kyseltiin tuloksetta. Onneksi lopulta Parkkosen Esko onnistui puhumaan mukaamme Kuohun himo hiihtäjän, Timo Yrjösen. Nyt ei ollut enää huolta ladun aukaisijasta, tärkeintä oli pysyä perässä ja vauhdissa mukana. Minulle huonokuntoisimmalle se tuottikin hieman ongelmia heti alussa, koska sukseni tuppasi lipsumaan. Timon voideltua matkalla suksiini pitoa pystyin kuitenkin suoriutumaan suhteellisen asiallisesti kahden päivän hiihtourakasta. Tänäkin vuonna kukin joukkue varustettiin navigaattorilaitteella, joidenka avulla kisailijoiden kulkemaa reittiä pääsi seuraamaan netissä. Tällä kertaa kuljettu reitti päivittyi nettiin kahden minuutin välein, joten tapahtumaa saattoi seurata lähes reaaliajassa. Köntyksen kilpailua seurattiinkin tiiviisti niin kannustusjoukkojen kuin kotijoukkojenkin toimesta. Lähettimen toiminnan lakkaaminen kahdeksi tunniksi lauantaina puolimatkassa aiheutti joillekin kilpailua seuranneille ylimääräistä jännitystä ja sydämen tykytyksiä onko pojat keskeyttäneet? Huolestuneita puhelinsoittoja ja tekstiviestejä lähti kohti Pudasjärveä. Hiihtomatka ei ensimmäisenä päivänä ollut liian pitkä ja luistokin oli hyvä, tosin suojasäästä johtuen hiihto tuntui hieman raskaalta, koska toisinaan lumi tahtoi tarttua suksen pohjiin. Haimme neljän pakollisen tehtävärastin lisäksi kaksi ylimääräistä rastia ja saavuimme tällä kertaa hyvissä ajoin jo valoisan aikaan yöleiriin. Olo oli väsynyt, mutta mieli virkeä, vallankin kun kannustusjoukkomme kävi vierailemassa leiripaikallamme tuoden tuliaisina pussillisen maittavia munkkirinkeleitä. Tarjosimme heillekin mahdollisuutta jäädä yöpymään laavuumme, mutta jostain syystä tarjouksemme ei heille kelvannut, taisi olla olosuhteet hieman vaatimattomat verrattuna hotellin vuoteisiin. Ensimmäinen kisapäivä ja varmaankin koko kisa meni osaltamme odotuksia heikommin, koska Köntykset sortuivat rasteilla lääkkeisiin ja eläinten paskoihin, tietoa ja kokemusta olisi tarvittu, etäisyyden arviointikin meni aivan metsään. Epäonnistuneiden rastitehtävien tähden jouduimmekin seuraavan päivän kilpahiihto-osuudelle lähtemään 28 minuuttia ensimmäisten joukkueiden jälkeen, neljänneksi viimeisinä. Sunnuntainakin oli täysin suoja keli aiemmista pakkasennustuksista huolimatta, mutta se ei huolettanut, koska tämänkertainen kilpahiihtomatka oli vain hieman yli viisi kilometriä. Seurattuamme lähtöpaikalla puolisen tuntia muitten joukkueitten lähtöä pääsimme mekin viimein matkaan. Lähtiessämme hänniltä meillä ei ollut mitään menetettävää, päinvastoin kaikki voitettavana, meillä oli paljon joukkueita ohitettavanamme ja kyllä niitä joukkueita monta ohitettiinkin. Timo oli tosi vahva veturi niinpä meille Eskon kanssa jäi tehtäväksi vain pysytellä vauhdissa mukana. Reilun tunnin hikisen hiihtourakan jälkeen maalivaate näkyikin jo suon reunassa ja jäljellä oli enää raju loppurutistus. Maaliin saavuttaessa kaikki kilpailijat saivat järjestäjien taholta halaukset ja sen jälkeen Köntykset saivat kumottavakseen vielä kannustusjoukoiltaan jo perinteeksi muodostuneet seremonialliset hiihtäjän maljat. Sijoituksemme oli 36. tässä kisassa, joten siitä jäi vielä mukavasti parannettavaa seuraavaan kertaan. Pekka 2

3 Maalissa kannustusjoukomme Oiva Kilpioja, Kalevi Halinen, Matti Saukkola ja Jorma Ahonen (kameran takana) olivat vastassa Köntyksiä tarjoten perinteiset hiihtäjien maljat. VIRTAPIIRIN KUULUMISIA Katselin vanhoja kalentereita ja siellä oli merkintä , että on Ikätovereiden kohtaaminen Sarvenperän koululla klo Sinne minäkin riensin vähän jännittyneenä ja uteliaana, että ketähän siellä on ja mitä siellä tehdään. Kaksi vuotta on kulunut ja joka toinen perjantai on kokoonnuttu Sarvenperän koululla puolen päivän aikaan. Kesällä on pidetty lomaa. Kokoontumisen nimi on muuttunut pariin kertaan. Viime vuoden loppuun saakka puhuttiin ELVI piiristä. Nyt on tämän vuoden alusta tullut muutos sekä nimen että järjestäjien osalta. Virtapiiri on tämän vuoden nimitys kokoontumiselle. Olemme itsenäinen ryhmä, joka saa tukea Korpilahden kunnalta ja kyläseuroilta. Kuljetuksia hoidetaan talkoilla kimppakyyteinä ja osanottajat maksavat itse joistakin erikoispalveluista. Muita maksuja osanottajilla ei ole. Perjantaina 7.3. virtapiiriläisiä oli paikalla 27 senioria ja 12 lähihoitajaopiskelijaa, jotka hoitivat meitä: niska-hartiahierontaa, jalkahoitoa ja intialaista päähierontaa. Kevään kuluessa kokoonnumme vielä neljä kertaa: 4.4. tulee Yrttiukko, on vieraana Keski-Suomen museosta Pirjo Sojakka ja Sirpa Turpeinen Jyväskylän taidemuseosta on ohjelmassa Kohtalon kysymyksiä ja Kevätkauden päätös. Tämän kevään aikana on suunniteltu kokoontumista kirjailija Mika Valtarin juhlavuoden tiimoilta. Ajankohta on vielä auki. Saukkolasta on ollut melko säännöllisesti mukana kuusi senioria. Tikkalasta on yksi autollinen ja Ylä-Myllyjärvelta pari henkilöä. Sarvenperältä on eniten osanottajia, asuvathan he lähimpänä koulua. Kerhossa käy säännöllisesti parikymmentä henkeä sekä miehiä että naisia. Usein on miehiä enemmän kuin naisia. Kerhon vetäjinä on neljä vapaaehtoista vertaisohjaajaa: Seija Halinen, Juhani Kuusela, Matti Riuttanen ja Eeva Oravuo. Tilaisuus aloitetaan kahvin juonnilla ja sen jälkeen on vierailijan osuus. Lopussa on lyhyt kevyt jumppa ajan sallimissa puitteissa. Ryhmään sopii vielä ja on toivottavaa, että jos vain olet kiinnostunut, niin tule mukaan. Järjestämme kuljetuk- Raili Ahonen opiskelijan käsittelyssä 7.3. ( kuva Eeva Oravuo) siakin tarvittaessa. Eeva 3

