ASIA Lupamääräyksen muuttaminen koskien itsestään kuolleiden ja terveydellisistä syistä lopetettujen eläinten käsittelyä, Kokkola.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "ASIA Lupamääräyksen muuttaminen koskien itsestään kuolleiden ja terveydellisistä syistä lopetettujen eläinten käsittelyä, Kokkola."

Transkriptio

1 Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 64/2012/1 Dnro LSSAVI/178/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA HAKIJA Lupamääräyksen muuttaminen koskien itsestään kuolleiden ja terveydellisistä syistä lopetettujen eläinten käsittelyä, Kokkola. Kauppilan Turkis Oy, Venevajantie 52, Ala-Viirre TOIMINTA JA SEN SIJAINTI LUVAN HAKEMISEN PERUSTE Hakemus koskee nykyisen ympäristöluvan lupamääräyksen 5 muuttamista siten, että nahkontakauden ulkopuolella itsestään kuolleet eläimet ja terveydellisistä syistä lopetetut eläimet poltetaan tarha-alueella sijaitsevassa polttokontissa (Hot Bio Box). Turkistarha ja polttokontti sijaitsevat Kokkolan kaupungin Alaviirteen kylässä tilalla Hietariutta RN:o 11:16. Toiminta on ympäristölupavelvollinen ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentin ja ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohdan 11 b mukaan, koska kyseessä on vähintään 250 siitosnaarasminkin tai vähintään 50 siitosnaarasketun turkistarha. Ympäristönsuojelulain 28 :n 3 momentin mukaan luvan saaneen toiminnan päästöjä tai niiden vaikutuksia lisäävään tai muuhun olennaiseen toiminnan muuttamiseen on oltava lupa. LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin 11 b kohdan nojalla turkistarhan ympäristölupa-asian ratkaisee aluehallintovirasto. Tämän päätöksen ympäristönsuojelulain mukaisena valvontaviranomaisena toimii Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus. LÄNSI- JA SISÄ-SUOMEN ALUEHALLINTOVIRASTO puh Vaasan päätoimipaikka fax Wolffintie 35 kirjaamo.lansi@avi.fi PL 200, Vaasa

2 2 ASIAN VIREILLETULO TOIMINTAA KOSKEVAT LUVAT Hakemus on tullut vireille Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastoon Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto on käsitellyt turkistarhatoiminnalle ympäristöluvan (LSSAVI/14/04.08/2010). SIJAINTIPAIKKA JA SEN YMPÄRISTÖ Turkistarha sijaitsee Kokkolan kaupungin Alaviirteen kylässä. Tarhaalueen lähiympäristö on metsä- ja peltoaluetta. Lähimmät neljä naapureiden asuin- ja vapaa-ajanrakennusta sijaitsevat noin 250 metrin, noin 400 metrin, noin 430 metrin ja noin 540 metrin etäisyydellä tarha-alueesta. Turkistarhan sijaintipaikka ei sijaitse pohjavesialueella. Lähimmät pohjavesialueet, Hietakangas ja Tiilipruukinkangas, sijaitsevat noin 1,5 km:n ja noin 3 km:n metrin etäisyydellä turkistarha-alueesta. Lähin vesistö, Viirretjoki, sijaitsee noin 300 metrin etäisyydellä turkistarha-alueesta. HAKEMUKSEN MUKAINEN TOIMINTA HAKEMUKSEN KÄSITTELY Hakemus koskee nykyisen ympäristöluvan lupamääräyksen 5 muuttamista siten, että nahkontakauden ulkopuolella itsestään kuolleet eläimet ja terveydellisistä syistä lopetetut eläimet poltetaan tarha-alueella sijaitsevassa polttokontissa (Hot Bio Box). Polttokontissa poltetaan itsestään kuolleita eläimiä ja terveydellisistä syistä lopetettuja eläimiä noin kg/vuosi. Polttokontissa poltetaan vain tilan omia eläinruhoja. Kertapolton määrä on noin kg. Poltosta syntyvä tuhka toimitetaan Kokkolan kaupungin ympäristöterveydenhuollon päätöksen mukaisesti omille pelloille. Tuhkaa syntyy vuosittain noin kg. Hakemuksesta tiedottaminen Hakemuksen vireilläolosta on kuulutettu Kokkolan kaupungin sekä Länsija Sisä-Suomen aluehallintoviraston virallisilla ilmoitustauluilla välisenä aikana. Hakemusasiakirjat ovat olleet kuulutusaikana nähtävillä Kokkolan kaupungintalolla. Hakemuksen vireilläolosta on lähetetty tieto turkistarhan lähinaapureille hakemusasiakirjoihin liitettyjen tiedonantokirjelmien mukaisesti.

3 3 Lausunnot Lupahakemuksesta on pyydetty lausunnot Kokkolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomaiselta ja ympäristöterveydenhuollolta, Etelä- Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta sekä Elintarviketurvallisuusvirasto Eviralta. Etelä-Pohjanmaan Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen elintarviketuotannon ympäristönsuojeluryhmä toteaa lausunnossaan mm, että polttokontissa ei saa polttaa nahoituksessa syntyviä ruhoja, rasvaa tai muuta nahkontajätettä. Kuolleille eläimille, joita ei polteta välittömästi, tulee olla asianmukainen kylmäsäilytystila. Kuolleita eläimiä ei saa säilyttää polttokontissa. Koska polttolaitos sijoitetaan oman turkistarhan yhteyteen, voidaan siinä polttaa ainoastaan kyseisen tilan kuolleita eläimiä, ei esimerkiksi leikattuja häntiä. Polttokontti on sijoitettava riittävän etäälle eläinsuojasta ja rehuista. Polttokontin on sijaittava hyvin ojitetulla kovalla perustalla. Lisäksi on huomioitava paloturvallisuus ja ettei naapureille aiheudu haittaa tai häiriötä poltosta. Lähin vapaa-ajan rakennus sijaitsee noin 250 metrin etäisyydellä turkistarhasta lounaaseen ja lähin asuinrakennus noin 400 metrin etäisyydellä turkistarhasta kaakkoon. Polttokontti olisi tarkoitus sijoittaa tarhaalueelle huoltorakennuksen läheisyyteen siten, että molempiin naapureihin välimatka polttokontista olisi noin 450 metriä. ELY keskus katsoo, että etäisyys polttokontista naapureihin on riittävä eikä hajuhaitat oleellisesti lisäänny polttokontin käyttöönoton takia. Polttokonttia on käytettävä siten, että prosessissa syntyvän kaasun lämpötila nostetaan kaikkein epäedullisimmissakin olosuhteissa kahdeksi sekunniksi 850 asteeseen tai 0,2 sekunniksi 1100 asteeseen. Polttokontti on varustettava jatkuvatoimisella lämpötilamittarilla ja mittaustulokset on liitettävä kirjanpitoon. Kuolleiden eläinten poltossa syntyvä tuhka on kuljetettava ja varastoitava suljetussa säiliössä tai muuten niin, että sen leviäminen ympäristöön estetään. Toiminnasta muodostuva tuhka tulee toimittaa käsiteltäväksi laitokseen, jolla on ympäristölupa ottaa vastaan ja käsitellä kyseistä jätettä. Muilta osin ELY keskus katsoo, että toiminnasta voidaan antaa tavanomaiset määräykset. ELY keskuksella ei näin ollen ole muuta huomautettavaa hakemuksen johdosta. Kokkolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunta toteaa lausunnossaan mm, että luvan myöntämisen edellytykset ovat olemassa kuitenkin siten, että ympäristövaikutusten pienentämiseksi ja tarkkailemiseksi on syytä asettaa tarpeellisia määräyksiä. Aluehallintoviraston tulee rajata lannan ja tuhkan levittämistä koskevat määräykset lupapäätöksen ulkopuolelle. Lupapäätökseen tulee kuitenkin

