OTAVAN LIIKUNTAHALLIN JA KYLÄASIAMIEHEN TEHTÄVÄ JA TARVE-ESISELVITYS OTAVA SEURA RY. Laatinut. Elina Manninen
|
|
- Eeva-Liisa Mattila
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 OTAVAN LIIKUNTAHALLIN JA KYLÄASIAMIEHEN TEHTÄVÄ JA TARVE-ESISELVITYS OTAVA SEURA RY 2012 Laatinut Elina Manninen
2 Sisällysluettelo 1 Taustatietoja Otavan kylä Hallitilanne Mikkelissä Kyläasiamies Tavoitetilan kuvaus Hallin 3-D luonnos Sijaintipaikka Tulevat käyttäjät Otavan Obelix Hatsina Otavan ala-aste ja päiväkoti Otavan Opisto Otavan eläkkeensaajat ry Otavan MLL Kuutamoiskijät Hallin kustannukset Rakennuskustannusarvio Kiinteät käyttökulut Rahoitus Esiselvityshankkeessa käytetyn tiedon kerääminen keskustelupalsta Mielipideaineiston luettelointi Kommentointitilaisuus Esiselvityksen tulokset Kiinnostavuus Hallin käyttöaste Hallin kannattavuus Seuraava vaihe...7
3 1 Taustatietoja 1.1 Otavan kylä Otava sijaitsee vain noin kymmenen kilometrin päässä Mikkelistä. Otava kuuluu Mikkelin kaupunkiin. Otavan talousalueella asuu noin 2000 henkilöä. Otavan ala-asteella on lukukaudella noin 150 oppilasta. Koulun nykyinen liikuntasali ei riitä esimerkiksi joulu- ja kevätjuhlien yleisölle. Urheiluseuroja Otavassa: Salibandyseura Otavan Obelix, Miehet 3div. Naiset 2div. Ja kaksi juniorijoukkuetta. Otavan naisvoimistelijat ry, jumppa kerran viikossa koulun salissa. Taajamastamme kuljetetaan omatoimisesti paljon lapsia kaupunkiin harrastuksiin. Myös aikuiset käyvät liikunnoimassa Mikkelin keskustan liikuntapaikoissa. Esimerkiksi sählyn, sulkapallon ja tenniksen pelaajia on kyläläisissä paljon. 1.2 Hallitilanne Mikkelissä Tämä esiselvitys on lähtenyt alkuun Mikkelin sisäliikuntaan tarkoitettujen tilojen puutteesta ja myös Otavan alueen kehittämisestä. Mikkelissä tai sen lähiympäristössä ei ole yhtään hallia/pelikenttää, joka täyttäisi salibandyyn vaadittavat kriteerit. Sama tilanne on myös koripallolla. Lentopalloa voi pelata Rantakylässä, mutta katsomo 2 Kyläasiamies Halli tarvitsee päivittäiseen ylläpitoon talonmiehen. Kuitenkaan kyseinen työ ei ole täysiä tunteja työllistävä, joten selviytimme tarvetta ns. kyläasiamiehelle, jolloin halli voisi työllistää yhden henkilön täysipäiväisesti.kyläasiamiehen tarkoitus olisi hoitaa mm. vanhusten asioita viranomaistahoille. Totesimme kuitenkin tälläisen palvelun löytyvän jo Otavan Lähipalvelukeskukselta ja tarvetta ei koettu järkeväksi selvittää sen pidemmälle. Hallin ylläpitoon ei kannata yksistään palkata ketään, joten kyseiset talonmiehen toiminnot kannattaa teettää ostopalveluna tai talkootöillä.
4 3 Tavoitetilan kuvaus 3.1 Hallin 3-D luonnos Hallista tehtiin havainnekuva, jotta esiselvitystä olisi helpompi tehdä ja havainnollistaa mahdollisille tuleville käyttäjille. Malliin voi tutustua sivulla Sijaintipaikka Havainnekuvan perusteella hallille löytyi kolme mahdollista sijaintipaikkaa Otavasta. (liitteenä 1 kaavoituskartta)ensimmäinen vaihtoehto olisi koulun ja opiston vastapäätä, kaukalon vierestä kohti vanhaa putkaa.. Toinen mahdollinen paikka olisi Nesteen takana. Tässä etuna olisi Nesteen ja Haapasen kahvilan läheisyys hallille. Kolmas sijoitusmahdollisuus hallille on maatalousoppilaitoksen vieressä sijaitsevan entisen Liukkolan koulun tontin takaosassa. Kiinteistön omistaa nykyisin Nahkajaloste M. Salonen. 3.3 Tulevat käyttäjät Tärkein ja riittävä käyttömäärälupaus saatiin saatiin tällä hetkellä II-sarjatasolla pelaavalta salibandyjoukkue Hatsinalta vuoteen 2020 saakka (katso 2.3.2). Tutkimuksen tekijöille tutut otavalaiset ilmaisivat halunsa käyttää kävelymatkan etäisyydellä sijaitsevaa hallia matkakustannusten ja ajan säästön vuoksi Otavan Obelix Otavan Obelix on Otavan Vapaapalokunnan alainen salibandyseura. Miesten edustusjoukkue pelasi kauden divisioonassa. Naisten joukkue 2- divisioonassa ja kaksi juniori joukkuetta kahdessa ikäryhmässä noin 10v ja 12v. Obelixin, niinkuin kaikkien muidenkin salibandyjoukkueiden, on hankala saada harjoitusvuoroja Mikkelin salipulan vuoksi. Mikkelissä ei lisäksi ole täysiä Salibandyliiton vaatimia kriteereitä täyttävää salia. Rantakeitaan salissa on pelattu salibandyliiton alaiset pelit poikkeusluvalla. Muutamien vakavien loukkaantumisien vuoksi salibandyliitto tuskin antaa poikkeuslupaa tulevalle kaudelle enää. Mikkelissä ei siis voida näitä pelejä enää pelata. Otavan Obelixin harjoitusvuorotarve on vähintään noin 12h viikossa. Turnauksia tulisi vuodessa noin neljä päivää lauantaina tai sunnuntaina Hatsina Hatsina on Mikkeliläinen salibandyseura. Seura on Suomen 27 suurin salibandyseura mitattuna lisenssipelaajien määrällä (329). (Liitteenä salibandyliiton luettelo lisenssimääristä seuroittan ) Hatsina on edelleen kasvava seura. Junioritoiminta on aktiivista. Hatsinan johdon kanssa keskusteltiin hallista Heidän salitarpeensa on niin suuri tällä hetkellä, että yhden salin iltatunnit klo17-22 täyttyisivät, eivätkä edes riittäisi. Myöhemmin keväällä 2012 Hatsina on käynyt neuvotteluja myös toisen yrittäjän ja kaupungin kanssa uuden salin rakentamisesta Mikkeliin. Yksi sali ei kuitenkaan Hatsinan salipulaa ratkaise, joten myös tälle Otavaan mahdollisesti
