JÄSENKIRJE 2 / 2013 KEVÄINEN TERVEHDYS KANTA-HÄMEESTÄ!!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "JÄSENKIRJE 2 / 2013 KEVÄINEN TERVEHDYS KANTA-HÄMEESTÄ!!"

Transkriptio

1 KEVÄINEN TERVEHDYS KANTA-HÄMEESTÄ!! Koe- ja metsästyskausi on päättynyt. Muutama ajatus menneestä kaudesta: täytyy olla erittäin ylpeä kerhon jäsenistä. Mennyt vuosi oli taas kerholaisille erinomainen koetulosten suhteen. Vuosikokouksessa palkittiin taas todella suuri määrä ykkösen saaneita koiria. Ilmoitettuja ykkösiä tuli peräti 14 kappaletta. Se on uskomaton saavutus kun muistaa, että tämä määrä pysyy näin suurena vuodesta toiseen. Tämä on todistus kerhomme erittäin aktiivisista ja osaavista jäsenistä. Tässä kerhossa on hienoa olla vetämässä porukkaa! Jatketaan samalla tavalla taas tulevakin kausi tapahtumia ja koulutuksia ainakin riittää. Kauden 2012 päätösjahti pidettiin Tammelassa Keli oli taas haastava lumitilanteen vuoksi, jo kolmatta vuotta peräkkäin. Mutta hyvin molemmat ryhmät päivästä selvisivät ja lintujakin löysivät. Jahdin jälkeen kokoonnuimme lounaalle Kala-Apajalle. Ruokailun jälkeen pääsimme aloittamaan vuosikokouksen. Kokoukseen oli saapunut ilahduttava määrä jäseniä. Kokous pidettiin ja vietiin läpi leppoisessa ja iloisessa kanakoirahengessä. Vuosikokous asiaa: Khkk ry. Hallitus vuodelle 2013 Puheenjohtaja Varapuheenjohtaja Hallituksen sihteeri sihteeri Rahastonhoitaja Sami Salo Petri Huhtala Matti Penttinen Tarja Jaakkola Tom Walle Tero Heikkinen Frans Rantanen Vuosikokouksessa palkittiin viime vuonna menestyneitä koiria seuraavasti Kiertopalkinnot 2012 Vuoden koira Lk.Saksanseisoja, Narttu Syystuiskun Untuva FI KVA Om. Mika Harju Vuoden Lupaus Lk.Saksanseisoja,Uros. Gironin Tulilordi NUO 1 / J-12 Om. Pekka Niittylä

2 Kerhomitalit 2012 Lk.Saksanseisoja, Narttu Syystuiskun Untuva FI KVA Om. Mika Harju Kk.Saksanseisoja, Uros Teerenpelin rv Tatsa AVO 1 Om. Kaj Ovaskainen Kk.Saksanseisoja, Uros Korvenalustan N-Saku AVO 1 Om. Timo Helen Lk.Saksanseisoja, Narttu Cindy vom Siedenfeld NUO 1, AVO 1 Om. Helena Behm ja Antti Raappana Lk.Saksanseisoja, Narttu Fiona von der Königsleite NUO 1 Om. Helena Behm ja Antti Raappana Kk.Saksanseisoja, Narttu Teerenpelin (AM) Joikha NUO 1 Om. Marjatta Muhonen Lk.Saksanseisoja, Uros Gironin Tulilordi NUO 1 Om. Pekka Niittylä Kk.Saksanseisoja, Uros Korvanvaaran Mehtä-Miki NUO 1 Om. Timo Helen Kk.Saksanseisoja, Uros Alvari NUO 1 Om. Petri Kokkonen Jenni Horttanainen Kk.Saksanseisoja, Narttu Aamu NUO 1 Om. Jaana ja Petri Huhtala Lk.Saksanseisoja, Uros Syystuiskun Ukkonen FI MVA om. Eija Rantanen Lk.Saksanseisoja,Uros Ferhill s Oaccas C.I.B, FI MVA ja EST CH Om. Frans Rantanen Lk.Saksanseisoja, Narttu Jahtivaltin AH Sylvi C.I.B ja FI MVA om. Sanna Aalto Pont-audemerinspanieli, Uros Westgrove Aramis NUO 1 ja FI MVA Om. Sanna Aalto Pont-audemerinspanieli, Uros Westgrove Versicolor FI MVA om. Katja Santamäki TULEVIA TAPAHTUMIA KEVÄÄN JA KESÄN AIKANA JUNKKARIHARJOITUKSET ( myös vanhemmille koirille!! ) Koulutuksessa koirat jaetaan kahteen ryhmään; ns. junkkari-ikäiset ja toinen ryhmä hieman kokeneemmat koirat. Koulutuksessa opetellaan ohjaajan ja koiran yhteistyön perusasioista (toko, ohjaaminen, yms.) ja edetään vesityöharjoituksista aina riistatöihin. Harjoitukset pidetään kahdessa osassa: 1. osa kevät/kesä ja 2. osa alkusyksy. Koulutuksen vetäjinä: Mika Harju ja Petri Huhtala.

3 Harjoituspäivät osa 1: 11.5 Urjala (toko, perusharjoituksia) 25.5 Urjala (yhteistyön hallintaa ym.) 8.6 Kylmäkoski (vesityöharjoitukset) Koulutusmaksu 30e. Maksetaan kerhon tilille Maksukuitti mukaan koulutukseen. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Mika Harju Puh: / mika@giron.fi Ilmoittautuminen LOPPUU Harjoituspäivät osa 2: 24.8 Urjala (haku- ja riistatyöharjoitukset) 25.8 Urjala (haku- ja riistatyöharjoitukset) Koulutusmaksu 40e / päivä. Maksu sisältää kaksi lintua. Maksetaan kerhon tilille Maksukuitti mukaan koulutukseen. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Mika Harju Puh: / mika@giron.fi Ilmoittautuminen LOPPUU Ampumaharjoitukset Naisille ampumaharjoitukset Kärkölässä 7.6 ja Maksu 20e kerta. Maksetaan paikan päällä. Harjoitukset pitää Eija Olkkonen. Ilm. 1.6 mennessä Eija Olkkonen Miesten harjoituksista kiinnostuneet ottakaa yhteyttä: Matti Penttinen Ammuntakilpailu Kanta-Hämeen Kanakoirakerhon ammuntakilpailut järjestetään Lopen ampumaradalla torstaina 8.8 alkaen klo Maksu 10e maksetaan paikan päällä. Naisten sarjan voittaja voittaa jouluksi kalkkunan ja miesten sarjan voittajalle kinkku. Ilm. 7.8 mennessä: Matti Kesäpäivät Perinteiset kesäpäivät pidetään Lauantaina Topenolla, Metsästysseuran majalla. Mukavaa ja rentoa yhdessäoloa; leikkimielisiä pelejä ja kilpailuja. Sauna lämpiää, pientä purtavaa ja juotavaa tarjolla. Mahdollisuus yöpymiseen. Tarkemmat tiedustelut ja ilm mennessä Matti Penttinen Maksu: 20e Tilille Maksukuitti mukaan kesäpäiville.

4 Sänkikisa Lauantaina Topeno Kilpailu on avoin kaiken ikäisille koirille. Tuomareina toimivat Eija Olkkonen ja Tarja Jaakkola. Max. 12 koiraa. Tiedustelut ja ilmoittautumiset Matti Penttinen Maksu 60e. Maksetaan tilille Maksukuitti mukaan kilpailuun. Vesi-ja jälkityökokeet: Kanta-Hämeen Kanakoirakerho ry.n koekalenteri AKAA, Kylmäkoski. Järjestäjä. Kanta-Hämeen kanakoirakerho r.y. Koetoimitsija / Ilmoittautumiset: Petri Huhtala, Kastintie 51, Urjala as ORIVESI, Eräjärvi. Järjestäjä. Kanta-Hämeen kanakoirakerho r.y. Koetoimitsija / Ilmoittautumiset: Miia Salo, Leväslahdentie 177, Eräjärvi. Miia.salo@pp.inet.fi. Puh: Maksut: NUO 10e, AVO 15, VOI 15e + Oma jälkieläin. HUOM: Koe on iltakoe. Rajoitettu osallistujamäärä AKAA, Kylmäkoski. Järjestäjä. Kanta-Hämeen kanakoirakerho r.y. Koetoimitsija / Ilmoittautumiset: Petri Huhtala, Kastintie 51, Urjala as AKAA, Kylmäkoski. Järjestäjä. Kanta-Hämeen kanakoirakerho r.y. Koetoimitsija / Ilmoittautumiset: Petri Huhtala, Kastintie 51, Urjala as AKAA, Kylmäkoski. Järjestäjä. Kanta-Hämeen kanakoirakerho r.y. Koetoimitsija / Ilmoittautumiset: Petri Huhtala, Kastintie 51, Urjala as ORIVESI, Eräjärvi. Järjestäjä. Kanta-Hämeen kanakoirakerho r.y. Koetoimitsija / Ilmoittautumiset: Miia Salo, Leväslahdentie 177, Eräjärvi. Miia.salo@pp.inet.fi. Puh: Maksut: NUO 10e, AVO 15, VOI 15e + Oma jälkieläin. HUOM: Koe on iltakoe. Rajoitettu osallistujamäärä.

5 KAER Kokeet KAER M. KARSTULA. Järjestäjä. Kanta-Hämeen kanakoirakerho r.y. Ylituomari Timo Hakkarainen. Koetoimitsija Petri Huhtala. Ilmoittautumiset / Tiedustelut Mika Harju. Puh: / mika@giron.fi. Ilm. kirjallisesti. Maksut: NUO 60e, AVO 60e ja VOI 60e. Maksu tilille: Huom. Max 5 koiraa. Maksetut ja kirjalliset ilm. huomioidaan. Ilm. alkaa KAER F. JALASJÄRVI. Järjestäjä. Kanta-Hämeen Kanakoirakerho ry ja Jalasjärven itäinen metsästysyhdistys ry. Koetoimitsija / Ilm. Aki Ojaniemi puh / aki.annukka@gmail.com. Ilm. kirjallisesti. Maksut: NUO 50e, AVO 50e ja VOI 60e paikanpäällä. Huom. Max 6 koiraa. Ilm. alkaa KAER F. MARTTILA. Järjestäjä. Kanta-Hämeen kanakoirakerho r.y. Ylituomari Mauri Harju. Koetoimitsija Petri Huhtala. Ilmoittautumiset / Tiedustelut Mika Harju. Puh: / mika@giron.fi. Ilm. kirjallisesti. Huom Max 6 koiraa. Vain maksetut ja kirjalliset ilm. huomioidaan. Ilm. alkaa KAER F. JALASJÄRVI. Järjestäjä. Kanta-Hämeen Kanakoirakerho ry ja Jalasjärven itäinen metsästysyhdistys ry. Koetoimitsija / Ilm. Aki Ojaniemi puh / aki.annukka@gmail.com. Ilm. kirjallisesti. Maksut: NUO 50e, AVO 50e ja VOI 60e paikanpäällä. Huom. Max 6 koiraa. Ilm. alkaa KAER F. VESILAHTI. Järjestäjä. Kanta-Hämeen kanakoirakerho r.y ja Vesilahden metsästysyhdistys ry. Koe on Weimariseisojien mestaruuskilpailu Ylituomari Jussi Suomaa ja Sami Salo. Koetoimitsija / Ilmoittautumiset: Miia Salo, Leväslahdentie 177, Eräjärvi. Puh: miia.salo@pp.inet.fi. Ilm. Kirjallisesti. Maksut: NUO 60e, AVO 60e ja VOI 60e. Huom. rajoitus: etusijalla Weimarinseisojat. Ilm. Alkaa KAER F. KÄRKÖLÄ KK. Järjestäjä. Kanta-Hämeen kanakoirakerho r.y. Ylituomari Matti Silvennoinen. Koetoimitsija / Ilmoittautumiset: Harri Tiirikainen Peltokuja Kärkölä. Puh: harri77tiirikainen@hotmail.com Huom. Max 6 koiraa. Vain maksetut ja kirjalliset ilm. huomioidaan. Ilm. alkaa

6 KAER F. KÄRKÖLÄ KK. Järjestäjä. Kanta-Hämeen kanakoirakerho r.y. Koetoimitsija / Ilmoittautumiset: Harri Tiirikainen Peltokuja Kärkölä. Puh: harri77tiirikainen@hotmail.com Huom. Max 6 koiraa. Vain maksetut ja kirjalliset ilm. huomioidaan. Ilm. alkaa KAER F. KÄRKÖLÄ KK. Järjestäjä. Kanta-Hämeen kanakoirakerho r.y. Ylituomari Seppo Eerola. Koetoimitsija / Ilmoittautumiset: Harri Tiirikainen Peltokuja Kärkölä. Puh: harri77tiirikainen@hotmail.com Huom. Max 6 koiraa. Vain maksetut ja kirjalliset ilm. huomioidaan. Ilm. alkaa KAER F. ORIVESI, Eräjärvi. Järjestäjä. Kanta-Hämeen kanakoirakerho r.y. Koe on Hämeen hitain haastekisa Kanta-Hämeen Kanakoirakerho vs Pirkanmaan Kanakoiraharrastajat. Ylituomari Ahti Lehtinen. Koetoimitsija / Ilmoittautumiset: Miia Salo, Leväslahdentie 177, Eräjärvi. Puh: miia.salo@pp.inet.fi. Maksut: NUO 60e, AVO 60e ja VOI 60e Huom. Max 6 koiraa. Ilm. Kirjallisesti. Ilm. Alkaa KAER F. URJALA. Järjestäjä. Kanta-Hämeen kanakoirakerho r.y. Koe on Etelä-Hämeen piirinmestaruus koe. Ylituomari Jouni Haapanen ja Antti Moilanen. Koetoimitsija / Ilmoittautumiset: Petri Huhtala, Kastintie 51, Urjala as Puh: Huom, Max 12 koiraa. Etusijalla Etelä-Hämeen kennelpiirin alueella asuvat VOI luokan koirat. Vain maksetut ja kirjalliset ilm. huomioidaan. Ilm. Alkaa KAER F. ORIVESI, Eräjärvi. Järjestäjä. Kanta-Hämeen kanakoirakerho r.y. Koetoimitsija / Ilmoittautumiset: Miia Salo, Leväslahdentie 177, Eräjärvi. Puh: miia.salo@pp.inet.fi Maksut: NUO 60e, AVO 60e ja VOI 60e Huom. Max 6 koiraa. Ilm. Kirjallisesti. Ilm. Alkaa KAER F. URJALA. Järjestäjä. Kanta-Hämeen kanakoirakerho r.y. Ylituomari Jouni Haapanen ja Antti Moilanen. Koetoimitsija / Ilmoittautumiset: Petri Huhtala, Kastintie 51, Urjala as Puh: Huom. Max 12 koiraa. Vain maksetut ja kirjalliset ilm. huomioidaan. Ilm. Alkaa KAER F. URJALA. Järjestäjä. Kanta-Hämeen kanakoirakerho r.y.

7 Koetoimitsija / Ilmoittautumiset: Petri Huhtala, Kastintie 51, Urjala as. Puh: Huom. Max 6 koiraa. Vain maksetut ja kirjalliset ilm. huomioidaan. Ilm. Alkaa KAER F. URJALA. Järjestäjä. Kanta-Hämeen kanakoirakerho r.y. Koetoimitsija / Ilmoittautumiset: Petri Huhtala, Kastintie 51, Urjala as. Puh: Huom. Max 6 koiraa. Vain maksetut ja kirjalliset ilm. huomioidaan. Ilm. Alkaa KAER F. URJALA. Järjestäjä. Kanta-Hämeen kanakoirakerho r.y. Koetoimitsija / Ilmoittautumiset: Petri Huhtala, Kastintie 51, Urjala as.puh: Huom. Max 6 koiraa. Vain maksetut ja kirjalliset ilm. huomioidaan. Ilm. Alkaa KAER F. URJALA. Järjestäjä. Kanta-Hämeen kanakoirakerho r.y. Koetoimitsija / Ilmoittautumiset: Petri Huhtala, Kastintie 51, Urjala as. Puh: Maksut: NUO 60e, AVO 60e ja VOI 60e Maksu tilille: Huom, Max 6 koiraa. Vain maksetut ja kirjalliset ilm. huomioidaan. Ilm. Alkaa KAIKILLE MUKAVAA KEVÄÄN JATKOA JA KESÄN ODOTTELUA... Sami TAVATAAN HARJOITUKSISSA JA TAPAHTUMISSA!!! HUOM: kirjeen postin kautta saaneet saavat jäsenmaksulaskun kirjeen mukana. Sähköpostin kautta jäsenkirjeen tilanneet saavat jäsenmaksu laskun toisen liitetiedoston muodassa. Muistakaa maksaa jäsenmaksu ajallaan!! Jos maksat myös perhejäsen maksun, kirjoita viesti kohtaan perhejäsenen nimi. Terveisin sihteeri Raidonharjuntie 145, Renko monna.alatalo@gmail.com

KEVÄINEN TERVEHDYS KANTA-HÄMEESTÄ!!

KEVÄINEN TERVEHDYS KANTA-HÄMEESTÄ!! KEVÄINEN TERVEHDYS KANTA-HÄMEESTÄ!! Metsästyskausi on päättynyt taas tältä kaudelta ja on hetki aikaa kerätä voimia seuraavaan kauteen. Mennyt kausi oli taas erinomainen kerholaisille. Kerhomitaleita jaettiin

Lisätiedot

Kiitämme hallituksen jättäneitä Virpi Luoma-Marttilaa, Pasi Erosta ja Juha Ruismäkeä pitkäaikaisesta yhdistystoiminnan eteen tehdystä työstä.

Kiitämme hallituksen jättäneitä Virpi Luoma-Marttilaa, Pasi Erosta ja Juha Ruismäkeä pitkäaikaisesta yhdistystoiminnan eteen tehdystä työstä. Hyvä pirkanmaalainen kanakoiraharrastaja, vuosikokous on jälleen pidetty, kiertopalkinnot jaettu ja uusi hallitus valittu. Uusi kausi uudella hallituspohjalla on pyöräytetty jo käyntiin, ja kevään tapahtumia

Lisätiedot

SPANIELIEN VESITYÖKOKEET 2013

SPANIELIEN VESITYÖKOKEET 2013 SPANIELIEN VESITYÖKOKEET 2013 23.07.2013. Tampere (Teisko) Järjestäjä COCKERSPANIELIT RY.AVO, VOI tuomari ARTO KURVINEN Ilmoittautuminen 01.- 17.07.2013 Osanottomaksu 30,00 Ilmoittautumisten vastaanottaja

Lisätiedot

SPME 02.08.2015. Ruovesi Aika 02.08.2015 Ruovesi (Pilkottu) Tapahtumantyyppi yleinen

SPME 02.08.2015. Ruovesi Aika 02.08.2015 Ruovesi (Pilkottu) Tapahtumantyyppi yleinen VESITYÖKOKEET SPME 02.08.2015. Ruovesi Aika 02.08.2015 Ruovesi (Pilkottu) SPRINGERSPANIELIT R.Y. Vesityö PETRI KARLSSON Ilmoittautuminen 24.7.2015 mennessä Osanottomaksu 20,00, Tilille FI52 1146 3000 8749

Lisätiedot

KOEKALENTERI 2012 METSÄKOKEET

KOEKALENTERI 2012 METSÄKOKEET KOEKALENTERI 2012 METSÄKOKEET 25-26.8 AVO, NUO Jämsänkoski Järjestäjä KKK-HHS ry/pointterijaos. Osanotto pointtereille, myös voittajaluokan koirat voivat osallistua. Kilpailu on Pointtereitten metsä mestaruus

Lisätiedot

METSÄKOKEET. 24.8. AVO, NUO ja noutotesti Iisalmi

METSÄKOKEET. 24.8. AVO, NUO ja noutotesti Iisalmi METSÄKOKEET 23.-24.8 AVO, NUO, noutotesti Multia Järjestäjä Keski-Suomen Kanakoiraharrastajat ry. Ylituomarina Tapio Ranta. Ilmoittautumiset 15.8. Jouni Määttä Nurmilinnuntie 2D 17, 02620 Espoo jouni.maatta@elisanet.fi

Lisätiedot

Hyväksytty. LINT Äänekoski Aika LINT Jyväskylä Aika

Hyväksytty. LINT Äänekoski Aika LINT Jyväskylä Aika LINT 20.08.2014 Äänekoski Aika 20.08.2014 Äänekoski Ylituomari RANTAKARI JUHA (451740) Ylituomari varalla LAITINEN AARO (701323) Vastaava koetoimitsija PIEKSÄMÄKI RAUNO (974612) VESAKKOTIE 9 44150 ÄÄNEKOSKI

Lisätiedot

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin.

6. Yhdistyksen hallitus voi tehdä muutoksia näihin sääntöihin. Salon Seudun Noutajat ry Kiertopalkintojen säännöt 9.1.2014 Valionarvomuisto Yhdistys jakaa vuosittain (vuosikokouksessa) kaikille menneenä vuonna valioarvon saavuttaneille koirille muistoesineen ja kunniakirjan

Lisätiedot

YLEINEN 20.08.-31.12.2012 Oulu 25.08.2012 Kuusamo, 25.08.2012 Kärsämäki 25.08.2012 Taivalkoski 01.09.2012 Kuusamo 1.09.

YLEINEN 20.08.-31.12.2012 Oulu 25.08.2012 Kuusamo, 25.08.2012 Kärsämäki 25.08.2012 Taivalkoski 01.09.2012 Kuusamo 1.09. YLEINEN 20.08.-31.12.2012 Oulu (Koko kennelpiirin alue) Järjestäjä: POHJOIS-POHJANMAAN KENNELPIIRI R.Y. Ylituomari: MATTI MYLLYLÄ, Ilmoittautuminen: 10.-19.8.2012. Osanottomaksu 15,00, Tilille Fi72 2168

Lisätiedot

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2015 YHDISTYS Vuosi 2015 oli Lapin Mäyräkoirakerho ry:n toinen varsinainen toimintavuosi. Yhdistyksen oma fb-ryhmä toimii os. www.facebook.com/groups/1412528368992232/.

Lisätiedot

Vuosikokous järjestettiin Koskitie 2:ssa, paikalla oli noin 10 jäsentä.

Vuosikokous järjestettiin Koskitie 2:ssa, paikalla oli noin 10 jäsentä. 1 /5 VUODEN 2010 TOIMINTAKERTOMUS YLEISTÄ Jäsenemme ovat osallistuneet koirineen aktiivisesti sekä koe- ja näyttelytoimintaan sekä maastoharjoituksiin kuluneena vuonna. Jäsenmäärämme on tällä hetkellä

Lisätiedot

METSÄKOKEET 24-25.8 AVO, NUO Kauhajoki 24.-25.8. AVO, NUO ja noutotesti Iisalmi 25.8. AVO, NUO Iisalmi 7-8.9 AVO, NUO + noutotesti Kuhmo Viiksimo

METSÄKOKEET 24-25.8 AVO, NUO Kauhajoki 24.-25.8. AVO, NUO ja noutotesti Iisalmi 25.8. AVO, NUO Iisalmi 7-8.9 AVO, NUO + noutotesti Kuhmo Viiksimo METSÄKOKEET 24-25.8 AVO, NUO Kauhajoki Järjestäjä KKK-HHS ry/pointterijaos. Myös voittajaluokan koirat voivat osallistua. Kilpailu on Pointtereitten metsämestaruuskilpailu, avoin myös muille roduille.

Lisätiedot

Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012. sekä. spinone-vizslat haasteotteluun 14.10.

Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012. sekä. spinone-vizslat haasteotteluun 14.10. Kutsu unkarinvizslojen mestaruuskokeeseen ja vizslamaiseen viikonloppuun 12. 14.10.2012 sekä spinone-vizslat haasteotteluun 14.10.2012 Vizslamestaruuskoe 13.10.2012 Viime vuonna aloitetun perinteen mukaisesti

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013

TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 YLEISTÄ Lounais-Suomen Pystykorvayhdistys ry:n toiminta on kuluneen vuoden aikana jatkunut melko vilkkaana. Kesällä järjestettiin yhteistyössä Nousiaisten Paukun kanssa näyttely

Lisätiedot

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY.

POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. POHJOIS-SUOMEN MÄYRÄKOIRAKERHO RY. TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2010 HALLITUS Hallituksen varsinaiset jäsenet: Ville Porthan Kari Puranen Meeri Juusola Ulla Henriksson Varajäsenet: Lotta Seppinen Katja Huurinainen

Lisätiedot

MEJÄ Laitila. MEJÄ Vantaa. Ilmoittautuminen Osanottomaksu 50,00

MEJÄ Laitila. MEJÄ Vantaa. Ilmoittautuminen Osanottomaksu 50,00 MEJÄ 04.05.2016 Laitila Laitila JUHANI HEIKNIEMI 15.-20.04.2016 Osanottomaksu 50,00 Lisätiedot Johanna Lindfors springerit.vskokeet@gmail.com Ilmoittautumiset sähköpostitse: springerit.vskokeet@gmail.com

Lisätiedot

Järjestäjä Keski-Suomen kanakoiraharrastajat ry, ylit. Häkkinen Esa, ilm. viim.

Järjestäjä Keski-Suomen kanakoiraharrastajat ry, ylit. Häkkinen Esa, ilm. viim. METSÄKOKEET ELOKUU LA 22.8 AVO, NUO + noutotesti Multia Järjestäjä Keski-Suomen kanakoiraharrastajatry, ylit. Häkkinen Esa, ilm. viim. 14.8. Määttä Jouni Sakari, Nurmilinnuntie 2 d 17, 02620 Espoo, p.

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014

TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 TOIMINTAKERTOMUS VUOSI 2014 Toiminta Hallitus Suomen Saksanpystykorva harrastaja Sapy ry:n tarkoituksena on tehdä eri saksanpystykorvia ja eri harrastusmuotoja tunnetuksi, tuoda rotujen harrastajat yhteen,

Lisätiedot

sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla 2/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN

KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN KUTSU HPSH RY VUOSIKOKOUKSEEN Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n sääntömääräinen vuosikokous pidetään torstaina 14.2.2019 klo 18.00 alkaen Harjavallan Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat

Lisätiedot

2 Kokouksen järjestäytyminen: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja kaksi ääntenlaskijaa

2 Kokouksen järjestäytyminen: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkistajaa ja kaksi ääntenlaskijaa 1 /6 Pohjois- Pohjanmaan ESITYSLISTA Kanakoiraharrastajat Ry. 26.04.2016 SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaaminen 2 Kokouksen järjestäytyminen: Valitaan kokoukselle puheenjohtaja, sihteeri, kaksi

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2016 Kiimingin jäälihalli Jäälintie 6 90900 Kiiminki 1.3.2016 klo 18.00 Kokouspöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja Harri Sanaksenaho avasi

Lisätiedot

Kiertopalkintojen yleiset säännöt

Kiertopalkintojen yleiset säännöt Kiertopalkintojen yleiset säännöt 1. Lapin Mäyräkoirakerho ry palkitsee vuosittain kiertopalkinnolla parhaiten menestyneet mäyräkoirat viidessä eri sarjassa. Lisäksi kerhon jäsenille on oma sarjansa. 2.

Lisätiedot

KUTSUKOKEET, VALINNAT JA OHJEET, voimassa alkaen

KUTSUKOKEET, VALINNAT JA OHJEET, voimassa alkaen KUTSUKOKEET, VALINNAT JA OHJEET, voimassa 1.4.2019 alkaen Kennelpiirien väliset ottelut AJOK KOLMEN KILPA, (pitoaika 1-2 viikkoa Kilvasta) KIERTO: Pohjois-Savo (2016, 2019, 2022) Kainuu (2017, 2020, 2023)

Lisätiedot

Koulutuskausi: ja

Koulutuskausi: ja KOULUTUSTIEDOTE 1(5) Koulutuskausi: 3.10.2016 16.12.2016 ja 9.1.2017 21.4.2017 Koulutuspaikat JANKKin halli Janakkalassa ja Pekolan lava Hattulassa. Hinnat Koulutusmaksut maksetaan tilille FI12 4260 0010

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Yleistä Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain Vuoden Kettuterrieri-, Vuoden Metsästyskettuterrieri-, Vuoden Näyttelykettuterrieri- (erikseen

Lisätiedot

Alustavat säännöt 30.8.2012.

Alustavat säännöt 30.8.2012. Alustavat säännöt 30.8.2012. Huom! nämä on siis alustavat ja niitä viilataan vielä palautteen ja kehitysehdotusten mukaisesti. Kuitenkin jotain mistä lähteä liikkeelle ja lähellä esityskelpoisuutta myös

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2014. Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry.

TOIMINTAKERTOMUS 2014. Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry. TOIMINTAKERTOMUS 2014 Pohjois-Suomen Mäyräkoirakerho ry. Sisällys 1 HALLITUS... 3 2 TOIMINNANTARKASTAJAT... 5 3 KOKOUKSET... 5 4 NÄYTTELY- JA KOETOIMINTA... 6 4.1 Näyttelytoiminta... 6 4.1.1 Näyttelyharjoitukset...

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä)

ROCKTAIL NEWS. Ilmoitushinnat: Toistuvaisilmoitus 4 X ilmoitushinta koon mukaan 25% Rivi-ilmoitus (5 riviä) 3/2014 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2015 BEST WESTERN Hotel Samantta Välitie 1 90830 Haukipudas 7.3.2015 klo: 15.00. Kokouspöytäkirja Kokouksen alussa palkittiin ansioituneet koirat ja

Lisätiedot

Rekikoirien käyttökoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 12.1.2008. Jämin Jäynä kilpailukoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 13.1.2008

Rekikoirien käyttökoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 12.1.2008. Jämin Jäynä kilpailukoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 13.1.2008 Rekikoirien käyttökoe Ikaalinen, Jyllin Harjupirtti 12.1.2008 Ylituomari: Koetoimitsija: Koemaksu: Osanottomäärä: Tiedustelut: Ilmoittautumiset: Eila Kuusinen Erkki Mäkelä 15:- / koira SHS:n tilille 471220-219755,

Lisätiedot

Ilmoittautuminen Osanottomaksu 70,00, Tilille FI POPFFI22 Ilmoittautumisten vastaanottaja

Ilmoittautuminen Osanottomaksu 70,00, Tilille FI POPFFI22 Ilmoittautumisten vastaanottaja HIRV 02.09.2017 Sievi Sievi HIRV Sievi (Hirvelä Ruuttilantie 146, Sievi) JYRINGIN METSÄSTYSSEURA RY BRUCE FORSBACKA 06.-27.08.2017 Osanottomaksu 70,00, Tilille FI86 4754 1020 0732 09 POPFFI22 ESA KUKKONEN

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2007 HALLINTO Puheenjohtaja Timo Tiiro Varapuheenjohtaja Ilkka Rautio Sihteeri Pekka Nykänen Rahastonhoitaja Mirjam Alakorpi hallituksen

Lisätiedot

TOKO SM 2012 Ennakkotiedote TERVETULOA KUOPIOON!

TOKO SM 2012 Ennakkotiedote TERVETULOA KUOPIOON! TERVETULOA KUOPIOON! Hyvät kilpailijat ja joukkueenjohtajat, tervetuloa Kuopion Palvelus- ja Seurakoiraharrastajat ry:n järjestämään TOKO SM 2012 tapahtumaan 9.10.6.2012. Kokeeseen on ennakkoilmoittautunut

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille karvanlaaduille), Vuoden Agilitykettuterrieri,

Lisätiedot

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella

HUOM! Aikataulut tarkentuvat ilmoittautumisten perusteella 1 (5) KILPAILUKUTSU AIKA: 1.-2.11.2014 Lämpimästi tervetuloa Aerobic Cup 4 kilpailuihin Nokialle! PAIKKA: Nokian palloiluhalli, Kankaantaankatu 4, 37100 Nokia SARJAT ja alustava aikataulu: Lauantai 1.11.

Lisätiedot

Tampereen vetokoiraseura ry:n vuoden parhaat koirat

Tampereen vetokoiraseura ry:n vuoden parhaat koirat Tampereen vetokoiraseura ry:n vuoden parhaat koirat IPO-, JÄLKI-, VIESTI-, HAKU-, JA ETSINTÄKOKEESSA KIERTOPALKINTO Taves palkitsee joka vuosi kyseisen vuoden parhaat koirat lajeittain. Lisäksi jaetaan

Lisätiedot

OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet

OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet OH Hiihtokoulun kausiohjelman perusinfo ja toimintaohjeet 2016-17 Ole ystävällinen ja käytä hetki tämän tiedotteen lukemiseen. Tästä tiedotteesta löydät vastauksen useimpiin yleisimpiin kysymyksiin. Mikäli

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous /4 Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2012 1/4 Virpiniemen ylämaja 90810 Kiviniemi 27.3.2012 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Puheenjohtaja avasi kokouksen klo: 18.34 Ennen kokouksen

Lisätiedot

Kehätoimitsijan peruskurssi 16.-17.4.2011. Helsingin kennelpiirin näyttelyohjaajat ja työryhmä

Kehätoimitsijan peruskurssi 16.-17.4.2011. Helsingin kennelpiirin näyttelyohjaajat ja työryhmä Kehätoimitsijan peruskurssi 16.-17.4.2011 Helsingin kennelpiirin näyttelyohjaajat ja työryhmä Kehätoimitsijan peruskurssi Aiheet lauantaina 16.4. Kurssin tavoitteet Koiranäyttelyn kulku Koiranäyttelysäännöt

Lisätiedot

XXXXXXXXXXXXSEMINAARI XX. XX.5.20XX

XXXXXXXXXXXXSEMINAARI XX. XX.5.20XX XXXXXXXXXXXXSEMINAARI XX. XX.5.20XX Xxxxxxxxxxxx ry. on saanut järjestettäväkseen Etelä-Hämeen Kennelpiirin huippulaadukkaan tottelevaisuusseminaarin, joka on tarkoitettu kaikille tottelevaisuudesta kiinnostuneille

Lisätiedot

Avoimenluokan Pokaali

Avoimenluokan Pokaali Avoimenluokan Pokaali 1. Avoimenluokan Pokaali on OEK:n kanakoirajaoston kiertopalkinto, josta kilpailevat vuosittain kerhon jäsenten omistamat koirat. 2. Palkinnosta kilpaillaan vain OEK:n järjestämissä

Lisätiedot

1 SM-hirvenhaukkukokeiden valintasääntö

1 SM-hirvenhaukkukokeiden valintasääntö Jarmo Poikela 14.6.2013 1 (6) MUUTOSESITYS SM-, KALINKA- SEKÄ ERRAUSHAUKKUJEN VALINTASÄÄNTÖIHIN Esitän, että hallitus ryhtyy jatkotoimenpiteisiin järjestön hirvenhaukun mestaruuskokeiden sääntöjen muuttamiseksi.

Lisätiedot

LOUNAIS-SUOMEN AJOKOIRAYHDISTYS jäsenkirje 2 / 2015

LOUNAIS-SUOMEN AJOKOIRAYHDISTYS jäsenkirje 2 / 2015 SYKSY 2015 AJOKOKEET 14.-27.9.2015 Salo, yleinen. Järj. Kiikalan mets.yhd.ry. Yt. Pekka Oksanen. Ilmoittautuminen 14.8.-6.9.-15 Pekka Oksanen Pyysmäentie 1 25390 Kiikala p. 0452091808 e.mail;pekka.oksanen@kiikala@salonseutu.fi

Lisätiedot

TOKO-SM 2015 T O K O. Käsiohjelma

TOKO-SM 2015 T O K O. Käsiohjelma TOKO-SM 2015 T O K O Käsiohjelma Kilpailun ylituomarin tervehdys Jo toistamiseen olen saanut kunnian toimia täällä Pohjois-Hämeen kennelpiirissä järjestettävässä TOKO-SM -kilpailussa sekä ylituomarina

Lisätiedot

Vuoden cairn -voimassa asti

Vuoden cairn -voimassa asti Vuoden cairn -voimassa 31.12.2018 asti Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta

Lisätiedot

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019

TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 TOTTELEVAISUUSKOKEEN (TOKO) SUOMENMESTARUUSKILPAILUJEN JÄRJESTÄMISOHJE 2019 Hyväksytty Kennelliitossa 29.2.2019. Voimassa 4.4.2019 alkaen. Tokon Suomen mestaruuskilpailussa noudatetaan lisäksi SPKL:n SM-kilpailujen

Lisätiedot

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015

PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015 PÖYTÄKIRJA Suomen Pitkäkarvakerho ry Deutsch Langhaar Klub Finnland -yhdistyksen vuosikokouksesta 2015 Paikka: Wanha Karhunmäki, Lapua Aika: 14.11.2015 1. Kokouksen avaus Hallituksen jäsen Joni Riste avasi

Lisätiedot

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010

SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 SF-Caravan ry:n karavaanarien GOLF-kerho Jäsenlehti 3 / 2010 Terveisiä Mikkelistä yläkuvassa kevätgolfin voittaja joukkue Anna-Leena ja Esa Laakkonen. Alakuvassa sunnuntain arvotuilla pareilla pelatun

Lisätiedot

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY

LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY LAPIN MÄYRÄKOIRAKERHO RY TOIMINTAKERTOMUS 2014 YHDISTYS Vuosi 2014 oli Lapin Mäyräkoirakerho ry:n ensimmäinen varsinainen toimintavuosi. Yhdistys hyväksyttiin Suomen Kennelliiton jäsenyhdistykseksi. Yhdistykselle

Lisätiedot

Sovelletun reserviläisammunnan (SRA) Etelä-Hämeen piirinmestaruuskilpailut ammuttiin Toijalan Seudun Erämiesten radalla lauantaina

Sovelletun reserviläisammunnan (SRA) Etelä-Hämeen piirinmestaruuskilpailut ammuttiin Toijalan Seudun Erämiesten radalla lauantaina Sovelletun reserviläisammunnan (SRA) Etelä-Hämeen piirinmestaruuskilpailut ammuttiin Toijalan Seudun Erämiesten radalla lauantaina 23.3.2013. Kilpailun osallistujamäärä on kasvanut joka vuosi ja tänä vuonna

Lisätiedot

Suomen Laikajärjestö Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie 114 62800 Vimpeli

Suomen Laikajärjestö Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie 114 62800 Vimpeli Suomen Laikajärjestö Finska Laikaklubben r.y. Isokankaantie 114 62800 Vimpeli Yleistä TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 Rotujärjestöstä on oltu yhteydessä Suomen Kennelliittoon ja muihin rotujärjestöihin

Lisätiedot

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku

Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Vuoden palkitut -kilpailujen säännöt ja pistelasku Palkinnoista voi kilpailla ainoastaan Imatran Kennelkerho ry:n jäsenen omistama tai jäsenen luona asuva koira. Palkintojen saamisen edellytyksenä on,

Lisätiedot

POHJOS-KARJALAN PYSTYKORVAKERHO RY. 17.07.2012 JÄSENKIRJE 3/2012

POHJOS-KARJALAN PYSTYKORVAKERHO RY. 17.07.2012 JÄSENKIRJE 3/2012 POHJOS-KARJALAN PYSTYKORVAKERHO RY. 17.07.2012 JÄSENKIRJE 3/2012 1 Kerho kiittää kaikkia Suvi-Karelia koiranäyttelyn järjestelyihin osallistuneita kerhon jäseniä työpanoksesta näyttelyn onnistuneeseen

Lisätiedot

AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ

AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ AMERIKANKARVATONTERRIERI, ROTTATERRIERI, AMERIKANKÄÄPIÖTERRIERI SEKÄ ALASKAN KLEE KAI ROTUISILLE UKC-REKISTERÖIDYILLE KOIRILLE KAKSI UKC-NÄYTTELYÄ JA NELJÄ TERRIER RACE KILPAILUA EM. TERRIEREILLE (ELI

Lisätiedot

20.8. 31.12.2013 SATAKUNTA

20.8. 31.12.2013 SATAKUNTA Koko kauden kestävät kokeet: Hirvenhaukkukoe HIRV 20.8. 31.12.2013 SATAKUNTA Järj. Ikaalisten Seudun Kennelkerho ry./ Satakunnan Pystykorvakerho ry. Ylituomareina kaikki Satakunnan Kennelpiirin ylituomarit.

Lisätiedot

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi.

Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi on kalenterivuosi. Tampereen Seudun Koirakerho ry VUODEN KOIRA -KILPAILUSÄÄNNÖT kaudelle 1.1.2015 31.12.2015 Koiran omistajan on oltava Tampereen Seudun Koirakerho ry:n jäsen koko kilpailuvuoden 1.1. 31.12. Kilpailuvuosi

Lisätiedot

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt

Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Suomen Kettuterrierit ry:n kilpailujen säännöt Kilpailut Suomen Kettuterrierit ry järjestää vuosittain: Vuoden Kettuterrieri, Vuoden Metsästyskettuterrieri, Vuoden Näyttelykettuterrieri (erikseen molemmille

Lisätiedot

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2009.

Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2009. Rantapohja-alueen hirvikoirayhdistys Ry toimintakertomus toimintavuodelta 2009. HALLINTO Puheenjohtaja Timo Tiiro Varapuheenjohtaja Heino Seluska Sihteeri Miikka Häyrynen Rahastonhoitaja Kati Södö Hallituksen

Lisätiedot

Järilänvuori Suomen Kartingliiton mestaruussarjan osakilpailu Kokemäki

Järilänvuori Suomen Kartingliiton mestaruussarjan osakilpailu Kokemäki Järilänvuori 2016 Suomen Kartingliiton mestaruussarjan osakilpailu 28.8.2016 Kokemäki KILPAILUKUTSU Kokemäen FK-Kerho ry kutsuu karting kilpailijoita, joilla on jonkin FIA:n kansallisen lajiliiton myöntämä

Lisätiedot

RALLY-TOKOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT

RALLY-TOKOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT RALLY-TOKOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT Hyväksytty Kennelliiton valtuustossa 23.11.2013 Voimassa 1.5.2014 lähtien 1 RALLY-TOKON KILPAILUSÄÄNTÖ A. RALLY-TOKOKILPAILUN SÄÄNNÖT... 2 1. RALLY-TOKOKILPAILUJEN TARKOITUS...

Lisätiedot

15.08. Hämeenkyrö, järj. SPK/Kyröskosken Metsästysyhdistys ry. Kurssin joht. Paavo Heikkilä. Ilm. 10.08. mennessä Timo Pertta, p.

15.08. Hämeenkyrö, järj. SPK/Kyröskosken Metsästysyhdistys ry. Kurssin joht. Paavo Heikkilä. Ilm. 10.08. mennessä Timo Pertta, p. SATAKUNTA HIRV/KARH palkintotuomareiden peruskurssi 1.08. Kihniö, Järj. Satakunnan Pystykorvakerho/Mäkikylän Metsästäjät. Kurssin joht.paavo Heikkilä. Ilm 27.07. mennessä Kimmo Rintamäki, p.040-5442701

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN AJOKOIRAKERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014

KAAKKOIS-SUOMEN AJOKOIRAKERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 KAAKKOIS-SUOMEN AJOKOIRAKERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2014 JÄSENISTÖ Vuonna 2014 yhdistykseen kuului 105 jäsenmaksun maksanutta jäsentä. Kerhoon liittyi yhdeksän uutta jäsentä vuoden 2014 aikana.

Lisätiedot

Tervetuloa Raahen Koirakerhon agilitykilpailuihin

Tervetuloa Raahen Koirakerhon agilitykilpailuihin Tervetuloa Raahen Koirakerhon agilitykilpailuihin 2-3.9.2017 Kilpailupaikka on kivituhkapohjainen aidattu kenttä. Virallinen osoite on Oikotie 42, 92160 Saloinen. Navigaattoriin kannattaa laittaa osoitteeksi

Lisätiedot

HELSINKI, Konala: RALLY-TOKON EPÄVIRALLISET KISAT, Mölli- ALOLUOKKA 1, Sunnuntai klo TÄYNNÄ!

HELSINKI, Konala: RALLY-TOKON EPÄVIRALLISET KISAT, Mölli- ALOLUOKKA 1, Sunnuntai klo TÄYNNÄ! HELSINKI, Konala: RALLY-TOKON EPÄVIRALLISET KISAT, Mölli- ALOLUOKKA 1, Sunnuntai 16.07.2017 klo 10.00 TÄYNNÄ! ILMOITTAUTUMINEN MÖLLI ALOLUOKKAAN Koirakoulu Taitoa Tassuihin järjestää yhteistyössä Etelä-Suomen

Lisätiedot

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT Kilpailuihin voi osallistua: - Suomessa vakituisesti asuva ja Pinserit ry:n jäsen. - Pinseri joka on rekisteröity Suomen Kennelliiton FIN, FI, ER tai EJ rekisteriin.

Lisätiedot

Kiimingin Koiraharrastajat Ry 29.12.2008 info(@)kiiminginkoiraharrastajat.com

Kiimingin Koiraharrastajat Ry 29.12.2008 info(@)kiiminginkoiraharrastajat.com 1 Jäsentiedote 4/2008 Vuosi on taas lopuillaan ja siten on myös vuoden viimeisen jäsentiedotteen aika. Haluamme kehittää toimintaamme yhdessä KiiKon jäsenten kanssa ja tätä varten olemme koonneet kyselyn,

Lisätiedot

LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT

LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT LÄNSI-POHJAN NOUTAJAKOIRAYHDISTYS RY:N VUODEN NOUTAJA 2014 TITTELIT OVAT VIIMEINKIN HAUSSA! Hei jäsenet! Haettavien palkintojen lajikirjoa on kavennettu edellisvuosista vastaamaan yhdistyksen jäsenillensä

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN KANAKOIRAHARRASTAJAT RY:N PALKINNOT:

POHJOIS-POHJANMAAN KANAKOIRAHARRASTAJAT RY:N PALKINNOT: POHJOIS-POHJANMAAN KANAKOIRAHARRASTAJAT RY:N PALKINNOT: Forum pokaali: Rakennusliike Forumin v. 2006 lahjoittama Jaetaan kerhon omassa kokeessa (Liminka-Tyrnävä) kokeen parhaalle koiralle, (tuomari valitsee)

Lisätiedot

KUTSU AVAJAISIIN 22.9.

KUTSU AVAJAISIIN 22.9. 1 KUTSU AVAJAISIIN 22.9. POHJOIS-IIN KOULUN UUDEN KOULURAKENNUKSEN AKOLAN JA VIRKKULAN UUDEN KEVYENLIIKENTEEN VÄYLÄN LIIKUNNALLISEEN AVAJAISTAPAHTUMAAN lauantaina 22.9.2018 klo 10.00-13.00 POHJOIS-IIN

Lisätiedot

Dobermann Erikoisnäyttely Kiipula Finland. KEHÄ1 Tuomari Glenn-Are Haglind Norway

Dobermann Erikoisnäyttely Kiipula Finland. KEHÄ1 Tuomari Glenn-Are Haglind Norway Dobermann Erikoisnäyttely 28.7.2019 Kiipula Finland KEHÄ1 Tuomari Glenn-Are Haglind Norway Arvostelu alkaa klo 10.00 Pentuja 4 Urospennut 5-7kk Urospennut 7- alle 9kk Paras urospentu Narttupennut 5-7kk

Lisätiedot

Kiertopalkintoja hakemaan

Kiertopalkintoja hakemaan Kiertopalkintoja hakemaan On taas aika kerätä kokoon kuluneen vuoden tulokset ja osallistua kilpailuun kiertopalkinnoista. Kopioita arvosteluista ei tarvitse lähettää, mutta hakemuksissa on oltava tieto

Lisätiedot

Keinänen 2. jämtlanninpystykorva Ewe 18 pistettä, om. Matti Kukkonen

Keinänen 2. jämtlanninpystykorva Ewe 18 pistettä, om. Matti Kukkonen PALKITSEMISET JA TULOKSET VUODELTA 2013 Vuoden hirvikoira 1. jämtlanninpystykorva FI KVA Karhunkaatajan Nuohooja 22 pistettä, om. Hannu Keinänen 2. jämtlanninpystykorva Ewe 18 pistettä, om. Matti Kukkonen

Lisätiedot

Sporting sarja N AA,Erä,LuE,Hjor,Digi,Sako,Sas,Pro. Sporting sarja Y

Sporting sarja N AA,Erä,LuE,Hjor,Digi,Sako,Sas,Pro. Sporting sarja Y Suomen mestaruuskilpailu Sporting 200ls, Pori 6-8.7.2012 Sporting sarja N Layoutit; AA,Erä,LuE,Hjor,Digi,Sako,Sas,Pro 1. Hautaoja, Saija SA 23 22 23 18 19 14 17 19 155 2. Korhonen, Leena OulA 17 15 18

Lisätiedot

Kevättervehdys ervehdys kanakoiraväki!

Kevättervehdys ervehdys kanakoiraväki! Kevättervehdys ervehdys kanakoiraväki! Toivottavasti olette ehtineet nauttimaan auringosta ulkoillen. Hitaasti, mutta varmasti kevät etenee. Kerhotoiminta monipuolistuu kevään ja kesän tullen. Tokotreenailun

Lisätiedot

Vuoden 2011 parhaat haussa!

Vuoden 2011 parhaat haussa! Vuoden 2011 parhaat haussa! Pian on taas käsillä se hetki, jolloin PON-kerho voi ylpeänä onnitella menestyneitä jäseniään! Tietoja Paras PON 2011 -pisteistä kerätään heti vuoden alusta ja tulokset julkistetaan

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN AJOKOIRAKERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012

KAAKKOIS-SUOMEN AJOKOIRAKERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 KAAKKOIS-SUOMEN AJOKOIRAKERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2012 JÄSENISTÖ Yhdistykseen kuului 2012 96 jäsenmaksun maksanutta jäsentä. Peräti 16 henkilöä jätti maksamatta jäsenmaksun. Yhdistyksen jäsenistä

Lisätiedot

POHJOIS-POHJANMAAN KANAKOIRAHARRASTAJAT RY:N PALKINNOT:

POHJOIS-POHJANMAAN KANAKOIRAHARRASTAJAT RY:N PALKINNOT: POHJOIS-POHJANMAAN KANAKOIRAHARRASTAJAT RY:N PALKINNOT: Forum pokaali: Rakennusliike Forumin v. 2006 lahjoittama Jaetaan kerhon omassa kokeessa (Liminka-Tyrnävä) kokeen parhaalle koiralle, (tuomari valitsee)

Lisätiedot

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari.

mukaisessa kokojärjestyksessä. Pistelaskussa huomioidaan 1 arvostelu / tuomari. Vuoden cairn Vuoden näyttely cairn -säännöt Vuoden agility cairn säännöt Vuoden toko cairn -säännöt Vuoden rally-toko cairn -säännöt Vuoden koiratanssi cairn -säännöt Tältä sivulta löydät kaikkien vuoden

Lisätiedot

TERVETULOA Tampereen seudun Koirakerhon järjestämiin Agilitykilpailuihin!

TERVETULOA Tampereen seudun Koirakerhon järjestämiin Agilitykilpailuihin! TERVETULOA n järjestämiin Agilitykilpailuihin! Kisat järjestetään 3-4.2.2018 TamSK Koiraurheilukeskuksessa (Luhtaantie 58, 33560 Tampere). Tuomarina toimii Sami Topra. Muutamia ohjeita kisapaikalla: Parkkipaikkoja

Lisätiedot

Sääntömääräinen vuosikokous

Sääntömääräinen vuosikokous Aika lauantaina 24.02.2018 klo 15.00 Paikka Läsnä Matkailutila Surkeenjärvi, Korpilahti 16 jäsentä (luettelo liitteenä) Suomen Eurasier Kerho ry:n sääntöjen 15 :ssä mukaan mainitut asiat: 1. KOKOUSEDUSTAJIEN

Lisätiedot

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT

PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT PINSERIT RY:n VUODEN PINSERI SÄÄNNÖT Kilpailuihin voi osallistua: - Suomessa vakituisesti asuva ja Pinserit ry:n jäsen. - Pinseri joka on rekisteröity Suomen Kennelliiton FIN, FI, ER tai EJ rekisteriin.

Lisätiedot

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta).

Vuosikokous henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi puuttuu listalta). Mäntsälän Kennel ja Metsästysseura Ry Vuosikokous 2013 25.2.2013 Paikka: Ampumarata Paviljonki Aika: 25.2.2013 klo 18.00 Läsnä: 64 henkilöä, osanottajalista liitteenä, katso liite 1 (Mauno Mynttisen nimi

Lisätiedot

2017/2018 MIEHET MESTARUUSSARJA

2017/2018 MIEHET MESTARUUSSARJA Kausi 2017/2018 MIEHET MESTARUUSSARJA 1. Ace Pelkonen Aki Puh. 040 9004 274 2. HiisiBalls Öhman Seppo Puh. 050 5728 300 3. NurTS Wallin Reima Puh. 0400 478 350 4. RiihiKulo Virtanen Janne Puh. 044 281

Lisätiedot

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013

JÄSENKIRJE 2/2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY 13.9.2013 JÄSENKIRJE 2/2013 13.9.2013 FORSSAN SEUDUN YRITTÄJÄNAISET RY Syksyn tuuli jo puissa puhaltelee ja on tullut aika ryhtyä hommiin. Syksyn toimintakalenteriin on koottu tuttuun tapaan yritysvierailuja ja

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.

TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen

Lisätiedot

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia.

JÄSENKIRJE. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen. Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Meijerialan Ammattilaiset MVL Häme ry:n jäsen Vuosi 2018 on alkanut rapsakan talvisena ja meidän onkin aika vilkaista vuoden tapahtumia. Johtokunta kokoontuu säännöllisesti puheenjohtaja Teemu Tuomisen

Lisätiedot

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi

THE INTERNATIONAL ASSICIATION OF LIONS CLUBS Piiri 107-G, Suomi Aihe: Piirihallituksen kokous Aika: 23.11.2013 klo 17.15 Paikka: Kylpylähotelli Peurunka Laukaa KOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. Kokouksen avaus Piirikuvernööri Jari Rytkönen avasi kokouksen 2. Kokousvirkailijat

Lisätiedot

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.

Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen. KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan

Lisätiedot

Ohjeita ensimmäiseen ajokokeeseen aikovalle

Ohjeita ensimmäiseen ajokokeeseen aikovalle Ohjeita ensimmäiseen ajokokeeseen aikovalle Sinunkin ajavan Beaglesi perinnölliset metsästysominaisuudet ovat jalostustoiminnan ansiota. Tuomalla Beaglesi ajokokeeseen annat oman arvokkaan panoksesi tämän

Lisätiedot

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014

SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014 Suomen Welsh Corgi Seura ry Pohjois-Suomen alaosasto SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 02.03.2014 Paikka: Kisakankaan hiihtomaja, Oulunsalo 1. KOKOUKSEN AVAUS Puheenjohtaja Heidi Helanen avasi kokouksen klo

Lisätiedot

KAAKKOIS-SUOMEN AJOKOIRAKERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016

KAAKKOIS-SUOMEN AJOKOIRAKERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 KAAKKOIS-SUOMEN AJOKOIRAKERHO RY:N TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2016 JÄSENISTÖ Järjestöön kuului 2016 tasan 100 jäsenmaksun maksanutta jäsentä HALLINTO Järjestön vuosikokous pidettiin 3.3.2016 Joutsenossa.

Lisätiedot

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4

Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Rantapohja-alueen Hirvikoirayhdistys ry:n vuosikokous 2013 1/4 Reposelän ampumarata 90910 Kiiminki 25.3.2013 klo 18.00. Pöytäkirja 1. Kokouksen avaus. Yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Heikki Pitkänen

Lisätiedot

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014

KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014 KESKI-SUOMEN RESERVIPIIRIEN YHTEYSTIEDOT 2014 Piiritoimisto Gummeruksenkatu 7, 40100 Jyväskylä Verkkosivut: www.ksrespiirit.fi Reserviupseeripiirin toiminnanjohtaja Reserviläispiirin toiminnanjohtaja reservilaispiiri@ksrespiirit.fi

Lisätiedot

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla

ROCKTAIL NEWS. sekä sekalaista muuta tavaraa. kysy koulutus-kentällä Jannelta tai puhelimitse p tai sähköpostilla 3/2015 1 ROCKTAIL NEWS RockTail News ilmestyy kolme kertaa vuodessa. Mainosmyynti, artikkelit, ilmoitukset ja tiedustelut Anna-Riitta Forss, Vierutie 3 15560 Nastola 040-5956529 rocktail@netti.fi Lehden

Lisätiedot

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009

Ilmailuinsinöörien kerho perjantai, 12. kesäkuuta 2009. Jäsenkirje 1/2009 Jäsenkirje 1/2009 Vuosi 2009 on ehtinyt jo kesän kynnykselle. Ilmailuinsinöörien kerho lähestyy teitä nyt toimikauden ensimmäisellä jäsenkirjeellä, jossa esitellään tämän vuoden johtokunta, kartoitetaan

Lisätiedot

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi.

Pöytäkirja. 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti jäsenet tervetulleeksi. Pöytäkirja Jalasjärven Alapään Eränkävijät Ry Vuosikokous 22.02.2009 Aika 13.00 14.20 Paikka Seuran Maja Läsnä 39 jäsentä 1 Kokouksen avaus. Seuran puheenjohtaja Vesa Välimäki avasi kokouksen ja toivotti

Lisätiedot

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista:

Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Sulkasato Iisalmi Jäsentiedote 1 /2017 Tervehdys kaikille sulkapallon harrastajille! Vuoden alkuun tiivistelmää kevätkauden 2017 keskeisimmistä asioista: Pelivuorot: Sulkasadon pelivuorot pelataan Kirkonsalmen

Lisätiedot

PÄIVITETTY 27.10.2015. Vuoden Briard -kilpailut. 1. Kilpailujen järjestäminen

PÄIVITETTY 27.10.2015. Vuoden Briard -kilpailut. 1. Kilpailujen järjestäminen PÄIVITETTY 27.10.2015 Vuoden Briard -kilpailut 1. Kilpailujen järjestäminen julkaistaan kilpailusäännöt tai vaihtoehtoisesti viitataan enintään kaksi kilpailukautta vanhoihin sääntöihin, mikäli sääntöihin

Lisätiedot

OH Hiihtokoulun kausiohjelma ja toimintaohjeet

OH Hiihtokoulun kausiohjelma ja toimintaohjeet OH Hiihtokoulun kausiohjelma ja toimintaohjeet 2016-2017 Ole ystävällinen ja käytä hetki tämän tiedotteen lukemiseen. Tästä tiedotteesta löydät vastauksen useimpiin yleisimpiin kysymyksiin. Mikäli sinulla

Lisätiedot