MIKAELINSEURAKUNNAN LEHTI MARRASKUU Samuli Edelmann Kirkossa esiintyminen on lahja

Transkriptio

1 MIKAELINSEURAKUNNAN LEHTI MARRASKUU 2008 Samuli Edelmann Kirkossa esiintyminen on lahja

2 PÄÄKIRJOITUS ILMASTONMUUTOSTA! Eihän tässä nyt näin pitänyt käydä! Ihmisen itsekkyys ja ahneus vievät maton alta tulevilta sukupolvilta. Eikö huomisen maailman tulisi olla vieläkin parempi kuin nyt? Eikö ihminen koskaan opi virheistään? Elämme aikaa, joka on monella tavalla herännyt kantamaan huolta huomisesta. Ilmastonmuutos on sanana monen huulilla. Huoli luonnosta on aiheellinen ja tärkeä! Samalla moni elää kiihtyvällä vauhdilla eräänlaista maailmanlopun meininkiä, jossa kaikki pyritään kokemaan ja saamaan tässä ja nyt. Tärkeintä elämässä on oma hyvinvointi ja onnistuminen. Kaikki keinot ovat sallittuja. Viidakon laki, jossa vahvat ja nopeat syövät hitaat ja heikot on pelottavan lähellä kuvattaessa ajan meininkiä. Kuka enää viestittäisi, että olet tärkeä ja hyväksytty sellaisena kuin olet! Kuka kantaisi kaiken keskellä huolta ihmisestä ihan tosissaan! Ajan henkinen ilmasto on vahvan muutoksen kourissa. Ihminen etsii ja kaipaa jotakin selittämätöntä. Pintaliito ei pysty ruokkimaan sitä janoa ja nälkää, jota moni tuntee sisimmän syövereissään. Eihän elämä sittenkään voi olla loputonta biletystä tai shoppailua tarvitaan arjen keskellä eväitä, jotka kestävät elämän synkeätkin käännekohdat ja vastoinkäymiset. Muistan vieläkin vuosien takaa erään nuoren aikuisen, joka keskellä yötä soitti ja purki elämänsä ahdistusta sanoen: Mulla menee ihan hyvin- liiankin hyvin, mutta silti musta tuntuu, että elämästäni puuttuu jotakin! Se jokin ei välttämättä ole jotakin, mikä olisi saavuttamattomissa ja kadoksissa. Yhtäkään meistä ei ole jätetty heitteille armottomaan maailmaan. Jokaisella on oma paikkansa. Jokaisen elämä on ainutlaatuinen ja tärkeä. Siinä on jotakin, mitä seurakuntamme haluaa olla viestittämässä ilmastonmuutosta. Kirkon ja seurakunnan ei tarvitse olla kaukainen ja yhdentekevä. Se voi olla aidosti lähellä! Tämä lehtemme haluaa olla tervehdys Sinulle Mikaelinseurakunnasta. Tänä vuonna Mikaelilainen viitoittaa suuntaa nuorten aikuisten maailmaan. Lehtemme tekijätiimi koostuu neljästä viestintää opiskelevasta nuoresta, joiden kädenjälki näkyy pirteällä tavalla. Toivotan Sinulle hyvää loppusyksyä ja alkavaa adventinaikaa sekä armollisen Jumalan läsnäoloa elämääsi! Koko Mikaelinseurakunnan puolesta Jouni Lehikoinen kirkkoherra Julkaisija: Turun Mikaelinseurakunta. Kerran vuodessa ilmestyvä seurakuntalehti. Taitto: Riikka Jokinen ja Vivi Wihanto. Toimitus: Riikka Jokinen, Johanna Laine, Lotta Numminen ja Vivi Wihanto / DIAK viestinnän koulutusohjelma. Kannen kuva: Sony BMG. Paino: TS-lehtipaino. Jakelu: Itella (kaikkiin talouksiin seurakunnan alueella.) AJASTA AIKAAN Lähetystyö elää ja kehittyy Ensi vuonna tulee kuluneeksi 150 vuotta siitä, kun Lähetysseura aloitti toimintansa Suomessa. Toiminta kehittyy koko ajan. Mikaelinseurakunnassa nuoret aikuiset perustivat oman lähetyspiirinsä reilu vuosi sitten. Lähetystyö mielletään tosi perinteisenä toimintana, me haluamme lähteä muuttamaan sitä. Lähetystä voi tehdä nuorekkaasti ja trendikkäästi, esimerkiksi kirkkokahvit voi tarjota monella tapaa, kertoo lähetyspiiriaktiivi Annukka Lyytinen. Lähetyspiirin toiminta on vapaamuotoista, toisinaan kokoonnutaan etnisiin ravintoloihin keskustelemaan lähetystyöstä, joskus lähetyspiiriläiset ovat kantamassa kolehtia tai pitämässä kirkkokahveja. Sinänsä on hauskaa, että Lähetysseura on niin vanha ja meidän toimintaa on vasta alussa. Meille tärkeää on se, tehdään asiat omalla tavalla, meidän näköisesti. MIKAELIN MAININKEJA Kuvassa Lähetysseuran ensimmäiset lähetystyöntekijät vuonna Mikaelissa lähetystyö elää muun muassa nuorten aikuisten toiminnassa. Kuva: SLS:n Kuvapalvelu. Turvapaikkakonferenssi Berliinissä Saksassa järjestettiin 6-8. marraskuuta turvapaikkakonferenssi, jossa keskusteltiin kirkkojen turvapaikanhakijoiden tilanteista ja jaettiin kokemuksia hakijoista ja heidän tapauksistaan. Konferenssiin kutsuttiin monia eurooppalaisia kirkkoja muun muassa Saksasta, Hollannista ja pohjoismaista. Suomesta konferenssiin osallistui Mikaelinseurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen sekä Suomen Ekumeenisen Neuvoston pääsihteeri Isä Heikki Huttunen. Turvapaikkakonferenssi oli opin toretki minulle ja seurakunnalle. Saimme uutta tietoa kirkoilta, jotka ovat vuosia eläneet turvapaikanhakijoiden kanssa. Lisäksi opimme turvapaikanhakijoiden tilanteesta Euroopassa, Lehikoinen kertoo. Turvapaikkakonferenssi liittyi Saksan ekumeenisen neuvoston 25. juhlavuoteen, eikä se ole vuosittainen tapahtuma. Jatkossa Lehikoinen uskoo kuitenkin vastaavanlaisia tapahtumia järjestettävän. Tärkeintä tilaisuuksissa on kokemuksien jakaminen. Itseäni konferenssiin lähteminen jännitti kovasti ja yritin ennen matkaa hiukan muistella saksan sanastoa, Lehikoinen hymyilee. Urkuvartit alkavat taas Puolenpäivän urkuvartit starttaavat Mikaelinkirkossa sunnuntaina klo 12 ja jatkuvat joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina samaan aikaan. Nimensä mukaisesti noin vartin mittaisessa tilaisuudessa on mahdollista kuulla kanttori Marko Hakanpään soittamana niin vakavaa kuin hauskaakin mutta aina kaunista musiikkia. Mikaelinkirkon vuonna 2002 valmistuneet, ulkomaita myöten paljon kehuja saaneet urut ovat monipuolinen soitin, joista lähtee ääntä satakielen viserryksestä moottoripyörän pärinään. Tilaisuuksiin on vapaa pääsy. Esimakua voi saada netistä Marko Hakanpään kotisivuilta: 2 3

3 Talkshow Linnateatterissa Mikaelinseurakunta järjestää 15. joulukuuta talkshown Linnateatterin ravintolassa. Talkshow on pikkujoulujuhla, mutta samalla pilotti-ilta kevään tuleville talkshow-illoille, jotka järjestetään samassa tilassa. Pikkujoulujuhla on tarkoitettu vuotiaille. Ilta alkaa hienolla buffetruokailulla. Itse talkshowssa on vieraana Marjo Sjöroos. Loppuillasta luvassa on myös muun muassa karaokea ja mukavaa yhdessäoloa, tapahtuman järjestäjä ja juontaja Laura Siltala kertoo. Talkshowt ovat nyt pinnalla, mutta tämä on erilainen, koska kyseessä on kristillinen talkshow. Ihmiset voivat tulla mukaan ja vaikuttaa keskustelun sisältöön. Lisäksi ihmiset voivat tulla vapaaehtoisiksi järjestämään iltoja. Pikkujoulujuhlaan voi ostaa lippuja Laura Siltalalta. Lipun hinta on 10 euroa. Seurakunnan suojaan Iranista kotoisin oleva Saber Kahkhasspoor on 27-vuotias kurdimies, joka on tullut Iranista Suomeen vuonna Kahkhasspoor haki Mikaelinseurakunnalta turvapaikkaa, koska hän sai maahanmuuttovirastolta kielteisen turvapaikkapäätöksen. Maahanmuuttoviraston perusteluina päätökselle oli, että hakijaa ei ole koskaan pidätetty, tuomittu, vangittu, rankaistu, eikä kidutettu. Kurdimies on kuitenkin ollut Iranin Kurdistanin Nuorten liiton toiminnassa aktiivisesti mukana, jolloin Mikaelinseurakunnan kirkkoherran Jouni Lehikoisen mukaan on perusteita Kahkhasspoorin suojelulle. Jätimme hänen kanssaan 31. lokakuuta uuden turvapaikkahakemuksen. Päätös kestänee kuukausia, Lehikoinen kertoo. Mikaelinkirkon kesä Mikaelinkirkko oli kesällä avoinna jokaisena viikonpäivänä. Suomen kesäisestä luonnosta kertova kirkko houkuttelikin kesällä runsaat vierailijaa. Suomalaisten kesäliikkujien lisäksi kirkossa poikkesivat ympäri maailmaa tulleet turistit. Ulkomaalaisista vieraista kirkko houkutteli eniten venäläisiä. Sen sijaan kaukaisimmat vierailijat saapuivat Australiasta, Meksikosta, Kolumbiasta, Kiinasta ja Etelä-Koreasta. Mikaelinkirkko oli kesällä avoinna kaikkina päivinä ja vierailijoita auttoi kesäopas.kirkon aukiolo- ja kesäopastoiminta jatkuu myös ensi kesänä tuttuun tapaan. Krypta hiljentymispaikkana Krypta tunnetaan niin hiljentymispaikkana kuin hautapaikkana. Ennen vanhaan siellä saatettiin säilyttää pyhäinjäännöksiä. Mikaelinkirkon krypta oli ennen kunnostusta normaali varastotila. Nykyään se on viihtyisä hiljentymispaikka, jossa käyvät niin pyhäkoululaiset, kirkon näytelmäkerholaiset kuin papitkin. Kryptassa on pidetty myös ristiäisiä ja vihkijuhlia. Kryptan pienen koon vuoksi sinne ei tietenkään mahdu paljon vieraita, mutta papit käyvät paljon kastevihki- ja siunauskeskusteluja kryptassa, suntio Mirja Pentti kuvailee. Kokonaisuudessaan krypta ja sen ohessa oleva kahvitila on remontoitu Lauri Siro työskenteli kesällä Mikaelinkirkon kesäoppaana luvun lopulla. Nyt sen tilat ovat hiljentymisen ohella seurakunnantyöntekijöiden kahvitiloina. Tämä on hyvin monikäyttöinen tila, konserteissa tämä on esimerkiksi myös esiintyjien pukuhuoneena. Ilman tätä tilaa olisi aika kenkkua, Pentti kertoo. Kryptassa peruskallio on yhä näkyvissä, minkä päälle koko kirkko on rakennettu. Seinällä on Simo Heleniuksen taideteos ja tilan tunnelma on rauhallinen. Tila on intiimimpi kuin iso kirkkosali. Meidän omat papit käyttävät tilaa hyvin paljon hiljentymiseen ja muutkin ovat tervetulleita, Pentti toivottaa. Kesäkirkko on erilainen Rovasti Pekka Ahlamo lupaa, että kesäkirkko järjestetään myös ensi vuonna. Ruissalossa, metsän siimeksessä sijaitseva kesäkirkko keräsi kesällä joka toinen sunnuntai joukon ihmisiä pieneen yhteiseen hetkeen. Jo kolmen kesän ajan järjestetty Mikaelinseurakunnan kesäkirkko on ollut suosittu koko kesän. Suurin osallistujamäärä on ollut 52 ihmistä, mutta toisaalta ei väkimäärällä ole väliä. Jos paikalle tulee kaksi tai kolme ihmistä, tapahtuma on järjestämisen arvoinen, kanttori Eeva Paajanen hymyilee. Mikaelinseurakunnalla on ollut tämä paikka jo vaikka kuinka kauan, mutta sen käyttö hiipui jo vuosikymmeniä sitten, kunnes koko metsäkirkko unohtui. Muutama vuosi sitten kiinteistöosasto oli saanut metsäkirkon paperit eteensä ja muistutti meitä tällaisenkin paikan olemassaolosta. Kirkkoherra tarttui asiaan, metsäkirkko kunnostettiin ja kesäkirkot alkoivat, rovasti Pekka Ahlamo muistelee. Kesäkirkon ohjelmaan kuuluu mukavaa yhdessäoloa ja laulua. Pekka Ahlamo ja Eeva Paajanen kuvailevatkin tilaisuutta rennoksi luonnon keskellä olemiseksi. Ympäristö asettaa kuitenkin omat haasteensa. Ulkoilmassa on vaikeampi laulaa. Äänen täytyy olla hyvässä kunnossa, jotta se kantaa. Ympäristöön tottuminen vei oman aikansa, mutta nyt pidän tästä paljon, kanttori Paajanen kertoo. Kesäkirkossa yleisön määrä on vaihdettu. Jokaisella kerralla on tullut uusia kasvoja mukaan vanhojen lisäksi. Pekka Ahlamo kertoo, että kesäkirkossa jokainen kerta on erilainen. Kesäkirkon tunnelma vaihtelee sen mukaan, kuka sen pitää. Koskaan ei tiedä, millainen kirkko tulee, Ahlamo nauraa. Elokuun lopulla järjestetty viimeinen kesäkirkko vietettiin pehmeässä syyssäässä. Tulee syksy, tulee talvi, mutta ensi kesänä kesäkirkko jatkuu, Ahlamo lupaa. Teksti ja kuva: Johanna Laine 4 5

4 Rennosti riparilla Kymmeniä kokoontumisia, Raamattuun tutustumista ja leimojen perässä juoksemista. Koko syksyn ja talven kestänyt rippikoulu huipentuu yleensä kesällä pidettävään, viikon mittaiseen rippikoululeiriin, tuttavallisemmin ripariin. Viimeistään silloin epäluulot karisevat. Kesäkuun alussa Kunstenniemen leirikeskuksen jalkapallokenttä on sumeana hiekkapölystä ja sinne tänne juoksevista jalkapareista. Pölyn keskellä pyörii innokkaita nuoria, ja jos tarkemmin katsoo, peliin on lähtenyt mukaan muutama aikuinenkin. Osa porukasta käyttäytyy ammattilaisen elkein, osa on mukana silkasta ilosta. Meidän sivuraja! Heitä kauemmas, nyt ei harrasteta mitään lähilaukauksia, raitapöksyinen poika huutaa pelaamisen lomasta. Älä viitti, yrität vaan tehdä vaikutuksen tyttöihin, joku kommentoi salamana vierestä. Noh, en voi sille mitään, mutta mussa on sanottu olevan hieman jalkapalloilijan vikaa. Mikaelinseurakunnan yksi kesän ensimmäisistä rippikouluista on täyttynyt suurimmaksi osaksi urheilijoista ajankohtaan sijoittuvan ottelutauon takia. Siksi liikunta on erityisesti esillä juuri tällä leirillä, kiinnostuneita kun on keskimääräistä enemmän. Olen tosi innostunut kaikesta liikunnasta, ja siksi olen myös itse mielelläni mukana. Mikäli futis ei kiinnosta, on tarjolla toki vaihtoehtoista ohjelmaa, pastori Timo Hanttu selittää. Tällä kertaa vaihtoehtona on perinteisiä ulkopelejä, peiliä ja värejä. Mustakenkäiset, punapaitaiset ja lippalakkipäiset astuvat eteenpäin vaihtelevia askeleita. Rippikoulun opetussuunnitelma uusittiin kokonaan vuonna 2001, jonka jälkeen koulutus määriteltiin laajemmissa mittasuhteissa. Nea Lehtinen tutkii tauolla Kunstenpään vieraskirjaa, johon kirjataan kaikki talon retket, leirit ja tapahtumat. 6 7

5 Viljami Aho valitsi kesän alussa järjestetyn rippikoulun ajankohtaan sopivan ottelutauon takia. Jaakko Lähde (vas.), Eveliina Virtanen, Viljami Aho ja Nea Lehtinen ottivat erän pingistä ennen tunnin alkua. Ennen tavoitteet ja oppitunnit oli määritelty tarkkaan, nyt yksittäisellä seurakunnalla on paljon vapaammat kädet toteuttaa rippikoulua haluamallaan tavalla. Tiimityö on uudessa suunnitelmassa huomattavasti enemmän esillä. Vetäjät voivat toteuttaa koulutuksen omalla tavallaan, joten toiminta voi vaihdella paljon myös seurakunnan sisäisten ryhmien kesken, nuorisotyönohjaaja Arno Heinonen kertoo. Ja tämä urheilu on kyllä Hantun oma juttu. Hän haluaa päästä tekemään maaleja, siksi jalkapalloa pelataan nyt ehkä keskimääräistä enemmän, hän jatkaa naureskellen. Vaikka pelit, leikit, vapaa-aika ja saunominen ovatkin asioita, joita rippikoulusta muistetaan, on tärkein juttu kuitenkin päivittäiset oppimiskokonaisuudet. Niitä järjestetään muutaman kerran päivässä, pari tuntia kerralla. Timo Hanttu pyrkii saamaan omiin tunteihinsa aina jotakin erilaista. Jotakin täydentävää, mistä koulussa ei ole aiemmin välttämättä puhuttu lainkaan. Näin mielenkiinto säilyy ja kysymyksiäkin muistetaan kysyä enemmän. Olen oppinut paljon lisää asioita, esimerkiksi enemmän maailman luomisesta. Kyllä tulin tänne ihan positiivisin mielin, Jaakko Lähde myöntää. Välillä oli pakkopullaa vääntäytyä kokoontumisiin, mutta leiri kiinnostaa kyllä paljon enemmän. Vaikka nyt on vasta päivä takana, niin olen oppinut jo uusia juttuja. Tänään isoset tenttivät meiltä isä meidän -rukouksen, Nea Lehtinen kertoo. Nuorten suhtautuminen rippikouluun on hyvin vaihtelevaa. Jokin ryhmä on keskustelevampi, toinen taas sisäänpäin kääntynyt. Vastenmielisyys on harvinaista, mutta näkyy kyllä heti ulospäin. Hanttu muistuttaa, että motivaation puutteessa rippikoulun voi hyvin siirtää myös aikuisikään. Osa nuorista esittää kovempaa ja epäilevämpää kuin oikeasti onkaan. Yleensä ennakkoluulot karisevat kuitenkin viimeistään täällä leirillä. Suurin haaste on päästä nuorten kanssa keskusteluyhteyteen. Päivän toinen oppimiskokonaisuus on ohi. Kirjat ja raamatut pakataan takaisin huoneisiin ja taas lähdetään ulos, kohti leirikeskuksen ruokalaa. Mitä, taasko mennään syömään? Juurihan saatiin mehua ja pullaa, joku kommentoi pukemisen lomassa. Rippikoulussa ei ainakaan ehdi tulla nälkä. Aamu- ja iltapalan lisäksi syödään lounas ja päivällinen sekä kaksi välipalaa, yleensä tarjolla on kahvia, mehua ja jotakin makeaa. Ruokalan ja Kunstenpään talon välinen matka on vajaan kilometrin, ja parhaimmillaan sitä kuljetaan useita kertoja päivässä. Tavallisimmin rippileiri kestää seitsemän vuorokautta ja se huipentuu Mikaelinkirkossa pidettävään konfirmaatioon. Joskus juhlatilaisuus järjestetään viikon kuluttua leirin päättymisestä, tällä kertaa välissä on vain kaksi päivää. Missä välissä sitä ehtii ostamaan puvun ja kertomaan sukulaisille ja tuttaville mieluisista lahjatoivomuksista? Puku on jo valmiina, vieraslista tehty ja ristikin on hankittu. Kaikki on siis jo kunnossa, Nea Lehtinen hymyilee. Mullakin on puku jo hankittu! Ristin väristäkin kysyttiin, valitsin kai hopeisen, en enää edes muista. Kyllä sitä ristiä varmaan tulee käytettyä, ainakin vähän aikaa, Jaakko Lähde miettii. Teksti: Vivi Wihanto Kuvat: Lotta Numminen 8 9 Ei pelkkää viihdettä Pidin niin paljon omasta riparistani, enkä olisi millään halunnut lähteä kotiin. Halusin kokea kaiken uudelleen ja siksi oli luontevaa lähteä mukaan isostoimintaan, Eveliina Virtanen kertoo. Henri Engström ja Saara Viljanen nyökyttelevät taustalla. Viljaselle leiri isosen roolissa on toinen, Engström ja Virtanen ovat mukana ensimmäistä kertaa. Isoskoulutukset alkavat Mikaelinseurakunnassa syksyisin. Kokoontumisia järjestetään joka toinen viikko pitkälle kevääseen asti. Koulutuspäivinä treenataan kaikkia tietoja ja taitoja, joista on hyötyä leiritilanteissa: esiintymisharjoituksia, ongelmatilanteita, leikkejä ja sketsejä. Koulutus ei kuitenkaan ole pelkkää viihdettä, sillä tunneilla tutustutaan myös syvemmin raamattuun ja isosen tärkeisiin tehtäviin. Muistelemme myös, mitä kaikkia kivoja juttuja omalla riparillamme oli ja pistämme hyvät ideat kiertoon, Virtanen hymyilee salaperäisesti. Mikaelinseurakunnassa isostoiminnassa aloittaa joka syksy noin nuorta. Matkan varrella muutama jättää koulutuksen kesken. Yleensä lopettaminen tapahtuu heti ensimmäisten kertojen jälkeen. Nuoret huomaavat, että tämä on ihan oikeasti opiskelua eikä vain hauskanpitoa, Mikaelinseurakunnan nuorisotyönohjaaja ja isoskoulutuksesta vastaava Sirpa Hiltunen sanoo. Koulutuksen päätyttyä melkein kaikki todistuksen saaneet isoset pääsevät testaamaan taitojaan käytännössä. Leirille pääsyyn vaikuttaa yleensä ahkeruus koulutuksessa sekä se, miten paljon tunteja on kerääntynyt varastoon. Noin puolilla isosista leirikokemus jää siihen yhteen kesään. Loppuja näkyy sitten tulevina vuosinakin, toiminnassa on mukana yli kaksikymppisiäkin aktiivisia nuoria, Hiltunen kertoo. Isoset vastaavat muun muassa leirin ohjelmasta.

6 Virsien vahvaa tulkintaa Laulajat Mirkka Paajanen ja Samuli Edelmann ehtivät konsertin jälkeen piipahtaa seurakuntatalolla. Samuli Edelmannin kirkkokonsertti Mikaelinkirkossa sai liikkeelle 1200 ihmistä, vaikka lokakuinen ilma lupaili sateellaan ja puuskaisella tuulellaan myrskyä. Kaunis kirkko oli hämärä. Ikkunoista kellersi vain katuvalojen loiste. Kirkon ainoa valonlähde oli alttarilla, jossa vaihteli virsien tunnelmien mukaan niin sinisen, vihreän, punaisen kuin violetinkin eri sävyjä. Tunnelma yleisön joukossa oli keskittynyt, melkein harras, kun Samuli Edelmann sekä laulaja Mirkka Paajanen lauloivat tuttuja ja vähemmän tunnettuja virsiä yleisölle vahvalla tulkinnalla. Konserttia katsomaan tulleet Mia ja Essi Raitanen pitivät esityksistä. Olen kerran aiemmin käynyt kuuntelemassa Samuli Edelmannia Turun Tuomiokirkossa. Pidin siitä niin paljon, että halusin tulla uudestaan kuuntelemaan häntä. Vastasi täysin odotuksia, Mia Raitanen toteaa tyytyväisenä. Itse tulin äidin seuraksi ja yllätyin kyllä positiivisesti. Itselläni oli ehkä samanlaisia odotuksia virsistä mitä nuorilla nyt yleensä on, joten konsertti oli kiva kokemus sinänsä, Essi Raitanen pohtii. Myös Elisa ja Jani Juvoselle konsertti oli elämys. Kotona oli aiemmin kuunneltu Samuli Edelmannin Virsiä -levyä, joten esitystä oli pakko tulla katsomaan paikan päälle. Itse pidän henkilökohtaisesti virsistä todella paljon. Nyt vielä, kun sovitukset olivat erikoisemmat, ehkä jollakin tapaa menevämmät, niin tykkäsin ihan hirveästi, Elisa Juvonen nyökyttelee. Myös Jani Juvonen viihtyi konsertissa. Oli parempi mitä odotin. En oikeastaan kyllä tiedä mitä odotin, koska en oikein tiennyt miten tällainen toteutettaisiin. Kaiken kaikkiaan oli hieno konsertti. Kirkossa saa taputtaa Samuli Edelmann esitti useita tuttuja virsiä hiukan erilaisempana tulkintana. Kirkon pimeys vahvisti virsien välittämää sanomaa ja Edelmannin tarinat sekä omat kokemukset esitettävistä virsistä laittoivat kuuntelemaan. Rohkaise minua henki, murenna pelkoni. Tässä maailmassa osoita paikkani. Pia Perkiön virrellä oli ajankohtainen sanoma, vaikka itse virsi on jo monta vuotta vanha. Monet nuoret vielä etsivät paikkaansa maailmassa ja Edelmann puhui konsertissa nuorten mielenterveystyön puolesta. Monet muutkin virret koskettivat konsertin yleisöä. Tykästyin suvivirteen. Se oli täysin uusi tulkinta virrestä ja minusta se myös toimi. Ensi kertaa konsertissa kuulin, että kirkossa taputettiin, Markku Lappalainen tunnustaa. Pidän Edelmannia erinomaisena laulajana ja esiintyjänä. Hän tulkitsee erityisesti virsiä hyvin kauniisti. Konsertti oli erittäin kaunis ja miellyttävä, juuri sopivan pituinenkin. Aika meni kuin siivillä, Markus Lappalainen hymyilee. Kirkossa esiintyminen on lahja Konsertin jälkeen 40-vuotiaiden kakkukahveille saapunut Edelmann näytti voipuneelta, mutta tyytyväiseltä illan esitykseen. Lokakuussa ilmestyi kolmiosaisen Virsiä - levysarjan toinen osa ja ensi kesänä alkaa kolmannen ja viimeisen osan teko. Vaihtoehtona oli levyttää kaikki virret tai sitten nämä kolme levyllistä. Kolme on hyvä luku. Kristillinen ja muutenkin hyvä luku, hän miettii hieman hymyillen. Mikaelinkirkossa konsertti sujui hyvin. Ammattilaisena Edelmann panostaa esitykseen aina täysillä. Minä pyrin aina hyvään tunnelmaan kirkossa. Se ei ole kiinni mistään minun erinomaisuudestani tai siitä laulanko oikein vai väärin. Pyrin tuomaan asian sen enempiä hönkäilemättä ja tällä kertaa se sujui hyvin. Samuli Edelmann pohtii ja miettii vastauksiaan. Pitkä ura julkisuudessa on jättänyt jälkensä, mutta silti miehessä on nöyryyttä. Avaan virret itseni kautta kaikille. Ne koskettavat meitä kaikkia. Minä koen sen niin, että vaikka minun nimellä mennään, niin itsekin loppujen lopuksi olen vain kyydissä. Koen velvollisuudekseni kertoa virsistä ja raottaa minun ajatusmaailmaani myös muille. Toisaalta minä en voi Mikaelinseurakunnan +20-tapahtumat keräävät joka vuosi nuoria seurakuntalaisia yhteen hauskan ja rennon illan merkeissä. Ensimmäinen tapahtuma järjestettiin neljä vuotta sitten, ja ohjelmassa on ollut muun muassa teatteria, elokuvia ja konsertteja. Idea lähti liikkeelle ajatuksesta, miten seurakunnasta vieraantuneita nuoria saisi enemmän mukaan toimintaan. Pohdin, että parasta olisi tavata vieraalla maaperällä, jonne jokaisen olisi helppo tulla, kirkkoherra Jouni Lehikoinen kertoo. Idea otettiin hyvin vastaan ja tapahtuma järjestetään tulevaisuudessakin kerran vuodessa. Kiinnostusta olisi enemmänkin, mutta resursseja useampiin kohtaamisiin ei valitettavasti ole. Kerralla kutsuja lähtee noin kolmisen tuhatta, ja mukaan ilmoittautuu tapahtuman Markus (vas.) ja Markku Lappalaisen mielestä aika kului konsertissa kuin siivillä. esimerkiksi tietää miten muut kokevat laulut, Edelmann kertoo ja katsoo intensiivisesti silmiin. Kirkkokonserttien sarja sisälsi 11 kirkkoa eripuolilla Suomea. Tavallisella keikkapaikalla ei laulajaa nähty ja hyvä niin. Se on lahja, että saan esiintyä kirkossa, Samuli Edelmann toteaa yksinkertaisesti. Kirkko on esiintymispaikkana erilaisempi kuin mikään muu. Se asia on niin iso. Kirkossa on hyvä ja oikea olla. Teksti ja kuvat: Johanna Laine Teatteria, elokuvia ja rentoa menoa luonteesta riippuen noin nuorta. Olemme tehneet paljon yhteistyötä Linnateatterin kanssa. Tänä vuonna kutsuimme nuoria katsomaan Avioliitto on ikuista -näytelmää ja innokkaiden suuresta määrästä johtuen jouduimme hankkimaan lisäpaikkoja, Lehikoinen iloitsee. Olen kuullut paljon positiivista palautetta siitä, että seurakunta lähestyy nuoria tämäntyyppisten tapahtumien merkeissä. Lisäksi on toivottu erilaisia te toja nuoria aikuisia koskettavista aiheista, esimerkiksi avioliitosta ja perheestä. Nyt haistellaan uusia tuulia ja katsellaan mitä hauskaa kehitellään ensi vuodeksi, Lehikoinen lopettaa hymyillen. Teksti: Vivi Wihanto 10 11

7 Mikko Alatalo esiintyi syksyn toisessa Seikkiskirkossa. Kirkossa saa temmeltää Kaarinasta kirkkoon saapuneet sisarukset Oona ja Neea Tapiola sekä heidän tätinsä Anna Tapiola saapuivat hyvissä ajoin paikalle jännittämään taikurin tuloa. Täällä on kiva olla. Vähän jännittää. Emme ole kauhean usein käyneet kirkossa, Oona kertoo. Uskon, että lapset saadaan helpommin mukaan kirkkoon, kun on tällaista ohjelmaa, Anna jatkaa. Myös viisivuotias Lassi Salokannel saapui kirkkoon innoissaan. Tykkään taikurista kaikista eniten. Olen käynyt aikaisemmin kirkossa häissä. Idea lapsille suunnatusta kirkosta lähti liikkeelle vuosi sitten. Järjestimme vuosi sitten Mikkelinpäivänä lastentapahtuman, jossa esiintyi Telmus Taikatakki. Joel Hallikaisen ideasta olemme kehitelleet tätä eteenpäin, Siltala kertoo. Mikaelinkirkossa järjestetty Seikkiskirkko onkin ensimmäinen ja ainoa laatuaan. Lasten jumalanpalveluksia on ollut, mutta tämä formaatti on erilainen. Emme käytä kirkkokäsikirjan kaavaa. Tämä on rohkeasti erilainen, sillä täällä on muun muassa maallisen puolen esiintyjiä. Syksyn viimeinen Seikkiskirkko Mikaelinkirkossa 7. joulukuuta kello Esiintyjänä Taikapetteri. Teksti: Riikka Jokinen Kuvat: Riikka Jokinen, Uolevi Salonen Oona ja Neea Tapiola seurasivat jännittyneinä taikurin esitystä syksyn ensimmäisessä Seikkiskirkossa. Lapsille suunnattu Seikkiskirkko on todiste siitä, että kirkossa voi viihtyä. Eturivin paikat täyttyvät hujauksessa, lapset kiertelevät ympäri kirkkoa, pienimmät seisovat penkeillä ja esiintyjän tullessa koko kööri ryntää innoissaan alttarille. Harvoin on kirkossa nähty sunnuntaisin näin iloista ja innokasta porukkaa. Seikkiskirkko on lastenkokoinen ja -näköinen kirkkohetki. Sen tarkoituksena on tarjota vaihtoehto lapsille ja perheille tulla mukaan seurakunnan toimintaan. Olisi mukavaa, jos perheet tulisivat ja ajattelisivat, että tämä on meidän juttu. Sanoma on kuitenkin sama, mutta sen voi tarjota eri muodoissa. Seikkiskirkossa saa viihtyä, laulaa, nauraa, kävellä ja taputtaa, perhetyöntekijä Laura Siltala valaisee. Laulua, rukousta, papin puhe ELÄMYS MESSUSSA Telmus Taikatakki viihdytti lapsia huimilla taikatempuillaan. Muutama onnekas pääsi jopa taikurin apuriksi. Mikaelinkirkossa syksyn ajan järjestetyn Seikkiskirkon yhtenä kohokohtana ovat esiintyjät. Lapsia ovat viihdyttäneet niin Telmus Taikatakki, Mikko Alatalo kuin Rokkikokkiorkesterikin. Esiintyjän lisäksi kirkossa on laulua, rukousta, papin puhe ja laululeikkejä. Kaikki on mahdollisimman havainnollistavaa ja konkreettista. Myös kesto on suunniteltu lapsille sopivaksi, Siltala sanoo. Syksyn ensimmäisessä Seikkiskirkossa eturivin paikat olivat haluttua tavaraa, sillä kukapa ei olisi halunnut nähdä mahdollisimman läheltä taikuri Telmus Taikatakkia. Huimien taikatemppujen lisäksi lapset kuulivat papin työstä ja ihmeistä sekä rukoilivat heille tärkeiden asioiden puolesta

8 KOLUMNI Elämäntarkoitus Moni meistä on jossain elämänvaiheessa miettinyt elämän tarkoitusta mikä tarkoitus juuri minun elämälläni on? Usein tällaista syvempää ajatusta luodaan, ja sille annetaan aikaa, muutosten keskellä. Voi olla, että joku miettii tätä suurta kysymystä murheen murtamana, joku iloissaan ja joku kenties turhautuneena ja tylsistyneenä. Omat ajatukseni suuntaavat tämän kysymyksen juurelle usein, vaikka tiedänkin elämän tarkoituksen. Usein pohdin sitä kun pysähdyn seuraamaan yksivuotiaan Kalle-poikani leikkejä. Tuo vaahtosammuttimen kokoinen poika leikkii iloa ja uteliaisuutta täynnä ilman sen suurempia huolia. Ainoat, joille joskus tulee huoli vauhdikkaista leikeistä, ovat vanhemmat. Olen aikaisemmin elänyt elämääni ilman tarkoitusta. Viikonloput menivät juhliessa ja arkipäivät työn parissa. Sitä eli ikäänkuin vain selviytyäkseen. Pikkuhiljaa heräsin ja aloin huomata ympärilläni tapahtuvia asioita. Alkoi tuntua siltä, että työyhteisöä ja työnantajaa ei kiinnostanut muu kuin myynti ja raha; viis ihmisestä ja hänen elämästään, kunhan raha virtasi. Useita ihmisiä ympärilläni näytti kiinnostavan sama asia: raha. Ja säännöllinen juhliminen. Aloin todenteolla huolestua kun huomasin tämän ympäröivän maailman arvot. Samalla koin työnantajan puolelta valehtelua ja selkäänpuukotusta ja niihin aikoihin alkoi muun muassa tämän suuren kysymyksen pohtiminen aktiivisesti. Tunsin erikoista vetoa Raamattua kohtaan. Olen jälkeenpäin ymmärtänyt sen, mitä tarkoitetaan sanonnalla Jumalan Sana on terävämpi kuin kaksiteräinen miekka. (Sanan) Miekka lävistää ihmisen, yhteiskunnan ja maailman. Se näyttää meille todellisen minämme ja todellisen tilamme. Etsikkoaikani oli tullut ja Jumala kutsui minua yhteyteensä sellaisella voimalla, etten voinut vastustaa. Ei auttanut muu kuin aloittaa Raamatun lukeminen ja hiljentyminen Herran kanssa. Etsikkoaikani päätteeksi luovutin Jeesukselle Kristukselle kuskinpaikan elämässäni ja voi että sitä vauhtia mitä kaara alkoi kulkea! Vauhti jatkuu eikä loppua näy. Aikamoinen rattimies. Kouluampujien viestiä vastustaen: meillä on Luoja. Se, että ihminen on luotu, tarkoittaa sitä, että jokainen ihminen on arvokas. Jumalalla on myös meille jokaiselle tarkoitus, elämäntarkoitus. Ympäröivästä yhteiskunnastamme näkee, että valitettavan monella on tuo elämäntarkoitus hukassa. Jeesuksella oli myös tarkoituksensa kun hän vaelsi maan päällä 2000 vuotta sitten. Hän tiesi sen tarkoituksen ja mekin tiedämme sen. Kun me hiljennymme rukouksessa Jeesuksen eteen, saamme jättää hänelle elämämme avaimet, myös huolemme. Hänellä on elämäsi todellinen tarkoitus tiedossa ja hän näyttää sen sinulle ja vahvistaa sinua kun alat elämään hänen kanssaan ja luottamaan häneen kaikissa elämän iloissa ja suruissa. Pyry Winter mukana Mikaelinseurakunnan toiminnassa Vaimoillassa keskustelllaan niin parisuhteesta, ajankäytöstä kuin perheenlisäyksestäkin. Vaimoillassa saa hengähtää Maria Peltonen nauttii keskustelusta toisten vaimojen kanssa. Mikaelinseurakunnan vaimoillat ovat tarjonneet viime syksystä lähtien vinkkejä ja ymmärrystä nuorille vaimoille. Tapaamiset vetävät tuvan täyteen kerta toisensa jälkeen ja illoista onkin muodostunut monelle vaimolle henkireikä. Monelle nuorelle vaimolle tilanne on uusi. He ovat menneet naimisiin ja monelle on syntynyt myös lapsi. Osa taas pohtii perheenlisäystä, osa tasapainoilee työn ja kodin välissä. Nuoret vaimot ovat ristitulessa monessa suhteessa, vaimoiltojen vetäjä ja perhetyöntekijä Laura Siltala kertoo. Kerran kuussa järjestettävät vaimoillat toimivatkin vertaistukiryhmänä, joiden merkitys on suuri. Illoissa pääosassa on yksinkertaisesti keskustelu ja jakaminen, ja samassa tilanteessa olevat naiset pystyvät vaihtamaan ajatuksia toistensa kanssa. Vaimoilta on monelle keidas, jossa saa hengähtää. Vaimot saavat täältä voimaa arkeen ja arjen kysymyksiin. Ajatuksia ja ymmärrystä Alusta asti vaimoilloissa käyneet Maria Peltonen ja Satu Mäkelä ovat myös huomanneet tapaamisten hyödyn. Täällä saa jakaa itselle tärkeitä asioita sellaisten ihmisten kanssa, joilla on samat arvot, vaimot kertovat. Erityisesti yksi illoissa opittu asia on jäänyt vuoden aikana naisten mieleen. Vaimoillassa on huomannut, että vaikka olemme saman ikäisiä, meillä on ihan erilaisia tapoja kokea ja ratkaista asioita, mutta silti kaikki tavat ovat toimivia. Täältä saa ajatuksia, ohjeita, tukea ja ymmärrystä. Vaimoilta on harvinaisuus Vaimojen yhteisten iltojen avoimessa ja luottamuksellisessa ilmapiirissä keskustelunaiheeksi nousevat kerta toisensa jälkeen nuorille vaimoille tutut asiat. Keskustelua herättää Siltalan mukaan esimerkiksi perheen yhteisen ajan löytäminen ja myös oman ajan löytäminen sekä vaimona olemisen ilot ja haasteet. Täällä puhutaan paljon omasta elämästä, äitiydestä sekä parisuhteen iloista ja haasteita. Vaimoillassa ei anneta ohjeita tai vastauksia, mutta jos jollain on ongelma, niin on helpottava huomata, että joukossa usein muillakin on samoja ongelmia. Annamme toisillemme ideoita ja ajatuksia. Neuvojen ja vinkkien ohella syksyn vaimoilloissa on käyty läpi Raamatun naisia ja syvennytty heidän elämänsä kautta jokaisen omaan elämään. Illoissa käsitellään myös uskonasioita. Vaimoiltojen lisäksi naiset kokoontuvat kotisoluissa ja muun muassa pitävät yhteisiä klubi-iltoja. Mikaelinseurakunnan vaimoilta on harvinaisuus, sillä toista samanlaista ei ole ainakaan Turussa. Teksti ja kuvat: Riikka Jokinen 14 15

9 Kasvikirkko on harvinaisuus lajissaan Mikaelinkirkon katossa kiemurtelee saniaisia, ruusut ovat vallanneet kokonaisen huoneen ja mänty neulasineen muotoutuu säteileväksi kimpuksi. Tarkkasilmäinen huomaa kirkon ulkoseinustalla jopa sieniä. Nuorella arkkitehdillä on luultavasti ollut kasvikirja käsissään, kun kirkon suunnittelu on pääsyt valloilleen. Kolme kasvilajia, mänty, ruusu ja saniainen, kulkevat läpi kirkon toisiinsa kietoutuen, eri muodoissa ja väreissä. Kirkkoa suunniteltaessa on ihailtu luontoa luontona, mietitty ja muunneltu. Iso kirkko on asettanut omat vaatimuksensa, samoin kunnioitus kirkon perinteitä kohtaan, kertoo biologi Jouni Issakainen. Kiikarit mukana kasvitunnistuksessa Issakainen katselee Mikaelinkirkkoa kasvitieteilijän näkökulmasta, välillä yksityiskohtaista tietoa on haettu jopa kiikareilla. Kasvikierrokselle on paras lähteä aivan etuovelta, jotta kokonaisuus pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Pääoven yläpuolen ikkunan reunuksen kohokuviossa esitellään saniainen. Tässä se on luonnonmukaisena, sisällä se nähdään tyyliteltynä. Jo ulko-ovilla olevat neliskanttiset kiekurat ovat muunnelma saniaisesta. Myös mänty esitellään heti ovella. Mikäli kirkko olisi säästynyt sodanaikaisilta pommituksilta, olisi se alttaritaulun lasimaalauksen aiheena. Nyt havupuu hehkuu lasimaalauksina eteisessä ja seinämaalauksina uloskäynnin molemmin puolin. Maalausten värit ovat tyypillisiä männylle. Neulasista on muunneltu säteitä, jotka kenties symboloivat kasvua. Saniainen kiertyy paimenensauvaksi Pääsalissa esitellään kolmas päälaji, ruusu. Vaaleanpunaiset ruusumaalaukset kiertävät lehtereitä ja muualla kukka tuodaan esiin lasimaalauksissa. Ruusussa on paljon yhtymäkohtia kristilliseen symboliikkaan, kuten piikkikruunuun ja veripisaroihin. Ruususta on täällä johdettu pihlaja, vanha suomalainen pyhä puu, jonka marjat viittaavat veripisaroihin. Saniaisesta muunnettu spiraaliaihe kiertyy kerälle kuin paimenensauva. Spiraali muuntuu moneksi esimerkiksi penkkien päädyissä. Kasviaiheita muunnellaan runsaasti. Esimerkiksi pääsalin ikkunanpielissä kasvi on risteytetty : yläosa on marjoja kantava puu, alaosan taas voi tulkita saniaiseksi. Kasvit on naitettu suloisesti yhteen, se on taiteilijan mielikuvitusta. Tyylitellyt muodot jättävät tilaa mielikuvitukselle. Kattoholvien sädekuviot on johdettu männynkärjestä. Sädeaiheessa toistuu luku kolme, siinä on viittaus Pyhään Kolminaisuuteen, kertoo Issakainen korkeuksiin tähyillen. Kansalliskeskustelun puheenvuoro Kasveja ei ole valittu kirkkoon sattumalta. Syitä löytyy paitsi kristinuskon historiasta, myös aikakaudesta. Kirkkoa rakennettaessa elettiin kansallisromanttista aikaa ja kirkon suunnittelu on yksi puheenvuoro Mänty ja saniainen toivottavat kävijän tervetulleeksi Mikaelinkirkkoon. Kauniit ruusut ovat herkkä vastakohta pääsalin karuille mäntyaiheille. Yhden sivuoven teemana on pihlaja, punaiset marjat kuvaavat veripisaroita

10 kansalliskeskustelussa. Suomalaisuuden tärkeät puut, mänty ja pihlaja, haluttiin tuoda esiin. Osoitettiin kotimaisen luonnon olevan pyhää siinä missä oliivilehdot ja viinitarhatkin, pohtii Issakainen. Mielikuvitus on suunniteltaessa laukannut ja kun otetaan huomioon rakennusajankohta, kirkon kasviaiheet ovat luova teko. Jo aiheen valinta on ollut voimakas kannanotto. Palataan vielä kirkon ulkopuolelle, jossa katselija kohtaa mielenkiintoisen näyn kivisessä korkokuviossa. Kirkkoa kiertää sienijoukko. Ne saattavat edustaa ulkomaailman mystisyyttä ja noitamaisuutta, johon sienet liitetään, niitä ei ole haluttu tuoda sisälle kirkkoon. Samoin alttaripäädyssä ulkona esitetyt kasvit on voitu sijoittaa sinne ulkomaisuutensa vuoksi. Kehysten veistoksista on tunnistettavissa ainakin hevoskastanja. Teksti ja kuvat: Lotta Numminen Biologi Jouni Issakaisen mukaan Mikaelinkirkko on siitä harvinainen, että siinä yhdistyvät sekä kansallinen herääminen ja kotimaisen luonnon tunnustaminen pyhässä paikassa. Kirkkovasta kerättiin omasta pihasta Keskiajalla kirkonmenoihin riennettiin kirkkokimppu virsikirjan välissä. Kimpuun ei kelpuutettu mitä tahansa kasveja, vaan siihen sidottiin tuoksuvia yrttejä ja pureskeltavia lääkekasveja. Kimppua ei kerätty sen kauneuden takia, syyt ovat paljon arkisemmat. Kirkkovastaa haisteltiin hajuhaittojen takia, sillä vainajien hautaaminen kirkon lattian alle oli yleistä ja näin myös löyhkä kirkossa sen mukainen. Matka kirkonmenoihin saattoi olla pitkä ja työntäyteisen viikon jälkeen yrttien tuoksu auttoi pysymään hereillä pitkien saarnojen aikana. Epämieluisa haju saattoi lähteä myös vierustoverista, sillä säännöllinen peseytyminen ei kuulunut tapoihin keskiajalla. Suomessa pitkä talvi ehkäisi omalta osaltaan tuoksuhaittoja ja meillä saunottinkin kerran viikossa, joten kirkkokimppuperinne ei ole ollut yhtä vahva kuin Etelä-Euroopassa. Kirkkokimpuun käytettiin muun muassa salviaa, minttua, melissaa, kurttulehtistä pietaryrttiä, palsamipäivänkakkaraa, iisoppia, laventelia ja aaprottimarunaa. Näitä käytettiin ainakin Tanskassa ja Ruotsissa. Suomalaisessa kimpussa saattoi olla aaprottia, pihakrassia, minttua tai ruohosipulia. Kaikkia kasveja ei käytetty samalla kertaa, vaan piristävän vaikutuksen sai aikaan jo muutamalla yrtillä. Lähteet: Annemarta Borgen: Minun yrttini, Kirkkokimppuun sidottiin esimerkiksi aaprottia, ruohosipulia, iisoppia, pietaryrttiä, minttua ja palsamipäivänkakkaraa. Perhetyöntekijä endorfiinihuumassa Jos Laura Siltala näyttää tutulta, se ei ole ihme, sillä häneen voi törmätä monessa paikassa: Vimman häämessuilla, Seikkiskirkossa, vaimoillassa tai vaikkapa seurakunnan leirillä. Edellisten lisäksi perhetyöntekijä on tuttu näky myös karatesalilla. Karate on hyvää vastapainoa työlle, harrastus on elinehto omalle jaksamiselle ylipäänsä, kertoo Siltala valkea karatepuku päällään. Vyötäisille on sidottu vihreä vyö, maallikolle väri ei kerro harrastajan tasosta mitään. Vihreä vyö tarkoittaa, että osaan vähän jotain, mutta edessä on vielä pitkä matka. Tavoitteena on kehittyä, jolloin myös vyön väri vaihtuu. Saunan lauteilta työntekijäksi Karate löytyi mielenkiinnosta erikoista lajia kohtaan opiskeluaikoina, aktiivisesti hän on harrastanut lajia kahdeksan vuotta. Liikkeet ovat hallittuja ja ilme keskittynyt, kun Siltala esittelee harrastustaan. Minulle vaikeinta on ollut kärsivällisyyden opettelu, ja se että jaksaa hioa pikkujuttujakin. Kärsimättömyys vaatii harjoittelua, karatessa ei voi oikaista, vaan pienetkin asiat täytyy osata. Laura Siltalan tie Mikaelinseurakunnan perhetyöntekijäksi alkoi perheenäitien hemmotteluilloista. Se on monien yhteensattumien summa, vaikka en sattumaan uskokaan. Järjestin vapaaehtoistyönä saunailtoja äideille ja sitten huomattiin, että senkaltaiselle tavoittavalle työlle on tarvetta. Viime vuonna aloitin osaaikaisena ja nyt teen töitä kokopäiväisesti. Karate tuo tasapainoa Harrastus on opettanut paitsi kärsivällisyyttä, myös kehon tasapainoa. Ihminen on kokonaisvaltainen luomus. Jos keho on fyysisesti terve, se vaikuttaa myös henkiseen hyvinvointiin. Fyysinen hyvinvointi kulkee käsi kädessä henkisen tasapainon kanssa. Uskon, että moni masentunutkin voisi saada apua liikunnasta, toteaa Siltala hikisen treenin jälkeen ja kertoo endorfiinihuumasta, joka saa aivotkin toimimaan paremmin. Harrastuksen parista on löytynyt ystäviä, joista osa on lähtenyt mukaan Mikaeliseurakunnan toimintaan. Myös työtovereissa harrastus on herättänyt kiinnostusta. Välillä näytän työkavereille karate-liikkeitä. Kommentit harrastuksesta ovat olleet kannustavia. Teksti ja kuvat: Lotta Numminen Kuka: Laura Siltala, 31, Mikaelinseurakunnan perhetyöntekijä Harrastus: Karate, vihreä vyö Motto: Asioilla on taipumus järjestyä Myös työkaverit Mikaelinseurakunnassa ovat saaneet osansa Laura Siltalan karate-harrastuksesta toimiessaan vyökokeen kenraaliharjoituksen yleisönä

11 Suvituuli Turunen nauttii työstään Mikaelinseurakunnan diakoniatyöntekijänä. Vanhustyö on mun juttu Suvituuli Turunen, 24, puhuu innoissaan työstään, eikä syyttä. Nuori nainen on aina tiennyt haluavansa työn, jossa voi auttaa ihmisiä. Nyt kaksi vuotta sitten diakonissaksi valmistuneella Suvituulilla on unelmiensa työ ja hän tietää olevansa juuri omalla alallaan. Olen aina tiennyt, että haluan työskennellä ihmisten parissa ja auttaa heitä, johtuen osittain oman elämäni kolhuista. Olen hoivaava ja sosiaalinen luonne ja tällä hetkellä vanhustyö onkin minun juttuni, Mikaelinseurakunnassa diakoniatyöntekijänä ahertava Suvituuli hymyilee. Ensimmäinen kipinä vanhustyöstä syttyi, kun Suvituuli lähti kanttoriisänsä mukana soittokeikalle. Olin soittamassa huilua diakoniatyön järjestämissä juhlissa, jonne oli kutsuttu kaikki sinä vuonna 75 vuotta täyttävät seurakunnan jäsenet. Siellä tuli ensimmäinen välähdys siitä, että diakoniatyö voisi olla minun juttuni. Kirkollista polkua pitkin Paraisilta kotoisin oleva neito pakkasi heti lukion jälkeen tavaransa ja muutti Lahteen opiskelemaan sairaanhoitajadiakonissaksi. Minulle oli koko ajan selvää, että opiskelen myös diakonissaksi, vaikka monet muut ihmiset ryhmässäni miettivät, lähtevätkö he kirkollista polkua pitkin. Välillä tuntui, että olin ainut, jota polku kiinnosti. Sain kuitenkin tukea kotoa ja ystäväpiiristäni. Lopullinen vahvistus alavalinnasta syntyi seurakunnassa suoritetun työharjoittelun myötä. Silloin tiesin, että tätä haluan tehdä. Olin pienessä maalaisseurakunnassa harjoittelussa, ja näin siellä koko elämän kirjon ja pääsin tekemään paljon. Tällä hetkellä Suvituuli työskentelee Mikaelinseurakunnassa, jossa hänellä on viiden vuoden mittainen pesti. Toteutan projektia, jonka kohteena ovat yksinäiset kotona asuvat vanhukset. Työhöni kuuluu muun muassa vastaanottotyö. Luonani käy useimmiten taloudellisessa ahdingossa olevia asiakkaita. Lisäksi teen muun muassa kotikäyntejä, vedän eläkeläisten kerhoja ja leirejä ja teen vanhusten kanssa retkiä. Nuoruudesta on hyötyä Vanhukset ovat ottaneet Suvituulin lämpimästi vastaan, vaikka hän itse ajoittain miettiikin, onko työhön liian nuori. Esimerkiksi kerhoissa puhumme joskus jostain aiheesta, niin on hieman hankalaa, kun en ole itse ollut edes syntynyt silloin. Mutta sanonkin aina, että kertokaa te, minä tiedän tästä vain faktan. Usein vanhukset sanovat myös minulle, että voisin olla heidän lastenlastenlapsi. Mutta olenkin tullut oppimaan vanhuksilta. Heillä on arvokasta tietoa. Nuoruudesta on kuitenkin myös paljon hyötyä. Nuorena lähtee kokeilemaan asioita, kun ei ole työn mukana tuomaa kokemusta. Välillä vaan mennään ja kokeillaan. Teksti: Riikka Jokinen Kuva: Johanna Laine Pariskunta kuvien takana Tämän jutun haastateltavia ei tarvitse pyytää toimimaan luonnollisesti kameran räpsyessä. Riitta Tunturilta ja Uolevi Saloselta poseeraus käy kuin vanhoilta tekijöiltä, tottuneet kuvaajat tietävät sanomattakin, mistä kuvaamisessa on kyse. Tällä kertaa he ovat kameran edessä, kun tavallisesti asetelma on päinvastoin ja kuvattavana on jokin seurakunnan tapahtumista. Vuodessa kertyy nelisen albumia täynnä kuvia ja lehtileikkeitä. Kuvaamme tapahtumia kasteista hautajaisiin, kaikkea mikä kuuluu ihmisen elämänkaareen, kertoo Tunturi. Pariskunta tekee työtä vapaaehtoisesti, Mikaelinseurakunta maksaa materiaalikulut ja saa kuvat käyttöönsä. Seurakunnalta tulee kuvauspyyntöjä, mutta muuten kuvaamiselle on vapaat kädet. Salosen ja Tunturin otoksia on nähty muun muassa Kirkko ja Me -lehdessä, seurakunnan verkkosivuilla, messuilla, vuosikertomuksessa, valokuvanäyttelyissä ja tässäkin lehdessä. Käymme muutenkin paljon seurakunnan tapahtumissa, yleensä aina kamera on mukana. Meidät tunnetaan ja tiedetään mitä me touhutaan. Jos kameraa ei ole mukana, ihmetellään mihin se on jäänyt, kertoo Salonen. Elämää seurakunnan keskipisteessä Pariskunta asuu käytännössä katsoen melkein seurakunnan takapihalla. Seurakuntakodin keittiö on kotimme alapuolella, tästä on helppo toimia ja lähteä nopeastikin vaikka kirkkoon kuvaamaan. Albumeja rakentaessa keittiön pöytä muuttuu askartelupajaksi, oma aikansa menee myös kuvien muokkaamiseen. Se ei eläkkeellä olevaa pariskuntaa haittaa, päinvastoin Tässä pysyy virkeänä ja saa hyvän mielen, kun saa tehdä ja harrastaa sitä, mistä tykkää. Valokuvauksen maailmassa ei ole oikeastaan mitään rajoja, vain mielikuvitus asetta joskus rajoja, toteaa valokuvausta 45 vuotta harrastanut Uolevi Salonen. Kysyttäessä onko paremman kuvaajan tittelistä kilpailua, tulee Tunturilta nopeasti vastaus. Uolevi on parempi, mutta itse olen kehittynyt hyvin, hän kuittaa nauraen ja lisää, ettei huonoja kuvia julkaistakaan. Teksti: Lotta Numminen Kuvat: Lotta Numminen, Salosen ja Tunturin albumit. Riitta Tunturi ja Uolevi Salonen kuvaavat seurakunnan tapahtumia ja keräävät tuotokset albumeihin. Pariskunta kameroineen on tuttu näky tapahtumapaikoilla.

12 Mikaelilaisen ääni Elämme muutoksen maailmassa vuotiaat ovat siihen kasvaneet. Mikä on mielestäsi seurakunnan tärkein tehtävä kaiken tämän muutoksen keskellä? Mikaelinseurakunnan toiminta on monimuotoista. Löydätkö nykyisestä tarjonnasta itsellesi sopivaa? Ehdottaisitko jotakin lisää? Onko sinulla jouluperinteitä, kotoa tai suvulta? Kuuluko sinun adventti- tai jouluaikaasi jokin seurakunnan tapahtuma? Iris Suomi, myyjä, 26, Kähäri. 1. Opastaa ihmisiä oikeaan suuntaan, ohjata moraaliseen elämään ja olla ihmisten apuna tragedioissa. 2. En nykyään osallistu juuri ollenkaan seurakunnan tapahtumiin. Tarjolla voisi olla enemmän konsertteja, myyjäisiä tai isompia tapahtumia, kuten festareita. 3. Tapana on käydä esimerkiksi joulukonserteissa tai laulamassa kauneimpia joululauluja. Aattona käydään aina hautausmaalla viemässä kynttilöitä. Tommi Aatola, tuoteryhmäpäällikkö, 34, Portsa. 1. Mielestäni seurakunnan tärkein tehtävä on pitää kiinni vanhoista hyvistä periaatteista ja arvoista. Ihmisiä on hyvä herättää ajattelemaan tärkeitä asioita, kuten ystäviä ja perhettä. 2. Eräs palveluista, jonka seurakunta on tarjonnut minulle, on kirkkovihkiminen, sen vuoksi liityin kirkkoon monen vuoden jälkeen. Olenkin nyt todennut, että on arkipäivän hyväntekeväisyyttä kuulua kirkkoon, sillä tekeehän kirkko paljon työtä esimerkiksi huono-osaisten hyväksi. Olen käynyt myös seurakunnan järjestämissä teatterinäytöksissä, niistä Mikaelinseurakunta saa ison plussan. 3. Lapsuuteni jouluperinteisiin kuului seurakunnan joulujuhlissa käynti, sillä mummini oli töissä seurakunnalla. Kävin juhlissa hänen seuranaan ja myös kuskina 20-vuotiaaksi saakka. Anja Lipponen, eläkeläinen, 72, Suikkila. 1. Kyllä seurakunnan tehtävä on koota ihmisiä yhteen ja tuoda esille yhteenkuuluvuuden ja toisista välittämisen sanomaa. 2. Käyn kerran viikossa tuolijumpassa Suikkilan seurakuntasalilla, sieltä olen saanut paljon ystäviä. Olen ollut mukana myös surutyöryhmässä ja muissa tilaisuuksissa Puistokadulla. Mikaelinseurakunnalla on paljon tilaisuuksia, joihin voisi enemmänkin osallistua, mutta nämä ovat riittäneet minulle. 3. Eläkeläisille on oma joulujuhla ja siellä olen käynyt, kuten kevätjuhlassa ja juhannustapahtumassakin. Joulun vietän pojan luona Keravalla, siellä perinteisiin kuuluu kirkossakäynti. Teksti ja kuvat: Lotta Numminen Turvallista tulevaisuutta odottaen Intialaistyttö Sandeep Kaur Kang, 15, seisoo tulijoita vastassa Turun vastaanottokeskuksen ovella. Hän on pukeutunut kuten kuka tahansa ikäisensä mustiin farkkuihin ja muodikkaaseen punaiseen paitaan. Ranteessa helisevät korut ja tummat silmät on meikattu huolellisesti. Harva teini kuitenkaan joutuu odottamaan päätöstä turvapaikan saamisesta. Kaikki sanovat, että on vielä toivoa myönteisestä päätöksestä, siihen auttaa äidin terveydentila ja oma koulunkäyntini. Päätöksen pitäisi tulla pian. Sandeepin isä kidnapattiin Intiassa vuonna Sandeep ja hänen äitinsä Harjinder Kaur Kang kokivat olonsa uhatuksi ja lähtivät maasta. Mitä tapahtuisi, jos he joutuisivat palaamaan? Emme tiedä, mitä voisi tapahtua. Äiti pelkää, että en voisi käydä koulua, koska en enää osaa kieltä ja että minulle tapahtuisi jotain pahaa, kertoo Sandeep. Haaveena ammatti Intialaiset ovat jo aikaisemmin tänä vuonna saaneet käännyttämispäätöksen. Äiti ja tytär ottivat yhteyttä Mikaelinseurakuntaan, josta he saivat apua ja suojapaikan. Seurakunta katsoi, että Sandeepin tilannetta ei otettu tarpeeksi huomioon käännyttämispäätöksessä ja vaati uudelleenkäsittelyä. Sandeep käy Turussa yläastetta, puhuu suomea ja Sandeep Kaur Kang (vas.) on toiveikas turvapaikkaa koskevan päätöksen suhteen. Vastaus muuttaa nuoren tytön ja hänen äitinsä Harjinder Kaur Kangin elämän. on kotiutunut tänne, siinä päällimmäiset syyt sille, miksi heitä ei tulisi karkottaa maasta. Sitä päätöstä odotetaan nyt. Ensin en kertonut koulussa tilanteestani, mutta kun kielteinen päätös tuli ja itkin koulussa, niin kaverit alkoivat kysellä. Selitin heille asian ja siihen suhtauduttiin hyvin. Nyt kaikki kyselevät koska päätös tulee ja toivovat parasta. Sandeepin arki rakentuu koulusta ja ystävistä, kuten kenen tahansa nuoren. Iltaisin hän pelailee vastaanottokeskuksessa biljardia ja pingistä. Tulevaisuudenhaaveissa siintävät mallintyöt ja bussikuskin ammatti. Nuorella naisella on suunnitelmia myös äitinsä varalle. Äidin pitäisi käydä koulua ja oppia puhumaan suomea. Nyt hän ei pysty opiskelemaan vaikeaa kieltä, kun muutenkin on stressiä. Kun päätös tulee, hän voi rauhassa opiskella, kertoo Sandeep. Teksti ja kuva: Lotta Numminen Turvapaikanhakijat Mikaelissa Keväällä 2007 kurdinainen Naze Aghai haki suojapaikkaa Mikaelinseurakunnasta. Tapaus oli ensimmäinen koko Suomen kirkon historiassa ja sai osakseen paljon julkisuutta. Jos ihminen tulee hädässään pyytämään apua, meidän on vastattava siihen. Silloin asiassa oltiin aika tyhjänpäällä, juuri ilmestynyt Kirkko turvapaikkana -opas tuli luettua nopeasti, kertoo kirkkoherra Jouni Lehikoinen. Alussa moni luuli seurakunnan piilottelevan ihmisiä kirkossaan, näin asia ei kuitenkaan ollut. Uskottiin myös, että ensimmäinen tapaus saa aikaan huijariryntäyksen. Sitä ei kuitenkaan tullut. Tavallisilta kansalaisilta seurakunta sai kiitosta siitä, että tarttui asiaan. Kyselyjä turvapaikoista on tullut tasaiseen tahtiin. Varsinaisia turvapaikanhakijatapauksia on Nazen jälkeen ollut kolme. Tuntuu, että virkamiesten työpöydältä on pitkä matka siihen todellisuuteen missä nämä ihmiset kamppailevat, kertoo Lehikoinen. Seurakunta on kerännyt turvapaikanhakijoille tukiverkostoa eri alojen ihmisistä. Kaikki tuki on tarpeen, kun turvapaikanhakija lähestyy seurakuntaa. Olemme kutsuneet mukaan vapaehtoisia eri aloilta, kuten lakimiehiä ja lääkäreitä. Ihmisiä, jotka haluavat työskennellä näiden ihmisten hyväksi. Konkreettisen avun lisäksi myös sosiaaliset kontaktit ovat tärkeitä. Apu kauppareissulla tai kahvikupin ääressä keskusteleminen ovat osa verkostoa, jonka avulla turvapaikanhakija saa kosketuksen arkeen

13 Sisar Ella ja Mikaelin kirkkoherra Jouni Lehikoinen allekirjoittivat ystävyyssopimuksen hymyssä suin. Rankan elämäntyön ohella Sisar Karinilla on aina aikaa hymyillä. Alsiken luostari auttaa turvapaikanhakijoita Naze Aghainin tapaus vuonna 2007 sai pyörät pyörimään Mikaelinseurakunnassa monin eri tavoin. Tämän vuoden kesällä Mikaelinkirkosta lähdettiin ruotsalaiseen Alsiken luostariin tutustumaan turvapaikanhakijoiden suojeluun. Tausta retkelle oli Nazen tapaus, joka oli viime vuonna paljon julkisuudessa. Ruotsista otettiin meihin yhteyttä ja näin saimme tietää luostarista. Siitä syntyi ajatus ystävyyssopimuksesta, Mikaelinseurakunnan kirkkoherra Jouni Lehikoinen muistelee. Totuutta on vaikea kertoa Alsiken luostaria ylläpitävät kolme sisarta: sisar Karin, sisar Marianne ja sisar Ella. Luostari on toiminut vuodesta 1964 Upsalan ulkopuolella ja vuodesta 1978 lähtien sisaret ovat työskennelleet pakolaisten hyväksi. Alsiken luostaria kutsutaankin levähdyspaikaksi, fristadiksi. Kieltävän päätöksen saaneet pakolaiset tulevat luostariin turvaan ja sisaret auttavat hakemaan uutta turvapaikkapäätöstä. Meille ystävyyssopimus on mahdollisuus jakaa kokemuksia. Opimme sisarilta paljon. He ovat oman kokemuksen kautta valmiita auttamaan ja tukemaan meitä. Me taas autamme heitä muun muuassa vapaaehtoistyön muodossa, Lehikoinen kertoo. Alsiken luostarissa oli kesällä 35 maahanmuuttajaa odottamassa uusintakäsittelyä, heistä 14 oli lapsia. Usein maahanmuuttajat ovat valehdelleet viranomaisille ensimmäisessä hakemuksessa monien eri syiden takia. Meidän tehtävämme on auttaa siinä. Totuutta on vaikea kertoa, mutta lisäkysymyksillä se kyllä saadaan selville, sisar Karin kuvailee Maahanmuuttajilla on usein taustalla vaikeita kokemuksia kidutuksesta, raiskauksista ja lapsisotilaana olemisesta. Niitä ei ole helppo kertoa. Hyvin harvoin turvapaikkaa tullaan hakemaan ilman kunnollista syytä. Ennemminkin kyse on siitä, miten oikea syy saadaan selville, sisar Marianne sanoo vakavana. Myös Suomessa Alsiken luostarin asukkaiden ihmistarinat ovat monelle maahanmuuttajalle arkipäivää. Lehikoinen kokeekin, että pakolaisten auttaminen on yksi kirkon tehtävistä. Miksi pakolaisten auttaminen olisi vain muiden järjestöjen tehtävä? Minusta kirkon perimmäinen tarkoitus on auttaa hädässä olevaa. Siitä tässä on kysymys. Teksti ja kuvat: Johanna Laine

14 Jasmin Harttimon (vas.) ja Amelina Akoton kesäpäivä huipentui saunomiseen, ja tytöt odottivatkin eniten hyppäämistä viileään veteen. Molskis! Poutapilviä tai ei, mutta kesäpäivillä polskitaan kevyestä sateesta huolimatta. Makkaran menekin perusteella tapahtuma on menestys, josta ei ihan heti kannata luopua. Mikaelinseurakunnan järjestämillä kesäpäivillä kuhisee. Pilvisestä, tuulisesta ja koleasta säästä huolimatta Ruissalon Ykköspirtille on kokoontunut sekalainen seurakunta vauvasta vaariin, joten grillimestarilla riittää kiirettä paistamisen kanssa, varsinkin kun tuoksut houkuttelevat paikalle yhä vain lisää syöjiä. Jotkut ovat jonossa jo toista kertaa. Yleensä saamme kestitä noin sataa innokasta osallistujaa, ja porukkaa tulee muualtakin kuin omasta seurakunnasta. Ostimme sata makkaraa, ja päivän lopussa nähdään montako on jäljellä, Mikaelinseurakunnan diakoni Hilkka-Helena Katainen tuumii. Makkara maistuu viileässäkin Viime kesän suuren suosion siivittämänä kesäpäivät saivat jatkoa myös tänä vuonna viiden hauskan päivän verran. Herkut maistuvat, pöytä on täynnä pullaa ja laulu raikaa, ja lopuksi nautitaan vielä kuumista löylyistä. Tai voihan tätä kaikkea tehdä myös samaan aikaan, aiemmin kesällä eräskin rouva nautti kuumasta makkarasta uimapuku päällä hytisten. Täällä on oikea wanhan ajan saunatunnelma. Ensin naiset pääsevät nakusaunaan, sitten on vuorossa yhteinen uikkarisauna. Monet asuvat kerrostalossa eivätkä pääse nauttimaan saunomisesta, joten täällä löylyissä voidaankin sitten istua monta tuntia, Katainen hymyilee. Saunan lauteilta löytyy myös auralainen Raija Valtonen lastenlastensa kanssa. Kauaa ei löylyjä jakseta heitellä, vaan meri kutsuu tyttöjä jo muutaman ensimmäisen heiton jälkeen. Kylmyys ei näitä hurjapäitä pelota. Tosi kivaa on ollut! Tämä uiminen on kyllä päivän kohokohta, Amelina Akoto ja Jasmin Harttimo huudahtavat ennen kuin hyppäävät hyytävän näköiseen mereen. Perästä tuleva Dennis Korko ottaa mamman kanssa rauhallisemmin. Uimaan mennään, mutta vähän maltillisemmalla tahdilla. Kesäpäivillä nautitaan herkkujen ja saunomisen lisäksi toki myös hengellisestä sanomasta. Joka kerta ohjelmaan kuuluu kesähartaus, ja henkilökunnan puolelta vieraita viihdyttää papit, diakonit, nuorisotyöntekijät sekä vapaaehtoiset avustajat. Kenenkään ei siis tarvitse pelätä ainakaan juttukaverin puutetta. Ja kaikki tämä on maksutonta! Ikäihmisiä varten järjestämme myös bussikuljetuksia, jotta paikalle pääseminen olisi mahdollisimman vaivatonta, Katainen muistuttaa. Tämän kesän menestyksen jälkeen kesäpäiviä tullaan varmasti järjestämään jatkossakin. Kysyntää ainakin olisi, mikäli katsoo osallistujien iloisia kasvoja ja yhdessäolon riemua. Täällä on ollut sen verran kivaa, että varmasti tulemme ensi vuonna uudelleen, mikäli vain kutsutaan. Oikein ihana ja rentouttava päivä, Valtonen hymyilee lastenlasten nyökytellessä taustalla. Teksti ja kuva: Vivi Wihanto Ei mitään jeesustelua Jokainen tarvitsee ystäviä, juttukavereita tai joskus vain toisten ihmisten läsnäoloa. Nuorten aikuisten Nami-illoissa syntyy keskustelua melkein aiheesta kuin aiheesta. Aktiivinen mielipiteiden vaihto on tapaamisissa ykkössijalla. Joskus virallinen aihe ei iske ja syntyy uusi aihe, josta keskustelu vasta lähtee kunnolla käyntiin, toiminnassa mukana oleva Janne Ansaharju kuvailee. Nami-iltoja järjestetään parittomina viikkoina lauantaisin God s Gas -kahvilassa Mikonmökissä. Illat ovat kaikille avoimia. Joskus paikalle tullaan vain kääntymään, joskus sieltä voi löytää elinikäisiä ystäviä. Kesällä emme nähneet kertaakaan. Silloin tuli jo melkein ikävä yhteenkuuluvuuden tunnetta, alusta asti Nami-toiminnassa mukana ollut Kata Fältberg kertoo. Ylipäätään tästä ryhmästä on tullut tärkeä. Olen löytänyt ystäviä ja lapsellemme kummikin on täältä, Ansaharju toteaa. Namilaiset kehuvat toiminnan olevan avoin erilaisille ihmisille. Nami on perhe, jossa kaikista pidetään huolta. Pidämme yhteyttä seurakuntaan, mutta myös muihin ihmisiin sen ulkopuolella. Erilaiset ihmiset ovat tässä toiminnassa rikkaus, Fältberg miettii. Nami-illoissa vahvuutena on nuorten aikuisten oma aktiivisuus. Toiminta ei ole alun perin seurakunnan käynnistämää ja namilaiset ovat pitkälti itse suunnitelleet ohjelman. Kynnys tänne tulemiseen voi tulla niin sanotusta jeesustelusta, Ansaharju aloittaa, mutta toiselta puolelta God s Timo Rantanen (vas.), pastori Jaakko Paakkanen sekä Kirsti ja Aaron Ansaharju pitävät Nami-iltoja tärkeänä kohtaamispaikkana Janne Ansaharjulle Nami-toiminta on mukavaa ajanvietettä. Biljardiin on tällä kertaa haastettu Kata Fältberg. Gas -kahvilaa kuuluu huumorimielinen vastalause Timo Rantaselta. Ei täällä jeesustella! Olemme arjen keskellä tavallisina ihmisinä ja puhumme tavallisista asioista, Ansaharju jatkaa hymyillen. Syksyisten Nami-iltojen puheenaiheet vaihtelevat. Tällä kertaa keskustelua herätti syksyn Big Brother -ohjelma ja ylipäätään media. Ryhmässä pohdittiin, ovatko ihmiset oikeasti sellaisia kuin televisiossa, vai haluaako media vain luoda tietynlaista mielikuvaa. Tämä ei ole vain tämän porukan juttu, pastori Jaakko Paakkanen kertoo. Melkein joka kerta mietin, että mahtaako sitä keskustelua tulla ja aina joudun hillitsemään, että aika riittää kaikelle. Joulutauon jälkeen Nami-illat jatkuvat taas Teksti ja kuvat: Johanna Laine

15 Kyseenalaista ja keskustele seurakunnassa Onko seurakunta vanhojen ihmisten ja kuolemaa odottavien paikka? Mikaelinseurakunnassa asia ei ainakaan näin ole. Siitä pitävät huolen Tuu Porukoihin- ja Alfa-kurssit syksyisin ja keväisin. Monelle suomalaiselle kynnys tuntuu olevan kahden metrin luokkaa, kun puhutaan seurakunnasta ja seurakuntaan tulemisesta, pastori Pasi Jaakkola pohtii mietteliäänä. Vuosi sitten kurssille tulleet Kari Heinälehto ja Mirkka Mäkelä odottivat kurssilta erilasia asioita. Nyt he molemmat toimivat Alfassa pienryhmävetäjinä. Itse olin aluksi hirveän kriittinen, mutta samalla utelias. Esitin Alfassa välillä provosoivia kysymyksiä ja esitän vieläkin. Erikoinen tunne tuli siitä, että jokaisella kerralla joku oli minua ja muita ovella vastassa toivottamassa tervetulleeksi, Heinälehto muistelee. Kristinuskon perusteet haltuun Pieni ryhmä uusia alfakurssilaisia tulee ovesta sisään ja Heinälehto sekä Liisa Erkkilä toivottavat heidät lämpimästi tervetulleeksi. Liisa Erkkilä on käynyt ensimmäisen Alfansa jo neljä vuotta sitten. Se oli silloin hieno kokemus. Rakastuin Jeesukseen ja nyt haluan itse antaa uusille kurssilaisille vastauksia ja neuvoja, joita ei itse ehkä ensimmäisellä kerralla saanut. Alfa-kurssilla pyritään kynnyksen madaltamiseen. Kurssilla käydään keskustelunomaisesti kristinuskon perusteet läpi. Alfa- ja Tuu Porukoihin -kursseilla saa sanoa oman mielipiteensä ja kyseenalaistaa. Alfa on tarkoitettu kaikille, Tuu Porukoihin -kurssi on sen sijaan tarkoitettu nuorille aikuisille. Kunnioitus on tärkeää. Kaikki olemme samalla viivalla, mutta täytyy silti olla valmius olemaan muiden ihmisten kanssa, Jaakkola kertoo kursseista. Into, rakkaus ja ilo Kurssien ideana on pitää alustus päivän teemasta ja lähteä keskustelemaan aiheesta. Kymmenen vuotta sitten puhuttiin uskonasioista vähemmän. Nyt elämme murrosajassa, jolloin asiasta on aloitettu taas keskustelemaan, Jaakkola kuvailee. Palaute kursseista on vuosien aikana ollut innostunutta. Usein ihmiset etsivät henkilökohtaista suhdetta seurakuntaan. Monet elävät etsikkoaikaa ja silloin on tarve keskustella muiden kanssa. Yhteislauluihinkin saattaa kursseilla törmätä. Voisi sanoa, että Idols toi totuuden ilmi suomalaisista. Yhteislaulut ovat sen jälkeen vähentyneet, mutta kyllä niistä silti pidetään, Jaakkola nauraa. Minulla oli kadonnut seurakuntayhteys vuosien varrella ja halusin palauttaa sen, Mirkka Mäkelä kertoo taustaa tulostaan Alfalle. Mäkelää pyydettiin mukaan myös Tuu porukoihin -kurssin vetäjäksi. Päätös oli helppo, koska hän tunsi ihmisiä jo etukäteen. Alusta alkaen kursseilla oli kotoisa tunnelma. Ihmisillä on yhdessä tekemisen henki, toteaa Mäkelä. Seurakunta on tänä päivänä draivikas aktiivisten ihmisten paikka. Sen takia into, rakkaus ja ilo kuvaavatkin Alfa- ja Tuu Porukoihin -kursseja hyvin, kehuu pastori Jaakkola. Teksti ja kuva: Johanna Laine Alfassa pienryhmävetäjinä olevat Kari Heinälehto, Liisa Erkkilä ja Mirkka Mäkelä toivottivat kurssilaiset ovella tervetulleeksi. KOLUMNI Hei sinä seurakunta-aikuinen? Lupauduin puolivahingossa kirjoittamaan kolumnia seurakunnasta nuoren aikuisen (nais)näkökulmasta ja koin lähes saman tien vastenmielisyyttä koko kirjoitusprosessiin. Ihmettelin mitä sanottavaa minulla olisi tätä lehteä lukevalle toivottavasti laajallekin ihmisjoukolle, vaikken keskusteluissa kasvokkain tuppisuuksi jääkään. Näppäimistöä pyöritellessäni huomasin kuitenkin jotain sanottavaa alkavan muotoutua. Hakeuduin itse mukaan seurakunnan toimintaan viime keväänä. Etsijä olin siinä mielessä, että etsin yhteyttä uskoviin nuoriin aikuisiin, uskossa Jumalaan ja Jeesukseen taas olin kasvanut koko ikäni. En kuitenkaan teinivuosien jälkeen ollut kaivannut aktiivista seurakuntayhteyttä, ihmissuhteet, työ ja harrastukset täyttivät aikani. Raskaassa elämäntilanteessa kaiken muun jäädessä taka-alalle sain kokea Jumalan ylivoimaista rakkautta ja huolenpitoa. Sama rakkaus on kantanut elämääni lapsesta saakka, mutta nyt se todella avautui ymmärrykselleni. Kokemus muutti minua ihmisenä, ja seuraavana askeleena halusin löytää yhteyden toisiin saman ajattelun jakaviin ihmisiin. Nykyään ajattelen vahvasti, että uskon ei tule vain kantaa elämäämme yksityisenä ja sisäisenä voimavarana, vaan sen tulisi suuntautua rakkautena ulospäin niin uskovien yhteyteen kuin kaikkiin toimiimme, lähimmäisiimme ja elämänpiireihimme. Elävän seurakuntayhteyden löytäminen on vaikeaa. Rakkauden henki kuuluu helposti puheissa mutta ei kuitenkaan näy teoissa ja tulokas jää porukan ulkopuolelle, usein seurakuntayhteisön sisälläkin. Tahtoa yhteisöllisyyteen kuitenkin myös on. Mikaelinseurakunnasta löysin aktiivisen, iloisen yhteisön, johon oli helppokin tulla mukaan. Löysin tosin myös uskovia ystäviä yli seurakunta- ja kirkkorajojen. Terminä kankealta kuulostava yhteisö on kristitylle oikeasti tärkeä. Yhdessä rukoileminen, ylistäminen ja Jumalan tahdon etsiminen on meille voimavara, jonka kautta rakennumme aktiivisiksi Jumalan valtakunnan työntekijöiksi. Ne työtehtävät eivät kuulu vain seurakunnan virassa toimijoille, vaan meille jokaiselle. Jos oikeasti olet matkalla taivaaseen ja sinulla on yhteys elävään Herraan, eikö tärkein asiasi maan päällä ole sen viestin kertominen muille? Mitä aktiivinen seurakuntayhteys sitten käytännössä tarkoittaa? Itse olen mukana pienryhmässä eli solussa, osallistun parhaillaan Alfa-kurssin vetämiseen ja olen mukana omalta pieneltä osaltani Mikaelinseurakunnan Kohtaamispaikka -jumalanpalveluksissa, joissa me maallikot emme ole vain osana vaan myös luomassa toimintaa musisoinnista kahvinkeittoon. Tietenkään toimiminen sinällään ei ole itseisarvo tai kriteeri mitä Jumala meiltä vaatii, mutta itselleni siitä on alkanut kiehtova elämänmittainen tutkimusmatka omaan itseeni Jumalan muokatessa työmaataan ja ylielämän ulottuva rakkaustarina Jumalan olemuksen kirkastuessa. Jumala myös kutsuu meitä toimintaan ja yhteyteensä. Haluatko vastata siihen kutsuun? Asuuko sinunkin sisälläsi piilossa seurakuntaaikuinen? Tamara Teros mukana Mikaelinseurakunnan toiminnassa 28 29

16 Kauneimmat kaikuvat yössä Yön kauneimmat joululaulut -tapahtuma veti kirkon lehtereitä myöden täyteen vuosi sitten. Esiintymässä oli koululaitoksen orkesteri. Hiljaa, hiljaa joulun kellot kajahtaa. Kautta avaruuksien kaikuu laulu riemuinen... Tämäkin tuttu sävelmä kuullaan joulun alla sadoissa seurakuntasaleissa ja kirkoissa ympäri Suomea. Mikaelinseurakunnassa kauneimmat joululaulut on yksi joulunajan suosituimmista tapahtumista, joululauluja lauletaan jopa yöllä. Yön kauneimmat joululaulut järjestetään nyt neljättä kertaa. Tapahtuma toimi kyllä heti, viimeksikin kirkko oli aivan täynnä, kertoo kanttori Eeva Paajanen. Yön kauneimpien joululaulujen ideana on, että illalla kaupungille lähtevät ihmiset voivat poiketa laulamassa ja jatkaa sitten iltaa. Tämä ei tarkoita, että mukana olisi vain nuoria, Paajasen mukaan yölliseen kirkkoon löytävät kaikenikäiset. En etsi valtaa, loistoa, en kaipaa kultaakaan; mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan! Ihmiset hakevat näistä tilaisuuksista hiljentymistä ja juuriaan. Lapsuuteen liittyvät rakkaimmat laulut saavat monet liikuttumaan. Kun laulut ovat tuttuja, heikkokin laulaja uskaltaa tulla mukaan. Jotkut tulevat vain kuuntelemaan, kertoo kanttori kymmenien vuosien kokemuksella. Yön kauneimmissa joululauluissa on yhteislaulun piristeenä myös muuta musiikillista ohjelmaa. Edellisvuonna säväytti nuorten jazz-yhtye ja viimeksi mukana oli koululaitoksen orkesteri ja heidän seitsemänvuotias sopraanonsa. Tänä vuonna esiintymässä on Pöytyän kanttorin Helena Heimolan johtama seurakunnan nuorten lauluryhmä. He esittävät muun muassa vanhoja ranskalaisia joululauluja ja negrospirituaaleja, vastapainona perinteiselle yhteislaululle. Yks, kaks, kol, nel, viis! Kello löi jo viisi, lapset herätkää! Juhani ja Liisi, muuten matka jää! Yön kauneimpien joululaulujen ohjelmavalinnat ovat saaneet osakseen myös kritiikkiä perinteisempään musiikkiin tottuneelta kirkkokansalta. Vanhemmilta ihmisiltä on saattanut tulla palautetta, että he tulivat tänne rauhoittumaan ja kirkossa soittaakin rokkibändi. Toisaalta nuorilta perheiltä on tullut positiivista palautetta esiintyjävalinnoista. Yritämme kuitenkin seurata hieman myös trendejä ja mukaan on otettu esimerkiksi gospeltyyppistä musisointia ja bändejä, kertoo Paajanen. Hän ei edes haluaisi lähteä erottelemaan eri ikäisten tapahtumia, päinvastoin yhdistämään sukupolvia. Nuorison ja isovanhempien välillä on valtava kuilu jo muutenkin. Olen hyvin onnellinen, jos nämä tilaisuudet pystytään pitämään yhteisinä. Nykyään on harvinaista, että koko suku lähtee samaan tilaisuuteen. Yön kauneimmat joululaulut Mikaelinkirkossa klo 22. Teksti: Lotta Numminen Kuva: Uolevi Salonen 30 31

17 Metallimessusta tulikin rockmessu Tervetuloa ensimmäiseen rockmessuun! pastori Pasi Jaakkola toivottaa hyväntuulisesti. Syksyn hartaasti odotettu metallimessu peruutettiin viimehetkellä bändin sairastapauksien vuoksi. Metallimusiikin sijasta Mikaelinkirkossa saikin kuunnella virsiä rockin säestyksellä, kun Viis papeista -yhtye tuli nopealla varoitusajalla esiintymään pyhäinpäivänaattona. Harjoitteluun ei jäänyt paljon aikaa. Vastasimme pyyntöön tulla tänne ja toivomme, että tulee Jumalan siunaama ilta, Paattisten seurakunnan kirkkoherra Jukka Järvensivu toteaa hyvätuulisesti. Metallimessun kaltaisiin yleisömäärin ei rockmessussa päästy, mutta reilulla 50 hengellä oli erilaisesta ehtoollismessusta silti hyvät odotukset. Oltiin tulossa metallimessuun, eikä nyt haluttu peruuttaa menoa esiintyjän vaihtumisen vuoksi. Odotamme tätä hyvin positiivisella mielellä, Daniel Sula kertoo. Vieressä oleva Anne Siltanen nyökkää. Halusimme nähdä jotain uutta. Viis papeista -yhtyeestä emme ole koskaan kuulleetkaan. Viis papeista -yhtye on perustettu vuonna Bändin jäsenet ovat kaikki kirkon miehiä. Tavoite onkin tarjota sanaa ja evankeliumia hiukan toisenlaisessa muodossa. Bändiin kuuluu Jukka Järvensivun lisäksi Ruskon kirkkoherra Pasi Salminen, Katariinan seurakunnan kappalainen Riku Laukkanen, Henrikin seurakuntapastori Petri Laitinen, Tuomiokirkkoseurakunnan nuorisopastori Jani Karvonen ja Martin seurakunnan kappalainen Hannu Jaatinen. Me nimenomaan haluamme antaa kirkosta ja papeista toisenlaista kuvaa, sillä se yleinen mielikuva on vähän pölyttyneestä ja kuivasta tyypistä. Me esiinnytään papinpaidat päällä, mutta ainakin itsellämme on mielettömän hauskaa ja toivotaan että muillakin on. Yleensä hyvä tunnelma tarttuu, Järvensivu kuvailee. Evankeliumin sanominen voidaan tehdä toisellakin tapaa kuin sillä perinteisellä, Salminen vahvistaa. Yksi syy, miksi me tehdään tätä, on nuoret aikuiset. Olemme huomanneet, että sellainen porukka, joka yleensä pysyy kirkosta poissa, tulee kuuntelemaan meitä. Virsiin voi laittaa hiukan potkua mukaan, niin se tuo ihmisiä kirkkoon, Järvensivu jatkaa. Virret säväyttävät Rockmessuun tulleet Kirsi Siidorw ja Antti Loukonen ovat kuulleet bändistä aikaisemminkin. Viis papeista esiintyy mielestäni aika harvoin. Olen aina ajatellut, että olisi kiva joskus nähdä heidät ja nyt se joskus tuli, Loukonen hymyilee. Ylipäätään on mukava nähdä vaihtoehtoinen messu, Siidorw kertoo. Rockmessu ei yritä turhaan olla liian metallimainen. Sanoma on kuitenkin tärkein ja Viis papeista -yhtyeen vahvimmaksi puoleksi listataan ainakin toivo. Me ei oikein tiedetä pitäisikö meidän olla metallibändi vai ei. Se luultavasti voisi mennä farssin puolelle. Me ollaan mitä me ollaan ja soitetaan ehkä hiukan rankemmin mitä muuten täällä kirkossa soitettaisiin, Jaatinen virnistää. Olen miettinyt, että olemme toivon tuojia, koska niin monen nuoren mielestä kirkossa tämä meno alkaa olla sellaista vanhakantaista. Me tuomme työllämme esimerkkiä siitä, että jutun voi tehdä toisellakin tavalla, Jaatinen miettii vakavavoituen. Joku on joskus esittänyt pelon, että me villitään nuorisoa. Tämä on kuulemma vaarallista. Kysymys on siitä miten virret sovitetaan. Nyt esitimme pelkkiä virsiä, mutta tavoitteenamme ei ole pelkästään villitä nuorisoa vaan myös keski-ikäisiä. Sitten on maali saavutettu, Jaatinen jatkaa pilke silmäkulmassa. Bändin parhaimmaksi puoleksi nousee toivon sekä nuorten ja keski-ikäisten villitsemisen lisäksi ulkonäkö. Pasilla on ihan tämä ulkonäkö, joka tuo paljon bändille. Hänellä tuo soittaminen on vaatimattomampaa, Jukka Järvensivu nauraa hyväntahtoisesti. Kiitos. Ei tuohon ole mitään lisäämistä, Salminen vastaa silmät nauraen. Metallimessu tulee seuraavan kerran Mikaelinkirkkoon ensi vuoden keväällä. Teksti ja kuva: Johanna Laine Viis papeista -yhtye rokkaa. Takana vasemmalla Pasi Salminen, Petri Laitinen, Jukka Järvensivu, edessä Riku Laukkanen (vas.) ja Hannu Jaatinen