4 4 kirjata informatiivisena toiminnanharjoittajan velvollisuus noudattaa lannan levityksessä, mitä nitraattiasetuksessa (931/2000) asiasta on sanottu sekä Kokkolan kaupungin ympäristönsuojelumääräyksiä, jos ne ovat lannan ja tuhkan levitysalueilla voimassa. Kuolleiden eläinten polttamisessa sekä niistä syntyvän tuhkan käsittelyssä ja levittämisessä on lisäksi noudatettava Eviran antamia ohjeita. Muut Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston toiminnalle antamassa ympäristöluvassa (LSSAVI/14/04.08/2010) olevat lupamääräykset tulee säilyttää uudessa ympäristöluvassa ennallaan. Elintarviketurvallisuusvirasto Evira toteaa lausunnossaan mm. seuraavaa: Raatojen hävittäminen polttamalla Itsestään kuolleiden ja lopetettujen eläinten raatoihin liittyvissä toimissa on noudatettava annettuja säädöksiä ja varotoimia, jotta ehkäistään ihmisten ja eläinten terveydelle aiheutuvat välittömät vaarat. Kokonaisten raatojen polttamiseen tarkoitettu laitos on hyväksyttävä Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen (EY) N:o 1069/2009 (sivutuoteasetus) ja sen täytäntöönpanosta annetun komission asetuksen (EY) N:o 142/2011mukaisesti. Polttolaitoksen on oltava toimivaltaisen viranomaisen hyväksymä ennen toiminnan aloittamista. Toimivaltainen viranomainen on kunnaneläinlääkäri, joka myös tarkastaa hyväksymänsä polttolaitoksen säännöllisin väliajoin. Polttolaitoksen polttotehon ollessa alle 50 kg/tunti laitos luokitellaan sivutuoteasetuksen mukaiseksi pienen kapasiteetin polttolaitokseksi. Hyväksynnän edellytykset on esitetty täytäntöönpanoasetuksen liitteessä III. Kokonaisten raatojen polttoon ei sovelleta valtioneuvoston asetusta jätteen polttamisesta. Kauppilan Turkis Oy on hakenut hyväksyntää Mepun Hot Bio Box polttolaitokselle Keski-Pohjanmaan ympäristöterveydenhuollon eläinlääkäriltä, joka on paikan päällä tapahtuneessa tarkastuksessa todennut laitteen ja toiminnan täyttävän sivutuoteasetuksen asettamat vaatimukset. Polttoa koskevat vaatimukset Polttolaitoksen on oltava suunniteltu, varustettu ja rakennettu ja sitä on käytettävä siten, että prosessissa syntyvän kaasun lämpötila nostetaan kaikkein epäedullisimmissakin olosuhteissa kahdeksi sekunniksi 850 astetta tai 0,2 sekunniksi asteeseen. Lämpötila on mitattava uunin sisäseinän läheisyydestä tai muusta toimivaltaisen viranomaisen hyväksymästä palamiskammion edustavasta kohdasta. Vuositarkastusten yhteydessä lämpötilanmittausta koskevat vaatimukset on vahvistettava. Jos polttolaitoksessa ei ole vakiovarusteena lämpömit-

5 5 taria, lämpötila on mittautettava tai hankittava mittari lämpötilan todentamiseksi. Lämpömittareiden kalibroinnista on lisäksi huolehdittava. Polttoa koskevat yleiset vaatimukset Polttolaitoksen toiminnanharjoittajan on lisäksi varmistettava, että raatojen poltto täyttää täytäntöönpanoasetuksen liitteessä III vaaditut yleiset vaatimukset, jotka koskevat mm. polttolaitoksen sijaintia ja asiakirjoin todennettuja tuholaisten torjuntaohjelmaa, toiminnalle vahvistettuja puhdistusmenettelyjä ja ympäristön ja laitteiden säännöllisiä tarkastuksia. Toimijan on pidettävä lisäksi kirjaa raatojen poltosta. Polttoprosessissa syntyvä polttojäte Sivutuoteasetuksen mukaan polttojätteen määrä ja haitallisuus on minimoitava ja se on kuljetettava ja varastoitava niin, että sen leviäminen ympäristöön estetään. Silloin kun se on asianmukaista, polttojäte on hyödynnettävä itse laitoksessa tai sen ulkopuolella asiaa koskevan unionin lainsäädännön mukaisesti tai toimitettava hyväksytylle kaatopaikalle. Toimijan suunnitelma toimittaa poltossa syntyvä tuhka omille pelloille on asetuksen mukainen. Lannoitevalmisteena käytettävän tuhkan on täytettävä lannoitevalmisteille lannoitelaissa (539/2006) ja sen nojalla annetuissa maa- ja metsätalousministeriön asetuksissa säädetyt vaatimukset. Eläinperäistä tuhkaa, jossa poltettuna raaka-aineina on luokan 2 ja 3 lihaluujauho, voidaan käyttää tällä hetkellä lannoitevalmisteena ainoastaan omalla tilalla maaja metsätalousministeriön asetuksen 24/11 mukaisesti, jos tuote täyttää mainitussa asetuksessa liitteessä IV säädetyt vaatimukset haitallisten aineiden osalta. Poltto tulee tehdä valtioneuvoston jätteen polttamisesta annetun asetuksen mukaisesti (362/2003). Vaatimusten mukaisen eläinperäisen tuhkan käytölle ei ole asetuksessa rajoitteita. Muistutukset ja mielipiteet Hakemuksen johdosta ei ole jätetty muistutuksia tai mielipiteitä. Hakijan kuuleminen ja vastine Hakijalle on kirjeellä annettu mahdollisuus antaa vastine annetuista lausunnoista. Hakija toteaa vastineessaan seuraavaa: Kokkolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnan sekä Eviran lausuntoon ei ole huomautettavaa. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen lausunnon kohta, jossa kielletään ketunnahasta leikattujen häntien poltto on outo ja epälooginen. Häntiä ei

6 6 nykysuhdanteessa polteta vaan niillä markkinahinta ja kohta on tarpeeton. Lämpötilamittausten kirjaaminen joka polton yhteydessä on turhaa ja tarpeetonta byrokratiaa, kun laitos on määräysten mukainen ja mittarilla varustettu. Kunnaneläinlääkäri tarkistaa vuosittain laitoksen käytön ja kunnon. Syntyvän tuhkan osalta vaatimus, että se olisi toimitettava hävityslaitokseen on aivan aiheeton. Tuhkan määrä jää vuositasolla todella vähäiseksi ja sen kuljettaminen kauas tuntuu kummalliselta sekä käytännön syistä että ympäristön kannalta. Omat pellot sijaitsevat polttolaitoksen läheisyydessä, lähimmät pellot 300 metrin päässä. Levitys tehdään käsin ja 1-2 kertaa vuodessa. Ympäristövaikutuksen voi minimoida levittämällä sen tyynellä ja sateisella säällä. ALUEHALLINTOVIRASTON RATKAISU Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto muuttaa Kauppilan Turkis Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan (Nro 11/2010/1, Dnro LSSAVI/14/04.08/2010) lupamääräyksen 5 kuulumaan seuraavasti: 5. Jätteet ja kuolleiden eläinten käsittely Jätteiden käsittely Jätteiden varastointi alueella ja niiden kuljetus käsittelyyn tai loppusijoituspaikkaan on järjestettävä siten, että varastoinnista tai kuljetuksesta ei aiheudu terveyshaittaa, epäsiisteyttä, roskaantumista, merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai maaperän tai pohjaveden pilaantumisvaaraa tai muutakaan haittaa ympäristölle. Jätevesiä ja jätettä kuljettavan henkilön tulee olla rekisteröitynyt elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylläpitämään jätteen ammattimaista kuljettamista koskevaan rekisteriin. Turkistarhalla muodostuvat ongelmajätteet on toimitettava ongelmajätteiden vastaanottopisteeseen. Hyötyjätteet kuten paperit, pahvit, metallit ja lasit on kerättävä erikseen ja toimitettava ensisijaisesti hyötykäyttöön kaupungin jätehuoltomääräysten mukaisesti. Hyötykäyttöön kelpaamattomat jätteet on toimitettava hyväksyttävään keräyspaikkaan. Nahkonnassa syntyvät eläinten ruhot ja muu nahkontajäte sekä muut eläinjätteet kuin polttoon menevät kokonaiset eläinten raadot tulee toimittaa mahdollisimman nopeasti käsiteltäväksi hakemuksen mukaisesti laitokseen, jolla on ympäristölupa vastaanottaa ja käsitellä kyseisiä jätteitä. Eläinjätettä tai muutakaan jätettä ei saa haudata. Ruhot ja nahkontajäte tulee varastoida tiiviissä katetussa tilassa. Ruhoja tai muita nahoitusjätteitä ei saa varastoida turkistarhalla pidempiaikaisesti. Mikäli ruhoja tai muuta eläinjätettä varastoidaan pakkasjaksolla yli kolme vuorokautta ja

7 7 muuna aikana yli vuorokausi tulee varastointi tapahtua tiiviissä, jäähdytettävissä olevassa raatokontissa tai muussa vastaavassa ruhojen kylmäsäilytykseen tarkoitetussa paikassa. Rasvainen kaavintapuru on toimitettava laitokseen, jolla on ympäristölupa ottaa vastaan ja käsitellä kyseistä jätettä tai se on kompostoitava ja käytettävä pellolla lannoitteena kuten lantaa. Kuolleiden eläinten poltto Kuolleiden eläinten varastointia tulee välttää ja lyhytaikainenkin varastointi tulee järjestää siten, että se ei aiheuta terveyshaittaa, hajuhaittaa tai epäsiisteyttä. Kuolleiden eläinten lyhytaikaistakin varastointia varten tulee tilalla olla erillinen kylmäkontti tai muu vastaava kylmävarastotila. Nahkontakauden ulkopuolella itsestään kuolleiden eläinten ja terveydellisistä syistä lopetettujen eläinten polttamisessa tulee noudattaa Euroopan parlamentin ja neuvoston asetusta N:o 1069/2011 ja sen täytäntöönpanosta annettua komission asetusta N:o 142/2011. Polttolaitoksessa saa polttaa ainoastaan tällä turkistarhalla syntyneitä itsestään kuolleita ja terveydellisistä syistä lopetettuja kokonaisia eläinten raatoja enintään 500 kg vuodessa. Polttolaitoksen polttoprosessissa syntyvän kaasun lämpötila on noustava palamisen aikana epäedullisimmissakin olosuhteissa kahdeksi sekunniksi 850 asteeseen tai 0,2 sekunniksi asteeseen. Polttouuni on oltava varustettu lämpötilamittarilla siten, että palamisen aikaista savukaasun lämpötilaa voidaan tarkkailla. Lämpötilamittari on pidettävä aina käyttökunnossa. Savukaasujen lämpötilaa on seurattava jokaisen polttotapahtuman yhteydessä, jotta polttotapahtuman voidaan todeta täyttävän polttolämpötilalle annetut lupamääräykset. Lämpötila on mitattava uunin sisäseinän läheisyydestä tai muusta toimivaltaisen viranomaisen hyväksymästä palamiskammion edustavasta kohdasta. Polttolaitoksella tulee olla toimivaltaisen viranomaisen (kunnaneläinlääkärin) hyväksyntä. Kuolleet eläimet tulee mahdollisimman pian polttaa turkistarhan yhteydessä sijaitsevassa hakemuksen mukaisessa ja kunnaneläinlääkärin hyväksymässä polttolaitoksessa valmistajan raatojen polttoon antamia poltto-ohjeita noudattaen. Raatoja ei tule säilyttää polttouunissa ennen polttoa. Uunin täytössä, polttolaitteen lämpötilan ja polton viipymän säädössä sekä huollossa on noudatettava valmistajan ohjeita. Raatojen polttamisessa on lisäksi noudatettava Eviran lausunnossa ja kunnaneläinlääkärin hyväksymispäätöksessä annettuja määräyksiä. Polttolaitos tulee lukita käyttöjen välillä. Raatojen poltossa syntyvä tuhka on kuljetettava ja varastoitava suljetuissa säiliöissä tai muuten niin, että sen leviäminen ympäristöön estetään. Toiminnasta muodostuva tuhka tulee toimittaa hakijan omille pelloille tai

8 8 käsiteltäväksi laitokseen, jolla on ympäristölupa ottaa vastaan ja käsitellä kyseistä tuhkaa. Mikäli toiminnasta muodostuva tuhka toimitetaan hakijan omille pelloille, tulee tuhkan levitys suorittaa siten, että siitä ei aiheudu pölyhaittaa, pinta- tai pohjavesien pilaantumista. Valvontaviranomainen voi tarvittaessa antaa lisämääräyksiä tuhkan levityksestä hakijan omille pelloille. Mikäli lämpötilamittauksen perusteella todetaan, että polttolaitoksella ei saavuteta 850 o C:een lämpötilaa kahdeksi sekunniksi tai o C:een lämpötilaa 0,2 sekunniksi tai mikäli raatojen polttamisesta aiheutuu ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa, mikä olennaisesti poikkeaa ennakolta arvioidusta, tulee itsestään kuolleet eläimet toimittaa vastaanottajalle, jolla on voimassaoleva ympäristölupa kyseisten eläinjätteiden käsittelemiseen. Polttolaitoksen tarkkailu Toiminnanharjoittajan tulee tarkkailla polttolaitoksen toimintaa ja savukaasujen lämpötilaa. Polttotapahtuman yhteydessä on kirjattava muistiin päivämäärä, eläinten paino, polton kesto, polton aikana saavutettu maksimilämpötila ja viipymä lämpötilassa, syntyvän tuhkan määrä ja käsittely sekä mahdolliset polton aikana ilmenneet ongelmat, häiriöt tai muut poikkeavuudet. Yksittäisiä polttotapahtumia koskeva kirjanpito tulee pyydettäessä esittää valvontaviranomaiselle. Polttolaitoksen kirjanpito Polttolaitoksen toiminnasta on pidettävä kirjaa, josta tulee ilmetä seuraavat vuosittaiset tiedot: itsestään kuolleiden eläinten määrät ja toimituspaikat, mikäli niitä ei ole poltettu omassa polttolaitoksessa omassa polttolaitoksessa poltettujen kuolleiden eläinten määrä ja raatojen polttopäivämäärät, yhteenveto polttoaikana saavutetuista maksimilämpötiloista ja viipymästä maksimilämpötilassa, poltossa syntyneen tuhkan määrä ja toimituspaikka Kuolleiden eläinten polttoa koskevat vuosittaiset tiedot tulee lähettää vuosiraportin yhteydessä vuosittain helmikuun loppuun mennessä Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukseen, ellei valvontaviranomainen toisin määrää. Muilta osin toiminnassa tulee noudattaa Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston Kauppilan Turkis Oy:lle antamaa ympäristölupapäätöstä.

9 9 RATKAISUN PERUSTELUT Aluehallintovirasto muuttaa lupamääräystä 5, koska hakemuksen mukainen itsestään kuolleiden eläinten ja terveydellisistä syistä lopetettujen eläinten polttaminen voidaan järjestää ympäristönsuojelulain ja jätelain sekä niiden nojalla annettujen asetusten vaatimusten mukaisesti kun otetaan huomioon muutettu lupamääräys. Ottaen huomioon suojaetäisyydet lähimpiin naapureiden asuin- ja vapaaajanrakennuksiin, turkistarhan ja polttokontin sijaintipaikan ympäristö ja muutettu lupamääräys, toiminta ei todennäköisesti aiheuta terveyshaittaa, naapuruussuhteista annetun lain 17 :n 1 momentissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta tai ympäristönsuojelulaissa tarkoitettua merkittävää muuta ympäristön pilaantumista tai sen vaaraa. Muutetun lupamääräyksen perustelu Jätehuolto on hoidettava kaupungin jätehuoltomääräysten edellyttämällä tavalla ja toiminnanharjoittajan on huolehdittava jätehuollon asianmukaisesta järjestämisestä. Toiminnanharjoittajan tulee huomioida, että jätteitä kuljettavan tulee olla rekisteröitynyt elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen ylläpitämään jätetiedostoon, jolloin voidaan varmistaa, että jätteen kuljettamisessa noudatetaan ympäristömääräyksiä. Rasvaisen kaavintapurun ja muiden kuin kokonaisten eläinraatojen polttoon sovelletaan valtioneuvoston asetusta jätteen polttamisesta (362/2003). Kyseisten jätteiden poltto on tällä perusteella kielletty, koska esitetty polttolaitos ei täytä asetuksen vaatimuksia. Ruhojen ja muun eläinjätteen varastointivaatimuksia koskeva määräys on annettu terveys-, ympäristö- ja hajuhaittojen ehkäisemiseksi. Toimittamalla kaikki nahkonnassa syntyvät eläinten ruhot ja muut nahoitusjätteet laitokseen, jolla on ympäristölupa ottaa vastaan ja käsitellä jätettä estetään maaperän, pinta- ja pohjaveden pilaantuminen ja rajoitetaan mahdollisten eläintautien leviäminen toiminnan ulkopuolelle ja tästä aiheutuva ihmisten tai eläinten terveyteen kohdistuvaa vaaraa. Määräys kuolleiden eläinten lyhytaikaisesta välivarastoinnista ja välivarastointipaikasta on annettu, koska jätelain mukaan jätteiden käsittelystä tai varastoinnista ei saa aiheutua terveys-, ympäristö- tai hajuhaittaa eikä epäsiisteyttä. Toiminnanharjoittaja on jätelain mukaan vastuussa jätehuollon asianmukaisesta järjestämisestä. Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 1069/2011 ja sen täytäntöönpanosta annettua komission asetuksen N:o 142/2011 mukaan kuolleet eläimet tulee käsitellä eläinjätteen polttolaitoksessa tai käsittelylaitoksessa taikka polttaa tilalla asianmukaisella ja toimivaltaisen viranomaisen hyväksymällä laitteistolla. Edellä mainituissa

10 10 asetuksissa on edellytetty prosessissa syntyvän kaasun lämpötilan nousevan kahdeksi sekunniksi 850 asteeseen tai 0,2 sekunniksi asteeseen. Mainittuja lämpötiloja on pidettävä palamisen tehokkuuden ja puhtauden osalta riittävänä myös ympäristöhaittojen ehkäisyn kannalta, jos poltto tapahtuu riittävällä viipymällä ja happimäärällä. Määräys palamisen aikaisen savukaasun lämpötilan seurannasta on annettu, jotta saadaan selvitettyä laitteen todellinen soveltuvuus turkiseläinten raatojen polttamiseen. Raatojen poltossa on noudatettava myös Euroopan parlamentin ja neuvoston asetuksen N:o 1069/2011 valvonnasta vastaavan toimivaltaisen viranomaisen antamia määräyksiä. Poltosta muodostuva tuhka tulee toimittaa hakijan omille pelloille tai laitokseen, jolla on ympäristölupa ottaa vastaan ja käsitellä kyseistä tuhkaa. Tuhkan levitys hakijan omille pelloille tulee suorittaa siten, että siitä ei aiheudu pölyhaittaa, pinta- tai pohjavesien pilaantumista. Mikäli polttolaitos ei toimi annettujen määräysten mukaisesti tai kunnaneläinlääkärin hyväksyntä peruutetaan, tulee toiminnanharjoittajan toimittaa kuolleet eläimet mahdollisimman nopeasti vastaanottajalle, jolla on ympäristölupa kyseisten eläinjätteiden käsittelemiseen. (määräys 5) VASTAUS LAUSUNNOISSA ESITETTYIHIN VAATIMUKSIIN Aluehallintovirasto on päätöksessään ottanut huomioon Etelä- Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen, Kokkolan kaupungin rakennus- ja ympäristölautakunnan sekä Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran lausunnoissa esille tuotuja asioita muutetusta lupamääräyksestä 5 ilmenevällä tavalla. PÄÄTÖKSEN TÄYTÄNTÖÖNPANO SOVELLETUT SÄÄNNÖKSET Tämän päätöksen mukaista toimintaa ei saa aloittaa ennen kuin tämä päätös on lainvoimainen. Ympäristönsuojelulaki 3, 6-8, 28, 35-38, 41-43, 45-46, 52-56, 96-97, 100 ja 105 Ympäristönsuojeluasetus 1, , ja 30 Laki eräistä naapuruussuhteista 17 Jätelaki 6, 15, 17, 19, 51 Jäteasetus 3, 5 Valtioneuvoston asetus maataloudesta peräisin olevien nitraattien vesiin pääsyn rajoittamisesta (931/2000)

11 11 LISÄKSI ON OTETTU HUOMIOON Euroopan parlamentin ja neuvoston asetus muiden kuin ihmisravinnoksi tarkoitettujen eläimistä saatavien sivutuotteiden terveyssäännöistä (1069/2009) ja sen täytäntöönpanosta annettu komission asetus (142/2011) Maa- ja metsätalousministeriön asetus eräitä eläimistä saatavia sivutuotteita käsittelevien laitosten valvonnasta ja eräiden sivutuotteiden käytöstä (850/2005) KÄSITTELYMAKSU JA SEN MÄÄRÄYTYMINEN Käsittelymaksu euroa. Lasku lähetetään myöhemmin valtion talous- ja henkilöstöhallinnon palvelukeskuksesta Joensuusta. Ympäristönsuojelulain 105 :n mukaan lupahakemuksen käsittelystä peritään maksu, jonka suuruutta määrättäessä noudatetaan, mitä valtion maksuperustelaissa (150/1992) ja sen nojalla annettavassa valtioneuvoston asetuksessa tai ympäristöministeriön asetuksessa säädetään. Aluehallintoviraston maksuista annetun valtioneuvoston asetuksen (1145/2009) liitteenä olevan maksutaulukon mukaan hakemuksen mukaisen turkistarhan lupahakemuksen käsittelystä perittävä maksu on euroa. Toiminnan olennaista muuttamista koskevan lupahakemuksen käsittelystä peritään maksu, jonka suuruus on 50 % taulukon mukaisesta maksusta. Maksu peritään 35 % taulukon mukaista maksua alempana, jos asian käsittelyn vaatima työmäärä on taulukossa mainittua työmäärää pienempi. LUPAPÄÄTÖKSESTÄ TIEDOTTAMINEN Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto tiedottaa tästä päätöksestä julkisesti kuuluttamalla Kokkolan kaupungin sekä Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston virallisella ilmoitustaululla. JAKELU Päätös Hakijalle Tiedoksi Kokkolan kaupungin ympäristönsuojeluviranomainen Kokkolan kaupungin ympäristöterveydenhuolto Elintarviketurvallisuusvirasto Evira Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (sähköisesti) Suomen ympäristökeskus (sähköisesti)

12 12 MUUTOKSENHAKU Ilmoitus päätöksestä Tieto päätöksen antamisesta ilmoitetaan erikseen niille, joille on annettu tieto hakemuksen jättämisestä sekä niille, jotka ovat esittäneet hakemuksen johdosta muistutuksia tai vaatimuksia. Tähän päätökseen saa hakea muutosta valittamalla Vaasan hallintooikeuteen. LIITTEET 1) Valitusosoitus 2) Sijaintikartta 3) Asemapiirros Mikaela Rudnäs Maarit Vuorela Asian on ratkaissut ympäristöneuvos Mikaela Rudnäs ja esitellyt ympäristöylitarkastaja Maarit Vuorela.

13 13 VALITUSOSOITUS LIITE 1 Valitusviranomainen Valitusaika Valitusoikeus Valituksen sisältö Valituksen liitteet Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviranomaisen päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta. Määräaika valituksen tekemiseen on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen antopäivästä sitä määräaikaan lukematta. Valitusaika päättyy Päätöksestä voivat valittaa ne, joiden oikeutta tai etua asia saattaa koskea, sekä vaikutusalueella ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun tai asuinympäristön viihtyisyyden edistämiseksi toimivat rekisteröidyt yhdistykset tai säätiöt, asianomaiset kunnat, alueelliset elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukset, kuntien ympäristönsuojeluviranomaiset ja muut asiassa yleistä etua valvovat viranomaiset. Valituskirjelmässä, joka osoitetaan Vaasan hallinto-oikeudelle, on ilmoitettava - päätös, johon haetaan muutosta - valittajan nimi ja kotikunta - postiosoite ja puhelinnumero ja mahdollinen sähköpostiosoite, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa (mikäli yhteystiedot muuttuvat, on niistä ilmoitettava Vaasan hallinto-oikeudelle, PL 204, Vaasa, sähköposti vaasa.hao@oikeus.fi) - miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta - mitä muutoksia päätökseen vaaditaan tehtäväksi - perusteet, joilla muutosta vaaditaan - valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen allekirjoitus, ellei valituskirjelmää toimiteta sähköisesti (telekopiolla tai sähköpostilla) Valituskirjelmään on liitettävä - asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle - mahdollisen asiamiehen valtakirja tai toimitettaessa valitus sähköisesti selvitys asiamiehen toimivallasta Valituksen toimittaminen Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirastolle Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston yhteystiedot Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava kaksin kappalein Länsi- ja Sisä- Suomen aluehallintovirastolle. Valituskirjelmän on oltava perillä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. Valituskirjelmä liitteineen voidaan myös lähettää postitse, telekopiona tai sähköpostilla. Sähköisesti (telekopiona tai sähköpostilla) toimitetun valituskirjelmän on oltava toimitettu niin, että se on käytettävissä vastaanottolaitteessa tai tietojärjestelmässä määräajan viimeisenä päivänä ennen virka-ajan päättymistä. käyntiosoite: Wolffintie 35,65200 Vaasa postiosoite: PL 200, Vaasa puhelin: telekopio: sähköposti: kirjaamo.lansi@avi.fi aukioloaika: klo Oikeudenkäyntimaksu Valittajalta peritään asian käsittelystä Vaasan hallinto-oikeudessa oikeudenkäyntimaksu 90 euroa. Tuomioistuinten ja eräiden oikeushallintoviranomaisten suoritteista perittävistä maksuista annetussa laissa on erikseen säädetty eräistä tapauksista, joissa maksua ei peritä.

14 SIJAINTIKARTTA LIITE 2 14

15 ASEMAPIIRROS LIITE 3 15

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA

LUVAN HAKEMISEN PERUSTE JA LUPAVIRANOMAISEN TOIMIVALTA Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 61/2010/1 Dnro LSSAVI/164/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 22.6.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 35 :n mukainen ympäristölupahakemus, joka koskee uutta porsastuotantotoimintaa

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 87/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/156/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.6.2013 ASIA HAKIJA Jätteiden hyödyntämistä koskeva ympäristölupahakemus, Kokkola. CrisolteQ Oy PL 286

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 1/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/48/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 23.1.2013 ASIA Jätteiden hyödyntämis- tai käsittelytoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 34/2014/1 Dnro PSAVI/40/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 24.4.2014 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kärsämäki LUVAN HAKIJA Lehtorannan Liha Oy Luonuanojantie 50 86710

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 29/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/126/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.2.2014 ASIA HAKIJA Aitolan Autopurkaamo Ky:n ympäristöluvan raukeaminen Keski-Suomen elinkeino-, liikenne-

Lisätiedot

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero.

Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/3 Dnro ESAVI/400/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2011 ASIA Sikalan laajentamista koskeva ympäristölupahakemus, Somero. HAKIJA Antti ja Taru Välttilä Jaatilantie

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 11/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/264/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.1.2014 ASIA Ruoppausmassa-alueen R809 sulkemista Kokkolan suurteollisuusalueella koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren satamakeskuksen alueella, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 110/2013/1 Dnro ESAVI/24/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 4.6.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee ylijäämämaiden käsittelyä ja varastointia Vuosaaren

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012

PÄÄTÖS. Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 PÄÄTÖS Nro 143/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/66/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 5.10.2012 ASIA Hakemus, joka koskee Tampereen Lakkamestarit Oy:lle myönnetyn ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohdat 13 c ja f Etelä-Suomi Päätös Nro 220/2013/1 Dnro ESAVI/473/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.11.2013 ASIA Ympäristölupahakemus, joka koskee Hevosopisto Oy:n kuivikelantaa käyttävää lämpökeskusta, Ypäjä LAITOS

Lisätiedot

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa

Asia on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 165/2013/1 Dnro ESAVI/98/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA Southwest Trade Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Hämeenlinnan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

ASIA Maidontuotantotoimintaa koskevan ympäristöluvan lupamääräyksen 1 määräajan pidentäminen, Kannus

ASIA Maidontuotantotoimintaa koskevan ympäristöluvan lupamääräyksen 1 määräajan pidentäminen, Kannus Länsi- ja Sisä-Suomi Päätös Nro 143/2011/1 Dnro LSSAVI/151/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 18.11.2011 ASIA Maidontuotantotoimintaa koskevan ympäristöluvan lupamääräyksen 1 määräajan pidentäminen,

Lisätiedot

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku

Jätevesilietteen mädätyslaitos Topinojan lietteenkäsittelyalue Pitkäsaarenkuja, Turku Etelä-Suomi Päätös Nro 29/2010/2 Dnro ESAVI/484/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Biovakka Suomi Oy:n Topinojan jätevesilietteiden

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 110/2010/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/352/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.11.2010 ASIA HAKIJA Ympäristönsuojelulain 115 :n mukainen hakemus, joka koskee Vaskiluodon Voima Oy:n

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 122/2013/1 Dnro PSAVI/22/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Kalajoki LUVAN HAKIJAT Saari Mari ja Tomi Kokkolantie 1132 85180

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. Päätös Etelä-Suomi Nro 169/2013/1 Dnro ESAVI/170/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.9.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Helsinki. LAITOS Auto-pläkkärit

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos

ASIA LUVAN HAKIJAT. Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 42/2013/1 Dnro PSAVI/63/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 16.5.2013 ASIA Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Muhos LUVAN HAKIJAT Jari ja Anu Saranki Kivirinnantie 91

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola.

Päätös. Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. Päätös Etelä-Suomi Nro 23/2013/1 Dnro ESAVI/41/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 5.2.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee autopurkamon toimintaa, Heinola. LAITOS Heinolan Autopurkaamo

Lisätiedot

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f

Päätös. Ympäristönsuojelulain 28 :n 1 momentti ja 2 momentin kohta 4 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin kohta 13 f Päätös Etelä-Suomi Nro 55/2013/1 Dnro ESAVI/78/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus ongelmajätteiden vastaanottokeskuksen toimintaa koskevan ympäristölupapäätöksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 19/2018/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/5454/2017 Annettu julkipanon jälkeen 15.2.2018 ASIA HAKIJA HAKEMUS Saarinevan turvetuotantoalueen ympäristöluvan raukeaminen, Veteli Vapo Oy PL 22

Lisätiedot

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola

Päätös. Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta, Kouvola Etelä-Suomi Päätös Nro 75/2010/2 Dnro ESAVI/282/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 10.11.2010 ASIA Päätös ympäristönsuojelulain 35 :n mukaisen jätevesilietteen kalkkistabilointia koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila.

Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö ) tarkkailusuunnitelman hyväksymistä, Humppila. Etelä-Suomi Päätös Nro 60/2011/1 Dnro ESAVI/119/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 27.7.2011 ASIA Hakemus, joka koskee PMA-Yhtymä Oy:n käytöstä poistetun teollisuuskaatopaikan (kiinteistö 103 402-45-1)

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b)

Hakemus on tullut vireille Ympäristönsuojelulaki 28 :n 1 momentti ja 58 Ympäristönsuojeluasetuksen 1 :n 1 momentin 3 b) Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2010/1 Dnro ESAVI/516/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain 58 :n mukainen hakemus Varissuon Lämpö Oy:n lämpökeskuksen ympäristöluvan (Lounais-Suomen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen Kuivajätteen välivarastointi, Oulu 1 PÄÄTÖS Nro 51/2014/1 Dnro PSAVI/92/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2014 ASIA Kuivajätteen välivarastointi, Oulu HAKIJA Stora Enso Oyj PL 196 90101 Oulu 2 HAKEMUS Stora-Enso Oyj, Oulun tehtaat

Lisätiedot

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli

PÄÄTÖS. ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli PÄÄTÖS Länsi- ja Sisä-Suomi Nro 204/2019 Dnro LSSAVI/12329/2018 Annettu julkipanon jälkeen 26.8.2019 ASIA Eläinsuojan ympäristölupa, maidontuotanto, Veteli HAKIJA Tapio Ylelä Mustikkaharjuntie 108 69280

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 229/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/123/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA Hämeen Hyötymateriaalit Oy:n Vaivian jätteenkäsittelylaitoksen jätelain 120 :n mukainen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 226/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/120/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA Paahtopuu Oy:n pellettitehtaan jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee jätteiden

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla, Helsinki. Etelä-Suomi Päätös Nro 101/2013/1 Dnro ESAVI/26/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 29.5.2013 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Solvik Holdingsin autopurkamotoimintaa Tattarisuolla,

Lisätiedot

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen PÄÄTÖS Nrot 1) 9/2013/1 2) 10/2013/1 Etelä-Suomi Dnrot 1) ESAVI/501/04.08/2010 2) ESAVI/275/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 17.1.2013 ASIA HAKIJA Päätös Isosuon jäteaseman toiminnan muuttamista koskevan

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 140/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/86/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA HAKIJA Mahlianmaan kaatopaikan ympäristöluvan 9.12.2005, 1999Y0177-111 kaatopaikan vakuutta

Lisätiedot

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna Etelä-Suomi Päätös Nrot 161/2011/1 Dnro ESAVI/272/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 12.12.2011 ASIA Hämetrans Oy:n Kierrätysmaterialien lajittelukeskuksen ympäristöluvan raukeamista koskeva asia, Hämeenlinna

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa.

Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista, Forssa. Etelä-Suomi Päätös Nro 206/2012/1 Dnro ESAVI/173/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 7.12.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain mukainen hakemus, joka koskee Fenestra Oy:n Forssan tehtaan ympäristöluvan rauettamista,

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012

PÄÄTÖS. Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 PÄÄTÖS Nro 2/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/172/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.1.2012 ASIA HAKIJA Kivilammen maankaatopaikan laajennusta koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen,

Lisätiedot

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka.

Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 110/2013/1 Dnro ISAVI/79/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 11.12.2013 ASIA HAKIJA Sähkö- ja elektroniikkaromun käsittelyä koskevan ympäristöluvan raukeaminen, Maaninka. Pohjois-Savon

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 94/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/23/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 94/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/23/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 94/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/23/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2013 ASIA HAKIJA Avilon Oy Mahlianmaan kaatopaikan ympäristöluvassa määrätyn vakuuden osittainen vapauttaminen

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Ympäristönsuojelulaki 57. Etelä-Suomen aluehallintovirasto Etelä-Suomi Päätös Nro 34/2014/1 Dnro ESAVI/39/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 17.2.2014 ASIA Päätös FinnHEMS Oy:n Turun lentoasemalla sijaitsevan lentopetrolin tankkauspaikan toimintaa koskevan

Lisätiedot

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f)

Etelä-Suomen aluehallintovirasto Ympäristönsuojeluasetuksen 5 :n 1 momentin kohta 13 f) Etelä-Suomi Päätös Nro 61/2013/1 Dnro ESAVI/387/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 20.3.2013 ASIA Päätös JR-Osa Oy:n autojen ja koneiden purkamotoimintaa koskevan ympäristölupahakemuksen raukeamisesta,

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen,

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386. Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 2/2008/1 Dnro LSY 2007 Y 386 Annettu julkipanon jälkeen 8.1.2008 ASIA Loimaan kaupungin jätevedenpuhdistamon ympäristöluvan muuttaminen, Loimaa HAKIJA

Lisätiedot

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko.

Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. Etelä-Suomi Päätös Nro 71/2010/3 Dnro ESAVI/405/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2010 ASIA Sikalan perustamista koskeva ympäristölupahakemus, Rusko. HAKIJA Arto Heikkilän perikunta Timo Heikkilä,

Lisätiedot

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012

Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012. Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 Etelä-Suomi Päätös Nro 145/2012/1 Dnro ESAVI/193/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 21.9.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 57 :n mukainen hakemus, joka koskee Lassila & Tikanoja Oyj:n Savion jätehuoltoalueen

Lisätiedot

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo.

Päätös. Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. Etelä-Suomi Päätös Nro 25/2011/2 Dnro ESAVI/233/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 23.3.2011 ASIA Polttoaineiden jakeluasemaa ja aseman jätevedenpuhdistamoa koskevan hakemuksen raukeaminen, Espoo. LUVAN

Lisätiedot

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen,

ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323 115, nro YSO/134/2008) muuttaminen, Etelä-Suomi Päätös Nro 27/2011/2 Dnro ESAVI/32/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 11.4.2011 ASIA Ekoport Turku Oy:n dieselpolttoaineen valmistuslaitoksen koetoimintaa koskevan päätöksen (HAM-2008-Y-323

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 128/10/1 Dnro PSAVI/293/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.12.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn jätehuoltosuunnitelman määräajan

Lisätiedot

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa

BCDE Group Waste Management Ltd Oy Sinikellonpolku Vantaa Etelä-Suomi Päätös Nro 46/2011/2 Dnro ESAVI/708/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA BCDE Group Waste Management Ltd Oy:n biologisen hapetuslaitoksen ympäristölupapäätöksen määräysten tarkistamista

Lisätiedot

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA

MERKINTÄ. Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen ASIA Etelä-Suomi Päätös Nro 14/2010/1 Dnro ESAVI/133/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 7.5.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukainen ympäristölupahakemus Santahaminan keskusampumarata-alueen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 230/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/124/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA HAKIJA TOIMINNAN SIJAINTI Hikinoro Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee

Lisätiedot

M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Uusikaupunki.

M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen raukeaminen, Uusikaupunki. Etelä-Suomi Päätös Nro 58/2011/2 Dnro ESAVI/119/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA M. Uussaari Oy:n jätteen hyödyntämistoiminnan laajentamista ja muuttamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 104/2013/1 Dnro PSAVI/179/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 22.10.2013 ASIA HAKIJA Ällinsuon turvetuotantoalueen lupamääräysten tarkistaminen ja lisäalueen ympäristölupa, Pudasjärvi Turveruukki

Lisätiedot

Toiminnalla ei ole aikaisemmin myönnettyjä ympäristölupia.

Toiminnalla ei ole aikaisemmin myönnettyjä ympäristölupia. Etelä-Suomi Päätös Nro 88/2014/1 Dnro ESAVI/85/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 28.4.2014 ASIA Ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta tarkoituksena selvittää arinapolton soveltuvuutta jätteiden polttoon

Lisätiedot

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2

Kiinteistö Oy Rajasampaanranta 2 c/o Keskinäinen työeläkevakuutusyhtiö Varma PL 4 00098 Varma Y-tunnus: 1047504-2 Etelä-Suomi Päätös Nro 13/2010/2 Dnro ESAVI/288/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 16.4.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 28 :n mukaisen pilaantuneen maaperän kunnostamista koskevan ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 8/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/101/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 31.1.2013 ASIA Kemikaalien varastointi- ja käsittelytoimintaa harjoittavan laitoksen ympäristölupahakemuksen

Lisätiedot

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010

Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Päätös Nro 9/2012/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/129/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.2.2012 ASIA HAKIJA Sykäräisten Vesihuolto Oy:n Multilan pohjavedenottamoa koskevan Länsi- Suomen vesioikeuden

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 23/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/7/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 23/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/7/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 23/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/7/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 10.2.2014 ASIA HAKIJA Avilon Fibres Oy:n viskoosikuitutehtaan ympäristönsuojelulain mukaisen ympäristöluvan

Lisätiedot

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola.

Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen bariumin raja-arvon osalta, Kouvola. Etelä-Suomi Päätös Nro 218/2012/1 Dnro ESAVI/109/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.12.2012 ASIA Myllykoski Paper Oy:n hakemus Sulennon kaatopaikan ympäristöluvan muuttamiseksi lentotuhkan liukoisen

Lisätiedot

Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori

Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus, Raasepori Etelä-Suomi Päätös Nro 23/2012/1 Dnro ESAVI/74/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2012 ASIA Pohjankurun sataman ruoppausmassan kuivatusta koskeva ympäristönsuojelulain (86/2000) mukainen ympäristölupahakemus,

Lisätiedot

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/

Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/ Länsi ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/2685/2016 15.7.2016 Kuulutus Vesilain mukainen päätös Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto 15.7.2016 antanut päätöksen nro 56/2016/2. Hakija Asia Sähkökaapelin rakentaminen

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013

PÄÄTÖS. Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 PÄÄTÖS Nro 2/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/190/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 29.1.2013 ASIA Boliden Kokkola Oy:n sinkkitehtaan ympäristöluvan (LSY-2003-Y-410) lupamääräyksen 33 mukaiselle

Lisätiedot

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista,

1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman muuttamista, Etelä-Suomi Päätös Nro:t 1) 51/2010/2 2) 52/2010/2 Dnro:t 1) ESAVI/554/04.08/2010 2) ESAVI/569/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.10.2010 ASIA 1) Hakemus, joka koskee Aikkalan kaatopaikan tarkkailuohjelman

Lisätiedot

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT

Päätös LAINVOIMAISET YMPÄRISTÖLUVAT JA LUPIEN MUKAISET TARKISTUSAJANKOHDAT Päätös Etelä-Suomi Nro 92/2013/1 Dnro ESAVI/80/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 20.5.2013 ASIA Hakemus, joka koskee Neste Oil Oyj:n Haminan terminaalin ympäristöluvassa A 1027/KAS-2005-Y-29-111 määrätyn

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 227/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/121/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 227/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/121/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 227/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/121/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA Erkki Salminen Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee jätteiden käsittelyn

Lisätiedot

Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö

Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti kuivaamalla, Köyliö Etelä-Suomi Päätös Nro 30/2010/2 Dnro ESAVI/152/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 2.7.2010 ASIA Novagro Oy:n ympäristölupahakemus, joka koskee lannoitteiden valmistusta orgaanisista jätteistä termisesti

Lisätiedot

Ymp.ltk liite nro 1 5

Ymp.ltk liite nro 1 5 ÄÄNEKOSKEN KAUPUNKI PÄÄTÖS Ympäristölautakunta Hallintokatu 4 44100 Äänekoski Dnro 885/11.01.00.00/2017 Pvm 17.1.2018 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2018 ASIA HAKIJA Eläinsuojan ympäristöluvan määrääminen

Lisätiedot

Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisen lupahakemuksen

Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain (86/2000) 35 :n mukaisen lupahakemuksen Päätös Etelä-Suomi Nro 143/2013/1 Dnro ESAVI/331/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 9.7.2013 ASIA Turun Moottorikerho ry:n enduromoottoripyörien maastoharjoitteluradan toimintaa koskevan ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa

Hakemus on tullut vireille aluehallintovirastossa Etelä-Suomi Päätös Nro 8/2011/1 Dnro ESAVI/657/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 3.2.2011 ASIA TTT-Aviation Oy Ltd:n Malmin lentoaseman autobensiinin jakelupaikan toimintaa koskeva ympäristönsuojelulain

Lisätiedot

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne

Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018. Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne Päätös Nro 87/2018/2 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/8132/2018 Annettu julkipanon jälkeen 19.11.2018 ASIA Sähkö- ja valokuitukaapelien rakentaminen Pälkäneveden Siltasalmen alitse, Pälkäne HAKIJA Elenia

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 231/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/127/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS. Nro 231/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/127/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 231/2013/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/127/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 19.12.2013 ASIA Joutsan Kuljetus Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee jätteiden käsittelyn

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 106/2013/1 Dnro PSAVI/137/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 28.10.2013 ASIA HAKIJA Kivisuo-Suurisuon ympäristöluvan lupamääräysten tarkistaminen ja toiminnanaloittamislupa vesien johtamiseen

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 40/11/1 Dnro PSAVI/69/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJAT. LUPAPÄÄTÖS Nro 40/11/1 Dnro PSAVI/69/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen LUPAPÄÄTÖS Nro 40/11/1 Dnro PSAVI/69/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1.6.2011 ASIA LUVAN HAKIJAT Eläinsuojan toimintaa koskeva ympäristölupa, Nivala Kujala Juha ja Teija Takakuja 24 85500 Nivala

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 3/2014/1 Dnro PSAVI/106/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2014 ASIA Jätemateriaalien käsittelytoimintojen ympäristölupa Kemintullin teollisuusalueella, Kemi LUVAN HAKIJA Tieysi Oy

Lisätiedot

MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen

MERKINTÄ. Päätös. Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 53/2010/2 Dnro ESAVI/540/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 6.10.2010 ASIA Ympäristönsuojelulain (86/2000) 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee pilaantuneen

Lisätiedot

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka

Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi, Kotka Etelä-Suomi Päätös Nro 223/2010/4 Dnro ESAVI/511/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 24.11.2010 ASIA HAKIJA Jatkoaika Mussalon sataman konttiterminaalin laajentamista koskevien töiden loppuunsaattamiseksi,

Lisätiedot

Päätös. Etelä-Suomi Nro 47/2011/2

Päätös. Etelä-Suomi Nro 47/2011/2 Päätös Etelä-Suomi Nro 47/2011/2 Dnro ESAVI/192/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 31.5.2011 ASIA Köyliön kunnan hakemus Kepolan jätevedenpuhdistamon ympäristölupamääräysten tarkistamiseksi, Köyliö.

Lisätiedot

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT

ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT 1 PÄÄTÖS Nro 57/12/2 Dnro PSAVI/136/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 28.8.2012 ASIA Ranta-alueen ruoppaus tiloilla Niemi RN:o 11:90 ja Näätkivi RN:o 11:39, Tornio LUVAN HAKIJAT Matti Kulju ja Marja-Liisa

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 PÄÄTÖS Nro 136/12/1 Dnro PSAVI/117/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2012 1 ASIA HAKIJA ON Kuusamo-työhönvalmennuskeskus ry:n ympäristöluvan rauettaminen, Kuusamo Pohjois-Pohjanmaan elinkeino-,

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 45/11/2 Dnro PSAVI/27/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 6.7.2011 1 ASIA Viemäriputken rakentaminen Saarenputaan alitse sekä töidenaloittamislupa, Rovaniemi LUVAN HAKIJA Sanna Blanco

Lisätiedot

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 233/2011/4 Dnro ESAVI/170/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 4.11.2011 ASIA HAKIJA Kyynärjärven kunnostus- ja ruoppaustöitä koskevien Länsi-Suomen ympäristölupaviraston lupapäätöksen

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen

ASIA HAKIJA. YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179. jälkeen 1 LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki PÄÄTÖS Nro 18/2005/1 Dnro LSY-2005-Y-179 Annettu julkipanon jälkeen 5.8.2005 ASIA HAKIJA Yksityiskohtaiselle suunnitelmalle jäte- ym. vesien käsittelyssä toteutettavista

Lisätiedot

Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan jatkaminen saakka, Varkaus

Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan jatkaminen saakka, Varkaus Itä-Suomi PÄÄTÖS Nro 118/2013/1 Dnro ISAVI/82/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 18.12.2013 ASIA Stora Enson tehtaiden kattilan 7 kaasuttimella happikaasutuksen käyttöönottoa koskevan koetoiminnan määräajan

Lisätiedot

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi

ASIA. LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen Luodetie Kiviniemi 1 PÄÄTÖS Nro 7/2013/2 Dnro PSAVI/102/04.09/2012 Annettu julkipanon jälkeen 24.1.2013 ASIA Virpiniemen venesataman aallonmurtajan rakentaminen, Oulu LUVAN HAKIJAT Leo Hahtonen ja Eero Halonen / Leo Hahtonen

Lisätiedot

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna.

Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen mittaussuunnitelma, Hämeenlinna. LIITE 2 Etelä-Suomi Päätös Nro 16/2010/2 Dnro ESAVI/432/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 29.4.2010 ASIA Demolite Oy:n Tuuloksen kestopuun kierrätysterminaalin ympäristölupapäätökseen liittyvä ympäristömeluselvityksen

Lisätiedot

ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA

ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA 1 LUPAPÄÄTÖS PÄÄTÖS Nro 88/12/1 Dnro PSAVI/46/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 24.8.2012 ASIA Koneellinen kullankaivu Sotajoen varrella valtauksella Majani nro 8119/1, Inari LUVAN HAKIJA Veijo Heiskari

Lisätiedot

Ympäristönsuojelulaki 30 3 momentti ja 61

Ympäristönsuojelulaki 30 3 momentti ja 61 Etelä-Suomi Päätös Nro 196/2012/1 Dnro ESAVI/238/04.08/2012 Annettu julkipanon jälkeen 30.11.2012 ASIA Ympäristönsuojelulain 61 :n mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta, joka koskee sekalaisten

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA PÄÄTÖS Nro 5/10/2 Dnro PSAVI/131/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 4.2.2011 1 ASIA LUVAN HAKIJA Kosteikon ja laskeutusaltaan rakentamista Oivanginjärven valuma-alueelle koskevassa lupapäätöksessä nro

Lisätiedot

Tendac Oy, jätteiden käsittelylaitos Pronssitie 13, ORIMATTILA Kiinteistö RN:o M605 Toimialatunnus 38320

Tendac Oy, jätteiden käsittelylaitos Pronssitie 13, ORIMATTILA Kiinteistö RN:o M605 Toimialatunnus 38320 Etelä-Suomi Päätös Nro 163/2013/1 Dnro ESAVI/97/04.08/2013 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2013 ASIA. HAKIJA Tendac Oy:n jätelain 120 :n mukainen suunnitelma, joka koskee Orimattilan kaupungissa sijaitsevan

Lisätiedot

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori

ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen, Pori Etelä-Suomi Päätös Nro 172/2017/1 Dnro ESAVI/5884/2017 Annettu julkipanon jälkeen 5.9.2017 ASIA Kuparivalimon ja -valssaamon ympäristöluvan lupamääräysten 2-4 ja 19 mukaisten selvitysten määräaikojen pidentäminen,

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 39/2014/1 Dnro PSAVI/37/04.08/2014 Annettu julkipanon jälkeen 14.4.2014 ASIA LUVAN HAKIJA Kalkkimaan kalkkitehtaan ja kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan nro 61/2013/1 lupamääräyksen

Lisätiedot

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää

Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan ajan muuttaminen, Kankaanpää Etelä-Suomi Päätös Nro 116/2011/4 Dnro ESAVI/62/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 29.6.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätökseen nro 57/2006/4 sisältyvän töiden suorittamista koskevan

Lisätiedot

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA

LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen ASIA LUVAN HAKIJA LUPAPÄÄTÖS Nro 38/10/2 Dnro PSAVI/64/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 17.6.2010 1 ASIA LUVAN HAKIJA Vesipostin pohjavedenottamon kaukosuoja-aluemääräysten muuttaminen, Kalajoki Kalajoen kaupunki Kalajoentie

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen PÄÄTÖS Nro 35/10/1 Dnro PSAVI/155/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 26.5.2010 1 ASIA HAKIJA Talvivaaran kaivoksen ympäristö- ja vesitalousluvan muuttaminen tärinästä aiheutuvien haittojen estämiseksi,

Lisätiedot

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA LUVAN HAKIJA. LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 1 LUPAPÄÄTÖS Nro 94/10/1 Dnro PSAVI/243/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 15.10.2010 ASIA LUVAN HAKIJA Laivakankaan kaivoksen ympäristöluvassa nro 84/09/2 määrätyn energiatehokkuusselvityksen määräajan

Lisätiedot

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen

PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi PÄÄTÖS Nro 40/2014/2 Dnro ESAVI/5/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 25.3.2014 ASIA Vesialueen rakentamista Karistoon Kymijärven rantaan koskevassa Itä- Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä

Lisätiedot

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 216/2011/4 Dnro ESAVI/152/04.09/2011 Annettu julkipanon jälkeen 19.10.2011 ASIA HAKIJA Länsi-Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 76/2007/4 vesijohdon ja paineviemärin rakentamiselle

Lisätiedot

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen

ASIA HAKIJA. PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 1 PÄÄTÖS Nro 26/2014/2 Dnro PSAVI/34/04.09/2014 Annettu julkipanon jälkeen 13.6.2014 ASIA HAKIJA Vesijohdon rakentaminen Ounasjoen alitse Alanivan kohdalla, Kittilä Tepaston Vesihuolto-osuuskunta 99150

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI-SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 28/2009/4 Dnro LSY-2008-Y-270 Annettu julkipanon jälkeen 17.4.2009 ASIA HAKIJA Kaitasuon turvetuotantoa koskeva ympäristölupa (korkeimman hallinto-oikeuden

Lisätiedot

Nro 48/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/200/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen

Nro 48/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/200/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen YMPÄRISTÖLUPAPÄÄTÖS Nro 48/2014/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/200/04.08/2011 Annettu julkipanon jälkeen 14.3.2014 ASIA HAKIJA Muovipohjaisia EPS- ja XPS-eristeitä valmistavan laitoksen ympäristölupa,

Lisätiedot

Biokaasulaitoksen ympäristöluvan lupamääräyksen 10 muuttaminen, Uusikaupunki.

Biokaasulaitoksen ympäristöluvan lupamääräyksen 10 muuttaminen, Uusikaupunki. Etelä-Suomi Päätös Nro 79/2018/1 Dnro ESAVI/12666/2017 Annettu julkipanon jälkeen 24.5.2018 ASIA HAKIJA Biokaasulaitoksen ympäristöluvan lupamääräyksen 10 muuttaminen, Uusikaupunki. Biolinja Oy Uusikaupunki

Lisätiedot

Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin kylästä Bågaskärin saarelle, Inkoo

Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin kylästä Bågaskärin saarelle, Inkoo Etelä-Suomi Päätös Nro 55/2012/2 Dnro ESAVI/516/04.09/2010 Annettu julkipanon jälkeen 13.3.2012 ASIA HAKIJAT HAKEMUS Suunnitelma Vesijohdon sijoittaminen mereen Inkoon kunnan vesijohtoverkostosta Svartbäckin

Lisätiedot

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen

YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen LÄNSI SUOMEN YMPÄRISTÖLUPAVIRASTO Helsinki LUPAPÄÄTÖS Nro 2/2009/4 Dnro LSY 2008 Y 292 Annettu julkipanon jälkeen 15.1.2009 ASIA Länsi Suomen ympäristölupaviraston päätöksessä nro 82/2006/4 vesijohdon

Lisätiedot

PÄÄTÖS. Nro 50/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/207/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.4.2012

PÄÄTÖS. Nro 50/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/207/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.4.2012 PÄÄTÖS Nro 50/2012/1 Länsi- ja Sisä-Suomi Dnro LSSAVI/207/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 27.4.2012 ASIA Viljo Viljanmaan Nahkatehdas Oy:n ympäristölupahakemus, Seinäjoki HAKIJA Viljo Viljanmaan

Lisätiedot

Päätös Nro 52/2010/1 Dnro ESAVI/138/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen

Päätös Nro 52/2010/1 Dnro ESAVI/138/04.08/2010. Annettu julkipanon jälkeen Etelä-Suomi Päätös Nro 52/2010/1 Dnro ESAVI/138/04.08/2010 Annettu julkipanon jälkeen 18.11.2010 ASIA Inkoossa sijaitsevan hevostallin ja siihen liittyvän hevosenlantaa polttoaineenaan käyttävän lämpökeskuksen

Lisätiedot