5 tulevalle salille olisi heillä käyttöä Otavan ala-aste ja päiväkoti Ala-aste ja päiväkoti olisivat kiinnostuneita isomman liikuntasalin päiväkäytöstä. Kaupungin kanssa olisi tietysti käytävä neuvotteluja kuluista. Koulun oppilasmäärä on tällä hetkellä noin 150 oppilasta. Joulu- ja kevätjuhliin osallistuvan yleisön määrä ei millään mahdu nykyiseen koulun saliin, joten ainakin nämä juhlat olisi vailla isompia tiloja Otavan Opisto Otavan Opistolla on tilatarvetta kesäisin järjestettävillä kursseilla. Myös talvella heillä on ns. action viikko, jolloin toimintapisteitä on ympäri Mikkeliä. Osa tästä toiminnasta voitaisiin siirtää halliin Otavan eläkkeensaajat ry Eläkeläiset olisivat kiinnostuneita käyttämään salia noin kerran viikossa ja aamupäivällä Otavan MLL Otavassa toimii aktiivisesti Mannerheimin Lastensuojeluliiton Otavan yhdistys. Yhdistyksellä on perhekahvila Otavan VPK:n tiloissa. Tilat ovat kuitenkin melko ahtaat ja yhdistys olisi kiinnostunut salista ja sen yhteydessä olevasta keittiöstä/kahvilasta. Käyttötarve olisi kerran viikossa aamupäivällä, noin 2-3h Kuutamoiskijät Kuutamoiskijät on rekisteröimätön mailapelejä harrastava noin kymmenen aktiivin joukko, joka voitti kaikki Mikkelin seudun joukkueiden väliseet sulkapallon puulaakiturnaukset. Kesäisin Kuutamoiskijät on käyttänyt jääkiekkokaukalon kohdalla sijaitsevaa.tenniskenttää aktiivisesti. 4 Hallin kustannukset 4.1 Rakennuskustannusarvio Hallin rakentamiselle määriteltiin karkea 1 mijoonaa euron hinta-arvio keskustelujen pohjaksi. Kymmenen vuoden takaisinmaksuajalla päivää kohti se tekee hieman alle 300 euroa. Rakennuskustannus - noin miljoona euroa - saatiin pyytämällä Niglos Oy:ltä ja Conexx Oy:ltä suuntaa antavat tarjoukset. Kenttävarusteitten hinnat selvitettiin Urpo Mannisen harrastusten kautta tutuiksi tulleilta palloiluhalliyrittäjiltä. Kiinnostavuusvaiheelle riittävän tarkaksi pääomakustannuksen arvioksi saatiin 300 /päivässä. 4.2 Käyttökulut Käyttökuluiksi - energia, ylläpito ja palkka arvioitiin 300 /päivässä käytöstä perittävien maksujen määrittämiseksi. Kenttämaksua selvitettäessä päädyttiin välittömästi alalla yleisesti käytettyihin hintoihin, koska julkista
6 tukea saanut halli ei voi käyttää sitä kilpailuetuna ilman huomautuksia. Asia on selkeästi noussut keskustelun aiheeksi myös koulujen liikuntasalien vuokrien muutokselle oikealle kulutasolleen tai vastaavan tuen antaminen myös yksitysille liikutatilojen vuokraajille. Tämän päivän hintataso esimerkiksi sulkapallokentillä vaihtelee ajankohdasta riippuen /tunti. Tarkempi lopullinen arvio tehdään, jos hallihanketta viedään liiketoiminnan suunnitteluvaiheeseen. 4.3 Rahoitus Liiketoiminnan määrittelyvaiheeseen haetaan Ely-keskukselta tarkoitukseen sopivaa maaseutualueiden toiminnan kehiystukea. 5 Esiselvityshankkeessa käytetyn tiedon kerääminen keskustelupalsta Aiheelle perustettiin oma internet sivusto Sivuille toimitettiin matalan käyttökynnyksen kommentointipalsta, johon vierailija voi jättää kommentteja hallin tarpeellisuudesta ja käytöstä ilman hankalaa rekisteröitymistä. Sivustoa mainostettiin jokaisessa aiheeseen liittyvissä keskusteluissa. Elina Manninen jakoi sivustoa linkkinä omalla Facebook sivullaan ja lisäksi Mikkelin Alueen Harrastaja Liiga (MAHL) fb-sivuilla sekä Otava fb-sivulla. Etukäteen arvioitua häirintää ei ilmaantunut. Kaikki hieman arvioitua vähäisemmät kommentit olivat asiallisia. 5.2 Mielipideaineiston luettelointi FarmiPeli pilvipalvelimelle perustettu avoin nettikysely peloittelusta huolimatta tuotti pelkästään asiallisia hallin rakentamista tukevia kommentteja. Mielipiteissä otettiin kantaa rakennuspaikasta, toiminnasta ja kiinnostavuudesta. Nettikyselyn lisäksi Urpo Manniselle kertyi runsaasti arvokkaita kannanottoja hänen viikottaisten Otavassa käyntiensä aikana. Otavalaiset ryhtyivät keskustelemaan oma-aloitteisesti hallin rakentamisesta, käytöstä, tarpeesta ja menestysmahdollisuudesta. Mielipiteistä kerätyt harrastus- ja tapahtumalajit: salibandy, tennis, sulkapallo, squash, racketball, rollingbandy, pöytätennis, golf, kuntosali, erilaiset simulaattorit, judo- ja muut kamppailulajit, tanssi, konsertit, näyttelyt ja messut. 5.3 Kommentointitilaisuus Otavassa järjestetään vuosittain Otavan Sählymestaruus -amatööriturnaus. Kaikkien pelaajien tulee olla sidoksissa Otavaan. Turnaukseen osallistui yhdeksän joukkuetta, joten paikalla oli mukavasti otavalaisia liikuntahallin käyttäjiä. Omaa pelivuoroaan odottavilta oli helppo kysellä mielipiteitä mahdollisesta uudesta hallista. (liitteenä nimiluettelo) Keskustelussa esille tulivat lähinnä salin koko ja käyttö salibandyn pelaamiseen. Myös hallin sijainti koulun ja opiston läheisyydessä olisi tämän käyttäjäryhmän kannalta hyvä asia. Mukana oli paljon joukkuepelejä pelaavien junioreiden vanhempia ja heidän mielestään olisi todella hyvä asia, että osa kaupungissa järjestettävistä harjoituksista voisi olla Otavassa. Kuljetukset kaupunkiin säästyisivät ja myös vanhempien tähän käyttämä aika. Eriarvoisuus kaupungissa asuivien kanssa kaventuisi.
