13 1 Rakennuslautakunnan toimintakertomus vuodelta Rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien maksuperusteet
|
|
- Sami Kapulainen
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 KUHMOISTEN KUNTA Rakennuslautakunta KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA Kuntala KÄSITELLYT ASIAT asia nro liite nro Asia 11 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 12 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 13 1 Rakennuslautakunnan toimintakertomus vuodelta Vuoden 2012 talousarvion täytäntöönpano 15 Suunnittelutarveratkaisu Seppo Koskinen 16 Poikkeamislupa Erkki Mäntylä 17 3 Rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien maksuperusteet 18 4 Rakennusvalvonnan palvelutaksa 19 Maastoliikennelupa Helsingin moottorikerho ry Päijänteen ympäriajo 2012 PÖYTÄKIRJAN NÄHTÄVÄNÄPITO Kokouksen tarkastettu pöytäkirja, johon on liitetty valitusosoitus, pidetään yleisesti nähtävänä kunnanviraston teknisessä toimistossa sen aukioloaikana. PUHEENJOHTAJA Päivi Malin
2 KUHMOISTEN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA Nro 2/2012 Rakennuslautakunta Sivu 14 KOKOUSAIKA klo KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kuntala Päivi Malin Janne Hovila Jouni Uotila Henna Hellstén Veikko Järvinen puheenjohtaja Satu-Meri Salon varajäsen MUUT SAAPUVILLA OLLEET Juha Järvenpää Essi Keski-Hannula Matti Lerssi kunnanhallituksen jäsen ympäristösihteeri vs., esittelijä rakennustarkastaja, esittelijä, pöytäkirjanpitäjä ASIAT PÖYTÄKIRJAN ALLEKIRJOITUS JA VARMENNUS Puheenjohtaja Pöytäkirjanpitäjä PÖYTÄKIRJAN TARKASTUS- TOIMITUS Päivi Malin Matti Lerssi Pöytäkirja on tarkastettu ja todettu kokouksen kulun mukaiseksi. Pöytäkirjan käsittelylehdet on samalla varustettu nimikirjaimillamme. Tarkastusaika Allekirjoitukset PÖYTÄKIRJA ON OLLUT YLEISESTI NÄHTÄVÄNÄ Henna Hellstén Veikko Järvinen A ka ja pa kka kunnanviraston teknisessä toimistossa Virka-asema Allekirjoitus Kanslisti
3 Rakennuslautakunta KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS Rak.ltk 11 Ehdotus: Todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. Päätös: Kokous todettiin lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALINTA Rak.ltk 12 Ehdotus: Rakennuslautakunta valitsee tämän kokouksen pöytäkirjan tarkastajiksi Satu-Meri Salon ja Veikko Järvisen. Päätös: Pöytäkirjan tarkastajiksi valittiin Henna Hellstén ja Veikko järvinen.
4 Rakennuslautakunta RAKENNUSLAUTAKUNNAN TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2011 Valmistelija ja lisätiedot: rakennustarkastaja, Rak.ltk 13 Tilinpäätökseen kuuluvat tuloslaskelma, tase ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Kuntalain 69 :n mukaan toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Toiminta-kertomuksessa on myös annettava tietoja sellaisista kunnan talouteen liittyvistä asioista, joista ei ole tehtävä selkoa tuloslaskelmassa tai taseessa. Hallintokunnat toimittavat hallintojohtajalle mennessä toimintakertomusaineiston: toiminnalliset tavoitteet, tunnusluvut, tulosalueen kuvaus ja kehitys toiminnan osalta on mitattava niitä tavoitteita, jotka on asetettu talousarviossa 2011 pääpiirteissään tilinpäätöskirja toteutetaan samanmuotoisena kuin vuoden 2010 oleva kirja Rakennustarkastajan ehdotus: Rakennuslautakunta hyväksyy rakennuslautakunnan toimintakertomuksen vuodelta 2011 (liite 1) toimitettavaksi hallintojohtajalle. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
5 Rakennuslautakunta VUODEN 2012 TALOUSARVION TÄYTÄNTÖÖNPANO Valmistelija ja lisätiedot: rakennustarkastaja, Rak.ltk 14 Valtuusto on kokouksessaan hyväksynyt talousarvion vuodelle 2012 ja taloussuunnitelman vuosille Päätöksellään valtuusto vahvisti kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Vuoden 2012 talousarvion täytäntöönpanossa ja toteutuksessa on noudatettava talousarviota ja sen perusteluita sekä kunnan hallintosäännön määräyksiä ja muita talousohjeita sekä seuraavia talousarvion täytäntöönpano-ohjeita. Talousarvion sitovuus Valtuusto on päättänyt talousarviossa kunnanhallitusta ja toimielimiä sitovista tavoitteista ja määrärahoista. Kunnanhallituksen tulee vastata, että valtuuston asettama tilikauden tulostavoite toteutuu, minkä johdosta lautakuntien vastuulla olevaa sitovaa määrärahaa ei voida korottaa, ellei korotukselle voida samassa yhteydessä osoittaa täysi kate. Lautakuntaa sitoo sille myönnettyjen määrärahojen loppusumma. Käyttösuunnitelmat, toiminnalliset tavoitteet Toimielinten on talousarvion hyväksymisen jälkeen hyväksyttävä organisaatioon sopeutuvat käyttösuunnitelmat, joissa käyttötalousosan tulosaluekohtaiset määrärahat on kohdistettava kustannuspaikoille. Viranhaltijoille voidaan antaa valtuudet kohdistaa määrärahat edelleen tileille. Käyttösuunnitelman vahvistamisen yhteydessä toimielinten on myös täsmennettävä tulosalueittain sitovat toiminnalliset tavoitteensa. Käyttösuunnitelmassa tulee varmistaa, että toimintaan varatut määrärahat riittävät valtuuston asettamien toiminnallisten tavoitteiden toteuttamiseen sekä muiden tulosalueiden taloudellisten velvoitteiden hoitamiseen. Vastuu määrärahojen riittävyydestä on ensisijaisesti niiden käytöstä vastaavilla henkilöillä, laskujen hyväksyjillä. Käyttösuunnitelmaa vahvistettaessa on oleellista määritellä määrärahojen sisäinen sitovuus. Käyttösuunnitelmat toimitetaan kunnanhallitukselle tiedoksi viimeistään mennessä.
6 Rakennuslautakunta Lautakuntien on annettava kunnanhallitukselle neljännesvuosittain selvitys alaistensa tulosalueiden taloudellisten ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumisesta. Raporttien johdosta on ryhdyttävä tarvittaessa toimenpiteisiin, jotta määrärahojen puitteissa turvataan talousarviovuoden aikana toteutettavaksi suunnitellut palvelut. Rakennustarkastajan ehdotus: Rakennuslautakunta päättää 1. vahvistaa vuoden 2012 talousarvion käyttösuunnitelman (liite 2) 2. myöntää rakennustarkastajalle ja ympäristösihteerille valtuudet kohdistaa määrärahat edelleen tileille 3. täsmentää tulosalueiden sitoviksi toiminnallisiksi tavoitteiksi rakennusvalvonta huolellinen ja perusteellinen lupaharkinta ympäristönsuojelu huolellinen ja perusteellinen lupaharkinta yksityistiet sisällöltään lainmukaiset ja yksiselitteisen selkeät päätökset rakennuslautakunnan toimituksissa Rakennuslautakunta toimittaa käyttösuunnitelman tiedoksi kunnanhallitukselle. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
7 Rakennuslautakunta SUUNNITTELUTARVERATKAISU SEPPO KOSKINEN Valmistelija ja lisätiedot: rakennustarkastaja, Rak.ltk 15 Seppo Koskinen hakee lupaa kerrosalaltaan 150 m 2 :n varastohallin rakentamista varten pinta-alaltaan m 2 :n tilalle Multala RN:o 6:97 Kuhmoisten kunnan Kaukolan kylässä. Hakemustaan hakija perustelee seuraavasti: Varastohalli tarvitaan autokorjaamon toimintaan liittyvien, nykyisin piha-alueella säilytettävien materiaalien ja autonosien varastointiin. Em. tarvikkeet halutaan säältä suojaan ja samalla näkösuojaan ympäristön siistimiseksi. Varastohalli on sijoitettu korjaamon pihapiiriin lähelle muita rakennuksia. Näin sijoitettuna se liittyy sekä omalla tontilla että naapurien puolella olemassa olevan rakennuskannan kiinteäksi osaksi, joka on mahdollisen kaavoituksen kannalta parempi ratkaisu kuin sijoittaminen esim. tontin toiseen laitaan, jolloin taajamarakenne hajoaisi. Alueelle on syntynyt taajaa rakentamista eikä alueella ole oikeusvaikutteista kaavaa. Kunnanvaltuuston hyväksymässä vuoteen 2010 ulottuvassa kirkonkylän osayleiskaavassa rakennuspaikka kuuluu julkisten palvelujen ja hallinnon alueeseen. Kunnanvaltuuston hyväksymä kaava on ohjeellinen. Hakemuksen johdosta ei ole tehty huomautusta. Erillisenä liitteenä hakemukseen liitetty asemapiirros. Rakennustarkastajan ehdotus: Rakennuslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle luvan myöntämistä. Varastohallirakennus on esitetty sijoitettavaksi korjaamotoimintaa harjoittavan kiinteistön välittömään läheisyyteen täydentämään kiinteistön toimintaa. Luvan myöntäminen hakemuksen mukaisesti ei vaikeuta alueen kaavoittamista eikä alueiden käytön muutakaan järjestämistä. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
8 Rakennuslautakunta POIKKEAMISLUPA ERKKI MÄNTYLÄ Valmistelija ja lisätiedot: rakennustarkastaja, Rak.ltk 16 Erkki Mäntylä hakee lupaa pysyvään asumiseen tarkoitetun asuinrakennuksen rakentamiseen tilalle Osmonniemi RN:o 30:73 Kuhmoisten kunnan Päijälän kylässä. Rakennuspaikka sijaitsee Isojärven rannalla. Sisäjärvien rantayleiskaavassa rakennuspaikka sijoittuu RA3-alueelle. Rantayleiskaavassa pientalovaltaisella asuntoalueella (AP) asuinrakennuksen etäisyyden rantaviivasta tulee olla vähintään 40 metriä ja uuden rakennuspaikan vähintään 5000 m 2. Tilan Osmonniemi pinta-ala on m 2 ja RA-alueen pinta-ala n m 2. Hakemuksen tarkoittaman asuinrakennuksen etäisyys Isojärven rannasta on n. 33 metriä. Uudisrakentamisen yhteydessä lähellä vesirajaa oleva nykyinen lomaasunto puretaan. Hakemuksen johdosta ei ole tehty huomautusta. Hakemuksen perustelut (kopio poikkeamishakemuksen sivuista 2 ja 3), ote rantayleiskaavasta sekä asemapiirros erillisinä liitteinä. Rakennustarkastajan ehdotus: Rakennuslautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle luvan myöntämistä. Nykyinen loma-asunto tulee olla purettuna ennen uudisrakennuksen käyttöönottoa. Hakemukseen suostuminen ei vaikeuta kaavan toteuttamista eikä asutuksen muutakaan järjestämistä alueella. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
9 Rakennuslautakunta RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISEN TEHTÄVIEN MAKSUPERUSTEET Valmistelija ja lisätiedot: rakennustarkastaja, Rak.ltk 17 Rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien maksuperusteet sisältää maksuperusteet ja maksuyksiköt niistä kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien maksuista, joihin maankäyttö- ja rakennuslaissa tai erityislaeissa on valtuus maksun perimiseen. Rakennusvalvontaviranomaisella ei ole oikeutta periä ylimääräistä maksua vahvistetun rantayleiskaavan uuden rakennuspaikan ensimmäisen rakennuksen rakentamisesta. Rantayleiskaavan laatimisesta voidaan periä maksu ainoastaan maankäyttö- ja rakennuslain 76 :n mukaisesti kunnan erillisellä päätöksellä. Kunnanvaltuusto on päättänyt, että kaavoitushankkeesta aiheutuvia kuluja sisällytetään lupamaksuihin korottamalla rantarakentamiseen myönnettävien rakennuslupien hintaa. Rahoituslainsäädäntö poisti kuntien rakennusvalvontaviranomaisilta mm. maaseutuelinkeinojen rahoituslakien tehtävät (rahoitusasioiden arviointi- ja maksatusvaiheiden viranomaistehtävät). Myöskään naapuruussuhdelain mukaiset asiat eivät kuulu rakennusvalvontaviranomaisen lakisääteisiin tehtäviin. Rakennuslupamaksut on taksassa jaettu maankäyttö- ja rakennuslain 125 :ää ja 113 :ää mukaillen viiteen (5) pääryhmään: 1. Rakennuksen rakentaminen (MRL ) tai laajentaminen (MRL ) 2. Rakenteiltaan ja varusteiltaan yksinkertaisen/vähäisen rakennuksen rakentaminen (MRL ) tai laajentaminen (MRL ) 3. Rakennuksen rakentamiseen verrattava tai kerrosalaa lisäävä korjaus- ja muutostyö (MRL ) 4. Turvallisuus- ja terveysoloihin vaikuttava korjaus- ja muutostyö (MRL ) sekä käyttötarkoituksen olennainen muuttaminen (MRL ) 5. Muut toimenpiteet, jotka maankäyttö- ja rakennuslain 113 :n perusteella ovat rakennuksia ja jotka 125 :n perusteella vaativat rakennusluvan Toimenpidelupien ja ilmoitusten maksujen kohdat ovat käytännönläheisiä. Ko. pykälässä on useita nimettyjä maankäyttö- ja rakennuslain
10 Rakennuslautakunta ja maankäyttö- ja rakennusasetuksen 62 :n toimenpidelupaa edellyttäviä valvontakohteita. Kohtaan muita lupakäsittelyn ja rakennustyön valvonnan viranomaistehtäviä on koottu useita lupa- ja työmaavalvonnan osatehtäviä. Luvaton ja luvanvastainen rakentaminen sekä keskeneräisiksi jääneet rakennustyöt ovat rakennusvalvonnalle työläitä ja paljon resursseja sitovia. Tämä on huomioitu maksuperusteissa kyseisten toimenpiteiden kohdalla. Rakenteeltaan ja sisällöltään rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien maksuperusteet on täysin uudenlainen verrattuna voimassa olevaan taksaan. Maksuperusteissa on käytössä myös ns. maksuhaarukka, jolloin voidaan tapauskohtaisesti määrätä maksu, joka kiinteää maksua paremmin vastaa tehtävään kuluvaa todellista työmäärää. Rakennustarkastajan ehdotus: Rakennuslautakunta hyväksyy rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien maksuperusteet (liite 3) ja esittää sen kunnanhallitukselle edelleen valtuustolle esitettäväksi ja hyväksyttäväksi. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
11 Rakennuslautakunta RAKENNUSVALVONNAN PALVELUTAKSA Valmistelija ja lisätiedot: rakennustarkastaja, Rak.ltk 18 Rakennusvalvontaviranomaisen tehtävien maksuperusteissa päätetään viranomaistehtävien maksuista. Jos rakennusvalvonnan yhteydessä tarjotaan palveluja, jotka eivät kuulu viranomaistehtäviin, kunta laatii ja hyväksyy erillisen rakennusvalvonnan palvelutaksan. Palvelutaksan mukaisesti peritään maksut tarkastuksista sekä muista sellaisista toimenpiteistä ja tehtävistä, jotka eivät liity rakennuslainsäädännön tarkoittamaan luvanvaraiseen rakentamiseen. Palvelutaksassa määritellään myös arkisto- ja kopiointipalveluista perittävät maksut. Rakennustarkastajan ehdotus: Rakennuslautakunta hyväksyy rakennusvalvonnan palvelutaksan (liite 4) ja esittää sen kunnanhallitukselle edelleen valtuustolle esitettäväksi ja hyväksyttäväksi. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
12 Rakennuslautakunta MAASTOLIIKENNELUPA HELSINGIN MOOTTORIKERHO RY PÄIJÄNTEEN YMPÄRIAJO 2012 Valmistelija ja lisätiedot: vs. ympäristösihteeri, Rak.ltk 19 Helsingin moottorikerho hakee maastoliikennelain 30 mukaista lupaa 77. Päijänteen ympäriajoon Kuhmoisten kunnan alueella Kilpailun reitti on esitetty erillisenä liitteenä. Alueen maastokoe järjestetään Karklammin maastossa ja kilpailu toteutetaan edellisvuoden tapaan. Maanomistajien ja tienpitäjien luvat ovat voimassa toistaiseksi ja asia on varmistettu vuoden 2012 kilpailua varten. Ennakkoarvion mukaan kilpailuun osallistuu n. 250 moottoripyörää ja moottoripyörät ovat tieliikennelain ja asetuksen mukaisia. Helsingin moottorikerho ry jakaa jokaiselle kilpailuun osallistuvalle huoltomaton, mikä estää öljyä, polttoainetta ja muita nesteitä pääsemästä maastoon. Hakija arvioi, että kilpailusta aiheutuvat haitat ympäristölle ovat hyvin pienet eikä kilpailusta aiheudu kohtuutonta haittaa luonnolle ja ympäristölle. Hakemuksesta on ilmoitettu Kuhmoisten kunnan ilmoitustaululla Hakemuksesta ei ole jätetty huomautuksia. Maastoliikennelain mukaan luvan myöntämisen edellytyksinä ovat, että tapahtuma täyttää riittävät turvallisuuden vaatimukset ja ettei toiminnasta aiheudu kohtuutonta haittaa luonnolle tai muulle ympäristölle, kalastukselle, asutukselle, yleiselle virkistyskäytölle tai muulle yleiselle edulle. Toiminnan järjestämiseen tulee olla alueen maanomistajan tai haltijan virallinen lupa. Vs. ympäristösihteerin ehdotus: Rakennuslautakunta myöntää maastoliikennelain mukaisen luvan Helsingin Moottorikerho Ry:lle Päijänteen ympäriajon järjestämiseen Kuhmoisten kunnan alueella seuraavin ehdoin: 1. Kilpailun järjestäjä huolehtii riittävästä turvallisuudesta ajoreitin varrella. Yleisön pääsy kilpareitille ja kilpailun aikana estetään. 2. Huoltopisteitä ei perusteta muualle kuin hakemuksessa esitetylle paikalle. Huoltopisteellä tulee käyttää läpäisemätöntä alustaa moot-
13 Rakennuslautakunta toripyörän alla. Poltto- ja voiteluaineiden käsittely huoltopisteen ulkopuolella on kielletty. 3. Maastoreiteille sekä huolto- ja tankkausalueelle tulee varata polttoja voiteluaineiden imeytykseen soveltuvaa ainetta, esimerkiksi turvetta. Järjestäjä huolehtii imeytysaineen käytöstä ja muista tarvittavista toimista vahinkotilanteissa. Käytetty imeytysaine on toimitettava asianmukaiseen ongelmajätteiden käsittelyyn. Mikäli kilpailun yhteydessä tapahtuu em. vahinkotilanteita, tulee niistä laatia kilpailun jälkeen yhteenveto, joka toimitetaan valvontaviranomaiselle viikon kuluessa kilpailun jälkeen. Yhteenvedosta on käytävä ilmi vahingon laatu, sijaintipaikka ja suoritetut toimenpiteet. 4. Melumittaukset tulee toteuttaa kattavasti ja mittaustulokset kirjata, jotta ympäristöterveydenhuolto voi tarvittaessa pyytää niitä nähtäväksi. 5. Alueelle tulee varata riittävästi jäteastioita yleisön ja kilpailuun osallistuvien käyttöön. Jätteet tulee lajitella ja kuljettaa pois kunnassa voimassa olevien jätemääräysten mukaisesti. Huolto- ja taukopaikoille on järjestettävä asianmukaiset käymälät ja terveyshaittojen syntyminen tulee muutenkin estää. 6. Roskat kerätään pois katselu- ja huoltopaikoilta sekä maastosta reittien varrelta viikon kuluessa kilpailun jälkeen ( mennessä). 7. Mikäli kilpailun yhteydessä myydään elintarvikkeita, tulee tästä tehdä terveydensuojelulain 13 mukainen ilmoitus ympäristöterveydenhuoltoon. 8. Kilpailun järjestämisessä noudatetaan muutoin mitä hakija on maastoliikennelupahakemuksessa esittänyt. Päätös: Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
