Ammattitaitoista ja kokenutta sähkökonsultointityötä jo vuodesta 1975
|
|
- Heidi Myllymäki
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 YRITYS Ammattitaitoista ja kokenutta sähkökonsultointityötä jo vuodesta 1975 Vuonna 1975 perustettu sähköinsinööritoimisto Ahonen Oy on sähkö-, tele-, ja turvajärjestelmien konsultoinnin ja suunnittelun insinööritoimisto. Olemme Neuvottelevat Sähkösuunnittelijat NSS ry:n jäsen. KONSEPTI :n konsepti laajenee ja tarjoamamme palvelut monipuolistuvat. Yrityksen kokonaisilme, konsepti ja valmius vastata uuden ajan haasteisiin on myös päivitetty ajan tasalle. Tämän päivän energiataloudellisuustavoitteet, valaistuksen uudet euromääräykset sekä uudet valaistus tyypit, talouden tilanteen epävakaus ja monet muut uudistukset ja vastoinkäymiset vaikuttavat kaikkiin hankkeisiin haluamme sitä tai emme. Me Ahosella otamme haasteet vastaan ja vastaamme niihin uudistuneen organisaatiomme sekä parannettujen toimintamalliemme avulla nopeasti ja tehokkaasti. Kauttamme saat palvelut, jotka kattavat tarvittaessa koko taloteknisen suunnittelun sekä valvonnan. PALVELUT Tarveselvitykset Hankesuunnittelu ja kustannusselvitykset Energiataloudellisuusselvitykset ja -todistukset Sähköenergian jakelu- ja käyttö-, varavoima- ja UPS järjestelmien suunnittelu Talotekninen sähkösuunnittelu Valaistussuunnittelu Telesuunnittelu Turvasuunnittelu AV -suunnittelu Kiinteistönohjausjärjestelmien suunnittelu Kiinteistöautomaatiosuunnittelu Projektinhallinta Valvonta ja käyttöönotto Fonseenintie 1, Puh
2 HENKILÖKUNTA Henkilökuntamme koostuu etupäässä sähkövoimatekniikan insinööreistä, vahvistettuna kiinteistöautomaatiojärjestelmien tuntemuksella sekä projektinjohto kokemuksella. Suunnittelu ja projekti tiimissämme on tällä hetkellä 5 suunnittelijaa sekä 1 projektinhoitaja REFERENSSIT Sähköinsinööritoimisto Ahosen lähes 40-vuotisen toiminnan aikana referenssikohteita löytyy erittäin laajalta alueelta pientaloista suuriin tehdaskiinteistöihin luvulla pääasiallisia suunnittelukohteitamme ovat: Toimisto- ja liikekiinteistöt Julkiset kohteet koulut päiväkodit Virastotalot palvelutalot urheiluhallit Asuinrakennukset Teollisuuskiinteistöt Kaikki alkaa suunnittelusta, nykypäivän talotekniikan perusta on asiantunteva suunnittelu Me emme tingi palveluidemme laadusta ja laajuudesta, joten monipuoliset suunnittelupalvelut kuuluvat aina tarjoushintoihimme Kun tarvitsette suunnittelijaa tai sähkötöiden valvojaa, ota yhteyttä Rakentavin Terveisin Pasi Tamminen Toimitusjohtaja Fonseenintie 1, Puh
3 REFERENSSIT ALLA MUUTAMIA REFERENSSIKOHTEITAMME Pasilan virastokeskus Senaatti-kiinteistöt Pää- ja nousukeskuksien uusiminen 8 kpl Vuonna 2014, n m 2 Arkkitehtuurimuseo Senaatti-kiinteistöt Valaistussuunnittelu Vuonna 2013, n m 2 Järvenpään virastotalo Senaatti-kiinteistöt TE-keskus Saneeraus ja muutos Vuonna 2013, n m2 Fonseenintie 1, Puh
4 Koy Markkinatie 16 Helsingin kaupungin ATT Asuinkerrostaloja 8 kpl + piharakennuksia 2 kpl Saneeraus Vuonna 2013, n m 2 Siltamäen palvelukoti Helsingin kaupungin ATT Vuonna 1889 rakennettu päätalo Saneeraus ja laajennus Vuonna 2013, n m 2 Itä-Pakilan ala-aste ja LPK Tammi HKR -rakennuttaja Saneeraus ja laajennus Vuonna 2013, n m 2 Sininauhasäätiö Ruusulankatu 10 Koko kiinteistön saneeraus asuntolakäyttöön Vuonna 2012, n m 2 Fonseenintie 1, Puh
5 JOKERI 2. Paloheinän joukkoliikenneajotunneli 1,2km HKR -rakennuttaja / HSL -tilaaja vuonna , n m 2 Koy Ratamestarinkatu 9 Senaati-kiinteistöt Vanhan hovioikeuden talon saneeraus markkinaoikeuden ja työtuomioistuimen käyttöön Vuonna 2012, n m 2 Hiekkaharjun vapaa-aikatilat Vantaan kaupunki Vantaa Saneeraus Vuonna 2011, n m 2 (kuva ennen saneerausta) Pasilan virastokeskus Senaatti-kiinteistöt Varavoimajärjestelmän uusiminen vuonna 2011, n m 2 Fonseenintie 1, Puh
6 Autoliike Sports car center Oy Herttoniemi Uudiskohde Vuonna 2011, n m 2 Sipoon jäähalli Sipoo Uudiskohde Vuonna 2009, n m 2 Helsingin uusi yhteiskoulu Juhlasalin AV-järjestelmän uusiminen Vuonna 2009, n. 500 m 2 Koko koulun saneeraus Vuosina , n m 2 Kamppi Parkin laajennus Uudiskohde Vuonna 2008, n m 2 Fonseenintie 1, Puh
7 Nordean pääkonttori Vallila Työsuunnittelu Vuonna 2006, n m 2 Stockmann Oyj Tapiola Espoo Työsuunnittelu Vuonna 2006, n m 2 VTT Otaniemi Tietotie 2 Saneeraus ja muutos Vuonna 2006, n m 2 Koko talon saneeraus Vuonna 2002, n m 2 Fonseenintie 1, Puh
