Professori Teuvo Tammela, Tampere, syöpätutkimuksen edistäjälle, urologian uudistajalle, Aino Valvaalan rahastosta

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Professori Teuvo Tammela, Tampere, syöpätutkimuksen edistäjälle, urologian uudistajalle, Aino Valvaalan rahastosta 15.000"

Transkriptio

1 Suomen Kulttuurirahaston PIRKANMAAN RAHASTON apurahat Palkinto Professori Teuvo Tammela, Tampere, syöpätutkimuksen edistäjälle, urologian uudistajalle, Aino Valvaalan rahastosta Apurahat Diplomimuusikko Jani Aarrevaara ja mus. maisteri Jani Lehtonen, Tampere, kamarimusiikkisarjan järjestämiseen Tanssinopiskelija Viivi Ahola, Tampere, tanssin mestarikursseille ja kilpailuihin osallistumiseen Musiikinopiskelija Mikko Antila, Pirkkala, vibrafonin hankintaan, Irmeli Näsäsen rahastosta Valokuvataiteilija, tait. maisteri Terhi Asumaniemi, Tampere, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen Kirjailija Hassan Blasim, Tampere, irakilaismiehen elämää Suomessa käsittelevän romaanin kirjoittamiseen Fil. tohtori Arttu Eräranta, Tampere, ikääntymiseen ja ylipainoon liittyviä systemaattisia hemodynamiikan muutoksia käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta Musiikinopiskelija Annika Granlund ja musiikinopiskelija Tiia Toivanen, Tampere, tenorisaksofonille ja marimballe sävelletyn kappaleen kantaesitys- ja harjoitusmatkaan Pariisiin, Irmeli Näsäsen rahastosta Terveystiet. maisteri Elina Hautaniemi, Tampere, maidon bioaktiivisten peptidien ja lakritsin vaikutusta verenkiertoelimistön toimintaan käsittelevään väitöskirjatyöhön, Pirkanmaan Sydäntutkimusrahastosta Hallintot. maisteri Matti Heikkilä, Tampere, maakunnan tulevaisuuden kehittämistä smart decline -teorian avulla käsittelevään lisensiaattityöhön, Matti ja Helvi Heikkilän rahastosta Kuvataiteilija Viljami Heinonen, Tampere, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn järjestämiseen Fil. tohtori Heidi Hongisto, Kangasala, silmänpohjan rappeumasairauksia käsittelevään tutkimukseen, Aino Valvaalan rahastosta

2 Fil. maisteri Hanna-Riikka Honkanen, Tampere, enterovirusten molekulaarista epidemiologiaa ja niiden yhteyttä tyypin 1 diabeteksen syntyyn pikkulapsilla käsittelevään väitöskirjatyöhön, Marjatta Melkas-Rusasen ja Anneli Melkaksen rahastosta Kuvataiteilija AMK Helinä Hukkataival, Tampere, retrospektiivisen näyttelyn järjestämiseen Kulttuurituottaja YAMK Susanna Ihanus ja työryhmä, Tampere, Teemestarin kirja - moniaistisen teatteriesityksen toteuttamiseen Fil. tohtori Henry Joutsijoki, Tampere, kantasolukoloniakuvien kuva-analyysiä ja luokittelua käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta Musiikinopiskelija Martta Jämsä, Helsinki, huilunsoiton mestarikurssille osallistumiseen, Irmeli Näsäsen rahastosta Yhteiskuntat. maisteri Markus Kaakinen, Tampere, lasten hyvinvointia, syrjäytymisriskiä ja koulukulttuuria käsittelevään väitöskirjatyöhön, Toini Ahon rahastosta Musiikinopiskelija Saara Kangas, Nokia, viulun hankintaan, Irmeli Näsäsen rahastosta Dipl.ins. Matti Kannisto, Tampere, lignoselluloosan bioteknistä jalostamista biopolttoainetuotantoon käsittelevään väitöskirjatyöhön, Ritva ja Veikko Lapinleimun rahastosta Mus. maisteri Jaana Kari ja fil. tohtori Petri Hoppu, Valkeakoski, Valkeakosken Sääksmäeltä tallennettujen historiallisten naisten soolotanssien kokoamiseen julkaisumuotoon ja soolotanssiseminaariin, Matti Heikkilän nimikkoapurahana Dosentti Tapio Katko, Tampere, Suomen vesihuollon kehitystä ja osaamista kansainvälisessä kontekstissa käsittelevän tietokirjan toteuttamiseen, Heli ja Paavo V. Suomisen rahastosta Fil. maisteri Tiina Keränen, Tampere, tulehdusreaktion mekanismeja ja farmakologista säätelyä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Marjatta Melkas-Rusasen ja Anneli Melkaksen rahastosta Yhteiskuntat. maisteri Sarah Kilpeläinen, Tampere, Euroopan unionin energiasuhteita Pohjois-Afrikassa käsittelevään väitöskirjatyöhön Dipl.ins. Janne Koivisto, Tampere, hydrogeelien käyttöä kantasolupohjaisissa tautimalleissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta Fil. maisteri Heikki Kokko, Tampere, ihmiskäsitystä suomenkielisessä kansanomaisessa ajattelussa 1800-luvun puolivälissä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aamulehden 100- vuotisrahastosta Säveltäjä Paavo Korpijaakko, Tampere, tilausteosten säveltämiseen Tanssinopettaja AMK Linda Kuha ja työryhmä, Tampere, ArtyParty-tanssiteoksen ja - luentokokonaisuuden valmistamiseen Tekn. tohtori Jussi Kulla, Kauniainen, Visuveden Oluttehtaan ja Ikaalisten Juomatehtaan historioiden kirjoittamiseen

3 Yhteiskuntat. maisteri Ville Kumpu, Tampere, tulevaisuuden kuvittelemista uutisjournalismissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aamulehden 100-vuotisrahastosta Mus. maisteri Heini Kärkkäinen ja työryhmä, Espoo, kansainvälisen kamarimusiikkitapahtuman järjestämiseen Musiikinopiskelija Milla Laurikkala, Tampere, mestarikursseille osallistumiseen Italiassa ja Viuluakatemiaan osallistumiseen Suomessa, Irmeli Näsäsen rahastosta Kuvataiteilija Virve Lilja, Kangasala, taiteelliseen työskentelyyn Elokuvaohjaaja Katariina Lillqvist, Tampere, Radio Dolores -teoksen valmistamiseen sekä teoksen esittelyyn Tampereella ja yhteispohjoismaisella taidekiertueella Yhteisöpedagogi AMK Merja Lindroos ja työryhmä, Akaa, Taiteella eloa tyhjien kauppojen näyteikkunoihin -nuorten yhteisötaideprojektin toteuttamiseen Musiikinopiskelija Marjukka Manner ja TEMA-kvartetti, Tampere, kvartetin Baltian konserttikiertueen järjestämiseen, Irmeli Näsäsen rahastosta Muusikko Julius Martikainen, Tampere, lauluopintoihin ja laulukilpailuihin valmistautumiseen, Irmeli Näsäsen rahastosta Kasvatust. maisteri Susanna Mikkonen, Tampere, työläistaustaisia ensimmäisen sukupolven yliopisto-opiskelijoita käsittelevään väitöskirjatyöhön Kauppat. maisteri Laura Moisio, Tampere, taiteelliseen työskentelyyn Musiikinopiskelija Roope Mäenpää, Tampere, Ville Hytösen teoksen Hipinäaasi ja apinahiisi -musiikkisadun säveltämiseen Yhteiskuntat. maisteri Tiina Määttä, Rovaniemi, kotoutumispalvelujen kehittämistä asiakkaiden näkökulmasta käsittelevään väitöskirjatyöhön Musiikinopiskelija Sauli Palmujoki, Tampere, kitaransoiton mestarikurssille osallistumiseen, Irmeli Näsäsen rahastosta Terveystiet. maisteri Radhika Patil, Tampere, iäkkäiden naisten kaatumisten ja vammojen ehkäisyä käsittelevään väitöskirjatyöhön, Aino Valvaalan rahastosta Musiikinopiskelija Tuulikki Paulasto, Nokia, poikkihuilun hankintaan, Irmeli Näsäsen rahastosta Lääketiet. lis. Satu Pokkinen, Tampere, leikkauksen jälkeistä akuuttia ja pitkittynyttä kipua käsittelevään väitöskirjatyöhön, Juho Rajalan rahastosta Teatterit. maisteri Emilia Pokkinen-Salo, Tampere, teatteriesitysten ja -työpajan valmistamiseen, Yrjö ja Marjatta Juharin rahastosta M.Sc. Chandra Prajapati, Tampere, sydänsolujen elektrofysiologiaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta Kuvatait. maisteri Eeva-Maija Priha, Tampere, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyiden järjestämiseen, Aili Luukkosen rahastosta

