METSÄTALOUDEN VESIENSUOJELU JA SEN ESTEET UUDISTUSHAKKUUALUEILLA

Transkriptio

1 METSÄTALOUDEN VESIENSUOJELU JA SEN ESTEET UUDISTUSHAKKUUALUEILLA Kohteena Lounais-Suomi Ammattikorkeakoulun opinnäytetyö Ympäristöteknologian koulutusohjelma Visamäki, 2011 Maria Hintsanen

2 OPINNÄYTETYÖ Ympäristöteknologian ko Hämeenlinna Työn nimi Metsätalouden vesiensuojelu ja sen esteet uudistushakkuualueilla Kohteena Lounais-Suomi Tekijä Maria Hintsanen Ohjaava opettaja Harri Mattila Hyväksytty..20 Hyväksyjä

3 TIIVISTELMÄ VISAMÄKI Ympäristöteknologian ko Tekijä Maria Hintsanen Vuosi 2011 Työn nimi Metsätalouden vesiensuojelu ja sen esteet uudistushakkuualueilla Kohteena Lounais-Suomi TIIVISTELMÄ Tässä työssä selvitettiin vesiensuojelun tasoa metsäsertifioiduilla uudistushakkuualueilla Lounais-Suomen Metsäkeskuksen alueella sekä syitä, miksi vesiensuojelusuunnitelmat eivät toteudu käytännön tasolla. Työn toimeksiantaja oli Pyhäjärvi-instituutti Eurassa ja opinnäyte sisältyy Vesiensuojelun ja vesistökunnostuksen oppimisverkosto (VOPPE) - hankkeeseen. Tutkimus perustuu Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion luonnonhoidon laadunarviointi -aineistoon sekä puhelimitse tehtyihin haastatteluihin. Luonnonhoidon laatu Lounais-Suomen alueella on pääosin hyvää. Uudistushakkuiden maanmuokkaustoimien yhteydessä esiintyy erilaisia esteitä, jotka johtuvat mm. työmaasuunnittelun puutteellisuudesta, maastoolosuhteista sekä osin myös koulutuksen ja ohjeiden puutteesta. Lisäksi esimerkiksi lietekuoppien ja vastaavien rakenteiden kaivamisessa ongelmia aiheuttavat maanomistajien nihkeät asenteet. Usein myös suunnittelijat eivät ole tietoisia käytännön maasto-olosuhteista, joten toisinaan suunnitelmat eivät ole lainkaan toteutuskelpoisia. Haastateltujen mukaan metsätaloustöiden vesiensuojelu on edennyt merkittävästi parin viime vuosikymmenen aikana. Suurin osa haastattelijoista ei kuitenkaan kokenut tarvitsevansa lisäkoulutusta vesiensuojeluasioissa. Jatkon kannalta olisi hyvä selvittää myös esimerkiksi metsätaloustöitä tekevien, kuten metsäkoneenkuljettajien ja energiapuunkorjaajien vesiensuojeluosaamista ja -halukkuutta, sekä työssä esiintyviä käytännön ongelmia. Lisäämällä luonnonhoitokoulutusta metsäalan toimijoiden keskuudessa vesiensuojeluun pystytään vaikuttamaan kaikkein olennaisimmassa vaiheessa eli suoraan metsätaloustöiden yhteydessä. Tällä hetkellä ympäristönsuojelukouluttautuminen perustuu vahvasti vapaaehtoisuuteen, vaikka esimerkiksi vesiensuojeluasioiden tulisi kuulua jo alan perusosaamiseen. Avainsanat Metsätalous, vesiensuojelu, vesiensuojelumenetelmät, metsäsertifikaatti. Sivut 81 s, + liitteet 13 s.

4 ABSTRACT Visamäki Degree Programme in Environmental Technology Author Maria Hintsanen Year 2011 Subject of Bachelor s thesis Water protection of forestry and its obstacles in regeneration cutting areas Region of South-Western Finland ABSTRACT The aim of this thesis was to clarify the water conservation level on forest certificated regeneration cutting areas of South-Western Finland and the reasons why water conservation plans are not executed at the forestry sites. The client of this thesis was Pyhäjärvi Institute in Eura and it is part of the VOPPE (Water system concervation and restoration learning network) project. The research is based on the quality assessment data of Forestry Development Centre Tapio s nature management and telephone interviews. The quality of nature management in South-Western Finland is mainly good. In the water protection of cultivation of soil there are different kind of obstacles that are due to e.g. a lack of site organization plans, geography and partly lack of education and instructions. In addition, there are problems in digging sludge sumps and such structures because of the negative attitudes of landowners. Also often the site planners are not aware of the real geography circumstances at the site, so the site organization plans are not executable. According to the professionals who make forestry soil cultivation, the water protection has developed significantly during the past two decades. Still, the majority of the interviewees did not feel they would need more education in water protection matters. An important step would be to clarify water protection knowledge and readiness of other forest professionals, such as forestry equipment drivers and forest fuel harvesters, and find out what kind of problems they face in their work in water protection. By improving nature management education among forestry professionals it is possible to affect water protection at the most important moment at the same time as sites are treated. At this moment getting environmental schooling is based on free willingness although e.g. water protection knowledge should these days be part of basic skills of the forestry. Keywords Forestry, water protection, water protection methods, forest certificate. Pages 81 p + appendices 13 p.

5 SISÄLLYS 1 JOHDANTO TYÖN TAVOITE JA KÄYTETYT MENETELMÄT Pyhäjärvi-instituutti VOPPE-hanke METSÄALA Lainsäädäntö Metsälaki Purot ja norot metsälain kohteina Luonnonsuojelulaki ja ympäristönsuojelulaki Vesilaki EU:n vesipolitiikan puitedirektiivi Laki vesienhoidon järjestämisestä (1299/04) Vesiensuojelun suuntaviivat Metsäohjelmat Kansallinen Metsäohjelma METSO-ohjelma Kestävän metsätalouden kriteerit ja indikaattorit Kansainvälinen metsäpolitiikka Puukauppa Toteuttamistavat Puukaupan vaiheet ja metsänkäyttöilmoitus Puunhankinta Puun hyödyntäminen Talousmetsien hoito Metsäsuunnittelu Metsän uudistaminen Metsätalousyrittäjyys Korjuun suunnittelu Hakkuun toteutus Hakkuutavat Metsätalouden energiatehokkuus Maanmuokkausmenetelmät uudistushakkuissa Äestys/laikutus Mätästysvaihtoehdot Säätöauraus Metsän istuttaminen Lannoitukset Lannoituksen ympäristövaikutukset Hyvän metsänhoidon suositukset Ekologinen kestävyys Taloudellinen kestävyys Sosiaalinen kestävyys Kulttuurinen kestävyys Erirakenteisen metsän kasvatus Metsätiet... 27

6 3.13 Energiapuun korjuu Metsäalan lukuja Omistajuus Tilojen koko ja metsätyypit Puumarkkinat Metsätaloustöiden työmääriä Hakkuukertymä ja raakapuun käyttö Metsäteollisuus METSÄTALOUDEN VESISTÖVAIKUTUKSET Vesiensuojelu Hyvän metsänhoidon suosituksissa Haja- ja pistekuormitus Uudistushakkuiden vaikutus veden kiertoon Uudistushakkuiden vaikutus ravinnekiertoon Fosfori ja typpi vesien rehevöittäjinä Typpi Fosfori Kuormitustilastoja Kiintoaineksen huuhtoutuminen Vaikutukset kaloihin Vaikutukset järvissä Vaikutukset virtavesissä Koneurakoinnin vesiensuojelu Hyvän metsänhoidon suositukset energiapuun korjuuseen ja kasvatukseen Kantojen korjuu Latvusmassan korjuu Korjuukohteiden valinta energiapuun korjuussa Kunnostusojitus Vesiensuojelumenetelmät Maanmuokkauksen keventäminen Suojakaistat ja -vyöhykkeet Kuormituksen pienentäminen Laskeutusaltaat ja pohjapadot Perkauskatkot Kaivukatkot Pintavalutuskentät Kosteikot Lietekuopat ja -taskut Pohjapadot Lannoituksen suunnittelu Virtaamanhallinta Uusin tekniikka vesiensuojelussa Metsätalouden vesiensuojelun valuma-aluetason suunnittelu paikkatiedon avulla Vesiensuojelupainotteinen metsäsuunnitelma Rehevöityneen järven kunnostaminen Valuma-aluekunnostus Vesikasvien poisto Järven hoitokalastus Hapetus Rantojen ruoppaus... 51

7 Vedenpinnan nosto Fosforin saostus METSÄSERTIFIOINTI Sertifiointijärjestelmä Metsäsertifikaatit Sertifioinnin toteuttaminen Suomessa Talousmetsien luonnonhoidon laadunarviointi Tavoitteet Arvioinnin perusteet Kohteiden valinta Vesiensuojelun laadunarviointi Jatkotoimet Sertifikaatin käytön edellytykset tuotemerkissä METSÄTALOUDEN VESIENSUOJELU LOUNAIS-SUOMESSA Lounais-Suomen vesistöalueet Satakunta Varsinais-Suomi Lounais-Suomen vesistöjen tila taulukoina Lounais-Suomen metsävarat Satakunnan ja Varsinais-Suomen metsäalueet Lounais-Suomen metsäohjelma Satakunnan ja Varsinais-Suomen pintavesien toimenpideohjelmat Metsätalouden vesiensuojelun tehostamisen ohjauskeinot Luonnonhoidon laatu Lounais-Suomessa Luonnonhoidon kehitys vesiensuojelussa METSÄALAN OSAAMINEN Metsäalan työmarkkinat Metsäalaan liittyvien ammattilaisten koulutus Metsäalan perustutkinto Metsäalan ammattikorkeakoulututkinto Maanrakennusala Metsäsertifiointikoulutus Metsäalan luonnonhoitokortti Metsätalouden vesiensuojelun käytännön ongelmat ja vesiensuojelun edistäminen Maanmuokkausta suorittavien yritysten taustatiedot Maanmuokkaustoimien vesiensuojelu Haastateltujen asenteet lisäkoulutusta kohtaan Metsätalouden vesiensuojelutoimien kehitys Muuta esille noussutta Ajatuksia haastattelututkimuksesta Koneyrittäjyys Koneyrittäjien liitto Haastattelu Koneyrittäjien liitto... 77

