KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 2 (11)

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 2 (11)"

Transkriptio

1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 2 (11) Taltionumero 385 Diaarinumero 204/1/10 Vuosikirja/Lyhyt ratkaisusel Asia Kunnallisasiaa koskeva valitus Valittaja Jyrki Ikonen, Loviisa Päätös, josta valitetaan Helsingin hallinto-oikeuden päätös nro 09/1138/2 Asian aikaisempi käsittely Hallinto-oikeuden ratkaisu Ruotsinpyhtään kunnanvaltuusto on päättänyt antaa työ- ja elinkeinoministeriölle päätöksestä tarkemmin ilmenevän lausunnon Fennovoima Oy:n periaatepäätöshakemuksesta koskien ydinvoimalaitoshankkeen toteuttamista Ruotsinpyhtään kunnan alueelle. Helsingin hallinto-oikeus on valituksenalaisella päätöksellään hylännyt Jyrki Ikosen ja hänen asiakumppaneidensa tekemän valituksen. Hallinto-oikeus on perustellut päätöstään seuraavasti:

2 3 3 (11) Kuntajakolain 33 :n (Lakkaavan tai supistuvan kunnan viranomaisen toimivalta) mukaan jos kuntajaon muutos merkitsee kunnan lakkaamista tai kuntaan kuuluvan alueen siirtymistä toiseen kuntaan, asianomainen kunnan viranomainen ei sen jälkeen, kun kuntajaon muutoksesta on määrätty, saa päättää asioista, joiden on katsottava kuntajaon muututtua kuuluvan toisen kunnan viranomaiselle ja jotka voidaan sille siirtää. Kuntajakolainsäädännön uudistamista koskevan hallituksen esityksen (HE 135/1997 vp) yksityiskohtaisissa perusteluissa todetaan kuntajakolain 33 :n osalta seuraavaa: "Pykälässä rajoitettaisiin lakkaavan tai

3 4 4 (11) supistuvan kunnan viranomaisen toimivaltaa heti sen jälkeen, kun kuntajaon muutoksesta on päätetty, vaikka muutos ei vielä olisi tullutkaan voimaan. Toimivallan rajoitus koskee kaikkia lakkaavan tai supistuvan kunnan viranomaisia eli valtuustoa, kunnanhallitusta, lautakuntia, johtokuntia ja viranhaltijoita, joille on annettu toimivaltaa. Säännöksen tarkoituksena olisi estää asianomaisen lakkaavan tai supistuvan kunnan viranomaisia tekemästä kuntajaon muutoksen jo ollessa tiedossa sellaisia ratkaisuja, joiden tekemisen voidaan katsoa kuuluvan uuden kunnan viranomaisille. Luonnollisena edellytyksenä kuitenkin olisi, että ratkaisun tekeminen on mahdollista siirtää uuden kunnan viranomaiselle. Esimerkiksi kiireelliset ja määräaikana suoritettavat tehtävät olisi lakkaavan tai supistuvan kunnan viranomaisen vielä tehtävä." Ydinenergialain 12 :n (Periaatepäätöksen hakeminen ja tarvittavat selvitykset) mukaan periaatepäätöstä haetaan valtioneuvostolle osoitetulla hakemuksella, josta kauppa- ja teollisuusministeriön on hankittava säteilyturvakeskuksen alustava turvallisuusarvio ja pyydettävä lausunto ympäristöministeriöltä sekä suunnitellun ydinlaitoksen sijaintikunnan kunnanvaltuustolta ja naapurikunnilta. Valtioneuvosto on päättänyt, että Loviisan kaupunki, Liljendalin kunta, Pernajan kunta ja Ruotsinpyhtään kunta lakkautetaan ja perustetaan uusi Loviisan kaupunki. Päätös tulee voimaan Työ- ja elinkeinoministeriö oli päivätyssä Ruotsinpyhtään kunnalle osoittamassaan lausuntopyynnössä pyytänyt kunnalta lausuntoa Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoshanketta koskevasta periaatepäätöshakemuksesta mennessä. Hallinto-oikeus on todennut, että yksi periaatepäätöshakemuksen mukaisen ydinlaitoksen sijaintipaikkavaihtoehdoista on kuntajaon muutoksen jälkeen perustettavan uuden Loviisan kaupungin alueella. Loviisan kaupungin keskusvaalilautakunnan antamasta kuulutuksesta ilmenee, että perustettavalle Loviisan kaupungille valitaan toimitettavissa kunnallisvaaleissa uusi valtuusto. Hallinto-oikeus on todennut, että asiassa ei lausunnon antamiselle asetetun määräajan umpeutumiseen mennessä ole ollut sellaista kuntajakolain 33 :n mukaista viranomaista, jolle Ruotsinpyhtään kunnanvaltuusto olisi lausunnon antamista koskevan asian voinut siirtää. Näin ollen kunnanvaltuuston päätös antaa työ- ja elinkeinominis-

4 5 5 (11) teriölle lausunto Fennovoima Oy:n ydinlaitoshanketta koskevasta periaatepäätöshakemuksesta ei ole kuntajakolain 33 :n vastainen.