8 YHTEYSTIEDOT Fonseenintie Puhelin: Telefax: Sähköposti: info@sahkoinsinooritoimisto.fi Pasi Tamminen Toimitusjohtaja Gsm: pasi.tamminen@sahkoinsinooritoimisto.fi Timo Metsänen Suunnittelupäällikkö Gsm: timo.metsanen@sahkoinsinooritoimisto.fi Mauno Ahonen Suunnittelija GSM: mauno.ahonen@sahkoinsinooritoimisto.fi Mika Sahlström Suunnittelija Gsm: mika.sahlstrom@sahkoinsinooritoimisto.fi Juhana Virtanen Suunnittelija Gsm: juhana.virtanen@sahkoinsinooritoimisto.fi Allan Riiski Projektinhoitaja GSM: allan.riiski@sahkoinsinooritoimisto.fi Kun tarvitsette suunnittelijaa tai sähkötöiden valvojaa, ota yhteyttä! Fonseenintie 1, Puh
9 YHTEISTYÖKUMPPANIT Fonseenintie 1, Puh
Tutkinto Suuntautuminen Valmistumisvuosi
CV Sivu 1 Perustiedot Nimi Teemu Tukiainen Syntymävuosi 1988 Yritys Planera Oy Työtehtävä Projektinjohtaja / Puhelin +358 50 526 1788 Sähköposti teemu.tukiainen@planera.fi Koulutus Tutkinto Suuntautuminen
REFERENSSI 13.1.2015 1(9)
13.1.2015 1(9) NIMI Sami Heikkuri SYNTYMÄAIKA JA PAIKKA 28.6.1979, Espoo AMMATILLINEN KOULUTUS Insinööri (AMK), EVTEK-ammattikorkeakoulu talotekniikan koulutusohjelma, erikoistuminen rakennusten sähkö-
REFERENSSILUETTELO. Jari Kukkonen
REFERENSSILUETTELO Jari Kukkonen Rakennuttajakaari Oy Latokartanontie 7 A info@rakennuttajakaari.fi Y- tunnus 2450421-1 00700 HELSINKI www.rakennuttajakaari.fi puh: +358 10 3206580 REFERENSSILUETTELO 15.5.2014
OTE REFERENSSILUETTELOSTA KOULUJA JA KURSSIKESKUKSIA. Tuomelan koulu Vantaa PT SSa IV-muutokset (vuonna 2010)
1/8 TALONRAKENNUKSEN SÄHKÖSUUNNITTELUKOHTEITA (luetteloon on otettu vain pieni osa suunnittelemistamme kohteista) Projekteista vastaavat henkilöt ilmenevät nimikirjain lyhenteestä. (Mauno Ahonen MA, Tero
ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ:
ERÄITÄ MERKITTÄVIÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN TOIMISTON REFERENSSEJÄ: Eteläesplanadi 16 Hämeentie 19 Eteläesplanadi 4 PERUSKORJAUSREFERENSSEJÄ Työ ja elinkeinoministeriön toimitalo o Laajuus: 11 380 brm2 Kaikukatu
PETTERI KAARNA 19.11.1969 Espoo P. 020-759 8575 GSM 050-340 2509 Sähköposti: petteri.kaarna@hssr.fi
HENKILÖREFERENSSI 1(6) PETTERI KAARNA 19.11.1969 Espoo P. 020-759 8575 GSM 050-340 2509 Sähköposti: petteri.kaarna@hssr.fi KOULUTUS: 1988 Talonrakentajan tutkinto, Espoo 1995 Ylioppilas, Espoon Tapiolan
MM-Yritysrakentaja Oy. Jo vuodesta 1989 25 vuotta energistä rakentamista
MM-Yritysrakentaja Oy Jo vuodesta 1989 25 vuotta energistä rakentamista Yhteystiedot Toimisto MM-Yritysrakentaja Oy Tiilipojanlenkki 4 01720 Vantaa Puh. 010 328 4180 info@mmyr.fi etunimi.sukunimi@mmyr.fi
Jukka Sepponen. jukka.sepponen@srtoy.net. synt. Kuopiossa 1952. Koulutus: Insinööri, Kuopion Teknillinen Oppilaitos 1978
Jukka Sepponen synt. Kuopiossa 1952 Koulutus: Insinööri, Kuopion Teknillinen Oppilaitos 1978 jukka.sepponen@srtoy.net p. 044-769 4431 Työkokemus: Rakennesuunnittelijana Rakennussuunnittelutoimisto Turunen
NHK Rakennus Oy REFERENSSILUETTELO. Sivu 1/5 KORJAUSRAKENTAMINEN 11.1.2012. Työsisältö. peruskorjaus 1200brm2. Pääurakka
Sivu 1/5 Lukkarin Koulu Koulurakennuksen 1200. Pääurakka 1 M - 2 M eur Nurmijärven kunta KHO Unioninkatu/Fabianinkatu Korkeimman hallinto-oikeuden kirjastotilojen 500 t - 1 M eur Senaatti-Kiinteistöt Rakennuttajapalvelu
Teemme kaikkia sähkö- ja LVIJA-töitä Etelä-Suomen alueella ja sähkötöitä Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Tyypillisiä kohteitamme ovat koulut,
Teemme kaikkia sähkö- ja LVIJA-töitä Etelä-Suomen alueella ja sähkötöitä Pirkanmaalla ja Kanta-Hämeessä. Tyypillisiä kohteitamme ovat koulut, sairaalat, toimisto- ja liiketilat, logistiikkarakennukset
Euroopan parlamentin Sosialistien & Demokraattien ryhmä S&D
S&D Euroopan parlamentin Sosialistien & Demokraattien ryhmä SISÄLLYSLUETTELO 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 Yhteystiedot Mitro Repo Euroopan parlamentin
KIMMO LAINE 19.06.1969
HENKILÖREFERENSSI 1(2) KIMMO LAINE 19.06.1969 P. 020759 8563 GSM 0400462 546 sähköposti: kimmo.laine@hssr.fi KOULUTUS: 1993 rakennusmestari, Helsingin teknillinen oppilaitos 19931994 korjausrakentamisen
JOUNI SIROLA rakennusinsinööri 09.07.1969 HELSINKI. P. 020-759 8562 GSM: 0400-2000 94 Sähköposti: jouni.sirola@hssr.fi
HENKILÖREFERENSSI 1(13) JOUNI SIROLA rakennusinsinööri 09.07.1969 HELSINKI P. 020759 8562 GSM: 04002000 94 Sähköposti: jouni.sirola@hssr.fi KOULUTUS: KIELITAITO: JÄSENYYDET: NYKYINEN TOIMI: AIKAISEMMAT
VIIRI-YLINENPÄÄ OY 16.9.2013
VIIRI-YLINENPÄÄ OY 16.9.2013 1 / 7 YRITYS Arkkitehti- ja sisustussuunnittelutoimisto Viiri-Ylinenpää Oy Y-Tunnus 2278939-9 Arkkitehtitoimistojen liiton (ATL) jäsen Vahinkovastuuvakuutus (ATL/ IF Vahinkovakuutus
KARI SALIN. Project manager, SKOL 2. Idearikas rakennuttaja jolla on Fisen myöntämä rakennuttajan sekä paikallisvalvojan ammattipätevyys.