7 Tilaisuudessa oli myös otavalaisia yrittäjiä, joiden mielestä Otavassa sijaitsevalla nykyaikaisella liikunta- ja kulttuurihallilla olisi suuri merkitys alueen vetovoimaan. Sijainti olisi tästä syystä tärkeää olla ihan Otavan keskustassa, jolloin hallia käyttävät olisi pakotettuja näkemään/käyttämään myös muita Otavan palveluita. Hallilla olisi Otavalle heidän mielestään suuri mainosarvo. Saataisiin Otava niin sanotusti kartalle. 6 Esiselvityksen tulokset 6.1 Kiinnostavuus Kaikki kommentit ovat olleet alusta saakka kannustavia. Kuopiosta lähes viikoittain Otavassa vierailleelle Urpo Manniselle kerrottiin oma-aloitteisesti hallin tarpeellisuudesta, käytöstä ja lajisisällöstä. 6.2 Hallin käyttöaste Salibandyjoukkueiden harjoitusmahdollisuudet ovat Mikkelin seudulla riittämättömät. Otavaan sijoitettava halli lisää mahdollisuuksia merkittävästi. Salibandyjoukkue Hatsinan joukkuemäärät ovat lisääntyneet vuosittain. Kulttuurin ja muidenkin lajien harrastajat ovat luvanneet käyttää hallia tilaisuuksien ja näyttelyiden järjestämiseen. Sijainnilla on myös suuri merkitys käyttöasteeseen. Koulun ja opiston läheisyydessä, myös päivävuorot saataisiin täytettyä. Käyttöasteen tarkemmat luvut on tarkoitus selvittää seuraavassa vaiheessa. Tämän hankkeen tarkoitus oli selvittää hallin kiinnostavuus ja selvästi kiinnostusta hallille löytyi. Löytyi myös seuraavaan vaiheeseen tarpeelliset käyttäjäseurat, joihin kannattaa olla yhteydessä liiketoimintasuunnitelmaa ja hallin rakennussuunnitelmaa laadittaessa. 6.3 Hallin kannattavuus Kiinnostavuustutkimusta tarkempi liiketaloudellinen kannattavuus määritetään seuraavassa tutkimusvaiheessa. Tässä vaiheessa tehtyjen selvitysten perusteella halli olisi kuitenkin kannattavaa rakentaa. Mikkelin alueella tarvetta olisi useammallekin tämän kokoluokan hallille. Tämä meidän esiselvityksemme vaikutti kaupungissa seisomassa olleiden liikuntahallihankkeiden uudelleen käynnistämistämiseen. TennisForum Raviradantiellä toteuttaa hankkeensa jo ilmeisesti pelikaudelle. 6.4 Seuraava vaihe Hallihankkeelle haetaan toimintaryhmä ja vastuullinen johtaja Otavasta. Asiasta keskustellaan otavalaisten urheilua lahellä olevien toimijoiden kanssa mahdollisimman pikaisesti. Urpo Manninen on lupautunut auttamaan rahoitushakemuksen laatimisessa. Hallille on tehtävä liiketoiminta- ja rahoitussuunnitelma, sekä tarkempi kannattavuuslaskelma.
OTAVAN LIIKUNTAHALLIN JA KYLÄASIAMIEHEN TEHTÄVÄ JA TARVE-ESISELVITYS OTAVA SEURA RY. Laatinut. Elina Manninen
OTAVAN LIIKUNTAHALLIN JA KYLÄASIAMIEHEN TEHTÄVÄ JA TARVE-ESISELVITYS OTAVA SEURA RY 2012 Laatinut Elina Manninen Sisällysluettelo 1Taustatietoja...3 1.1Otavan kylä...3 1.2Hallitilanne Mikkelissä...3 2Kyläasiamies...3
TOIMINTASUUNNITELMA 2007
TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista
(N) 10.972 5.505 5.510. Prosenttitaulukon sarakesumma ylittää 100 prosenttia, koska liikunnanharrastusta voi toteuttaa useamman tahon kautta
TAUSTAMATERIAALI Kansallinen aikusten liikuntatutkimus 2006 Tahot, joiden kanssa tai järjestämänä kuntoilua, liikuntaa tai urheilua harrastetaan 19-65 - vuotiaiden keskuudessa. 1997-98 2001-02 2005-06
NURMIJÄRVEN LIIKUNTASEURAKYSELY Tulokset
NURMIJÄRVEN LIIKUNTASEURAKYSELY 07 Tulokset TAUSTATIEDOT Kyselyyn vastanneet seurat Seuratyyppi Klaukkalan Kiri Ry Klaukkalan NMKY ry Kurra Hockey ry Nurmijärven Hiihtoseura ry Nurmijärven Jalkapalloseura
Hiidenvesi Areena. - Kotikenttää rakentamassa! Tarja Omenainen
Hiidenvesi Areena - Kotikenttää rakentamassa! Tarja Omenainen Lähtökohta 25 vuoden investoinnin (n. 5milj. ) lainanhoitokustannuksilla vain koulukäyttöön tehtysalimaksaa päivätunteihin muutettuna n. 160
Jokelan Kisa ry P1213 ja T1011 ikäryhmien infotilaisuus.
Jokelan Kisa ry P1213 ja T1011 ikäryhmien infotilaisuus www.jokelankisa.net 28.11.2017 JoKi - Jokelalaisille liikuntaharrastusta ja hyvinvointia 21.3.2017 / JKu Jokelan Kisa Urheilutoiminta Jalkapallo
Salon Palloilijat ry Visio 2022
Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan
Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille
Lastenkulttuurin ja taiteen perusopetuksen kärkihanke 2016-2018 Taiteen ja kulttuurin saatavuuden parantaminen lapsille ja nuorille Neuvotteleva virkamies Iina Berden, OKM 30.5.2017 Hallitusohjelman kärkihanke:
Juhlavuotta odoteltaessa
-1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan
KKI-hanketuki seurojen näkökulmasta. Lisätietoa
KKI-hanketuki seurojen näkökulmasta Lisätietoa http://www.kkiohjelma.fi/hanketuki KKI-hanketuki Taloudellinen tuki paikallisille toimijoille työikäisten liikuttamiseksi Tahoille, jotka järjestävät aloittelijoille
Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ
JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,
TOIMINTASUUNNITELMA 2008
TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Oulunsalo Pesäpallojaosto 7.11.2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2008 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista
Joukkuelajit suurin liikuttaja?
Joukkuelajit suurin liikuttaja? Jari Lämsä KIHU Tavoite Esittää perustietoja joukkuelajien kansallisesta tilanteesta: Lajien kans. + kv. Laajuus Lisenssiurheilijat Talous Menestys Tietoja kerätty 6 joukkuelajilta
Ohjeet ja säännöt 11.8.2014. Oikeudet muutoksiin pidätetään
Ohjeet ja säännöt 11.8.2014 Oikeudet muutoksiin pidätetään Sisällysluettelo Vapaa-ajantoimiston ohjeet... 1 Hakuajat säännöllisiin salivuoroihin ovat seuraavat:...2 Käyttöä koskevat ohjeet ja säännöt...
SEURATIEDOTE 2/2012. Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012. Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä:
SEURATIEDOTE 2/2012 Tapahtumia ja uutisia SB Naantalista 7.6.2012 Tässä SB Naantalin vuoden 2012 toisessa seuratiedotteessa ovat esillä: Kauden avaustilaisuus TestiPäivä syyskuussa Ilmaiset seurakoulutukset
Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010
TUTKIMUS 2009-2010 Miten suomalaiset 19-65-vuotiaat liikkuvat, mitä lajeja he harrastavat, missä he liikkuvat? Liikunnan harrastuskertojen määrä Liikunnan ja kuntoilun luonne Suomalaisten jakaantuminen
Joukkuelajit suurin liikuttaja?
Joukkuelajit suurin liikuttaja? Jari Lämsä Jukka Rautakorpi KIHU / OK HUY Tavoite Esittää perustietoja joukkuelajien kansallisesta tilanteesta: Lajien kans. + kv. Laajuus Lisenssiurheilijat Talous Menestys
TOIMINTASUUNNITELMA 2009
TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Oulunsalo Pesäpallojaosto 12.10.2008 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista
Tilojen ym. käyttömaksut
Tilojen ym. käyttömaksut Yhteenveto hinnastoista Nilsiä-neuvottelukunnalle, huomioitu vain liikuntapaikat ja tilat, jotka vaikuttavat Nilsiään. Peruskoulujen ja lukioiden tilojen käyttömaksut 1.1.2015
Ohessa liikuntatilojen ja -alueiden 1.3., 1.5. ja 1.6.2015 voimaantulevat taksat.
KOTKAN KAUPUNKI YLEISKIRJE 1/2015 Liikuntapalvelukeskus Puistotie 9-11 48100 Kotka puh. 234 5414 fax 234 5424 15.1.2015 Urheiluseurat TAKSALUETTELO Ohessa liikuntatilojen ja -alueiden 1.3., 1.5. ja 1.6.2015
VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO 2015 voimassa 1.2.alkaen
SAVONLINNA VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO 2015 voimassa 1.2.alkaen Jäähalli Kaupungin koulut ja päiväkodit Muut koulut sis.alv 26,50 /h 60,00 /h Jääurheilua harrastavat seurat : 1.9.-31.3. 45,50 /h Juniorit
PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi
LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on
Tennis tarjoaa kiekkopojille liikuntataitoja ja ehkä lajin jopa koko elämäksi
ESS Urheilu 16.11.2017 Tennis tarjoaa kiekkopojille liikuntataitoja ja ehkä lajin jopa koko elämäksi Pelicansin Nastolan F2-junnut pelaavat kerran viikossa tennistä. Oheislaji tuo monipuolisuutta, mikä
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) Hyvinvoinnin edistämisen lautakunta 42 19.05.2015. 42 Asianro 2978/12.04.01/2014
Kuopion kaupunki Pöytäkirja 5/2015 1 (1) 47 29.4.2014 42 Asianro 2978/12.04.01/2014 Kuopion kaupungin sisäliikuntatilasuunnitelma ja Lippumäen jäähallin muutossuunnitelma Päätöshistoria 29.4.2014 47 Hyvinvoinnin
Alv. sis. hintoihin; liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet 24 %, kaupungin sisäinen käyttö 0 %
Liikuntapalveluiden hinnasto Kentät Urpolan lämmitettävä tekonurmi, talvikausi TALVIKAUSI (lämmitettävä aika) Aikuiset 17,00 27,00 A-juniorit ja nuoremmat 9,00 12,00 Kaupunginosaseurat ja kylätoimikunnat
Palloiluhallin valmistelu
Palloiluhallin valmistelu Tausta, mitoitus, sijainti ja jatkovalmistelu Seuraparlamentti 10.4.2014, Lieto Apulaiskaupunginjohtaja Jarkko Virtanen 14.4.2014 Esittäjän nimi 1 Kaksi pääperustetta hallille
ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON
ÄLÄ VASTAA TÄHÄN VERSIOON Opetus- ja kulttuuriministeriön koululaiskysely 2017 Hei, vuosi sitten lähetin kouluusi kyselyn, mitä sinä ja muut oppilaat haluaisitte harrastaa koulussa iltapäivisin. Kyselyyn
C2-D2 Final Four-turnaukset
C2-D2 Final Four-turnaukset 1.4 3.4.2016 C2 AA Lohko 1 C2 AA Lohko 1 Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4 3.4.2016. Turnaukseen C2 AA Lohko 1 neljä parasta joukkuetta Välierät
KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy
KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta
KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007
1 KUOPION SALIBANDYSEURA RY TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2006-2007 2 KUOPION SALIBANDYSEURA RY Toimintakertomus 2006-2007 1. Yleistä 2. Hallinto 3. Kilpailutoiminta 3.1 Miesten I 3.2 Miesten II- ja III-joukkue
TAKSAT ALKAEN
Vuorojen jaossa käytetään pääsääntöisesti seuraavia periaatteita Jakojärjestys: 1. kaupungin toiminta 2. ylimmällä kansallisella aikuisten sarjatasolla toimivat joukkueet 3. hämeenlinnalaisten seurojen
Kuluttajaviraston suositusten mukaan alle 8-vuotiaat uimahalleihin vain aikuisen valvonnassa. Uimahallien vuosikorttien käyttö max. 1 krt/pv.
UIMAHALLIT Kotkan uimala Katariina, Puistotie 9-11, 48100 KOTKA, puh. 234 4590 Karhulan uimahalli, Karhulantie 46, 48600 KOTKA, puh. 234 5415 Kuluttajaviraston suositusten mukaan alle 8-vuotiaat uimahalleihin
FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014
FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus
Hallisarjan uudistaminen
Hallisarjan uudistaminen Parin viimeisen vuoden aikana ollessani sarjavastaavana olen havainnut useita ongelmia hallisarjan järjestämiseen liittyen. Järjestämisongelmien lisäksi joukkueiden ja pelaajien
Kaudenaloitusinfo 2014-2015
Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub
C2-D2 Final Four-turnaukset
C2-D2 Final Four-turnaukset 31.3 2.4.2017 C2 AAA alempi Jatkosarja C2 AAA alemman jatkosarjan Final Four-turnaus pelataan Malmin Jäähallissa Helsingissä 1.4.2017. Turnaukseen C2 AAA alemman jatkosarjojen
TERVETULOA SALOHALLIIN! Ohjeita Salohallin käyttäjille
TERVETULOA SALOHALLIIN! Ohjeita Salohallin käyttäjille TERVETULOA SALOHALLIIN! TEKNISET TIEDOT Palloiluhalli Koko 52x32 m, yhteensä 1.664 m 2. Vapaa korkeus 12,5 m. Tila jaettavissa väliverhoin kolmeen
25,60 27,90 28,50 Päiväkäyttö ns. vapaat vuorot (ma-pe ) 25,60 27,90 28,50
VAPAA-AIKATOIMEN VUOKRAT JA MAKSUT 2013, esitys Jäähalli Kaupungin koulut ja päiväkodit koulut 2012 2013 23,60 25,70 26,50 53,40 58,20 60,00 Jääurheilua harrastavat seurat (1.9. - 31.3.) 39,50 43,10 44,50
Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016. JSK Squash ry
Toimintasuunnitelma 01.08.2015-31.07.2016 JSK Squash ry ver 29.9.2015 JSK:n - toimihenkilöt Johtokunta (+vastuualueet) Jack Westrén-Doll, puheenjohtaja talous jack.westren-doll@granlund.fi Raimo Yliranta,
LOHJAN LIIKUNTAPAIKKOJEN VAKIOVUOROJEN JAKOSÄÄNTÖ
1 LOHJAN LIIKUNTAPAIKKOJEN VAKIOVUOROJEN JAKOSÄÄNTÖ 1. YLEISET VAKIOVUORON MYÖNTÄMISTÄ OHJAAVAT TEKIJÄT 1.1. Lajiprofilointi - Liikuntapaikan vakiokäyttövuorojen myöntämistä ohjaa ensisijaisesti lajiprofilointi
Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.
JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla
Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen
Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2018 Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Toiminnan arvot - monipuolinen liikunta lajitaitojen harjoittaminen kasvatus yhteistyössä vanhempien, koulujen ja muiden
A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle
A. Naumanen Tytöt U15-sarjassa Esitys SAJL Nuorisokokoukselle 25.10.2014 Tytöt U15 Nuorten kilpailujärjestelmä 2014-2016 hyväksyttiin syysliittokokouksessa 2013. Kilpailujärjestelmässä:! Pelattavaksi ehdotettavat
tuhansia tilaisuuksia
tuhansia tilaisuuksia TESC Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Tampereen Messu- ja Urheilukeskus (TESC)...2 Hallit... 4 Uusi E-halli... 6 Kokous- ja seminaaritilat... 8 Sijainti kartalla... 9 Fouga / Tuisku
Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset Päivi Berg
Miten se meitä liikuttaa? Suomalaisten liikunta- ja urheiluharrastukset 1981 2002 Päivi Berg Vuonna 2002 talvella vähintään kerran viikossa liikkui 87 %, kesällä 88 % väestöstä Nuorten kokonaan liikuntaa
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus JyPK:ssa on pitkäjänteistä kja suunnitelmallista toimintaa perusasioiden kautta
SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013
SB-Pro Nurmijärvi ry:n toimintasuunnitelma kaudelle 2012-2013 2 TOIMINTASUUNNITELMA 2012-2013 SB-PRO NURMIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA... 1 KAUDELLE 2012-2013... 1 1. YLEISTÄ... 3 2. VARSINAINEN TOIMINTA...
Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä
1 Eriksnäsin asukasyhdistyksen toimintakertomus 2009 syksy -2010 kesä 2 Sisällysluettelo 1. YLEISTÄ 3 2. HALLITUS 4 3. JÄSENET 4 4. TALOUS 4 5. TOIMINTA 5 5.1 SYYSJUHLA 5 5.2 LASKIAISRIEHA 5 5.3 KEVÄTKIRPPIS
b) Seuran/yhdistyksen/yhteisön kokonaisbudjetti kaudelle, jolle avustusta haetaan: 3 000
Polvijärven kunta Sivistyslautakunta YLEISAVUSTUKSEN HAKEMUS 1. HAKEMUKSEN KATEGORIA. VAIN YKSI RASTI/HAKEMUS x yleisavustus urheiluseuroille yleisavustus liikuntaa harrastaville yhteisöille yleisavustus
VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO 2015 voimassa 1.2. alkaen. sis. alv. Jäähalli. Kaupungin koulut ja päiväkodit. 26,50 /h. Muut koulut.
VAPAA-AIKATOIMEN HINNASTO 2015 voimassa 1.2. alkaen Jäähalli Kaupungin koulut ja päiväkodit Muut koulut sis. alv 26,50 /h 60,00 /h Jääurheilua harrastavat seurat (1.9. - 31.3.) 45,50 /h Juniorit (alle
Liikuntapaikkojen käyttöhinnasto 1.6.2015 alkaen Alv sisältyy hintoihin, liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet/vuokrat 24 %
Liikuntapaikkojen käyttöhinnasto 1.6.2015 alkaen Alv sisältyy hintoihin, liikuntatapahtumat 10 %, muut tilaisuudet/vuokrat 24 % Ulkoliikuntapaikat (kentät, ladut) Hänninkenttä, kesäkausi Harjoitukset Aikuiset
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on johdonmukainen prosessi, jossa edetään perusasioiden kautta kohti joukkueena
KÄYTTÖMAKSUT 1.1.2015 alkaen Hyvinvoinnin edistämisen johtajan päätös 15.12.2014 Maksut 4 LIIKUNTAPAIKKAPALVELUT
KÄYTTÖMAKSUT 1.1.2015 alkaen Hyvinvoinnin edistämisen johtajan päätös 15.12.2014 Maksut 4 LIIKUNTAPAIKKAPALVELUT Käyttömaksut kattavat ko. liikuntapaikalla jo olevan varustuksen. Ylimääräisten siirtojen,
Kansallinen LIIKUNTATUTKIMUS 2009-2010
Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen Liikunnan vapaaehtois- tai kansalaistoimintaan osallistuminen 19-65-vuotiaiden keskuudessa % Lkm. 1997-1998 14 435.000 2001-2002 16 509.000
Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017
Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.
KAIKKI KANNUSTAMAAN KUPS MITALILLE, BANZAI!
JÄSENKIRJE LOKAKUU 2017 KuPS juniorit myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS:n viimeinen kotiottelu Savon Sanomat Areenalla pelataan
OLS Jalkapallo. OLS Kaupunkisarja
OLS Jalkapallo OLS Kaupunkisarja OLS Kaupunkisarjassa lapsi pääsee aloittamaan jalkapalloharrastuksen lähellä kotia. Muut harrastukset vs. OLS Kaupunkisarja Kaupunkisarjatoiminnan lisäksi lapsilla pitää
Vuorojen jakoperusteet kausi 2019
Tampereen Pallo-Veikot 1.11.2018 Petri Taskinen Vuorojen jakoperusteet kausi 2019 Taustaa Seuran harjoitusvuorojen jako on TPV:n kaltaisessa isossa seurassa aina vaikeaa. Joukkueita on tällä hetkellä 27
LIIKUNTAPALVELUIDEN HINNASTO
KENTÄT Urpolan lämmitettävä tekonurmi, talvikausi TALVIKAUSI (lämmitettävä aika) Harjoitukset, Ottelut, kilpailut, Mikkeliläiset rekisteröidyt urheiluseurat Aikuiset 20,00 30,00 A-juniorit ja nuoremmat
Sisällysluettelo Yhteystiedot Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot Liikuntasalit Uimahalli Ulkoliikuntapaikat Sauvosaaren urheilupuisto Tervahalli
Sisällysluettelo Yhteystiedot 3 Yleiset ehdot sekä vuokrausehdot 4 Liikuntasalit 5 Uimahalli 6 Ulkoliikuntapaikat 9 Sauvosaaren urheilupuisto 10 Tervahalli 11 Sauvosali ja Nyrkkeilysali 12 Kuntotestit
MARKKINOINTITUTKIMUS NST- LAPPEENRANTA NAISET
MARKKINOINTITUTKIMUS NST- LAPPEENRANTA NAISET 1 YHTEENVETO Markkinointitutkimukseen vastasi 169 henkilöä, joista 40 % oli miehiä ja 60 % naisia. Ikäjakauma jakautui aika tasaisesti, eniten oli 16-25-vuotiaita
Luonnos. Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry
Luonnos Markkinointi- ja yhteistyösopimus Karkkilan kaupunki ja KaU Koris ry 2015-2016 2 OSAPUOLET KaU Koris ry, y-tunnus 2364245-2 Karkkilan kaupunki, y-tunnus 0127046-7 SOPIMUSKAUSI 1.1.2015 31.12.2016
PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA?
PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA? tiistai 30. kesäkuuta 2015 Sisällysluettelo Saatteeksi... 1 Pelaajanpolku... 2 Tyrvisliiga... 2 Ikäkausijoukkueet... 4 F-9... 4 E-10 (pojat/tytöt)...