8 8 JOHTOPÄÄTÖKSET Yhteenveto tuloksista Suositellut jatkotoimenpiteet LÄHTEET Liite 1 KANTO- JA HANKINTAHINTOJEN KEHITYS Liite 2 METSÄTALOUDEN TYPPI- JA FOSFORIPÄÄSTÖT SUOMESSA VUOSINA (forest.fi) Liite 3 METSÄKONEIDEN AIHEUTTAMIA AJOURIA MAASTOSSA Liite 4 METSÄTALOUSTOIMENPITEISSÄ SUOSITELTAVAT VESIENSUOJELUMENETELMÄT Liite 5 MAANMUOKKAUSMENETELMÄN VALINTA MAAPERÄN OMINAISUUKSIEN PERUSTEELLA Liite 6 LUONNONHOIDON LAADUNARVIOINTI LOMAKE Liite 7 LOUNAIS-SUOMEN PINTAVESIEN TILA Liite 8 VESIENSUOJELUN LAADUNARVIOINTITULOKSET LOUNAIS- SUOMESSA VUOSILTA Liite 9 VESIENSUOJELUN LAADUNARVIOINTITULOKSET LOUNAIS- SUOMESSA VUOSILTA Liite 10 VESIENSUOJELUN LAADUNARVIOINTITULOKSET LOUNAIS- SUOMESSA VUOSILTA Liite 11 HAASTATTELUN KYSYMYKSET METSÄTALOUDEN VESIENSUOJELU Liite 12 HAASTATTELUN KYSYMYKSET KONEYRITTÄJIEN LIITTO

9 1 JOHDANTO Suomen pinta-ala on yhteensä 30,42 miljoonaa hehtaaria, josta metsäpintaalan osuus on 75 %, eli noin 22,82 miljoonaa hehtaaria. Suomessa asuu n. 5,4 miljoonaa henkeä, joten jokaista asukasta kohden on 4,2 hehtaaria metsää. (Suomi ja sen metsät pähkinänkuoressa forest.fi) Kansainvälisesti verraten Suomi on Euroopan metsäisin maa. Puu on Suomen tärkein luonnonvara ja sitä kasvaa vuodessa n. 99,5 miljoonaa kuutiota. Suomi kuuluu maantieteellisesti pohjoiseen havumetsävyöhykkeeseen eli taigaalueeseen, jonka merkittävin puulaji tilavuuden suhteen on mänty. Muita yleisiä lajeja ovat kuusi sekä hies- ja rauduskoivut. Metsätalousmaasta suurin osa on tuottoisaa metsämaata (20 milj. ha), jonka lisäksi kitu- ja joutomaata on n. 6 milj. hehtaaria. Suon osuus metsätalousmaasta on 34 %. (Suomi on Euroopan metsävaltio forest.fi) Metsäalan merkitys Suomen taloudessa on suuri, sillä se tuottaa n. 5,5 % Suomen bruttokansantuotteesta sekä työllistää n henkeä. Metsäteollisuuden osuus vientituloista on viidennes. Puuta hyödynnetään vuosittain markkinahakkuina ja kotitarvepuuna yhteensä 48 miljoonaa kuutiota, jonka rahallinen arvo vastaa miljoonaa euroa. Lisäksi metsähaketta tuotetaan vuosittain 4,4 miljoonaa kuutiota, jonka arvo vastaa 157 miljoonaa euroa. (Metsän tuotteiden määriä 2009 forest.fi) Vuoden 2009 tilastojen mukaan metsäteollisuuden osuus työllisyydestä oli 1,9 % ja metsätalouden 0,9 %. Luvuissa on tapahtunut selkeää laskua sitten 1980-luvun, jolloin mm. työllistämisen osuudet olivat yli kaksinkertaisia. Metsähakkuut sekä maanmuokkaustoimet vaikuttavat valuma-alueella vesistöihin huuhtoutuvan kiintoaineksen, humuksen sekä ravinteiden määriin, joilla voi vesistön kunnon kannalta olla pilaava vaikutus. Lainsäädäntö ohjaa metsien käsittelyä antamalla vähimmäisvaatimuksia metsienhoidosta, minkä lisäksi eri metsäsertifiointijärjestelmät asettavat tiettyjä vaatimuksia metsien hallinnoinnista. Ne edellyttävät huolehtimaan vesiekologioiden hyvän tilan säilymisestä ja paranemisesta metsätaloustoimien yhteydessä. Myös Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion Hyvän metsänhoidon suosituksissa annetaan ohjeistusta nämä seikat lähtökohtana. Suositukset pohjautuvat viimeisimpään tutkimustietoon, käytännön kokemuksiin sekä metsä- ja ympäristöasiantuntijoiden näkemyksiin metsänhoidosta. 1

10 2 TYÖN TAVOITE JA KÄYTETYT MENETELMÄT Tässä työssä selvitettiin uudistushakkuiden vesiensuojelun tasoa Lounais- Suomen Metsäkeskuksen alueella sekä syitä, miksi vesiensuojelusuunnitelmat eivät toteudu käytännön tasolla. Selvityksen tarve todettiin Pyhäjärvi-instituutin VOPPE-hankkeen ohjausryhmän kokouksessa. Työn tavoitteita tarkennettiin vielä myöhemmin ohjausryhmän kokouksen yhteydessä pidetyssä väliseminaarissa. Ohjausryhmän päätöksellä työhön lisättiin myös haastattelututkimus, jolla haluttiin selvittää alustavasti vesiensuojelun käytännönesteitä, sekä sitä, olisiko siinä aihetta lisätutkimuksille. Tutkimusaineistot perustuvat Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion luonnonhoidon laadunarviointi -tietokantaa. Haastattelut suoritettiin puhelimitse. Koonti Lounais-Suomen alueen luonnonhoidon laadusta on luvussa 6.6 Luonnonhoidon laatu Lounais-Suomessa. Haastattelututkimuksen tulokset löytyvät luvusta 7.3 Metsätalouden vesiensuojelun käytännön ongelmat ja vesiensuojelun edistäminen. 2.1 Pyhäjärvi-instituutti Eurassa sijaitsevan Pyhäjärvi-instituutin toiminnalla pyritään edistämään ja kehittämään elintarviketaloutta sekä lisäämään ympäristöä koskevaa tutkimusta ja koulutusta. Instituutin erityisosaamista elintarviketalouden lisäksi ovat vesistöjen tilaa koskeva tutkimus, vesien suojelu sekä kunnostus. Vesiensuojelun osalta instituutti hallinnoi kärkiohjelmana Pyhäjärven suojeluohjelmaa, minkä lisäksi tutkimusta hyödynnetään muilla Eurajoen ja Lapinjoen vesistöalueen järvillä, kuten Köyliönjärvellä. Osaamista löytyy mm. vesiensuojelussa ja -kunnostuksessa, kalataloudellisessa kunnostuksessa, kosteikkosuunnittelussa sekä haja-asutuksen jätevesien yleissuunnittelussa. Vesistöjen suojelussa painopisteitä ovat asukaslähtöinen vesiensuojelun järjestäminen, kuormituksen vähentämismenetelmien kehittäminen sekä vesiensuojelun osaamisen lisääminen. (Pyhäjärviinstituutti Vesistöt) VOPPE-hanke Pyhäjärvi-instituutin Vesiensuojelun ja vesistökunnostuksen oppimisverkosto (VOPPE) -hanke perustuu Lounais-Suomen ympäristöstrategiaan, jonka keskeisin tavoite on saavuttaa vesien hyvä tila vuoteen 2015 mennessä vesipolitiikan puitedirektiivin mukaisesti. Satakunnan vesistöjen tila vaatii laajalti kohennusta, mihin pyritään vaikuttamaan lainsäädännöllisten ohjauskeinojen lisäksi edistämällä tietoisuutta vesiensuojelu- ja vesistökunnostusasioissa asukkaiden ja muiden intressitahojen keskuudessa. Projektin myötä eri ammattilaisille tarjotaan koulutusta, jossa käsiteltäviä teemoja ovat vesien tila ja ominaispiirteet erityisesti Satakunnassa, jätevedet, valuma-alueen vesiensuojelutoimet ja vesistöjen kunnostus. Kohderyhmiä ovat suunnittelijat ja urakoitsijat, kuntien viranomaiset, luottamushenkilöt ja toimintaryhmät sekä opettajat, joille kullekin tarjotaan koulutuksia kohderyhmien omien tarpeiden pohjalta. Opettajien käyttöön opetuksen tueksi tuotetaan myös materiaaleja. Hankkeen päärahoitus tulee Lounais-Suomen ELY:stä EAKR-varoista, minkä lisäksi hanketta rahoit- 2

11 taa Biolan Oy, Hämeen ammattikorkeakoulu, Lounais-Suomen metsäkeskus, Pyhäjärvi-instituutti ja Pyhäjärven suojeluohjelma. (VOPPE-esite) 3

12 3 METSÄALA Metsätaloutta ja ympäristönsuojelua ohjaavat kansallinen lainsäädäntö sekä kansainväliset sopimukset ja direktiivit, joiden päätavoitteena on turvata suotuisa kehitys luonnonvarojen riittävyyden ja laadun sekä ympäristönsuojelullisten näkökulmien suhteen. Tältä pohjalta Suomessa on valmisteltu kansallisella tasolla useita metsäpoliittisia ohjelmia, joiden tavoitteena on kehittää ja turvata suomalaisten metsien hyötykäyttöä sekä niiden ekologiaa sekä seurata tavoitteiden saavuttamista. Suomessa toimivia metsätalouteen liittyviä organisaatioita ovat maa- ja metsätalousministeriö, metsätalouden kehittämiskeskus Tapio, alueelliset Metsäkeskukset, Metsäntutkimuslaitos sekä Metsähallitus. Lisäksi aatteellisia edunvalvontaorganisaatioita ovat Metsänhoitoyhdistykset, Metsänomistajien liitto, Maa- ja metsätaloustuottajain Keskusliitto MTK ry, Metsäteollisuus ry, Suomen Metsäyhdistys ry sekä METO Metsäalan Yrittäjät ry. Metsätietoa lisääviä organisaatioita ovat Metsäteollisuuden tietopalvelu Forest.fi -palvelu ja Suomen metsämuseo Lusto. (Metsäorganisaatioita metsavastaa.net) 3.1 Lainsäädäntö Vesiensuojelun ja kestävän metsätalouden tavoitteita voidaan ohjata lainsäädännöllä. Metsäpolitiikan keinojen kolme pääryhmää ovat hallinnollinen ohjaus, taloudellinen ohjaus sekä informaatio-ohjaus. Tavoitteita asetetaan useilla hallinnon tasoilla, mutta tuloksia voidaan saada vain, jos säädökset pannaan täytäntöön käytännön metsätalouden toteutuksessa Metsälaki Uusin metsälaki (1093/96) tuli voimaan korvaten aiemman yksityismetsälain (412/67) ja suojametsälain (196/22). Sen keskeisin sisältö on metsätalouden kestävä kehitys ja metsäluonnon monimuotoisuuden turvaaminen. Se pyrkii takaamaan, että suomalaiset metsät antavat kestävästi hyvän tuoton ja että niitä hoidetaan myös taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävästi. 2 :ssä lain soveltamisalaksi määritellään metsän hoitamiseen ja käyttämiseen tarkoitetut metsätalousmaaksi luettavat alueet. Laki koskee niin yksityismetsiä kuin valtionkin omistamia metsiä. (Koskenniemi 2002, 46. Kiviniemi 1997, 62.). Metsälaki ei määrää metsänomistajia tekemään hakkuita, mutta velvoittaa korjaamaan myrskytuhovauriot metsätuholaisten leviämisen estämiseksi. Jos metsässä on päätetty tehdä hakkuita, tulee metsänomistajan tehdä alueella lakisääteisiä hoitotoimia, kuten kasvatus- ja uudishakkuita, ja ne tulee toteuttaa laissa määrättyjen pääperiaatteiden tavalla; kasvatushakkuiden jälkeen alueella tulee olla riittävä määrä elinkelpoista puustoa ja uudishakkuiden jälkeen alueelle tulee perustaa uusi taimikko. (Koskenniemi 2002, ) Metsälain 8 :ssä 2 momentissa määritellään, että taimikon perustamistoimenpiteet tulee saattaa loppuun metsänkäyttöilmoituksessa määritetyssä ajassa, kuitenkin niin että uudistushakkuun aloittamisesta on 4

13 kulunut enintään viisi vuotta tai enintään kolme vuotta sen päättymisestä. (Kiviniemi 1997, 122.) Lakia ollaan jälleen uudistamassa maa- ja metsätalousministeriön toimesta. Lakimuutosta kaavaileva työryhmä on ehdottanut, että lainsäädäntötyö ja siihen liittyvät muut toimet saataisiin alkuun vuoden 2011 aikana. Ministeriön kanssa yhteistyössä on alan muita toimijoita, ja maa- ja metsätalousministeriö on julkaissut ehdotelmalistan metsälaissa muutettavista tai muokattavista seikoista: - metsien kestävyyden takaava uudistamisvelvoite tarkastetaan ja säilytetään - uudistamiskypsyyttä käsittelevää säätely tarkistetaan ja tutkitaan - metsänkäsittelymenetelmiksi lisätään pienaukkohakkuut ja eriikäisrakenteinen metsänkasvatus - kasvatushakkuissa jätettävällä puustolle asetetaan vähimmäisvaatimus - asetetaan uudistamisvelvoite alueille, jossa vähimmäisvaatimus on laiminlyöty - metsälain valvontaosiota ja mittareita yksinkertaistetaan - metsänomistajille tarjotaan vaihtoehtoisia metsänkäsittely- ja suojelutapoja - metsäelinkeinoihin liittyvää yrittäjyyttä kehitetään voimakkaasti - metsäalan ammattilaisten osaamista vahvistetaan - metsänomistajille lisätään neuvontaa liittyen liiketalouteen ja markkinointiin, sekä lisätään tietoisuutta metsän luonnonarvoja korostavista metsänkäsittelymenetelmistä - lisätään tutkimusta eri metsänkäsittelymenetelmien vaikutuksista. (Maa- ja metsätalousministeriö Tiedote) Metsälaki sisältää myös säännökset monimuotoisuuden kannalta tärkeiden elinympäristöjen turvaamiseksi metsätaloustoimilta. Kohteita ovat 1) lähteiden, purojen, norojen ja pienten lampien välittömät lähiympäristöt, 2) ruoho- ja heinäkorvet, saniaiskorvet, lehtokorvet ja Lapin läänin eteläpuolella letot, 3) rehevät lehtolaikut, 4) pienet kangasmetsäsaarekkeet ojittamattomilla soilla, 5) rotkot ja kurut, 6) jyrkänteet ja niiden välittömät alusmetsät, ja 7) karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot, louhikot, vähäpuustoiset suot ja rantaluhdat. Metsänhoitotoimenpiteet tulee tehdä näillä alueilla siten, että alueiden ominaispiirteet säilyvät. Kiellettyjä toimenpiteitä ovat kasvillisuutta vahingoittava maanpinnan käsittely, avohakkuut, ojitus, virtavesien perkaukset, metsäteiden rakentaminen, suojaavan ja varjostavan puuston poisto sekä kemiallisten torjunta-aineiden käyttö. Mikäli metsänomistajalle aiheutuu tästä taloudellista menetystä, myöntää metsäkeskus ns. kestävän metsätalouden rahoituksen tai muuta valtion tukea siten, että menetykset saadaan minimoitua. Tarvittaessa alueelle voidaan myös myöntää poikkeuslupa tiettyihin metsätaloustoimiin. (Ahponen, H., , Pykälä, J. 2007, 5) 5

14 3.1.2 Purot ja norot metsälain kohteina Luonnontilaiset purot, norot ja niiden välittömät ympäristöt määritellään metsälain 10 :ssä erityisen tärkeiksi elinympäristöiksi. Vesilain mukaan uomat ovat suojeltuja vesistönmuuttamiskiellolla, mutta niiden lähiympäristössä tehtävät toimenpiteet toteutetaan vaihtelevasti metsälakiin liittyvien tulkintaongelmien takia. Koska Etelä-Suomen alueelta puuttuvat täysin luonnontilaiset puustot, määräytyvät puronvarret metsälakikohteiksi sen perusteella, miten uomaa ympäröivä puusto on tulkittavissa luonnontilaisen kaltaiseksi. Tulkinta tehdään sen perusteella, miten uoman ympäristön lajisto viittaa kohteen luonnontilaisuuteen. (Heikkilä, Kajava, Saarinen & Silver 2002, 179.) Purojen ja norojen luonnontilaisena säilymiseen vaikuttavat merkittävästi toimet niiden valuma-alueilla. Koska vesilaki kieltää purojen perkaamisen lisäksi myös purojen vedenlaadun pilaamisen, on hyvin tärkeää huolehtia vesiensuojelumenetelmistä metsätaloustoimenpiteiden yhteydessä. Hakkuut ja maanmuokkaus aiheuttavat vesiin mm. merkittävän typpikuorman riskin, joka voi vaikuttaa haitallisesti purouomassa viihtyviin lajeihin. Jos puron vedenlaatu on heikentynyt jo ennen toimenpiteitä, se voidaan silti metsäasetuksen 8 :n mukaan luokitella metsälakikohteeksi. (Heikkilä ym. 2002, 182.) Luonnonsuojelulaki ja ympäristönsuojelulaki Metsälakia ei sovelleta alueilla, jotka on muodostettu luonnonsuojelulain (1096/96) nojalla. Alueita koskevat luonnonsuojelulain 76 :ssä annetut rauhoitussäännökset ja -määräykset. Lisäksi metsälain 2 :n 3 momentin mukaan metsän hoitamisessa ja käyttämisessä tulee ottaa huomioon, mitä luonnonsuojelulaissa on asetettu pykälissä 9, 29-35, 39, 42, 47-49, 55 ja 56 sekä luvun 10 säännöksissä, joissa säädetään Natura verkostoon kuuluvista alueista. (Kiviniemi 1997, ) Metsälaki on luonnonsuojelulakiin verrattuna toissijainen, eli maanomistaja voi tarvittaessa ottaa alueen muuhun käyttöön. Näin voi tapahtua, vaikka alueella sijaitsisi erityisen tärkeä ympäristö. Natura alueiden mahdollisesti luonnonarvoja heikentävien hakkeiden ympäristövaikutukset tulee arvioida etukäteen. (Lähteenoja, P. 2008, ) Ympäristönsuojelulaki on pilaantumisen torjunnan yleislaki, jossa pyritään siihen, että ympäristön pilaantumista ehkäistään sekä poistetaan ja vähennetään pilaantumisesta aiheutuvia vahinkoja. Metsätalouden kannalta ympäristönsuojelulaissa on olennaista, että lailla halutaan edistää luonnonvarojen kestävää käyttöä ja turvata viihtyisä ja terveellinen monimuotoinen ympäristö, joka on luonnontaloudellisesti kestävä. Laki ei kuitenkaan koske maankäyttöä ja luonnonsuojelua, josta on säädetty erikseen. (Ympäristönsuojelulainsäädäntö ymparisto.fi) 6

15 3.1.4 Vesilaki Vesilaki vaikuttaa metsätalouden toimenpiteissä silloin, kun suunnitteilla on ojituksia, puiden uittoa tai metsälannoituksia ja torjunta-ainelevityksiä. Myös avohakkuut vaikuttavat vesistöjen tilaan. (Kiviniemi 1997, 209.) Vesistönmuuttamiskielto koskee toimenpiteitä, jotka tehdään vesistössä tai maalla ja jotka voivat aiheuttaa vesistön aseman, vedenkorkeuden, syvyyden tai vesiluonnon ja sen toiminnan vahingollisen muuttumisen. (Saaristo, Kuusinen & Nieminen 2009, 105.) EU:n vesipolitiikan puitedirektiivi Euroopan alueen vesiensuojelua edistämään on säädetty ns. EU:n vesipolitiikan puitedirektiivi (200/60EY). Se tuli voimaan ja sen keskeinen tavoite on saavuttaa hyvä tila pinta- ja pohjavesissä vuoteen 2015 mennessä. Lisäksi sillä halutaan luoda hyvät puitteet sisämaan pintavesien ja rannikko- ja pohjavesien suojelua varten koko EU:n alueella. Direktiivillä edistetään kansainvälisten ympäristösopimusten tavoitteiden saavuttamista merisopimukset huomioon ottaen. Suomessa puitedirektiivi on pantu täytäntöön säätämällä vuonna 2004 voimaan tullut laki vesienhoidon järjestämisestä kolmen muun lakimuutoksen yhteydessä. Vesiensuojelua pyritään edistämään puitedirektiivissä - estämällä vesiekologioiden monimuotoisuuden heikkenemistä - edistämällä pitkäaikaiseen suojeluun perustuvaa vedenkäyttöä - vähentämällä pohjavesien saastumista - vähentämällä vesiensuojelulle haitallisten ja vaarallisten aineiden päästöjä (prioriteettiaineet) - vähentämällä tulvien ja kuivien jaksojen vaikutuksia. (EU:n vesipolitiikan puitedirektiivi ymparisto.fi) Laki vesienhoidon järjestämisestä (1299/04) Yleisenä tavoitteena vesienhoidossa on edistää hyvää pinta- ja pohjavesien laatua suojelemalla, parantamalla ja ennallistamalla niitä. Tämä edellyttää runsaasti eri viranomaisten, kansalaisten ja intressitahojen yhteistyötä, jotta selvitykset ja seurannat sekä vesienhoidon suunnittelu saadaan pidettyä ajan tasalla. Laki vesienhoidon järjestämisestä tuli voimaan ja se koskee sekä pinta- että pohjavesiä. Siinä säädetään mm. vesien luokittelusta, vesien tilan yleisistä tavoitteista, vesien tilaan vaikuttavien tekijöiden selvittämisestä, viranomaistehtävistä sekä vesien hoidon suunnittelusta. Vesipolitiikan puitedirektiivin mukaan vesien hyvä tila pyritään saavuttamaan vuoteen 2015 mennessä. Vesienhoidon käytännön järjestelemiseksi on muodostettu 7 vesienhoitoaluetta, jotka perustuvat vesistöaluejakoon. Alueita ovat 1) Vuoksen alue, 2) Kymijoen-Suomenlahden alue, 3) Kokemäenjoen-Saaristomeren- Selkämeren alue, 4) Oulujoen-Iijoen-Perämeren alue, 5) Kemijoen alue, 6) Tornionjoen alue sekä 7) Tenojoen-Paatsjoen alue. Vesienhoidon suunnittelua pyritään toteuttamaan vuorovaikutuksessa kansalaisten ja vesien eri 7

16 käyttäjien kesken. Toimintaa ohjataan alueellisesti ELY-keskuksittain, minkä lisäksi ympäristöministeriö nimittää jokaiselle vesienhoitoalueelle ohjausryhmän kerrallaan kuuden vuoden kaudelle. Ohjausryhmän tehtävänä on sovittaa yhteen vesienhoitoalueiden selvitykset, seurantaohjelmat sekä toimenpideohjelmat niin, että niistä saadaan koottua aluekohtainen vesienhoitosuunnitelma. Hoitosuunnitelman tavoitteet eivät edellytä toiminnanharjoittajilta erillisiä velvoitteita, mutta kuntien ja valtion tulee hyödyntää niitä käytännön tasolla soveltuvin osin. Lisäksi suunnitelmaa tulee soveltaa niin, että se näkyy ympäristö- ja vesilaissa. (Laki vesien hoidon järjestämisestä ja asetus vesienhoitoalueista voimaan vuoden vaihteessa ymparisto.fi) Vesiensuojelun suuntaviivat 2015 Valtioneuvoston periaatepäätöksessä on asetettu tavoitteet Suomen sisävesien, rannikkovesien sekä pohjavesien suojelemiseksi. Ennen viimeisintä toimintaohjelmaa on annettu vastaavat päätökset nimikkeillä Vesiensuojelun tavoitteet vuoteen 2005 sekä Vesiensuojelun toimenpideohjelma vuoteen Lisäksi vuonna 2002 hyväksyttiin periaatepäätös nimikkeellä Suomen Itämeren suojeluohjelma, jonka toimintaohjelma hyväksyttiin vuonna Vesiensuojelun suuntaviivoilla pyritään ohjaamaan vesiensuojelua vastaamaan uusiin haasteisiin sekä saavuttamaan edellisissä ohjelmissa asetetut tavoitteet. Ne myös tukevat vesienhoidon järjestämisestä annettua lakia (1299/2004). (Vesiensuojelun suuntaviivat ymparisto.fi, 1.) Ensimmäisten ohjelmien tavoitteet ovat toteutuneet vain osin, eli sisä- ja rannikkovedet ovat rehevöityneet edelleen sekä yli puolet jokivesistä on laadultaan alle hyvän tason. Toisaalta järvien tilanne on kohentunut, eli yli 80 % järvialasta on laadultaan hyvässä tai erinomaisessa tilassa. Luonnontilaiset pienvedet ovat kuitenkin alkaneet taantua, sillä kuormitus on lisääntynyt vesistöjen ja rantojen rakentamisen seurauksena sekä vesistöjen säännöstelyn takia. Yleisenä tavoitteena vesiensuojelun suuntaviivoissa on, että - sisä- ja rannikkovesien rehevöityminen pysäytetään ja vesien tila paranee - estetään haitallisten aineiden vaikutukset eliöyhteisöille ja ihmisten terveydelle sekä pyritään siihen, että haitalliset aineet eivät heikennä vesien kemiallista ja ekologista tilaa - vesien ja rantaeliöstöjen sekä niiden elinympäristöjen tilan heikkeneminen pysäytetään sekä edistetään vesiluonnon biologista ja ekologista monimuotoisuutta ja luonnontilaisuutta - pohjavesien määrällinen ja laadullinen tila säilytetään vähintään entisellä tasolla, ja erityisesti vedenhankintaan soveltuvien alojen luonnontilaisuuden säilyttämisestä huolehditaan - vähennetään säännöstelyn ja vesirakentamisesta aiheutuvia haittoja vesien käytölle ja vesiluonnolle. (Vesiensuojelun suuntaviivat ymparisto.fi, 2-3.) Metsätalouden vaikutus fosforikuormituksen osalta oli vuonna 2004 n. 8 % ja typpikuormituksen suhteen n. 5 % kokonaisravinnekuormituksesta. 8

17 Kuormitus on vähentynyt ojitusten vähenemisen mukana, ja suuntaviivoissa asetetaankin tavoitteiksi, että tulevaisuudessa kunnostusojitukset ja metsien lannoitustarpeet punnitaan huolellisesti valuma-alueilla, joissa vesistöjen tila on vaarassa heiketä tai jos vesistön tilaa on tarve kunnostaa. Lisäksi toimissa tulee huolehtia, että kaikissa hakkuissa, lannoituksissa sekä kunnostusojituksissa käytetään riittäviä suoja- ja suotautumisvyöhykkeitä. Valuma-alueittaisella ja kuviokohtaisella suunnittelulla vähennetään metsätaloudesta aiheutuvia vesistövaikutuksia, minkä lisäksi riskialueiden tunnistamista kehitetään ja olemassa olevia riskejä vähennetään kaikilla metsätalouden alueilla. Purojen ja pienvesien tila huomioidaan entistä paremmin metsätaloustoimien suunnittelu- ja toteutustasoilla ja niiden lainsäädännöllisiä suojelukeinoja tehostetaan. Yleisinä tavoitteina asetetaan, että metsätalouden vaikutusten seurantaa, arviointia sekä vesiensuojelumenetelmiä ja niiden tutkimusta tehostetaan. Metsänhoitomenetelmien kehittämisellä, suunnittelun ohjauksen parannuksella sekä metsätalouden rahoitustukijärjestelmien avulla pyritään vähentämään metsätalouden kuormitusta, minkä lisäksi panostetaan eri intressitahojen koulutukseen ja ohjaukseen. (Vesiensuojelun suuntaviivat ymparisto.fi, 7-8.) 3.2 Metsäohjelmat Metsien kestävää hoitoa ja käyttöä ohjataan yleiseen metsäpolitiikkaan ja kansainvälisiin sopimuksiin pohjautuvilla metsäohjelmilla. Ohjelmilla on niin sosiaalista kuin taloudellistakin merkitystä Kansallinen Metsäohjelma 2015 Suomalaisten metsien käytettävyyttä ja kestävää kehitystä turvaamaan on laadittu valtioneuvoston toimesta ns. KMO eli Kansallinen Metsäohjelma. Metsäohjelmia on laadittu Rion ympäristökonferenssin tavoitteiden pohjalta aina vuodesta 1993 lähtien ja niiden tavoitteena on ollut metsien kestävän hoidon ja käytön edistäminen. KMO 2015:n toimintaajatus on, että metsien monipuolinen kestävä hoito ja käyttö luovat kasvavaa hyvinvointia, ja sen keskeisimpänä tavoitteena on muovata suomalaisesta metsäalasta vastuullinen biotalouden edelläkävijä, joka tuottaa innovaatioita entistä laajemmin muille toimialoille. Metsäohjelman keskeisimpiä arvoja ovat luonnon arvostaminen kaikessa toiminnassa, asiakaslähtöisyys kilpailukyvyn lisäämiseksi, korkeatasoisen ja monipuolisen osaamisen lisääminen sekä yhteistyö avoimuutta ja luotettavuutta lisäämällä. (Metsäneuvosto 2010, 2-3.) Metsäohjelmaa toteutetaan julkisen ja yksityisen sektorin yhteisvastuulla. Julkisen sektorin vastuualueena on luoda metsäalalle kunnolliset toimintaedellytykset lainsäädännön, budjetoinnin, neuvonnan, viestinnän ja tulosohjauksen avulla. Mukana on eri hallinnonaloja, jotka yhteistyössä toteuttavat yhteistä strategiaa. Yhteistyöllä voidaan taata, että niin metsänomistajat kuin etujärjestöt ja myös muut toimialat voivat osallistua keskeisesti metsäalan kehittämiseen. Kehitettäviä painopisteitä KMO 2015:ssä ovat - metsäteollisuuden ja -talouden toimintaedellytykset 9

18 - metsien energia- ja ilmastohyötyjen lisääminen - metsien monimuotoisuuden ja ympäristöhyötyjen turvaaminen - metsien kulttuuri- ja virkistysarvojen edistäminen - metsäalan osaamisen ja hyväksyttävyyden vahvistaminen - kansainvälisen metsäpolitiikan kehittäminen edistäminen kestävään suuntaan. Ohjelmien kehittämistä seurataan niin valtakunnallisella kuin alueellisella tasolla. Saamalla tietoa toimenpiteiden edistymisestä ja kehityksestä metsäohjelmaa voidaan tarkentaa kohti uusia kehitystoimenpiteitä. Ohjelmaa ylläpidetään sekä valtiollisella että yksityisellä rahoituspanoksella. (Maaja metsätalousministeriön julkaisuja 3/2008, 33-34) Toteutuessaan Kansallisella metsäohjelmalla on suuri merkitys taloudessa kuin sosiaalisella alalla. Metsäsektorin tuotannon arvon kasvun on esimerkiksi arvioitu nousevan Metsäohjelman johdosta miljoonaa euroa vuodessa. Lisäksi metsäalalle on ennustettu tulevan työpaikkoja 5000 hengelle. (Maa- ja metsätalousministeriön julkaisuja 3/2008, 8) METSO-ohjelma Etelä-Suomen metsien monimuotoisuusohjelma eli METSO pyrkii edistämään vuoteen 2016 mennessä yksityismetsien tasolla metsäisten luontotyyppien ja metsälajien suojelua sekä vakiinnuttamaan luonnon monimuotoisuuden suotuisaa kehitystä. Tavoitteena on, että Suomessa riittää metsiä uhanalaisille ja taantuneille eläinlajeille. Ohjelma hyväksyttiin vuonna 2008 Kansallisen metsäohjelman yhteydessä. METSO-ohjelman kohteina ovat metsät, jotka on arvioitu erityisen tärkeiksi eliölajien säilymisessä. Ohjelma on metsänomistajille täysin vapaaehtoinen eli metsänomistaja voi halutessaan anoa metsäänsä METSO-kohteeksi. Jos kohde hyväksytään suojelualueeksi, tehdään ns. luonnonarvojen kauppa eli valtio korvaa metsänomistajalle menetykset puuntuotannon tulonmenetyksistä sekä kulut luonnonhoidosta. Valtion omistamilla mailla ennallistamisesta ja luonnonhoidosta vastaa Metsähallitus. Valinta ohjelmaan perustuu alueen suojeluarvoihin eli miten hyvin alue edustaa suojeltavia elinympäristöjä ja miten alue sijoittuu suhteessa jo olemassa oleviin suojelualueisiin. Kohteissa toteutetaan aktiivista luonnonhoitoa, joka toteutetaan luonnonhoitohankkeina. Hoitoa vaativia kohteita ovat esimerkiksi harjujen paahderinteet sekä lehdot. (METSO Suomen metsien monimuotoisuuden toimintaohjelma) Yksi METSO-ohjelmassa suojeltavista kohteista on ns. metsien pienvesiverkostot eli lähteet, purot, norot ja lammet. Ne liittävät yhteen erilaisia METSO-elinympäristöjä. Pienvesien lähimetsien suojelulla voidaan suojella eri mittakaavatasoilla ekologisten verkostojen säilymistä. Luonnonhoitotöitä on tehty erityisesti lähteiden ja purojen kunnostuksessa, ja tutkimustietoa kerääntyy jatkuvasti pienvesielinympäristöjen monimuotoisuudesta sekä siitä, miten luonnonhoitotoimet vaikuttavat alueilla. Pienvesillä on merkittävä rooli luonnon vesitalouden ylläpidossa ja Suomen uhanalaisista lajeista n. 6 % elääkin juuri pienvesialueilla. (Pienvesielinympäristöjen hoito Metsä vastaa) Erityisen uhanalaisia ovat Lapin eteläpuolisen Suomen lähteiköt, jotka kaikki on arvioitu uhanalaisiksi. 10

19 Syynä tähän on Etelä-Suomessa harjoitettu intensiivinen maa- ja metsätalous. Merkittävin vaikutus on ollut metsätalouden ojituksilla, soiden kuivauksella sekä lähteikköjen muuttamisella kaivoiksi. Hieman paremmin säilyneitä ovat lammet, vaikkakin metsä- ja suolampien uhanalaistumiseen ovat myös vaikuttaneet metsätaloustoimet. Erityisesti tulo- ja laskupurojen ympäristön perkaus ja ojitukset ovat johtaneet lampien pinnantason laskuun. Metsätaloustoimet, erityisesti päätehakkuut vaikuttavat myös harjulampien tilaan. (Ahponen, H., ) Kestävän metsätalouden kriteerit ja indikaattorit Suomalaisen metsäteollisuuden kehityskulun jatkumiseksi on tärkeää, että metsätaloutta hoidetaan kestävästi luvulta lähtien suomalaista metsäpolitiikkaa on sovellettu kansainvälisten sopimusten pohjalta, joiden tavoitteena on ollut turvata kestävän metsätalouden kehittyminen kansainvälisellä tasolla. Kehittymistä voidaan arvioida tarkoitusta varten kehitetyillä kriteereillä ja indikaattoreilla. Ensimmäiset yleiseurooppalaiset kriteerit ja indikaattorit määriteltiin Suomen ja Portugalin johdolla vuosina , ja vuonna 1996 indikaattoreita muokattiin vielä kansallisesti suomalaisiin olosuhteisiin ja jo käytössä oleviin metsänhoidon ohjeisiin sopiviksi. Vuosina 2000 ja 2007 ne on uudistettu. Suomalaisissa kriteereissä ja indikaattoreissa korostetaan pitkän aikavälin kehitystä sekä selkeyttä määritelmissä ja tulkinnoissa. Tavoitteena on, että indikaattoreita voidaan käyttää kuvaamaan metsien ja metsätalouden tilaa sekä kansallisten metsäohjelmien toteutumista. Suomessa on kerätty metsiin liittyvää tietoa jo 1920-luvulta alkaen, joten käytössä on laaja tietopankki ohjaamaan metsäammattilaisten päätöksentekoa. Metsänhoidossa on myös käytössä ns. jatkuvan parantamisen periaate, joten erilaiset toimet valtiotasolla sekä yksityismetsätaloudessa edistävät metsätaloudessa pitkän aikavälin kestävyyttä. Kestävää kehitystä edustaa mm. Kansallinen Metsäohjelma Kestävän metsätalouden yleiseurooppalaiset kriteerit ovat - Metsävarojen ylläpidon ja tarkoituksenmukaisuuden lisääminen sekä niiden positiiviset vaikutukset maailmanlaajuiseen hiilen kiertokulkuun - Metsien puun ja muun tuoton ylläpitäminen ja tarkoituksenmukainen lisääminen - Metsäekosysteemien luonnon monimuotoisuuden ylläpito, suojelu ja tarkoituksenmukainen lisääminen - Metsäekosysteemien terveyden ja elinvoiman ylläpito - Metsien ympäristön, erityisesti maaperän ja vesistöjen suojelevan vaikutuksen ylläpito ja tarkoituksenmukainen lisääminen - Metsien muiden sosioekonomisten merkitysten ylläpito. (Kestävä metsätalous, 1-2) 3.3 Kansainvälinen metsäpolitiikka Suomen kansallinen metsäpolitiikka on voimakkaasti kytkeytynyt ulkomaiseen metsäpolitiikkaan. Syy tähän on siinä, että suomalainen metsäsek- 11

20 tori toimii kotimaan tuotannon ohella paljon myös ulkomailla, ja metsäosaamisemme nojautuu vahvasti ulkomaiseen osaamiseen. Lisäksi kansainväliset sopimukset vaikuttavat merkittävästi Suomen metsäsektorin kehitykseen luvulta alkaen Suomen metsäpolitiikka onkin perustunut kansainvälisiin sopimuksiin, erityisesti YK:n kestävän kehityksen päätöksiin Rio de Janeirossa vuonna 1993 ja sen jälkeen pidettyihin Euroopan metsäministerikokouksiin. Suomella on velvoite panna täytäntöön kansainvälisiä linjauksia, jotka koskevat metsätalouden eettisiä, taloudellisia sekä ekologisia näkökulmia. Ulkomaisten kytköksien takia Suomelle on myös tärkeää olla aktiivinen kansainvälisen metsäpolitiikan valmistelussa ja toteutuksessa. Viime aikojen merkittävimmät metsäpoliittiset suuntaviivat ovat muotoutuneet YK:n metsäfoorumissa (UNFF), sekä YK:n ilmastosopimuksen (UNFCCC) ja biodiversiteettisopimuksen (CBD) metsätyöohjelman toteutuksessa. Lisäksi Suomi on osallistunut Euroopan metsäministerikonferenssin (MCPFE) seurantaan sekä yhteistyöhön. Suomessa kansainvälistä metsäpolitiikkaa ohjaa maa- ja metsätalousministeriön apuna ns. Kansainvälisen metsäpolitiikan neuvottelukunta. Neuvottelukunta on asiantuntijaelin kansainvälisissä metsäpoliittisissa kysymyksissä. Sen tehtävänä on tukea Suomen kantoja kansainvälisissä neuvotteluissa, seurata ja arvioida metsäpolitiikan kansainvälistä kehitystä, tukea kansallisen ja kansainvälisen metsälainsäädännön yhteensovittamista sekä toimia tiedonvälittäjänä kansainvälisissä kokouksissa tehdyissä päätöksissä. Maa- ja metsätalousministeriö taas hoitaa myös EU:n metsäsektoria koskevien aloitteiden käsittelyä yhdessä Metsäpolitiikan EU-alajaoston kanssa. (MMM Kansainvälinen metsäpolitiikka ja EU:n metsäasiat) 3.4 Puukauppa Puukauppa on monivaiheinen prosessi, jonka toteutuminen edellyttää useita sopimuksia eri tahojen välillä. Itse puukaupan lainsäädäntöä on olemassa vähän, mutta kauppaa säädellään yleisellä lainsäädännöllä, kuten oikeustoimilailla ja kauppalailla. Myös puunhakkuuta, mittausta, hyönteis- ja sienituhojen torjuntaa ja uittoa säädellään tarkoin laeilla Toteuttamistavat Arvio myynnistä perustetaan metsän hakkuutarpeeseen, puun kysyntään ja hintatasoon sekä myynnistä tarvittavaan voittoon. Myynti perustetaan huolellisesti tehtyyn puukauppasuunnitelmaan, jonka lähtökohtana voi olla esimerkiksi tilakohtainen metsäsuunnitelma. Puukauppa voidaan toteuttaa joko hankintakauppana (puhutaan myös käteiskaupasta) tai pystykauppana. Hankintakaupassa puunmyyjä sitoutuu toimittamaan sopimuksessa sovitussa ajassa sovitut puumäärät ja -lajit. Toisin sanoen myyjä on vastuussa kaupan ehtojen ja puun laatuvaatimusten täyttymisestä sekä korjuun kustannuksista. Työt myyjä voi teettää joko yksityisellä korjuuyrittäjällä, palkatulla työvoimalla tai metsänhoitoyhdistykseltä hankittuna palveluna. Useimmiten kuitenkin myyjä tekee puunkaadon itsenäisesti. Pystykauppa on nykyisin tavallisin puukaupan menetelmä. Siinä metsänomistaja luovuttaa metsässään kasvavan runkopuun hakkuuoikeuden puun ostajalle, 12

21 jolloin ostaja huolehtii puun korjuusta ja kuljettamisesta. Jos taas kauppaa tehdään eri yhtiöiden välillä, puhutaan toimituskaupasta. Silloin myyjä toimittaa puutavaran suoraan ostajan tehtaalle. (Hankintakauppa pirkanmaanmetsat.fi) (Pystykauppa pirkanmaanmetsat.fi) Puukaupan vaiheet ja metsänkäyttöilmoitus Leimikko eli valittu hakkuualue rajataan maastoon joko ennen korjuun aloittamista, kaupanteon suunnittelun yhteydessä tai kaupanteon jälkeen ostajan toimesta. Leimikon rajauksen yhteydessä selvitetään monimuotoisuus- ja metsälain 10 :ssä mainitut erityisen tärkeät elinympäristöt sekä huomioidaan hakkuussa vaaditut ympäristönäkökulmat. Lisäksi päätetään hakkuutapa- ja ajankohta sekä puun varastointipaikat ja kuljetusjärjestelyt. Aikaisintaan 2 vuotta ja vähintään 14 vuorokautta ennen hakkuun aloittamista tehdään metsänkäyttöilmoitus metsäkeskukselle. Ilmoituksen tekee yleensä maanomistaja tai muu hakkuuseen oikeutettu taho. Poikkeuksen ilmoitusvelvollisuuteen tekevät esimerkiksi kotitarvehakkuut, metsälain ulkopuoliset kohteet (kuten kaavoitusalueet) ja hakkuut, joissa kaadetaan keskiläpimitaltaan enintään 13 cm puustoa. Ilmoittamatta jättämisestä voidaan antaa sakkotuomio. Puunkorjuun alettua suoritetaan puutavaran mittausta ja laadunvarmistusta, jonka lopuksi myyjä hyväksyy mittaukset ja laadun allekirjoittamalla puutavaran mittaustodistuksen. (Hankintakauppa pirkanmaanmetsat.fi) (Pystykauppa pirkanmaanmetsat.fi) Puunhankinta Puukauppaa harjoitetaan hankkimalla puuta sekä kotimaasta että ulkomailta. Yleisimmin metsäteollisuus hankkii puuta metsäorganisaatioiden kautta, jolloin metsäosastot vastaavat puun ostosta ja toimittamisesta tehtaille. Merkittävimmät metsäyritykset ovat UPM, Stora Enso ja Metsäliitto, jotka ostavat yksityismetsien puusta n. 85 %. Lisäksi alalla toimii yksittäisiä sahoja, joilla on omat puunhankintaorganisaationsa. Puunhankintaorganisaatioiden määrään ovat viimeisimmän parin vuosikymmenen aikana vaikuttaneet yritysfuusiot, mikä on johtanut koko toimialan rakenteen muuttumiseen. (Sunabacka S. 2005, 1.) Puun hyödyntäminen Puun jalostusketju alkaa jo metsässä, ja sitä voidaan hyödyntää materiaalina monella tapaa sekä kotitarpeena että teollisuudessa. Rungosta saadaan viittä erilaista raaka-ainetta, eli oksatonta tyvitukkia, kuivaoksaista välitukkia, terveoksaista latvatukkia, kuitupuuta sekä latva- ja oksamassaa. Näistä pienpuu käytetään energiantuotantoon, kuitupuu (Ø > 7 cm) paperinvalmistukseen ja tukkipuu (Ø > 15 cm) pääosin rakentamiseen sahateollisuuden kautta. Lisäksi tukkipuun pintaosia voidaan hyödyntää myös mekaanisen massan valmistuksessa, samoin kuin sahateollisuudesta saatava puru voidaan hyödyntää energiantuotannossa tai levyteollisuuden raakaaineena. Runko-osasta, joka on yksittäisestä puusta n. 55 %, hyödynnetään lähes 95 %. Oksista ja latvoista (20 % puun massasta) osa jätetään hakkuualalle ja osa kerätään esimerkiksi bioenergian tuotantoa varten. Samoin 13

22 tehdään myös kannoille ja juurakoille. (Metsätalous ja metsänhoito forest.fi) (Puusta jalosteeksi forest.fi) Vuonna 2009 merkittävimmät metsäteollisuuden toimialoista olivat paperi,-, massa- ja sahateollisuus (kuva 1), minkä lisäksi puuta käytettiin kartonki-, vaneri-, lastulevy- ja kuitulevyteollisuudessa. Merkittävin vientituote oli paperiteollisuus, josta 92 % meni vientiin. Metsäteollisuuden tuotanto ja vienti Paperiteollisuus 8,7 8,1 8,1 7,5 5,1 2,5 2,3 1,7 0,8 0,7 Kartonkiteollisuus Massa Sahateollisuus Vaneriteollisuus 0,2 0,1 0,1 0,0 Kuitulevyteollisuus Lastulevyteollisuus Tuotantomäärä milj. tonnia Viennin osuus tuotannosta milj. tonnia KUVA 1 Suomen metsäteollisuuden tuotanto ja vienti 2009 (forest.fi) 3.5 Talousmetsien hoito 1900-luvun alkupuolella suomalaisia metsiä hyödynnettiin erilaisilla poimintahakkuilla eli harsinnoilla. Kysyntää teollisuudessa oli erityisesti isokokoiselle tukkipuulle ja aina 1950-luvulle asti hakkuilla ylläpidettiin erikokoisista ja -ikäisistä puista muodostuvaa sekametsärakennetta. Muutos toimintatapaan tuli kuitenkin Keski-Euroopan suunnalta, jolloin Suomessa alettiin suosia muiden Pohjoismaiden tapaan puiden peltoviljelyä, mikä johti metsien rakenteen ja puustotyyppien tasapäistymiseen. Toisaalta tähän kehitykseen johti myös suomalaisen metsäteollisuuden laajentuminen maailmansotien jälkeen, kun metsätuotteiden kysyntä maailmalla kasvoi. Nopea kasvu johti huoleen metsävarantojen riittävyydestä, ja 1960-luvulla otettiin käyttöön metsäteollisuuden pitkän tähtäimen suunnitelmat, joilla haluttiin tehostaa metsänhoito- ja perusparannustöitä. Merkittävimpänä metsänuudistuskeinona oli metsien istutus, ja soiden ojitusta metsänkasvatusalan laajentamiseksi lisättiin. Soiden ojitus oli huipussaan 1960-luvun lopussa. (Lähteenoja 2008, 36.) Tutkimustietoa metsätalouden toteuttamisesta on kerääntynyt jo usealta vuosikymmeneltä ja vanhoja peltoviljelymenetelmiä on alettu uudistaa. Näkökulma metsänhoidossa ja hakkuissa on alkanut kehittyä kestävämpään suuntaan, jolloin huomioon otetaan myös luonnonhoidolliset seikat. 14

23 Metsänhoidolle on myönnetty tukea valtiolta koko Suomen itsenäisyyden ajan. Alun perin tukea annettiin mm. metsänparannustoimiin ja metsätieverkostojen rakentamiseen. Nyt tukien myöntämisessäkin keskeisin tavoite on kestävä metsätalous Metsäsuunnittelu Maankäyttöä ja metsäsuunnittelua toteutetaan monella eri tasolla. Laajuus vaihtelee yksittäisestä metsäpalstasta koko maan kattaviin metsäohjelmiin. Aikajänne suunnitelmissa voi myös kattaa usean vuosikymmenen, tai olla toimenpideohjelma esimerkiksi seuraavalle 1-5 vuodelle. Suunnitelmat voidaan jakaa aluesuunnitelmiin ja yksityismetsien suunnitteluun, josta perinteisin on ns. tilakohtainen metsäsuunnitelma. Siinä metsäpalstalle laaditaan selvitys metsän tilasta, puuston arvioidusta kehityksestä, metsänhoitotöistä, hakkuumahdollisuuksista sekä toimenpiteistä aiheutuvista odotetuista kuluista ja tuloista. Metsäsuunnitelma toimii hyvänä apuna, kun tavoitteena on ekologisesti, sosiaalisesti sekä taloudellisesti kestävä metsätalous. Yksityismetsien suunnittelu ei ole aivan uutta kehitystä, vaan jo vuonna 1967 annetussa asetuksessa on maininta yksityismetsien metsäsuunnittelusta. Suunnittelu yleistyikin merkittävästi 1970-luvulla ja 2000-luvun puolella metsäkeskusten, metsänhoitoyhdistysten ja metsäpalveluyritysten tekemien metsäsuunnittelujen alla olevia yksityismetsiä on ollut jo n. miljoona hehtaaria. Tästä määrästä n. 65 % on tilakohtaisia metsäsuunnitelmia. Suomessa tehdään vuosittain n tilakohtaista suunnitelmaa, jotka kattavat n. 6,5 miljoonaa hehtaaria, eli n. 45 % yksityismetsien pintaalasta. Alueellisella suunnittelulla metsäsuunnitelmien kustannuksia on saatu pienennettyä. Kun suunnitelma tehdään koskemaan esimerkiksi yhden kylän metsiä, on koko alueelta helpompi kerätä monipuoliset, kuvioittaiset metsävaratiedot. Alueelliseen suunnitteluun yhteydessä halukkaille voidaan tehdä tilakohtaiset metsäsuunnitelmat. Suunnitteluun metsäkeskukset voivat saada tukea valtiolta, ja yksityismetsien metsäsuunnittelu tulee alueellisen suunnitelman yhteydessä edullisemmaksi. Hehtaarihinta tällöin Etelä-Suomessa on n. 8 euroa. Pohjois-Suomessa vastaava maksu on n. 6 euroa/hehtaari. (Ärölä, E. 2008, ) Metsäsuunnitelman laatimisen vaiheet tiivistettynä ovat 1) suunnittelun valmistelu, 2) maastotyöt ja 3) varsinainen suunnittelu eli laskentointi. Metsäsuunnitelma muokkautuu metsänomistajan tavoitteiden mukaan, joten se on hyvä pohja metsätaloustoimenpiteitä suunniteltaessa. Hyvässä suunnitelmassa on kuvaukset metsänomistajan tavoitteista ja metsän nykytilasta, metsän kehitysennuste, kuvioiden käsittelyehdotukset, jotka sisältävät arviot metsätöiden kuluista ja tuloista, sekä kartat ja kuviot alueesta. Suunnitelmaa voidaan siis soveltaa vaikka työkokonaisuuksien suunnitteluun. Suunnitelmasta on hyötyä myös puukauppaa tehtäessä ja metsän tuottoa arvioitaessa. Toisaalta se ei kuitenkaan velvoita metsänomistajaa minkäänlaisiin toimenpiteisiin. Nykyisin metsäsuunnitelmat tehdään digitaaliseen muotoon, joten ne ovat nyt laajemmin käytettävissä. Suunnitelmia voidaan tutkia samalla kertaa useissa eri paikoissa, ja esimerkiksi tarjouksen metsänhoitotöistä voi metsänomistaja tehdä pelkällä sähköpostil- 15

24 la. Muuttuvat kuviotiedot voidaan myös pitää helpommin ajantasaisina. (Ärölä, E. 2008, 324) 3.6 Metsän uudistaminen Korjuukelpoisen puun päätyminen metsästä teollisuuteen on monivaiheinen toimintaketju. Puun toimittamisessa vastuut siirtyvät esimerkiksi puuta kaatavilta ja kuljettavilta koneyrittäjiltä eteenpäin. Uudistushakkuun jälkeenkin aukealla aloitetaan uusi, monivaiheinen toimintaketju uuden metsän perustamiseksi. Onnistunut metsätalous vaatii siis asiantuntijuutta monella alalla Metsätalousyrittäjyys Metsäteollisuuden puunhankintaorganisaatiot ostavat puunkorjuupalvelut metsäyrittäjiltä, jotka vastaavat leimikoiden käsittelystä. Korjuu on suurelta osin paikallistoimintaa ja korjuuyrittäjä vastaakin hakkuun lisäksi puun lähikuljetuksista. Koneellista puunkorjuuta on harjoitettu 1980-luvulta lähtien. Suomessa on tällä hetkellä yli puunkorjuuseen keskittynyttä koneyritystä, jotka työllistävät yhteensä n työntekijää. Keskikokoinen korjuuyritys toimittaa puuta tienvarteen n m³ vuodessa. Koneyrittäjät hoitavat hakkuun ohella myös maanmuokkausta, energiapuukorjuita, puutavaran kaukokuljetuksia, koneiden huolto- ja korjaustoimintaa sekä jossain tapauksissa myös maataloutta. Nykyajan metsäkoneenkuljettaja onkin moniosaaja, jolta vaaditaan laaja-alaista ammattilaisuutta. Vastuut ovat moninaisia, eli kuljettaja voi vastata itsenäisesti sekä puun korjuusta että kuljetuksesta asiakkaan antamien ohjeiden mukaan, ja lopputuloksen tulee olla hoidettu tuottavasti ja tehokkaasti. Myös puutavaran tulee olla ohjeistettujen mittojen mukaisia. Tärkeää työn toteuttamisessa on korjuuvaurioiden välttäminen sekä kasvitautien leviämisen torjuminen. Lisäksi työnjäljen tulee täyttää metsälain, metsäsertifikaattien sekä metsänhoitosuositusten asettamat vaatimukset. (Vartiamäki, T. 2008, ) Korjuuyrittäjien lisäksi metsätalouden maanmuokkaustoimia suorittavat kaivinkoneyrittäjät. Koneyrittäjien liitosta saadun tiedon mukaan jäsenistöstä 300 yrittäjää toimii päätoimisesti ojituksessa, tienrakennuksissa sekä metsätalouden maanmuokkaustehtävissä. (3/2011) Korjuun suunnittelu Ennen hakkuutyön aloittamista tehdään selvityksiä, jotka koskevat suunniteltua aluetta sekä valmistellaan korjuuohje. Suunnittelua ohjaavat metsälain lisäksi Metsätalouden kehittämiskeskus Tapion julkaisemat Hyvän metsänhoidon suositukset sekä Hyvän metsänhoidon suositukset turv le, joissa on asetettu perussuosituksia koskien puunkorjuuta, suunnittelua sekä toteutusta sekä annettu puunkorjuuorganisaatio- ja leimikkokohtaisia ohjeita. 16

25 Suunnittelun alkuvaiheessa leimikko eli puunkorjuuseen varattu alue, määritetään ja jaetaan tarvittaessa korjuulohkoihin. Korjuukelpoisuus on riippuvainen kausivaihteluista, joten arviointi tulee tehdä hakkuukohtaisesti. Leimikko ja korjuulohkot merkitään maastoon sekä karttaan, ja karttatarkastelun yhteydessä valitaan myös sijainnit, joita voidaan käyttää varastointiin ja kuljetuksiin. Valituilta alueilta tarkistetaan maankäyttöoikeudet ja suunnitellaan kaluston tilantarve ja liikenneturvallisuus. Leimikon ennakkoraivauksen ja kantokäsittelyjen tarve arvioidaan maastotarkasteluiden yhteydessä, minkä lisäksi tarkistetaan aluetta koskevat käyttörajoitukset, ympäristönhoidon vaatimukset sekä energiapuun korjuun tarpeet. Ennen hakkuun aloittamista tulee olla tehtynä metsänkäyttöilmoitus ja alueelle on hankittava tarvittaessa maisematyölupa. Korjuun suunnittelussa tulee myös huomioida työmaakohtaisesti työturvallisuuteen vaikuttavat seikat, kuten jyrkänteistä, pehmeiköistä, sähköjohdoista ja vesistöistä aiheutuvat vaara- ja haittatekijät. Korjuuohjeessa ja leimikkokartassa on kootusti kaikki tiedot, mitä korjuun toteutukseen tarvitaan. Ohjeeseen sisällytetään - tunnistetiedot puukaupasta - leimikoiden ja lohkojen pinta-alat sekä rajat - hakkuu- ja mittaustavat - tieto lohkojen korjuukelpoisuudesta - kaadettavat puutavaralajit sekä niiden määräarviot - puutavaralajien mitta- ja laatuvaatimukset - katkontaohjeet - kulkureitit lohkoille ja varastoalueille - varastopaikat aines- ja energiapuulle - tiet, sähkölinjat ja muut vaaraa aiheuttavat paikat - virkistyskäyttöalueet ja kulkureitit - tieto maastomerkintää käytetyistä merkeistä - huomioonotettavat ympäristöasiat - muut erityisohjeet, esim. tiedot energiapuun korjuusta ja myyjälle jäävistä puista. (Kariniemi, A. 2008, ) Hakkuun toteutus Metsälain 5 :ssä määritellään, että hakkuita voidaan toteuttaa kahdella tapaa: kasvatushakkuussa eli harvennushakkuussa tavoitteena on jäljelle jäävän puuston kasvattamisen edistäminen sekä puulajisuhteiden säätäminen, kun taas uudistushakkuussa (käytetään myös termiä päätehakkuu) alue korjataan uuden puuston aikaansaamista varten. Se toteutetaan siinä vaiheessa, kun puusto on saavuttanut riittävän järeyden tai iän. Uudistushakkuu voidaan toteuttaa myös luontaisena uudistamisena, jos alueella uskotaan olevan riittävät edellytykset puuston, pintakasvillisuuden ja maaperän perusteella luontaisen taimikon muodostumiseen. Hakkuu voidaan toteuttaa joko manuaalisesti moottorisahalla tai koneellisesti ns. harvesterilla. Koneellistettuja hakkuita toteutetaan maailmanlaajuisesti kahdella tapaa: tavaralajimenetelmänä ja kokorunkomenetelmänä. 17

26 Kokorunkomenetelmä tunnetaan myös nimikkeellä CTL, joka tulee sanoista Cut-to-Length. Siinä rungot karsitaan metsässä, minkä jälkeen ne toimitetaan tehtaalle joko kokonaisina tai lähes kokonaisina. Tehtaalla puutavara mitataan ja rungosta erotetaan käyttökohteisiin sopivin rungonosa eli sahatukki tai kuitupuu. Tavaralajimenetelmässä jaottelu tapahtuu jo metsässä, eli rungot katkotaan heti kaatamisen jälkeen. Tavaralajimenetelmässä rungosta saadaan sahatukkia, pikkutukkia, sorvitukkia ja kuitupuuta. (Ponsse Oyj Tavaralajimenetelmä) Suomessa puunkorjuuta toteutetaan lähes pelkästään koneellisesti joitakin harvennus- ja erikoishakkuita lukuun ottamatta. Pohjoismaissa yleisimmin käytetyssä tavaralajimenetelmässä ravinteet jäävät metsään, kun energiapuuksi kerättävän puumassan neulaset putoavat maahan. Päätehakkuissa käytettävät koneet ovat raskaampia verraten harvennushakkuiden kalustoon; harvennushakkuiden kaadettavat puut ovat pienempiä ja kasvavan puuston vahingoittumista tulee välttää. Käytettäviä koneita, kuten metsätraktoreita pyritäänkin kehittämään kevyemmiksi, jotta liikkumisen yhteydessä maahan jäävät jäljet saataisiin minimoitua. (Metsätietoa Suomesta forest.fi) Hakkuutavat Harvennushakkuut Metsikön arvoa voidaan lisätä keskittämällä tuotannon kasvua hyvälaatuisiin ja arvokkaisiin puihin. Poistamalla osa puustosta parannetaan hyvien puiden kilpailuetua ravinteiden, vedensaannin ja säteilyn suhteen. Suomessa harvennushakkuuta on toteutettu jo pitkään varovaisina alaharvennuksina. Pitkäaikaisten tutkimustulosten perustella on kehitetty erilaisia harvennusmalleja Etelä- ja Pohjois-Suomen metsätyypeille. Niissä harvennusvoimakkuus perustuu puuston kehitysvaiheeseen eli valtapituuteen, sekä tiheyteen runkoluvun ja pohjapinta-alan suhteen. Harvennushakkuiden vaiheita ovat - taimikon perkaus ja/tai harvennus - ensiharvennus, joka on ensimmäinen puutavaraa (kuitupuuta) antava harvennus - väljennyshakkuu eli uudistuskypsyyttä lähestyvän metsän hakkuu, jossa tavoitellaan puuston järeytymistä sekä luontaisen uudistumisen edellytysten parantamista. (METLA Harvennushakkuu lisää metsikön arvoa) Harvennushakkuiden osuus Suomessa tehdyistä hakkuista ajalla oli 64 %. (Kuva 2) Uudistushakkuut eli päätehakkuut Metsäpalstan puiden saavutettua riittävä järevyys tai ikä tulee ajankohtaiseksi alueen uudistushakkuu. Uudistaminen aloitetaan yleensä metsäkuvioittaisesta suunnittelusta, eli maastosta valitaan kasvupaikan, maastonmuotojen ja puuston mukaan rajattuja käsittelykokonaisuuksia. Keskimääräinen uudistusalakoko Etelä-Suomessa on 1-2 hehtaaria ja yleensä pienimmät kuviot käsitellään kerralla. Koska Pohjois-Suomessa kuvioiden koko on huomattavasti suurempi, käsitellään alueet yleensä paloittain, jot- 18

27 ta vältytään suurelta hakkuuaukiolta. Hakkuun päätyttyä aukioiden reunapuut altistuvat voimakkaasti tuulelle, joten hakkuun suunnittelussa on tärkeää huomioida aukkojen koko ja muoto. Kuvioiden sisälle voidaan jättää hakkaamattomia välialueita. Lisäksi alueen reunoille jätetään säästöpuuryhmiä. Ajantasaiset tiedot arvokkaista luontoympäristöistä tarkistetaan metsäkeskukselta, jos niitä ei ole metsäsuunnitelmaan päivitetty. (Valkonen S. 2008, 155.) Uudistushakkuun toteuttamisen vaihtoehdot ovat seuraavat: - Avohakkuussa metsästä poistetaan lähes kaikki puut istutusta tai kylvöä varten. Hakkuusta käytetään myös nimeä viljelyhakkuu - Verhopuuhakkuuta käytetään hallanaroilla kuusen istutusmailla. Menetelmän tarkoituksena on jättää verhopuita, jotka poistetaan kun ne ovat kasvaneet 3-4 metrin pituisiksi. Verhopuuhakkuuta käytetään myös silloin, kun lehtipuuston alle on luontaisesti kehittynyt kuusentaimikko. - Siemenpuuhakkuussa alue uudistetaan luontaisesti koivua tai mäntyä varten. Valtapuista valitaan hyvälaatuista siemenpuuta hehtaarin alalla. Koivikoissa siemenpuiksi riittää rauduskoivua. - Suojuspuuhakkuussa luontaisesti syntyneen taimiaineksen täydentämiseksi jätetään suojuspuuta hehtaaria kohden. Suojuspuustoon suositellaan jätettäväksi kuusien lisäksi myös mäntyjä ja koivuja. - Kaistalehakkuussa uusi puusukupolvi syntyy aukon reunalla olevasta reunametsästä. Alueen tulee olla alle 50 metrin etäisyydellä uudistettavasta kohteesta. Havupuilla paras kaistaleleveys on 50 metriä ja koivuilla 100 metriä. (Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2006, 87.) Uudistushakkuiden osuus Suomessa tehdyistä hakkuista ajalla oli 21,7 % (sisältäen viljelyhakkuun). (Kuva 2) Erityishakkuut Kohteissa, joissa on monimuotoisuuden, maiseman tai monikäytön suhteen erityispiirteitä, toteutetaan erityishakkuita. Alueella voi olla siis esimerkiksi ulkoilu- ja virkistysarvoja, erityisiä kasvi- tai eläinlajeja tai sitten ne ovat asutuksen välittömässä läheisyydessä. Erityishakkuun suunnittelu alkaa määrittämällä hakkuun tavoitteet, missä apua voi saada metsäalan ammattilaisilta. Erityiskohteet tulisi liittää aina metsäsuunnitelmaan. Kohteen hakkuu on hyvä toteuttaa sellaisena vuodenaikana, että erityispiirteet on helpoin säilyttää. (mmm.fi Metsän erityiskohteen hakkuu) 19

28 1,8 12,5 21,7 Päätehakkuu ja viljely - 21,7 % Harvennushakkuu - 64 % Luontaisen uudistamisen hakkuut - 12,5 % Muu hakkuu - 1,8 % 64 KUVA 2 Hakkuutavat Suomessa vuosina (forest.fi) Metsätalouden energiatehokkuus Puunkorjuusta ja -kuljetuksesta saatavaan hyötyyn vaikuttaa merkittävästi polttoaineen kulutus. Hyvällä logistiikan hallinnalla voidaan optimoida polttoaineen kulutusta ja lisätä metsätalouden ekotehokkuutta. Esimerkiksi Metsähallituksen puunhallinnan tietojärjestelmiä käytetään toimintaketjutietojen ylläpitoon. (Logistiikkajärjestelmillä ekotehokkuutta metsa.fi) 3.7 Maanmuokkausmenetelmät uudistushakkuissa Maanmuokkauksen tarkoituksena on turvata metsän uudistamisen onnistuminen raivaamalla kasvutilaa uudelle puusukupolvelle ja muokkaamalla maaperää sopivammaksi taimien istutusta tai luontaista viljelyä varten. Puulajeilla on erilaisia vaatimuksia elinympäristöltään. Esimerkiksi kuusi ei vaadi istutuksen yhteydessä merkittävää maaperän muokkausta, kun taas valossa viihtyvien männyn ja koivun ympäristö vaatii istutusta ennen huolellisen puuston ja pensaston perkaamisen. (Koskenniemi 2002, 90.) Maanmuokkausmenetelmä valitaan sen perusteella, minkälainen maaperä alueella on, minkälaista uudistamista ollaan tekemässä ja miten alueella on tarve hoitaa vesienjohtaminen. Muokkauksella saadaan lisättyä maaperän huokoisuutta sekä parannettua sen vedenläpäisykykyä. (Metsätalouden kehittämiskeskus Tapio 2006, 37.) Ennen muokkauksen aloittamista kohdealue rajataan maastoon, ellei se erotu selvästi. Erityistä suojelua vaativat kohteet merkitään maastoon sekä työkarttaan. (Metsänhoitoyhdistys Työohje mätästys) Alueet, joilla ilmenee kasvitauteja, vaativat erityistoimenpiteitä. Esimerkiksi juurikääpä tarttuu itiöinä ja se leviää sienirihmastossa hakkuualueiden kannoista terveisiin puihin, joissa juuret ovat toisiinsa kiinni kasvaneita. Tautia voidaan estää ruiskuttamalla sairastuneiden puiden kantoihin harmaaorvakkasienen itiöitä tai ureaa hakkuun yhteydessä. Jos sieni on levinnyt alueelle merkittävästi, suositellaan avohakkuiden yhteyteen kanto- 20