4 Hallintot. maisteri Siina Raskulla, Tampere, Euroopan unionin valtiosääntöä ja talouskriisin aikaista kehitystä käsittelevään väitöskirjatyöhön Fil. tohtori Juha Saarikettu, Tampere, SND1-geenin funktiota nisäkkään normaalissa fysiologiassa ja syövässä käsittelevään tutkimukseen, Eeva ja Jouko Järvisen nimikkoapurahana Lääket. lis. Susanna Salmivesi, Tampere, lasten maito- ja maapähkinäallergiaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Juho Rajalan rahastosta Fil. maisteri Hanna Samola, Iitti, dystopian, sadun ja satiirin lajiyhdistelmiä suomalaisessa nykykirjallisuudessa käsittelevään väitöskirjatyöhön Muusikko Ismaila Sane Badiane, Lempäälä, taiteelliseen työskentelyyn Muusikko Outi-Hannele Sane, Lempäälä, Saarijärven kanteleen ja Ontrei Malisen vaskikanteleen hankintaan Fil. maisteri Anni Saralahti, Tampere, seeprakalan synnynnäisen immuniteetin geenejä pneumokokki-infektiossa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Marjatta Melkas-Rusasen ja Anneli Melkaksen rahastosta Arkkitehti Satu-Maaria Sarjala, Tampere, kävelyä ja pyöräilyä edistävää kaupunkirakennetta käsittelevään väitöskirjatyöhön M.Sc. Mauro Scaravilli, Tampere, eturauhas- ja rakkosyövän molekyylimekanismeja käsittelevään väitöskirjatyöhön, Kaisa Ahosen rahastosta M.Sc. Disheet Shah, Tampere, kantasolujen käyttöä sydänsairauksien tutkimuksessa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta Lääket. lis. Antti Siiki, Tampere, endoskopiaa hyvänlaatuisissa sappitieahtaumissa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Juho Rajalan rahastosta Teatteri-ilmaisun ohjaaja AMK Kati Sirén ja työryhmä, Valkeakoski, Omaa maata, toista heimoa -näyttämöteoksen valmistamiseen Lääket. tohtori Synnöve Staff, Tampere, PARP-estäjähoidon vastetta ennustavaa kliinistä laboratoriotestiä rinta- ja munasarjasyövässä käsittelevään väitöksen jälkeiseen tutkimukseen, Aino Valvaalan rahastosta B.A. Taru Syrjänen, Tampere, taiteelliseen työskentelyyn ja näyttelyn järjestämiseen Fil. tohtori Miikka Tamminen, Kangasala, keskiajan historiaa käsittelevän tietokirjan kirjoittamiseen Mus. maisteri Meri Tiitola, Tampere, Veedalaisen resitaation opintoihin Intiassa Lääket. lis. Suvi Tuohinen, Tampere, rintasyöpään annetun sädehoidon varhaisia sydänvaikutuksia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta Fil. maisteri Hanna Vuorenpää, Tampere, toiminnallista ihmissolupohjaista sydänverisuonimallia käsittelevään väitöskirjatyöhön, Pirkanmaan Sydäntutkimusrahastosta

5 M.Sc. Reza Zolfaghari Emameh, Tampere, beta-hiilihappoanhydraaseja käsittelevään väitöskirjatyöhön, Marjatta Melkas-Rusasen ja Anneli Melkaksen rahastosta Avarataide ry, Tampere, taidenäyttelyn järjestämiseen Elävän kirjallisuuden yhdistys ry, Tampere, Elävän kirjallisuuden festivaalin järjestämiseen, Markku Järvisen nimikkoapurahana LapCI ry, Helsinki, vaikeasti kuulovammaisten sisäkorvaistutelasten taidekerhon järjestämiseen Tampereella Lempäälän Runo ja Sanataide ry, Lempäälä, runonlausuntaklinikan järjestämiseen Musiikkiyhdistys Summer of Struggle ry, Helsinki, levykauppoja ja -kauppiaita suomalaisessa musiikki- ja kaupunkikulttuurissa käsittelevän dokumentointihankkeen toteuttamiseen Pihlgren ja Ritola Oy, Akaa, vanhojen alkuperäistapettimallien ja mallikirjojen konservointiin ja luettelointiin sekä asianmukaisen säilytyksen järjestämiseen, Kärkihankkeena Sirkus Supina ry, Tampere, Eipäjoki feast -festivaalin järjestämiseen SirkusRakkausPumPum ry, Tampere, lasten katutaideprojektin toteuttamiseen Sorokoska ry, Tampere, yhdistyksen 25-vuotisjuhlavuoden tanssiteosten ja - tapahtumien toteuttamiseen Tampereen Saskiat ry, Tampere, Galleria Saskian valaistuksen uusimiseen Tampereen Teknillinen Seura ry, Tampere, seuran 125-vuotishistoriateoksen kirjoittamiseen, Matti Heikkilän nimikkoapurahana Tampereen Ylioppilasteatteri ry, Tampere, teatterin esitystekniikan perusparannuksen toteuttamiseen TTY-säätiö, Tampere, Tekniikan päivien päätapahtuman järjestämiseen Tampereella Videootit ry, Tampere, valokuva- ja elokuvatyöpajojen järjestämiseen sekä näyttelytoimintaan Yhteensä euroa 5

Lavastaja Marjatta Kuivasto, Tampere, tilojen taituruudesta, todentuntuisista illuusioista, Pirkanmaan Kulttuurirahaston palkinto 15.

Lavastaja Marjatta Kuivasto, Tampere, tilojen taituruudesta, todentuntuisista illuusioista, Pirkanmaan Kulttuurirahaston palkinto 15. Suomen Kulttuurirahaston PIRKANMAAN RAHASTON apurahat 13.05.2016 Palkinto Lavastaja Marjatta Kuivasto, Tampere, tilojen taituruudesta, todentuntuisista illuusioista, Pirkanmaan Kulttuurirahaston palkinto

Lisätiedot

Fil. kand. Riitta Valorinta, Tampere, taidevaistosta ja tinkimättömyydestä, modernin kuvan puolustamisesta 10.000

Fil. kand. Riitta Valorinta, Tampere, taidevaistosta ja tinkimättömyydestä, modernin kuvan puolustamisesta 10.000 Suomen Kulttuurirahaston PIRKANMAAN RAHASTON apurahat 09.05.2014 Palkinto Fil. kand. Riitta Valorinta, Tampere, taidevaistosta ja tinkimättömyydestä, modernin kuvan puolustamisesta 10.000 Apurahat Koululainen

Lisätiedot

Toimitusjohtaja Kari 'Epe' Helenius, Tampere, yrittäjän rohkeasta pitkäsoitosta, soittajan ja kuulijan yhdistämisestä 10.000

Toimitusjohtaja Kari 'Epe' Helenius, Tampere, yrittäjän rohkeasta pitkäsoitosta, soittajan ja kuulijan yhdistämisestä 10.000 Suomen Kulttuurirahaston PIRKANMAAN RAHASTON apurahat 03.05.2013 Palkinto Toimitusjohtaja Kari 'Epe' Helenius, Tampere, yrittäjän rohkeasta pitkäsoitosta, soittajan ja kuulijan yhdistämisestä 10.000 Apurahat

Lisätiedot

Dipl.ins. Antti Ahola kantasolupohjaisten sydänsolujen liiketutkimusta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta 21.

Dipl.ins. Antti Ahola kantasolupohjaisten sydänsolujen liiketutkimusta käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta 21. Suomen Kulttuurirahaston PIRKANMAAN RAHASTON apurahat 06.05.2011 Palkinto Professori emerita Hanna Tähti uusien menetelmien etsijälle, eettisen vaihtoehdon kehittäjälle, Marjatta Melkas-Rusasen ja Anneli

Lisätiedot

Fil. maisteri Arttu Eräranta munuaisten vajaatoimintaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta 7.000

Fil. maisteri Arttu Eräranta munuaisten vajaatoimintaa käsittelevään väitöskirjatyöhön, Elli ja Elvi Oksasen rahastosta 7.000 Suomen Kulttuurirahaston PIRKANMAAN RAHASTON apurahat 08.05.2009 Palkinto Teatterinjohtaja Mansi Stycz taian ja taiteen yhdistäjälle, pienen muodon taitajalle 10.000 Apurahat Dipl.ins. Jarmo Alametsä elektromekaanisen

Lisätiedot

Medianomi AMK Mari Ahokoivu, Oulu, sarjakuvaromaanin toteuttamiseen 22.000

Medianomi AMK Mari Ahokoivu, Oulu, sarjakuvaromaanin toteuttamiseen 22.000 POHJOIS-POHJANMAAN KULTTUURIRAHASTON APURAHAT JA PALKINNOT 2014 APURAHAT Medianomi AMK Mari Ahokoivu, Oulu, sarjakuvaromaanin toteuttamiseen 22.000 Fil. maisteri Tarja Alakoski, Oulu, Vezf1-tekijän roolia

Lisätiedot

Toiminnanjohtaja Jari Hallamaa vahvoista tunteista, elokuvan magiasta kylissä ja kaupunginosissa 10.000

Toiminnanjohtaja Jari Hallamaa vahvoista tunteista, elokuvan magiasta kylissä ja kaupunginosissa 10.000 Suomen Kulttuurirahaston PIRKANMAAN RAHASTON apurahat 07.05.2010 Palkinto Toiminnanjohtaja Jari Hallamaa vahvoista tunteista, elokuvan magiasta kylissä ja kaupunginosissa 10.000 Apurahat Maat. ja metsät.

Lisätiedot

Mediataiteilija Charles Sandison, Tampere, arkkitehtonisista näyistä, valovirtojen kauneudesta, Yrjö ja Marjatta Juharin rahastosta 10.

Mediataiteilija Charles Sandison, Tampere, arkkitehtonisista näyistä, valovirtojen kauneudesta, Yrjö ja Marjatta Juharin rahastosta 10. Suomen Kulttuurirahaston PIRKANMAAN RAHASTON apurahat 04.05.2012 Palkinnot Akatemiaprofessori Howard T. Jacobs, Tampere, solujen salojen etsijälle, rohkealle tiedekeskustelun puolustajalle, Marjatta Melkas-Rusasen

Lisätiedot

Suomen Kulttuurirahaston Mikael Agricola -mitali

Suomen Kulttuurirahaston Mikael Agricola -mitali Suomen Kulttuurirahaston PÄIJÄT-HÄMEEN RAHASTON apurahat 10.04.2010 Suomen Kulttuurirahaston Mikael Agricola -mitali Professori Antti Hassi muotoilun ymmärtäjälle, taidekasvatuksen ja -opetuksen intomieliselle

Lisätiedot

Kuorokapellimestari Heikki Liimola, Lempäälä, kuorosoinnin kauneudesta, vahvoista elämyksistä

Kuorokapellimestari Heikki Liimola, Lempäälä, kuorosoinnin kauneudesta, vahvoista elämyksistä Suomen Kulttuurirahaston PIRKANMAAN RAHASTON apurahat 10.05.2019 Palkinto Kuorokapellimestari Heikki Liimola, Lempäälä, kuorosoinnin kauneudesta, vahvoista elämyksistä 15.000 Apurahat Musiikinopiskelija

Lisätiedot

Taiteilija Ismo Alanko laulun kotimaan laajentamisesta, ilojen ja surujen soittelemisesta

Taiteilija Ismo Alanko laulun kotimaan laajentamisesta, ilojen ja surujen soittelemisesta Suomen Kulttuurirahaston POHJOIS-KARJALAN RAHASTON apurahat 17.04.2011 Palkinnot Taiteilija Ismo Alanko laulun kotimaan laajentamisesta, ilojen ja surujen soittelemisesta 10.000 Professori Seppo Knuuttila

Lisätiedot

Laulaja Hillan Abdulla taiteelliseen työskentelyyn Yhdysvalloissa, Kaisu ja Antti Ravanin rahastosta 10.000

Laulaja Hillan Abdulla taiteelliseen työskentelyyn Yhdysvalloissa, Kaisu ja Antti Ravanin rahastosta 10.000 Suomen Kulttuurirahaston PÄIJÄT-HÄMEEN RAHASTON apurahat 09.04.2011 Apurahat Laulaja Hillan Abdulla taiteelliseen työskentelyyn Yhdysvalloissa, Kaisu ja Antti Ravanin rahastosta 10.000 Psykologi Saija

Lisätiedot

Fil. maisteri Tiina Elo pitkäjänteisestä ja vaikuttavasta työstä Lapin rakennetun kulttuuriympäristön hyväksi 2.500

Fil. maisteri Tiina Elo pitkäjänteisestä ja vaikuttavasta työstä Lapin rakennetun kulttuuriympäristön hyväksi 2.500 Suomen Kulttuurirahaston LAPIN RAHASTON apurahat 05.05.2012 Palkinnot Fil. maisteri Tiina Elo pitkäjänteisestä ja vaikuttavasta työstä Lapin rakennetun kulttuuriympäristön hyväksi 2.500 Fil. maisteri Päivi

Lisätiedot

Kotiseutuneuvos Pentti Siivonen ja rouva Anne Siivonen, Uusikaupunki, kotiseudun arvostamisesta, talonpoikaisperinteen vaalimisesta 10.

Kotiseutuneuvos Pentti Siivonen ja rouva Anne Siivonen, Uusikaupunki, kotiseudun arvostamisesta, talonpoikaisperinteen vaalimisesta 10. Suomen Kulttuurirahaston VARSINAIS-SUOMEN RAHASTON apurahat 10.05.2016 Palkinto Kotiseutuneuvos Pentti Siivonen ja rouva Anne Siivonen, Uusikaupunki, kotiseudun arvostamisesta, talonpoikaisperinteen vaalimisesta

Lisätiedot

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki

MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40, Helsinki MAKSIMIRANKING 2019 PVM. VIRALLINEN 29.9.2019 57 54,30 Johanna Forsström / 88 77,5 28.9.2019 SM - kilpailut Loppi 57N50 56,1 Minna Mäkirinne-Autio 40,0 8.6.2019 Helsinki 63 62,30 Aino Askala / 92 72,5

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016)

Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) Norssiope.fi juhlaseminaari ja enorssin kevätseminaari, osallistujaluettelo (27.4.2016) 1 Kiviharju Jani Helsingin normaalilyseo 2 Hyvönen Olli Helsingin normaalilyseo 3 van den Berg Marko Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

Käsityönopettaja Tuula Lampinen merkittävästä työstä eteläkarjalaisen käsi- ja taideteollisuuden hyväksi 5.000

Käsityönopettaja Tuula Lampinen merkittävästä työstä eteläkarjalaisen käsi- ja taideteollisuuden hyväksi 5.000 Suomen Kulttuurirahaston ETELÄ-KARJALAN RAHASTON apurahat 13.05.2011 Palkinto Käsityönopettaja Tuula Lampinen merkittävästä työstä eteläkarjalaisen käsi- ja taideteollisuuden hyväksi 5.000 Apurahat Tait.

Lisätiedot

Musiikinopiskelija Tatu Eskelinen, Joensuu, Suolahden kansainväliselle musiikkikurssille osallistumiseen, Valter ja Elin Parviaisen rahastosta 1.

Musiikinopiskelija Tatu Eskelinen, Joensuu, Suolahden kansainväliselle musiikkikurssille osallistumiseen, Valter ja Elin Parviaisen rahastosta 1. Suomen Kulttuurirahaston POHJOIS-KARJALAN RAHASTON apurahat 05.05.2013 Apurahat Muotoilija AMK, yhteiskuntat. kand. Samu Aarnio, Joensuu, funktionalistista arkkitehtuuria Pohjois-Karjalassa ja Karjalan

Lisätiedot

Valtuuskunnan vaali 1.-28.10.2013 vaalitulos. Valtuuskunnan jäsenet 2014 2016

Valtuuskunnan vaali 1.-28.10.2013 vaalitulos. Valtuuskunnan jäsenet 2014 2016 Valtuuskunnan vaali 1.-28.10.2013 vaalitulos. Valtuuskunnan jäsenet 2014 2016 Hakala Kalle, Sijaisuuksia Hartikainen Kaisa Karoliina, Siilinjärven kunta, valvontaeläinlääkäri Haukipuro Martta Elisabeth,

Lisätiedot

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20

Jurvan Metsästysseura ry Ilma-asehalli, Salontie 20 POHJANMAAN III KULTAHIPPUKARSINNAT JA Y/N SARJOJEN AVOIN ILMA-ASEKILPAILU Tulokset ilmapistooli: IT 8 1 Tuomas Olli LappA 95 + 96 = 191 2 Aleksi Heinonen LappA 93 + 90 = 183 3 Topias Teikari IU 82 + 81

Lisätiedot

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5

2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING ,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 2016 MAKSIMIVOIMAPUNNERRUSRANKING 47 46,76 Andreea Vasilescu/91 40,0 42,5 45,0 42,5 52N60 49,40 Pirjo Kemppainen / 51 25,0 27,5 30,0 27,5 52N60 48,90 Pirjo Kemppainen/51 25,0 25,0 25,0 52N20 51,30 Jenna

Lisätiedot

Fil. maisteri Anne Alanne Alexander-tekniikan opettajaopintoihin 8.000

Fil. maisteri Anne Alanne Alexander-tekniikan opettajaopintoihin 8.000 Suomen Kulttuurirahaston KESKI-SUOMEN RAHASTON apurahat 13.05.2011 Apurahat Fil. maisteri Kaisa Ahvenjärvi ja työryhmä lasten- ja nuortenkirjallisuutta esittelevän Iilimato-verkkosivuston tekemiseen, Elsa

Lisätiedot

Kaisu ja Antti Ravanin rahastosta 3.000

Kaisu ja Antti Ravanin rahastosta 3.000 Suomen Kulttuurirahaston PÄIJÄT-HÄMEEN RAHASTON apurahat 18.04.2009 Apurahat Musiikkipedagogi AMK Anna- Margareta Bragge laulun opintoihin Tukholmassa, Kaisu ja Antti Ravanin Erityisopettaja Saija Eurasto

Lisätiedot

Taidemaalari Paavo Viktor Pelvo uusien näkökulmien avaamisesta ja ajan ilmiöiden oivaltavasta tulkinnasta 10.000

Taidemaalari Paavo Viktor Pelvo uusien näkökulmien avaamisesta ja ajan ilmiöiden oivaltavasta tulkinnasta 10.000 Suomen Kulttuurirahaston ETELÄ-SAVON RAHASTON apurahat 09.04.2011 Palkinnot Kasvatust. maisteri Pekka Hynninen merkittävästä työstä ympäristökasvatuksen, kestävän kehityksen ja vastuullisen ihmisyyden

Lisätiedot

Kirjailija Jukka Behm kirjalliseen työskentelyyn 21.000

Kirjailija Jukka Behm kirjalliseen työskentelyyn 21.000 Suomen Kulttuurirahaston KYMENLAAKSON RAHASTON apurahat 14.04.2011 Apurahat Kirjailija Jukka Behm kirjalliseen työskentelyyn 21.000 Diplomipianisti, mus. maisteri Päivi Ekroth soolokonsertin valmistamiseen,

Lisätiedot

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere

Leena Valkeeniemi-Tasanen. terveydenhoitaja Tampere. Marika Tasanen väyläsuunnittelija Tampere. Matti Hirvonen järjestelmäsuunnittelija Tampere 112 113 114 115 A Timo Malmi FL, kirjailija Leena Valkeeniemi-Tasanen terveydenhoitaja Mauri Poussa toimitusjohtaja, työyhteisövalmentaja Pirjo Kokkonen kotitalousteknikko 116 117 118 119 120 Ilkka Nikander,

Lisätiedot

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015

LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 LAPUAN VIRKIÄN ENNÄTYKSET - 2015 MIEHET 100 m 11,10 Joonas Kokko 2015 200 m 22,55 Joonas Kokko 2015 400 m 48,53 Jukka Latva-Rasku -97 800 m 1.51,78 Pekka Passinen -94 1000 m 2.26,94 Ville Hautala -91 1500

Lisätiedot

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä

enorssin syysseminaari Joensuussa Didaktiikka, OPS ja TVT koulun keskiössä Osallistujaluettelo yksiköittäin (ver. 18.4.2014) 1. Jani Kiviharju Helsingin normaalilyseo yläkoulu ja lukio 2. Tuula Koskimies-Sirén Helsingin normaalilyseo lukio 3. Tiia Karpin Helsingin normaalilyseo

Lisätiedot

274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat. 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves

274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat. 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves 274 Elmeri Järvelä Iso-Mustajärven Urheilijat 239 Miika Lehtinen Jämsänkosken Ilves 248 Annika Mäkelä Kangasalan Kisa 234 Milja Rantala Kangasalan Kisa 205 Vilma Rantala Kangasalan Kisa 258 Arsi Harjuntausta

Lisätiedot

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus

3. 4.5.2011/18. Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011. Toimittanut eduskuntatiedotus 3. 4.5.2011/18 Liite Virallisen lehden numeroon 55/13.5.2011 EDUSKUNNAN VIIKKO Toimittanut eduskuntatiedotus SISÄLLYSLUETTELO Muuta.................... 41 MUUTA Tiistai 3.5.2011 Valiokuntien vaaleissa

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen ilma-aseiden AM-kilpailu

Kaakkois-Suomen ilma-aseiden AM-kilpailu Mikkelin Ampujien Ampuma-Areena 13. - 14.02.2016 11:05:19 10m Ilmakivääri 60 ls, sarja M 1. Timo Puisto MA 94 99 95 99 100 98 585 2. Olli Hahl MA 96 99 98 93 99 96 581 3. Juho Katajamaa KuusA 96 97 96

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset:

Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 Tulokset: Tulokset: Kinkkupuulaaki 2018 Kinkkupuulaaki 2017 1. Pekka Pärssinen 88 1. Antti Torniainen 89 2. Hannu Haimi 84 2. Paavo Westman 88 3. Oskari Valtonen 79 3. Juha Kähkönen 86 3. Sirpa Jokisalo 79 4. Johanna Virola

Lisätiedot

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S

Nimi Sarja Maakunta Tulos Loppukilpailu Yhteensä Sijoitus Huhti Jani S16 V-S Tulokset Joukkuekilpailu Satakunta Makelä Antti M SA 99 Väyrynen Reijo M50 SA 96 Keikko Tommi M SA 96 Laarimo Mika M SA 95 Ikola Juha M50 SA 92 Ylijoki Juho M SA 92 Nurmi Markku M50 SA 91 Saunaluoma Jouni

Lisätiedot

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, ,

Kangasala Sk talkoolista Tampereen Iltarastit Ma Kangasalan lukio. Pekka Kannus, , 1 Ma 25.3.2019 Kangasalan lukio Pekka Kannus, 0405047593, pekka.kannus@uta.fi Ratamestari Jere Ahonen, 050499845, jere.ahonen@live.com Matti Rintanen, 0405314599, matti.rintanen@gmail.com Harri Pajula

Lisätiedot

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI

PROVINSSIROCK 2008 PERJANTAI PERJANTAI 13.06.2008 15. 21.00 1 Joni Renko H 2 Janna Renko H 3 Laura Raninen H 4 Antti-Pekka Valli H 5 Riina Yli-Ojanperä H 6 Sanna Peltoniemi H 7 Reijo Pulli H 8 Tiina Korkonen H 9 Kari Hautamäki H 10

Lisätiedot

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. KISAT

Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. KISAT Pohjois-Pohjanmaan Yleisurheilu ry. KISAT Oulu, sisulisä hallikilpailut Oulun Pyrintö 1.2. Oulu, pm-kisat hallikilpailut Oulun Pyrintö Oulu, hallitonnit hallikilpailut Oulun Pyrintö Oulu, pm-maantiejuoksut

Lisätiedot

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat

WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat WFA-MAAPÄIVÄT Osallistujat 1. Niemi-Aro Antti 2. Saari Aapo 3. Kinnari Sirpa 4. Koskinen Eila 5. Lähdesmäki Liisa 6. Niemi Anne 7. Palojoki Ulla 8. Hyvönen Juhani 9. Peltola Asko 10. Saunamäki Raimo 11.

Lisätiedot

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat

Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat 1 (5) Vuonna 2015 valvontalautakunnan myöntämät ja peruuttamat apteekkiluvat Myönnetyt luvat 18.12.2015 Lappeenrannan 5. apteekki apteekkari, farmasian tohtori Hannu Tapani Taipale Loviisan apteekki apteekkari,

Lisätiedot

5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin

5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin 5.-6.lk 60 m tytöt tulokset 8 nopeinta aikojen perusteella finaaliin sija nimi koulu aika Finaaliaika 1 Oona Köykkä Paulaharju 9,53 9,41 2 Ellen Ojanen Paulaharju 9,47 9,46 3 Linda Kankaanpää Mieto 9,66

Lisätiedot

Pk Ruoveden Hiihdot , päivitetty 27.1.klo 20.00

Pk Ruoveden Hiihdot , päivitetty 27.1.klo 20.00 Pk Ruoveden Hiihdot 28.1.2011, päivitetty 27.1.klo 20.00 Aika Sarja Nro Hiihtäjä Seura Lähtöaika 12:00:00 00:00,0 12:00:30 00:30,0 12:01:00 M 14 238 Santeri Valkama Tampereen Hiihtoseura 01:00,0 12:01:30

Lisätiedot

E-H Res.piirien ilma-asemestaruuskilpailut 2019

E-H Res.piirien ilma-asemestaruuskilpailut 2019 Toijalan Yhteiskoulu Akaa 19. - 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja D 1. Anu Viherä JaRes 92 92 95 95 374 2. Heli Haulivuori ToRes 66 67 71 65 269 3. Marlena Kuisma ToRes 51 72 76 66 265 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

1) Iiris Finne MyA 195, 2) Lili Kemppi MyA 192, 3) Ursula Finne MyA 184, 4) Mikko Laitinen KuusA 177, 5) Emilia Virola KuusA 169.

1) Iiris Finne MyA 195, 2) Lili Kemppi MyA 192, 3) Ursula Finne MyA 184, 4) Mikko Laitinen KuusA 177, 5) Emilia Virola KuusA 169. Kaakkoissuomen aluemestaruuskisat Kotkassa 11.-12.2.2017 10m Ilmakivääri 20 ls sarja 10IT: 1) Silja Petäjäsaari MyA 179. 10m Ilmakivääri 20 ls sarja 12HT: 1) Iiris Finne MyA 195, 2) Lili Kemppi MyA 192,

Lisätiedot

Kirjailija Marja Björklöf, Helsinki, romaanin kirjoittamiseen, Aino ja Nuutti J. Rädyn apurahana 12.000

Kirjailija Marja Björklöf, Helsinki, romaanin kirjoittamiseen, Aino ja Nuutti J. Rädyn apurahana 12.000 Suomen Kulttuurirahaston POHJOIS-KARJALAN RAHASTON apurahat 26.04.2016 Palkinto Kirjailija Esko-Pekka Tiitinen taiteen monitaitajalle, kuvien sanoittajalle, sanojen kuvittajalle 10.000 Apurahat Kuvataiteilija

Lisätiedot

Ristiina, Vattenfall seuracup I-osa

Ristiina, Vattenfall seuracup I-osa Ristiina, Vattenfall seuracup I-osa 28.6.2011 Sulkavan Urheilijat -41 9254, Kerimäen Urheilijat 8914, Ristiinan Urheilijat 7427, Mikkelin Kilpa-Veikot 2509, Hirvensalmen Urheilijat 1442 M17 800 m 1. Maxim

Lisätiedot

Suomen Kulttuurirahasto

Suomen Kulttuurirahasto Suomen Kulttuurirahasto Suomen Kulttuurirahasto Historia Eturyhmistä ja instituutioista riippumaton, henkisesti ja taloudellisesti itsenäinen kulttuurin tukija Kulttuurirahaston sääntömääräinen tarkoitus

Lisätiedot

P13 Moukari 3kg 1. Juho Raatikainen Viitasaaren Viesti 21,99 2. Jussi Kähäri Ristiinan Urheilijat 20,40

P13 Moukari 3kg 1. Juho Raatikainen Viitasaaren Viesti 21,99 2. Jussi Kähäri Ristiinan Urheilijat 20,40 Ristiinan Urheilijat ry PK-heittokilpailut 9.9.2012 Ristiina M (kilpailun ulkopuolella) keihäs 800g 1. Jani Väisänen Ristiinan Urheilijat 51,20 (kup) kiekko 2kg 1. Jani Väisänen Ristiinan Urheilijat 27,84

Lisätiedot

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT

SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT SERTIFIOIDUT PUHTAUSALAN HENKILÖT Lista päivitetään noin kuukauden välein Numero PA26 AALTONEN, Virpi Marjatta 17.12.2019 PA6 AHLGREN, Mari Johanna PA49 AHONEN, Minna Susanna PA21 AHTIALA-HUOTARI, Elina

Lisätiedot

Lapua Lohja

Lapua Lohja 5.3.2016 Lapua 66 65,80 Tomi Halmesmäki/76 105,0 105,0 1. 74 71,40 Atte Ojala/91 145,0 150,0 152,5 152,5 1. 74 71,30 Tero Keisala/85 125,0 140,0 145,0 145,0 2. 74 72,50 Toni Hyttinen/95 105,0 115,0 122,5

Lisätiedot

SM Hiihdot - Vantaa. Vantaa Naiset Sprintti Tulokset. 1,4 km Sprintti TD: Apulais-TD Kilpailun johtaja: Jussi Prykäri Raiko Pousi Pasi Ruuth

SM Hiihdot - Vantaa. Vantaa Naiset Sprintti Tulokset. 1,4 km Sprintti TD: Apulais-TD Kilpailun johtaja: Jussi Prykäri Raiko Pousi Pasi Ruuth SM Hiihdot -,4 km Sprintti - 7..204 4:36:00,4 km Sprintti 2748482 Anne Kyllönen Kainuun Hiihtoseura 3:22.5 Finaali 2 9 270980 Riikka Sarasoja-Lilja 3:37.33 Finaali 3 3 2758782 Kerttu Niskanen Vieremän

Lisätiedot

Fyrrypinkaasut 2012 Kyrölän kenttä TULOKSET

Fyrrypinkaasut 2012 Kyrölän kenttä TULOKSET Fyrrypinkaasut 2012 Kyrölän kenttä 3.7.2012 TULOKSET M 100 m (-1,7): 1) Emmanuel Owusu Ansah VaasTo 11,19, 2) Aleksi Ala-Prinkkilä KauhajKa 11,69, 3) Ryan Walker VaasTo 12,90, Kilpailun ulkopuolella: Teemu

Lisätiedot

Ahonkylän koulun johtokunta

Ahonkylän koulun johtokunta 1 KOULUJEN JOHTOKUNNAT 2013-2016 Ahonkylän koulun johtokunta Puheenjohtaja Toni Lahti Lassi-Matti Rauhala Varapuheenjohtaja Anne Mäenpää Johan Mäenpää Jäsen Marjut Lahti Matti Ylisaukko-Oja Jäsen Marja

Lisätiedot

Kansalliset Mastokisat. Rakokiven kenttä, Nastola TULOKSET. M m Loppukilpailu. Tuuli: -1,5. 1. Lassi Tani EsboIF 12,90

Kansalliset Mastokisat. Rakokiven kenttä, Nastola TULOKSET. M m Loppukilpailu. Tuuli: -1,5. 1. Lassi Tani EsboIF 12,90 Kansalliset Mastokisat Rakokiven kenttä, Nastola 1.7.2017 TULOKSET M30 100 m Loppukilpailu Tuuli: -1,5 1. Lassi Tani EsboIF 12,90 M35 400 m Loppukilpailu 1. Ville Ryhänen EsboIF 56,06 2. Kalle Sipilä HKV

Lisätiedot

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu

VII Pohjankyrö murtsikka-cup 2012: KyVo, YK-V, VäVi, LaihLu KyVo YK-V VäVi LaihLu CUP Kilpailija Seura Vapaa Vapaa Perinteinen Perinteinen Yht: väliaikalähtö väliaikalähtö väliaikalähtö takaa-ajo 8.1.2012 15.1.2012 29.1.2012 4.3.2012 Tytöt 5, 2007 ja myöh. syntyneet

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 50,2 Johanna Forsström / 88 65,0 70,0 72,5 72,5 Rauma 15.4.2017 N 63 61,70 Anne Heikkilä / 78 65,0 72,5 80,0 72,5

Lisätiedot

E-H Respiirien ilma-asemestaruuskilpailut 2012

E-H Respiirien ilma-asemestaruuskilpailut 2012 Hirvialhon koulu Akaan Viialassa 14. - 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja D 1. Krista Wegelius TuRes 87 86 92 96 361 2. Marjatta Laine TuRes 74 72 76 75 297 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja H 1. korpr Antti Raittinen

Lisätiedot

Fil. lis. Pirkko Heikkinen Etelä-Savon rahaston kulttuuripalkinto ansioista Etelä- Savon kirjallisen kulttuurin esiinnostajana 5.

Fil. lis. Pirkko Heikkinen Etelä-Savon rahaston kulttuuripalkinto ansioista Etelä- Savon kirjallisen kulttuurin esiinnostajana 5. Suomen Kulttuurirahaston ETELÄ-SAVON RAHASTON apurahat 21.04.2012 Palkinnot Fil. lis. Pirkko Heikkinen Etelä-Savon rahaston kulttuuripalkinto ansioista Etelä- Savon kirjallisen kulttuurin esiinnostajana

Lisätiedot

PK Sprintti. Ainiovaaran Hiihtokeskuksessa Lopputulokset. Tyyli perinteinen. Aavasaksan Urheilijat

PK Sprintti. Ainiovaaran Hiihtokeskuksessa Lopputulokset. Tyyli perinteinen. Aavasaksan Urheilijat PK Sprintti Ainiovaaran Hiihtokeskuksessa 4.2.2007 Lopputulokset Tyyli perinteinen Aavasaksan Urheilijat Kilpailluorganisaatio: TD Pekka Autto Kilpailujohtaja Jouko Lehmikangas Ratamestari Jukka Huhta

Lisätiedot

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty

Kuopion Uimaseuran TOP Päivitetty Kuopion Uimaseuran TOP 15-20 Päivitetty 31.1.2019 Miehet Naiset 50 vu 1. Martikainen, Juuso 24,42 2015 1. Karjalainen, Heidi 26,82 2009 2. Ööbik, Mikk 24,5 1991 2. Väätäinen, Sirpa 27,44 1984 3. Ihalainen,

Lisätiedot

Koulutus- ja informaatiotilaisuus Iltarastien vastuussa oleville toimihenkilöille ma 16.3.2015 klo 18 Kaukajärven Vapaa-aikatalossa.

Koulutus- ja informaatiotilaisuus Iltarastien vastuussa oleville toimihenkilöille ma 16.3.2015 klo 18 Kaukajärven Vapaa-aikatalossa. 7.4 Pikkola Vastuuhlö Pekka Kannus 040 50 475 93 pekka.kannus@uta.fi RTM Kai Samposalo Tulospalv Jarmo Tanskanen Birgit Ahola Erik Ahola Topias Ahola Tuomo Ahola Tapani Huhta Esa Joensuu Jani Jussi Pirjo

Lisätiedot

688 Elisa Toivola 19.9.2009 Järvenpää 558 Aino Laitinen 13.9.2014 Hyvinkää

688 Elisa Toivola 19.9.2009 Järvenpää 558 Aino Laitinen 13.9.2014 Hyvinkää Hyvinkään seudun urheilijat Seuraennätykset Päivitetty 26.9.2015/ MK TYTÖT 9 40m 6,53 Laura Nokkala 16.7.2000 Lohja 1000m 3:33,20 Marianne Salmi 22.8.2015 Helsinki korkeus 115 Matleena Tyni 29.7.2007 Lohja

Lisätiedot

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24:

N-20 SIJ SARJA PIIRI SUKUNIMI ETUNIMI AIKA AIK ARV AMM OSUM YHT 1 N-20 VS Onnela Iida 0:24: S-16 1 S-16 Sa Viitanen Risto 0:25:27 270 208 492 82 970 2 S-16 Sa Hakala Ville 0:24:28 276 200 480 80 956 3 S-16 PH Siukola Teemu 0:22:56 285 230 420 70 935 4 S-16 Sa Hakala Kalle 0:28:07 254 182 468

Lisätiedot

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015

Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliitto r.y. Sivu 1 (6) Suomen Kirjailijaliiton palkinnot ja palkinnon saajat vuosina 1949-2015 Suomen Kirjailijaliiton tunnustuspalkinto Tunnustuspalkinto on annettu vuodesta 1949 lähtien

Lisätiedot

Fil. maisteri Janne Gröhn kompleksianalyysiä käsittelevään väitöskirjatyöhön, toisen vuoden apurahana, Aino Leppäsen rahastosta 21.

Fil. maisteri Janne Gröhn kompleksianalyysiä käsittelevään väitöskirjatyöhön, toisen vuoden apurahana, Aino Leppäsen rahastosta 21. Suomen Kulttuurirahaston POHJOIS-KARJALAN RAHASTON apurahat 28.04.2010 Apurahat Musiikinopiskelija Maria Bondarenko huilun hankintaan 6.000 Fil. maisteri Janne Gröhn kompleksianalyysiä käsittelevään väitöskirjatyöhön,

Lisätiedot

Erityisluokanopettaja Raija Mikkonen, Lieksa, kodin antamisesta taiteelle, taiteen antamisesta

Erityisluokanopettaja Raija Mikkonen, Lieksa, kodin antamisesta taiteelle, taiteen antamisesta Suomen Kulttuurirahaston POHJOIS-KARJALAN RAHASTON apurahat 04.05.2014 Palkinto Erityisluokanopettaja Raija Mikkonen, Lieksa, kodin antamisesta taiteelle, taiteen antamisesta kaikille 10.000 Apurahat Fil.

Lisätiedot

MTK-PIRKANMAA 1 KUNNALLISVAALIEHDOKKAAT 2012. Akaa Markku Anttila Suomen Keskusta. Hämeenkyrö Anna-Kaisa Immonen Kristillisdemokraatit.

MTK-PIRKANMAA 1 KUNNALLISVAALIEHDOKKAAT 2012. Akaa Markku Anttila Suomen Keskusta. Hämeenkyrö Anna-Kaisa Immonen Kristillisdemokraatit. MTK-PIRKANMAA 1 KUNNALLISVAALIEHDOKKAAT 2012 Akaa Markku Anttila Hämeenkyrö Anna-Kaisa Immonen Kristillisdemokraatit Pekka Hakala Maria Härkki-Santala Tiina Jokela Lauri Korpijaakko Risto Linnainmaa Tero

Lisätiedot

Suomen Kulttuurirahaston Elias Lönnrot -mitali

Suomen Kulttuurirahaston Elias Lönnrot -mitali Suomen Kulttuurirahaston VARSINAIS-SUOMEN RAHASTON apurahat 04.05.2010 Suomen Kulttuurirahaston Elias Lönnrot -mitali Professori Kauko K. Mäkinen ksylitolin löytämisestä, suomalaisen elintarviketutkimuksen

Lisätiedot

Aluemestaruuskilpailu 50 m kivääri

Aluemestaruuskilpailu 50 m kivääri Tyrri Kouvola 16:14:07 50m Kivääri 60 ls, makuu, sarja Y 1. Jouni Jokinen KuusA 97 98 99 100 96 97 587 2. Juha Haavisto KuusA 94 93 94 93 98 98 570 3. Sami Korhonen KuusA 92 93 92 92 95 93 557 50m Kivääri

Lisätiedot

Pm-kisat M ja N19 ja M ja N, Oulu 31.8.2012. Pm-kisat M/N Raatin stadion 31.8.2012 TULOKSET. Tuuli: +0.3

Pm-kisat M ja N19 ja M ja N, Oulu 31.8.2012. Pm-kisat M/N Raatin stadion 31.8.2012 TULOKSET. Tuuli: +0.3 Pm-kisat M/N Raatin stadion 31.8.2012 Pm-kisat M ja N19 ja M ja N, Oulu 31.8.2012 TULOKSET M 100 m finaali Tuuli: +0.3 1. Juho Arpi 1994 AlatPi 11,86 2. Jyri Kangasharju 1996 OulPy 12,18 3. Janne Keskikastari

Lisätiedot

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972.

Toistokarsinta. Maksimikarsinta. Naiset. Sivu 1. Alle 60. Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972. Toistokarsinta Naiset Alle 60 Vera Pesonen 1971 Minna Aarnipuro 1980 Laura Tuurala 1983 Mervi Korkeasaari 1972 Alle 70 Annastiina Rajaniemi 1985 Yli 80 Tarja Perälä 1968 Maksimikarsinta Alle 60 Satu Raappana

Lisätiedot

Lapin AM , Rovaniemi, Ounasvaaran Hii Klo H21 8,19 km

Lapin AM , Rovaniemi, Ounasvaaran Hii Klo H21 8,19 km H21 8,19 km Lähti : 14 Keskeytti : 1 Hylätty : 0 1. 6 Juopperi Sami-Petteri PelPo 44.53 2. 11 Taulavuori Arttu AlatPi 48.04 +03.11 3. 2 Korpi Juho LänRa 48.38 +03.45 4. 3 Martikainen Juha KeuKi 49.38 +04.45

Lisätiedot

Maakunnan ilma-ase mestaruuskilpailu

Maakunnan ilma-ase mestaruuskilpailu Puhjonmäen ilma-aserata 18.01.2014 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 10IT 1. Jesse Virola KuusA 81 83 164 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 8IT 1. Joona Holkko KAS 88 96 184 10m Ilmakivääri 20 ls, sarja 11-14A 1.

Lisätiedot

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta

1 / 5 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24. Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta 1 / 5 KV-2012 Ehdokasluettelo suppea 28.10.2012 27.09.2012 15:24 Ehdokasnro Sukunimi Etunimi Ammatti Kotikunta Suomen Sosialidemokraattinen Puolue r.p. 2 Aho Maria toimistosihteeri 3 Ailio kapteeni evp

Lisätiedot

LNM-SARJAHIIHDOT (V)

LNM-SARJAHIIHDOT (V) Sisältö: LNM SARJAHIIHDOT 2.1.2011 (V) LNM SARJAHIIHDOT 9.1.2011 (V) LNM SARJAHIIHDOT 23.1.2011 FormulaSprint (V) LNM SARJAHIIHDOT 30.1.2011 (P) LNM SARJAHIIHDOT 2.3.2011 (v) LNM-SARJAHIIHDOT 2.1.2011

Lisätiedot

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013

Kinkkupuulaaki 2014 Kinkkupuulaaki 2013 Kinkkupuulaaki 2016 Kinkkupuulaaki 2015 1. 0 1. Esa Luoma 88 2. 0 2. Kimmo Saarinen 84 3. 0 3. Hannu Haimi 80 4. 0 4. Petri Federley 79 5. 0 5. Pekka Pärssinen 78 6. 0 6. Päivi Jokinen 77 7. 0 Reetta Tuomainen

Lisätiedot

Kuvataiteilija AMK Henri Ahti ja kuvataiteilija AMK Markku Haanpää, Loimaa, näyttelyn järjestämiseen, Lyyli ja Kalle Vihannon rahastosta 1.

Kuvataiteilija AMK Henri Ahti ja kuvataiteilija AMK Markku Haanpää, Loimaa, näyttelyn järjestämiseen, Lyyli ja Kalle Vihannon rahastosta 1. Suomen Kulttuurirahaston VARSINAIS-SUOMEN RAHASTON apurahat 08.05.2012 Palkinto Kirjasto- ja kulttuuritoimenjohtaja Sirpa Ikala-Suomalainen, Uusikaupunki, kuvataiteen tunnetuksi tekemisestä, seutukunnan

Lisätiedot

ERÄLUETTELOT KYMI OPEN 2016 Erien ilmoitetut alkamisajat eivät sisällä 15 min valmistautumis-ja koelaukausaikaa

ERÄLUETTELOT KYMI OPEN 2016 Erien ilmoitetut alkamisajat eivät sisällä 15 min valmistautumis-ja koelaukausaikaa ERÄLUETTELOT KYMI OPEN 2016 Erien ilmoitetut alkamisajat eivät sisällä 15 min valmistautumis-ja koelaukausaikaa Lauantai 26.11.2016 Erä 1 kello 10:00 Ilmakivääri N Korhola Satu MA 1 Sipola Laura SodA 2

Lisätiedot

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija

Suomen avantouintiliitto SM-Kisat 08.03.2008. A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija A Naiset alle 20 v. Nimi Seura Lähtöaika Rata Aika sija Junila Sandra Tampereen Talviuimarit 13:20 4. 26,53 1 Virta Sini Katismaan Avantouimarit 13:20 2. 32,13 2 B Miehet 20-29 v. Heinämäki Janne Apian

Lisätiedot

Myönnetyt Fellowship-apurahat Ensimmäinen vuosi:

Myönnetyt Fellowship-apurahat Ensimmäinen vuosi: Myönnetyt Fellowship-apurahat 7.12.2017 FaT Hanna Antila 45 500 FT Heidi Haikala 65 000 LT Aida Kiviniemi 65 000 LT Satu Lamminmäki 65 000 LT Kaisu Luiro-Helve 60 000 FM Tuomo Mantere 60 000 PhD Kert Mätlik

Lisätiedot

ALAVUDEN ILMA-ASEKILPAILUT KUNTO-LUTRA

ALAVUDEN ILMA-ASEKILPAILUT KUNTO-LUTRA 27.12016 ALAVUDEN ILMA-ASEKILPAILUT KUNTO-LUTRA 1.ERÄ ILMAKIVÄÄRI 40ls VALMISTAUTUMIS JA KOELAUKAUSAIKA ALKAA KLO 10:00 START KLO 10:15 ERÄ PÄÄTTYY 11:15 LAURA NOROLAMPI IMAS N16 2 TIIA YLIKETOLA HSA N16

Lisätiedot

Kaakkois-Suomen Aluemestaruuskilpailu

Kaakkois-Suomen Aluemestaruuskilpailu Kaakkois-Suomen Aluemestaruuskilpailu Tyrrin Ampumaurheilukeskus, Kouvola 3.- 4.9.2016 04.09.2016 25m Isopistooli, sarja M 1. Kari Eskola KuusA 95 96 95 286 94 93 93 280 566 2. Otto Suuronen MA 85 87 89

Lisätiedot

Arkkitehti SAFA Panu Kaila, Helsinki, restauroinnin tietäjälle, perinteiden kunnioittajalle, Rantasalmi-palkintona, Rantasalmen rahastosta 20.

Arkkitehti SAFA Panu Kaila, Helsinki, restauroinnin tietäjälle, perinteiden kunnioittajalle, Rantasalmi-palkintona, Rantasalmen rahastosta 20. Suomen Kulttuurirahaston ETELÄ-SAVON RAHASTON apurahat 26.04.2014 Palkinnot Arkkitehti SAFA Panu Kaila, Helsinki, restauroinnin tietäjälle, perinteiden kunnioittajalle, Rantasalmi-palkintona, Rantasalmen

Lisätiedot

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen

TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su Perinteinen TULOSLUETTELO Satakunnan Maakuntaviesti Su 9.2.2014 Perinteinen Maakuntaviestin osuusisännät 2014: 1. osuus Finnblock Europa Oy Ltd 2. osuus 3. osuus Maanrakennus Mäenpää Oy 4. osuus 5. osuus 6. osuus

Lisätiedot

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen

Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen http://kesa.sporttisaitti.com Itä-Suomen mestaruuskilpailut Joroinen 28.06.2014 Päivitetty Lopputulokset 28.6.2014 20:46 Sarja M 1 54 MARKO HOLOPAINEN M PK 19 22 41 0 2 61 JUHA HEIKKILÄ M PK 20 18 38 1

Lisätiedot

JHL:n edustajisto

JHL:n edustajisto JHL:n edustajisto 6.6.2017 Vaalipiiri Vaaliliitto Nimi Sopimusala 1 JHLdemarit ja PALDANIUS KARI Kunta 1 JHLdemarit ja KOSKELA MARKKU Kunta 1 JHLdemarit ja HAMARI HELI Kunta 1 JHLdemarit ja STRENGELL JARNO

Lisätiedot

Äänestyslista - Kaupunginvaltuusto klo 18:00. Asia 8 Konserniohjeet Äänestys 1. Ei Pöydälle Mäenpää Olavi (Kossila Pauli)

Äänestyslista - Kaupunginvaltuusto klo 18:00. Asia 8 Konserniohjeet Äänestys 1. Ei Pöydälle Mäenpää Olavi (Kossila Pauli) Äänestys 1 Jaa Jatkuu Ei Pöydälle Mäenpää Olavi (Kossila Pauli) Jaa 50 Ei 16 Poissa 1 Aaltonen Niko KOK J Miikkola Mikael Ilmari PS J Aholainen Anne KOK J Muukkonen Mirka VAS E Alanen Satu KOK J Mäenpää

Lisätiedot

Kuvataiteilija AMK Mari-Kaarina Arvinen, Suonenjoki, taiteelliseen työskentelyyn 11.000

Kuvataiteilija AMK Mari-Kaarina Arvinen, Suonenjoki, taiteelliseen työskentelyyn 11.000 Suomen Kulttuurirahaston POHJOIS-SAVON RAHASTON apurahat 19.05.2014 Apurahat Kuvataiteilija AMK Mari-Kaarina Arvinen, Suonenjoki, taiteelliseen työskentelyyn Kirjailija Jyrki Heikkinen, Kuopio, kirjalliseen

Lisätiedot

SM Darts Sokos Hotel Vantaa

SM Darts Sokos Hotel Vantaa SM Darts 9.-10.3.2013 Sokos Hotel Vantaa Tulokset NS 501 osmäärä: 39 1. Lumi-Tuuli Silvan 2. Kaisu Rekinen 3.-4. Tarja Salminen 3.-4. Sari Nikula 5.-8. Kirsi Viinikainen 5.-8. Maria Lindström 5.-8. Katja

Lisätiedot

ROCK'N'SWING GP kilpailut BOOGIE WOOGIE

ROCK'N'SWING GP kilpailut BOOGIE WOOGIE ROCK'N'SWING GP kilpailut 25.1.2015 BOOGIE WOOGIE YL GP 7 Juho Päivinen - Mari Munne Baunssi Hämeenlinna 38 Masi Sauren - Evgenia Salakhutdinova Comets Helsinki 40 Pasi Ojala - Hanna Vammeljoki Comets

Lisätiedot

Hämeen aluemestaruuskilpailut

Hämeen aluemestaruuskilpailut Orimattila 04. - 17:51:29 10m Ilmakivääri 40 ls, sarja N 1. Noora Etula LAS 96 99 94 98 387 2. Katariina Laine HlAS 95 97 92 99 383 19x 3. Saana Tattari HlAS 95 98 95 95 383 17x 10m Ilmakivääri 40 ls,

Lisätiedot

Laji / luokka Nro Pari Seura RR Champ, 4 Rock'n'Roll Champion (ABC) 160 Jori HUOVINEN - Laura HELL Tanssiseura Marimba, Valkeakoski Rock'n'Roll

Laji / luokka Nro Pari Seura RR Champ, 4 Rock'n'Roll Champion (ABC) 160 Jori HUOVINEN - Laura HELL Tanssiseura Marimba, Valkeakoski Rock'n'Roll Laji / luokka Nro Pari Seura RR Champ, 4 Rock'n'Roll Champion (ABC) 160 Jori HUOVINEN - Laura HELL Tanssiseura Marimba, Valkeakoski Rock'n'Roll Champion (ABC) 192 Asmo Juhana PASANEN - Elina Annika VELLONEN

Lisätiedot

Suomen Kulttuurirahasto

Suomen Kulttuurirahasto Suomen Kulttuurirahasto Pirkanmaan rahasto Luovien alojen rahoitusseminaari 24.1.2017 Silja Minkkinen-Poikolainen, asiamies Suomen Kulttuurirahasto Historia Eturyhmistä ja instituutioista riippumaton,

Lisätiedot

edellisestä kuukaudesta

edellisestä kuukaudesta Päivitetty 31.10.2008 A-osake Muutos edellisestä kuukaudesta B-osake Muutos edellisestä kuukaudesta B-uudet Muutos edellisestä kuukaudesta Osakkeiden määrä Osuus Osuus äänistä 1 Koskenkorva Matti Olavi

Lisätiedot

356631 KALLIO VESA TAMPERE 050 382 1310 vesa.kallio@uta.fi POHJOIS-HÄMEEN KENNELPIIRI R.Y.

356631 KALLIO VESA TAMPERE 050 382 1310 vesa.kallio@uta.fi POHJOIS-HÄMEEN KENNELPIIRI R.Y. Toim.nro Nimi Postitmp Puhelin Puhelin 2 Sähköposti Kennelpiiri 463405 ASIKAINEN PIA SÄYNÄTSALO 040 1866 116 asikainen.pia@gmail.com KESKI-SUOMEN KENNELPIIRI 851276 EKEGREN ANU ESPOO 040 735 6836 anu.ekegren@gmail.com

Lisätiedot

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta Altian Rajamäen Seniorit 28.9.2007 alk ent. Alkon Rajamäen Eläkeläiset/Historiatiedot keränneet Hilkka Rajala/Pentti Lehtovaara 1 Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi-

Lisätiedot

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia.

Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Trafin organisaation esittelyä yksikönpäällikkö Toni Solatie Vastuullinen liikenne. Yhteinen asia. Trafin organisaatio Hallinto Matti Luopa Juhani Nikula Petri Lumijärvi Pääjohtaja Kari Wihlman Viestintä

Lisätiedot

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.

Ikäluokka Painoluokka Vaaka Nimi / Synt 1. nosto 2. nosto 3. nosto Tulos Paikkakunta N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8. MAKSIMIRANKING 2017 N 47 46,90 Andreea Vasilescu/ 1991 42,5 47,5 47,5 42,5 Hämeenlinna 10.9.2017 N 57 52,05 Hanna Rantala / 82 85,0 90,0 90,0 Tampere 26.8.2017 N 52 51,50 Hanna Rantala/ 1982 85,0 90,0

Lisätiedot

Raision Kuulan ulkorataennätykset

Raision Kuulan ulkorataennätykset Raision Kuulan ulkorataennätykset Tytöt ja naiset T9 40m 6,56 Viveka Loukola 2013 60m 9,41 Viveka Loukola 2013 150m 23,27 (13.) Viveka Loukola 2013 600m 2.03,05 Viveka Loukola 2013 1000m 3.38,22 (17.)

Lisätiedot

SM-keskimatka R2 2012 ORGANISAATIOKAAVIO. SM-2012 organisaatio. Sivu 1. Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä. Työryhmät, joilla on sektorivastuu

SM-keskimatka R2 2012 ORGANISAATIOKAAVIO. SM-2012 organisaatio. Sivu 1. Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä. Työryhmät, joilla on sektorivastuu SM-keskimatka R2 2012 SM-2012 organisaatio ORGANISAATIOKAAVIO Yleisvastuu = kilpailun johtoryhmä Kilpailunjohtaja Varajohtaja Pääsihteeri pääratamestari Tulospalvelupäällikkö Kenttäpäällikkö Tiedottaja/Markkinointi

Lisätiedot