KARI SALIN Project manager, SKOL 2 Idearikas rakennuttaja jolla on Fisen myöntämä rakennuttajan sekä paikallisvalvojan ammattipätevyys. TYÖURA 2012-2014 Hallituksen puheenjohtaja, As Oy Samppalinna 2012->>>
Vuoden valaistuskohde -kilpailu järjestettiin nyt neljännentoista kerran.
Kilpailun tarkoituksena on kannustaa kotimaisia valaistussuunnittelijoita ja rakennuttajia antamalla tunnustusta ansiokkaille ja korkeatasoisille valaistusratkaisuille. Vuoden valaistuskohde -kilpailu
REFERENSSIT 1(8) Rakennusmestari, talorakennustekniikka, Vaasan teknillinen oppilaitos 1988
REFERENSSIT 1(8) Anssi Mustonen, rkm Rakennusmestari, talorakennustekniikka, Vaasan teknillinen oppilaitos 1988 I. VASTAAVA MESTARI 1990-99 (VTJ) Tapiolan kirkon laajennus VTJ+ määrälaskenta Espoo, Tapiola
HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN
HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMNEN www.pakrak.fi Kokonaisvaltaista osaamista Pakrak Group Oy tarjoaa kokonaisvaltaista palvelua asuin-, teollisuus- ja liikerakentamisen tarpeisiin. Konserniyhtiöt
Pientalotyömaan vastuuhenkilöt. Tapani Hoppu
Pientalotyömaan vastuuhenkilöt Tapani Hoppu Pientalotyömaan ammattilaiset SUUNNITTELUVAIHE Pääsuunnittelija Rakennussuunnittelija Rakennesuunnittelija Pohjarakennesuunnittelija Talotekninen suunnittelijat
TALOTEKNIIKKA/SÄHKÖSUUNNITTELU 1
TALOTEKNIIKKA/SÄHKÖSUUNNITTELU 1 Keskipohjanmaan CT-tila 2017 Keskipohjanmaan Leikkaussali L1-rakennus 2017 Keskipohjanmaan MY-rakennus 2017 Wasacon Oy Larsmon terveyskeskus 2016 Keskipohjanmaan Sydänpoliklinikka
Seppo Heikkinen. seppo.heikkinen@srtoy.net. Synt. Rautavaaralla 7.6.1962. Koulutus ja pätevyydet: DI, Oulun Yliopisto rakentamistekniikan osasto 1989
Seppo Heikkinen Synt. Rautavaaralla 7.6.1962 Koulutus ja pätevyydet: DI, Oulun Yliopisto rakentamistekniikan osasto 1989 1luokan betonirakenteiden suunnittelija, todettu koulutuksen ja työkokemuksen perusteella
Frenger HKE kattosäteilijät - kun laatu, monipuolisuus ja tehokkuus ratkaisevat
Frenger HKE kattosäteilijät - kun laatu, monipuolisuus ja tehokkuus ratkaisevat 1 2 Frenger comfortluokan kattosäteiljiä HKE Ely keskus Mikkeli HKE säteilijä sileällä pinnalla Kone Design Center,HKE reijitetyllä
REFERENSSILUETTELO. Matti Kiukkaan referenssikohteet vuosina 1996-2014
REFERENSSILUETTELO Matti Kiukkaan referenssikohteet vuosina 1996-2014 Rakennuttajakaari Oy Latokartanontie 7 A info@rakennuttajakaari.fi Y- tunnus 2450421-1 00700 HELSINKI www.rakennuttajakaari.fi puh:
(alv 0 %) Valaisimet ja varsi (Materiaalit ja asennukset) ,00
Muistio 16.4.2018 1(5) Mäntyharjun kunta Katuvalaistuksen saneeraus, suunnittelu ja kustannusarviot 1. Valaistuksen saneerauksen suunnittelu Kilpailutetaan erillinen suunnitelma koko valaistuksen saneerausta
REFERENSSILUETTELO. Pasi Saastamoinen
REFERENSSILUETTELO Pasi Saastamoinen Rakennuttajakaari Oy Latokartanontie 7 A info@rakennuttajakaari.fi Y- tunnus 2450421-1 00700 HELSINKI www.rakennuttajakaari.fi puh: +358 10 3206580 REFERENSSILUETTELO
lisäksi lukuisia rakentamiseen, rakennuttamiseen, kiinteistönpitoon ja sisäilma-asioihin sekä julkisiin hankintoihin liittyviä lyhytkursseja
Sivu 1/3 Marko Moisio Yhteystiedot: Pirttimäentie 10, 41230 UURAINEN puhelin 044 2311 796 marko.moisio@renove.fi Syntymävuosi 1967 Koulutus Perhesuhteet Ylioppilas 1986, Saarijärven lukio Rakennusmestari
Jevgeni Rautio Projektipäällikkö, Naulankanta Oy. s naimisissa, kaksi lasta, asuinpaikka Kerava
Jevgeni Rautio Projektipäällikkö, Naulankanta Oy s. 26.1.1977 naimisissa, kaksi lasta, asuinpaikka Kerava Koulutus ja ammatilliset kurssit 1999 2006 Petroskoin Valtion Yliopisto, rakennusalan DI Korkeakoulututkinto
NHK Rakennus Oy 29.4.2015
Sivu 1(6) /Sauvakatu 1 2014 > 2 M eur -Yhtymä Oyj. Pihkatie 6 2014 1 M - 2 M eur KOY Auroranlinna Ins.tsto Conditio Oy As Oy Mäkelänrinne 2014 1 M - 2 M eur Kiinteistöpalvelu Agora Oy Insinööritoimisto
TOIMINTAKERTOMUS 2012