4 Tuu meille kylään! Korpilahtelaisten yhteinen voimanponnistus huipentuu KyläKelpaa! -asumismessuihin. KyläKelpaa! on valtakunnallinen asumismessutapahtuma, jonka tarkoituksena on esitellä maaseutukyliä asumisen, elinkeinon ja vapaa-ajan matkailun näkökulmista. Tarkoituksena ei ole järjestää varsinaisia asuntomessuja, vaan tapahtumassa esitellään kylien aktiivista toimintaa, palveluja sekä vapaita tontteja ja kiinteistöjä. KyläKelpaa! -asumismessujen teemoina ovat, asuminen, tuotanto- ja yritysmaaseutu sekä vapaa-aika ja kulttuuriperintö. Messuilla halutaan tehdä aluetta tutuksi ja saada sinne uusia asukkaita, jotka sitoutuvat pysyvämmin myös alueen historiaan ja tarinoihin. Messuviikon tapahtumat ja tarinarastit rakentuvat toimittaja Jaakko Luoman johdolla alueelta koottuun Metsätorpanmaan historiaan. Tapahtumat sijoittuvat pääasiassa Korpilahden pohjoisiin metsäkyliin, mutta myös muuta asumismaaseutua kunnassa halutaan tehdä tunnetuksi. Korpilahden satamassa järjestettävät Palvipäivät sekä Jyväskylän Kesän avajaiskonsertti linkittyvät omalta osaltaan myös KyläKelpaa! - asumismessuihin. Alkuviikosta messuilla esitellään Metsänhoitoyhdistyksen toimintaa erilaisten työnäytösten ja metsätaitokisan merkeissä. Myös kylillä olemassa olevaa vireää kylätoimintaa, palveluja ja harrastustoimintaa tuodaan aktiivisesti esiin eri kylätaloilla. Keskiviikkona saunotaan kansainvälistäkin julkisuutta saanut Sarvenperän Saunamaraton, ja siksi koko päivä on nimetty messujen saunapäiväksi. Toivomme että mahdollisimman moni yksityinen kyläläinenkin avaisi oman saunansa myös messuvieraiden käyttöön, kertoo Hannele Mäntyjärvi. Näillä näkymin matkailutilat Surkeenjärvi ja Korpikettu avaavat omat savusaunansa messuvieraiden testattavaksi. Myös kansainvälinen Savusaunaklubi ja Saunaseura ovat tulossa Korpilahdelle saunomaan. Saunamaraton ei ole kilpailu, vaan saunan ystävien tapahtuma, jossa yhden päivän aikana joukkueittain saunotaan eri saunoissa messualueella. Saunojen välimatkat kuljetaan kyläteitä ja metsäpolkuja pitkin kävellen, uiden tai soutaen. Maratonin erikoisimmat saunat ovat 1700-luvun savusauna, korsusauna sekä siirtosauna. Saunamaratonpäivä päätetään Moksin kylällä järjestettäviin saunailtamiin. Torstaina alueen metsästysseurat järjestävät metsästyksestä ja luontoretkeilystä kiinnostuneille metsästysaiheisen tapahtuman sekä patikkaretkiä alueen luontopoluille ja lintutornille. Koko viikon messualueella on esillä myös Muuratjärven erämiesten rakentama metsästysaiheinen näyttely. Perjantaina messuilla vietetään perinnepäivää, jonka aikana messuvieraille esitellään vanhoja työtapoja torppari-ajan hengessä. Luvassa on ainakin punamultamaalin keittoa, maalausta ja muita perinnetöitä, kertoo Hannele Mäntyjärvi. Lauantaina metsätorpanmaalla päärooliin saavat hevoset. Vanhojen työkoneiden näyttely antaa tietoa entisaikojen työtavoista metsätorpilla, jossa hevosilla oli keskeinen rooli. Hevosriehassa esitellään myös kylien nykyisiä hevosharrastusmahdollisuuksia ratsastus- ja hevoshierontanäytösten kautta. Viikon päätteeksi ohjelmaa löytyy myös perheen pienimmille. Korpilahtelainen taikuri, jonglööri ja vatsastapuhuja Mikko Kauranen viihdyttää messuvieraita. Lopuksi Korpilahden koulukeskuksessa järjestetään vielä päätösseminaari, jossa pohditaan maaseutualueiden uusien kaupunkikylien nykypäivää ja tulevaisuutta. Tiina Kankaanpää, KyläKelpaa!- asumismessujen tiedotusvastaava 4

