Toiminnanjohtaja Jari Hallamaa vahvoista tunteista, elokuvan magiasta kylissä ja kaupunginosissa

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Toiminnanjohtaja Jari Hallamaa vahvoista tunteista, elokuvan magiasta kylissä ja kaupunginosissa 10.000"

Transkriptio

1 Suomen Kulttuurirahaston PIRKANMAAN RAHASTON apurahat Palkinto Toiminnanjohtaja Jari Hallamaa vahvoista tunteista, elokuvan magiasta kylissä ja kaupunginosissa Apurahat Maat. ja metsät. yo. Elina Ahola genomisiin jalostusarvoihin perustuvaa lehmävalintaa käsittelevään kandidaatintyöhön ja maatalous- ja metsätieteiden maisteriopintoihin, Matti ja Helvi Heikkilän rahastosta Hum. kand. Eija Apunen ja Laulu- ja soitinryhmä 4M Psalmit ja ihmisen elämänkaari -musiikki- ja puheteoksen valmistamiseen Musiikinopiskelija Oskari Auramo marimban hankintaan, Irmeli Näsäsen rahastosta Dipl.ins. Timo Erkkilä tilastollista analyysiä laskennallisessa systeemibiologiassa käsittelevään tutkijavierailuun Yhdysvaltoihin, Yrjö ja Marjatta Juharin rahastosta Fil. maisteri Arttu Eräranta munuaisten vajaatoimintaan liittyviä verenkiertoelimistön komplikaatioita käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta Kauppat. maisteri Anna Heikkinen sidosryhmäsuhteita käsittelevään väitöskirjatyöhön Fil. maisteri Maire Heikkinen internetin soveltuvuutta ms-tautia sairastavien kuntoutuskursseille käsittelevän väitöskirjatyön loppuunsaattamiseen Sirkustaiteilijat Kimmo Hietanen, Stina Kopra ja Lotta Paavilainen katuesityksen valmistamiseen ja materiaalihankintoihin Muusikko AMK Liisa Honkanen konserttiharpun hankintaan, Irmeli Näsäsen rahastosta Medianomi AMK Kristian Huitula taiteelliseen työskentelyyn ja sarjakuvaromaanin toteuttamiseen 9.000

2 Arkkitehti, tekn. tohtori Ari Hynynen ja Organizing Committee of NAAR Annual Symposium 2010 kansainvälisen arkkitehtuuriseminaarin järjestämiseen Teatteriohjaaja, teatteri-ilmaisun opettaja Hilkka Hyttinen ja Pietá-työryhmä teatteriesityksen valmistamiseen Tradenomi Susanna Ihanus, teatteri-ilmaisun ohjaaja Mari Pöllänen ja fil. maisteri, kouluttaja Pia Koponen ikäihmisten teatterityöpajojen toteuttamiseen ja pirkanmaalaisten ikäihmisten yhteisten muistojen tallentamiseen äänitarinoiksi, Aino Valvaalan rahastosta Dipl.ins. Liisa Ikonen sydänlihassolujen erilaistamista biomateriaaleilla käsittelevään väitöskirjatyöhön, kolmannen vuoden apurahana, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta Musiikinopiskelija Pauli Jämsä pianonsoiton mestarikurssille osallistumiseen Itävallassa Lääket. tohtori Kati Järvelä hypertonisen keittosuolahydroksietyylitärkkelysliuoksen vaikutusta solunulkoisen nesteen määrään sydänleikkauspotilailla käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Pirkanmaan Sydäntutkimusrahastosta Kasvatust. kand. Sanna Järvinen aineenopettajan työhyvinvointia koulun muutoksessa käsittelevään pro gradu -työhön, Matti ja Helvi Heikkilän rahastosta Valokuvat. kand. Hanna Koikkalainen valokuvanäyttelyn järjestämiseen Haiharan taidekeskuksessa Lääket. lis. Jenni Koskela ionikanavien genetiikkaa ja sydänlihaksen repolarisaatiota käsittelevään väitöskirjatyöhön, Pirkanmaan Sydäntutkimusrahastosta Fil. maisteri Heikki Kovalainen todellisuuden tuntemista ja subjektiviteetin yhteyttä Ralph Waldo Emersonin filosofiassa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Lars Zilliacuksen rahastosta Fil. maisteri Ville Kujala pluripotenteista soluista erilaistettujen sydänlihassolujen toiminnallista karakterisointia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta Fil. maisteri Riina Kuuselo haimasyövän syöpägeenejä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aino Valvaalan rahastosta Dipl.ins. Minna Lahtinen magneettikuvien tekstuurianalyysimenetelmiä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Kaisa Ahosen rahastosta Kuvataiteilija Henrietta Lehtonen taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen

3 Lääket. lis. Johanna Leino kliinisen rasituskokeen prognostista arvoa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta Taidemaalari Riikka Lenkkeri Kenen tahansa kuvia -maalaussarjan työstämiseen sekä internetsivujen toteuttamiseen Yhteiskuntat. maisteri Jenni Linturi kuoleman representaatioita suomalaisessa mediassa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aamulehden 100-vuotisrahastosta Fil. maisteri Riikka Miettinen itsemurhia 1600-luvun Ruotsin itäisissä maalais- ja kaupunkiyhteisöissä käsittelevään väitöskirjatyöhön Teatterit. maisteri Antti Mikkola taiteelliseen työskentelyyn Teatteri Siperiassa Yhteiskuntat. maisteri Jaana Minkkinen koulukulttuurin yhteyttä lasten hyvinvointiin käsittelevään väitöskirjatyöhön Teatterit. maisteri Antti Mäkelä Crystal Piano -performanssin valmistamiseen Säveltäjä AMK Antti Nissilä sävellystyöhön sekä heldentenorin roolien opiskeluun, Yrjö ja Marjatta Juharin rahastosta Luonnontiet. yo. Kirsi Oesch etäisyyksien merkitystä ihmisten elämään Kaakkois-Pirkanmaalla käsittelevään pro gradu -työhön, Matti ja Helvi Heikkilän rahastosta Artenomi AMK Susanna Palovaara perinteisiä kaakeliuuneja käsittelevään tutkimukseen Insinööriopiskelija Mikko Piekkari automaatiotekniikan opintojen loppuunsaattamiseen, Matti ja Helvi Heikkilän rahastosta Anestesiologian erikoislääkäri, lääket. lis. Helena Porkkala sydänleikkauksen jälkeisen sekavuuden esiintymistä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Pirkanmaan Sydäntutkimusrahastosta Fil. tohtori Camilla Puranen sepelvaltimotaudin syntyyn liittyviä biokemiallisia merkkiaineita käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta Yhteiskuntat. maisteri Tuula Puranen median sosiaalisia ulottuvuuksia ihmisten arjessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aamulehden 100-vuotisrahastosta Kuvataiteilija AMK Antti Pussinen ja musiikkituottaja, äänisuunnittelija Karl Joel Hypén interaktiivisen ääni-installaation valmistamiseen ja esittämiseen Lääket. lis. Päivi Raittinen lapsuusiässä syövän sairastaneiden sydän- ja verisuonitautien riskitekijöitä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Pirkanmaan Sydäntut- 3

4 kimusrahastosta Kirjapainoteknikko Raimo Rajala perinteisen kirjapainomenetelmän, kohopainotekniikan koulutuksen suunnitteluun ja käynnistämiseen Fil. yo. Pauliina Salonen kemikaalien hermostomyrkyllisyyttä tutkivan mallin kehittämistä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Linnea Pirilän rahastosta Lääket. lis. Päivi Savikurki-Heikkilä syöpään sairastuneiden lasten magneettitutkimuksia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Linnea Pirilän rahastosta (9.000) ja Aino Valvaalan rahastosta (2.000) Fil. maisteri Heli Setälä ja fil. maisteri Merja Kääriäinen musiikkiteatteriesityksen valmistamiseen Hallintot. maisteri Kirsi Siltanen innovaatiopolitiikan paikallisuutta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ritva ja Veikko Lapinleimun rahastosta Hum. kand. Johanna Sinisalo kirjalliseen työskentelyyn, Aino Sipilän rahastosta Musiikinopiskelija Justas Stasevskij pianonsoiton mestarikursseille osallistumiseen Itävallassa ja Suomessa, Irmeli Näsäsen rahastosta Valtiot. maisteri Jaakko Stenros pelejä toimintana käsittelevään väitöskirjatyöhön Terveystiet. maisteri Sami Tarnanen tehostetun kuntoutuksen vaikutusta kipuun ja toimintakykyyn sekä selän toimintaan lannerangan jäykistysleikkauksen jälkeen käsittelevään väitöskirjatyöhön, professori Markku Järvisen nimikkoapurahana Musiikinopiskelija Eljas Tikanmäki marimban hankintaan, Irmeli Näsäsen rahastosta Musiikkipedagogi Tomi Tolvanen ja Tanssiva kitara -työryhmä Ilo irti kitarasta! - produktion toteuttamiseen Dipl.ins. Juha Tommila uudentyyppisten puolijohdenanorakenteiden valmistamista nanopainolitografialla käsittelevään väitöskirjatyöhön Mus. maisteri Kati Tuominen ja FINEst Quartet jousikvartetin taiteelliseen toimintaan Pirkanmaalla, Aino Sipilän rahastosta Yhteiskuntat. tohtori Hannu Vanhanen Höntsy-kirjan kirjoittamiseen ja kuvittamiseen Dipl.ins. Antti Vehkaoja langattomia mittalaitteita terveydenhoitoalan uusissa sovelluksissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Heli ja Paavo V. Suomisen rahastosta

5 Fil. maisteri Hanna Vuorenpää kantasolupohjaisen sydänmallin kehittämistä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta Lastentautien erikoislääkäri, lääket. lis. Kaisa Ylänen lapsuusiän syöpähoitojen sydänvaikutuksia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Pirkanmaan Sydäntutkimusrahastosta Dipl.ins. Laura Ylä-Outinen hermosolujen kudosteknologiaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aino Valvaalan rahastosta Ahaa Teatterin Kannatus ry lapsille ja nuorille suunnatun, Tampereen historiaa käsittelevän draamapedagogisen esityksen valmistamiseen Akaan elävän musiikin yhdistys Almu ry Akaa Jazz -tapahtuman järjestämiseen Arteles Pirkanmaa Oy kulttuurikeskuksen ja kansainvälisen taiteilijaresidenssitoiminnan perustamiseen ja ylläpitämiseen Hämeenkyrö-Seura ry F. E. Sillanpään syntymäkodin ja nuoruudenkodin museoiden ja niiden ympäristöjen ennallistamiseen Kiikan Nuorisoseura ry lapsille suunnattujen 120-vuotisjuhlavuoden tapahtumien järjestämiseen ja Kehittäjä-lehden tekemiseen Lauri Viita -seura museon perusnäyttelyn englanninkielisen käännöksen teettämiseen Legioonateatteri ry Kuningas Laukkajalka -näytelmän valmistamiseen Mäntän kuvataiteen ystävät ry mediataiteen esittämiseen tarvittavien laitteiden hankintaan Pirkanmaan elokuvakeskus ry nuorten tekemien elokuvien keräämiseen ja esittämiseen Pirkanpojat-poikakuoron kannatusyhdistys ry Pirkanpojat 40 vuotta -juhlakonsertin järjestämiseen Pirkkalaiskirjailijat ry kirjailijavierailujen järjestämiseen pirkanmaalaisiin lukioihin Ramppi-teatteri ry Rampin Pikkuteatterin toiminnan käynnistämiseen ja Saapasjalkakissa-näytelmän valmistamiseen Sorin Sirkus ry 25-vuotisjuhlashow'n valmistamiseen Suomi-Venäjä-Seuran Länsi-Suomen piirijärjestö ry suomalais-ugrilaisten rockyhtyeiden yleisö- ja koulukonserttien järjestämiseen

6 Super Mukava Design Osuuskunta DesignOnTampere -tapahtumakonseptin kehittämiseen ja tapahtuman järjestämiseen Taito Pirkanmaa ry 100-vuotisjuhlavuoden tuotteiden valmistamiseen ja näyttelyn järjestämiseen Verkarannassa Tampereen elokuvajuhlat Roskaelokuvafestivaalin järjestämiseen Tampereen rokkikasvot ry Monsters of Pop -indiemusiikkifestivaalin lastenkonserttien järjestämiseen Tanssiteatteri Mobita/Danscon kannatusyhdistys ry pirkanmaalais-pariisilaisen Aavan meren tuolla puolen -yhteistyöteoksen valmistamiseen Työväen Näyttämöiden Liitto ry nuorten Murros-teatterifestivaalin järjestämiseen Yhteensä euroa 6

Dipl.ins. Antti Ahola kantasolupohjaisten sydänsolujen liiketutkimusta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta 21.

Dipl.ins. Antti Ahola kantasolupohjaisten sydänsolujen liiketutkimusta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta 21. Suomen Kulttuurirahaston PIRKANMAAN RAHASTON apurahat 06.05.2011 Palkinto Professori emerita Hanna Tähti uusien menetelmien etsijälle, eettisen vaihtoehdon kehittäjälle, Marjatta Melkas-Rusasen ja Anneli

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Kari 'Epe' Helenius, Tampere, yrittäjän rohkeasta pitkäsoitosta, soittajan ja kuulijan yhdistämisestä 10.000

Toimitusjohtaja Kari 'Epe' Helenius, Tampere, yrittäjän rohkeasta pitkäsoitosta, soittajan ja kuulijan yhdistämisestä 10.000 Suomen Kulttuurirahaston PIRKANMAAN RAHASTON apurahat 03.05.2013 Palkinto Toimitusjohtaja Kari 'Epe' Helenius, Tampere, yrittäjän rohkeasta pitkäsoitosta, soittajan ja kuulijan yhdistämisestä 10.000 Apurahat

Lisätiedot

Fil. kand. Riitta Valorinta, Tampere, taidevaistosta ja tinkimättömyydestä, modernin kuvan puolustamisesta 10.000

Fil. kand. Riitta Valorinta, Tampere, taidevaistosta ja tinkimättömyydestä, modernin kuvan puolustamisesta 10.000 Suomen Kulttuurirahaston PIRKANMAAN RAHASTON apurahat 09.05.2014 Palkinto Fil. kand. Riitta Valorinta, Tampere, taidevaistosta ja tinkimättömyydestä, modernin kuvan puolustamisesta 10.000 Apurahat Koululainen

Lisätiedot

Fil. maisteri Arttu Eräranta munuaisten vajaatoimintaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta 7.000

Fil. maisteri Arttu Eräranta munuaisten vajaatoimintaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta 7.000 Suomen Kulttuurirahaston PIRKANMAAN RAHASTON apurahat 08.05.2009 Palkinto Teatterinjohtaja Mansi Stycz taian ja taiteen yhdistäjälle, pienen muodon taitajalle 10.000 Apurahat Dipl.ins. Jarmo Alametsä elektromekaanisen

Lisätiedot

Lavastaja Marjatta Kuivasto, Tampere, tilojen taituruudesta, todentuntuisista illuusioista, Pirkanmaan Kulttuurirahaston palkinto 15.

Lavastaja Marjatta Kuivasto, Tampere, tilojen taituruudesta, todentuntuisista illuusioista, Pirkanmaan Kulttuurirahaston palkinto 15. Suomen Kulttuurirahaston PIRKANMAAN RAHASTON apurahat 13.05.2016 Palkinto Lavastaja Marjatta Kuivasto, Tampere, tilojen taituruudesta, todentuntuisista illuusioista, Pirkanmaan Kulttuurirahaston palkinto

Lisätiedot

Medianomi AMK Mari Ahokoivu, Oulu, sarjakuvaromaanin toteuttamiseen 22.000

Medianomi AMK Mari Ahokoivu, Oulu, sarjakuvaromaanin toteuttamiseen 22.000 POHJOIS-POHJANMAAN KULTTUURIRAHASTON APURAHAT JA PALKINNOT 2014 APURAHAT Medianomi AMK Mari Ahokoivu, Oulu, sarjakuvaromaanin toteuttamiseen 22.000 Fil. maisteri Tarja Alakoski, Oulu, Vezf1-tekijän roolia

Lisätiedot

Suomen Kulttuurirahaston Mikael Agricola -mitali

Suomen Kulttuurirahaston Mikael Agricola -mitali Suomen Kulttuurirahaston PÄIJÄT-HÄMEEN RAHASTON apurahat 10.04.2010 Suomen Kulttuurirahaston Mikael Agricola -mitali Professori Antti Hassi muotoilun ymmärtäjälle, taidekasvatuksen ja -opetuksen intomieliselle

Lisätiedot

Professori Teuvo Tammela, Tampere, syöpätutkimuksen edistäjälle, urologian uudistajalle, Aino Valvaalan rahastosta 15.000

Professori Teuvo Tammela, Tampere, syöpätutkimuksen edistäjälle, urologian uudistajalle, Aino Valvaalan rahastosta 15.000 Suomen Kulttuurirahaston PIRKANMAAN RAHASTON apurahat 08.05.2015 Palkinto Professori Teuvo Tammela, Tampere, syöpätutkimuksen edistäjälle, urologian uudistajalle, Aino Valvaalan rahastosta 15.000 Apurahat

Lisätiedot

Mediataiteilija Charles Sandison, Tampere, arkkitehtonisista näyistä, valovirtojen kauneudesta, Yrjö ja Marjatta Juharin rahastosta 10.

Mediataiteilija Charles Sandison, Tampere, arkkitehtonisista näyistä, valovirtojen kauneudesta, Yrjö ja Marjatta Juharin rahastosta 10. Suomen Kulttuurirahaston PIRKANMAAN RAHASTON apurahat 04.05.2012 Palkinnot Akatemiaprofessori Howard T. Jacobs, Tampere, solujen salojen etsijälle, rohkealle tiedekeskustelun puolustajalle, Marjatta Melkas-Rusasen

Lisätiedot

Käsityönopettaja Tuula Lampinen merkittävästä työstä eteläkarjalaisen käsi- ja taideteollisuuden hyväksi 5.000

Käsityönopettaja Tuula Lampinen merkittävästä työstä eteläkarjalaisen käsi- ja taideteollisuuden hyväksi 5.000 Suomen Kulttuurirahaston ETELÄ-KARJALAN RAHASTON apurahat 13.05.2011 Palkinto Käsityönopettaja Tuula Lampinen merkittävästä työstä eteläkarjalaisen käsi- ja taideteollisuuden hyväksi 5.000 Apurahat Tait.

Lisätiedot

Kaisu ja Antti Ravanin rahastosta 3.000

Kaisu ja Antti Ravanin rahastosta 3.000 Suomen Kulttuurirahaston PÄIJÄT-HÄMEEN RAHASTON apurahat 18.04.2009 Apurahat Musiikkipedagogi AMK Anna- Margareta Bragge laulun opintoihin Tukholmassa, Kaisu ja Antti Ravanin Erityisopettaja Saija Eurasto

Lisätiedot

Kirjailija Jukka Behm kirjalliseen työskentelyyn 21.000

Kirjailija Jukka Behm kirjalliseen työskentelyyn 21.000 Suomen Kulttuurirahaston KYMENLAAKSON RAHASTON apurahat 14.04.2011 Apurahat Kirjailija Jukka Behm kirjalliseen työskentelyyn 21.000 Diplomipianisti, mus. maisteri Päivi Ekroth soolokonsertin valmistamiseen,

Lisätiedot

Fil. maisteri Tiina Elo pitkäjänteisestä ja vaikuttavasta työstä Lapin rakennetun kulttuuriympäristön hyväksi 2.500

Fil. maisteri Tiina Elo pitkäjänteisestä ja vaikuttavasta työstä Lapin rakennetun kulttuuriympäristön hyväksi 2.500 Suomen Kulttuurirahaston LAPIN RAHASTON apurahat 05.05.2012 Palkinnot Fil. maisteri Tiina Elo pitkäjänteisestä ja vaikuttavasta työstä Lapin rakennetun kulttuuriympäristön hyväksi 2.500 Fil. maisteri Päivi

Lisätiedot

Taiteilija Ismo Alanko laulun kotimaan laajentamisesta, ilojen ja surujen soittelemisesta

Taiteilija Ismo Alanko laulun kotimaan laajentamisesta, ilojen ja surujen soittelemisesta Suomen Kulttuurirahaston POHJOIS-KARJALAN RAHASTON apurahat 17.04.2011 Palkinnot Taiteilija Ismo Alanko laulun kotimaan laajentamisesta, ilojen ja surujen soittelemisesta 10.000 Professori Seppo Knuuttila

Lisätiedot

Fil. lis. Pirkko Heikkinen Etelä-Savon rahaston kulttuuripalkinto ansioista Etelä- Savon kirjallisen kulttuurin esiinnostajana 5.

Fil. lis. Pirkko Heikkinen Etelä-Savon rahaston kulttuuripalkinto ansioista Etelä- Savon kirjallisen kulttuurin esiinnostajana 5. Suomen Kulttuurirahaston ETELÄ-SAVON RAHASTON apurahat 21.04.2012 Palkinnot Fil. lis. Pirkko Heikkinen Etelä-Savon rahaston kulttuuripalkinto ansioista Etelä- Savon kirjallisen kulttuurin esiinnostajana

Lisätiedot

Taidemaalari Paavo Viktor Pelvo uusien näkökulmien avaamisesta ja ajan ilmiöiden oivaltavasta tulkinnasta 10.000

Taidemaalari Paavo Viktor Pelvo uusien näkökulmien avaamisesta ja ajan ilmiöiden oivaltavasta tulkinnasta 10.000 Suomen Kulttuurirahaston ETELÄ-SAVON RAHASTON apurahat 09.04.2011 Palkinnot Kasvatust. maisteri Pekka Hynninen merkittävästä työstä ympäristökasvatuksen, kestävän kehityksen ja vastuullisen ihmisyyden

Lisätiedot

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015

LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 LAPIN MESTARUUSPILKKI 2015 Miehet Yleinen: 1. 55 Jouni Kokkonen Merilapin urheilukalastajat 3361 2. 51 Mika Jaako Merilapin urheilukalastajat 2935 3. 76 Mika Nampajärvi Koillisen kilpakalastajat 2914 4.

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

Bussiin nousulista ==============

Bussiin nousulista ============== 1/6 Bussiin nousulista ============== Grp. Metallin ao. 148 r.y. Päivitetty lista 28.1.2009 Virkistysviikonloppumatka Kuusamoon 31.1. - 1.2.2009 (la-su/2 pv) "Holiday Club Kuusamon tropiikki" Bussi nro

Lisätiedot

SEASON CLOSING RACE Tulokset

SEASON CLOSING RACE Tulokset SEASON CLOSING RACE Tulokset 17.-18.3.2007 Lauantai Iso rata 100 m M45 YLI-OJANPERÄ, Mikko 11,69 C-pojat YLI-OJANPERÄ, Matti SU 12,28 E D-pojat JÄÄSKELÄINEN, Eero SU 12,68 E ITKONEN, Petri SU 13,04 E PELTONIEMI,

Lisätiedot

Musiikinopiskelija Tatu Eskelinen, Joensuu, Suolahden kansainväliselle musiikkikurssille osallistumiseen, Valter ja Elin Parviaisen rahastosta 1.

Musiikinopiskelija Tatu Eskelinen, Joensuu, Suolahden kansainväliselle musiikkikurssille osallistumiseen, Valter ja Elin Parviaisen rahastosta 1. Suomen Kulttuurirahaston POHJOIS-KARJALAN RAHASTON apurahat 05.05.2013 Apurahat Muotoilija AMK, yhteiskuntat. kand. Samu Aarnio, Joensuu, funktionalistista arkkitehtuuria Pohjois-Karjalassa ja Karjalan

Lisätiedot

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.

Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään. Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9. Jos olet ilmoittautunut vapaaehtoiseksi mutta nimesi puuttuu listalta ota yhteyttä suoraan ryhmäsi vetäjään Sprintin toimitsijat Tilanne 9.9.2014 Nimi Helanterä Antero Laine Jukka Nuuttila Marja-Leena

Lisätiedot

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa

E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa Suunta-Jurva 1(5) E-P:n am hisu parisprinttiviesti Jurvassa 17.2.2013 Lopputulokset H21 (2+2+2+2+2+2) 1) Pohjankyrön Rasti 1 52:47 (Saari Petri 8:18/2., Heiska Samu 9:25/1., Saari Petri 8:59/2., Heiska

Lisätiedot

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat

työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Raivio Tuula 050 396 2966 johdon sihteeri, henkilöstöasiat KESKI-PIRKANMAAN TE- TOIMISTO Asiakaspalvelu klo 9-15.45 poikkeuksena Ikaalisten yhteispalvelupiste, asiakaspalvelu klo 10-12 ja 13-15. HUOM! ks. lounastuntien sulkuajat toimipaikoittain! Virkailijoiden

Lisätiedot

Laulaja Hillan Abdulla taiteelliseen työskentelyyn Yhdysvalloissa, Kaisu ja Antti Ravanin rahastosta 10.000

Laulaja Hillan Abdulla taiteelliseen työskentelyyn Yhdysvalloissa, Kaisu ja Antti Ravanin rahastosta 10.000 Suomen Kulttuurirahaston PÄIJÄT-HÄMEEN RAHASTON apurahat 09.04.2011 Apurahat Laulaja Hillan Abdulla taiteelliseen työskentelyyn Yhdysvalloissa, Kaisu ja Antti Ravanin rahastosta 10.000 Psykologi Saija

Lisätiedot

Suomen Kulttuurirahasto. Kristiina Havas

Suomen Kulttuurirahasto. Kristiina Havas Suomen Kulttuurirahasto Kristiina Havas Suomen Kulttuurirahasto Historia eturyhmistä ja instituutioista riippumaton, henkisesti ja taloudellisesti itsenäinen kulttuurin tukija Kulttuurirahaston sääntömääräinen

Lisätiedot

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00

(Lähti: 1 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 1 1. Hulkkonen Mikko Pihkan 41.00 H6 (Lähti: 6 Keskeytti: 0 Hylätty: 0) 6. Sorsa Aleksi Pihkan 23.2 2. Hakuli Tommi KeU 24.02 +50 3. Pietiläinen Aleksi Pihkan 26.54 +3.42 4. Koikkalainen Severi Pihkan 2.46 +4.34 5. Koivisto Antton KeU

Lisätiedot

Arkkitehti SAFA Panu Kaila, Helsinki, restauroinnin tietäjälle, perinteiden kunnioittajalle, Rantasalmi-palkintona, Rantasalmen rahastosta 20.

Arkkitehti SAFA Panu Kaila, Helsinki, restauroinnin tietäjälle, perinteiden kunnioittajalle, Rantasalmi-palkintona, Rantasalmen rahastosta 20. Suomen Kulttuurirahaston ETELÄ-SAVON RAHASTON apurahat 26.04.2014 Palkinnot Arkkitehti SAFA Panu Kaila, Helsinki, restauroinnin tietäjälle, perinteiden kunnioittajalle, Rantasalmi-palkintona, Rantasalmen

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Viitasalo Mikko 10 Kokoomus 975 5197,00 valittu 2 Leppiniemi Raili 12 Sitoutumattomat 1674 3262,00 valittu 3 Rautava Risto 8 Kokoomus 737 2598,50 valittu 4 Heinäluoma Eero 16 SDP 1299

Lisätiedot

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8.

Miehet 11 vuotta 2 km V 1) Juho Virkajärvi JämsänkIlves 7.48,3, 2) Otto Hirvilampi ÄhtärUrh 7.52,6, 3) Elmeri Seppänen JämsänkIlves 8. Keuruun Hiihdot 8.3.2015 Tuloksia Naiset 10 vuotta 2 km V 1) Lotta Salonen KaipVire 7.26,4, 2) Heta Virkajärvi KaipVire 7.46,7, 3) Inka Lakanen PerhKiri 7.51,4, 4) Melia Palsinajärvi KaipVire 7.59,7, 5)

Lisätiedot

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5

VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 VUODEN 2013 VIRALLISTEN KISOJEN TALKOOVUOROT Päivitetty 31.5.2013 Sivu 1/5 TYÖNTEKIJÄLISTA MAALISKUU LAUANTAI 02.03.2013 3 LK Anne Laine Jenni Sokura Satu Tolonen Anni Rämä Linda Laurikainen Sonja Meuronen

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat 1. Niemi-Aro Antti 2. Saari Aapo 3. Kinnari Sirpa 4. Koskinen Eila 5. Lähdesmäki Liisa 6. Niemi Anne 7. Palojoki Ulla 8. Hyvönen Juhani 9. Peltola Asko 10. Saunamäki Raimo 11.

Lisätiedot

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open

Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open Suur-Helsingin Golf ry Tulokset Sia & Altia Avio- ja avopari Open 9.7.2011 Sarja: 18 hcp gs pb +scr, Pistebogey Hcp, Keltainen / Punainen Kierros 1: Luukki # Pelaaja Seura Slope Out In Tulos 1 Virkki Anna-Liisa

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013 Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta), Seuraluokitukseen kuuluvat sarjat ja lajit. 1. Oskari

Lisätiedot

Ahonkylän koulun johtokunta

Ahonkylän koulun johtokunta 1 KOULUJEN JOHTOKUNNAT 2013-2016 Ahonkylän koulun johtokunta Puheenjohtaja Toni Lahti Lassi-Matti Rauhala Varapuheenjohtaja Anne Mäenpää Johan Mäenpää Jäsen Marjut Lahti Matti Ylisaukko-Oja Jäsen Marja

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling

Kuopion Keilailuliitto 06.07.2016 Rauhalahti Bowling Sivu 1 1. Sami Päiväniemi Veljmiehet 742 (3) + 732 (3) 1474 (6) 2. Samuli Haverinen Veljmiehet 750 (54) + 681 (54) 1431 (108) 3. Joonas Jehkinen Mainarit 719 (0) + 702 (0) 1421 (0) 4. Tomas Käyhkö Mainarit

Lisätiedot

Duodecim - Valtuuskunnan vaalit Tulos vertailulukujärjestyksessä Liitto: I - Turunmaan Duodecimin vaaliliitto

Duodecim - Valtuuskunnan vaalit Tulos vertailulukujärjestyksessä Liitto: I - Turunmaan Duodecimin vaaliliitto Liitto: I - Turunmaan Duodecimin vaaliliitto 2 7 Pirilä Laura 125 1 639,000 2 1609,000 63871964 12 10 Viikari Paula 101 2 319,500 7 459,714 12016565 20 5 Korkeila Jyrki 100 3 213,000 11 292,545 31927015

Lisätiedot

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p =======================

Lähtö Sarja Matka Nro Nimi Seura. Miehet 10 vuotta 3 km p ======================= Miehet 10 vuotta 3 km p 11.00.00 M10 3 km 1 Elmeri Konstari Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10 3 km 2 Konsta Peltola Keuruun Kisailijat 11.00.00 M10 3 km 3 Elias Ronkainen Jämsänkosken Ilves 11.00.00 M10

Lisätiedot

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.

69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 - ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1. 69. KESKI-SUOMEN MAAKUNTAVIESTI 21.2.2016 ÄÄNEKOSKI OSUUSTULOKSET OSUUSTULOKSET 1.OSUUS 1 48 JOUTSA-1 Räsänen Veli-Matti 22.56,8 2 6 SAARIJÄRVI-1 Vertanen Olli 22.59,1 3 3 JYVÄSKYLÄ-1 Mikkonen Tomi 23.04,8

Lisätiedot

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014

Sivistyslautakunta 42 27.05.2014. Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivistyslautakunta 42 27.05.2014 Opettajien virat, niiden nimikkeet ja virkojen numerointi 493/01/2014 Sivla 42 Valmistelija: rehtori Markku Tani, puh. 040 836 5620, etunimi.sukunimi@savitaipale.fi OVTES/opettajien

Lisätiedot

Lääket. tohtori Jouko Hänninen, Mikkeli, ammatillisen kasvun tukijalle, tutkimuksen edistäjälle 10.000

Lääket. tohtori Jouko Hänninen, Mikkeli, ammatillisen kasvun tukijalle, tutkimuksen edistäjälle 10.000 Suomen Kulttuurirahaston ETELÄ-SAVON RAHASTON apurahat 20.04.2013 Palkinnot Lääket. tohtori Jouko Hänninen, Mikkeli, ammatillisen kasvun tukijalle, tutkimuksen edistäjälle 10.000 Oy Juho Jussila, Jyväskylä,

Lisätiedot

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua

Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi valitut. Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Kajaanin kaupunginvaltuusto 2017-2021 Kunnallisvaalissa 2017 Kajaanin kaupunginvaltuustoon toimikaudeksi 2017-2021 valitut. Nimi Ääniä Suomen Keskusta yhteensä 14 valtuutettua ja 14 varavaltuutettua Hatva

Lisätiedot

JHL:n edustajisto

JHL:n edustajisto JHL:n edustajisto 6.6.2017 Vaalipiiri Vaaliliitto Nimi Sopimusala 1 JHLdemarit ja PALDANIUS KARI Kunta 1 JHLdemarit ja KOSKELA MARKKU Kunta 1 JHLdemarit ja HAMARI HELI Kunta 1 JHLdemarit ja STRENGELL JARNO

Lisätiedot

Kuvataiteilija AMK Mari-Kaarina Arvinen, Suonenjoki, taiteelliseen työskentelyyn 11.000

Kuvataiteilija AMK Mari-Kaarina Arvinen, Suonenjoki, taiteelliseen työskentelyyn 11.000 Suomen Kulttuurirahaston POHJOIS-SAVON RAHASTON apurahat 19.05.2014 Apurahat Kuvataiteilija AMK Mari-Kaarina Arvinen, Suonenjoki, taiteelliseen työskentelyyn Kirjailija Jyrki Heikkinen, Kuopio, kirjalliseen

Lisätiedot

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh.

Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten. Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. Kaupunginhallitus 10 19.01.2015 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen eduskuntavaaleja varten Kh 10 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 Eduskuntavaalit toimitetaan

Lisätiedot

Fil. maisteri Anne Alanne Alexander-tekniikan opettajaopintoihin 8.000

Fil. maisteri Anne Alanne Alexander-tekniikan opettajaopintoihin 8.000 Suomen Kulttuurirahaston KESKI-SUOMEN RAHASTON apurahat 13.05.2011 Apurahat Fil. maisteri Kaisa Ahvenjärvi ja työryhmä lasten- ja nuortenkirjallisuutta esittelevän Iilimato-verkkosivuston tekemiseen, Elsa

Lisätiedot

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta 1 / 5 KV-2012 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24 Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 2 Aho Maria toimistosihteeri 3 Ailio kapteeni evp

Lisätiedot

Stormin Avoin Teräsmieskisa

Stormin Avoin Teräsmieskisa Miehet yleinen 1. 49 Vastaranta, Mikko TriStadi 00:04:26 00:36:04 00:52:18 +00:00:00 2. 31 Lampainen, Markus Turun 00:04:42 00:36:36 00:53:54 +00:01:36 Urheiluliitto 3. 23 Ruotinen, Jukka Rekolan Raikas00:04:39

Lisätiedot

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70

2.00,2 Ilmo Siitari ,59 Henri Manninen ,0 Väinö Lestelä ,8 Tapio Nykänen ,8 Erkki Oikarinen -70 100 m: 10,93 Tero Heikkinen -94 11,18 Hannu Hokkanen -84 11,1 Tapani Nykänen -80 11,44 Pasi Tervonen -90 11,2 Kalevi Vauhkonen -70 11,54 Jari Pynnönen -87 11,57 Reijo Erkkilä -84 11,4 Seppo Kupila -56

Lisätiedot

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta

Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Varpaisjärven kunnasta siirtyvä henkilökunta Työntekijän nimi Nykyinen virka- tai toiminimike 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 31.12.2010 Palvelussuhteen luonne 1.1.2011 Virka- tai toiminimike 1.1.2011

Lisätiedot

Turun Seudun Hallisarjan peliaikataulut 13. kierros

Turun Seudun Hallisarjan peliaikataulut 13. kierros Turun Seudun Hallisarjan peliaikataulut 13. kierros Pvm Klo Kenttä 5 Kenttä 6 Kenttä 7 Su 02.10. 20-21 Maunila Noora - Nurminen Minna Hakala Samuli - af Ursin Ilkka Lehtola Kristian - Björkman Christer

Lisätiedot

Asemajuoksu Riihimäki

Asemajuoksu Riihimäki Pojat 10v Lähtö : klo 11:00 aika 1 164 Antti Nurmi - 5:19,1 2 165 Mikael Nurmi - 5:20,7 Pojat 12v Lähtö : klo 11:00 1 173 Ville Savulahti Riihimäki 3:53,7 2 172 Lauri Okkolin Riihimäki 4:15,4 Tytöt 10v

Lisätiedot

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su 9.2.2014 Perinteinen Maakuntaviestin osuusisännät 2014: 1. osuus Finnblock Europa Oy Ltd 2. osuus 3. osuus Maanrakennus Mäenpää Oy 4. osuus 5. osuus 6. osuus

Lisätiedot

Suomen Aikuisurheiluliiton SM-viestit Kangasala Kultamitalijoukkueet:

Suomen Aikuisurheiluliiton SM-viestit Kangasala Kultamitalijoukkueet: Suomen Aikuisurheiluliiton SM-viestit Kangasala 11.6.2016 Kultamitalijoukkueet: M35 4 x 1500 m 1. Varsinais-Suomen Veteraaniurheilijat 18.30,10 Lasse Kero Timo Kero Jukka Savonheimo Juha Kukkamo M40 4

Lisätiedot

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V

Tulokset / El Pilkit Kuusamo N Alle 70 V Tulokset / El Pilkit Kuusamo 08.04.2016 N Alle 70 V 1. Heiskanen Aila Pohj Pohjanmaa 4164 G 2. Nuora Maila Pohj Pohjanmaa 4060 G 3. Aalto Eila Pirkanmaa 3608 G 4. Kurvinen Vuokko Pohj Pohjanmaa 3214 G

Lisätiedot

Arkkimandriitta Sergei ja Valamon luostarin aarteet -työryhmä luostarin Heinävedellä toimimisen 70-vuotisjuhlakirjan toteuttamiseen 10.

Arkkimandriitta Sergei ja Valamon luostarin aarteet -työryhmä luostarin Heinävedellä toimimisen 70-vuotisjuhlakirjan toteuttamiseen 10. Suomen Kulttuurirahaston ETELÄ-SAVON RAHASTON apurahat 23.04.2010 Apurahat Lääket. lis. Timo Aalto lannerangan ahtaumataudin leikkaustulosta ennustavia tekijöitä ja leikkauksen jälkeisen kuntoutuksen vaikuttavuutta

Lisätiedot

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA

NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA NURMIJÄRVELÄISSEUROJEN YLEISURHEILIJAT KAHDEKSAN PARHAAN JOUKOSSA SM-KISOISSA (Vuodesta 1995 viralliset SM-kisat myös sarjoissa T/P 14,15 vuotta) Koonnut Ilkka Hemmilä, päivitetty 20.8.2012 (ulkoradoilla)

Lisätiedot

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015

SM-esikilpailu. Yksilökilpailut. Lumijoki, 27.06.2015 SM-esikilpailu Lumijoki, 27.06.2015 Yksilökilpailut M 1. Kuitunen Lasse 21 Keski-Pohja 300 (20:06) 240 (-24m/+6m) 582 (97) 1122 2. Marttila Petri 1 Oulu 278 (23:41) 288 (-1m/-5m) 546 (91) 1112 3. Tapani

Lisätiedot

Kansalliset tikkakisat Humppila tikkaa päivitetty klo 21.40

Kansalliset tikkakisat Humppila tikkaa päivitetty klo 21.40 Kansalliset tikkakisat Humppila 19.10.2014 25 tikkaa päivitetty 19.10.2014 klo 21.40 MM 1. Lehtonen Seppo JST 38 43 42 46 39 208 2. Leskinen Veikko VaaTi 43 39 42 38 40 202 3. Rantanen Asko MU 39 39 41

Lisätiedot

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen. 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen

1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus. 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen. 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen PÖYTÄKIRJA YLIOPISTOKOLLEGIO 27.11.2014 Kokous 05/14 ASIALISTA 1 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus 2 Lapin yliopiston hallituksen kokoonpanon vahvistaminen 3 Yliopistokollegion kokoonpanon vahvistaminen

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Mus. maisteri Laura Heinonen konserttiohjelmien sekä operetti- ja oopperaroolien valmistamiseen 6.000

Mus. maisteri Laura Heinonen konserttiohjelmien sekä operetti- ja oopperaroolien valmistamiseen 6.000 Suomen Kulttuurirahaston ETELÄ-SAVON RAHASTON apurahat 25.04.2009 Palkinnot Maanviljelijä Esko Mielonen Kerimäen paikallishistorian monipuoliselle tallentajalle 5.000 Työnjohtaja Sulo Strömberg Savon rajaseudun

Lisätiedot

Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014

Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014 Oulu, 42 edustajaa Oulun OP:n uusi edustajisto 2010 2014 Nämä 79 valittua edustavat sinua. Antero Aakko insinööri, myyntijohtaja Allu Alatalo 48 vuotta myynti- ja markkinointipäällikkö Kyösti Asikainen

Lisätiedot

Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B

Naiset. B 1 Leinonen Pekka Oulu 72 B Naiset 1 Karhu Tuula Joensuu 120 C 20 1011 1131 2 Kunnasluoto Taina Kouvola 210 D 35 853 1063 3 Pelkonen Rita Oulu 120 C 20 933 1053 4 Lehikoinen Jaana Joensuu 210 D 35 817 1027 Veteraanit 1 Salonen Tom

Lisätiedot

YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA

YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA YHTEENVETO KAIKISTA JAKSOISTA nimi kort la aamu la ilta su aamu su ilta Akseli Heino ÅSK - erävoittopalkinnot erävoittajapalkinnot lähetti lähetti Anders Nordquist Aui II #PUUTTUU! käännöstark #PUUTTUU!

Lisätiedot

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio

Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ Kuopio / Kuopio Kuntalaisaloite / Invånarinitiativ / Aloite lähetetty kuntaan / Initiativet skickats till kommun 10.11.2014 20:46:11 Aloitteen otsikko / Initiativets titel n kouluverkostoselvitys on tehtävä huolellisesti

Lisätiedot

Kotiseutuneuvos Pentti Siivonen ja rouva Anne Siivonen, Uusikaupunki, kotiseudun arvostamisesta, talonpoikaisperinteen vaalimisesta 10.

Kotiseutuneuvos Pentti Siivonen ja rouva Anne Siivonen, Uusikaupunki, kotiseudun arvostamisesta, talonpoikaisperinteen vaalimisesta 10. Suomen Kulttuurirahaston VARSINAIS-SUOMEN RAHASTON apurahat 10.05.2016 Palkinto Kotiseutuneuvos Pentti Siivonen ja rouva Anne Siivonen, Uusikaupunki, kotiseudun arvostamisesta, talonpoikaisperinteen vaalimisesta

Lisätiedot

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten

LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1. Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten LOIMAAN KAUPUNKI OTE PÖYTÄKIRJASTA 1 Vaalilautakuntien ja vaalitoimikuntien asettaminen europarlamenttivaaleja varten Kh 39 Valmistelija: hallintosihteeri Toini Heinonen, puh. 02 761 1110 - - - - - Kaupunginjohtajan

Lisätiedot

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere 112 113 114 115 A Timo Malmi FL, kirjailija Leena Valkeeniemi-Tasanen terveydenhoitaja Mauri Poussa toimitusjohtaja, työyhteisövalmentaja Pirjo Kokkonen kotitalousteknikko 116 117 118 119 120 Ilkka Nikander,

Lisätiedot

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT

POHJOIS-KARJALAN PIIRINMESTARUUSHIIHDOT Miehet 12 3x2km (3P) 1. 2 Liperin Hiihtoseura 26.21,4 Osuus 1 Pauli Vuorma 1 7.48,3 Osuus 2 Juuso Varis 1 9.25,7 1 17.14,1 Osuus 3 Väinö Kontkanen 1 9.07,3 1 26.21,4 2. 5 Pyhäselän Urheilijat 31.08,4 Osuus

Lisätiedot

SM Mestaruuskilpailu MK-V - Pääkilpailu No. Name Gender Points Club MK-V - Karsinta No. Name Gender Points Club

SM Mestaruuskilpailu MK-V - Pääkilpailu No. Name Gender Points Club MK-V - Karsinta No. Name Gender Points Club kilpailu MK-V - Pääkilpailu 1 Ville Lång M 213300 ÖIF 2 Eetu Heino M 179700 ESB 3 Kalle Koljonen M 140900 ESB 4 Anton Kaisti M 91600 HBC 5 Iikka Heino M 85800 ESB 6 Henri Aarnio M 78700 ÖIF 7 Petri Hautala

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla 27.02.-01.03.2009, tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Juho Kurki KaA 98 99 100 98 99 98 592 2. Jaakko Björkbacka KarMAS 95 97 97 97 97 93 576 3. Markku Niemi AlavA 95 92 95 92 96 96 566 4. Veli Ylinen AlavA 91 96 92 96

Lisätiedot

10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja N. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja H

10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja N. 10m Ilmakivääri 40 ls sarja H 10m Ilmakivääri 60 ls sarja Y 10m Ilmakivääri 40 ls sarja Y50 1. Matti Gröger 1. Jari Kallio Kokemäki 97 94 97 98 96 97 579 2. Joni Röman HKI 95 95 94 97 96 99 576 3. Lasse Voutilainen LP/Joensuu 94 96

Lisätiedot

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet

PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS. Poliittisen ohjausryhmän jäsenet PORIN SELVITYSALUEEN KUNTAUUDISTUS Poliittisen ohjausryhmän jäsenet Poliittisen ohjausryhmän jäsenet kategorioittain (3) 1. Ohjausryhmän jäsenet kunnittain Harjavalta, Kokemäki, Lavia, Luvia, Merikarvia,

Lisätiedot

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo:

Lehtimäen Ampujat ry:n avoimet alueelliset Kevätilma-asekilpailut Pilkan ilma-aseradalla , tulosluettelo: Yleinen sarja, ilmakivääri 60 ls 1. Jaakko Björkbacka KarMAS 98 98 98 98 95 93 580 2. Jari Hemminki KA 93 93 96 92 95 94 563 3. Harri Björkbacka KarMAS 93 85 92 96 98 96 560 4. Markku Niemi AlavA 91 96

Lisätiedot

Kansalliset Mastokisat. Rakokiven kenttä, Nastola TULOKSET. M m Loppukilpailu. Tuuli: -1,5. 1. Lassi Tani EsboIF 12,90

Kansalliset Mastokisat. Rakokiven kenttä, Nastola TULOKSET. M m Loppukilpailu. Tuuli: -1,5. 1. Lassi Tani EsboIF 12,90 Kansalliset Mastokisat Rakokiven kenttä, Nastola 1.7.2017 TULOKSET M30 100 m Loppukilpailu Tuuli: -1,5 1. Lassi Tani EsboIF 12,90 M35 400 m Loppukilpailu 1. Ville Ryhänen EsboIF 56,06 2. Kalle Sipilä HKV

Lisätiedot

Turun Seudun Hallisarjan peliaikataulut 14. kierros

Turun Seudun Hallisarjan peliaikataulut 14. kierros Turun Seudun Hallisarjan peliaikataulut 14. kierros Pvm Klo Kenttä 5 Kenttä 6 Kenttä 7 Ti 31.01. 20-21 Egorov Svetlana - Maunila Noora Butterfiel John - Ilvonen Janne Laivo Juha-Pekka - Lehtola Kristian

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Tulokset olosuhteittain paremmusjärjestyksessä

Tulokset olosuhteittain paremmusjärjestyksessä Tulokset olosuhteittain paremmusjärjestyksessä Nimi Olosuhde Rata Vuoro Tulos Koivuranta Erkki H 1-9-17 9 1 246 Tapper Pasi H 1-9-17 1 8 244 Nybakka Helvi H 1-9-17 17 8 241 Lahti Jukka-Pekka H 1-9-17 17

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Aluemestaruuskilpailu

Kaakkois-Suomen Aluemestaruuskilpailu Kaakkois-Suomen Aluemestaruuskilpailu Tyrrin Ampumaurheilukeskus, Kouvola 3.- 4.9.2016 04.09.2016 25m Isopistooli, sarja M 1. Kari Eskola KuusA 95 96 95 286 94 93 93 280 566 2. Otto Suuronen MA 85 87 89

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

FM i luftvapenskytte Sastmola Resultat ÄLG

FM i luftvapenskytte Sastmola Resultat ÄLG FM i luftvapenskytte Sastmola 2016 Resultat ÄLG Klass S15 1. Antti Santakangas ST 183 2. Jesse Pöyliö La 164 3. Miko Mäkitalo La 159 4. Emmi Jauhiainen MF 157 5. Juuso Ahola La 156 13 tävlande i klassen

Lisätiedot

Suomen Kulttuurirahasto

Suomen Kulttuurirahasto Suomen Kulttuurirahasto Pirkanmaan rahasto Luovien alojen rahoitusseminaari 24.1.2017 Silja Minkkinen-Poikolainen, asiamies Suomen Kulttuurirahasto Historia Eturyhmistä ja instituutioista riippumaton,

Lisätiedot

PANK ry:n toimielimet 2016

PANK ry:n toimielimet 2016 PANK ry:n toimielimet 2016 HALLITUS Ville Alatyppö ville.alatyppo@hel.fi Kuntaliitto/Helsingin kaupunki, pj. Lars Forstén lars.forsten@lemminkainen.com INFRA ry/asfalttijaosto/lemminkäinen Infra Oy, vpj

Lisätiedot

Taikinan kylän asukkaat

Taikinan kylän asukkaat Taikinan kylän asukkaat 197 Turtiainen Eino ja Liisa (kanttiini) 198 Turtiainen Mikko ja Väinö (veljekset, poikamiehiä) 199 (Vanha tupa) Turtiainen Salomon (Sakkeus) ja Ulla, Juho, Anton, Onni, jatoivo

Lisätiedot

SM-kilpailut Tulokset. Helsingin Työväen Luistelijat ry. Helsingin Luistinkiitäjät ry. 500m Miehet 1.osa 2.osa

SM-kilpailut Tulokset. Helsingin Työväen Luistelijat ry. Helsingin Luistinkiitäjät ry. 500m Miehet 1.osa 2.osa 500m Miehet 1.osa 2.osa yht.pisteet ero 1 30 Mika POUTALA HTL 36,50 37,04 73,54 2 44 Tuomas NIEMINEN SU 37,09 37,92 75,01 1,47 3 37 Risto ROSENDAHL HTU 38,15 37,77 75,92 2,38 4 52 Markus PUOLAKKA HLK 38,59

Lisätiedot

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko

Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Kansanedustaja Eduskuntaryhmä Päivämäärä ja kellonaika Poissaolon peruste Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 22.4.2016 13:00 sairaus Aalto Touko Vihreä eduskuntaryhmä 21.4.2016 16:00 sairaus Aalto Touko

Lisätiedot

Maakunnan ilma-ase mestaruuskilpailu

Maakunnan ilma-ase mestaruuskilpailu Puhjonmäen ilma-aserata 18.01.2014 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 10IT 1. Jesse Virola KuusA 81 83 164 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT 1. Joona Holkko KAS 88 96 184 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 11-14A 1.

Lisätiedot

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m

Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kotimaan tilastot 2006-07 Miehet 100 m Kauden paras Sukunimi Etunimi Seura Synt.aika Paikkakunta 1 Nieminen Tuomas SU 160981 10,00 Seinäjoki 14.12.06 2 Kiiskinen Pertti OuTa 181073 10,30 Seinäjoki 14.12.06

Lisätiedot

Musiikkipedagogi AMK Anna-Margareta Bragge, Turku, laulun maisteriopintoihin Slovakiassa 2.500

Musiikkipedagogi AMK Anna-Margareta Bragge, Turku, laulun maisteriopintoihin Slovakiassa 2.500 Suomen Kulttuurirahaston VARSINAIS-SUOMEN RAHASTON apurahat 07.05.2013 Apurahat Fil. maisteri Helena Ahtinen, Turku, VAP-1-molekyylin valkosoluliikenteen in vivo -kuvantamista käsittelevään väitöskirjatyöhön,

Lisätiedot

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48

Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 Sarja: Miehet, yleinen Sijoitus Sarja/Nimi/Seura Loppuaika 1 puolimaraton M / Gharbi Sellami / Karsija ja RRR 01:20:48 2 puolimaraton M / Hyttinen Antti / Fenestra Rytky 01:20:54 3 puolimaraton M / Hämäläinen

Lisätiedot

edellisestä kuukaudesta

edellisestä kuukaudesta Päivitetty 31.10.2008 A-osake Muutos edellisestä kuukaudesta B-osake Muutos edellisestä kuukaudesta B-uudet Muutos edellisestä kuukaudesta Osakkeiden määrä Osuus Osuus äänistä 1 Koskenkorva Matti Olavi

Lisätiedot

Kirjailija Marja Björklöf, Helsinki, romaanin kirjoittamiseen, Aino ja Nuutti J. Rädyn apurahana 12.000

Kirjailija Marja Björklöf, Helsinki, romaanin kirjoittamiseen, Aino ja Nuutti J. Rädyn apurahana 12.000 Suomen Kulttuurirahaston POHJOIS-KARJALAN RAHASTON apurahat 26.04.2016 Palkinto Kirjailija Esko-Pekka Tiitinen taiteen monitaitajalle, kuvien sanoittajalle, sanojen kuvittajalle 10.000 Apurahat Kuvataiteilija

Lisätiedot

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5

Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 Tulos vertailulukujärjestyksessä 1 / 5 I Vaalipiiri 1 Leppiniemi Jarmo 3 Sitoutumattomat - 2757 4601,00 valittu 2 Akaan-Penttilä Eero 8 Kokoomus 794 3793,00 valittu 3 Hakala Lotta 4 Sitoutumattomat - 557

Lisätiedot

Pohjois-Karjalan 67. MKV

Pohjois-Karjalan 67. MKV Pohjois-Karjalan 67. MKV T U L O K S E T Kiteen Urheilijat MKV; MKVA-1; MKVA-2; MKVA-3; MKVA-4; MKVA-5; MKVA-6; MKVA-7; MKV; MKVB-1; MKVB-2; MKVB-3; MKVB-4; MKVB-5; MKVB-6; MKVB-7; MKV A P-K MKV A-sarja

Lisätiedot

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu)

Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten. 001 äänestysalue (Yhteiskoulu) Kaupunginhallitus päätti valita vuonna 2017 toimitettavia kuntavaaleja varten 1. asetettaviin äänestysalueiden vaalilautakuntiin viisi varajäsentä 2. asettaa kaksi vaalitoimikuntaa ja niihin nimetään kolme

Lisätiedot