Paluu juurille. Arctic Finland House

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Paluu juurille. Arctic Finland House"

Transkriptio

1

2

3 Paluu juurille Kartiomaisten asumusten historia ulottuu tuhansien vuosien päähän pohjoisille alueille, missä alkuperäiskansojen on täytynyt suojata itseään kylmää vastaan. Lapin alkuperäisasukkaiden erilaisista materiaaleista rakentamien asumusten yleisnimenä on käytetty kotaa. Kodan keskellä oli perinteisesti avoin tuli lämmön lähteenä ja ruoan valmistusta varten. Vuosituhansien saatossa nahkalla päällystetystä kodasta saamelaiset siirtyivät pysyvämpiin asumuksiin, joissa samaa kotaideaa kehitettiin eteenpäin mm. hirsirunkoisten turvekotien tai turvekammien suuntaan. Arctic Finland House Artic Finland House - yrityksen juuret ovat myös lähtöisin Suomen Lapissa. Arctic Finland House lähti 1990 luvun alussa kehittämään vanhojen saamelaisten perinteiden pohjalta vapaa-ajanasumusta, jossa yhdistyy Lapin kodan henki ja nykyaikainen laadukas rakennustekniikka sekä parhaat materiaalit. Arctic Finland House on yksi ensimmäisistä grillikotavalmistajista Suomessa. Yhä vielä 2010 luvulla grillikota kerää yhteen perheen tai ystävät tunnelmallisen tulen ja lapin mystisen hengen äärelle. Kota on meille moderneille ihmisille paikka jossa voimme irroittautua arjesta, seurustella ja nauttia hyvästä ruoasta. Perinteistä puurakentamisen käsityöläistaitoja kunnioittaen ja perinteitä jatkaen valmistamme nykyaikaisella tehtaallamme grillikotia, saunoja, huvimajoja ja tynnyrisaunoja. Toivomme näiden vapaa-ajankäyttöön tulevien rakennusten tuovan mukanaan ripauksen Lapin henkeä. Mukavia hetkiä kodissa, saunoissa ja huvimajoissamme! 2

4 Seinämateriaalina käytämme terveoksaista mäntyä. Tuulettuva kattorakenne Säädettävä savukupu. Korotetut seinät 1330 mm Laadukas lukko Puinen kahva Liimapuurunkoinen ovi Yksityiskohtamme ovat tunnettuja jo vuosien ajan Ruostumaton kynnys

5 ARCTIC-grilli on täydellinen paketti jokaiselle. Grilli on suunniteltu asiakkaidemme tarpeiden mukaan Lapin paketti: puiset lautaset, aterimet, pienet ja isot kuksat, vieraskirja, kello, snapsikiikarit, lämpömittari, pannu, servettiteline, pannulaput ja muurikkapannu *kuvan lisäpöydät eivät kuulu pakettiin. Avattavat kaksinkertaiset ikkunat Irrotettavat ikkunaristikot Helppo ja nopea elementtirakenne Tarjoamme myös eri katon värivaihtoehtoja, jotta se sopisi juuri sinulle (vakiovärinä musta) Musta Vihreä Ruskea Harmaa Kupari Punainen

6 Grillikota 9m² Varustelutasot: Grillikota A Penkit ja lattiarallit Grillikota B A + grilli, grillipöydät, loimulaudat 2kpl, savukupu ja piippu varusteineen Grillikota C B + kuparipannu, parilapannu Lapin tuotteet ja porontaljat 5kpl (12m² 7kpl) Tekniset tiedot: Seinäelementti: Kattoelementti: Kate: Ikkunat: Ovi: Mänty 45mm x 145mm Runko + 18mm mäntypaneeli Palahuopa (väri valittavissa) 3-4kpl avattavaa 2-kert. ikkunaa Liimapuurunkoinen lukollinen ovi

7 Grillikota 9m² *Lisäpöydät eivät kuulu pakettiin Grillikota 6,5m² Grillikota 9m² Grillikota 12m² 1,6m 1,9m 1,6m 3,2m 2,8m 3,8m 3,3m 4,2m 3,8m 3,2m 3,7m 4,0m 1,33m 1,33m 1,33m 1100kg 1300kg 1500kg 2,5m 2,5m 2,2m 2,2m 3,4m 6

8 Grillikota 17m² Varustelutasot: Grillikota A Penkit ja lattiarallit Grillikota B A + grilli, grillipöydät, loimulaudat 2kpl, savukupu ja piippu varusteineen Grillikota C B + kuparipannu, parilapannu Lapin tuotteet ja porontaljat 7 kpl (25m² 9kpl) Tekniset tiedot: Seinäelementti: Kattoelementti: Kate: Ikkunat: Ovi: Mänty 45mm x 145mm Runko + 18mm mäntypaneeli Palahuopa (väri valittavissa) 4kpl avattavaa 2-kert. ikkunaa (25m² 5kpl) Liimapuurunkoinen lukollinen ovi

9 Grillikota 25m² *Lisäpöydät ja tuolit eivät kuulu pakettiin Grillikota 17m² Grillikota 25m² 1,9m 1,8m 4,9m 4,5m 5,8m 5,6m 3,9m 4.9m 1,33m 1,33m 2000kg 1600kg 1000kg 2,5m 2,5m 2,5m 3,9m 3,9m 8 4,6m

10 Victoria 12m² Tekniset tiedot: Seinäelementti: Kattoelementti: Kate: Ikkunat: Ovi: Varustelutasot: Victoria A Victoria B Victoria C Mänty 45mm x 145mm Runko + 18mm mäntypaneeli Palahuopa (väri valittavissa) 1kpl avattava 2-kert. ikkuna Liimapuurunkoinen lukollinen ovi Penkit ja lattiarallit A + grilli, grillipöydät, loimulaudat 2kpl ja savukupu varusteineen B + kuparipannu, parilapannu ja savukupu varusteineen, verhot ja istuintyynyt. Beige Punainen Sininen

11 Victoria 9m² *Lisäpöydät eivät kuulu pakettiin Victoria 6,5m² Victoria 12m² Victoria 17m² 1,6m 1,9m 1,6m 3,2m 2,8m 3,8m 3,3m 3,8m 4,2m 3,1m 3,3m 1,8m 1,8m 1,8m 3,4m 1100kg 1400kg 1600kg 2,5m 2,5m 2,5m 2,3m 2,3m 3,5m 10

12 Saunakota 9m² Saunakota 9m² Combikota 9m²/2 1,9m 1,9m 2,0m 3,3m 3,6m 3,8m 1,3m 3,8m 3,3m 1100kg 1100kg 800kg 2,5m 2,5m 2,5m 3,1m 3,1m 2,2m Varustelutasot: Saunakota 9A Saunakota 9B Combikota 9B Combikota 9C Lauteet, lattiarallit A + puukiuas, savuhormi grilli, grillipöydät, 2kpl loimulaudat, huuva ja savupiippu B + Lapintuotteet ja porontaljat 4kpl 11 Tekniset tiedot: Seinäelementi: Kattoelementi: Kate: Ovi: Ikkuna: 45 mm mänty 18 mm mäntypaneeli (eristetty katto saunan puolella) huopakate Lukollinen ulko-ovi lämpölasilla 3kpl avattavat lämpöikkunat ja 1kpl kiinteä lämpöikkuna

13 Combikota 17m²/2 *Pyöreä pöytä ei kuulu toimitukseen 1,9m Combikota 17m²/2 2300kg 2,5m 4,9m 4,5m 4,3m 3,9m 400kg 1,3m 1,5m 2,3m Varustelutasot: Combikota 17A Combikota 17B Combikota 17C Lauteet, lattiarallit A + puukiuas, savuhormi, grilli, grillipöydät, 2kpl loimulaudat, huuva ja savupiippu B + Lapintuotteet ja porontaljat 3kpl Tekniset tiedot: Seinäelementi: Kattoelementi: Kate: Ovi: Ikkuna: 45 mm mänty 18 mm mäntypaneeli (eristetty katto saunan puolella) huopakate Lukollinen ulko-ovi lämpölasilla 3kpl avattavat lämpöikkunat ja 1kpl kiinteä lämpöikkuna 12