5 Aktiivista kyläyhdistystoimintaa ja monia harrastusmahdollisuuksia Pohjoisten kylien asukkaat osallistuvat innokkaasti erilaisiin omalla kylällä järjestettäviin liikunta- ja harrastepiireihin. Kyläyhdistysten toiminta on aktiivista ja tapahtumia on paljon vuoden aikana. Toiminnasta myös tiedotetaan hyvin omien kylälehtien ja nettisivujen kautta. Kylillä lapsiperheet kokoontuvat säännöllisesti perhekerhossa ja 4H- yhdistys järjestää lapsille puuha- ja kokkikerhoja. Naisille Saukon päiväkodissa ja miehille Sarveperän koululla on omat liikuntaryhmät kerran viikossa. Kesällä pelataan yhdessä kyläläisten ja mökkiläisten kanssa lentopalloa. Elvi -hankkeen myötä kylille on jäänyt elämään Elvi- elämänvirtapiiri, johon kylän varttuneempi väki osallistuu innokkaasti viikoittain yhdessäolon, ruokailun ja tanssien merkeissä. Pohjois-Päijänteen kansalaisopisto järjestää kylille tarpeen mukaan muitakin kursseja. Hiihtoladut ja kiekkokaukalo kunnostetaan talveksi. Patikka- tai hiihtoretkelle voi lähteä monille eri laavuille. Kalastusta voi harrastaa alueella olevilla pikkulammilla ja järvillä. Kylän ympäristössä oleville valtionmaille on mahdollisuus lunastaa metsästyslupia ja kylillä toimii useita metsästysseuroja. Tiina Kankaanpää Saukkolan senioreille tarjottiin Saukkolan Kyläseuran järjestämänä jouluruokailu Korpilahdella. Kuljetus paikan päälle järjestettiin kyläläisten toimesta. Lähes kaikki seniorit kylältä pääsivät tapahtumaan osallistumaan. Tunnelma ruokailupaikalla oli kuuleman mukaan iloinen ja seniorit olivat jopa hieman yllättyneitä tapahtumasta. Ritu SAUKKOLAN SENIORIT KIITTÄÄ Saukkolan kyläseura kutsui kylän seniorit joululounaalle ennen joulua. Kutsua noudatti moni seniori. Tunnelma oli leppoisan jouluinen. Lämpimät kiitokset kyläseuralle. 5

6 Merkkipäivät: Joulukuussa syntymäpäiviään vietti entinen Saukkolalainen, nykyinen kirkonkyläläinen Lahja Koskinen. Virkeälle neidolle ikää kerttyi 85 vuotta. Juhlapäivänä Rantakeitaalla, karaoken siivittämänä, tunnelma oli enemmän kuin katossa. Saukkolan kyläläinen Kalle Nieminen vietti pyöreitä syntymäpäiviään tammikuussa. Päivänsankari Kallen haastattelu Saukkolan Tietotoimistoon: -Jokos se viidenkympin villitys alkaa olla ohi? - Kyllähän se pikkuhiljaa, alkaa vain tuo kahdeksankympin rajoitus painamaan päälle. POHJOISTEN KYLIEN SEURAKUNTAPIIRIN TOIMINTAA V.2008 Moksin, Sarvenperän, Saukkolan, Tikkalan ja Ylä-Muuratjärven seurakuntapiirit toimivat yhdessä pitkin vuotta ja tämän vuoden suunnitelmat esiteltiin kinkereillä 3.2. Ylä-Muuratjärvellä. * Riihikirkko on Marjomäen riihikirkossa Asumismessujen aikaan * Kirkkoretki suuntautuu Laukaan kirkkoon * Lauluilta Hangasjärven majalla viikolla 34 * Leiripäivä Mutasella syyskuussa * Jouluvierailu vanhainkotiin tai työkeskukseen * Kauneimmat joululaulut Harjulassa Muuta toimintaa voidaan järjestää toiveiden mukaan. Kylänvanhimmat ottavat toiveita vastaan. SAUKKOLAN SEURAKUNTAPIIRIN KUULUMISIA Saukkolan seurakuntapiiri kokoontui tammikuussa Anja ja Aulis Pekkasen luona. Siellä valittiin kylänvanhimmaksi Seppo Oravuo, rahastonhoitajaksi Aila Tilsala, lähetysvastaavaksi Aune Saukkola, diakoniavastaavaksi Anja Pekkanen, yhteisvastuukerääjiksi Anja Pekkanen, Mervi Manninen ja Eeva Oravuo, lisäksi listoja kierrätetään jumppanaisten toimesta, tilintarkastajiksi valittiin Tuula ja Matti Saukkola Seurakuntapiiri kokoontuu satunnaisesti. Kaikki uudet ihmiset ja ideat ovat suotavia, jopa toivottavia seurakuntapiirin toimintaan. 6

7 YHTEISVASTUUKERÄYS tekee töitä kehitysvammaisille suomalaisille ja maataan jälleenrakentaville liberialaisille kehitysvammaista suomalaista haluaisi töihin. Työpaikoilla on monia töitä, joita kehitysvammaiset voivat tehdä. Kuitenkin vain kehitysvammaista ihmistä on palkkatöissä. Henkilökohtainen työhön valmentaja auttaa kehitysvammaisen työntekijän työn alkuun. 60 % liberialaisista nuorista on jäänyt vaille koulutusta ja ammattitaitoa. Länsiafrikkalaisen Liberian sisällissota kesti 14 vuotta. Nyt liberialaiset tarvitsevat ulkopuolista apua maansa jälleenrakentamiseen. Ammattikoulutus ja pienlainat auttavat heitä turvaamaan oman toimeentulonsa. VAIKUTA: Tule yhteisvastuukerääjäksi. Rohkaise työnantajaasi palkkaamaan kehitysvammainen työntekijä. Kirjoita kunnanvaltuutetullesi. Kutsu perheesi, ystäväsi ja työtoverisi mukaan talkoisiin. Hanki yhteisvastuutuotteita itsellesi ja lahjaksi. Eeva Saukkolan Kyläseuran Pääsiäiskokko lauantaina 22.3 klo Kuusjärventiellä. Tapahtumassa arpajaiset, missä runsaasti hyviä palkintoja mm. lahjakortteja! Lisäksi mm. makkaraa, kahvia, mehua. Tervetuloa!!! HUOM! Pääsiäiskokkotapahtumaan liittyen kokontekotalkoot järjestetään Kuusjärventiellä lauantaina 15.3 klo alkaen. Tarvittaessa myös sunnuntaina 16.3 klo Myös muina ajankohtina mahdollisuus osallistua, tarvittaessa ota yhteyttä Veskuun p Tapahtumapäivänä la 22.3 kokkotapahtumajärjestelyt alkavat Kuusjärventiellä klo KyläKelpaa! tapahtumaan liittyen: Ensi kesänä järjestettävien KyläKelpaa asumismessuihin liittyen mahdolliset tonttien, talojen myyjät(vuokraajat):ottakaa yhteyttä tapahtuman koordinoijaan Hanneleen p KyläKelpaa tapahtumassa la 12.7 järjestetään Hevosrieha ja vanhojen työkoneiden näyttely -tapahtuma. Jos olet kiinnostunut osallistumaan ko. tapahtuman talkoisiin tai jos sinulla on antaa tapahtumaan vanhoja työkoneita, ota yhteyttä Sarvenperän kyläpäällikköön Vesa Pihlajamäkeen p KyläKelpaa tapahtumaan mennessä on tarkoitus valmistaa kylien rajoille talkoovoimin yhtenäiset KYLÄKYLTIT, jotka myös voivat jäädä paikoilleen tapahtuman jälkeen. Saukkolan kyläkyltin valmistukseen + mahdollisen Saukkolan ilmoitustaulun valmistukseen haluavat henkilöt voivat ottaa yhteyttä Veskuun p