SÄHKÖTIETO RY TOIMINTAKERTOMUS 2012 6.2.2013 1(3) TOIMINTAKERTOMUS 2012 1. Kortiston tarkoitus ja tavoite 2. Julkaisuversiot ST- kortiston perustamisasiakirjan mukaisesti ST- kortisto kehittää sähköurakoinnin
NHK Rakennus Oy 11.1.2012
Sivu 1(5) JMA Pöytäalhontie 97 2011 500 t - 1 M eur Järvenpään Mestariasunnot Oy Hy Hammslääket.laitos 2011 2011 100-300 t eur Helsingin Yliopisto Katriinan sairaala 2011 500 t - 1 M eur Vantaan kaupunki
KIINTEISTÖLIIKETOIMINNAN KOKONAISPALVELUA
KIINTEISTÖLIIKETOIMINNAN KOKONAISPALVELUA ESITE 2015 Yritys Toimitalo on Suomessa toimiva toimitilakiinteistöjen markkinointiin, ylläpitoon, johtamiseen sekä kehittämiseen erikoistunut palveluyritys. Toimitalon
Frenger HKE kattosäteilijät -kun laatu, monipuolisuus ja tehokkuus ratkaisevat
Frenger HKE kattosäteilijät -kun laatu, monipuolisuus ja tehokkuus ratkaisevat Frenger comfortluokan kattosäteiljiä HKE Kone Design Center,HKE reijitetyllä pinnalla FRENGER SYSTEMEN BV on kansainvälinen
Helsingin kaupunki Esityslista 2/ (5) Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL)
Helsingin kaupunki Esityslista /016 1 (5) 7.01.016 Sähkö-, tele-, turva- ja automaatio-, sekä erityissähköjärjestelmien suunnittelutöiden tilaaminen HEL 016-000678 T 0 08 0 00 Päätösehdotus päättää oikeuttaa
Yrityksen nimi Y-tunnus RALAn asiakas Todistus voimassa Kotipaikka Osoite Ilmastointi-Mikenti Oy lähtien saakka Helsin
Nro 2231 voimassa 31.12.2018 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Ilmastointi-Mikenti Oy Y-tunnus 2123868-3 kotipaikka
Seppo Heikkinen. seppo.heikkinen@srtoy.net. Synt. Rautavaaralla 7.6.1962. Koulutus ja pätevyydet: DI, Oulun Yliopisto rakentamistekniikan osasto 1989
Seppo Heikkinen Synt. Rautavaaralla 7.6.1962 Koulutus ja pätevyydet: DI, Oulun Yliopisto rakentamistekniikan osasto 1989 1luokan betonirakenteiden suunnittelija, todettu koulutuksen ja työkokemuksen perusteella
TALOTEKNIIKKA/SÄHKÖSUUNNITTELU 1
TALOTEKNIIKKA/SÄHKÖSUUNNITTELU 1 Bergö Öråd Bergö Serviceboende 2015 KOy Pikipruukki Krannilan Palvelutalo 2015 KOy Pikipruukki Fyrrykartanon palvelukeskus 2015 KOy Pikipruukki Fab Himalajan palvelukeskus
TARJOAJAN SOVELTUVUUTTA KOSKEVAT OSALLISTUMISEHDOT, VANTAANJOEN PUTKISILTOJEN YLEISSUUNNITTELU
TARJOUKSEN SOVELTUVUUSLIITTEET, TARJOAJAN SOVELTUVUUTTA KOSKEVAT OSALLISTUMISEHDOT, VANTAANJOEN PUTKISILTOJEN YLEISSUUNNITTELU Tarjoajan on täytettävä alla mainitut soveltuvuusvaatimukset. Mikäli tarjouksen
1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 2 12,999,976 km 9,136,765 km 1,276,765 km 499,892 km 245,066 km 112,907 km 36,765 km 24,159 km 7899 km 2408 km 76 km 12 14 16 1 12 7 3 1 6 2 5 4 3 11 9 10 8 18 20 21 22 23 24 25 26
REFERENSSEJÄ. Korjausrakentaminen. Linjasaneeraussuunnittelukohteita
REFERENSSEJÄ Linjasaneeraussuunnittelukohteita Korjausrakentaminen Oheisessa luettelossa on pieni osa yrityksemme linjasaneerauskorjauskohteista. Yrityksemme rakenneasiantuntijat osallistuvat vuosittain
REFERENSSILUETTELO 08/2012
Asuinkerrostalon kehittäminen, Helsinki, ~2500m2 Lisärakennusoikeuden ja kaavamuutoksen hakeminen olemassa olevalle kerrostalotontille. Tehtävät: pääsuunnittelu, arkkitehtisuunnittelu (AA) Koy Lauttasaaren
Mestariasunnot 2 / 2013. Jarkko Kankkunen
Mestariasunnot 2 / 2013 Jarkko Kankkunen Mestariasunnot konserni.... Järvenpään Mestariasunnot Oy Kiinteistö Oy Järvenpään Tilat Levysepänkatu 13 kiinteistö JMA:n 65,30 %, JL Kiinteistötaito 17,15 %, Caves
Rakennuttaminen. E r ä i t ä m e r k i t t ä v i ä r e f e r e n s s e j ä
Rakennuttaminen E r ä i t ä m e r k i t t ä v i ä r e f e r e n s s e j ä 17.8.2015 2 (12) Hotelleja 2015 Hotelli Palace (Eteläranta 10), Teollisuuskeskus Oy, 2015 Hotelli Scandic Simonkenttä, Laajuus
LPK KANERVA - LISÄTILA Näyttelijäntie 2 TARVESELVITYS / HANKESUUNNITELMA 20.1.2012
LPK KANERVA - LISÄTILA Näyttelijäntie 2 TARVESELVITYS / HANKESUUNNITELMA 20.1.2012 HELSINGIN KAUPUNKI SOSIAALIVIRASTO TILAKESKUS LPK KANERVAN LISÄTILA Näyttelijäntie 2 SISÄLLYSLUETTELO 0 YHTEENVETO / HANKKEEN
REFERENSSEJÄ. Korjausrakentaminen. Piha- ja kuivatuskorjausten rakennesuunnittelu
REFERENSSEJÄ Piha ja kuivatuskorjausten rakennesuunnittelu Korjausrakentaminen Oheisessa luettelossa on osa yrityksemme viimeaikaisista piha ja kuivatuskorjauskohteista. Referenssiluettelossa ei ole mainittu
Suunnittelukohteita 1 / 5. Merrasjärven Tähtikylän alueen B-sakaran asuinkerrostalot, Lahti 2015- - tilaajana YIT Rakennus Lahti
1 / 5 Suunnittelukohteita Merrasjärven Tähtikylän alueen B-sakaran asuinkerrostalot, Lahti 2015- - tilaajana YIT Rakennus Lahti - kohteen laajuus n. 7000 br-m2 Annalan päiväkodin korjaus- ja muutostyöt,
Referenssikohteita 2011 julkisivujen rakenne-, liikunta- ja sääsaumaukset
Referenssikohteita 2011 julkisivujen rakenne-, liikunta- ja sääsaumaukset Den Braven PU-15LM polyuretaani saumausmassa Kohde: KOY Heinolan Vierumäki Chalets 2, Vierumäki Pääurakoitsija: YIT Rakennus Oyj
LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUKSET:
LIIKE- JA TOIMISTORAKENNUKSET: 1. Viljavuuspalvelu Oy - kerrosala 4.200 ka-m2 - toteutunut vuonna 1992 2. K-Rauta, vaihe 1, Mikkeli - rakennuttaja Kesko Oyj - kerrosala 2.300 ka-m2 - toteutus vuonna 1997
Pientalotyömaan vastuuhenkilöt. Tapani Hoppu
Pientalotyömaan vastuuhenkilöt Tapani Hoppu OKT, arvo n. 300 000, vastuuhenkilöitä n. 12 Auto, arvo n. 30 000, suunnittelijoita xxxxxxx, työnjohtajia yyyyyyy Suunnittelun vastuuhenkilöt Pääsuunnittelija
Vuoden valaistuskohde kilpailu järjestettiin nyt kolmannentoista kerran.
Kilpailun tarkoituksena on kannustaa kotimaisia valaistussuunnittelijoita ja rakennuttajia antamalla tunnustusta ansiokkaille ja korkeatasoisille valaistusratkaisuille. Vuoden valaistuskohde kilpailu järjestettiin
Tilav. Rakennuttaja. Asunto Oy Vaasan Punostie 5 2015 Peter Brandtberg. Oy Vaasan Asumisoikeus 2014 Jarmo Kajaala
1 REFERENSSILUETTELO Kirkkonummen Vuokra-asunnot Oy/Sokeritehtaantie 15-17, KANTVIK 45 3 715 12 340 TA-Asumisoikeus Oy Ramsinniementi 14, HELSINKI 51 5 554 22 660 Kirkkonummen Vuokraasunnot 2015 Markus
NHK Rakennus Oy REFERENSSILUETTELO. Sivu 1/7 KORJAUSRAKENTAMINEN 29.4.2015. Työsisältö. Oppilasasuntolan peruskorjaus. 259 asuntoa
Sivu 1/7 TKY-2 Oppilasasuntolan. 259 asuntoa > 2 M eur Aalto-yliopiston ylioppilaskunta AYY Carben Oy VVO/Sauvakatu 1 Nurmijärven kunnanvirasto Asunrakennuksen täydellinen 35 asuntoa, sisältäen talotekniikan
KUTSU OSALLISTUMISEEN Valon piilopuutarhat valaistuselämyksen tuottajaksi. Torikortteleissa Helsingissä 2012
KUTSU OSALLISTUMISEEN Valon piilopuutarhat valaistuselämyksen tuottajaksi Torikortteleissa Helsingissä 2012 Valon piilopuutarhat piilopuutarhat - sisäpihoissa on Helsingissä kutsu Pimeänä vuodenaikana
RYHMÄKORJAAMINEN. Emilia Olkanen ja Emmi Oksanen 14.4.2014 Energiaekspertin jatkokurssi 3/3. Euroopan unioni Euroopan aluekehitysrahasto
RYHMÄKORJAAMINEN Emilia Olkanen ja Emmi Oksanen 14.4.2014 Energiaekspertin jatkokurssi 3/3 Ryhmäkorjaaminen Useamman itsenäisen taloyhtiön yhteistoimintaa korjaustarpeidensa toteuttamiseksi Tavoitteena
JUHA BLOMSTER 21.04.1964 Forssa. P. 020-759 8569 GSM 045-850 4478 juha.blomster@hssr.fi
HENKILÖREFERENSSI 1(4) JUHA BLOMSTER 21.04.1964 Forssa P. 020-759 8569 GSM 045-850 4478 juha.blomster@hssr.fi KOULUTUS: 1982 rakennusmies, Forssan Ammattikoulu 1984-1987 rakennusmestari, Forssan teknillinen
Yrityspuiston konsepti ja johtaminen
Yrityspuiston konsepti ja johtaminen Osmo Hiltunen, KJ-Kiinteistöjohto Oy Coresma 6.2.2008 7.2.2008 KJ-Kiinteistöjohto Oy 2 Täyden palvelun kiinteistö- ja toimitilajohtamisen yritys Yksityinen ja riippumaton
Arvostettu luottorakentaja
HANKESUUNNITTELU UUDISRAKENTAMINEN KORJAUSRAKENTAMINEN R AKENTAMISEN AMMAT TIL AINEN Arvostettu luottorakentaja Pitkäaikaiset yhteistyökumppanit tuntevat Pakrakin viidentoista vuoden takaa. Yritys toimii
Uudis- ja saneerausrakentamista Pirkanmaalla vuodesta 1993.
Uudis- ja saneerausrakentamista Pirkanmaalla vuodesta 1993. Pirkanmaan Mestari-Rakentajat Oy on lähinnä Tampereen ja ympäröivien lähikuntien alueella toimiva monipuolinen ja kehittyvä rakennusliike. Toimintansa
Talotekniset saneeraukset
Talotekniset saneeraukset Talotekniset saneeraukset Asiantuntijuus on vahvuutemme ja kokonaistoimituksemme avulla ratkaisette kiinteistönne uudistustarpeet vaivattomasti. Toimimme aina vastuullisena pääurakoitsijana
HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSLAUTAKUNNAN KOKOUKSEN PÄÄTÖSTIEDOTE
PÄÄTÖSTIEDOTE 16.5.2017 HELSINGIN KAUPUNGIN RAKENNUSLAUTAKUNNAN KOKOUKSEN PÄÄTÖSTIEDOTE 16.5.2017 VIRASTOPÄÄLLIKKÖ VP1 Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen Kokous todettiin lailliseksi
Helsingin kaupunki Esityslista 4/ (5) Kaupunginhallituksen konsernijaosto Kaj/
Helsingin kaupunki Esityslista 4/2014 1 (5) 7 Osakkuus- ja muiden yhtiöiden varsinaiset yhtiökokoukset 2014, Kaj-toimiala HEL 2014-001917 T 00 01 05 Päätösehdotus A B Esittelijän perustelut Osakkuusyhtiöt
Taloteknisen suunnittelun tehtäväluettelo
Taloteknisen suunnittelun tehtäväluettelo HUS-suunnittelijaseminaari 18.9.2014 Kari Kaleva / Granlund Oy Esityksen sisältö Uudet suunnitteluvaiheet Taloteknisen tehtäväluettelon rakenne Avoimen rakentamisen
Salpakangas Keskuskatu 6, 10 200 m2. Hollola KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI
Salpakangas Keskuskatu 6, 10 200 m2 KIINTEISTÖKEHITYS KIINTEISTÖKONSULTOINTI YRITYSJÄRJESTELYT YRITYSKONSULTOINTI Salpakangas Keskuskatu 6, 10 200 m2 KESKUSKATU 6, HOLLOLA Kolme asuinkerrostaloa kohoaa
Curriculum Vitae 1.01.2015 1 (5)
1 (5) MIKKO SARASJÄRVI Syntymävuosi 1960 Nykyinen toimi Koulutus DRACON Oy toimitusjohtaja Diplomi-insinööri 1988. Valmistunut Helsingin Teknillisestä korkeakoulusta rakennustekniikan osastolta, jossa
Kartat VANTAA ESPOO HELSINKI. Maps. LAAJASALO Sarvastonkaari 23, 00840 HELSINKI LEPPÄVAARA Vanha maantie, 02650 ESPOO
Kartat Maps ALA-MALMI Lallintie 12, 00700 HELSINKI CITY / NARINKKATORI Narinkka, 00100 HELSINKI TÖÖLÖ Urheilukatu 7, 00250 HELSINKI KALLIO Helsinginkatu 23, 00510 HELSINKI KONTULA Rintinpolku, 00940 HELSINKI
REFERENSSEJÄ. Korjausrakentaminen. Koko kiinteistön peruskorjaus- ja linjasaneerauskohteita
REFERENSSEJÄ Koko kiinteistön peruskorjaus ja linjasaneerauskohteita Korjausrakentaminen Oheisessa luettelossa on pieni osa yrityksemme linjasaneeraus ja peruskorjauskohteista. Yrityksemme rakenneasiantuntijat
Solnet Suomen johtava aurinkosähköjärjestelmien toimittaja
Solnet Suomen johtava aurinkosähköjärjestelmien toimittaja 7.6.2017 Suomen suurin aurinkovoimaloiden toimittaja Vuoden 2016 lopussa olemme asentaneet noin 20 % verkkoon kytketyistä aurinkovoimaloista Suomessa.
Tietolähteiden perusteella yritys on hoitanut tilaajavastuulain edellyttämät velvoitteet.
Sivu 1 / 7 Yritysraportin tiedot Raportin hakupäivämäärä 05.02.2016 Raportti voimassa asti 14.03.2016 Arkistointitunnus 1454446257910 FIN yritystiedot Yrityksen nimi Jokiväri Oy Y-tunnus 2136744-2 Tietolähteiden
Helsingin Teollisuuskatu 21. Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki
Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, 00510 Helsinki Helsingin Teollisuuskatu 21 Teollisuuskatu 21 / Elimäenkatu 12-16 tarjoaa edustavaa, hyväkuntoista toimitilaa
Sitowise yhdessä olemme enemmän. Valio, Haapavesi
Sitowise yhdessä olemme enemmän Valio, Haapavesi 9.2.2018 2 Infran suunnittelu- ja konsultointipalvelut Lisää kuva napsauttamalla kuvaketta Talon suunnittelu- ja konsultointipalvelut Sito ja Wise Group
Talotekniikan elinkaarimallit ja konseptit
Talotekniikan elinkaarimallit ja konseptit Teknillinen Korkeakoulu LVI-laboratorio CUBENet Talotekniikan tulevaisuuden elinkaaripalvelut TKK LVI-laboratorio TKK Rakentamistalous VTT Tuotteet ja tuotanto
Helsingin Teollisuuskatu 21. Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki
Korkean asiakastyytyväisyyden toimistokohde Vallilassa Teollisuuskatu 21, Vallila, 00510 Helsinki Helsingin Teollisuuskatu 21 Teollisuuskatu 21 / Elimäenkatu 12-16 tarjoaa edustavaa, hyväkuntoista toimitilaa
energian varastointitarpeisiin
TULEVAISUUDEN ENERGIAA. Asiantunteva kumppani energian varastointitarpeisiin Kattava. Tehokas. Tietoa meistä Olemme toimineet uusiutuvien energiamuotojen alalla vuodesta 1997 alkaen. Suunnittelemme ja
REFERENSSILUETTELO. Tuomas Pakan referenssikohteet vuosina 1998-2014
REFERENSSILUETTELO Tuomas Pakan referenssikohteet vuosina 1998-2014 Rakennuttajakaari Oy Latokartanontie 7 A info@rakennuttajakaari.fi Y- tunnus 2450421-1 00700 HELSINKI www.rakennuttajakaari.fi puh: +358
TOIMINTAKERTOMUS 2013
SÄHKÖTIETO RY TOIMINTAKERTOMUS 2013 13.2.2014 1(4) TOIMINTAKERTOMUS 2013 1. Kortiston tarkoitus ja tavoite 2. Julkaisuversiot ST- kortiston perustamisasiakirjan mukaisesti ST- kortisto kehittää sähköurakoinnin
INTELLIGENT ENERGY MANAGEMENT seminaari
INTELLIGENT ENERGY ANAGEENT seminaari Tervetuloa BuildingEQ projektin esittely Toimitusjohtaja Reijo Hänninen Olof Granlund Oy Helsinki, HTC Center, Tammasaarenkatu 5 Ke 22.4.2009 1 Seminaariohjelma 09.00
AsiAnTunTevA kumppani EnERgiAn varastointitarpeisiin
TULEVAISUUDEN ENERGIAA. AsiAnTunTevA kumppani EnERgiAn varastointitarpeisiin Kattava. Tehokas. Projektien toteuttaminen Projektinhallinta Huolehdimme kaikista tarvittavista luvista, järjestämme sopimukset
Teemme kaikkia teollisuuden ja kaupan toimitilakohteiden sähkö- ja LVIJA-töitä Suomessa ja Venäjällä. Kotimaassa tyypillisiä kohteitamme ovat koulut
Teemme kaikkia teollisuuden ja kaupan toimitilakohteiden sähkö- ja LVIJA-töitä Suomessa ja Venäjällä. Kotimaassa tyypillisiä kohteitamme ovat koulut ja sairaalat, toimisto- ja liiketilat sekä logistiikkarakennukset.
arkkitehtitoimisto karin krokfors oy
Pihlajatie 18 00270 Helsinki puhelin 040 5040442 telefax 09 495496 ark@karinkrokfors.fi www.karinkrokfors.fi TOIMISTON REFERENSSIT TIEDOT TOIMISTOSTA Arkkitehtitoimisto Karin Krokfors Oy Toimisto on perustettu
HALLITUKSEN JÄSENET. Minna Alitalo
HALLITUKSEN JÄSENET Minna Alitalo s. 1962, KTM Ostojohtaja, Alko Oy (2014-) Hallituksen jäsen (2012-) Tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja (2013-) Tarkastusvaliokunnan jäsen (2012-) Alko Oy, talousjohtaja
VN 1/2017 vp. Helsingissä 9 päivänä helmikuuta Pääministeri Juha Sipilä. Alivaltiosihteeri Timo Lankinen
Valtioneuvoston kirjelmä eduskunnalle valtioneuvoston jäsenten sidonnaisuuksista (Soini, Vehviläinen, Rehula, Tiilikainen, Niinistö, Berner ja Mykkänen) Eduskunnan työjärjestyksen 29 :n mukaisesti eduskunnalle
3. Palveluja tuottava toimipaikka: Lääkärikeskus Aava Mannerheimintie (OID-tunnus )
Valvira Sosiaali-ja terveysalan lupa-ja valvontavirasto Päätös 1 (6) 3.8.2018 Dnro V/36052/2018 Lääkärikeskus Aava Oy Mannerheimintie 12 B ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva
REFERENSSILUETTELO. Marko Vuorinen
REFERENSSILUETTELO Marko Vuorinen Rakennuttajakaari Oy Latokartanontie 7 A info@rakennuttajakaari.fi Y- tunnus 2450421-1 00700 HELSINKI www.rakennuttajakaari.fi puh: +358 10 3206580 REFERENSSILUETTELO
KOSKEN TL TEKNINEN LAUTAKUNTA
Kokousaika Torstai 4. heinäkuuta 2013 kello 18.00 Kokouspaikka Kunnanvirasto Saapuvilla olleet jäsenet Muut saapuvilla olleet Jari Laurila pj Esko Syrjälä j. Kimmo Kupi j. Pirjo Leino j. Elina Rauhala
TK21 Teollisuuskatu 21. Modernin kaupungin kiihtyvässä sykkeessä Teollisuuskatu 21, Vallila, Helsinki
Modernin kaupungin kiihtyvässä sykkeessä Teollisuuskatu 21, Vallila, 00510 Helsinki TK21 Teollisuuskatu 21 TK21 Teollisuuskatu 21 / Elimäenkatu 12-16 tarjoaa haluttua toimitilaa edustavin palveluin vilkkaassa
044-5512348. Helsingin Asiantuntijamaalaus Oy. Etusivu Maalauspalvelut Remonttipalvelut Referenssit Yritystiedot
Olemme remontointiin ja maalaustöihin erikoistunut yritys. Toimimme kaikkialla pääkaupunkiseudulla, esim. Helsingissä, Espoossa, Kauniaisissa, Vantaalla ja Kirkkonummella. Asiakastyytyväisyys ja laatu
Kari Miettinen. kari.miettinen@srtoy.net. synt. Kuopiossa 7.12.1955. Koulutus: DI / Oulun yliopisto rakentamistekniikan osasto 1987
Kari Miettinen synt. Kuopiossa 7.12.1955 Koulutus: DI / Oulun yliopisto rakentamistekniikan osasto 1987 Työkokemus ja pätevyydet: kari.miettinen@srtoy.net p. 044 769 4461 Valvojan avustaja, Rakennushallitus
Raide-Jokeri infrastruktuurihankkeen johtoryhmä
Raide-Jokeri infrastruktuurihankkeen johtoryhmä Kokous 4 Aika: 3.11.2016 klo 14 15.30 Paikka: HKL:n pääkonttori, Toinen linja 7A (6. krs Johtoryhmän nh.) Kutsutut: Ville Lehmuskoski (pj.) HKL Artturi Lähdetie
Mitä uutta 2011. talokeskus@talokeskus.fi www.talokeskus.fi
Mitä uutta 2011 talokeskus@talokeskus.fi www.talokeskus.fi UUSI ILME 2011 2 SUOMEN TALOKESKUS - KONSERNI 4 SUOMEN TALOKESKUS - KONSERNI Emoyhtiö Suomen Talokeskus Oy 1923 perustettu suomalainen insinööritoimisto
Sähköliittymä ja työmaasähkö
Sähköliittymä ja työmaasähkö Rakentajailta Keskiviikko 23.3.2011 Juha Viherjälaakso 1 17.3.2010 Suunnitteluvaihe Onnistunut talon sähköistys alkaa hyvästä suunnittelusta koskee myös ä. Rakennuksen suunnitteluvaiheessa
Yksilölliset ja tarpeenmukaiset LVI-suunnitteluratkaisut
Yksilölliset ja tarpeenmukaiset LVI-suunnitteluratkaisut Asuntotuotanto Pienkiinteistöt ja taloteollisuus Liiketilat ja palvelurakentaminen Korjausrakentaminen Suurkohteet Heatco on huippukumppani LVI-suunnitelmien
Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen
Päätös 1 (5) Jaakonkatu 3 01620 Vantaa ASIA Yksityisen terveydenhuollon palvelujen antamista koskeva luvan muuttaminen HAKIJA/PALVELUJEN TUOTTAJA Jaakonkatu 3 01620 Vantaa Y-tunnus: 2080120-0 HAKEMUS Hakija
yhteenveto YHTEYSHENKILÖMME: Genesta / Tomi Kaukinen +358 (0)40 356 44 74 tomi.kaukinen@genesta.fi
Miestentie 1 yhteenveto MIESTENTIE 1, 02150 ESPOO Miestentie 1 sijaitsee keskeisellä paikalla Otaniemen, Tapiolan ja Keilaniemen alueiden yhtymäkohdassa Kehä I:n varrella. Lähimmät naapurit ovat Aaltoyliopiston
Hämeenlinnan Uimahalli, vesijohtoverkoston peruskorjaus. (2006) Riihimäen kaupunki Riihimäen Urheilutalo, peruskorjaus. (2006)
KEILAKATU 1 20.8.2018 13210 HÄMEENLINNA PUH: 03-648 090 email: etunimi.sukunimi@ khtt.fi kotisivu: www.khtt.fi Sivu 1/5 KHTT-SUUNNITTELU OY KHTT-SUUNNITTELU OY:N REFERENSSILUETTELO Vuonna 1982 perustettu
Liikuntatoimen investointien tarveohjelma 2014 ja TSE
1 (5) UUDISRAKENTAMINEN URHEILULAITOKSET JA -KENTÄT (01) 3000 1 *Jätkäsaaren liikuntapuisto 2,000 1,000 1,000 3000 1 *Tehtaanpuiston kenttä, tekojäärata ja huoltorakennus 1,500 0,500 1,000 4000 3 Kalasatama,
SÄHKÖTIETO RY TOIMINTAKERTOMUS (4)
SÄHKÖTIETO RY TOIMINTAKERTOMUS 2017 1(4) TOIMINTAKERTOMUS 2017 1 Kortiston tarkoitus ja tavoite ST- kortiston perustamisasiakirjan mukaisesti, ST- kortisto, joka täytti 41- vuotta 16.02.2017, kehittää
Rakennusyhtiö Muhonen Oy
Nro 98 voimassa 31.12.2015 Rakentamisen Laatu RALA ry:n arviointilautakunta on hakemuksesta myöntänyt tämän pätevyystodistuksen osoituksena siitä, että Rakennusyhtiö Muhonen Oy Y-tunnus 0738421-1 kotipaikka
Kaukajärviosuuskunta. Emoyhtiö Isännöintikohteita n.185 kpl Henkilökuntaa n. 120 Liikevaihto n. 7 M
Kaukajärviosuuskunta Emoyhtiö Isännöintikohteita n.185 kpl Henkilökuntaa n. 120 Liikevaihto n. 7 M HM Isännöinti ja Tili Oy (tytäryhtiö) Isännöintikohteita n. 80 kpl Henkilökuntaa 6 Liikevaihto n. 0,5
Kiinteistönhallinta Talotekniikan ammattilaisen toimiala, joka sisältää kiinteistötoimintoja, suunnittelua tai rakentamista.
Osa 1: Sanasto Bezirksregierung Köln EU-Geschäftsstelle Wirtschaft und Berufsbildung Zeughausstraße 2-10 50667 Köln Kiinteistönhallinta Talotekniikan ammattilaisen toimiala, joka sisältää kiinteistötoimintoja,
TA 2016 TS 2017 TS 2018 TS myöh. 590 000 350 000
D. Investointiohjelmaesitys 90150 Teollisuusalueen laajentaminen 590 000 350 000 - Tonttien ja infran rakentaminen Kuparitie, Kuparikuja, Messinkitie, Messinkikuja Myöhemmin: - Tonttien ja infran rakentaminen
REFERENSSILUETTELO. Yrityksen referenssikohteet vuosina 2011-2014
REFERENSSILUETTELO Yrityksen referenssikohteet vuosina 2011-2014 Rakennuttajakaari Oy Latokartanontie 7 A info@rakennuttajakaari.fi Y- tunnus 2450421-1 00700 HELSINKI www.rakennuttajakaari.fi puh: +358