LAUANTAI VIIKKO 11 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Pitkäaikainen haave käy vihdoin toteen. on sovittanut.

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "LAUANTAI VIIKKO 11 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Pitkäaikainen haave käy vihdoin toteen. on sovittanut."

Transkriptio

1 P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI VIIKKO 11 LASSI KRANK Kuoro nousee seisomaan. Kuoronjohtaja nostaa kätensä ylös, antaa merkin ja laulu alkaa. Sen raiku täyttää koko salin ja pureutuu jokaisen paikallaolijan luihin ja ytimiin. Pitkään odotettu konserttipäivä on vihdoin koittanut. Takana on satoja harjoitustunteja, monia haasteita. Haasteista on kuitenkin selvitty, ja tämä suuri projekti on saatu konserttia vaille valmiiksi. Pyhäjoen kirkkokuoron projekti Luukas-passio on loppusuoralla. Lokakuussa aloitettu projekti on ollut kanttori Outi Krankin haaveena 90-luvun lopulta asti, kun hän ensimmäisen kerran kuuli tämän kyseisen teoksen. Nyt hän on päässyt toteuttamaan haaveensa. Ja vaikka projekti on ollut pituutensa takia raskas, on sitä hänen sanojensa mukaan ollut mukava toteuttaa. Krank on nauttinut kuoron ja orkesterin johtamisesta ja tarttunut haasteeseen, johon moni ei edes vilkaisisi: Voisin toteuttaa vastaavanlaisen projektin uudestaankin. Toisella kerralla monet asiat sujuisivat ehkä jo helpommin rutiinilla. Itse konsertti kuullaan sunnuntaina 20. maaliskuuta Pyhäjoen ja Oulais- PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Pitkäaikainen haave käy vihdoin toteen ten kirkoissa. Sana passio tarkoittaa sävellysmuotoa, jossa kuvataan Jeesuksen kärsimyksiä jonkin evankelistan mukaan. Muun muassa Johann Sebastian Bach on tehnyt useita passioita. Tämä ei ole kuitenkaan hänen teoksensa, vaan kyseessä on Risto Ainalin passio. Toisin kuin monet muut passiot, teos on suomenkielinen. Lisäksi kuoro-osien melodiat ovat enimmäkseen tuttuja virsiä ja hengellisiä lauluja, jotka Ainali on sovittanut. KUVA: TIINA TIIROLA Projektissa on ollut mukana todella iso joukko ihmisiä. Kuoron perusrungon muodostaa tietenkin kirkkokuoro, mutta mukaan on otettu joitakin projektilaulajia. Heitä on saatu mukaan lehti-ilmoituksella ja henkilökohtaisilla kutsuilla. Suurimmalla osalla heistäkin on kokemusta kuorolaulusta, mutta ainakin yksi laulajista on ensikertalainen. Voikin siis todeta, ettei hän ole aloittanut aivan helpoimmasta teoksesta. Kuoron lisäksi mukana on soittajia, joiden löytäminen on ollut haastavaa. Vaatimuksena on nimittäin ollut, että soittajat ovat jo pitkällä opinnoissa. Orkesterissa soittaa muutaman ammattilaisen lisäksi oppilaita Ylivieskan seudun ja Raahen musiikkiopistoista. Solisteina laulavat Veli Ainali, Arto Löppönen, Heikki Saukko ja Heikki Salminen. Ainutlaatuinen kokemus tämä on ollut kuoronjohtajan lisäksi laulajillekin. Luokanopettaja Heikki Saukko on nauttinut laulamisesta ja saanut projektin aikana ihastella kuoron tasokasta laulua ja saanut loistavan mahdollisuuden irtautua työ- ja kotiarjesta. Heikki valittiin Pilatuksen rooliin. Vaikka hänellä olikin aluksi paineita roolinsa suhteen, kuorolaiset ovat rohkaisseet häntä ja antaneet hyvää palautetta: Itse kait sitä itselleen suurimmat paineet luo. Nyt olen levollisin mielin. Parhaani teen, se riittäköön. Outi Krank toivoo, että paikalle tulisi paljon kuuntelijoita ja että he saisivat kokea musiikin ja tekstin samalla tavalla puhuttelevana kuin muusikotkin. Jeesuksen lähelle saa tulla Palmusunnuntai ja 1. adventti yhdistyvät hiljaisella viikolla. Molempina sunnuntaina luemme Jeesuksen saapumisesta juhlakaupunkiin. Adventtina odotamme joulun juhlaa ja Jeesuslapsen syntymää. Palmusunnuntaina alkaa kirkastua Jeesuksen syntymän ja elämän merkitys. Jeesus tulee aasilla ratsastaen pääsiäisjuhlille, jossa juhliva joukko ottaa hänet hoosiannahuudoin vastaan. He laskevat vaatteensa ja juhlivat voitonmerkkejä, palmunoksia heiluttaen. Voittoisa Herra saapuu kotikaupunkinsa. ratsunaan aasi ei hevossaattue ja kultavaunut! Jokainen ehtii kulkea aasin rinnalla, jokainen saa tulla kuningasta lähelle, ei ole vartijoita, jotka työntävät kauas pois. Talliin saivat tulla kaikki tervehtimään vastasyntynyttä myös työn keskeltä tulleet arkivaatteissaan. Aasilla ratsastavan lähellekään ei kenelläkään ollut estettä saapua. Hoosianna - Herra armahda - huudot tulevat kuulluiksi. Ja armahdusta pyytävälle vastataan. Pääsiäisjuhlilla nähdään, miten Jeesus jää yksin. Nähdään, miten Jeesus ristiinnaulitaan. Ristiltä kuullaan pyyntö: Isä, anna heille anteeksi, he eivät tiedä, mitä he tekevät. Raskaan kärsimyksen keskeltä hän rukoilee anteeksiantamusta heille, jotka ovat häntä pilkanneet ja hylänneet. Tuo rukous kuuluu taivaallisen Isän korviin. Pääsiäisenä me näemme, kuinka kallisarvoinen on ihminen, jokainen meistä. Sinä ja minä olemme Jumalalle niin rakkaita, että hän antoi oman poikansa meidän puolestamme ristinkuolemaan. Ristinkuolemallaan Jeesus sovitti meidän syntimme ja rikkomuksemme. Me saamme tulla häntä aivan lähellä ja saamme avun. Meitä kutsutaan Jumalan valtakuntaan, Kristuk- sen seurakuntaan, sinnekin on avoin pääsy ja siellä saamme kuulla armon ja anteeksiantamuksen sanan. Taivaallisessa kodissa on meille valmistettuna paikka. Jeesus on sen tien ylösnousemuksellaan avannut. Hyvää ja siunattua pääsiäisen aikaa Jukka Malinen

2 sivu 2 Pyhäjoen Kuulumiset Olen klassinen hieroja Aarne Pirkola Espoosta ja tarjoan hierontaa Yppärin Kiviniemessä (Kiviniementie 53) pääsiäisviikolla ma-to klo Ajanvaraus tekstiviestillä tai sähköpostilla. Numeroni on ja sähköpostiosoitteeni on info@aarnenhieronta.fi. Lisätietoja Tervetuloa! Ukrainalaisen Kasakkayhtye Artania Päivi Pussilan taidetta Huhtikuussa kirjastossa ma, to 11-16, ti, ke, pe torstaina klo lukion Pauhasalissa Liput 10 Tervetuloa Tervetuloa tutustumaan! Muistihäiriön konsertti Kung Fu Panda 3 - elokuva (S) Perjantaina 1.4. klo lukion Pauhasalissa. Martti Niemi (rummut), Timo Silvola (bassokitara), Olli Lajunen (koskettimet), Antti Orava (kitara), Jukka-Pekka Lassila (laulu). Konsertin kesto ilman väliaikaa 90 minuuttia. Liput 10 Tervetuloa Torstaina klo Lukion Pauhasalissa Liput 6 Tervetuloa koko perheellä!

3 Pääsiäisen vietto Myllysten perheessä Pyhäjoen Kuulumiset sivu 3 HANNA-SOFIA LUOTO Kun päivät pidentyvät, tietää myös pääsiäisen lähestyvän. Kodeissa aletaan kasvattaa rairuohoa, koristella pääsiäismunia ja muistella pääsiäisen tapahtumia. Jokainen perhe valmistautuu omalla tavallaan tulevaan pääsiäiseen ja eikä olekaan yhtä oikeaa tapaa juhlistaa pääsiäistä. Pääsiäislomalla voi olla myös aikaa nauttia kevään merkeistä ja ulkoilusta. Lukionuoren Julius Myllysen perheeseen kuuluvat isä Jari, äiti Minna sekä kolmetoista lasta. Vanhimmat lapset ovat jo muuttaneet omiin koteihinsa, mutta nuorimmat asuvat yhä kotona. Pääsiäisen aikana perhe kokoontuu yhteen ja aloittaa pääsiäisen vieton. Pääsiäisen tapahtumia muistellaan ja lapsetkin tietävät hyvin, mitä silloin tapahtui. Heidän perheessään pääsiäisen viettoon kuuluu perinteinen suklaamunien piilotus, rairuohon kasvatus sekä mämmin syöminen. Aamulla suklaamunien piilotus ja virpomisoksien tekeminen on erityisesti lapsille tärkeä perinne. Kun palmusunnuntai koittaa, nuoremmat lapset lähtevät virpomaan ja usein palaavatkin kunnon saaliin kera tyytyväisinä kotiin. Usein karkeista riittää myös vanhemmille. Muuta erityistä ohjelmaa ei ole. Pääsiäisen jälkeen lähdetään taas virkein mielin takaisin töihin ja kouluun. Loman jälkeen on saatu nauttia pääsiäisherkuista sekä ulkoilusta. Koulunkäyntikin maittaa taas loman jälkeen, kun on saatu levätä kunnolla. Pääsiäinen antaa siis hyvin aikaa levätä ja pohtia pääsiäisen merkitystä itse kullekin.

4 sivu 4 Lankalauantaina tapahtuu Pyhäjoen Kuulumiset Pääsiäisgallup 1. Miten vietät pääsiäistä? 2. Mikä on paras asia pääsiäisessä? 3. Lempipääsiäisherkkusi? Tämä kokko on sijainnut Tuuttilan mutkassa 1940-luvulla. Tuuttilan Pekka-vaari antoi pojille hevosen, jotta nämä saivat kerättyä risuja. Ylinnä rappusilla Martti Tuuttila ja Markus Viirret. Kuvassa muutakin Tuuttilan ja Viirteen nuorisoa. Kuvan on ottanut Erkki Tuuttila. Perinteiseen lankalauantaihin kuuluu Pyhäjoella pääsiäiskokko. Tällä kertaa Yppärin Urheilijat sekä Rannikon Auto- ja varaosa ovat koonneet lauantaihin kokonaisen tapahtumasarjan, joka alkaa klo 12 Rannikon Auto- ja varaosan avoimilla ovilla. Samaan aikaan on yrityksen piha-alueella soppatykki lämpimänä. Tarjolla on ilmaiseksi perinteistä hernekeittoa. Ja soppaahan saa niin kauan, kuin sitä riittää. Tapahtumaan liittyy arvonnan luonteista arviointia, jossa tarkimmat vastaukset palkitaan Avoimet ovet jatkuvat klo 17 saakka, jolloin arvonta tapahtuu. Klo 18 yrityksen pääportti suljetaan. Pääsiäislauantaille on siis rakennettu koko kylän tapahtuma. Se huipentuu klo18 sytytettävään pääsiäsikokkoon. Itse kokko on rakennettu aivan Roskarukan viereen, joten mäenkin päältä voi seurailla liekkien kohoamista. Kokon vieressä Yppärin Urheilijat käristävät makkaraa, jota voi ostaa sopuhintaan. Parkkipaikka on Pyhäjoen kotileivän tontilla. Opastus kokolle ja autojen paikoitusalueelle alkaa 8-tien ja Vihannintien risteyksestä. Tomi Pyhälä, 16 vuotta 1. Kotona chillailen. 2. Parasta on, ku saa pääsiäismunaa 3. Hedelmäkarkit on parhaita! Henna Heinula, 17 vuotta 1. Oon pääsiäisenä töissä ja kotona. 2. Loma ja ruoka 3. Suklaa Taija Mämmelä, 12 vuotta 1. Mennään mökille ja siellä sitten piilotetaan suklaamunia kaverin kanssa toisillemme. 2. Parasta pääsiäisessä on suklaamunat. 3. Suklaamunat on lempiherkku. Nadia Kleine Staarman, 12 vuotta 1. En juhli pääsiäistä erityisesti, rairuohoa joskus kasvatetaan. 2. Parasta on, että silloin on hyvä syy syödä enemmän suklaata. 3. Suklaamunat Atte Valtonen, 7 vuotta 1. Menemme uimaan ja käymme virpomassa. 2. Parasta pääsiäisessä on ehdottomasti virpominen! 3. Suklaamunat on kyllä mun lemppari. Veeti Oravisjärvi, 8 vuotta 1. Pääsiäisenä mennään virpomaan. 2. Parasta on virpominen 3. Lempiherkku on suklaamunat. Erika Luoto, 15 vuotta 1. Kotona perheen kanssa ja syön suklaamunia. 2. Parasta on lomailu ja kotona oleminen. 3. Suklaamunat Valtteri Impola, 15 vuotta 1. Kotona, en erityisemmin vietä pääsiäistä. 2. Parasta on, ettei olla koulussa. 3. En erityisesti mistään. Inhottaako ajanvaraukset? Meillä palvellaan maanantaisin 9-17 ilman ajanvarausta. Onnistuu myös permanentit, värjäykset nopeasti ja sujuvasti Eijan ja Saijan käsittelyssä. Parturi-kampaamo Eija Flink Sortintie 29 Parhalahti Puh Palvelemme Ma ilman ajanvarausta klo 9-17 Ti-La sopimuksen mukaan

5 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 5

6 sivu 6 Pyhäjoen Kuulumiset MIELIPIDE MOOTTORIKELKKATERRORISTEILLE! Oletteko ajatelleet ajellessanne meren jäällä, että hiihtoladut eivät ole teitä varten. Ne on ystävällisesti ajettu hiihtäjiä varten. Samoin ajotiet ja pyörätiet eivät ole teitä varten. Toivottavasti viesti menee perille ilman virkavallan apua. Merenjäähiihtäjät ja kuntoilijat Lukuvuosi esikoulun ja koulunsa aloittavien ilmoittautumisesta. Ilmoittautumislomakkeet on toimitettu suoraan koteihin. Mikäli ette ole saaneet lomaketta, ottakaa yhteyttä kouluille. Saaren koulu Tero Niemi puh Parhalahden koulu Hanna Mäkikauppila puh Pirttikosken koulu Ahti Virpiranta puh Yppärin koulu Tarja Taskila puh SPR Pyhäjoen osaston kevätkokous klo 18 Jokikartanossa! Kokouksessa käsitellään sääntömääräiset asiat. Pyhäjoen kunta Pyhäjoki Municipality Kuntatie 1, FI Pyhäjoki, Finland kunta@pyhajoki.fi Tervetuloa!

7 Pyhäjoen Kuulumiset sivu 7 Seurakunta tiedottaa Järjestöt toimivat Aihetta kiitokseen Palmusunnuntain perhejumalanpalvelus klo 11. Muskarilaiset. LUUKAS-PASSIO su klo 15 Pyhäjoen kirkossa. Kirkkokuoro, kamariorkesteri, solisteja. Ohjelma 10. Ahtisaarna kirkossa ma klo 19. Ahtisaarna Pirttikosken rukoushuoneella ti klo 19. Pääsiäisvaellus kirkossa ja kirkon pihamaalla ke Lapsi- ja kouluryhmät päivällä varattuina aikoina. Perheet voivat tulla päivällä joko klo 11 tai klo tai muina aikoina vapaasti kouluryhmien matkassa. Kaikille avoin klo 18. Pääsiäisvaellus alkaa seurakuntatalon eteisestä. Kesto noin 30 min. Tervetuloa! Huom. korjattu aika klo 18! Ystäväkerhoa ei hiljaisella viikolla, mutta kerholaiset voivat osallistua pääsiäisvaellukselle ke 23.3 klo Ei perhekerhoa ke Ei päiväkerhoa to Ehtoollishartaus Jokikartanossa to klo 13. Kiirastorstain ehtoolliskirkko kirkossa to klo 19. Musiikissa Halusen nuoret. Gospelcafe kirkon jälkeen. Pitkäperjantain jumalanpalvelus pe klo 10. Harmaahapset avustavat. Saarna Kalle Luhtasela. RY:n alueellinen pääsiäislauluilta kirkossa pe klo 19. Sählykerho isä-lapsi (alakouluikäisille lapsille) la klo monitoimitalolla. Pääsiäispäivän ehtoollisjumalanpalvelus kirkossa su klo 10. Kirkkokuoro. 2. pääsiäispäivän jumalanpalvelus kirkossa ma klo 10. Perhekerho ke klo 10. Jumalanpalvelusryhmien kokous to klo 18 seurakuntatalolla. Kelttiläinen messu kirkossa su 3.4. klo 18. Musiikissa Pienenvalon lauluryhmä ja Young man s misery. Yhteisvastuukahvila messun jälkeen seurakuntatalolla. Rovastikunnallinen kehitysvammaisten kirkkopyhä su 3.4. klo 10 Oulaisissa. Ilm. Mirjalle mennessä puh Kuorot : Lapsikuoro: Parhalahti ti klo sekä ke klo Yppärissä lapsikuoro to klo 11 sekä to klo 11. Nuoret: -Sählykerho yläasteikäisille tiistaisin klo monitoimitalolla. -Sählyilta nuorille aikuisille torstaisin klo monitoimitalolla. -Kasvuryhmä rippikoulun käyneille keskiviikkoisin klo 18 Sarpatissa. -Gospelcafe lauantaisin klo TULOSSA: Yhteisvastuukahvila Jokikartanossa ke 6.4. klo Ohjelmahetki klo 13. Kesärenkaiden vaihto yhteisvastuun hyväksi huhtikuussa, aikaisintaan viikolla 14. Perheiden kevätleiri Aarretta etsimässä Kalajoen kristillisellä opistolla perjantai-illasta sunnuntaipäivään Tiedustelut ja ilmoittautuminen Mirjalle viim RY: Raamattuluokka la klo Pekka Impolalla. Pyhäkoulut su klo 12 Pekka Impolalla ja Risto Kalliokoskella. Alueellinen pääsiäislaulu-ilta pe klo 19 kirkossa, kahvit seurakuntatalolla. Seurat ma klo 13 ry:llä, Erkki Peltoniemi, Tuomas Oikarinen. Raamattuluokka la 2.4. klo Tenho Kalliolla. Pyhäkoulut su 3.4. klo 12 Tero Hummastilla ja Matti Sorosella. Kirkkoherranvirastossa myynnissä seurakunnan adresseja 10 /kpl. Kirkkoherranvirasto viikolla 12 kiinni, papisto tavoitettavissa puhelimitse; Jukka Malinen p ja Olli Luhtasela p Pääsiäisen jälkeen virasto auki ti klo ja ke klo Eläkeliiton Pyhäjoen Yhdistys ry ma klo Äijäkööri Iltaruskossa ti Päiväkahvit Merijärvellä klo Bussin aikataulu:klo Yppäri Neste, klo ent. Shell, Pirttikoskentien kautta. Lisätiedot p Anna-Liisa. to klo Vapaaehtoisten ryhmä 2 Jokikartanoon 9.4. Yhdistyksen 40-vuotisjuhla Monitoimitalolla. Ilmoita Anna-Liisalle p osallistutko ruokailuun ja juhlakahviin. Lisätietoja toiminnastamme Hanhikiven Kiertäjät ry. Johtajisto ma 21.3 klo kololla. Tiistaina 22.3 klo alkaen Saaren koulun puutyöluokassa partiolaisille ja heidän vanhemmilleen linnunpönttötalkoot. Tervetuloa! VaeltajaX 9.4 vaeltajille. Ilmottautumiset Katille 1.4. mennessä. MTK-Pyhäjoen kevätkokous Pyhäjoen metsästysmajalla ke 23.3 klo. 10 alkaen. Kahvitarjoilu. Tervetuloa! Lähiruokakampanja viikolla 11 Etsi lähiruokatuotteita K- market Eväskontista niin saatat voittaa lähituotteita arvonnassa! Kampanjan järjestävät MTK- Pyhäjoki ja K-market Eväskontti Pirttikosken maaseutunaiset Hallituksen kokous ma 4.4 klo 18 kökkätuvalla. Esillä kevään ja kesän toiminta. Tervetuloa. Perinteinen kevätkirppis Iltaruskossa pe 15.4 klo ja la 16.4 klo Tuo hyväkuntoiset, puhtaat vaatteet ja tavarat myyntiin, pöydän hinta 5e. Pöytäväraukset Airalta p tai p. Paulalta Pyhäjoen maa-ja kotitalousnaiset Kerttu Pietilä on kutsunut meidät kökkäiltaan ti 29.3 klo Tervetuloa! Pyhäjoen Silmu Kokoonnumme tiistaina kello Liisa ja Mauno Pihlajamaalle Hanhitie 1 Pyhäjoki Tervetuloa! Pyhäjoen metsästysseuran hirviporukkaan ilmoittautuminen hirvivääpelille puh tai s-posti raino.peltoniemi@kotinet.com. Pyhäjoen Yrittäjät ry Yrittäjien sählyvuoro keskiviikkoisin monitoimitalolla (lohko2) klo , tervetuloa mukaan! Raahen Kuulonhuoltoyhdistys ry Porinakerho maanantaina 21.3 klo 14 Raahen Kreivinajan toimintatuvassa. Kahvittelua ja yhdessä oloa vertaistuen merkeissä. Arvottavaa saa ottaa mukaan. Kuulon lähipalvelua tiistaina 29.3 klo Pyhäjoen Jokikartanossa sekä Vihannin Ukonkantissa torstaina 31.3 klo ja Raahen Kreivinajassa torstaina klo Ohjausta ja neuvontaa. Saatavana mm. paristoja. Sotainvalidien Veljesliitto Sotainvalidien Veljesliitto järjestää perinteisen liikunta- ja ulkoilu päivän Oulaisissa Taukokankaalla klo 9.00 alkaen kahvituksella. Kyydityksen ja ruokailun varaamiseksi ilmoittautumiset 1.4 mennessä Eija-Liisalle p Yppärin maa- ja kotitalousnaiset Pilates koululla sunnuntaina ja klo Lähetystyön Tasauspäivä tuotti 649,50 euroa. Kiitos ostajille, lahjoittajille, talkoolaisille ja kahvittajille. Tuotto käytetään vammaisten lasten koulunkäynnin tukemiseen Lähetysseuran kohteissa. Lähetystyön johtokunta Lasten pilkkitapahtuma Tervon kalasatamassa ma klo Pilkkimistä ja makkaranpaistoa. Pilkkivälineitä ja opastusta paikan päällä. Järjestää vapakalastusjaosto. Kirkkoherranvirasto Suljettu hiljaisella viikolla. Virastoasioissa voitte ottaa yhteyttä kirkkoherra Jukka Maliseen puh P YHÄJOEN KUULUMISET PÄÄTOIMITTAJAT Sari Hidén Arvo Helanti TOIMITUS Lassi Krank Aleksi Luoma Hanna-Sofia Luoto Julius Yrjänä kuulumiset@pyhajoki.fi Puh Toimitus: Päätoimittaja: Taloussihteeri: Julkaisija: Pyhäjoki Data Oy ISSN Seuraava lehti (13) ilmestyy >> lauantaina Aineisto toimitettava >> tiistaina klo mennessä Painosmäärä >> vko 11:1850 kpl >> vko 13:1850 kpl Ilmoitushinnat (hintoihin lisätään alv 24%) >> 0,45 50 /pmm, toistohinta 0,35 0,40 /pmm, minimikoko 35 pmm >> puoli sivua: 120 >> koko sivu: 180 >> järjestöpalsta: /vuosi Ilmoitusehdot Lehteen tarkoitettu aineisto on toimitettava vasemmalla olevan aikataulun mukaisesti. Aineiston voi toimittaa myöhemminkin, mikäli siitä on toimituksen kanssa sovittu. Mikäli ilmoitusaineisto saapuu myöhässä, eikä siitä ole ennalta sovittu, perimme kaksinkertaisen hinnan. Myös järjestöpalstalle tulevat ilmoitukset pitää toimittaa ajoissa, myöhästyneestä aineistosta perimme 10 lisämaksun. Emme voi taata myöhässä saapuneen aineiston ilmestymistä. Emme vastaa puhelimitse tulleiden ilmoitusten virheistä. Lehden vastuu ilmoituksen poisjäämisestä tai julkaisemisessa sattuneesta virheestä rajoittuu enintään maksetun määrän palauttamiseen. Muistutus virheellisestä ilmoituksesta on tehtävä seitsemän vuorokauden kuluessa julkaisupäivästä. Painopaikka: Suomalainen Lehtipaino Oy, Kajaani Lehden jakelu: SSM Cityjakely Oy, ilmoitukset jakeluhäiriöistä puh (Matti Kinnula)

