Tervetuloa Apialle seuraamaan, miten tuo henki näkyy kentällä! Raimo Jokinen. Pallojaoston puheenjohtaja

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tervetuloa Apialle seuraamaan, miten tuo henki näkyy kentällä! Raimo Jokinen. Pallojaoston puheenjohtaja"

Transkriptio

1 I V-D I VI S I O O N A 201 3

2

3 PP PUHEENJOHTAJAN PALSTA Valkeakosken Koskenpoikien toinen kausi nelosessa voi alkaa hyvistä asetelmista. Pari vuotta kestänyt taustojen rakennusprojekti saatiin viime vuonna kiitettävän hyvälle tasolle ja tämän kauden pääsimmekin aloittamaan levollisin mielin kaikkien edelleen jatkaessa mukana. Myös nuoren edustusjoukkueemme runko pysyi hienosti kasassa ja sitä täydentämään olemme saaneet muutamia vanhoja Koskenpoika -pelaajia, eli paluumuuttajia. Joukkue aloitti harjoittelun hyvissä ajoin ja koko harjoituskauden ajan, on treeneissä ollut todella kova tekemisen meininki. Joukkue on harjoitellut Vesa-Matti Niemisen johdolla todella kovaa ja on täten valmis vastaamaan nelosen haasteisiin. Paitsi, että joukkue on harjoitellut kovaa, on kevään mittaan saatu kovia otteluita. Näistä erityisesti haluan nostaa esiin Suomen cupin, missä joukkue voitti III-divisioonan Tervakosken Padon. Seuraavalla kierroksella sai vastaansa Veikkausliigajoukkue FC Interin, mikä kuitenkin osoittautui odotetusti liian vahvaksi vastustajaksi. Kaiken kaikkiaan tiivis ja ahkera työ niin kentällä kuin taustallakin on tuonut tullessaan paljon hyvää, minkä seurauksena joukkueessa vallitsee todella vahva henki. Tervetuloa Apialle seuraamaan, miten tuo henki näkyy kentällä! Raimo Jokinen Pallojaoston puheenjohtaja

4 Valtakatu 31, Valkeakoski PUTKIASENNUS MARKKU INNALA Matkapuhelin

5 VP VALMENTAJAN :n edustusjoukkueen valmistautuminen PALSTA uuteen kauteen on lopuillaan ja on aika aloittaa toinen kausi Tampereen piirin 4. divisioonassa. Joukkue on harjoitellut tammikuun puolivälistä lähtien 3-4 kertaa viikossa ja pelannut ohessa Suomen cupia sekä harjoituspelejä. Suomen cupissa taival huipentui maaliskuun lopussa 4. kierroksen otteluun - Fc Inter. Tämä ottelu antoi myös hyvän lisämausteen kauden alkua odotellessa. Hieno Cup-taival päättyi siis veikkausliigajoukkuetta vastaan ja päästiin valmistautumaan sarjan alkuun oman turnauksen siivittämänä. Kauteen valmistavan turnauksen tärkein tavoita joukkueelle oli oman pelitavan ja uuden taktiikan harjoittelu. Valmistautumiskaudella pientä takapakkia toi runsas määrä erilaisia loukkaantumisia. Näistä loukkaantumisista johtuen harjoitusten osallistujamäärät eivät yltäneet aivan edellisvuoden tasolle. Toisaalta taas talven terveenä olleet pelaajat ovat harjoitelleet hyvin ja aktiivisesti. Joukkue sai valmennusryhmään vahvistusta Ville Kanervan astuttua 2valmentajan saappaisiin. Kane saa valmentamisen ohella vastuulleen pääosan joukkueen peluuttamisesta kesän otteluissa. Pelaajapuolella joukkue on vahvistunut muutamalla paluumuuttajalla, kun Jere Blom, Juho Tuominen, Teemu Viik ja Juho Saarinen pukevat jälleen valkoisen pelipaidan päälleen kaudella Lisäksi Hakan A-junioreista saimme kovan luokan vahvistuksen Jesse Collinin liityttyä joukkueeseen. Joukkueen tavoitteet ja itseluottamus ovat kasvaneet viime kauden hyvän menestyksen perusteella. Viime vuosi näytti, että pystymme pelaamaan kärkisijoista tässä sarjassa. Pelaamalla omalla tasollamme voimme voittaa kenet tahansa, mutta sarja on niin tasainen, että tavoitteen saavuttaminen ei kestä yhtään notkahdusta kauden aikana. Täksi vuodeksi asetettiin tavoitteeksi pistemäärän parantuminen viimevuotisesta. Tätä tavoitetta lähdemme täyttämään entistä hyökkäysvoittoisemmalla taktiikalla. Samalla pyrimme myös tiivistämään puolustuspeliä entisestään ja vähentämään ns. helppojen takaiskumaalien määrää. Vauhdikas ja tapahtumarikas jalkapallokesä on jälleen alkamassa. Nyt kannattaa lähteä kannustamaan kaupungin omia poikia ja antaa joukkueelle kotietu 11. pelaajan muodossa. Vesa-Matti Nieminen Edustusjoukkueen päävalmentaja

6

7 PELAAJAT VAK P 201 Jari Nieminen Jussi Mäkinen Olli Nyström Kim Lindberg Jere Blom Ville Mikkola Vesa-Matti Nieminen Juho Tuominen Mikko Siren Sampo Heikkola Toni Hotti Ville Kanerva Teemu Viik Tuomas Ahonen Jesse Collin Juho Saarinen Miska Virkki Jussi Rajala Matti Roukala Simo Suontausta Jussi Mäkinen Jarno Mäkinen Jaakko Puurunen Otto Vihonen Ville Multanen Arttu Kokkonen Mikko Hiltunen Masi Rekomaa Sami And Jaakko Tawast VALMENNUS Vesa-Matti Nieminen Ville Kanerva HUOLTAJAT JOUKKUEENJOHTAJAT Mikko Toivonen Petri Hietanen 3

8

9 Sarjakierros 1 MA 22.4 MA 29.4 TI 7.5 LA PE 24.5 PE 31.5 PE 7.6 PE KE PE 28.6 TO 4.7 klo klo klo klo klo klo klo klo klo20.00 klo klo Sarjakierros 2 PE KE 24.7 KE 31.7 PE 9.8 LA PE 23.8 SU 1.9 SU 8.9 PE LA 21.9 LA 28.9 O T T EL U T klo klo klo klo klo klo klo klo klo klo klo DIV 2013 FC Teivo ParVi PP-70 SW Jags - KaVo - TP-49 - NePa - - FJK LeKi-futis - - UrPS - KaVo TP-49 NePa FJK LeKi-futis UrPS FC Teivo - - ParVi - PP SW - - Jags

10 P MUISTOJA ELIVUOSILTA PEKKA "KOTTARA" JÄRVINEN MIKSI KOSKENPOJAT: Valinta oli kovin luonteva, koti ja perheen taustat sanelivat ilman sen kummempia syitä missä porukoissa ollaan. PARAS MUISTO: Montakin erittäin hyvää muistoa pelivuosilta ja vielä myöhemmin. Ehkä nostaisin ykköseksi Cup -ottelun Hakaa vastaan, kun Juhani Peltonen pelasi Saksan ammattilaisvuosien jälkeen ekan ottelunsa Koskenpoikia vastaan ja tehtäväni oli ns. päällystakin virka tuossa ottelussa. Jussi ei saanut aikaan oikein mitään merkittävää tuolloin! IKIMUISTOISIN PELIKAVERI: Lukematon määrä vuosien varrella. Ykköseksi nostaisin kuitenkin Kipparin, jonka kanssa vietettiin paljon aikaa pelikentällä ja sen ulkopuolellakin. Kippari oli pelivuosinaan parhaimmillaan maan ykkösveskari.

11 RAUNO "RANE" HIRVASOJA :ssa , , ja luvuilla MIKSI KOSKENPOJAT: Asuimme lapsena sointulassa, ja meitä taisi olla kymmenkunta samanikäistä poikaa siellä, ja kaikki me mentiin "Kossuihin". Linja-auto yleensä täyttyi, kun Sointulan väki tuli kyytiin. PARAS MUISTO: Kaikki syksyn karsintapelit eri vuosina, niissä oli aina upea tunnelma ja väkeä katsomossa paljon. Hienoja muistoja on myös kaikki matkat, joissa pääsi näkemään mitä muualla tehdään jalkapallon eteen. Kun keväällä lumet suli ja päästiin ekan kerran hiekalle talven jälkeen treenaan, niin silloin tuntu että tästä alkaa pelikausi. IKIMUISTOISIN PELIKAVERI: Asko "Ako" Jussila, jonka kanssa ollaan ikätovereita ja pelattu pienestä pitäen samassa joukkueessa.peliuran jälkeen myös valmennettu eri joukkueita yhdessä. JYRKI "JYKY" JÄRVINEN :ssa ja luvulla MIKSI KOSKENPOJAT: Lähes kaikki kaverit pelasi Koskenpojissa, niin oli helppo ratkaisu mennä sinne itsekin. PARAS MUISTO: Nousu II-divisioonaan vuonna 1 997, sekä nuorena poikasena pääsy edustuksen mukaan Alma-Atan korkean paikan harjoitusleirille. IKIMUISTOISIN PELIKAVERI: Niitä on monia hyviä pelikavereita vuosien varrelta mm. ikitaistelijat Mika "Mälli" Saarela, Juha "Letkis" Kunnas ja Rauno "Rane" Hirvasoja. Sekä tietysti pitkäaikaiset pelitoverit Mikko Toivonen ja ja nykyinen Kossu -koutsi Vesa-Matti "Vekku" Nieminen. VILLE "KAPU" MULTANEN :ssa ja luvuilla MIKSI KOSKENPOJAT: Kaveri-/kortteliporukalla aloitettiin 2 -nimellä VI-divisioonasta Vuonna 2011 silloisen edustusjoukkueen ja FC Hakan yhteistyön tuloksena nimestä poistui kakkonen perästä. Sama kaveriporukan meininki on säilynyt, vaikka ukot on enemmän ja vähemmän rinnalla vaihtuneet. PARAS MUISTO: Suomen cupin 4. kierroksen ottelu FC Interiä vastaan tänä keväänä. Ikimuistoinen kokemus monelle jätkälle, vaikka kohtuu kylmää kyytiä tulikin. Harva alasarjajyrä pääsee haastamaan viime kauden Veikkausliigan hopeajoukkuetta. IKIMUISTOISIN PELIKAVERI: Jussi "Sergio" Mäkinen. Zlatanmainen taistelija, köpäringin isä ja alakikkojen kruunaamaton kuningas. Ja osaahan se jalkapallookin hieman pelata.

12

13

14 VARATTU

15 Juhlien ja erilaisten tapahtumien pitopalvelua

16

17

18 VARATTU

19 APIAN KENTÄ N K A H V IL A KOSKE NPOIKIE N KOTIOTTE LUI SSA TEI TÄ PALVELEE API AN KEN TÄN KAH VILA KAH VIA VIRVO KKE ITA OLU TTA JÄÄTELÖÄ KARKKI A MAKKARAA TERVETULOA!

20

Raimo Jokinen Pallojaoston puheenjohtaja

Raimo Jokinen Pallojaoston puheenjohtaja I V-D I VI S I O O N A 201 2 PP PUHEENJOHTAJAN PALSTA Tavoitteet ovat olemassa sitä varten, että meillä olisi selkeä päämäärä mihin pyrkiä - minkä eteen tehdä töitä. Ilman tavoitteita ei kehitystä tapahdu.

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki.

PORKVU. TPU Turku - 4-6. Tampere. Riihimäki - 3-1. Vanginvartijat - 8-1 - 2-2. Tampere - 3-6 - 2-2 - 7-1. Tampere - 3-7. Riihimäki. OTTELUT 11.2.2016 Jääkiekko 9. Viranomaisturnaus Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO A 5 10.2.2016 08:00 PORKVU - TPU Turku 0-10 6 10.2.2016 09:00 7 10.2.2016 10:00 Vanginvartijat PORKVU

Lisätiedot

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 Jokelan Kisa B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 20.10.2013 Kausi 2014 AIHE: JoKi B- Pojat infotilaisuus AIKA: 24.10.2013, Kello 19.00 PAIKKA: Kisan Maja ( Ridasjärventie 137, 05400 JOKELA)

Lisätiedot

Pelinjohtajien ranking

Pelinjohtajien ranking MIESTEN YKKÖSPESIS KAUSI 2016 Pelinjohtajien ranking 1. Imatran Pallo-Veikot 1 1 1 1 1 1 1 1 1 1 2 12 2. Haminan Palloilijat 2 2 2 2 2 3 3 3 4 4 4 31 3. Ulvilan Pesä-Veikot 2 2 2 2 3 3 3 3 4 6 6 36 4.

Lisätiedot

SARJAINFOT 2014 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON AIKUISTEN PIIRINSARJAT SEKÄ ALUEELLISET SARJAT

SARJAINFOT 2014 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON AIKUISTEN PIIRINSARJAT SEKÄ ALUEELLISET SARJAT SARJAINFOT 2014 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON AIKUISTEN PIIRINSARJAT SEKÄ ALUEELLISET SARJAT MIEHET: Kolmonen (M3): Alueellinen sarja (Satakunta ja Tampere) Joukkueet (12): Härmä, KaVo, Loiske, NoPS, PJK,

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

SARJAINFOT 2015 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON AIKUISTEN PIIRINSARJAT SEKÄ ALUEELLISET SARJAT

SARJAINFOT 2015 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON AIKUISTEN PIIRINSARJAT SEKÄ ALUEELLISET SARJAT SARJAINFOT 2015 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON AIKUISTEN PIIRINSARJAT SEKÄ ALUEELLISET SARJAT MIEHET: Kolmonen (M3): Alueellinen sarja (Satakunta ja Tampere) Joukkueet (12): Härmä, Ilves 2, Loiske, NoPS,

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 Turnauspaikka: Osoite: Monitoimitalo, Somero Kiiruuntie 6, 31400 Somero turnausaika:

Lisätiedot

Vanhempainkokous E-00 POJAT -> D2 juniorit

Vanhempainkokous E-00 POJAT -> D2 juniorit Vanhempainkokous 19.4.2012 E-00 POJAT -> D2 juniorit Käsiteltäviä asioita Kausi 2012-2013 Joukkueiden vastuuhenkilöt Toiminta tulevalla kaudella 2012-2013 D2-junioreiden Pelimaailma Operaatio pelisäännöt

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222

BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 AIKATAULU BUSSI Kolppaset: Ilves Winnipeg ja Colorado Vastuuhenkilö: Jarmo Vilpponen puh. 0400 897 207 Kuski: Arto Herukka puh. 045 631 5222 PERJANTAI 11.4.2014, MATINKYLÄN JÄÄHALLI Matinkartanontie 9-11,

Lisätiedot

Pamaus - LPK. LPK - JIlves LPK - PaRi. Kevät

Pamaus - LPK. LPK - JIlves LPK - PaRi. Kevät Peliminuutit 2005 Jilves-LPK PaRi - LPK LPK - BET JJK II - LPK JPS - LPK LPK - Huki Huima II - LPK LPK - KeuPa Pamaus - LPK Kevät LPK - JIlves LPK - PaRi BET - LPK LPK - JPS LPK - JJK II Huki - LPK LPK

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. VaLePa Isku-Volley

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. VaLePa Isku-Volley LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT Vammalan Lentopallo Tampereen, puolivälierien ottelut 1. ottelu: 12.3. 18:30 Sastamala 2. ottelu: 14.3. 17:00 Sastamala 3. ottelu: 18.3.

Lisätiedot

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A)

Säkylä-CC SM Kierrosajat 7 Riiheläinen Riku (A) 1 (142) 7 Riiheläinen Riku (A) 1 15:13,08 0:20,84 2 14:52,24 0:00,00 3 15:05,58 0:13,34 2 (142) 8 Eriksson Toni (A) 1 13:55,64 2 14:01,00 0:00,00 3 14:08,72 0:07,72 4 14:16,29 0:15,29 5 14:53,03 0:52,03

Lisätiedot

Ilves esitteestä 2012 voit lukea junioriedustusjoukkuetoiminnasta:

Ilves esitteestä 2012 voit lukea junioriedustusjoukkuetoiminnasta: ILVEKSEN HUIPPUPELAAJAN POLKU ILVEKSEN TAITOKOULUJEN JA JUNIORIEDUSTUSJOUKKUEIDEN MUODOSTAMINEN 2012 (2006 2004 syntyneet) HALUATKO SINÄ MUKAAN? Ilves käynnistää jälleen syksyllä 2012 F7 ikäluokassa (vuonna

Lisätiedot

Lyhyt ABC Haka-junioreiden sivuille

Lyhyt ABC Haka-junioreiden sivuille Lyhyt ABC Haka-junioreiden sivuille Sisällysluettelo Kuinka lisään uutisen joukkueelleni?...1 Kuinka lisään joukkueelleni ottelun ottelukalenteriin?...2 Kuinka lisään kuvan tietokantaan?...2 Kuinka muokkaan/lisään

Lisätiedot

KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A

KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A KJT HAUKAT RY Jääurheiluseura Haukat Ry Shakers Juniorit Ry Tuusulan Juniorikiekko Ry TuusKiekko Ry C2 A Pelaajien pelaajaoikeudet ja seurojen sarjapaikat siirretään tälle yhdistykselle D1-vaiheen jälkeen.

Lisätiedot

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015

VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 VALIOEROTUOMAREIDEN KOULUTUSLEIRI 2015 MATKAPÄIVÄKIRJA Suomen palloliitto järjestää vuosittain valioerotuomareille ja Veikkausliigan avustaville erotuomareille koulutus- ja harjoitusleirin. Tänä vuonna

Lisätiedot

FC INTER YRITYSPAKETIT

FC INTER YRITYSPAKETIT FC INTER YRITYSPAKETIT HYVÄ YRITYS, NOUSE UUDESTA KULMASTA! Kausi 2013 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme laajaa näkyvyyttä niin stadionilla

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. Sampo - Piivolley

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT. Sampo - Piivolley LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 PUOLIVÄLIERÄT - Pielaveden Salon, puolivälierien ottelut 1. ottelu: LA 13.3. klo 17:00 Pielavesi 2. ottelu: SU 14.3. klo 17:00 Pielavesi 3. ottelu: TO

Lisätiedot

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA

ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA Aurinkoista KESÄÄ! ME 112 HUHTIKUU 2015 - PÄÄTOIMITTAJA marketta.sarahonka@edu.hel.fi Keväinen tervehdys täältä koulusta! Lukuvuosi 2014-2015 lähenee kovaa vauhtia loppuaan! Luonnossa on jo kauan ollut

Lisätiedot

VEIKKAUSLIIGA URHOTV NÄYTTÄÄ KAUDEN 2012 AIKANA JOPA 50 SUORAA VEIKKAUSLIIGAN OTTELUA. Veikkausliiga ottelut:

VEIKKAUSLIIGA URHOTV NÄYTTÄÄ KAUDEN 2012 AIKANA JOPA 50 SUORAA VEIKKAUSLIIGAN OTTELUA. Veikkausliiga ottelut: VEIKKAUSLIIGA Jalkapallon Veikkausliigassa on kuuma kausi menossa ja Suomen mestaruuden voi syksyllä pokata mikä joukkue tahansa. Alkukauden aikana on nähty huikeita suorituksia tulevaisuuden supertähdiltä,

Lisätiedot

10 nopeaa taustoille: Marko Hopia

10 nopeaa taustoille: Marko Hopia 10 nopeaa taustoille: Marko Hopia FC Haka juniorit esittelevät yhden pelaajan ja yhden taustahenkilön viikoittain Uutiskirjeen 10 nopeaa -sarjassa. Jos haluat ehdottaa haastateltavaa/uusia kysymyksiä haastateltaville,

Lisätiedot

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012

HooGee Tiikerit 2004. Vanhempainilta 11.4. 2012 HooGee Tiikerit 2004 Vanhempainilta 11.4. 2012 Kevään toiminta Treenejä: Tiistaisin Myntinsyrjässä ja Niittykummussa huhtikuun loppuun La 10-11 Matinkylän uudella tekonurmella Toukokuun alusta to klo 17/17.30-18.30

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan Timanttiselle kaudelle 2014-2015!

Tervetuloa mukaan Timanttiselle kaudelle 2014-2015! SB VANTAA TIMANTIT Timantit NEWS on SB Vantaa Timantit-joukkueen tiedotuslehtinen joukkueen pelaajille, toimihenkilöille, vanhemmille, tukijoille ja muille toiminnastamme kiinnostuneille henkilöille. Tervetuloa

Lisätiedot

Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan!

Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan! Kausi 2011 potkaistaan käyntiin NYT! Edessä on tiukka pelintäyteinen kesä, joka tuo myös yhteistyökumppaneillemme enemmän TV-näkyvyyttä kuin koskaan! Tervetuloa Suomen eurooppalaisimman seuran kumppaniksi.

Lisätiedot

Turun Ringette ry Läntinen Pitkäkatu 22 b 29 Seuran y-tunnus 14543583 20100 Turku www.turunringette.fi

Turun Ringette ry Läntinen Pitkäkatu 22 b 29 Seuran y-tunnus 14543583 20100 Turku www.turunringette.fi 1(5) Kausi: Joukkue: 1. Joukkueen toimihenkilöt Joukkueenjohtaja: Varajoukkueenjohtaja: Vastuuvalmentaja: Valmentaja: Valmentaja: Vastuuhuoltaja: Huoltaja: Rahastonhoitaja Suku- ja etunimi Valmentajakoulutus

Lisätiedot

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue

Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue Sairaalaturnaus 16.4.2011 Turku Impivaaran jäähalli OTTELUT LOHKOITTAIN 16.4.2011 Ottelu Päiväys Klo Kotijoukkue Vierasjoukkue LOHKO 1 Impivaara 1 Tulos 6 16.4.2011 08:00 Jyväskylä - Etelä-Karjala 4-4

Lisätiedot

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi

PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi PELAAJAT JOUKKUEITTAIN Kausi 2013-14 HAUSBANDY Snipers Porski RSB Yhteensä Ahde Kimmo HausBandy 1+2 3+0 x 2 4 2 6 0 Hakkola Jani HausBandy 0+0 ei pel. x 1 0 0 0 0 Helminen Tommi HausBandy 2+0 ei pel. x

Lisätiedot

PUUKAUPPAA JA METSÄPALVELUJA - 2 -

PUUKAUPPAA JA METSÄPALVELUJA - 2 - - 1 - - 2 - PUUKAUPPAA JA METSÄPALVELUJA Lähdetäänkö katsomaan, miten metsäsi voi? Sovi tilakäynnistä metsäasiantuntijamme kanssa: Lapua: Martti Turja, p. 0500 563 406 ja Nurmo: Jussi Alakoskela, p. 040

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

Lohko 2: 6 joukkuetta Lohko 6: 5. Lohko 4: 6 joukkuetta. joukkuetta

Lohko 2: 6 joukkuetta Lohko 6: 5. Lohko 4: 6 joukkuetta. joukkuetta Lähdetään liikkeelle kaikki samasta pisteestä: alkulohkosta. Lohkon koko pyritään pitämään 5-6 joukkueessa. Lohkoja tehdään tarpeen mukaan, mutta tavoitellaan parillista määrää. Joukkuemäärä on kuitenkin

Lisätiedot

MIESTEN LENTOPALLOMAAJOUKKUE

MIESTEN LENTOPALLOMAAJOUKKUE MIESTEN LENTOPALLOMAAJOUKKUE EM-KARSINNAT 2012 TRIKALA, KREIKKA Lehdistötilaisuus 3.9.2012 / Kisakallio, Lohja EM-karsinnat 2012 Kaksi karsintaturnausta: Trikalassa 6.-8.9. (Kreikka) ja Vantaalla 14.-16.9.

Lisätiedot

LoKV 03 joukkueen tulokset kaudella

LoKV 03 joukkueen tulokset kaudella LoKV 03 joukkueen tulokset kaudella 2012-2013 TULOSSA: SIMATURNAUS PIISPALASSA 3-5.5.2013 ISO KENTTÄ TULOSSA: A- TASON TURNAUS KISAKALLIOSSA 27.4.2013 ISO KENTTÄ TULOSSA: TULOSSA: HARKKAPELI AA/AAA- taso:

Lisätiedot

Toimintamaksulla kustannetaan alkuun joukkueelle mm. EA-laukku ja kylmäpusseja. Pari maalivahdin paitaa. Muuhun yhdessä sovittavaan tarkoitukseen.

Toimintamaksulla kustannetaan alkuun joukkueelle mm. EA-laukku ja kylmäpusseja. Pari maalivahdin paitaa. Muuhun yhdessä sovittavaan tarkoitukseen. PAIKKA Päiväkumpu AIKA 24.3.2014 KLO 18.20-19.40 Vanhempainkokous 1. Jäsenmaksut ja pelipaidat: LopaSammatin pelaajat maksavat 50eur toimintamaksun liittyessään joukkueeseen. Joukkue kustantaa näillä rahoilla

Lisätiedot

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi

Genuine Hockey Spirit Since Haukat G 2010 Kausi Genuine Hockey Spirit Since 1979 Haukat G 2010 Kausi 2017-2018 Haukat seurana Perustettu 1979 Valon Sinettiseura vuodesta 1997 (entinen Nuori Suomi) Lajeina jääkiekko ja ringette Lapsia ja nuoria lisenssipelaajia

Lisätiedot

Panelian Raikas. Edustusjoukkue 2012-2013

Panelian Raikas. Edustusjoukkue 2012-2013 Panelian Raikas Edustusjoukkue 2012-2013 www.panelianraikas.seura.info Panelian Raikas pelaa Länsirannikon III-divisioonassa. Miesten III-divisioonan jatkosarjaan osallistuu 14 joukkuetta. Joukkueet ovat

Lisätiedot

Toni Korkeakunnas. Gnistan, FC Hämeenlinna, Gnistan, FC Viikingit, Suomi U19, MYPA ja FC Lahti. copyright Toni Korkeakunnas

Toni Korkeakunnas. Gnistan, FC Hämeenlinna, Gnistan, FC Viikingit, Suomi U19, MYPA ja FC Lahti. copyright Toni Korkeakunnas Toni Korkeakunnas Yo-merkonomi, kasvatustieteen maisteri ja UEFA pro - valmentaja Luokanopettaja 1996-2002 SPL Uusimaan Valmennuspäällikkö 2004-2010 Valmentajana (14.v.) 1999-2004 ja 2007- Gnistan, FC

Lisätiedot

Puheenjohtajan alkusanat

Puheenjohtajan alkusanat Salibandyseura Soittorasia ry Kausijulkaisu 2015-2016 Sisällysluettelo Puheenjohtajan alkusanat... 3 Soittorasia Edustus (2.divisioona) - Joko pudotuspeleihin?... 4 Soittorasia II (5.divisioona) - Nousu

Lisätiedot

SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014

SB VANTAA TIMANTIT TIMANTIT NEWS 1/2014 SB VANTAA TIMANTIT Timantit NEWS on SB Vantaa Timantit-joukkueen uusi tiedotuslehtinen joukkueen pelaajille, toimihenkilöille, vanhemmille, tukijoille ja muille toiminnastamme kiinnostuneille henkilöille.

Lisätiedot

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT

MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT MIESTEN ISTUMALENTOPALLON SM-KISAT 14.-15.3.2015 SUININLAHDEN KOULU, TOIVALA TURNAUSPAIKKA: SUININLAHDEN KOULU, TOIVALANTIE 60, TOIVALA (SIILINJÄRVI) TURNAUKSEN JOHTAJA: MARKKU AUMAKALLIO JÄRJESTÄVÄN SEURAN

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013 Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen

Lisätiedot

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 SB-Pro, pojat -99 ja -00 Vanhempainilta 20.5.2015, Nurmijärvi, Poliisilaitos, Käräjäsali, Klo 18:30 20:30 Agenda:

Lisätiedot

Vanhempainilta 3.5.2016

Vanhempainilta 3.5.2016 Vanhempainilta 3.5.2016 Perustettu 2006 Palloliiton Grassroots-palkinto Vuoden 2014 harraste- ja kasvattajaseura FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin

Lisätiedot

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008

KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 KiU KITEEN PESÄPALLOHISTORIAA 2008 JOUKKUEET: 1920 Luku Kiteenkylän pesäpallojoukkue Hakulinen Heikki Hakulinen Onni Hakulinen Simo Hakulinen Toivo Hakulinen Viljo Hirvonen Arvi Kosonen Juho Lipponen Toivo

Lisätiedot

TURNAUSINFO SAIMAA TURNAUS 4.-5.10.2008

TURNAUSINFO SAIMAA TURNAUS 4.-5.10.2008 TURNAUSINFO SAIMAA TURNAUS 4.-5.10.2008 Mikkelin Palloilijoiden F8-juniorit osallistuvat Saimaa Turnaukseen Lappeenrannassa 4.-5.10.2008 kolmella joukkueella. Joukkueet ovat Veijarit, Vesselit ja Vintiöt.

Lisätiedot

Lap Tm. Diff : :

Lap Tm. Diff : : kaikki vapaa harjoitus Kouvola Tykkimaki,00 Km 7.6.0 09:0 Practice started at 9:09:7 Tm Tm Tm () Määttä Atro (7) Kanerva Janne () Perkiömäki Ari () Rajala Joni-Pekka () Rajala Joni-Pekka () Kukkola Jarno

Lisätiedot

URHEILU- JA PALLOKENTTIEN KÄYTTÖVUOROT KESÄLLE

URHEILU- JA PALLOKENTTIEN KÄYTTÖVUOROT KESÄLLE URHEILU- JA PALLOKENTTIEN KÄYTTÖVUOROT KESÄLLE 2005 (Päivitys 5.8.2005) Sarjapelit, turnaukset, yu-kisat ym. tapahtumat menevät normaalien vakiokäyttövuorojen edelle! Seurojen keskenään tekemät harjoitusaikamuutokset

Lisätiedot

English Sporting SM 2016, Pori. TULOKSET Y17 sarja

English Sporting SM 2016, Pori. TULOKSET Y17 sarja TULOKSET Y17 sarja 1 Rissanen Jarkko Y17 TorSA 98 2 Ojansuu Oliver Y17 SSG 91 3 Lindh Oliver Y17 SSG 86 4 Markkula Pekka Y17 SA 76 5 Mäkinen Ukko-Pekka Y17 (tyhjä) 73 6 Selen Anton Y17 SSG 68 TULOKSET

Lisätiedot

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su 9.2.2014 Perinteinen Maakuntaviestin osuusisännät 2014: 1. osuus Finnblock Europa Oy Ltd 2. osuus 3. osuus Maanrakennus Mäenpää Oy 4. osuus 5. osuus 6. osuus

Lisätiedot

Testialue. [pt_view id= 68411ed84d ]

Testialue. [pt_view id= 68411ed84d ] Testialue [pt_view id= 68411ed84d ] Pe 4.9 Aika Ottelu Paikka Kotijoukkue Vierasjoukkue Tulos 14:00 1 Tehtis Haka JJK 3-0 (2-0) 14:00 2 Sahara TKT HPS 1-1 (0-0) 15:00 3 Tehtis Ilves GrIFK 1-1 (0-0) 15:00

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harraste Aamu/päiväsarja (HAP) 6 joukkueen kolminkertainen runkosarja. Runkosarjan neljä parasta joukkuetta pelaa playoff

Lisätiedot

LEMPÄÄLÄN MESTARUUSKILPAILUT

LEMPÄÄLÄN MESTARUUSKILPAILUT LEMPÄÄLÄN MESTARUUSKILPAILUT Kuljun ja Lempoisten liikuntahalleilla pe-su 1.-3.4.2016 Sarjat: Miehet kaksinpeli Miehet nelinpeli Naiset kaksinpeli Miehet C-lk kaksinpeli T/P10 minitennis Kaksinpeli sarja

Lisätiedot

NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma

NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma NAISTEN SUPERPESIS 2011 Sarjaohjelma Joukkueet: Jyväskylän Pesis, Lapuan Virkiä, Pesä Ysit, Lappeenranta, Pesäkarhut, Pori, Peto-Jussit, Seinäjoki, Rauman Lukko, Siilinjärven Pesis, Turku-Pesis, Viinijärven

Lisätiedot

S E U R A E N N Ä T Y K S E T

S E U R A E N N Ä T Y K S E T S E U R A E N N Ä T Y K S E T Pojat 9 40m 6.20 se, pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 60m 8.86 pe Elmer Vauhkonen 2015 12.8. Iisalmi 100m 14.58 pe Elmer Vauhkonen 2015 30.8. Lapinlahti 150m 21.76

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä

Lisätiedot

3. FIN-746 Lexica Pasi Kaukinen, Mika Karaila, Jussi Karjalainen 5. FIN-784 Hookaksoo Harri Nurmio, Janne Levula, Jyrki Saloniemi

3. FIN-746 Lexica Pasi Kaukinen, Mika Karaila, Jussi Karjalainen 5. FIN-784 Hookaksoo Harri Nurmio, Janne Levula, Jyrki Saloniemi Tapsilaiset toiminnassa 2006. Rieväkylän regatta. 6. FIN-746 Lexica Pasi Kaukinen, Miku Olkkonen 7. FIN-129 Tampereen asuntomeklarit Jaakko Tuominen, Vesa Martikainen 9. FIN-137 Margitta Olli Wuori, Topi

Lisätiedot

25. - 26.11.2000 Kauhajoki, Karhu

25. - 26.11.2000 Kauhajoki, Karhu 25. - 26.11.2000 Kauhajoki, Karhu 54 kg 2. Jussi Ojala Seinäjoen Paini-Miehet 3. Turaj Amirkhani Vaasan Toverit 58 kg 1. Tero Välimäki Teuvan Rivakka 2. Markku Varsanpää Vaasan Voima-Veikot 3. Marko Rinne

Lisätiedot

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02)

Helsingin NMKY. Kausi B-pojat (s.-02) Helsingin NMKY Kausi 2017 2018 B-pojat (s.-02) Asialista Esittely Valmentajat Tavoitteet ja kulmakivet HNMKY Pelaajapolku Urheilijaksi kasvaminen Kesäharjoittelu Kausi 2017-2018 Viestintä ja vuorovaikutus

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Tulokset olosuhteittain paremmusjärjestyksessä

Tulokset olosuhteittain paremmusjärjestyksessä Tulokset olosuhteittain paremmusjärjestyksessä Nimi Olosuhde Rata Vuoro Tulos Koivuranta Erkki H 1-9-17 9 1 246 Tapper Pasi H 1-9-17 1 8 244 Nybakka Helvi H 1-9-17 17 8 241 Lahti Jukka-Pekka H 1-9-17 17

Lisätiedot

Kysymys ka. 1 2 3 4 5

Kysymys ka. 1 2 3 4 5 Kausikyselyn tarkoituksena oli selvittää pelaajien kehitystarpeita ja tavoitteita. Lisäksi kysyttiin osallistumisinnkuutta turnauksiin ja Eerikkilän leirille. Vastausten pohjalta kehitetään joukkueen toimintaa

Lisätiedot

Sarja 8-V/K10, ilmoittautuneita 9, loppuun suorittaneita 8

Sarja 8-V/K10, ilmoittautuneita 9, loppuun suorittaneita 8 Hyppyrimäki: Hervanta K10, Tampere Sarja 8-V/K10, ilmoittautuneita 9, loppuun suorittaneita 8 10,0 m 5,2 pist./m 1 312 Joni Koskinen Saarijärven Ponsi 10,5 62,6 10,0 10,5 12,0 12,0 7,0 32,5 95,1 10,5 62,6

Lisätiedot

Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010. 24. kausi, miehet 4-sarja. Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986.

Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010. 24. kausi, miehet 4-sarja. Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986. www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley KAUSIJULKAISU 2009-2010 24. kausi, miehet 4-sarja Sisulla ja sydämellä jo vuodesta 1986 LAPUAN OSUUSPANKKI Ruhan pankki Ruhan lentopalloilun päätukija

Lisätiedot

RANKING OSIO 1 KAIKKI TULOKSET

RANKING OSIO 1 KAIKKI TULOKSET RANKING 2007-2008 OSIO 1 KAIKKI TULOKSET NIMI SEURA TULOS Yht. KESKI- PARAS Pelaaja N:o Kaadot KAUPUNKI COUNTRY TAS. TULOS 1 2 3 4 5 YHT. ARVO SARJA 1 Asplund Teemu Ailec Helsinki 1119 0 1119 222 216 209

Lisätiedot

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle

A. Naumanen. Tytöt U15-sarjassa. Esitys SAJL Nuorisokokoukselle A. Naumanen Tytöt U15-sarjassa Esitys SAJL Nuorisokokoukselle 25.10.2014 Tytöt U15 Nuorten kilpailujärjestelmä 2014-2016 hyväksyttiin syysliittokokouksessa 2013. Kilpailujärjestelmässä:! Pelattavaksi ehdotettavat

Lisätiedot

KAUSI TÄHÄN ASTI. Polttavat kysymykset. Taitokoulun huono hyödyntäminen!!?? Omalla ajalla tehty harjoittelu? Pelataan paljon pelataanko liikaa?

KAUSI TÄHÄN ASTI. Polttavat kysymykset. Taitokoulun huono hyödyntäminen!!?? Omalla ajalla tehty harjoittelu? Pelataan paljon pelataanko liikaa? KAUSI TÄHÄN ASTI Harjoittelussa talvikaudella Fysiikkaa kahdessa harjoitteessa/vko + Pasilan treenit Palloharjoitukset 2 Killeriä + alakerta ja Futsal Hippoksella Pääpaino edelleen pallollisten yksilötaitojen

Lisätiedot

Sarja- ja harjoitusottelut. Turnausjoukkueet. Blues 01 Blue. Blues MK 00 Yellow HPK. HPK 99 Siniset. HPK 99 Valkoiset. Ilves 99. Jokerit 97.

Sarja- ja harjoitusottelut. Turnausjoukkueet. Blues 01 Blue. Blues MK 00 Yellow HPK. HPK 99 Siniset. HPK 99 Valkoiset. Ilves 99. Jokerit 97. Blues 01 Blue Blues MK 00 Yellow HPK HPK 99 Siniset HPK 99 Valkoiset Ilves 99 Jokerit 97 K-Kissat Laser HT LoKV 00 NuPS 00 Tappara Tappara Cherokee Turnausjoukkueet Turnauksen otteluohjelma Nro Pvm Aika

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta

KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014. ESI istumalentopallo Lappeenranta KILPAILUKUTSU 22. MARJOLA BEACH VOLLEY TURNAUKSEEN LAPPEENRANTAAN 19.-20.7.2014 ESI istumalentopallo Lappeenranta Se yksi ja alkuperäinen istumalentopallon MARJOLA BEACH VOLLEY turnaus JO VUODESTA 1993

Lisätiedot

Joni Karvonen FC Piuha - FC Punaiset Asteroidit 2-1. Jani Sillanpää Kapun Kojootit - FC Lars 5-1

Joni Karvonen FC Piuha - FC Punaiset Asteroidit 2-1. Jani Sillanpää Kapun Kojootit - FC Lars 5-1 kierros ottelu nro pvm kotijoukkue vierasjoukkue Tulos 1 1 5.6.2011 Metalli 55 - Peräkylän Voima 7-0 Jani Suominen 2 Pertti Satokangas 2 Samu Jääskelä Petri Aho 1 2 5.6.2011 Verkkalan Raitis - Kaarikujan

Lisätiedot

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A)

Classic Motocross Cup Heinola Kierrosajat 1 Piippola Pauli (Classic A) 16.8.2014 17:16:25 1 (134) 1 Piippola Pauli (Classic A) 1 2:22,60 0:19,74 2 2:02,86 0:00,00 3 2:54,59 0:51,73 16.8.2014 17:16:25 2 (134) 3 Väkeväinen Tom (Classic A) 1 2:09,60 2 2:33,70 0:09,43 3 2:24,27

Lisätiedot

Valkeakosken Sanomien liite 2016

Valkeakosken Sanomien liite 2016 Valkeakosken Sanomien liite 2016 FC Haka junioreiden perinteinen VS-liite ilmestyi tänä vuonna 18.5. Nyt voit lukea sen myös nettisivuiltamme! Vuosikokous FC Haka juniorit ry:n vuosikokous pidetään torstaina

Lisätiedot

Tampereen Pyrintö Etelä-Suomen alue-cup Tampere Mäkihyppy tulokset

Tampereen Pyrintö Etelä-Suomen alue-cup Tampere Mäkihyppy tulokset Kilp. johtaja telä-suomen alue-cup SARJA: 8-vuotiaat MÄKI: K-10 1. 3 Mico Ahonen 9.5 57.4 14.0 15.0 16.0 0.0 0.0 102.4 202.7 Lahden Hiihtoseura 9.0 54.8 15.0 15.0 15.5 0.0 0.0 100.3 2. 1 Arttu Sinisalmi

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sun Volley Loimu

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT. Sun Volley Loimu LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 VÄLIERÄT , Oulu Raision, välierien ottelut 1. ottelu: LA 27.3. klo 18:00 Oulu 2. ottelu: SU 28.3. klo 18:00 Oulu 3. ottelu: KE 31.3. klo 18:30 Raisio/Turku

Lisätiedot

Stormin Avoin Teräsmieskisa

Stormin Avoin Teräsmieskisa Miehet yleinen 1. 49 Vastaranta, Mikko TriStadi 00:04:26 00:36:04 00:52:18 +00:00:00 2. 31 Lampainen, Markus Turun 00:04:42 00:36:36 00:53:54 +00:01:36 Urheiluliitto 3. 23 Ruotinen, Jukka Rekolan Raikas00:04:39

Lisätiedot

Meldeliste. Naisten ja miesten vapaapainin SMkilpailut. Nimi Seura Alue. Fatos Durmishi. Turun Voimamiehet. Kasperi Lehtonen. Järvenpään Voimailijat

Meldeliste. Naisten ja miesten vapaapainin SMkilpailut. Nimi Seura Alue. Fatos Durmishi. Turun Voimamiehet. Kasperi Lehtonen. Järvenpään Voimailijat 57 kg Fatos Durmishi Kasperi Lehtonen Mike Mesiäinen Egbal Rezakli Pavel Dovlatjan Samu Rajakangas Turun Voimamiehet Vaasan Voima-Veikot Osallistujien määrä: 6 61 kg Atte Siltala Juho Huttunen Vili Manninen

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

JOUKKUE B OLS B2 B:n maalimerkinnät B:n rangaistukset

JOUKKUE B OLS B2 B:n maalimerkinnät B:n rangaistukset HaHe 96/97 A:n maalimerkinnät A:n rangaistukset 7 C Jokela Patrik 1 12.13 50 88 29 5 93 35.06 40.00 13 Rehu Santtu 1 2 21.45 50-16 Vähärautio Karri 3 25.46 50 13 Sarja FatPipe B 18 Kankaanpää Markus 22

Lisätiedot

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011 Tervarit-j Juventus 04 Vanhempain palaveri 3.11.2011 Asialista Mennyt kausi Yhteenveto kuluneesta kaudesta Tulevan kauden suunnitelmat Harjoittelu Päätapahtumat Varustehankinnat Budjetti, varainkeruu Keskustelua,

Lisätiedot

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN

ITÄ-SUOMEN MESTARUUSKILPAILUT JOROINEN TULOKSET..009 19:09 SARJA M Kainulainen Olavi PS 95 9 191 1 45 51 Mankinen Mika PS 89 95 184 5 Seppä Timo SS 91 90 181 Eskelinen 4 1 Jukka PS 95 81 17 5 59 Hassinen Ari PK 89 81 170 Kirjavainen 4 Mikko

Lisätiedot

Ottelupöytäkirja. SM-sarja Turnaus: Voittaja: Lopputulos: Allekirjoitukset 0-5

Ottelupöytäkirja. SM-sarja Turnaus: Voittaja: Lopputulos: Allekirjoitukset 0-5 Turnaus: 11:00 Paikka: Kokkola Pvm: 05.03.2016 Ottelu # 25 11:00 Sininen Valkoinen x x # # x x x x x 0 0 UrSuk PSK Kupla 12:20 x x 0 0 kiinnipitäminen 12:03 x 88 10 0 1 Kapteeni 99 Kapteeni 10 09:48 x

Lisätiedot

KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN

KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN KUUKAUDEN SUBWAY-PELAAJA: EEMI RÄSÄNEN Hakan A-poikien Toukokuun Kuukauden subway-pelaajaksi on valittu Eemi Räsänen. Eemi on joukkueen sisällä hyvin rakastettu persoona, hänen persoonallisuutensa hipoo

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille- Ilves, ringette Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille Ilves, ringette 1. Joukkue, jossa lapsi on mukana 0 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 Ringettekoulu Fjuniorit Ejuniorit Djuniorit Cnuoret Bnuoret 2. Vastaaja

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017 Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

Kanoottipoolo SM-turnaus

Kanoottipoolo SM-turnaus Kanoottipoolo SM-turnaus 13.-14.8.2016 Paikka: Kaukajärven Melontakeskus, Tampere Joukkueet Lohko A Merimelojat Fatblack Merimelojat Allit ( Allit ) Meloiloa ( Milo ) Hiidenveden Purjehtijat ( HiiPu )

Lisätiedot

Hervanta 30-vuotta Juhlakisa 2003 Mäkihyppy Hyppyrimäki: Hervanta K10 Arvostelutuomarit : A: Matti Nieminen, B: Pekka Tuohi, C: Viljo Sadeharju

Hervanta 30-vuotta Juhlakisa 2003 Mäkihyppy Hyppyrimäki: Hervanta K10 Arvostelutuomarit : A: Matti Nieminen, B: Pekka Tuohi, C: Viljo Sadeharju Hervanta 30-vuotta Juhlakisa 2003 Hyppyrimäki: Hervanta K10 Arvostelutuomarit : A: Matti Nieminen, B: Pekka Tuohi, C: Viljo Sadeharju Sarja : Aloittelijat Ilmoittautuneita 8 Loppuun suorittaneita 8 10,0

Lisätiedot

KuPS FC Lahti OTTELUOHJELMA VEIKKAUSLIIGAA SAVON SANOMAT AREENALLA KESKIVIIKKONA 20.05.2015 KLO 18.30 OTTELUISÄNTÄ

KuPS FC Lahti OTTELUOHJELMA VEIKKAUSLIIGAA SAVON SANOMAT AREENALLA KESKIVIIKKONA 20.05.2015 KLO 18.30 OTTELUISÄNTÄ AETOO SAVOLAESTA JALAKAPALLOO VUUESTA 1923 OTTELUOHJELMA 04 VEIKKAUSLIIGAA SAVON SANOMAT AREENALLA KESKIVIIKKONA 20.05.2015 KLO 18.30 KuPS FC Lahti OTTELUISÄNTÄ potkua painotöihin Offsetpaino L. Tuovinen

Lisätiedot

Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016

Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016 Hakan C15 pojille Futsalin piirinmestaruus 2016 FC Haka junioreiden C15 pojat voitti Futsalin piirinmestaruuden 20.3.2016 Pirkkahallissa pelatussa lopputurnauksessa, johon osallistui alkusarjan neljä parasta

Lisätiedot

Hämeen Aluemestaruuskilpailut 2013 (pk, lm)

Hämeen Aluemestaruuskilpailut 2013 (pk, lm) TUA:n Ruskeenkiven Ampumarata Akaa 31.08-01.09.2013 14:35:42 50m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y 1. Antti Raittinen LamAS 100 98100 99 98 96 591 2. Teemu Lipponen NoSA 99100 96 96 97 98 586 3. Jussi Hölli

Lisätiedot

SARJAINFOT 2013-2014

SARJAINFOT 2013-2014 SARJAINFOT 2013-2014 MIEHET: Liittocup: (Futsal-Liigan ja Futsal Ykkösen joukkueet) Joukkueet: (7) ACE, Ilves FS, KylVe, Loiske, Mad Max, PJK ja PP-70 Pelataan cup-kilpailuna erillisen ohjeen mukaan yhden

Lisätiedot

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 FINAALIT. Sun Volley - Sampo

LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 FINAALIT. Sun Volley - Sampo LENTOPALLON SM-LIIGA MIEHET PUDOTUSPELIT 2009-2010 FINAALIT - - Pielaveden, finaalien ottelut 1. ottelu: LA 10.4. 12:45 Oulu 2. ottelu: TI 13.4. 19:30 Oulu 3. ottelu: LA 17.4. 13:45 Kuopio 4. ottelu: SU

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010

MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 MIESTEN PUOLIVÄLIERÄT 2010 Kolmella voitolla välieriin Puolivälierien historia Puolivälieriä on pelattu vuosina 1987-1993 ja 1995 2003, 2009 Vuonna 1987 voittaja ratkaistiin kahden ottelun yhteistuloksella.

Lisätiedot

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä.

Vuoden 2015 aikana parannetaan edelleen seurayhteisön yhteenkuuluvuutta ja KäPa brändiä. KÄPYLÄN PALLO RY Tursontie 3, 00610 Helsinki www.kapylanpallo.fi TOIMINTASUUNNITELMA 1.1.2015 31.12.2015 Seuran tarkoituksena on edistää, kehittää ja vaalia liikuntaharrastusta, erityisesti jalkapalloilua

Lisätiedot