5 6 6 (11) Kunnanvaltuusto ei ole ylittänyt toimivaltaansa eikä päätöstä ole pidettävä muutenkaan valituksessa esitetyillä perusteilla lainvastaisena. Hallinto-oikeuden päätöksessä on sovellettuina oikeusohjeina mainittu lisäksi kuntalain 90, kuntajakolain 36 ja ydinenergialain 14 1 momentti. Käsittely korkeimmassa hallinto-oikeudessa Ikonen on valituksessaan uudistanut aikaisemmin lausumansa ja vaatinut, että hallinto-oikeuden ja kunnanvaltuuston päätökset kumotaan. Asiassa on toimittu vastoin kuntien välistä yhdistymissopimusta, kuntajakolain 33 :ää ja ydinenergialain 12 :ää. Työ- ja elinkeinoministeriö ei ole ydinenergialain 12 :n mukaista lausuntoa pyytäessään ottanut huomioon, että Loviisan kaupunki ja Ruotsinpyhtään, Liljendalin ja Pernajan kunnat yhdistyvät Loviisa-nimiseksi kaupungiksi Lausunnon pyytäminen lakkaavilta kunnilta on kuntajakolain ja ydinenergialain 12 :n vastaista. Kuntaliitoksella kaupungin rajat muuttuvat, joten lausunto tulee pyytää uuden Loviisan kaikilta naapurikunnilta eli Lapinjärven kunnan lisäksi Myrskylän ja Askolan kunnilta sekä Porvoon kaupungilta. Helsingin hallinto-oikeuden päätös jättää avoimeksi kysymyksen, toimiko työ- ja elinkeinoministeriö voimassa olevien lakien mukaan lähettäessään lausuntopyynnöt lakkautettaville kunnille. Korkeimman hallinto-oikeuden ratkaisu Korkein hallinto-oikeus on tutkinut asian. Valitus hylätään. Hallintooikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta. Perustelut Sovellettavat oikeusohjeet Kuntajakolain 9 :n 1 momentin mukaan jos kuntajaon muutos merkitsee uuden kunnan perustamista tai kuntien lukumäärän vähenemistä, asianomaisten kuntien tulee sopia hallinnon ja palvelujen järjestämisestä muutoksen kohteena olevalla alueella. Sopimukseen on liitettävä suunnitelma, miten kuntien palvelurakenteita sovitetaan yhteen taloudellisuuden, tehokkuuden ja tuottavuuden parantamiseksi.

6 7 7 (11) Sopimusta on noudatettava kuntajaon muutoksen voimaantulosta lukien kolmen seuraavan vuoden ajan, jollei ole sovittu lyhyemmästä ajasta tai jolleivät olosuhteet ole muuttuneet siten, ettei sopimuksen noudattaminen ole mahdollista.

7 8 8 (11) Kuntajakolain 29 :n 1 momentin mukaan uutta kuntaa ja asianomaisten kuntien niin päättäessä myös laajentuvaa kuntaa varten on kuukauden kuluessa siitä, kun kuntajaon muutos on määrätty, asetettava järjestelytoimikunta. Pykälän 3 momentin mukaan järjestelytoimikunta huolehtii kunnan hallinnon järjestämistä koskevista valmistelutehtävistä siihen saakka, kunnes vaalien tulos on vahvistettu ja kunnanhallitus on valittu. Kuntajakolain 33 :n mukaan jos kuntajaon muutos merkitsee kunnan lakkaamista tai kuntaan kuuluvan alueen siirtymistä toiseen kuntaan, asianomainen kunnan viranomainen ei sen jälkeen, kun kuntajaon muutoksesta on määrätty, saa päättää asioista, joiden on katsottava kuntajaon muututtua kuuluvan toisen kunnan viranomaiselle ja jotka voidaan sille siirtää. Hallituksen esityksen (135/1997) mukaan pykälässä rajoitettaisiin lakkaavan tai supistuvan kunnan viranomaisen toimivaltaa heti sen jälkeen, kun kuntajaon muutoksesta on päätetty, vaikka muutos ei vielä olisi tullutkaan voimaan. Toimivallan rajoitus koskee kaikkia lakkaavan tai supistuvan kunnan viranomaisia eli valtuustoa, kunnanhallitusta, lautakuntia, johtokuntia ja viranhaltijoita, joille on annettu toimivaltaa. Säännöksen tarkoituksena olisi estää asianomaisen lakkaavan tai supistuvan kunnan viranomaisia tekemästä kuntajaon muutoksen jo ollessa tiedossa sellaisia ratkaisuja, joiden tekemisen voidaan katsoa kuuluvan uuden kunnan viranomaisille. Luonnollisena edellytyksenä kuitenkin olisi, että ratkaisun tekeminen on mahdollista siirtää uuden kunnan viranomaiselle. Esimerkiksi kiireelliset ja määräaikana suoritettavat tehtävät olisi lakkaavan tai supistuvan kunnan viranomaisen vielä tehtävä. Kuntajakolain 36 :n mukaan kunnan viranomaisen päätöksestä, joka on tehty kuntajaon muuttamista tarkoittavan valtioneuvoston tai ministeriön päätöksen antamisen jälkeen mutta ennen kuntajaon muutoksen voimaantuloa, saa valittaa kuntalaissa säädetyllä tavalla myös sillä perusteella, että määräys on ristiriidassa kuntajaon muuttamista koskevien perusteiden kanssa tai on 33 :n vastainen. Ydinenergialain 11 :n 1 momentin mukaan yleiseltä merkitykseltään huomattavan ydinlaitoksen rakentaminen edellyttää valtioneuvoston periaatepäätöstä siitä, että ydinlaitoksen rakentaminen on yhteiskunnan kokonaisedun mukaista.

8 9 9 (11) Ydinenergialain 12 :n mukaan periaatepäätöstä haetaan valtioneuvostolle osoitetulla hakemuksella, josta kauppa- ja teollisuusministeriön on hankittava säteilyturvakeskuksen alustava turvallisuusarvio ja pyydettävä lausunto ympäristöministeriöltä sekä suunnitellun ydinlaitoksen sijaintikunnan kunnanvaltuustolta ja naapurikunnilta. Ydinenergialain 14 :n 1 momentin mukaan ennen kuin valtioneuvosto tekee 11 :ssä tarkoitetun periaatepäätöksen, sen on todettava, että suunnitellun ydinlaitoksen sijaintikunta on 12 :ssä tarkoitetussa lausunnossaan puoltanut ydinlaitoksen rakentamista ja että esiin ei ole tullut seikkoja, jotka osoittavat, ettei ole riittäviä edellytyksiä rakentaa ydinlaitosta siten kuin 6 :ssä edellytetään. Tosiseikat Fennovoima Oy on jättänyt valtioneuvostolle ydinvoimalaitoshanketta koskevan hakemuksen, jolla se hakee ydinenergialain 11 :ssä tarkoitettua periaatepäätöstä. Ydinvoimalaitoksen suunniteltu sijaintikunta on Pyhäjoki, Ruotsinpyhtää tai Simo. Viitaten ydinenergialain 12 ja 14 :ään työ- ja elinkeinoministeriö on pyytänyt kirjeellään Ruotsinpyhtään kunnan lausuntoa periaatepäätöshakemuksesta mennessä. Periaatepäätös on valtioneuvoston kannanotto siihen, onko esitetyn uuden ydinvoimalaitoksen toteuttaminen yhteiskunnan kokonaisedun mukaista. Lopullisesta vahvistuksesta myönteiselle päätökselle päättää eduskunta. Myönteinen päätös on edellytys sille, että hankkeesta voi tehdä sitovia sopimuksia laitoksen rakentamisesta. Hankkeeseen liittyvät myös laitosalueella tapahtuva uuden laitoksen toiminnassa syntyvän käytetyn ydinpolttoaineen välivarastointi sekä vähä- ja keskiaktiivisen voimalaitosjätteen käsittely ja loppusijoitus. Viimeksi mainittua toimintoa varten hakemukseen sisältyy myös vähä- ja keskiaktiivisen voimalaitosjätteen loppusijoituksen periaatepäätöshakemus. Lisäksi hankkeeseen liittyy tarvittava voimansiirtoyhteys kantaverkkoon. Ruotsinpyhtään kunnanvaltuusto on lausunnossaan todennut, että Fennovoima Oy:n hankkeella on Ruotsinpyhtäälle ja uuden Loviisan alueelle myönteisiä taloudellisia vaikutuksia väestörakenteen kehityksen sekä henkilöverotuksen ja kiinteistöverotuksen kautta. Uusi ydinvoimalaitos vahvistaisi merkittävällä tavalla uuden Loviisan tulopohjaa ja loisi taloudellisia mahdollisuuksia kaupungin palvelujen järjestämiselle tulevaisuudessa. Tällä hetkellä hankkeelle ei ole kunnassa kaavallisia edellytyksiä, mutta Ruotsinpyhtäällä on käynnistetty laitoksen edellyttämä

9 10 10 (11) osayleiskaavan muutostyö ja asemakaavan laadinta. Itä-Uudenmaan liitto on käynnistänyt kunnan kaavoituksen kanssa samalla aikataululla etenevän kolmannen vaihemaakuntakaavan (ydinvoimamaakuntakaava) laadinnan. Alueen rakentamisen aiheuttaman lisäliikenteen haittojen minimoimiseksi Ruotsinpyhtään kunta on tehnyt Loviisan kanssa yhteisen osayleiskaavan, jossa on muun muassa osoitettu Saaristotien ja Atomitien uusi yhteys nykyiselle valtatielle 7 ja tulevalle moottoritielle E18. Osayleiskaava on lähetetty ympäristöministeriölle vahvistettavaksi ja se osaltaan parantaa valmiutta rakentaa uusi tieyhteys. Ruotsinpyhtään kunta puoltaa Fennovoima Oy:n periaatepäätöshakemuksen mukaisen ydinvoimalaitoshankkeen toteuttamista alueelleen. Uuden Loviisan kaupungin toimintaa suunnitteleva tilapäinen järjestelytoimikunta antoi työ- ja elinkeinoministeriön pyynnöstä oman lausuntonsa Fennovoima Oy:n periaatepäätöshakemuksesta kokouksessaan Valtioneuvosto on päättänyt, että Loviisan kaupunki, Liljendalin kunta, Pernajan kunta ja Ruotsinpyhtään kunta lakkautetaan ja perustetaan uusi Loviisan kaupunki alkaen. Uudelle Loviisan kaupungille valittiin uusi valtuusto. Oikeudellinen arviointi Asiassa on ratkaistava, onko Ruotsinpyhtään kunnanvaltuusto voinut antaa työ- ja elinkeinoministeriön pyytämän lausunnon. Tässä kunnallisasiassa ei tule ratkaistavaksi, onko työ- ja elinkeinoministeriö toiminut lainmukaisesti lausuntoa pyytäessään. Ruotsinpyhtään kunnan toimielimet ovat olleet kuntajakolain 33 :ssä säädetyin rajoituksin toimivaltaisia saakka valtioneuvoston kuntajaon muutosta koskevan päätöksen jälkeenkin. Työ- ja elinkeinoministeriön pyytämän lausunnon määräaika päättyi Tuolloin ei ollut sellaista kuntajakolain 33 :n mukaista viranomaista, jolle Ruotsinpyhtään kunnanvaltuusto olisi voinut siirtää lausunnon antamista koskevan asian. Loviisan kaupungin sekä Liljendalin, Pernajan ja Ruotsinpyhtään kuntien välinen yhdistymissopimukseksi otsikoitu sopimus on kuntajakolain 9 :n 1 momentin mukainen sopimus, jota kyseisen lainkohdan mukaan noudatetaan vasta kuntajaon muutoksen voimaantulosta lukien. Ruotsinpyhtään kunnanvaltuuston päätös antaa työ- ja elinkeinoministeriölle lausunto Fennovoima Oy:n ydinlaitoshanketta koskevasta periaatepäätöshakemuksesta ei ole kuntajakolain vastainen. Näin ollen hallintooikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen ei ole perusteita.

10 11 11 (11) Tätä kaikki asianomaiset noudattakoot. Korkein hallinto-oikeus: Esa Aalto Pekka Vihervuori Marjatta Kaján Anne E. Niemi Sakari Vanhala (t) Asian esittelijä, esittelijäneuvos Anneli Tulikallio

11 12 12 (11) JAKELU Päätös Jyrki Ikonen, oikeudenkäyntimaksu 223 euroa Jäljennös Helsingin hallinto-oikeus Loviisan kaupunginhallitus Työ- ja elinkeinoministeriö

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.11.2016 Taltionumero 4668 Diaarinumero 2984/3/15 1 (6) Asia Valittaja Kunnallisasiaa koskeva valitus Hämeenkyrön kunnanhallitus Päätös,

Lisätiedot

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden

HE 28/2008 vp. Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta ESITYKSEN PÄÄASIALLINEN SISÄLTÖ Esityksessä ehdotetaan muutettavaksi uuden kunnan valtuuston toimikautta ja järjestelytoimikunnan asettamista

