Tekninen palvelukeskus Tekninen johtaja Maanmittausjärjestelmä/yhteiskäyttökalusto

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Tekninen palvelukeskus Tekninen johtaja 16.09.2010 45. Maanmittausjärjestelmä/yhteiskäyttökalusto"

Transkriptio

1 KOKKOLAN KAUPUNKI VIRANHALTIJAPÄÄTÖS Tekninen palvelukeskus Tekninen johtaja Asia Maanmittausjärjestelmä/yhteiskäyttökalusto Perustelut Päätös Hyväksyn tilattavaksi maastomittausjärjestelmän / yhteiskäyttökaluston vertailutaulukon mukaisesti Geotrim Oy:ltä. Päiväys ja allekirjoitus Eino Pihakari Tekninen johtaja LIITTEET - oikaisuvaatimusohjeet - vertailutaulukko

2 MUUTOKSENHAKUOSOITUS HANKINTA A. OIKAISUVAAT IM US - ASI O I SSA Oikaisuvaatimuksen tekeminen kunnan toimielimelle Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatim uksen Kokkolan tekniselle lautakunnalle, jonka osoite on Kauppatori 1, PL 43, Kokkola. Oikaisuvaatimuksen voi tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), tai kunnan jäsen. Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsem än päivän kuluttua siitä, kun päätöstä koskeva pöytäkirjanote on lähetetty hänelle kirjeellä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi. Tämä päätös on ollut nähtävänä Oikaisuvaatimuksesta on käytävä ilmi vaatimus perusteineen. Oikaisuvaatimus on sen tekijän allekirjoitettava. B. HAKEM USOSOITUS Valituskielto Markkinaoikeuden toimivaltaan kuuluvasta asiasta ei saa valittaa kuntalain (365/ 1995) nojalla sillä perusteella, että päätös on julkisista hankinnoista annetun lain (348/ 2007) vastainen. Valituskielto perustuu julkisista hankinnoista annetun lain 82 : ään. Asian saattaminen markkinaoikeuden käsiteltäväksi Jos hankinnassa on menetelty julkisista hankinnoista annetun lain tai sen nojalla annettujen säännösten vastaisesti, voi se, jota asia koskee, tai muu laissa mainittu taho saattaa asian markkinaoikeuden käsiteltäväksi. Asia voidaan saattaa markkinaoikeuden käsiteltäväksi myös, jos hankinnassa on menetelty Euroopan yhteisön lainsäädännön taikka Maailman kauppajärjestön julkisia hankintoja koskevan sopim uksen vastaisesti. Käsittely tapahtuu hakemuksen perusteella. Hakem us on tehtävä kirjallisesti 14 päivän kuluessa siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut kirjallisesti tiedon asem aansa vaikuttavasta ratkaisusta tai tarjousmenettelyn ratkaisusta ja sen perusteista sekä kirjallisen ohjeen asian saattamisesta markkinaoikeuden käsiteltäväksi (hakemusosoituksen). Hankintasopimuksen tekeminen ei estä asian käsittelyä. Asiakirja katsotaan saaduksi tiedoksi, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua sen lähettäm isestä. Hakem us ja sen toim ittam inen Hakemuksessa on ilmoitettava hankinta-asia, jota hakemus koskee, sekä hakijan vaatimukset ja niiden perusteet. Hakem uksessa on ilmoitettava hakijan nimi ja kotikunta. Jos hakijan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiam iehensä tai jos hakem uksen laatija on joku muu henkilö, hakemuksessa on ilmoitettava myös tämän nim i ja kotikunta. Lisäksi on ilm oitettava postiosoite ja puhelinnum ero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset hakijalle voidaan toim ittaa. Hakijan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava hakemus. Hakemukseen on liitettävä päätös, jota vaaditaan muutettavaksi, alkuperäisenä tai jäljennöksenä sekä todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi tai muu selvitys vireillepanoajan alkam isen ajankohdasta. Hakem ukseen on liitettävä asiakirjat, joihin hakija vetoaa vaatimuksensa tueksi. Asiamiehen on liitettävä valtakirja sen mukaan kuin hallintolainkäyttölain 21 :ssä säädetään. Hakemus on toim itettava markkinaoikeudelle 14 päivän hakemusajan kuluessa siitä, kun hakija on saanut kirjallisen päätöksen asemaansa vaikuttavasta ratkaisusta tai tarjousmenettelyn ratkaisusta. Hakem uksen tulee olla perillä hakemusajan viim eisenä päivänä ennen m arkkinaoikeuden virka-ajan päättymistä. Itse tiedoksisaantipäivää ei lasketa m ukaan. Hakem uksen voi toimittaa markkinaoikeuden kansliaan henkilökohtaisesti, asiamiestä käyttäen, lähetin välityksellä, postitse, telekopiona tai sähköpostin avulla kuten laissa sähköisestä asioinnista viranomaistoiminnassa (13/ 2003) säädetään. Jos vireillepanon viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa asiakirjat toim ittaa markkinaoikeudelle ensiksi seuraavana arkipäivänä. MARKKINAOIKEUDEN OSOITE JA MUUT Markkinaoikeus PL HELSINKI Käyntiosoite: Erottajankatu 1-3 puh fax sähköposti: markkinaoikeus@oikeus.fi YHTEYSTIEDOT Hanki nnasta t ehdään ki rjal linen ti laus / sopim us päätöksen tultua lainvoim aiseksi.

3 Maastomittausiäriestelmä /yhteiskäyttökalusto Tarjoukset Tarjouspyynnöt lähetettiin neljälle laitetoimittajalle joista Leica Nilomark Oy ja Geostar Oy ilmoittivat etteivät voi tarjota ko. maastomittausjärjestelmään / yhteiskäyttökalustoon kuuluvia elementtejä. Tarjouksen jättivät Topgeo Oy ja Geotrim Oy joidenka vaihtoehdot molemmat sisältävät tarjouspyynnössä esitetyt perus lähtökohdat. Vertailu Vertailu suoritettiin kahden järjestelmä kokonaisuuden välillä. Topgeo Oy:n tarjoaman Topcon IS-2 01 robottitakymetrin, GR-3 VRS RTK mittausyksikön, FC maastotietokoneen ja Image Master Pro IS ohjelmiston sekä Geotrim Oy:n tarjoaman VX Spatial Station kaluston kamera ja skannaustoiminnoilla, R8-3 GNNS Rover,satelliittimittausjärjestelmä, TSC-2-maastomikro varustettuna Access -mittausohjelmalla ja RealWorks Bace mittausaineiston käsittely ohjelmiston välillä. Vertailussa edellisestä käytetään nimitystä Topcon ja jälkimmäisestä. Vertailu suoritettiin toimitetun tarjousaineiston, laite-esittelyn sekä tarkennus tiedusteluina puhelimitse. Valinnan perusteena on taloudellisesti kokonaisedullisin tarjous jossa painotettu eri tekijöitä seuraavasti. Hinta 30%, Tekniset ominaisuudet 25%, soveltuvuus käyttötarkoitukseemme 25% ja toimittajan ominaisuudet 20%. Hinta on tarjonnut kokonaispakettia ja Topcon ositellut tarjouksensa tarjous yhteismitallistettiin n kanssa ja laskettiin kokonaishinta.. Topconin Topcon pist pist. Tekniset ominaisuudet n elektromagneettinen liikejärjestelmä on ylivoimainen Topconin servomoottorilla toteutettuun järjestelmään mm. seurantanopeus kymmenkertainen. Peruskojeen painossa llä 1 kg etu. n oikean prisman hakujärjestelmä löytää oikean prisman eikä anna signaalia esim. toisesta prismasta tai heijastin tarroista. Topconin prismanhaku lisälaaitteella. Ainoastaan llä virheen- korjausjärjestelmä joka huomio ulkoisten virheiden, kallistuksen vaikutukset lopputulokseen asti. Kamera llä 3,14 mpix ja Topcon 2x1,3 mpix. Topconin GNSS vastaanottimessa 72 kanavaa ja llä 220 kanavaa mahdollistaa 44 satelliitin samanaikaisen seuraamisen. Topconilla L5 ja Galileon käyttö mahdollista erimaksusta. n kuvantaminen ja skannaus toimi esittelyssä, Topcon ei esitellyt ko. toimintoja käytännössä.

4 Topcon 25pist. Soveltuvuus käyttötarkoituksiimme Yhteiskäyttö llä toimivampi, yhdellä hipaisulla mittaustavan muutos. Uuden mittaus järjestelmän tuonti meidän järjestelmä ympäristöön monimutkaistaa jokapäiväisiä tuotantorutiineja.. Sama ohjelmisto otettavissa käyttöön koko nykykalustossa jolloin kalustojen kokonaishallinta joustavampaa. Tiedonsiirtotavoissa llä tarjottavana normaalien siirtotapojen lisäksi sähköpostia GPRS tai Wlan yhteydellä sekä Access Sync-reaaliaikaista tiedonsiirtoa Connected Community palveluun johon maastossa mitattu tieto päivittyy reaaliaikaisesti. Palvelun kautta voidaan lähettää maastoon mittauksessa tarvittavaa aineistoa. Topcon 25pist. Toimittaia Huoltotoiminnassa Topconilla 4 henkilöä ja llä Omat huollot molemmilla Vantaalla. n Assistant palvelu mahdollistaa laitteen tutkimisen ongelma tilanteissa tosiaikaisesti huollosta. Hankintaan liittyvää koulutusta Topconilla 3pv ja llä 2 pv. llä käyttäjäpäivät joka vuosi. llä saatavissa käyttöturvasopimus laitteille. Topcon 20pist. Taloudellisesti kokonaisedullinen Topcon 60 pistettä hinta pistettä hinta , Kokkolassa 9 päivänä syyskuuta 2010 Matti Valavaara

5 Maastomittausiäriestelmä /yhteiskäyttökalusto Esitys Maapolitiikka- ja kaupunkimittauspalvelut esittää hankittavaksi maastomittausjärjestelmän / yhteiskäyttökaluston suoritetun vertailun perusteella taloudellisesti kokonaisedullisimmaksi osoittautuneen järjestelmän Geotrim Oy:ltä tarjouksen mukaisesti. Kokkolassa 9 päivänä syyskuuta Matti Kivistö kiinteistöinsinööri l3, 13, -2,,/ 0 1

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI OIKAISUVAATIMUSOHJE 16 Asiat Oikaisuvaatimusviranomainen ja oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimuksen maksu Oikaisuvaatimus-aika 67 Päätökseen voi hakea muutosta oikaisuvaatimuksena

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 23.8.2018 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Keski-Suomen pelastuslautakunta JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 16 Asiat 32,33,34,35,36,43 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOI TUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdäkuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta perusteet eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön

Hankintaoikaisuun on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön Ohje 1 (1) Oikaisuohje Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista annetun lain (hankintalaki) mukaan hakea muutosta vaatimalla

Lisätiedot

HANKINTAOIKAISU: Jäänhoitokoneen hankintapäätökseen

HANKINTAOIKAISU: Jäänhoitokoneen hankintapäätökseen Viranhaltijapäätös HANKINTAOIKAISU: Jäänhoitokoneen hankintapäätökseen Sivistysjohtajan 12.5.2015 16 tekemä viranhaltijapäätös koskien jäänhoitokoneen hankintaa, kumotaan hankintamenettelyssä tapahtuneen

Lisätiedot

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa.

Vaatimukseen on liitettävä asiakirjat, joihin vaatimuksen tekijä vetoaa, jolleivät ne jo ole hankintayksikön hallussa. Muutoksenhakuohje Sivu 1 / 1 Oikaisuohje ja valitusosoitus ( 39) Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista

Lisätiedot

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen.

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä asianosainen ja / tai kunnan jäsen. Sosiaali- ja terveyslautakunta MUUTOKSENHAKU 1. OIKAISUVAATIMUS Muutosta :ssä tehtyihin päätöksiin voi hakea Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveyslautakunnalta kirjallisella oikaisuvaatimuksella. Oikaisuvaatimus

Lisätiedot

Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja

Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja KÄRSÄMÄEN KUNTA VIRANHALTIJAPÄÄTÖ S Sivistyspalvelut Hankintapäätös Ira Toppinen Päätöspvm Pykälä Sivistysjohtaja 5.6.2019 Asia Koulupsykologipalvelut lukuvuonna 2019-2020 Asianosaiset Tarjouksen tehneet

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kunnanhallitus/Lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) 17.4.2019 46-55 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n

Lisätiedot

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa)

HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS HANKINTAOIKAISUOHJE JA VALITUSOSOITUS (Kynnysarvot ylittävissä hankinnois sa) Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) MUUTOKSENHAKUOHJE Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon

Lisätiedot

OIKEUSMINISTERIÖN HANKINTA TEKNISTEN IT- KONSULTOINTIPALVELUIDEN PUITEJÄRJESTELYN SISÄISELLÄ KEVENNETYLLÄ KILPAILUTUKSELLA

OIKEUSMINISTERIÖN HANKINTA TEKNISTEN IT- KONSULTOINTIPALVELUIDEN PUITEJÄRJESTELYN SISÄISELLÄ KEVENNETYLLÄ KILPAILUTUKSELLA HANKINTAPÄÄTÖS 1 (5) 18.12.2013 0 VA 1 /5 3-/3-010 OIKEUSMINISTERIÖN HANKINTA TEKNISTEN IT- KONSULTOINTIPALVELUIDEN PUITEJÄRJESTELYN SISÄISELLÄ KEVENNETYLLÄ KILPAILUTUKSELLA Oikeusministeriön demokratia-,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 45 Asiat 15-20, 24-28, 31-35 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös

Lisätiedot

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto

Valitusosoitus. Muutoksenhakukielto Valitusosoitus Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa: : 21-22,

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 )

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska ne koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalaki 91 ) VALITUSOSOITUS Valitusoikeus Kunnanvaltuuston päätökseen voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen

Lisätiedot

1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle

1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle 1(5) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua tai tekemällä valituksen markkinaoikeudelle taikka molemmat. 1 OHJEET HANKINTAOIKAISUVAATIMUKSEN

Lisätiedot

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26

UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 UUSI JYVÄSKYLÄ MUUTOKSENHAKUKIELTO 26 Asiat 73, 74, 75, 76, 78, 79 ja 81 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä.

Oikaisuvaatimus on toimitettava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Oikaisuvaatimusviranomainen Oikaisuvaatimusaika Pöytäkirjan nähtäväksi asettaminen Oikaisuvaatimuksen sisältö ja toimittaminen Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä

Lisätiedot

Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI. Faksinumero: (09) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09)

Postiosoite: PL HELSINGIN KAUPUNKI. Faksinumero: (09) Käyntiosoite: Pohjoisesplanadi Puhelinnumero: (09) (Muutoksenhaku hankintaa koskevaan päätökseen, EU-kynnysarvon tai kansallisen kynnysarvon ylittävä hankinta) Tähän päätökseen tyytymätön asianosainen voi hakea päätökseen muutosta vaatimalla hankintaoikaisua

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kaupunginvaltuusto Muutoksenhakuohje Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) Liite K / / Kuntalain mukainen valitusosoitus (33 36 ) Valitusoikeus ja valitusperusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka

Lisätiedot

89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Valituskieltojen perusteet: 89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään:

89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Valituskieltojen perusteet: 89, 94, 95, 96, 98, 99, 100. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään: MUUTOKSENHAKUOHJE Toimielin Sosiaali- ja terveyslautakunta Kokouspäivämäärä 19.12.2016 Pöytäkirja yleisesti nähtävänä 27.12.2016 Muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n

Lisätiedot

Pöytäkirjan 2 ja 6 :issä tehtyihin päätöksiin tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikai suvaatimuksen vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle.

Pöytäkirjan 2 ja 6 :issä tehtyihin päätöksiin tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikai suvaatimuksen vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle. MUUTOKSENHAKU Oikaisuvaatimusohje Pöytäkirjan 2 ja 6 :issä tehtyihin päätöksiin tyytymätön saa tehdä kirjallisen oikai suvaatimuksen vesihuoltoliikelaitoksen johtokunnalle. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

Lisätiedot

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätökseen 64 tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Tämä pöytäkirja on pidetty yleisesti nähtävillä 10.5.2017. MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain (364/1995) 91

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 9 Enterprise Mobility Management -järjestelmän, tuen ja konsultoinnin hankinta HEL 2016-012573 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata Ilona IT Oy:ltä

Lisätiedot

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 89 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 91 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

Seuraaviin päätöksiin liittyvien yksityisoikeudellisten asioiden käsittely kuuluu Helsingin käräjäoikeuden toimivaltaan:

Seuraaviin päätöksiin liittyvien yksityisoikeudellisten asioiden käsittely kuuluu Helsingin käräjäoikeuden toimivaltaan: HELSINGIN JA UUDENMAAN SAIRAANHOITOPIIRI MUUTOKSENHAKUOHJEET HUS-KUNTAYHTYMÄN HALLITUS Kokouspäivä 21.9.2015 Pykälät 102-108 Sivut 1-21 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä

Lisätiedot

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät ,

Muutoksenhakuohjeet. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisu- Pykälät , Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain perusteet valmistelua

Lisätiedot

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä

VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä 19.10.2015 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen pe rusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallis

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 17.4.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

:t 2, 4-5, 7 ja 9. :t 1 ja 8. :t 1 ja 8. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään:

:t 2, 4-5, 7 ja 9. :t 1 ja 8. :t 1 ja 8. Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään: MUUTOKSENHAKUOHJE Toimielin Tekninen lautakunta Kokouspäivämäärä 27.1.2016 Pöytäkirja yleisesti nähtävänä 2.2.2016 Muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 19.6.2018 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH

Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus Liite MUUTOKSENH Kuntayhtymä OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Salon seudun koulutus- Kokouspäivämäärä Pykälä Sivu kuntayhtymä Hallitus 7.5.2019 Liite MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa

Lisätiedot

Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus

Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus Liite 3. Oikaisuohje ja valitusosoitus Julkista hankintaa koskevaan päätökseen tai muuhun hankintamenettelyssä tehtyyn ratkaisuun voidaan julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016,

Lisätiedot

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite:

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, osoite ja postiosoite: OIKAISUVAATIMUSOHJEET Muutoksenhakukielto Kieltojen perusteet Oikaisuvaatimusohjeet Oikaisuvaatimusviranomainen ja -aika Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä

Lisätiedot

Tämän pöytäkirjan päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (KuntaL 89 ).

Tämän pöytäkirjan päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen (KuntaL 89 ). MUUTOKSENHAKU Kirkkonummen perusturvalautakunnan 25.8.2016 pöytäkirjaan I OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKELPOISUUSKIELTO 92-95, 99, 101, 102, 103, 104, 105 ja 106 Päätöksestä, joka koskee vain valmistelua

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 136 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 136 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Muutoksenhakuohjeet MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei kuntalain 136 :n mukaan saa tehdä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Pykälät

Lisätiedot

Tietoimitusjaosto nro 1/ SISÄLLYSLUETTELO

Tietoimitusjaosto nro 1/ SISÄLLYSLUETTELO nro 1/2015 SISÄLLYSLUETTELO TIETOIMJ 1 Kokouksen järjestäytyminen TIETOIMJ 2 Avustusprosenttien vahvistaminen vuodelle 2015 TIETOIMJ 3 Perusparannusavustuksien osuus avustussummasta Sivu 2 Nro 1/2015 Kokouspaikka-

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJET JA VALITUSOSOITUS JOUTSAN KUNTA Kunnanhallitus OIKAISUVAATIMUSOHJET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä perusteet kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kunnanhallitus/Lautakunta Kokouspvm Pykälä Sivu(t) 16.5.2018 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n (410/2015)

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 1.11.2018 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

HANKINTAPÄÄTÖS KÄRSÄMÄEN TERVEYS- JA SOSIAALIPALVELUJA KOSKEVASSA TARJOUSKILPAILUSSA

HANKINTAPÄÄTÖS KÄRSÄMÄEN TERVEYS- JA SOSIAALIPALVELUJA KOSKEVASSA TARJOUSKILPAILUSSA 26.1.2015 Kärsämäen kunta Keskuskatu 14 86710 KÄRSÄMÄKI S-posti: karsamaen.kunta@karsamaki.fi Attendo ryhmittymä (Attendo Oy & Attendo Terveyspalvelu Oy) Ilmoitettu virallinen sähköposti: satu.karvonen@attendo.fi

Lisätiedot

Valituskirjassa on ilmoitettava

Valituskirjassa on ilmoitettava Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän valtuuston valitusosoitus VALITUSOSOITUS Valitusoikeus ja -perusteet Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

Päätöspöytäkirja 2/2017

Päätöspöytäkirja 2/2017 Päätöspöytäkirja 2/2017 Päätöspvm 22.8.2017 Hankinnat Porin kaupunki Tekninen toimiala Dnro PORI/1868/02.08.00/2017 Infrayksikön infran rakentaminen - toimintayksikön esimies Otsikko Länsiväylän - Tuorsniementien

Lisätiedot

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen. TOIMIELIN: TEKNINEN LAUTAKUNTA 24.1.2019 OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELTO Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta,

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Jyväskylän Seudun Työterveys Liikelaitoksen johtokunta 11.5.2010 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 13 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 35, Ilmastokatu -pienhankinnat HEL 2015-013693 T 02 08 02 01 SELVITYS LÄMMÖNTALTEENOTOSTA KIVIJALKARAVINTOLOISTA ISO ROOBERTINKADULLA Päätös Päätöksen perustelut Vs.

Lisätiedot

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen.

se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen), sekä kunnan jäsen. MUUTOKSENHAKUOHJEET HENKILÖSTÖJAOSTO Muutoksenhakukielto Päätöstä koskeva muutoksenhakukielto liitetään oikaisuvaatimusta varten pyydettyyn pöytäkirjanotteeseen. Seuraaviin päätöksiin, jotka koskevat vain

Lisätiedot

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN

TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN TEKNINEN LAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 9/2010 Kokousaika 09.11.2010 klo 19.00 19.35 Kokouspaikka Käsiteltävät asiat Tekninen toimisto KOKOUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN PÖYTÄKIRJANTARKASTAJIEN

Lisätiedot

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, Palvelukeskuksen johtokunta

Muutoksenhaku Muutoksenhaku hankintapäätökseen, Palvelukeskuksen johtokunta Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 2, paikannusrannekkeiden hankinta ja ylläpito HEL 2017-002561 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut päätti tarjouskilpailun jälkeen solmia hankintasopimuksen kokonaishinnaltaan

Lisätiedot

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Tietohallintojohtaja

Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Tietohallintojohtaja Tampere Ote viranhaltijapäätöksestä 1 (6) Intranetin ylläpitosopimus jatkuvasta palvelusta TRE:841/07.01.02/2017 Lisätietoja päätöksestä Tietohallintojohtaja Jarkko Oksala, puh. 050 5588958, etunimi.sukunimi@tampere.fi

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Perusturvalautakunnan päätöksiin 65 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

Päätöspöytäkirja 2/2018

Päätöspöytäkirja 2/2018 Päätöspöytäkirja 2/2018 Päätöspvm 9.5.2018 Hankinnat Porin kaupunki Tekninen toimiala Dnro TELA/831/10.03.01/2015 Infrayksikön infran rakentamisen toimintayksikön esimies Otsikko Liukuvalettavien reunakivien

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Koulutuslautakunnan päätöksiin 64 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisuvaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

Rotem Sigma-tromboelastometrin hankinta

Rotem Sigma-tromboelastometrin hankinta ILMOITUS HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Rotem Sigma-tromboelastometrin hankinta Hankinnan kuvaus Rotem Sigma-tromboelastometri ja Rotem Live -ohjelmisto potilastulosten Liveseurantaan etänä KYSin ja ISLABin

Lisätiedot

Aksels Tuulikki Jäsen

Aksels Tuulikki Jäsen PYHTÄÄN KUNTA PÖYTÄKIRJA 2/2013 11 Tarkastuslautakunta 2009-2012 AIKA 29.04.2013 klo 14:00-15:00 PAIKKA Pyhtään kirjasto LÄSNÄ Lindemark Susanna Puheenjohtaja Saarinen Sami Varapuheenjohtaja Aksels Tuulikki

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Helsingin Satama -liikelaitos 18/2014 15.12.2014

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Helsingin Satama -liikelaitos 18/2014 15.12.2014 Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 18 Länsisataman laajennusalueen syvätiivistysurakka 2015 HEL 2014-014030 T 02 08 03 00 Päätös päätti tilata Länsisataman syvätiivistysurakan edullisimman tarjouksen

Lisätiedot

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/ (1) Kysterin johtokunnan muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE

Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/ (1) Kysterin johtokunnan muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 4/2016 1 (1) Kysterin johtokunnan muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Oikaisuvaatimusoikeus ja -perusteet Päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI MUUTOKSENHAKUKIELTO 23 Asiat 37, 38, 39, 40, 41, 46 Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska

Lisätiedot

Vetokaapit ISLAB 2A-tiloihin

Vetokaapit ISLAB 2A-tiloihin ILMOITUS HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Vetokaapit ISLAB 2A-tiloihin Hankinnan kuvaus Kiinteiden vetokaappien hankinta Pohjois-Savon aluelaboratorion Puijon laboratorioiden KYSin sairaalan peruskorjaushankkeiden

Lisätiedot

MUUTOKSENHAKUOHJEET / TELA

MUUTOKSENHAKUOHJEET / TELA MUUTOKSENHAKUOHJEET / TELA Muutoksenhakukielto Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätökset koskevat vain valmistelua tai täytäntöönpanoa

Lisätiedot

Valitusosoitus. Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä valitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalain 136 (410/2015)).

Valitusosoitus. Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä valitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalain 136 (410/2015)). Valitusosoitus Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä valitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (Kuntalain 136 (410/2015)). Pykälät: 63 & 66 Valitusviranomainen

Lisätiedot

22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31

22, 23, 24, 26, 27, 28, 30, 31 Peruspalvelukuntayhtymä Kallio Yhtymähallitus OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä Pykälä 24.3.2017 22-31 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Ympäristökeskus Ympäristönsuojeluosasto Ympäristönsuojelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 62, Ilmastokatu -pienhankinnat HEL 2015-013693 T 02 08 02 01 Ilmastokadun tulosviestintä sekä tulosten ja datan visualisointi Päätös Päätöksen perustelut päätti hyväksyä

Lisätiedot

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa. Oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoitus MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvirasto Katu- ja puisto-osasto Ylläpitotoimisto Toimistopäällikkö KYT

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Rakennusvirasto Katu- ja puisto-osasto Ylläpitotoimisto Toimistopäällikkö KYT Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 13 Ruovikonniitto Helsingin puistorannoilla 2016, toimittajan valinta, Tmi Asmo Paloniitty, 16 800 euroa (alv 0 %) HEL 2016-008549 T 02 08 01 00 Päätös Päätöksen perustelut

Lisätiedot

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat:

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoitteet ovat: OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJE Ympäristölautakunnan päätöksiin 54-60 tyytymätön voi tehdä kir jallisen oikaisu vaa ti muk sen. Pää tök seen ei saa ha kea muutosta valittamalla

Lisätiedot

KIIKOISTEN LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19.11.2012

KIIKOISTEN LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19.11.2012 KIIKOISTEN LIIKUNTA- JA NUORISOLAUTAKUNTA PÖYTÄKIRJA 19.11.2012 Käsitellyt asiat: 17. Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 18. Pöytäkirjantarkastajien valinta 19. Talousarvion toteutuminen 01.01. 30.09.2012

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI OIKAISUVAATIMUS- JA VALITUSKIELLOT SEKÄ OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI MUUTOKSENHAKUKIELLOT JA NIIDEN PERUSTEET Seuraavista päätöksistä ei kuntalain (410/2015) 136 :n mukaan saa tehdä oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Liikuntavirasto Hallintopalvelut Suunnittelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) Liikuntavirasto Hallintopalvelut Suunnittelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (8) 21, kauppatorin väliaikaisen laiturin kannen korotus HEL 2016-007956 T 02 08 03 01 Päätös päätti tilata kauppatorin väliaikaisen laiturin kannen korotuksen Suomen Vesityö

Lisätiedot

Muutoksenhaku viranomaisen päätöksestä

Muutoksenhaku viranomaisen päätöksestä Muutoksenhaku viranomaisen päätöksestä Kunnallishallinnossa voidaan päätöksenteon jälkeen tutkia päätökseen ja päätöksentekoon liittyviä erimielisyyksiä ja virheellisyyksiä monin tavoin. Yleensä päätökseen

Lisätiedot

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta Asianro 1160/ /2013

Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/ (1) Kuntatekniikkaliikelaitoksen johtokunta Asianro 1160/ /2013 Kuopion kaupunki Pöytäkirja 3/2013 1 (1) 24 Asianro 1160/00.02.03/2013 KTL tiedonannot 2013 Toimitusjohtaja, henkilöstöasiat 4 Henkilökohtaisen lisän myöntäminen / Terhi Holländer 5 Teknisen henkilöstön

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Rakentamispalvelu (Stara) 8/2014 Logistiikka Yksikönjohtaja

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Rakentamispalvelu (Stara) 8/2014 Logistiikka Yksikönjohtaja Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 8 Monikäyttöperävaunujen hankinta HEL 2014-002710 T 02 08 01 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti tilata logistiikan vuokraamolle 2 kpl Kronos monikäyttöperävaunuja

Lisätiedot

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen.

Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. OIKAISUVAATIMUSOHJEET Oikaisuvaatimusoikeus Päätökseen tyytymätön voi jäljempänä esitetyllä tavalla tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) KIRDno-2017-670 Veikkolan koulu ja päiväkoti, rakennushankkeen P1-asiantuntijapalvelur Hankinnan kohde Veikkolan koulun ja päiväkodin rakennushankkeen suunnittelutyöt

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä Tekninen lautakunta Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimusohjeet

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Kokouspäivämäärä Tekninen lautakunta Muutoksenhakukiellot. Oikaisuvaatimusohjeet OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Toimielin Kokouspäivämäärä Tekninen lautakunta 15.6.2017 Muutoksenhakukiellot Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä

Lisätiedot

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 ( 5) Kaupunginjohtaja Hankintapäätös

Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 ( 5) Kaupunginjohtaja Hankintapäätös Kajaanin kaupunki Viranhaltijapäätös 1 ( 5) KAJDno-2018-1045 Kajaanin Lyseon sähköurakka Kajaanin kaupungin tilakeskus on pyytänyt EU:n kynnysarvon ylittävästä Kajaanin Lyseon sähöurakasta (alistettu sivu-

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k.

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) Opetusvirasto 4/2014 Perusopetuslinja Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä Linjanjohtaja JulkL 24 1 mom 25 k. 7 Salassa pidettävä (JulkL 24 1 mom 25 k.) Helsingin kaupunki Pöytäkirja 2 (6) 05.03.2014 Salassa pidettävä

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitos

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Helsingin kaupungin työterveys -liikelaitos Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 6 Työterveys Helsinki, fysioterapiapalveluiden hankinta H062-13, optiokauden käyttöönotto HEL 2017-001287 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti ottaa hankintapäätökseen

Lisätiedot

Tekninen johtaja MAANRAKENNUSTÖIDEN JA -HUOLTOJEN PUITESOPIMUS

Tekninen johtaja MAANRAKENNUSTÖIDEN JA -HUOLTOJEN PUITESOPIMUS Vireillepanija Asia MAANRAKENNUSTÖIDEN JA -HUOLTOJEN PUITESOPIMUS 2019-2022 Työpäällikkö on kilpailuttanut maanrakennustyöt ja -huollot vuosille 2019-2022 tavoitteena solmia nelivuotinen puitesopimus 2-4

Lisätiedot

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 134 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla.

Koska päätöksestä voidaan tehdä kuntalain 134 :n mukaan kirjallinen oikaisuvaatimus, seuraaviin päätöksiin ei saa hakea muutosta valittamalla. OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 136 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee

Lisätiedot

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen.

Puheenjohtaja päätti kokouksen klo sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. 98 Valitusosoitus ja kokouksen päättäminen Puheenjohtaja päätti kokouksen klo 19.40 sekä antoi kirkkolain mukaiset oikaisuvaatimusohjeet ja valitusosoituksen. Loppurukouksen piti Minna Latvala. OIKAISUVAATIMUSOHJEET

Lisätiedot

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto

JYVÄSKYLÄN KAUPUNKI Kokouspäivämäärä Sivu Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto Perusturvalautakunnan terveydenhuollon jaosto 9.3.2011 7 MUUTOKSENHAKUOHJEET Muutoksenhakukielto Asiat 16-19 Kiellon peruste Asiat Kiellon peruste Yllämainituista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91

Lisätiedot

Pykälät: 23 27, 35, 36 ja 37. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34

Pykälät: 23 27, 35, 36 ja 37. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34. Pykälät: 28, 29, 30, 31, 32, 33 ja 34 Pohjois-Savon sairaanhoitopiiri Pöytäkirja 2/2017 1 (1) Kuntayhtymän hallituksen muutoksenhakuohje A. OIKAISUVAATIMUSOHJE Oikaisuvaatimusoikeus ja -perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain

Lisätiedot

Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella.

Seuraaviin päätöksiin voidaan hakea muutosta kirjallisella valituksella. Valtuusto tai kuntayhtymän ylintä päätösvaltaa käyttävä toimielin Ruoveden kunnanvaltuusto Valitusosoitus Muutoksenhakukiellot Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan

Lisätiedot

27 Viranhaltijapäätös 1 / 5

27 Viranhaltijapäätös 1 / 5 Viranhaltijapäätös 1 / 5 10 / 2018 / Hankintapäätös Liikuntatoimen pienoistraktorin hankinta Asiaselostus/perustelu Asian valmistelija: kunnossapitopäällikkö Juha Rojo puh. 0400 550732 Liikuntatoimi on

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) KIRDno-2017-1008 Gesterbyn Suomenkielisen koulun rakenne- ja kosteustekninen kuntotutkimus sekä sisäilmatutkimus Hankinnan kohde Gesterbyn Suomenkielisen koulun

Lisätiedot

Veriviljelyautomaatti

Veriviljelyautomaatti ILMOITUS HANKINTAPÄÄTÖKSESTÄ 1 (6) Veriviljelyautomaatti Hankinnan kuvaus Veriviljelyautomaatti, joka hankitaan nykyisen laitekannan täydennykseksi (kapasiteetin lisäys yhdelle toimipaikalle) Kuvaus kilpailutus-

Lisätiedot

kuntatekniikan päällikkö Meijerinranta, rakentamistapaohjeiden sekä katujen ja verkostojen yleissuunnitelman laatiminen

kuntatekniikan päällikkö Meijerinranta, rakentamistapaohjeiden sekä katujen ja verkostojen yleissuunnitelman laatiminen Asia Meijerinranta, rakentamistapaohjeiden sekä katujen ja verkostojen yleissuunnitelman laatiminen Kiteen kaupunki on päättänyt laatia korttelikohtaiset rakentamistapaohjeet Meijerinrannan asemakaavamuutosalueelle

Lisätiedot

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös

Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) Rakennuttamispäällikkö Hankintapäätös Kirkkonummen kunta Viranhaltijapäätös 1 (6) KIRDno-2017-58 Jokirinteen oppimiskeskus, rakennuttaminen, Juristin palvelut Hankinnan kohde Jokirinteen oppimiskeskuksen rakennuttajakonsultiksi valittiin kunnanhallituksen

Lisätiedot

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS

OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS OIKAISUVAATIMUSOHJEET JA VALITUSOSOITUS Toimielin Kokouspäivämäärä Tekninen lautakunta 30.9.2014 MUUTOKSENHAKUKIELLOT Kieltojen perusteet Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Opetusvirasto Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 21 Uimahallikuljetusten option käyttöönotto lv.2016-2017 HEL 2016-002046 T 02 08 02 01 Päätös Päätöksen perustelut päätti, että suomen- ja ruotsinkielisten vuosiluokkien

Lisätiedot

Kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksistä, jotka koskevat virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa (KvesL 26 ), pykälät:

Kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksistä, jotka koskevat virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa (KvesL 26 ), pykälät: Muutoksenhakuohje, koulutuslautakunta Muutoksenhakukielto Seuraavista päätöksistä ei saa tehdä kuntalain 91 :n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätökset koskevat vain valmistelua

Lisätiedot

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Liikuntavirasto 8/2015 Kehittämisyksikkö Suunnittelupäällikkö

Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) Liikuntavirasto 8/2015 Kehittämisyksikkö Suunnittelupäällikkö Helsingin kaupunki Pöytäkirja 1 (7) 10 Eläintarhan skeittipuiston rakennustyön tilaaminen HEL 2015-009893 T 02 08 03 01 Päätös Päätöksen perustelut Vs. suunnittelupäällikkö päätti tilata Eläintarhan skeittipuiston

Lisätiedot

Päätöspöytäkirja 12/2018

Päätöspöytäkirja 12/2018 Päätöspöytäkirja 12/2018 Päätöspvm 11.6.2018 Hankinnat Porin kaupunki Tekninen toimiala Dnro PORI/1418/10.03.02/2018 Tilayksikön päällikkö Otsikko NOORMARKUN LÄHIPALVELUKESKUS, HAPPIKESKUKSEN HANKINTA

Lisätiedot