8 Vauhtia ja vaarallisia tilanteita! Lokakuussa kylän sirppimestarit Anja Pekkanen ja Tauno Tilsala näyttivät taitonsa Saukkolan kyläseuran järjestämissä kauralyhdetalkoissa. Lyhteiden kuivattaminen osoittautui märän syksyn ja alkutalven myötä hieman ongelmalliseksi, mutta urakasta selvittiin ilmastonmuutoksesta huolimatta. Ritu Saukkolan Kyläseuralla on suunnitelmissa alustavasti keilausretki (omilla kyydeillä) Jyväskylän keilahalliin. Keilahallin kanssa sovittu hinnaksi 5 /nuppi sisältäen ohjauksen. Osallistujien määrä 20 (max30). Alustava aikataulu jokin sunnuntai iltapäivällä (klo? ja mahdollisesti huhtikuussa? ). Jos olet kiinnostunut keilailusta, laita toivomuksia ajankohdasta sekä kellonajasta sähköpostiin tai tekstiviestillä numeroon Keilausretkestä tiedotetaan tarkemmin myöhemmin. Veskun Vitsinurkkaus Vihje: Jos haluat, että joku uskoo juttuusi, kuiskaa se hänen korvaansa. Ennustajanlahja: - Kaveri tapasi kimulin Ohranjyvässä. He viihtyivät toistensa kanssa niin hyvin, että siirtyivät kimulin asunnolle. Asiat etenivät, kuten niillä on tapana edetä. Kaveri heitti kenkänsä tuolin alle ja meni pesemään kätensä. Kaveri heitti paitansa tuolille ja meni pesemään kätensä. Sitten hän nosti housunsa tuolille ja meni pesemään kätensä. Kimuli katseli tätä touhua ja sanoi: - Sinä taidat olla hammaslääkäri. - No niin olen. Mistäs arvasit? - Koska jatkuvasti käyt pesemässä käsiäsi. Aamulla kimuli sanoi kaverille: - Sinä taidat olla erittäin hyvä hammaslääkäri. - Sitä mieltä minäkin olen. Mistäs niin arvelet? - Kun ei tuntunut kerrassaan miltään. Minkähän laitoksen, yrityksen tai Pankin mainoksen näemme ensikerralla tässä ruudussa? Valitse pankki, josta saat bonusta. Jutut lehteen: Pekka Välivaara Raiviokoskentie 441, Vesanka p ilt , 8

Meijän Perä 1. Meijän Perä. Sarvenperän kylälehti 1/2008. www.sarvenpera.fi. Kyläaktiivit

Meijän Perä 1. Meijän Perä. Sarvenperän kylälehti 1/2008. www.sarvenpera.fi. Kyläaktiivit 1 Sarvenperän kylälehti 1/2008 www.sarvenpera.fi Kyläaktiivit 2 Jyväskylä, Jyväskylän maalaiskunta ja Korpilahti päättivät perustaa yhdessä uuden kunnan vuoden 2009 alusta alkaen. Korpilahtihan osaltaan

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä!

Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Terveisiä Imatralta Poutapilvestä! Nyt on jo kevät. Halusimme kertoa, kuinka kulunut talvi meillä sujui. Sää on ollut vaihteleva koko talven. Tällä hetkellä meidän pihalla on aika paljon lunta. Sää oli

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito

SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ. Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito SENIORIKAHVILA TOIMINTA KAAMASEN KYLÄSSÄ Riitta Sipola-Kellokumpu 28.1.2013 Inarin kunta Kotihoito Kaamanen Kaamasen kylään on Ivalosta matkaa noin 70 km. Kylässä asuu vajaa 200 kuntalaista, joista ikäihmisiä

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia

Erotu joukosta. Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia. Arja Vartia Erotu joukosta Miksi seurojen on oltava aktiivisia tiedottajia Arja Vartia Toimitusten resurssit Urheilutoimituksissa on yleensä viikonloppuisin vain muutama toimittaja Medioiden kustannuspaineet ovat

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi.

1 Kokouksen avaus, laillisuus ja päätösvaltaisuus Puheenjohtaja totesi kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 4/13 Aika 10.4.2013 klo 17.30 Paikka Urheilukentän huoltorakennus Osallistujat Niina Kivinen (pj), Marke Paavola (si), Katri Paavola, Ari Kankkonen, Ari Pekkarinen, Pekka Nikula, Heli Sorvisto, Marjo Salminen,

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto

Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Puskaputtaajat seurakyselyn yhteenveto Summary1/2 59 vastausta (vastanneista naisia 8 ja miehiä 51) Kysely oli avoinna 2 viikkoa (11.2. 25.2.2015) 78% vastanneista kuului ikäryhmään 18-39 49% vastanneista

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Ei se ole helppoo lumiukollakaan. Tämmönen talvi vetää mielen apaeaksi, täytynee yrittää lentää vaikka luudalla pohjoisnavalle.

Ei se ole helppoo lumiukollakaan. Tämmönen talvi vetää mielen apaeaksi, täytynee yrittää lentää vaikka luudalla pohjoisnavalle. No.1/2009 ~~~~~~~~~~~~~~~ Saukkolan Sanomat ~~~~~~~~~~~~~~~ Sanomat Keskiviikko 14.1.2009 *** Riippumaton tiedotuslehtinen, joka jaetaan lähes joka talouteen säännöllisen epäsäännöllisesti *** No. 1/2009

Lisätiedot

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin

Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Nuorisopalveluiden kesää sanoin ja kuvin Oulunsalon kesänuokkari Oulunsalon nuorisotalolla järjestettiin 6. - 23.6.2016 klo 11-19 nuorisotalon avoimen toiminnan lisäksi kursseja ja kerhoja yhteistyössä

Lisätiedot

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006

VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 VENESJÄRVEN KYLÄSANOMAT www.kankaanpaa.fi/venesjarvi Kesäkuu 2006 Puheenjohtajan palsta Hei kaikille venesjärveläisille ja lehden lukijoille. Nyt se ISOKESÄ vihdoin alkoi. Niin ainakin omat lapset sanoivat

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin!

Tervetuloa mukaan SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! www.saunamafia.fi 15. 17.7.2011 1/8 MUKAVAA HAUSKAN- JA MUUNKIN PITOA! Löylynlyömät eli SaunaMafian joukkue Ikaalisten XVII Saunafestivaaleilla. AIKA: Pe 13. - Su 15.7.2012 PAIKKA: Ikaalisten Kylpylä Saunomista,

Lisätiedot

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä JÄSENKIRJE 2/2015 1 Aurinkoista kevättä kaikille! Yhdistyksemme vuoden 2015 toinen jäsenkirje, ole hyvä. Kirjeessä vuoden toisen neljänneksen tapahtumat aikatauluineen sekä kerhojemme yhteystiedot. Lauantaina

Lisätiedot

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta

Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Ajatuksia henkilökohtaisesta avusta Petri Kallio Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Asiantuntijaryhmän jäsen Petra Tiihonen Kehitysvammaisten Palvelusäätiön Henkilökohtainen avustajatoiminta Syyskuu 2014

Lisätiedot

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv

HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA. Vuoreksen koulu. lv HARRASTAVA ILTAPÄIVÄTOIMINTA Vuoreksen koulu lv. 2017-2018 Tampereen kaupungin Harrastava iltapäivä (HIP) - kerhot toimivat syksyllä 4.9. - 8.12.2017 ja keväällä 8.1. - 11.5.2018. Hip kerhot ovat suunnattuja

Lisätiedot

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA

JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS RUKOILEE GETSEMANESSA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Getsemane-niminen puutarha, yrttitarha Öljymäellä. b) Ajallinen yhteys

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi

Oppaamme ollessamme kohua aiheuttaneen patsaan luona. Pronssisoturi EP Senioripoliisit Kevätmatka 2017 Tämän matkan valmistelu alkoi jo kuukausia ennen sen toteutumista taustoittamalla matkakohteita ja nyt päädyttiin perinteisesti Viroon ja siihen, että olemme koko ajan

Lisätiedot

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn!

Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! 1 Liite 9: Kyselylomake Tervetuloa vastaamaan Vanhankaupunginlahtea koskevaan kyselyyn! Helsingin kaupungin ympäristökeskus tekee Vanhankaupunginlahdelle uutta hoito- ja käyttösuunnitelmaa. Lähtökohtana

Lisätiedot

XI Ruoveden Rallisprint

XI Ruoveden Rallisprint Jäsentiedote 3/15 XI Ruoveden Rallisprint Syksyinen kilpailumme onnistui erinomaisesti. Jo kisan alkutilanne oli hyvä. Saimme innokkaan päätoimitsijajoukon kasaan yllättävän helposti. Reitin ajosuunnan

Lisätiedot

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana

Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Sykleissä mennään tiedotuksessakin olet tarkkana Keväällä tapahtuu paljon (touko-kesäkuu) Heinäkuussa hiljenee vaikka kv-kisoja ympäri maailmaa- nyt olisi tiedottamisen paikka Elokuussa jälleen tahti kiihtyy

Lisätiedot

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014

LIPPUKUNTAPOSTI. Tammikuu 2014 Hiljaiset Päivät AALLOI LLA pe 21. - su 23.3.2014 Lahdessa Hiljaisten Päivien maastokisan eri sarjojen kiertopalkinnot: kolme monoa! Ilmoittautumiset toivotaan lippukunnittain ja maaliskuun alussa lähetetään

Lisätiedot

KERTTEEN-PALSINAN KYLÄYHDISTYS RY

KERTTEEN-PALSINAN KYLÄYHDISTYS RY KERTTEEN-PALSINAN KYLÄYHDISTYS RY Juhonkota TIEDOTUSLEHTI 1/2009 JOHTOKUNTA 2009 Seppo Huikuri, pj. 050-5273541 Marja-Leena Rantanen, vpj. 050-5226544 Raija Autio, sihteeri 040-5720820 Eija Anttonen 040-5247301

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE

KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE KYLÄKYSELY HANHIKOSKELAISILLE Tällä kyselyllä kartoitetaan Teidän mielipiteitänne omasta kylästänne. Mitkä asiat kylällä ovat hyvin ja mitkä asiat kaipaisivat muutosta? VASTAAJAN TAUSTATIEDOT: Ikä: 18-44

Lisätiedot

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille

Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille Liite 2 Keuruun nuorisopalveluiden kysely nuorille 1. Sukupuoli Vastaajien määrä: 113 2. Syntymävuosi Vastaajien määrä: 113 Vastaukset s.1999-2003 3. Oletko ollut mukana nuorisopalveluiden toiminnassa?

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa

Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Keski suomen Parkinson yhdistys järjestää yhteisen KESÄTAPAHTUMAN 27.8. 29.8.2010 Kannonkosken Piispalassa Kauniin Kivijärven rannalla sijaitseva kurssikeskus antaa monipuoliset mahdollisuudet liikkua

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA

KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA JÄSENLEHTI 1/2013 KEVÄTKAUDEN TANSSIKURSSIOHJELMA Keski-Suomen Tanssin Ystävät KESTÄVÄT ry 1 KESKI-SUOMEN TANSSIN YSTÄVÄT KESTÄVÄT RY:N HALLITUS YLÄRIVI: Markku Kärkkäinen, jäsen, äänentoistolaitteet,

Lisätiedot

Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla. Kanneljärven Opisto

Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla. Kanneljärven Opisto Kanneljärven Opisto Mainio kokous- ja juhlapaikka Lohjalla, rauhallisen Hormajärven rannalla Meillä kokoonnutaan ja viihdytään Tervehdys Kanneljärven Opistolta Kanneljärven Opisto on toisen asteen oppilaitos,

Lisätiedot

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA

SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA SUOMI OPEN 2016 PYÖRÄTUOLITANSSITAPAHTUMA 2016 IPC WDS SUOMI OPEN, SUOMI OPEN 2016 EI-IPC, PYÖRÄTUOLITANSSIN SUOMENMESTARUUSKILPAILUT Lohja, Finland 30. huhtikuuta 1. toukokuuta, 2016 Suomen pyörätuolitanssiliitto

Lisätiedot

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015

Visuveden Teollisuusalueen markkinat 5-6.6.2015 Jäsentiedote 2 JÄÄHDYS-JM Kilpailun johtaja antoi tehtäväksi kirjoittaa hänen ajatuksiaan, minun kirjoittamana, joten tässä niitä nyt sitten tulee. 9.5.2015 kaasuteltiin jälleen kerran Jäähdysradalla jokkis-kisa,

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Ulkoilupäivä 16.08.2014. Suvilan ulkoilupäivän ajankohta oli sopinut monen kalenteriin, kojonkulmalle tuli yli 50 suvilalaista.

Ulkoilupäivä 16.08.2014. Suvilan ulkoilupäivän ajankohta oli sopinut monen kalenteriin, kojonkulmalle tuli yli 50 suvilalaista. Ulkoilupäivä 16.08.2014 Suvilan ulkoilupäivän ajankohta oli sopinut monen kalenteriin, kojonkulmalle tuli yli 50 suvilalaista. Aloitimme ulkoilupäivän ruokailulla, ruokailumme siunasi Taisto Salo. Puheensorina

Lisätiedot

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013

1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tarinoita kotikulmilta ja vähän maailmaltakin: Onpa tässä muutama kisa kurvailtu edellisen kirjoittelun jälkeenkin 1000 Lakes Rally eli Jyväskylän Suurajot 29.6.2013 Tuttuja teitä kotikulmilla. Mekaanikkoina

Lisätiedot

KOULUIKÄISTEN talvi 2016

KOULUIKÄISTEN talvi 2016 Tuomiokirkkoseurakunnan ja Tammerfors Svenska församlingenin KOULUIKÄISTEN talvi 2016 ILLAT KERHOT PARTIO LEIRI TAMPEREEN TUOMIOKIRKKO- SEURAKUNTA TAMMERFORS SVENSKA FÖRSAMLING www.tampereenseurakunnat.fi/tuomiokirkonkoululaiset

Lisätiedot

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä.

Levin Joulu 2015. Joulun aikaan aukioloajoissa on joitakin poikkeuksia, suurin osa palveluista on kuitenkin avoinna joka päivä. Levin Joulu 2015 Jouluruokailuja, joulutori, jouluisia ohjelmia, useita erilaisia ohjattuja aktiviteetteja, pukin vierailuja huoneistoon, laskettelua, kelkkailua, hiihtokoulua, hiihtoa, kauneimpia joululauluja.

Lisätiedot

Tekninen ja ympäristötoimiala

Tekninen ja ympäristötoimiala Lahden seudun ympäristöpalvelut Tekninen ja ympäristötoimiala 6.11.2006 24.11. alkaa kaamos. Aurinko painuu alas Suomen pohjoisimmassa kolkassa, Nuorgamissa noustakseen seuraavan kerran taivaanrantaan

Lisätiedot

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka

Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka TAPAAMINEN Tehtävä Tutki liikuntapiirakkaa ja suunnittele itsellesi oma piirakka. Terveysliikunnan suositus Liikuntapiirakka Liikuntapiirakka: UKK-instituutti 34 TAPAAMINEN Oma liikuntapiirakkani 35 TAPAAMINEN

Lisätiedot

Kaveritoimintaa on montaa erilaista!

Kaveritoimintaa on montaa erilaista! Keh iitysvamma iisten Tuk ii ll ii iitto, Best Budd iies -pro jjekt ii, kesäkuu 201 2 Kaveritoimintaa on montaa erilaista! Esimerkkinä Best Buddies -kaveritoiminta Vapaaehtoista ystävä- ja kaveritoimintaa

Lisätiedot

Haukan Sanomat Saapumislehti

Haukan Sanomat Saapumislehti Haukan Sanomat Saapumislehti KASPELIn palokuntanuorten oma lehti Kaakkois-Suomen pelastusalanliiton palokuntanuorten koulutusleiri 30.6 5.7.2013, Utin leirikenttä, Kouvola Tervetuloa kauan odotetulle palokuntanuorten

Lisätiedot

Kokoontuminen Joka kuukauden ensimmäinen perjantai klo 18 POP Pankin kokoushuoneessa (Kauppatie 54 C, Kauhava).

Kokoontuminen Joka kuukauden ensimmäinen perjantai klo 18 POP Pankin kokoushuoneessa (Kauppatie 54 C, Kauhava). YLIHÄRMÄ Diabeteskerho Joka kuukauden ensimmäinen perjantai klo 18 POP Pankin kokoushuoneessa (Kauppatie 54 C, Kauhava). Lisätietoja: Ossi Anttila p. 050 521 3308 Eläkeliiton Ylihärmän yhdistys ry Kerho

Lisätiedot

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015

Rimmin Räpylä. Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Rimmin Räpylä Rimmilän kyläyhdistyksen tiedotuslehti 2/2015 Puheenjohtajan palsta Vireä kyläyhdistyksemme on toiminut jo yli 13 vuotta ja aina vaan tekemistä riittää. Vappuna on yhteisiä menoja, äitienpäivän

Lisätiedot

"raikkaasti vauhdissa mukana"

raikkaasti vauhdissa mukana KILPAILUKUTSU 53. Pohjois-Päijänteen ajo Kansallinen AS-kilpailu JYVÄSKYLÄSSÄ 1.11.2003 Jyväskylän Seudun Autosuunnistajat ry 1982-2003 "raikkaasti vauhdissa mukana" Jyväskylän Vesilaitos Sivu 2 Tervetuloa

Lisätiedot

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk

Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Lepoa hoivaamisesta loma omaishoitajalle 5vrk Kaikille löytyy sopivia reittejä patikoida ja samalla antautua luonnon rauhoittavaan syleilyyn. Nuotiopaikat, laavut ja kahvilat toivottavat kulkijan virkistävälle

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU

TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU TOIMINNALLINEN ESIOPETUS HENNA HEINONEN UITTAMON PÄIVÄHOITOYKSIKKÖ TURKU Toiminnallinen esiopetus on: Toiminnallinen esiopetus on tekemällä oppimista. Vahvistaa vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja, sekä

Lisätiedot

No.2/2007 ~~~~~~~~~~~~~~~ Saukkolan Sanomat ~~~~~~~~~~~~~~~ Lauantai 22.12.2007

No.2/2007 ~~~~~~~~~~~~~~~ Saukkolan Sanomat ~~~~~~~~~~~~~~~ Lauantai 22.12.2007 Saukkolan Joulu Sanomat *** Riippumaton tiedotuslehtinen, joka jaetaan lähes joka talouteen säännöllisen epäsäännöllisesti *** No. 2/2007 Lauantai 22.12.2007 Taas on vuosi vierähtänyt ja maailmakin on

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta

Matka Kronstadtiin keväällä 2007. Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Matka Kronstadtiin keväällä 2007 Ote erään matkalaisen matkapäiväkirjasta Su-Ma, 13-14.5. Tulimme kaikki matkalle lähtijät koulun pihalle sunnuntai-iltana kello kymmenen maissa. Yksi matkalaisista kuitenkin

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

tapahtumakalenteri TOUKOKUU 2015

tapahtumakalenteri TOUKOKUU 2015 tapahtumakalenteri Kausi 2015 tuo tutut ja osin uudistetut tapahtumat, joista varmasti löytyy jokaiselle jotakin! Alla kooste kauden tapahtumista, jotka kannattaa laittaa kalenteriin hyvissä ajoin. Lisäksi

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille

Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Pohjois-Pohjanmaan Kylät ry:n kysely kylätoimijoille Tämän kyselyn tarkoitus oli löytää Pohjois-Pohjanmaan kylätoiminnan tärkeimmät kehityskohteet sekä saada tietoa maakunnallisen kyläyhdistyksen, Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009 Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan

Lisätiedot

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012

Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 Hannan ja Miran kesätyö Varkauden nuorisopalveluilla Savonmäen nuorisotalolla 2012 he taisivat pitää vapaa-ajasta, jolloin pelattiin biljardia, pingistä ja Xbox:lla. Taikaleiri Ensimmäiset työpäivämme

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015

苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 苏 州 (Suzhou) 30.3.-27.5.2015 Hei kaikille lukijoille. Olen Tytti Teivonen, matkailualan opiskelija Luksiasta. Olin työssäoppimassa Suzhoussa Kiinassa hotellissa kaksi kuukautta. Hotelli, jossa olin, on

Lisätiedot

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009

LATTOMERI 2/2009. Lattomeren Kyläyhdistys ry 2/2009 LATTOMERI :n sääntömääräinen Lattomeren koululla keskiviikkona 4.11.2009 klo 18.00 Käsitellään sääntöjen määräämät asiat. Kahvitarjoilu. TERVETULOA! Länsi-Porin seurakunnan perhekerho Lattomeren kirkko

Lisätiedot

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle

Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Maanantai 7.7.2014: Aktiivinen alku viikolle Heti kun saavuimme Rantakylään, eräs mummo tuli ilmoittamaan meille, että sitä bingon pelluuta pitää sitte olla! Asukkaille oli tiedotettu etukäteen tulostamme,

Lisätiedot

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012

Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kutsu kendon joukkueiden SM- kisoihin ja Dan cupiin 2012 Kisat järjestetään Helsingissä 11. 12.2.2012. Järjestävät seurat Tapanilan Erän kendojaosto ja Helsingin Yliopiston Kendoseura toivottavat kaikki

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

Ranska, Chamonix TAMMIKUU

Ranska, Chamonix TAMMIKUU Ranska, Chamonix TAMMIKUU Tulin Ranskaan 2.1.2013 Riitan & Katjan kanssa. Oltiin hotelilla, joskus 9 jälkeen illalla. Sain oman huoneen ja näytettiin pikaisesti missä on suihkut ja vessat. Ensimmäisenä

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

SM Kuvagalleria www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12

SM Kuvagalleria www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12 www.saunamafia.fi 23.4.2011 1/12 Lähtötunnelmissa Heikki, Ari, Jani ja Erkki. Jäsenemme Larissakin tavattiin kentällä. Elvikin pääsi kuvaan. Tällä koneella lennettiin. Philip ja Aija-Riitta. Tästä se sitten

Lisätiedot

SÄTKÄPAPERI SYYSKUU 2006

SÄTKÄPAPERI SYYSKUU 2006 SÄTKÄPAPERI SYYSKUU 2006 Tervehdys 2cv immeiset! Mennyt kesä on ollut mitä otollisin 2cv:llä cruisailuun. Ne joilla on avattava katto ovat saaneet nauttia auringosta täysin siemauksin. Me joilla katto

Lisätiedot

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen

OIKARISTEN. sukuseura ry:n. Toimintakertomus vuodelta. Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen OIKARISTEN sukuseura ry:n Toimintakertomus vuodelta Näkymä Halmevaaralta Kontiomäelle kuvat Sirpa Heikkinen 2011 OIKARISTEN SUKUSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS 30.11.2011 Oikaristen 11-vuotias sukuseura toimii

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011

Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga leiri Kroatiassa, 3-10.09.2011 Krav Maga Ry Turku ja Sunnea Oy järjestivat harjoitusleirin Kroatiassa syyskuussa 2011. Matkakohteena oli historiallinen Trogir. lensivät Norwegianilla ja myöhemmin

Lisätiedot

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote

Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Jyty Kalajoki ry Kesätiedote Yhdistys tarjoaa jäsenille teatteriesityksen joko Pyhäjoen tai Kalajoen kesäteatteriin. 1 lippu / jäsen!! Kertomalla nimesi ja näyttämällä jäsenkorttia voit käydä katsomassa

Lisätiedot

Nyt siis mopopäivien ajoreitteihin: Reitti A ajotoimet alkavat perjantaina 28.6.2013 Kartano Kievarilta klo.8.00. Reitin pituus 95km sisältäen

Nyt siis mopopäivien ajoreitteihin: Reitti A ajotoimet alkavat perjantaina 28.6.2013 Kartano Kievarilta klo.8.00. Reitin pituus 95km sisältäen Tervehdys! Olen laatinut ajopainotteisen mopotapahtuman Keski-Suomeen. Siksi kyselen teiltä, löytyykö kiinnostusta tuonkaltaiselle mopoilulle. Ideanahan on etukäteen esitelty reitti, nähtävyyksineen/esittelyjen

Lisätiedot

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ

PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ VOIKUKKIA 2015 PALAUTEKYSELY RYHMÄN PÄÄTYTTYÄ Hei hyvä vanhempi! Kiitos osallistumisestasi vanhempien VOIKUKKIA-vertaistukiryhmään. Haluaisimme tietää millaisia tunnelmia ja ajatuksia vertaistukiryhmäkokemus

Lisätiedot

Suomen Tanssipelaajat ry - Toimintasuunnitelma 2010

Suomen Tanssipelaajat ry - Toimintasuunnitelma 2010 Sisällys 1. Tarkoitus 2. Yleistä Suomen Tanssipelaajat ry - 2010 Suomen Tanssipelaajat ry - Toimintasuunnitelma 2010 3. Vastuuhenkilöroolit 2010 4. Kilpailut 2010 4.1. Suomen kilpailut 4.2. Ulkomaiden

Lisätiedot

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa

Lingon & Blåbär. pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär pähkinänkuoressa Lingon & Blåbär (L&B) on tarjonnut ruotsalaista suunnittelua olevia laadukkaita vaatteita koko perheelle vuodesta 1996 lähtien. Tänä päivänä

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa

Leimaus 2011 Kisakeskuksessa Leimaus 2011 Kisakeskuksessa ma 6.6. Lähdimme perinteisesti Lappia talolta kimpsuinemme klo 12 kohti etelää. Martti ja Mauri otettiin kyytiin Keminmaasta. Onneksi autossa oli DVD laite ja ilmastointi,

Lisätiedot

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä

keskiviikko 17.7. Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä POLVIJÄRVI-PÄIVÄT ke - su 17.-21.7.2013 keskiviikko 17.7. klo 18.30 Polvijärvi-päivien avajaisilta Polvijärven museonmäellä Tonkkakuninkaallisten valinta museonmäellä Leikkimielisessä kisassa valitaan

Lisätiedot

11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2. 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen

11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2. 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen Ohjelma: TORSTAI 21.8. 11:50 Kokoontuminen Helsinki-Vantaan lentokentällä T2 12:00 Lentoliikenne Yhdysvaltoihin, Finnairin viestintäjohtaja Arja Suominen 12:30 Tutustuminen Finnairin uuteen Premium-loungeen

Lisätiedot

KAUSIKIRJE SYKSY 2015

KAUSIKIRJE SYKSY 2015 KAUSIKIRJE SYKSY 2015 Hei kaikki vanhemmat! Toivotamme kaikki vanhat ja uudet seuralaiset tervetulleiksi treenaamaan kanssamme myös ensi kautena. Tästä kirjeestä löydät tärkeitä tietoja syksyä koskien,

Lisätiedot

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso

JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso JÄSENTIEDOTE 1/2015 salonseudunrauhanturvaajat@gmail.com http://koti.mbnet.fi/kuso PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS Hyvät Rauhanturvaajat, Taas on vuosi vaihtunut. Yhdistys piti syyskokouksensa ilman suurempia

Lisätiedot

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden

Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Teidän talonne on upouusi. MINKÄ? KENEN? MILLAISEN? = talon, teidän, sinisen huoneen= GENETIIVI Monikossa: talojen, koirien, sinisten huoneitten / huoneiden Genetiivi ilmaisee omistusta Laurin koira, minun

Lisätiedot

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa

1. palvelupiste: mitattiin verenpainetta, veren sokeriarvoja sekä testattiin tasapainoa IkäArvokas palvelupäivä Kangaslammin seurakuntasalissa keskiviikkona 23.9.2015 klo 11-15 Leiripäivään kutsuttiin mukaan erityisesti kotona yksin asuvia ikäihmisiä, jotka harvoin pääsevät mukaan toimintaan

Lisätiedot

Kesää odotellessa. Sulais hanki, kasvais peltoon heinän. Vielä kun ois lämpöisiä kesäöitä se, jos mikä, kasvattaisi heinän kortta, antais töitä.

Kesää odotellessa. Sulais hanki, kasvais peltoon heinän. Vielä kun ois lämpöisiä kesäöitä se, jos mikä, kasvattaisi heinän kortta, antais töitä. No.1/2007 ~~~~~~~~~~~~~~~ Saukkolan Sanomat ~~~~~~~~~~~~~~~ Sanomat Torstai 15.3.2007 *** Riippumaton tiedotuslehtinen, joka jaetaan lähes joka talouteen säännöllisen epäsäännöllisesti *** No. 1/2007 Torstai

Lisätiedot

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen

Joulu uusivuosi 2015. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Jäsenlehti, jäsenkirje, jäseneuutiset..ihan miten haluat. tulevaa tapahtumaa: JM--jäsentenväliset 18.10 Jäsensaunaillanistujaiset 18.10 Syyskokous 25.11 Joulukahvitus palkitseminen Joulu uusivuosi 2015

Lisätiedot

Kyläkyselyn tuloksia. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi. www.salo.fi

Kyläkyselyn tuloksia. Kyläsuunnittelija Sarita Humppi. www.salo.fi Kyläkyselyn tuloksia Kyläsuunnittelija Sarita Humppi Vastaajat Vastaajia yhteensä 15. Miehiä kuusi ja naisia yhdeksän. Ikäjakauma: eniten 50 64-vuotiaita. Nuorin vastaaja 25-vuotias ja vanhin 88-vuotias

Lisätiedot

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015

TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 48/ Liite TIKKAKOSKEN ALUESEURAKUNTA KESÄÄ JA SYKSYÄ 2015 KESÄKUU VIIKKO 23 1.-12.6. PÄIVÄRIPPIKOULU, RISTO, MIKKO, (SIRPA) 1.-2. 6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 1 SARPATTI 3.-4.6. LASTEN PÄIVÄLEIRI 2 SARPATTI KE

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot