Lahden kaupunki Rintamaveteraaneille kotipalvelun tukipalveluihin myönnettävä palveluseteli. PalveluSantran rekisterissä olevat palveluntuottajat
|
|
- Risto Karvonen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Lahden kaupunki Rintamaveteraaneille kotipalvelun tukipalveluihin myönnettävä palveluseteli Palvelusetelillä voi hankkia siivousta, ikkunanpesua kauppa-asioiden hoitoa, muuta asiointia saatto- ja ulkoiluapua pyykki- ja vaatehuoltoa kodin pieniä kunnostustöitä piha- ja lumitöitä kuljetuspalvelua asiointeihin ateriapalvelua (valmisateria kotiin) pesulapalvelua Tarvitessanne lisätietoja tai neuvoja palvelusetelin käyttöön sekä palveluntuottajan valintaan liittyvissä asioissa, ottakaa yhteyttä. Uusia palveluntuottajia hyväksytään palveluntuottajiksi kuukausittain. Kysy lisätietoja PalveluSantrasta. PalveluSantra, puh Avoinna ma-pe klo 9-15 Vapaudenkatu 23 B, Lahti Asiakasohjausyksikkö Siiri Asiakasohjausyksikön viranhaltija tekee päätöksen setelin myöntämisestä. Palvelusetelin arvo on 150 ja se on voimassa päätöksen mukaisesti. Ohje palvelusetelin käyttöön: Saatuanne palvelusetelipäätöksen, toimikaa seuraavasti: 1. Valitkaa palveluntuottaja tästä listasta mahdollisimman pian. Palveluntuottajilla on ajoittain ruuhkaa ja näin varmistatte, että palveluseteli tulee käytettyä ennen voimassaolon päättymistä. 2. Sopikaa suoraan palveluntuottajan kanssa mihin palveluihin haluatte palvelusetelin käyttää ja käytetäänkö palveluseteli yhdellä vai useammalla kerralla Palveluntuottaja laskuttaa suoraan kaupunkia palvelusetelin arvoon asti. (Smartum, sähköinen laskutus) Uusi palveluseteli voidaan myöntää, kun edellisen palvelusetelin voimassaolo on päättynyt, kuitenkin määrärahojen puitteissa. Käytettävissä on yksityisten, yhdistysten ja järjestöjen tarjoamia kotihoitopalveluja, myös yli kuntarajojen. Lahden kaupunki on hyväksynyt heidät kotipalvelun tukipalvelujen palvelusetelituottajiksi. Palveluntuottajan kanssa voi sopia erikseen esim. ilta- ja viikonlopputyöstä (ellei yrittäjä toisin ilmoita). Tällöin hinnoissa on erilliskorvaukset. Myös erillisiä lisäpalveluja voi ostaa omalla kustannuksellaan. mahdollisista yrittäjän siivousvälineistä ja aineista ei lisäveloitusta. PalveluSantran rekisterissä olevat palveluntuottajat AH Jokiniemi Tmi ikkunanpesut kauppa-asioinnit Keskuskatu 3 B 14, Hollola aarne.jokiniemi@phnet.fi puh ,42 / tunti, hinta sis. matkakulut 15 km asti, ylimenevältä sopimuksen mukaan. Akson Cave Oy, kauppapalvelu Siskonkatu 8, Lahti piia.holmstrom@akson.fi puh / tunti, hinta sis. matkakulut 10 km asti, Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy Kurukatu 6, Lahti sari.laakso@kotiapu.fi puh / tunti, hinta sis. matkakulut 10 km asti, -- Sivu 1 / 9
2 Alina Hoivatiimi Lahti Kauppakatu 2 B 50, Lahti annikki.mansikka@alinahoivatiimi.fi puh siivous alk. 30,60 / tunti kotipalvelu 35 / tunti, 23 / 30 min ylimenevältä matkakulut 12 / 0-5 käyntiä /kk, 25 / 6-15 käyntiä / kk 35 / käyntiä / kk, 50 / yli 30 käyntiä / kk Aurio Hoiva Oy kuljetukset asiointeihin Omenapellontie 7, Lahti asiakaspalvelu@aurio.fi puh ,00 / 30 min, 35,20 / tunti, ylimenevältä 0,55 / km Debora Oy kotipalvelu asioinnit, saatot pyykkipalvelu, vaatehuolto Launeenkatu 74, Lahti lahti@debora.fi puh ma-pe klo kotihoito 37,00 / tunti henkilökohtainen apu 28,00 / tunti Diakonialaitos Lahti lämmin valmisateria kotiin Ahvenistonkatu 2, Lahti kotihoitopalvelu@dila.fi puh siivous 39 / tunti, muu kotiapu 29,50 / 30 min, 36,50 / tunti, ateriapalvelu: 11,80 / ateria, 8,60 / keittoateria, la - su sekä arkipyhät 13,90 / ateria, erityisruokavalio 13,10 /ateria. ylimenevältä 0,44 / km Freya kotisairaanhoito- ja terapiapalvelut (asiakkaan aineilla ja välineillä) ma-pe klo 08-17: Kuokkamaantie 11, Lahti freya.tiina@gmail.com puh / tunti Fystek Oy kuljetukset asiointeihin pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt pihatyöt Mallaskatu 11 C 45, Lahti puh ,70 / 30 min., 33 / tunti, ylimenevältä 0,45 / km, asiakkaan kuljetus asioille 1,15 / km Lahti/kotipalvelujen tukipalvelut 2016 / rintamaveteraanit, palveluseteli Sivu 2 / 9
3 Harjulan Setlementti ry Harjulan kotihoito Harjulankatu 7, Lahti puh. (03) , valmisateria kotiin puh. (03) , siivous 32,00 / tunti, kotipalvelu 35,00 / tunti, ateriapalvelu: 11,60 / ateria, hinnat sis. matkakulut Home Instead Seniorihoiva Lahti/ Lahden Seniorihoiva Oy pesu- ja kylvetysapu ruuanlaitto, leipominen t kuljetukset asiointeihin pienet kodin kunnossapito- ja korjaustyöt pihatyöt Svinhuvudinkatu 23 A, Lahti kristiina.korkala@homeinstead.fi puh ma-pe klo 08-18: alkaen 32 / tunti hinnat sis. matkakulut 10 km asti Hoito- ja hoivapalvelu Elonpolku Oy Pesula-/pyykkipalvelut pyykin nouto ja palautus Kirkkotie 104, Hollola elonpolku@elonpolku.fi puh , Hoitola Serafiina Siltakatu 12 L 8, Heinola hoitola.serafiina@gmail.com puh / tunti, hinta sis. matkakulut 10 km asti (lähtöpaikka Heinola), J & N Kodinpalvelut, myös höyry- ja tekstiilipesurit pyykkipalvelu (kodin ulkopuolella) Ritaniemenkatu 6 F 42, Lahti niinasmail@luukku.com puh / tunti sis. matkakulut, höyry- ja tekstiilipesurit 27 / tunti + 15 / kerta Kodin palvelut Verso Oy Toimipisteet: Marjalantie 79, Vesivehmaa ja Ruoriniementie 16 B, Lahti info@kodinpalvelutverso.fi puh / tunti, hinta sis. matkakulut 10 km asti, siivous, kotipalvelu 27,60 / tunti, pesulapalvelut 31,00 / koneellinen, n. 5 kg Lahti/kotipalvelujen tukipalvelut 2016 / rintamaveteraanit, palveluseteli Sivu 3 / 9
4 Kontiko ry Moisionkatu 6, 4. krs, Lahti puh , tilaukset ma-pe klo 9-14 ma-pe klo 08-16: 26 / tunti, hinta sis. matkakulut, asiointikuljetukset 0,50 / km Kotihoito Hopea Kurenniityntie 21, Villähde johanna.pollari@kotihoitohopea.fi puh / tunti, hinta sis. matkakulut 10 km asti, Kotihoitopalvelu Tippaiita ky Vesijärvenkatu 34 A, 8. krs, Lahti tippaiita@tippaiita.fi puh ma-pe klo ,10 / tunti, hinta sis. matkakulut 10 km asti, ylimenevältä 0,60 / km Anja-Helena Aittapellonkatu 5 A 7, Lahti anja.seppanen@anjahelena.fi puh siivous 23,39 / tunti, kotiapu 22,58 / tunti, hinnat sis. matkakulut - Eija Bouras Oy pyykki- ja vaatehuolto asiakkaan kotona Pesulapalvelut pyykin nouto ja vienti käyttö- ja liinavaatteet mattojen ja patjojen kuivapesu Asikkalantie 8, Vääksy info@eijabouras.fi ma-pe klo puh , / tunti, pesulapalvelu 5 / kg, mattojen kuivapesu 17 / neliö, hinnat sis. matkakulut Lahden keskustasta 10 km asti, ylimenevältä 0,70 / km -- Siri Rutalahdentie 571, Urajärvi kotipalvelusiri@gmail.com puh / tunti, ylimenevältä 0,55 / km - Kotisairaanhoito Ahonlaita Kampikatu 7 B 9, Lahti kotisairaanhoito@ahonlaita.net puh ,00 / 30 min., 32,00 / tunti, Lahti/kotipalvelujen tukipalvelut 2016 / rintamaveteraanit, palveluseteli Sivu 4 / 9
5 Lahden kotipalvelu Harjukatu 32, Lahti puh. (03) , siivouspalvelut 22 / 30 min., 32 / tunti kotipalvelu 17 / 30 min., 27 / tunti hinnat sis. matkakulut Lahden Lähimmäispalvelu ry Hirsimetsäntie 64, Lahti llpry@phnet.fi ma-pe klo puh. (03) , siivous 34,00 / tunti, muu kotiapu 34,60 / tunti, hinnat sis. matkakulut Lahden Startti Kotiapu Hoiva Vesijärvenkatu 57 A 19, Lahti tarja.urpalainen@hotmail.com puh ma-pe klo 08-17: 28 / tunti, hinta sis. matkakulut Lahden Startti Neliapila Lea Pänttönen Nuolikatu 9 C 34, Lahti neliapila.kotipalvelu@gmail.com puh siivous 32 / tunti, asioinnit ja muu kotiapu 25 / tunti, hinnat sis. matkakulut Lahden Startti Ykkösapurit Suvi Anttila lumityöt Metsäkulmantie 490, Heinämaa anttila.suvi77@gmail.com puh / tunti, sis. matkakulut 15 km asti Lahden Startti Ykkösapurit Maarit Turunen lumityöt Etelärinteentie 15, Nastola maikki.turunen@hotmail.com puh / tunti, sis. matkakulut 15 km asti Lahden vanhusten asuntosäätiö / Ravintola Wanha Herra lounasateriat kotiin Laaksokatu 17, Lahti ravintola.wanhaherra@lvas.fi puh. (03) ma-pe: 10,70 / ateria toimitukset ma-su, myös arkipyhinä noin 5 km säteellä Ravintola Wanhasta Herrasta Lehtisen Kotiapu Lähteenmäentie 27, Pennala tanja.lehtinen@phnet.fi puh ma-pe klo 08-16: 30,00 / tunti, hinta sis. matkakulut 10 km asti Lahti/kotipalvelujen tukipalvelut 2016 / rintamaveteraanit, palveluseteli Sivu 5 / 9
6 Lähimmäispalvelu Helmi Ky Heinäkedontie 15, Kalliola puh / tunti, ilta ja la-su erilliskorvaus Manna ry Heinolantie 506, Uusikylä puh , lämmin valmisateria kotiin Kiveriön Kievari, Kiveriönkatu 34, Lahti puh ma-pe klo 7-18 kotipalvelu 28,90 / tunti asiointipalvelussa km-veloitus 0,44 / km, hinnat sis. matkakulut 10 km asti, ylimenevältä 0, 44 / km ateriapalvelu: 9,36 / ateria sis. matkakulut 10 km asti, Metsänhoito ja kotipalvelu Niittylä Syrjäntauksentie 133,17200 Vääksy antti.m.niityla@gmail.com puh Nastolan Kotiapu Tmi Sirpa Liljeström Haperotie 3, Nastola puh ma-pe 8-16: 26,00 / tunti hinnat sis. matkakulut 10 km asti ML-Puhdistuspalvelu pyykkihuolto, myös mattojen pesu asioinnit Sotkankatu 6, Lahti ml-puhdistuspalvelu@phnet.fi puh ma-pe klo 8-16: 30 / henkilötyötunti, (Lahden keskustasta) Nastamark Oy pyykkihuolto, myös mattojen pesu asioinnit Varputie 5, Nastola seppo@nastamark.fi puh ma-pe klo 8-16: 28,23 / tunti, ylimenevältä 0,35 / km ,50 / tunti, hinta sis. matkakulut 10 km asti, Lahti/kotipalvelujen tukipalvelut 2016 / rintamaveteraanit, palveluseteli Sivu 6 / 9
7 Onnenkivi Palvelut Oy pyykkihuolto, myös mattojen pesu kotiruuan valmistus (erityisruokavaliot) Haarikkakuja 8, Vääksy puh ma-pe klo 7-18: 31 / tunti, (Lahden keskustasta) Osuuskunta Hämeenkosken Ratas Lepolankatu 14 D, Lahti ratas@phnet.fi kotipalvelu toimisto ma-pe klo 08-17: siivous, kotiapu, lumityöt 28 / tunti, kunnostustyöt sopimuksen mukaan, Osuuskunta Työ ja Myö kotiruuan valmistus Kansakoulukatu 10, Lahti sanna@tyojamyo.fi puh ma-pe klo 08-18: 26 / tunti, hinta sis. matkakulut 10 km asti, Perhe-Arte Aleksanterinkatu 9, Lahti perhe-arte@perhe-arte.fi puh / 30 min, 33 / tunti, ylimenevältä 0,55 / km (Lahden keskustasta) PUHDASPÄIVÄ Kivakatu 1 A 1, Lahti pauli@puhdaspaiva.fi puh alk. 24,19 / tunti, hinta sis. matkakulut Päijät-Hämeen t Ky ruuanlaitto Latomäentie 11, Kukkila info@phkotipalvelut.fi puh / tunti, hinta sis. matkakulut 10 km asti, Riitta Vornanen Tmi Rengintie 4, Villähde riitta.vornanen@phnet.fi puh / tunti, hinta sis. matkakulut 10 km asti San Siivous Oy Salinmäentie 43, Virenoja sanna@sansiivous.fi puh sopimussiivous 25 / tunti, ikkunanpesu 26 / tunti, ylimenevältä 0,65 / km (Lahden keskustasta) Lahti/kotipalvelujen tukipalvelut 2016 / rintamaveteraanit, palveluseteli Sivu 7 / 9
8 Seniorineuvoksetar t:mi, kauppapalvelu Kuotaantie 10, Vääksy puh ma-pe klo 08-18: 42 / tunti, ylimenevältä 0,45 / km Siivouspalvelu Rentukka Aleksintie 2 C, Hollola reearuoppa@gmail.com puh ,50 / tunti, hinta sis. matkakulut Sirpan Kotiapupalvelut Metsärinteenkatu 7 i 65, Lahti sirpalappapainen64@gmail.com puh siivous 32 / tunti, muu apu 29 / tunti, Sivina Oy Mannerheiminkatu 3, Lahti lahti@sivina.fi, terhi.pylvalainen@sivina.fi puh , ma-pe klo 7-18: 27,51 / tunti, ylimenevältä sopimuksen mukaan Tarja Lattu Tmi Kyrölänkatu 4 A 26, Lahti tarja.lattu@hotmail.com puh / tunti, sis. matkakulut raskaammat kotityöt 39 /tunti Teijan Kotiapu Koulutie 7 A 11, Orimattila teija.toikka@phnet.fi puh / tunti, sis. matkakulut Lahti/kotipalvelujen tukipalvelut 2016 / rintamaveteraanit, palveluseteli Sivu 8 / 9
9 T & T Palveluapu Ky Haltonintie 5, Kausala timo.jopila@ttpalveluapu.fi puh ma-pe klo 07-16: 32 / tunti, minimityöaika 0,30 min, hinta sis. matkakulut 10 km asti, ylimenevältä 0,88 / km, lähtöpaikka Lahdessa Aleksanterinkatu Tmi Tuija Helin Lahden Aterian kylmä valmisateria kotiin Kantolantie 227, Tennilä tuija_helin@luukku.com puh ma-pe klo 08-16: 28,50 / tunti, ateriapalvelu: 9,50 / ateria toimitus 2-4 ateriaa / kerta tiistaisin ja perjantaisin -- ViherKoti Tmi Merja Teivaala Lepomäentie 98, Lahti merja.teivaala@gmail.com puh / tunti, hinta sis. matkakulut 10 km asti, -- Lahti/kotipalvelujen tukipalvelut 2016 / rintamaveteraanit, palveluseteli Sivu 9 / 9
Lahden kaupunki Rintamaveteraaneille kotipalvelun tukipalveluihin myönnettävä palveluseteli. PalveluSantran rekisterissä olevat palveluntuottajat
2.2.2016 Lahden kaupunki Rintamaveteraaneille kotipalvelun tukipalveluihin myönnettävä palveluseteli Palvelusetelillä voi hankkia siivousta, ikkunanpesua kauppa-asioiden hoitoa, muuta asiointia saatto-
Lahtelaisille rintamaveteraaneille myönnettävä palveluseteli kotipalvelun tukipalveluihin. PalveluSantran rekisterissä olevat palveluntuottajat:
22.2.2017 Lahtelaisille rintamaveteraaneille myönnettävä palveluseteli kotipalvelun tukipalveluihin. Palvelusetelillä voi hankkia siivousta, ikkunanpesua kauppa-asioiden hoitoa, muuta asiointia saatto-
Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän alueella asuville rintamaveteraaneille myönnettävä palveluseteli kotipalvelun tukipalveluihin.
Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän alueella asuville rintamaveteraaneille myönnettävä palveluseteli kotipalvelun tukipalveluihin. Palvelusetelillä voi hankkia ta, ikkunanpesua kauppa-asioiden hoitoa,
Lahden kaupunki Rintamaveteraaneille kotipalvelun tukipalveluihin myönnettävä palveluseteli. PalveluSantran rekisterissä olevat palveluntuottajat
lokakuu/2014 Lahden kaupunki Rintamaveteraaneille kotipalvelun tukipalveluihin myönnettävä palveluseteli Palvelusetelillä voi hankkia siivousta kauppa-asioiden hoitoa, muuta asiointia saatto- ja ulkoiluapua
Lahden kaupunki. Rintamaveteraaneille kotipalvelun tukipalveluihin myönnettävä palveluseteli
Lahden kaupunki Rintamaveteraaneille kotipalvelun tukipalveluihin myönnettävä palveluseteli Palvelusetelillä voi hankkia siivousta asiointi-, saatto- ja ulkoiluapua pyykki- ja vaatehuoltoa kodin pieniä
Palvelusetelipalvelun tuottajat
Palvelusetelipalvelun tuottajat 7.3.2018 Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella asuville rintamaveteraaneille myönnettävä palveluseteli kotipalvelun tukipalveluihin. Palvelusetelillä voi hankkia siivousta,
Palvelusetelipalvelun tuottajat
Palvelusetelipalvelun tuottajat 7.3.2018 Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella asuville rintamaveteraaneille myönnettävä palveluseteli kotipalvelun tukipalveluihin. Palvelusetelillä voi hankkia siivousta,
Lahti. Lahti - Omaishoito. Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy. Lahti. omaishoidon sijaisuus
Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 10.4.2016 - Omaishoito Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy Kurukatu 6 15950 LAHTI 040 025 3096 sari.laakso@kotiapu.fi w w w.akson.fi/lahti säännöllinen ja tilapäinen
Lahti. Lahti - Omaishoito. Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy. Lahti. omaishoidon sijaisuus
- Omaishoito Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy Kurukatu 6 15950 LAHTI 040 025 3096 sari.laakso@kotiapu.fi w w w.akson.fi/lahti säännöllinen ja tilapäinen apu ma-su klo 07-22 ma-pe klo 07-18, 28 / 30
Lahti. Lahti - Omaishoito. Alina Hoivatiimi - Lahti. Lahti. omaishoidon sijaisuus
Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 10.10.2016 - Omaishoito Alina Hoivatiimi - Kauppakatu 2 B 50 15140 044 455 6370 annikki.mansikka@alinahoivatiimi.fi w w w.alinahoivatiimi.fi kotipalvelu ma-pe klo
Palvelusetelipalvelun tuottajat
Palvelusetelipalvelun tuottajat 5.2.2019 Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella asuville rintamaveteraaneille myönnettävä palveluseteli kotipalvelun tukipalveluihin. Palvelusetelillä voi hankkia siivousta,
Lahti. Lahti - Omaishoito. Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy. Lahti. omaishoidon sijaisuus
- Omaishoito Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy Kurukatu 6 15950 LAHTI 040 025 3096 sari.laakso@kotiapu.fi w w w.akson.fi/lahti : säännöllinen ja tilapäinen apu ma-su klo 07-22 ma-pe klo 07-18, 32 /
Palvelusetelipalvelun tuottajat
Palvelusetelipalvelun tuottajat 5.3.2019 Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella asuville rintamaveteraaneille myönnettävä palveluseteli kotipalvelun tukipalveluihin Palvelusetelillä voi hankkia siivousta,
Lahti. Lahti - Omaishoito. Aada ja Aatos Oy. Lahti. omaishoidon sijaisuus kotihoitona
Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 21.9.2017 - Omaishoito Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoitona kotihoito: ma-pe klo 07-18 28 / 30 min., 34 / tunti, 20
Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)
Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 7.12.2018 - Omaishoito Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 253 096 kotihoitoaada@gmail.com klo 07-18, 31 / 30 min., 38 / tunti klo 18-21, 34 / 30 min., 42 /
Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03) siivous ikkunanpesu. perussiivous ikkunanpesu
- Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com arkisin 30 / tunti alv 0%, (37,20 / tunti sis. alv) työ tehdään asiakkaan välineillä, palveluntuottajan välineillä lisämaksu
Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti - (03) 818 5555 5.6.2013. siivous ikkunanpesu. siivous ikkunanpesu
- ANNA kotipalvelu Kukonaronkatu 20 15320 LAHTI 050 565 9561, 050 565 9562 annakotipalvelu@annantalo.net w w w.annakotipalvelu.fi ma-pe klo 07-18 30 / tunti, minimikorvaus alle 1 tunti 25 / kerta, siivous
Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)
- Omaishoito Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 253 096 kotihoitoaada@gmail.com klo 07-18, 31 / 30 min., 40 / tunti klo 18-21, 34 / 30 min., 44 / tunti klo 07-18, 39 / 30 min., 50 / tunti klo 18-21,
Hämeenkatu 26 A, Lahti - (03) siivous ikkunanpesu
Hollola Hollola - Anni Helenan Kotiapu Ojalantie 199 17130 VESIVEHMAA 044 349 9870 anni.lainpelto@phnet.fi siivous 28 / tunti työ asiakkaan tai yrittäjän välineillä ja aineilla ja asiakkaan imurilla lisämaksu
Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03) siivous ikkunanpesu. siivous ikkunanpesu
- Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com arkisin 30 / tunti alv 0%, (37,20 / tunti sis. alv) työ tehdään asiakkaan välineillä, palveluntuottajan välineillä lisämaksu
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy. Lahti
Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 4.3.2015 - Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy Kurukatu 6 15950 LAHTI 040 025 3096 sari.laakso@kotiapu.fi w w w.akson.fi/lahti kotisairaanhoito, päiväkirurgian
Lahti. Lahti - Siivouspalvelut. Aada ja Aatos Oy. Lahti. siivous ikkunanpesu
- Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 253 096 kotihoitoaada@gmail.com ma-pe klo 7-18: siivous: 30 / tunti alv 0% kotipalvelu: 34 / tunti alv 0 % hinta sis. matkakulut, yli 10 km 0,50 / km Asikkala,
Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti - (03) 818 5555 2.12.2013. siivous ikkunanpesu
Asikkala Asikkala - Anni Helenan Kotiapu Ojalantie 199 17130 VESIVEHMAA 044 349 9870 anni.lainpelto@phnet.fi siivous 28 / tunti työ asiakkaan tai yrittäjän välineillä ja aineilla ja asiakkaan imurilla
Lahti. Lahti - Omaishoito. ANNA kotipalvelu. Lahti. omaishoidon sijaisuus
Hämeenkatu 26 A, 15140 - (03) 818 5555 8.5.2013 - Omaishoito ANNA kotipalvelu Kukonaronkatu 20 15320 LAHTI 050 565 9561, 050 565 9562 annakotipalvelu@annantalo.net w w w.annakotipalvelu.fi ma-pe klo 07-18:
Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)
Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 17.10.2017 - Omaishoito Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoitona kotihoito: ma-pe klo 07-18 28 / 30 min., 34 / tunti,
Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)
Asikkala Asikkala - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu ilta ja
Lahti. Lahti - Siivouspalvelut. Aada ja Aatos Oy. AH Jokiniemi Tmi. Lahti. siivous ikkunanpesu
Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 17.10.2017 - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com arkisin 30 / tunti alv 0%, (37,20 / tunti sis. alv) työ tehdään asiakkaan välineillä,
Hollola. Hollola - Omaishoito. Anni Helenan Kotiapu. ArkiAurinko Oy. Hollola. omaishoidon sijaisuus
Hollola Hollola - Omaishoito Anni Helenan Kotiapu Ojalantie 199 17130 VESIVEHMAA 044 349 9870 anni.lainpelto@phnet.fi arkisin 28 / tunti, klo 18 saakka ma-la klo 18-22 35 / tunti su 42 / tunti minimiveloitus
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Alina Hoivatiimi - Lahti. Lahti
Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 10.3.2017 - Alina Hoivatiimi - Kauppakatu 2 B 50 15140 044 455 6370 annikki.mansikka@alinahoivatiimi.fi w w w.alinahoivatiimi.fi, kotisiivoukset (myös puhdasilmasiivoukset)
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. ArkiAurinko Oy. Lahti
Hämeenkatu 26 A, 15140 - (03) 818 5555 1.8.2012 - ArkiAurinko Oy Vesijärvenkatu 34 A, 8. krs 15140 LAHTI 044 338 6338, (03) 753 7131 tuula.jansson@arkiaurinko.fi, kotihoito@arkiaurinko.fi w w w.arkiaurinko.fi
Iitti. Iitti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Debora Oy. Iitti
- Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito kotisairaanhoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu ilta ja
PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAT LAHTI
Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti puh. (03) 818 5555 PALVELUSETELIPALVELUN TUOTTAJAT LAHTI Laki palvelusetelin käyttöönotosta tuli voimaan 1.1.2004. Se antaa kunnille mahdollisuuden järjestää sosiaali- ja terveydenhuollon
Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)
- Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu ilta ja yöhoito ruuanlaitto,
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. ArkiAurinko Oy. Lahti
Hämeenkatu 26 A, 15140 - (03) 818 5555 3.4.2012 - ArkiAurinko Oy Vesijärvenkatu 34 A, 8. krs 15140 LAHTI 044 338 6338, (03) 753 7131 tuula.jansson@arkiaurinko.fi, kotihoito@arkiaurinko.fi w w w.arkiaurinko.fi
Hämeenkoski. Hämeenkoski - Kotihoitopalvelut. Arto Pääkkönen Tmi. Eija Tuulikin Kotiapu. Hämeenkoski. asioinnit
- Arto Pääkkönen Tmi Järvisentie 6 17410 VIITAILA 044 280 7500 arto.paakkonen@hotmail.com 28 / tunti sis. matkakulut 20 km asti, ylimenevältä sopimuksen mukaan Eija Tuulikin Kotiapu Parinpellontie 110
Lahti. Lahti - Omaishoito. ANNA kotipalvelu. Lahti. omaishoitajan sijainen
Hämeenkatu 26 A, 15140 - (03) 818 5555 31.10.2012 - Omaishoito ANNA kotipalvelu Kukonaronkatu 20 15320 LAHTI 050 565 9561, 050 565 9562 annakotipalvelu@annantalo.net w w w.annakotipalvelu.fi omaishoitajan
Hämeenkoski. Hämeenkoski - Kotihoitopalvelut. Arto Pääkkönen Tmi. Eija Tuulikin Kotiapu. Hämeenkoski. asioinnit
Hämeenkoski Hämeenkoski - Arto Pääkkönen Tmi Järvisentie 6 17410 VIITAILA 044 280 7500 arto.paakkonen@hotmail.com asioinnit 28 / tunti sis. matkakulut 20 km asti, ylimenevältä sopimuksen mukaan Eija Tuulikin
Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)
Myrskylä Myrskylä - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu ilta ja
Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)
Vapaudenkatu 23 B, 15140 hti - (03) 818 5555 6.7.2017 - Akson Hoivapalvelut / Kotipalvelu Cave Ky /Palveluseteli Siskonkatu 8 15610 hti 045 619 8610 piia.holmstrom@akson.fi kotisairaanhoito, kotiutuspalvelu
Padasjoki. Padasjoki - Siivouspalvelut. Aada ja Aatos Oy. Evjek Oy. Fysio- ja Tukipalvelut Ilona. Padasjoki. siivous ikkunanpesu
Padasjoki Padasjoki - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com arkisin 30 / tunti alv 0%, (37,20 / tunti sis. alv) työ tehdään asiakkaan välineillä, palveluntuottajan
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Akson Hoivapalvelut / Kotipalvelu Cave Ky. Lahti
Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 19.7.2017 - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 503 221 kotihoito kotisairaanhoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu
Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)
Asikkala Asikkala - Omaishoito Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoitona kotihoito: ma-pe klo 07-18 28 / 30 min., 34 / tunti, 20 / tarkastuskäynti ma-pe klo
Myrskylä. Myrskylä - Siivouspalvelut. Aada ja Aatos Oy. Aijan Hoiva Oy / Akson hoivapalvelut. Myrskylä. siivous ikkunanpesu
Myrskylä Myrskylä - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com arkisin 30 / tunti alv 0%, (37,20 / tunti sis. alv) työ tehdään asiakkaan välineillä, palveluntuottajan
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy. Lahti
- Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy Kurukatu 6 15950 LAHTI 040 025 3096 sari.laakso@kotiapu.fi w w w.akson.fi/lahti kotisairaanhoito, päiväkirurgian jatkohoito lääkäripalvelut kotikäyntinä, kotiutuspalvelut
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Aijan Hoiva Oy / Akson hoivapalvelut. Lahti
Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 29.11.2017 - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 253 096 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy. Lahti
- Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy Kurukatu 6 15950 LAHTI 040 025 3096 sari.laakso@kotiapu.fi w w w.akson.fi/lahti kotisairaanhoito, päiväkirurgian jatkohoito lääkäripalvelut kotikäyntinä, kotiutuspalvelut
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. ANNA kotipalvelu. ArkiAurinko Oy. Lahti
Hämeenkatu 26 A, 15140 - (03) 818 5555 5.6.2013 - ANNA kotipalvelu Kukonaronkatu 20 15320 LAHTI 050 565 9561, 050 565 9562 annakotipalvelu@annantalo.net w w w.annakotipalvelu.fi kotisairaanhoito iltahoito
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Akson Hoivapalvelut / Kotipalvelu Cave Ky. Lahti
Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 26.10.2017 - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta
Asikkala. Asikkala - Kotihoitopalvelut. Anni Helenan Kotiapu. ArkiAurinko Oy. Asikkala
Asikkala Asikkala - Anni Helenan Kotiapu Ojalantie 199 17130 VESIVEHMAA 044 349 9870 anni.lainpelto@phnet.fi kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- ja lumityöt 28 / tunti, hinta sis. matkakulut 20 km
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Alina Hoivatiimi - Lahti. Attendo Oy Attendo Aavatar. Lahti
Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 5.1.2017 - Alina Hoivatiimi - Kauppakatu 2 B 50 15140 044 455 6370 annikki.mansikka@alinahoivatiimi.fi w w w.alinahoivatiimi.fi, kotisiivoukset (myös puhdasilmasiivoukset)
Asikkala. Asikkala - Kotihoitopalvelut. Anni Helenan Kotiapu. ArkiAurinko Oy. Asikkala
Asikkala Asikkala - Anni Helenan Kotiapu Ojalantie 199 17130 VESIVEHMAA 044 349 9870 anni.lainpelto@phnet.fi kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- ja lumityöt arkisin 28 / tunti, klo 18 saakka ma-la
Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03) siivous ikkunanpesu. siivous ikkunanpesu
Heinola Heinola - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com arkisin 30 / tunti alv 0%, (37,20 / tunti sis. alv) työ tehdään asiakkaan välineillä, palveluntuottajan välineillä
Heinola. Heinola - Omaishoito. Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy. Heinola. omaishoidon sijaisuus
Heinola Heinola - Omaishoito Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy Kurukatu 6 15950 LAHTI 040 025 3096 sari.laakso@kotiapu.fi w w w.akson.fi/lahti Lahti: säännöllinen ja tilapäinen apu ma-su klo 07-22 ma-pe
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. ArkiAurinko Oy. Lahti
Hämeenkatu 26 A, 15140 - (03) 818 5555 11.1.2012 - ArkiAurinko Oy Vesijärvenkatu 34 A, 8. krs 15140 LAHTI 044 338 6338, (03) 753 7131 tuula.jansson@arkiaurinko.fi, kotihoito@arkiaurinko.fi w w w.arkiaurinko.fi
Hämeenkatu 26 A, Lahti - (03)
Padasjoki Padasjoki - Hoivapalvelu Anneliina Oy Rautatienkatu 11 B (Studio 11, yläkerta) 15110 Lahti 040 540 4211 tea.sarkka@anneliina.net w w w.anneliina.net kotipalvelu kotisairaanhoito, näytteenotto
Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)
Vapaudenkatu 23 B, 15140 hti - (03) 818 5555 16.11.2016 Heinola Heinola - Akson Hoivapalvelut / Kotipalvelu Cave Ky /Palveluseteli Heinola Siskonkatu 8 15610 hti 045 619 8610 piia.holmstrom@akson.fi kotipalvelu
Orimattila. Orimattila - Omaishoito. Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy. Orimattila. omaishoidon sijaisuus
Orimattila Orimattila - Omaishoito Akson Päijät-Hämeen Hoitopalvelut Oy Kurukatu 6 15950 LAHTI 040 025 3096 sari.laakso@kotiapu.fi w w w.akson.fi/lahti säännöllinen ja tilapäinen apu ma-su klo 07-22 kotipalvelu:
Heinola. Heinola - Kotihoitopalvelut. Aurio Hoiva Oy/ Palveluseteli Heinola. Heinola
Vapaudenkatu 23 B, 15140 hti - (03) 818 5555 24.9.2016 Heinola Heinola - Aurio Hoiva Oy/ Palveluseteli Heinola Pikijärventie 1 18120 Heinola 045 136 5303 asiakaspalvelu@aurio.fi w w w.aurio.fi kotihoito
Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)
- Omaishoito Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoitona kotihoito: ma-pe klo 07-18 28 / 30 min., 34 / tunti, 20 / tarkastuskäynti ma-pe klo 18-21 31 / 30min.,
Padasjoki. Padasjoki - Kotihoitopalvelut. Kaija Pantke Tmi. Kodin Ilox & Avux. Padasjoki
Padasjoki Padasjoki - Kaija Pantke Tmi Maitokartanontie 11 as 5 16800 HÄMEENKOSKI 050 591 2371 kaija.pantke@gmail.com muu avustaminen ruuanitto, pyykinpe, vaatehuolto kuljetukset asiointeihin pienet kodin
Hollola. Hollola - Kotihoitopalvelut. Anni Helenan Kotiapu. Apritax Tmi. Hollola
- Anni Helenan Kotiapu Ojalantie 199 17130 VESIVEHMAA 044 349 9870 anni.lainpelto@phnet.fi kodin kunnossapito- ja korjaustyöt piha- ja lumityöt arkisin 28 / tunti, klo 18 saakka ma-la klo 18-22 35 / tunti
Asikkala. Asikkala - Omaishoito. Anni Helenan Kotiapu. ArkiAurinko Oy. Asikkala. omaishoidon sijaisuus
Asikkala Asikkala - Omaishoito Anni Helenan Kotiapu Ojalantie 199 17130 VESIVEHMAA 044 349 9870 anni.lainpelto@phnet.fi arkisin 28 / tunti, klo 18 saakka ma-la klo 18-22 35 / tunti su 42 / tunti minimiveloitus
Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)
Heinola Heinola - Omaishoito Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito: ma-pe klo 07-18 28 / 30 min., 34 / tunti, 20 / tarkastuskäynti ma-pe klo 18-21 31 /
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Aijan Hoiva Oy / Akson hoivapalvelut. Lahti
Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 14.3.2018 - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 253 096 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta
Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)
- Omaishoito Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 253 096 kotihoitoaada@gmail.com sijaistaminen asiakkaan kotona: klo 07-18, 31 / 30 min., 40 / tunti klo 18-21, 34 / 30 min., 44 / tunti klo 07-18,
Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)
- Omaishoito Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 253 096 kotihoitoaada@gmail.com sijaistaminen asiakkaan kotona: klo 07-18, 31 / 30 min., 40 / tunti klo 18-21, 34 / 30 min., 44 / tunti klo 07-18,
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Lahti
- Aada ja Aatos Oy Pilvipuro 16 02480 Kirkkonummi 0400 503 221 kotihoito kotisairaanhoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu ilta ja yöhoito ruuanlaitto,
Hollola. Hollola - Kotihoitopalvelut. ANNA kotipalvelu. Anni Helenan Kotiapu. Hollola
Hollola Hollola - ANNA kotipalvelu Kukonaronkatu 20 15320 LAHTI 050 565 9561, 050 565 9562 annakotipalvelu@annantalo.net w w w.annakotipalvelu.fi kotisairaanhoito iltahoito kodin kunnossapito- ja korjaustyöt
Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti - (03) 818 5555 1.3.2012
Hämeenkatu 26 A, 15140 - (03) 818 5555 1.3.2012 - AH Jokiniemi Tmi Keskuskatu 3 B 14 15870 HOLLOLA 040 537 6177 aarne.jokiniemi@phnet.fi asioinnit, saatot huonekalujen kasaukset pienlaitteiden asennukset
Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)
- Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito kotisairaanhoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu ilta ja
Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)
Padasjoki Padasjoki - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito kotisairaanhoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu
Lahti. Lahti - Korjaus- ja remonttipalvelut. Aada ja Aatos Oy. AH Jokiniemi Tmi. Akson Hoivapalvelut / Kotipalvelu Cave Ky. Lahti
Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 17.10.2017 - Korjaus- ja remonttipalvelut Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com mökkitalkkaripalvelut 39,00 / tunti (sis. alv)
Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)
Asikkala Asikkala - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito kotisairaanhoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Aijan Hoiva Oy / Akson hoivapalvelut. Lahti
Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 11.10.2018 - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 253 096 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Aijan Hoiva Oy / Akson hoivapalvelut. Lahti
Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 6.9.2018 - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 253 096 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Aijan Hoiva Oy, Akson hoivapalvelut. Lahti
Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 29.10.2018 - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 253 096 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Aijan Hoiva Oy, Akson hoivapalvelut. Lahti
Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 17.12.2018 - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 253 096 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito kotisairaanhoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Aijan Hoiva Oy, Akson hoivapalvelut. Lahti
Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 22.11.2018 - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 253 096 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Aijan Hoiva Oy, Akson hoivapalvelut. Lahti
- Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 253 096 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito kotisairaanhoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu ilta ja yöhoito
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Aijan Hoiva Oy, Akson hoivapalvelut. Lahti
- Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 253 096 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito kotisairaanhoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu ilta ja yöhoito
Lahti. Lahti - Ateriapalvelut. Attendo Aavatar hoivakoti. Attendo Kaarlaaksokoti. Attendo Kehräämökoti. Lahti
Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 11.10.2018 - Attendo Aavatar hoivakoti Tarjantie 55 15950 044 494 3529 mikko.pohjola@attendo.fi w w w.attendo.fi Attendo Oy, Aavattaren asukkaille tarjotaan ateriapaketteja,
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Aijan Hoiva Oy, Akson hoivapalvelut. Lahti
Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 24.1.2019 - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 253 096 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito kotisairaanhoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot
Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)
Myrskylä Myrskylä - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito kotisairaanhoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu
Lahti. Lahti - Hieronta- ja kuntoutuspalvelut. Auron Lahden Fysteam. Debora Oy. Lahti
Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 17.10.2017 - Auron Lahden Fysteam Vapaudenkatu 23 B 15140 LAHTI 010 292 1250 fysteam@auron.fi w w w.auron.fi yksilö- ja ryhmäfysioterapia toimintaterapia, akupunktiohoidot
Lahti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013
Lahti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) 818 5555 Palvelupiste Lahdessa: avoinna ma klo 10-17 ja ti-pe klo 10-15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Asikkala,
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Aijan Hoiva Oy, Akson hoivapalvelut. Lahti
- Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 253 096 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito kotisairaanhoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu ilta ja yöhoito
Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)
Hartola Hartola - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito kotisairaanhoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu
Lahti. Lahti - Kotihoitopalvelut. Aada ja Aatos Oy. Aijan Hoiva Oy, Akson hoivapalvelut. Lahti
- Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 253 096 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito kotisairaanhoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu ilta ja yöhoito
Lahti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS
Lahti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2012 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen avoinna ma klo 10 17, ti pe klo 10 15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti Puh. (03) 818 5555 palveluneuvonta@palvelusantra.fi
Iitti. Iitti - Korjaus- ja remonttipalvelut. Aada ja Aatos Oy. Ekofinland Oy. Ettonet Oy. Iitti
- Korjaus- ja remonttipalvelut Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com mökkitalkkaripalvelut 39,00 / tunti (sis. alv) Hinta sis. matkakulut 5 km saakka, ylimenevältä
Heinola. Heinola - Korjaus- ja remonttipalvelut. Aada ja Aatos Oy. Akson Hoivapalvelut / Kotipalvelu Cave Ky. Ekofinland Oy.
Heinola Heinola - Korjaus- ja remonttipalvelut Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com mökkitalkkaripalvelut 39,00 / tunti (sis. alv) Hinta sis. matkakulut 5 km saakka,
Lahti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS
Lahti IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2014 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) 818 5555 Palvelupäivät ja teemaluennot SYSMÄ HARTOLA Maksutonta palveluneuvontaa julkisista, yksityisistä
Hollola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013
Hollola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) 818 5555 Palvelupiste Lahdessa: avoinna ma klo 10-17 ja ti-pe klo 10-15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti
Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)
Vapaudenkatu 23 B, 15140 - (03) 818 5555 17.10.2017 - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito kotisairaanhoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot
PALVELUNTUOTTAJA PALVELUT VEROTON HINTA VEROLLINEN HINTA
Hattulan kunnassa yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajien rekisteriin merkityt yrittäjät. * Tähdellä merkityt Veteraanipalvelun tuottajia. Palvelun hinta ja sisältö tulee tarkistaa yrittäjältä! PALVELUNTUOTTAJA
Säännöllisen kotihoidon palvelusetelituottajat (päivitetty ) Palveluntuottaja Toiminta-ajat Palvelut Hinta
Säännöllisen kotihoidon palvelusetelituottajat (päivitetty 18.7.2018) Palveluntuottaja Toiminta-ajat Palvelut Hinta Hoivapalvelu Hupulaanen Ulla Laakso-Murtoniemi Laaksontie 241 62420 Kortesjärvi Puh.
Vapaudenkatu 23 B, Lahti - (03)
Heinola Heinola - Aada ja Aatos Oy Kurukatu 6 15950 Lahti 0400 503 221 kotihoitoaada@gmail.com kotihoito kotisairaanhoito, injektiot, rokotukset, näytteenotto, haavaja avannehoidot sairaalasta kotiutuspalvelu
Päivitetty Palveluntuottaja Toiminta-ajat Palvelut Hinta
Palveluntuottaja Toiminta-ajat Palvelut Hinta Hoivapalvelu Hupulaanen Ulla Laakso-Murtoniemi Laaksontie 241 62420 Kortesjärvi Puh. 050 302 8577 ulla.lamur@gmail.com Kaarinan kotipalvelu Kaarina Lahti Etelärannantie
PALVELUNTUOTTAJA PALVELUT VEROTON HINTA VEROLLINEN HINTA
Hattulan kunnassa yksityisten sosiaalipalvelujen tuottajien rekisteriin merkityt yrittäjät. * Tähdellä merkityt Veteraanipalvelun tuottajia. Palvelun hinta ja sisältö tulee tarkistaa yrittäjältä! PALVELUNTUOTTAJA
Nastola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013
Nastola IKÄIHMISTEN PALVELUOPAS 2013 Palveluneuvontaa ikääntyville ja heidän läheisilleen Puh. (03) 818 5555 Palvelupiste Lahdessa: avoinna ma klo 10-17 ja ti-pe klo 10-15 Hämeenkatu 26 A, 15140 Lahti