TOIMINTAKERTOMUS 2015

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "TOIMINTAKERTOMUS 2015"

Transkriptio

1 ESPOO HWARANG TEAM RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 Johdanto Espoo Hwarang Team ry on toiminut Espoossa vuodesta Seura tarjoaa World Taekwondo Federationin (WTF:n) mukaista taekwondoa, joka myös olympiataekwondona tunnetaan, lajista kiinnostuneille harrastajille. Seurassa voi harrastaa taekwondoa kunnon kohentamisesta kansainväliseen kilpailemiseen. Ikä ei ole este: nuorimmat seuran harrastajat ovat nelivuotiaita, yläikärajaa ei ole asetettu. Espoo Hwarang Team ry Toimintakertomus 2015 Sivu 1

2 Vuonna 2015 kehitettiin ja vahvistettiin lasten ja nuorten toimintaa. Seuran osa-aikainen nuorisopäällikkö oli tässä avainasemassa. Useiden junioriharjoitusten ohjaamisen lisäksi hän esitteli taekwondoa kouluissa madaltaen kynnystä aloittaa harrastus. Seuran aktiivisten harrastajien määrä kasvoi edelleen: vuonna 2015 harrastajia oli lähes 250. Harjoitusvuoroja oli perinteisen Matinkylä-Olarin alueen lisäksi Leppävaarassa ja Espoon keskuksessa. Kilpailutoiminta oli säännöllistä ja menestystä tuli sekä kansallisista että kansainvälisistä kilpailuista. Seuran toimihenkilöt Espoo Hwarang Teamin hallitus koostuu puheenjohtajasta ja viidestä jäsenestä. Espoo Hwarang Team ry:n hallituksessa toimivat seuraavat henkilöt: Puheenjohtaja: Varapuheenjohtaja: Sihteeri: Rahastonhoitaja: Jäsen: Jäsen: Juho Metsälä Petri Vilkman Kari-Matti Lehti Tero Alén Sirpa Huuskonen Maria Reinikainen Hallitus kokoontui vuoden aikana kaksi kertaa. Yleiskokouksia järjestettiin yksi keväällä. Seuran vakituisina ohjaajina toimivat koko vuoden mustavöistä Juho Metsälä, Johanna Nukari, Petri Vilkman, Iiro Naumanen, Kirsi Siivola, Willie Zhang, Helmi Härkönen ja Aija Kortelainen sekä värivöistä Ninni Kuisma ja Juha Nieminen. Lisäksi vakituisena ohjaajana toimi seuraan vuonna 2013 palkattu osa-aikainen nuorisopäällikkö Simo Siltanen. Osan vuotta tai satunnaisesti ohjasivat Tero Alén, Anssi Koskinen, Kari-Matti Lehti, Maria Reinikainen, Kari Kuusiniemi, Kimmo Luomala, Sirpa Huuskonen, Janika Kuusisto, Samppa Vuorinen, Jani Suolinna, Riikka Virtanen ja Hanna Hämäläinen. Lasten ryhmien harjoituksissa apuna ovat toimineet apuohjaajat. Juha Nieminen, Ninni Kuisma, Viivi Kuisma ja Samppa Vuorinen osallistuivat liiton junioriohjaajakoulutukseen. Sirpa Huuskonen toimi Suomen Taekwondoliiton harrastajavaliokunnan jäsenenä. Espoo Hwarang Team ry Toimintakertomus 2015 Sivu 2

3 Seuran työnjakoa edistettiin nimeämällä Maria Reinikainen varustevastaavaksi ja Sirpa Huuskonen liikesarjojen joukkueenjohtajaksi. Aija Kortelainen oli nimetty jo aiemmin seuran tiedottajaksi. Harrastajat Aktiiviharrastajia oli vuoden lopussa noin 250. Panostus lasten ja nuorten toimintaan kasvatti erityisesti seuran alle 18-vuotiaiden harrastajien osuutta. Vuonna vuotiaat ja sitä vanhemmat saattoivat aloittaa taekwondon kevään tai syksyn peruskursseilla. Lasten 7 11-vuotiaiden ryhmään otettiin harrastajia pääsääntöisesti kevät- ja syyskauden alussa, mutta myös liukuvasti (ei varsinaista peruskurssia tässä ryhmässä). Nuorempien, 4 6-vuotiaiden ryhmän, sopivaksi ryhmäkooksi on vakioitunut 12 lasta. Alle 12-vuotiaille lapsille suunnattuja harjoituksia oli noin puolet viikkoharjoituksista. Seuran harrastajina oli kaiken ikäisiä naisia ja miehiä, tyttöjä ja poikia. Mukana on monia perheitä, joiden perheenjäsenistä kaksi tai useampi harrastaa lajia. Seuraan tuli uusia harrastajia paitsi peruskursseilta, niin myös lähialueelle opintojen tai työn takia muuton vuoksi tai tauon jälkeen taekwondon pariin palaamisen myötä. Vyökokeet Vuonna 2015 järjestettiin useita värivöiden vyökokeita. Yhteensä näissä vyökokeissa graduoitiin ennätykselliset yli 200 uutta värivyöarvoa. Vyökokeiden valvojina toimivat pääohjaaja Tero Alén sekä Juho Metsälä, Simo Siltanen, Petri Vilkman, Maria Reinikainen, Kari Kuusiniemi, Willie Zhang, Aija Kortelainen, Helmi Härkönen, Ninni Kuisma ja Cristina Harvonen. Espoo Hwarang Team ry Toimintakertomus 2015 Sivu 3

4 Kevät 2015: Rästikoe, juniorit 7.2. Peruskurssi vuotiaat vuotiaat Yleisryhmä: ylävyöt ja alavyöt Syksy 2015: Rästikoe vuotiaat vuotiaat: alavyöt vuotiaat, peruskurssi vuotiaat vuotiaat: ylävyöt ja alavyöt Peruskurssi Yleisryhmä: ylävyöt ja alavyöt Vuonna 2015 seura kunnostautui myös mustien vöiden myöntöjen määrällä. Uusia daneja tuli yhteensä viisi ja dan-arvon korotuksia kuusi. Tammikuussa Tero Alén graduoitiin 5. daniksi. Kokeen vastaanotti Marcos Kuusjärvi (6. dan). Maaliskuussa Eevi Huuskonen graduoitiin 2. poomiksi ja Sirpa Huuskonen, Kirsi Siivola ja Wilie Zhang 1. daniksi. Dan/poom-koetta valvoivat seuran pääohjaaja Tero Alén sekä Juho Metsälä ja Petri Vilkman. Lokakuussa tuli vielä lisää dangraduointeja. Nummelassa pidetyssä kokeessa Kari-Matti Lehti ja Maria Reinikainen graduoitiin 3. daniksi, Tobias Bräutigam ja Iiro Naumanen 2. daniksi sekä Helmi Härkönen ja Aija Kortelainen 1. daniksi. Seuran valvojana kokeessa toimi Tero Alén. Lisäksi seuran nuorisopäälikkö Simo Siltanen sai 4. danin vyöarvon joulukuussa Helsingin Taekwondoseurassa. Harjoitusvuorot Eri ryhmille kohdennettujen harjoituksia oli yli 20 viikossa. Harjoituksia pidettiin Olarissa Komeetan koulun Papinniityn salissa, Tähtiniityn koulun salissa ja Kuitinmäen koulun salissa, Leppävaarassa Ruusutorpan koulun salissa sekä Espoon keskuksessa Kannusillanmäen väestönsuojan judosalissa. Espoo Hwarang Team ry Toimintakertomus 2015 Sivu 4