14 Capri 10m² Tekniset tiedot: Runkomateriaali: Kattomateriaali: Kate: Ovi: Ikkunat: Lattia: 45mm kaksoispontattu mänty, tasahirsiprofiili 18mm mäntypaneeli Palahuopa (punainen, ruskea, musta, sininen, vihreä, harmaa ja kupari) Lämpöikkunalla varustettu lukollinen, liimapuurunkoinen pariovi Lämpöikkunat, joista 2kpl ikkunaparia kiinteitä, 2kpl avattavaa ikkunaparia Lattiarunko 50mm, ponttilattia 28mm

15 Milano 7m² Roma 13m² Milano 7m² Capri 10m² Roma 13m² Palermo 17m² 1,3m 1,5m 1,7m 1,9m 3,3m 3,0m 3,8m 3,5m 4,0m 4,0m 4,9m 4,5m 3,2m 3,4m 3,6m 2,14m 2,14m 2,14m 2,14m 3,8m 1300kg 1400kg 1600kg 1800kg 2,5m 2,5m 2,5m 2,5m 2,6m 3,1m 3,6m 3,9m 14

16 Victoria Ovaali 18m² 5,4m Victoria Ovaali 18m² 2000 Kg 3,8m 1,8m 3,6m 2,5m Varustelutasot: Victoria A Penkit ja lattiarallit Victoria B A + grilli, grillipöydät, loimulaudat 2kpl ja savukupu varusteineen Victoria C B + kuparipannu, parilapannu ja savukupu varusteineen, verhot ja istuintyynyt. Tekniset tiedot: Seinäelementti: Kattoelementti: Kate: Ikkunat: Ovi: 2,9m Mänty 45mm x 145mm Runko + 18mm mäntypaneeli Palahuopa (väri valittavissa) 1kpl avattava 2-kert. ikkuna Liimapuurunkoinen lukollinen ovi

17 Toscana 10m² Rimini 7m² Gloriette 9m² Toscana 10m² Ravenna 13m² 1,3m 1,9m 1,5m 1,7m 3,0m 3,3m 3,5m 4,0m 3,3m 3,8m 3,8m 4,4m 3,3m 3,3m 3,4m 3,7m 2,14m 2,14m 2,14m 2,14m 1250kg 1400kg 1400kg 1580kg 2,5m 2,5m 2,5m 2,5m 2,6m 2,2m 3,1m 3,6m 16

18 Alex Delux 3,0m Alex Delux 3,0m 900kg 2,3m Tynnyrisauna Alex Delux Seinämateriaali: Lämpökäsitelty 40mm kuusi väliseinä: Lämpökäsitelty 40mm kuusi Lauteet: Lämpökäsitelty puu 28 x 115mm 2,5m Ruostumaton ulkopanta, panorama ikkuna, 50 x150mm jalakset, vesikourut, terassi pullotelineillä, musta kattohuopa, Harvia m3 kiuas, vesisäiliö, lämpöikkuna ja lauteet. 17

19 Valter Oskar Valter 4,2m 1300kg Oskar 800kg 2,5m 3,5m 4,2m 2,3m 2,4m Tynnyrisauna Valter Seinämateriaali: väliseinä: Lauteet: Lämpökäsitelty 40mm kuusi Lämpökäsitelty 40mm kuusi Lämpökäsitelty puu 28 x 115mm Ruostumaton ulkopanta, panorama ikkuna, 50 x150mm jalakset, vesikourut, terassi pullotelineillä, musta kattohuopa, Harvia m3 kiuas, vesisäiliö, lämpöikkuna ja lauteet. 18 Tynnyrisauna Oskar Seinä: Lämpökäsitelty 40mm kuusi Lauteet: Lämpökäsitelty 28 x 115mm kuusi Katto: 18 x 145mm kuusipaneeli ja kattohuopa Jalakset: 50 x 150mm kuusi Kiuas: Harvia m3 ja vesisäiliö

20 3,0m Tekniset tiedot: Runko: Kattomateriaali: Istuinpaikat: Pyörömänty mm Käsittelemätön mänty Penkit ja pöytä 2,8m 3,0m 3,2m 0,9m Takorautaiset osat: 2kpl pulloteline 1kpl grilliteline 4kpl kukka-ampelli 1kpl kattokruunu 1kpl kapteeninkello 1kpl pullonavaaja 19

21 3,34m 3,25m 2,8m 2,2m Sisältää: Massiviipuurungon, seinäelementit, kattoelementit, lämpöikkunat, liukuovet, lattiarungon ja -materiaalit. Lisävarusteena: Grilli, huuva ja savupiippu 20 Tekniset tiedot: Seinäelementti: Kattoelementti: Katto: Ikkuna: Ovi: Lattia: mänty 45x145mm mänypaneeli 28x100mm musta huopakate lämpöikkunat tummennetut liukuovet 4kpl 28 x 95mm lämpökäsitelty mänty

22 Kesäkeittiö 17m²

23 Kesäkeittiö 17m² Vierasmaja 25m² 7,3m Vierasmaja 28,5m² 8,3m korkeus 2,8m 3,4m korkeus 2,8m 3,4m Kesäkeittiö 17m² Allastalo 23m² Kesäsauna 23m² 5,0m 6,7m 6,7m korkeus 2,8m 3,4m korkeus 2,8m 3,4m korkeus 2,8m 3,4m Sisältää: -Massiivipuurunko -Seinäelementit -Kattoelementit -Lämpölasit -Liukuovet -Lattiarunko -Lattiamateriaali Tekniset tiedot: Seinäelementti: Kattoelementti: Kate: Ikkuna: Ovi: Lattia: 22 mänty 45x145mm mäntypaneeli 28x100mm musta huopakate lämpöikkunat 4kpl tummennetut liukuovat 28 x 95mm lämpökäsitelty kuusi

24 Cabane 37m² Ensimmäinen kerros Toinen kerros 7,0m

Arctic Finland House Ideapark, Lempäälä - Finland puh. 010 4201 230 www.arcticfinland.com

Arctic Finland House Ideapark, Lempäälä - Finland puh. 010 4201 230 www.arcticfinland.com Arctic Finland House Ideapark, Lempäälä - Finland puh. 010 4201 230 www.arcticfinland.com PALUU JUURILLE Kartiomaisten asumusten historia ulottuu tuhansien vuosien päähän pohjoisille alueille jossa alkuperäiskansojen

Lisätiedot

Säädettävän savukupu ohjaa savun ulos mökistä

Säädettävän savukupu ohjaa savun ulos mökistä Kartiomaisten asumusten historia ulottuu tuhansien vuosien päähän pohjoisille alueille, missä alkuperäiskansojen on täytynyt suojata itseään kylmää vastaan. Lapin alkuperäisasukkaiden erilaisista materiaaleista

Lisätiedot

Vuoden 2008 uutuudet!

Vuoden 2008 uutuudet! Royal Class Vuoden 2008 uutuudet! Megakota 25 juhlaan ja arkeen, tilaa n. 30 henkilölle Huvimaja Victoria 6,5 1600 2773 www.arcticfinland.com Arctic Finland House -grillikodat, kotasaunat ja huvimajat

Lisätiedot

Kylpytynnyrit, tynnyri- ja pihasaunat, kodat & huvimajat

Kylpytynnyrit, tynnyri- ja pihasaunat, kodat & huvimajat TURUN FIMEX OY Kylpytynnyrit, tynnyri- ja pihasaunat, kodat & huvimajat Kylpytynnyri, 150 cm lasikuitusisus Lasikuitusisuksella varustettuun kylpytynnyriin mahtuu 3-5 kylpijää. Lasikuituinen sisäosa on

Lisätiedot

20 vuotta. Turun Fimex Oy. Kylpytynnyrit, tynnyrisaunat & piharakennukset www.fimex.fi

20 vuotta. Turun Fimex Oy. Kylpytynnyrit, tynnyrisaunat & piharakennukset www.fimex.fi 20 vuotta Turun Fimex Oy Kylpytynnyrit, tynnyrisaunat & piharakennukset www.fimex.fi 1 Kylpytynnyrin asennus ja käyttöohjeet Kylpytynnyrin materiaali Kylpytynnyrin ulkoverhous valmistetaan profiiliin höylätystä

Lisätiedot

Elementtirakennukset. Roskakatokset - Huvimajat - Leikkimökki Puucee - Saunat - Varastot - Katokset ja tallit

Elementtirakennukset. Roskakatokset - Huvimajat - Leikkimökki Puucee - Saunat - Varastot - Katokset ja tallit Elementtirakennukset Roskakatokset - Huvimajat - Leikkimökki Puucee - Saunat - Varastot - Katokset ja tallit ROSKAKATOKSET elementtitoimitus paketti ei sisällä ovielementtiä, katemateriaalia, ruuveja eikä

Lisätiedot

Turun Fimex Oy Kylpytynnyrit, tynnyrisaunat & piharakennukset

Turun Fimex Oy Kylpytynnyrit, tynnyrisaunat & piharakennukset Turun Fimex Oy Kylpytynnyrit, tynnyrisaunat & piharakennukset Kylpytynnyrin asennus ja käyttöohjeet Kylpytynnyrit valmistetaan profiiliin höylätystä 42 mm paksusta lämpöpuusta, lehtikuusesta tai kuusesta.

Lisätiedot

Turun Fimex Oy Kylpytynnyrit, tynnyrisaunat & piharakennukset

Turun Fimex Oy Kylpytynnyrit, tynnyrisaunat & piharakennukset Turun Fimex Oy Kylpytynnyrit, tynnyrisaunat & piharakennukset Kylpytynnyrin asennus ja käyttöohjeet Kylpytynnyrit valmistetaan profiiliin höylätystä 42 mm paksusta lämpöpuusta, lehtikuusesta tai kuusesta.

Lisätiedot

KESÄKALUSTE- KUVASTO 2015 KOTI-SIILISTÄ SUURIN KESÄKALUSTEVALIKOIMA

KESÄKALUSTE- KUVASTO 2015 KOTI-SIILISTÄ SUURIN KESÄKALUSTEVALIKOIMA KESÄKALUSTE- KUVASTO 2015 KOTI-SIILISTÄ SUURIN KESÄKALUSTEVALIKOIMA ALE -30% VÄHINTÄÄN Ei koske kotimaisia keinuja SÄÄNKESTÄVÄ SICILIA sohvaryhmäsetti - Sohva Leveys 184 cm / Tuoli 75 cm / Pöytä 150x70

Lisätiedot

MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO

MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO MALLISTO AUTOTALLIT JA KATOKSET MALLISTO GARAAS AUTOTALLIT GARAAS AUTOTALLIT Garaas elementtiautotalli on valmiiksi mietitty ratkaisu autotallin rakentamista suunnittelevalle. Mallistomme tallit tarjoavat

Lisätiedot

PIHARAKENNUKSET PIHASAUNAT - LEIKKIMÖKIT - VARASTOT. Leikkimökit ja vierasmajat. Pihasaunat. Varastot. Muunneltavat PRE-CUT pihasaunat

PIHARAKENNUKSET PIHASAUNAT - LEIKKIMÖKIT - VARASTOT.   Leikkimökit ja vierasmajat. Pihasaunat. Varastot. Muunneltavat PRE-CUT pihasaunat PIHARAKENNUKSET PIHASAUNAT - LEIKKIMÖKIT - VARASTOT Asiakaspalvelu: 010 574 5500 / info@smartia.fi www.smartia.fi Pihasaunat Muunneltavat PRE-CUT pihasaunat Leikkimökit ja vierasmajat Varastot 1 Smartian

Lisätiedot

Honkatalot-vakiotoimitussisältö PolarHuvilat ekopuutalorakenteella

Honkatalot-vakiotoimitussisältö PolarHuvilat ekopuutalorakenteella 1 Honkatalot-vakiotoimitussisältö Honkatalojen PolarHuvilat sisältävät kaikki alla olevat rakennusmateriaalit ja -osat: 1. PIIRUSTUKSET (Honkatalojen toimituksen osalta) a. pohjapiirustus b. julkisivupiirustukset

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Asiakas: Osoite: Puhelinnumero: Rakentamiskunta: Rakennuksen käyttötarkoitus: Edustaja:

TARJOUSPYYNTÖ. Asiakas: Osoite: Puhelinnumero: Rakentamiskunta: Rakennuksen käyttötarkoitus: Edustaja: 1 TARJOUSPYYNTÖ Asiakas: Osoite: Puhelinnumero: Rakentamiskunta: Rakennuksen käyttötarkoitus: Edustaja: kohteesta on luonnostelusopimus, joka LIITTEENÄ kohteesta ei ole tehty luonnostelusopimusta Todennäköinen

Lisätiedot

PALVELEVA RAUTAKAUPPA

PALVELEVA RAUTAKAUPPA PALVELEVA RAUTAKAUPPA PIHAPIIRIRAKENNUKSET LILLEVILLA GRILLIKATOS 3 LUOMAN PUUTUOTE OY Ulkomitat 3,0 m x 2,8 m Pohja-ala 8,4 m2 Seinävahvuus 45 mm Harjakorkeus 266 cm Katon ala 11,8 m2 Paino 750 kg Sis.

Lisätiedot

OVET JA IKKUNAT TUOTEKUVASTO / OHJEHINNASTO 2011

OVET JA IKKUNAT TUOTEKUVASTO / OHJEHINNASTO 2011 OVET JA IKKUNAT TUOTEKUVASTO / OHJEHINNASTO 2011 ULKO-OVET KASKI Ulko-ovet u-arvo 1,0 tai alle Ovilevy Hdf-levypintainen, alumiinivahvisteinen, reunalla liimapuun ja kertopuun yhdistelmä, kokonaisvahvuus

Lisätiedot

3. SAUNANOVET. 7. ALUMIINIKARMISET OVET 8. Economy 9. De Luxe 10. Cozy. 11. SISÄOVET 12. Economy 13. De Luxe 14. LIUKUOVET

3. SAUNANOVET. 7. ALUMIINIKARMISET OVET 8. Economy 9. De Luxe 10. Cozy. 11. SISÄOVET 12. Economy 13. De Luxe 14. LIUKUOVET 2 3 SISÄLLYSLUETTELO SAUNANOVET 3. SAUNANOVET 4. Economy 5. De Luxe 6. Cozy 7. ALUMIINIKARMISET OVET 8. Economy 9. De Luxe 10. Cozy 11. SISÄOVET 12. Economy 13. De Luxe 14. LIUKUOVET 15. SUIHKUSEINÄT JA

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Asiakas: Osoite: Puhelinnumero: Rakentamiskunta: Rakennuksen käyttötarkoitus: Edustaja:

TARJOUSPYYNTÖ. Asiakas: Osoite: Puhelinnumero: Rakentamiskunta: Rakennuksen käyttötarkoitus: Edustaja: 1 TARJOUSPYYNTÖ Asiakas: Osoite: Puhelinnumero: Rakentamiskunta: Rakennuksen käyttötarkoitus: Edustaja: kohteesta on luonnostelusopimus, joka LIITTEENÄ kohteesta ei ole tehty luonnostelusopimusta Todennäköinen

Lisätiedot

TARJOUSPYYNTÖ. Asiakas: Osoite: Puhelinnumero: Rakentamiskunta: Rakennuksen käyttötarkoitus: Edustaja:

TARJOUSPYYNTÖ. Asiakas: Osoite: Puhelinnumero: Rakentamiskunta: Rakennuksen käyttötarkoitus: Edustaja: 1 TARJOUSPYYNTÖ Asiakas: Osoite: Puhelinnumero: Rakentamiskunta: Rakennuksen käyttötarkoitus: Edustaja: kohteesta on luonnostelusopimus, joka LIITTEENÄ kohteesta ei ole tehty luonnostelusopimusta Todennäköinen

Lisätiedot

FURNITURE v14.4. 1 myynti@prkoy.fi

FURNITURE v14.4. 1 myynti@prkoy.fi FURNITURE v14.4 1 PRK1001-01 Tuoli K840/460 L430 S505 Puu Saatavana myös verhoiltuna PRK1002-02 Tuoli K790/460 L440 S485 Puu/Pyökki PRK1003-02 Tuoli K790/460 L440 S485 Puu/Pyökki PRK1004-02 Tuoli K790/460

Lisätiedot

Uusia valmistajia ja uutuuksia 2013

Uusia valmistajia ja uutuuksia 2013 Uusia valmistajia ja uutuuksia 2013 1 Kristalia on vuonna 1994 perustettu innovatiivinen italialainen yritys, jonka mallisto koostuu esim. neuvottelupöydistä ja tuoleista. Useat tämän valmistajan tuotteet

Lisätiedot

4023 Korkeus: 150 cm Leveys: 40 cm Teho: 1 x E27 max60w

4023 Korkeus: 150 cm Leveys: 40 cm Teho: 1 x E27 max60w 4020 teho: 1 x E27 max60w 4023 Korkeus: 150 cm 4022 4018 4025 Leveys: 24,5 cm 4030 Leveys: 32 cm 4028 Leveys: 32 cm 4031 Leveys: 22,5 cm 4027 Leveys: 22,5 cm 4026 Leveys: 32 cm 4016 Leveys: 36 cm 4015

Lisätiedot

JAKOKAAPIT JA JALUSTAT K-SARJA 1P SFS 2533, 2534

JAKOKAAPIT JA JALUSTAT K-SARJA 1P SFS 2533, 2534 JAKOKAAPIT JA JALUSTAT K-SARJA 1P SFS 2533, 2534 5472002 LT5020 JAKOKAAPPI K00 1P K850, saranaovella. Laiteasennukseen kaapin sisälle tilattava erikseen: - kannatinkiskot LT23008, 2 kpl tai - asennuslevy

Lisätiedot

Hyvän Kaupan Paikka. Laadukkaat piharakennukset valtakunnan pohjahintaan tyytyväisyystakuulla!

Hyvän Kaupan Paikka. Laadukkaat piharakennukset valtakunnan pohjahintaan tyytyväisyystakuulla! GRILLIKODAT SAUNAT KYLPYTYNNYRIT LADOT LEIKKIMÖKIT ULKOVARASTOT HUVIMAJAT Laadukkaat piharakennukset valtakunnan pohjahintaan tyytyväisyystakuulla! Hinta Laatu Toimitusvarmuus Kaikki kohdallaan! GRILLI

Lisätiedot

OVET JA IKKUNAT TUOTEKUVASTO / OHJEHINNASTO 2012

OVET JA IKKUNAT TUOTEKUVASTO / OHJEHINNASTO 2012 OVET JA IKKUNAT TUOTEKUVASTO / OHJEHINNASTO 2012 THERMO-OVET KASKI THERMO-ovet u-arvo 0,6-0,75. Ovilevy hdf-levypintainen, alumiinivahvisteinen, reunalla liimapuun ja kertopuun yhdistelmä, kokonaisvahvuus

Lisätiedot

Huonekortti: Olohuone

Huonekortti: Olohuone Huonekortti: Olohuone Seinämateriaali: 220mm leveä viistosaumainen mäntypaneeli Ikkunaseinä: levytetään, maalataan sävy LUMI Tikkurila 4040 Morsian Lattia/nurkka/ikkuna/ovi listat kaikissa huoneissa, mänty-

Lisätiedot

HEIKKILÄN KEVYTHIRSIMÖKIT

HEIKKILÄN KEVYTHIRSIMÖKIT HEIKKILÄN KEVYTHIRSIMÖKIT Hyvä ja helppo ratkaisu pihanrakennusongelmaan. Kaikissa mökeissä on kokoamisohje sisällä. Mökkien perusvahvuutena tai mm kevythöylähirsi. Puutyöliike EIKKILÄ OY NOUSIAINEN Puh.

Lisätiedot

4023 Korkeus: 150 cm Leveys: 40 cm Teho: 1 x E27 max60w

4023 Korkeus: 150 cm Leveys: 40 cm Teho: 1 x E27 max60w 4020 teho: 1 x E27 max60w 4023 Korkeus: 150 cm 4022 4018 4025 Leveys: 24,5 cm 4030 Leveys: 32 cm 4028 Leveys: 32 cm 4031 Leveys: 22,5 cm 4027 Leveys: 22,5 cm 4026 Leveys: 32 cm 4016 Leveys: 36 cm 4015

Lisätiedot

Uutuuksia 2012. by Ofisea Oy

Uutuuksia 2012. by Ofisea Oy Uutuuksia 2012 by Ofisea Oy Suomalaista tuotanto-osaamista japanilaisen Okamuran mallistoon Piiroisen valmistama T1 -tuoli on näyttö suomalaisen kestävän valmistuksen taidoista. T1 Okamura istuin verhoiltu,

Lisätiedot

Tuolit on helppo taittaa sivuun, jos kaikki eivät ole käytössä. Grass istuinsuojakankailla saa lisämukavuutta ja suojaa tuoleille

Tuolit on helppo taittaa sivuun, jos kaikki eivät ole käytössä. Grass istuinsuojakankailla saa lisämukavuutta ja suojaa tuoleille Saunatuolien mitoitus, rakenne, materiaalit ja istumismukavuus on suunniteltu saunakäyttöön. Ne ovat myös ajattoman tyylikkäitä. Niitä voi helposti sijoitella eri järjestykseen saunassa tilanteen mukaan.

Lisätiedot

KULJETUSPALVELU Kerää valitsemasi tuotteet itse ja maksa ne kassalla. Vie tuotteet kassojen jälkeen sijaitsevaan asiakaspalvelupisteeseen.

KULJETUSPALVELU Kerää valitsemasi tuotteet itse ja maksa ne kassalla. Vie tuotteet kassojen jälkeen sijaitsevaan asiakaspalvelupisteeseen. OSTOAPU ÄPPLARÖ -ulkokalusteet SUOMI Sopii tyyliisi ja tilaasi Haaveiletko aurinkotuolissa makoilusta parvekkeella? Tarvitsetko pöydän seuraaviin puutarhajuhliin? Kaipaatko säilytystilaa puutarhatyökaluille

Lisätiedot

Lapponia-saunamökit 06-07. Paras paikka kesäihmisille

Lapponia-saunamökit 06-07. Paras paikka kesäihmisille Lapponia-saunamökit 06-07 Paras paikka kesäihmisille 1 Maailman paras paikka! Oma kesäpaikka: vapaa-ajanasunto, huvila tai saunamökki on suomalaisille suvantopaikka arjen keskellä. Piilopirtti metsän keskellä

Lisätiedot

PUUSTAMO. Yksilöllistä puusepäntyötä Kuusamosta. Aidot puuovet Loimu-ovet Oma-ovi - erikoisovet Julkisten tilojen puurakenteiset ovet

PUUSTAMO. Yksilöllistä puusepäntyötä Kuusamosta. Aidot puuovet Loimu-ovet Oma-ovi - erikoisovet Julkisten tilojen puurakenteiset ovet PUUSTAMO Yksilöllistä puusepäntyötä Kuusamosta Aidot puuovet Loimu-ovet Oma-ovi - erikoisovet Julkisten tilojen puurakenteiset ovet Puustamo Ay toimisto@puustamo.fi 93600 Kuusamo P. 08 868 4236 Aito-ovetovet

Lisätiedot

Sirkus saapui kaupunkiin Esineluettelo

Sirkus saapui kaupunkiin Esineluettelo Sirkus saapui kaupunkiin Esineluettelo Sirkusteltta Koko pystytettynä: korkeus 300 cm, säde 340 cm. Voidaan purkaa seitsemään seinäelementtiin, joiden koko 110 x 140 cm. Katto tehty päivänvarjosta, jonka

Lisätiedot

Festivo 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja

Festivo 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja Asennusohjeet Huvimajoille Festivo 6K ja 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä

Lisätiedot

TOIMITUSERITTELY SUUNNITELMAT ULKOSEINÄT TALOMALLI: Lapponia 88 MATERIAALIT JA PALVELUT X = KUULUU TOIMITUKSEEN

TOIMITUSERITTELY SUUNNITELMAT ULKOSEINÄT TALOMALLI: Lapponia 88 MATERIAALIT JA PALVELUT X = KUULUU TOIMITUKSEEN TOIMITUSERITTELY TALOMALLI: ULKOSEINÄT Lapponia 88 MATERIAALIT JA PALVELUT SUUNNITELMAT ARKKITEHTISUUNNITTELU Pre cut Runkoasennus Puuelementti ARKKITEHTISUUNNITTELU Pääpiirustukset ARKKITEHTISUUNNITTELU

Lisätiedot

Hyönteisverkko. Nauti raikkaasta ilmasta päivin öin

Hyönteisverkko. Nauti raikkaasta ilmasta päivin öin Hyönteisverkko Nauti raikkaasta ilmasta päivin öin Allergiaystävällinen verkko Onko sinulla tai jollakin perheesi jäsenellä allergioita? Luxaflex hyönteisverkko on tässä tapauksessa hyvä valinta. Olemme

Lisätiedot

Rakennusliike A Vänttilä Oy

Rakennusliike A Vänttilä Oy Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Oulun Pyyntipiha Pyyntitie 8, 90540 Oulu Yleistä: As Oy Oulun Pyyntitie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta ja kahdesta

Lisätiedot

TEHTY SUOMESSA, SERTIFIOIDUSTA SUOMALAISESTA KUUSESTA.

TEHTY SUOMESSA, SERTIFIOIDUSTA SUOMALAISESTA KUUSESTA. 3632 VIERASMAJA 1 Loviisa 19 Perinteinen pihamökki, jossa myös runsaasti oleskelutilaa katetulla terassilla ja pariovilla. Unelmien kesämaja, jossa tilaa majoittua tai vetäytyä omaan rauhaan. 3120 2007

Lisätiedot

Kaipaatko erityisratkaisua tai -rakennetta?

Kaipaatko erityisratkaisua tai -rakennetta? 7 veljeksen ovien laadun takeena on perinteinen suomalainen puusepän ammattitaito ja valikoidut materiaalit. 7 veljeksen ovet valmistetaan tilauksesta asiakkaan toiveitten mukaan. Kaipaatko erityisratkaisua

Lisätiedot

PAJAKATU 2. Rakennushistoriaselvitys. Tampereen Infratuotanto Liikelaitos Suunnittelupalvelut Asemakaavasuunnittelu 26.9.2009

PAJAKATU 2. Rakennushistoriaselvitys. Tampereen Infratuotanto Liikelaitos Suunnittelupalvelut Asemakaavasuunnittelu 26.9.2009 PAJAKATU 2 Rakennushistoriaselvitys Tampereen Infratuotanto Liikelaitos Suunnittelupalvelut Asemakaavasuunnittelu 26.9.2009 1 Pajakatu 2 rakennushistoriaselvitys Inventointi Yleistiedot osoite Pajakatu

Lisätiedot

Nilojoenranta. Nyt valmistui kaupungin kauneimmalle paikalle joen rantaan yksilöllinen huippuvarusteltu paritalo

Nilojoenranta. Nyt valmistui kaupungin kauneimmalle paikalle joen rantaan yksilöllinen huippuvarusteltu paritalo Asunto Oy Kuusamon Nilojoenranta Nyt valmistui kaupungin kauneimmalle paikalle joen rantaan yksilöllinen huippuvarusteltu paritalo 109,5 m2, tupakeittiö + 3 mh + iso harraste-/kotiteatterihuone + kotikylpylä

Lisätiedot

PROGEO -PYÖRÄTUOLIT. Tyylikäs ja yksilöllinen valinta PYÖRÄTUOLIT FI

PROGEO -PYÖRÄTUOLIT. Tyylikäs ja yksilöllinen valinta PYÖRÄTUOLIT FI PROGEO -PYÖRÄTUOLIT Tyylikäs ja yksilöllinen valinta PYÖRÄTUOLIT FI Joker Ultrakevyt kiinteärunkoinen aktiivipyörätuoli sisäja ulkokäyttöön. Erinomainen ohjailtavuus ja liikuteltavuus ovat Joker-tuolin

Lisätiedot

Kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2014. Aidon lämmön lähteillä.

Kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2014. Aidon lämmön lähteillä. Kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2014 Aidon lämmön lähteillä. Perinteikäs & moderni Aina ajankohtainen ja jäljittelemätön Aito vie saunojan aidon lämmön lähteille. Aito-kiukailla saunotaan

Lisätiedot

VARMA ULKO-OVIMALLIT UO 140 UO 141 UO 151 UO 153 UO 162 UO 163 UO 164 UO 160 UO 167 UO 169 UO 171 UO 173 UO 180 UO 192 UO 192X

VARMA ULKO-OVIMALLIT UO 140 UO 141 UO 151 UO 153 UO 162 UO 163 UO 164 UO 160 UO 167 UO 169 UO 171 UO 173 UO 180 UO 192 UO 192X VARMA UO 192 13 13 VARMA ULKO-OVIMALLIT UO 110 UO UO 110 111 UO 120 UO 122 UO 125 UO 140 UO 141 UO 151 UO 153 UO 162 UO 163 UO 164 UO 160 UO 167 UO 169 UO 171 UO 173 UO 180 UO 192 UO 192X 14 Mallia valmistetaan

Lisätiedot

Hyvän Kaupan Paikka. Laadukkaat piharakennukset valtakunnan pohjahintaan tyytyväisyystakuulla!

Hyvän Kaupan Paikka. Laadukkaat piharakennukset valtakunnan pohjahintaan tyytyväisyystakuulla! Grillikodat SAUNAt KYLPYTYNNYRIT ladot leikkimökit ulkovarastot huvimajat Laadukkaat piharakennukset valtakunnan pohjahintaan tyytyväisyystakuulla! Grilli kodat... 4 Grillikota + Lisäetupaketti...5 Grillikota

Lisätiedot

HR VILLA - IKKUNA- JA OVIMALLISTO SUOMALAISEEN VAPAA-AJAN RAKENTAMISEEN. HR VILLA

HR VILLA - IKKUNA- JA OVIMALLISTO SUOMALAISEEN VAPAA-AJAN RAKENTAMISEEN. HR VILLA HR VILLA - IKKUNA- JA OVIMALLISTO SUOMALAISEEN VAPAA-AJAN RAKENTAMISEEN. HR VILLA HR VILLA TARJOAA RATKAISUN VAPAA-AJAN RAKENTAMISEEN HR VILLA -malliston laajasta valikoimasta löydät ikkunat ja ovet jokaiseen

Lisätiedot

Tekniset ovet Aina oikea sisäänkäynti

Tekniset ovet Aina oikea sisäänkäynti Tekniset ovet Aina oikea sisäänkäynti Kaikkiin käyttötarkoituksiin Maisemaan suunniteltu Omaisuuden suoja Tulvan kestävä Paineenkestävä HUBER Ovet ruostumattomasta teräksestä Oikea ratkaisu kaikki käyttötarkoituksiin

Lisätiedot

TUOTTEET NOPEASTI JA VAIVATTOMASTI VARASTOSTAMME

TUOTTEET NOPEASTI JA VAIVATTOMASTI VARASTOSTAMME TUOTEKUVASTO / OHJEHINNASTO TUOTEKUVASTO 2009 / OHJEHINNASTO 2009 www.ercoma.fi Pulkkisentie 6, 90440 KEMPELE, GSM 040 823 1408, puh. 08-515 115, fax 08-515 770 MAALATUT PÄÄOVET JA PUUTARHAOVET KAIKISSA

Lisätiedot

Hyvän Kaupan Paikka. Laadukkaat piharakennukset valtakunnan pohjahintaan tyytyväisyystakuulla!

Hyvän Kaupan Paikka. Laadukkaat piharakennukset valtakunnan pohjahintaan tyytyväisyystakuulla! GRILLIKODAT SAUNAT KYLPYTYNNYRIT LADOT LEIKKIMÖKIT ULKOVARASTOT HUVIMAJAT Laadukkaat piharakennukset valtakunnan pohjahintaan tyytyväisyystakuulla! Hinta Laatu Toimitusvarmuus Kaikki kohdallaan! GRILLI

Lisätiedot

Pinta-ala: 14,70 m 2. Seinävahvuus: paneeli 16 mm + runko 70 mm

Pinta-ala: 14,70 m 2. Seinävahvuus: paneeli 16 mm + runko 70 mm Tuote tilattava myymälään ennakkoon. Pinta-ala: 14,70 m 2 4492 x 3272 mm Seinävahvuus: paneeli 16 mm + runko 70 mm Ovityyppi: C11 *) Ikkunatyyppi: 3 x R3, kiinteä *) Ikkunatyyppi: 3 x B2, avattava *) Harjakorkeus:

Lisätiedot

Modernit ikkunat ja ovet

Modernit ikkunat ja ovet Modernit ikkunat ja ovet Kippi- ja liukuikkunat Ranskalaiset ikkunat Kiinteät ikkunat ja lasiseinät Liuku- ja pariovet Ulko- ja parvekeovet 1 Uudenlaista tila-ajattelua Edistyksellinen Iccuna muuttaa suomalaisten

Lisätiedot

ELPARK HINNASTO *matta värit: luonnonvärinen harmaa, vaalean harmaa, tumman harmaa

ELPARK HINNASTO *matta värit: luonnonvärinen harmaa, vaalean harmaa, tumman harmaa Tuotenumero: Kuvaus: Hinta HUOM ELPARK Kaariteline kuumasinkitty/ kuumasinkitty + RAL sävy, ø 48 mm KAARI 300 KS L Kaariteline, leveys 300mm, korkeus 900mm, pinta-asennus, ø 48mm, KS 78,00 KAARI 300 RAL

Lisätiedot

Aito kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2015. Aidon lämmön lähteillä.

Aito kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2015. Aidon lämmön lähteillä. Aito kiukaat PUU- JA SÄHKÖLÄMMITTEISET TUOTEMALLISTO 2015 Aidon lämmön lähteillä. Perinteikäs & moderni Aina ajankohtainen ja jäljittelemätön Aito vie saunojan aidon lämmön lähteille. Aito-kiukailla saunotaan

Lisätiedot

Kääpätie 10. 90820 Kello. www.rakennusliikevanttila.fi

Kääpätie 10. 90820 Kello. www.rakennusliikevanttila.fi Kääpätie 10 www.rakennusliikevanttila.fi Rakennustapaselostus As Oy Kiimingin Hiihtäjäntie Hiihtäjäntie 15, 90900 Kiiminki Yleistä: As Oy Kiimingin Hiihtäjäntie muodostuu kahdesta yksikerroksisesta rivitalosta

Lisätiedot

AS OY RIISTATIE 12-14

AS OY RIISTATIE 12-14 Sisustus-esite A S OY R I I S T A T I E 1 2-1 4 HUONETILOJEN VARUSTEET YLEISET TILAT 1 SISÄOVET JEasy 201 umpi KOSTEAN TILAN OVET LIUKUOVET steady 411 JBath kosteantilan ovi SAUNAN OVET, kokolasiovi sisäkattoon

Lisätiedot

KIINTEÄ PUU-ALUMIINI-IKKUNA

KIINTEÄ PUU-ALUMIINI-IKKUNA PIHLA PUU-ALUMIINI-IKKUNA RAKENNE Ikkunan sisäpinnat mäntyä n ulkoverhous alumiinia ssa lujat ja kestävät sormiliitokset n vahvuus 51 mm, välikarmin vahvuus 58 mm syvyydet, ja mm Tuulettuva rakenne karmin

Lisätiedot

KORIKS-FIIBER. Hinnasto Sähköposti: Puh:

KORIKS-FIIBER. Hinnasto Sähköposti: Puh: KORIKS-FIIBER Hinnasto 2017 Sähköposti: info@koriks.ee Puh: 050 306 3123 www.koriks.fi LASIKUITUISET KYLPYTYNNYRIT Lasikuituiset kylpytynnyrit ovat hygieenisiä ja niiden puhdistus sekä huolto on erittäin

Lisätiedot

Vierasmaja 19,5m 2. Pihasauna 10m 2. Vahvuus 38 mm. Vahvuus 45 mm

Vierasmaja 19,5m 2. Pihasauna 10m 2. Vahvuus 38 mm. Vahvuus 45 mm Kotipihan kunkut Perinteinen pariovellinen pihamökki, jossa myös runsaasti oleskelutilaa katetulla isolla terassilla. Unelmien kesämaja, jossa tilaa majoittua tai vetäytyä omaan rauhaan. Vierasmaja 19,5m

Lisätiedot

Liukuovivalikoiman profiilit ja ovimallit Magia

Liukuovivalikoiman profiilit ja ovimallit Magia Liukuovivalikoiman profiilit ja ovimallit Magia Magiassa on teräsprofiilit ja samanväriset teräskiskot. Oven vedin osana profiilia. Oven mukana tulee yläkiskoon asennettava oven paikoitin. Valkoinen Hopea

Lisätiedot

Katariina 8K. Asennusohjeet Huvimajalle. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Pohja

Katariina 8K. Asennusohjeet Huvimajalle. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Pohja Asennusohjeet Huvimajalle Katariina 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä 4

Lisätiedot

PIHARAKENNUKSET. MYYNTI: / PIHASAUNAT LEIKKIMÖKIT JA VIERASMAJAT MUUNNELTAVAT PRE-CUT PIHASAUNAT VARASTOT

PIHARAKENNUKSET. MYYNTI: / PIHASAUNAT LEIKKIMÖKIT JA VIERASMAJAT MUUNNELTAVAT PRE-CUT PIHASAUNAT VARASTOT PIHARAKENNUKSET MYYNTI: 010 574 5500 / info@smartia.fi www.smartia.fi PIHASAUNAT LEIKKIMÖKIT JA VIERASMAJAT MUUNNELTAVAT PRE-CUT PIHASAUNAT VARASTOT MYYNTI: 010 574 5500 info@smartia.fi SMARTIAN PIHASAUNAVALIKOIMASTA

Lisätiedot

Valmis & harki ttu saunakokonaisuus. Made in POHJOIS- KARJALA

Valmis & harki ttu saunakokonaisuus. Made in POHJOIS- KARJALA Valmis & harki ttu saunakokonaisuus Made in POHJOIS- KARJALA Valmis & harki ttu saunakokonaisuus IDEOLOGIAMME Hehku Saunat on täydellisten saunakokonaisuuksien valmistaja. Valmistamme, toimitamme ja myös

Lisätiedot

012-04 1-paikkainen pöytä hyllyllä ja kassikoukulla, metallirunko 700X500 h580-760 16 53.29 66.08

012-04 1-paikkainen pöytä hyllyllä ja kassikoukulla, metallirunko 700X500 h580-760 16 53.29 66.08 012-01 1-paikkainen pöytä säädettävä korkeus, hyllyllä ja kassikoukulla, metallirunko 700X500 h580-760 54.47 67.55 012-02 1-paikkainen pöytä, säädettävä korkeus ja kassikoukulla, metallirunko 700X500 h580-760

Lisätiedot

012-01 1-paikkainen pöytä säädettävä korkeus, hyllyllä ja kassikoukulla, metallirunko 700X500 h580-760

012-01 1-paikkainen pöytä säädettävä korkeus, hyllyllä ja kassikoukulla, metallirunko 700X500 h580-760 012-01 1-paikkainen pöytä säädettävä korkeus, hyllyllä ja kassikoukulla, metallirunko 700X500 h580-760 58.28 012-02 1-paikkainen pöytä, säädettävä korkeus ja kassikoukulla, metallirunko 700X500 h580-760

Lisätiedot

Sisustusesite AS OY RIISTATIE 12-14

Sisustusesite AS OY RIISTATIE 12-14 Sisustusesite AS OY RIISTATIE 12-14 HUONETILOJEN VARUSTEET YLEISET TILAT 1 SISÄOVET JEasy 201 umpi KOSTEAN TILAN OVET LIUKUOVET steady 411 JBath kosteantilan ovi SAUNAN OVET, kokolasiovi sisäkattoon asti.

Lisätiedot

AKUKOTI S I S U S T U S V A I H T O E H D O T. AKUKOTI. Kaikki oikeudet pidätetään.

AKUKOTI S I S U S T U S V A I H T O E H D O T. AKUKOTI. Kaikki oikeudet pidätetään. AKUKOTI S I S U S T U S V A I H T O E H D O T Tähän esitteeseen AKUKOTI on laatinut teille sisustussuunnittelijan avustuksella kolme sisustusvaihtoehtoa: Cosy, City ja Classic. Näiden tavoitteena on luoda

Lisätiedot

STAIRLIFT VARMA VALINTA

STAIRLIFT VARMA VALINTA STAIRLIFT VARMA VALINTA TYYTYVÄISYYS Flow-tuolihissi on varma valinta sinulle, joka haluat selvitä kodin arjesta itsenäisesti. Flow n ansiosta sujuva liikkuminen kerrosten välillä on enää yhden painikkeen

Lisätiedot

Sähkökiukaat. Älykäs. Ja kaunis.

Sähkökiukaat. Älykäs. Ja kaunis. Sähkökiukaat Älykäs. Ja kaunis. Tulikivi Sauna. Uuden ajan saunanautinto. Tulikivi SAUNA tarjoaa uuden ajan saunanautintoja. Ennennäkemättömän moderni muotoilu ja innovatiiviset elektroniikkaratkaisut

Lisätiedot

MEPU-VILJASIILOT JOUSTAVAAN JA LUOTETTAVAAN VILJAN VARASTOINTIIN

MEPU-VILJASIILOT JOUSTAVAAN JA LUOTETTAVAAN VILJAN VARASTOINTIIN MEPU-VILJASIILOT MEPU-VILJASIILOT JOUSTAVAAN JA LUOTETTAVAAN VILJAN VARASTOINTIIN Mepun viljasiilot ovat pienimpiä yksityiskohtia myöten suunniteltu täyttämään nykyaikaisen viljanvarastoinnin vaatimukset.

Lisätiedot

Lapponia Saunamökit. Paras paikka kesäihmisille

Lapponia Saunamökit. Paras paikka kesäihmisille Lapponia Saunamökit Paras paikka kesäihmisille 1 Maailman paras paikka! Oma kesäpaikka: vapaa-ajanasunto, huvila tai saunamökki on suomalaisille suvantopaikka arjen keskellä. Piilopirtti metsän keskellä

Lisätiedot

Tervetuloa mukavuusvyöhykkeelle

Tervetuloa mukavuusvyöhykkeelle Tervetuloa mukavuusvyöhykkeelle harvia.fi Kesän mukavin piha Nauti modernista mökkitunnelmasta ja vietä rentouttava kesä. Rakenna oma, erityisen viihtyisä mukavuusvyöhykkeesi kesäkeittiöineen, paljuineen

Lisätiedot

IKKUNAT JA OVET PIHLA OIVA. Hyvä perusratkaisu rakentajalle

IKKUNAT JA OVET PIHLA OIVA. Hyvä perusratkaisu rakentajalle IKKUNAT JA OVET PIHLA Hyvä perusratkaisu rakentajalle PIHLA -TUOTTEET U-ARVO 1,0 Oiva tuoteperhe tarjoaa hinta-laatu-suhteeltaan oivallisen ratkaisun uuden rakentamiseen ja vanhan korjaamisen. Oiva-perheen

Lisätiedot

Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus 15.11.13 1. Ison Albatrossin pohja

Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus 15.11.13 1. Ison Albatrossin pohja Asennusohjeet huvimajalle Albatros iso / pieni Huom! Asennusohjeissa olevat kuvat viittaavat monissa kohdin isoon Albatrossiin mm. seinäelementtien ja listojen osalta. Tarvittavat työvälineet asennuksessa.

Lisätiedot

C A R I T A - T U O L I

C A R I T A - T U O L I CARITA - TUOLI 2 Carita-tuoli Carita-tuoli 3 CARITA-TUOLI On tärkeää huolehtia mahdollisimman hyvin niistä, jotka sitä kaikkein eniten tarvitsevat. Siksi olemme antaneet Carita-kalustesarjallemme kaikki

Lisätiedot

Parasta kesään. Stemmasta. Kalusteet terassille ja puutarhaan

Parasta kesään.   Stemmasta. Kalusteet terassille ja puutarhaan www.stemma.fi Parasta kesään Stemmasta Kalusteet terassille ja puutarhaan SÄÄNKESTÄVÄT SUVI-KALUSTEET Monipuolinen Suvi-sarja on ulkokalustajan suosikkimallisto tänä kesänä. Tee oma persoonallinen ruokailuryhmä

Lisätiedot

Timapuu ENEMMÄN KUIN TAVALLINEN KOTA. Laadukkaat materiaalit Loppuun mietityt rakenneratkaisut Kattava varustelu Toimitus asennettuna

Timapuu ENEMMÄN KUIN TAVALLINEN KOTA. Laadukkaat materiaalit Loppuun mietityt rakenneratkaisut Kattava varustelu Toimitus asennettuna Quality from Finnish Lapland Timapuu ENEMMÄN KUIN TAVALLINEN KOTA TEHTY TORNIOSSA Laadukkaat materiaalit Loppuun mietityt rakenneratkaisut Kattava varustelu Toimitus asennettuna Quality from Finnish Lapland

Lisätiedot

Holmberg Cases Sweden AB / Företagsvägen 1 / 953 33 Haparanda / Sweden / +46 922 14690 / info@hbc.se / www.hbc.se Holmberg Cases SYD / +46 8 54902140

Holmberg Cases Sweden AB / Företagsvägen 1 / 953 33 Haparanda / Sweden / +46 922 14690 / info@hbc.se / www.hbc.se Holmberg Cases SYD / +46 8 54902140 Pyrkimyksemme on koko ajan kehittää tuotteitamme sekä myöskin valmistusprosessiamme ja luoda uusia ratkaisuja jotka ovat monessa tapauksessa klassisia mutta tulevat täyttämään nykyaikaiset vaatimukset

Lisätiedot

83,5 m², 3-4h, avok., s,

83,5 m², 3-4h, avok., s, Kohteen ilmoittaja Sp-Koti l Turku, Välitysliike Turku Oy LKV Humalistonkatu 2b 20100 Turku Puh: 010 288 9888 Vain yksi jäljellä!! Ennakkomarkkinointi tuotti kovan kysynnän ja nyt jäljellä on enää yksi

Lisätiedot

AKTIIVILAITEKAAPIT 1.1.2012.

AKTIIVILAITEKAAPIT 1.1.2012. 72 710 07 LT-20420, ERJA 1 ERISTETTY AKTIIVILAITEKAAPPI, JALUSTA LT-20328 jäähdytys/lämmitysmalli Asennustilan korkeus: n. 26U L1500xS1500xK1830 Kaapin mitat: Leveys: 1500 mm Syvyys: 1500 mm Korkeus: 1830

Lisätiedot

Jäteastiat JÄTE- JA KIERRÄTYSASTIAT

Jäteastiat JÄTE- JA KIERRÄTYSASTIAT Jäteastiat - EN 840 standardin mukaisia - umpinainen ja kestävä rakenne, joka torjuu likaa, kolhuja ja vääntymistä - kestää pakkasta, lämpöä, auringon valoa (UV) ja myös useita kemikaaleja - metalliosat

Lisätiedot

Tutustu Jussin Grillikotaan ja muihin pihapiirirakennuksiimme. Täältä kaikki saa alkunsa.

Tutustu Jussin Grillikotaan ja muihin pihapiirirakennuksiimme. Täältä kaikki saa alkunsa. Tutustu Jussin Grillikotaan ja muihin pihapiirirakennuksiimme. Täältä kaikki saa alkunsa. 2013 2014 Emme suinkaan ole ainoa pihapiirirakennusten valmistaja, joten miksi valitsisit juuri Porin Puupoikien

Lisätiedot

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO

NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO NAUTINNOLLISIA TERASSIHETKIÄ ARJEN KESKELLÄ TERASSIKUVASTO JAMAR TERASSIT - ASIAKKAAN EHDOILLA Terassin hankkiminen Jamarilta on ennenkuulumattoman helppoa ja turvallista. Toimitamme avo- ja lasiterassit

Lisätiedot

Kota 8-k / 6-k. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja. Lattia. Asennusohjeet Huvimajalle

Kota 8-k / 6-k. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja. Lattia. Asennusohjeet Huvimajalle Asennusohjeet Huvimajalle Kota 8-k / 6-k Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), TORXruuvipääsarja, poranterä 4 mm ja 3 kpl

Lisätiedot

HIRSIRIVITALO. muovitontalo.fi. Kurkiniementie 1, Taivalkoski VARAA OMASI AJOISSA!

HIRSIRIVITALO. muovitontalo.fi. Kurkiniementie 1, Taivalkoski VARAA OMASI AJOISSA! VARAA OMASI AJOISSA! ENNAKKOMARKKINOINNISSA HIRSIRIVITALO Kurkiniementie 1, Taivalkoski muovitontalo.fi Hirsi on ollut aikojen alusta asti ihmisten asuntojen perusmateriaali. Hirsi on ekologinen ja hengittävä.

Lisätiedot

AGILE ja. Liukuovia sisäkäyttöön. Käsikäyttöisiä ja automaattisesti toimivia.

AGILE ja. Liukuovia sisäkäyttöön. Käsikäyttöisiä ja automaattisesti toimivia. AGILE ja CS 80 Magneo Liukuovia sisäkäyttöön. Käsikäyttöisiä ja automaattisesti toimivia. Agile ja CS 80 Magneo AGILE ja CS 80 Magneo. Käsikäyttöisiä ja automaattisesti toimivia liukuovia Mukavia ja tilaa

Lisätiedot

RT 38529. Jäte- ja kiinteistönhuoltotuotteet Flaaming Oy

RT 38529. Jäte- ja kiinteistönhuoltotuotteet Flaaming Oy Tuotetieto kesäkuu 2014 voimassa 31.7.2016 asti 1 (6) RT 38529 176.16 Talo 2000 275.16 Talo 90 X51 SfB D85 Hoito- ja huoltokoodi Jäte- ja kiinteistönhuoltotuotteet Flaaming Oy Flaaming Oy on Suomen johtavia

Lisätiedot

Ovet & ikkunat. Helat Lukot Asennustarvikkeet. Tutustu vaihtuviin poisto- ja tarjouseriin ja 2-laatuihin myymälässä tai verkossa

Ovet & ikkunat. Helat Lukot Asennustarvikkeet. Tutustu vaihtuviin poisto- ja tarjouseriin ja 2-laatuihin myymälässä tai verkossa 2019 Ovet & ikkunat Karmit Helat Lukot Asennustarvikkeet Tutustu vaihtuviin poisto- ja tarjouseriin ja 2-laatuihin myymälässä tai verkossa www.ylijaama.fi! Meiltä ikkunat heti varastosta! Ovet taloon,

Lisätiedot

PREMIUM TÄYDELLISIÄ SÄILYTYSRATKAISUJA. SUOMEKSI.

PREMIUM TÄYDELLISIÄ SÄILYTYSRATKAISUJA. SUOMEKSI. 1 PREMIUM TÄYDELLISIÄ SÄILYTYSRATKAISUJA. SUOMEKSI. PREMIUM TÄYDELLISIÄ SÄILYTYSRATKAISUJA SUOMEKSI KIRENA PREMIUM on alusta loppuun mittatilaustyönä tehty. Juuri sinun kotiasi varten. Huippulaadukkaat

Lisätiedot

19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA

19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA Tietoverkkotuotteet 19 RISTIKYTKENTÄKAAPIT MetalliovelLA Kaapin leveys 600 mm Kaapin leveys 800mm Kaappirunko, jossa katto, sivut/takaseinä, ovi ja sokkelikulmat. Kaapin ovi on standardina varustettu lukolla.

Lisätiedot

JAKOKAAPIT JA JALUSTAT K-SARJA, SFS 2533, 2534

JAKOKAAPIT JA JALUSTAT K-SARJA, SFS 2533, 2534 54 720 02 LT-5020 JAKOKAAPPI K00, K850 Sisältää asennusristikon, 400 mm AlZn RAL 7008 12 kpl 54 720 04 LT-5040 JALUSTA J00 400 mm 1000 mm AlMg3 RAL 7008 12 kpl 1 54 723 08 LT-7520 JAKOKAAPPI K00, K850

Lisätiedot

IVAR. Tarvitsetko apua? Lisätietoja näistä ja muista palveluista saat henkilökunnalta.

IVAR. Tarvitsetko apua? Lisätietoja näistä ja muista palveluista saat henkilökunnalta. IVAR SUOMI HOITO-OHJE Käsittele öljyllä, vahalla, värillä, lakalla tai petsillä kestävän ja helppohoitoisen pinnan aikaansaamiseksi. YMPÄRISTÖTIEDOT Uusiutuvaa materiaalia (puukuitua). Uusiutuvaa materiaalia

Lisätiedot

BROWACOM TUOTTEET. Kotisivumme löytyvät osoitteesta: http://www.browacom.fi

BROWACOM TUOTTEET. Kotisivumme löytyvät osoitteesta: http://www.browacom.fi BROWACOM TUOTTEET valmistaa ja myy tietoliikennealan ratkaisuja alan ammattilaisille. Tuotteita ovat mm. CityCabinet-tuoteperhe, lämmittimet, puhaltimet, AC-jakelu, sekä palveluina mm. elektromekaniikan

Lisätiedot

Satulinna 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja

Satulinna 6K ja 8K. Asennusohjeet Huvimajoille. Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Perustus. Pohja Asennusohjeet Huvimajoille Satulinna 6K ja 8K Tarvittavat työvälineet asennuksessa. Vatupassi, vasara, mattopuukko, mittanauha, ruuviväännin, (esim. akkuporakone), ristiruuvipäät numerot 1,2 ja 3, poranterä

Lisätiedot

Yllätys Rasti Palttala UUTINEN Tehtävä 16 Aika- ja taitotehtävä Maksimipisteet 3

Yllätys Rasti Palttala UUTINEN Tehtävä 16 Aika- ja taitotehtävä Maksimipisteet 3 Sininen UUTINEN Tehtävä 16 Punainen UUTINEN Tehtävä 17 Ruskea UUTINEN Tehtävä 18 Harmaa UUTINEN Tehtävä 19 VASTAUSLOMAKE UUTINEN Vartion nimi Numero Sarja Aika alkoi klo Vartio palautti uutisen klo UUTINEN

Lisätiedot

Awaus HUONEKORTTI. PVM: 30.7.2010 KOHDE: GREENBUILD OY Soihtutie 12a ja 12b

Awaus HUONEKORTTI. PVM: 30.7.2010 KOHDE: GREENBUILD OY Soihtutie 12a ja 12b 001 TUULIKAAPPI (alakerta) Seinät Saumanauhoitus, tasoitus ja pohjamaalaus 1x. Pintamaalaus, Värisilmä Oy:n Sointu tai Tikkurila Oy:n Harmony. Tikkurilan symphony-värikartasta Lattia Lattiaan asennetaan

Lisätiedot

Kodin materiaalit. Asunto Oy Helsingin Vinssi Juutinraumankatu 7, Helsinki. Nimi. Asunto

Kodin materiaalit. Asunto Oy Helsingin Vinssi Juutinraumankatu 7, Helsinki. Nimi. Asunto Asunto Oy Helsingin Vinssi Juutinraumankatu 7, 00220 Helsinki Nimi Asunto 20.4.2015 1 (6) Keittiö Keittiökalusteet Novart Oy, Petra-keittiöt KALUSTEOVI Aino 141 melamiiniovi valkoinen Raisa 145 melamiiniovi

Lisätiedot

Ovet & ikkunat. Helat Lukot Asennustarvikkeet. Tutustu vaihtuviin poisto- ja tarjouseriin ja 2-laatuihin myymälässä tai verkossa

Ovet & ikkunat. Helat Lukot Asennustarvikkeet. Tutustu vaihtuviin poisto- ja tarjouseriin ja 2-laatuihin myymälässä tai verkossa 2019 Ovet & ikkunat Karmit Helat Lukot Asennustarvikkeet Tutustu vaihtuviin poisto- ja tarjouseriin ja 2-laatuihin myymälässä tai verkossa www.ylijaama.fi! Meiltä ikkunat heti varastosta! Ovet taloon,

Lisätiedot

Kiukaat Tuotemallisto 2012. laatua järkevään hintaan!

Kiukaat Tuotemallisto 2012. laatua järkevään hintaan! Kiukaat Tuotemallisto 2012 laatua järkevään hintaan! 1 perinteikäs. Lähes puolen vuosisadan ajan Kota-kiukaat ja -muuripadat ovat tarjonneet ahkerille saunojille laatua järkevään hintaan. Uudet Kota-kiukaat

Lisätiedot

TARJOUS Numero: #27514 Tulostettu: 27.07.2015

TARJOUS Numero: #27514 Tulostettu: 27.07.2015 TARJOUS Numero: #27514 Tulostettu: 27.07.2015 Asiakas Malli Tarjous Voimassa kaksi viikkoa. 123 0504643000 jani.hirvonen@widor.fi Toimitus Malli Tarjous Voimassa kaksi viikkoa. 123 0504643000 jani.hirvonen@widor.fi

Lisätiedot