NAANTALIN KAUPUNKI 1 Sivistystoimisto 12.1.2011
NAANTALIN KAUPUNKI 1 SALIVUOROT 23.8.2010 29.5.2011 LIIKUNTAHALLI Liikuntatila I Ma klo 15.30-17.00 Yhteistyötoimikunta/Opet klo 17.00-20.30 Puulaaki klo 20.30-22.00 SB/Miehet Ti klo 16.00-17.00 Ahto/Pesis
Ruha Wolley Legendaarinen seura
- 1 - - 2 - Ruha Wolley Legendaarinen seura Käsissäsi on juuri ilmestynyt Ruha Wolleyn kausijulkaisu. Tämän julkaisun avulla tehdään joka vuosi eteläpohjalaista lentopallohistoriaa, sillä ilman teitä tukijoita
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 5v5 joukkueet (6-9v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 5v5 joukkueet (6-9v) Lähtökohdat toiminnan järjestämiselle Lasten valmennus on suunnitelmallinen prosessi perusasioiden kautta kohti joukkueena pelaamisen
SEURATOIMINTAOPAS NIBACOS KOKKOLA
NIBACOS KOKKOLA 13.3.2015 1 (4) 1. Toiminnan tarkoitus Nibacos Kokkola ry:n toiminnan tarkoitus on salibandyn kehittäminen ja ylläpitäminen sekä harrastus- että kilpailutoiminnassa. 2. Pitkän aikavälin
Vuorojenjakoperusteet, kausi Jaakko Sundquist
Vuorojenjakoperusteet, kausi 2017 Jaakko Sundquist Taustaa Seuran harjoitusvuorojen jako on TPV:n kaltaisessa isossa seurassa aina vaikeaa Joukkueita on tällä hetkellä 25 Tavoitetilanne on jakaa näille
Mitä tehdään tehdään kunnolla.
SALIBANDYTOIMINNAN TOIMINTAOPAS MOTTO: Mitä tehdään tehdään kunnolla www.hirvhesalibandy.net Visio 2015 Hirvensalon Heiton salibandytoiminta rakentuu seuraavien keskeisten tavoitteiden ja arvojen varaan:
ESPOON ARENA HANKE PÄHKINÄNKUORESSA
ESPOON ARENA HANKE PÄHKINÄNKUORESSA Tarkoituksena on rakentaa Tapiolan urheilupuistoon yksityisin varoin Suomen suurin ja monimuotoisin urheilu- ja viihdeareena. Hankkeen kokonaiskustannusarvio on 50m.
Kylpylän pääsymaksut
Sivistyslautakunta 82 17.06.2015 Liikuntapalveluiden maksut 1.8.2015 alkaen SIVLTK 82 Kunnan hallintosääntö 47: Omaisuuden myynti, osto ja vuokraus: Lautakunta päättää toimialansa irtaimen omaisuuden vuokrauksesta
Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn vastaukset
Syksyllä 2017 toteutetun kyselyn vastaukset Kysely koski lasten ja nuorten harrastuksia ja niihin liittyviä toiveita Pirkkalassa (esi- ja perusopetus sekä lukio). Vastaajia oli 924, joista tyttöjä 52,3%
M-Teamin strategia
M-Teamin strategia 2014-2018 25.8.2014 Toimintaympäristön muutostekijät M-Teamin strategia Salibandyliiton strategia Yhteisöllisyys, vapaaehtoistyö ja seurauskollisuus Kilpailu kunnallisista liikuntapaikoista
HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT
HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTA-AJATUS Haapajärven Pesä-Kiilat ry:n tavoitteena on kansallispelin välityksellä tarjota haapajärvisille ja lähialueen asukkaille * lapsille ja nuorille
alkaen lippua 10 %:n alennus yli 50 lippua 20 %:n alennus
UINTI 1.1.2019 alkaen 10-49 lippua 10 %:n yli 50 lippua 20 %:n aikuiset 1 krt 10 krt 20 krt 30 krt 40 krt 50 krt 100 krt 5,50 49,50 99,00 148,50 198,00 220,00 440,00 10-49 lippua 10 %:n yli 50 lippua 20
Ehdottomasti kannattaa mutta niin mittava pitää tehdä että sinne mahtuu viestikejussa jo esille tulleet palvelut..vanhuksille, lapsiperheille yms.
Sivut: 1 2 3 4 Tokerosta 19.03.2012 / 15:24:35 Otavassa olisi käyttöä myös pienimuotoiselle kuntosalille! Maria Kääriäinen 07.02.2012 / 12:45:04 Ehdottomasti kannatan liikunta-ja kulttuurihallia Otavaan.
Kerko Group Oy 1.1.2013. www.kerkosport.com info@kerkosport.com 2
Kerko Sport Oy 2013 Kerko Group Oy 1.1.2013 www.kerkosport.com info@kerkosport.com 2 Kerko Sport Oy yritysfaktat Perustettu 1916 Kuuluu Kerko Group -konserniin Toimipisteet: Porvoo, Tampere, Oulainen,
Joukkue jossa lapsi pelaa
Seurakysely 2016 / Yhteenveto kaikista vastauksista Vanhemmat Vastaajia yhteensä 129 Joukkue jossa lapsi pelaa Muu, mikä? D-tytöt C-tytöt G6(-10)-nappulat F8-G7 (-08-09)-nappulat F9 (-07)-pojat/musta F9
Torstai 24.09.2015 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2
Vapaa-aikalautakunta Torstai 24.09.2015 klo 19.00 Kunnantalo, kokoushuone 2 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 3 Pöytäkirjantarkastajien valinta 4 Asialistan hyväksyminen 5 Talousarvion
KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015
SUOMEN JÄÄKIEKKOLIITON KILPAILUSÄÄNNÖT 2014-2015 MUUTOKSET 4.3. Pelaajasiirtojen aikarajat Pelaajasiirtoja voidaan kausittain tehdä B-G juniori-ikäisissä seuraavina aikoina: 1.5. 30.6. vapaa siirtoaika
Angelniemen. Esittely Paula Achrén, kyläyhdistyksen pj. Angelniemen Seurojentalo
Angelniemen Esittely 27.11.2018 Paula Achrén, kyläyhdistyksen pj. Angelniemen Seurojentalo www.angelniemi.fi Angelniemen historia 1659 - Angelniemen kappeliseurakunta perustettiin 1870 1. kunnallislautakunnan
ORIMATTILAN KAUPUNKI. 19-20 Orimattilan Jymy/uintijaosto Uinti Matti Kaasalainen matti.kaasalainen@phnet.fi 040-5308051 18.8.-31.5.
Urheilutalo: Uimahalli Kuntouintiallas Klo Varaaja Käyttötarkoitus Yhteyshenkilö Sposti Puh. Aikaväli Ma 15-15.45 Kaupunki vesijumppa Anne Rajaniemi anne.rajaniemi@orimattila.fi 040-8375095 1.9.-24.4.
Juniorityö petankkiseuroissa
Petankkiseuratoiminta - Juniorityö 1 Juniorityö petankkiseuroissa Nämä rivit on kirjoitettu avuksi niille seuroille joiden piirissä mietitään juniorityön aloittamista tai kehittämistä. Ei ole olemassa
Viestintäsuunnitelma
VIESTINTÄSUUNITELMA 1(10) Viestintäsuunnitelma Tervarit Juniorit ry VIESTINTÄSUUNITELMA 2(10) Sisällys 1. Johdanto 2. Tervarit Juniorit 3. Arvot 4. Viestinnän kohteet ja tavoitteet 5. Tervarit Juniorit
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)
Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.
aikuiset 2,00 alle 18 v. ja opiskelijat 1,00 alle 4 v. ilmaiseksi ei kausikortteja, hinnat sisältävät alv:n (10 %)
Kansalaistoiminnan ltk 8.6.2010, liite 24/2010 Kansalaistoiminnan lautakunta 18.1.2011 9 Kansalaistoiminnan lautakunta 3.6.2014 36 Kansalaistoiminnan lautakunta 4.11.2014 77 1 HYVINVOINNIN EDISTÄMISPALVELUT
ILMAJOKI-HALLI. LIIKUNTATOIMEN TAKASAT JA MAKSUT 1.1.2015 ALKAEN Hyväksytty: khall. 15.12.2014, 328
LIIKUNTATOIMEN TAKASAT JA MAKSUT 1.1.2015 ALKAEN Hyväksytty: khall. 15.12.2014, 328 ILMAJOKI-HALLI LIIKUNTASALI UUSI 1 / 1 -SALI TAKSA * alle 16-vuotiaat 6,80 * yli 16-vuotiaat 18,50 muiden urheiluseurojen
Uudenkapungin kaupungin omien isojen palloilutilojen käyttötarvekartoitus / Lisätilan tarpeesta johtuva määräaikainen ratkaisu
Kulttuuri-, nuoriso- ja 37 27.08.2015 liikuntalautakunta Kaupunginhallitus 317 31.08.2015 Uudenkapungin kaupungin omien isojen palloilutilojen käyttötarvekartoitus / Lisätilan tarpeesta johtuva määräaikainen
KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE
21.9.2017 KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE Yleistä Kankaanpään Pallo Ry. on jalkapalloseura, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa lajia ohjatusti ja asiantuntevien ohjaajien
NIEMENKARTANON KEHITTÄMISSUUNNITELMA
NIEMENKARTANON KEHITTÄMISSUUNNITELMA Niemenkartanon ja sen pihapiirin elävöittämiseksi on tehty oheinen kehittämissuunnitelma, jossa on suunniteltu Niemenkartanon käyttötarkoitusta ja toiminnan järjestämistä
TESC Tampereen Messu- ja Urheilukeskus
tuhansia tilaisuuksia TESC Tampereen Messu- ja Urheilukeskus Tampereen Messu- ja Urheilukeskus (TESC)...2 Hallit... 3 Kokous-, VIP- ja seminaaritilat... 4 Sijainti kartalla... 5 Fouga / Tuisku / Viima...
Liite 1 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta
LIIKUNTAPALVELUIDEN AVUSTUKSET V. 2016 Liite 1 Kulttuuri-, nuoriso- ja liikuntalautakunta 25.1.2017 7 /pvm Kenelle myönnetty Kohde Myönnetty 24, 23.10.2015 Mikkelin Squash ry 30, 21.12.2015 Mikkelin seudun
Lappeenrannan liikuntayhdistyskysely 2015 - Päätulokset / Muut yhdistykset
Lappeenrannan liikuntayhdistyskysely 5 - Päätulokset / Muut yhdistykset KYSELYN YLEISIÄ TAUSTATIETOJA Kyselyn tavoitteena on ollut selvittää Lappeenrannan liikuntayhdistysten näkemyksiä Lappeenrannan liikuntaolosuhteiden
YLIVIESKAN LIIKUNTAPALVELUJEN HINNASTO ALKAEN LIITE 1 UINTI
UINTI aikuiset lapset eläkeläiset, opiskelijat, varusmiehet, siviilipalv. miehet työttömät 5,50 49,50 99,00 148,50 198,00 220,00 440,00 3,50 31,50 63,00 94,50 126,00 140,00 280,00 4,50 40,50 81,00 121,50
SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014
SB VANTAA TIMANTIT Timantit NEWS on SB Vantaa Timantit-joukkueen uusi tiedotuslehtinen joukkueen pelaajille, toimihenkilöille, vanhemmille, tukijoille ja muille toiminnastamme kiinnostuneille henkilöille.
Toimintasuunnitelma 2015. Tampereen Harrasteurheilijat ry
Toimintasuunnitelma 2015 Tampereen Harrasteurheilijat ry 1 SISÄLLYSLUETTELO 1. YLEISTÄ...3 1.1 Yleiset tavoitteet 1.2 Järjestäytyminen 2. VARSINAINEN TOIMINTA...4 2.1 Harrastejalkapallo 2.2 Futsal 2.3
LIIKUNTATILOJEN HINNASTO Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut
LIIKUNTATILOJEN HINNASTO 2017 Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut 2 Sisällys Liikuntatilojen hinnoittelun periaatteet... 3 Liikuntatilojen hintaluokitukset ja -perusteet... 3 Hintojen perusteet... 3
TEUVa LiiKKuusyksy 2015 uu
TEUVa LiiKKuu syksy 2015 uu TEUVAN UIMAHALLI www.teuva.fi TEUVAN KUNTOSALI www.teuva.fi OHJATUT RYHMÄT syksy 2015: MAANANTAI 19.00 20.00 Naisten vesijuoksu I 20.00 21.00 Miesten vesijuoksu TIISTAI 7.00-9.00
D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta
D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan