Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU"

Transkriptio

1 Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU Kilpailu II / HELSINGIN SRA-KARSINTAKILPAILU I / JÄRJESTÄJÄ, KILPAILUAIKA JA -PAIKKA Maanpuolustuspiiri järjestää vuoden 2012 SRA karsinta osa kilpailu I. sen piirimme ampujille SM-kisoja 2012 varten Santahaminassa Kilpailun johtajana toimii Veijo Rautio. 2. KILPAILUISSA NOUDATETTAVAT SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Ampuma-aselaki , Santahaminan Taisteluampumaradan Johtosääntöä versio 2.00/ , Reserviurheiluliiton SRA-sääntöjä versio 6.0. Kilpailijoiden tulee ottaa huomioon seuraavaa määräykset: 1. Aseet SRA- sääntöjen mukaisia kilpailija joka tarvitsee laina kivääriä / pistoolia rastilla valmiina varusteineen (Glock 17/ Saiga M3) 2. Kivääri- ja pistooliin varataan mukaan kolme lipasta + varusteet. 3. Kiväärilajeissa ja pistooli lajeissa käytetään kilpailijan varaamia patruunoita. - kilpailijat jotka ampuvat laina-kalustolla patruunat suorituspaikalla valmiina 4. Kilpailussa D, H, H50+sarja Veijo Rautio Puh veijo.rautio(at)helsinki.fi ase- ja ampumatoimiala HELMPP Helsingin Reserviläispiiri HRUP-HRESP

2 2 (7) 3. KILPAILUJEN OHJELMA 3.1. Kilpailujen ohjelma 7.4. Lauantai klo mennessä. klo klo klo klo klo Kilpailijoiden ilmoittautuminen pistoolirata osallistujien tarkistus(kortit jäsen,vak,sra) Kilpailu alkaa Kilpailu päättyy. Tulokset alustava jos valmiina Kilpailu paikkojen siistiminen jos ei tehty aikaisemmin toimitsijat. 4. ORGANISAATIO Kilpailujen johtaja Rautio Veijo Varoups./ materiaali vast. Sihvo Kari Asetarkistus Nieminen Markku Tiedotus Helsingin Reservin Sanomat Tulospalvelu/ratamestari Kokkola Antti Lääkintähuolto hätä ONGELMAT Piirin kilpailuissa ei ole tarvetta (piirikilpailu) tuomarineuvostoa. Ongelmat katsotaan paikalla tarpeen mukaan.

3 3 (7) 6. ILMOITTAUTUMINEN Kilpailijat ilmoittautuu mpky.fi > KoTu / SRA-kilpailu osallistumismaksu 15 euroa ilmoittautuminen viimeistään klo Jälki-ilmoittautumiset klo 4.4 klo16.00 jälkeen kilpailija maksaa 30 euroa osallistumismaksun. Maksiminosallistuja määrä sisältää toimitsijat 50 osallistujaa 7. HUOLTO 7.1. Majoitus 7.2. Ruokailu. EI Kilpailijat varaavat itse reppuun välipalaa ja juotavaa. Kilpailumaksuun kuuluu maasto päivällinen n ( Vapaaehtoinen ruokailu jos ei ruokaile ei oikeuta myöskään ale maksuun. Poistua voi tehtävät ammuttuaan) 7.2. Lääkintähuolto Kilpailupaikoilla ensiapulaukut Onnettomuustilanteissa tukeudutaan joko Malmin tai Töölön tapaturmaasemiin. Hätäkeskus voi yleiseen hätänumeroon 112 soitettaessa antaa muitakin ohjeita. Santahaminan vartiosto järjestää opastuksen

4 4 (7) 7.3. Kuljetukset ja ajoneuvojen säilytys 7.4. Aseiden säilytys Kilpailijoiden ajoneuvot säilytetään niille osoitetuilla alueilla, vältetään ylimääräistä liikennettä, pyritään liikkumaan samalla autolla mahdollisimman moni. Materiaalin kuljetuksen hoitavat toimitsijat omilla kulkuneuvoilla. Kilometrikorvauksia ei makseta. Materiaali kuljetuksiin on varattu ajoneuvo järjestävän tahon puolesta Peseytyminen Kilpailijat säilyttävät aseensa ja patruunansa aselain ja sääntöjen mukaisesti. Lainakalusto on säilytyksessä kilpailualueilla josta tarvitsija saa aseen varusteet ja patruunat suoritusta varten. Järjestäjät eivät ole vastuussa osallistujien aseista ja niiden tallessa pysymisestä / muista varusteista. Peseytyminen on Kädet, kasvot mahdollista kilpailun jälkeen Radioniemessä klo ilmoitetaan tarkemmin Sotilaskoti Sotilaskoti on auki Lauantaina klo VARUSTUS Kiväärissä tulee olla hihna kiinnitystapa vapaa Pistoolissa vyökotelo sääntöjen mukainen Kuulosuojaimet tai vastaavat (järjestäjä ei varaa eareja) Suojalasit kilpailijalla omasta takaa pukeutuminen vapaa valinnainen. Kaiken malliset ulkomaalaiset sotilasasusteet kielletty tai niitä muistuttavat Pääesikunnan käsky AG22911 Kilpailijoita ei varusteta Oman kantovarustuksen käyttö sallittu

5 5 (7) 9. OHJEET Osallistujien nimet on ilmoitettu Santahaminan vartiostolle (lista hevossalmen vartioilla) mukana henkilöllisyystodistus, vakuutus, jäsenkortti, SRA-ampujan kortti Ilmoittautuminen keskusampumarata Ilmoittautuminen alkaa 7.50 ja päättyy 8.30 Kilpailuaseiden luokan määritys (avoin, vakio) Sarjan määritys H ja H50+ kts.ohje aiemmin Kilpailun osallistujien nimi tarkistus / ryhmät. klo Kilpailusta voi osallistuja poistua ilman eri ilmoitusta joko tehtävät ammuttua tai haluamansa osan tehtävistä. kilpailija joka ampuu lainakalustolla saa s-postissa tiedon kustannuksista ratavuorolle(at)luukku.com kautta- Jokainen saa tuloslomakkeen, huolehditaan siitä, siten että siinä on nimi kilpailijan numero, ja suorituksen jälkeen hyväksyy allekirjoituksella tuomaroinin.. Yksi kappale jää rastille ja oman osan tallennatte. DQ -tuomion saanut: Rastin tuomari ja kilpailija ilmoittaa siitä välittömästi tuloslaskentaan ja kilpailun johtajalle, tehden kirjallisen raportin tapahtuneesta, sekä mahdollisen kuva materiaalin siirto A. Kokkolan haltuun. DQ - saanut ei voi jatkaa ammuntaa. Rangaistukset sääntöjen mukaan.

6 6 (7) 10. MUUT 10.1 Kilpailutehtävät radoittain. Tarkemmat rastikuvaukset pisteineen ja maaleineen ovat kilpailualueella. Järjestäjillä ei ole tiedossa, paljonko kukin kilpailija haluaa patruunoita käyttää tehtäviä suorittaessa. Minimi määrät on ilmoitettu tehtävä kuvauksissa. Katso rasti kuvaukset AO. tapahtuma. Huomioikaa myös että kilpailut on piirin sisäisiä. Kts kilpailun järjestämisohje tarkemmin. Tauluina käytetään SRA - tauluja. Taulut saattavat olla ositettu eri tavalla mutta kuitenkin että osuma alue vastaa SRA-sääntöjä 6.0. Saattaa olla: Ei ammuta tauluja. Myös muita maalilaitteita mahdollisesti niiden pisteytys kerrotaan suullisesti sekä rastilla kirjallinen versio. Pahvitaulussa osuma A-alueella tuottaa 5 pistettä, B- tai C-alueella 4 pistettä ja D-alueella 2 pistettä. Rastikuvauksissa on jokaisella kilpailualueella määritetty taulu+ määrä, pistelasku ym. suoritukseen liittyvät asiat. Kuvaukset ilmoitetaan ennen kilpailua s-postilla tai kilpailupäivänä kunkin rasti tuomarin toimesta. Tehtäviä on seuraavilla radoilla. Mpkk150m, Asekäsittely 1, Pistooli 1-2-3, Keskusampumarata 150m ja 300m radoilla. Jokaisella alueella on rasteihin tutustumisaika, kilpailun ammunta aika on klo jota ennen ja jonka jälkeen ei ammuta. Rastituomarit määrittävät ajan tutustumiseen suositus maks.2min. Jokaisella rastilla kilpailija käsittelee asetta ja kantaa sitä sääntöjen 6.0 mukaisesti. Nimen huudon yhteydessä jaetaan tuloslomakkeet. Ampujat kiertävät rastit ryhmä järjestyksessä, ja vastaavat lomakkeista siten että niissä on oikeat tiedot ja rasti tuomarit vastaavat lomakkeiden kulkeutumisesta tuloslaskentaan.

7 7 (7) 11. TIEDOTTAMINEN Tulokset julkistetaan halutuilla kotisivuilla, sekä lähetetään valmistettuaan s-postilla Jokaiselle hyviä osumia ja kilpailemme reilussa hengessä, reilussa porukassa, tuomarit katsovat ampujan etua ja turvallisuutta. Helsingissä Veijo Rautio

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU 18.2.

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU 18.2. Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU Toimintakäsky I / 2011 18.2.2011 HELSINGIN SRA-KARSINTAKILPAILU I / 2011 1. JÄRJESTÄJÄ,

Lisätiedot

HELSINGIN PIIRIN AVOIN PERINNEKIVÄÄRI SYYSKILPAILUN

HELSINGIN PIIRIN AVOIN PERINNEKIVÄÄRI SYYSKILPAILUN Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö KILPAILUKUTSU 1 (6) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala Kilpailu IV / 2012 29.8.2012 HELSINGIN PIIRIN AVOIN PERINNEKIVÄÄRI SYYSKILPAILUN

Lisätiedot

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö KILPAILUKUTSU 1 (6) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala 18.2.

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö KILPAILUKUTSU 1 (6) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala 18.2. Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö KILPAILUKUTSU 1 (6) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala Toimintakäsky II / 2011 18.2.2011 HELSINGIN AVOIN PERINNEKIVÄÄRI KEVÄTKILPAILUN

Lisätiedot

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU 12.7.

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU 12.7. Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU Toimintakäsky V / 2011 12.7.2011 HELSINGIN PIIRIN PALVELUSAMMUNNAN SYYSKILPAILUN

Lisätiedot

HELSINGIN RESERVILÄISPIIRIEN (HRUP / HRESP/ HELMPP) LOIMOLAN ALUEEN TAISTELU 18.12.1939 VUODEN VIIMEINEN RATAVUORON TEEMA KILPAILU 2011

HELSINGIN RESERVILÄISPIIRIEN (HRUP / HRESP/ HELMPP) LOIMOLAN ALUEEN TAISTELU 18.12.1939 VUODEN VIIMEINEN RATAVUORON TEEMA KILPAILU 2011 Helsingin Maanpuolustuspiiri Helsingin Reserviläispiiri KUTSU 1 (6) Ase- ja Ampumatoimiala HELMPP Ampumatoimikunta Helsinki Toimintakäsky VII / 2011 2.11.2011 HELSINGIN RESERVILÄISPIIRIEN (HRUP / HRESP/

Lisätiedot

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala JÄÄKÄRI KUTSU 12.7.

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala JÄÄKÄRI KUTSU 12.7. Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala JÄÄKÄRI KUTSU Toimintakäsky VI / 2011 12.7.2011 HELSINGIN PIIRIN AMMUNNAN PARTIOKILPAILU JÄÄKÄRIPÄIVÄ

Lisätiedot

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (8) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU 18.2.

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (8) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU 18.2. Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (8) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU Toimintakäsky III / 2011 18.2.2011 HELSINGIN PIIRIN PALVELUSAMMUNNAN KEVÄTKILPAILUN

Lisätiedot

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (9) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KUTSU TAPAHTUMAAN 12 14.10.2012.

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (9) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KUTSU TAPAHTUMAAN 12 14.10.2012. Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (9) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KUTSU TAPAHTUMAAN Toimintakäsky VI / 2012 12 14.10.2012 HELSINGIN PIIRIN AMPUMATAPAHTUMA JÄÄKÄRIN

Lisätiedot

Ensimmäinen erä alkaa välittömästi klo 16:30 jälkeen, kun kaikki ampumapaikat ovat täynnä.

Ensimmäinen erä alkaa välittömästi klo 16:30 jälkeen, kun kaikki ampumapaikat ovat täynnä. Kinkunsulatuskilpailu 3.1.2012 Tikkurilassa tiistaina 3.1.2012 klo 16:30 alkaen pienoispistooliottelu 15 + 15 laukausta (pienoispistoolin tarkkuus- ja pikasarjat). Ennen kilpalaukauksia ammutaan kummassakin

Lisätiedot

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU 6.3.2011

Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU 6.3.2011 Etelä Suomen Maanpuolustuspiiri Helsingin Koulutus- ja Tukiyksikkö 1 (7) Ase- ja Ampumakoulutuksen toimiala KILPAILUKUTSU Kilpailu 1 / 2012 6.3.2011 MAANPUOLUTUSPIIRIN PALVELUSAMMUNNAN KEVÄTKILPAILUN 2012

Lisätiedot

Tämä teksti kaikkiin VIIKKOVUOROILLE. pistooli ja kivääri

Tämä teksti kaikkiin VIIKKOVUOROILLE. pistooli ja kivääri Tämä teksti kaikkiin VIIKKOVUOROILLE. pistooli ja kivääri Helsingin Koulutus- ja tukiyksikön pistooliammunnat ovat ulkoradalla pidettäviä ohjattuja ja valvottuja ammunnan harjoittelutilaisuuksia. Aseina

Lisätiedot

Rastit 5 kpl: 2 kpl kivääri 1 kpl kivääri + haulikko 2 kpl pistooli

Rastit 5 kpl: 2 kpl kivääri 1 kpl kivääri + haulikko 2 kpl pistooli Rastit 5 kpl: 2 kpl kivääri 1 kpl kivääri + haulikko 2 kpl pistooli Minimilaukausmäärät: Kivääri 46 lks Pistooli 34 lks Haulikko 6 lks Max.haulikoko 3,5mm Kaikilla rasteilla käytetään rajoittamatonta pistelaskua,

Lisätiedot

Rastit 5 kpl: 3 kpl kivääri 2 kpl pistooli. Minimilaukausmäärät: Kivääri 63 lks Pistooli 34 lks

Rastit 5 kpl: 3 kpl kivääri 2 kpl pistooli. Minimilaukausmäärät: Kivääri 63 lks Pistooli 34 lks Rastit 5 kpl: 3 kpl kivääri 2 kpl pistooli Minimilaukausmäärät: Kivääri 63 lks Pistooli 34 lks Kaikilla rasteilla käytetään rajoittamatonta pistelaskua, ellei muuta ilmoiteta. Kuvat ovat viitteellisiä