5 Yli 12-vuotiailla (ja tätä nuoremmilla edistyneillä) yleisharjoitusten lisäksi viikottaisissa harjoitusvuoroissa oli teemapainotteisia harjoituksia: ottelu- ja liikesarjavuoroja. Itsepuolustukseen ja myös muutoin tatamia hyödyntäviin harjoituksiin keskittyvä vuoro oli Kannusillanmäen judosalissa Espoon keskuksessa. Harjoituskalenteriin oli varattu aikaa vapaisiin teemavuoroihin, joita käytettiin dan-koeharjoituksiin ja kilpailuihin valmistautumiseen. Uusia teemoja olivat noin kerran kuukaudessa pidetyt kehonhuolto ja tauolta taekwondoon. Vuonna 2015 toimi kolme 4 6-vuotiaiden ryhmää: kaksi Olarissa ja yksi Leppävaarassa. Iältään 7 11-vuotiaille lapsille oli ryhmät Matinkylä-Olarissa, Leppävaarassa ja Espoon keskuksessa. Leppävaaran ja Espoon keskuksen junioriryhmät (7+) olivat yhteisvuoroja yli 12-vuotiaiden kanssa. Alle 12-vuotiailla oli mahdollisuus osallistua taitojen kartuttua otteluja liikesarjaharjoituksiin. Kesäkuussa ja elokuussa ennen koulujen alkua harjoituksia oli kaksi kertaa viikossa. Nämä harjoitukset oli suunnattu kaikille yli 10-vuotiaille harrastajille. Kilparyhmällä oli omia harjoituksia kesällä. Talous Viime vuosina seura on onnistunut kartuttamaan pääomaa tulevia investointeja varten. Seuran talous onkin vahvalla pohjalla. Vuoden 2015 tilinpäätös oli ylijäämäinen. Vuonna 2015 seura tuki ohjaus-, valmennus- ja kilpailutoimintaa ja hankki täydennyksiä harjoitusvarusteisiin. Seura sai osittaista tukea opetus- ja kulttuuriministeriöltä nuorisopäällikön palkkaamiseen, mutta rahoitti tätä toimintaa myös itse. Espoon kaupungin liikuntatoimi tuki seuraa perusavustuksella ja valmennuksen koulutusavustuksella. Valmennus Ottelijoiden valmennuksesta vastasi Simo Siltanen. Seuran otteluharjoituksia oli kaksi kertaa viikossa. Lisäksi yhteistyötä treenivaihdon muodossa ja valmennuksessa kilpailuissa tehtiin Helsingin Taekwondoseuran kanssa. Liikesarja- eli poomsaekilpailijoiden valmennuksesta vastasi ensisijaisesti Johanna Nukari. Liikesarjaharjoituksia oli yksi sunnuntaisin. Ennen kilpailuja oli valmistavia teemavuoroja. Molemmat kilpailuryhmät tehostivat harjoitteluaan osallistumalla muun muassa erilaisiin yleisleireihin ja maajoukkueleireihin. Urheilijoiden sitoutumiseen on haluttu vastata sitouttamalla myös valmentajia. Valmentajien osaamisen Espoo Hwarang Team ry Toimintakertomus 2015 Sivu 5

6 kehittäminen on nähty tärkeänä ja valmentajia on kannustettu osallistumaan leireille seuran kustantamana. Lisäksi leireiltä haettua oppia jaettiin eteenpäin seuran omissa ohjaajakoulutuksissa. Simo Siltanen osallistui kansainväliseen otteluvalmentajan koulutukseen. Sirpa Huuskonen aloitti kamppailulajien yhteisen II-tason valmentajakoulutuksen ja kävi liikesarjojen tuomarikurssin (C-taso). Kilpailusaavutukset Yleistä Espoo Hwarang Teamin kilpailijat osallistuivat säännöllisesti kansallisiin liikesarja- ja ottelukisoihin. Lisäksi osa urheilijoista kilpaili kansainvälisissä kilpailuissa. Monipuolinen ja aktiivinen kilpailutoiminta toi yli 80 mitalia (kts. koosteet taulukoissa 1 ja 2). SM-mitaleja kertyi yhdeksän (kaksi ottelusta ja seitsemän liikesarjoista). PM-mitaleja saavutettiin viisi. Liikesarjojen EM-kilpailuista tuli seuran historian ensimmäiset arvokilpailumitalit: kaksi pronssia. Ottelu Vuonna 2015 seuralla oli ottelijoita lasten ja harrastajien sarjoissa sekä otteluliigassa. Helmi Härkönen saavutti SMpronssia alle 21-vuotiaissa sarjassa <57 kg ja SM-kultaa aikuisissa sarjassa <57 kg. PM-kilpailuissa Härkönen kiri hopealle sarjassa <57 kg ja Simo Siltanen sarjassa <74 kg. Otteluliigassa Härkönen voitti kultaa (<57 kg). Alle 21- vuotiaiden EM-kilpailuissa Romaniassa Härkönen sijoittui yhdeksänneksi. Junioreissa ja harrastajissa ottelivat vuoden varrella Matti Huuskonen, Julius Jalonen, Kari-Matti Lehti, Leo Lehti, Mohammed Omar, Nina Simanainen ja Riikka Virtanen. Härkönen, Simanainen ja Siltanen osallistuivat Lomma Cupiin Ruotsissa toukokuussa. Mitalisaldo oli kolme ottelupronssia. Elokuussa Härkönen osallistui ottelukilpailuihin Kööpenhaminassa. Espoo Hwarang Team ry Toimintakertomus 2015 Sivu 6

7 Taulukko 1. Espoo Hwarang Teamin ottelukilpailumitalit vuosina kilpailu PM SM kansainväliset G-kilpailut/A-class a otteluliiga (viisi osakilpailua) muut kansainväliset ja kansalliset b Yhteensä a A-class -kilpailuja (G-kilpailuja) ei yhtään 2015 ja 2014, mutta kaksi sekä 2013 että 2012, b Muita kilpailuja 2015 kuusi, 2014 viisi, 2013 kahdeksan ja 2012 kuusi Liikesarjat Vuonna 2015 seuralla oli liikesarjakilpailijoita ranking-, harrastaja- ja alle 14-vuotiaiden harrastajien ns. ilvessarjoissa. Johanna Nukari (alle 39-vuotiaat naiset), Eevi Huuskonen (junioritytöt) ja Mico Knutsson (kadettipojat) voittivat SM-kultaa yksilösarjoissaan. Huuskonen ja Veeti Koivistoinen (Kuopion Taekwondo) saivat SM-kultaa junioripareissa ja Huuskonen SM-kultaa juniorien ryhmäsarjassa. Matti Huuskonen sai SM-hopeaa yli 30-vuotiaiden ryhmäsarjassa. Norjan PM-kilpailujen yksilösarjoissa Eevi Huuskonen sai hopeaa junioreissa ja pronssia junioripareissa (parina Veeti Koivistoinen). Lisäksi Huuskonen sai PM-hopeaa juniorityttöjen ryhmässä. Eevi Huuskonen, Matti Huuskonen ja Johanna Nukari edustivat Suomea EM-kilpailuissa Serbiassa. Nukari saavutti uransa ja samalla myös seuran ensimmäiset arvokilpailujen mitalit: pronssia alle 40- vuotiaissa naisissa ja yli 30- vuotiaiden ryhmässä (ryhmässä Budokwain Triin Saviauk ja Mansen Niina Virtala). Eevi Huuskonen oli viides junioritytöissä ja yhdeksäs junioripareissa (parina Veeti Koivistoinen). Matti Huuskonen oli yhdeksäs alle 60-vuotiaissa miehissä. Kansainvälisissä A-class -kilpailuissa mitaleja kertyi Nukarin ja kahden Huuskosen voimin ennätysmäärä: kolmetoista. Näistä suurin osa oli yksilömitaleja. Espoo Hwarang Team ry Toimintakertomus 2015 Sivu 7

8 Milla Knutsson osallistui yhteen kansalliseen ranking-kilpailuun sijoittuen hopealle. Harrastajissa ja ilveksissä mitaleja keräsivät Mia Knutsson, Leo Lehti, Pranav Punaganti ja Patricia Uuskoski. Helmi Härkönen ja Nina Simanainen saivat Ruotsin Lomma Cupista liikesarjojen kultaa, hopeaa ja pronssia. Taulukko 2. Espoo Hwarang Teamin liikesarjakilpailujen mitalit vuonna kilpailut arvokilpailut (EM, MM) PM SM kansainväliset A-class a Muut kansainväliset ja kansalliset b 44 c Yhteensä a A-class -kilpailuja kolme vuosina ja viisi vuonna 2015; b muita kilpailuja seitsemän 2015, kuusi ; c 2015 alkaen ei SM-liigaa, joten myös ranking-sarjalaiset saivat palkinnon joka kilpailusta Kuopio Open liikesarjakilpailujen yhteydessä järjestettiin murskauskilpailut, joissa Patricia Uuskoski sai kaksi kultaa, Mia Knutsson kaksi hopeaa ja Matti Huuskonen hopeaa. Leirit ja muut tapahtumat Seuran harrastajia osallistui muun muassa Talvisuurleirille Tampereella, Sim Uu-leirille Iisalmessa sekä Taekwondofestivaaleille Turussa. Seuralaisia on osallistunut myös esimerkiksi liikesarja- ja juniorileireille. Leiriaktiivisuuteen kannustetaan jatkossakin. Koulujen lukuvuoden aikana Simo Siltanen esitteli taekwondoa Espoon eri kouluissa. Seura esitteli taekwondoa näytöksissä Espoon keskuksen kauppakeskus Entressessä tammikuussa sekä Olarin lysteillä ja Latokasken ulkoilutapahtumassa toukokuussa. Espoo Hwarang Team ry Toimintakertomus 2015 Sivu 8

9 Joulukuussa seura järjesti harrastajilleen pikkujoulut. Seura jakoi neljä kiertopalkintoa: Vuoden liikesarjakilpailija: Johanna Nukari Vuoden ottelukilpailija: Helmi Härkönen Vuoden juniori: Liza Yerych Vuoden harrastaja: Piia Kalliokoski Suomen Taekwondoliitto myönsi Johanna Nukarille EM-mitalien oikeuttaman matkastipendin. Eevi Huuskonen sai Espoon kaupungin urheilijastipendin vuoden 2016 harjoitus- ja kilpailukuluihin. Tiedotus Espoo Hwarang Teamin tärkeimmät harrastajia koskevat tiedotukset kerrottiin harjoitusten yhteydessä. Lisäksi erityisesti nuorimpien harrastajien vanhempia lähestyttiin kotiin jaettavin tiedottein. Seura pitää yllä www-sivuja osoitteessa ja Sivustolla kerrotaan muun muassa tulevista harjoituksista ja tapahtumista sekä taustaa seurasta ja sen toiminnasta. Lisäksi Espoo Hwarang Team ry:n nimissä on Facebook-sivu. Uutisointia hoidettiin lähinnä näiden kanavien kautta. Seuran www-sivuille on kirjoitettu kilpailu- ja muista kuulumisista. Näin on muun muassa haluttu tehdä kilpailemisen aloittamista helpommaksi ja kenelle tahansa avoimeksi toiminnaksi. Vuonna 2015 seuran kilpailijoita ja toimijoita on mainittu lehtijutuissa. Näistä poimintoja: Länsiväylässä on ollut uutisia seuran kilpailumenestyksestä. Seuran kilpailu- ja valmennustoiminnasta on kirjoitettu Länsiväylän kumppanisivuille ( ja Espoo Hwarang Team). Taekwondolehdessä oli läpi vuoden seuran urheilijoiden kilpailu-uutisia sekä Anssi Koskisen sabuhaastattelu. Kuvat: Express-seurakuvaus (1), Hanna Knutsson (2, 6), Juho Metsälä (3), Tero Alén (4), Sirpa Huuskonen (5), Ari Koivistoinen (7), Julius Jalonen (8) Espoo Hwarang Team ry Toimintakertomus 2015 Sivu 9

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 ESPOO HWARANG TEAM RY TOIMINTAKERTOMUS 2016 Johdanto Espoo Hwarang Team ry on toiminut Espoossa vuodesta 1994. Seura tarjoaa World Taekwondo Federationin (WTF:n) mukaista taekwondoa, joka myös olympiataekwondona

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014

TOIMINTAKERTOMUS 2014 ESPOO HWARANG TEAM RY 21.4.2015 TOIMINTAKERTOMUS 2014 Johdanto Espoo Hwarang Team ry on toiminut Espoossa vuodesta 1994. Seura tarjoaa World Taekwondo Federationin (WTF:n) mukaista taekwondoa, joka myös

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 ESPOO HWARANG TEAM RY 28.4.2014 TOIMINTAKERTOMUS 2013 Johdanto Espoo Hwarang Team ry on toiminut Espoossa vuodesta 1994. Seura tarjoaa World Taekwondo Federationin (WTF:n) mukaista taekwondoa, joka myös

Lisätiedot

Liikesarja koordinaattori, Vesa Suomalainen

Liikesarja koordinaattori, Vesa Suomalainen Mukana Ranking kilpailut Lohja, Kuopio, Korso, Rauma ja Vantaa SIVU 1 (6) PISTEET SIJOITUS PISTEET 1. 577,00 Espoo Hwarang Team Ry 2. 264,33 Taekwondourheilijat 2011 3. 193,33 Budokwai Taekwondo 4. 150,83

Lisätiedot

Competitors per category. Poomsae Individual Category Ind: Kadetit Male A. Round 3

Competitors per category. Poomsae Individual Category Ind: Kadetit Male A. Round 3 SM-kilpailut 207 liikesarjat Category Ind: Kadetit Male Competitors 3 Punaganti, Pranav Espoo Hwarang Ry 2 35 Kopisto, Methasit Taekwondourheilijat 20 3 29 Järvenpää, Joonas Porin Taekwondoseura Ry Page

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry

Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry TOIMINTAKERTOMUS 2005 Seuran puheenjohtajan katsaus vuoteen 2005 Harjoitussalille tullessa alkaa useinkin tuntua siltä, että seuramme toiminta on entistä enemmän muuttumassa

Lisätiedot

LOHJAN TAEKWONDO-SEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014

LOHJAN TAEKWONDO-SEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 LOHJAN TAEKWONDO-SEURA RY:N TOIMINTAKERTOMUS 2014 TOIMINTA Vuosi 2014 oli Lohjan Taekwondo-seuran kahdeskymmeneskuudes toimintavuosi. TALOUS Jäsenmaksut ja vyökoemaksut yhdessä Lohjan Liikuntakeskuksen

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

Liikesarjojen SM-liiga Liigasarjat Kadetti, tytöt (11-13v.) Kadetti, pojat (11-13v.) Junior, tytöt (14-18v.) Junior, pojat (14-18v.

Liikesarjojen SM-liiga Liigasarjat Kadetti, tytöt (11-13v.) Kadetti, pojat (11-13v.) Junior, tytöt (14-18v.) Junior, pojat (14-18v. Suomen Taekwondoliitto Liikesarjojen SM-liiga 6/6 osakilpailu, Turku 19.11.2011 SM-liigan, harrastajasarjojen ja ilvessarjojen tulokset Liigasarjat Kadetti, tytöt (11-13v.) 1. Nea Säynäjoki Tampere Kumgang

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2016

TOIMINTASUUNNITELMA 2016 TOIMINTASUUNNITELMA 2016 Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry KOULUTUS / SEURAN TUKI Painopistealueena vuodelle 2016 on koulutus. Seuran toiminnan kehittymisen varmistamiseksi ja elinvoimaisuuden takaamiseksi

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2011 20 vuotta Taekwondoa

TOIMINTAKERTOMUS 2011 20 vuotta Taekwondoa Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry TOIMINTAKERTOMUS 2011 20 vuotta Taekwondoa Sisältö JOHTOKUNTA 2011... 3 TOIMINTA... 3 Lasten ja nuorten liikunta... 3 PALKITUT... 4 OHJAAJAT... 5 TALOUS... 5 VIERAILIJAT...

Lisätiedot

Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry

Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry TOIMINTAKERTOMUS 2012 JOHTOKUNTA 2012 Juha Vehmas, puheenjohtaja Minna Saario, varapuheenjohtaja Kari Sirviö, sihteeri Tero Halén, rahastonhoitaja Marcos Kuusjärvi,

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2014 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2015

Toimintasuunnitelma 2015 Toimintasuunnitelma 2015 Esipuhe Iisalmen Taekwondo Ry on vuonna 2000 perustettu liikunta- ja urheiluseura, sen tarkoituksena on edistää Taekwondon keinoin kunto- ja terveysliikuntaa, kilpaurheilua sekä

Lisätiedot

Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry

Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry TOIMINTAKERTOMUS 2015 JOHTOKUNTA 2015 Minna Saario, puheenjohtaja Johanna Koppinen, varapuheenjohtaja Juha Vehmas, sihteeri Tero Halén, rahastonhoitaja Riikka Itäranta,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2013 SISÄLTÖ 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset... 3 1.1.4 Seuran toimisto... 3

Lisätiedot

1. Säynäjoki, Nea Tampereen Kumgang Taekwondo 7,72 2. Huuskonen, Eevi Espoo Hwarang Team 7,38 3. Halonen, Linda Porin Taekwondoseura 7,25

1. Säynäjoki, Nea Tampereen Kumgang Taekwondo 7,72 2. Huuskonen, Eevi Espoo Hwarang Team 7,38 3. Halonen, Linda Porin Taekwondoseura 7,25 Liikesarjojen SM-liiga IV osakilpailu Rauma 2.4.2011 Liigasarjat Kadetit, naiset 1. Säynäjoki, Nea Tampereen Kumgang Taekwondo 7,72 2. Huuskonen, Eevi Espoo Hwarang Team 7,38 3. Halonen, Linda Porin Taekwondoseura

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2017

TOIMINTASUUNNITELMA 2017 TOIMINTASUUNNITELMA 2017 Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry YLEISTÄ Jo 25-vuotiaalla Taekwondo Vihdillä on pitkät perinteet. Niistä voidaan ammentaa paljon hyvää tulevaan, mutta samalla on myös selkeä

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2014

TOIMINTASUUNNITELMA 2014 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 MIKKELIN JUDO RY 1. JÄRJESTÖTOIMINTA Yhdistyksen tarkoituksena on kehittää jäsentensä judotaitoa sekä toimia judon tunnetuksi tekemiseksi ja sen harrastuksen levittämiseksi. Tarkoituksensa

Lisätiedot

Competitors per category. Poomsae Individual Category Ind: Kadetit Male A. Round 3

Competitors per category. Poomsae Individual Category Ind: Kadetit Male A. Round 3 Category Ind: Kadetit Male Competitors 4 7 Punaganti, Pranav Espoo Hwarang Ry 2 37 Järvenpää, Joonas Porin Taekwondoseura Ry 3 45 Kopisto, Methasit Taekwondourheilijat 20 4 39 Myllynen, Niko Taekwondo

Lisätiedot

SUOMEN TAEKWONDOLIITON STRATEGIA 2017-2020 VALMISTELU KYSELYN TULOKSIA. - Kysely seuroille. - Kysely valmentajille

SUOMEN TAEKWONDOLIITON STRATEGIA 2017-2020 VALMISTELU KYSELYN TULOKSIA. - Kysely seuroille. - Kysely valmentajille SUOMEN TAEKWONDOLIITON STRATEGIA 2017-2020 VALMISTELU KYSELYN TULOKSIA - Kysely seuroille - Kysely valmentajille Seurojen kysely Vastauksia 17 seurasta (kokonaisjäsen määrä 64 seuraa) Budokwai Taekwondo,

Lisätiedot

Poomsae Individual. Pori Open ID Name Cnty Team. Averag Pres. Techn. Ind: Kadetit Male A 3 A. Category Competitors Class

Poomsae Individual. Pori Open ID Name Cnty Team. Averag Pres. Techn. Ind: Kadetit Male A 3 A. Category Competitors Class Pori Open 0 Ind: Kadetit Male Mäkinen, Oskar FIN 6 Mikola, Kasper FIN Ritakallio, Eero FIN Rauman Taekwondo 6,77,6, 6,,8,8,,0, Page of TaekoPlan.6.8 (c) 00-0 SenSoft utomation lphen aan den Rijn, Netherlands

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2017 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2017 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2017 KILPAILUKUTSU KUOPIO OPEN POOMSAE 2017 POHJANTIEN KOULU, KUOPIO 8.4.2017 JÄRJESTÄJÄ: KUOPION TAEKWONDO RY LIIKESARJAKILPAILU KUOPIO OPEN 2017 Kuopion Taekwondo ry järjestää

Lisätiedot

Competitors per category. Poomsae Individual Category Ind: Kadetit Male A. Round 3

Competitors per category. Poomsae Individual Category Ind: Kadetit Male A. Round 3 Category Ind: Kadetit Male Competitors 5 5 Punaganti, Pranav Espoo Hwarang Ry 2 37 Teuronen, Jasu Lohjan Taekwondoseura Ry 3 46 Halonen, Daniel Porin Taekwondoseura Ry 4 5 Pulakka, Jasper Porin Taekwondoseura

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

Competitors per category. Poomsae Individual Category Ind: Kadetit Male A. Round 3

Competitors per category. Poomsae Individual Category Ind: Kadetit Male A. Round 3 Court: (cat. 7) Category Ind: Kadetit Male Competitors 4 46 Pulakka, Jasper Porin Taekwondoseura Ry 2 Knutsson, Mico Espoo Hwarang Ry 3 36 Vartiainen, Severi Kuopion Taekwondo Ry 4 38 Halonen, Daniel Porin

Lisätiedot

Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry

Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry TOIMINTAKERTOMUS 2014 JOHTOKUNTA 2014 Juha Vehmas, puheenjohtaja Minna Saario, varapuheenjohtaja Kari Sirviö, sihteeri Tero Halén, rahastonhoitaja Marcos Kuusjärvi,

Lisätiedot

Competitors per category. Poomsae Individual Category Ind: Kadetit Male A. Round 3

Competitors per category. Poomsae Individual Category Ind: Kadetit Male A. Round 3 Court: (cat. ) Category Ind: Kadetit Male Competitors 3 65 Kopisto, Methasit Taekwondourheilijat 20 2 55 Myllynen, Niko Taekwondo Nurmijärvi 3 5 Punaganti, Pranav Espoo Hwarang Ry Page of 20 26-05-207

Lisätiedot

Competitors per category. Poomsae Individual Category Ind: Kadetit Male A. Round 3

Competitors per category. Poomsae Individual Category Ind: Kadetit Male A. Round 3 Category Ind: Kadetit Male Competitors 3 5 Punaganti, Pranav Espoo Hwarang Ry 2 65 Kopisto, Methasit Taekwondourheilijat 20 3 55 Myllynen, Niko Taekwondo Nurmijärvi Page of 9 24-05-207 / 6:08 TaekoPlan

Lisätiedot

Soukan Taekwondo Klubi Vor T 2,3 1,1 1,8 0,0 0,0 0,0 0,0 05,2 P 3,0 3,0 3,1 0,0 0,0 0,0 0,0 09,1

Soukan Taekwondo Klubi Vor T 2,3 1,1 1,8 0,0 0,0 0,0 0,0 05,2 P 3,0 3,0 3,1 0,0 0,0 0,0 0,0 09,1 Court: 1 (cat. 1) Ind: lle 0 Female 6 Ranking ID Name Team Cnty Form 1 2 4 5 6 7 1 2 ihkala, Laura Vor T 2,9 2,5 2,5 0,0 0,0 0,0 0,0 07,9 0,0 Total 6,1 Helsingin Taekwondoseura Ry FIN,6,4,4 0,0 0,0 0,0

Lisätiedot

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016

Vaajakosken Kuohu / Painijaosto. Toimintakertomus 2016 Vaajakosken Kuohu / Painijaosto Toimintakertomus 2016 1 1 Sisällysluettelo 1.0 Johdanto 1.1 Painijaosto 1.2 Jäsenmäärä 1.3 Jäsenyydet 2.0 Toiminta 2.1 Harrastustoiminta ryhmittäin 2.2 Kilpailutoiminta

Lisätiedot

Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry

Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry TOIMINTAKERTOMUS 2013 JOHTOKUNTA 2013 Juha Vehmas, puheenjohtaja Minna Saario, varapuheenjohtaja Kari Sirviö, sihteeri Tero Halén, rahastonhoitaja Marcos Kuusjärvi,

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Liigafinaalit 2017 mukana lasten ja harrastajien sarjat

KILPAILUKUTSU. Liigafinaalit 2017 mukana lasten ja harrastajien sarjat KILPAILUKUTSU Liigafinaalit 2017 mukana lasten ja harrastajien sarjat Aika: Lauantai 25.11.2017 Paikka: Maaniitun koulu Heikkiläntie 27 01900 Nurmijärvi Ilmoittautuminen: Ilmoittautuminen tapahtuu kirjautumalla

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2012 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2014 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2014 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2014 KILPAILUKUTSU PORI OPEN 2014, LIIGA 2/5 PORIN URHEILUTALO, PORI 10.5.2014 JÄRJESTÄJÄ: PORIN TAEKWONDOSEURA RY LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2/5 2014 Porin Taekwondoseura ry järjestää

Lisätiedot

Kilpailukutsu! sunnuntaina Liikesarjojen avoin leiri

Kilpailukutsu! sunnuntaina Liikesarjojen avoin leiri Kilpailukutsu! 27.5.2018 sunnuntaina Liikesarjojen avoin leiri Leiri on avoin kaikille, hinta 35 eur. Leirimainos ja ohjaajat ilmoitetaan myöhemmin. Aikataulu: Klo 10:00 16:00 Paikka: Korson Lumo, Urpiaisentie

Lisätiedot

TOIMINTALINJA JA -SUUNNITELMA 2012

TOIMINTALINJA JA -SUUNNITELMA 2012 TOIMINTALINJA JA -SUUNNITELMA 2012 TOIMINTASUUNNITELMA 2012 2 Sisällysluettelo Esipuhe... 3 Taekwondo lajina... 4 Olympiatason urheilua... 4 Taekwondoa kaiken ikää... 4 Iisalmen Taekwondo Ry... 5 Jäsenet

Lisätiedot

Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry. TOIMINTAKERTOMUS

Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry. TOIMINTAKERTOMUS Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry. TOIMINTAKERTOMUS 2007 Sisällysluettelo Sisällysluettelo PUHEENJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2007...3 JOHTOKUNTA 2007...4 TOIMINTA...4 PALKITUT...5 Lisäksi palkittiin...5

Lisätiedot

Poomsae Individual. Court: 1 (cat. 1) Kuopio Open Labart, Essi. 3 7 Tikkanen, Elina. 4 1 Strandman, Elina

Poomsae Individual. Court: 1 (cat. 1) Kuopio Open Labart, Essi. 3 7 Tikkanen, Elina. 4 1 Strandman, Elina Court: 1 (cat. 1) oomsae Individual Ind: lle 0 Female 4 Ranking ID Name Team Cnty Form 1 2 4 5 6 7 1 5 Säynäjoki, Nea Vor T,0,1,1 0,0 0,0 0,0 0,0 09,2 0,0 Total 6,86 Tampereen Kumgang Taekwondo Ry FIN,7,9,9

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2016

TOIMINTAKERTOMUS 2016 SAIRILAN RATSASTAJAT ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 www.sairilanratsastajat.net 1 SAIRILAN RATSASTAJAT Sairilan Ratsastajat (SarRa) on mikkeliläinen ratsastusharrastusta edistävä seura, joka toimii yhteistyössä

Lisätiedot

Competitors per category. Court: 0 (cat. 0) Poomsae Individual. Round 3

Competitors per category. Court: 0 (cat. 0) Poomsae Individual. Round 3 Category Ind: Kadetit Male Competitors 5 5 Järvenpää, Joonas Porin Taekwondoseura Ry 2 65 Kopisto, Methasit Taekwondourheilijat 20 3 0 Punaganti, Pranav Espoo Hwarang Ry 4 53 Liang, Olli Rauman Taekwondo

Lisätiedot

1 30 Järvenpää, Joonas Porin Taekwondoseura Ry

1 30 Järvenpää, Joonas Porin Taekwondoseura Ry Liikesarjojen SM-kilpailut 206 Category Ind: Kadetit Male Competitors 5 30 Järvenpää, Joonas Porin Taekwondoseura Ry 2 6 Halonen, Daniel Porin Taekwondoseura Ry 3 Kopisto, Methasit Helsingin Taekwondoseura

Lisätiedot

LIIKESARJAKILPAILU 2015 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJAKILPAILU 2015 KILPAILUKUTSU LIIKESARJAKILPAILU 2015 KILPAILUKUTSU PORI OPEN POOMSAE 2015 PORIN URHEILUTALO 9.5.2015 JÄRJESTÄJÄ: PORIN TAEKWONDO RY LIIKESARJAKILPAILU PORI 2015 Porin Taekwondo ry järjestää poomsae-kauden kolmannen

Lisätiedot

Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry. TOIMINTAKERTOMUS

Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry. TOIMINTAKERTOMUS Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry. TOIMINTAKERTOMUS 2006 Sisällysluettelo PUHEENJOHTAJAN KATSAUS VUOTEEN 2006...2 JOHTOKUNTA 2006...3 TOIMINTA...4 PALKITUT...4 2006 Harrastajapalkinnot...4 Lisäksi

Lisätiedot

Competitors per category. Poomsae Individual Category Ind: Kadetit Male A. Round 3

Competitors per category. Poomsae Individual Category Ind: Kadetit Male A. Round 3 Category Ind: Kadetit Male Competitors 5 40 Halonen, Daniel Porin Taekwondoseura Ry 2 2 Knutsson, Mico Espoo Hwarang Ry 3 42 Pulakka, Jasper Porin Taekwondoseura Ry 4 62 Suomalainen, Keni Yongshin Taekwondo

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017

Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 Porvoon Miekkailijat Borgå Fäktare PM-BF Toimintasuunnitelma vuodelle 2017 1 (6) Sisällysluettelo 1 Harjoitustoiminta... 3 1.1 Kevätkausi... 3 1.2 Kesäkausi... 3 1.3 Syyskausi... 3 1.4 Yhteistyö... 3 2

Lisätiedot

Poomsae Individual. Court: 1 (cat. 1) Korso Open Räkköläinen, Linda. 3 4 Strandman, Elina Knutsson, Milla

Poomsae Individual. Court: 1 (cat. 1) Korso Open Räkköläinen, Linda. 3 4 Strandman, Elina Knutsson, Milla Court: 1 (cat. 1) Ind: lle 0 Female 4 1 24 ihkala, Laura Vor T 2,6 2,5,0 2,6 2,9 0,0 0,0 1,6 0,0 Total 6,45 Helsingin Taekwondoseura Ry FIN,6,7,6,8,7 0,0 0,0 18,4 res.,69 Vor T 2,7,0 2,8 2,4,0 0,0 0,0

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016

Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 Porvoon Miekkailijat Borgå Fäktare PM-BF Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 1 (6) Sisällysluettelo 1 Harjoitustoiminta... 3 1.1 Kevätkausi... 3 1.2 Kesäkausi... 3 1.3 Syyskausi... 3 1.4 Yhteistyö... 3 2

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 MIKKELIN JUDO RY TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2009 Toimintasuunnitelma 2009 Sivu 1 Sisällysluettelo 1. JÄRJESTÖTOIMINTA... 3 1.1 Hallinto... 3 1.1.1 Edustajat... 3 1.1.2 Aluetoiminta... 3 1.1.3 Huomionosoitukset...

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 3/2012 LAHTI 5.5.2012 JÄRJESTÄJÄ: TAEKWONDO LAHTI RY LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 Taekwondo Lahti Ry järjestää liikesarjojen SM- liigan kolmannen

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 KILPAILUKUTSU PORI OPEN 2012 PORIN URHEILUTALOLLA 14.04.2012 JÄRJESTÄJÄ: PORIN TAEKWONDO RY LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2012 Kisoissa myös harrastaja ja ilvessarjat KILPAILUPÄIVÄ

Lisätiedot

Competitors per category. Poomsae Individual. Round 3. Liikesarjojen SM-liigafinaali 2012

Competitors per category. Poomsae Individual. Round 3. Liikesarjojen SM-liigafinaali 2012 3 Ind: Kadetit Male A 1 6 Ritakallio, Eero Rauman Taekwondo ry 2 4 Mäkinen, Oskar Porin Taekwondoseura ry 3 5 Mikola, Kasper Porin Taekwondoseura ry Page 1 of 1 14-11-2012 / 14:00 3 Ind: Kadetit Female

Lisätiedot

LIIKESARJAKILPAILU 2018 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJAKILPAILU 2018 KILPAILUKUTSU LIIKESARJAKILPAILU 2018 KILPAILUKUTSU PORI OPEN POOMSAE 2018 PSYL PORI 7.4.2018 JÄRJESTÄJÄ: PORIN TAEKWONDO RY LIIKESARJAKILPAILU PORI 2018 Porin Taekwondo ry järjestää poomsae-kauden toisen kilpailun.

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintakertomus 2013 1 Sisällysluettelo 1 HALLINTO... 3 1.1 YHDISTYKSEN KOKOUKSET... 3 1.2 HALLITUS... 3 1.3 JUDON TOIMIJAT... 3 1.4 JÄSENISTÖ... 3 2 SEURAN TOIMINTA... 4

Lisätiedot

Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry

Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry TOIMINTAKERTOMUS 2004 KATSAUS VUOTEEN 2004 Vuosi 2004 oli seuran historiassa edellisten vuosien tapaan tasaisen varmaa toimintaa kaikilla taekwondon osa-alueilla.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2011

TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 TOIMINTASUUNNITELMA 2011 2 Sisällysluettelo Esipuhe... 3 Taekwondo lajina... 4 Olympiatason urheilua... 4 Taekwondoa kaiken ikää... 4 Iisalmen Taekwondo Ry... 5 Jäsenet ja hallinto...

Lisätiedot

Competitors per category. Poomsae Individual Category Ind: Kadetit Male A. Round Jürgens, Alex Taekwondourheilijat 2011

Competitors per category. Poomsae Individual Category Ind: Kadetit Male A. Round Jürgens, Alex Taekwondourheilijat 2011 Category Ind: Kadetit Male Competitors 2 58 Järvenpää, Joonas Porin Taekwondoseura Ry 2 72 Jürgens, lex Taekwondourheilijat 20 Page of 24 24-05-208 / 23:39 TaekoPlan 2.04.0265 (c) 2002-205 SenSoft utomation

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2016 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2016 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN KUOPIO OPEN 2016 KILPAILUKUTSU KUOPIO OPEN POOMSAE 2016 SPORT & SPA HOTEL VESILEPPIS, LEPPÄVIRTA 29.10.2016 JÄRJESTÄJÄ: KUOPION TAEKWONDO RY LIIKESARJAKILPAILU KUOPIO 2016 Kuopion Taekwondo

Lisätiedot

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015

TEAM FINCHEVAL RY TOIMINTALINJA 2015 1 TEAM FINCHEVAL RY 2 JOHDANTO Toimintalinja on laadittu Suomen Ratsastajainliiton seurakehittämisohjelman mukaisesti vuodelle 2015. Toimintalinjasta käy ilmi asioita, jotka ovat seurallemme tärkeitä ja

Lisätiedot

Ikaalinen Open 2017 Ikaalisten Liikuntahalli

Ikaalinen Open 2017 Ikaalisten Liikuntahalli Ikaalinen Open 2017 Ikaalisten Liikuntahalli 20.5.2017 o d i pk a Ik +juniori ja harrastesarja Ta wondo ek mbat H o C Koulunpolku 4 39500 Ikaalinen Ottelu alle 21 SM a a li n e n Aika: Lauantai 20.5.2017

Lisätiedot

Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry TOIMINTAKERTOMUS

Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry TOIMINTAKERTOMUS Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry TOIMINTAKERTOMUS 2010 Sisältö JOHTOKUNTA 2010... 3 TOIMINTA... 3 Lasten ja nuorten liikunta... 3 PALKITUT... 3 OHJAAJAT... 3 LUOTTAMUSTEHTÄVÄT... 4 TALOUS... 4 KOULUTUS...

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2013 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2013 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2013 KILPAILUKUTSU RAUMAN POOMSE OPEN 5.10.2013 RAUMA JÄRJESTÄJÄ: RAUMAN TAEKWONDO LIIKESARJOJEN SM -LIIGA 2013 Rauman Taekwondo ry järjestää liigakauden toisen osakilpailun. Kisassa

Lisätiedot

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell.

Toimintakaudelle tilintarkastajaksi valittiin Seija Lindell. Porin Taitoluistelu ry VUOSIKERTOMUS sivu 1 VUOSIKERTOMUS 1.1.2011 31.12.2011 Porin Taitoluistelu ry:n virallinen rekisteröintipäivä on 1.4.2000. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää ja lisätä taitoluistelun

Lisätiedot

Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry

Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry TOIMINTAKERTOMUS 2016 JOHTOKUNTA 2016 Minna Saario, puheenjohtaja Jukka Tuominen, varapuheenjohtaja Juha Vehmas, sihteeri Riikka Itäranta, rahastonhoitaja Tero Halén,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä

Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Tapanilan Erä ry Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 1(6) Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 Yleistä Vuosi 2012 tulee olemaan taloudellisesti haasteellinen toimintavuosi. Oletettavaa on, että Helsingin Kaupungin

Lisätiedot

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja

KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja KPV:n Joukkueenjohtajan kasikirja 1. Yleista joukkueenjohtamisesta - Joukkueenjohtajan valitsee vanhempainkokous, jonka vahvistaa juniorijaosto. Joukkueenjohtajia voi olla myos useampia - Joukkueenjohtaja

Lisätiedot

Jigotai ry. Judojaosto. toimintakertomus

Jigotai ry. Judojaosto. toimintakertomus Jigotai ry Judojaosto toimintakertomus 1.1.-31.12. 1 1. Jigotai ry:n judojaoksen toiminnan luonnehdinta lyhyesti Jigotai ry:n judojaosto noudattaa Kodokanin judon perinteitä, jotka luotiin 1880-luvulla

Lisätiedot

Turun Senioriurheilijat ry

Turun Senioriurheilijat ry TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran

Lisätiedot

Toimintakertomus

Toimintakertomus TOIMINTAKERTOMUS Suomen Jet Sport Liitto ry Pajukuja 4, 29100 Luvia www.sjsl.fi Toimintakertomus 1.10.2017 30.09.2018 YLEISTÄ Suomen Jet Sport Liitto ry:n virallinen rekisteröintipäivämäärä on 07.10.1987.

Lisätiedot

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet.

PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. PERUSAVUSTUSHAKEMUS Vuosi 1(7) Huom! Yleisseura jättää yhden virallisen hakemuksen, jonka liitteenä voi olla jaostokohtaiset hakemuslomakkeet. 1. HAKIJA Seura/yhdistys Lähiosoite Postitoimipaikka Pankki

Lisätiedot

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011

Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011 SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Competitors per category. Poomsae Individual Category Ind: Kadetit Male A. Round 3

Competitors per category. Poomsae Individual Category Ind: Kadetit Male A. Round 3 Category Ind: Kadetit Male Competitors 3 20 Knutsson, Mico Espoo Hwarang Ry 2 54 Mäkinen, Oskar Porin Taekwondoseura Ry 3 55 Mikola, Kasper Porin Taekwondoseura Ry Page of 22 02-0-203 / 2:47 TaekoPlan

Lisätiedot

Poomsae Individual. Kokemäen SM-liigakilpailu ID Name Cnty Team. Averag Pres. Techn. Ind: Kadetti Male A 3 A. Category Competitors Class

Poomsae Individual. Kokemäen SM-liigakilpailu ID Name Cnty Team. Averag Pres. Techn. Ind: Kadetti Male A 3 A. Category Competitors Class Kokemäen SM-liigakilpailu 0 Ind: Kadetti Male Mäkinen, Oskar FIN 6 Mikola, Kasper FIN 5 Knutsson, Mico FIN Espoo Hwarang ry verag Pres. Techn. 6,,57,55 5,75,, 5,68,0,8 Page of TaekoPlan.60. (c) 00-0 SenSoft

Lisätiedot

Kirkkonummen judoseura Ry. Kertomus 1 / 5 Hallitus Kirkkonummi

Kirkkonummen judoseura Ry. Kertomus 1 / 5 Hallitus Kirkkonummi Kirkkonummen judoseura Ry. Kertomus 1 / 5 6.3.2019 Viite1: 2018/506413Y Kirkkonummen Judoseuran säännöt Viite2: 14.3.2018 Kirkkonummen Judoseuran strategia 2018 2020 Viite3: 15.11.2017 Kirkkonummen Judoseuran

Lisätiedot

Mudokwan Vantaa ry:n toimintakertomus 2012

Mudokwan Vantaa ry:n toimintakertomus 2012 Mudokwan Vantaa ry:n toimintakertomus 2012 1. Toiminta-ajatus Mudokwan Vantaa ry (jäljempänä Seura) tarjoaa jäsenilleen monipuolista liikuntaa ja itsensä kehittämistä taekwondon muodossa. Seuran toiminta

Lisätiedot

Competitors and poomsae participation

Competitors and poomsae participation 1 Budokwai Taekwondo 1 1 Huttunen, Petri M 2nd dan 1 Ind: Under 29 Male 1 (0/0/7/8/12/11) 2 2 Lahtinen, Aleksi M 1st dan 1 Ind: Under 39 Male 1 (0/0/0/0/11/10) 3 3 Lehtinen, Ville M 2nd dan 1 Ind: Under

Lisätiedot

Espoon Urheilijat ry Judojaos

Espoon Urheilijat ry Judojaos Espoon Urheilijat ry Judojaos Toimintasuunnitelma ja budjetti 2017 1 1 Yhdistyksen kokoukset Emoseuran sääntömääräinen vuosikokous, sekä emoseuran hallituksen kokous tullaan pitämään jälleen keväällä.

Lisätiedot

Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry

Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry Vihti-Nummela Mudo Taekwondo Seura Ry TOIMINTAKERTOMUS 2017 JOHTOKUNTA 2017 Minna Saario, puheenjohtaja (01-09/2017) Juha Ratinen, varapuheenjohtaja Juha Vehmas, sihteeri Riikka Itäranta, rahastonhoitaja,

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA

TOIMINTASUUNNITELMA LÄNKYN TAEKWONDO SUUNNITELMA Kangasala 19.11.2017 TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.-31.12.2018 1 ALUKSI Länkyn Taekwondo ry on voittoa tavoittelematon aatteellinen yhdistys, ja se on perustettu 22.11.2016 kotipaikkana

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016. JSK Squash ry

Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016. JSK Squash ry Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016 JSK Squash ry ver 29.9.2015 JSK:n - toimihenkilöt Johtokunta (+vastuualueet) Jack Westrén-Doll, puheenjohtaja talous jack.westren-doll@granlund.fi Raimo Yliranta,

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma 2016

Toimintasuunnitelma 2016 Hallinto Jukka Pohja/17.11.2015 Toimintasuunnitelma 2016 Kokoontuminen Aluejaoston kokouksia pyritään pitämään 4 kertaa. Jaosto harkitsee pidettäväksi joka toinen kuukausi puhelinkokouksen. Sektorit Sektorien

Lisätiedot

Mudokwan Vantaa ry:n toimintakertomus 2014

Mudokwan Vantaa ry:n toimintakertomus 2014 Mudokwan Vantaa ry:n toimintakertomus 2014 1. Toiminta-ajatus Mudokwan Vantaa ry (jäljempänä Seura) tarjoaa jäsenilleen monipuolista liikuntaa ja itsensä kehittämistä taekwondon muodossa. Seuran toiminta

Lisätiedot

Porvoon Open

Porvoon Open Porvoon Open 8.10.2016 www.porvoontkd.fi Paikka: Oy Kokonhalli Ab Jääkiekkotie 3 06100 Porvoo www.kokonhalli.fi Porvoon taekwondo järjestää Suomen Taekwondoliiton otteluliigan osakilpailun. Mukana ovat

Lisätiedot

AURANMAAN PAINISEURA RY:N 1(5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009

AURANMAAN PAINISEURA RY:N 1(5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 AURANMAAN PAINISEURA RY:N 1(5) TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2009 1. YLEISTÄ Vuosi 2009 oli juhlavuosi seuralla. Auranmaan Painiseura täytti 20 vuotta. Juhlavuotta vietettiin samaan tahtiin kuin ennenkin eli

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015

Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 Porvoon Miekkailijat Borgå Fäktare PM-BF Toimintasuunnitelma vuodelle 2015 1 (6) Sisällysluettelo 1 Harjoitustoiminta... 3 1.1 Kevätkausi... 3 1.2 Syyskausi... 3 2 Kilpailutoiminta ja siihen liittyvät

Lisätiedot

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015

FC REIPAS. Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015 FC REIPAS Iloa Innostumista Intohimoa P09 vanhempainilta 25.11.2015 P09 vanhempainilta Asialista Seuraesittely Kauden toimintasuunnitelma Maksut Toimihenkilöt Viestinnän käytännöt FC REIPAS Iloa, Innostumista,

Lisätiedot

Poomseliigan IV osakilpailu Turku

Poomseliigan IV osakilpailu Turku Poomseliigan IV osakilpailu 17.5.2008 Turku Junior pojat 1. Aki Haapio Kokemäen Taekwondo 16.47 2. Niko Hakkarainen Budokwai/TTT 16.40 3. Retu Repo Budokwai/TTT 15.97 4. Simo Siltanen Taekwondo Lahti 15.57

Lisätiedot

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65.

Juoksukoulun viides osakilpailu käytiin Liedossa, jossa matkana oli 600m. Vankan Linnea Maikola T9 sai kultaa ajalla 2.08,65. Kisauutisia vuodelta 2011 Juoksukoulun ja heittopörssin palkitsemistilaisuus 27.10.2011 Liedon Parmaharjulla palkittiin juoksukoulussa ja heittopörssissä menestyneitä. Palkinnot jaettiin kaikissa sarjoissa

Lisätiedot

Competitors per category. Poomsae Individual Category Ind: Cadets Male A. Round 2

Competitors per category. Poomsae Individual Category Ind: Cadets Male A. Round 2 mbassador's Cup 206 Poomsae Court: (cat. 6) Category Ind: Cadets Male Competitors 6 Round 2 57 Halonen, Daniel Porin Taekwondoseura Ry 2 24 Punaganti, Pranav Espoo Hwarang Ry 3 60 Pulakka, Jasper Porin

Lisätiedot

Otteluliigakisat Porvoossa LAUANTAI 12.10.2013

Otteluliigakisat Porvoossa LAUANTAI 12.10.2013 Otteluliigakisat Porvoossa LAUANTAI 12.10.2013 www.porvoontkd.net Paikka: Oy Kokonhalli Ab Jääkiekkotie 3 06100 Porvoo Porvoon taekwondo järjestää Suomen Taekwondoliiton otteluliigan osakilpailun. Mukana

Lisätiedot

Toimintakertomus toimintakausi

Toimintakertomus toimintakausi Toimintakertomus 1.5.2017 30.4.2018 18. toimintakausi 1. Johdanto Hiihtoseuran 18. toimintakausi oli Ski Jyväskylä nimellä ensimmäinen täysimittainen toiminta kausi sääntömuutoksesta johtuen. Huhtikuussa

Lisätiedot

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä

Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin

Lisätiedot

Ottelukisat Porvoossa LAUANTAI 13.10.2012

Ottelukisat Porvoossa LAUANTAI 13.10.2012 Ottelukisat Porvoossa LAUANTAI 13.10.2012 KLO 09.00 19.00 Paikka: Porvoon urheiluhalli, Laivurinpolku 3, 06100 Porvoo Porvoon taekwondo järjestää Suomen Taekwondoliiton otteluliigan osakilpailun. Mukana

Lisätiedot

Mudokwan Vantaa ry:n toimintakertomus 2013

Mudokwan Vantaa ry:n toimintakertomus 2013 Mudokwan Vantaa ry:n toimintakertomus 2013 1. Toiminta-ajatus Mudokwan Vantaa ry (jäljempänä Seura) tarjoaa jäsenilleen monipuolista liikuntaa ja itsensä kehittämistä taekwondon muodossa. Seuran toiminta

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open 2017

KILPAILUKUTSU. Nurtzi Open 2017 KILPAILUKUTSU Nurtzi Open 2017 www.taekwondonurmijarvi.fi/kalenteri/nurtzi-open-2017 Aika: Lauantai 1.4.2017 Paikka: Sarjat: Maaniitun koulu Heikkiläntie 27 01900 Nurmijärvi Otteluliiga sekä harrastaja-

Lisätiedot

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2013 KILPAILUKUTSU

LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2013 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2013 KILPAILUKUTSU LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2/2013 KAMPPAILUAREENA 30.3.2013 JÄRJESTÄJÄ: TAEKWONDO LAHTI RY LIIKESARJOJEN SM-LIIGA 2013 Taekwondo Lahti ry järjestää liigakauden toisen

Lisätiedot

HELSINKI OPEN TAEKWONDO - LIIGAFINAALIT 2013

HELSINKI OPEN TAEKWONDO - LIIGAFINAALIT 2013 HELSINKI OPEN TAEKWONDO - LIIGAFINAALIT 2013 KILPAILUKUTSU Aika: lauantai 30.11.2013 Paikka: Ruskeasuon Urheiluhalli, Ratsastie 10 00280 Helsinki Helsingin Taekwondoseura ja Taekwondourheilijat 2011 järjestävät

Lisätiedot