14 KUHMOISTEN KUNTA Rakennuslautakunta OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n 1 mom mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla: Pykälät OIKAISUVAATIMUSOHJEET HallintolainkäyttöL 5 :n / muun lainsäädännön mukaan seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. Pykälät ja valituskieltojen perusteet Oikaisuvaatimusviranomainen ja -aika Seuraaviin päätöksiin tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite Rakennuslautakunta Toritie 34 A KUHMOINEN Käyntiosoite Toritie 34 B Sähköposti: kunta@kuhmoinen.fi Pykälät Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Oikaisu vaatimuksen sisältö Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen ja se on tekijän allekirjoitettava. Liitetään pöytäkirjaan
15 VALITUSOSOITUS Valitusviranomainen ja valitusaika Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Mikäli päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös asianosainen sekä kunnan jäsen. Valitusviranomainen, osoite ja postiosoite Hämeenlinnan hallinto-oikeus Raatihuoneenkatu Hämeenlinna Telekopio: Sähköposti: hameenlinna.hao@oikeus.fi Kunnallisvalitus, pykälät Valitusaika, päivää Hallintovalitus, pykälät 19 Valitusaika, päivää 30 Muu valitusviranomainen, osoite ja postiosoite Pykälät Valitusaika, päivää Valitusaika alkaa päätöksen tiedoksisaannista. Valitusaikaa laskettaessa tiedoksisaantipäivää ei oteta lukuun. Valituskirjelmä Valituskirjelmässä on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi - muutosvaatimuksen perusteet Valituskirjelmässä on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituskirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Lisäksi on ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa. Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valituskirjelmä. Valituskirjelmään on liitettävä päätös, josta valitetaan, alkuperäisenä tai jäljennöksenä sekä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta. Valituskirjelmään on liitettävä asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle. Asiamiehen on liitettävä valtakirja sen mukaan kuin HLL 21 :ssä säädetään. Valitusasiakirjojen toimittaminen Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä. Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Valitusasiakirjat voi toimittaa myös: nimi, osoite ja postiosoite Pykälät Valitusasiakirjat on toimitettava 1) : nimi, osoite ja postiosoite Pykälät Lisätietoja Yksityiskohtainen oikaisuvaatimusohje/valitusosoitus liitetään pöytäkirjanotteeseen. 1) Jos toimitettava muulle kuin valitusviranomaiselle Liitetään pöytäkirjaan
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010. Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2010 Kokousaika 26.8.2010 klo 18.30-18.55 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Niittytie 3 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
Aksels Tuulikki Jäsen
PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 11 Tarkastuslautakunta 2009-2012 AIKA 29.04.2013 klo 14:00-15:00 PAIKKA Pyhtään kirjasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Saarinen Sami Varapuheenjohtaja Aksels Tuulikki
PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013. Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kokousaika 22.5.2013 klo 17.00 17.18 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012. Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A
SIVISTYSLAUTAKUNNAN SUOMENKIELINEN JAOSTO PÖYTÄKIRJA 1/2012 Kokousaika 29.5.2012 klo 17.30-18.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanviraston yhteispalvelupiste, Lapinjärventie 20 A KOKOUKSEN LAILLISUUDEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2010 Kokousaika 16.03.2010 klo 18.00 19.01 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 20 ATERIAPALVELUN MAKSUT 1.4.2014 LUKIEN 3 21 ASIOITA TIEDOKSI (LIITE) 4
PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 3/2014 Kokousaika 9.4.2014 klo 18.30 20.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2013 Kokousaika 09.04.2013 klo 18.00 18.27 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanhallituksen kokoushuone KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä:
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 7/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä: 25.04.2019 Kokoustiedot Aika Sähköpostikokous: esityslista lähetettiin 25.04.2019 klo 12.30 Vastaukset: torstai 25.4.2019 klo 22.00
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 Kokousaika 09.11.2010 klo 19.00 19.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Rakennus- ja ympäristölautakunta 3/ Jari Koukka, puheenjohtaja, esittelijä Päivi Määttä,
HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Rakennus- ja ympäristölautakunta 3/2009 26 KOKOUSAIKA 13.5.2009 klo 19.00-20.42 KOKOUSPAIKKA hallituksen huone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Jari Koukka, puheenjohtaja,
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 15 RAKENNUSLUPAPÄÄTÖS LÄMPÖLAITOS PORLAMMI LIITE 1 3
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 Kokousaika 14.6.2012 klo 18.30 19.50 Kokouspaikka Kunnantalo Lapinjärventie 20 A Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2012 Kokousaika 18.10.2012 klo 18.30-19.20 Kokouspaikka Kunnantalo Lapinjärventie 20 A Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä Kokoustiedot Aika Maanantaina klo 19.
Jämijärven kunta KOKOUSKUTSU 8/2019 Kunnanhallitus Laatimispäivämäärä 29.04.2019 Kokoustiedot Aika Maanantaina 29.04.2018 klo 19.17 Käsiteltävät asiat Paikka Valtuuston kokoushuone, Koulutie 2 B (Raharinne)
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 37 OSA-AIKA ELÄKE (LIITE 1) 3
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2013 Kokousaika 28.05.20130 klo 18.00 18.50 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie Tieavustushakemus: Paikkarin yksityistie...
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2015 Kokousaika Maanantai 9.3.2015 klo 9.50 10.10 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus: Kaikuniemen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus:
Toivakan kunta Pöytäkirja 4/ / 9. Tarkastuslautakunta Aika klo 16:30-19:50. Toivakan kirjasto, kirjaston sali
Toivakan kunta Pöytäkirja 4/2015 1 / 9 Tarkastuslautakunta 16.04.2015 Aika 16.04.2015 klo 16:30-19:50 Paikka Toivakan kirjasto, kirjaston sali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 18 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 46 SAIRAANHOITAJAN VALINTA 3 47 LÄHIHOITAJAN VALINTA 4 48 LÄHIHOITAJAN SIJAISEN VALINTA 5
PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 7/2014 Kokousaika 1.10.2014 klo 17.00 17.50 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/ Haapaveden uimahalli, liikuntatoimiston kahvihuone
HAAPAVEDEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 4/2012 1 Vapaa-aikatoiminnan lautakunta 09.10.2012 AIKA 09.10.2012 klo 14:00-14:40 PAIKKA Haapaveden uimahalli, liikuntatoimiston kahvihuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu
SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010. Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti
SIVISTYSLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 Kokousaika 3.11.2010 klo 18.10-21.15 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Lapinjärven koulutuskeskus (Sivarikeskus), C-talon kabinetti KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
Vehmaan kunta Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista:
Kunnanhallitus Kokous 307 Nro 13 Kokoustiedot Aika: Maanantai 12.8.2013, klo 17.45 Paikka: Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 209 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 309 210
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2010 Kokousaika 28.10.2010 klo 19.00 20.45 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2011 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 26 RAKENNUSLUPAPÄÄTÖS LÄMPÖLAITOS INGERMANINKYLÄ 3
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2011 Kokousaika 16.6.2011 klo 19.30-18.55 Kokouspaikka Kunnantalo, Lapinjärventie 20 A Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 16 PÄIVÄKOTI PEIKKOLAAKSON VALMISTUMINEN 3
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2012 Kokousaika 10.04.2012 klo 19.00 19.25 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Vehmaan kunta Lomituslautakunta Kokous 1 Nro 2
Vehmaan kunta Lomituslautakunta Kokous 1 Nro 2 Kokoustiedot Aika: keskiviikko 28.9.2016 Paikka: Valtuustosali, Kunnanvirasto, Vinkkilä Asialista: Sivu 11 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen...
KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 40 PALVELUVERKKOSUUNNITELMA (LIITE) 3 41 OSAVUOSIKATSAUS (LIITE) 4
PERUSTURVAJAOSTO PÖYTÄKIRJA 6/2014 Kokousaika 24.9.2014 klo 17.00 19.40 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnantalo, Lapinjärventie 20A, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/
PUDASJÄRVEN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 9/2017 93 Tarkastuslautakunta 17.05.2017 AIKA 17.05.2017 klo 14:00-17:42 PAIKKA Kaupungintalo, kokoushuone Kotka KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 48 Kokouksen laillisuus ja
KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 22 KUNNAN UUDET KOTISIVUT JA SIIRTYMINEN SÄHKÖISIIN ESITYSLISTOIHIN 3
KEHITTÄMISJAOSTO PÖYTÄKIRJA 5/2014 Kokousaika 27.10.2014 klo 18.00-19.40 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kimonkylän taidekoti KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
MAASEUTULAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011. Loviisan maaseutuyksikkö, Bäckaksenkuja 1, Liljendal
MAASEUTULAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2011 Kokousaika 4.10.2011 klo 19.00-20.10 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Loviisan maaseutuyksikkö, Bäckaksenkuja 1, 07880 Liljendal KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteeri
Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 11/2017 1 Tarkastuslautakunta 20.12.2017 Aika 20.12.2017 klo 09:03-10:57 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, neuvottelutila Isoneuvos
Pyhtään kunnanvirasto klo
PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2017 24 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 26.04.2017 klo 16:00-18:20 PAIKKA Kunnanvirasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Piispa-Jespars Seija Varapuheenjoht. Aksels Tuulikki
Todettiin kokous lailliseksi ja päätösvaltaiseksi
Viranomainen PÖYTÄKIRJA 3/2019 6 Tarkastuslautakunta KOKOUSAIKA 9.5.2019 klo 14.00 18.07 KOKOUSPAIKKA Vanha Pappila, os. Toukkalantie 5 SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkitä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/ Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Utsjoen kunta Pöytäkirja 2/2018 1 Keskusvaalilautakunta Aika 28.01.2018 klo 19:45-22:55 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 9 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto. 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 1/2016 Tiejaosto Kokousaika Tiistaina 3.5.2015 klo 9.00 9.20 Kokouspaikka Kuntala, neuvotteluhuone Asiat sivu nro 1 Tieavustushakemus Kotirinteen yksityistie... 2 2 Tieavustushakemus
KAAVIN KUNTA Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017. Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone
Kunnanhallitus KOKOUSPÖYTÄKIRJA 10/2017 KOKOUSAIKA 12.6.2017 klo 17.00-17.38 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Miettinen Eino, puheenjohtaja Räsänen Jorma,
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 27 UIMAHALLIN KORJAUSVAIHTOEHDOT (LIITE1) 3
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2013 Kokousaika 29.04.2013 klo 18.00 18.45 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/ klo Marttilan kunnanvirasto, kokoustila
MARTTILAN KUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 2/2016 10 Rakennuslautakunta 25.04.2016 KOKOUSAIKA 25.04.2016 klo 18.00 18.21 KOKOUSPAIKKA SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET Marttilan kunnanvirasto, kokoustila Jäsen Varajäsen
Lahdessa / Reija Launiemi, hallintosihteerii
Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 3/2018 1 Tarkastuslautakunta 13.03.2018 Aika 13.03.2018 klo 09:00-12:17 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, neuvottelutila Isoneuvos
Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13
Kokouspöytäkirja nro 3/2013 Tarkastuslautakunta Sivu 13 Kokousaika Keskiviikko 22.5.2013 klo 9.00 15.30 Kokouspaikka Harjulinna, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 9 Arviointikertomus vuodelta
Lemin kunta Pöytäkirja 10/2017 Tarkastuslautakunta
Tarkastuslautakunta 6.11.2017 Sisällys 41 Tilintarkastusyhteisön valinta 42 Teknisen johtajan kuuleminen 43 Muut asiat Tarkastuslautakunta 6.11.2017 40 Aika 6.11.2017 klo 15.00 16.30 Paikka Kunnanviraston
PADASJOEN KUNTA SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta. 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle
SISÄLLYSLUETTELO 9/2016 Tekninen lautakunta Kokousaika Keskiviikko 28.9.2016 klo 17.00 17.57 Kokouspaikka Kuntala, kakkossali Asiat sivu nro 47 Ehdotus käyttötalouden talousarvioksi vuodelle 2017... 77
KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 105 TEKNISEN JOHTAJAN VIRAN TÄYTTÄMINEN (LIITE) 3 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS 5
KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA 12/2014 Kokousaika 14.7.2014 klo 09.00 10.19 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Sähköpostikokous KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN VALINTA
Kuhmoisten kunta Pöytäkirja 4/2015 58. Rakennuslautakunta 06.05.2015. Aika 06.05.2015 klo 16:00-16:15. Käsitellyt asiat
Kuhmoisten kunta Pöytäkirja 4/2015 58 Rakennuslautakunta 06.05.2015 Aika 06.05.2015 klo 16:00-16:15 Paikka Kuntala Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 31 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 61 32 Pöytäkirjan
MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2016 Tarkastuslautakunta AIKA klo Kunnanviraston kokoushuone
AIKA 27.4.2016 klo 15.00 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja poissa vpj. Mäenpää Jonna, paikalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius, jäsen
Toivakan kunta Pöytäkirja 12/ / 12. Tarkastuslautakunta Aika klo 15:00-17:09. Toivakkatalo neuvotteluhuone
Toivakan kunta Pöytäkirja 12/2016 1 / 12 Tarkastuslautakunta 15.12.2016 Aika 15.12.2016 klo 15:00-17:09 Paikka Toivakkatalo neuvotteluhuone Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 83 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 8/2017 1 Tarkastuslautakunta 03.05.2017 AIKA 03.05.2017 klo 18:00-20:12 PAIKKA Yleishallinnon kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 45 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,
Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain perusteet valmistelua
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2017 1 Tarkastuslautakunta 27.04.2017 AIKA 27.04.2017 klo 18:30-21:05 PAIKKA Yleishallinnon kahvihuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 40 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 11 YKSITYISTEIDEN KUNNOSSAPITOAVUSTUKSET LIITE 1 3
YMPÄRISTÖLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2012 Kokousaika 10.5.2012 klo 18.30 19.30 Kokouspaikka Kunnantalo, Lapinjärventie 20 A Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
SISÄLLYSLUETTELO. RAKLTK, 16.1.2013 18:00, Pöytäkirja
i SISÄLLYSLUETTELO RAKLTK, 16.1.2013 18:00, Pöytäkirja -1 Läsnäolijat... 1 1 Rakennuslupa, Teuvan kunta/hammashoitolan väistötilat... 2 2 Ilmoitusasiat, rak.ltk 16.1.2013... 3 9998 Oikaisuvaatimusohjeet
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 21 KIINTEISTÖNHOITAJAN TYÖSUHTEEN TÄYTTÄMINEN 3
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2013 Kokousaika 12.3.2013 klo 18.00-18.40 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ (8)
ALAVIESKAN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2018 1 (8) Tarkastuslautakunta 21.05.2018 AIKA 21.05.2018 klo 15:00-18:00 PAIKKA Alavieskan kunnantalo, valtuustosali KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 14 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 2/2015 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.2.2015 klo 15:00 16:46 Paikka Ulvilan kaupungintalo, kokoustila K1-K2 Käsitellyt asiat: Pykälä Asia Sivu 5 6 7 Teknisen toimen taloudellisten
Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
KUNNANHALLITUS PÖYTÄKIRJA 15/2014 Kokousaika 22.9.2014 klo 18.01-19.04 Kokouspaikka Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25 Käsiteltävät asiat KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdäkuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta perusteet eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee
Parikkalan kunta Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30
Kokouspöytäkirja nro 2/2013 Rakennuslautakunta Sivu 30 Kokousaika Torstai 13.6.2013 klo 18.00-18.40 Kokouspaikka Teknisen toimiston kokoushuone, Petäjikönkatu 2 Saapuvilla olleet jäsenet (ja merkintä siitä,
Tietoimitusjaosto nro 1/ SISÄLLYSLUETTELO
nro 1/2015 SISÄLLYSLUETTELO TIETOIMJ 1 Kokouksen järjestäytyminen TIETOIMJ 2 Avustusprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 TIETOIMJ 3 Perusparannusavustuksien osuus avustussummasta Sivu 2 Nro 1/2015 Kokouspaikka-
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/ Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 12/2015 1 Tarkastuslautakunta 2013-2016 Aika 16.06.2015 klo 16:00-19:20 Paikka Tarkastuslautakunnan kokoushuone, Torikatu 17, 3. kerros, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 50 Kokouksen
MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13. Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16
MÄNTYHARJUN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2015 13 Rakennuslautakunta AIKA 03.03.2015 klo. 16:30 17:00 PAIKKA Kunnantalo, kaavoittajan huone ASIAT Otsikko Sivu 6 Tilinpäätös 2014 / Rakennuslautakunta 16 7 Ilmoitusasiat
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 5/2015 1 Tarkastuslautakunta 07.05.2015 AIKA 07.05.2015 klo 15:35-20:50 PAIKKA Sosiaali- ja terveystoimen kokoushuone KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 28 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA
PERUSTURVALAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012. Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25, Kirkonkylä
PERUSTURVALAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 6/2012 Kokousaika 25.9.2012 klo 18.00 19.43 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Kunnanhallituksen kokoushuone, Lapinjärventie 25, Kirkonkylä KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN
Otsikko Sivu 30 Terveyskeskuksen IV-koneiden uusimisen tarjoukset 56
Lappajärven kunta Pöytäkirja 5/2017 54 ltekninen lautakunta 23.05.2017 Aika 23.05.2017 klo 16:00-16:30 Paikka Kunnanvirasto, kunnanhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat 30-30 Otsikko Sivu 30 Terveyskeskuksen
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/ Sivu 7 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3. 8 Pöytäkirjan tarkastajien valinta 4
JOENSUUN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 2/2017 1 Henkilöstö- ja työllisyysjaosto Aika 28.02.2017 klo 17:30-18:40 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone, Rantakatu 20, Joensuu Käsitellyt asiat Sivu 7 Kokouksen laillisuus
Toivakan kunta Pöytäkirja 2/ / 9. Maaseutuelinkeinolautakunta Aika klo 18:10-19:25. Kunnanvirasto, valtuustosali
Toivakan kunta Pöytäkirja 2/2012 1 / 9 Maaseutuelinkeinolautakunta 24.09.2012 Aika 24.09.2012 klo 18:10-19:25 Paikka Kunnanvirasto, valtuustosali Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 7 Laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.4.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2009 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 7/2009 Kokousaika 15.12.2009 klo 18.00 19.30 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä pykälät 39-54
Muutoksenhakuohjeet Rakennus- ja ympäristövaliokunta kokouspäivämäärä 13.4.2016 pykälät 39-54 Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta
LAPIN JÄTEHUOLTO KUNTAYHTYMÄ PÖYTÄKIRJA Nro 2/2016 Yhtymähallitus Sivu 1 ( 10 ) 04.05.2016
Yhtymähallitus Sivu 1 ( 10 ) KOKOUSAIKA 02.05.2016 - klo 14.00 KOKOUSPAIKKA OSALLISTUJAT Päätöksentekijät Sähköpostikokous Maarit Junttila Arto Leppälä Outi Marttila Veikko Virtanen Manu Friman Tuovi Karvonen
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 3.2.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
382 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen. 382 Pöytäkirjan tarkastajien valinta
PORNAISTEN KUNTA Asialista 18/2017 Kunnanhallitus KOKOUSAIKA Lauantai 7.10.2017 KOKOUSPAIKKA Tallinna, Tallink City hotelli KÄSITELTÄVÄT ASIAT Asia Liite Sivu (seuraava liite = ) 382 Kokouksen laillisuuden
Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone
Kokouskutsu / Esityslista Nro 4/2017 1 (6) KOKOUSAIKA 31.08.2017 Klo 18.00 KOKOUSPAIKKA KOKOUSAIKA Kunnantalo, lautakuntien kokoushuone SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä siitä, kuka toimi puheenjohtajana)
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 19.6.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa
KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tarkastuslautakunta 1/2016 1
KEITELEEN KUNTA PÖYTÄKIRJA Nro Sivu Tarkastuslautakunta 1/2016 1 KOKOUSAIKA Torstai 11.2.2016 kello 15.15 16.10 KOKOUSPAIKKA Kunnantoimisto, Äyräpääntie 2, 72600 Keitele SAAPUVILLA OLLEET JÄSENET (ja merkintä
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 16.2.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.5.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 1.3.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 5.5.2015 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.5.2019 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa
PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/ Tarkastuslautakunta AIKA klo 14:00-16:22
PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 3/2016 25 Tarkastuslautakunta 2013-2016 AIKA 30.03.2016 klo 14:00-16:22 PAIKKA Kunnanvirasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Piispa-Jespars Seija Varapuheenjoht. Aksels Tuulikki
OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/ Sivu. 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus Pöytäkirjantarkastajat 4
OUTOKUMMUN KAUPUNKI Pöytäkirja 6/2016 1 Tarkastuslautakunta Aika 11.05.2016 klo16:30-19:43 Paikka Kaupunginhallituksen kokoushuone Käsitellyt asiat Sivu 33 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 34
Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, Lahti, kokoustila Mestari
Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 10/2018 1 Tarkastuslautakunta 18.12.2018 Aika 18.12.2018 klo 09:00-11:06 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, kokoustila Mestari
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 15.11.2016 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 48 URAKKATARJOUKSET KATUVALAISTUSKESKUKSIEN UUSIMISESTA (LIITE 1) 49 KIRJEITÄ TIEDOKSI 4
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 10/2014 Kokousaika 7.10.2014 klo 18.00 20.00 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Terho Kari Jäsen Lähti kokouksesta: 17:05
AIKA 13.12.2018 15:02-17:28 PAIKKA Toimistotalo Ruori, neuvotteluhuone Norppa C6 KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 75 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 76 Pöytäkirjantarkastajien valinta 3 77 Hoivajohtaja
IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1
IMATRAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 1/2017 1 Tarkastuslautakunta 2013-16 Aika 24.01.2017 klo 11:05-11:15 Paikka Kaupungintalo, Vallinkoski (138) Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/ mukaisesti.
Salon seudun koulutuskuntayhtymän hallituksen pöytäkirja on nähtävänä kuntayhtymän toimistossa hallituksen päätöksen hall 13/2017 125 mukaisesti. Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2012 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 19 KANSALAISALOITE RAUHALANTIEN KUNNOSTA (LIITE 1) 3
TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2012 Kokousaika 14.08.2012 klo 19.00 19.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN
Tekninen lautakunta KIHNIÖN KUNTA (7) Tekninen lautakunta. Pöytäkirja 10/2018. Kokousaika ke kello 16:00-17:00
28.11.2018 1 (7) Kokousaika ke 28.11.2018 kello 16:00-17:00 Kokouspaikka Lottalan kahvihuone Osallistujat Ala-Katara Severi Puheenjohtaja Jokioja Tiina Keskinen Irja Koivisto Markus Varapuheenjohtaja Koivisto
Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUK
Kuntayhtymä Oikaisuvaatimusohje Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 4.9.2018 klo 17:00-17:39 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2018 1 Tarkastuslautakunta 11.04.2018 AIKA 11.04.2018 klo 17:06-21:00 PAIKKA Hallinnon kokoushuone, 2 krs KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 21 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.11.2017 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Perusteet Seuraavista päätöksistä
MYRSKYLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2014 Tarkastuslautakunta 2013-2016. AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55. Kunnanviraston kokoushuone
AIKA 29.4.2014 klo 15.00 15.55 Paikka Osallistujat: Kunnanviraston kokoushuone Sirkku Uljas, puheenjohtaja vpj. Mäenpää Jonna (poissa), tilalla varajäsen Jari Rantanen Yngve Bergman, jäsen Markku Fabritius,
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1
LEMPÄÄLÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 4/2017 1 Henkilöstöjaosto 16.05.2017 AIKA 16.05.2017 klo 12:00-13:42 PAIKKA Villa Hakkari KÄSITELLYT ASIAT Otsikko Sivu 32 KOKOUKSEN LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS 3 33 PÖYTÄKIRJAN
Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Vehmaan kunta Koululautakunta Kokous 1 Nro 1. TORSTAINA klo Vinkkilän koululla
Koululautakunta Kokous 1 Nro 1 Kokoustiedot Aika: Paikka: TORSTAINA 4.1.2018 klo 17.30 Vinkkilän koululla Vinkkilän koulu Asialista: 1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen... 3 2 Pöytäkirjantarkastajien
KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1
KOKKOLAN KAUPUNKI PÖYTÄKIRJA 6/2019 1 Tarkastuslautakunta 2017-2020 AIKA 11.04.2019 klo 16:00-18:19 PAIKKA D 1.7 SISÄLLYSLUETTELO Sivu 39 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 40 Pöytäkirjan tarkastajat
Toivakan kunta Pöytäkirja 8/ / 11. Sivistystoimenlautakunta Aika klo 16:30-17:10. Toivakan kirjasto.
Toivakan kunta Pöytäkirja 8/2015 1 / 11 Sivistystoimenlautakunta 22.09.2015 Aika 22.09.2015 klo 16:30-17:10 Paikka Toivakan kirjasto Käsitellyt asiat Otsikko Sivu 70 Laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 71
Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, Lahti, kokoustila Mestari
Koulutuskeskus Salpaus -kuntayhtymä Pöytäkirja 2/2019 1 Tarkastuslautakunta 26.03.2019 Aika 26.03.2019 klo 9:04-11:33 Paikka Koulutuskeskus Salpaus, Paasikivenkatu 7, 15110 Lahti, kokoustila Mestari Osallistujat
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/ Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo
Ulvilan kaupunki Pöytäkirja 5/2019 1 Tarkastuslautakunta Aika 10.09.2019 klo 14:00-16:35 Paikka Kokoushuone K1-K2, Ulvilan kaupungintalo Käsitellyt asiat Pykälä Asia Sivu 22 Kaupungin talouskatsaus 3 23
SATAKUNNAN KOULUTUSKUNTAYHTYMÄ Kokouspäivämäärä Sivu Yhtymähallitus Sataedu Ulvila, kokoushuone Trumetari
Yhtymähallitus 29.8.2019 1 AIKA Torstai 29.5.2019 klo 17.00 17.22 PAIKKA Sataedu Ulvila, kokoushuone Trumetari PÄÄTÖKSENTEKIJÄT Varsinaiset jäsenet: Varajäsenet: Katri Kujanpää, puheenjohtaja Pasi Koski,