Lisätiedot

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat

Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoden 2013 Tammikuu - Heinäkuu ampumavuorot ja tapahtumat Vuoro / 4 pvm klo rata tapahtuma ilmoittaudu Numero TAMMIKUU Vuoroja pistooli r2 12.1.2013 klo.9-12 pist2 viikkovuoro Ke 9.1 0400 13 12004 1 pistooli

Lisätiedot

Rastit 5 kpl: 2 kpl kivääri 2 kpl pistooli 1 kpl haulikko

Rastit 5 kpl: 2 kpl kivääri 2 kpl pistooli 1 kpl haulikko Rastit 5 kpl: 2 kpl kivääri 2 kpl pistooli 1 kpl haulikko Minimilaukausmäärät: Kivääri 38 lks Pistooli 34 lks Haulikko 12 lks Max.haulikoko 3,5mm Kaikilla rasteilla käytetään rajoittamatonta pistelaskua,

Lisätiedot

Rastit 5 kpl: 3 kpl kivääri 1 kpl haulikko+pistooli 1 kpl pistooli. Minimilaukausmäärät: Kivääri 95 lks Haulikko 6 lks Pistooli 34 lks

Rastit 5 kpl: 3 kpl kivääri 1 kpl haulikko+pistooli 1 kpl pistooli. Minimilaukausmäärät: Kivääri 95 lks Haulikko 6 lks Pistooli 34 lks Rastit 5 kpl: 3 kpl kivääri 1 kpl haulikko+pistooli 1 kpl pistooli t: Kivääri 95 lks Haulikko 6 lks Pistooli 34 lks Kaikilla rasteilla käytetään rajoittamatonta pistelaskua, ellei muuta ilmoiteta Kaikki

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN ALUEEN AVOIN SRA OSAKILPAILU I/2012

KESKI-SUOMEN ALUEEN AVOIN SRA OSAKILPAILU I/2012 KESKI-SUOMEN ALUEEN AVOIN SRA OSAKILPAILU I/2012 Kilpailun järjestävät Petäjäveden Reserviläiset ry ja Petäjäveden Reservinupseerit ry Petäjävedellä lauantaina 17.09.2011. Kilpailu on avoin kaikille SRA

Lisätiedot

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011

Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) Etelä-Savon Aluetoimisto MIKKELI MH21394 27.6.2011 Itä-Suomen Sotilasläänin Esikunta Käsky 1 (5) 27.6.2011 ETELÄ-SAVON RESERVILÄISTEN RYNNÄKKÖKIVÄÄRIAMMUNTAKILPAILU 3.9.2011 1 JÄRJESTÄJÄ, KILPAILUAIKA JA -PAIKKA järjestää viiteasiakirjan mukaisesti Itä-

Lisätiedot

Uudenmaan piirin SRA SM piirikarsinta II/2018, Upinniemi

Uudenmaan piirin SRA SM piirikarsinta II/2018, Upinniemi KIRKKONUMMEN SEUDUN RESERVILÄISET ry KYRKSLÄTTNEJDENS RESERVISTER rf Kirkkonummi / Siuntio / Inkoo Uudenmaan piirin SR SM piirikarsinta II/2018, Upinniemi 22.10.2017 Kilpailun organisaatio Pv:n valvoja

Lisätiedot

Rastit 5 kpl: 1 kpl kivääri+pistooli 1 kpl kivääri 2 kpl pistooli 1 kpl haulikko

Rastit 5 kpl: 1 kpl kivääri+pistooli 1 kpl kivääri 2 kpl pistooli 1 kpl haulikko Rastit 5 kpl: 1 kpl kivääri+pistooli 1 kpl kivääri 2 kpl pistooli 1 kpl haulikko Minimilaukausmäärät: Kivääri 39 lks Pistooli 35 lks Haulikko 10 lks Max.haulikoko 3,5mm Kaikilla rasteilla käytetään rajoittamatonta

Lisätiedot

Uudenmaan piirin SRA-mestaruuskilpailu 2009

Uudenmaan piirin SRA-mestaruuskilpailu 2009 1 / 7 Uudenmaan piirin SRA-mestaruuskilpailu 2009 Aika: 18.4.2009 Järjestävä seura: Kirkkonummen seudun reserviläiset ry. Paikka: Upinniemen varuskunnan ampumaradat 2 / 7 Yleistä infoa kisasta Kulkuluvat

Lisätiedot

Minimilaukausmäärät: Pistooli 26 lks Kivääri 68 lks

Minimilaukausmäärät: Pistooli 26 lks Kivääri 68 lks Rastit 5 kpl: 2 kpl pistooli 3 kpl kivääri Minimilaukausmäärät: Pistooli 26 lks Kivääri 68 lks Kaikilla rasteilla käytetään rajoittamatonta pistelaskua. Järjestäjä pidättää oikeuden muutoksiin. Lopulliset

Lisätiedot

Tervetuloa! Yksi häiriö hyväksytään, koesarjan häiriötä ei lasketa. Ase pitää olla SAL:n hyväksymä.22 cal rautatähtäimillä.

Tervetuloa! Yksi häiriö hyväksytään, koesarjan häiriötä ei lasketa. Ase pitää olla SAL:n hyväksymä.22 cal rautatähtäimillä. Kinkunsulatuskilpailu 8.1. Tikkurilassa tiistaina 8.1. klo 16:30 alkaen pienoispistoolikilpailu 15 + 15 laukausta (pienoispistoolin tarkkuus- ja kuviosarjat). Kummassakin osassa ammutaan aluksi 5 ls. koesarja.

Lisätiedot

Rastit 5 kpl: 3 kpl kivääri 1 kpl kivääri tai pistooli 1 kpl pistooli. Minimilaukausmäärät: Kivääri 66 (88) lks Pistooli 20 (44) lks

Rastit 5 kpl: 3 kpl kivääri 1 kpl kivääri tai pistooli 1 kpl pistooli. Minimilaukausmäärät: Kivääri 66 (88) lks Pistooli 20 (44) lks Rastit 5 kpl: 3 kpl kivääri 1 kpl kivääri tai pistooli 1 kpl pistooli t: Kivääri 66 (88) lks Pistooli 20 (44) lks Kaikilla rasteilla käytetään rajoittamatonta pistelaskua, ellei muuta ilmoiteta Kaikki

Lisätiedot

Rastit 5 kpl: 2 kpl kivääri 1 kpl haulikko+kivääri 1 kpl haulikko+pistooli 1 kpl pistooli

Rastit 5 kpl: 2 kpl kivääri 1 kpl haulikko+kivääri 1 kpl haulikko+pistooli 1 kpl pistooli Rastit 5 kpl: 2 kpl kivääri 1 kpl haulikko+kivääri 1 kpl haulikko+pistooli 1 kpl pistooli t: Kivääri 64 lks Pistooli 26 lks Haulikko 12 lks Max.haulikoko 3,5mm Kaikilla rasteilla käytetään rajoittamatonta

Lisätiedot

Huom! Palkintojen jako välittömästi tuloslaskennan jälkeen n. klo 18.00!!!

Huom! Palkintojen jako välittömästi tuloslaskennan jälkeen n. klo 18.00!!! Rastit 5 kpl: 3 kpl kivääri 1 kpl pistooli 1 kpl haulikko ja pistooli t: Kivääri 54 lks Pistooli 26 lks Haulikko 9 lks Max.haulikoko 3,5mm Kaikilla rasteilla käytetään rajoittamatonta pistelaskua, ellei

Lisätiedot

Uudenmaan piirin SRA SM karsinta 2/2019, Upinniemi

Uudenmaan piirin SRA SM karsinta 2/2019, Upinniemi KIRKKONUMMEN SEUDUN RESERVILÄISET ry KYRKSLÄTTNEJDENS RESERVISTER rf Kirkkonummi / Siuntio / Inkoo Uudenmaan piirin SR SM karsinta 2/2019, Upinniemi 18.11.2018 Kilpailun organisaatio Kilpailun johtaja

Lisätiedot

Rastit 5 kpl: 2 kpl kivääri 1 kpl kivääri ja pistooli 1 kpl haulikko 1 kpl pistooli

Rastit 5 kpl: 2 kpl kivääri 1 kpl kivääri ja pistooli 1 kpl haulikko 1 kpl pistooli Rastit 5 kpl: 2 kpl kivääri 1 kpl kivääri ja pistooli 1 kpl haulikko 1 kpl pistooli Minimilaukausmäärät: Kivääri 68 lks Pistooli 26 lks Haulikko 11 lks Max.haulikoko 3,5mm Kaikilla rasteilla käytetään

Lisätiedot

VARES CUP / LOPEN AMPUMAURHEILUKESKUS. Vantaan Reserviläiset ry

VARES CUP / LOPEN AMPUMAURHEILUKESKUS. Vantaan Reserviläiset ry VARES CUP 2019 3/4 1.9.2019 LOPEN AMPUMAURHEILUKESKUS kilpailua tukemassa Tervetuloa VaRes Cup:iin 2019! järjestää perinteisen VaRes Cup SRA-sarjakilpailun. Kilpailussa ammutaan neljä osakilpailua ja lopputuloksiin

Lisätiedot

Rastit 5 kpl: 2 kpl kivääri 1 kpl kivääri ja pistooli 1 kpl haulikko ja pistooli 1 kpl pistooli

Rastit 5 kpl: 2 kpl kivääri 1 kpl kivääri ja pistooli 1 kpl haulikko ja pistooli 1 kpl pistooli Rastit 5 kpl: 2 kpl kivääri 1 kpl kivääri ja pistooli 1 kpl haulikko ja pistooli 1 kpl pistooli Minimilaukausmäärät: Kivääri 44 lks Pistooli 37 tai 31 lks Haulikko 12 tai 8 lks Max.haulikoko 3,5mm Kaikilla

Lisätiedot

Minimilaukausmäärät: Pistooli 28 lks Kivääri 42 lks Haulikko 8 lks

Minimilaukausmäärät: Pistooli 28 lks Kivääri 42 lks Haulikko 8 lks Rastit 4 kpl: 1 kpl kivääri, haulikko ja pistooli 2 kpl kivääri 1 kpl pistooli Minimilaukausmäärät: Pistooli 28 lks Kivääri 42 lks Haulikko 8 lks Kaikilla rasteilla käytetään rajoittamatonta pistelaskua.

Lisätiedot

Opiskelijain Reserviupseeripiiri ry

Opiskelijain Reserviupseeripiiri ry Opiskelijain Reserviupseeripiiri ry SRA SM karsinnat Piirin SRA mestaruuskilpailu Eteläinen lohko Teemu Lahtinen Eteläinen ampumakoordinaattori JOHDANTO Kilpailu käydään Padasjoen koulutuskeskuksessa 26.-28.6.2015

Lisätiedot

RASTIKUVAUKSET. SRA KalakukkoCup 3/2018 ja TST-Cup Siilinjärvi, Raasion ampumaurheilukeskus

RASTIKUVAUKSET. SRA KalakukkoCup 3/2018 ja TST-Cup Siilinjärvi, Raasion ampumaurheilukeskus RASTIKUVAUKSET SRA KalakukkoCup 3/2018 ja TST-Cup Siilinjärvi, Raasion ampumaurheilukeskus 23.09.2018 Rasti 1 Rastin nimi: Vartiossa Asetyyppi: Kivääri Varusteet: Kiväärivarustus Taulut: 10 kpl SRA-taulu

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN ALUEEN AVOIN SRA-OSAKILPAILU 3/2015

KESKI-SUOMEN ALUEEN AVOIN SRA-OSAKILPAILU 3/2015 KESKI-SUOMEN ALUEEN AVOIN SRA-OSAKILPAILU 3/2015 Kilpailun järjestävät Konneveden Reserviläiset Ry Konneveden Tankolammilla Jouhtisvuoren ampumaradalla lauantaina 8.11.2014. Kilpailu on avoin kaikille

Lisätiedot

RASTIT 1 JA 2 -Rastit ovat haulikkorasteja. -Rastit ovat pikarasteja. -Molemmilla rasteilla on 8 popperia -Minimilaukausmäärä molemmilla rasteilla on

RASTIT 1 JA 2 -Rastit ovat haulikkorasteja. -Rastit ovat pikarasteja. -Molemmilla rasteilla on 8 popperia -Minimilaukausmäärä molemmilla rasteilla on RASTIT 1 JA 2 -Rastit ovat haulikkorasteja. -Rastit ovat pikarasteja. -Molemmilla rasteilla on 8 popperia -Minimilaukausmäärä molemmilla rasteilla on 8. -Maksimi haulikoko on 3 mm. Rasteilla saa käyttää

Lisätiedot

Noudatetaan Suomen Metsästäjäliiton metsästysampumasääntöjä 2017 sekä liiton ja tuomarineuvoston antamia ohjeita.

Noudatetaan Suomen Metsästäjäliiton metsästysampumasääntöjä 2017 sekä liiton ja tuomarineuvoston antamia ohjeita. KILPAILUOHJEET KILPAILULAJIT Kilpailut käydään SML:n ilma-aselajeissa: - Ilmahirvi - Ilmaluodikko SÄÄNNÖT Noudatetaan Suomen Metsästäjäliiton metsästysampumasääntöjä 2017 sekä liiton ja tuomarineuvoston

Lisätiedot

Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa.

Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa. Pienoispistoolikilpailu 7.10.2014 Kilpailukutsu. Pienoispistoolin tarkkuussarjojen 20 ls. kilpailu pidetään 7.10.2014. Kello 18:00 alkaen Järjestäjänä TiRuk. Tervetuloa. Eestin II avoimet SRA-mestaruuskilpailut

Lisätiedot

SISSI-CUP VI/2008 osakilpailu JUVALLA

SISSI-CUP VI/2008 osakilpailu JUVALLA SISSI-CUP VI/2008 osakilpailu JUVALLA 28.9.2008 Juvan reservinaliupseerit ry. järjestää yhdessä Savonlinnan reserviläisten kanssa sovelletun reserviläisammunnan SISSI-CUP 6/2008 osakilpailun. Kilpailu

Lisätiedot

Uudenmaan Reserviläispiirien Sovelletun Reserviläisammunnan Mestaruuskilpailu 2005 29.5.2005

Uudenmaan Reserviläispiirien Sovelletun Reserviläisammunnan Mestaruuskilpailu 2005 29.5.2005 Uudenmaan Reserviläispiirien Sovelletun Reserviläisammunnan Mestaruuskilpailu 2005 29.5.2005 Tervetuloa Tuusulaan! Tervetuloa Uudenmaan reserviläispiirien sovellettujen reserviläisammuntojen mestaruuskilpailuun

Lisätiedot

Minimilaukausmäärät: Pistooli 40 lks Kivääri 56 lks Haulikko 14 lks

Minimilaukausmäärät: Pistooli 40 lks Kivääri 56 lks Haulikko 14 lks Rastit 5 kpl: 2 kpl kivääri 1 kpl haulikko 2 kpl pistooli Minimilaukausmäärät: Pistooli 40 lks Kivääri 56 lks Haulikko 14 lks Kaikilla rasteilla käytetään rajoittamatonta pistelaskua. Järjestäjä pidättää

Lisätiedot

Kilpailujen järjestämisestä vastaa Sotkamon ampujien, Kajaanin ampujien ja Vuolijoen urheiluampujien muodostama seurayhtymä.

Kilpailujen järjestämisestä vastaa Sotkamon ampujien, Kajaanin ampujien ja Vuolijoen urheiluampujien muodostama seurayhtymä. Kilpailukutsu Suomen Metsästäjäliitto Finlands Jägärförbund ry Metsästysammunnan ilma-aselajien SM-kilpailut 13-14.4.2019 Kutsumme kaikki Suomen Metsästäjäliiton piirit ja niiden jäsenet SML:n ilmaluodikon

Lisätiedot

Reserviläiskivääri RA

Reserviläiskivääri RA Palkittavat piirin palkintojen jako tilaisuudessa kiertopalkinto pokaalilla piirien HRUP ja HELRESP mestaruuspokaaleilla reserviläisammunnat kivääri ja pistooli Kahden kilpailuun osallistuneet kevät ja

Lisätiedot

MegaMuzzle I 2014 (Level 2) Santahamina, Helsinki, 8.6.2014 Laukauksia: 136 Tauluja: 58 Poppereita: 10 Plateja: 10 2 kpl Short 3 kpl Medium 2 kpl Long

MegaMuzzle I 2014 (Level 2) Santahamina, Helsinki, 8.6.2014 Laukauksia: 136 Tauluja: 58 Poppereita: 10 Plateja: 10 2 kpl Short 3 kpl Medium 2 kpl Long MegaMuzzle I 2014 (Level 2) Santahamina, Helsinki, 8.6.2014 Laukauksia: 136 Tauluja: 58 Poppereita: 10 Plateja: 10 2 kpl Short 3 kpl Medium 2 kpl Long H e l s i n g i n V a r u s k u n n a n A m p u j

Lisätiedot

Kilpailujen järjestämisoikeutta on haettava kirjallisesti edellisen vuoden maaliskuun viimeiseen päivään mennessä.

Kilpailujen järjestämisoikeutta on haettava kirjallisesti edellisen vuoden maaliskuun viimeiseen päivään mennessä. TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty voimistelu- ja tanssijaoston kesäkokouksessa

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN ALUEEN AVOIN SRA OSAKILPAILU VII/2012 Final Countdown

KESKI-SUOMEN ALUEEN AVOIN SRA OSAKILPAILU VII/2012 Final Countdown KESKI-SUOMEN ALUEEN AVOIN SRA OSAKILPAILU VII/2012 Final Countdown Kilpailun järjestää Konneveden Reserviläiset ry. Konneveden Jouhtisvuoren ampumaradalla lauantaina 2.6.2012. Kilpailu on avoin kaikille

Lisätiedot

Rastit 4 kpl: 1 kpl kivääri ja haulikko tai kivääri ja pistooli 1 kpl kivääri ja haulikko 1 kpl kivääri ja pistooli 1 kpl kivääri

Rastit 4 kpl: 1 kpl kivääri ja haulikko tai kivääri ja pistooli 1 kpl kivääri ja haulikko 1 kpl kivääri ja pistooli 1 kpl kivääri Rastit 4 kpl: 1 kpl kivääri ja haulikko tai kivääri ja pistooli 1 kpl kivääri ja haulikko 1 kpl kivääri ja pistooli 1 kpl kivääri Minimilaukausmäärät: Pistooli 30 (18) lks Kivääri 72 lks Haulikko 10 (22)

Lisätiedot

Panssariprikaati Käsky 1 (6) Esikunta PAROLANNUMMI ML15111 6.7.2015 1710/12.08.01/2015

Panssariprikaati Käsky 1 (6) Esikunta PAROLANNUMMI ML15111 6.7.2015 1710/12.08.01/2015 Panssariprikaati Käsky 1 (6) PAROLANNUMMI 6.7.2015 1710/12.08.01/2015 Maavoimien toimintasuunnitelma vuosille 2015-2018 PSPR ak ML9880/12.6.2015 AMMUNNAN SOTILAS SM-KILPAILUT VUONNA 2015 1 YLEISTÄ 2 SÄÄNNÖT

Lisätiedot

KANSALLISET AMPUMAHIIHDON PIKA- JA YHTEISLÄHTÖKILPAILUT TUUSULAN AMPUMAHIIHTO- STADIONILLA 11.-12.2.2012

KANSALLISET AMPUMAHIIHDON PIKA- JA YHTEISLÄHTÖKILPAILUT TUUSULAN AMPUMAHIIHTO- STADIONILLA 11.-12.2.2012 1 KANSALLISET AMPUMAHIIHDON PIKA- JA YHTEISLÄHTÖKILPAILUT TUUSULAN AMPUMAHIIHTO- STADIONILLA 11.-12.2.2012 KILPAILUORGANISAATIO Kilpailun johtaja Ratamestari Ammunnan johtaja Maali Tuloslaskenta Kuulutus

Lisätiedot

Liite C. Käytettävät taulut ja pistelaskenta C.1 Yleiset periaatteet. C.2 Taulut

Liite C. Käytettävät taulut ja pistelaskenta C.1 Yleiset periaatteet. C.2 Taulut C.1 Yleiset periaatteet C.1.1 Käytettävien taulujen tulee kuvata sellaisia kohteita, joita vastaan tuliaseita voidaan olettaa käytettävän. C.1.2 Pahvitauluista lasketaan yleensä perinnekiväärillä ammuttaessa

Lisätiedot

KANSALLISET AMPUMAHIIHDON PIKA- JA YHTEISLÄHTÖKILPAILUT TUUSULAN AMPUMAHIIHTO- STADIONILLA

KANSALLISET AMPUMAHIIHDON PIKA- JA YHTEISLÄHTÖKILPAILUT TUUSULAN AMPUMAHIIHTO- STADIONILLA 1 KANSALLISET AMPUMAHIIHDON PIKA- JA YHTEISLÄHTÖKILPAILUT TUUSULAN AMPUMAHIIHTO- STADIONILLA 12.-13.2.2011 KILPAILUORGANISAATIO Kilpailun johtaja Ratamestari Ammunnan johtaja Lähdönjohtaja Maali Tuloslaskenta

Lisätiedot

Talvicup osakilpailu 2. Padasjoki

Talvicup osakilpailu 2. Padasjoki Talvicup 2009-2010 osakilpailu 2. Padasjoki 23.1.2010 Yhteensä: kiväärillä kolme rastia, 56 laukausta ja 280 pistettä pistoolilla kaksi rastia, 26 laukausta ja 130 pistettä haulikolla kaksi bonuspeltiä,

Lisätiedot

Kilpailumaksu Kilpailumaksu on 30 ja sen voi maksaa käteisellä ilmoittautumisen yhteydessä, varaa mielellään tasaraha.

Kilpailumaksu Kilpailumaksu on 30 ja sen voi maksaa käteisellä ilmoittautumisen yhteydessä, varaa mielellään tasaraha. TST CUP 1/2019 20.1.2019, Hätilä TST Cupin 1 osakilpailu ammutaan 20.1.2019 Hämeenlinnassa Hätilän ampuma-alueella osoitteessa Panssaritie5. Toimitsijakilpailu ammutaan 19.1. Kilpailussa ammutaan 5 rastia

Lisätiedot

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU Perjantaina 9.5.2014 sprinttimatkat, väliaikalähtö Ohjelma Klo 16.00 17.00 Kohdistus Klo 17.00-17.10

Lisätiedot

Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012.

Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012. TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2012. Näillä säännöillä määritellään

Lisätiedot

RESUL:n pistooliampumajuoksu- ja viestimestaruuskilpailut 5.9.2015 Espoossa

RESUL:n pistooliampumajuoksu- ja viestimestaruuskilpailut 5.9.2015 Espoossa RESUL:n pistooliampumajuoksu- ja viestimestaruuskilpailut 5.9.2015 Espoossa KILPAILUOHJEET Säännöt Kilpailussa noudatetaan RESUL:n 15.1.2015 voimaan tulleita pistooliampumajuoksu- ja pistooliampumajuoksuviesti

Lisätiedot

Ampumasuunnistuksen LAPUA CUP Salossa, kilpailuohjeet

Ampumasuunnistuksen LAPUA CUP Salossa, kilpailuohjeet Ampumasuunnistuksen LAPUA CUP 28.4.2019 Salossa, kilpailuohjeet Suomen Sotilasurheiluliitto sekä Halikon Hakoniskat, yhteistyössä Angelniemen Ankkurin kanssa, järjestävät kansallisen ampumasuunnistuskilpailun

Lisätiedot

VARES CUP / LOPEN AMPUMAURHEILUKESKUS. Vantaan Reserviläiset ry

VARES CUP / LOPEN AMPUMAURHEILUKESKUS. Vantaan Reserviläiset ry VARES CUP 2019 4/4 6.10.2019 LOPEN AMPUMAURHEILUKESKUS kilpailua tukemassa Tervetuloa VaRes Cup:iin 2019! järjestää perinteisen VaRes Cup SRA-sarjakilpailun. Kilpailussa ammutaan neljä osakilpailua ja

Lisätiedot

SM2017 Hirvenhiihdot, Kilpailuohje

SM2017 Hirvenhiihdot, Kilpailuohje KILPAILUOHJE SM2017 Hirvenhiihdot, Kilpailuohje HIRVENHIIHDON SM-KILPAILUT 2017 SÄÄNNÖT Noudatetaan voimassa olevia Suomen metsästysampumasääntöjä. ILMOITTAUTUMINEN Piirien toiminnanjohtajat ilmoittavat

Lisätiedot

Liite C. Käytettävät taulut ja pistelaskenta

Liite C. Käytettävät taulut ja pistelaskenta Liite C. Käytettävät taulut ja pistelaskenta C.1 Yleiset periaatteet C.1.1 Käytettävien taulujen tulee kuvata sellaisia kohteita, joita vastaan tuliaseita voidaan olettaa käytettävän. C.1.2 Pahvitauluista

Lisätiedot

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu

Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu Sukelluskalastuksen SM-2015 kilpailu 25.7.- 26.7.2015 Uusikaupunki (Vekara-Katanpää) SM kilpailupäivät ja kisa-ajat: Lauantai 25.7.2015 Vekara ( 3. VEKARA OPEN ) 13.00 17.45 15 min+ 4,5 tuntia Sunnuntai

Lisätiedot

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla

KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KULJETUS SUNDELL - RACE LOHJA 31.8.2014 SPV:n luvalla KILPAILUKUTSU JÄRJESTÄJÄ PAIKKA C/O Virkkalantie 31 08700 Lohja Lohja, Aurlahti - Liessaarenkatu AJETTAVAT LUOKAT F4S GT30 SJ 15 GT15 SM osakilpailu

Lisätiedot

R1: Kiväärirasti, hirvirata

R1: Kiväärirasti, hirvirata R1: Kiväärirasti, hirvirata Rasti: pitkä kiväärirasti Taulut: 7 SRA-taulua, 4 platea (5 p) ja 1 E/A-taulu Minimilaukausmäärä: 18 Maksimipisteet: 90 Ampumaetäisyys: 5-100 m Käsittelysektori: oikea ja vasen

Lisätiedot

Mestaruuskilpailut järjestetään keväällä vapaavoimistelusarjoissa ja syksyllä välinesarjoissa.

Mestaruuskilpailut järjestetään keväällä vapaavoimistelusarjoissa ja syksyllä välinesarjoissa. TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEMESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 ja päivitetty 28.07.2017 Näillä säännöillä määritellään

Lisätiedot

Etelä-Hämeen reserviläisjärjestöt järjestävät Hämeenlinnassa Hätilän ampuma-alueella Hätilä18 SRA-Kilpailun. Kilpailun aikataulu

Etelä-Hämeen reserviläisjärjestöt järjestävät Hämeenlinnassa Hätilän ampuma-alueella Hätilä18 SRA-Kilpailun. Kilpailun aikataulu 14.7.2018 KILPAILUA TUKEMASSA Etelä-Hämeen reserviläisjärjestöt järjestävät 14.7.2018 Hämeenlinnassa Hätilän ampuma-alueella Hätilä18 SRA-Kilpailun. Kilpailu järjestetään nyt 8. kerran. Kilpailukeskuksen

Lisätiedot

5.5.2009 KILPAILUOHJEET HIRVENJUOKSUN SM-2009 KALAJOELLA 15 16.08.2009

5.5.2009 KILPAILUOHJEET HIRVENJUOKSUN SM-2009 KALAJOELLA 15 16.08.2009 KILPAILUOHJEET HIRVENJUOKSUN SM-2009 KALAJOELLA 15 16.08.2009 SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Suomen Metsästäjäliiton metsästysampumasääntöjä 2002. ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen tehdään piireittäin

Lisätiedot

HÄTILÄ 19 RASTI1, KIVÄÄRI: Viestimies

HÄTILÄ 19 RASTI1, KIVÄÄRI: Viestimies RASTI1, KIVÄÄRI: Viestimies Vihollinen häiritsee viestiliikennettä. Tehtäväsi on toimittaa viesti komentobunkkeriin, mikäli hyökkäyskäskyä ei saada perille jää joukkosi mottiin. - Rastilla 10 kpl SRA-tauluja

Lisätiedot

Kilpailussa käytetään Siuksen elektronisia taululaitteita.

Kilpailussa käytetään Siuksen elektronisia taululaitteita. KILPAILUOHJEET LAJIT Kilpailut käydään SML:n ilma-aselajeissa: - Ilmahirvi - Ilmaluodikko SÄÄNNÖT Noudatetaan Suomen Metsästäjäliiton metsästysampumasääntöjä 2017 sekä liiton ja tuomarineuvoston antamia

Lisätiedot

RASTI 1 Puolustat asemiasi lähestyvää vihollista vastaan.

RASTI 1 Puolustat asemiasi lähestyvää vihollista vastaan. RASTI 1 Puolustat asemiasi lähestyvää vihollista vastaan. - Rasti on haulikkorasti. - Rasti on pikarasti. - Rastilla on 8 peltiä. - Minimilaukausmäärä on 8. - Maksimi haulikoko on 3 mm. Rastilla saa käyttää

Lisätiedot

Maanantai 19.1.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. Kilpailuun hyväksyttyjen lista julkaistaan.

Maanantai 19.1.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. Kilpailuun hyväksyttyjen lista julkaistaan. KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: 26. Suopunkiralli Aika: 28.3.2009 Kilpailun arvo: Kansallinen kilpailu, Alue 1 aluemestaruuskilpailu NEAFP Järjestäjä: Rovaniemen Urheiluautoilijat ry Paikkakunta: Rovaniemi

Lisätiedot

Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus 2.5.2015

Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus 2.5.2015 Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus 2.5.2015 KILPAILUKESKUS Pysäköinnistä (Cooper-rata) on viitoitus kilpailukeskukseen, jonne ajo omalla autolla

Lisätiedot

TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT

TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT 1 TUL:N NAISTEN JA TYTTÖJEN JOUKKUEVOIMISTELUN VAPAA- JA VÄLINEOHJELMAN KILPAILUSÄÄNNÖT Hyväksytty TUL:n voimistelu- ja naisvaliokunnassa 27.02.2010 Näillä säännöillä määritellään TUL:n kilpailujen järjestämistä,

Lisätiedot

RASTI 1. Toiminta rastilla: Äänimerkistä ammutaan kaikki taulut lankulla seisten, seinän aukkojen kautta.

RASTI 1. Toiminta rastilla: Äänimerkistä ammutaan kaikki taulut lankulla seisten, seinän aukkojen kautta. RASTI 1 Rasti on kiväärillä ammuttava pikarasti Taulut: 6 Mini IPSC-taulua Minimilaukausmäärä: 12 Maksimipisteet: 60 Ampumaetäisyys: n. 15 m Lähtö: Nomaalisi seisten lankun päällä, kivääri ladattuna ja

Lisätiedot

Talvi SRA 2016. Rasti 1. Salon Seudun Reserviläiset ry Talvi SRA 2016

Talvi SRA 2016. Rasti 1. Salon Seudun Reserviläiset ry Talvi SRA 2016 SalonSeudunReserviläisetry Talvi SRA2016 Talvi SRA2016 Rasti1 Rastionpistoolirasti Rastionpikarasti Rastillaon2platea,2minipopperiaja3SRA taulua,joistakaksionheiluvia Minimilaukausmääräon10 Ampumaetäisyysnoin15metriä

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruuskilpailu 2014, Alue 5, Kangasala

KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruuskilpailu 2014, Alue 5, Kangasala KILPAILUKUTSU / KILPAILUN SÄÄNNÖT Aluemestaruuskilpailu 2014, Alue 5, Kangasala 31.8.2014 KILPAILUKUTSU Pirkanmaan Karting ry kutsuu karting kilpailijoita osallistumaan Aluemestaruuskilpailu 2014 nimiseen

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open KILPAILUKUTSU Nurtzi Open www.taekwondonurmijarvi.fi/kalenteri/nurtzi-open-2015 Aika: Lauantai 11.4.2015 Paikka: Sarjat: Maaniitun koulu Heikkiläntie 27 01900 Nurmijärvi Otteluliiga sekä harrastaja- ja

Lisätiedot

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMANCUPIN 3. JA 4. OSAKILPAILU KAUHAJOKI 15. 16.5.2015

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMANCUPIN 3. JA 4. OSAKILPAILU KAUHAJOKI 15. 16.5.2015 AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMANCUPIN 3. JA 4. OSAKILPAILU KAUHAJOKI 15. 16.5.2015 Perjantaina 15.5.2015 sprinttimatkat, väliaikalähtö Ohjelma Aseiden merkkaus

Lisätiedot

ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015

ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015 ALIUPSEERILIITTO RY MESTARUUSKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 26.1.2015 1. YLEISET SÄÄNNÖT... 2 1.1.MESTARUUSKILPAILUT... 2 1.2. OSALLISTUMISOIKEUS... 2 1.3. KILPAILUAJAN JA PAIKAN MÄÄRÄYTYMINEN... 2 1.4. MESTARUUSKILPAILUJEN

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT FIXUS-IS-Tarvike Sprint

KILPAILUN SÄÄNNÖT FIXUS-IS-Tarvike Sprint KILPAILUN SÄÄNNÖT FIXUS-IS-Tarvike Sprint 10.5.2019 KILPAILUN JÄRJESTÄJÄ Järjestäjänä toimii Hämeen Moottoriseura Ry. Kilpailussa noudatetaan Harrastemoottoriurheilun kattojärjestö Ry:n (Hamu ry) teknisiä-

Lisätiedot

LAPPEENRANTA GP 28.4.2012. Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt

LAPPEENRANTA GP 28.4.2012. Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt LAPPEENRANTA GP 28.4.2012 Joulella pisimmälle Kilpailukutsu ja säännöt KILPAILUKUTSU: Joulella pisimmälle Lappeenranta GP on Lappeenrannan teknillisen yliopiston ja Saimaan ammattikorkeakoulun yhteistyönä

Lisätiedot

TOIMINTA KYRÖNPELLON AMPUMARADOILLA

TOIMINTA KYRÖNPELLON AMPUMARADOILLA Etelä-Savon aluetoimisto TOIMINTA KYRÖNPELLON AMPUMARADOILLA 1 Johtosuhteet, ylläpito, hoitovastuu ja yhteistoiminta Alue on sotilasaluetta, jonne ovat oikeutettuja pääsemään: sotilasosastot ja Puolustusvoimien

Lisätiedot

LAHTI Lahden Purjehdusseura ry. H-vene Melges mR

LAHTI Lahden Purjehdusseura ry. H-vene Melges mR KILPAILUKUTSU LAHTI 25.- 26.5.2019 Lahden Purjehdusseura ry. H-vene Melges 24 2.4mR 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Luokkien ranking säännöt

Lisätiedot

HÄTILÄ 18. RASTI1, KIVÄÄRI: Vaihtoasemaan!

HÄTILÄ 18. RASTI1, KIVÄÄRI: Vaihtoasemaan! RASTI1, KIVÄÄRI: Vaihtoasemaan! Olet vartiossa ryhmityksenne sivustassa, kun vihollinen hyökkää röyhkeästi yrittäen läpimurtoa ryhmityksenne keskeltä. Aloitat vastatoimet ja joudut siirtymään vaihtoasemaan.

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Ambassador Cup. Nurtzi Open vol 2

KILPAILUKUTSU. Ambassador Cup. Nurtzi Open vol 2 KILPAILUKUTSU Ambassador Cup Nurtzi Open vol 2 www.taekwondonurmijarvi.fi/kalenteri/nurtzi-open-2015 Aika: Lauantai 14.11.2015 Paikka: Maaniitun koulu Heikkiläntie 27 01900 Nurmijärvi Sarjat: Otteluliiga

Lisätiedot

MYL V sprintti (SM), NYL V sprintti (SM), M14 V sprintti, N14 V sprintti, M16 V sprintti, N16 V sprintti, M18 V sprintti, N18 V sprintti

MYL V sprintti (SM), NYL V sprintti (SM), M14 V sprintti, N14 V sprintti, M16 V sprintti, N16 V sprintti, M18 V sprintti, N18 V sprintti Kilpailuohjeet KILPAILUOHJELMA PERJANTAI 3.8.2018 Kilparata auki koko päivän LAUANTAI 4.8.2018 (aikataulu on alustava) MYL V sprintti (SM), NYL V sprintti (SM), M14 V sprintti, N14 V sprintti, M16 V sprintti,

Lisätiedot

Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla 9.9.2015 Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus

Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla 9.9.2015 Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus LOIMAAN JANKKO RY. Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla 9.9.2015 Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus 1. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja ja tiedottaja: Osmo Hongisto puh. 040 716

Lisätiedot

Field Target -ammunnan säännöt sekä ohjeet kilpailun järjestämiseksi ja radan rakentamiseksi. Versio 1.0 2008

Field Target -ammunnan säännöt sekä ohjeet kilpailun järjestämiseksi ja radan rakentamiseksi. Versio 1.0 2008 Field Target -ammunnan säännöt sekä ohjeet kilpailun järjestämiseksi ja radan rakentamiseksi Versio 1.0 2008 Sisällysluettelo Sisällysluettelo...i Esipuhe...1 Kilpailuluokat...2 PCP-luokka...2 Jousiluokka...2

Lisätiedot

SOVELLETUN PERINNEASEAMMUNNAN SÄÄNNÖT. SPaA. versio 1.2

SOVELLETUN PERINNEASEAMMUNNAN SÄÄNNÖT. SPaA. versio 1.2 SOVELLETUN PERINNEASEAMMUNNAN SÄÄNNÖT SPaA versio 1.2 Sisällysluettelo 1. Johdanto... 1 1.1 Yleiset periaatteet... 1 1.2 Kilpailut... 2 1.3 Ampumatehtävät...2 1.4 Ratalaitteet...4 1.5 Ajanotto...4 2. Turvamääräykset...

Lisätiedot

1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä.

1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä. KILPAILUKUTSU Europe -luokan karsintakilpailu 3/2018 ja Zoom8 ranking 2/2018 Tapahtuma: Europe Class Finlandin karsintakilpailu sekä Zoom8 rankingkilpailu. Tapahtuma on avoin kaikille Europe ja Zoom8 luokan

Lisätiedot

Kilpailukutsu 1/6. Kilpailijalla on oltava liiton lisenssi, sekä lisenssivakuutus tai oma vakuutus.

Kilpailukutsu 1/6. Kilpailijalla on oltava liiton lisenssi, sekä lisenssivakuutus tai oma vakuutus. Kilpailukutsu 1/6 SM-kilpailut 2015 Aika: Lauantai 7.2.2015, klo 9.00 18.00 Paikka: Maaniitun koulu, Heikkiläntie 27, Nurmijärvi Alustava aikataulu: 8.30 Tuomaripalaveri 9.00 Ilmoittautuminen ja punnitus

Lisätiedot

2.4 mr SM 2014 KILPAILUKUTSU

2.4 mr SM 2014 KILPAILUKUTSU Järjestäjä Rauman Purjehdusseura ry ( RPS ), Kuuskarintie 76 Aika 1. 3.8. 2014 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä määriteltyjä sääntöjä. 1.2 Mitkään kansallisen järjestön

Lisätiedot

esv.fi & RADALLE.com!! PROUDLY PRESENTS: Kilpailukutsu FDO All Stars 2.10.2010 Motopark

esv.fi & RADALLE.com!! PROUDLY PRESENTS: Kilpailukutsu FDO All Stars 2.10.2010 Motopark esv.fi & RADALLE.com!! PROUDLY PRESENTS: Kilpailukutsu FDO All Stars 2.10.2010 Motopark KILPAILUKUTSU esv.fi & RADALLE.com: RADALLE.com FDO All Star 2010, 2.10.2010 PÄÄTOIMITSIJAT Kilpailijoiden yhteyshenkilö:

Lisätiedot

Vahvinmies-kilpailun säännöt

Vahvinmies-kilpailun säännöt Vahvinmies-kilpailun säännöt 1. Lajit ja niiden toteutus 1.1. Tukkipunnerrus - tukin paino on 65 kiloa - toteutusmuotona toistot/minuutti - tuomaristo laskee suoritukset ja täten myös hylkää vajaat punnerrukset

Lisätiedot

POHJANMAAN TASANOPEUS AL-CUP 1. OSAKILPAILU TASANOPEUSAJO KUTSU ALAHÄRMÄ EPUA RY/ POHJANMAAN TASANOPEUS HARRASTAJAT.

POHJANMAAN TASANOPEUS AL-CUP 1. OSAKILPAILU TASANOPEUSAJO KUTSU ALAHÄRMÄ EPUA RY/ POHJANMAAN TASANOPEUS HARRASTAJAT. POHJANMAAN TASANOPEUS AL-CUP 1. OSAKILPAILU TASANOPEUSAJO KUTSU 1.7.2017 ALAHÄRMÄ EPUA RY/ POHJANMAAN TASANOPEUS HARRASTAJAT Järjestäjä: Etelä-Pohjanmaan UrheiluAutoilijat Ry. Järjestää Pohjanmaan Tasanopeusajo

Lisätiedot

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015

Kyu Cup 2015 SIJAINTI ALUSTAVA OHJELMA KENDO. Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Kyu Cup 2015 Kendo, Iaido ja Jodo kilpailut Porissa 31.10. 1.11.2015 Pori Kendoseura järjestää Kyu Cup kendokilpailut lokakuun lopulla 31.10. 1.11.2015 Porissa. Kaikki kyu tasoiset kendon, iaidon ja jodon

Lisätiedot

Support your local sniper, PRS-kisa Harjavallassa Kilpailuohje

Support your local sniper, PRS-kisa Harjavallassa Kilpailuohje Support your local sniper, PRS-kisa Harjavallassa 18.5.2019 Kilpailuohje PRS (Precision Rifle Shooting) kilpailussa testataan kilpailijoiden kykyä käsitellä tarkkuuskivääriä tehokkaasti, tarkasti ja nopeasti,

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET ILOMANTSIN HIRVENJUOKSUN SM 2019-KISOIHIN Ilomantsi. Parppein liikuntakeskus. Pogostantie 13 NOUDATETTAVAT SÄÄNNÖT

KILPAILUOHJEET ILOMANTSIN HIRVENJUOKSUN SM 2019-KISOIHIN Ilomantsi. Parppein liikuntakeskus. Pogostantie 13 NOUDATETTAVAT SÄÄNNÖT KILPAILUOHJEET ILOMANTSIN HIRVENJUOKSUN SM 2019-KISOIHIN 2-4.8.2019 Ilomantsi Parppein liikuntakeskus. Pogostantie 13 NOUDATETTAVAT SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan voimassaolevia Suomen Metsästäjäliiton

Lisätiedot

1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä.

1.1 Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä (PKS) määriteltyjä sääntöjä. HSS Downtown Sailing Week Regatta 8.-10.6.2018 Helsingfors Segelsällskap r.f Helsinki, Skifferholmen yhteistyössä Suomalainen pursiseura ry:n Helsinki, Sirpalesaari kanssa KILPAILUKUTSU 1 SÄÄNNÖT 1.1 Kilpailussa

Lisätiedot

Kilpailuorganisaation avainhenkilöt

Kilpailuorganisaation avainhenkilöt Kilpailuorganisaation avainhenkilöt TA JURY Heikki Pääkkönen Puheenjohtaja Sami Sipponen (MA), Marko Mäkelä (SAL), Pekka Rissanen (SiiLa), Kilpailun johtaja Kari Rautiainen Kivääriammunnan johtaja Pekka

Lisätiedot

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa

Aika 18 19.4.2015. Paikka. Kilpailun aikataulu: Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu. Lauantai 18.4.2015. Halli ja info aukeaa Aika 18 19.4.2015. Paikka Linnanmaan liikuntahalli, Virkakatu 1, 90540 Oulu Kilpailun aikataulu: Lauantai 18.4.2015 klo 8.30 klo 10.30 klo 9.00 klo 10.30-12.30 klo 13.00 klo 19.10 Sunnuntai 19.4.2015 klo

Lisätiedot

Kilpailukutsu 1/6. 2.9.2015 ITF Masala ry. Kirkkonummen väestönsuojan monitoimihalli, Kirkkotallintie 6, Kirkkonummi

Kilpailukutsu 1/6. 2.9.2015 ITF Masala ry. Kirkkonummen väestönsuojan monitoimihalli, Kirkkotallintie 6, Kirkkonummi Kilpailukutsu 1/6 SM-liiga Masala 2015 Aika: Lauantai 24.10.2015, klo 9.00 18.00 Paikka: Kirkkonummen väestönsuojan monitoimihalli, Kirkkotallintie 6, Kirkkonummi Aikataulu: 9.00 Ilmoittautuminen ja punnitus

Lisätiedot