Manner-Suomen nopein väestönkasvu. Naistenmatkan koululla vastustettiin kiusaamista, s. 6. Asukkaita tuli lisää 527 viime vuonna

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Manner-Suomen nopein väestönkasvu. Naistenmatkan koululla vastustettiin kiusaamista, s. 6. Asukkaita tuli lisää 527 viime vuonna"

Transkriptio

1 Koulutie 1 (Sampo Pankin naapurissa) Tuukka Salomaa, pirkkalalainen yrittäjä Soita p Välityspalkkioesimerkki: VARMA % velattomasta kauppahinnasta, + asiakirjakulut (sis. alv.). Minipalkkio Härmälä Hatanpää Keskiviikko , nro 5 Haavisto veti Veskassa, pahvi-sauli vastasi Teboililla, s. 7. n väkiluku kasvoi viime vuonna Manner-Suomen ennätystahtia. Myös kuluva vuosi alkoi vauhdikkaasti. Vuoden ensimmäinen vauva syntyi 2. tammikuuta Elina ja Ilkka Jaakkolan perheeseen Takamaalle. - Hyvin on mennyt esikoispojan kanssa, kertoi Elina Jaakkola tiistaina. Manner-Suomen nopein väestönkasvu Asukkaita tuli lisää 527 viime vuonna PIRKKALAN väkiluku lisääntyi viime vuonna 527 hengellä. Se tarkoittaa suhteellisesti nopeinta väestönkasvua Manner- Suomen kuntien joukossa. n asukaslisäys oli 3,1 prosenttia. Edellä prosenteissa oli vain kolme Ahvenanmaan kuntaa. Edellisvuonna kasvoi vielä hirmuisempaa vauhtia: se pääsi 4,4 prosentin ja 717 asukkaan kasvulla ykköseksi kuntien kasvutilastossa. - Hieman rauhoittunut, mutta iso luku silti, kommentoi kasvua n kunnan talousjohtaja Anssi Koski. Koski huomauttaa, että kasvaa selkeästi nopeammin kuin muut seudun kunnat. - Selkeä piikki on ollut jo pari vuotta. Seuraavaksi nopeimmin kasvoi seudulla viime vuonna Ylöjärvi (1,5%). siis tuplasti enemmän. Tampereen väestönlisäys oli 0,9 prosenttia. Yleisesti ihanteellisena kasvuvauhtina kunnan kannalta pidetään 1-2 prosentin väestölisäystä vuodessa. - Silloin palvelut on mahdollista pitää paremmin kasvun Naistenmatkan koululla vastustettiin kiusaamista, s. 6. Torstai -22 SÄÄ -23 Nokia Tampere Kangasala -21 Perjantai Nokia -19 Vesilahti Lempäälä Vesilahti 8:45 16:35-21 Valkeakoski 8:42 16:38 Tampere Kangasala -19 Lempäälä Valkeakoski Lauantai -19 Maanantai -20 Sunnuntai Tiistai FAKTA Väestötiedot 2011 Ennakkoväkiluku Väestönlisäys 527 Syntyneet 290 Kuolleet 90 Kuntien välinen tulomuutto 1526 Kuntien välinen lähtömuutto 1205 Kuntien välinen nettomuutto 321 Kunnan sisäinen muutto 1242 Maahanmuutto 44 Maastamuutto 38 Nettomaahanmuutto 6 Avioliitot 110 Avioerot 50 Tiedot perustuvat tilastokeskuksen väestömuutosten ennakkotietoihin. vauhdissa, Koski tähdentää. Nopea kasvu mainitaan usein ongelmana kunnan talouden kannalta. - Täytyy muistaa, että ei kasvu rasite ole, vaikka se tiettyjä haasteita tuo. Kasvu tuo lisää verotuloja ja aktiivisuutta alueelle. Syntyvyyden osuus n kasvusta oli 200 ja muuttoliikkeen yli 300 henkeä. Selkeä Melko selkeä Puolipilvinen Melko pilvinen Pilvinen (Jäätävä) tihku (Lumi)kuuro (Lumi)sade Partolaan saa perustaa apteekin, s vuotta: valtuusto kokousti itsenäisyyshumussa, s. 4. Tämän vuoden tietyöt ssa, s. 9. ABC:n turistit, mitäs tiedätte sta? S Aiskä oli päivän yläasteella oppilaana! S. 11. Hanna järjesti Alaskan ekat vaalit suomalaisille, s. 6.

2 2 PIRKKALAINEN PIRKKALAN SEURAKUNTA Palvelemme ma-pe 9-20, la 10-16, su Tervetuloa! Suupantori 4,, puh Katso tarjoustuotteemme osoitteesta Tilitoimistopalvelua vuodesta 1981 Osoite: SUUPANTIE 2, PIRKKALA Puhelin: (03) Puh. (03) J.S. BACHIN urkuteosten esityssarja osa 16/36: Bachia kynttilän valossa su 5.2. klo 18 n kirkossa. Liisa Aaltola, urut. Vapaa pääsy. Kirkossa Perkiöntie 40 Messu 5.2. klo 10, messun jälkeen talvitapahtuma n. klo , Denise Gauffin-Kostilainen, Jukka Jormanainen, Pirkko Leponiemi-Pirhonen ja lastenohjaajia. J.S.Bachin urkuteokset 5.2. klo 18, osa 16/36 Bachia kynttilän valossa. Liisa Aaltola, urut. Vapaa pääsy. Tervetuloa Kirkon keskiviikkoon klo hartauteen, syömään ja laulamaan. Ruuan hinta 2.50e/aik ja 1e/lapsi. Leipähuutokauppa su jumalanpalveluksen ja kirkkokahvien jälkeen n. klo Leivo leipä tai leivonnainen, liitä mukaan tiedot siihen käyttämistäsi raaka-aineista sekä valmistuspäivä ja mielellään myös leipojan nimi. Leivonnaiset voi tuoda kirkolle aamulla. Meklarina toimii Olli-Pekka Silfverhuth. Tule huutamaan Yhteisvastuukeräyksen hyväksi! Kirkkoveräjän srk-talolla Kouluportinkuja 1 Tiistaitupa 7.2. klo hartaus, jonka jälkeen ruokailu (2.50/1e) ja yhteistä ohjelmaa Runebergin päivän merkeissä. Mukana pastori Denise Gauffin-Kostilainen ja kanttori Pirkko Leponiemi-Pirhonen. Perjantaipiiri klo 18. Raamattu- ja rukouspiirissä pohditaan seuraavan jumalanpalveluspäivän tekstejä SLS:n raamatunlukuoppaan pohjalta. Pihlajaniemessä Pappilantie 100 Miesten sauna 7.2. klo Hartaus klo 20. Naisten sauna 8.2. klo Lähetysmyymälä -kahvila Sirpakassa Suupantie 10 Neulekahvila 6.2. klo Tule mukaan kutomaan vauvasukkia paljasjalkaisille laisille. Ensimmäiset vauvasukat on jo lahjoitettu neuvolaan, mutta vauvoja syntyy koko ajan lisää! Osallistu myös Sirpakan sukkakisaan. Neulekahvilassa voit myös kutoa omia neuleitasi tai Äiti Teresan tilkkuja toisten seurassa. isen luku- ja keskusteluhetki keskiviikkona klo Tule mukaan. Tule pelaamaan shakkia Sirpakkaan tiistaisin klo 11. Lautaa voi kysyä muulloinkin lainaksi kassalta. Rukouksen siivillä -raamattu- ja rukouspiiri 7.2. klo Yhteislaulua, keskustelua, lyhyt raamatunlukuhetki ja rukousta. Muuta toimintaa Pyhisparkit ja pyhäkoulut. La 4.2. EI OLE PYHISPARKKEJA EIKÄ SU 5.2. PYHÄKOULUJA. Tervetuloa 5.2. klo 10 perhemessuun kirkkoon sekä sen jälkeen talvitapahtumaan. NNKY:n lähetyspiiri 6.2. klo 13 kirkon kerhotalossa. Kyöstinkodon kerho 7.2. klo alueen eläkeläisille. Askartelemme yhdessä ystävänpäiväkortteja. Haluatko olla apuna seurakunnan erilaisissa tapahtumissa, ryhmissä tai ystävänä toiselle. Katso lisää Suurella sydämellä nettisivuiltamme ja lähde mukaan! Anna aikaasi hyvään! Monikulttuurinen olohuone ke 8.2. klo kutsuu naisia, miehiä ja lapsia Pereen kerhotilaan viikoittaiseen yhdessäoloon klo Seurustelun ohessa voit kutoa tai tehdä muuta käsityötä, pelata saatavilla olevia lautapelejä ja lapset saavat leikkiä. Kahvi/teetarjoilu voileipien kera. Mukana vuorottelevat Sirpa Hämäläinen ja Sirkka Nylund. Perheuutiset Kastetut: Rafael Alvar Ala-Ajos, Inka Elena Matilainen, Veikka Olavi Matilainen, Mette Elena Niinimäki, Aapo Julius Salovaara ja Lilja Sofia Tuomaala. Avioliittoon kuulutetut: Olli Tapani Aro ja Sari Terhikki Ryttyläinen. Tervetuloa mukaan seurakuntasi toimintaan! Seurakuntatoimisto ja taloustoimisto (Suupantie 10) avoinna ma pe klo 9 13, lisäksi ma klo Puh Tervetuloa su 5.2. n kirkkoon PERHEMESSU klo 10 TALVITAPAHTUMA klo edullinen ruokailu (4/2 ) poniratsastusta, mönkijäajelua, perinneleikkejä, luikumäet, ongintaa, kasvomaalausta, lelukirppis, lasten taidenäyttely, makkaraa, mehua... YHTEISVASTUUN HYVÄKSI Pelastakaa Lapset - Rädda Barnen Save the Children Tule mukaan tukeasi tarvitaan! Pelastakaa Lapset ry hakee vapaaehtoisia tukihenkilöitä ja tukiperheitä lasten ja heidän perheidensä tueksi. Lapsiperheiden elämäntilanteet ovat usein vaativia ja uuvuttavia. Pienelläkin ulkopuolisella avulla on suuri vaikutus lasten hyvinvointiin ja vanhempien jaksamiseen. Vapaaehtoistyö lasten parissa sopii kaikenikäisille miehille ja naisille. Tukihenkilöt ja -perheet saavat valmennusta ja tukea tehtäväänsä. Vapaaehtoisena toimiminen antaa iloa ja uusia elämyksiä! Järjestämme uusien tukihenkilöiden ja -perheiden valmennukset maaliskuussa 2012 Tampereella Länsi-Suomen aluetoimistossa. Ilmoittautumiset ja lisätietoja: puh tai Lempäälän Nuorisoseura ry esittää Ensi-ilta: pe 3.2. klo 19 Muut esitykset: su 5.2. klo 17 pe klo 19 su klo 17 pe klo 19 su klo 17 pe klo 19 su 4.3. klo 17 pe 9.3. klo 19 su klo 17 pe klo 19 su klo 17 pe klo 19 su klo 17 su 1.4. klo 17 komedian Opri Käsikirjoitus: Kyllikki Mäntylä Ohjaus: Jari Lehto Esityspaikka: Lempäälän Nuorisoseurantalo, Iluksentie 5, Lempäälä. Peruslippu 15e, eläk./opisk.13e. Suosittelemme lippujen ennakkovarausta. Kysy ryhmäalennuksia! Tiedustelut ja varaukset: Lippuja myynnissä myös Lempäälän Kirjakaupassa. Esitysoikeuksia valvoo Suomen Näytelmäkirjailijaliitto ry SANA JUKKA PELTOLA Diakoniatyöntekijä Velkainen uhritie JOS JOKU sinun lähimmäisesi köyhtyy eikä pysty huolehtimaan itsestään, auta häntä, että hän voisi elää teidän joukossanne, kehottaa 3. Moos. 25:35. Köyhä, tyhjä ja nälkäinen ihminen tulee vastaan omassa kaupungissani, omassa kylässäni, omassa perheessäni, minussa itsessäni. Hän tulee tuomituksi talouden lakien tai moraalisääntöjen perusteella. Hän kantaa loputonta velkataakkaa, aineellista ja henkistä. Kun asetan lähiympäristöni ihmisiä arvojärjestykseen, teen itsestäni tuomarin ja helposti myös saalistavan velan tarjoajan. Saalistan arvostusta ja kiitollisuutta, koen ehkä salaista ylemmyydentunnetta. On uskaliasta nähdä ihmisyys kaikkia yhdistävänä ominaisuutena. On uskaliasta tunnustautua köyhäksi, neuvottomaksi ja apua tarvitsevaksi. Myydyt ja ostetut ihmiset ovat joskus laulaneet negrospirituaaleja työtä tehdessään. He ovat rohkeasti toivoneet ja odottaneet parempaa tulevaisuutta, he ovat tunteneet keskinäistä solidaarisuutta. Tällainen toivo, rohkeus ja yhteys voisivat kuvata kristillistä kirkkoa. Tämän päivän ostetut ja myydyt, häväistyt ja hylätyt näyttäytyvät Vapahtajan rakkauden valossa korvaamattoman arvokkaina ihmisinä. Yhden ihmisen kärsimys ja köyhyys ovat koko yhteisön kipua. Yhden ihmisen taistelu paremman elämän puolesta on koko yhteisön taistelu. Edellä oleva lainaus on yhteisvastuukeräyksen sivuilta. Yhteisvastuukeräys 2012 alkaa 5. päivä huhtikuuta. Kerättävillä varoilla Takuu säätiö käynnistää Suomessa pienluottohankkeen, jonka tavoitteena on ehkäistä ylivelkaantumista. Takuusäätiöltä voivat pienluottoa hakea ahdingossa olevat ihmiset, joilta ansiotulojen puuttuminen tai menetetyt luottotiedot estävät luottojen saamisen. Kansainvälisenä kohteena on Uganda, jossa niin ikään keräysvaroin tuetaan pienrahoitustoimintaa Kirkon Ulkomaanavun kanssa. Sinäkin voit olla auttamassa ja kantamassa vastuuta yhteisvastuukeräyksessä, että monella suomalaisella ja ugandalaisella olisi parempi tulevaisuus edessään. Meistä voi kuka vain joutua avun tarvitsijaksi. Hyvä Jumala. Kiitos antamistasi lahjoista. Opeta meitä käyttämään lahjojasi oikein. Kiitos, että jokainen meistä on arvokas sinulle, vaikka olisimme millaisia tahansa. Ole kanssamme. Aamen. MERKKIPÄIVÄT Onnea vastavalmistuneelle maisterille! Tomi Viertokoski Master of Arts in Post-war Recovery Studies The University of York. T: perhe ja sukulaiset Kotiväki onnittelee Elsaa (kuva) 3.2. neljä vuotta ja Juliaa vuotta. Torsti-poika 2-vuotta 2.2. Kotijoukot onnittelee! (kuva) PALJASJALKAISET Elina ja Harri Ahvonen nkylältä saivat kauan toivotun ja hartaasti odotetun tyttövauvan. Tyttö syntyi isänsä nimipäivänä Perheen Atte-poika yleni samalla isoveljeksi. Perheeseen kuuluu myös nelijalkainen Sulo. ONNEA Onko merkkipäivä? isessa on kolme ilmaista lukijoiden juhlapäivistä kertovaa palstaa: Vihitty, Paljasjalkaiset sekä Merkkipäiviä. Tiedot viimeistään ma kello 12 inen, Suupantie 2 A 10, Puhelin Sähköposti: Ilmaispalstat ovat lyhyttä tiedottamista ja onnitteluita varten. Kutsut kellonaikoineen, kiitokset yms. ovat erillisten maksullisten ilmoitusten aineistoja. Pieniä uutisia Yhteisvastuukeräys alkaa YHTEISVASTUUKERÄYS on evankelis-luterilaisen kirkon suurkeräys, joka auttaa hädänalaisia syntyperään, uskontoon tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta Suomessa ja kehitysmaissa. Keräys käynnistyy ssa ensi sunnuntaina 5.2. klo 10 perhemessulla n kirkossa. Messun jälkeen alkaa koko perheen talvitapahtuma, jonka tuotto menee Yhteisvastuun hyväksi. Kotimaassa ehkäistään ylivelkaantumista Yhteisvastuu 2012 tukee pienrahoitustoimintaa ja torjuu ylivelkaantumista. Kotimaassa myönnetään yhteistyössä Takuu-Säätiön kanssa halpakorkoisia pienlainoja taloudellisessa ahdingossa oleville ihmisille, joiden pienet ansiotulot tai menetetyt luottotiedot estävät muiden luottojen saamisen. Ugandassa tuetaan kylien säästö- ja lainaryhmiä Ulkomaan kohteena on Uganda, jossa tuetaan ruohonjuuritason pienrahoitustoimintaa. Useita tapahtumia Yhteisvastuun hyväksi n seurakunnassa järjestetään useita tapahtumia. Yhteisvastuukeräyksen käynnistyspäivänä on talvitapahtuma n kirkolla pidetään leipähuutokauppa, psalmilaulukonsertti, entisten nuorten veisuut, Leena lampaan konsertti sekä 5.5. takakonttikirppis. Kräystuloksesta seurakuntaan jää 10 prosenttia. Vuoden 2012 keräyksen seurakuntaan jäävä osuus käytetään taloudelliseen ahdinkoon joutuneiden pirkkalalaisten auttamiseen. Lähde kerääjäksi n seurakunta osallistuu Yhteisvastuukeräykseen myös lipaskeräyksellä. Lipaskerääjiksi tarvitaan noin 80 vapaaehtoista. Lipaskerääjäksi lähtemällä on helppo tapa osallistua ja auttaa. Keräys suoritetaan pareittain Citymarketilla, S-marketissa ja Suupalla. Lipaskeräys tapahtuu arkisin 8.2, 10.2, ja klo sekä lauantaisin ja klo Lipaskerääjäksi voit ilmoittautua Suurella sydämellä sivuston kautta

3 PIRKKALAINEN LUKIJALTA KOLUMNI Rottia vilistää Pyhäjoen penkereellä Kela vastaa kuntalaisen kyselyyn ILTAPÄIVÄLLÄ katselimme erään naapurin kanssa kun rotat vilistelivät pesäkolojensa tuntumassa lumihangella olevia rotanpolkuja pitkin. Paikka on Suupan liikuntarakennuksen takamaastossa oleva Vähäjärven laskuojan penger, siinä vanhan omakotitalon tontin rajan ja Koulutien kulmauksessa. Paikka on suosittu sorsien ruokintapaikka. Toiveemme on että asialle tarttis tehdä jotain, ennenkuin rotat levittäytyvät lisää. TS. NIMIMERKKI Kysyn vaan ihmetteli Kelan toimintaa ssa (inen 25.1.). Luonnollisesti jokainen meistä haluaa asioida eri viranomaisten kanssa mahdollisimman helposti. Kela-asioiden hoitaminen onnistuu monella eri tapaa: sähköisessä asiointipalvelussa fi milloin tahansa, soittamalla Kelan etuuskohtaisiin palvelunumeroihin arkisin kello 8-18, postitse tai käymällä Kelan toimistossa tai yhteispalvelupisteessä. Tarvittaessa asiakas voi asioida myös ajanvarauksella. Monissa lääke- ja sairaanhoitokorvausasioissa asiakas ei usein edes ajattele asioivansa myös Kelan kanssa käydessään lääkärissä tai apteekissa. ssa Kela tarjoaa toimistopalvelua joko Kelan oman toimihenkilön tai yhteispalvelupisteessä kunnan työntekijän antamana. Myös yhteispalvelupisteessä otetaan hakemuksia vastaan, neuvotaan niiden täyttämisessä ja ohjataan asiakasta tarvittaessa vaihtoehtoisten palvelukanavien käyttämiseen. Jos hakemukseen jää puutteita, ei niistä kannata olla huolissaan. Kelasta kyllä otetaan tarvittaessa yhteyttä asiakkaaseen ennen päätöksen antamista. Petteri Taponen vakuutuspiirin johtaja Kela JOH VHAIN komppaan herra Harjulan kirjoitusta: Suupantori on sikamaisessa kunnossa. Paikan ovat valloittaneet juopot ja sekakäyttäjät. Alko surutta pois Suupalta; mitä sitä täällä tekoa on? Ithe Laphissa asuneena jouthuin käymään erränkhin kilometrin hakumathkala. Vetelät juophot kouluun. Kunto nousee, kun joutuu kävelemään Kenkätielle! Nykyisin ruman näköinen ja monia pelottava Suuppa ei houkuta, vaikka paikasta saataisiin helposti kuntalaisten olohuone, missä voisi viihtyä. Yrittäjät herätys! Se Alko karkottaa asiakkaita. Vaan eipä se kuntakaan kauhesti satsaa: monia vuosia lyhtytolpat ovat olleet vinossa kuin Laukonsillalla konsanaan. Olisiko maisema-arkkitehdille hommia? Olisihan se hienoa jos Suupasta tulisi jopa nähtävyys! Jussi Kivinen Presidentilllä oltava vaimo ON SOPIVAA, että presidentti on mies, jolla on vaimo. Sellainen on luonnollinen elämänjärjestys. Niinistö on tyylikäs ja taidokas mies. Annan ääneni Sauli Niinistölle. Tee sinä samoin. Kerttuli Pursiainen Viima vei kolhijan lapun SINÄ, joka kolhit mustaa autoa Naistenmatkan koulun parkkipaikalla tiistaina klo 18 ja 19 välisenä aikana, jätä yhteystietosi toimitukseen. Olit ilmeisesti jättänyt lapun tuulilasinpyyhkijän alle, mutta viima heitti sen tielle ja kadoksiin. Kiitos jo etukäteen Presidentti ja perhe MAALLEMME ollaan valitsemassa presidenttiä seuraavaksi kuudeksi vuodeksi. Presidentin halutaan olevan arvojohtaja. Sellainen hän eittämättä onkin. Perhe on kulttuurissamme perinteisesti rakentunut miehen ja naisen välisen parisuhteen pohjalle. Myös nimimerkillä julkaistaviin kirjoituksiin tulee liittää nimi ja osoite tiedoksi toimitukselle. Kirjoita napakasti, sillä lyhyt teksti luetaan tarkemmin. Toimitus voi tarvittaessa lyhentää tekstiä asiasisältöä muuttamatta. Presidentillä oltava vaimo TEKSTARIT ON SOPIVAA, että presidentti on mies, jolla on vaimo. Sellainen on luonnollinen elämänjärjestys. Niinistö on tyylikäs ja taidokas mies. Annan ääneni Sauli Niinistölle. Tee sinä samoin. Kerttuli Pursiainen Tekstarit yleisönosastolle numeroon Ihan samaa mitä sadoissa Suomen kunnissa. Joo, onhan ssa hyvin kouluja ja on terveyskeskus. Ja koulutettuja veronmaksajiakin on. Niitäkö turistit tulisivat oikein sankoin joukoin ihmettelemään. Voi hyvää päivää! Ei ole ssa lomalaisille tarjolla mitään. Reippi on tietty ihana, mutta palvelut siellä ihan olemattomat. Haikan lava on upealla paikalla, mutta tanssejahan siellä ei ole kuin joskus harvoin kesäsunnuntaisin. Keskustassa on 2 baaria, joista toinen on vakituisesti sosiaalitoimiston asiakkaiden käytössä. Mitään fiksua ajanviettopaikkaa aikuisille on turha etsiä. Eivät nuo uimarannatkaan niin kovin upeita ole, aivan tavallisia, tavallisessa kunnassa. Monessa hyvinvoivassa kunnassa on uimahalli, on todella törkeää ettei n kunta vieläkään ole sitä saanut aikaiseksi. Koirapuistoa ei ensimmäistäkään... voi tätä kotikuntaani:( Paljasjalkainen vuodesta 1959 Viima vei kolhijan lapun SINÄ, joka kolhit mustaa autoa Naistenmatkan koulun parkkipaikalla tiistaina klo 18 ja 19 välisenä aikana, jätä yhteystietosi toimitukseen. Olit ilmeisesti jättänyt lapun tuulilasinpyyhkijän alle, mutta viima heitti sen tielle ja kadoksiin. Kiitos jo etukäteen näkyviin - minkä ihmeen takia? EIKÖ KUNNALLA todellakaan ole muita rahanmenoja kuin heittää 5000 euroa tuuleen? Oikein kyllä herätti suuren kysymyksen tuo ideakilpailu, jolla pitäisi saada turisteja an! Ja mitäkö heille sitten näytettäisiin? Kerrostaloja, omakotitaloja, peltoja, järveä...pari latoa. Kun laatu ja hyvä palvelu ratkaisevat. Pitopalvelut ammattitaidolla kaikkiin juhlatilaisuuksiin. Järjestämme myös muistotilaisuudet. MAIJA-RIITTA MERIKANTO Kunnantalolla palaa valo TEIN vähän aikaa sitten bussimatkan Pereeltä jäähallille pitkän kaavan mukaan. Reitti kulki Suupalta Kyöstin kautta lentoasemalle ja sieltä edelleen kohti kuntakeskusta. Edessäni istui kaksi keski-ikäistä miestä, joiden keskustelua en voinut olla kuulematta. Ilmeisesti Tampereelta matkaan lähteneet miehet eivät tunteneet a. Loukonlahden tienoilla toinen heistä kysyi toiselta, missä he mahtavat olla. Toinen arveli, että ssa, mutta ei omien sanojensa mukaan ollut ihan varma. Kuten ei siitäkään, kuuluuko Tampereeseen. Suupan lähestyessä he alkoivat ihmetellä kerrostaloja ja Suupantielle käännyttäessä jo koko kuntakeskusta liikkeineen ja korkeine asuintaloineen. - Ei, kyllä tämä on oma kuntansa. Tuossa talossahan lukee n kunta, parrakkaampi havainnoi toriympäristöä. Matka jatkui Kyöstin kautta Turkkiradalle. Isot yritykset antoivat lisää ihmettelyn aiheita. - Ai, Savupojatkin on täällä. En tiennytkään. Täällähän on vaikka mitä. Poistuessaan lentoaseman edustalla bussista miehet olivat piirun verran tietoisempia yhdestä Tampereen naapurista. Jos miehet olisivat matkanneet hämärämpään vuorokaudenaikaan, he olisivat nähneet valot kunnantalon ikkunoissa. n valtuuston maanantaisessa 90-vuotisjuhlakokouksessa puhunut professori Aimo Ryynänen totesi, että kunnantalo, jossa palaa valot, viestittää paikkakunnan tulevaisuustahdosta. lla tätä tahtoa ja myös edellytyksiä jatkaa itsenäisenä kuntana on, muiden kehyskuntien tapaan. Pian nähdään, onko sillä maan hallitukselle mitään merkitystä. YSTÄVÄNPÄIVÄJAZZIT ti klo 19 22, liput 12 e, ystävä puoleen hintaan. sis. iltapalan Myllyhaantie 6, p Tottijärventie 151, TOTTIJÄRVI Puh. (03) , Pirkanmaan lastenkulttuuriviikot Lasten Pirkkaset 10 v. Pelkkä presidentin asema ei itsessään tähän kuitenkaan riitä. Se, mitä ja mistä presidentti puhuu ja se, millaisen esimerkin hän omilla valinnoillaan kansalaisille antaa, on tärkeämpää kuin asema. Perhe on yhteiskunnan perusta. Jos perheet voivat pahoin, yhteiskunta voi pahoin. Perhe on kulttuurissamme pe- MIKSI JUMALAN RAKKAUS VOITTAA? YHTÄ MATKAA -ILTA SU 5.2. KLO 17 Jan-Markus Jeromaa, musiikki Thomas & Samu & Jani & Tero. RAAMATUSTA EVÄSTÄ ELÄMÄÄN YHTÄ MATKAA -ILTA SU KLO 17 Jori Brander, Gideonit vierailevat Kiviranta, Kivirannantie 5. Lapsille pyhäkoulu. Tervetuloa mukaan! PIRKKALAN KÄSITYÖKESKUS SYKSYN KÄSITYÖMALLISTON ESITTELY maanantaina 6.2. klo 12-18, TERVETULOA! Käsityökeskuksessa voit kutoa kodinteksɵilit ja valmistaa sisustusesineitä. Tule käymään tai tutustu kurssitarjontaan osoiʃeessa SuupanƟe 2, p , Neuvontaa ma ja ke 11-14, Ɵ ja to 9-17, pe 9-15 Muuna aikana mahdollisuus itsenäiseen työskentelyyn. Suomen Metodistikirkko Alko pois Suupalta Ota kantaa! Mielipiteet Lukijalta-palstalle ma klo 15 mennessä. Suupantie 2 A 10, rinteisesti rakentunut miehen ja naisen välisen parisuhteen pohjalle. Näin muodostuu tasapainoinen yhteiskunta. Presidentti on myös perheasioissa arvojohtaja. Ei ole yhdentekevää millaisen esimerkin hän antaa. Siksi ei ole yhdentekevää millaista presidenttiehdokasta äänestämme. Taisto Hillberg PROF. BLUFFON SYNTTÄRISHOW Su klo 15 yläkoulun salissa (Koulutie 8). Luvassa taikanumeroita, musiikkia, klovneriaa! Vapaa pääsy! Esityksen kesto 45 min. Lisätiedot Järjestää n kulttuuritoimi TERVETULOA INSTRUMENTARIUMIIN. Kansanedustaja Anna Kontula ssa Elokololla torstaina 2.2. klo 18 Miten perheiden a pitäisi kehittää? Eteneekö kuntauudistus? Kahvit tarjoaa n Vasemmisto INSTRUMENTARIUM CITYMARKET PARTOLA KAIKKIEN AIKOJEN KAIKKI KEHYKSET tai jopa -50% -80% Ostaessasi silmälasit. ALE! Instrumentariumin kaikkien aikojen ALE kiihtyy! Saat kaikki kehyksemme vähintään puoleen hintaan ja suuri osa merkkikehyksistämme on jopa -80 % huikeassa alennuksessa! Juuri sinulle sopivat silmälasit. INSTRUMENTARIUM PIRKKALA Palmrothintie 2, ark , la Puh , KUNINKAANKATU Koska olet viimeksi maistanut? m ai n 24,40 Tulossa! TIMO KOTIPELTO DUO 2.3. KUNINKAANKATU 22, TAMPERE

4 4 PIRKKALAINEN PIRKKALASSA Kaivattua harkinta-aikaa M uutamia vuosia takaperin Pirkanmaalla visioitiin nopealla tahdilla suuria hankkeita. Osa niistä oli jo vanhoja tuttuja, osa uusia keksintöjä. n maaperä oli ehdolla niistä useiden sijaintipaikaksi: logistiikkakeskus, suurjätevedenpuhdistamo, läntinen oikorata, järjestelyratapiha, Puskiaisten moottoritieoikaisu, lentoaseman toinen kiitorata, kakkoskehä Kangasalta lentoasemalle. Aika hengästyttävä lista. Vanha sanonta on, että aika hoitaa. Kaavoitusjohtajat niin Pirkanmaalla kuin ssa ovat vaihtuneet, samoin pormestarit ja ensi vuonna uudet päättäjät pähkäilevät näiden asioiden parissa. Suurhankkeiden ympärillä on eletty seesteisempi tovi. Valmistelussa on Pirkanmaalla liikenteen ja logistiikan 2. vaihekaava. Sitä seuraa maakuntakaavan päivitys, Pirkanmaan 2. maakuntakaava. Parin vuoden aikana, alkuhämmästyksestä päästyä, päättäjilläkin on ollut mahdollisuus täsmentää kantojaan suuriin hankkeisiin. Edettykin on. Tampereen seudun suurpuhdistamosta on katseet käännetty Sulkavuoren puhdistamoon. Logistiikkakeskuksen sijoitus Toivion viereen on historiaa. Jäljelle jäävistä oikorata ja lentokentän toinen kiitotie ovat todella pitkän aikavälin hankkeita, jos niiden rakentamiseen joskus päädytään. Oikoradalle on kaksi linjausta. Molempia vastustetaan luonnollisesti niiden lähialueilla. ssa toive on, että rataehdotuksen tarkka linjaus pitää saada paperille mahdollisimman nopeasti. Pirkanmaan 2. maakuntakaavan teko alkaa keväällä. Se kestänee noin neljä vuotta. Harkinta-aika on tarpeen. Liian useita suuria hankkeita alettiin ajaa jäniksen selässä. Siitä ei tullut mitään. Päätökset suurhankkeista ovat hankalia. Äänestäjien tuomiota pelkäävät päättäjät kiertelevät kuin kissa kuumaa puuroa. Osa hankkeista jää toteutumatta, mutta monien osalta ratkaisuja on silti joskus tehtävä ja vastuu kannettava. Lähimetsiä hoidetaan LÄHIMETSIÄ HOIDETAAN helmi-maaliskuussa eri puolilla a. Loukonlahdentien lähellä ja Pyhäjärven ranta-alueilla harvennetaan metsurityönä puustoa, poistetaan huonokuntoisia puita, mutta jätetään myös pökkelöitä. Lähimetsiä hoidetaan myös Lammaspolun maastossa Ojapuistossa. Rantaniityssä raivataan metsää ja tehdään suojelualueella tilaa kynäjalaville. Metsätöitä on luvassa myös Takamaantien lähellä parissakin eri kohdassa. Töiden takarajana on lintujen pesimäajan alku. Se on edessä jo maaliskuussa pöllöjen ja muutaman muun lintulajin osalta. Juhlavaltuuston päätteeksi kunta tarjosi juhlavat kahvit. Mukana oli valtuutettujen lisäksi muita kuntalaisia ja muun muassa ex-kunnanjohtajat Risto Koivisto ja Matti Sonninen (pikkukuva). Juhlapuhuja Aimo Ryynänen pikkukuvassa oikealla. Valtuusto juhli synkän pilven alla MAIJA-RIITTA MERIKANTO PIRKKALAN valtuusto vietti maanantaina 90-vuotisjuhlakokoustaan ristiriitaisissa tunnelmissa. Ne tiivisti yhteen kokouksen avannut valtuuston puheenjohtaja Pertti Skogberg (kok) toteamalla, että hallituksen kuntauudistusaikeet ovat synkkä pilvi lle. - Toivottavasti tämä ei ole valtuuston viimeinen kokous juhlamerkeissä, vaan voimme pitää kymmenen vuoden päästä 100- vuotisjuhlakokouksen, Skogberg sanoi. Hän pahoitteli sitä, että hallitus on sivuuttanut uudistushankkeessaan kotiseutuidentiteetin. - Kyse ei ole vain palvelujen järjestämisestä, Skogberg muistutti. Juhlakokous jatkui valtuutettu Rauno Pentin katsauksella n 1200-luvulle ulottuvaan historiaan. Kuntauudistus hakoteillä Juhlapuheen pitäneen kunnallisoikeuden professorin Aimo Ryynäsen mielestä vireillä olevassa kuntauudistuksessa ollaan hakoteillä. - Vahvan peruskunnan idea on klisee, epärealistinen tavoite, Ryynänen totesi ja otti esimerkiksi maan suurimman kunnan, Helsingin. - Onko sillä ns. vahvana kuntana oikeus tehtävistään päättämiseen? Eipä ole, niistä on valtaosin päätetty lainsäädännöllä, omaa liikkuma-alaa jää huomattavan vähän. Ryynäsen mukaan myöskään kuntayhteistyön hylkäämistavoite ei ole realistinen. - Vahvan kunnan kerrotaan myös tekevän tarpeettomaksi kuntayhteistyön ja kuntayhtymät, jotka on nyt tuomittu epädemokraattisiksi himmeleiksi. - Jos yhden kunnan sisään tungetaan kaikki nyt kuntayhteistyönä hoidetutkin asiat, edellyttää se vähintään uusien himmeleiden rakentamista kunnan sisälle. Ryynänen ei löydä myöskään perusteita terveydenhuoltojärjestelmän uudistamisen kytkemiseen kuntarakenteeseen. - Suurella todennäköisyydellä se johtaa umpikujaan. Perustuslain halventamista Hallituksen kuntauudistus suurkuntineen uhkaa Ryynäsen mielestä perustuslain edellyttämää kansalaisten itsehallintoa ja toteutuessaan olisi kulkemista eurooppalaisen kehityksen suhteen akanvirtaan. - Kuntien jättäminen valmisteluprosessin ulkopuolelle on kunnallisen itsehallinnon ja perustuslain halventamista. Ryynänen esitteli suurkunnille kaksi vaihtoehtoa. - Ensimmäinen on tietysti kuntien yhteistyö. Se on aivan perusteetta pyritty leimaamaan entiseen aikaan kuuluvaksi ja epäkelvoksi. - Kuntien yhteistyö on myös Euroopan neuvoston eri suosituksissa hyvänä pitämä malli. Toinen Ryynäsen esittämä vaihtoehto on Ruotsissa hyväksi koettu aluekuntamalli, jossa aluekunta vastaisi palo- ja pelastustoimen sekä toisen asteen koulutuksen tapaisista isoista palvelukokonaisuuksista ja jossa lähipalvelut olisivat edelleen itsenäisten kuntien vastuulla. Ryynänen kiitti a valmiudesta uudistaa kunnallista itsehallintoa. perusti ensimmäisenä kuntana Hämeessä kunnanvaltuuston vuonna 1906 ja on ottanut Tampereen kanssa käyttöön ensimmäisinä Suomessa uuden johtamisjärjestelmän, pormestarijärjestelmän. FAKTA Valtuusto lyhyesti järjestää tänä vuonna avoimen ideakilpailun kunnan näkyvyyden parantamiseksi n taajama-alueen sisääntuloväylille. Palkintoon varattiin 5000 euroa. Päätettiin perustaa n perusopetuksen yläkoulun stipendirahasto euron alkupääomaa kartutettiin 5000 eurolla. Valtuusto merkitsi tiedokseen keskustan kehittämishankkeen korttelissa, jossa sijaitsevat Nordea ja K-market. NCC Rakennus Oy on tehnyt kaavoituspyynnön Suupantien varressa sijaitsevalle alueelle, johon suunnitellaan kolmea kerrostaloa ja liiketiloja. Anni Vanhalan tilalle keskusvaalilautakunnan jäseneksi loppuvaltuustokaudeksi valittiin Elisa Salo. Olli Rissasen (sd) tilalle perusturvalautakunnan varajäseneksi loppuvaltuustokaudeksi valittiin Matti Aalto (sd). Pirkanmaan liiton maakuntavaltuuston varajäseneksi valittiin varsinaiseksi jäseneksi siirtyneen Rauno Lehtisen (vas) tilalle Mikko Kuoppa (vas). Kokoomuksen 16. varavaltuutetuksi määrättiin Asser Joenperä. Keskustan 3. varavaltuutetuksi määrättiin Pekka Naskali. VIIKON VIERAS Avantouinti kannattaa Kirjoita palstalle: Suupantie 2 A 10, 33960, sähköposti: RITVA ASULA-MYLLYNEN Kirjoittaja on kilpailun johtaja avantouinnin vuoden 2012 SMkisoissa Nokialla. NYT ON TALVIUINNIN parasta aikaa. Itse olen harrastanut avantouintia yli 15 vuotta. Oma motiivini on ollut elämyksellisyys mutta kylmäkylpemisestä tulee myös kokonaisvaltainen vahvistumisen tunne. Uimarit tietävät hyisellä kylvyllä olevan myönteisiä vaikutuksia terveyteen. Arkikokemukset saavat tutkimustuloksia tuekseen. Suomen Latu toteutti vuonna 2010 tutkimuksen, jonka mukaan kaksi kolmesta yhteensä noin tuhannesta vastaajasta koki mielenvirkeyden parantuneen ja stressin vähentyneen. Reilusti yli puolet uimareista koki flunssaoireiden selvästi vähentyneen tai jopa poistuneen säännöllisen uinnin ansiosta. Jotkut kokivat unen laadun parantuneen, toisille talviuinti toimi apuna erilaisiin särkyihin. Kylmäkaraisun terveysvaikutuksista on tutkittu, että talviuimarin virkistyminen ja piristyminen johtuvat kylmän antamasta hormoniruiskeesta: stressihormonien eritys lisääntyy suurissa lämpötilavaihteluissa. Koska avantouinti parantaa verenkiertoa ja kudosten aineenvaihduntaa, se hidastaa solujen vanhenemista ja säilyttää esimerkiksi ihon kimmoisuutta. Säännöllisesti uivien perusverenpaine laskee merkittävästi. Myönteiset vaikutukset kuitenkin häviävät, jos avantouinti lopetetaan. Avantouinti sopii lähes kaikille, mutta sairauksista kärsivien tulee neuvotella lääkärin kanssa harrastuksen aloittamiseen liittyvistä riskeistä. Etenkin sydän- ja verenpaineoireet saattavat estää kylmästä kylvystä nauttimisen. Avantouinnin SM-kisoja on järjestetty ympäri Suomea jo 23 vuoden ajan. Seuraava kisa järjestetään Nokian Edenissä Järjestäjinä toimivat Suomen Latu ry, Avantouintiseura Norppa ry, Kangasalan uintiseura ry, Tampereen Taivaltajat ry ja mukana talkoissa on Nokian kaupunki sekä muita seuroja ja yhteistyökumppaneita. Pirkanmaan elämystalouden strategiassa mainitaan avantouinti yhtenä hyvinvointimatkailun osana. Seudullinen elinkeinostrategia tunnustaa tapahtumatuotannon entistä merkittävämmäksi aluetaloudelliseksi toiminnaksi ja vastaleivottu Tampere All Bright-brändikäsikirja uskoo avantouinnin saavan meidät tikittämään. Täällä on tehty myös tiedettä: avantouimari on yhtä aikaa sekä yhteisöllinen että erakko, vanhanaikainen että muodikas, suomalainen ja globaali mikäli on uskominen Tampereen yliopistossa vuonna 2001 tehtyä pro gradua Anteeksi, en ollut tuntea teitä vaatteet päällä. Maaliskuussa olisi tilaisuus näyttää, että meiltä Pirkanmaalta löytyvät myös Suomen parhaat talviuimarit!

5 LYHYESTI Partolaan lupa apteekille LÄÄKEALAN turvallisuus- ja kehittämiskeskus Fimea on päättänyt perustaa n 2. apteekin, jonka tulee sijaita kunnan itäisellä alueella. Päätös mahdollistaa apteekin perustamisen Partolaan, jossa se olisi lähellä myös Härmälän asukkaita. Päätös otetaan ilolla vastaan itäisen n ja Härmälän alueella, josta Nuolialantien apteekki lopetti toimintansa vuosia sitten. n kunta on apteekin perustamiseen liittyvissä lausunnoissaan todennut, että Partolan kauppakeskuksen alueella ja kunnan itäosien asukkailla on selkeä tarve apteekkipalveluille. Niin kunta kuin kuntakeskuksessa toimivan apteekin apteekkari Hannu Svärd olivat kuitenkin toivoneet, että an olisi myönnetty lupa sivuapteekille eikä kilpailevalle uudelle apteekille. Svärdin sivuapteekkiluvan kohtaloa on puitu Fimeassa vuosikausia. Kunta on pelännyt lupaprosessin aikana antamissa lausunnoissaan, että Partolaan perustettava kilpaileva apteekki vie merkittävän osan n apteekin asiakaskannasta ja heikentää sen toimintamahdollisuuksia kunnan kannalta tärkeässä kuntakeskuksessa. Heikki Asell voitti kullan ja kaksi hopeaa LOUKONLAHDEN avantoon asteli torstaiaamuna pirkkalalainen maailmamestari. Heikki Asell, 64, voitti ikäluokkansa rintauinnin reilu viikko sitten MM-kisoissa Latvian Jurmalassa. Tuliaisina olivat myös MMhopeat kahdelta vapaauintimatkalta. - Ei ollut Loukonlahdessa lippuja saloissa, kun tulin, naureskeli Asell pukukopissa. - Eikä rantatonttia ole vielä tarjottu, säesti kisoissa mukana ollut Niilo Mustikkamaa. Kisoihin osallistui 1200 uimaria eri maista. Asellin vauhti avantoon löytyy lämpöisestä vedestä hallista. Hän harrastaa seniori- eli masters-uintia säännöllisesti kilpatasolla. - Kylmä vesi ei muuta asetelmia. Joka ui lujaa hallissa, ui lujaa 25 metriä kylmässäkin vedessä. Latviassa vesi oli talvilämpöistä. Lunta oli maassa ja pakkanen. Asell ei pidä itseään erityisen kylmänkestävänä. - Normaalisti menen saunasta avantoon vain pariksi kymmeneksi sekunniksi. - Latvian kisoissa pisin uintimatka oli 450 metriä ja jotkut uivat sitä jopa 15 minuuttia, hän hämmästeli. Asell aloitti avantouinnin vasta viisikymppisenä. - Olkapää reistaili sitkeästi. Hatanpään koulun keittäjä Elvi Mäkinen harrasti avantouintia ja PIRKKALAINEN 5 Talviuinnin MM-mitalit Loukonlahteen HENKILÖ Heikki Asell Talviuinnin maailmanmestari alle 65-v. rintauinnissa (aika 25 metrillä 21,54). Hopeaa vapaauinti 25 ja 50 m. MM-kultaa myös Helsingistä Asuu Loukonlahdessa. Ennen eläkkeelle jäämistä liikunnan opettaja Hatanpään koululla. Seura: SC Pingviinit Tampereella. Saunoo Kaupinojalla. Heikki Asell (edessä) toi kolme mitalia an talviuinnin MM-kisoista. Kaija Willberg ja Niilo Mustikkamaa kisailivat myös Latviassa. sanoi, että alapa käydä avannossa. Sinne kivut jäivät. sta olivat kisoissa myös Kaija Willberg ja Timo Hänninen. Loukonlahtelainen Niilo Mustikkamaa kannustaa avantoon. Sieltä saa terveyttä ja hyvää oloa. - Loukonlahden lämmitetty koppi on sopiva tukikohta uinnille. Sauna olisi toki hyvä, mutta kallis ratkaisu. UUTUUS! Nyt ennakkomarkkinoinnissa.

6 6 PIRKKALAINEN LYHYESTI Uusi lukiorakennus tarpeen PIRKKALAN Kokoomus ry: n nuorille suunnatun jäsenillan teemana oli lukion tulevaisuus ja nuorten asuntotilanne. Keskustelussa käytiin läpi n yhteislukion tulevaisuutta ja nuorison asuntotilannetta n kunnassa. Tarja Kivimäki otti lukion rehtorina kantaa tilojen ahtauteen ja oppilaitoksen sopimattomuuteen ajatellen tulevaisuuden lukion opiskelua ja opintosuunnitelmaa. Keskustelussa kävi ilmi että erityisesti lukio-opiskelijat ovat tyytymättömiä lukion tarjoamiin tiloihin ja näin ollen uusi lukiorakennus olisi rakennettava mahdollisimman nopeasti. Nuorison asuntotilanteesta kertoi Hanna Seppä-Murto NoPiNa:sta. Keskustelussa syntyi myönteinen kuva tämän hetken n vuokra-asuntojen tilasta. Päällimmäinen toive oli uusi lukiorakennus, kun n Kokoomus järjesti nuorille jäsenillan. Koululla kiusaamista vastustanut tempaus Historiallinen kuva. Suomalaisia on ollut Alaskassa 1800-luvulta saakka, mutta meneillään olevien presidentinvaalien ennakkoäänestys oli ensimmäinen kerta, kun Suomen vaaleissa äänestäminen oli mahdollista Alaskassa. ssa syntynyt Alaskan Suomen kunniakonsuli Hanna Eklund (vas.) ja Malla Kukkonen olivat virallisia äänestyksen valvojia ja Hannan sylissä oleva Vili-poika hiukan epävirallisempi, kun historian ensimmäinen äänestys alkoi Anchoragessa. Suomalaiset äänestivät ensi kertaa Alaskassa HENKILÖ FAKTA Siljalla, Riinalla, Rosaliinalla ja Niklaksella oli hauskaa Naistenmatkan koulun KiVa -viikon torstaitempauksessa. NAISTENMATKAN 6.c -luokka järjesti tempauksen KiVaviikolla. Koulussamme pidetään KiVa -koulu tunteja, joissa käsitellään kiusaamista. KiVa - koulussa puhutaan kiusaamisesta ja siitä, ettei ketään pitäisi kiusata. KiVa tarkoittaakin kiusaamisen vastustamista. Se näkyy koulumme välitunneilla mm. välituntivalvojilla on selvästi erottuvat KiVa -liivit. Näin oppilaat pystyvät kysymään apua tai kertomaan välituntivalvojalle, jos jotakuta kiusataan tai jotain on sattunut. Luokkamme pohti, mitä voisimme tehdä Kiva viikon aikana. Päädyimme järjestämään päivittäin kahdentoista välitunnilla välituntitoimintaa. Järjestimme ohjattuja leikkituokioita, joihin sai vapaasti osallistua. Erityisesti jalkapallo houkutteli eri-ikäisiä oppilaita pelaamaan kanssamme. Leikimme erilaisia leikkejä esim. pistettä, pallopelejä ja oppilaiden omien toiveiden mukaisia leikkejä. Mielestäni viikko sujui hyvin ja olimme tyytyväisiä. Myös opettajamme Maarit Kulmala oli tyytyväinen aikaansaannokseemme. Sonja Mattila Kirjoittaja on Naistenmatkan koulun toimittajakerholainen ssa syntynyt Hanna Eklund järjesti uraauurtavat ennakkovaalit Anchoragessa Alaskan luonto on lumonnut Hannan. Tässä hän on Vili-poikansa kanssa retkellä Flattop-vuorella. ALASKASSA asuville suomalaisille meneillään olevat presidentinvaalit ovat historialliset. Ensimmäistä kertaa Yhdysvaltain suurimman osavaltion historiassa suomalaisille järjestettiin ennakkoäänestys Alaskassa. Ennakkoäänestyksen pääarkkitehtina oli ssa syntynyt Suomen Alaskan kunniakonsuli Hanna Eklund. - Kyllä oli hieno tunne, kun jo eläkeiässä olevat alaskansuomalaiset kertoivat uurnalla, että äänestivät nyt ensi kertaa. Suomalaisia asuu Alaskassa noin 50. Hanna lähti partioporukan kanssa vaellusmatkalle Alaskaan 2005, tapasi 25-vuotiaana tulevan miehensä ja muutti pian pysyvästi Alaskaan. Syksyllä hänet valittiin Suomen Alaskan kunniakonsuliksi. - Edellinen kunniakonsuli Wayne Stolt jäi eläkkeelle ja etsi sopivaa jatkajaa. Halusin järjestää presidentinvaaliäänestyksen täällä, ja Wayne kysyi olisinko kiinnostunut myös konsulin pestistä. Eihän siihen voinut sanoa muuta kuin kyllä, Hanna kertoo. Suomen pääkonsuli Kirsti Westphalen Los Angelesista kävi tapaamassa Hannaa Anchoragessa. Hanna tapasi ennen nimitystä Washingtonissa myös suurlähettiläs Ritva Koukku-Ronden. Hanna haluaa uuden pestinsä myötä luoda uusia yhteistyökumppanuuksia Alaskan ja Suomen välille koulutuksen, tutkimuksen, kulttuurin ja liike-elämän saroilla. - Kovassa huudossa täällä on nyt suomalainen koulutusjärjestelmä, raskaampi suomalainen musiikki ja tietysti Angry Birds. Suomalaisilla oma seura Suomalaisuudella on pitkä historia Alaskassa. - Suomalaisia saapui Alaskaan alunperin hallinnollisiin tehtäviin 1800-luvun alussa ja saamelaisia opettamaan poronhoitoa paikallisille alkuasukkaille, Hanna kertoo. Anchoragessa toimii Suomi- Finland Club, joka on yksi Alaskan vanhimmista rekisteröidyistä yhdistyksistä. Klubi perustettiin vuonna 1920, jotta Alaskaan muuttaneilla suomalaisilla olisi paikka jossa kokoontua, tanssia ja puhua suomea. Suomalaiset tapaavat nykyisin noin kerran kuukaudessa toisiaan klubin puitteissa. Pikku tunturi kotona Partiolaisten vaelluksen jälkeen Hanna Eklund Syntyi ssa Vietti lapsuuden Suupalla ja Vähäjarven maisemissa. Aktiivisesti mukana mm. partiolippukunta n Pirkoissa, Seuriksella, n Ilveksen ringetessa ja PJK:n futiksessa. Yo n yhteislukiosta. Yhteiskuntatieteiden maisteri Joensuun yliopistosta. Monen koulun ja tutkimusprojektin kautta päätyi Alaskaan asumaan nelja vuotta sitten. Aviomies James Hensley, 2-vuotias poika Vili Valtteri (William Valtteri Iqqiaqruk Hensley). James Hensleyn isä tunnettu alaskalainen alkupeäriskansoja edustava poliitikko Valittiin Suomen Alaskan kunniakonsuliksi viime syksynä. Järjesti presidentinvaalien ennakkoäänestykset Anchrogessa. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun suomalaisilla oli mahdollisuus äänestää Alaskassa. Hanna jäi vapaaehtoistöihin Alaskaan ja oli järjestämässä Ilmastonmuutos ja alkuperäiskansat -aiheisen konferenssia. - Mieheni isä on kotoisin Kotzebuesta, ja he kuuluvat Inupiaq -kansaan. Inupiaqit ovat yksi monesta eskimo kansasta. - Poikani nimi Iqqiaqruk tarkoittaa pientä tunturia, ja se on myös hänen isoisänsä nimi, Hanna kertoo. Isoisä William Hensley vanhempi on yksi Alaskan uraaurtavimmista poliitikoista, nyt jo eläkkeellä. Alkuperäiskansojen elämään liittyy myös Hannan työ. Hän on tutkijana Chugach Regional Alaska USA:n suurin osavaltio pinta-alaltaan, melkein viisi kertaa Suomen kokoinen. Asukkaita noin Suomalaisia Alaskassa n. 50, ja suomalaiset juuret omaavia satoja. Alaskan eteläisin osa on Tanskan kanssa samalla leveyspiirilla, ja pohjoisin osa Jäämerellä. Ilmasto keskuskaupunki Anchrogessa Suomea vastaava. Resources Commissionilla. - Kehitämme luonnontieteiden opetussuunnitelmaa Chugachin alueen kouluille. Siinä yhdistyy alueen perinteinen tieto ja USA:n kansalliset opetusstandardit. Hanna tekee tuntisuunnitelmia yhdessä kylänvanhimpien ja opettajien kanssa, tapa oppilaita ja koettaa saada heidät kiinnostumaan luonnontieteistä. Alueen Alutiiq-alkuperäiskansaan kuuluu noin 2100 henkilöä ja heidän äidinkielensä on sugcestun. Sauna torjuu koti-ikävää Ilmasto ja luonto Alaskassa on Hannan mukaan hyvin samanlainen kuin Suomessa. - Tänä vuonna lunta on tullut ennätyksellisen paljon. Löysin viime kesänä hyvät puolukkapaikat. Lumihuippuiset vuoret lumoavat minut päivittäin, Hanna ihastelee Koti-ikävän torjuntaan Hanna ja James rakentavat paraikaa saunaa. - Äitini Marita Aalto asuu miehensä Hannun kanssa Haikassa. Perhettä ja ystäviä on välillä kova ikävä. Muuten täällä on aivan ihanaa, lähettelee Hanna terveisiä n suuntaan.

7 Haavisto ei hyväksy pakkoliitoksia Haavisto ennätti an, Niinistön kannattajat myös aktiivisia PRESIDENTTIEHDOKAS Pekka Haavisto nosti pisteitään ssa ennättäessään kesken kovimman vaalirumban Veska-liikekeskukseen lauantaina. Kova saa kiri olla, sillä ensimmäisellä kierroksella 47,2 prosenttia kannatti ssa kilpakumppani Sauli Niinistöä. Partolalaisen liikekeskuksen aula täyttyi Haavisto-faneista. - Haavisto olisi hyvä uuden ajan presidentti. Jos presidenttivalintaa perustellaan homovastaisesti, jokin on tosi pahasti pielessä, hehkutti 17-vuotias Sofia Hytönen suosikkiaan odotellessaan. Suvi Mensalo sanoi, että näissä presidentinvaaleissa kiteytyy Suomen kahtiajako. - Se näkyy selvimmin sosiaalisen median rajuissa kommenteissa. Suomi jakautuu niihin joilla menee tosi hyvin ja niihin, jotka ovat reunalla. - Haavisto on suvaitsevainen ihminen, joka ottaa heikommat huomioon, Mensalo sanoi. Syrjäytymistä vastaan Haavisto kipusi n vihreiden Riku Merikosken tuella puhumaan toimistotuolin päälle ja innosti kannattajat raikuviin aplodeihin. Haavisto totesi, että ei hyväksy kuntien pakkoliitoksia. Kiusaamisen vastaisuus ja suvaitsevaisuus nousi pääteemaksi. - Meitä suomalaisia on vain viisi miljoonaa, mutta silti tuntuu, että emme tänne oikein mahdu. Tyrkimme ja tönimme toisiamme niin kotona, kodeissa, työpaikoilla kuin netissä, Haavisto totesi. - Näissä vaaleissa on kyse siitä, että kansa on vieraantunut vanhaan puoluepolitiikkaan. On kahtiajakoa, syrjäytymistä, tuloeroja, terveyseroja. Kansa etsii presidenttiä, joka ymmärtää tavallisten ihmisten kieltä. Niinistölle vilkuteltiin laiset Niinistö-fanit näyttelivät Sauli-mainoksia Naistenmatkantien autoilijoille tien varressa. Autoilijat vastailivat kuulemma iloisesti vilkuttelemalla. Tiia-Pauliina Niemi n Yhtiö tarkensi: kysytty on kantaa yksityisiin palveluihin PIRKKALA sai viime viikolla valtakunnallista julkisuutta Suomen tyytymättömimpien kuluttajien kuntana tutkimusyhtiö Epsi Ratingin kyselytutkimuksessa. Laajasti lehdistössä uutisoitu tutkimus mittasi kuluttajien tyytyväisyyttä palveluihin. Tutkimuksessa laskettiin eri palvelutoimialojen tutkimusten pohjalta kunnallinen keskiarvo. Tulos perustui Epsi Ratingin Helsinkiläinen Ruth Lappalainen (oik.) kysyi Pekka Haavistolta tämän mielipidettä kouluruuasta. Haavisto kannatti lähiruuan osuuden lisäämistä. Kokoomuksen Toivo ry:stä kertoo, että kampanjaa käydään aktiivisesti ssa lähipäivinä. - Perjantaina on Cafe Niinistö Citymarketilla ja lauantaina Vuorikujan päässä Vähäjärvellä teltta, mehua ja vaalitunnelmaa. Sukset jalkaan ja teltalle! Niemi sanoo äänestävänsä Niinistöä, koska tämä on helposti lähestyttävä ja keskusteleva ehdokas. - Itsellä ovat lapset ja nuoret lähellä sydäntä, niin Saulillakin. Niemeä puhuttelee myös se, että Sauli Niinistöllä on vahvat omat mielipiteet. - Hän uskaltaa olla eri mieltä myös Kokoomuksesta tulevien ajatusten suhteen. Niemi on huomannut sosiaalisessa mediassa harrastetut törkeät kommentit. - Kentällä en ole törmännyt sellaiseen. Molemmat ehdokkaat ovat niistä irtisanoutuneet. Kokoomusväki jännittää vaalituloksia Ilonassa Tampereella sunnuntaina. - Vahvalta näyttää oman ehdokkaan kannalta täällä ssa. Äänestäjät kaiken kuitenkin ratkaisevat. mukaan haastatteluun Suomessa. Asian uutisointi herätti kysymyksiä, sillä n palveluita on yleisesti totuttu pitämään hyvinä. Epsi Rating -yhtiön tutkimusjohtaja Mats Nybondas tarkentaa, että n kunnan tapauksessa kyse ei ole ainakaan julkisten palveluiden heikkoudesta. Ei-suosittu sähköyhtiö saattoi vaikuttaa - Olemme tutkineet n tilanteen vähän syvemmin. Tulimme siihen tulokseen, että huonompi tyytyväisyystaso n osalta liittyy siihen, että kun tässä on mitattu eri yksityisen sektorin palveluita, niin tulos on ollut riippuvainen siitä, mitä yksittäisiä palveluntuottajia juuri ssa on käytetty haastateltavien kohdalla, Nybondas toteaa. - Esimerkiksi jos on käyttänyt Kokoomuksen tempaus. Juha Hyttinen ja Antero Saksala näyttivät Niinistö-mainoksia aamuruuhkassa Naistenmatkantietä ajaville. Tutkimus: ssa Suomen tyytymättömimmät kuluttajat Silloin voidaan sanoa, että tyytyväisyysaste menee enemmän oikeaan osoitteeseen. Luonnollisesti se nytkin kuvaa oikeaa tilannetta, mutta tyytymättömyyden syyt löytyvät siis yksityiseltä sektorilta. ei-suosittua sähköyhtiötä, niin sellainen seikka on vaikuttanut negatiivisesti. Nybondas sanoo, että Epsi Ratingin tarkoituksena on tämän vuoden aikana ruveta tekemään myös kuntatutkimuksia, jotka nimenomaan vain kohdistuvat kunnan tuottamiin palveluihin. - Silloin voidaan sanoa, että tyytyväisyysaste menee enemmän oikeaan osoitteeseen. Luonnollisesti se nytkin kuvaa oikeaa tilannetta, mutta tyytymättömyyden syyt löytyvät siis yksityiseltä sektorilta. Mäntsälässä asiat hyvin Selvityksen mukaan Suomen tyytyväisimmät kuntalaiset löytyvät Mäntsälästä, missä asukkaat olivat kaikkein tyytyväisimpiä eri palveluiden laatuun. Toiselle ja kolmannelle sijalle tyytyväisyydessä kipusivat Loviisa ja Pietarsaari. n lisäksi palveluihin kovin tyytymättömimpiä kuntalaisia löytyi Pudasjärveltä ja Akaasta. Toimialoista suomalaiset ovat tutkimuksen mukaan erityisen tyytyväisiä apteekkeihin. FAKTA Paljon porua, vähän villoja Tutkimusyhtiö rankkasi kuntia järjestykseen sen mukaan, olivatko kunnassa asuvat kuluttajat tyytyväisiä joihinkin palveluihin vai ei. sai valtakunnan huonoimmat arvot, Mäntsälä parhaat. Moni tiedotusväline innostui tekemään laveita johtopäätöksiä: on Suomen tyytymättömin kunta, Mäntsälä tyytyväisin! Tutkimuksen tekijät tarkensivat, että vastaajan mielipide jostain yksittäisestä yhtiöstä saattoi vaikuttaa merkitsevästi kunnan sijoitukseen. PIRKKALAINEN 7 LYHYESTI Ennakkoääniä jätetty ssa tosi paljon MAIJA-RIITTA MERIKANTO PIRKKALALAISTEN innokkuus ennakkoäänestämiseen näytti maanantaina selvästi kasvaneen presidentinvaalien ensimmäisestä kierroksesta. Eilen tiistaina päättyneen ennakkoäänestyksen lopulliset tulokset eivät kerenneet lehteen isen painoaikataulun takia, mutta maanantai-iltaan mennessä uurnilla oli käynyt 38,4 prosenttia äänioikeutetuista. Ensimmäisellä kierroksella vastaava luku oli 30,8. Presidentinvaalin toisen kierroksen varsinainen vaalipäivä on ensi sunnuntaina 5.2. Vaalihuoneistot ovat silloin auki Äänestysalueet ja -paikat ovat ennallaan. Kyöstin alueen äänestäjillä oli toissa sunnuntaina vaikeuksia löytää äänestyspaikalleen koulukeskuksessa, sinne pääsee Naistenmatkan alakoulun pääovista Ransu-puiston läheltä. Äänestämisessä ei tarvita koteihin lähetettyä ilmoituskorttia äänestysoikeudesta, riittää, kun mukana äänestyspaikalla on henkilöllisyystodistus. Paperiton mies pyrki maahan LENTOASEMAN passintarkastuksessa tavattiin viime viikolla mies, joka pyrki maahan ilman passia ja muitakaan henkilöpapereita. Roomasta saapuneella ulkomaalaisella oli mukanaan ainoastaan kuusi euroa rahaa ja matkapuhelin, eikä tietoa, mihin maahan hän oli tullut. Tampereen poliisiasemalla selvisi myöhemmin, että kyseessä oli Irakista erinäisten vaiheiden kautta Turkin kautta Italiaan päätynyt kurdi. Turvapaikan hakijaksi ilmoittautunut mies vietiin Ruoveden vastaanottokeskukseen. Matkustajalla kaasusumutin LENTOASEMAN turvatarkastaja löysi kaasusumuttinen ulkomaiselta matkustajalta, joka oli lähdössä sta Saksan Hahniin. Sumutin takavarikoitiin. Kuntosalilta vietiin farkut ja ärrältä Jopo KUNTOSALIN asiakasta odotti ikävä yllätys kuntoilun päätteeksi Partolassa viime torstai-aamuna. Joku oli vienyt lukitsemattomasta kaapista farkut ja niiden mukana taskussa olleen lompakon kortteineen. Perjantai-iltana ennen kahdeksaa napattiin Suupan R-kioskin edestä Jopo-merkkinen polkupyörä. Uudehko, musta pyörä oli lukittu omalla kiinteällä lukolla. Ilmainen näköislehti verkossa

8 8 PIRKKALAINEN Liikenne Kolarikorjaukset -korinoikaisupenkeillä Maalaukset Lentokentästä Ahokas Autopaja Ahokas Oy NYT UUDESSA OSOITTEESSA TEOLLISUUSTIE 8, Puh TÄYDEN PALVELUN MOPOAUTOKORJAAMO TUPLAVOITTAJA MYYNTI, TESTAUS, ASENNUS akkusalo oy Jälleen uusi TESTIVOITTO Dagens Nyheter/test.fakta testasi Ruotsissa 8 akkumerkkiä (Banner, Bosch, Global, Okq8,Tudor, Biltema, Varta) VALITSE SINÄKIN SUOMEN PARAS AKKU! T Kolmionkatu 5 B Puh. (03) Elotie 6 Puh. (03) Lentokenttä ja ABC tulevat sta mieleen kotiin Ikaalisiin matkanneille Tuula Kaharille (vas.), Arja Joensivulle ja Ari-Pekka Järviselle. Moottoritien kulkijat: Nokialla ollaan, arveli matkailija ABC:n pihassa MAIJA-RIITTA MERIKANTO KYSELY n ABC:lla piipahtaneiden keskuudessa viime sunnuntaina osoitti todeksi sen, että moottoritieltä katsoen sen varrella olevat paikkakunnat eivät juuri erotu toisistaan. - Nokialla, vastasi ohikulkutieltä ABC:lle perheineen piipahtanut Petteri Vikeväkorva kysymykseen, tietääkö hän, millä paikkakunnalla sattuu parhaillaan olemaan. Kun hämeenlinnalainen Vikeväkorva kuuli olevansa ssa, hän tunnisti sen paikkakunnaksi, jolla on lentokenttä. Lentokentän mainitsi moni muukin matkailija asiaksi, joka tulee sta mieleen. Porilainen Matti Sävelä tiesi muutakin. - Edistyksellinen terveydenhuolto, perheensä kanssa kotiin Poriin matkalla ollut Sävelä totesi. n ABC:lla tunnisti olevansa Jaana Alho, joka oli kavereineen tulossa Helsingistä lomailemasta ja matkalla Pohjanmaan suuntaan. - Täällä tulee joskus pysähdyttyä, mutta sta en kyllä tiedä oikeastaan mitään, kauhajokinen Alho kertoi. Sastamalalaiset Hanna ja Tapani Kuutti sen sijaan tiesivät enemmän. - Täkäläiset konekaupat ovat tulleet tutuksi ja lentokenttä. Poikaa on käytetty myös täällä salibandya pelaamassa. - ssahan me, tuumivat ABC:lla poikenneet Tuula Kahari, Arja Joensivu ja Ari-Pekka Järvinen Ikaalisista. - Jaa että mitä tiedämme sta? No, tämän ABC:n ja lentokentän, kolmikko mietti. Hyväosaisten kunnassa Nimettömänä pysytelleellä nokialaismiehellä oli sta vankka mielipide. - on Tampereen satelliitti, johon hyväosaiset muuttavat. n valtuusto päätti maanantaina kunnan 90-vuotisjuhlakokouksessaan järjestää tämän vuoden aikana ideakilpailun kunnan näkyvyyden parantamiseksi moottoritiellä ja pääsisääntuloväylillä. Parhaan ehdotuksen tekijä palkitaan 5000 eurolla. MUKAVIN TAPA HUOLTAA AUTO? Renkaat, vanteet ja kaikki autohuollot - Huoltokaksikon tutut ammattilaiset palvelevat teitä alkaen Vianorilla Sarankulmassa osoitteessa Nuutisarankatu 35. TERVETULOA! Olemme n ainoa virallinen ROMUAUTOJEN vastaanottopiste! Vastaanotamme autonne veloituksetta ja teemme romutustodistuksen. Myös nouto, sekä ostamme autoja. Kaikista autoista, joista teemme romutustodistuksen, LAHJOITAMME 20 e Mannerheimin lastensuojeluliiton n osastolle. Lahjoituksemme jatkuu vuoden 2012 loppuun asti. Teollisuustie 25, JÄSENLIIKE P , MONINKERTAINEN TESTIVOITTAJA! TESTIVOITTAJA! TL 12/2011 TULE JA KYSY TALVIRENGASTARJOUSTA! Alan ammattilainen palveluksessasi! Korjaamme ja huollamme kaikki merkit öljynvaihdot pakokaasumittaukset ohjauskulmat jarru- ja huollot ja korjaukset iskunvaimennintestit Tampere: Nuutisarankatu 35, p Pispalan valtatie 58, p Sammonkatu 62, p Kankaantaankatu 23, NOKIA, p , Matkapuhelimesta soitettaessa 0,0828 e/puh. + 0,1704 e/min (alv. 23 %). Lankapuhelimesta soitettaessa 0,0828 e/puh. + 0,0595 e/min (alv. 23 %). Member of Nokian Tyres Palvelemme ma-pe 8-17 a Nokiaksi luullut Petteri Vikeväkorva tunnisti n lentokenttäpaikkakunnaksi. Mukana matkalla kotiin Hämeenlinnaan oli tytär Karoliina. Muu perhe kiirehti jo autolle.

9 Liikenne PIRKKALAINEN 9 a tunnetaan Matti Sävelä tietää sta edistyksellisen terveydenhuollon. Kotimatkalla Poriin hän oli vaimonsa Sinikan ja lastensa Jarkon ja Sofian kanssa. Kauhajokinen Jaana Alho poikkeaa joskus ohimennessään n ABC:lla, mutta paikkakuntana hän ei a tunne. FAKTA Näin rakentaa katuja ja kunnallistekniikkaa tänä vuonna Vaitti. Valmistelutöitä uudelle yritysalueelle. Vuonna 2012 Lentoasemantien ja Jasperintien kiertoliittymä, Jasperintien aloitus, Vesalantie, Golfkentäntie. Työt jatkuvat 2013 ja Jasperintie kulkee valmiina Linnakallion yritysalueelta Lentoasemantielle. Yht. 3,31 milj.e Linnakallio. Kunnallistekniikkaa uudella yritysalueella välillä Partola-Vaitti. Jasperintie välillä Autokuja-Haikanvuori. Vuonna työt jatkuvat Jasperintiellä ja Linnakalliontiellä (Kurikantien ja Partolan väli). Yht. Yht. 2,46 milj.e. Ratsutilantien kaava-alueen kunnallistekniikka (katujen rakentaminen ja lähimetsien kunnostaminen e ( e 2013). Tommilankujalla uusi asemakaava: katu, valaistus ja vesihuolto e. Kurikantien kevytväylät Vanha-talontieltä Metsämäenkaarelle ja Prunnintieltä Linnakallioon e. Takamaantien jalkakäytävä rakennetaan loppuun välillä Lentoasemantie - Mesimarjakuja, e. Loukonlahden sataman kunnostus jatkuu. Loput ruoppauksesta talvityönä, kivien poisto, aita aallonmurtajalle, e. Mustimäentien liikennevalot (Lidlin risteys) e ja meluntorjunta (meluvalli, kori, melukaide) e. Ryhmityskaista laajenee. Pereen Sahan puistotyöt jatkuvat Pikku-Venetsiassa, e. Nuolialanlaaksossa uudella asuinalueella tehdään Lautatarhantie, kevytväylien ja puiston rakennusta e (1,03 me ). Killonvainiontien asuinalue e ( e 2013). Tänä vuonna Naistenmatkantien liittymän rakennus, 2013 Killonvainiontie, Pähkinäkuja, Nuolikuja päällystys, liikuntapaikka, vihertyöt. Liikennevalot Toivio. Ojatien parannus Ruotutieltä kunnanrajalle sekä vesija vieärijohtojen uusiminen. Tänä vuonna Ojapuiston päällyste ja viimeistely, Ojatien jatke Patamäenkadulle, Keskuojanpolun parantaminen, yht e. Korpitien peruskorjaus, vesi- ja viemärijohtojen korjaus välillä Ojatie-Saukontie 2012, päällystys ja viimeistely Sankila. Färmin kunnallistekniikka Färminkaari, Rimpikuja, Kortekuja, Sarakuja, kadut ja vesihuolto. Päällystys ja puistot Yht e. Naistenmatkanlahti e ( e ). Alueen asemakaavoitus on vireillä. Koivisto. Pohjolan yritysaluekortteli Winglet Lentoasemantien tuntumassa. Kunta rakentaa vesihuollon liitoksen. Sillankorvan kaavalaajennusalueella (Järvensivun konepaja) rakennetaan katua, kevytväylää ym. kunnan ja yrittäjän sopimuiksen mukaisesti. Katujen pintakorjauksia ( e/ vuosi) Ohjelmassa mm. Aittokorventie, Lentäjänkatu, Kreetantie, Jaakontie, Ollikantie, Palmrothintie. Priorisointi päätetään erikseen. Vuodet Myöhempien vuosien hankkeita taloussuunnitelmassa (voivat muuttua budjettisuunnittelun tarkentuessa): Loukonlahden ulkoilureitistön esteettömyyden parannus 2013 ( e). Loukonlahden rantapolun parantaminen avaa yhteyden Pereeltä Loukonlahden virkistysalueelle. Reiteillä epätasaisuuksia Läpikäytävänkuja - Kreetankuja - Pirjolantie välillä Killontorintien liikenneturvallisuus ja vesihuolto 2013 ( e). Jalkakäytävä ja muita turvajärjestelyjä Killontorintien reunaan Nesteeltä Killontorille. Vesihuollon saneerausta. Huovin yritysalue. Teollisuustie parannettu , seuraavaksi Pajatien, Valimotien ja Teollisuustien parannusta ( e). nkylä. Anian rantatien kevytväylän 2. vaihe Arkeologinen pelastuskaivaus ja kevytväylän rakentaminen välillä Korteniityntie-Reipintie 1,1 km. Yht. 1,03 milj.e. Suojatiesaarekkeita, linja-autopysäkkejä, valaistus uusitaan. Katujen saneerausta: 2014 Karjalantie, Ruotutien loppuosa. inen verkossa KOTIMAISET TYYPPIHYVÄKSYTYT UUSIOTALVIRENKAAT NYT EDULLISESTI 175/ ,- 185/ ,- 185/ ,- 195/ ,- 205/ ,- 205/ ,- 195/70-15C 298,- 215/65-16C 368,- YLI 60 KOKOVAIHTOEHTOA! myös Nokian, Bridgestone, Michelin ym. RENGASMYYNTI ASKOSAARI OY P. (03) Keskuojankatu 11, Sarankulma Anna parasta huoltoa autollesi! RK-Cityhuolto Rantaperkiönkatu 1, Tampere Puh Webastot ASENNETTUNA hinnat alk Kysy tarjous! Kuorma-auto tuli eteen NAISTENMATKANTIEN ja Palmrothintien risteyksessä sattui viime keskiviikkona kolari, joka johtui kuorma-auton kääntymisestä vasemmalle henkilöauton eteen. Tilanteesta selvittiin peltivaurioilla, mutta poliisin selvityksessä ilmeni, että kuorma-autoa ajaneen ajokortti ei olisi sallinut näin ison auton kuljettamista. Kännykkään puhuneille sakkoja POLIISI sakotti viime viikolla ssa kännykkää ajaessaan käyttäneitä autoilijoita. Rikesakkoa tipahti 50 euroa ja merkintä ajokorttiin. Jos merkintöjä kertyy tietyn ajan sisällä enemmänkin, seurauksena on ajokortin menetys joksikin aikaa. 55 v. huoltoja ja huolenpitoa HINAUSPALVELUA PIRKANMAALLA Valtuutettu SAAB, NISSAN ja OPEL huolto. Ilmastointilaitehuollot ÖLJYNVAIHDOT ODOTTAESSA AIKAA VARAAMATTA! Puh. (03) Fax. (03) Yrittäjäkatu 9, Nokia Huolehdi autosi moottorista. Varaa aika Mobil-öljynvaihtoon Merkkitesterit: Mercedes-Benz, BMW, Audi, Volkswagen, Seat, Citroën, Peugeot, Ford, Mazda, Skoda, Scania, Volvo, Renault Kaikkien autojen perushuollot Ilmastointihuollot ja autolämmittimet: Defa, Webasto ja Eberspächer Huollot ja korjaukset kaikkiin automerkkeihin. Tervetuloa! n Autosähkö Oy Teollisuustie 2 B 4, PIRKKALA, Puhelin Avoinna ma pe / sop.muk.,

10 10 PIRKKALAINEN Liikenne AJAN HERMOLLA VIIKKOKALENTERI Kiertoliittymä Teollisuustien risteykseen PAKOKAASUANALYYSI T:mi MATTI SARANKO NYT MYÖS ÖLJYNVAIHDOT Hatanpäänvaltatie 40, TRE, puh Palvelun verran parempaa matkaa BarBus BarBus Tilaukset: MEIDÄN HINTOJAMME KELPAA ESITELLÄ Määräaikaiskatsastus (ha, pa. Ei sisällä päästömittauksia) Määräaikaiskatsastus alkaen 29 euroa, kun varaat ja maksat aikasi etukäteen netissä. Tutustu tarkemmin ja varaa oma aikasi osoitteessa alk.29 Teollisuustien ja Lentoasemantien risteykseen rakennetaan kiertoliittymä tänä vuonna. PIRKKALA SAA tänä vuonna yhden kiertoliittymän lisää, kun liikenneympyrän teko alkaa Lentoasemantien ja Teollisuustien risteykseen. Liittymästä pääsee myös uudelle Jasperintielle, joka kulkee moottoritien rinnakkaistienä aina Linnakallion alueelle saakka lähelle Vehon toimitiloja. Tie on kokonaan valmis Jasperintie on myös laajenevan Vähä-Vaitin yritysalueen runkoväylä. Jatkossa golfkentälle ajetaan Jasperintieltä, jolta poikkeaa uusi Golfkentäntie kohti kenttää. Uusi reitti ei ole käytössä vielä tulevana kesänä. Moottoritie Jasperintie Ajatelma Eivät ihmiset pidä lukua siitä, mitä saavat, vaan siitä, mitä eivät saa. Sanonta Afrikasta Nimipäivät Ke 1.2. Riitta, to 2.2. Jemina, Lumi, Aamu, pe 3.2. Valo, la 4.2. Armi, Ronja, su 5.2. Kynttilänpäivä, J.L. Runebergin päivä, Asser, ma 6.2. Saamelaisten päivä, Terhi, Teija, Tiia, ti 7.2. Riku. 40 vuotta sitten n kunnan viettäessä nyt 50- vuotisjuhliaan, vaikkakin työn merkeissä niin kuin on tapana sanoa, voidaan tähänastinen kehitys todeta myönteiseksi ja tulevaisuus lupaavaksi. Kunta lienee maakunnassa suhteellisesti nopeimmin kehittyvä. inen tammikuussa 1971 Muut lehdet Pikkuinen Tampereen kainalossa on Suomen tyytymättömin kunta, paljastuu EPSIn tekemästä tutkimuksesta...vielä väitetään, ettemme ole parhaita jossakin! Aamulehti/su asiat Päivystykset Hammashoito, kiireellistä ensiapua arkipäivisin terveyskeskuksen hammashoitolassa, puh , soitto miel. klo 8-9. Viikonloppuisin ja arkipyhinä päivystys Ensiapu Acutassa Taysissa. Ajanvaraus klo 8-12, puh n apteekki, (Suupantori 4) avoinna ma-pe 9-20, la 10-16, su Tampereella avoinna joka päivä Yliopiston Apteekki (Hämeenkatu 16) 7-24, Keskustorin apteekki (Keskustori 1) Päivystävä eläinlääkäri, puh (lemmikkieläimet), puh LUKIJAN KUVA (tuotantoeläimet). Arkisin puh Sairaanhoito, kiireellistä apua tarvitsevat n terveyskeskus ma-pe 8-22, la 10-18, su 10-20, puh Yöpäivystys Ensiapu Acutassa Taysissa ma-pe 22-8, la 18-10, su 20-8, puh Palvelut Kelan asiakaspalvelu kunnan yhteispalvelupisteessä (kunnanvirasto, Suupantie 11). Kelan oma virkailija paikalla ma-pe 10-12, 13-15, muina aikoina yhteispalvelu. Kirjastot, n pääkirjasto avoinna ma 10-20, ti-pe 10-19, la 10-15, lehtisali su 12-16, Nuolialan kirjasto ma-to 13-19, pe 10-15, Kirkonkylän lainausasema ti ja to ja Toivion lainausasema ma ja pe 10-15, ke 14-19, Härmälän kirjasto ma, ti, to ke 9-15 pe, la n ikäpiste, tietoa ja neuvontaa ikäihmisille vanhainkoti-palvelukeskus Pirkankoivussa (Lehtimäentie 2 C, puh ), avoinna ma, ti 8-15, ke Rasihovi, toimintaa mielenterveyskuntoutujille (Rasitie 10, puh ), avoinna arkisin 8-18, la Työpala, n työttömien toimintapiste (Teollisuustie 29, puh ), avoinna ma-pe Näyttelyt: n taideyhdistys ry.: n liikuntatalossa (Koulutie 9) Anne Cavénin maalauksia , terveyskeskuksessa Kristiina Korven maalauksia , Pirkankoivun taidekäytävällä Sanna Elovaaran, Pirkko Kapasen ja Tuula Rajamaan maalauksia Pirkanmaan muistiyhdistys (Kalevantie Satoiko rakeita? Oletko Alaskassa? Onko pojanpoika ihana? Tällä palstalla julkaisemme lukijoiden lähettämiä kuvia uutisista ja ihmisistä, kotoa ja matkoilta. Paperikuvat tuoden tai postitse: Suupantie 2 A 10, Äänestetäänkö taas aktiivisesti? n Pirkat-Laaka (Riihimäki), salibandyn 2.divisioonaa liikuntatalossa la 4.2. klo 13. PJK-FC Gebardi (Akaa), i. divisioonan futsalia liikuntatalossa la 4.2. klo Pingviinit-Red Ducks (Vaasa), Suomi-sarjan jääkiekkoa, karsintalohko 2, n jäähallissa la 4.2. klo 16. Presidentinvaalit: 2. kierroksen äänestyspäivä su 5.2. klo n kunnan nuorten hiihtomestaruuskilpailut Toivion koululla su 5.2. klo 11. Vapaa hiihtotapa. Sarjat alle 6 v- 16v tytöt ja pojat. Ilm. klo mennessä. Järj. Liikuntatoimi, n hiihtäjät. Talvitapahtuma n kirkolla su 5.2. noin kello perhemessun jälkeen (alkaa klo 10). Keittoa, makkaraa, kuumaa mehua, toimintaa sisällä ja ulkona. Järj. n srk Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Professori Bluffon synttärishow lapsille yläkoulun salissa (Koulutie 8) su 5.2. klo 15 Pirkkaset - Pirkanmaan lasten kulttuuriviikkojen 10-vuotissynttäreiden kunniaksi. Vapaa pääsy. Järj. kunnan kulttuuri- ja nuorisotoimi. Opri, komedia. Lempäälän nuorisoseuran ensi-ilta Lempäälän nuorisoseurantalossa (Iluksentie 5, Lempäälä) pe 3.2. klo 19. Seuraava esitys su 5.2. klo 17, esitykset jatkuvat 1.4. asti. Bachia kynttilän valossa. J.S Bachin urkuteosten esittelysarja osa 16/36. Liisa Aaltola, urut, n kirkossa su 5.2. klo 18. Vapaa pääsy. Syksyn käsityömalliston esittely n käsityökeskuksessa (Suupantie 2, ) ma 6.2. klo Järj. Pirkkkalan käsityökeskus/taito Pirkanmaa. Mitä nuoren päässä liikkuu, miten tukea ja milloin huolestua? Luentosarja yläkouluikäisten vanhemmille. Lastenpsykiatri ja kouluttaja Raisa Cacciatore luennoi yläkoulun salissa ma 6.2. klo Järj. nuorisotoimi. Lainan päivän kirjailijavieraana n pääkirjaston monitoimitilassa Kalle Isokallio ke 8.2. klo 19. Järj. Kirjaston ystävät, kirjastotoimi. K1-Katsastajat Sarankulma Nuutisarankatu 35, Tampere Puh Avoinna: ma pe , la suljettu Puheluiden hinnat: Kiinteän verkon liittymästä 8,21 snt/puh + 3,2 snt/min. Matkapuhelimen liittymästä 19 snt/min. Havainnepiirros Vähä-Vaitin yritysalueesta sen valmistuttua. Etualalla vasemmalla Jasperintien, Teollisuustien ja Lentoasematien kiertoliittymä. Tarpeellisia lähiuutisia Äänestysaktivisuus oli ssa huippua, vieläköhän se jatkuu tällä kakkoskieroksella? kyselee tämän tunnelmallisen ja ajankohtaisen kuvan napannut lukija Merja Myllyharju. PAIKALLISUUTISIA 1, Tre), Sinikka Pyykösen maalauksia Taysin naistentautien poliklinikka, Jaana Ristimäki-Anttilan ja Kirsti Pitkäsen maalauksia Mikko Tapio ja Satu Leppänen, Anima Bruta, piirrustuksia, veistoksia ja animaatio Galleria 2:ssa (Suupantori 2) Avoinna ma, ti, to 15-19, ke 10-15, pe suljettu, la-su 12-16, arkipyhinä Tilaa taksi tekstiviestillä! Näppäile: kätevästi ilman jonotusta 1. Taksi (väli) Paikkakunta (väli) Katuosoite (voit lisätä katuosoitteeseen myös lisätoivomukset, esim. toivomuksen tilataksista, farmariautosta yms) 2. Lähetä viesti numeroon (1,22 / viesti) 3. Taksikeskus vahvistaa tilauksesi Tekstiviestitilaukset toimivat aina heti-tilauksina. Aikatilaukset tulee soittaa tilausnumeroon

11 PIRKKALAINEN 11 LUKIJAN RUNO Tammikuussa PIENET pojat ensi kertaa talven ihmeitä tutkimassa. Pakkasessa pirteässä, lumisen metsän hiljaisuudessa. Palkkana posket punaiset, mustikkasilmät iloiset. Pulkatkin esiin, nyt alkoi talven valta. Täältä tullaan, pois alta! Jemina Riihimäki (vas.), Marja Forsman ja Panu Jokinen opiskelivat äidinkielen tunnilla sijamuotoja. Päivä menneisyyteen ja nykyaikaan Vanhemmat pääsivät päiväksi koulunpenkille yläasteella KAROLIINA AHOLA PÄIVÄ oppilaana. Innostumme miehen kanssa molemmat n yläasteen tarjouksesta. Äidymme jopa kinastelemaan, kumpi koulunpenkille pääsee. Kun päivä lähestyy, into laimenee. Mies hoksaa, ettei hänen selkänsä kestä istumista. Minua ei houkuta henkisistä syistä jähmeä istuminen kahdeksasta kahteen. Lukuaineista koostuva päiväohjelma ei myöskään säväytä. Olisipa ollut kotitaloutta tai liikuntaa. Ja läksyt. Siinä ei ole tolkkua: vanhemman on tehtävä läksyt! Se ei ollut parasta vahvuusaluettani. Ei mitään hätää Niin vain löydän itseni perjantaina yläasteen ahtaalta käytävältä odottamasta kemian tunnin alkua. Lapseni on kotona. - Ei mitään hätää, laulaa Samuli Edelman keskusradiosta aamunavausta. Meitä tulokkaita hymyilyttää. Yhteishenki on syntynyt. Välkällä on mentävä ulos. Lisäkseni vain kaksi vanhempaa 7g:ltä on ottanut tänään vastaan kouluhaasteen, Panu Jokinen ja Marja Forsman. - Määrä korvaa laadun, Jokinen intoilee. Forsman paljastaa, että hänellä on koulutrauma. - Kärsin jonkinasteisesta lukihäiriöstä. Englannintunnit olivat painajaisia. Forsman vaihtaakin vuoroa iltapäivällä miehensä kanssa, joka hoitelee englannin. Myös minä olen luvattoman huono englannissa. - Sain kotiväeltä pelkkää leukailua asiasta, en tukea, marmatan. Alkuaineita ja petrilaseja Kemian tunnilla on sijaisena Henri Hirvonen. - Nyt ei tehdä kokeita. Ihan siitä syystä, että en tiedä riittävän hyvin, mistä kaikki löytyy. Teoreettinen osuus alkuaineista ja reaktioista on raskas. Toisella tunnilla sijainen yllättää ja tuokin suolahapot, petrilasit, rautanaulat ja magnesiuminpalat luokkaan. - No, toin nämä, koska kokeiden tekeminen on kemiassa kuitenkin hauskinta, Hirvonen selvittää. Hernerokka vai karkureissu? Ruokailu menee täysin saman kaavan mukaan kuin omina yläasteaikoinani 90-luvulla. FAKTA Vanhemmat koulunpenkillä Kenelle: Seitsemäsluokkalaisten vanhemmille. Alkuperä: lainen n. seitsemän vuotta kestänyt perinne. Hyödyt: Vanhemmat saavat realistisen käsityksen koulusta ja tarvittaessa kouluun on helpompi ottaa yhteyttä. Osallistujia: Tänä vuonna n. 80 vanhempaa. Suosio on laskenut hiukan aikaisemmista vuosista. Ilonaiheetkin ovat samat: pehmeä ruisleipä näkkärin sijaan. Ruokajonossa eräs äiti paljastaa, että edellisellä viikolla muutama vanhempi oli tehnyt karkureissun läheiseen hampurilaisravintolaan. Nyt se olisi kuitenkin turhaa. Toteamme Jokisen ja Forsmanin kanssa hernekeiton aivan kelporuuaksi. Autosta kauppa Äidinkielen tunnilla luokka alkaa päästä hereille. Ensimmäisiä perjantaipäivän merkkejä on ilmassa. Joku istuu makoilevasti. Pari poikaa puhuu jotain salakieleltä vaikuttavaa keskenään. Tuttua vuosien takaa. - Mitä tarkoittaa, että auto käy kaupaksi? opettaja Marjukka Salonsaari kysyy. - Sitä, että auto saadaan myytyä. Ja sitä, että se käy niinku kaupaksi, että siitä voi tehä kaupan, Matias Maatsalo tietää. Salonsaari on rakentanut tylsiä sijamuotoja käsittelevän äidinkielen kaksoistunnin vaihtelevaksi. Käymme läpi lehtijutun, teemme yhdessä erilaisia tehtäviä ja lopuksi rustaamme vielä lyhyen kirjoitelman. - Äidinkieli on mukavaa, koska sen avulla voi käsitellä mitä vain, mutta parasta tässä työssä on oppilaat, vahingossa opettajaksi alkanut Salonsaari selvittää. - Todella aktiivinen luokka ja lähtee mukavasti viittailemaan, Panu Jokinen kiittelee tunnin lopuksi. - Vaikka on osalla vähän tuollaista kommentointiakin, niin osaa silti asiat. Forsmanin Marja poistuu nopsaan paikalta, enkä ehdi kysyä, lievittyikö hänen koulutraumansa. Ulkopuolisin silmin voi tosin arvioida, että suunta on hyvä. Meillä vanhemmilla oli yhdessä mukavaa ja Forsman oli ahkera viittailija. Keskustelua ja etiikkaa Uskonnonopettaja Hilkka Ylinen takavarikoi yhden kännykän tunnin alussa. Olen salaa tyytyväinen. Tykkään tuollaisesta vanhanajan kurista. Tunnin on aiheena juutalaisuus. Ensin juttelemme koko luokan kanssa. Ryhmätöissä keskustelemme etiikasta. Pohdimme, olisiko holokaustin kaltainen kansanmurha nykyään mahdollista ja miten rasismia voi estää. Kuulen viereisestä ryhmästä Marjan tilalle tulleen Pauli Forsmanin selvitystä aiheesta. Hän on elementissään. - Keskustelevampaan suuntaan on menty, aivan selvästi, 70-luvulla yläkouluiässä ollut isä-forsman sanoo. Koulu muuttuu hitaasti Viimeinen välitunti. Oppilaskunta pitää kahvilaa ruokalassa. Vihdoinkin saamme tipan kahvia koneeseen. Olemme onnellisia. Perjantain päättää englanti. Ainakin yksi viikari pitää luokassa sellaista peliä, että pääsee varikolle. Siellä voi tehdä tehtäviä erityisopettajan lähiohjauksessa. Keskustelemme taas. Huonon englantini takia en ole siitä kovin iloinen. Opettaja Sari Hirsmäki on tämän luokan, 7g:n luokanvalvoja, eikä lakkaa kehumasta osallistuvia oppilaitaan. Hän myös tiivistää koulupäivän annin: - Vaikka maailma ympärillä muuttuu nopeasti, koulu muuttuu hitaasti. Olin itsekin välillä pitkään pois opettajan tehtävistä. Kun palasin, mikään ei ollut muuttunut. Rolle Patokorpi (vas.) Ada Ylönen ja Marja Forsman saivat kokea opettaja Henri Hirvosen ohjauksessa, että magnesium liukenee äkkiä suolahappoon. Mikä sieltä pientareelta pilkistää, onko pikkuisten poikien pipsapäät? Muistathan autoilija kiireessäsi myös meitä, vaikka mekin kyllä varomme teitä! Emmehän aikuiset unohda myöskään tätä: emme elämäämme elämättä jätä. Ei tärkeintä ole olla aina ensimmäinen, vaan ennen kaikkea lähimmäinen. P Rajala Aihetta kiittää KOSKA olet avun tarpeessa oleva veljeni, niin älä yhtään pelkää, milloinkaan en käännä sinulle selkää. Apuni ei koskaan ala loppua. Hauskaa on antaa apua, kun ei pidä mitään hoppua. Kiitosta sinulta aina riittää. Kiitos on se, jota hyväntekijä tyytyväisenä kiittää. Juhani Vuorinen KIRJAT Tuurin selkeys miellyttää Antti Tuuri: Ikitie. ANTTI TUURI taitaa lavean epiikan, jopa Finlandia-palkinto on hänelle myönnetty. Ikitie (2011) kuvailee Jussi Ketolaa, joka joutuu luvun alussa muilutetuksi. Jussi on syytön, kuten muilutetut usein olivat. Välietappien kautta Jussi kuljetetaan Suomen itärajalle ja Venäjän puolelle. Suomalaisten kohtalo oli joutuminen leireille pakkotöihin, metsätöihin tai maata viljelemään. Ahkera Jussi Ketola löytää venäläisnaisen Irinan, ja syntyy uusi perhekunta. Jussilla on kuitenkin perhe myös Suomessa. Monien vaiheiden jälkeen Jussi onnistuu pakenemaan ja palaamaan Suomeen Pohjanmaalle. Antti Tuurin kerrontatapa on värikästä ja vauhdikasta. Nykyihminen ei helposti pysty kuvittelemaan luvun elämää. Työt olivat toisenlaisia, koneita ei ollut. Ikitie on juoneltaan jännittävä, kirja on parasta lukea melkein siltä istumalta. Tuurin huumori on salavihkaista, kuin kätkettyä. Lauseet ovat lyhyitä ja selkeitä. Tuurin teksti ei ole kiemuraista. Voin suositella kirjaa heille, joita historia kiinnostaa. Kerttuli Pursiainen

12 12 PIRKKALAINEN TV-VIIKKO TV1 torstai Ykkösen aamu-tv MOT: Naisen musta raivo Kotirintaman naiset (7) Paikan kertomaa: Tyrvään Pyhän Olavin kirkko Tv-uutiset YLE News Puoli seitsemän A-studio A-plus Herrasmiesfarmari Katariina ja Munkkiniemen kreivi Ensyklopedia Tv-uutiset Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Ulkolinja: Velkataakka Viittomakieliset uutiset TV1 perjantai Ykkösen aamu-tv Tosi tarina: Loputon painajainen Viidakkoperhe (7) Paikan kertomaa: Tallipiha Tv-uutiset YLE News Puoli seitsemän Presidentinvaali Herrasmiesfarmari Rantasuon raatajat Sylipainia Tv-uutiset Ykkösen aamu-tv Kiehtova maailma: Pohjoisen kansat Viittomakieliset uutiset Tv-uutiset Viidakkoperhe (7) Tv-uutiset Viidakkoperhe (7) Kuuden Tv-uutiset ja sää Puoli seitsemän Vanha suola janottaa Kuningaskuluttaja Kotikatu Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu Presidentinvaali Ulkolinja: Pankki maailman valtiaana? Tv-uutiset Liekki ja Sitruuna (16) Oddasat TV2 torstai PIKKU KAKKONEN Annin keijukoulu Possu Pallero Kuuden Tv-uutiset ja sää Puoli seitsemän Candlefordin postineiti (7) Kotikatu Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu A-studion reportaasi: Pukkiilmiö Strada Inhimillinen tekijä Tv-uutiset Poliisikomentaja Blake (16) Oddasat TV2 perjantai PIKKU KAKKONEN Hemmo Hölmöläinen Loikkaa loruniitylle Kuunalle Meillä asuu: Käärme Ludovic Katinkontti Remix: Humppakerhon yöretki Mio Mao Neppajymykerho Harri ja dinot Galaxi Tero hoitaa Operaatio Hurrikaani: Puuman pikku apurit Aivokeskus Kapteeni Kari Hemmot Lentävät lääkärit (7) Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Taikakaruselli Herra Heinämäki Taikuri Savisen eläinpuisto: Virtahepo Pikku Kakkosen posti Harri ja dinot Galaxi Eläimet töissä Raimo Kanikenttä Lentävät lääkärit (7) Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Oddasat Vuoristosairaala (7) Näin Norjassa Pohjois-Suomen uutiset Oddasat Vuoristosairaala (7) Kaikki pelaa (7) Ampumahiihdon mc : Naisten pikakilpailu Jääpallon MM Ampumahiihdon mc : Miesten pikakilpailu Pikku Kakkonen Galaxi Otetaan uusiks Raimo Pikku Nikke Uusi päivä (S) Tv-uutiset, urheilu ja sää Alueellinen uutislähetys YLE Uutiset Suora linja Nuoret lääkärit Ampumahiihdon mc : Naisten pikakilpailu Oiva Lohtander - hilpeitäkin hetkiä UP: Vihreät valot - Taikatyttö (S) Jumppa : Toiminnallinen kahvakuulaharjoitus Puskuri Nuoret lääkärit Pat & Stan Sisu - kohti Lontoota Satuhäät Sydänmailla (7) Pikku Kakkonen Galaxi Hillitön hotelli: Zombien kunnia Näin tehtiin Pasila Matkalla maailmalla Tv-uutiset, urheilu ja sää Alueellinen uutislähetys YLE Uutiset Suora linja Järviemme helmet Pressiklubi Märät säpikkäät (12) Kakola Tv-uutiset, sää ja urheilu Game of Thrones (16) Silminnäkijä: Lautasellinen tykinruokaa True Blood (16) MTV3 torstai Aamusää Studio55.fi Huomenta Suomi Studio55.fi Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale (7) Emmerdale (S) Ostoskanava Lääkärit Mitä tänään syötäisiin? Jamie s Ministry of Food Kath & Kim Free Radio (7) Pat & Stan Uuden Musiikin Kilpailu Tv-uutiset, sää ja urheilu Kova laki: Rikollinen mieli (16) Kakola Pasila (12) MTV3 perjantai Aamusää Studio55.fi Huomenta Suomi Studio55.fi Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale (S) Emmerdale (S) Ostoskanava Lääkärit Mitä tänään syötäisiin? Pohjanmeri Rita Rocks MTV3.doc: Messujen matkassa Älynväläys Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa Uutiset Tunteita ja tuoksuja (7) Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale (S) Emmerdale (S) Seitsemän Uutiset Päivän sää Salatut elämät Idols Mentalist (12) Kymmenen Uutiset Päivän sää Tulosruutu Moderni perhe (S) Election 1 (18) Älynväläys MTV3 Deitti Idols Älynväläys Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa Uutiset Tunteita ja tuoksuja (7) Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale (S) Emmerdale (7) Seitsemän Uutiset Päivän sää Salatut elämät Korkojen kera Unohdetut (12) Kymmenen Uutiset Päivän sää Tulosruutu Hockey Night Poltteessa Murhavaisto (12) Älynväläys MTV3 Deitti Nelonen torstai Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Disneyn esikoulu: Pupujen kaupunki Disney esittää: 101 Dalmatialaista (S) Disney esittää: Aku ja kumppanit Kapteeni Flamingo (S) Vaaleanpunainen pantteri Eddie & Jeff (7) Food Club Vauvan tarina Nätti nakuna Kanadassa Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Vauvan tarina Nätti nakuna Kanadassa Nelonen perjantai Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Disneyn esikoulu: Pupujen kaupunki Disney esittää: 101 Dalmatialaista (S) Disney esittää: Aku ja kumppanit Kapteeni Flamingo (S) Vaaleanpunainen pantteri Eddie & Jeff (7) Food Club Vauvan tarina Nätti nakuna Kanadassa Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Vauvan tarina Nätti nakuna Kanadassa James Martin jälkkärimatkalla Food Club Luksusmuotia kaikille Hurja remontti Nelosen sää Pulmuset Hyvät ja huonot uutiset Nelosen uutiset Nelosen sää Arvostele mun illallinen Suomessa Lentokenttä Sokkokokki Keno Criminal Minds - FBI-tutkijat (16) Blue Bloods (12) Nelosen uutiset Nelosen sää Frasier Pulmuset Cleaner (16) Älypää-TV Sinkkuisä Gary (S) Eddie & Jeff (7) Hurja remontti Nelosen sää Vaaleanpunainen pantteri Puolivahingossa (7) Suomen Huippumalli haussa Nelosen uutiset Nelosen sää Hauskat kotivideot The Voice of Finland Keno Elokuva: Ghostbusters II - haamujengi II (12) Nelosen uutiset Nelosen sää SM-liigan huippuhetket Elokuva: Jackass numero kaksi (16) Kauhukerroin Älypää-TV Ostosruutu TV1 lauantai Tv-uutiset Kiehtova maailma: Pohjoisen kansat Tv-uutiset Ykkösen aamu-tv Tv-uutiset Ykkösaamu Apinatasavalta Tv-uutiset Pisara Opettaja ohjaimissa (7) A-studion reportaasi: Pukki-ilmiö Dokumenttiprojekti: Jahti (7) Eläinten elämää maalla ja merellä Gilmoren tytöt (7) Luontohetki: Kroatian rannikolla Strada Antiikkia, antiikkia Sherlock Holmesin paluu (7) Viittomakieliset uutiset Tv-uutiset Kotikatu Kuuden Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu Kuka oikein olet?: Ville Pusa Avara luonto: Jäinen planeetta Midsomerin murhat (12) Tv-uutiset ja sää Lotto Urheiluruutu Apinatasavalta Uutisvuoto Viimeistä päivää (12) Murhan jäljet (16) Voimala TV2 lauantai Pikku Kakkonen Richard Scarry Pikku Kakkosen posti Hertan maailma Franklin ja ystävät Katinkontti Galaxi Sherlock Jakki Lulu ja lehmä Late lammas: Late taikurina Asha Hirveä Henri Muumilaakson tarinoita (S) Uuden Musiikin Kilpailu Peliuutiset Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Oddasat Pressiklubi Maailmanmenoa Ravisuoran vihjeet Ampumahiihdon mc : Naisten takaa-ajokilpailu Jääpallon MM Ampumahiihdon mc : Miesten takaa-ajokilpailu Aamutoimet ympäri maailmaa Sisu - kohti Lontoota MotorSport Ravisuora Tv-uutiset Urheiluruutu Yleisurheilua: Tähtien kisat Syyttäjä (12) Tv-uutiset, sää ja urheilu Lumilautailun TTR Kova laki: Erikoisyksikkö (16) Uutisikkuna MTV3 lauantai Älynväläys Ostoskanava Uki (S) Ystävien kylä (S) Tuomas Veturi PopPixie PopPixie Nakke Nakuttaja INK - Ihmenappuloiden kerho (S) Pokémon (7) Beyblade: Metal Masters (7) FUTIS Motor Forum: Ralli SM: Rovaniemi MTV3 Chat Älynväläys Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa Salatut elämät Salatut elämät Salatut elämät Perheleffa: Yli aidan (7) Tarinoita suomalaisesta työstä Top Gear USA Sukari Seitsemän Uutiset Tulosruutu Putous Terra Nova (12) Kymmenen Uutiset Päivän sää Tulosruutu Lotto ja Jokeri Sietämätöntä julmuutta Hyvässä uskossa (12) Älynväläys MTV3 Deitti Nelonen lauantai Ostosruutu Ostosruutu Elixir Start! Arvostele mun illallinen Suomessa Arvostele mun illallinen Suomessa Arvostele mun illallinen Suomessa Arvostele mun illallinen Suomessa Lentokenttä Lentokenttä Lentokenttä Lentokenttä Waverly Placen velhot (7) Suhdekoukerot Salattu teinielämä Elokuva: Seikkailu etelänavalla (7) Melrose Place (12) Nelosen uutiset Nelosen sää Wipeout UK Hauskat kotivideot Keno Elokuva: Neljä huonetta (16) Nelosen uutiset Nelosen sää SM-liigan huippuhetket Taisteluplaneetta Galactica Elokuva: The Fountain (12) Kauhukerroin Älypää-TV Ostosruutu Ostosruutu TV1 sunnuntai Tv-uutiset Avara luonto: Jäinen planeetta Tv-uutiset Aamusydämellä Ruotsalaisia salaisuuksia Tv-uutiset Jumalanpalvelus: Porin Pihlavan kirkosta Tv-uutiset Viikko viitottuna Opettaja ohjaimissa (7) Vielä virtaa (S) Prisma: Jatkuuko evoluutiomme yhä? Yhteisvastuukeräyksen avaus Prisma Studio TV1 maanantai Ykkösen aamu-tv Puutarhan lumoissa: Pellolta pataan Viidakkoperhe (7) Paikan kertomaa: Ruissalon huvilat Tv-uutiset YLE News Puoli seitsemän Vallan lemmikit Herrasmiesfarmari Suomisen Olli rakastuu Mun Lappi Pisara Tv-uutiset Ykkösen aamu-tv Kuka oikein olet?: Ville Pusa Kuningaskuluttaja Viittomakieliset uutiset Tv-uutiset TV1 tiistai Ykkösen aamu-tv Kuningaskuluttaja Viidakkoperhe (7) Paikan kertomaa: Pelastusarmeijan Temppeli Tv-uutiset YLE News Jumalanpalvelus: Porin Pihlavan kirkosta Trollheimen Herrasmiesfarmari Kuppausta Kotiharjun saunassa Valtiopäivien avajaiset Dual Ihmiskunnan aarteita A-studio Tv-uutiset Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Tosi tarina: Vaunullinen TV1 keskiviikko Ykkösen aamu-tv Luontohetki: Kroatian rannikolla Viidakkoperhe (7) Näin tehtiin Jäinen planeetta Tv-uutiset YLE News Uutisikkuna Vielä virtaa (S) Kenraalin morsian Chaplinesque Eläinten elämää maalla ja merellä MOT Tv-uutiset Ykkösen aamu-tv: Tänään otsikoissa Avara luonto: Jäinen planeetta Viittomakieliset uutiset Gilmoren tytöt (7) Eläinten elämää maalla ja merellä Historiaa: Kun Saksaa pommitettiin Sherlock Holmesin paluu (7) Viittomakieliset uutiset Tv-uutiset Inhimillinen tekijä Kuuden Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu Antiikkia, antiikkia Tosi tarina: Vaunullinen unelmia Näin tehtiin Jäinen planeetta Presidentinvaali Tv-uutiset ja sää Presidentinvaali Kova laki: Lontoo (12) Viidakkoperhe (7) Kuuden Tv-uutiset ja sää Uutisvuoto Prisma: Mihin Kuuta tarvitaan? Euroopan tiede MOT Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu A-studio Dokumenttiprojekti: Rotuerottelun perintö Kotikatsomo: Kahlekuningas (7) Apinatasavalta Oddasat TV2 maanantai PIKKU KAKKONEN Onnea on Anniina Ballerina unelmia Antiikkia, antiikkia Viittomakieliset uutiset Tv-uutiset Viidakkoperhe (7) Kohtaamisia: Nallet Kuuden Tv-uutiset ja sää Puoli seitsemän Kiehtova maailma: Pohjoisen kansat Yhteisvastuukeräys Prisma Studio Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu Downton Abbey (12) Voimala Tv-uutiset Prisma: Mihin Kuuta tarvitaan? Oddasat TV2 tiistai Tv-uutiset Viidakkoperhe (7) Kohtaamisia: Purjelaiva Jähti Kuuden Tv-uutiset ja sää Puoli seitsemän Historiaa: Berliinin juutalaiset Vielä virtaa (S) Viking Lotto Tv-uutiset ja sää Urheiluruutu A-studio A-plus Ihmiskauppiaat (16) Tv-uutiset Ulkolinja: Pankki maailman valtiaana? Oddasat TV2 keskiviikko PIKKU KAKKONEN Ykkösaamu Status: vapaana (12) TV2 sunnuntai Pikku Kakkonen Kanarialintu Disney esittää: Ystäväni Tiikeri & Nalle Puh Lauludiplomi Viidakkokirja Galaxi Kapteeni Kari Eläimet töissä Kanikenttä Villi tulevaisuus Muumilaakson tarinoita (S) Ensiaskeleita Muista laulaa Pikku Toni Sirkus Temppula Norsulan perhe Arka ja Parka - kuuttikaksoset Humps Neppajymykerho Harri ja dinot Galaxi Animalia Hemmot Lentävät lääkärit (7) UP: Vihreät valot - Taikatyttö (S) Matkapassi: Aasian suurkaupungit Meren ihmeellinen elämä Matkantekoa Hurtigrutenilla Ruokatiedettä Vuoristosairaala (7) Pressiklubi Mansikkapaikka Ensiaskeleita PIKKU KAKKONEN Simon Taikateltta: Erkki - koulutettu kani Taitavat koirat: Avustajakoira Kara Timppa Laulujen osto- ja myyntiliike Hanna Ankka Liisa ja taikalamppu: Siivousrätti Niko ja ystävät Neppajymykerho Harri ja dinot Galaxi Snoukkaa! Taikaplaneetta Viidakkojytä Lentävät lääkärit (7) Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Nalle Luppakorva: Nimipäiväkutsut Ariol Riku ja Rami Roope-karhun taikaseikkailut Aikataika Samsam: Super-Suse siepataan Luisteluleikit Pingu: Curling-peli Neppajymykerho Harri ja dinot Galaxi Hirveä Henri Hemmot Karvinen Lentävät lääkärit (7) Uudenmaan uutiset Kaakkois-Suomen uutiset Lounais-Suomen uutiset Hämeen uutiset Keski-Suomen uutiset Itä-Suomen uutiset Zeke ja taikataulu (S) Koodinimi Connor (S) Pat & Stan Alamäkiluistelua Jääpallon MM Ampumahiihdon mc : Naisten yhteislähtö Kadonneita etsimässä Aamutoimet ympäri maailmaa Maailmanmenoa Ampumahiihdon mc : Miesten yhteislähtö Lene, islam ja rakkaus Kurkiaura Matkapassi: Lonely Planetin Kolumbia Tv-uutiset Urheilukatu Karjalan kunnailla (7) Kasvihuoneunelmia Veljesten keittiössä Järviemme helmet Uusi päivä (S) Uusi päivä (S) Uusi päivä (S) Sydänmailla (7) Pikku Kakkonen Galaxi Tero hoitaa Taikaplaneetta Kapteeni Kari Loma! (S) Eläinystäväni: Mirella ja Enya-koira Eläinystäväni: Unna ja porot Tv-uutiset, urheilu ja sää Alueellinen uutislähetys YLE Uutiset Suora linja Sohvasurffaajat Uusi päivä (S) Pasila (12) Itä-Suomen uutiset Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Oddasat Vuoristosairaala (7) Rajaseudun poikamiehet Tarinateltta Iloa puutarhasta Matkalla maailmalla Keittiössä tuoksuu ruoka Sohvasurffaajat: Kolmen miehen Moldova Muuttohaukantie Mestari Alivaltiosihteerin televisioohjelma Pat & Stan (S) Sydänmailla (7) Pikku Kakkonen Galaxi Velhot, jätit ja susihukkaset Karvinen Uusi päivä (S) Pohjanmaan uutiset Pohjois-Suomen uutiset Oddasat Uutisikkuna Uuden Musiikin Kilpailu Ulkosuomalaisen tarina Kotikokit Akuutti A2 Teema: Suomi-ilta A2 Teema: Suomi-ilta Ensiaskeleita Pikku Kakkonen Galaxi Dino-Dan Uusi päivä (S) Tv-uutiset, urheilu ja sää Alueellinen uutislähetys YLE Uutiset Suora linja Suhdekorjaamo Uusi päivä (S) Kaikki pelaa (7) Karjalan kunnailla (7) Tv-uutiset, sää ja urheilu Märät säpikkäät (12) Alivaltiosihteerin televisioohjelma Boardwalk Empire (16) Tv-uutiset, sää ja urheilu Amerikan frendi (12) Yle Live: Glastonbury Kova laki: Erikoisyksikkö (16) MTV3 sunnuntai Älynväläys Ostoskanava Chuggington (S) Smurffit (S) Daltonit (S) Superpahisten liiga (S) Kasper Pientä pintaremonttia Yhteisvastuukeräys Satuhäät Tv-uutiset, sää ja urheilu Onnenkantamoinen (16) Game of Thrones (16) MTV3 maanantai Aamusää Studio55.fi Huomenta Suomi Studio55.fi Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale (S) Emmerdale (7) Ostoskanava Lääkärit Mitä tänään syötäisiin? Hännänheiluttajat Sukari Isän suusta Toinen kierros -ohjelman Tv-uutiset, urheilu ja sää Alueellinen uutislähetys YLE Uutiset Suora linja Akuutti Uusi päivä (S) Rakas naapuri (12) Ruokatiedettä A2 Teema: Suomi-ilta Tv-uutiset, sää ja urheilu A2 Teema: Suomi-ilta Papillon (16) MTV3 tiistai Aamusää Studio55.fi Huomenta Suomi Studio55.fi Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale (7) Emmerdale (S) Ostoskanava Lääkärit Keskiviikon ravisuora Silminnäkijä: Huostaanotettu bisnes Boardwalk Empire (16) Sohvasurffaajat: Kolmen miehen Moldova MTV3 ke Aamusää Studio55.fi Huomenta Suomi Studio55.fi Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale (S) Emmerdale (S) Ostoskanava Lääkärit Mitä tänään syötäisiin? Samaa sukua (7) Ensisilmäyksellä (7) Pientä pintaremonttia Älynväläys Jokakoti.fi Hännänheiluttajat Sapuskaa, harashoo! Salatut elämät Salatut elämät Mieletön maailma Kaikkea sitä näkee Leo Sixty Six - pojasta mieheksi (7) Remu & Hurriganes, 40th Anniversary tour Samaa sukua (7) HANKI: Hiihtolajien huippuhetket Seitsemän Uutiset Tulosruutu Tulosilta Kymmenen Uutiset Tulosilta uusinta Älynväläys Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa Uutiset Tunteita ja tuoksuja (7) Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale (7) Emmerdale (S) Seitsemän Uutiset Päivän sää Salatut elämät Mestareiden mestari C.S.I. Miami (12) Kymmenen Uutiset Päivän sää Tulosruutu Aina vaarassa (12) Freaks and Geeks (7) Jokakoti.fi Älynväläys MTV3 Chat Mitä tänään syötäisiin? Grand Designs Miehen puolikkaat Mestareiden mestari Älynväläys Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa Uutiset Tunteita ja tuoksuja (7) Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale (S) Emmerdale (S) Seitsemän Uutiset Päivän sää Salatut elämät Pientä pintaremonttia Helsingin herra Kymmenen Uutiset Päivän sää Tulosruutu C.S.I. Miami (12) Muodon vuoksi (12) Rock (S) Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa Uutiset Tunteita ja tuoksuja (7) Mitä tänään syötäisiin? Emmerdale (S) Emmerdale (7) Seitsemän Uutiset Päivän sää Salatut elämät minuuttia C.S.I. (12) Viking Lotto ja Keskiviikko- Jokeri Kymmenen Uutiset Päivän sää Tulosruutu Myytinmurtajat Ridley Scottin Andromedan taakka Rock (S) Älynväläys MTV3 Deitti Tulosruutu Rubicon (12) Ilman johtolankaa Älynväläys MTV3 Chat Nelonen su Ostosruutu Wipeout UK Hurja remontti Unitupa Unelmien talo Sikke - Ruokaa rakkaudella Animal Planet: Urhea eläintarha Eläintenpelastustiimi Elixir Frasier Frasier Nelonen ma Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Disneyn esikoulu: Pupujen kaupunki Disney esittää: Timon ja Pumba (S) Disney esittää: Aku ja kumppanit Kapteeni Flamingo (S) Eddie & Jeff (7) James Martin jälkkärimatkalla Vauvan tarina Nätti nakuna Kanadassa Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Vauvan tarina Nätti nakuna Kanadassa James Martin jälkkärimatkalla Inspector Cartoons Älynväläys MTV3 Chat Nelonen tiistai Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Disneyn esikoulu: Pupujen kaupunki Disney esittää: Timon ja Pumba (S) Disney esittää: Aku ja kumppanit Kapteeni Flamingo (S) Eddie & Jeff (7) James Martin jälkkärimatkalla Vauvan tarina Nätti nakuna Kanadassa Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Vauvan tarina Nätti nakuna Kanadassa Nelonen ke Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Disneyn esikoulu: Pupujen kaupunki Disney esittää: Timon ja Pumba (S) Disney esittää: Aku ja kumppanit Kapteeni Flamingo (S) Eddie & Jeff (7) James Martin jälkkärimatkalla Vauvan tarina Nätti nakuna Kanadassa Ostosruutu Ostosruutu Ostosruutu Vauvan tarina Nätti nakuna Kanadassa James Martin jälkkärimatkalla Nuortumiskilpailu Frasier Frasier Puolivahingossa (7) Outo, uusi elämä (7) D: Hurja painonpudotus The Voice of Finland Nelosen uutiset Nelosen sää Elokuva: Monsteritalo (12) Vaaleanpunainen pantteri Keno Elokuva: Burn After Reading (12) Nelosen uutiset Nelosen sää Oikeuden edessä Blue Bloods (12) Cleaner (16) Älypää-TV Suomen Huippumalli haussa Outo, uusi elämä (7) Nelosen sää Pulmuset Fort Boyard - Linnake Nelosen uutiset Nelosen sää Arvostele mun illallinen Suomessa Lentokenttä Huippumalli haussa (S) Keno Good Wife (12) Nurse Jackie (12) Californication (16) Nelosen uutiset Nelosen sää Frasier Pulmuset NCIS Los Angeles (12) Älypää-TV James Martin jälkkärimatkalla Nuortumiskilpailu Hurja remontti Nelosen sää Pulmuset Tuuri Nelosen uutiset Nelosen sää Arvostele mun illallinen Suomessa Lentokenttä MasterChef Suomi Keno MasterChef Suomi D: Himohamstraajat Nelosen uutiset Nelosen sää Frasier Pulmuset Start! Totuuden anatomia (12) Good Wife (12) Älypää-TV Hurja remontti Nelosen sää Pulmuset Sokkokokki Nelosen uutiset Nelosen sää Arvostele mun illallinen Suomessa Lentokenttä Fort Boyard - Linnake Keno Totuuden anatomia (12) Hyvät ja huonot uutiset Nelosen uutiset Nelosen sää Frasier Pulmuset Pelastava siirto Oikeuden edessä NCIS Los Angeles (12) Älypää-TV

13 TV-VINKIT Suomen Huippumalli haussa. Tytöt pääsevät pohtimaan juuriaan ja etsimään sisäisiä voimavarojaan. Kuvassa Saimi Hoyer, Anne Kukkohovi ja Sakari Majantie. Nelonen pe 3.2. klo Sub torstai SubChat Lemmen viemää Marienhof SubChat Älynväläys Ostos-tv Mask Viidakon Ykä Red Bull Cliptomaniacs Mallimaailman huipulle Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa Marienhof Lemmen viemää American Idol American Idol Pelastajat (7) Simpsonit (12) Duudsonit tuli taloon (S) Pelastajat (7)22.30 Sons of Anarchy (16) Top Chef Suomi Elämää Philadelphiassa (12) Vampyyripäiväkirjat SubChat perjantai SubChat Lemmen viemää Marienhof SubChat Älynväläys Ostos-tv Mask Viidakon Ykä Red Bull Cliptomaniacs Mallimaailman huipulle Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa Marienhof Lemmen viemää Pelastajat (7)18.30 Will & Grace Frendit (S) American Idol Simpsonit (12) Kurjat kuppilat USA Pelastajat (7) C.S.I. (12) Duudsonit tuli taloon (S) Ritari Ässä Miami Vice (16) Terminator: Sarah Connorin aikakirjat SubChat lauantai SubChat Ostos-tv Red Bull Cliptomaniacs Will & Grace Will & Grace Will & Grace Will & Grace Suomen kaamein kämppä American Idol American Idol American Idol Duudsonit tuli taloon (S) Pilvilinna joka romahti (16) Taran monta elämää (S) Sons of Anarchy (16) Ritari Ässä Rokkarille morsian SubChat sunnuntai SubChat Ostos-tv Frendit (S) Frendit (S) Frendit (S) Frendit (S) Kreisiä menoa Miehen puolikkaat (S) Miehen puolikkaat (S) Miehen puolikkaat (S) Unelmien kentät (7) Jordan: Povipommin päiväkirja Dieetit vaihtoon! Rillit huurussa (S) Tyhjätaskut Suomen kaamein kämppä Top YLE Teema torstai Teematieto Olipa kerran... Notorious Sininen sana Elisabet II Avaruuskansiot Kolea talo (12) Kalevala nyt Prisma Studio Aivomyrsky Tiededokumentti: Kuinka aivot toimivat? Kino Suomi: Pojat (7) Teematieto perjantai Teematieto TV-arkisto: Marion Shalom TV-arkiston vieraana : Marion Rung John, Paul ja Marion Askelmerkkejä Historia: Maan päivä Sininen sana Silkkitie 30 päivässä Kootut askeleet: Tommi Kitti Arkistojen salat: De Gaulle Quebecissa Kino: Bobby (12) Rock-Suomi : Raskassarja Teematieto lauantai Teematieto Prisma Studio Aivomyrsky Tiededokumentti: Kuinka aivot toimivat? Historia: Yhdysvallat kieltolain aikaan Kolea talo (12) Kootut askeleet: Alpo Aaltokoski Elävä arkisto: Vierastyövoima Lapset puhuvat Chopin ja satakielet Teemalauantai: Peli-Suomi Pelinrakentajat Riot On! Se päivä muutti Suomen: Commodore Teematieto sunnuntai Teematieto TV-arkisto: Marion Shalom TV-arkiston vieraana : Marion Rung John, Paul ja Marion Game of Thrones (16). Raajarikot, äpärät ja särkyneet. Eddard (Sean Bean, kuvassa) tutkii edeltäjänsä Jon Arrynin kuolemaa. 4/10. TV2 to 2.2. klo Pojat (Suomi 1962) Paavo Rintalan romaaniin perustuva elokuva oululaisten poikien elämästä jatkosodan aikana. Mikko Niskasen esikoisohjaus. Pääosissa: Vesa-Matti Loiri (vas.), Pentti Tarkiainen, Uti Saurio, Hannu Vironmäki, Liisa Nevalainen, Olavi Ahonen, Kauko Helovirta. YLE Teema to 2.2. klo Chef Suomi Myytinmurtajat Wild Generation Wikileaks - sotaa, valheita ja videonauhaa Pähkähullu parodiashow Pähkähullu parodiashow Julkkikset kuiville Red Bull Cliptomaniacs SubChat maanantai SubChat Lemmen viemää Marienhof SubChat Älynväläys Ostos-tv Mask Viidakon Ykä Red Bull Cliptomaniacs Mallimaailman huipulle Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa Marienhof Lemmen viemää Kreisiä menoa Will & Grace Frendit (S) Miehen puolikkaat (S) Taran monta elämää (S) Simpsonit (12) Darjeeling Limited (12) C.S.I. New York (16) Tosipaikka: Hiukset myynnissä No Signal Kreisiä menoa SubChat tiistai SubChat Lemmen viemää Marienhof SubChat Älynväläys Ostos-tv Mask Viidakon Ykä Red Bull Cliptomaniacs Mallimaailman huipulle Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa Marienhof Lemmen viemää Pelastajat (7)18.30 Will & Grace Frendit (S) Miehen puolikkaat (S) Rillit huurussa (S) Simpsonit Suomen kaamein kämppä Pelastajat (7) Skins - liekeissä (16) Heroes (12) C.S.I. New York (16) No Signal SubChat keskiviikko SubChat Lemmen viemää Marienhof SubChat Älynväläys Ostos-tv Mask Daltonit (S) Red Bull Cliptomaniacs Mallimaailman huipulle Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa Marienhof Lemmen viemää Pelastajat (7) Will & Grace Frendit (S) Miehen puolikkaat (S) Tyhjätaskut Simpsonit Top Chef Suomi Pelastajat (7) Lentoemännät Num3rot (12) Num- 3rot (12) Skins - liekeissä (16) SubChat Francon jälkeen - Alcantaran perhe (7) Pojat (7)13.55 Chopin ja satakielet Elisabet II Tiededokumentti: Naisten Viagra Ranskalainen kylä (12) Kino Klassikko: Noiduttu (12) Kootut askeleet: Kirsi Monni Pelinrakentajat Valokuvauksen huiput Uusi Kino: Dónde está Kim Basinger? Slummitähdet Teematieto maanantai Teematieto Historia: Maan päivä Lapset puhuvat Ruokamatka Kaukoidässä Francon jälkeen - Alcantaran perhe (7) Ilmastodieetit Rock-Suomi : Valloittajat Kapinakonsuli Aristides de Sousa Mendes (7) Teematieto tiistai Teematieto Tiededokumentti: Uhkana rintasyöpä Avaruuskansiot Lapset puhuvat Olipa kerran - Piukat paikat Kalevala nyt Ranskalainen kylä (12) Kootut askeleet: Leena Gustavson Valokuvauksen huiput Historia: Yhdysvallat kieltolain aikaan TV-arkisto lomamatkalla Aurinkoranta Kuin muuttolinnut etelänmaille Ole! Seiväsmatkat Teematieto keskiviikko Teematieto Slummitähdet Elävä Arkisto: TV-kilpailut Henkinen Eurooppamme Rakkautta Berliinin muurin varjossa (12) Kootut askeleet: Sanna Kekäläinen luvun kuvakirja Arkistojen salat: De Gaulle Quebecissa Silkkitie 30 päivässä Kino: Lapsi (12) Teematieto URHEILU Pyry-tappio harmitti lujasti Pingviinit-HeKi 7-1 (2-1,5-0,0-0) Pyry-Pingviinit 9-6 (1-3,3-2,5-1) PINGVIINIT otti Suomi-sarjan karsinnassa lauantaina sarjajumbo HeKistä odotetun voiton. Sen sijaan sunnuntain tappio Pyrylle harmitti rajusti ainakin valmentaja Pasi Silannetta. PJK ratkaisi lopussa PJK-FC Rauma 6-3(2-1) Pirkat palasi voittojen tielle Soittorasia - Pirkat 6-11 (3-1, 0-6, 3-4) FUTSAL La 4.2. klo Liikuntatalo FC Gepardi Akaa I-div. Liput 4 /1 JÄÄKIEKKOA n jäähallissa Suomi-sarjan karsintalohko 2. Pingviinit Red Ducks Vaasa la 4.2. klo 16. Liput: aikuiset 5, 7-15 v. 2, alle 7-v. ilmaiseksi. AVAUSMAALI- VEIKKAUS Pinkkarit hallitsi kaksijakoisen pelin alkua ja johti Vastustaja teki alivoimalla 2-5 ja sai hengen päälle. Meillä oli loppu ottelusta ihan p...kaa. Pyry käänsi 1-5 tappion johdokseen 12 minuutissa. Pingviinit johtaa silti lohkoaan 23 pisteellä. Neljä joukkuetta on neljän pisteen sisällä. Kolme parasta jatkaa Suomi-sarjassa ensi vuonna, nelonen karsii. Pyryä vastaan Timo Ruuska maalasi kahdesti. Juuso Hakanen ja Joonas Lehtonen tekivät 1+1, Sami Järvenpää 0+2. He-Kiä vastaan seitsemän miestä pääsi maalitilastoon. Maalilla Kristian Antila aloitti ja Sami Nummela torjui kaikki päästyään tolppien väliin. PJK OTTI maukkaan voiton futsalin Ykkösessä lauantaina. Raumalaiset saivat poistua kotimatkalle pisteittä jännittävien vaiheiden jälkeen. Neljäs voitto putkeen vei Klubin kolmen pisteen päähän tasaisen sarjan piikkipaikasta. Toisen jakson alkuun pelin hahmo Antti Latvanen vei Klubin kahden maalin johtoon ja sen jälkeen Klubi lopetti liikkeen. Yritteliäät raumalaiset ottivat ohjat käsiinsä halliten peliä ja tulivat väkisin tasoihin. Vieraiden voittomaali leijui ilmassa. Lopulta Tomi Tiira päätti Klubin piinan tehden pelin voittomaalin vajaat kolme minuuttia ennen loppua. Pari maalia kaunisteltiin tyhjiin. PJK:n tehokkaimmat: Antti Latvanen 2+0, Valtteri Similä 1+1 ja Roni Lindroos 1+1 Klubi jatkaa voittojen metsästystä lauantaina liikuntatalolla. Asenne täytyy olla kohdallaan, kun sarjajumbo Gepardi saapuu Akaasta vierailulle klo PIRKKAIN perjantai-illan vierailu Hervantaan Tamppi-Areenalle päättyi selkeään voittoon salibandyn kakkosdivarissa. Pirkoille ottelusta kelpasi vain voitto, jotta haaveet nousukarsintapaikasta pysyisivät vielä elossa. Jari Ylisarkin iskemästä avausmaalista huolimatta Pirkkain viimeistely oli alussa heikkoa, eikä pallo tuntunut millään löytävän tietään maalipuiden väliin. Toiseen erään kentälle asteli erittäin pirteä Pirkka-joukkue. Kolmas erä jäi kotijoukkueen virittelemästä loppukiristä huolimatta muodollisuudeksi. Tehokkaimpina häärivät Vesa Sorvaniemi (1+4) ja Jari Laaksonen (2+2), unohtamatta kaksi maalia mieheen iskeneitä Ville Hakolinnaa sekä Lassi Rannistoa. Lauantaina kotikaukalossa vieraaksi saapuu vaisun kauden pelannut Laaka Riihimäeltä. Ottelu alkaa normaalista poiketen jo klo 13 n Liikuntatalolla. Aikuisten hiihtokoulu ti 7.2. perinteinen ja ti vapaa. Katso lisätiedot n kunnan nuorten hiihtomestaruuskilpailut su 5.2. klo 11 Toivion koulu. Hiihtotapa vapaa. Ilm. klo mennessä. Sarjat: Tytöt ja pojat alle 6, 8, 10, 12, 14 ja 16 v. Liikuntatoimi, n Hiihtäjät Katso kilpailujen mahdollinen peruutus kahta tuntia ennen tapahtumaa Yrittäjä Kysy talvitarjous! P , PIRKKALAINEN 13 Sadevesijärjestelmät, kattoturvatuotteet, lumiesteet ym. rakennuspeltityöt. Asennukset työtakuulla. Mika Kivelä Tmi Mika Kivelä Lämmitysöljy helposti ja nopeasti numerosta Kattoremonttien ammattilainen Lauantaina yleisurheilua Pirkkahallissa kello Ammattitaitoa Sinun eduksesi! Vesikattoremontittit Tiili- ja peltikatot Peltityöt Soita ja kysy tarjoustamme, teemme samalla kattosi kuntotarkastuksen. (03) Hämeen Kattokeskus Oy Vesalantie 8, LIPUT: aikuiset 12 opiskelijat, eläkeläiset 8 nuoriso (alle 16 v) 5

14 14 PIRKKALAINEN PALVELEMME TEITÄ KAUNEUS JA TERVEYS KOTI- JA HAUTAUSPALVELUT KAHVILAT HOIVAPALVELUT SULATAN SINUT! Riitta Kampaamo Muotitukka Greta ja Päivi puh Suupantori 4, Taina Lintula Terhi Ovaska p Ruotutie 21, Toivio Hermoratahieronnan mestari Katja Koutonen P Kutteritie 1 A 2, OPTIKKO LAMMIO puh SUUPANTIE 2, Av. ma-to 10 17, pe 10 16, la sop. muk. PARTURI-KAMPAAMO MARITTA Keskuskatu 1 Ark La 9 14 Ke suljettu Suo hetki itsellesi! Meiltä: istori 4, NOKIA, p , Ma-to 10 17, pe 10 15, iltaisin ja la sop. mukaan. KOTIPALVELU MILLI tarjoaa monipuolisia, luotettavia palveluja kodin arkeen. Alan koulutus ja usean vuoden työkokemus. Toimintamme on vastuuvakuutettua. Käytä kotitalousvähennys hyödyksesi! Soita, KOTI JA PIHAPIIRI KUKKA ja HAUTAUSPALVELU Suupantie 6 C, P HUONEISTO- REMONTTEJA Remontti Karila Mirjami Karila Puh PUTKIASENNUS OLLI RAUTIO Putkialan remonttipalvelut Laattatyö T. Harsia Ky KOTIRUOKA- LOUNAS ark. klo Ståhlberg-leipomon tuotteet Koulutie 3, P Av. ark , la sulj. ELÄIMET LIIKENNE Autosi puhdistaa n Carwash Yli 30 v. apuna autosähköpulmissa Kurikantie 5, Puh Lukija! Käytä hyväksesi ilmoittajiemme palveluita. ELÄIMET Eläinlääkäri SIRPA KOLEHMAINEN Hongistontie 75, PIRKKALA ajanvaraus ma-to LEMMIKKIJUTTU n CM, Palmrothintie 2 Avoinna ma-pe 10 20, la Vuokrattavana H- ja P-AUTOJA Tmi Jere Uusitalo p KUORMA-AUTO- KULJETUKSIA Muutot ym. kuljetukset Tmi Heikki Kastari PIENIÄ IHMEITÄ HIUKSILLESI Kaikkea hiuksille parturi-kampaamot Suupantori 4 p S-Market, Partola p Terveyspiste palvelee Kelan korvaama fysioterapia Hieronta MDT-terapia LPG-hoito Kajava- ja aromaterapia Kuumakivi- ja suklaahieronta Intialainen päähieronta Jalkahoidot Calgel-geelilakkaus Tukisukat ym. tuet Sinua varten Suupantori 4, Mervi Sorsakivi v. Synttäritarjous sinulle: töistä 44 alennus. Ajanvaraus puh KOTIKÄYNTINÄ (Nokia,, Länsi-Tampere) t myös lahjakortit F Y SI Liisa Kirsti Fräki Peltomaa O ma-pe 9 19, la LA p Partolakeskus, Kampanjatiedot Annukka Kalstela P Nokialaista laatutyötä! ERIKOIS- HAMMASTEKNIKKO- MESTARI RAIMO REPO Välikatu 19, Nokia, katutaso Esteetön kulku pyörätuolilla. Päivystys myös Alkuvuoden tarjous 44 (norm. 48,-) Voimassa asti vielä opiskelijahintaan. Annukka Kalstela Katso Vihiojantie 6 Puh Nyt myös Valkeakoskella Peuranoronkatu 5 Ari Helin KAIHDIN-JUKKA puusälekaihtimet metallisälekaihtimet pystylamellikaihtimet terassi- ja ikkunamarkiisit verhotangot liukuovet Mittaus- ja asennuspalvelu! Turkkirata 9,, p. (03) , myymälä ma-pe MEILLÄ ON HUIPPUOSAAMINEN JA -LAITTEET - Antenniasennukset - Kuitu- ja kuparitietopuhelinverkot - AV-järjestelmät - Sähköasennukset p tai Mantantie Rakentaja, oman kodin ja pihan kunnostaja! Talomyyjä Riku-Pekka Rautio, p Palvelemme: ma pe la NOKIA Tervetuloa! Rounionkatu 1, NOKIA, puh , fax Puh Fax Suupantie 2, PIRKKALA Aja pikapesuun Nokialle! Vältä turhaa jonotusta, pesukatu vetää jopa 60 autoa tunnissa! PARAS PESU Ei paha energiayhtiö Yrittäjäkatu 1 NOKIA p ARK. 6 22, LA 7 22, SU 9 22 Avoinna ma-pe J. Salo Oy Kiiltovahaus +4 Alustapesu +3 Kuponki voim asti. Huolehdi autosi moottorista. Varaa aika Mobil-öljynvaihtoon Merkkitesterit: Mercedes-Benz, BMW, Audi, Volkswagen, Seat, Citroën, Peugeot, Ford, Mazda, Skoda, Scania, Volvo, Renault Kaikkien autojen perushuollot Ilmastointihuollot ja autolämmittimet: Defa, Webasto ja Eberspächer Huollot ja korjaukset kaikkiin automerkkeihin. Tervetuloa! n Autosähkö Oy Teollisuustie 2 B 4, PIRKKALA, Puhelin Avoinna ma pe / sop.muk.,

15 YHDISTYKSET TOIMIVAT Yhdistysten sisäiseen tiedottamiseen tarkoitettu maksuton palsta. Aineistot viimeistään maanantaina klo 12. Puhelin Sähköposti: Elokolo/Elopilkku: To 2.2. klo 12 yhteislaulu, pe 3.2. klo 9 perjantaipuheet, keskustellaan toiminnastamme, ke 8.2. klo 13 verenpainemittaus. n Eläkkeensaajat: Kyöstin kerhotalolla, Kyöstintie 6, ma 6.2. klo 8.30 boccia, klo 10 laulu ja ke 8.2. klo 10 askartelukerho. Patikkaretki joka torstai, lähtö liikuntatalon edestä klo 9, vetäjänä Pertti Pöllänen. n Sotaveteraanit: Veteraanikahvit ke 8.2. klo Sirpakassa. n Kokoomusyhdistykset: Café Niinistö Kafé Coffiinossa 3.2. klo Paikalle kutsuttu Pirkanmaan kokoomuksen kansanedustajia. n Vasemmistoliitto: poliittinen poliklinikka Elokolossa Suupankuja 8-10 C, pohjakerros, to 2.2. klo Paikalla Vasemmiston kansanedustaja Anna Kontula sekä pirkkalalaisia kunnanvaltuutettuja ja lautakuntien jäseniä. Aiheena perhepolitiikka ja kuntauudistus. Tule kertomaan, miten perheiden a pitää kehittää, kysymään ajankohtaisista asioista taikka muuten vain juttelemaan. Katso myös TSL:n n opintojärjestö: Kaikille avoin yhdistyksen taloudenhoitajakurssi la klo 9-15 Ollikantie 16 A, alakerran kerhohuone. Ilmoitt. Keijo Jokinen Mukaan mahtuu 12 nopeinta. Osallistumismaksu 20 e/hlö. Maksu tilille nro FI n Karjala-seura: Tarinailta to 2.2. liikuntatalolla klo 18. Matti Pirhonen pitää esitelmän Harlun pitäjästä. Tilaisuus on avoin kaikille asiasta kiinnostuneille. MLL:n n yhdistys: Kyöstin perhekahvila Ilo to klo Kyöstin kerhotalolla, Kyöstintie 6. Naisten höntsyryhmä pelailee ke klo Nuolialan koulun vanhassa salissa pääasiassa sählyä. Seuraa ilmoittelua kotisivuilla pirkkala.mll.fi Pirkanmaan Vammaistyö: n klubilla Pirkankoivussa; Lehtimäentie 2; tutustutaan ma 6.2. klo 18 Kokkovuoren haulikkoampumakeskukseen ja kokeillaan kiekkojen ampumista haulikkosimulaattorin kera. Klubi-ilta on avoin kaikille kiinnostuneille. ILMOITUSTORI Palvelupalsta lukijoille. Jätä viimeistään maanantaina klo 15. Puh Suupantie 2 A 10, Sähköposti: Hinta 1 5 riviä 9 e, 6 10 riviä 12,5 e. Löydetty-ilmoitus ilmaiseksi. Ostetaan Lapsiperhe etsii omakotitalotonttia sta. Puh /Elina. Myydään Saunallinen rivitalokolmio 75 m2, valm Hinta e. Huutokiventie, Kurikka. P Vuokralle tarjotaan Kaksio Loukonlahdesta 52,5 m2. P. Osallistumme su klo Ystävänpäivän laskiaisriehaan Torpan kurssikeskuksessa, Siivikkalassa. n 1-tyypin diabeetikoiden avoin ryhmä: Kokoonnumme ma 6.2. klo uudessa paikassa, Elokolossa, Suupankuja Aineena diabeetikon talviliikunta. Ohjaajana Matti Pirhonen. Pirkanmaan Muistiyhdistyksen n alaosasto: Kaikille avoin Muistitapaaminen ma 6.2. klo Hopeakellon kerhotilassa, Suupankuja 3, käynti koulun puolelta, uusi paikka ja aika. Aiheena Ystävyys. Tied. Raija Rautio, p SPR Ystävät: Kokous 7.2. klo Elokolossa, Suupankuja 8-10, valmistellaan ystävänpäivän tapahtumaa. n Kirjaston Ystävät: Lainan päivän kirjailijavieraana Kalle Isokallio ke 8.2. klo 19 pääkirjastossa. n Työttömät: Työpala avoinna ark. klo 8-14, Teollisuustie 29, puh , sp: gmail.com Sankilan Kyläyhdistys: Hiihtokilpailut Wellingin puutarhan maastossa su klo 14. Sarjat miehet, naiset, tytöt ja pojat. Buffetti paikalla! n Metallityöväen A.o. 239: Toimikunnan kokous ti 7.2. klo 16 n Virin toimistolla, Ollikantie 19. AA-ryhmä: Kokoontuminen keskiviikkoisin klo 18 os. Suupankuja 8-10 C, käynti talon päädystä. Puh. Päivi / Härmälän Martat: Härmälän kirkon kh ke 8.2. klo 18 (huom. aika) teemme Pilvi Mannisen johdolla Meksikolaista ruokaa. RUOKALISTAT Palvelukeskus Pirkankoivu MA makkarakastike, perunat, kasvis, tuoresalaatti, viljaisa ananasjogurtti. TI uunisilakat, perunasose, kasvis, tuoresalaatti, ruusunmarjakiisseli. KE lihastroganoff, perunat, kasvis, tuoresalaatti, hedelmäsalaatti. TO jauhelihakeitto, tuoresalaatti, mannapuuro ja mustikkakiisseli. PE broileri- kasvisvuoka, tuoresalaatti, marjarahka. LA uunikala, perunat, kasvis, tuoresalaatti, hedelmäpuuro. SU lindströmin pihvit, kastike, perunat, kasvis, tuoresalaatti, mousse. Päiväkoti- ja kouluruoka MA nakkikastike, perunat, maissi, tuoresalaatti. TI lihajuurespata, ohralisäke, tuoresalaatti. KE sitruunakala, perunat, kaalisalaatti. TO jauheliha- perunasoselaatikko, maustekurkku, porkkanaraaste. PE hernekeitto, ruisleipä, tuorepalat h+k+s 84,5 m2, 3. krs + autohallipaikka Suupalla. Vuokra yht e/kk. Tied Vuokrata halutaan Halutaan vuokrata 2-3h sta. Myös tilava 1h+tupak. käy, jos on kuin pieni kaksio. Mieluiten Loukonlahti/Pere-alueelta, mutta kaikki huomioidaan. Ei tupakointia, ei lemmikkejä. Osa-aikatyössä käyvälle, siistille naiselle ja lapselle. Puh Löydetty To aamulla Valmetinkadun pysäkiltä pieni avainnippu (3 avainta). Tied. kunnan yhteispalvelupisteestä puh TORIMYYNTIÄ Viialan Kotileipomo n torilla torstaina klo PIRKKALAN TORILLA HUOMENNA TO Merinovillaisia lasten haalareita ja damaskeja sekä naisten ja miesten villahousuja, myssyjä, sukkia ym. Taskullisia talvihousuja (toppa-, vuori-, fleecehousuja ym. myös pienille ja pyöreille). SIRPAN KOTIKUTOMO, Orimattila MATTOale huomenna torstaina n torilla. Kaikki tositarjoushinnoin, esim. hyviä isoja mattoja alk. vain 40,-/kpl. Tervetuloa kaupoille! MattoMäkelä Oy, Huittinen PALVELEMME TEITÄ LIIKENNE Puh Kankaantaan teollisuusalue Hirvenpolku 3, NOKIA KOKOUKSIA n Marttayhdistys ry KEVÄTKOKOUS ti klo 18 Kirkkoveräjällä. Hallitus OSTETAAN VUOKRALLE TARJOTAAN LIIKENNE KURSSIMME PARASTA OPPIA ALKAVAT Mopo-kurssi A-kurssi klo LÄHELLÄ SINUA P Autokorjaamo PAINTSERVICE.FI Henkilö-/pakettiautojen Tekijänkuja 3, Puh Ostetaan PIENI TALO kunnostettavaksi. P * Kodit ja liiketilat * Uudisrakennukset ja remontit * Energiatehokkuusremontit * VTT-sertifioidut märkätilat * Terassit ja piharakenteet * Sisustussuunnittelu * Projektinhallinta * Avaimet käteen -toteutukset KIINTEISTÖKEHITYS PITKÄNEN puh / Sami Pirjolantie 8 b VARASTO-/TYÖTILAA 5m 2 79 /kk 28m 2 alk. 295 /kk P bookin.fi PIRKKALAINEN 15 PIRKKALAN KUNTA TIEDOTTAA Ympäristölautakunnan kokoukset ja pöytäkirjojen nähtävilläpito vuonna 2012 Ympäristölautakunta pitää varsinaiset kokouksensa joka kuukauden 2. tiistai lukuun ottamatta heinäkuuta. Ympäristölautakunnan pöytäkirjat pidetään julkisten asioiden osalta yleisesti nähtävillä tarkastuspäivää seuraavan viikon maanantaina n kunnanvirastolla (klo 9 15) Suupantie 11, ja kunnan internet-sivuilla. Maankäytön, rakennusvalvonnan, ympäristönsuojelun ja ympäristöterveysvalvonnan sekä eläinlääkintähuollon vastuualueiden päätöspöytäkirjat pidetään nähtävillä päätöksentekoa seuraavana maanantaina kunkin viranhaltijan toimipisteessä klo Mikäli nähtävillä pitopäivä on muu kuin arkipäivä, siirtyy nähtävilläpito määräaikojen laskemista koskevan lain mukaan seuraavaksi arkipäiväksi. ssa Ympäristölautakunta Teknisen lautakunnan kokoukset, lautakunnan ja viranhaltijoiden pöytäkirjojen nähtävilläpito vuonna 2012 Tekninen lautakunta pitää pääsääntöisesti kokouksensa kunkin kuukauden 3. keskiviikkona klo 18 alkaen kunnan virastotalossa lukuun ottamatta heinäkuuta. Teknisen lautakunnan kokousten pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävänä kokousta seuraavan viikon perjantaina kunnanviraston teknisellä osastolla. Viranhaltijapäätöspöytäkirjat ovat nähtävänä joka perjantai. Jos nähtävillä pito on pyhäpäivä tai muu sellainen päivä, jona työt virastolla on keskeytettävä, pidetään pöytäkirjat nähtävänä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen. ssa Tekninen lautakunta Tarkastuslautakunnan kokoukset ja pöytäkirjojen nähtävilläpito 2012 Tarkastuslautakunta kokoontuu tarpeen mukaan. Tarkastuslautakunnan pöytäkirjat pidetään yleisesti nähtävänä pöytäkirjan tarkastamisen jälkeen julkisten asioiden osalta seuraavan kuukauden ensimmäisenä maanantaina kunnanvirastolla. Jos nähtävänäpitopäivä on pyhäpäivä, pidetään pöytäkirja nähtävänä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen ssa Tarkastuslautakunta n kunnan omistaman vesihuoltolaitoksen toiminta-alueet 2012 n kunnan tekninen osasto on valmistellut vesihuollon toiminta-alueen määrittämistä ja laatinut kunnan vesihuoltolaitoksen omistaman verkoston alueelle suunnitelmaehdotuksen, jossa vesihuoltolaitoksen toiminta-alueen laajuus on määritetty erikseen vesijohto- ja jätevesiviemäriverkostolle. Hulevesiverkoston alue tullaan lisäämään toiminta-alueeseen soveltuvin osin myöhemmin, kun sekä johtokarttatiedot että ojien merkitys sadevesiviemäröintiä palvelevana verkoston osana on selvitetty. Haja-asutusalueilla toimivien vesiosuuskuntien verkostojen osalta vesihuollon toiminta-alueet määritetään erikseen vuoden 2012 aikana. Vesihuollon toiminta-alueet ovat nähtävillä n kunnanviraston teknisen osaston ilmoitustaululla os. Suupantie 11. Mahdolliset muistutukset kehittämissuunnitelmasta on tehtävä klo 15 mennessä os. n kunnan teknisen toimen kirjaamo, Suupantie 11, tai ssa inen verkossa Tekninen lautakunta LEHDENTEKIJÄT PALVELUKSESSANNE Antti Jokinen Päätoimittaja P Leena Kolehmainen- Naaralainen Ilmoitusmyynti p Maija-Riitta Merikanto Toimittaja p Eeva Leskinen Laskutus, Päivyri p Anneli Salonen Ilmoitusmyynti p Eija Forssell Ilmoitukset p inen Suupantie 2 A Puhelinvaihde Fax Avoinna ma-pe klo 9 16 Konttori: yhdistyspalsta, ilmoitustori, tilaukset ym: Ilmoitukset: yritysten ja yhteisöjen maksulliset ilmoitukset: Toimitus: juttuasiat: Kustantaja: -Seura ry. pj. Hannu Routamaa. Ilmoitushinnat: alkaen:...e/pmm tekstissä... 0,96 e takasivu... 1,00 e vuosi-ilmoitukset... 0,60 e kuolinilmoitukset... 0,65 e silmäkulma... 1,60 e määräpaikkakorotus... 0,10 e Värilisä...30 e/lisäväri 4-väri e Hintoihin lisätään ALV 23 % Ilmoitustori sis. alv 9,00 e Ilmoitustori sis. alv. 12,50 e Maksuehdot: 14 pv netto. Painos: kpl Lehtitilaushinnat n ulkopuolelle alkaen: Kotimaa e Eurooppa e Muut alueet e Sivunvalmistus: Taittoteam Oy Painopaikka: Pirkanmaan Lehtipaino Oy, Tampere 2011 Jakoalue:, Härmälä, Rantaperkiö, Rautaharkko, Vihilahti Jakelu: Taajama-alueet TAMPEREEN YKKÖSJAKELUT OY Jakelumuistutukset: p Haja-asutusalue ssa POSTIN LEHTIPALVELUT Jakelumuistutukset: inen p ILMESTYY KESKIVIIKKOISIN Ilmoitusten viimeinen jättöaika ma klo 15 Päivyrin viimeinen jättöaika ma klo 12 VASTUU ILMOITUSTEN VIRHEISTÄ Kaikki hyväksytyt ilmoitukset pyritään julkaisemaan määrättyinä päivinä. Emme vastaa puhelimitse saadun aineiston virheistä. Mikäli ilmoitusta ei tuotannollisista tai muista toiminnallisista syistä (esim. lakko) tai asiakkaasta johtuvista syistä kuitenkaan voida julkaista, lehti ei vastaa ilmoittajille mahdollisesti aiheutuvasta vahingosta. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu ilmoituksesta maksetun määrän palauttamiseen. Huomautukset on tehtävä kahdeksan päivän kuluessa ilmoituksen julkaisemisesta tai ilmoitukseen tarkoitetusta julkaisupäivästä lukien.

16 KEVÄT/KESÄ 2012 Home Run 16 PIRKKALAINEN TARJOUS NOPEIMMILLE! Sinulle, joka ostat muita tuotteita väh. 22,- arvosta. Voimassa niin kauan kuin tuotteita riittää, kuitenkin enint asti. 1, Makee Lauantai % Elotie 8 - Ylöjärvi, Ark la Tabletti 2 kpl. Norm. hinta 2,- Enint. 2 pakkausta/ asiakas Muki 2 kpl. Norm. hinta 5,50 Enint. 2 kpl/asiakas. Harjalaukku Norm. hinta 12,- Enint. 2 kpl/asiakas. Hööks HEVOSURHEILU Kaikkea ratsastajalle, hevoselle & koiralle Uusi kuvasto! Hööks HEVOSURHEILU MAKSAJA: Vihreä ry VALTAKUNNAN SOVITTELIJA. 2 Haavisto presidentiksi 2012 HINNAT VOIMASSA TO-LA , ELLEI TUOTTEEN KOHDALLA TOISIN MAINITA. Tarjoukset myös netissä HOT WEEKEND LAUANTAINA 4.1. klo Marko Suksi ESITTELEE & MAISTATTAA POPPAMIEHEN TUOTTEITA. LAUANTAINA 4.1. klo Pentti Heinä ESITTELEE HEINÄN PUUTARHAN TUOTTEITA ltk Saarioisten ario iste KYPSÄT SIIVET pakaste 4,5 kg/ltk (7,31/kg) kori Hartwall VICHY 0,3 l 24 plo kori Sis. pantit 4,60 UUTUUS! Hot-Headz! chipotle SINAPPI tai habanero CHIPSIT 142 g (20,77/kg) 2 95 Savuhovi Viha tulinen GRILLI- MAKKARA 300 g (16,50/kg) PIRKKALA Palmrothintie 2,, puh MA PE 9 21, LA 9 18, SU Puhelun hinta 020-alkuisiin numeroihin lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 6,9 snt/min (sis alv 22%), matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 16,9 snt/min (sis alv 22%). pss Carlsberg III-OLUT 0,33 l, 4,5 %, 24-pack Sis. pantit 3,60 (2,24/l) Alkaen pack pkt Juustoportin LEIPÄJUUSTOT n g 9 99 kg Coca-Cola 1,5 l, 4-pack Sis. pantit 1,60 (0,57/l) Enintään 2 kpl/talous Savuhovi Kipu SINAPPI 300 g (18,33/kg) pack plo PAL VEL EMM E SUN NUN TAI SIN KLO Poppamies PAHOLAISEN HILLO g Mieto tai tulinen (16,63-18,48/kg) 4 99 prk Exotic Thai makea CHILIKASTIKE 725 ml (2,75/l) Elonen RUNEBERGIN TORTTU 2 kpl/220 g (13,59/kg) plo pkt Lisätiedot Vastuullisuus

JÄRJESTÄYTYMINEN VUODELLE 2012 DIAKONIAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILASTOT VUODESTA 2011 ELÄMÄSSÄ KIINNI PROJEKTIN LOPPURAPORTTI

JÄRJESTÄYTYMINEN VUODELLE 2012 DIAKONIAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILASTOT VUODESTA 2011 ELÄMÄSSÄ KIINNI PROJEKTIN LOPPURAPORTTI Kokousaika Tiistaina 31.1.2011 kello 15.00 Kokouspaikka Puistolinna, Himminpolku 13 1 2 3 4 5 6 7 KOKOUKSEN AVAUS JÄRJESTÄYTYMINEN VUODELLE 2012 DIAKONIAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILASTOT VUODESTA 2011 ELÄMÄSSÄ

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Tasavallan presidentin vaali

Tasavallan presidentin vaali Tasavallan presidentin vaali 2012 Selkoesite Presidentinvaali Tämä esite kertoo presidentinvaalista, joka järjestetään Suomessa vuonna 2012. Presidentin tehtävät Presidentti johtaa Suomen ulkopolitiikkaa

Lisätiedot

Väestönmuutokset 2013 Tammi-lokakuu

Väestönmuutokset 2013 Tammi-lokakuu muutokset 2013 Tammi-lokakuu Tampere Tampereen kaupunkiseutu Suurimmat kaupungit Suurimmat seutukunnat Tampereella lähes 220 200 asukasta Tampereen väkiluku lokakuun 2013 lopussa oli 220 194 asukasta.

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset. 19.6.2013 Jukka Tapio

Toimintaympäristö. Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset. 19.6.2013 Jukka Tapio Toimintaympäristö Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väestö ja väestönmuutokset Tampereen kaupunkiseudun väkiluku kasvaa Tampereen kaupunkiseudun väkiluku oli

Lisätiedot

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Hyvinvoinnin puolesta. Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Hyvinvoinnin puolesta Toiminnan suojelija: Tasavallan presidentti Sauli Niinistö Johtava lasten liikuttaja Missio Edistää lasten sekä nuorten terveyttä ja sosiaalista hyvinvointia liikunnan avulla Yli

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30

Peltolan uutiset. Peltola Golfin jäsenlehti. Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Peltolan uutiset Peltola Golfin jäsenlehti Seiskaväylä,kuvan otti Kenttämestari Mikko Juhannuksena 2011 klo 20.30 Kädessäsi on Peltola Golfin ensimmäinen jäsenlehti. Sähköpostiin ja Peltolan nettisivuille

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Uuden koulu nimi. Mansikka-ahon koulu 7.2.2014 Rehtori Pekka Lipiäinen. Lasten- ja nuorten lautakunnalle

Uuden koulu nimi. Mansikka-ahon koulu 7.2.2014 Rehtori Pekka Lipiäinen. Lasten- ja nuorten lautakunnalle 7.2.2014 Rehtori Pekka Lipiäinen Lasten- ja nuorten lautakunnalle Uuden koulu nimi Mansikka-ahon ja Tornionmäen koulut yhdistyvät ja koulutyö jatkuu uudessa koulurakennuksessa syksyllä 2014. Kouluun tulee

Lisätiedot

TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 2008

TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 2008 TILASTOTIEDOTE Sivu 1 / 8 TAMPEREEN VÄESTÖNMUUTOS TAMMI MAALISKUUSSA 28 Tampereen maaliskuun muuttotappio oli aiempia vuosia suurempi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan Tampereella asui maaliskuun

Lisätiedot

DIAKONIAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILSTOT VUODESTA 2012 DIAKONIAN VUODEN 2013 SUUNNITELMIA

DIAKONIAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILSTOT VUODESTA 2012 DIAKONIAN VUODEN 2013 SUUNNITELMIA Kokousaika Maanantai 12.2.2013 kello 15.00 Kokouspaikka Vanha pappila, Rovastintie 3 1 2 3 4 5 6 7 KOKOUKSEN AVAUS DIAKONIAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILSTOT VUODESTA 2012 YHTEISVASTUU 2013 DIAKONIAN VUODEN

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin?

Haastateltavan nimi: Ajankohta: Tehtävä: Valmistaudu haastatteluun ja varmista, että sinulla on selkeä näkemys/vastaus seuraaviin kysymyksiin? TYÖPAIKKAHAASTATTELU Voit käyttää tätä työpaikkahaastattelun käsikirjoitusta apuna haastattelutilanteessa. Tulosta käsikirjoitus ja tee omia merkintöjä ennen haastattelua, sen kuluessa ja haastattelun

Lisätiedot

Ritva bingo-emäntänä VANA

Ritva bingo-emäntänä VANA VANA JOUNI TENTATTA- Ritva bingo-emäntänä Halusin haastatella Jounia siksi, että hän on ahkerasti kirjoittanut lehteemme vuosien aikana, mutta en muista onko häntä haastateltu lehdessä kertaakaan. Esitin

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa

Tuttuja hommia ja mukavaa puuhaa Maanantai 22.6. Hei olen Joni ja aloitin kesätyöt tänään. Päivä alkoi aamupäivästä kahdentoista pintaan perehdytyksellä työtoimista, sekä ohjeista blogin pitämisen suhteen. Loppu päivä menikin hyllyttäessä

Lisätiedot

Kauniaisissa parhaat kuntapalvelut

Kauniaisissa parhaat kuntapalvelut Kauniaisissa parhaat kuntapalvelut Julkaisuvapaa maanantaina 10.12.2012 klo. 06.00 Kuntarating 2012 Suomen kuntien asukastyytyväisyystutkimus Kansainvälinen ja riippumaton EPSI Rating tutkii johdonmukaisesti

Lisätiedot

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti

Lähivoimalaprojekti. Asukaskysely raportti Lähivoimalaprojekti Asukaskysely raportti Tutkimuksen tarkoitus ja tavoitteet Tampereen kaupungin Lähivoimala-projekti järjesti keväällä 2015 asukaskyselyn Multisillan, Peltolammin ja Härmälän asuinalueilla.

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

-Heinolassa 50 vuotta-

-Heinolassa 50 vuotta- Hyvää kerhokautta 2015-16! Viikoittainen kerhotoiminta on pyörähtänyt käyntiin. Päiväkerholaisten yli satapäinen joukko antaa työhömme vauhtia ja tekee arjestamme juhlaa! Jatkamme jo kevätkaudella aloittamiamme

Lisätiedot

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013

Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Council Meting Portugal 5.11-10.11.2013 Lappeenrannasta osallistui Council Meetingiin tänä vuonna kahden delegaatin lisäksi ennätyksellisesti viisi henkilöä. Lappeenranta oli siis hyvin edustettuna. Lähdimme

Lisätiedot

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa:

Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Turun Seudun Luonnonvalokuvaajat r.y. Raportti Turun Seudun Luonnonvalokuvaajien toiminnasta Itämeri haasteessa: Helsingin ja Turun kaupunkien esittämä haaste toimiin Itämeren tilan parantamiseksi: Tietoisuuden

Lisätiedot

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä JÄSENKIRJE 2/2015 1 Aurinkoista kevättä kaikille! Yhdistyksemme vuoden 2015 toinen jäsenkirje, ole hyvä. Kirjeessä vuoden toisen neljänneksen tapahtumat aikatauluineen sekä kerhojemme yhteystiedot. Lauantaina

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu. Voimassa 15.9.2014 alkaen

Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu. Voimassa 15.9.2014 alkaen Ota mukaan! Palvelubussi Aikataulu Voimassa 15.9.2014 alkaen Palvelubussi Palvelubussi palvelee pirkkalaisia ikäihmisiä ja liikuntaesteisiä. Kyytiin pääsee kättä nostamalla reitin varrelta. Kyytiin pääsee

Lisätiedot

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014

RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 RIPARI Roihuvuoren srk rippikoulut 2014 Rippikouluun ilmoittautuminen Hei sinä ensi vuonna 15 vuotta täyttävä nuori! Roihuvuoren seurakunta kutsuu erityisesti sinut rippikouluun. Jos taas olet jo vanhempi

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, tarjolla on paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015

15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ. Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.2015 15 VUOTTA ELÄKKEELLÄ Tuoreen tutkimuksen tulokset Sini Kivihuhta 6.2.215 1 VAI 2 VUOTTA? 2 KYSELY 8-VUOTIAILLE VASTAUKSIA 5 Teetimme 5 puhelinhaastattelua vuonna 1935 syntyneille suomalaisille eläkeläisille

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

ola uk a: Hannu J Kuv Pirkkalan seurakunnan joulu 2015

ola uk a: Hannu J Kuv Pirkkalan seurakunnan joulu 2015 Kuva: Hannu Jukola Pirkkalan seurakunnan joulu 2015 Seimen lapsi tuli ihmistä varten Joulun ikiaikainen viesti tuli maailmaan, joka oli ja on yhä inhimillinen ja puutteellinen. Maailmassa on paljon hyvää,

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Väestökatsaus. Lokakuu 2015

Väestökatsaus. Lokakuu 2015 Väestökatsaus Lokakuu 2015 Turun ennakkoväkiluku oli lokakuun lopussa 185 747, jossa oli kasvua vuodenvaihteesta 1 923 henkeä. Elävänä syntyneet 1 634 Kuolleet 1 467 Syntyneiden enemmyys 167 Kuntien välinen

Lisätiedot

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, johon sisältyy paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ

VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ VERBI ILMAISEE MYÖNTEISYYTTÄ JA KIELTEISYYTTÄ EI taipuu tekijän mukaan + VERBI NUKU/N EI NUKU (minä) EN NUKU (sinä) ET NUKU hän EI NUKU (me) EMME NUKU (te) ETTE NUKU he EIVÄT NUKU (tekijänä joku, jota

Lisätiedot

Kolmannen luokan luokkalehti

Kolmannen luokan luokkalehti Kolmasluokkalainen 5 Pääkirjoitus 6 Sähkökatkos koulussa 8 Lumiluola 10 Erityisopettajan haastattelu 12 Rehtorin haastattelu 14 Maalivahti Miikka Kiprusoff 16 Kuviskerho 18 3. luokan sarjakuvia 3 Kolmasluokkalainen

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari RIPPIKOULUPASSI Rippikoulupassi on sitä varten, että tutustut seurakunnan toimintaan. Siihen keräät merkinnät: 5 jumalanpalveluksesta 5

Lisätiedot

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014

Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Stephar Stephar Matkaraportti Työharjoittelu Saksassa - Kleve 19.4.2014 Työharjoittelu paikka - Kleidorp Ajankohta 1.3 11.4.2014 Tässä matkaraportista yritän kertoa vähän, että miten minulla meni lentomatka,

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin

Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Aamunavaus yläkouluihin, lukioihin ja ammattikouluihin Punainen Risti on maailmanlaajuinen järjestö, jonka päätehtävänä on auttaa hädässä olevia ihmisiä. Järjestön toiminta pohjautuu periaatteisiin, jotka

Lisätiedot

Eduskuntavaalit 18.3.2007

Eduskuntavaalit 18.3.2007 Eduskuntavaalit 18.3.2007 Ennakkoäänestys 7. 13.3.2007 Eduskuntavaalit Suomen ensimmäiset eduskuntavaalit järjestettiin 100 vuotta sitten. Ne olivat myös ensimmäiset vaalit, joissa kaikilla Suomen kansalaisilla

Lisätiedot

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa.

K O O D E E. Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. K O O D E E Kangasalan Kristillisdemokraattien tiedotuslehti 3/2012 Kangasalan Kristillisdemokraatit toivottaa hyvää alkavaa syksyä ja menestystä vaaleissa. Sisällys: Puheenjohtajan mietteitä.. 3 Vierailu

Lisätiedot

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille

Kyselyn tuloksia. Kysely Europassin käyttäjille Kysely Europassin käyttäjille Kyselyn tuloksia Kyselyllä haluttiin tietoa Europass-fi nettisivustolla kävijöistä: siitä, miten vastaajat käyttävät Europassia, mitä mieltä he ovat Europassista ja Europassin

Lisätiedot

Peltolan uutiset 2/2011

Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutiset 2/2011 Peltolan uutisten toisessa numerossa luodaan katsaus kentänhoitoon. Mitä kaikkea goflkentän hoitaminen vaatii? Haastattelussa kenttämestari Mikko Eskelinen. Lopuksi katsotaan taas

Lisätiedot

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika

Nettiraamattu. lapsille. Tuhlaajapoika Nettiraamattu lapsille Tuhlaajapoika Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen; Sarah S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2012 Bible for Children,

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit

Etelä-Pohjanmaan Senioripoliisit Pöytäkirja: Tehty E-P Senioripoliisien kevätkokouksesta Aika: tiistai 15.4.2008 klo 11.00 Paikka: Seinäjoki ABC:n tilat Läsnä: 57 jäsentä, liite osanottajista ohessa. 1 Puheenjohtaja Veli-Jussi Pouttu

Lisätiedot

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO

OPETTAJAN MM- KISAVIHKO OPETTAJAN MM- KISAVIHKO 2013 TYTTÖJEN ALLE 18-VUOTIAIDEN JÄÄKIEKON MM-KISAT Vierumäki ja Heinola 29.12.2012-5.1.2013 Sytytä tähti Light up a Star! Sisällys TYTTÖJEN MM-KISAT... 2 OPETTAJAN MM-KISAVIHKO...

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva

Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Syyskuun 2015 ohjelma Viikko 37 Maanantai 7.9 8.30 16.00 *Perhekerhoon

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10

Tervetuloa mukaan Saunaseura SaunaMafia ry:n iloisiin tapahtumiin! Saunaseura SaunaMafia ry:n julkaisu SAUNASEURA 29.9.2013 2/10 SAUNASEURA 29.9.2013 1/10 4. NUORGAMIN RUSKAPUNKKU AIKA: Su 8.9. pe 13.92013 PAIKKA: Nuorgam, Pulmankijärvi ja Norja SaunaMafia ry:n jäsenten yksityinen vierailu Jouni Tetrin mökille Nuorgamin Pulmankijärvelle

Lisätiedot

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani?

Gilles Dyrek. Ohjaus. Jaakko Loukkola. Sinustako kesän 2012. hauskimman komedian yhteistyökumppani? Gilles Dyrek Ohjaus Jaakko Loukkola Sinustako kesän 2012 hauskimman komedian yhteistyökumppani? YHTEISTYÖ KANNATTAA AINA! Edessäsi on IdeaTeatterin kesän 2012 esite uusille ja vanhoille yhteistyökumppaneille.

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo

Nettiraamattu lapsille. Viisas kuningas Salomo Nettiraamattu lapsille Viisas kuningas Salomo Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Lazarus Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible for Children,

Lisätiedot

Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa

Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa Eräitä määräaikoja vuoden 2012 presidentinvaalissa Ensimmäisen vaalin vaalipäivä 22.1.2012 Toisen vaalin vaalipäivä 5.2.2012 Ajankohta 1 Toimija Toimenpide Vaalilaki Alkuvuosi 2009 Valtuusto Kunnan keskusvaalilautakunnan

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima

Nettiraamattu lapsille. Pietari ja rukouksen voima Nettiraamattu lapsille Pietari ja rukouksen voima Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2013 Bible

Lisätiedot

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko.

SISÄLLYSLUETTELO. Opaste toimistoomme: Jarrumiehenkatu. Käynti pihan puolelta. Junailijankatu Hämeenkatu 7 A. Kela. Kirkko. SISÄLLYSLUETTELO Yleistä 2 Hallituksen jäsenet 2 Jäsenedut 3 Hoitovuorokausikorvaus 3 Kuntoutus/Kurssitoiminta 4 Tukihenkilötoiminta 5 Keskusteluillat 6 Osaston toiminta 7 Liikuntaa syöpäpotilaille 8 Yhteystiedot

Lisätiedot

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%)

HARRASTANUT VIIMEISEN 7 PÄIVÄN AIKANA (%) 1 Johdanto Tämän tutkimusyhteenvedon tehtävänä on antaa tietoja kansalaisten liikunnan ja kuntoilun harrastamisesta. Tutkimuksen tarkoituksena on ollut selvittää, missä määrin kansalaiset harrastavat liikuntaa

Lisätiedot

PIRKKALAN SEURAKUNTA. Kevät 2016

PIRKKALAN SEURAKUNTA. Kevät 2016 PIRKKALAN SEURAKUNTA Kevät 2016 Messut ja jumalanpalvelukset Messu Pirkkalan kirkossa joka sunnuntai klo 10 Kevään erityisteemoja: 24.1. Messu. Rippikoulusunnuntai. Kirkkokahvit. 31.1. Perhemessu. Talvitapahtuma.

Lisätiedot

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7.

Kyläyhdistyksen terveiset 3. Jäsenmaksu 3. Kyläyhdistys vuokraa 4. 100 -vuotias koulumme 5. 30 -vuotias kyläyhdistys 6. Nettisivut 7. VUOSITIEDOTE 2009 Levikki 400 kpl 1 Sisältö: Kyläyhdistyksen terveiset 3 Jäsenmaksu 3 Kyläyhdistys vuokraa 4 100 -vuotias koulumme 5 30 -vuotias kyläyhdistys 6 Nettisivut 7 Tapahtumat 7-9 Hallituksen jäsenet

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Asukastutkimus 2016 Pirkkalan kunta 3.6.2016. Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen

Asukastutkimus 2016 Pirkkalan kunta 3.6.2016. Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen Asukastutkimus Pirkkalan kunta 3.6. Etta Partanen Anna Laiho Jari Holttinen Sisällys 1. Yleistä tutkimuksesta 2. Tutkimuksen keskeisiä tuloksia 3. Vastaajien taustatiedot 4. Tutkimuksen tulokset Yleistä

Lisätiedot

Uudistuva kylä kaupungissa

Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa Uudistuva kylä kaupungissa hankkeessa etsitään uusia tapoja lasten ja nuorten palveluiden kehittämiseen käyttäjälähtöisesti ja perinteisiä sektorirajoja rohkeasti ylittäen. Pilottialueina

Lisätiedot

Suomalainen kulttuuri ja elämäntapa

Suomalainen kulttuuri ja elämäntapa 2009-2013 Suomalainen kulttuuri ja elämäntapa Suomalainen ajankäyttö Suomalainen viestintä ja käytöstavat Suomalainen elämäntapa Aikatauluja ja sovittuja tapaamisaikoja on hyvä noudattaa täsmällisesti.

Lisätiedot

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto

Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä. Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Tunne ja asiakasymmärrys voimavarana palvelunkehi4ämisessä Satu Mie8nen, taiteen tohtori, taideteollisen muotoilun professori, Lapin yliopisto Työpajan tavoite Tunnistetaan palvelukokemukseen lii4yvien

Lisätiedot

Puheenjohtaja kertoi LT:n kokouksesta. Pöytäkirja on toimitettu myös Koulutus- ja turvallisuuskomitean jäsenille (illalla 29.8.2001, huom. RV).

Puheenjohtaja kertoi LT:n kokouksesta. Pöytäkirja on toimitettu myös Koulutus- ja turvallisuuskomitean jäsenille (illalla 29.8.2001, huom. RV). SUOMEN ILMAILULIITTO RY PÖYTÄKIRJA Laskuvarjotoimikunta Koulutus- ja turvallisuuskomitea Kokous 4-2001 AIKA: PAIKKA: Ke 29.8.2001 klo 18.00 alkaen SIL ry, Malmi LÄSNÄ: Ilkka Keinänen puheenjohtaja Timo

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Kannelmäen peruskoulun lehti

Kannelmäen peruskoulun lehti Kannelmäen peruskoulun lehti Tämä lehti on kannelmäen peruskoulun oppilaiden tekemä lehti Tässä lehdessä esitetään oppilaiden tekemiä eri töitä, piirroksia ja sarjakuvia sekä raportti Super Schools viikosta

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA

TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA TERVEISET TÄÄLTÄ IMATRAN POUTAPILVEN PALVELUKODISTA KERROMME KULUNEEN VUODEN KUULUMISISTA JA VIIME VUODEN MIELEENPAINUVISTA TAPAHTUMISTA Talvella oli paljon pakkasta ja lunta. Paljon vaatteita päälle ja

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot