Apua Suurella Sydämellä

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Apua Suurella Sydämellä"

Transkriptio

1 Kuopion ja Siilinjärven evankelisluterilaisten seurakuntien lehti Nilsiässä valmistellaan kirkkodraamaa Petäjäsaaren taistelusta 4 5 Gospel-lattarit tarjoavat myös henkistä evästä 19 Piispa Munib Younan: "Lähi-idässä ei ole vain yhtä totuutta." kirkkojakoti.fi PÄÄKUVA TUIJA HYTTINEN, PIKKUKUVA KUOPION HIIPPAKUNNAN TUOMIOKAPITULI Apua Suurella Sydämellä 9

2 2 Nro Nro AJANKOHTAISTA KUUKAUDEN VALINNAT PÄÄKIRJOITUS 3 Liittymisiä ja eroja ennätysmäärä Vuoden 2014 lopussa evankelis-luterilaiseen kirkkoon kuului ennakkoarvion mukaan 75,2 prosenttia Kuopion seurakuntayhtymän alueella asuvista. Kuopion seurakuntien jäsenmäärä oli vuoden lopussa Määrä väheni vuoden aikana jäsenellä. Jäsenmäärä kasvoi ainoastaan Alavan seurakunnassa, kaikissa muissa se laski. Alavan kasvu selittyy ennen kaikkea uusille asuinalueille muuttaneiden suurella määrällä. Kirkosta erosi vuoden 2014 aikana henkilöä. Tämä on jäsenmääräänkin suhteutettuna enemmän kuin koskaan aiemmin. Eronneita oli selvästi eniten vuotiaissa, noin 40 prosenttia eronneista kuului tähän ikäryhmään. Edellisvuosiin verrattuna vanhempien ikäryhmien suhteellinen osuus kirkosta eronneista oli kuitenkin kasvanut. 50-vuotiaita ja sitä vanhempia oli kirkosta eronneissa nyt vajaa 23 prosenttia. PYSÄKILLÄ Teologian loistavan tulevaisuuden lähtökohta on yksinkertainen: Kristittyjen täytyy yrittää ymmärtää sekä oman uskonsa sisältöä että toisten katsomusten kannattajien ajattelua, kiteyttää Eero Huovinen. Kirkkoon liittyi vuoden 2014 aikana 338 uutta jäsentä. Liittyneitäkin oli enemmän kuin koskaan aiemmin. Myös liittyneitä oli eniten ikäryhmässä vuotiaat, kaikkiaan 103 henkilöä. Vihkimisissä suurta vaihtelua Kasteen kautta seurakuntiin liittyi 907 henkilöä. Kuolleita oli 942. Luonnollinen jäsenmäärän väheneminen jatkui toista vuotta peräkkäin. Tämä kehitys on ollut odotettavissa jo pidemmän aikaa, mutta ikärakenteeltaan vanhusvoittoisempien alueiden liittyminen seurakuntayhtymään on nopeuttanut sitä. Seurakuntien muuttovoitto oli vuoden 2014 aikana 712 jäsentä. Muuttovoitto perustuu Kuopion kaupungin jatkuneeseen kasvuun. Kirkollisia vihkimisiä oli tilastovuonna 280 ja siviilivihkimisiä 182. Kirkollisten vihkimisten osuus oli reilu 60 prosenttia. Tämän suhteen on suurta vaihtelua seurakunnittain. Alavassa kirkollisten vihkimisten osuus oli noin 70 ja Järvi-Kuopiossa taas 53 prosenttia. Selkeä pidemmän aikavälin suuntaus on ollut kirkollisten vihkimisten osuuden pieneneminen. Siilinjärvellä kirkkoon kuului vuoden lopussa jäsentä, joka on noin 80 prosenttia kunnan väestöstä. Kirkosta erosi 310 henkilöä ja kirkkoon liittyi 58 ihmistä. Kastettujen ja avioliittoon vihittyjen määrä laski viime vuodesta. VEIKKO SOMERPURO Alavan seurakunnan alueelle on muuttanut paljon lapsiperheitä. Teologia ei ole opillista saivartelua eikä moniäänistä toisten ohi puhumista, vaan uskon pukemista yhteisiksi sanoiksi ja teoiksi, näkee Suomen kirkon voimahahmo, Helsingin emerituspiispa Eero Huovinen. Huovinen arvioi, että aikamme muotivirtaukset korostavat elämyksellisyyttä ja kokemuksellisuutta. Rauhallista harkintaa ja levollista pohtimista vierastetaan välillä teologiassakin. Kristinuskon sisällön huolellinen etsiminen ja ajatteleminen ei saisi kaventua. Siksi teologia on kirkon elämässä aina erittäin tärkeä asia. Teologia ei merkitse ensisijaisesti akateemisia oppiarvoja, vieraskielisten kirjojen lukemista eikä monimutkaisten aaterakennelmien synnyttämistä, vaan yksinkertaisesti Jumalan tekojen ja Kristuksen läsnäolon ihmettelemistä, piispa määrittelee. Ihminen on luotu ajattelevaksi olennoksi. Huovinen muistelee vanhaa ja viisasta kristillistä sanontaa: uskon, jotta ymmärtäisin. Usko auttaa ymmärtämään, millaista on tämän maailman meno, mihin kannattaa luottaa ja minkä varaan panna toivonsa. Yhteislaulua karaoken sijasta Kristinusko on olemukseltaan yhteisöllinen asia. Rukoukset, virret ja Raamatun sanat yhdistävät ja kantavat kaikkia kristittyjä sukupolvia. Uskon ilmaisumuodot ovat toisaalta monet. Moninaisuus ei ole uhka, mutta yltiöyksilöllisyys on. Moninaisuus saattaa olla hyvinkin yhteisöllistä, Eero Huovinen muotoilee. Yksinäinen puu ei pala nuotiossa. Kristillinen usko on yhdessä elämistä. 93 % Rippikoulun suoritti vuoden 2014 aikana Kuopion seurakuntien alueella noin 93 prosenttia 15-vuotiaiden ikäluokasta Seurakuntavaalien yhteydessä järjestettiin vaalikeräys, joka tuotti yhteensä ennätykselliset ,38 euroa. Tuotto käytetään lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseen Suomessa ja kehittyvissä maissa Toivontuottajien Jouluradio ylsi joulukuussa historiansa parhaisiin kuuntelulukuihin. Kansallisen radiotutkimuksen mukaan kanavalla oli viikkokuuntelijaa. Teologisessa ajattelussa yhteinen sanoittaminen on valtavan tärkeää. Esimerkiksi virsikirja laaditaan koko kirkkoa varten, ja virsiä lauletaan yhdessä, eikä kukin veisaa vain omia karaokekappaleitaan. Älä jähmety puolustuspoteroon Teologian ja muiden aatevirtausten, kuten luonnontieteiden, välillä on ollut joskus juopa. Kirkon puolella aatteellisen keskustelun kiusauksena on usein ollut puolustusasemiin jähmettyminen. Muunlaisten ideologioiden ja aatteiden merkitys on torjuttu joskus liian kepeästi. Huovisen mielestä kirkossa on opittava vuoropuhelua jyrkkien vastakkainasettelujen sijasta. Aiemmin puhuttiin paljon apologetiikasta, kristinuskon älyllisestä puolustamisesta. Pelkän puolustautumisen sijasta meidän pitäisi nyt olla avoimia aatteelliseen mielipiteenvaihtoon. Kuunneltakoon toista osapuolta Ajassa elävien aatteiden moninaisuudella on kirkon kannalta myönteisiäkin merkityksiä. Esimerkiksi muslimit ja juutalaiset ymmärtävät puolustaa sitä, että koulussa annetaan oman uskonnon opetusta. He tajuavat, miten tärkeää ihmiselle on ymmärtää oman kulttuurinsa juuret, jotta hän voi olla rakentavassa vuorovaikutuksessa toisten kanssa. Vanha sananlasku sanoo: Arvaa oma tilasi, anna arvo toisillekin. Tämä on myös kirkon elämän kannalta tärkeä ajatus. Jos haluamme puhua kirkon moninaisuuden puolesta, tehtävämme on puolustaa meidän kanssamme eri mieltä olevien oikeutta puhua, piispa linjaa. Moniäänisyyden kannattajat tuntuvat usein tarkoittavan lähinnä sitä, että heidän omille mielipiteilleen pitäisi olla enemmän tilaa. Tämän tulisi olla toisinpäin: meidän on huolehdittava siitä, että toistenkin ääni pääsee kuuluviin. Kerro reilusti Jeesuksesta Piispa Eero Huovinen tähdentää apostoli Paavalin ajatusta: Kristuksen ruumis on yksi, mutta siinä on monia erilaisia jäseniä. Moninaisuudelle täytyy olla tilaa kirkossa kunhan koko ajan muistetaan, että olemme sen yhden ruumiin jäseniä. Sekä meidän pappien että poliitikkojen tulisi käyttää enemmän korvia eli kyetä kuuntelemaan ihmisiä ja heidän kysymyksiään. Pappi on puhetyöläinen ja poliitikon pitää puhua Mika Pulkkinen on valittu Kuopion seurakuntien keskusrekisterin johtajaksi. Hän on hoitanut virkaa määräaikaisena vuoden 2010 kesäkuusta alkaen. Siilinjärven seurakunnalle myönnettiin tämän kuun alussa kirkon ympäristödiplomi. Se on kirkkohallituksen myöntämä todistus seurakunnalle, joka on sitoutunut kehittämään toimintaansa ympäristön kannalta jatkuvasti paremmaksi. Siilinjärven seurakunnan verkkosivuilla on kysely, jolla haetaan kouluikäisten vanhemmilta palautetta ja ideoita seurakunnan toimintaan. Kysely avoinna asti, linkki siihen löytyy seurakunnan verkkosivuilta. Palautteet ja uudet kehitysideat tulevat seurakuntaan ilman vastaajan nimi- ja lähetystietoja. Kirkon viestintäpalkinto myönnettiin Kansallisoopperan taiteelliselle johtajalle, oopperalaulaja Lilli Paasikivelle. Perusteluna oli, että hänen järjestämä Suvivirsi-tempaus toi esille kirkon ja sen edustaman pitkän tradition myönteisellä tavalla. Tulevaisuuden teologia teh dään yhdessä TUIJA HYTTINEN niin, että saa kannattajia. Tämä ei ole väärin, mutta uskon, että kuuntelevalla korvalla saa usein enemmän aikaiseksi kuin paljon puhuvalla suulla. Mitä sinulle kuuluu? Oletko voinut hyvin? Näitä kysymyksiä meidän tulisi tehdä toisillemme useammin. Samalla täytyy kuitenkin kertoa myös reilusti Jumalasta ja Jeesuksesta. Säilytä sisäinen rauha Viime vuodet ovat olleet kirkossa murroskautta. Koulussa opettajani totesi aikanaan, että historia on aaltoliikettä. Ahdasmielisyys ja avaramielisyys vaihtelevat. Historia ailahtelee, mutta osaa myös tehdä korjausliikkeitä, jotka oikaisevat ylilyöntejä. Eero Huovinen näkee kristillistä kulttuuriamme näivertävät tekijät ja uhkakuvat, mutta hän suhtautuu niihin tyynesti. Tarvitsemme avoimuutta, valmiutta ja rohkeutta keskusteluun. Mutta samalla tarvitsemme sisäistä levollisuutta ja vahvaa luottamusta uskomme sisältöön. Turvaa ennen kaikkea Jumalaan Voimme olla kirkossa hermostumatta ulkoisten uhkien edessä, Huovinen toppuuttelee kirkon tappiotunnelmiin taipuvaisia hätäilijöitä. Olen ollut monesti isäni suhteen aika kriittinen, erityisesti suhteessa hänen hartauskirjoihinsa. Mutta hän antoi yhdelle kirjalleen hienon nimen: Parhaat päivät edessäpäin. Meillä on kirkossa turvallinen tulevaisuus niin kauan kuin teologiamme turvaa Jumalaan. Hän pitää meistä viime kädessä huolta eilen, tänään ja iankaikkisesti. Tulevaisuuden kirkko -luentosarja JANNE VILLA Alavan seurakuntasalissa Tulevaisuuden kirkon teologia, piispa emeritus Eero Huovinen Tulevaisuuden kirkon spiritualiteetti, arkkipiispa emeritus John Vikström Seurakunnan elämä tulevaisuuden kirkossa, piispa emeritus Matti Sihvonen. Luennot alkavat klo 14. Arkienkelit Menin helmikuisena arki-iltana kauppojen jo sulkeuduttua läheiseen kioskiin. Kassalla oli reipas nuori myyjätär, joka jutteli iäkkäämmän rouvan kanssa. Hänellä ei ollut mitään kiirettä. Rouva kävi hakemassa yhden asian ja jutteli, sitten haki seuraavan ja vaihtoi taas muutaman sanan. Tätä jatkui hetken aikaa ja myyjä alkoi jo vilkuilla huolestuneena minun suuntaani. Rouvakin huomasi, että olin paikalla. Hän tarjoutui ystävällisesti päästämään minut edelleni, mutta häneen ostoksena olivat jo kassassa eikä tapahtumaa kannattanut keskeyttää. Pettyneen oloisena hän suoritti ostoksensa loppuun. Minulle tuli tunne, että hän saattoi olla yksinäinen ja iltainen kioskimatka hänelle mahdollisesti jopa päivän ainoa ihmiskontakti. Joka toinen päivä yksinäinen vanhus tekee Suomessa itsemurhan. Muun muassa taksinkuljettajat, kaupan myyjät, kampaajat ja farmaseutit ovat tietämättään oikeita arkienkeleitä. He saattavat olla monen yksinäisen ihmisen päivän ainoa juttukaveri. Ystävällinen keskustelu ja hymy saattavat auttaa taas jaksamaan seuraavaan päivään. Lehdessämme kerrotaan kuinka Vehmasmäen koulun 140 oppilasta tekivät ystävänpäiväkortit alueensa vanhuksille. Kortit ilahduttivat varmasti monia. Alatorin Arkissa vapaaehtoiset kohtasivat viime vuoden aikana yli kävijää. Yhteisvastuukeräys kutsuu sinut mukaan liittymään arkienkelien joukkoon. Keräysvarat kohdennetaan Suomessa Suurella Sydämellä -vapaaehtoispalvelun kehittämiseen. Apua tarvitsevat ja auttajat saatetaan yhteen verkossa. Voit lahjoittaa rahaa keräykseen tai ryhtyä vapaaehtoiseksi. Apua kaivataan vaikkapa ulkoilukaveriksi vanhukselle, varamummoksi lapsiperheelle tai tukihenkilöksi nuorelle. Vapaaehtoiset saavat auttamistyöstä paljon hyvää Ystävällinen keskustelu auttaa jaksamaan seuraavaan päivään mieltä ja voimaa omaan elämäänsä. Tehdään siis työtä Suurella Sydämellä yhteiseksi hyväksi. "Yksin emme työtä tee, toinen toistaan tarvitsee. Tuomme vaihtopöydälle lahjamme ja puutteemme. Tässä valtakunnassa, ovat heikot vahvoja, sairas terveen parantaa, saaja auttaa antajaa." Virsi 428:4-5. MINNA SIIKANIVA

3 Nro Hyvää päivää eli ajatuksia hyvyydestä K un kerroin ystävälleni mahdollisuudestani kirjoittaa Kirkko ja koti -lehteen, hän ilahtui. Sinä kirjoitat hyvyydestä, siitä ei koskaan kirjoiteta liikaa, hän sanoi. Niinpä päätin tarttua tähän haasteelliseen aiheeseen ensimmäisessä kolumnissani. En näe itseäni erityisen hyvänä ihmisenä, mutta aihe kiinnostaa minua humanistina, taidekasvattajana ja erityisesti 1,5-vuotiaan lapsenlapseni mummina. Lapsenlapseni on elämän suuren hyvyyden ilmentymä. Pienen lapsen synnynnäinen vilpitön hyvyys ja luottamus on valtavaa ja rajatonta. Pidän ilmiselvänä, että lapsi syntyy luottamaan siihen, että hänen ympärillään olevat ihmiset haluavat hänelle hyvää ja toimivat sen mukaisesti. Mitä enemmän lapsi kasvaa hyvyyden ja rakkauden ympäröimänä, sitä paremmat mahdollisuudet hänellä on kehittyä ja kasvaa onnelliseksi ihmiseksi. Hyvyyden läsnäolo rakentaa lapsen luottamusta elämään. Eikä sitä ole koskaan liikaa. Työssäni taidekasvattajana olen huomannut, kuinka tärkeää on hyvyyden ja kunnioituksen ilmapiiri oppimistilanteissa. Tällä tarkoitan sitä, että opettaja kunnioittaa ja arvostaa opetettaviaan ja ajattelee heistä lähtökohtaisesti hyvää olipa sitten kyse lapsista, nuorista, työikäisistä tai senioreista. Hyvyyden ja luottamuksen ilmapiirissä opiskelija oppii parhaiten ja haluaa antaa itsestään eniten. Meidän täytyy antaa korkeatasoista opetusta. Tekniikoiden ja materiaalien on oltava hyviä. Ja kuitenkin tärkeintä on opiskelun ystävällinen ja lämmin ilmapiiri, jossa työskenteleminen sujuu mukavasti ja hyvin. Opiskelijoita kunnioittava oppimista edistävä ilmapiiri ei synny ainoastaan tiloista ja välineistä. Sen syntyy hyvistä ihmisistä, opettajista. Hyvyyden ja luottamuksen ilmapiirissä oppii parhaiten 2000-luvun alussa löysin filosofi Eero Ojasen kirjat Hyvyyden filosofia, Hyvyyden maailma ja Hyvyyden yhteiskunta. Ojanen pohtii teoksissaan filosofisesta näkökulmasta hyvyyttä, tuota pientä sanaa, mutta voimakasta asiaa. Sana hyvyys ei ole konkretisoitavissa samalla tavalla kuin vaikkapa sanat pöytä tai kukka. Hyvyys on jotakin, jota ei voi koskettaa eikä tarkkaan kuvata. Silti hyvyys koskettaa meitä ja tekee elämällemme hyvää. Hyvyyden koskettama jakaa hyvää eteenpäin. EIJA TANNINEN-KOMULAINEN Kuopion Rouvasväenyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Nilsiän kirkossa palataan M Musertavan voiman alla Voimasuhteet Petäjäsaaressa ja neljässä muussa Pitkärannan edustan saaressa olivat talvisodan musertavimmat: 6.3. venäläisillä oli miestä, 111 tykkiä, 87 kranaatinheitintä ja 34 panssarivaunua. Lisäksi puna-armeijan ilmavoimat tekivät 522 taistelulentoa ja pudottivat pommeja 90 tonnia. Suomalaisilla oli 700 miestä ja vain yksi panssaritorjuntatykki. Venäläiset olivat vallanneet Pitkärannan ja valtaosan muutakin Impilahtea jo talvisodan alussa, mutta suomalaiset olivat pysäyttäneet ja motittaneet heidät useisiin saartorenkaisiin. Suomalaiset oli- Kirkon piirissä tapahtuu juuri nyt enemmän kuin vuosikausiin. Kotimaa24.fi -uutispalvelu tarjoaa viimeisimmät uutiset, mielipiteet ja keskustelut osoitteessa kotimaa24.fi pysyt ajan tasalla. Vain Viimeinen ase vaikeni 4,90 /kuukausi Helena Lehtimäki YTM, sosiaalityöntekijä, Sielunhoitoterapeutti (ACC) Uusperheneuvojakoulutuksessa P , Kuopio palvelee lämmöllä arjessa ja juhlassa niin ilon kuin surunkin hetkinä juhlaravintola lounasravintola hotelli sauna- ja kokoustilat Kysy lisää ja pyydä tarjous puh kotimaa24.fi/tilaa Puijotie 135, Kuopio ERIKOISHAMMASTEKNIKKO Antti Heikkinen tulkitsee kaikkien kentälle jääneiden nilsiäläisten viime hetkien tunnot. Sotamiehen vaimon roolissa Mervi Nousiainen. tä ikuiseen kalliohautaan. Kesällä 2013 paikka tunnustettiin hautarauha-alueeksi ja siunattiin muistolehdoksi. Kohti tuskien rintamaa Petäjäsaaresta selvisi osa haavoittuneina ja joku ehjinkin nahoin. Kymmenkunta jäi sotavangiksi ja sai palata kotiin huhtikuussa Kaikki kaatuneet jäivät kentälle, eivätkä venäläiset sallineet rauhan tultuakaan hakea ruumiita saaresta. Näytelmässä Petäjäsaaren kuolemanloukkuun jääneiden tunnot kiteytyvät Väinö Havaksen runoon sävelletyssä laulussa Testament- ti pojalleni: Tänä aamuna poikani lähden kohti tuskien rintamaa. Laulut ja sota-ajan virret sekä niiden esittäjä, nilsiäläinen laulaja ja laulunopettaja Matti Taskinen ovat muutenkin keskeisessä roolissa. Puhepääosissa ovat kirjailija-näyttelijä Antti Heikkinen ja Mervi Nousiainen, jotka esittävät sotamiestä ja tämän vaimoa. Lapsirooleissa näh- ESA-MATTI KOPONEN Puijonkatu 26, III kerros puh. (017) dään Iida ja Ville Pirskanen. Kertojina ovat toimittaja Tarja Närhi ja Jouko Lehtolainen, joka esittää myös luutnantti Suhosta. Uudet hammasproteesit, pohjaukset ja korjaukset LAATU- JA TYÖTAKUU KAIJA VUORIO Ensi-ilta Nilsiän kirkossa pe 6.3. klo 18 (ennakkoilmoittautuminen), muut esitykset su 8.3 klo 12, su klo 12 ja su klo 12. MITÄ MIELESSÄ? Keskustelun kipinästä syttyi tuli S SYDÄNJUURI Puijon Maja HISTORIALLISTA ananvapauden mahdin huomaa, jos se puuttuu. Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä liput pitää vetää salkoon myös sananvapauden ja julkisen keskustelun aikaansaamalle valtavalle kehitykselle länsimaissa. Malliesimerkistä käy Minna Canthin novelli Köyhää kansaa vuodelta Vaikka Köyhää kansaa oli vain yksi kuohuvan 1880-luvun äänistä, se konkretisoi kunnallisen vaivaishoidon ongelmat. Novellista tuli totuudenmukainen kurjuuden kuvaus, joka ei kaivannut edes taiteellista väritystä tajuntaan upotakseen. Novelli kuvaa Kuopion Harjulan köyhäinmajan oloja. Kuopion kaupunki oli ostanut Harjulan hovin juuri suurten nälkävuosien aattona Nälkävuodet lisäsivät Kuopiossakin ankarasti arvosteltua, mutta köyhäinhoitoasetuksen mukaista elätteelle huutokauppaamista. Harjulan alku oli aivan puhdasta yksityistä filantropiaa, sillä kaupunki vastusti köyhäinmajan perustamista korkeiden kustannusten pelossa. Niinpä räätälimestari Johan Jauhiainen avasi parin muun porvarin kanssa Harjulan vuonna 1873 omaan laskuunsa sitä korvausta vastaan, jonka kaupunki käytti muutenkin vaivaishoitoon. Se oli Suomen ensimmäinen soteulkoistus. Vaikka yksityistämistä kes- Sielunhoitoterapia erikoishammasteknikko Niina Toivanen Kauppakatu 48, Kuopio ajanvaraus vat ottaneet venäläisten huoltoreittien kannalta strategiset Laatokan kalliosaaret haltuunsa tammikuussa Niistä kuten Petäjäsaaresta pystyttiin tuhoamaan huoltokuljetuksia Kitilän Koirinojan suurmottiin. Siinä motissa oli venäläisten 168. divisioona, miestä, kokonaista kaksi kuukautta. Suurmotti sitoi suomalaisten voimaa eikä sitä kyetty tuhoamaan. Venäläiset aloittivat mottien pelastusoperaation peittelemättä valtaisia hyökkäysvalmistelujaan, joista päämajakin oli hyvin tietoinen. Siinä vaiheessa Petäjäsaaren päällikkö luutnantti Ahti Suhonen anoi 220 miehelleen vetäytymislupaa saarelta. Kenraalimajuri Woldemar Hägglunin kanta oli ehdoton: saaresta on pidettävä kiinni viimeiseen mieheen. Venäläiset aloittivat tykistökeskityksellä aamuseitsemältä. Viimeisen Petäjäsaaren puolustajan ase vaikeni viiden aikaan iltapäivällä. Muista saarista pääsi illan tullen vetäytymään jäätien poikki mantereelle. Näytelmässä luutnantti Ahti Suhonen palaa esikunnasta saarelle kertomaan, ettei apujoukkoja saada eikä lupaa vetäytyä asemista tule. Suhonen olisi jäänyt vaikka yksin saarta puolustamaan, jos vain miehet olisivat saaneet lähteä. Lopputuloksen kannalta oli nimittäin sama, puolustiko saarta yksi vai kaksisataa miestä. Petäjäsaaren käskyn tiedetään myöhemmin hiertäneen Woldemar Hägglundin mieltä. Petäjäsaari pommitettiin täysin mustaksi. Ilmapommeja tuli niin paljon, että vuorenseinämä romahti ja valtavat lohkareet hautasivat sen suojassa olleen joukkosidontapaikan. Alle jäi 20 mies- 5 terapeuttista sielunhoitoa Nilsiän kirkon remontin keskellä on harjoiteltu kirkkodraamaa Unohdettujen saari. usiikillinen ja tosipohjainen draama kunnioittaa niiden nilsiäläismiesten muistoa, jotka taistelivat Laatokan Petäjäsaaressa kirjaimellisesti viimeiseen mieheen. Ensi-iltana tulee 75 vuotta Petäjäsaaren taistelusta, jossa kaatui 117 miestä. Heistä nilsiäläisiä oli 23 ja rantasalmelaisia 46. Rantasalmea kohtasi talvisodan suurin yhtä paikkakuntaa koskenut menetys. Kirkkodraaman on dramatisoinut ja ohjannut Matti Pajula. Näytelmä suunniteltiin nimenomaan kirkkonäytelmäksi jo aiheensakin vuoksi, Pajula kertoo. Elämästä ja kuolemasta on nimittäin kyse. Jälkipolvi ei muista Petäjäsaaren Thermopylaita, toisin kuin vaikkapa Äyräpään taistelut päivää aikaisemmin. unohdetulle rintamalle Harjulaan rakennettiin vuonna 1904 kunnallinen mielisairaala Syrjälä, jossa oli 32 sairaansijaa. Rakennus on yhä olemassa. ti vain vajaan vuoden, kokemuksesta huomattiin, että laitos lopettaa kadulla kerjäämisen ja tulee muutenkin kaupungille halvemmaksi. Harjulan köyhäinmajaan sijoitettiin niin alaikäiset, vanhukset, mielisairaat kuin muutkin vaivaiset. Kansalaiskeskustelu toi päivänvaloon etenkin mielisairaiden aseman, sillä Lapinlahden ja Niuvanniemen sairaaloista huolimatta suurin osa mielisairaista oli kokonaan vailla hoitoa luvun lopulla mielisairasasetusta todellakin uudistettiin. Uusi asetus velvoitti kunnat varaamaan vaivaista- Nuorten aikuisten ilta pe klo 18.30, NNKY:n salissa Ole ystävä minulle loihinsa vähintään kolme paikkaa varattomille mielisairaille. Edistyksen varjolla asetus tuli kuitenkin yhdistäneeksi köyhyyden ja sairauden, vaivaishoidon ja mielisairaanhoidon, ilman kuntien toimintaa sääteleviä määräyksiä. Vaivaistalojen mielisairasosastot tulivat jäädäkseen kunnalliskotien mielisairasosastoina ja pysyäkseen suomalaisen mielisairaanhoidon häpeäpilkkuna aina vuoden 1972 kansanterveyslakiin saakka. Ne eivät kuuluneet edes terveydenhuollon valvontaan vaan sosiaalihuollon piiriin. KAIJA VUORIO Y stävänpäivä tuli ja meni. Tänä vuonna kyseinen päivä sai kuitenkin hymyn monen yksin asuvan vanhuksen huulille eteläisen Kuopion alueella. Vehmasmäen alakoulun oppilaat nimittäin päättivät ilahduttaa kotipalvelun asiakkaita askartelemalla heille kuvaamataidon tunneilla ystävänpäiväkortit. Mistä idea syntyi, opettaja Tarja Miettinen? Ajatus lähti alun perin koulun vanhempainyhdistykseltä, joka ehdotti, että voisivatko oppilaat jollain lailla ilahduttaa yksinäisiä vanhuksia. Tuloksena syntyi lähes 140 ystävänpäiväkorttia, jotka kotipalvelu jakoi eteläisen alueen asiakkailleen. Miten oppilaat suhtautuivat ideaan? Lapset tekivät kortteja todella suurella sydämellä. Heitä selvästikin kosketti ajatus siitä, että joku sellainen vanhus, joka ei edes pääse liikkuseija RYTKÖNEN KOLUMNI Nro KUOPION KULTTUURIHISTORIALLINEN MUSEO 4 Pohjois-Savon Kristuspäivät maan kotoaan, voi ilahtua tästä eleestä. Oppilaathan eivät etukäteen tienneet, kenelle itse kunkin askartelema kortti päätyy. Onko tästä kenties tulossa perinne? Voisihan sitä ajatella, että jotain tällaista tehtäisiin vuosittain. Ensin meillä oli korttitempauksen suhteenkin ajatus, että oppilaat kävisivät itse luovuttamassa kortit jossakin palvelutalossa. Sen voisi mahdollisesti toteuttaa ensi vuonna. Minkälaisen kortin sinä askartelit, Camilla Tikka? Kuopio, NNKY:n sali, Myllykatu 5 Pelasta minut armosi tähden La Su Päivän avaus. Saara Lehtimäki Jaksanko armon varassa? Sieluni, miksi olet niin levoton? Jaakko Pirttiaho Ps P-O Malk Kahvitauko Kahvi Kuulkaa minua, tulkaa minun Iloa armosta, pisaroita Roomaluokseni Jes. 55:3. P-O Malk laiskirjeestä. Heikki Mäkelä Päätös ja loppurukous Pelasta minut armosi tähden, Päivien musiikki mm. NNKY:n kuoro Jaakko Pirttiaho Keittoruoka Lisää luentoja: Päätöshartaus, keskustelua. Järj: Suomen Evankeliumikoulu Evankeliumin opintoyhdistys - Kuopion NNKY Tein korttiin värikkään sydänpuun ja kirjoitin toiselle puolelle runon: Kolme sanaa sinulle, ole ystävä minulle. Sain itse viime vuonna ystävänpäiväkortin, Kirkko ja koti (Kuopio) jossa oli tuo runo. Se kuulosjulkaisu: helmikuu 2015 ti niin mukavalta, että halusin välittää sen eteenpäin. Yksilöllistä a j a u l e v l a p i t o k! a o t i o h s i a m o Sivulla jossa ovat kirkolliset ilmoitukset tai vastaavaa. Mitä arvelet kortin saajan 2 palstalla mv ajatelleen? Toivon kovasti, että saaja on ilahlasku: tunut kortista. Minusta oli kaunis ajatus, että me koululaiset saimme mahdollisuuden muistaa yksinäisiä Evankeliumin opintoyhdistys ry vanhuksia tällä tavalla. Tilaa ilmainen kartoituskäynti! Puh Uudenmaankatu 68 A 21 LUOTETTAVAA KOTIHOITOPALVELUA VUODESTA Hyvinkää HELI HARING

4 6 Nro Nro KIRKOSSA TAPAHTUU Löydä lisää tapahtumia fotoi 7 Yhteistä matkaa tehdä saamme turvaten vain Vapahtajaan. Ja risti näyttää meille suunnan, käy, Herra, meitä siunaamaan. JAAKKO LÖYTTY Rukoillaan Paastonajan aamurukous keskusseurakuntatalon seurakuntasalissa joka arkiaamu klo Luentosarja Alavalla Tulevaisuuden kirkko -luentosarja alkaa Alavan seurakuntakeskuksen salissa sunnuntaina 1.3. klo 14. Piispa emeritus Eero Huovinen luennoi aiheesta Tulevaisuuden kirkon teologia. Sunnuntaina 8.3. klo 14 arkkipiispa emeritus John Vikströmin aiheena on Tulevaisuuden kirkon spiritualiteetti. Sunnuntaina klo 14 luennoi piispa emeritus Matti Sihvonen aiheella Seurakunnan elämä tulevaisuuden kirkossa. Kirkonmenoja Messu ja Herättäjäyhdistyksen kirkkopyhä Pyhän Johanneksen kirkossa sunnuntaina 1.3. klo 10. Piispa Matti Sihvonen saarnaa. Esiintymässä Kuopion virsikuoro johtajanaan Päivi Perttilä. Messun jälkeen lounas ja seurat. Siioninvirsiseurat keskusseurakuntatalon kerhohuone Samulissa sunnuntaina 8.3. klo 18. Kahvitus alkaa klo Svenskspråkig mässa på midfastosöndagen den 15 mars kl 15 i Puijo kyrka, Taivaanpankontie 3. Maria Sten från kyrkans central för det svenska arbetet predikar och Tintti Tinkala tjänstgör som kantor. Kyrkkaffe. Marianpäivän perhekirkko Hirvilahden kappelissa sunnuntaina klo 13. Lapsikuoro ja nuorten lauluryhmä esiintyvät. Nallekirkko Tuusniemen seurakuntakodilla sunnuntaina klo 10. Nallet ja pehmot mukaan! Kirkon jälkeen ruokailu. Marianpäivän vauvakirkko Riistaveden seurakuntatalossa sunnuntaina klo 10. Vauvakirkkoon kutsutaan erityisesti vuoden aikana kastettuja vauvoja perheineen ja läheisineen. Marianpäivän perheiden kirkkohetki ja Yhteisvastuu-tapahtuma Juankoskella Ylösnousemuksen kirkossa sunnuntaina klo 10. Tuomasmessu Neulamäen kirkossa sunnuntaina klo 18. Saarnaa Lauri Palmu. Messua ennen klo Asako ja Lauri Palmu kertovat Terveisiä Japanista. Hyppää tuomasmessubussin meno-paluukyytiin kotikirkoltasi: Pyhän Johanneksen kirkko klo 17, Puijon kirkko klo 17.10, Tuomiokirkko (pääovi) klo 17.20, Alavan kirkko klo ja Neulamäen kirkko klo Yhteiset eväät Yhteiset eväät -jumalanpalvelusfoorumi Puijon kirkossa sunnuntaina klo Vietämme klo 10 messua, jossa kuullaan Joona Sarasteen säveltämä Missa Piccola Puijon kamarikuoron esittämänä. Yhteisvastuulounaan ja -kahvien jälkeen keskustelemme yhteisistä eväistä: Millainen on messu, josta et haluaisi jäädä pois? Miten rakennamme yhteyttä, johon kaikenikäiset ovat tervetulleita? Tule vaikuttamaan siihen, millainen on tulevaisuuden messu Puijon seurakunnassa. Gospelia junnuille Gospel Junior -tapahtuma Neulamäen kirkolla sunnuntaina klo 16. Musisoimassa lapsikuoro ja nuorten musiikkiryhmä, mukana koululaisten kerhot ja kuorolaiset ohjaajineen. Toimintapisteitä lapsille mm. Wii, valokuvaus, peliluola, 10-kisa ja raamattuvisa. Leivonnaisia Yhteisvastuun hyväksi. Päivällinen 4 / 2. Käsitöitä Putiikista Lähetystyön Putiikki Siilinjärven viihtyisässä lähetyskellarissa on auki maanantaisin klo ja keskiviikkoisin klo Ilahduta ystävää vapaaehtoisten valmistamilla käsitöillä: onnittelukorteilla, tyynyliinoilla, sukilla, puutöillä ja koruilla. Putiikin tuotto ohjataan Siilinjärven seurakunnan lähetystyöhön kirkon virallisten lähetysjärjestöjen kautta. Putiikki on suljettu hiihtolomalla ja hiljaisella viikolla. Hiljaisuuteen Marianpäivän hiljaisuuden retriittiä vietetään Rytkyn leirikeskuksessa pe su Retriitin ohjelma rakentuu messuista, hetkirukouksista ja yhteisistä aterioista. Hinta Alavan seurakuntalaisilta 80 / 60 (eläkeläiset, opiskelijat, työttömät), muilta 100 / 80, seurakunnasta voit kysyä avustusta tarvittaessa. Retriitinohjaaja Minna Karttunen ja pastori Anna Väätäinen. Lisätietoja: Ilmoittautuminen osoitteessa Hiljaisuuden talo -ilta Vanhassa Pappilassa (Kuninkaankatu 12) maanantaina klo 18. Illan aiheena Katso Kristuksen käsiä. Ystäväksi! <3 SPR:n Ystäväkurssi Riistaveden seurakuntatalolla lauantaina klo 9. Kurssi on tarkoitettu kaikille ystävänä olemisesta kiinnostuneille ja antaa monipuoliset valmiudet erilaisten ystävien kohtaamiselle sekä mahdollisuuden toimia ystävänä lähimmäiselle seurakunnassa. Kurssista saa todistuksen ja kurssi on maksuton. Sitovat ilmoittautumiset diakonissa Minna Puustiselle, puh Musiikkia Yhteisvastuukonsertti Vehmersalmen kirkossa keskiviikkona klo 18. TUIJA HYTTINEN Järvi-Kuopion seurakunnan kanttorit Aliisa Lukkari-Lohi, Annette Kärppä-Leskinen, Riikka Tuura ja Taru Parviainen esittävät yksinlauluja, duettoja sekä urkusooloja. Vapaa pääsy, ohjelma 5 Yhteisvastuukeräyksen hyväksi. Hiljaisuuden ja toivon lauluja Yhteisvastuulle Ylösnousemuksen kirkossa su klo 18. Iltateetarjoilu. Kuopion Virsikuoron Marianpäivän kahvikonsertti keskusseurakuntatalossa sunnuntaina klo 15. Kuoroa johtaa Päivi Perttilä. Puhe Liisa Penttinen. Ohjelma ja kahvi 10. Hannu Musakan Muistojen laulut soivat Kaavin kirkossa klo 16. Omaa 70-vuotistaivaltaan tänä vuonna juhliva baritoni esittää vanhoja ja rakkaita lauluja lapsuudesta tähän päivään. Säestäjänä toimii kanttori Aliisa Lukkari- Lohi. Käsiohjelmia ovelta 10. Matkailu avartaa Kirkkopäivät Kouvolassa. Puijon seurakunnan jäsenille on varattu 30 paikkaa ilmoittautumisjärjestyksessä Hinta 234 /hlö (sisältäen matkat, liput ja hotellimajoituksen Kotkassa, josta päivittäiset kuljetukset Kouvolaan). Matkanjohtaja Teemu Voutilainen puh Herättäjäjuhlamatka Sotkamoon Lähtö Puijon kirkolta perjantaina 3.7. klo ja Maljalahdesta klo 11. Ilmoittautumiset Aune Pöyhöselle Lasketteluleiri luokkalaisille Tahkolla ja Ruokoniemessä la su Osallistumismaksu 14 (muilta kuin Siilinjärven seurakuntalaisilta 22 ) sisältää bussikuljetukset, iltapalan, aamiaisen, lounaan ja välipalan Tahkolla sekä majoituksen Ruokoniemen leirikeskuksessa. Omakustanteisia ovat hissiliput ja mahdolliset välinevuokrat ja koulutukset, sekä päivällinen Tahkolla. Mukaan mahtuu 20 henkilöä. Lisätietoa Anne Roivaiselta, puh Ilmoittaudu Siilinjärven seurakuntien verkkosivuilla mennessä. Virtaa vanhemmuuteen Siilinjärven seurakunta järjestää kevään aikana viisi tilaisuutta, joissa käsitellään erilaisten teemojen kautta vanhemmuutta sekä sen vaikutusta lasten ja perheiden hyvinvointiin. Ensimmäinen ilta on tiistaina klo 18 Siilinjärven seurakuntatalolla, illan teemana Kuuntele ja kosketa Ruoki suhdettasi. Muiden iltojen aiheita ovat Kiintymyskeskeinen vanhemmuus 7.4., Uusperheet 21.4., Erityislapsen arki 5.5. ja Mediakasvatus Illoissa keskustellaan aiheesta yhdessä vanhempien kanssa. Markuksen evankeliumi kirkkodraamana ja sooloteatterina Säyneisen kirkossa torstaina klo. 19. Tornion Kaupunginteatterin johtaja Pauli Mahlamäki tulkitsee Markuksen evankeliumin kymmenet historialliset henkilöt. Esitys kestää väliaikakahveineen 2 tuntia. Vapaa pääsy. Kolehti kerätään Hatsinan seurakunnalle. Iltaa yhdessä Yhteisvastuuilta Tuusniemen seurakuntakodilla keskiviikkona klo 18. Katsotaan videolta viime keväänä Tuusniemellä televisioitu Ilta Särkyneille -messu. Tarjolla kahvit Yhteisvastuun hyväksi. Naisten hyvän olon ilta Karttulan seurakuntakodilla torstaina klo 18. Kirkkoilta Riistaveden kirkossa keskiviikkona klo 18 ja Riistaveden seurakuntatalolla keskiviikkona klo 18. Tervetuloa mukaan vapaaehtoistoimintaan seurakuntaan! Keskustelemme ja opettelemme jumalanpalvelusten ja seurakuntatyön vapaaehtoistehtäviä. Mahdollisuus ilmoittautua mukaan palvelutehtäviin. Rukous auttaa -ilta Tuusniemen seurakuntakodilla perjantaina klo 18. Naisten piirin järjestämä ilta kaikille. Majataloiltaa vietetään lauantaina Ravintola Ajassa, Inkiläntie 7. Odotettavissa ilta täynnä iloista musiikkia, lämmintä yhdessäoloa ja koskettavia sanoja. Luvassa afrikkalaisvaikutteista, vauhdikasta musiikkia sekä rentoutta. Musiikista vastaa Popo Salami, sudanilainen kuoro ja Majatalobändi. Illan puhujavieraana ovat Matti Pentikäinen, Eliina Heinonen ja Marja Leppälä. Haiti kutsuu -maailmanilta Vehmersalmen seurakuntakodilla maanantaina klo 18. Tule tutustumaan Haitin ihmisiin, ääniin ja makuihin! Diakoni Birgitta Oksman kertoo Haitin matkastaan, mukana kirkkokuoro ja kokki-ukot. Naisten Pankki on Kirkon Ulkomaanavun hallinnoima vapaaehtoistyön verkosto, joka kerää varoja kehitysmaiden naisten yrittäjyyden sekä koulutuksen tukemiseen. Kuopion alueelta kerättiin vuoden 2014 aikana Naisten Pankille rahaa noin euroa. Kuopion paikallisryhmän kaikille avoin kokous on tiistaina 24.3 klo 18 Puijon kirkon seurakuntasalissa. Tapahtuman aluksi toimittaja Katja Hedberg (kuvassa) kertoo Kongon-matkoistaan sekä Naisten Pankin koulutuksen tuloksista Kongossa. JUKKA GRÖNDAHL L Kesäleiri 1 Kenelle: 7 12-vuotiaat Aika: Paikka: Poukama Leirimaksu: 25 euroa Kesäleiri 2 Aika: Paikka: Rytky Hinta: 15 euroa Kesäleiri 3 Aika: Keskikesänleiri 1 Aika: Hinta: 15 euroa Keskikesänleiri 2.0 Kenelle: vuotiaat Aika: Paikka: Poukama Hinta: 15 euroa e KO U L U L A I S T E N i Tyttöjen kesäleiri tytöt Aika: Loppukesän leiri Aika: Poukaman leiripäivät r Kenelle: 7 13-vuotiaat Aika: klo Paikka: Poukama Hinta: 20 euroa Myllymökin arvoitus Aika: Paikka: Rytky Hinta: 15 euroa Kesäretki Tampereelle Retki Lasten kirkkoon ja Särkänniemeen. Koko perheelle tai yli 10-vuotiaille. Hinta sisältää matkat ja lounaan. Aika: Paikka: Tampere Hinta: 20 euroa i k e Perheretki ja nuorten vaellus Saariselälle Leirillä majoitutaan teltoissa. Yli 15-vuotiailla nuorilla mahdollisuus lähteä kyydillä omatoimiselle vaellukselle. Aika: Paikka: Tievatupa, Saariselkä Hinta: Omakustanteinen Sporttileiri Aika: Paikka: Rytky Hinta: 15 euroa K-12 leiri Kenelle: vuotiaat Aika: Kymppileiri Kenelle: Vuonna 2005 syntyneet Muilta pääsy kielletty! Aika: Lastenleiri Kenelle: 7 10-vuotiaat Aika: Paikka: Poukama 2 s 0 ä 1 Kipinä Spark 5 Perinteinen valtakunnallinen Partaharjun suurleiri. Majoittuminen seurakunnan teltoissa Niemelän alueella. Lähde Kuopion leiriryhmässä kokemaan ja näkemään suurleiritunnelmaa. Leirin sivut: kipina.jiipeenetti.fi Kenelle: vuotiaat Aika: Paikka: Partaharju, Pieksämäki Hinta: 90 euroa (115 euroa ei seurakunnan jäsenet), sisaralennus 30 euroa Viikonloppu aikuisille ja lapsille Leppoisaa viikonloppua voi lähteä viettämään koko perhe tai sitten aikuinen (esim. vanhempi, isovanhempi, kummi) + lapsi/lapsia. Kenelle: Kouluikäiset lapset ja heidän perheet Aika: Paikka: Rytky Hinta: lapset 25 euroa, aikuiset 45 euroa Äiti-tytär-leiri Kenelle: Äidit ja kouluikäiset tyttäret Aika: Hinta: lapset 25 euroa, aikuiset 45 euroa ESITTEET JAETAAN KOULUISSA VIIKOILLA ILMOITTAUDU 6.4. MENNESSÄ

Jäsentiedot 1.1. - 31.12.2014 1-4

Jäsentiedot 1.1. - 31.12.2014 1-4 Vuositilasto 2014 Vuositilasto 2014 Johdanto Jäsentiedot 1.1. - 31.12.2014 1-4 Läsnä ja poissa olevan väestön lukumäärä, ulkomaan kansalaisten ja kielellisen vähemmistön lukumäärä seurakunnittain 31.12.2014

Lisätiedot

43 39 VUODEN 2015 YHTEISVASTUUKERÄYKSEN SEURAKUN- NAN OMAN OSUUDEN KOHDENTAMINEN 44 41 SUURTEN ADVENTTIMYYJÄISTEN 2014 DIAKO- NIATUOTON KOHDENTAMINEN

43 39 VUODEN 2015 YHTEISVASTUUKERÄYKSEN SEURAKUN- NAN OMAN OSUUDEN KOHDENTAMINEN 44 41 SUURTEN ADVENTTIMYYJÄISTEN 2014 DIAKO- NIATUOTON KOHDENTAMINEN DIAKONIAJOHTOKUNTA 20.11.2014 Aika: Torstai 20.11.2014 klo 17.00 18.20 Tarjoilu klo 16.45 alkaen Paikka: Kirkonkulman sali, Kirkkotie 6 liite sivu 38 KOKOUKSEN AVAUS 40 38 LAILLISUUS JA PÄÄTÖSVALTAISUUS

Lisätiedot

mu kaa n T u l 2 0 1 5 Ke s ä l ei r i t Kuopion kaupunki l Järjestöt l Kuopion ev.lut. seurak Metsäkartano l Lasten yliopisto l

mu kaa n T u l 2 0 1 5 Ke s ä l ei r i t Kuopion kaupunki l Järjestöt l Kuopion ev.lut. seurak Metsäkartano l Lasten yliopisto l T u l e mu kaa n Kuopion kaupunki l Järjestöt l unnat l Kuopion ev.lut. seurak Metsäkartano l Lasten yliopisto l K O U L U L A IS T E N 2 0 1 5 Ke s ä l ei r i t Näiltä sivuilta löydät Kuopion ev.lut.

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa

Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa Vapaaehtoistoiminta Vihdin seurakunnassa ANNA AIKAASI VAIKKA VAIN TUNNIKSI KERRALLAAN Vihdin seurakunnassa on monipuoliset mahdollisuudet osallistua vapaaehtoistoimintaan. Voit tulla esim. mummiystäväksi

Lisätiedot

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja

Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Seinäjoen seurakunnan varhaiskasvatuksen kehittämisasiakirja Kun pienen lapsen äiti ja isä ottavat lapsen syliin ja painavat häntä lähelle sydäntään, he antavat hänelle rakkautta ja huolenpitoa. Tällä

Lisätiedot

Tämän leirivihon omistaa:

Tämän leirivihon omistaa: Tämän leirivihon omistaa: 1 Tervetuloa kesäleirille! Raamiksilla tutustumme Evankeliumin väreihin. o Keltainen kertoo Jumalasta ja taivaasta, johon pääsen uskomalla Jeesukseen. o Musta kertoo, että olen

Lisätiedot

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna

Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Helatorstai Joh.17:24-26, Apt.1:6-9 lähtöjuhlan saarna Me juhlimme tänään Jeesuksen taivaaseen astumista. Miksi Jeesus meni pois? Eikö olisi ollut parempi, että hän olisi jäänyt tänne. Helposti ajattelemme,

Lisätiedot

Löydätkö tien. taivaaseen?

Löydätkö tien. taivaaseen? Löydätkö tien taivaaseen? OLETKO KOSKAAN EKSYNYT? LÄHDITKÖ KULKEMAAN VÄÄRÄÄ TIETÄ? Jos olet väärällä tiellä, et voi löytää perille. Jumala kertoo Raamatussa, miten löydät tien taivaaseen. Jumala on luonut

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk

Herttoniemen seurakunta nuorisotyö. läpyskä. kevät 2016. lapyska hertsikansrk Herttoniemen seurakunta nuorisotyö läpyskä kevät 2016 lapyska hertsikansrk Horjuuko uskosi? Moni asia ei olekaan niin kuin olet luullut sen olevan. Kun tapaat uuden tuttavuuden, ensikohtaaminen määrittää

Lisätiedot

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä

Herttoniemen seurakunnan. toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien. läpyskä Herttoniemen seurakunnan toimintaa ja tapahtumia kouluikäisille! tyttöjen ja poikien läpyskä talvi ja kevät 2016 KOULUIKÄISTEN KERHOT Kerhot alkavat loppiaisen jälkeen ja jatkuvat huhtikuun loppuun. Keskiviikkoisin

Lisätiedot

Kouluun lähtevien siunaaminen

Kouluun lähtevien siunaaminen Kouluun lähtevien siunaaminen Tätä aineistoa käytetään rukoushetkessä (ks. sen rakenne s. 9), jossa siunataan kouluun lähtevät. Siunaaminen toimitetaan keväällä tai juuri ennen koulun alkamista. Siunaamisen

Lisätiedot

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN

VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VAIN YKSI PALASI KIITTÄMÄÄN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Missä kertomus tapahtui Tapahtuman paikka on joku kylä Samarian ja Galilean rajalla b) Vieraat

Lisätiedot

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~

On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ On aika lähteä kesäleirille! Tuu mukavaan seuraan! koululaisten ~ KESÄLEIRIT 2016 ~ Näiltä sivuilta löydät Kuopion ev.lut. seurakuntien leiri- ja retkitarjonnan sekä ilmoittautumisohjeet. Tervetuloa mukaan!

Lisätiedot

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä.

Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. elämä alkaa tästä 2008 Evangelism Explosion International Kaikki oikeudet pidätetään. Ei saa kopioida missään muodossa ilman kirjallista lupaa. Raamatun lainaukset vuoden 1992 raamatunkäännöksestä. Asteikolla

Lisätiedot

Jakkara ja neljä jalkaa

Jakkara ja neljä jalkaa Jakkara ja neljä jalkaa Sanna Piirainen 1 Tunti 1 Jakkaran rakentamisen perusteet Eli mitä ihmettä varten pitäisi tulla uskoon 2 Mitähän se Jumala oikein hommaa? Jakkaran rakentamisen perusteet voi löytää

Lisätiedot

Juontajan opas. Sisällys

Juontajan opas. Sisällys Juontajan opas Tämä opas on tarkoitettu avuksi teille, jotka luotsaatte Suomen Lähetysseuran ja seurakuntien yhteisen Kauneimmat Joululaulut -tilaisuuden alusta loppuun. Aivan ensimmäiseksi Suomen Lähetysseurassa

Lisätiedot

Omatoiminen tehtävävihko

Omatoiminen tehtävävihko Rippikoulu 2014 Ilomantsin ev.lut. seurakunta Omatoiminen tehtävävihko Nimi Rippikouluryhmä palautettava viimeistään 30.4.2014 Rippikoulusi alkaa nyt eikä vasta kesällä leirijaksolle tullessasi. Omatoimiset

Lisätiedot

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki

Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.

Lisätiedot

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry

Minun elämäni. Mari Vehmanen, Laura Vesa. Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minun elämäni Mari Vehmanen, Laura Vesa Kehitysvammaisten Tukiliitto ry Minulla on kehitysvamma Meitä kehitysvammaisia suomalaisia on iso joukko. Meidän on tavanomaista vaikeampi oppia ja ymmärtää asioita,

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020

KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 KOHTAAMISEN YHTEISÖ Puijon seurakunnan toiminnan suunta vuoteen 2020 MISSIO Kirkon ja seurakunnan tehtävä perustuu Jeesuksen antamiin lähetys- ja kastekäskyyn sekä rakkauden kaksoiskäskyyn. VISIO Puijon

Lisätiedot

Varhaisnuorten kerho- ja tapahtumakalenteri Kevät ja kesä 2015

Varhaisnuorten kerho- ja tapahtumakalenteri Kevät ja kesä 2015 Varhaisnuorten kerho- ja tapahtumakalenteri Kevät ja kesä 2015 Varhaisnuorten kerhoihin ilmoittautuminen Kerhojen kevätkausi alkaa viikolla 3 (12.1. alkaen) ja päättyy viikolla 18. Kerhoihin tulee ilmoittautua

Lisätiedot

Nuoren syrjäytymisen/syrjäyttämisen ehkäisy. Suomen Kristillisen lääkäriliiton 90-vuotisjuhlaseminaari. 25.10.2013 teologi Mikko Mäkelä. SKLS 90v.

Nuoren syrjäytymisen/syrjäyttämisen ehkäisy. Suomen Kristillisen lääkäriliiton 90-vuotisjuhlaseminaari. 25.10.2013 teologi Mikko Mäkelä. SKLS 90v. Nuoren syrjäytymisen/syrjäyttämisen ehkäisy Suomen Kristillisen lääkäriliiton 90-vuotisjuhlaseminaari Kuva: Lotta Numminen Mitä se on? tulla nähdyksi ja kuulluksi on ihmisen perustarve ihmisestä välittäminen,

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

Jeremia, kyynelten mies

Jeremia, kyynelten mies Nettiraamattu lapsille Jeremia, kyynelten mies Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Jonathan Hay Sovittaja: Mary-Anne S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2014 Bible

Lisätiedot

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2016 Järvenpään seurakunta Hei kotiväki! Kesä on tulossa ja sen mukana Järvenpään seurakunnan kesäleirit. Tervetuloa mukaan! Leireillä oppii paljon uusia asioita ja tapaa uusia ja vanhoja kavereita

Lisätiedot

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen

Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Naantalin seurakunnan Laaja oppimäärä kirkolliseen vihkimiseen Avioliiton merkitys Avioliiton esteiden tutkinta Vihkimisen varaaminen Tapaaminen papin kanssa Avioliittoon vihkiminen vai morsiusmessu? Häämusiikki

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta

Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta Hakunilan seurakunnan vapaaehtoistoiminta HYVÄN TEKIJÖITÄ KAIVATAAN - pienikin teko on tärkeä! Mitä sinä voisit tehdä? Iltapäiväkerho toimia mummona tai vaarina Pyhän Annan lastenkirkolla Pyhän Annan lastenkirkon

Lisätiedot

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat

Matkatyö vie miestä. Miehet matkustavat, vaimot tukevat Matkatyö vie miestä 5.4.2001 07:05 Tietotekniikka on helpottanut kokousten valmistelua, mutta tapaaminen on silti arvossaan. Yhä useampi suomalainen tekee töitä lentokoneessa tai hotellihuoneessa. Matkatyötä

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015

Kolehtisuunnitelma 1.7.2015-31.12.2015 su 5.7. Apostolien päivä Kadonnut ja jälleen löytynyt Seurakuntien diakoniatyötä tukevan Suurella Sydämellä -verkkopalvelun kehittämiseen Kirkkopalveluiden kautta. Kirkkopalvelut ry, PL 279, 00181 Helsinki,

Lisätiedot

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205

toimisto 017 261 2348 gsm 050 537 5857 gsm 0440 576 205 Toimintakalenteri Lokakuu-Marraskuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

Usko. Elämä. Yhteys.

Usko. Elämä. Yhteys. Usko. Elämä. Yhteys. Aina kun kokoonnumme yhteen seurakuntana, haluamme, että usko, elämä ja yhteys näkyvät keskellämme. Me uskomme Jumalan yliluonnolliseen voimaan. Jumalalle ei ole mikään mahdotonta!

Lisätiedot

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun

Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun Riparille 2013 Tervetuloa rippikouluun NASTOLAN SEURAKUNTA RIPPIKOULUINFO 2013 2/5 Ketkä vuorossa? Nyt on aika ilmoittautua rippikouluun. Rippikoulussa sinulla on mahdollisuus pohtia tärkeitä elämään ja

Lisätiedot

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan!

SELKOESITE. Tule mukaan toimintaan! SELKOESITE Tule mukaan toimintaan! Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piiri ry Perhetalo Heideken Sepänkatu 3 20700 Turku p. 02 273 6000 info.varsinais-suomi@mll.fi Mannerheimin Lastensuojeluliitto

Lisätiedot

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun

JOULUSEIKKAILU. -Aikamatka ensimmäiseen jouluun JOULUSEIKKAILU -Aikamatka ensimmäiseen jouluun Näytelmä ensimmäisen joulun tapahtumista Israelissa. «Esitykset ja kuljetukset ilmaisia kaikille Kuopion kouluille ja päiväkodeille» Jouluseikkailu on alakoululaisille

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Materiaalikirje yhteyshenkilölle toukokuu 2016

Materiaalikirje yhteyshenkilölle toukokuu 2016 Materiaalikirje yhteyshenkilölle toukokuu 2016 Tämä materiaalikirje tulee seurakuntaan vain nimetyille Kirkon Ulkomaanavun yhteyshenkilöille. Ota uudet materiaalit käyttöösi ja kartoita lisätarvetta eri

Lisätiedot

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804

RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 RIPPIKOULUVIHKO NIMI RYHMÄ 804 1 TERVETULOA RIPPIKOULUUN! Kun sinut kastettiin, vanhemmillesi, kummeillesi ja seurakunnalle annettiin tehtäväksi huolehtia kristillisestä kasvatuksestasi. Kuulostaa juhlalliselta.

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2014! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2014. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassa! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa

Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Muskarimessu: Hyvän paimenen matkassa Lähdetään matkaan Tänään lähdetään hyvän paimenen matkaan. Aamulla paimen huomasi, että yksi hänen lampaistaan on kadoksissa. Tallella on 99 lammasta, mutta yksi,

Lisätiedot

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta

Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta Onko kirkko kiinnostunut hyvinvoinnista tai hyvästä elämästä? Jouni Sirviö Kokkolan suomalainen seurakunta I) Hyvinvointityön paikka kirkon elämässä - teologinen näkökulma II) Paikallisseurakunnan toiminta

Lisätiedot

syksy 2015 kevät 2014

syksy 2015 kevät 2014 syksy 2015 kevät 2014 Kuva Keimiöltä 2014 /Helmi Neuvonen Vuoden tunnus: Armo tulkoon kaikkien niiden osaksi, jotka rakastavat Herraamme Jeesusta Kristusta, armo ja katoamattomuus. Ef. 6:24 Hyvä NNKY-väki

Lisätiedot

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF

MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF MAAHANMUUTTOVIRASTON TURVAPAIKKAPUHUTTELU ERF Tämä esite on Edustajana turvapaikkamenettelyssä -julkaisun kuvaliite. Pakolaisneuvonta ry Kuvat: Teemu Kuusimurto Taitto ja paino: AT-Julkaisutoimisto Oy,

Lisätiedot

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan

Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan Janakkala- Hattulan perusterveydenhuollon yhteistoiminta-alue Janakkalan neuvola Lapsi 4 vuotta Arvoisat vanhemmat Lapsellanne synt. on varattu aika neuvolan terveydenhoitajalle / 201 klo. Käynti on osa

Lisätiedot

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10

SYKSY 2015. JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 HAUHON SEURAKUNTA SYKSY 2015 JUMALANPALVELUKSET Hauhon kirkossa sunnuntaisin klo 10 13.9. Hauho-päivän messu, liturgia ja saarna Tapani Vanhanen, kanttori Taina Kujanen. Mukana Hauhon kirkkokuoro ja vieraita

Lisätiedot

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat

Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Hyvä rippikoululainen ja vanhemmat Toivotamme sinut tervetulleeksi rippikouluun kotiseurakunnassasi! Laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi Mikä ihmeen rippikoulu? Rippikoulu on seurakunnan koulu. Kasteessa

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen

Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Jo joutui armas aika ja suvi suloinen Kesäajan 2016 jumalanpalvelukset pyhäpäivisin Tuusniemen alueseurakunnassa Kesäajan tapahtumat Tuusniemen alueseurakunnassa kesä-syyskuu 2016 www.kuopionseurakunnat.fi

Lisätiedot

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net

Majakka-ilta 21.11.2015. antti.ronkainen@majakka.net Majakka-ilta 21.11.2015 antti.ronkainen@majakka.net Majakka-seurakunta Majakan missio: Majakka-seurakunta kutsuu, opettaa, palvelee, varustaa, lähtee ja lähettää! Majakan arvolauseke: Yhdessä olemme aivan

Lisätiedot

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän

PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA. Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PIRKKALAN SEURAKUNNAN STRATEGIA Porukalla Pirkkalassa yhdessä ollaan enemmän PERUSTEHTÄVÄ / MISSIO Seurakunta kutsuu ihmisiä armollisen ja kolmiyhteisen Jumalan yhteyteen, julistaa evankeliumia ja rohkaisee

Lisätiedot

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset. Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast

Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset. Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast Kunniamerkit ja muut huomionosoitukset Kirkkoherrojen kokous 3.10.2007 Kaarlo Kalliala Päivitetty 21.3.2015 Timo Tavast Huomionosoitusten ilo vaikkei innostuisikaan juuri siitä mitä saa, ani harvaa oikeasti

Lisätiedot

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa.

RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015 TOIMINTA. Lapset. Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. TOIMINTA Lapset Päiväkerhot maanantaisin, klo 9-11.30 ja klo 13-16 seurakuntatalossa. Perhekerho tiistaisin, alkaen 14.1., viikolla 3. klo 9.30 seurakuntatalossa. RIISTAVEDEN ALUESEURAKUNTA KEVÄT 2015

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal

FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal 1 FOCUS stipendiaattitoiminnan nimikkoraportti 2/2014, Nepal Kumppani FOCUS-Nepal Hankkeen kuvaus FOCUS on nepalilainen kansalaisjärjestö ja Suomen Lähetysseuran yhteistyökumppani, joka työskentelee erityisesti

Lisätiedot

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta

Nettiraamattu lapsille. Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Nettiraamattu lapsille Jumala koettelee Abrahamin rakkautta Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan talvilomaripari, Päiväripari, Laskettelu Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 talvileiri, laskettelu la 12.12. klo 18 päiväripari Tästä

Lisätiedot

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on

Haluaisin, että kirkko johon kuulun on VIRITTÄYTYMINEN AIHEESEEN Haluaisin, että kirkko johon kuulun on LEIKIN TAVOITE Johdatella ajatuksia illan aiheeseen. Herätellä miettimään mitä minä ajattelen kirkosta, sekä tuoda esiin myös toisten ajatuksia,

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) VIINITARHAAN TÖIHIN Tänään meillä on kaksi vertausta, joissa kutsutaan väkeä töihin viinitarhaan. 2. Itse kertomus Raamatusta rinnakkaispaikkoineen Kukin

Lisätiedot

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT

KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) KUNINKAAN POJAN HÄÄT JA SUURET PIDOT Tänään meillä on kaksi vertausta, jotka kertovat siitä, kuinka Jumala kutsuu kaikkia taivaan hääjuhliin. 1. Kertomuksen

Lisätiedot

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus

Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Rippikoulujen yhteisiä menoja 2015 2016 Naarilan kesäriparit, vaellus, purjehdus, ratsastus Draamallinen messu Uskelan kirkossa pe 11.12. klo 18 Naarila 3, Kesä-Angelat, Juvankoski, Vaellus, Purjehdus

Lisätiedot

Jeesus parantaa sokean

Jeesus parantaa sokean Nettiraamattu lapsille Jeesus parantaa sokean Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box 3

Lisätiedot

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi

TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi v TÄÄ OLIS TÄRKEE! Lapsivaikutusten arviointi Lapset ja nuoret näkyviksi Kangasalan seurakunnassa info työntekijöille ja luottamushenkilöille v Mikä ihmeen LAVA? Lapsivaikutusten arviointi eli LAVA on

Lisätiedot

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015!

laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! laukaan seurakunta www.laukaasrk.fi tervetuloa 2015! Rippikoulu on ajankohtainen asia sinulle, joka täytät 15 vuotta vuonna 2015. Tässä asiassa et ole yksin, joka vuosi n. 90 % laukaalaisista ikäisistäsi

Lisätiedot

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein.

Näiden tapahtumien jälkeen tuli keskustelua seurannut lainopettaja Jeesuksen luo kysyen Jeesukselta, mikä käsky on kaikkein tärkein. Mark.12:28-34: Muuan lainopettaja oli seurannut heidän väittelyään ja huomannut, miten hyvän vastauksen Jeesus saddukeuksille antoi. Hän tuli nyt Jeesuksen luo ja kysyi: "Mikä käsky on kaikkein tärkein?"

Lisätiedot

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka

Kirkkovuosi. Kuva: Seppo Sirkka Kirkkovuosi Adventti aloittaa kirkkovuoden. Ensimmäisenä adventtina lauletaan Hoosianna ja sytytetään ensimmäinen kynttilä, toisena toinen, kolmantena kolmas ja neljäntenä neljäs kynttilä. Adventti, Adventus

Lisätiedot

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko

Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Vapaaehtoistoiminta: Vire Koti Martinlähde ja Sinivuokko Marjo Virkkunen palvelutalon johtaja Onnellinen elämä syntyy välittämisestä ja kuuntelemisesta. Yhdessä olemisesta ja tekemisestä Alkoi Vire Koti

Lisätiedot

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2013 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 06 08 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 04 06 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

Hyvä Sisärengaslainen,

Hyvä Sisärengaslainen, Hyvä Sisärengaslainen, Tervetuloa SLEY:n nuorisotyön sisärenkaan raamattukouluun! Tämän kevään kuluessa käymme läpi Johanneksen evankeliumin lyhyissä jaksoissa. Voit lähettää kysymyksiä, palautetta, esirukousaiheita

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

JÄRJESTÄYTYMINEN VUODELLE 2012 DIAKONIAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILASTOT VUODESTA 2011 ELÄMÄSSÄ KIINNI PROJEKTIN LOPPURAPORTTI

JÄRJESTÄYTYMINEN VUODELLE 2012 DIAKONIAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILASTOT VUODESTA 2011 ELÄMÄSSÄ KIINNI PROJEKTIN LOPPURAPORTTI Kokousaika Tiistaina 31.1.2011 kello 15.00 Kokouspaikka Puistolinna, Himminpolku 13 1 2 3 4 5 6 7 KOKOUKSEN AVAUS JÄRJESTÄYTYMINEN VUODELLE 2012 DIAKONIAN TOIMINTAKERTOMUS JA TILASTOT VUODESTA 2011 ELÄMÄSSÄ

Lisätiedot

Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä?

Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä? Haastattelututkimus: (2009) Miten lastentarhanopettaja ja koulunopettaja kohtaavat muslimilapsen ja hänen perheensä päiväkoti- ja kouluympäristössä? Hannele Karikoski, KT, yliopistonlehtori Oulun yliopisto

Lisätiedot

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole.

3. Ryhdy kirjoittamaan ja anna kaiken tulla paperille. Vääriä vastauksia ei ole. 1 Unelma-asiakas Ohjeet tehtävän tekemiseen 1. Ota ja varaa itsellesi omaa aikaa. Mene esimerkiksi kahvilaan yksin istumaan, ota mukaasi nämä tehtävät, muistivihko ja kynä tai kannettava tietokone. Varaa

Lisätiedot

Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011

Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011 Nimikkosopimushankkeen raportti 2/2011 Maa/alue Hanke Senegal Kirkon koulutyö Hankenumero 13430 Kumppani Raportoija Senegalin Lutherilainen kirkko / ELS Raportoijia: Niokhor Séne (kummityön vastuuhenkilö)

Lisätiedot

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä

Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna. Pastori, seurakunnan johtaja Nuorisotyöntekijä Toimintakalenteri Marraskuu-Joulukuu 2012 Vuoden teema: YHTEYS Seurakunnan posti- ja käyntiosoite Toimisto avoinna Kemilänrinne 3 tiistaisin ja torstaisin 70340 Kuopio klo 10-12 Pastori, seurakunnan johtaja

Lisätiedot

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY

SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY SUOMALAINEN KASTE MALJA NÄYTTELY 1 KASTE ON LAHJA Ylösnoussut Kristus antoi kirkolleen tehtävän: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni: kastakaa heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

PAJAN JÄSENTEN MATKAKORVAUKSET 2013

PAJAN JÄSENTEN MATKAKORVAUKSET 2013 Kokousaika Maanantaina 25.11.2013 kello 16.00 Kokouspaikka vanha pappila, Rovastintie 3 1 2 3 4 5 6 7 KOKOUKSEN AVAUS JOULUN AIKA DIAKONIASSA YHTEISVASTUU 2014 PAJAN JÄSENTEN MATKAKORVAUKSET 2013 KEVÄT

Lisätiedot

lapset - nuoret perheet

lapset - nuoret perheet lapset - nuoret perheet Hyvinkään seurakunnassa syksyllä 2014 1 PERHEMESSUT 7.9. Hyvinkään kirkko klo 10.00 (koululaisten iltakerhojen kerhonohjaajien siunaaminen) 14.9. Martti klo 15.00 (päiväkerholaisten

Lisätiedot

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus)

Mitä on oikeudenmukaisuus? (Suomessa se on kaikkien samanvertainen kohtelu ja tasa-arvoisuus) 14 E KYSYMYSPAKETTI Elokuvan katsomisen jälkeen on hyvä varata aikaa keskustelulle ja käydä keskeiset tapahtumat läpi. Erityisesti nuorempien lasten kanssa tulee käsitellä, mitä isälle tapahtui, sillä

Lisätiedot

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana

Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Ehtoopalvelus lauantai ja aattoiltana maallikon laulamana Pyhien isiemme esirukouksien tähden Herra Jeesus Kristus, meidän Jumalamme, armahda meitä. Aamen. Kunnia olkoon Sinulle, meidän Jumalamme, kunnia

Lisätiedot

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA

Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS 12-VUOTIAANA Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja Juutalaiset pojat kävivät kotikaupunkinsa synagoogassa koulua 5-vuotiaasta

Lisätiedot

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen

MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Varsinais-Suomen sosiaalialan osaamiskeskus VASSO MIEHEN ROOLIEN MUUTOKSET JA PERHE SIIRTOLAISUUDESSA Palvelujärjestelmän kohtaaminen Mies Suomessa, Suomi miehessä-luentosarja Helsinki 26.11.2008 MERJA

Lisätiedot

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info

www.saalem.net Lähetit Dorfstrasse 10, A 3142 Weissenkirchen, Austria puh. 43-2784-2055, e-mail: riku@missio.info ruut@missio.info Toimisto: Avoinna ke - to klo 10 12, puh. 6822 233 Työntekijät: Jukka Nieminen, pastori, puh. 0400 920 363 s-posti: jukka.nieminen@saalem.net Jukka talvilomalla 16. 24.2. Reijo Vierula, pastori, puh. 045

Lisätiedot

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014

Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto. Mwanza, Tanzania VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS. Nimikkohankeraportti 1/2014 VIKTORIAJÄRVEN ITÄISEN HIIPPAKUNNAN TYÖNTEKIJÄKOULUTUS Nyakaton Luterilainen Raamattuopisto Mwanza, Tanzania Nimikkohankeraportti 1/2014 Hankenumero 14106 115 Nyakato Luterilainen Koulutuskeskus perustettiin

Lisätiedot

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939

RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (1. Joh. 4:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen. Rinnetie 10. 95420 Tornio. puh. 050 359 6939 RAKKAUS, ANTEEKSIANTAMINEN JA RUKOUS (:8) Hääjuhlan puhe Juha Muukkonen Rinnetie 10 95420 Tornio puh. 050 359 6939 s-posti: juha.muukkonen@gen.fi kotisivu: www.gen.fi Raamatunkäännös: KR 1933/38 JÄSENNYS

Lisätiedot

Kaavi JOULUNAIKA 2015

Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavi JOULUNAIKA 2015 Kaavin alueseurakunnan toimintaesite Enkelit ensin paimenille lauloi, sielusta sieluhun kaiku soi: Kunnia Herran, maassa nyt rauha, kun Jeesus meille armon toi. Virsi 30: 3. Bernhard

Lisätiedot

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA

KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA KASTEKOTIIN PARKANON SEURAKUNTA Onnittelut uuden perheenjäsenen vanhemmille! Odotus on päättynyt, ja hän lepää sylissänne. Toivottavasti kaikki on mennyt hyvin. Ja vaikka ei menisikään, Jeesus lupaa olla

Lisätiedot

Seurakunta vaikeuksissa

Seurakunta vaikeuksissa Nettiraamattu lapsille Seurakunta vaikeuksissa Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org BFC PO Box

Lisätiedot

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ. Kodin ja Koulun Päivä

KODIN JA KOULUN PÄIVÄ. Kodin ja Koulun Päivä Kodin ja Koulun Päivä 2 Kodin ja Koulun Päivä Kutsuimme isovanhemmat kouluun klo 8-11 väliseksi ajaksi tutustumaan lastenlastensa koulunkäyntiin. Tarjosimme heille myös kahvit ja rehtori kertoili nykypäivän

Lisätiedot

Mihin hyvään sinä uskot?

Mihin hyvään sinä uskot? Mihin hyvään sinä uskot? Ehdokkaaksi tarvitaan juuri sinua! Ehdokkaiksi tarvitaan kaikenikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia. Ehdokkaaksi voi asettua konfirmoitu kirkon jäsen, joka täyttää

Lisätiedot

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta

Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Kesäleirit 2014 Järvenpään seurakunta Sisällys LASTEN PÄIVÄLEIRIT I & II Leiriniemessä 07 09 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN PÄIVÄLEIRI III Leiriniemessä 05 07 syntyneet tytöt ja pojat LASTEN YÖLEIRIT

Lisätiedot

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME

SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME SAARNA JÄRVENPÄÄN KIRKOSSA 7.9.2014 JEESUS PARANTAJAMME Evankeliumi Matteuksen mukaan (Matt.12:33-37) Jeesus sanoi: Jos puu on hyvä, sen hedelmäkin on hyvä, mutta jos puu on huono, sen hedelmäkin on huono.

Lisätiedot