8 sivu 8 Pyhäjoen Kuulumiset Ilmoitus maa-aines- ja ympäristölupapäätöksistä: KUULUTUS PYHÄJOEN KUNNAN VIRASTOTIEN JA VALTATIE 8 RISTEYS-ALUEEN LIIKEKORTTELIN 197 ASEMAKAAVAN MUUTOS- LUONNOS Pyhäjoen kunta ilmoittaa Virastotien ja valtatie 8 risteysalueen liikekorttelin 197 (nyk. KT alue) asemakaavan muutosluonnoksen nähtäville asettamisesta. Pyhäjoen kunnanhallitus päätti asiasta kokouksessaan Pyhäjoen tekninen lautakunta on myöntänyt Puhuri Oy:lle maa-ainesluvan maa-ainesten ottamiseen ja Pyhäjoen kunnan ympäristöviranomainen on myöntänyt Puhuri Oy:lle ympäristöluvan kivenlouhintaan ja siirrettävälle murskaamolle Pyhäjoen Varesnevalla, kiinteistöllä Kivikko, RNo: Päätös ja siihen liittyvät asiakirjat ovat nähtävillä välisen ajan Pyhäjoen kunnantalolla (os. Kuntatie 1, Pyhäjoki) ja Raahen kaupungin teknisessä palvelukeskuksessa (os. Ruskatie 1, Pattijoki). Julkipano on nähtävillä samaisena ajankohtana kuntien Internet-sivuilla. Lisätietoja asioita valmistelleelta ympäristösihteeri Anu Kiviniityltä, puh: , s-posti: anu.kiviniitty@raahe.fi, (os: Ruskatie 1, Pattijoki). Pyhäjoen kunta Pyhäjoki Municipality Kuntatie 1, FI Pyhäjoki, Finland kunta@pyhajoki.fi Suunnittelualueen pinta-ala on n.0,88 ha, suunnittelualueen rajaus näkyy alla olevassa kuvassa. PYHÄJOEN KUNTA TIEDOTTAA PYHÄJOKINEN TYÖNANTAJA! KESÄTYÖPAIKKATUKI VUODELLE 2016 HAETTAVANA MENNESSÄ. Pyhäjoella toteutetaan myös tänä kesänä ylikunnallinen vuosina syntyneiden nuorten kesätyöllistäminen. Kunnallisen tukijärjestelmän tarkoituksena on saada aikaan lisää kesätyöpaikkoja siirtämällä työllistämisen painopistettä kuntien työpaikoista yksityiselle sektorille. Pyhäjoen kunta maksaa määrärahojen puitteissa tukea työnantajalle, joka tarjoaa kesätyöpaikan väestöönsä kuuluvalle syntyneelle nuorelle ja sitoutuu työllistäessä täyttämään kunnan kesätyöpaikkatukipäätöksessä asettamat ehdot. Virastotien ja valtatie 8 risteysalueen KT liikekorttelin 197 asemakaavan muutosluonnos ja siihen liittyvä valmisteluaineisto pidetään yleisesti nähtävillä välisen ajan Pyhäjoen kunnantalon ilmoitustaululla ja internetin ilmoitustaululla osoitteessa Lisätietoja asiasta antaa tekninen johtaja Pirkko Tuuttila puh Kunnanhallitus Pyhäjoen kunta Pyhäjoki Municipality Kuntatie 1, FI Pyhäjoki, Finland kunta@pyhajoki.fi Tuen suuruus on 90,00 /viikko/nuori Tuen voi saada 2-3 viikon työsuhteeseen Tuki myönnetään hakemusjärjestyksessä Tukea voi hakea mennessä Hakemuslomakkeita saa kunnan neuvonnasta sekä internetsivulta osoitteesta: Hakemus palautetaan Pyhäjoen kuntaan. Tiedustelut Pyhäjoen kunnasta Anne Röning puh KOULULAISTEN JA OPISKELIJOIDEN KESÄTYÖPAIKKOJEN HAKU VUONNA 2016 Vuosina syntyneet nuoret hakevat keskitetysti kunnan yhteishakulomaketta käyttäen. Hakemuslomakkeita saa Pyhäjoen kunnantalolta sekä internetistä osoitteesta Hakemus on palautettava torstaihin mennessä Pyhäjoen kunnan neuvontaan. Myös Pyhäjoen seurakunta työllistää kaikista nuorista hakijoista n. 10 henkilöä. Vuosina syntyneet opiskelijat: Pyhäjoen kunta valitsee kesätyöntekijät kunnan leikkikentille Raahen seutukunnan työ- ja elinkeinotoimistoon ilmoittautuneista kesätyönhakijoista. Leikkikentälle töihin toivovat voivat ilmoittautua myös suoraan päivähoidonjohtajalle Marja Viirteelle puh Pyhäjoen kunta Pyhäjoki Municipality Kuntatie 1, FI Pyhäjoki, Finland kunta@pyhajoki.fi

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016

Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Hyvää kesää toivottaa; Vapaaaikatoimi Pyhäjoen LASTEN- JA NUORTEN KESÄLOMATIEDOTE 2016 Ohjattua leikkikenttätoimintaa 6.-30.06.2016 Kielosaari klo 13-16, Vanhatie 73 Saaren koulu klo 10-13, Koulutie 9

Lisätiedot

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin

Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Kunnan ja seurakunnan tiedostuslehti syys lokakuu 2019 47. vuosikerta Vapaana 180m2 toimitila Ypäjän keskustassa Lepolantie 2. Vuoden Kerttu ja Perttu palkittiin Yhteisellä asialla 2 Vanhustentalojen peruskorjaus

Lisätiedot

LAUANTAI 5.4.2014 VIIKKO 14 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. oman messu-urakkansa päätökseen, meidän aherruksemme. Tänä vuonna aiomme

LAUANTAI 5.4.2014 VIIKKO 14 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. oman messu-urakkansa päätökseen, meidän aherruksemme. Tänä vuonna aiomme P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 5.4.2014 VIIKKO 14 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Juhlamessut tulossa JOSEFIINA NUORALA, MESSUJEN VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ Kevään tulo innostaa kaikkia, erityisesti meitä

Lisätiedot

LAUANTAI VIIKKO 9. leipomon ja kuljetuksen puolella sekä kiinteistönhoitopuolella, toteutuu.

LAUANTAI VIIKKO 9. leipomon ja kuljetuksen puolella sekä kiinteistönhoitopuolella, toteutuu. P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 5.3.2016 VIIKKO 9 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Pyhäjoelta virtaa -päivään osallistuu jälleen satoja yrityspäättäjiä Pyhäjoen kunnan hallinnoima ja pääosin Pohjois-Pohjanmaan

Lisätiedot

TORSTAI VIIKKO 12 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Messuorganisaatio 2018 järjestää tiedotustilaisuuden yrittäjille

TORSTAI VIIKKO 12 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Messuorganisaatio 2018 järjestää tiedotustilaisuuden yrittäjille P YHÄJOEN KUULUMISET TORSTAI 22.3.2018 VIIKKO 12 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Messuorganisaatio 2018 järjestää tiedotustilaisuuden yrittäjille ELINA MATTILA Pyhäjoen sekä Raahen yrittäjät on

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016

PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 1 PYHÄNNÄN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2016 Sisältö: Seuraava kuntatiedote... 1 Valtuuston kokous... 1 Viemärilaitoksen päivystys... 1 Avoin luento/ Pääasia muistista... 1 MTK-Pyhäntä tiedottaa... 1 Eläkeliitto

Lisätiedot

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA

HIRVENLIHAHUUTOKAUPPA Halsuan kuntatiedote vko 46 / 2018 Seuraavaan ilmoitukset to 22.11.2018 klo 12 mennessä osoitteella kuntatiedote@halsua.fi ilmoitushinta 6,15 /cm ja 92,25 /sivu sis. alv 24 % (hinnat koskevat A4-kokoista

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2016 PERHEMESSUT 7.8. Hyvinkään kirkossa klo 18.00 (Tulevien 1 lk. siunaus) 4.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhonohjaajien siunaaminen)

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Sidotut ja vapautetut. Seurakunnassa tapahtuu. Luojamme kulkee sidottuna. Perinteiset ahtisaarnat toimitetaan

KUULUMISET P YHÄJOEN. Sidotut ja vapautetut. Seurakunnassa tapahtuu. Luojamme kulkee sidottuna. Perinteiset ahtisaarnat toimitetaan P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 16.4.2011 VIIKKO 15-16 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Sidotut ja vapautetut KIRKKOHERRA JUKKA MALINEN Luojamme kulkee sidottuna luotujensa maailmassa. Tässä on kuva,

Lisätiedot

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET LOKA-MARRASKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS MIKÄ ON SEURAKUNNAN TARKOITUS??? Syyskausi on alkanut ja seurakunnan eri toiminnot

Lisätiedot

lapset - nuoret - perheet

lapset - nuoret - perheet lapset - nuoret - perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2013 1 PERHEMESSUT 01.9. Koululaisten kirkkopyhä Hyvinkään kirkko klo 10 15.9. Perhemessu Martin srk-talo klo 15 29.9. Mikkelinpäivän perhemessu

Lisätiedot

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018

Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Pääsiäinen Munkkiniemen seurakunnassa 2018 Ilon ja valon pääsiäinen Pääsiäinen on ylivoimaisesti suurin juhlan aihe mitä voin kuvitella. Me tavoittelemme sitä ja pelkäämme, ettei se ole totta. Tässä pääsiäisen

Lisätiedot

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019

JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 Toimintaa joulu tammikuussa 2018 & 2019 JOULUKUU 2018 & TAMMIKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 7.10. klo 10.00 to 6.12. klo 10.00 su 9.12. klo 10.00 su 16.12. klo 10.00 su 23.12. klo 10.00 ma 24.12. klo

Lisätiedot

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta

Pääsiäisaika. Kirkkonummen suomalainen seurakunta Pääsiäisaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 24.3. klo 10 Palmusunnuntain messu Tiellä ken vaeltaa? Suomen Lähetysseuran

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016

PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 PUISTOLAN SEURAKUNTAPIIRIN kevät 2016 Puistolan kirkko Tapulin seurakuntakoti PUISTOLAN KIRKKO Messut sunnuntaisin klo 10 17.1. 2.su.lopp. Jeesus ilmaisee jumalallisen voimansa. Esko M. Laine, Sofia Tuomenvirta,

Lisätiedot

LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Ei yhtäkään samanlaista päivää

LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Ei yhtäkään samanlaista päivää P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 10.5.2014 VIIKKO 19 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Ei yhtäkään samanlaista päivää ÄITI Jotkut saattavat ajatella, että äitinä oleminen on pelkkää työtä ja tuskaa,

Lisätiedot

LAUANTAI 23.3.2013 VIIKKO 12-13 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. avaa meille uuden toivon ja palaamisen mahdollisuuden.

LAUANTAI 23.3.2013 VIIKKO 12-13 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. avaa meille uuden toivon ja palaamisen mahdollisuuden. P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 23.3.2013 VIIKKO 12-13 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Ihmeellinen mielenmuutos Mikä saikaan ihmiset niin äkkiä kääntymään Jeesusta vastaan? Vasta äsken hän saapui

Lisätiedot

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010

Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Liperin kulttuurikalenteri lokakuu joulukuu 2010 Lokakuu su 3.10. klo 18.00 Mikkelinpäivän kauneimmat runot ja laulut Viinijärven kirkossa. Mukana, Sirpa ja Vilma Naumanen sekä Jutta, Minttu ja Pinja Kurki,

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Koulukyyditys osana ammattia. TAKSILLA KOULUUN: Miltä koulukyyditys näyttää kuljettajan silmin? Yritys antaa ja vaatii

KUULUMISET P YHÄJOEN. Koulukyyditys osana ammattia. TAKSILLA KOULUUN: Miltä koulukyyditys näyttää kuljettajan silmin? Yritys antaa ja vaatii P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 17.5.2014 VIIKKO 20 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Koulukyyditys osana ammattia TAKSILLA KOULUUN: Miltä koulukyyditys näyttää kuljettajan silmin? HENNA HALUNEN Ajovalot

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2014 JUMALANPALVELUKSET Su 30.11.2014 klo 10 Adventin messu Lammin kirkossa klo 18 Adventtihartaus Evolla Pitkäniemenjärven Tuulenpesällä (opastus Evokeskukselta)

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI

TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI TERVEISET HUHTIKUU TOUKOKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI PASTORIN TERVEHDYS Miten sinun pääsiäisesi meni? Vietämme tällä hetkellä kristikunnan suurinta ja merkittävintä juhlaa, pääsiäistä.

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa 2015 1 PERHEMESSUT 25.1. Hyvinkään kirkossa klo 10 8.3. Martin srk-talossa klo 15 15.3. Vehkojan srk-keskuksessa klo 11. Perhebrunssi klo 9.30 alk. 29.3.

Lisätiedot

LAUANTAI VIIKKO 13 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Onko kotisi valmis?

LAUANTAI VIIKKO 13 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Onko kotisi valmis? P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 29.3.2018 VIIKKO 13 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Onko kotisi valmis? Oli pääsiäisaterian valmistamisen aika. Opetuslapset kysyivät Jeesukselta: Minne tahdot meidän

Lisätiedot

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET JOULUKUU TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET JOULUKUU 2018 -TAMMIKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS JOULUN ODOTUSTA Elämme parhaillaan adventin

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa

Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa Syksy 2014 Harjavallan seurakunnassa wwwwwwwww.harjavallanseurakunta.fi DIAKONIATYÖ Keskiviikkokerho parillisina keskiviikkoina klo 13 alkaen 70/75-vuotiaiden juhla su 12.10 alkaen messulla klo 10 Anna

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HUHTIKUU-TOUKOKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI www.lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Lähestymme jälleen pääsiäisen aikaa ja aina se koskettaa

Lisätiedot

Palmusunnuntaista pääsiäiseen

Palmusunnuntaista pääsiäiseen Palmusunnuntaista pääsiäiseen 25.3-2.4.2018 Jumala toimii ennen ihmistä Pääsiäiskertomukset lepäävät kahden peruspilarin varassa. Hauta on tyhjä. Tämä on väkevä tosiasia, jota evankelistat eivät mitenkään

Lisätiedot

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman.

Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Tervetuloa mukaan seurakunnan lapsille ja perheille tarkoitettuun toimintaan. Tästä esitteestä löydät kevätkauden 2019 ohjelman. Muutokset ovat kuitenkin mahdollisia. PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat

Lisätiedot

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12

Kuukausitiedote huhtikuu 2013. Turuntie 12 Kuukausitiedote huhtikuu 2013 Turuntie 12 Sentähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015

LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 LAMMIN SEURAKUNTA ADVENTTI JA JOULUAIKA 2015 2 JUMALAN- PALVELUKSET JUMALANPALVELUKSET su 29.11. klo 10 klo 18 su 6.12. klo 11 su 13.12. klo 10 su 20.12. klo 10 to 24.12. klo 14 klo 15.30 klo 16.30 pe

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

LAUANTAI 14.4.2014 VIIKKO 11. PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Messuorganisaatio päätetty. panostaa messuihimme yli roolirajojen, roolissa.

LAUANTAI 14.4.2014 VIIKKO 11. PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Messuorganisaatio päätetty. panostaa messuihimme yli roolirajojen, roolissa. P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 14.4.2014 VIIKKO 11 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Messuorganisaatio päätetty JONNA RAUTIO, VIESTINTÄPÄÄLLIKKÖ MESSUT 2015 Lukion ykkösluokkalaiset odottivat jännityksella

Lisätiedot

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila

Turun NNKY. Kevät Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a. Juliana Laurila Turun NNKY Kevät 2019 Juliana Laurila Vuod e n t u n n us: Sinä osoita t minulle elämän tien. Ps 16 : 1 1 a Puheenjohtajan tervehdys Hei, Kädessäsi on Turun NNKY:n kevätviesti, jonka myötä toivotamme Sinut

Lisätiedot

Toimintaa toukokuussa 2019

Toimintaa toukokuussa 2019 Toimintaa toukokuussa 2019 TOUKOKUU 2019 JUMALANPALVELUKSET: su 5.5. klo. 10.00 su 12.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 19.5. klo. 10.00 su 26.5. klo. 10.00 to 30.5. klo. 10.00 pe 31.5. klo. 9.00 pe

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa. Hyvät läsnäolijat!

KUULUMISET P YHÄJOEN. Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa. Hyvät läsnäolijat! P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 30.11.2013 VIIKKO 48 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Puhe Parhalahden koulun 100-vuotisjuhlassa Arvoisat Parhalahden koulun ystävät, lapset ja aikuiset! Laitoin tätä

Lisätiedot

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin.

Syksyn muut muksukirjastopäivät ke 9.9. 7.10. 4.11. 2.12. Merkkaa kalenteriin. KOKKOLAN KAUPUNKI TIEDOTTAA Lohtajalainen - Lohtajan aluetoimiston tiedotuslehti 7/2015 9.8.2015 Kokkolan kaupungin Lohtajan aluetoimisto os. Lokaniituntie 1, 68230 Lohtaja Avoinna ma pe, klo 9 11 ja 12

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Presidentinvaalit Käytä äänioikeuttasi! Ensimmäinen kierros Laura Huhtasaari.

KUULUMISET P YHÄJOEN. Presidentinvaalit Käytä äänioikeuttasi! Ensimmäinen kierros Laura Huhtasaari. P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 20.1.2018 VIIKKO 3 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Presidentinvaalit 2018 Tuula Haatainen Pekka Haavisto Laura Huhtasaari Merja Kyllönen Sauli Niinistö Nils Torvalds

Lisätiedot

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014

SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 1 SATEENKAARITALON JÄSENKIRJE 4/2014 Sateenkaaritalon tapahtumia syksyllä 2014 muun muassa: Kuva internetistä. Kuvaaja Teuvo Vehkalahti. BBQ-Elolystit 9.9. klo 10-14 Hietalahden Villassa Sieni- ja marjaretki

Lisätiedot

CCI-sanomat 5 19.8.2014

CCI-sanomat 5 19.8.2014 Kyösti Meriläinen Aihe: VL: CCI-sanomat 4 / 28.7.2013 CCI-sanomat 5 19.8.2014 CCI-sanomat uudistuu Turun tuomiokirkon poika- ja koulutuskuoro Turun konservatorion poikakuoromuskari CCI-sanomissa tiedotetaan

Lisätiedot

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA

VÄRT SI LÄN TAPAHTUMAKALENTERI MESSU VÄRTSILÄN KIRKOSSA VÄRTSILÄN TAPAHTUMAKALENTERI VÄRT SI LÄN KYL ÄT IEDO T E t alvi 2013 /20 14 www. vart sila.f i Värtsilän kirkossa tapahtuu! 04.12. klo 18 Jouluaskartelu perheille seurakuntakodilla. 08.12. klo 17-19 Myyjäiset

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa kevät 2016 1 PERHEMESSUT 17.1. Vehkojalla klo 11.00 Perhebrunssi klo 9.30 alk. 24.1. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (rippikoulusunnuntai) 31.1. Vauvakirkko

Lisätiedot

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi

LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016. Raahen nuorisotoimi LASTEN & NUORTEN KESÄTÖPINÄT 2016 Raahen nuorisotoimi Sisältö Sisältö: Nuorisotoimen tervehdys Nuorisotoimen tapahtumat Nuorisotilojen aukioloajat Kaupunginlahden liikennepuisto Järjestöjen tarjonta Nuorisotoimen

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla joulukuu 2018 Lauantai 1.12. 12.00-13.00 Iloa musiikista Ohjaajana Marjatta Aarne Sunnuntai 2.12. 16.00-19.00 Aava Iranilaisten naisten liikunta- ja vertaistukiryhmä

Lisätiedot

LAUANTAI 15.3.2014 VIIKKO 11 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Kirkonmenojen jälkeen. Entisiä Kuulumisten tekijöitä

LAUANTAI 15.3.2014 VIIKKO 11 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Kirkonmenojen jälkeen. Entisiä Kuulumisten tekijöitä P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 15.3.2014 VIIKKO 11 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Elävät kylät-kysely MARJO LUOKKANEN KYLÄT Pyhäjoen kunnan yksi painopistealue on Elävät kylät. Jotta kyläläisten

Lisätiedot

Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018

Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018 Kuhmoisten Sanomat Mediakortti 2018 JULKAISIJA JA KUSTANTAJA Sitoutumaton paikallislehti Oy levikki 2526 (LT-2017); Sanomalehtien Liitto ry:n jäsen Toimituksen osoite Toritie 52, 17800 Kuhmoinen Asiakaspalvelu-

Lisätiedot

LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU

LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 5.12.2015 VIIKKO 49 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Isoäiti vuosikymmenien kokemuksella ERJA SAUKKO Toukokuussa vuonna 1929 Merijärven Ylipäässä syntyi pieni tyttö.

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa.

Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Haagan seurakunnan puutarhapalsta Lassilassa. Kesä 2016 Messut Sunnuntaisin ja pyhinä klo 10 Huopalahden kirkossa klo 12 Hakavuoren kirkossa. Suvivirren sunnuntain 29.5. messuissa lauletaan Suvivirsi.

Lisätiedot

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016

VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 VARTIOKYLÄN SEURAKUNNAN KEVÄT 2016 Terveisiä Vartiokylän seurakunnasta! Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan. Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksy 2015 PERHEMESSUT 6.9. Hyvinkään kirkossa klo 10.00 (Koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 13.9. Martin srk-keskuksessa klo 15.00 20.9

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2012 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Kirkkonummen Pyhän Mikaelin kirkko, Tallinmäki 1 Su 2.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu

Lisätiedot

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa!

Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Tapanilan syksy nettiin 2016 Aikuisille Huom. Hiihtolomaviikolla ei viikkotoimintaa! Kamarikuoro tiistaisin klo 18.30-20.30, 6.9-13.12. Olga Mäkinen 050-4616901. Aikuisten sähly ke 13.1. -18.5. klo 19-20.

Lisätiedot

LAUANTAI 28.2.2015 VIIKKO 9-10 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU

LAUANTAI 28.2.2015 VIIKKO 9-10 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 28.2.2015 VIIKKO 9-10 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Kirjaston lukupiirissä Salla Simukan sähäkkä trilleri HEIKKI LAHNAOJA Kirjaston lukupiiri jatkaa kokoontumisiaan

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 KIRKKONEUVOSTO 27.11.2015. Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa)

YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 KIRKKONEUVOSTO 27.11.2015. Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa) YLIVIESKAN SEURAKUNTA KOKOUSPÖYTÄKIRJA 13/2015 67 Aika Perjantaina 27.11.2015 klo 15-19.25 (alkaen puurolla Mariassa) Paikka Läsnä Kirkko ja Maria Timo Määttä, puheenjohtaja Juhani Alaranta, poissa tilalla

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU

TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU TEKSTIVIESTI SÄHKÖPOSTI KUTSU a) TEKSTIVIESTIN KIRJOITTAMINEN Hei Minna! (Hei!) (Kiitos viestistä(si).) Asia lyhyesti Terveisin Minna / T. Minna / Terveisin Minna Aho (MUISTA LÄHETTÄJÄ!!!) Kirjoita tähän

Lisätiedot

Hyvää alkanutta vuotta kuoroystävät! Uusi vuosi ja kuorotoiminta ovat käynnistymässä hyvää vauhtia.

Hyvää alkanutta vuotta kuoroystävät! Uusi vuosi ja kuorotoiminta ovat käynnistymässä hyvää vauhtia. 1 Etelä-Pohjanmaan kirkkomusiikkipiiri Sihteeri Paula Kari Torpparinkatu 8, 60320 Seinäjoki puh: 040-7601772 1/18 sähköposti: epkmp@netikka.fi 26.1.2018 Hyvää alkanutta vuotta kuoroystävät! Uusi vuosi

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Adventin- ja joulunaika

Adventin- ja joulunaika Adventin- ja joulunaika 2013 Kirkkonummen suomalainen seurakunta Hartaudet ja jumalanpalvelukset Su 1.12. klo 10 Hoosianna! 1. adventtisunnuntain messu Nuorisokuoro Merituuli Su 1.12. klo 18 Hoosianna!

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TAATALAN PALVELUKESKUKSEN LOKAKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta

Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta Sanomalehti syntyy vuorovaikutuksesta 1. Sähköpostilla 2. Puhelimella suoraan päätoimittajaan, toimitussihteeriin tai toimittajaan (numerot lehden viimeisellä aukeamalla) 3. Kirjeellä/kortilla 4. Facebookisssa,

Lisätiedot

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa

Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät Tervetuloa Kuopion tuomiokirkkoseurakunnan perhetyön kevät 2018 Tervetuloa Vauvakerho kokoontuu perjantaisin klo 10 11.30 takkahuoneella (E-ovi). Tervetuloa aamukahville. Kerhossa tapaat toisia vanhempia ja pääset

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE KESÄKUU 2011 SISÄLTÖ Valtuuston kokous. 1 Löydetty silmälasit. 1 Kirpputoritapahtuma.. 1 Sosiaali ja terveyspiiri Helmen kesätiedote. 1 5 Sivistysosasto tiedottaa.. 5 Kirjasto avoinna 1.6. 31.8.2011. 6 Taidenäyttely..

Lisätiedot

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016

LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 LAMMIN SEURAKUNTA KESÄ 2016 2 JUMALANPALVELUKSET Jumalanpalvelukset Lammin kirkossa joka sunnuntai klo 10 su 12.6. klo 10 su 19.6. klo 10 la 25.6. klo 10 su 26.6. klo 18 su 17.7. klo 10 su 31.7. klo 10

Lisätiedot

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä

Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä Näkövammaistyö Syksy 2015 Kesä 2016 1 Tervetuloa mukaan! Espoon seurakunnat järjestävät näkövammaisille monenlaisia kohtaamisen paikkoja. Tästä esitteestä löydät kaikki tiedot näkövammaisten syksyn 2015

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla elokuu 2018 Keskiviikko 1.8. 13.30-14.30 Puistokonsertti: Lauluryhmä Urhot Laulu kuuluu kaikille, niin myös edelleen tälle seitsenmiehiselle porukalle. Urhoja

Lisätiedot

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat.

Pilates/syvävenyttely Aseman koulu Tiistaisin 2.2. alkaen klo Ohjaajana Satu Hokkanen Järj. Lempeät Liikkujat. 55+ liikuntalukkari kevät 2016 Esan Kuntosalivuorot Kunnan kuntosali maanantaisin ja perjantaisin klo 16.00-18.00 Yhteyshenkilönä Saija Niittymäki p. 040 721 9546 Järj. Nuutajärven Esa ry Pilates/syvävenyttely

Lisätiedot

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN Kuva viime vuoden joulujuhlasta TERVEISET HELMIKUU-MAALISKUU 2019 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Uusi vuosi on alkanut yhdesssä uusien haasteiden

Lisätiedot

Toimintakalenteri. helmikuu. Iisalmen Rauhanyhdistys ry

Toimintakalenteri. helmikuu. Iisalmen Rauhanyhdistys ry helmikuu ma 05.02. 17:30 Päiväkerho, Iisalmi Iisalmi, Rauhanyhdistys ti 06.02. 17:30 Päiväkerho, Lapinlahti Lapinlahti, srk-talo ke 07.02. 18:00 Myyjäiset, Iisalmi Iisalmi, Rauhanyhdistys myyjäisryhmät

Lisätiedot

LAUANTAI 31.10.2015 VIIKKO 44 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Sibelius-projekti yhdistää musiikkiopistot

LAUANTAI 31.10.2015 VIIKKO 44 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Sibelius-projekti yhdistää musiikkiopistot P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 31.10.2015 VIIKKO 44 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Sibelius-projekti yhdistää musiikkiopistot ELLINOORA LESKINEN Tänä vuonna suuren suomalaisen säveltäjämme Jean

Lisätiedot

LAUANTAI 2.4.2011 VIIKKO 13 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Eduskuntavaalien ennakkoäänestys

LAUANTAI 2.4.2011 VIIKKO 13 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU. Eduskuntavaalien ennakkoäänestys P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 2.4.2011 VIIKKO 13 MESSUTIIMI 2011 Aurinko lämmittää jo mukavasti päivisin. Sitä mukaa, kun valoisa aika pitenee, siirtyvät ajatukset kesään. Kesää seuraa luonnollisesti syksy

Lisätiedot

KUNNALLISVAALIT 2017

KUNNALLISVAALIT 2017 Halsuan kuntatiedote vko 12 / 2017 Ilmoitukset TORSTAIHIN klo 12 mennessä os. kuntatiedote@halsua.fi hinta 6,15 / cm ja 92,25 / sivu sis ALV 24 % Halsuan kunta ottaa palvelukseensa 16 vuotta täyttäneitä

Lisätiedot

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011

KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011. KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011 30.3.2011 29 KOKOUSPÖYTÄKIRJAN NUMERO 3/2011 KOKOUSAIKA keskiviikkona 30. päivänä maaliskuuta 2011 KOKOUSPAIKKA JÄSENET VARAJÄSENET POISSA Seurakuntatalo Markku Huttunen Erkki Huuskonen Tuula Kaitila-Juntunen

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN

TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN TERVEISET SYYSKUU 2018 LOHJAN HELLUNTAISEURAKUNNAN JÄSENLEHTI http://lohjanhelluntaisrk.net PASTORIN TERVEHDYS Syyskauden alku seurakunnassa Kesä alkaa olla lopuillaan ja syyskausi alkamassa. Monella on

Lisätiedot

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 1/2017 Kirkkovaltuusto

Vieremän seurakunta Kokouspöytäkirja 1/2017 Kirkkovaltuusto 16.1.2017 1 KOKOUSKUTSU KOKOUSAIKA Maanantai 16. päivä tammikuuta 2017, klo 19.00 kahvitarjoilu 18.30 19.00 KOKOUSPAIKKA JÄSENET SEURAKUNTATALO Aho-Repo Päivi Haataja Markku Honkanen Viljo Huttunen Markku

Lisätiedot

http://www.jokioinen.fi/fi/harrastajat/seurakunta

http://www.jokioinen.fi/fi/harrastajat/seurakunta JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄT 2015 http://www.jokioinen.fi/fi/harrastajat/seurakunta JOKIOISTEN SEURAKUNNAN KEVÄTOHJELMA 2015 JUMALANPALVELUS klo 10 sunnuntaisin. Ehtoollinen useimmissa jumalanpalveluksissa.

Lisätiedot

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT. Nro. 1 / 2017

KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT. Nro. 1 / 2017 KAUHANOJAN - HATTULAN - JOENPERÄN - SIEPPALAN TIEDOTUSLEHTI PAJASANOMAT Nro. 1 / 2017 Laskettiin mäkeä, laskettiin ylhäältä. Syötiin makkaraa, se oli hyvää! Sitte leikittiin. Moottorikelkalla päästiin

Lisätiedot

2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 8 NUORISOVALTUUSTON ESITTELY YHTEISTYÖTAHOILLE 13 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN

2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 8 NUORISOVALTUUSTON ESITTELY YHTEISTYÖTAHOILLE 13 SEURAAVAN KOKOUKSEN AJANKOHDAN SOPIMINEN PÖYTÄKIRJA PYHÄJOEN NUORISOVALTUUSTON KOKOUS 13.3.2019 Aika: 16.00 Paikka : Pyhäjoen lukio KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN 3 ESITYSLISTAN HYVÄKSYMINEN

Lisätiedot

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun?

Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Kuka voi tulla rippikouluun? Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2016 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2016! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Tervetuloa rippikouluun!

Tervetuloa rippikouluun! Tervetuloa rippikouluun! Pakilan seurakunnan rippikoulut 2015 Tervetuloa Pakilan seurakunnan rippikouluun! Ja onnittelut jo valmiiksi; täytät 15 vuotta vuonna 2015! Olet siis mitä parhaassa ripari-iässä.

Lisätiedot

PERJANTAINA Open Air Disco. KLO monikkarin pihassa Ikärajaton ja Maksuton

PERJANTAINA Open Air Disco. KLO monikkarin pihassa Ikärajaton ja Maksuton Pyhäjoen Lasten ja Nuorten syystiedote 2016 PERJANTAINA 21.10. Open Air Disco KLO 17-19 monikkarin pihassa Ikärajaton ja Maksuton Elokuvia lukion Pauhasalissa TORSTAINA 20.10.2016 klo 16.30 Rölli ja kaikkien

Lisätiedot

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma

Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskuksen helmikuun ohjelma Taatalan palvelukeskus on avoin kohtaamispaikka. Palvelukeskuksessa voitte saada ohjausta- ja neuvontaa sosiaaliohjaajalta, käydä aterioimassa ravintolassa ja

Lisätiedot

Poimintoja kesän ohjelmasta:

Poimintoja kesän ohjelmasta: Tammelan lähitori Itsenäisyydenkatu 21 B, 1.krs 33500 Tampere Tammelan lähitorin palveluohjaajat: Puh. 050 3379004, lahitori@apukolmio.fi, apukolmio.fi/tammelan-lahitori Perheiden talo: www.tampere.fi/perheidentalo

Lisätiedot

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018

YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 YHDESSÄ VIREÄ ARKI Keinupuiston lähitorilla heinäkuu 2018 Sunnuntai 1.7. Maanantai 2.7. 9.30 10.15 Voimaa ja tasapainoa ryhmä TÄYNNÄ ohjaajana Hanna Nikander 13.30-14.30 Puistokonsertti: The Swing Eagles

Lisätiedot

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN!

TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! TAATALAN PALVELUKESKUKSEN JOULUKUUN KUUKAUSIOHJELMA TERVETULOA MUKAAN! Taatalan palvelukeskuksen harrastusryhmät ja kulttuuriohjelmat ovat kaikille avoimia. Ryhmät ja tapahtumat ovat pääsääntöisesti maksuttomia.

Lisätiedot

Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49

Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Sivu 1 Viikkotiedote 5.12.2014 vko 49 Tirlittan-näytelmä Viides luokka esittää Tirlittan-näytelmän Wiljamissa (Urheilukatu 1). Koulun oma näytös on tiistaina 16.12. klo 12.00. Koulupäivä päättyy näytöksen

Lisätiedot

KUULUMISET P YHÄJOEN. Itsenäisyyspäivä Pyhäjoella 6.12. Tulisijoja neljännessä sukupolvessa. Hyvää itsenäisyyspäivää!

KUULUMISET P YHÄJOEN. Itsenäisyyspäivä Pyhäjoella 6.12. Tulisijoja neljännessä sukupolvessa. Hyvää itsenäisyyspäivää! P YHÄJOEN KUULUMISET LAUANTAI 29.11.2014 VIIKKO 48 PYHÄJOEN LUKION TUOTTAMA JOUKKOJULKAISU Tulisijoja neljännessä sukupolvessa JONNA LUOTO Lapsena halusin lentäjäksi, mutta sitten hyppäsin katolta ja huomasin,

Lisätiedot