jalkarannan sairaalassa hoh taa täht jouluseimen yllä Numero 25 Minä ilmoitan teille suuren ilon Jalkarannan sairaalan jouluseimi, sivu 8.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "jalkarannan sairaalassa hoh taa täht jouluseimen yllä Numero 25 Minä ilmoitan teille suuren ilon Jalkarannan sairaalan jouluseimi, sivu 8."

Transkriptio

1 On sanoja, joita ei pidä säästellä, sillä ne sanat parantavat Sotilasripari on antoisa kokemus Sivu 10 Kirkonseutu Sivu 7 Jalkarannan sairaalassa hohtaa tähti jouluseimen yllä Sivu 8 Numero 25 Keskiviikkona Minä ilmoitan teille suuren ilon Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Quiriniuksen ollessa Syyrian käskynhaltijana. Kaikki menivät kirjoittautumaan veroluetteloon, kukin omaan kaupunkiinsa. Niin myös Joosef lähti Galileasta, Nasaretin kaupungista, ja meni verollepanoa varten Juudeaan, Daavidin kaupunkiin Betlehemiin, sillä hän kuului Daavidin sukuun. Hän lähti sinne yhdessä kihlattunsa Marian kanssa, joka odotti lasta. Heidän siellä ollessaan tuli Marian synnyttämisen aika, ja hän synnytti pojan, esikoisensa. Hän kapaloi lapsen ja pani hänet seimeen, koska heille ei ollut tilaa majapaikassa. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää pelätkö! Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle. Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä. Ja samalla hetkellä oli enkelin ympärillä suuri taivaallinen sotajoukko, joka ylisti Jumalaa sanoen: - Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa. Luuk. 2: 1-14 Jalkarannan sairaalan jouluseimi, sivu 8. laura visapää Seurakuntalehti jokaiseen kotiin Asikkalan, Heinolan, Hollolan, Kärkölän, Lahden ja Nastolan seurakunnat

2 2 Kirkonseutu 25/ Kirkonseutu 25/ vuosikerta ISSN Äänite Kustantaja Omnipress Oy puh Julkaisija Asikkalan seurakunta, puh. (03) , Heinolan seurakunta, puh. (03) , Hollolan seurakunta, puh. (03) , Kärkölän seurakunta, puh. (03) , Lahden seurakuntayhtymä, puh. (03) , Nastolan seurakunta, puh Päätoimittaja Markku Jalava, puh. (03) tai , Toimitussihteeri Laura Visapää, puh. (03) tai , Toimitus, Kirkkokatu 5, 1. krs., PL Lahti, Lahden seurakuntayhtymän ilmoitukset puh. (03) , fax (03) , Seuraava lehti ilmestyy 9.1. Ilmoitusaineistot toimitettava klo 12 mennessä Ilmoitusmyynti Paula Kontio, puh. (03) tai , Taitto Omnipress Oy, puh Painopaikka SLY-Lehtipainot Oy, Tuusula Painosmäärä kpl Jakelu Itella Oyj Jakelumuistutukset Omnipress Oy, puh asikkalanseurakunta.fi heinolanseurakunta.fi hollolanseurakunta.fi karkolanseurakunta.fi lahdenseurakuntayhtyma.fi nastolan.seurakunta.net Pyhänseutu 4. adventtisunnuntai Herran syntymä on lähellä Tämä sunnuntai omistetaan lasta odottavalle Marialle, Herran äidille. Vapahtajan äidin odotus ja Herran kansan joulun odotus kuuluvat yhteen. Liturginen väri: Violetti tai sininen Tekstit: Ps. 130: 5-8, Sef. 3:14-17, Fil. 4:4-7, Matt. 1:18-24 Jouluaatto Lupaukset täyttyvät Jouluaaton aihe on pelastuksen kaipuu ja lupaus Vapahtajasta. Liturginen väri: Valkoinen Tekstit: Ps. 36: 6-10, Jes. 11:1-5 tai Miika 5: 1-4 tai Jer. 23: 5-6, Ap. t. 13:16-26, Luuk. 2:1-14 Sunnuntai Pyhä perhe Tätä pyhäpäivää sanotaan sekä pyhän perheen että Simeonin ja Virsi Hannan sunnuntaiksi. He olivat temppelissä odottaneet Jumalan lupausten täyttymistä. Vaikka Jeesus-lapsi ei erottunut muista lapsista, he näkivät hänessä aikakauden käänteen. Liturginen väri: Valkoinen Tekstit: Ps. 71: 14 19, Jes. 25:1, 4 5 tai Jes. 49:13 16, Gal. 4:3 7 tai Kol. 2:6 10, Luuk. 2:33 40 Loppiainen 6.1. Jeesus, maailman valo Loppiaisen evankeliumi kertoo idän tietäjistä, jotka tulivat osoittamaan kunnioitustaan juuri syntyneelle juutalaisten kuninkaalle. Tietäjät olivat vieraiden kansojen edustajia. Tämä osoittaa, että Kristus on valo kaikille maailman kansoille. Liturginen väri: Valkoinen Tekstit: Ps. 72: 1-3, 8-12, Jes. 60:1-6, Ef. 3:2-9, Matt. 2:1-12 Maa on niin kaunis Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30:3 timo porthan Pääkirjoitus Joulu ei ole pelkkä kuori J ännitys alkaa nousta. Lapset ja me lapsenmieliset laskemme jo öitä jouluun ja avaamme adventtikalenterin luukkuja. Mitähän sen joulunpaketin sisällä oikein on? Vai onko siellä mitään? Taas on kuultu ehdotuksia, että otetaan joulusta vain pelkät kauniit kuoret. Ruotsissa tehtiin päätös, että koululaiset voivat mennä joulukirkkoon, mutta siellä ei saa puhua Jeesuksesta tai muuta hengellistä. Suomessa on vaadittu neutraalia joulua, josta uskonnollinen sisältö olisi puhdistettu pois. Mitä joulu olisi ilman sisältöä? Joululahjapaketissa olisi vain kauniit kuoret. Tästä keskustelusta on ainakin sellainen hyöty ollut, että olemme joutuneet miettimään joulumme ydintä. Joulu sisältö kiteytyy lahjan ajatukseen. Joululahja on enemmän kuin vain paketoitua tavaraa. Muistan vieläkin, miten lapsena jännitys sai melkein tärisemään aattoillan lähestyessä. Kun itse aloin tehdä paketteja joulupukin apuna, se tuntui tärkeältä. Lahjan antaessa haluaa antaa enemmän kuin vain jonkin esineen, haluaa tehdä hyvää toisille. Eikä se ole pelkkää puhetta. Meidän perinteessämme joululahjat tuo Korvatunturilla asuva joulupukki, jonka yhtenä esikuvana on oikea henkilö, Pyhä Nikolaus. Nikolaus (n ) oli turkkilaisen Myran piispa ja arvostettu kirkonmies. Nikolauksen kerrottiin suojelevan pieniä lapsia. Legendan mukaan hän myös auttoi ongelmissa olevia ihmisiä, mutta ei halunnut tuoda näitä tekoja julki. Yhden esikuvan lahjapaketeille antoivat itämaan tietäjät. He tulivat kaukaa kunnioittaakseen vastasyntynyttä Jeesusta ja toivat hänelle arvokkaita lahjoja kuten kultaa, mirhaa ja suitsuketta. Agricolan kirkon ulkopuolella Helsingissä on kehotus Syö hyvää ja tee hyvää. Siinä on kiteytettynä myös kaksi näkökulmaa jouluun. Itse koen, että jouluyön messusta löytyy joulun paras lahja. Messussa sanotaan, että tämä on se yö, jona kristityt kaikkialla maailmassa kokoontuvat kuulemaan, mitä tapahtui kerran pienessä Betlehemin kaupungissa. Markku Jalava Hyvä paimen Jumalan vesileili Profeetat Jumalan jättiläissuunnitelmasta ennustivat, kuin varjellussa pähkinänkuoressa heidän puheissaan oli tieto Jumalan vesileilistä, joka kerran lasketaan maan kamaralle ja josta jokainen saa juoda. (Raakel Liehu). Kuinka kaunis kuva joulusta: seimessä Jumalan vesileili, josta jokainen saa juoda. Tämä vesileili on olemassa aina, mutta joulu nostaa sen erityisesti näkyville, vähän kuin tarjottimelle ja kutsuu luo, juomaan. Jumalan vesileiliä ei tyhjennetä kultapikareihin ja tarjoilla loiston ja kimalluksen keskellä, vaan halvassa seimessä, eläinten tallissa, tähtien alla. Seimessä Jumala saa sellaisen muodon, joka ei työnnä pois, vaan kutsuu lähelle. Seimessä Jumala, maailmankaikkeuden Herra ja valtias kumartuu maailmamme puoleen, ihan alas, keskelle tätä elämää. Minunkin elämääni. Meitä seimelle etsiytyjiä on moneksi niin oli jo ensimmäisenä jouluna. Paimenia, aasia, härkiä, idän viisaita. Heitä ja meitä ajaa liikkeelle jano: rakkauden, rauhan, ilon, anteeksiannon ja yhteyden jano. Vesileili on tarkoitettu kaikille, myös niille, jotka ovat tässä elämässä sijaa vailla. Sijaa vailla voi olla myös hän, jolla on katto päänsä päällä ja ympärillä yltäkylläisyys, mutta ei suojaa oman sydämen myrskyiltä ja sisimmän kodittomuudelta. Joulu on kaipaavien, ikävöivien, itsessään vajaiden ja tyhjien juhla. Se, joka on valmiiksi täynnä, ei saa siitä mitään. Vain tyhjä voi täyttyä. Vain janoinen saa ilon löytäessään vettä. Ensimmäisenä jouluna seimelle tulijat, vesileilistä juojat, löysivät ilon. Tänäkin jouluna seimi kantaa oljillaan toivoa, iloa, rauhaa ja sovintoa, Jumalan lahjoja ihmislapselle. Eikä nyt kannata kursailla ei minulle mitään, en minä mitään tarvitse vaan laskeutua polvilleen ihmettelemään, avata tyhjät kädet ja köyhä sydän ottaa vastaan kaikki se taivaan tavara, mikä on tarjolla. Juoda itsensä kylläiseksi Jumalan vesileilistä. Vesileilistä juodessani enkelten ilo: Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle muuttuu minun ilokseni: Minullekin on syntynyt Vapahtaja. Pia Särkelä Heinolan seurakunta

3 Kirkonseutu 25/ ,1 Asikkala MHz on jouluradion taajuus Päijät-Hämeessä. Jouluradio soi ympäri vuorokauden tapaninpäivään asti, netissä jouluradio.fi. Joulun valo O n parempi sytyttää malan armoa ja läsnäoloa. Jumalan pulta ylösnousemus ei ollut satua, kynttilä, kuin kirota armo tulee keskelle muukalaisuutta vaan totuus, jonka varaan rakentaa pimeää. Täällä Pohjolassa päivä lyhenee, tapahtui muinoin Beetlehemissä: Lääkäri Luukas niin kuin mil- ja yötyötä. Siitä seuraa rauha. Näin elämä ja luottaa siihen joka päivä. valo vähenee, hämärä Jumalan on kunnia korkeuksissa joonat hänen jälkeensä, löysivät tummentaa päivämme jo var- hain. Valoa tarvitaan. Monet sytyttävät kirkasvalolamppuja torjumaan alakuloa. Kansakunta valmistautuu joulun aikaan, monet sen viettoon, osa korkein toivein ja odotuksin, osa ei rohkene paljon odottaa. ja maan päällä rauha ihmisten kesken, joita Hän rakastaa. Tämä on armon viesti toisesta maailmasta tänne, jota niin usein hallitsee itsekäs itseriittoisuus, etäinen kyynisyys ja pelokas kyräily. Jumala ei säikähdä tätä. Hän rauhan, syntien anteeksiantamuksen ja katoamattoman elämän Jeesuksen läsnäolossa. Hyvä lukija! Toivomme sinulle ja rakkaillesi hyvän Jumalan siunausta ja rauhallista Jeesuksen syntymän juhlaa tänä jouluna 2012! Joulun idylliset kuvastot mainoksissa tulee lähelle seimen lapsessa ja ja joulun lauluissa luovat antaa läsnäolonsa lahjaksi. Jumala Heikki Heinola monille paineita. Joskus niihin ei koskettaa Jeesuksen syntymässä Asikkalan kirkkoherra ylletä, pettymys imee tyhjäksi. ihmisiä kysymättä heidän uskonsa Simo-Pekka Rantala Joulussa keskeistä on ilo, ilosanoma. määrää, elämäntilanteen sopi- Heinolan kirkkoherra Hyvät perinteet kantavat vuutta tai inhimillistä hyvyyttä. Ilmo Leinonen parhaimmillaan iloa ja yhteyttä. Joulun evankeliumilla on tehtävä. Joutjärven vt. kirkkoherra Mutta evankeliumin ilosanoma on Se on kääntää katseet pimeydessä Antti Lahtinen jotain vielä syvempää. Se ei vaadi loistavaan valoon. Hollolan kirkkoherra idylliä, sukujen yhteyttä tai tavarapaljoutta. Joulun evankeliumin toista lukua (Luuk. 2:1-20) luetaan Launeen kirkkoherra Luukkaan evankeliumia ja sen Heikki Pelkonen keskuksessa on Jeesus, joka kerran monissa joulun juhlissa ja kaikissa Pentti Keisanen syntyi ihmiseksi muukalaisena, kirkoissa. Evankeliumin alku Salpausselän kirkkoherra yöllä ja tallissa. Jeesuksen syntyessä käännettiin ennen Ja tapahtui Matti Piispanen Jumala koskettaa. Ajaton koskettaa niinä päivinä. Tapahtui, kirjoitti Nastolan kirkkoherra aikaa, Jumalan valo ihmiskunnan lääkäri Luukas. Tapahtui, latinaksi Miika Hämäläinen hämärää, taivaallinen rauha pelokasta, factum est liittyi historiallisen Keski-Lahden vt. kirkkoherra rauhatonta ihmistä. Kyseessä Jeesuksen syntymään. Luukkaalle Katja-Margit Takatalo on lahja ja ihme. Tämä lahja on Ju- Jeesuksen syntymä, elämä ja lo- Kärkölän kirkkoherra Kirkonkirjat Kastettu: Väinö Juhanpoika Silén. Hautaan siunattu: Eino Laukkanen 85 v, Ingmar Duwaldt 83, Johan Lauri Lax 76 v, Pentti Antero Mäkinen 66 v. Heinola Kastettu: Elle Vivia Heinonen, Emma Mila Alise Hermola, Eetu Verneri Lahtela, Anni Katariina Paakkinen, Max Cristian Salorinne Avioliittoon vihitty: Kari Juhani Öhman ja Kirsi Marjatta Myllyneva Hautaan siunattu: Aksel Imanuel Kousa 90 v, Eeva Marjatta Luhtanen 78 v, Ilkka Antero Hynninen 78 v, Lasse Juhani Maarve 78 v, Heikki Aleksi Isomäki 77 v, Kirsti Sisko Pessala 76 v, Soile Helinä Silvala 68 v, Lilja Inkeri Hanjärvi 60 v, Eero Tapio Turtiainen 60 v Hollola Kastettu: Kaili Keiju Kastehelmi Ahonen, Aatu Samuli Juures, Konsta Iisak Tapio Kaivola, Eemil Julius Keränen, Veera Elina Sofia Parviainen, Rebekka Sesilia Puolitaival, Erin Olivia Vuori Hautaan siunattu: Lilja Laina Ellinen 95 v, Julia Pakarinen 91 v, Helena Nisula 89 v, Kauko Kalevi Jäämaa 86 v, Eino Olavi Harmanen 72 v, Altti Juhani Pöri 69 v, Tenho Veli Aro 61 v, Harri Kalevi Niinivirta 59 v. Kärkölä Hautaan siunattu: Reino Olavi Kivistö 69 v Nastola Kastettu: Elmeri Kalle Oskari Kinnunen, Aleksi Kristian Vahala Avioliittoon vihitty: Mikko Seppi ja Sonja Karoliina Laine Hautaan siunattu: Oiva Mikael Virtanen 90 v., Markku Antero Ahonen 58 v., Matti Juhani Boman 67 v, Ritva Sinikka Pethman 73 v, Tuomo Sakari Humalisto 83 v., Juhani Eerik Immonen 57 v., Jouko Johannes Leskinen 67 v., Jouni Juha Rainer Kuusamo 53 v. Keski-Lahti Kastettu: Hilja Aurora Pekonen, Mikael Alexander Raunila, Joel Aleksander Kelottijärvi, Laura Liia Amalia Lehtonen, Jaro Vincent Ikonen, Elli Matilda Tikka, Vili Valtteri Muhonen, Roope Matias Pulkki, Eetu Eemil Koivusaari, Enni Aida Kristiina Iskanius, Jiri Aki-Petteri Samuel Jukakoski, Linnea Aada Josefiina Rauhala, Eetu Verneri Lahtela, Niko Onni Petteri Kanth, Urho Uljas Pekka-Pellervo Kerttula Avioliittoon vihitty: Jouko Uolevi Nurmi ja Pirkko Anneli Kuitula, Sami Juhani Kollanus ja Essi Tuulia Erka, Timo Kalervo Kokkonen ja Sanni Johanna Niemelä Hautaan siunattu: Elsa Huokonen 97 v, Lahja Ilona Turhala 89 v, Asser Ilmari Korhonen 89 v, Elvi Paulus 88 v, Kyllikki Tellervo Mamia 88 v, Eila Sinikka Toivanen 82 v, Liisa Lyyli Tyrväinen 79 v, Aino Maria Ollikainen 75 v, Seija Tuulikki Vaulo 74 v, Sirpa Seija Enneli Ollila 55 v, Santeri Sakari Jarva 9 v, Vieno Ilma Häkkinen 98 v, Erkki Tapio Koivunen 91 v, Taina Lyylia Suomi 90 v, Anna Irene Mitikka 88 v, Hilkka Siviä Norring 88 v, Hilkka Liisa Huttunen 80 v, Saara Orvokki Linttinen 79 v, Mirja Kyllikki Ilmén 66 v, Veli Pekka Mäntylä 65 v Laune Kastettu: Lukas Esa Juhani Salmensuu, Fiona Isla Eliisa Heikkala, Joona Eemil Jeremias Koistinen, Tuukka Juhani Vaittinen, Brita Edit Pricilla Anttila, Aleksis Sulo Ilari Loukia, Nea Johanna Simolin, Arttu Alfred Ylenius Hautaan siunattu: Aura Tikkakoski 86 v, Aaro Kalevi Juhanoja 81 v, Hanna Kaarina Pulli 92 v, Teo Krister Rantala 21 v, Hilkka Kaarina Yrjänä 87 v, Mirjam Kuhanen 85 v Joutjärvi Kastettu: Jadessa Rosa Maria Mäkelä, Aurora Aino Helmiina Haapsaari, Viljo Udoka Nwaebo, Kasper Kristian Uusitalo, Eetu Oliver Hannonen, Nella Isa Eve Forsblom, Liina Sofia Luukkonen, Elias Anton Jantunen, Liina Sofia Luukkonen, Pyry Aarre Oliver Tiainen, Hugo Ilmari Tynkkynen, Aatu Eino Juhani Salmi, Leo Juhani Kolu, Sulo Verneri Turunen Avioliittoon vihitty: Jukka Lauri Tuomas Luukkonen ja Stella Susanna Vainio, Markus Mikael Mikanpoika Turunen ja Lotta Elisabeth Lukkarinen Hautaan siunattu: Elina Koskelainen 94 v, Arvo Juhana Honkanen 73 v, Markku Tapio Hartikainen 56 v, Vieno Sutelainen 90 v, Einar Johannes Siitonen 81 v Salpausselkä Kastettu: Nooa Eemil Haara, Miro Mikael Iivari Hotti, Aaro Viljami Antinpoika Paldanius, Roosa Orvokki Teemuntytär Rissanen Hautaan siunattu: Väinö Aimo Olavi Tajanti 99 v Avioliittoon vihitty: Timo Mauri Antero Vaskin ja Pauliina Piia Maria Pöllänen. 3

4 4 Kirkonseutu 25/ Palvelut & tapahtumat Joulunajan aukioloaikamme ark la (sunnuntaisin suljettu) suljettu suljettu ILAA PARKKIT I T S A A S ioida N U R uvien helppo as ilman autoa liikk myös PRISMAKESKUS LAUNE LAHTI PUH. (03) LAHDEN HIEROJAKOULUSTA LHK hieronnan ammattilaiseksi ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Heli Kivioja kokoproteesit, pohjaukset ja korjaukset Aleksanterinkatu 3, Lahti katutaso puh Työn ohessa tai päiväopiskelijana tutkinto on normaalia laajempi sisältäen triggerpiste-, selkärangan mobilisointi- ja jäsenkorjauskoulutuksen sekä kinesioteippauksen. myös urheiluhierojakoulutus tutkinto sisältää näyttötutkinnon suorittamisen Hierojille, fysioterapeuteille ym triggerpistekoulutus, mobilisoiva hieronta ja selkärangan mobilisointi Lisätietoja p Perukirjat, jakokirjat, testamentit, edunvalvontavaltakirjat yms. Sinitilit Sinikka Tuominen Aleksanterink. 16 Lahti p KARIN HOITAVAT KÄDET KARI kiittää kuluvasta vuodesta ja haluaa toivottaa kaikille oikein Hyvää joulua ja rauhallista uutta vuotta tapaamme taas hieronnan merkeissä Lahdessa Rauhankatu 7 KÄDET JOTKA VÄLITTÄVÄT Ajanvaraukset: p seutu Seuraava lehti ilmestyy ke Aineistot to klo 12 mennessä osoitteella: Varaa ilmoituksesi ajoissa tai (03) Ostoskatu 5, Lahti Tervetuloa Kristillisen koulun joulujuhlaan! Haluamme toivottaa sinut tervetulleeksi viettämään kanssamme Vapahtajan syntymäjuhlaa ja koulumme joulujuhlaa lauantaina klo 9.00 Liipolan seurakuntakeskuksen tiloissa. Tilaisuuden jälkeen kahvitarjoilu. Lukuvuodelle on vielä joitakin oppilaspaikkoja vapaina. Nyt on hyvä aika ilmoittautua, sillä oppilaat otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä. NÄIN MINÄ HALUAN HAUTAUSTESTAMENTTI Haluamme toivottaa kaikille yhteistyötahoillemme siunattua ja rauhaisaa joulun aikaa! Yhteystietomme: puh PALVELEMME JÄLLEEN! TERVETULOA KULTASEPÄNLIIKKEESEEN Kaikki kultasepän työt korut korjaukset korujen muutokset ja entisöinnit tilaustyöt palkinnot lahjatavarat kaiverrukset Noutakaa meiltä veloituksetta tietopaketti hautausasioiden ennakkosuunnittelua varten. Nopea ja luotettava palvelu! Avoinna arkisin Seudun vanhin hautaustoimisto KALLIOINEN Ps. Otamme vaihdossa tai ostamme myös vanhat korusi! LAHDEN KULTAKIILA Puistokatu 5, Lahti puh Hämeenkatu 11 Puh. (03) Seurakunnissa tapahtuu Joulu on saapunut Missiokauppaan! Muista jouluna Kauniit kotimaiset käsityöt : kaukaista lähimmäistä, lämpimät kotimaiset käsinkudotut osta joululahjat villasukat ja lapaset aikuisille sekä lapsille lähetyskaupasta! käsinpainetut tyynyliinat, joululiinat laudeliinat ja saunatyynyt jouluiset patakintaat, esiliinat aikuisille ja lapsille jouluun seimet, seimihahmot, ihanat enkelit Tuomaanristit kynttilät, mansetit, jouluservietit jouluiset kranssit, tonttuhahmot ym. lahjaesineet eri maista Applikoidut villatakit lapsille ja alpakkavillaiset kaulaliinat Perusta Reilun kaupan kahvit, teet ja suklaat kauniit käsintehdyt kortit sekä Suomen Lähetysseuran adventtikalenterit ja kortit ja paljon, paljon muuta. Meillä myynnissä Kirkon ulkomaanavun Toisenlainen lahja Avoinna ma-to klo pe klo 10-15, la suljettu JOULUN AUKIOLOAJAT: alkaen ma-pe klo alkaen la klo Suljettu Lähetyksen ja kansainvälisen vastuun kauppa Vapaudenkatu 6, Lahti, puh Hyvässä seurassa -illat Ahtialassa Kevät kaudella 2013 aloitetaan uudentyyppiset tilaisuudet Ahtialan seurakuntakeskukssa. Vapaaehtoiset seurakuntalaiset ovat monin tavoin mukana tilaisuuksien toteuttamisessa. Tilaisuudet on tarkoitettu kaikenikäisille, myös lapsille. Idea iltojen toteuttamisesta on seurakuntalaisilta lähtöisin. Mitä sinä voit illoissa tehdä? Tulla tapaamaan ihmisiä hyvässä seurassa sekä saamaan hengellistä antia. Tai voit ilahduttaa muita musiikilla. Voit kertoa itsellesi tärkeästä raamatun kohdasta tai osallistua rukoilemiseen. Voit auttaa tarjoilussa. Tai ehkä löydät jonkin uuden asian, joka on juuri sinun juttusi. Tilaisuuksissa pyritään vaihtelevuuteen ja lyhyihin osioihin. Mukana on myös seurakunnan työntekijöitä. Voit tulla toimimaan tai voit tulla vain olemaan hyvässä seurassa! Hyvässä seurassa -tilaisuudet ovat keväällä sunnuntaisin klo 17, seuraavasti: 20.1., 3.2., 17.2., 3.3., 17.3., 31.3., 14.4., ja Lisätietoja antaa Kia Sammalkorpi puh tai Hannes Wallin puh Hyvinvointia jonka huomaa. Hellää ja yksilöllistä PlusTerveyshuolenpitoa viihtyisällä perhevastaanotolla Jukka Rissanen Hammaslääkäri Ajanvaraus: p Käyntiosoite: Rautatienkatu 14 B 8, Lahti

5 Kirkonseutu 25/2012 Seurakunnissa tapahtuu Jouluradio_logo_Lahti.pdf LAULAMME KIITOSTA HERRALLE Lahti 97,1 MHz Siioninvirsiseurat Su 6.1. klo 16 Kirkkok. 5:n juhlasalissa. Puhujina Antti Kettunen, Ulla Kotinurmi Anni Siivonen. Kahvitarjoilu ja kirjapöytä. Tervetuloa! Nastolan kirkko Kukkastie 18 Nastola 5 Tapahtuman järjestävät Nastolan kristityt yhdessä. /TZQZFFYTS UJWMJPNWPPTTS Miesten Siikaniemi-ilta ti 8.1. klo 18. Aiheena: 6. käsky, Älä tee huorin. Kahvitarjoilu, ohjelmaa, sauna. Kimppakyydit kirkoilta klo Joutjärven kirkolle klo 14 Ahtialan seurakuntakeskukseen klo 16 Yhteislaulua ja Gunhild Sehlinin tarinaan pohjautuva pienoisnäytelmä Marian pikku aasi. Molemmilla pihoilla oikea aasi, seimi ja lampaita paimenineen! Joulukonsertti Rauhaa päälle maan Keskiviikkona klo 19 Orimattilan kirkossa Torstaina klo 19 Nastolan kirkossa Nastolan Mieskuoro, johtaa Juha Korkeamäki Orimattilan Mieslaulajat, johtaa Paavo Kiiski Solistit: Kirsi Korkeämäki, Jorma Alhasto, Jorma Halme, Eero Sinikannel ja Juha Sirkkala Säestys: Juha Korkeamäki, Juha Pessi ja Tuomas Usvaala Vapaa pääsy, ohjelma 10 JOULUAATON PERHEHARTAUS seimen äärellä oikeiden lampaiden kanssa! klo 14 Liipolan seurakuntakeskuksessa, Riitta Särkiö, Pia Ylitalo-Maunula klo 15 Metsäpellon seurakuntakodin yläpihalla, Riitta Särkiö, Marjukka Liimatainen Kiitos onnitteluista ja mukanaolosta, kun vietimme päiväkerhotyön 50-vuotisjuhlaa! Missiokauppa Reilua kauppaa lähetystyön hyväksi * lahjatavaroita * kierrätystavaroita * kehitysmaakaupan tuotteita Avoinna: Ma-pe ja la puh Rakokiventie 10, Nastola Kiitos Nastolan seurakunnan diakoniatyö kiittää Nastolan kuntaa, nastolalaisia liikelaitoksia ja kaikkia yhteistyötahoja sekä vapaaehtoistyöntekijöitä hyvästä yhteistyöstä. Kiitos kuluneesta vuodesta. Yhteistyössä on voimaa. Toivotamme kaikille Jumalan siunausta vuodelle Nastolan seurakunta Päiväkerhotyö +PVMVJMPB LPOTFSUUJ Järvelän seurakuntakeskuksessa la klo 14 Marjo-Riitta Kervinen, Kaija Kivioja ja Petri Krzywacki esittävät joululauluja kitaran, pianon ja huilun säestyksellä. Konsertissa kuullaan perinteisten joululaulujen lisäksi joululauluja eri puolilta maailmaa, hartaista riemullisiin. Vapaa pääsy. Vapaaehtoinen ohjelmamaksu seurakunnan musiikkityön tukemiseksi. Kärkölän seurakunta Tervetuloa! SUOMEN EV.LUT. KIRKKOπ BQBOJOQjJWjO 5,BVOFJNNBU +PVMVMBVMVU NFTTV Ke klo 18 seurakuntakeskuksessa. Nastolan seurakunta toivottaa siunattua joulunaikaa ja vuotta Tänä vuonna olemme lahjoittaneet joulutervehdyksiin varatut rahat seurakunnan diakoniatyön jouluavustuksiin. NASTOLAN SEURAKUNTA Martti Myllärinen ja Kirsi-Skantz-Viljakainen. Kauneimpien joululaulujen 40-vuotisjuhlan kunniaksi messusävelmät ovat saaneet uuden jouluisen muodon. Tervetuloa juhlistamaan Tapaninpäivän iltaa tuttujen jouluisien sävelmien äärelle! Kärkölän seurakunta Tervetuloa! SUOMEN EV.LUT. KIRKKOπ

6 6 Seurakunnissa tapahtuu Kirkonseutu 25/ JOULUKALENTERI Vesikansan alueella klo 18 19, huom poikkeavat ajat! Hollolan seurakunta järjestää elämyksellisen joulukalenterin Vesikansan alueella. Joulukuun jokaisena 24 päivänä avataan kalenterin luukku oheisissa osoitteissa klo Tapahtumat ovat pääasiassa ulkona ja niissä voi käydä vapaasti tunnin aikana. 19. Jaakkolantie 8, Kiviniemi, Ulla ja Jukka Jaakkola 20. Päivärinta 10, Heinlammin kyläntalo, Tuulia Salo 21. Vesikansan srk.koti jouluista musiikkia, viulu ja piano 22. Kukkilan Sale, joulupukki tavattavissa 23. Vesikansan srk.koti, kanttori Johanna Huovinen 24. Vesikansan seurakuntakoti, Aattohartaus, klo 16.00! TERVETULOA KAIKENIKÄISET! Lisätietoja: diakonissa Eila Virtanen HYVÄN MIELEN KAHVILA tarjoaa vertaistukea, eväitä arkeen ja pyhään tukea tarvitseville perheille SUOMEN EV.LUT. KIRKKOπ Kokoonnumme 7 kertaa kevään aikana. Sisältö: keskusteluhetki vanhemmille, lapsille toimintaa oman ohjaajan kanssa, iltapala ja hartaushetki. Jatkotapaaminen Parinpellossa alkaen keskiviikkoisin klo , Sovituksenkirkossa, käynti pääovesta Haku mennessä diakoniatoimistoon vastuuhenkilö Anitta Vuorikoski Yhteistyössä Hollolan seurakunnan diakoniatyö ja varhaiskasvatustyö SUOMEN EV.LUT. KIRKKOπ Pappi paikalla Haluatko keskustella papin kanssa? Pappi on paikalla ma, ti ja pe klo ja to klo Vapaudenkatu 6:n alakerrassa, keskiviikkoisin klo Ristinkirkossa. Voit myös kirjoittaa meille osoitteessa Lahden seurakuntayhtymä kiittää kaikkia Kärsimystie-katunäytelmässä mukana olleita. Toivotamme hyvää joulua ja siunausta vuodelle HOLLOLAN SEURAKUNTA Hollolassa kannustetaan auttamaan lähimmäisiä kaukana taas perinteisesti jouluaattona Jouluaaton hartauksissa Hollolan kirkossa, Sovituksenkirkossa ja Vesikansan kirkossa kerätään taas kolehti Kirkon Ulkomaan Avulle. Omalla lahjallasi voit silloin auttaa lähimmäisiämme kaukana. Tervetuloa hartauksiin! Radio Dei Lahti 106,4 MHz Luterilaisten seurakuntien tuottama Toivon iltapäivä maanantaista perjantaihin klo Radio Dein koko viikko-ohjelma osoitteessa Maksuton Netti Radio sähköpostiosoitteen kautta Iltapäiväkuoron harjoitukset ti 8.1. klo 13 Kirkkokatu 5:n Veteraanisalissa, 2. krs. Ei koelaulua. Tied. kuoronjohtaja Pirjo-Riitta Marjamäki-Rantanen puh Joulujuhla la klo 14 Joutjärven Kirkossa Puuro- ja kahvitarjoilu, jouluista ohjelmaa Mukana mm. Mika Tuovinen Tervetuloa! Vapaudenkatu 6 Asiakaspalvelu: virkatodistukset, kuulutukset, vihkimiset, kasteet, hautausasiat ja hautojen hoidot ym. Päivystävä pappi: ma, ti, pe klo ja to klo12-16, Ristinkirkossa ke klo12-15 Missiokauppa Päijät-Hämeen keskusrekisteri Perheneuvonta Kirkkokatu 5 Viestintätoimisto Kasvatustyön keskus Hallintotoimisto Taloustoimisto Kiinteistötoimisto Puhelinvaihde ma, ti, ke, pe klo 9-15, to klo 9-16 Hollolan seurakunnan ja Hämeenkosken kappeliseurakunnan oma haastekeräys yhteisvastuukeräyksen hyväksi. (Puhelinkeräys päättyi Uutena käynnistettiin oma sähköinen haastekeräys alkaen.) VAIHTOEHTOINEN LAHJA LÄHIMMÄISELLE? OLE ARKIENKELI LAHJOITA - HAASTA YSTÄVÄSI Katso kirkkoherra Antti Lahtisen avaushaaste ja laita haaste eteenpäin: Lahjoittamalla autat yksinäisiä vanhuksia Suomessa ja Kambodzassa. Omaan seurakuntaan jäävä 10% menee lapsiperheille Hollolassa ja vanhuksille Hämeenkoskella. ELÄKELÄISTEN KERHOT KEVÄÄLLÄ 2013 Kerhoissa on yhdessäoloa, keskustelua, erilaisia ohjelmatuokioita, päiväkahvi ja hartaushetki. Vesikansan srk-kodissa joka toinen tiistai klo Ohjaaja Riitta Ahonen Vanhassa Pappilassa kerran kuukaudessa maanantaisin klo Ohjaaja Liisa Halme Hopeakuusessa klo ja Mäntykodossa klo joka toinen torstai Ohjaaja Helena Siikanen Jalavakodissa kerran kuukaudessa lauantaina klo ohjaaja Riitta Käppi Huilissa joka toinen lauantai klo Ohjaajat Leila Marttila ja Riitta Käppi Salpatie 3 kerhohuoneessa joka toinen tiistai klo Ohjaajat Pirkko Kurhila ja Annikki Rautio Heinäsuon Suojapirtissä joka toinen keskiviikko klo Ohjaaja Ritva Lahtimo Sovituksenkirkossa joka toinen tiistai klo Ohjaaja Maija Yli- Kujala Kerhojen yhteinen kevätretki la , paikka avoin Eläkeikäisten leiri Parinpellon leirikeskuksessa TERVETULOA! Tiedustelut Virve Valkeavuori-Kovanen Joulukonsertteja Mukkulan kirkolla Joululaulukonsertti pe klo 18 Risto Saarmanin lauluoppilaat esittävät tuttuja ja tuntemattomampiakin joululauluja. Säestys Harri Saarinen, Maarit Liimatainen. Väliajalla glögiä ja pipareita. Vapaa pääsy. Joulu on taas su klo 16 Eero Sinikannel laulu, Marjukka Liimatainen säestys. Ohjelma 10 e.

7 Kirkonseutu 25/ Lapset seikkailevat Ristinkirkossa Ristinkirkossa seikkaillaan lauantaina kello 15 Raamatun maailmassa, kun Lahden seurakunnat järjestävät elämyksellisen iltapäivän 5 vuotta täyttäville lapsille. Raamattuseikkailu levittäytyy Ristinkirkon sokkeloihin, joissa päästään oppaan johdolla tutustumaan Raamatun henkilöihin ja tapahtumiin. Raamattuseikkailuun kutsutaan ensi vuonna viisi vuotta täyttävät lahtelaiset lapset oman aikuisen kanssa. Mukaan voi ottaa isän tai äidin tai vaikkapa isovanhemman tai kummin. Lapset saavat postitse kutsun tapahtumaan, mutta päivä on hyvä varata jo nyt kalenteriin. Seikkailun rasteilla tutustutaan Raamatun tapahtumiin. Lasten Raamattu, Lasten Keskus Anttilanmäen baarissa veisataan Anttilanmäen baarissa lauletaan toivevirsiä ja -lauluja talvipäivänseisauksen iltana kello 12. Anttilanmäen Baarin osoite on Kerintie 1. Keskustasta paikalle pääsee parhaiten kävellen Anttilanmäen halki. Bussi numero 32 pysähtyy Nikkarinkadulla, josta on lyhyt kävelymatka. Mukana on pastori Anna-Mari Kopo. Pirita Sahni uskoo, että hyvässä vuorovaikutuksessa ihmiset tulevat yhteen ja ovat samalla puolella. Sanat sulattavat ikijäätä On sanoja, joita ei pidä säästellä. Ne parantavat haavoja ja tuovat ihmiset yhteen. Laura Visapää A nteeksi, annan anteeksi, minä rakastan sinua ja kiitos. Niitä sanoja ei pidä säästellä, sillä ne sulattavat ikijäätä. Ollaan näitä kokeiltu kotona, ja se on auttanut. Rakkaus parantaa haavat ja riitatilanteet ja tuo ihmiset yhteen. Hienoja sanoja, ja ne voi harjoitellen oppia elämään todeksi, sanoo lahtelainen Pirita Sahni. Pirita meni tänä vuonna naimisiin kolme kertaa saman miehen kanssa. Toukokuun alussa Pirita Koskisesta tuli maistraatissa intialaisen Sahill Sahnin vaimo. Kuun lopulla vietettiin Lontoossa perinteisiä sihkihäitä ja elokuussa oli Suomessa avioliiton kirkollinen siunaaminen ja hääjuhla. Avioliitossa tulee aina törmäyksiä, niin myös monikulttuurisessa liitossa. Uskonnosta Sahneilla ei kuitenkaan kiistellä, vaikka Pirita on evankelisluterilainen ja Sahill sikhi. Hengellisyys on vahvasti läsnä meidän perheessä. Olemme molemmat avoimia emmekä tuomitse ketään uskonnon saralla. Jos olisi raskaat näkemyserot, se voisi olla avioliiton este, pohtii Pirita. Olemme olleet kohta viisi vuotta yhdessä, ja hiljalleen kulttuurihaasteet alkavat hälvetä. Eihän avioliitossa nähdä puolisoa jonkun kulttuurin edustajana, vaan rakkaana ihmisenä. Suomalaisen ja intialaisen kulttuurin erot ovat selvästi tunnistettavissa. - Skandinaavinen kulttuuri on individualistinen elämäntapa, jossa ihminen elää itselleen. Intialainen kulttuuri on ryhmäkulttuuri, jossa perhe asetetaan oman edun edelle. Itse olen elämäni varrella kaivannutkin perhekeskeisempää elämäntapaa, myöntää Pirita. Myös miehen ja naisen asema meillä on erilainen. Intiassa naiset keskittyvät enemmän kodin ja perheen hoitoon kuin uralla etenemiseen. Skandinaviassa nainen neuvottelee työn ja kodin välillä ja käy äänekästäkin keskustelua rajoistaan. Itse haluaisin tässä elämänvaiheessa vähän perinteisempää naisen mallia. Sahneilla vietetään ensimmäistä yhteistä joulua. Jouluvalot on jo viikkoja sitten laitettu valaisemaan pimeyttä. Joulu on minulle äärimmäisen tärkeä juhla, jota vietetään kaikilla perinteillä. Vuosia olemme kiertäneet sukulaisilla jouluna, mutta tänä jouluna olemme kotona ja meillä on ovet auki sukulaisten ja ystävien tulla. Avoimet ovet ovat kuin tuulahdus Intiaa, jossa juhlapäivinä kokoonnutaan yhteen suurella joukolla. Jakamisesta syntyy todellinen ilo, ja joulun henki menee kirkkaasti ohi kaupallisen humun. Jouluna jokainen voi hiljentyä ja antaa joulurauhan laskeutua. Uusi suunta elämään Pirita määrittelee itsensä 12-vuotiaan poikansa äidiksi, naiseksi ja Sahillin vaimoksi. Kaksikulttuurisessa arjessa hänellä on monta identiteettiä ja sen myötä monenlaista vuorovaikutusta ja elämänkokemusta. Omassa elämässä on tapahtunut kurssinmuutos. Työorientoitunut Pirita aloitti 13-vuotiaana mansikkapellolla. Myöhemmin kaupallisen koulutuksen saaneena hän teki uraa pankki- ja sijoi- Jakamisesta syntyy joulun todellinen ilo. tusalalla. Mittari tuli täyteen, kun työhön oli annettu kaikki, mitä oli annettavaa ja vähän enemmänkin. Nyt mielenkiinto kohdistuu toisten auttamiseen. Haluan tehdä sellaista, mistä tulee hyvä olo. Tämä on oikea suunta elämälle. Kurssinmuutos on syynä myös siihen, miksi Pirita lähtee mukaan seurakunnan järjestämälle Toimiva Perhe -ohjaajakurssille, jossa vapaaehtoisia koulutetaan seurakunnan perhetyöhön. Ohjaajakoulutuksen tavoitteena on auttaa perheitä parantamaan vuorovaikutustaitojaan. Hyvässä vuorovaikutuksessa ihmiset tulevat lähemmäksi toisiaan, eivät erilleen, he ovat samalla puolella, eivät tosiaan vastaan, kuvaa Pirita. Pirita sanoo, että omaa rakentavaa kommunikointia voi kehittää ja opetella pois haitallisista tavoista. Hyvät vuorovaikutustaidot auttavat ihmistä ilmaisemaan itseään rehellisesti ja aidosti, ja se on lähtökohta kaikelle hyvälle. On helpompaa ottaa vastaan viestejä, kun osapuolet puhuvat rehellisesti toisilleen. laura visapää Toimiva Perhe etsii vapaaehtoisia ohjaajia Perhe-elämä voi olla riitelyä tai antoisaa yhdessäoloa. Ihmisten välisessä kanssakäymisessä on aina kyse kommunikaatiosta, ja sitä voi opetella. Moni on oivaltanut, että pelkästään omaa toimintaansa ja puhetyyliään muuttamalla saa koko perheen voimaan paremmin. Muutokseen riittää yhdenkin ihmisen muuttuminen. Toimiva Perhe -kurssi keskittyy perheen keskinäisen vuorovaikutuksen ja siten kaikkien perheen jäsenten hyvinvointiin. Kurssi perustuu psykologi, perheterapeutti Thomas Gordonin menetelmiin. Toimiva perhekurssi on osa Thomas Gordonin kehittämää kansainvälistä koulutusjärjestelmää. Lahdessa järjestetään Toimiva Perhe -kurssin vapaaehtoisille kouluttajille kahden viikonlopun mittainen koulutus keväällä. Ajatuksena on, että koulutetut vapaaehtoiset voivat antaa merkittävän panoksen seurakunnissa tehtävään perhetyöhön. Vapaaehtoiset voivat toimia Toimiva Perhe -kurssien ja teematilaisuuksien vetäjinä, sanoo pastori Tuukka Hämäläinen. Vapaaehtoisen kouluttaminen näille kursseille on uutta Suomessa. Hanketta on valmisteltu yhdessä Nuorten Keskuksen kanssa, joka vastaa Thomas Gordonin Toimiva Perhe -koulutuksesta. Nyt koulutukseen etsitään henkilöitä, joilla on kokemusta ryhmien kanssa toimimisesta. Puolisoiden yhteiseksi harrastukseksi ohjaajana toimiminen sopii myös hyvin, sanoo Hämäläinen. Koulutus toteutetaan Lahdessa kahden viikonlopun mittaisena: ja Kirkkokatu 5, seurakuntasali. Infotilaisuus koulutuksesta kiinnostuneille järjestetään Kirkkokatu 5, henkilöstöravintolassa kello Lisätietoja Tuukka Hämäläinen

8 8 Joulun tähti Jalkarannassa Kirkonseudun kannessa oleva seimi on Jalkarannan sairaalan ala-aulassa. Tunnelmallinen ja kaunis jouluseimi lienee Lahden suurin. Seimen hahmot Maria, Joosef, enkeli ja Itämaan tietäjät ovat oikean ihmisen kokoisia. Samoin aasi ja lampaat ovat oikeassa mittakaavassa. Taustakankaalla levittäytyy näkyviin Betlehemin kaupunki. Kaiken yllä on kimaltava tähtitaivas, jolla ylinnä loistaa joulun tähti. Taidokkaan ja puhuttelevan seimen ovat toteuttaneet askarteluohjaaja Raija Rämä ja os. J50 osastonhoitaja Krystyna Miettinen. Kirkonseutu 25/ Led ei kuulu sekajätteeseen Led-kynttilät ovat uusia tulokkaita hautausmailla, eikä niille ole Lahden hautausmailla omaa roska-astiaa, vaan ne kuuluu viedä sähkölaitteiden keräyspisteisiin. Ledkynttilöitä ei voi laittaa sekajäteastioihin, koska niiden sisällä oleva paristo luokitellaan vaaralliseksi jätteeksi. Lahden hautausmailla ei enää ole erillistä keräilyastiaa hautakynttilöiden metallihatuille. Hautakynttilät saa nyt laittaa metallihattuineen keräyslaatikkoon, sillä kynttilöiden ja hattujen erottelu tapahtuu Kujalan jäteasemalla. Kujalaan on tullut murskauslaitos, joka murskaa kynttilät ja magneetti erottelee metallihatut. Lasten virsi on kiva kirja Ollaanpa me taitavia! Piparileivonnaisia ihailemassa Emmi Pitkänen, Joakim Rantala, ohjaajat Susanna Salmi ja Auli Reijonen, Eerika Loman, Jasmine Laurell, Tilda Koljonen, Veera Pitkänen ja Jenna Jarvansalo. Rieskaa ja pipareita Hollolan Kokkikaverit leipovat seurakuntakodissa. Sen tuntee jo ovelta tuoksusta: täällä leivotaan. Vesikansan seurakuntakodin kerhohuoneessa touhuaa kymmenkunta pikkuleipuria. - Kaksi desiä sokeria kulhoon ja lisäksi kananmuna, opastaa Susanna Salmi Hollolan seurakunnan Kokkikavereita rieskataikinan tekoon. Toinen pöydällinen leipureita saa ohjeeksi pyöritellä rieskataikinasta jauhoisin käsin pallosia ja taputella ne lituskoiksi. Muissa pöydissä on menossa pipareiden teko. Kun kokkikerholaiset hyörivät essuissaan, vilske on niin kova, että moni nenänpääkin on jauhoinen. Jasmine Laurell tekee rieskataikinaa Tilda Koljosen kanssa. Jasmine on leiponut kotonakin äidin kanssa sämpylöitä ja pitsaa, ja Tilda mustikkamuffineja ja mokkapaloja. Piparitaikinasta taiteilevat jouluisen kodan Jetro Salmi ja Joakim Rantala. Illan päätteeksi jokaisella kerholaisella on leivottuna rieskoja ja piparikota koristeineen. Osa syödään yhteisessä pöydässä, ja loput viedään lämpimäisinä kotiin. Kerholaiset ovat Kalliolan ja Paimelan koulujen luokkalaisia, kolme poikaa ja kahdeksan tyttöä. Ohjaajina vuorottelevat viisi Paimelan Marttaa: Susanna Salmi, Eeva-Liisa Solkio, Eija Grönholm, Mervi Laaksonen ja Auli Reijonen. - Halukkaat ohjaajat löytyivät helposti. Vanhempien pyynnöstä kokkailusta kiinnostuneille on aikaisemmin ollut lyhytkursseja Vesikansassa. Nyt saatiin kasaan viikoittainen kerho, kun Martat tulivat touhuun mukaan. Ohjaajasta tämä on ennenkin ollut kiinni, toteaa Susanna Salmi. - Osalla meistä on keittiöalan koulutus, ja toiset ovat muuten vain innostuneita. Seurakunta antaa kerholle tilat ja tarvikkeet, ja Martat tekevät ohjaamisen talkootyönä. Jokaisella leipurilla on oma reseptivihko. - Ei voi odottaa, että esimerkiksi kunta järjestää kaiken. Kun eri toimijat yhdistävät voimavaransa, saadaan paljon aikaan. Ideasta saa ottaa mallia, vinkaa Kokkikavereiden ohjaaja Auli Reijonen. Syksyn mittaan kerhossa on tehty juusto-teeleipiä, keksejä, kinkku-juustokierteitä, mokkapaloja, jauhelihalaatikkoa, muffineja, karjalanpiirakoita, pirtelöitä, pullaa, omena- ja mustikkapiirakkaa ynnä muita herkkuja. - Kerhoillan alussa jaamme reseptit, jotka lapset liimaavat omiin reseptivihkoihinsa. Sitten hommat jaetaan muutaman hengen ryhmille. Teemme kokkaukset loppuun ja sitten katamme pöydät ja luemme ruokarukouksen ennen ruokaa. Maistelemme ja arvioimme tuotoksia. Tähän saakka melkein kaikki ovat onnistuneet. Lopuksi siivoamme, ja jos aikaa on, leikimme tai luemme jonkun raamatunkertomuksen. Kerho päättyy yhteiseen iltapiiriin. - Mokkapalat oli eniten toivottu, ja karjalanpiirakoiden ja pirtelön teosta tykättiin kovasti. Innoissaan on ryhmä ollut ihan kaikesta ja taidot ovat kehittyneet älyttömästi, kehuu Susanna Kokkikavereita. Kerho jatkuu keväällä maanantaisin kello Ensisijalla ovat uudet lapset. Mukaan voi ilmoittautua Kerho alkaa Lisätietoja: nuorisotyönohjaaja Tuula Ijäs p Uusi Lasten virsi on nätti kirja, joka on kiva ottaa käteen. Hoosiannasta se alkaa kuten Virsikirjakin ja toisena on Nyt sytytämme kynttilän. Kirkkovuosi käydään läpi, mutta lauluja on moneen muuhunkin tilanteeseen ja aiheeseen. Ulkoasultaan ja osaksi sisällöltäänkin uusiutunut Lasten virsi sisältää 170 laulua. Kirjassa on yhtä paljon vanhoja ja uusia lauluja. Uusien, nykyaikaan istuvien laulujen rinnalla on haluttu jakaa arvokasta virsiperintöä uusille sukupolville. Tekijät ovat kiinnittäneet erityistä huomiota lapsi- ja käyttäjälähtöisyyteen. Kirjan kohderyhmään kuuluvat 0 10-vuotiaat lapset sekä heidän kanssaan laulavat aikuiset. Kullakin sukupolvella on ollut ne omimmat lasten virret, kuten isovanhemmille tuttu Ystävä sä lapsien useamman sukupolven takaa tai nuorempi Jumalan kämmenellä, jonka nykyvanhemmat ja tietysti lapset osaavat viittoa. Kirjan kuvitus tukee käyttöä silloin, kun lapsi ei osaa vielä lukea. Laulujen toivotaan koskettavan monenlaisten lasten elämää. Eräässä lasten virressä lauletaan: Tahdo en istua hiljaa vaan Tarvitaan myös helppoja ja lyhyitä lauluja, jotka on näppärä ottaa käyttöön ja oppia ulkoa. Lapsen tulee voida osallistua lauluun muutenkin kuin kuuntelemalla, oli yksi kokoelman toimittajien lähtökohdista. Lasten virsi on tietyn sukupolven yhteinen asia yhdistäen lapsen toisiin samanikäisiin. Se on myös perheitten ja sukujen yhteinen asia, joka liittää lapsen eri-ikäisten ihmisten seurakuntaan. Laulun ilosta tätä kirjaa on tehty. Virsi ja laulu ovat niin yhteisön merkki kuin yksilön omien tuntojenkin tulkki. Laulu levittää ympärilleen iloa, yhteisöllisyyttä, lähimmäisen rakkautta, sanoo yksi kirjan toimittajista Mari Torri-Tuominen. Lasten virsi. Seurakunnan Lapsityön keskus ja Lasten Keskus 2012.

9 Kirkonseutu 25/ Suuri Poikakokous Entisajan Suuri Poikakokous oli Lahdessa adventin aattona, kun Lahden Seurakunta Poikien eli LSP:n, ikämiehet muistelivat Sormusen Penan ja Laineen Topin aikoja. Molemmat jättivät lähtemättömän muiston työstään poika- ja nuorisotyön ohjaajina ja kasvattajina Lahdessa vuosina Tuolloin lahtelaispojille oli itsestään selvyys kuulua ja toimia LSP:ssä ja kantaa sinistä Suuressa poikakokouksessa palkitut Reino Mäkelä, Reino Kotinurmi ja Matti Kataja. tunnuksin varustettua villapaitaa. Parhaimmillaan koko kaupungin alueen kattaneissa poikaosastoissa oli 2500 jäsentä. Lahdesta lähtenyt ja Riihimäen kirkkoherraksi päätynyt Raimo Virekunnas kosketteli juhlapuheessaan legendoiksi jo eläessään nousseiden Sormusen ja Laineen sekä silloisten poikatyöhön vahvasti vaikuttaneiden kirkkoherrojen Väinö Hovilan ja Pertti Rannan aikoja. Juhlassa palkittiin Martti Mäkisen suunnittelemalla ja tilaisuuteen valmistuneella LSP:n viirillä Reino Kotinurmi, Reino Mäkelä ja Matti Kataja. Nouse nuori veikko... yhteislaulu yhdessä uudelleen käynnistyneen LSP:n soittokunnan säestämänä oli yksi juhlan kohokohdista. Muistoja tiivisti K. Vähävuoren tallennemuokkaus LSP:n alkuvuosien arkistofilmeistä. Reino Mäkelä Reitti on merkitty valkooranssi-valko opastein. Genesaretinjärvi avautuu kauniina Jeesuksen polulta. Jeesuksen patikkapolku vie Nasaretista Kapernaumiin Opastemerkit ja kompassi ovat vaeltajan turvana. Niitä seuraamalla pääsee perille. Kai Mäkelä J eesus ei mennyt bussilla. Älä sinäkään. Näin kehottaa vastikään käyttöön otetun Nasaret-Kapernaum -vaellusreitin mainos. Kiehtova keino tutustua Israeliin ja patikoida Jeesuksen jalanjäljissä on 60 km:n Jesus Trail, Jeesusjotos, Herramme nuoruuden kotikylästä Hänen asuinsijoilleen Galileanjärven rannalle. Reitti mutkittelee vaihtelevissa maisemissa: kuivaa erämaata, jylhiä kallioita, ylä- ja alamäkiä, laaksojen lehmipolkuja, lammasketoja, mäntymetsiä, juutalais-, beduiini- ja arabikyliä. Suomen kaltaista järvipaljoutta ja mahdollisuutta pulahtaa vilvoittavaan veteen kuumuutta pakoon on turha odottaa. Jeesusreitin maisemat muistuttavat paikoin autiomaata, jossa Hän oli 40 päivää paholaisen kiusattavana Talsiessa tulee mieleen virsi 510: Ei leipää, laukkua sauvaakaan saa turvaksi matkalle. Otan yhden askeleen kerrallaan ja pääsen perille. Tähän tapaan Jeesus ohjeisti opetuslapsia lähettäessään heidät vaeltamaan maata pitkin ja poikin ja julistamaan, että Taivasten valtakunta on tullut lähelle. Runsaasti juomavettä mukaan Jeesuksen poluille on kuitenkin varattava riittävästi juomavettä ja murkinaa eikä sauvakaan ole pahitteeksi jyrkillä osuuksilla, joilla on pistettävä neliveto päälle, kädet koipien avuksi. Reitin varrella on maja- ja ruokapaikkoja, kuten Kaanaassa, jossa leivän höysteeksi voi ottaa pikarillisen viiniä ikään kuin sen muistoksi, että täällä Jeesus muutti veden viiniksi. Pimeys peittää tienoot jo klo 18. Yöt ovat lämpimiä ja nukkua voi vaikka taivasalla tai teltassa. Reitin muhkuraisinta osuutta on pätkä vanhaa roomalaisten rakentamaa tietä, joka oli Jeesuksen aikaan alueen valtaväylä. Sitä Jeesuskin on varmuudella kävellyt ja pysähdellyt kaivamaan sandaaleistaan kivenmuruja. On varottava, ettei muljauta nilkkoja, mutta Hän antaa enkeleilleen käskyn varjella sinua, missä ikinä kuljet ja he kantavat sinua käsillään, ettet loukkaa jalkaasi kiveen, lupaa psalmi 91. Valko-oranssi viitoitus on vaeltajan kompassi Jesus Trail on merkitty valkooranssi-valko opastein, joissa valkoinen symboloi lunta, jota Israelissa ei juuri ole, ja oranssi kuvaa autiomaata. Merkit ovat vaeltajan turva ja kompassi. Niitä seuraamalla pääsee perille. Matkalla ei voi olla ajattelematta, että Jeesus kulki samoja reittejä. Tietoisuus siitä virittää rukoilemaan vaikkapa virren 510 mukaan: Anna anteeksi, pese puhtaaksi, tee uudeksi kokonaan. Emme tiedä kuinka monesti Jeesus käveli Nasaret Kapernaum välin ja taittoiko Hän matkan putkeen vai kylissä pysähdellen, mutta se tiedetään, että Jeesus käveli paljon. Hän kulki kaikissa kaupungeissa ja kylissä, opetti synagogissa ja julisti ilosanomaa taivasten valtakunnasta ja paransi kaikki ihmisten taudit ja vaivat, kirjoittaa Matteus. Hän käveli Galileasta Jerusalemiin ja takaisin kymmeniä kertoja. Hänen on täytynyt olla erittäin hyvässä kunnossa. Ehkä Jeesus olisi ollut haka 50 km:n kävelyssä. Luontoliikuntaa Jesus Trail tarjoaa oivaa luontoliikuntaa ja luontoelämyksiä, jyhkeitä näkymiä, lintujen laulua, haukkoja taivaalla ja papukaijoja, mehiläisten tanssia lehdoissa, kukkia, puita, pensaita ja kasveja, kuten risiini, jollaisen Jumala antoi kasvaa Joonan suojaksi paahteelta, ja villieläimiä, kuten peuroja vuorten rinteillä ja kilpikonnia puroissa. Reitin huikein näkymä avautuu Arbelin jyrkänteiltä: syvän sininen Genesaretinjärvi. Jeesus käveli senkin päällä. Kapernaumia lähestyessä reitti kulkee taatelipalmujen, appelsiini-, oliivi-, banaani- Matkan varrella kokee hienoja luontoelämyksiä. granaattiomena- ja mangoviljelmien lomitse. Maali alkaa häämöttää. Loppusuoralla sijaitsevat Vuorisaarnan vuori ja Tabgha, jossa Jeesus kuolleista herättyään ilmestyi opetuslapsille ja nautti heidän kanssaan kala-aamiaisen. Jeesus asui Kapernaumissa, ehkä Pietarin vuokralaisena. Synagogan pylväät Jeesuksen ajoilta ovat yhä jyhkeästi pystyssä. Maalis-toukokuu, Pyhän Maan kevään puhjetessa kukkaan, lienee kauneinta aikaa vaeltaa reitti. Jos pystyy kävelemään kymmenen kilon reppu selässä 15 km päivässä, reitistä selviytyy mukavasti. Ota kaikki voimani käyttöösi, luo matkaan tarkoitus, sanailee virsi 510. On mahtavaa seurata Jeesuksen polkuja omin jaloin. Hän kulkee yhä reitillä jokaisen vaeltajan sydämessä, joka on ottanut Hänet Herrakseen ja Vapahtajakseen. Osoitteessa on runsaasti tietoa reitistä.

10 10 Sotilasvala Sovituksen kirkossa Hämeen Rykmentin Urheilukoulun saapumiserä 4/2012 vannoi sotilasvalansa Hollolan Sovituksenkirkossa torstaina Tilaisuus alkoi valajumalanpalveluksella, jonka toimitti Hämeen Rykmentin sotilaspastori Risto Kaakinen, avustajanaan kirkkoherra Antti Lahtinen. Musiikista vastasivat seurakunnan kanttori Vesa Koskimaa yhdessä Panssarisoittokunnan kanssa. Juhlallisessa tilaisuudessa valakaavan luki Pajulahden valmennuskeskuksen johtaja Mikko Levola. Rykmentin komentaja Risto Kolstela nimitti 73 alokasta jääkäreiksi. Juhlaan osallistui suuri määrä kutsuvieraita, varusmiesten omaisia ja ystäviä. Kirkonseutu 25/ Hollolan Sovituksenkirkossa oli valajumalanpalvelus marraskuussa. Sotilaspastori Markus Korpela konfirmoimassa varusmiehiä Hollolan kirkossa. Sotilasrippikoulun suosio kasvaa Sotilaskotisisaret voivat ottaa kummin roolin. Mikko Kaartama Parinpellon leirikeskuksessa pidettiin marraskuussa sotilasrippikoulu. Keskimäärin kaksi kertaa vuodessa järjestettävä rippikoulu keräsi eri puolilta Suomea 46 varusmiestä. Puolustusvoimien rippikoulu toteutetaan piispainkokouksen ohjeiden mukaisesti aikuisrippikouluna, ja sisällöllisesti se ei paljon eroakaan seurakunnan järjestämistä aikuisrippikouluista. Opetus tosin tapahtuu ryhmissä. Varusmiehet tulevat rippikouluun hyvin erilaisista lähtökohdista ja taustoista, kertoo sotilaspastori Markus Korpela. Joku on kastettu lapsena, mutta vanhempiensa mukana eronnut kirkosta myöhemmin. Joillekin uskonasiat voivat olla tuttujakin, mutta rippikoulu on vain jäänyt käymättä nuoruudessa. Puolustusvoimien rippikouluun osallistuu usein myös kaksoiskansalaisuuden omaavia sekä ulkomailla pysyvästi asuvia suomalaisia. Osalle heistä rippikoulu tarjoaa loistavan mahdollisuuden oppia jotain uutta Suomen kulttuurista tai kristinuskosta. Aikuisrippikoulu kannattaa Aikuisena käyty rippikoulu on erittäin antoisa kokemus. Harvoin elämässä on näin hyvin aikaa paneutua uskon kysymyksiin, Korpela jatkaa. Pääsääntöisesti kaikki osallistuvat aktiivisesti rippikoulutyöskentelyyn. Parhaimmillaan aikuisrippikoulu vahvistaa uskoa ja luottamista Jumalan armoon Jeesuksessa Kristuksessa, Korpela kiteyttää. Aikuisena oma identiteetti on jo vahvistunut, ja usko liittyy olennaisesti ihmisen minuuteen. Monen varusmiehen kokemus puolustusvoimien rippikoulusta onkin yksistään positiivinen. Huonoja puolia ei oikeastaan ole ollut, varusmies Jesper Rautiainen kertoo. Joka päivä on oppinut jotain uutta, hän jatkaa. Varusmies Jaakko Mansikka-aho puolestaan kiteyttää, että ehdottomasti kannatti tulla, eikä koskaan ole liian myöhäistä mennä rippikouluun. Sotilasrippikoulua eivät ole rakentamassa vain sotilaspastorit. Sotilaskotiyhdistykset ja paikallisseurakunnat ovat tärkeitä yhteistyökumppaneita. Jos varusmies kastetaan, eikä hänelle löydy kummeja, sotilaskotisisaret mielellään ottavat kummin roolin. Lisäksi sotilaskotiyhdistykset järjestävät varusmiehille konfirmaatiojuhlan ja antavat varusmiehille rippilahjan. Paikallisseurakunnat puolestaan tarjoavat hyvät leiriolosuhteet ja kirkkotilat konfirmaatiomessuille. Tälläkin kertaa Hollolan seurakunnan kirkkoherra Antti Lahtinen kävi tervehtimässä sotilasrippikoululaisia Parinpellon leirikeskuksessa. Mikko Kaartama Kynttilät syttyvät sankarihaudoilla Lahden sankarihautausmaalla Ristinkirkon Kirkkopuistossa syttyvät joka joulu kynttilät sankarihaudoille kertomaan, miten arvostamme heitä, jotka kaatuivat isänmaatamme puolustaessaan. Vaikka omaisia ei olisi tai he asuisivat liian kaukana tuodakseen kynttilän, jokaisen sankarivainajan haudalla palaa jouluaattona kynttilä. Asialla ovat Lions Club Lahti ja Päijät-Hämeen Rauhanturvaajat. Sankarihautojen kynttilävalaisulla on Lahdessa pitkät perinteet. Juuret juontuvat 1970-luvun alkuun, jolloin opettaja Jouko Miikkulainen keräsi Kärpäsen ja Launeen yläasteen oppilaita, naapureitaan ja ystäviään sytyttämään kynttilöitä sankarihaudoille. Vuodesta 1977 lähtien kynttilöiden sytytyksen otti vastuulleen LC Lahti Jouko Miikkulaisen ja klubin kunniajäsenen Gerdt Starckjohannin aloitteesta. Starckjohann myös lahjoitti kynttilät vuosittain. - LC Lahden klubiveljet ja heidän omaisensa sytyttivät kynttilät jouluaattona kello 15, kertoo kynttilöiden sytyttämisen historiaa Reino Kallio LC Lahdesta luvun alussa perinnettä muutettiin sen verran, että kynttilöitä ei sytytetty jokaiselle haudalle vaan kynttilät sijoitettiin auran muotoon patsaan juurelle. Muutaman vuoden tauon jälkeen palattiin vuonna 2006 hautakohtaiseen kynttilänsytytykseen, jolloin Päijät- Hämeen Sinibaretit eli rauhanturvaajat lähtivät Seppo Toivosen aloitteesta perinteeseen mukaan. Niinpä nykyisin jouluaattona leijonat ja rauhanturvaajat kokoontuvat aattoaamuna kello 9 sytyttämään lähes 600 haudalle kynttilän. Sytyttämisen jälkeen pidetään pieni hartaushetki patsaan äärellä. Lahden seurakuntayhtymä auttaa sankarihautausmaan kävelykäytävien puhdistuksessa ja Lahden kaupungin tekninen virasto maksaa hautakynttilät. - Me rauhanturvaajat olemme iloisia siitä, että saamme yhdessä perinteen alulle panijoiden, Leijonien, sekä omaisten ja sukulaisten kanssa toteuttaa tätä arvokasta tapahtumaa, sanoo Seppo Toivonen Päijät-Hämeen rauhanturvaajista.

11 Kirkonseutu 25/ Joulun tilaisuudet Jouluaaton hautausmaahartaudet Joulunajan pysäköintijärjestelyt hautausmailla 2012 klo 14 Vanhan hautausmaan kappelissa Leena Hokka, Nina Kirjonen. klo 14 ja 15 Mustankallion kappelissa Miika Hämäläinen, Olavi Anttila. klo 13 ja 14 Läntisessä kappelissa Raimo Luukkanen, Marjaana Turunen, Cantamos-kvartetti. klo 15 Levon hautausmaan Metsä-kappelissa Erkki Suhonen, Taisto Häkli. Linja-auto yhteydet hautausmaille Läntiselle hautausmaalle linjat n:o 3, 4B, 5 Mustankallion hautausmaalle linjat n:o 5, 13 Levon hautausmaalle linjat n:o 4B, 4C Joulun paikallisliikenne liikennöidään lauantain aikataulujen mukaan klo 13 asti ei liikennöidä liikennöidään sunnuntain aikataulujen mukaan. Mustankallion hautausmaa Tienvarsipysäköinti Huhtakadun varrella tien molemmin puolin on kielletty! Pysäköintipaikat hautausmaan molemmissa päissä ovat käytössä normaalisti. Lahden seurakuntayhtymän järjestämä jouluaaton linja-autokuljetus hautausmaille Bussikuljetus on ilmainen Bussit lähtevät Marolankadun turistipysäkiltä. Läntinen ja Mustankallion hautausmaa Toinen linja-auto ajaa Marolankadulta Läntiselle hautausmaalle, josta jatkaa Mustankallion hautausmaalle. Tarvittaessa linja-auto pysähtyy Hollolankadulla Konserttitalon pysäkeillä ja Hämeenlinnantiellä Salpausselän koulun pysäkeillä. Läntisen hautausmaan kohdalla pysäkki on Hämeenlinnantien varrella. Mustankallion hautausmaan kohdalla pysäkki on Kiveriönkadulla Huhtakadun päässä, josta kävelymatkaa hautausmaalle on noin 300 metriä. Mustankallion hautausmaalta linja-auto ajaa suoraan takaisin Marolankadulle. Ensimmäinen lähtö Marolankadulta on klo Bussi lähtee uudelle kierrokselle noin 45 minuutin välein. Tauko klo Kuljetuksia jatketaan klo edestakaisin siten, että viimeinen lähtö Marolankadun turistipysäkiltä on klo Linja-auto odottaa kappelien viimeisistä hartauksista lähteviä. Levon hautausmaa Toinen linja-auto ajaa Marolankadun turistipysäkiltä Levon hautausmaalle ja takaisin. Linja-auto pysähtyy tarvittaessa Viipurintien pysäkeillä Möysän kohdalla. Ensimmäinen lähtö Marolankadulta on klo Bussi lähtee uudelle kierrokselle noin 30 minuutin välein. Tauko klo Kuljetuksia jatketaan klo edestakaisin siten, että viimeinen lähtö Marolankadun turistipysäkiltä on klo Linja-auto odottaa kappelin viimeisestä hartaudesta lähteviä. Läntinen hautausmaa Hautausmaan itäpuolella on jouluaattona tilapäinen pysäköintialue, jolle opastetaan Hämeenlinnantieltä. Pysäköintialueelta ei ole ajoyhteyttä hautausmaalle. Hämeenlinnantien vieressä oleva pysyvä pysäköintialue on normaalisti käytössä. Levon hautausmaa Hautausmaan kahden pysyvän pysäköintialueen lisäksi jouluaattona järjestetään pysäköinti kasvihuoneiden ja hautausmaan väliselle nurmialueelle.

12 12 Seurakuntien tilaisuudet Kirkonseutu 25/ Joulun tilaisuudet Jouluaatto Asikkala Aattohartaudet klo 14 Vääksy srk-keskus, Johannes Koskinen ja Pirjo-Riitta Marjamäki-Rantanen, Marjamäen perhe, klo 15 Asikkalan kirkko, Anja Saraja ja Pirjo-Riitta Marjamäki-Rantanen, Elina Risku, klo 17 Kalkkisten kirkko Heikki Heinola ja Pirjo-Riitta Marjamäki-Rantanen ja kyläkuoro, klo 22 Asikkalan kirkko, Johannes ja Mervi Koskinen. Heinola Perhehartaus klo 14 Heinolan pitäjänkirkossa. Pia Särkelä, Eero Kettunen. Aattohartaus klo 15 Heinolan kirkossa. Pasi Riepponen, Ville-Paavali Hyvönen. Aattohartaus klo 16 Heinolan pitäjänkirkossa. Pasi Riepponen, Ville-Paavali Hyvönen. Vesper klo 17 Heinolan kirkossa. Kirkkokuoro, Eero Kettunen, Maarit Kihlström. Aattohartaus klo 18 Heinolan hautausmaalla. Kirkkokuoro, Eero Kettunen. Simo-Pekka Rantala. Jouluyön messu klo 22 Heinolan kirkossa. Maarit Kihlström, Pia Särkelä. Mari Saari laulu ja huilu, Ville-Paavali Hyvönen. Hollola Ma Hollolan kirkossa. Aattohartaus. klo 12, 13, 14. Sirkku Laitinen ja Sinikka Pitkänen. Ma Hollolan kirkossa. Aattohartaus klo 15, 16, 17. Marjo Kortelainen, Maarit Peltomaa, musiikissa klo 15 Sela, klo 16 Seeli Toivio, klo 17 Sirpa Nuuttila. Ma Sovituksenkirkossa. klo 13. Perheiden aattohartaus. Timo Huttunen ja Vesa Koskimaa. Ma Sovituksenkirkossa. klo 14. Aattohartaus Timo Huttunen ja Vesa Koskimaa. Ma Vesikansan seurakuntakodissa. klo 16. Aattohartaus. Antti Lahtinen ja Vesa Koskimaa. Ma Sovituksenkirkossa. klo 23. Jouluyön messu. Satu Alander, Sirkku Laitinen ja Sinikka Pitkänen. Kuljetukset jouluaattona Maksuttomat linja-autokuljetukset Hollolan kirkkoon aattohartautta ja hautausmaakäyntejä varten seuraavasti: 1) Salpakankaalta kello 12:n aattohartauteen Lähtö Salpakankaalta kello Pekolan liikenteen bussi kulkee reittiä Salpakankaantie-Hedelmätarhantie-Keskuskatu-Salpaharjuntie-Soramäentie-Kirkkotie. Paluu samaa reittiä kello ) Salpakankaalta kello 15:n aattohartauteen Lähtö Salpakankaalta kello Pekolan liikenteen bussi kulkee reittiä Salpakankaantie-Hedelmätarhantie-Keskuskatu-Salpaharjuntie-Soramäentie-Kirkkotie. Paluu samaa reittiä kello Kärkölä Jouluaaton hartaus klo 14 Kärkölän kirkossa, Katja-Margit Takatalo, Kirsi-Skantz-Viljakainen, lapsikuoro ja soittajia. Jouluaaton hartaus klo Kärkölän kirkossa, Katja- Margit Takatalo, Kirsi-Skantz- Viljakainen ja Kirkkokuoro. Kirkkokuljetukset Lähtöajat Järvelästä Nerolasta: Jouluaaton hartaudet klo ja Jouluaamun messu klo Lappilan ja Marttilan suunnilta kuljetusta tarvitsevia pyydämme ottamaan yhteyttä Järvelän Taksiin p. (03) Nastola klo 13 Perheiden aattohartaus, Tomi Alasalmi, Sannamaria Salli klo Perheiden aattohartaus, Tomi Alasalmi, Sannamaria Salli klo 17 Jouluaaton hartaus, Matti Piispanen, Markus Tikkanen klo 23 Jouluyön messu, Matti Piispanen, Markus Tikkanen Keski-Lahti klo 14 perhekirkko Ristinkirkossa Maija Orsila, Pauli Pietiläinen. klo 17 jouluvesper Ristinkirkossa Juha Pessi, Pauli Pietiläinen, Nina Kirjonen, Lahden Seurakuntien kamariorkesteri. klo 17 jouluvesper Mukkulan kirkossa Raimo Ylä-Soininmäki, Marjukka Liimatainen. klo 15 aattohartaus Ankkurin seurakuntakodissa Juha Pessi, Aarre Manninen. klo 15 perhehartaus - seimen äärellä oikeiden lampaiden kanssa Metsäpellon seurakuntakodin yläpihalla, Riitta Särkiö, Marjukka Liimatainen. klo 23 jouluyön messu Ristinkirkossa Jukka Immeli, Anna- Mari Kopo, Janne Hatakka, Pauli Pietiläinen, Taisto Häkli, Allegros-kvartetti. Laune klo 14 perhehartaus - seimen äärellä oikeiden lampaiden kanssa Liipolan seurakuntakeskuksessa Riitta Särkiö, Pia Ylitalo-Maunula, klo 15 perhehartaus Renkomäen seurakuntakodissa Ville Hakulinen, Pia Ylitalo-Maunula. klo 17 jouluvesper Launeen kirkossa Heikki Pelkonen, Pia Ylitalo-Maunula, vesperkuoro klo 23 jouluyön messu Launeen kirkossa Anu Toivonen, Esa Kekki, Pia Ylitalo-Maunula, nuorten kuoro. Joutjärvi klo 14 perhekirkko Joutjärven kirkossa Tuukka Hämäläinen, Lauri Töldsepp. klo 16 perhekirkko Ahtialan seurakuntakeskuksessa Tuukka Hämäläinen, Lauri Töldsepp. klo 23 jouluyön messu Joutjärven kirkossa Ilmo Leinonen, Tuomas Luoma, Riina Haapaniemi. Salpausselkä klo 15 aattohartaus Jalkarannan seurakuntakodissa Antti Kettunen, Johanna Torikka, Riitta Muikku laulu. klo 16 aattohartaus Salpausselän kirkossa Päivi Airas, Johanna Torikka, Riitta Muikku laulu. klo 23 jouluyön messu Salpausselän kirkossa Pentti Keisanen, Päivi Airas, Johanna Torikka, Kirkon kuoron mieskvartetti. Joulupäivä Asikkala Joulukirkot klo 7 Asikkalan kirkossa ja klo 9 Kalkkisten kirkossa, Heikki Heinola, Anja Saraja, Pirjo-Riitta Marjamäki- Rantanen, Asikkalassa kirkkokuoro ja Kalkkisissa kyläkuoro. Bussi Vääksystä Asikkalan kirkkoon: Salonsaaren tienhaarasta klo 6.15, Anianmetsä, Mikkolantie, Ehtookoto 6.25, Rantakulmantie, Tallukanmäki 24- tietä, uuden keskustan kautta Kanavatietä Asikkalan kirkkoon. Kuljettaja perii 5 e kyytimaksua hengeltä autoon noustessa. Paluumatkalta kyytimaksua ei peritä. Heinola Sanajumalanpalvelus klo 7 Sinilähteen srk-talossa. Simo-Pekka Rantala, Eero Kettunen. Sanajumalanpalvelus klo 7 Heinolan pitäjänkirkossa. Marjo Kujala, Ville-Paavali Hyvönen. Sanajumalanpalvelus klo 8 Heinolan kirkossa. Maarit Kihlström, Simo-Pekka Rantala. Kirkkokuoro, Eero Kettunen. Hollola Ti klo 7 Hollolan kirkossa. Sanajumalanpalvelus. Maritta Viitanen, Antti Lahtinen ja Vesa Koskimaa. Ti klo 9 Hollolan kirkossa. Maritta Viitanen, Antti Lahtinen ja Vesa Koskimaa. Ti klo 8 Vesikansan seurakuntakodissa. Sanajumalanpalvelus. Timo Huttunen ja Maarit Peltomaa. Ti klo 10 Sovituksenkirkossa. Timo Huttunen, Marjo Kortelainen ja Johanna Huovinen. Kärkölä Jouluaamun messu klo 7 Kärkölän kirkossa, Elisabet Sollo, Katja-Margit Takatalo, Kirsi-Skantz-Viljakainen, Kirkkokuoro. Jouluhartaus Vanhainkodissa klo 9, Elisabet Sollo, Ismo Lehmusto. Jouluhartaus Nerolan palvelutalossa klo 11, Elisabet Sollo, Ismo Lehmusto. Nastola klo 7 Joulukirkko, Tomi Alasalmi, Sannamaria Salli, Markus Tikkanen, Kirkkokuoro Keski-Lahti klo 8 sanajumalanpalvelus Ristinkirkossa Miika Hämäläinen, Taisto Häkli, Nina Kirjonen, Ristinkirkon kuoro. klo 7 sanajumalanpalvelus Mukkulan kirkossa Hannu Lehdeskoski, Marjukka Liimatainen, kirkkokuoro. Laune klo 7 sanajumalanpalvelus Launeen kirkossa Riitta Särkiö, Sini Honkanen, Launeen kirkkokuoro klo 9 sanajumalanpalvelus Liipolan seurakuntakeskuksessa Ville Hakulinen, Sini Honkanen, Launeen kirkkokuoro. klo 11 messu Renkomäen seurakuntakodissa Heikki Pelkonen, Sini Honkanen. Joutjärvi klo 7 sanajumalanpalvelus Joutjärven kirkossa Hannes Wallin, Lauri Töldsepp. klo 18 iltakirkko Joutjärven kirkossa Hannes Wallin, Riina Haapaniemi. Salpausselkä klo 7 sanajumalanpalvelus Salpausselän kirkossa Nina Tetri-Mustonen, Johnny Sabbah, Marjaana Turunen, Matti Turunen alttoviulu. Siikaniemen kurssikeskus klo 9 sanajumalanpalvelus Nina Tetri-Mustonen, Marjaana Turunen. tapaninpäivä Asikkala Klo 10 messu Vääksyn srk-keskuksessa, Johannes Koskinen ja Pirjo-Riitta Marjamäki-Rantanen Heinola Messu klo 10 Heinolan kirkossa. Marjo Kujala, Pasi Riepponen, Ville-Paavali Hyvönen. Kirkkokahvila srk-keskuksessa. Joululaulumessu klo 10 Heinolan pitäjänkirkossa. Pia Särkelä, Eero Kettunen. Hollola Ke klo 10 Hollolan kirkossa. Satu Alander, Erkki Lehtonen ja Sinikka Pitkänen. Ke klo 10 Sovituksenkirkossa. Sirkku Laitinen ja Terhi Forssell. Kärkölä Tapaninpäivän kauneimmat joululaulut messu klo 18 seurakuntakeskuksessa (huom. aika), Martti Myllärinen, Kirsi- Skantz-Viljakainen. Nastola klo 10 Juha Sahamies, Anne- Maria Rämö, Sannamaria Salli Keski-Lahti klo 10 messu Ristinkirkossa Anna-Mari Kopo, Hannu Lehdeskoski, Olavi Anttila, Kimmo Puunenä. klo 18 Kauneimmat joululaulut -messu Mukkulan kirkossa Leena Hokka, Taisto Häkli. Laune klo 10 messu Launeen kirkossa Esa Kekki, Anu Toivonen, Juhani Salakka. Joutjärvi klo 10 messu Joutjärven kirkossa Erkki Suhonen, Tuukka Hämäläinen, Miikka Kallio. Salpausselkä klo 10 messu Salpausselän kirkossa Johnny Sabbah, Nina Tetri-Mustonen, Taisto Häkli.

13 Kirkonseutu 25/ Seurakuntien tilaisuudet Asikkala 4. adventtina klo 10 Kauneimmat joululaulut -messu Vääksyssä srk-keskuksessa, Johannes Koskinen ja Anja Saraja, Pirjo-Riitta Marjamäki-Rantanen. Kauneimmat joululaulut virsien lomassa. su messu Vääksyn srk-keskuksessa, Elina Vartiainen, Anja Saraja ja Pirjo-Riitta Marjamäki- Rantanen. ma 1.1. uudenvuodenpäivänä messu Vääksyn srk-keskuksessa, Anja Saraja ja Pirjo-Riitta Marjamäki- Rantanen. su 6.1. loppiaisena messu Vääksyn srk-keskuksessa, Heikki Heinola, Anja Saraja ja Pirjo-Riitta Marjamäki-Rantanen. Sanan ja rukouksen ilta loppiaisena 6.1. klo 18 Vääksyn srk-keskuksessa, Heikki Heinola ja ylistyskuoro. Naisten ilta ke klo 18 Kivirinteen seurakuntakoti. Keskustelun virittäjänä Dorothee Söllen kirja Raamatun vahvat naiset. Aiheena Hanna. Yhteyshenkilö Anja Saraja Maijan kammari Lähetyksen työpiiri ma 7.1. klo Lenkkiporukka ti 8.1. klo 12. Diakoniaruokailu ti 8.1. klo Lähetyspiiri ke klo Jaksarit, mielenterv.kuntoutujien ryhmä joka toinen ma alk klo Päiväkerhot aloittavat ma 7.1. alk. viikolla. Perheille Vesivehmaan perhekerho joka to alk. klo 9-11 Vesivehmaan nuorisoseurantalo. Tied. Jaana Huumo p Kivirinteen perhekerho joka pe alk. klo 9.30 Kivirinteentie 27 D. Tied. Anneli Pekkala p Äiti-lapsi-piirit klo srkkeskus alasali ja päiväkerhotila. Kokoontuminen joka toinen viikko. ti 8.1. Elinan ryhmä tied. p ke 9.1. Päivin ryhmä tied. p ti Suvin ryhmä tied. p Kuorot aloittavat kevätkautensa tammikuun 2.viikolla. Tervetuloa vanhat ja uudet laulajat. Kirkkokuoro to 10.1 kl0 19 Maijan kammarilla, Kyläkuoro ke 9.1 klo Kalkkisten kirkossa ja lapsikuoro to 10.1 klo Maijan kammarilla. Heinola Su klo 10 messu Heinolan kirkossa. Pasi Riepponen, Simo- Pekka Rantala, Jukka Tabell. Kirkkokahvila srk-keskuksessa. Su klo 10 sanajumalanpalvelus Heinolan pitäjänkirkossa. Marjo Kujala, Ville-Paavali Hyvönen. Su klo 10 messu Heinolan kirkossa. Pia Särkelä, Maarit Kihlström, Ville-Paavali Hyvönen. Kirkkokahvila srk-keskuksessa. Su klo 10 sanajumalanpalvelus Heinolan pitäjänkirkossa. Pasi Riepponen, Jukka Tabell. Su klo 12 messu Vierumäen srk-talossa. Pasi Riepponen, Jukka Tabell. Uudenvuodenpäivä 1.1. klo 10 messu Heinolan kirkossa. Pia Särkelä, Jukka Tabell. Kirkkokahvila srk-keskuksessa. Uudenvuodenpäivä 1.1. klo 10 messu Heinolan pitäjänkirkossa. Marjo Kujala, Ville-Paavali Hyvönen. Su 6.1. klo 10 messu Heinolan kirkossa. Maarit Kihlström, Marjo Kujala, Ville-Paavali Hyvönen. Su 6.1. klo 10 messu Heinolan pitäjänkirkossa. Simo-Pekka Rantala, Jukka Tabell. Kynttiläkirkko pe klo 18 Heinolan kirkossa. Heli Heikkilä, Pia Särkelä, Jukka Tabell. Aattohartaus ma klo 22 Heinolan kirkossa. Maarit Kihlström, Jukka Tabell. Israel-ilta to 3.1. klo 18 srk-keskuksessa. Rovasti Armas Ruponen ja pastorit Urpo Sällälä ja Tauno Kuusinen. Evankelista Raimo Karmitz. Lähetyssoppi ke ja ke 9.1. klo srk-keskuksessa. Soiva joulukortti -kahvikonsertti loppiaisena 6.1. klo 17 srk-keskuksessa. Jari Kovalainen, Henna Ahonen, Sirkku Hilanko, Tiina Marttinen, Nikkilän perhe sekä nuoria ja lapsia. Hartaus Simo- Pekka Rantala. Kahvikortti 10 e. Diakoniatyöntekijän vastaanotto ke 9.1. klo Vierumäen srktalossa. Viikkomessu ke 9.1. klo 12 Heinolan kirkossa. Maarit Kihlström. Diakoniaryhmät Miesten sauna joka to klo 19 srkkeskuksen alakerrassa. Lähetyspiirit Kansanlähetyksen piiri su klo 18 Ropposella Vahlmaninkatu 33. Hanna-piiri ke 9.1. klo 18 srk-keskuksessa. Raamattu- ja rukouspiirit Naisten rukouspiiri joka ke klo 18 kirkonkylän pappilassa. Kristittyjen yhteinen rukouspiiri la 5.1. klo 16 Helluntaisrk, Siltakatu 42. Raamattuilta ma 7.1. klo 18 srk-keskuksessa. Naisten raamattupiiri ti 8.1. klo 18 srk-keskuksessa. Raamattupiiri ke 9.1. klo Vanhassa pappilassa. Miesten raamattupiiri ke 9.1. klo 18 srk-keskuksessa. Hollola Su klo 10 Hollolan kirkossa. Marjo Kortelainen ja Vesa Koskimaa. Su klo 10 Sovituksenkirkossa. Antti Lahtinen, Maritta Viitanen ja Johanna Huovinen. Kirkkokahvit. Pyhäkoulu jumalanpalveluksen yhteydessä. Su klo 10 Hollolan kirkossa. Marjo Kortelainen, Sirkku Laitinen ja Maarit Peltomaa. Su klo 10 Sovituksenkirkossa. Antti Lahtinen, Satu Alander ja Vesa Koskimaa. Ti 1.1. klo 10 Hollolan kirkossa. Maritta Viitanen ja Vesa Koskimaa. Ti 1.1. klo 10 Sovituksenkirkossa. Sirkku Laitinen, Mikko Kaartama ja Maarit Peltomaa. Ti 1.1 klo 13 Vesikansan seurakuntakodissa. Sirkku Laitinen ja Vesa Koskimaa. Su 6.1. klo 10 Hollolan kirkossa. Mikko Kaartama, Maritta Viitanen ja Maarit Peltomaa. Su 6.1. klo 10 Sovituksenkirkossa. Satu Alander, Sirkku Laitinen ja Sinikka Pitkänen. Su 6.1. klo 18 Sovituksenkirkossa. Mutkaton messu. Satu Alander ja Vesa Koskimaa. Aattohartauksia Hollolassa Hollolan kirkossa klo 12, 13, 14, 15, 16, 17. Sovituksenkirkossa klo 13, 14 ja jouluyön messu klo 23. Vesikansan seurakuntakodissa klo 16. Kuljetukset jouluaattona Maksuttomat linja-autokuljetukset Hollolan kirkkoon aattohartautta ja hautausmaakäyntejä varten seuraavasti: 1) Salpakankaalta kello 12:n aattohartauteen Lähtö Salpakankaalta kello Pekolan liikenteen bussi kulkee reittiä Salpakankaantie-Hedelmätarhantie-Keskuskatu-Salpaharjuntie-Soramäentie-Kirkkotie. Paluu samaa reittiä kello ) Salpakankaalta kello 15:n aattohartauteen Lähtö Salpakankaalta kello Pekolan liikenteen bussi kulkee reittiä Salpakankaantie-Hedelmätarhantie-Keskuskatu-Salpaharjuntie-Soramäentie-Kirkkotie. Paluu samaa reittiä kello Sovituksenkirkon toimintaa Keskuskatu 2 p. (03) Päivystävä pappi ma-pe klo puh. (03) Mahdollisuus rippiin ja sielunhoitoon. Aamurukoushetki Andreaksen kappelissa keskiviikkoisin klo 8. To 3.1. klo 18. Naisten takkailta. Sovituksenkirkon takkahuoneessa. Hanna-piiri 7.1. klo Hannapiiri Mooseksessa. Lähetyspiiri 9.1. klo Marttasalissa. Adventinajan konsertit La klo Sovituksenkirkko, joulukonsertti - Helsingin NMKY:n Mieskuoron kvartetti: Tiernapojat, Yhteislaulua Kaiken kansan kammari Rakentajantie 8. Kammarin joulutauko Ma klo 18. Rukous ja ylistysilta Kaiken kansan kammarilla. Eila VIrtanen ja Maarit Peltomaa. Vesikansan toimintaa Seurakuntakoti, Paimelantie 51 Elämyksellinen joulukalenteri, erillinen ilmoitus. Vesikansan alueen nimikkotyöntekijät ovat kappalainen Timo Huttunen ja diakonissa Eila Virtanen. Missiokauppa Rakentajantie 8. Avoinna: klo ja klo Kauppa on suljettu Lämmin kiitos kuluneena vuonna kaupan toimintaan osallistuneille. Diakoniatyön päivystys Sovituksenkirkko, Keskuskatu 2: tiistaina ja torstaina klo Anitta Vuorikoski, p Virve Valkeavuori-Kovanen, p keskiviikkona klo Anne-Mari Andersson, p Marja Salo (sij.) p Vesikansan srk-koti, Paimelantie 51, Kalliola: tiistaina klo Eila Virtanen p Hämeenkoski Su klo 10 neljännen adventtisunnuntain sanajumalanpalvelus kirkossa, Hanna-Leena Penttilä, Maarit Peltomaa ja ylistyskuoro. Ma klo 15 jouluaaton perhehartaus kirkossa, Pentti Pohto, Johanna Huovinen, Mieskuoro. Ti klo 7 jouluaamun messu kirkossa, Pentti Pohto, Johanna Huovinen, Kirkkokuoro Ke klo 10 Tapaninpäivän Kauneimmat joululaulut messu kirkossa, Hanna-Leena Penttilä, Johanna Huovinen. Su klo 10 messu kirkossa, Paavo Iskala, Johanna Huovinen. Ti 1.1. klo 10 Uudenvuodenpäivän messu kirkossa, Pentti Pohto, Johanna Huovinen, Tuomas laulajat Su 6.1. klo 10 Loppiaisen perhemessu kirkossa, Pentti Pohto, Johanna Huovinen, Irmeli Ojantausta, laulu. Seimieläimet pääsevät kotihoitoon. Ystävänkulmassa tapahtuu Ma 7.1. klo 10 Ystävänkulman toiminta alkaa Ke 9.1. klo 10 Ikäiset kuoron kevätkausi alkaa To klo 12 Ystävänkulman piiri, kevään aloitus Su klo 13 keskustelutilaisuus lasten ja nuorten, erityisesti murrosikäisten vanhemmille, Perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja Jouko Vesala alustaa. Muuta toimintaa Ke klo kymppisynttärit koululla Ke klo 14 lauluhetki hoivakodilla, mukana Ikäiset kuoro Ke klo lauluhetki Koivukodossa, mukana Ikäiset kuoro Ke klo 18 päiväkerhon jouluhartaus kirkossa, Tuvalla puuro To klo 9 päivähoidon jouluhartaus kirkossa To klo ehtoollishartaus hoivakodilla To klo 14 hartaus Koivukodossa, kyläkahvitus alkaa klo 13.30, vuorossa Kaunkorpi Melkkala. Pe klo Etolan ja Kaunkorpi-Melkkalan kylien Kauneimmat joululaulut Leena ja Tuomo Nikkarin kotona Heikkiläntie 67. Ma klo 12 aattohartaus Koivukodossa Ma klo 14 kynttilöiden sytytyshartaus Valkjärven hautausmaalla To 3.1. klo 14 hartaus Koivukodossa, kyläkahvitus alkaa klo 13.30, vuorossa Koski II (itäpuoli) Su 6.1. klo 14 Etu-Porvolan kinkerit Tulimäessä hameenkoski Kärkölä Su klo 10 Messu Kärkölän kirkossa, Elisabet Sollo, Ismo Lehmusto. Ma Jouluaaton hartaudet klo 14 ja klo Kärkölän kirkossa, Katja-Margit Takatalo, Kirsi-Skantz-Viljakainen. Kirkkokuljetus. Ti klo 7 Jouluaamun messu Kärkölän kirkossa, Elisabet Sollo, Katja-Margit Takatalo, Kirsi- Skantz-Viljakainen, Kirkkokuoro. Kirkkokuljetus. Ke klo 18 Tapaninpäivän kauneimmat joululaulut messu seurakuntakeskuksessa (huom. aika), Martti Myllärinen, Kirsi- Skantz-Viljakainen. Su klo 10 Sanajumalanpalvelus Kärkölän kirkossa, Elisabet Sollo, Ismo Lehmusto. Ti 1.1. klo 10 Uudenvuodenpäivän messu Kärkölän kirkossa, Elisabet Sollo, Ismo Lehmusto. Kirkkokuljetus. Su 6.1. klo 10 Loppiaisen messu Kärkölän kirkossa, Katja-Margit Takatalo, Elisabet Sollo, Kirsi- Skantz-Viljakainen. Kirkkokuljetus. Tapahtumia Kotipalvelun joulupuuro seurakuntakeskuksessa ke klo 14. Sururyhmä seurakuntakeskuksessa ke , ke 2.1, ke 9.1. klo 18. Opintien koulun joulukirkko Kärkölän kirkossa, Katja-Margit Takatalo, Kirsi-Skantz-Viljakainen, pe klo Jouluiloa -konsertti seurakuntakeskuksessa, Marjo-Riitta Kervinen, Kaija Kivioja ja Petri Krzywacki, joululauluja eri puolilta maailmaa, la klo 14. Kauneimmat joululaulut ja Elisabet Sollon lähtökahvit seurakuntakeskuksessa, su 6.1. klo 14. Hartaudet Mummonkammarin väen joululauluhetki Vanhainkodissa to klo Hartaus Pengerkosken hoivakodissa to klo 13. Jouluhartaus Vanhainkodissa klo 9, Elisabet Sollo, Ismo

14 14 Seurakuntien tilaisuudet Kirkonseutu 25/ Lehmusto. Jouluhartaus Nerolan palvelutalossa klo 11, Elisabet Sollo, Ismo Lehmusto. Säännöllisesti kokoontuvat ryhmät ja piiritoiminta Kirkkokuoron harjoitukset kirkossa ke klo 19 ja seurakuntakeskuksessa ke 9.1. klo 19. Uudet laulajat Tervetuloa! Perhekerho seurakuntakeskuksessa ti 8.1. klo Laulutuokio mummonkammarissa to klo 10. Ruskakerhon Kahvila Tähkässä ke klo 12. Työttömien lounas seurakuntakeskuksessa ke 9.1. klo 11. Diakonian perjantaipuuro Aurinkokulmassa pe klo Diakonissan vastaanotto diakoniatoimistossa Järvelässä ti klo Avantouinti Oriharossa Kalliopirtin rannassa maanantaisin klo Nuoret Kouluikäisten puuhakerho Aurinkokulmassa ma 7.1. klo Kouluikäisten liikuntakerho Opintien koululla to klo Nastola Su klo 10 sanajumalanpalvelus kirkossa, Matti Piispanen, Sannamaria Salli Su klo 10 messu kirkossa, Jaana Sahamies, Matti Piispanen, Sannamaria Salli Ti 1.1. klo 10 messu kirkossa, Matti Piispanen, Tomi Alasalmi, Sannamaria Salli Su 6.1. klo 10 messu kirkossa, Anne-Maria Rämö, Jaana Sahamies, Sannamaria Salli Tapahtumia To klo 19 joulukonsertti kirkossa, Nastolan mieskuoro ja Orimattilan mieslaulajat, vapaa pääsy, ohjelma ovelta 10 e Ke klo 8 Tapaninpäivän aamun hartaus Ruuhijärvellä metsästysseuran kodalla, Anne-Maria Rämö Ti 1.1. klo 17 Kristittyjen yhteinen uudenvuoden rukous- ja ylistysilta kirkossa Ke 2.1. klo 8 Aamurukous ja ehtoollinen kirkossa Ke 2.1. klo 18 Miesten saunailta Luomaniemen rantasaunalla To 3.1. klo 18 Vapaaehtoisten saunailta Luomaniemen rantasaunalla Pe 4.1. klo Sanaa yhdessä ryhmä Raija Kuparisella, Tilhenpolku 3, Villähde Ti 8.1. klo 17 Siioninvirsiveisuut seurakuntatalossa Ti 8.1. klo 18 Kuorolaulukoulu seurakuntatalossa Ke 9.1. klo 18 Miesten saunailta Luomaniemen rantasaunalla Diakonia Ti 8.1. klo Eläkeläisten palvelupäivä seurakuntatalossa, uusi vuosi, uudet haasteet, lounas lindströminpihvi Lähetys Ke 9.1. klo 8 karjalanpiirakkatalkoot seurakuntatalossa Perhekerhot Kerhot kokoontuvat klo , kerhopäivien ohjelmassa: alkuhartaus, kahvi (2 e/perhe), tietoa ja tarinoita. Aikuiset ja lapset toimivat yhdessä ja erikseen tarpeen mukaan. Kirkonkylän perhekerho seurakuntatalossa, Immiläntie 2 Ti 8.1. Yhdessä on hyvä olla Villähteen perhekerho Suppalan seurakuntakodissa, Suppalantie 6 Ti 8.1. Yhdessä on hyvä olla Toimintaa Lahdessa Siioninvirsiseurat Su 6.1. klo 16 Kirkkok. 5:n juhlasalissa. Puhujina Antti Kettunen, Ulla Kotinurmi, Anni Siivonen. Kahvitarjoilu ja kirjapöytä. Miesten Siikaniemi-ilta ti 8.1. klo 18. Aiheena: 6. käsky, Älä tee huorin. Kahvitarjoilu, ohjelmaa, sauna. Kimppakyydit kirkoilta klo Jouluyö-konsertti su klo 18 ja 20 Ristinkirkossa. Lilli Paasikivi mezzosopraano, Pauli Pietiläinen urut, Mervi Myllyoja viulu, Riku Heino lyömäsoittimet, jouluevankeliumi Osmo Haapa-salo, johtaa Seppo Korhonen. Liput 25 e, ennakkomyynti Sokoksen lipunmyynnistä sekä tuntia ennen ovelta. Keski- Lahti su klo 10 messu Ristinkirkossa Juha Pessi, Jukka Immeli, Pauli Pietiläinen, Nina Kirjonen. su klo 10 messu Mukkulan kirkossa Janne Hatakka, Marjukka Liimatainen. su klo 10 messu Ristinkirkossa Leena Hokka, Jukka Immeli, Olavi Anttila, Nina Kirjonen. su klo 10 messu Mukkulan kirkossa Maija Orsila, Taisto Häkli. uudenvuodenaatto klo 22 rukoushetki ja konsertti Ristinkirkossa Kaija Jyrkkä, Pauli Pietiläinen urut, Nina Kirjonen laulu, Harri Saarinen piano. uudenvuodenpäivä 1.1. klo 10 messu Ristinkirkossa Kaija Jyrkkä, Janne Hatakka, Pauli Pietiläinen, Nina Kirjonen. uudenvuodenpäivä 1.1. klo 10 messu Mukkulan kirkossa Jukka Immeli, Taiso Häkli. loppiainen 6.1. klo 10 messu Ristinkirkossa Anna-Mari Kopo, Jukka Immeli, Pauli Pietiläinen, Nina Kirjonen. loppiainen 6.1. klo 10 messu Mukkulan kirkossa Hannu Lehdeskoski, Taisto Häkli. loppiainen 6.1. klo 14 messu Ankkurin seurakuntakodissa Janne Hatakka, Aarre Manninen. ma 7.1. klo 10 käräjäjumalanpalvelus Ristinkirkossa Miika Hämäläinen, Olavi Anttila. Viikkomessu keskiviikkoisin klo Ristinkirkossa * 2.1. Kaija Jyrkkä, Hannu Lehdeskoski, Nina Kirjonen * 9.1. Jukka Immeli, Leena Hokka, Nina Kirjonen. Mukkulan lähetyspiiri ti 8.1. klo 14 Mukkulan kirkolla, Janne Hatakka. Poikkea peremmälle lähetyspiiri to klo Ristinkirkon kahviossa, Janne Hatakka. Joulukonsertteja Mukkulan kirkolla Joululaulukonsertti pe klo 18 Risto Saarmanin lauluoppilaat esittävät tuttuja ja tuntemattomampiakin joululauluja. Säestys Harri Saarinen, Maarit Liimatainen. Väliajalla glögiä ja pipareita. Vapaa pääsy. Joulu on taas su klo 16 Eero Sinikannel laulu, Marjukka Liimatainen säestys. Ohjelma 10 e. Laune su klo 10 messu Launeen kirkossa Heikki Pelkonen, Riitta Särkiö, messukumppanina Launeen Martat, Sini Honkanen, kirkkokahvit. su klo 10 messu Liipolan seurakuntakeskuksessa Anu Toivonen, Pia Ylitalo-Maunula. su klo 10 messu Launeen kirkossa Ville Hakulinen, Heikki Pelkonen, Sini Honkanen, kirkkokahvit. su klo 10 messu Liipolan seurakuntakeskuksessa Riitta Särkiö, Anna-Maija Virtanen. uudenvuodenpäivä 1.1. klo 10 messu Launeen kirkossa Heikki Pelkonen, Sini Honkanen. loppiainen 6.1. klo 10 messu Launeen kirkossa Riitta Särkiö, Heikki Pelkonen, Pia Ylitalo-Maunula. loppiainen 6.1. klo 16 huom aika messu Liipolan seurakuntakeskuksessa Hanna Suominen, Anne Käki-Kuorikoski. Aamurukous joka ke klo 9 Launeen kirkossa. Konsertti la 5.1. klo 19 Launeen kirkossa. Moskovalainen Mart Akkord -kamarikuoro. Kahvitarjoilu, kolehti Hatsinan seurakunnan hyväksi. Vapaa pääsy. Joutjärvi su klo 10 messu Joutjärven kirkossa Tuomas Luoma, Erkki Suhonen, Riina Haapaniemi. su klo 10 messu Joutjärven kirkossa Tuukka Hämäläinen, Kia Sammalkorpi, Lauri Töldsepp. uudenvuodenpäivä 1.1. klo 10 messu Joutjärven kirkossa Erkki Suhonen, Hannes Wallin, Riina Haapaniemi. loppiainen 6.1. klo 10 messu Joutjärven kirkossa Kia Sammalkorpi, Tuomas Luoma, Lauri Töldsepp. Rukoushetki ma-pe klo Joutjärven kirkon kappelissa. Kansanlähetyksen joulujuhla la klo 14 Joutjärven kirkossa. Hyvässä seurassa -illat alkavat klo 17 Ahtialan srkkeskuksessa. Kts. erillinen ilmoitus. Salpausselkä su klo 10 Kauneimmat joululaulut -messu Salpausselän kirkossa Johnny Sabbah, Pentti Keisanen, Marjaana Turunen. su klo 18 Kauneimmat joululaulut -messu Jalkarannan seurakuntakodissa Nina Tetri- Mustonen, Marjaana Turunen. su klo 10 messu Salpausselän kirkossa Antti Kettunen, Johnny Sabbah, Johanna Torikka. su klo 18 messu Jalkarannan seurakuntakodissa Antti Kettunen, Johanna Torikka. uudenvuodenpäivä 1.1. klo 10 Salpausselän kirkossa Raimo Luukkanen, Nina Tetri-Mustonen, Johanna Torikka. loppiainen 6.1. klo 10 Kauneimmat joululaulut -messu Salpausselän kirkossa Päivi Airas, Pentti Keisanen, Marjaana Turunen. loppiainen 6.1. klo 18 Kauneimmat joululaulu -tmessu Jalkarannan seurakuntakodissa Nina Tetri-Mustonen, Marjaana Turunen. Mahdollisuus rippiin ja sielunhoitoon joka la klo Salpausselän kirkossa, Johnny Sabbah, Raimo Luukkanen, 5.1. Nina Tetri-Mustonen. Salpausselän kirkko Herran kukkarossa -piiri ma 7.1. klo 13, edell. joka toinen ma parillisilla viikoilla. Miesten raamattupiiri ma 7.1. klo 18, edell. joka toinen ma parillisilla viikoilla. Rukouksen talo - aamurukouspiiri ti 8.1. klo 10, edell. joka ti kirkon sakastissa. Juurru Sanaan, raamattu - ja keskustelupiiri ti 8.1. klo 14, edell. joka toinen ti parillisilla viikoilla. Kysymyksiä ja löytöjä Raamatusta ma klo 18, edell. joka toinen ma parittomilla viikoilla. Lankakerä ke klo 14, edell. joka toinen ke parittomilla viikoilla. Jalkarannan seurakuntakoti Oloneuvosten iltapäivä ke 9.1. klo 15, edell. joka toinen ke parillisilla viikoilla. Kulmakivi 2 ke 9.1. klo , edell. joka toinen ke parillisilla viikoilla. Jalkarannan seurakuntakoti, Peräkammari Uusi alku/naisten raamattupiiri ma 7.1. klo , edell. joka toinen ma parillisilla viikoilla Miesten lenkki -saunapiiri ke 9.1. ja edell. joka ke. Lähtö Jalkarannan seurakuntakodilta klo 18, sauna n Voit tulla myös vain saunaan. Tilkkutäkki ti klo 13.30, edell. joka toinen ti parittomilla viikoilla. Evästä elämään Raamatusta ke klo 14, edell. joka toinen ke parittomilla viikoilla. English Bible Study ma klo 19 englanninkielinen raamattupiiri, edell. joka toinen ma parittomilla viikoilla. Riihelän seurakuntakoti Miesten avoin raamattupiiri ma klo 18.30, edell. joka toinen ma. Riihelän naisten raamattupiiri ma 7.1. klo 18, edell. joka toinen ma. Kodeissa ke 9.1. klo 18 Iltalähetyspiiri Vainionpäällä, Aleksanterinkatu 2 B 43, Pentti Keisanen Kirkolliset järjestöt Esikoislestadiolaiset: Joulun aikana kuuntelemme Jellivaaran jouluseuroja puhelinkuunteluna seuraavasti: 4. adventtisunnuntaina ja jouluaattona klo 13 ja 19, joulupäivänä klo 12 ja 18, tapaninpäivänä klo 13 ja 19 sekä torstaina klo 13. Seurat Lahdessa Tapparakatu 20 ja Heinolassa Rajakatu 5 sunnuntaina ja Uudenvuodenpäivänä 1.1. klo 14. Loppiaisen aikana kuuntelemme Porin loppiaisseuroja puhelinkuunteluna seuraavasti: perjantaina 4.1. klo 18 sekä lauantaina 5.1 ja loppiaisena 6.1. klo 12 ja 17. Loppiaisena lisäksi ehtoollisjumalanpalvelus klo 10 Teljän kirkosta. Tervetuloa kuulemaan

15 Kirkonseutu 25/2012 elävää Jumalan Sanaa! Evankeliumiyhdistyksen Lutherin kirkko, Vuorikatu 37: Sanajum.palv. su klo 12 Kalevi Tanskanen, Klaus Hildén. Joulukirkko joulupäivänä klo 9 Markku Niemelä, Taisto Häkli. Tapaninpäivänä ei palvelusta. Tapaninpäivän lauluseurat klo 18 Inkeri Ojalalla, Markku Niemelä. Iltamessu pe klo 18 Markku Niemelä, Leena Tissari. Messu su klo 12 Esko Haapalainen, Olavi Anttila. Messu uudenvuodenpäivänä 1.1. klo 12 Timo Tissari. Messu loppiaisena 6.1. klo 12 Markku Niemelä. Viikkotoiminta: Lähetyspiiri ti 8.1. klo 13 Markku Niemelä. Ompeluseura to klo 13 Leila Hoikkala, Kaija Niemelä. Päijät-Hämeen Ev.lut. Kansanlähetys: LÄHETYSKOTI Saimaankatu 5 B LAHTI avoinna ma-to 10-13, päivähartaus klo 12, suljettu ja Ke ja 2.1. klo 9 aamurukous. Joka pe klo 17 rukoushetki, klo 19 evankelioimisteltta torilla. Ma 7.1. klo 18 miesten poppoo. HEINOLA Su klo 18 lähetyspiiri Marja-Leena ja Eero Ropposella, Vahlmaninkatu 33. Su 6.1. klo 17 Soiva joulukortti kahvikonsertti srk-keskuksessa, soitto - ja lauluesityksiä, kahvitarjoilu, hinta 10e/hlö. Ma 7.1. klo 18 raamattuilta srk-keskuksessa. JOUTJÄRVI La klo 14 Kansanlähetyksen joulujuhla kirkossa. KESKI-LAHTI Loppiaistapahtuma Mukkulan kirkossa, kts. eri ilmoitus. Lahden Seudun Rauhanyhdistys, Porvoonjoentie 1, Lahti. (Kuuntele: fi.) Seuroja rauhanyhdistyksellä: su klo 16, ke klo 16, su klo 16, ti 1.1. klo 16 ja su 6.1. klo 16. Tervetuloa! Helsingin Raamattukoulu: Raamattuluento Jeremia, Valitusvirret ja Sananlaskut ma 7.1. klo Kirkkok. 5, seminaaritila, 2. krs, aiheena: Jeremia kutsutaan profeetaksi, profeetan tehtävä, Marja Heimala-Pelkonen. Seurakunnissa tapahtuu Uudistetut juhlatilat keskellä kaupunkia Pitopalvelusta tarjoilut arkeen ja juhlaan Lahden seurakuntayhtymä vuokraa tilojaan Kirkkokatu 5:stä muistotilaisuuksiin, kastejuhliin, vihkiäisiin, syntymäpäiviin ym. tilaisuuksiin. Tarjolla on eri kokoisia saleja. Viihtyisät, toimivat tilat, oma parkkialue, esteetön kulku. Amica seurakuntayhtymä Pitopalvelu ja tilaisuustarjoilu Tiedustelut Maili Manninen puh , Ravintolastamme Kirkkokatu 5, alakerta, saat arkisin maukasta kotiruokaa ja kahvia Avoinna arkisin klo 8-14 lounas klo Tilauksesta myös iltaisin ja viikonloppuisin Juhlasali katutasossa 80 hengelle, tied. p Henkilöstöravintola 40 hengelle, tied. p Joulupäivän iltahartaus klo 18 Joutjärven kirkossa. Tilaisuus on musiikkipainotteinen iltahartaus. Kirkkoon voi tulla n. 20 minuuttia ennen tilaisuuden alkua, jolloin hämärässä kirkossa voi kuunnella jousisoitinmusiikkia. Hartauden aikana kuullaan joulun sanaa, lauletaan joululauluja ja muistetaan menneitä sukupolvia sytyttämällä heille kynttilä. Pappina Hannes Wallin ja kanttorina Riina Haapaniemi. Sydämellisesti tervetuloa! Ankkurin seurakuntakodin toimintaa syksyllä 2012 Seurakunnan toimintaa: Jouluaaton hartaus klo 15. Varkkarikerho ma klo Perhekerho ke klo 9-11 Varkkarikerho ke klo Pyhäkoulu to klo Muuta toimintaa: Miehet Ankkurissa ma klo Partio parillisina viikkoina tiistaisin klo Helminauharyhmä ke klo Harjulan liikuntaryhmä to klo Seniorinaiset parittomina viikkoina torstaisin klo Ankkurin miestenkerho parittomina viikkoina torstaisin klo Vauvaperhekerho pe klo Ankkurin asukasyhdistyksen joulumyyjäiset klo Kauneimmat Joululaulut pe klo 18 Ohrapääntie 95 pihapiirissä (Kunnas). Yhteislaulua, glögitarjoilu. Ota omat makkarat mukaan. Mukana oikeita aaseja ja lampaita. Mukana Erkki Suhonen. seutu Seuraava lehti ilmestyy ke Aineistot to klo 12 mennessä osoitteella: Varaa ilmoituksesi ajoissa tai (03)

16 16 Kirkonseutu 25/ Kauneimmat Joululaulut 40 vuotta Kauneimmat Joululaulut kajahtavat kirkoissa tänä jouluna 40. kerran. Suomen suurin ja seurakuntien suosituin musiikkitapahtuma kerää vuosittain miljoona suomalaista kirkkoihin laulamaan. Viime vuonna tilaisuuksia oli Osallistumalla Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuteen saa hyvän mielen itselleen, mutta samalla voi tehdä hyvää myös kaukaiselle lähimmäiselle. Tilaisuuksissa kerätään kolehti Lähetysseuran ulkomaisen työn tukemiseksi, tänä vuonna erityisesti Aasian lasten lukutaidon edistämiseksi. Lauluvihkon takakannessa on ohjeet osallistua tilaisuudessa kerättävään kolehtiin myös kännykällä. Asikkala su klo 10 Kauneimmat joululaulut -messu Vääksyn seurakuntakeskuksessa, Koskinen, Saraja, Marjamäki-Rantanen. Heinola su klo 15 Heinolan kirkossa. Marjo Kujala, Jukka Tabell, Heinolan lukion kuoro. su klo 18 Heinolan kirkossa. Simo-Pekka Rantala, Lukkarin Laulajat. Jukka Tabell. su klo 18 Heinolan pitäjänkirkossa. Jouko Keskinen laulu. Pasi Riepponen, Ville-Paavali Hyvönen. su 6.1. klo 14 Aholalla Paistjärvellä Pirtinlahdentie 134. Ahti Peltonen, Jukka Tabell. Hollola su klo 10 Sovituksenkirkossa Kauneimmat joululaulut -messu. Hämeenkoski pe klo Kaunkorpi-Melkkalan ja Etolan kylien kauneimmat. Tuomo ja Leena Nikkarin kotona Heikkiläntie 67. ke klo 10 Kauneimmat joululaulut -messu Hämeenkosken kirkossa, Hanna-Leena Penttilä, Johanna Huovinen. Kärkölä ke klo 18 Tapaninpäivän kauneimmat joululaulut messu seurakuntakeskuksessa, Martti Myllärinen. loppiainen 6.1. klo 14 Kauneimmat joululaulut ja Elisabet Sollon lähtökahvit seurakuntakeskuksessa. Lahti Keski-Lahti loppiaisena 6.1. klo 18 Ristinkirkossa Juha Pessi, Pauli Pietiläinen, Eero Sinikannel laulu, Lahden Seurakuntien Puhallinorkesteri joht. Reijo Korhonen. Laune ke klo 13 Monitoimikeskus Takataskussa Anu Toivonen, Sini Honkanen. ke klo 19 Launeen kirkossa Teija Kuuppo, Pia Ylitalo-Maunula, lauluryhmä Syke. to klo 18 Patoseudun seurakuntakodissa Riitta Särkiö. su klo 16 Launeen kirkossa Riitta Särkiö, Pia Ylitalo-Maunula. su klo 18 Launeen kirkossa Hanna Suominen, Pia Ylitalo-Maunula. loppiainen 6.1. klo 15 Vielä kerran Kauneimmat Joululaulut Launeen kirkossa Ville Hakulinen, Pia Ylitalo-Maunula. Joutjärvi pe klo 18 Ohrapääntie 95 pihapiirissä (Kunnas). glögitarjoilu. Ota omat makkarat mukaan. Mukana oikeita aaseja ja lampaita. Mukana Erkki Suhonen. su klo 18 Joutjärven kirkossa Kia Sammalkorpi, Lauri Töldsepp. Salpausselkä ke klo 18 Jalkarannan seurakuntakodissa Marjaana Turunen, PreGo-kuoro, Nina Tetri- Mustonen. su klo 18 Salpausselän kirkossa Johanna Torikka, Kirkon kuoro, Sinikka Virolainen. Olemme Facebookissa Kauneimmat joululaulut Lahdessa Kynttilät syttyivät sankarivainajille Kynttilät syttyivät jälleen Heinolan hautausmaismaiden sankarihaudoilla Itsenäisyyspäivän aamuna Lions Club Heinola/Jyränkö hankkii ja sytyttää hautakynttilät vuosittain perinteisessä palveluaktiviteetissa kaikille Heinolan sankarihaudoille. Hautakynttilöiden sytyttämisellä Lions-klubi haluaa kunnioittaa sankarivainajien muistoa. Yhteensä hautakynttilöitä sytytetään 243 sankarihaudalle. Tänä vuonna Heinolan kaupunki hankki kynttilät keskustan hautausmaan sankarihaudoille. Kirkonkylän hautausmaan sankarihaudoille kynttilät hankki Lions-klubi. Tästä alkaa joulu Pro Canto -kuoro juhlii viidettätoista aatonaaton joulukonserttiaan solistina mezzosopraano Lilli Paasikivi. Juhlan kunniaksi Ristinkirkko Lilli Paasikivi on koristeltu kukkasin ja valaistuin joulukuusin. Konsertissa esiintyvät: Pro Canto, Lilli Paasikivi, mezzosopraano, Pauli Pietiläinen, urut, Mervi Myllyoja, viulu, Anni Tolvanen, avainviulu, Riku Heino, lyömäsoittimet. Jouluevankeliumin lukee Osmo Haapasalo. Konsertit johtaa Seppo Korhonen. Kukkakoristelun ovat suunnitelleet ja toteuttaneet Keudan ammattiopiston opiskelijat opettajansa Petra Karvosen johdolla. Seurakunnan diakoniatyö jakaa kukat seuraavana päivänä, jouluaattona, joulutervehdyksenä vähävaraisille perheille ja yksinäisille vanhuksille koteihin ja laitoksiin. Jouluyö-konsertit kuullaan Ristinkirkossa aatonaattona kello 18 ja 20. MISSIOKAUPPA Lähetyksen ja kansainvälisen vastuun kauppa vapaaehtoisille tuhansista työtunneista käsityöntekijöille pyytettömästä avusta asiakkaille vuosien luottamuksesta Perinteiset lähetyspäivät Mukkulan kirkossa Lauantai 5.1. klo Raamattutunti, Keijo Vikman klo iltatee klo Mordvan lähetysilta, Aleksei Aljoshkin, Keijo Vikman, musiikki Hannele Koskinen Sunnuntai 6.1. klo messu, saarnaa Jukka Kallioinen, liturgi Hannu Lehdeskoski, musiikki Taisto Häkli, Miehet Ankkurissa -laulu- ja musiikkiryhmä klo lähetyslounas klo lähetystilaisuus, Jukka Kallioinen, Janne Hatakka, Maarika Laakso-Helle, Miehet Ankkurissa -laulu- ja musiikkiryhmä Järj. Keski-Lahden seurakunta, Päijät-Hämeen Ev.lut. Kansanlähetys

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013

Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Piikkiön seurakunta Elämää Jumalan armosta! Joulu 2013 Jouluevankeliumi Siihen aikaan antoi keisari Augustus käskyn, että koko valtakunnassa oli toimitettava verollepano. Tämä verollepano oli ensimmäinen

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12.

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) Luterilainen Kirkko 1. vuosi nro UT 3/52 www.luterilainen.com lapsille@luterilainen.com 11.12. Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUKSEN SYNTYMÄ 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beetlehem on kaupunki Juudan vuoristossa n. 770 m merenpinnan yläpuolella Hebronin

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

JOULUPAASTOKALENTERI 15.11.-24.12.

JOULUPAASTOKALENTERI 15.11.-24.12. JOULUPAASTOKALENTERI 15.11.-24.12. Voit askarrella liitteenä olevista kuvista joulukalenterin paaston ajaksi. Luukkuina voivat toimia esim. kirjekuoret. Kustakin luukusta avautuu uusi osa jouluikonia mukailevaan

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa.

JOULUN TUNNELMA. Ken saavuttaa nyt voi joulun tunnelmaa niin parhaimman lahjan hän itselleen näin saa. JOULUN TUNNELMA Nyt joulun kellot näin kaukaa soi, joulurauhaa julistaa. Äänet hiljentyvät kaupungin ja on kiire jäänyt taa. Nyt syttyy tähdet nuo miljoonat jokaiselle tuikkimaan. Jälleen kodeissa vain

Lisätiedot

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 6 ) 2012-10-19. Oulu toimitukset Lista 1 ( 6 ) Oulu toimitukset 2012-10-19 1) K1 Alatalo Pertti Antero 2) K2 Alatalo Pertti Antero Alatalo Arto Tapio 3) K3 Teerinkoski Ritva Leena Teerinkoski Raimo Ilmari Ahonen Minna Maria Ahonen Marko

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00 H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU

Lisätiedot

MYLLYPURON KIRKON IKKUNASEIMI 2008

MYLLYPURON KIRKON IKKUNASEIMI 2008 MYLLYPURON KIRKON IKKUNASEIMI 2008 Herttoniemen seurakunta Johdatus hartausvihkosen käyttöön Hyvä ystävä, tämä mitä nyt pidät kädessäsi, on tarkoitettu apuvälineeksi seimihartauteen. Toivon, että sen sisältämistä

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle

Havaintomateriaalia - avuksi sinulle Havaintomateriaalia - avuksi sinulle - lapsi ja nuorisotyöhön - taide- ja leirikoulutyöhön - lähetyskasvatukseen - teemapäiviin - kirkollisiin tapahtumiin - ystävyysseurakunta- työhön - erityisryhmille

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

Maksuunpanoluettelo Rakentamiskustannusten osittelu. Toimitusnro 2005-158090

Maksuunpanoluettelo Rakentamiskustannusten osittelu. Toimitusnro 2005-158090 1(7) TK1 Pajula 413 6,9 0,00 748-401-3-145 Pajula Nikola Eero Olavi, Siikajoentie 1468, 92320 Siikajoki Nikola Jarmo Sakari, Siikajoentie 1476 As 2, 92320 Siikajoki TK2 Lisäkorpela 1 0,0 0,00 748-403-61-0

Lisätiedot

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 020 765 9010 www.srk.fi LAHJAKSI

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 020 765 9010 www.srk.fi LAHJAKSI SRK Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 020 765 9010 www.srk.fi LAHJAKSI 1.1.2015 ERI- IKÄISILLE Ikkunoita erilaisiin elämäntilanteisiin, Elämänpolulla 15 Löysin Jumalan

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET

Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Kunto-Pirkkojen ennätykset hyväksytään kalenterivuosi-ikäsääntöä noudattaen! KUNTO-PIRKKOJEN YLEISURHEILUENNÄTYKSET Päivitetty: 25.11.2012 Pentti Nieminen Lisäykset ja korjaukset puh. 050-3485607, peetun@luukku.com

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

-pj. Leila Jäämuru- 1

-pj. Leila Jäämuru- 1 Marraskuu 2009 Suomi-koulussa vartomme vielä 12.12 pidettävää joulujuhlaa, muuten syksyn koulukerrat on jo käyty. Viimeisenä koulukertana oli käsitöitä, ja aivan ihania töitä lapset tekivätkin omien taitojensa

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

LHS - XCX piirikunnalliset Lahti 8.1.2015 klo 18:30 LOPPUTULOKSET

LHS - XCX piirikunnalliset Lahti 8.1.2015 klo 18:30 LOPPUTULOKSET N0 0,km Hilma Ampuja Lahden Hiihtoseura 00:0:, 00:00:00,0 Lahja Kallinen Lahden Hiihtoseura 00::, 00:0:, 8..0 0:: M0 0,km 0 Leo Rajaniemi Lahden Hiihtoseura 00:0:09, 00:00:00,0 Hermanni Latonummi Hollolan

Lisätiedot

Story 36 of 60. www.m1914.org

Story 36 of 60. www.m1914.org Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: M. Maillot Kääntäjä: Kati Hämäläinen Sovittaja: E. Frischbutter; Sarah S. Suomi Story 36 of 60 www.m1914.org Bible for Children, PO Box 3, Winnipeg, MB R3C 2G1 Canada

Lisätiedot

Lähtölista Kilpailu: Vire-uinnit Kilpailun paikkakunta: Kaarina Järjestäjä:

Lähtölista Kilpailu: Vire-uinnit Kilpailun paikkakunta: Kaarina Järjestäjä: Sivu: 1 Päivämäära: 18 marraskuu 2015 Aika: 20:51:13 Lähtölista Kilpailu: Vire-uinnit Kilpailun paikkakunta: Kaarina Järjestäjä: Laji 1, 25m Vapaauinti Naiset Loppukilpailut (4) 1 Sanni Virtanen 2006 06A359

Lisätiedot

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015

MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA. Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 MIES JA NAINEN JUMALAN LUOMUKSINA Matin ja Maijan eväät Pekka Tuovinen, 15.11.2015 LUOMINEN 1) Raamattu kertoo kaiken olevaisen synnystä yksinkertaisen (entisajan) maailmankuvan puitteissa. 2) Raamatun

Lisätiedot

LHS - XCX piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 8.1.2015 13:33:52 1

LHS - XCX piirikunnalliset Lahti. Lähtölista. numero 8.1.2015 13:33:52 1 LHS - XCX piirikunnalliset Lahti 8.1.2015 klo 18:30 Lähtölista Lähtö- Lähtöaika Nimi Seura 1 18:30:30,0 -- 2 18:31:00,0 -- 3 18:31:30,0 -- 4 18:32:00,0 Ampuja Hilma 5 18:32:30,0 Kallinen Lahja 6 18:33:00,0

Lisätiedot

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset

Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Pm-pilkki 25.3.2012 henkilökohtaiset tulokset Nuoret alle 12 v 1. Pasi Autio Saarijärven Kaira 4 495 g Nuoret alle 15 v 1. Erik Pirtala Laukaan Ahvenpojat 5 310 g 2. Tiia Piekäinen Tikkakosken Kalamiehet

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN

SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) SAARA SYNNYTTÄÄ POJAN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Beersebassa. Siellä sekä Aabraham, Iisak

Lisätiedot

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012

Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 1 Savo-Karjalan AM sprintti Liperin Käsämässä tulokset 19.08.2012 H21 3.0 km (Lähti: 7, Keskeytti: 0, Hylätty: 0) 1. Aaro Asikainen Kalevan Rasti 15.57 2. Santeri Silvennoinen Kalevan Rasti 16.55 +58 3.

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Sija No Nimi Seura 500m 1500m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1500m pist. yhteispist.

Sija No Nimi Seura 500m 1500m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1000m pist. yhteispist. Sija No Nimi Seura 500m 1500m pist. yhteispist. A Pojat 1. 10 Aatu HAUTAMÄKI SU 40,50 2.11,56 43,853 84,353 A Tytöt 1. 15 Miina PELTONEN HLK 46,09 1.34,38 47,190 93,280 2. 13 Susanna LEHTINIEMI SU 46,79 1.35,94 47,970 94,760 3. 14 Veera SARKANEN SU

Lisätiedot

1 ( 6 ) Lista 2013-06-17. Oulu toimitukset

1 ( 6 ) Lista 2013-06-17. Oulu toimitukset 1 ( 6 ) 1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) 9) 10) 11) 12) 13) 14) 15) 16) 17) 18) 19) 20) 21) 22) 23) 24) K1 Ahonen Anna Liisa Oikeudenomistajat K2 Alakiuttu Erkki Juhani K3 Alakiuttu Kalle Johannes K4 Aalto Jorma

Lisätiedot

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI

SRK. Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI SRK Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistys ry Kiviharjunlenkki 7, Oulu 040 558 3972 www.srk.fi LAHJAKSI 1.1.2016 ERI- IKÄISILLE Ikkunoita erilaisiin elämäntilanteisiin, Elämänpolulla 15 Löysin Jumalan

Lisätiedot

Sija Nimi Koulu Aika TP7

Sija Nimi Koulu Aika TP7 TP7 Sarja T7 800 m 1 Ruth Toivola Pikku-Tapis 3.44,7 2 Alisa Heijasto Tapainlinna 3.49,3 3 Elsa Summanen Puolimatkan koulu 3.55,2 4 Aino Tonteri Martin koulu 4.28,9 5 Hanna Maavuori Pikku Tapis 4.31,7

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014

Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen juhlaa MADEKOSKEN JA HEIKKILÄNKANKAAN KOULUILLA 2014 Arjen ilot Koulun jälkeen rättipoikki, kotiin laahustin tien poikki. Ajattelin: voisin mennä nukkumaan, ihan vain hetkeksi torkkumaan. Sitten

Lisätiedot

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama

Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Loisto yllättää Matt. 17: 1-13 Pirkko Valkama Matt. 17:1-3 1 Kuuden päivän kuluttua Jeesus otti mukaansa Pietarin sekä Jaakobin ja tämän veljen Johanneksen ja vei heidät korkealle vuorelle yksinäisyyteen.

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa

PÄÄSIÄISAAMUNA. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) PÄÄSIÄISAAMUNA 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui: Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin Jeesus oli kuollut ja haudattu

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

HIPPO-kisat Salon keskusurheilukenttä 11.8.2012 TULOKSET

HIPPO-kisat Salon keskusurheilukenttä 11.8.2012 TULOKSET HIPPO-kisat Salon keskusurheilukenttä 11.8.2012 TULOKSET P4 40 m 1. Oiva Saarinen Salo 10,14 2. Arttu Pusa Salo 10,18 3. Samuel Hägman Halikko 10,48 4. Eemeli Leino Salo 10,80 5. Riku Kallio Salo 11,27

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010

Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010 Kustaa ja Ulriika Tuomolan suvun kolmen polven 170 vuotta 1840-2010 Vuosi 1840 Venäjän keisarina ja Suomen Suuriruhtinaana on Nikolai I Kantaäitimme Ulriika syntyi Liedossa Vuosi 1842 Kantaisämme Kustaa

Lisätiedot

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU

VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU VERBI + TOINEN VERBI = VERBIKETJU 1. Apuverbi vaatii seuraavan verbin määrämuotoon. Lisää verbi luettelosta ja taivuta se oikeaan muotoon. Voimme Me haluamme Uskallatteko te? Gurli-täti ei tahdo Et kai

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT Miehet 12 3x2km (3P) 1. 2 Liperin Hiihtoseura 26.21,4 Osuus 1 Pauli Vuorma 1 7.48,3 Osuus 2 Juuso Varis 1 9.25,7 1 17.14,1 Osuus 3 Väinö Kontkanen 1 9.07,3 1 26.21,4 2. 5 Pyhäselän Urheilijat 31.08,4 Osuus

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com

USKOONTULON ABC. almondy.suntuubi.com 1 USKOONTULON ABC 2 1. Tunnusta, että olet tehnyt syntiä ja tee parannus. Me olemme tehneet väärin, me olemme tehneet syntiä, olemme rikkoneet SINUA vastaan, kapinoineet ja poikenneet SINUN Käskyistäsi

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto

Matka Raamatun kastetilanteisiin. Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto Matka Raamatun kastetilanteisiin Niko Huttunen Dos., Helsingin yliopisto I Kristillinen kaste ja muut puhdistautumisrituaalit Puhdistautumisriitit tavallisia uskonnoissa Puhdistautumisriitti Ganges- virrassa

Lisätiedot

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015

Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015 Kansalliset 25 tikan kilpailut Karstulassa 8.3.2015 päivitetty 8.3.2015 klo 23.30 MM 1. Lehtonen Seppo JST 39 44 43 42 38 206 2. Mäkinen Mauno VaaTi 44 39 45 40 36 204 3. Ylönen Niilo JST 40 35 45 43 39

Lisätiedot

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti Adventti- ja joulunaika Kallaveden seurakunnassa 2015 KALLAVEDEN KIRKKO (Rauhalahdentie 21) su 29.11. klo 10 1. adventtisunnuntain messu. ma 30.11. klo 18 Saksalaista ja italialaista barokkiakonsertti

Lisätiedot

Minä olen Jeesus len Jees Minä

Minä olen Jeesus  len Jees Minä Minä olen Jeesus Nimilappu pussinnauhaan, peliohje pussiin. Voit tulostaa pelin kopiopaperille. Leikkaa ja liimaa kortit sitten kartongille tai pahville. Kontaktimuovilla tai laminaatilla saat korteista

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

10.5.2016 kisailut yhteistyössä MLL:n kanssa Kajalassa

10.5.2016 kisailut yhteistyössä MLL:n kanssa Kajalassa 10.5.2016 kisailut yhteistyössä MLL:n kanssa Kajalassa 40m T3 1. Linda Nuotio 16,8 2. Monika Tuomala 16,9 3. Ilona Palokankare 17,0 4. Elina Nikander 19,3 5. Saara Ketola 19,6 6. Adelina Karppinen 21,0

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika

Sarja Nro Nimi Seura Lähtöaika Miehet 10 vuotta 2 km V Viesti M10 1 Jämsänkosken Ilves Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10-1 2 km 101 Elmeri Konstari M10-2 2 km 201 Jonne Berg M10-3 2 km 1 Elias Ronkainen M10 2 Kaipolan Vire Kaipolan Vire

Lisätiedot

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä

vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä vuoro nimi paiva aika sukunimi etunimi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Puolakka Anssi 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Rautala Sanni 1PR Edustusryhmä ma 16:00 18:00 Seppälä Oona 1PR Edustusryhmä ma 16:00

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Lucia-päivä 13.12.2013

Lucia-päivä 13.12.2013 Lucia-päivä 13.12.2013 Perjantai 13.12.2013 oli tapahtumarikas päivä: oli Lucia-päivä! Päivä alkoi klo 8.15 juhlasalissa, kun Luciat esiintyivät EKOn väen ja joulupuuroon kutsuttujen vieraiden edessä.

Lisätiedot

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä

VERBI + VERBI - LAUSE. -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä VERBI + VERBI - LAUSE -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä -maan/-mään, -massa/-mässä, -masta/-mästä MIHIN LIIA MENEE? LIIA MENEE RAVINTOLAAN SYÖMÄÄN. MISSÄ LIIA ON? LIIA ON RAVINTOLASSA SYÖMÄSSÄ.

Lisätiedot

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset:

LAUSETREENEJÄ. Kysymykset: LAUSETREENEJÄ Kysymykset: Mikä - kuka - millainen? (perusmuoto) Mitkä ketkä millaiset? (t-monikko) Minkä kenen millaisen? (genetiivi) Milloin? Millainen? Minkävärinen? Minkämaalainen? Miten? Kenellä? Keneltä?

Lisätiedot

1 ( 6 ) Lista 2012-03-01. Oulu toimitukset

1 ( 6 ) Lista 2012-03-01. Oulu toimitukset 1 ( 6 ) 1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) 9) 10) 11) 12) 13) 14) 15) 16) 17) 18) 19) 20) 21) 22) 23) 24) K1 Alatalo Pertti Antero K2 Alatalo Pertti Antero Alatalo Arto Tapio K3 Teerinkoski Ritva Leena Teerinkoski

Lisätiedot

Lista 1 ( 10 ) 2011-11-11. Oulu toimitukset

Lista 1 ( 10 ) 2011-11-11. Oulu toimitukset 1 ( 10 ) 1) 2) 3) 4) 5) 6) 7) 8) 9) 10) 11) 12) 13) 14) 15) 16) 17) 18) 19) K1 AchrØn Raija Maria AchrØn Eero Tapani K2 Ahonperä Jukka Mauri Ahonperä Tuuli Katariina K3 Ahonperä Jukka Mauri K4 Ahosola

Lisätiedot

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki

Tapahtumakalenteri ja uutisia kotisivuillamme: www.helsinginseurakunnat.fi/kannelmaki 1 Sisällysluettelo Suvivirsi...3 Seurakunta verkossa.4 Tervetuloa kirkkoon jumalanpalvelukset.5 Retkiä, seuraa, soppaa.6 Konsertteja.8 Lasten kesäkurssit ja retki..12 Apua ja tukea elämään...12 Anna palautetta

Lisätiedot

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Nieminen Tuomas SU 160981 10,00 Seinäjoki 14.12.06 2 Kiiskinen Pertti OuTa 181073 10,30 Seinäjoki 14.12.06

Lisätiedot

Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 2015 Loppupisteet

Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 2015 Loppupisteet Etelä-Karjalan Nuorten Rasticup 2015 Loppupisteet H18 1 Ovaska Janne LuuRa 34 Poissa Poissa 12 12 10 2 Tonder Aapo SKVuoksi 18 Poissa Poissa Poissa 10 8 H16 1 Husu Miika SKVuoksi 36 #8 8 10 10 8 2 Klemola

Lisätiedot

YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA

YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA nimi kort la aamu la ilta su aamu su ilta Akseli Heino ÅSK - erävoittopalkinnot erävoittajapalkinnot lähetti lähetti Anders Nordquist Aui II #PUUTTUU! käännöstark #PUUTTUU!

Lisätiedot

Pääsiäisajan tilaisuuksia 13.-21.4.2014

Pääsiäisajan tilaisuuksia 13.-21.4.2014 Pääsiäisajan tilaisuuksia 13.-21.4.2014 LAHDEN SEURAKUNTAYHTYMÄ Keski-Lahti klo 10 perhemessu Ristinkirkossa, Leena Hokka, Pauliina Hatakka, Anne Käki-Kuorikoski, Aurora Ikävalko, keskusten päiväkerholaiset,

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

535-402-6-170 (K108-1) KURU

535-402-6-170 (K108-1) KURU Toimitusnro 2008-262892 1 (87) 535-402-6-170 (K108-1) KURU Haapala Anneli Marjatta Uusioja Maarit Hannele Valtaojitus T2013-10009 752,91 Salaojitus T2013-10012 5551,47 Yhteensä 6304,38 Nimi Tunnus Valtaojitus

Lisätiedot

Puutiojärvi 16.1.2014

Puutiojärvi 16.1.2014 Puutiojärvi 16.1.2014 TAULU 1 I Lars Laakkonen, Drg. Torp., s. 1798, k. 17.4.1838 Kuopio Ryönä. Puoliso: 29.7.1827 Riistavesi Hedvig Hämäläinen, s. 1802. Brita Caisa Laakkonen, s. 20.3.1824 Kuopio Ristavesi.

Lisätiedot

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY

ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) ANTIOKIAN SEURAKUNTA SYNTYY 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Ensin Pietari selostaa Jerusalemissa oleville veljille, että armo

Lisätiedot

535-402-6-170 (K108-1) KURU

535-402-6-170 (K108-1) KURU Toimitusnro 2008-262892 1 (87) 535-402-6-170 (K108-1) KURU Haapala Anneli Marjatta Uusioja Maarit Hannele Valtaojitus T2013-10009 774,89 Salaojitus T2013-10012 5583,45 Yhteensä 6358,34 Valtaojitus T2013-10009

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9. Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena

Lisätiedot

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat.

Herra on Paimen. Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Herra on Paimen Ps. 100:3 Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. Joh. 10:11 Minä olen se hyvä paimen. Joh. 10:11 Minä olen

Lisätiedot

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta Altian Rajamäen Seniorit 28.9.2007 alk ent. Alkon Rajamäen Eläkeläiset/Historiatiedot keränneet Hilkka Rajala/Pentti Lehtovaara 1 Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi-

Lisätiedot

Apologia-forum 25.-27.4.2014

Apologia-forum 25.-27.4.2014 Mikä on kristinuskolle luovuttamatonta? Kuvat: sxc.hu Apologia-forum 25.-27.4.2014 Ryttylän Kansanlähetysopisto Pääpuhujana prof. John Lennox (oxfordin yliopisto) Tiede usko luominen evoluutio www.kansanlahetysopisto.fi/apologiaforum

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Halpa-Hallin HIIHTOKISAT lapsille 24.1.2013 Järj: Seinäjoen Hiihtoseura

Halpa-Hallin HIIHTOKISAT lapsille 24.1.2013 Järj: Seinäjoen Hiihtoseura Halpa-Hallin HIIHTOKISAT lapsille 24.1.2013 Järj: Seinäjoen Hiihtoseura 23.01.13 18.29.11 Sarja T08 (0,2 km) 1 18.31.00 2 18.31.15 3 18.31.30 4 18.31.45 Emilia Ristimäki Pojanluoma 5 18.32.00 Kaisla Koivu

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Perhejumalanpalvelukset

Perhejumalanpalvelukset Perhejumalanpalvelukset 269 Johdantosanat Johdantosanojen alussa puhuttelun jälkeen kerrotaan päivän ja sen jumalanpalveluksen erityisluonteesta. Tämän vapaan osan merkkinä on käytetty seuraavassa kahta

Lisätiedot