Lisätiedot

Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus

Kunnanhallitus Valtuusto Kunnanhallitus Kunnanhallitus Kunnanhallitus 143 28.04.2014 Valtuusto 30 07.05.2014 Kunnanhallitus 246 18.08.2014 Kunnanhallitus 21 11.01.2016 Lausunto Fennovoima Oy:n hakemuksesta valtioneuvoston 6.5.2010 periaatepäätöksen täydentämiseksi

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 16.9.2014 Taltionumero 2747 Diaarinumero 1114/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 6.7.2017 Taltionumero 3354 Diaarinumero 3777/3/15 1 (12) Asia Valittaja Kunnallisasiaa koskeva valitus Anna Karoliina Laukkanen, Savonlinna Päätös, jota valitus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.10.2016 Taltionumero 4420 Diaarinumero 3865/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 25.5.2018 Taltionumero 2551 Diaarinumero 1202/2/17 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 31.1.2014 Taltionumero 237 Diaarinumero 3362/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.4.2018 Taltionumero 2047 Diaarinumero 3075/2/16 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

u a UØ Taltionumero 3682/3/14

u a UØ Taltionumero 3682/3/14 KORKEIMMAN HALLINT O-OIKEUDEN PÄÄTUS Ant opäivä 1 (5} 4.2.2015 Taltionumero 265 Diaarinumero 3682/3/14 u a UØ Kiryaamo 05. 02. 2015 Asia Kunnallisvalitus i3 Valittaja Matti Vattulainen, Joutseno Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.5.2015 Taltionumero 1249 Diaarinumero 4087/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.3.2011 Taltionumero 844 Diaarinumero 4055/3/10 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 16.12.2016 Taltionumero 5353 Diaarinumero 3105/3/16 ja 3181/3/16 1 (5) Asia Valittajat Täytäntöönpanon kieltämistä koskeva valitus 1. Lulu Ranne, Hämeenlinna

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 18.11.2015 Taltionumero 3341 Diaarinumero 1915/3/14 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävän kuljetuspalvelun korvaamista koskeva valitus

Lisätiedot

Uuden kunnan järjestelytoimikunta (1) Yhdistymissopimus

Uuden kunnan järjestelytoimikunta (1) Yhdistymissopimus Uuden kunnan järjestelytoimikunta (1) Yhdistymissopimus Valtioneuvoston päätöksen jälkeen lääninhallitus asettaa järjestelytoimikunnan, joka asettamisensa jälkeen vastaa uuden kunnan hallinnon järjestämisen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 16.8.2018 Taltionumero 3803 Diaarinumero 953/2/18 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymä Päätös, jota valitus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 3.11.2010 Taltionumero 3107 Diaarinumero 1783/1/09 1 (8) Asia Valittaja Kunnallisasiaa koskeva valitus Jyväskylän kaupunginhallitus Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 22.11.2016 Taltionumero 4949 Diaarinumero 4302/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.7.2011 Taltionumero 1978 Diaarinumero 4367/3/10 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 4.2.2015 Taltionumero 278 Diaarinumero 4064/3/13 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Nokian kaupunki, perusturvakeskus Päätös, jota valitus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.11.2016 Taltionumero 5074 Diaarinumero 3514/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A huoltajinaan B ja C Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 21.3.2014 Taltionumero 877 Diaarinumero 2017/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 15.5.2018 Taltionumero 2333 Diaarinumero 5817/2/17 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.7.2017 Taltionumero 3515 Diaarinumero 3492/2/16 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 27.9.2016 Taltionumero 4075 Diaarinumero 1045/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus ja hallintoriita-asia A Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4. Antopäivä ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTÖS 18/0103/4 Antopäivä 13.4.2018 Diaarinumero 00714/18/2299 ASIA Valittajat Kunnallisasiaa koskeva valitus, tontin vuokraaminen Jari Vuori, Kuopio Veikko Kataja, Kuopio Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 13.1.2011 Taltionumero 86 Diaarinumero 2098/2/09 Asia Valittaja Julkista hankintaa koskeva valitus Hakija, Jyväskylä Päätös, jota valitus koske Selostus

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.10.2016 Taltionumero 4403 Diaarinumero 3824/3/15 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelulain mukaista taloudellista tukitointa koskeva valitus Mäntsälän perusturvalautakunta

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 19.10.2011 Taltionumero 3005 Diaarinumero 1196/3/11 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 2 (7) Taltionumero 615 Diaarinumero 1468/1/08

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 2 (7) Taltionumero 615 Diaarinumero 1468/1/08 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 2 (7) 23.3.2010 Taltionumero 615 Diaarinumero 1468/1/08 Asia Valittaja Asiakirjajulkisuutta koskeva valitus Heikki Joutsen, Liperi Päätös, josta valitetaan

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.11.2016 Taltionumero 5073 Diaarinumero 3512/3/15 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 9.9.2016 Taltionumero 3790 Diaarinumero 1816/3/15 1 (8) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 20.12.2018 Taltionumero 6100 Diaarinumero 5422/2/17 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Valitus maakuntajohtajan viran täyttämistä koskevassa kunnallisasiassa. Turun hallinto-oikeus nro 17/0375/1

Valitus maakuntajohtajan viran täyttämistä koskevassa kunnallisasiassa. Turun hallinto-oikeus nro 17/0375/1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäiva 16.5.2019 Taltionumero 2211 Diaarinumero 183/3/18 1(9) Asia Valittaja Valitus maakuntajohtajan viran täyttämistä koskevassa kunnallisasiassa Simo Riuttamäki

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 29.8.2014 Taltionumero 2556 Diaarinumero 1941/3/13 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 26.4.2013 Taltionumero 1494 Diaarinumero 2340/3/12 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus Hyvinvointikuntayhtymä

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 4.2.2015 Taltionumero 280 Diaarinumero 3170/3/13 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Kainuun sosiaali- ja terveydenhuollon kuntayhtymä Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 17.12.2015 Taltionumero 3739 Diaarinumero 219/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

HE 18/2011 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan syksyllä. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta

HE 18/2011 vp. Laki on tarkoitettu tulemaan voimaan syksyllä. Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta HE 18/2011 vp Hallituksen esitys Eduskunnalle laiksi kuntajakolain muuttamisesta Esityksessä ehdotetaan kuntajakolakiin lisättäväksi säännökset yhdistyvän kunnan toimivallasta tilanteessa, jossa ennen

Lisätiedot

Fennovoima Oy:n loppusijoitushankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyt ja luvitus

Fennovoima Oy:n loppusijoitushankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyt ja luvitus Fennovoima Oy:n loppusijoitushankkeen ympäristövaikutusten arviointimenettelyt ja luvitus Teollisuusneuvos Herkko Plit Työ- ja elinkeinoministeriö Energiaosasto Fennovoiman loppusijoitushanke PAP vuodelta

Lisätiedot

Fennovoima Oy:n hakemus vuoden 2010 periaatepäätöksen täydentämiseksi Julkinen kuulemistilaisuus Pyhäjoen monitoimitalo

Fennovoima Oy:n hakemus vuoden 2010 periaatepäätöksen täydentämiseksi Julkinen kuulemistilaisuus Pyhäjoen monitoimitalo Fennovoima Oy:n hakemus vuoden 2010 periaatepäätöksen täydentämiseksi Julkinen kuulemistilaisuus 24.4.2014 Pyhäjoen monitoimitalo Työ- ja elinkeinoministeriö www.tem.fi Kaavio uuden ydinvoimalaitosyksikön

Lisätiedot

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta.

Laki. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp. Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta. EDUSKUNNAN VASTAUS 29/2006 vp Hallituksen esitys laiksi ympäristövaikutusten arviointimenettelystä annetun lain muuttamisesta Asia Hallitus on vuoden 2005 valtiopäivillä antanut eduskunnalle esityksensä

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro /1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen

LUPAPÄÄTÖS Nro /1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 1422018/1 Dnro PSAVI/4481/2018 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2018 ASIA Kajaanin Romu Oy:n ympäristöluvan nro 31/2017/1 lupamääräyksen 16 muuttaminen, Kajaani LUVAN HAKIJA Kajaanin Romu

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (5) 11.6.2007 Taltionumero 1597 Diaarinumero 1690/3/06

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (5) 11.6.2007 Taltionumero 1597 Diaarinumero 1690/3/06 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (5) 11.6.2007 Taltionumero 1597 Diaarinumero 1690/3/06 Asia Valittaja Kansalaisuutta koskeva valitus Iranin kansalainen A Päätös, josta valitetaan Asian

Lisätiedot

HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO HELSINGFORS STADS REGISTRATORSKONTOR. SaapunuVlnkommit. l 9, (. /" //a /? {.l ;'.

HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO HELSINGFORS STADS REGISTRATORSKONTOR. SaapunuVlnkommit. l 9, (. / //a /? {.l ;'. KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS HELSINGIN KAUPUNGIN KIRJAAMO HELSINGFORS STADS REGISTRATORSKONTOR SaapunuVlnkommit l 9, 06. 2015 Antopäivä 23.6.2015 Taltionumero 1764 Diaarinumero 2546/3/13 1(8) l

Lisätiedot

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 61/2010/1 Dnro LSSAVI/164/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 22.6.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee uutta porsastuotantotoimintaa

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.10.2014 Taltionumero 2983 Diaarinumero 2381/3/13 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/ (1) Kaupunginhallitus Asianro 1950/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 9/2016 1 (1) 85 Asianro 1950/00.04.01/2013 Juankosken ja Kuopion kaupunkien kuntaliitos / yhdistymissopimuksen muuttaminen 22.02.2016 57: Kaupunginsihteeri Heikki Vienola Kansliapalvelu

Lisätiedot

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.2.2014 Taltionumero 481 Diaarinumero 2665/3/12 1 (7) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 28.3.2012 Taltionumero 722 Diaarinumero 611/3/11 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2014 ASIA Ruoppausmassa-alueen R809 sulkemista Kokkolan suurteollisuusalueella koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,

Lisätiedot

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori Etelä-Suomi Päätös Nro 172/2017/1 Dnro ESAVI/5884/2017 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2017 ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen,

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 13.4.2012 Taltionumero 889 Diaarinumero 843/3/11 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 92/2006/4 Dnro LSY 2005 Y 279 Annettu julkipanon jälkeen 25.8.2006 ASIA HAKIJA Iiroonjärven vedenkorkeuden tarkkailuohjelmaa koskeva oikaisuvaatimus,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 6.5.2014 Taltionumero 1500 Diaarinumero 1399/3/13 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTUS 18/0051/4

ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTUS 18/0051/4 ITÄ-SUOMEN HALLINTO-OIKEUS PÄÄTUS 18/0051/4 Antopäivä Diaarinumero 20.2,2018 00097/18/2299 ASIA Kunnallisasiaa koskeva valitus, kaupunginhallituksen j äsenten valinta Valittaj a Päätäs, johon on haettu

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon

Lisätiedot

KUNTAJAON MUUTOKSET JA VUODEN 2012 KUNNALLISVAALIT

KUNTAJAON MUUTOKSET JA VUODEN 2012 KUNNALLISVAALIT Vaalijohtaja Arto Jääskeläinen MUISTIO 26.3.2012 OM 14/51/2012 KUNTAJAON MUUTOKSET JA VUODEN 2012 KUNNALLISVAALIT 1. YLEISTÄ Kuntajakolain (1698/2009) 3 :n mukaisesti kuntajaon muuttamisella tarkoitetaan:

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA PÄÄTÖS Nro 74/11/2 Dnro PSAVI/48/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 28.11.2011 1 ASIA HAKIJA Osallistumistarjousmenettely Ruukinkosken voimalaitoksen rakentamishankkeessa, Siikajoki Koskienergia Oy

Lisätiedot

Pro Hanhikivi ry KANTELU

Pro Hanhikivi ry KANTELU VASTAUS 24.10.2014 Dnro OKV/492/1/2014 Pro Hanhikivi ry 1/7 KANTELU Pyysitte 12.3.2014 lähettämässänne sähköpostiviestissä oikeuskanslerin tulkintaa Fennovoima Oy:n ydinvoimalaitoshanketta koskevan periaatepäätöskäsittelyn

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f)

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f) Etelä-Suomi Päätös Nro 61/2013/1 Dnro ESAVI/387/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.3.2013 ASIA Päätös JR-Osa Oy:n autojen ja koneiden purkamotoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.2.2014 Taltionumero 479 Diaarinumero 2986/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 29.8.2014 Taltionumero 2558 Diaarinumero 1424/3/13 1 (6) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (7) Taltionumero 355

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (7) Taltionumero 355 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (7) 21.2.2005 Taltionumero 355 Diaarinumero 406/1/04 Asia Valittaja Moottorikelkkailureittisuunnitelman hyväksymistä koskeva valitus Suonenjoen kaupunginhallitus

Lisätiedot

Antopäivä. Kunnallisasiaa koskeva valiius. Lappeenrannan kaupunginhallitus

Antopäivä. Kunnallisasiaa koskeva valiius. Lappeenrannan kaupunginhallitus ITÄ-SUOMEN HALLINTO-[?IKEUS PÄÄTÖS 17/0112/4 Antopäivä Diaarinumero 15.6.2017 01596/16/2299 ASIA Kunnallisasiaa koskeva valiius Valittaja Päätös, johon on haettu muutosta Asian käsittely kunnassa Lappeenrannan

Lisätiedot

Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina

Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina Kuntajaon muuttaminen oikeudellisesti ja prosessina Matti Muukkonen HTL, YTM, kunnanjohtaja 14.12.2012 Kuntajaon oikeudellinen perusta Suomen perustuslaki (731/1999) 121.1 : Suomi jakautuu kuntiin, joiden

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 14.6.2011 Taltionumero 1601 Diaarinumero 1543/3/10 1 (5) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1

Espoon kaupunki Pöytäkirja 143. Kaupunginhallitus Sivu 1 / 1 Kaupunginhallitus 08.05.2017 Sivu 1 / 1 94/2015 10.02.02 143 Lausunnon antaminen Helsingin hallinto-oikeudelle Finnoon osayleiskaavan hyväksymistä koskevasta valituksesta Valmistelijat / lisätiedot: Mauri

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 24.10.2013 Taltionumero 3354 Diaarinumero 1992/3/12 Lyhyt ratkaisuseloste 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Jyväskylän kaupungin perusturvalautakunta

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 25.9.2013 Taltionumero 3057 Diaarinumero 1828/3/12 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen,

Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2 mukaisen rakentamisajan jatkaminen, PÄÄTÖS Nro 85/2013/2 Dnro PSAVI/32/04.09/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.12.2013 ASIA Vesijohdon ja paineviemärin rakentamista Kilpisjärven alitse koskevan aluehallintoviraston päätöksen nro 27/10/2

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 39/07/1 Dnro Psy-2006-y-145 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Selkäsaaren aallonmurtajan poistamisajan jatkaminen, Kemi Morenia Oy PL 81 90101 OULU 2 HAKEMUS Morenia

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 12.10.2016 Taltionumero 4293 Diaarinumero 970/3/15 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus Perusturvalautakunta Päätös, jota valitus koskee Asian

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 21.3.2014 Taltionumero 878 Diaarinumero 3782/3/12 1 (5) Asia Valittaja Vaikeavammaiselle henkilölle järjestettävää kuljetuspalvelua koskeva valitus A Päätös,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (7) Taltionumero 3783 Diaarinumero 1269/2/17

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (7) Taltionumero 3783 Diaarinumero 1269/2/17 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 1 (7) 15.8.2018 Taltionumero 3783 Diaarinumero 1269/2/17 Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän.

Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään niin, että ulkoinen ja sisäinen valvonta yhdessä muodostavat kattavan valvontajärjestelmän. TAIVALKOSKEN KUNTA TARKASTUSSÄÄNTÖ Hyväksytty valtuustossa 15.11.1996 57 Voimaantulo 1.1.1997 1 luku Valvontajärjestelmä 1 Ulkoinen ja sisäinen valvonta Kunnan hallinnon ja talouden valvonta järjestetään

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 11.8.2011 Taltionumero 2130 Diaarinumero 3246/3/10 1 (7) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus X:n perusturvalautakunta Päätös, jota valitus koskee

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 18.2.2014 Taltionumero 523 Diaarinumero 3131/3/12 1 (6) Asia Valittaja Vammaispalvelua koskeva valitus A Päätös, jota valitus koskee Asian aikaisempi käsittely

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS 1 KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 7.6.2011 Taltionumero 1493 Diaarinumero 716/2/10 Asia Valittaja Oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskeva valitus Hakija Päätös, jota valitus koskee Asian

Lisätiedot

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja

Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja PÄÄTÖS Etelä-Suomi Nro 208/2017/2 Dnro ESAVI/9032/2017 Annettu julkipanon jälkeen 29.9.2017 ASIA Laiturin rakentaminen, päätöksessä asetetun määräajan jatkaminen, Lohja HAKIJA Kaj Packalén AIKAISEMPI LUPAPÄÄTÖS

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 2/07/1 Dnro PSY-2006-Y-113 Annettu julkipanon jälkeen 4.1.2007 1 ASIA LUVAN HAKIJA Ivalojoen Pajakosken alueen rantojen suojaamista koskevan lupapäätöksen nro 90/04/1 rakentamisajan jatkaminen,

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 101/2013/1 Dnro ESAVI/26/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 29.5.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla,

Lisätiedot

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS

KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS KORKEIMMAN HALLINTO-OIKEUDEN PÄÄTÖS Antopäivä 21.5.2013 Taltionumero 1751 Diaarinumero 316/3/11 Lyhyt ratkaisuseloste 1 (6) Asia Valittajat Kehitysvammaisen erityishuoltoa koskeva valitus B ja C Päätös,

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 93/2014/2 Dnro ESAVI/22/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA Karhusjärven kunnostamista ruoppaamalla koskevassa Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätöksessä nro

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu 1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat

Lisätiedot