Akaalainen urheiluseura Kylmäkosken Veikot

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "Akaalainen urheiluseura Kylmäkosken Veikot"

Transkriptio

1 TOUKOKUU 2011 Akaalainen urheiluseura Veikot Vuosi sitten kirjoitin jutussani seuran majan perusparannushanke, joka valmistuu toukokuun aikana ja on elokuussa valmiina ottamaan vastaan seuran 100-vuotisjuhlavieraat. Niinhän siinä kävi, että Veikot toteutti kyseiset projektit aikataulun mukaan vuotisjuhlassa ei kenenkään nykyisen seuratoimijan tarvinnut nostella kauluksia pystyyn päätään piilottaakseen, vaan pystyi esittelemään juhlavieraille seuran toimintaa ja olosuhteita ryhdikkäästi selkä suorana. Joillekin oman aikansa aktiivisille seuratoimijoille tämä juhla oli viimeinen kosketus seuratoimintaan, mutta uskon ettei niitä huonoimpia. Ympyrät sulkeutuvat, niin myös Veikkojen ensimmäiset 100 vuotta kylmäkoskelaisena urheiluseurana. Uuden 100 vuoden aika- kauden alettua akaalaisena urheiluseurana pitää palauttaa mieleen, mikä on meidän punainen lanka, jota pitäisi seurata. Seuran sääntökirjassahan se sanotaan: liikuntaharrastusten edistäminen seuran toiminta-alueella. Vaikka olemmekin nyt osa Akaan kaupunkia, meidän toimenkuva on yhä edelleen tuottaa ja tarjota perusliikuntaharrastuksia kaupunginosassa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että tarjotaan lapsille, nuorille, aikuisille ja veteraaneille mahdollisuus harrastaa seuran urheilumuotoja. Vuonna 2011 niitä ovat jalkapallo, futsal, yleisurheilu, hiihto, salibandy, sulkapallo, lentopallo, frisbeegolf, veteraani- ja kuntourheilu. Kun harrastuksesta tulee kilpaurheilua ja tavoitteet kovenevat, katse pitää suunnata vuosien päähän tulevaisuuteen ja miettiä, miten näille urheilijoille mahdollistetaan oman halun toteutuminen. Tällaisessa tilanteessa on mielestäni järkevää tehdä tiivistä yhteistyötä akaalaisten urheiluseurojen kesken ja kerätä yhteen tietotaitoa, jota eri seuroista löytyy. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö myös eri urheilulajeilla olisi tosilleen jotain annettavaa. Tämä ei välttämättä ole käytännössä helppoa, sillä hyvin moni haluaa yhä edelleen keksiä dynamiitin siellä omassa nurkassaan. Tämä vuosi tulee olemaan seuran talkootoiminnassa vähän rauhallisempi kuin vuosi Toki talkootoimintaahan kaikki seuran liikuntaharrastustenkin tuottaminen on, mutta muu liikuntapaikkojen kehittäminen jätetään vähän vähemmälle ja keskitytään seuran tarjoamien urheilumuotojen eteenpäin viemiseen. Urheilukentän parannushankkeen valmistumista seurassamme moni odottaa jo malttamattomana ja on varmasti yksi motivaattori seuratoimijoille. Toivottavasti kenttäprojektikin sujuu yhtä mallikkaasti kuin aikaisemmat talkooprojektit. Veikot kiittää lämpimästi kaikkia jäseniä, lasten ja nuorten vanhempia, seuratoimijoita, talkoolaisia, yhteistyökumppaneita, Akaan kaupunkia ja Akaan seurakuntaa hyvästä yhteistyöstä. Erityistä kiitosta runsaslumisen talven jäljiltä ansaitsevat kaikki latujen ylläpitäjät, baanat olivat jälleen kerran kaupunginosassa loistavassa kunnossa! Hiihtokelithän jatkuvat jälleen toukokuussa... pj. Vesa Vainio Veikot ry Akaan seurakunta kappeliseurakunta

2 KYLMÄKOSKEN VEIKOT n kesäjoukkue valmiina kauteen Viime vuonna kolmanneksi vitosdivisioonassa päätynyt leijonalauma on teroitellut talven ajan kynsiään, ja on valmis uuteen kesään ja uusiin haasteisiin. Joukkueen johtoryhmässä ei tapahtunut muutoksia, vaan Ari Kurki jatkaa päävalmentajana, Juha Vedenpää apuvalmentajana ja Tero Kivistö joukkueenjohtajana. laajaosastollakaan suurta myllerystä ei talven aikana nähty. Uusina miehinä joukkueeseen liittyivät Kylmäkoskelle kotiutunut Miikka Bäckman sekä futsal-stä useiden vuosien ajalta tuttu naapurikylän Juha-kka Tuomi. Mukaan on saatu myös muutama uusi juniori, kuten Ilkka Huhtanen ja Markus Manninen. Menetysten lista on lyhyempi. Juha Mönttinen lopetti uransa -paidassa ainakin toistaiseksi. Lisäksi Maru Grönroos siirtyi kevään ajaksi ulkomaille, mutta joukkue toivoo Marun liittyvän takaisin leijonapaitaan vielä tä- män kesän aikana. Pre-season on joukkueelta sujunut odotusten mukaisesti. Kun tekonurmi Kylmäkoskella ei ollut valmis vielä täksi kaudeksi, haettiin treenivuoroja naapurikunnista. Erityisesti Hämeenlinnan Pullerin tekonurmihalli tuli tutuksi. Samoin toki treenattiin myös kerran viikossa perinteitä noudattaen vankilalla terävyyttä ja tekniikkaa hioen. Harjoituspelejä pelattiin taas paljon, ja tällä kertaa eksoottisin reissu suuntautui Paimioon, jossa otettiin tasapäin mittaa Paimion Hakasta. Harjoituspelit pelattiin myös Jämsänkosken Ilvestä, Pohjois-Nokian Urheilijoita, Parolan Visaa, TKT:n A-junioreita sekä VaKP:ia vastaan. Joukkueen tavoitteet eivät ole muuttuneet miksikään viime kaudesta. Tämän vahvistaa Allu Kurki. Mitään tarkkaa tavoitetta ei ole sovittu, mutta ei kai tässä mukana oltaisi ellei joka peliä lähdettäisi voittamaan. Eli toisin sanoen niin Juha Vedenpää jälleen kerran tuulettamassa maalin johdosta pitkälle mennään kuin päästään ja viime kaudesta lähdetään parantamaan. Tampereen vitonen on kuitenkin kovatasoisempi kuin koskaan aikaisem- min, joten taistelu kärkisijoista tulee olemaan todella kovaa. Uskon ja toivon, että olisi yksi niistä joukkueista jotka siellä sarjataulukon yläpäässä pai- nivat. Siellä on kuitenkin muutamia todella kovia joukkueita, joten helppoa siitä ei tule. Kuten aina ennenkin, tavoitteet ovat menestymisen lisäksi myös vahvan yhteishengen rakentamisessa sekä junioreiden peliajan turvaamisessa. Näiden tavoitteiden yhdistäminen on visiomme, ja ensi syksynä nähdään taas mihin asti rahkeet ovat riittäneet. Uutena asiana tälle kesälle harkitsee Teamin toiminnan jalkauttamista myös kesäkentille. Tätä kirjoittaessa asiasta ei ole vielä tehty lopullisia päätöksiä, mutta laajan ringin ansiosta tähänkin voisi olla nyt ensimmäistä kertaa realistinen mahdollisuus. Toinen joukkue takaisi sen, että kaikille riittäisi peliaikaa. Erityisen iloinen olen siitä, että ryhmään on liittymässä uusia oman kylän nuoria poikia, ja heidän kehittymisekseen peliaika pitää taata. Kaikilla taitotaso ei välttämättä riitä vielä pelaamaan suuressa roolissa vitosdivaria, joten siinä mielessä toisen joukkueen perustaminen esimerkiksi kortteliliigaan voisi toimia, Allu aprikoi. Alkavalla kaudella vitosessa nähdään tuplamäärä paikallispelejä, kun Viiala putosi nelosesta samaan sarjaan n ja UrPS:n kanssa. Itse asiassa leijonien kotiavaus onkin juuri ViiPV:tä vastaan. Kaikki n kotipelit pelataan tutusti Taipaleen nurmella. Joukkue toivottaa kaikki kannattajat ja yhteistyökumppanit kentän laidalle ja muutenkin mukaan toimintaan kehittämään kylmäkoskelaista jalkapallokulttuuria entistä korkeammalle tasolle! Leijonapaitojen tarkempia kuulumisia ja mahdollisia otteluaikojen muutoksia kannattaa seurata netissä KOTIOTTELUT 2011 Veikkojen kotiottelut V-divisoona 2011 Ke To To Su :00 15:00 - ViiPV VaKP FC Rellu PP-70 /2 UrPS FC Polla /2 HST TaPa Dynamo UTD Jags TKT KooTee Ottelumuutoksista ilmoitetaan osoitteessa TERVETULOA KANNUSTAMAAN KYLVE VOITTOON!!! puh Kulta-, hopea- ja teräskorut Lahjat, kellot ja paristonvaihdot Palkinnot ja kaiverrukset Koru- ja kellohuollot

3 edelleen futsalin lippulaiva Etelä-Pirkanmaalla Ykkösjoukkueella kaksijakoinen kausi Seitsemäs kausi futsalin kansallisessa ykkösdivisioonassa oli leijonille enemmän kuin kaksijakoinen. Hyvää syyskautta seurasi vaikea loppu, ja niinpä 15 joukkueen sarjassa sijoitus oli lopulta vaisu seitsemäs. Parempaankin olisi ollut ainekset, joten ensi syksynä parketille astelee nälkäinen joukkue. Tero Kivistön luotsaaman joukkueen syyskausi oli todellakin menestys. Kausi alkoi loistavasti kun haki heti avausottelusta voiton matkustettuaan Vaasaan yhden ennakkosuosikin Ruutupaitojen vieraaksi. Muutenkin alkukaudesta voitot seurasivat toisiaan kun varsinkin Urjalan vahvistukset Ojalan veljekset olivat hurjassa pistevauhdissa. Ainoa tahra kilpeen koettiin paikallispelissä, kun täydellä monarilla FC Gepardi oli lopulta jännässä ottelussa parempi maalein 6-5. Kauden päätteeksi Gepardi putosi kakkosdivariin, joten jatkaa nyt entistä selkeämpänä Akaan lippulaivana futsalin saralla. Jouluun mennessä saldona oli vain yksi tappio, mutta uusi vuosi muutti kaiken. Tammikuu oli leijonille sysimusta ja tappioiden oheessa joukkue kykeni ainoastaan yhteen voittoon. Se irtosi Helsingissä, kun kaatoi vieraissa Marmiksen Kuulan lukemin 2-3. Varsinkin kotihallissa joukkue menetti otteen molempien maalien edessä: maalinteosta puuttui rentous, ja omassa päässä tehtiin paljon virheitä joista vastustajat rankaisivat. Vielä viimeisenä viikonloppuna oli tiukasti kiinni paikassa kolmen parhaan joukkoon kun se johti sarjavoittaja ACE:a monarilla, mutta niin vain sekin ottelu kääntyi lopulta tappioksi. Kaksijakoisen kauden onnistujiin kuuluivat ainakin sisäisen pistepörssin lukemin 15+7 vienyt Henri Ojala, vuoden tulokkaaksi valittu Kasperi Ojala, sekä vuoden pelaaja Jukka- kka Jyrämö. Myös muutama muu uusi peluri kuten Joonas Lumijärvi, Henri Scheweleff ja Vili Hämäläinen suorittivat vahvan sisääntulon joukkueeseen. Vaikka kausi päättyi kirpeänmakuiseen pettymykseen, voidaan jälleen kerran todeta n pelanneen hyvän kauden ja vahvistaneen asemiaan yhtenä futsal-ykkösen kovimmista joukkueista. Ensi syksynä lähdetään taas jahtaamaan liigaunelmaa uusin eväin. Vuoden ykkönen pelataan normaaliin tapaan kaksinkertaisena sarjana 12 joukkueen voimin. Tämä tietää llekin pitkiä pelimatkoja Kemiä myöten. Joukkue kiittää kaikki yhteistyökumppaneitaan ja kannattajiaan menneestä kaudesta, ja toivoo entistä suuremman joukon lähtevän mukaan taisteluun ensi kaudella. Myös Teamin peleissä jälleen vuoristorataa Vaihtelevien otteiden erikoisjoukkue Teamin historian kuudetta kautta voidaan pitää myös kaksijakoisena. Ennen sarjakauden alkua kaikki oli vielä omissa käsissä, mutta virallisten pelien alettua tapahtui yllättävä notkahdus ja kauden päätteeksi sijoitus Tampereen piirin V-divisioonassa oli edustusjoukkueen tapaan seitsemäs, tosin joukkueita vitosessa oli vain yhdeksän. Edellisen kauden sarjasijoitukselliseen taantumaan haettiin kurssin muutosta vahvistamalla valmennusta tri Ai- ACE SoFo AC Stoppi Loiske Ruutupaidat ESC PJK Zenith MuSa MaKu WFT FC Gepardi LA-VE HauPa raksisella, Jani Partasen siirtyessä psykologisen joukkueenjohtajan rooliin. Valmennuksen iloksi erityisesti nuoren polven innostuneisuus futsaliin todettiin suureksi ja vankilan harjoituksissa pelaajia riittikin kiitettävästi koko kauden ajan. Sarjapeleissä tärkeänä pidettiin että kaikki pääsisivät pelaamaan, sarjasijoitusta mitattiin kuitenkin vain voitoilla ja tappiolla. Kauden kahdentoista pelin saldoksi kirjattiin kolme voittoa, neljä tasapeliä ja viisi tappiota. Onnistumispuolelle kirjattiin ainakin taktiset asiat, tappiotilanteesta noustiin kolme kertaa tasapeliin vaihtamalla maalivahti viidenteen kenttäpelaajaan. Epäonnistumisiksi pienet henkilökohtaiset uinahdukset perusasioissa, jotka käänsivät tasaisia pelejä tappioiksi. Kauden loppuhuipennuksena joukkueelle tuli vielä Piiricupin finaalipaikka, jossa kuitenkin taivuttiin Ylöjärven Ilvekselle ja Teamin kaulaan ripustettiin hopeamitalit. Pistepörssin voiton vei tri Airaksinen ja vuoden tulokkaaksi valittiin heti vakuuttavia otteita maalilla esittänyt Juuso Rupponen. Futsalin lisäksi Teamin toisen toimintasuunnan, jalkapallomatkailun osalta kausi oli aikaisempienkin vuosien tapaan menestys. Syys-lokakuun vaihteessa toteutetun retken kohde oli tällä kertaa Tukholma ja erityisesti paikalliskamppailu Djurgården IF AIK, alkulämmittelynä ehdittiin seuraamaan myös ykkösdivarin Hammarby Assyriska. Kylmäkoskelaisen jalkapallotoiminnan kehittämissäätiön laivakonferenssiin yhdistetty matka oli onnistunut ja kesäpallon osalta solmittiin ystävyyssuhteet paikallisen Ornön joukkueen kanssa. Jauhemaalaus Puh jauhemaalaus@luukku.com Hermoratahierontaa, intialaista päänhierontaa, suolahuone, Life Detox sekä tuotteita hyvinvointisi hyväksi. Hermorataterapeutti Maija Leppälä Pihlajatie 5 Urjalankylä puh

4 Yleisurheilu- ja hiihtojaoston terveisiä Hyvää kevättä ja juoksu että hiihtokauden alkua sillä hiihtokauden voi aloittaa 22.5 kirkonmäellä, kun järjestämme Hippohiihdot Osuuspankin ja seurakunnan kanssa yhteistyössä. Tällä kertaa juoksijamme avasi juoksukautensa Karhuviestillä Karhu-viesti juostaan Raumalta Poriin ja matkaa kertyy noin 50km, osuuksia on seitsemän matkojen ollessa 5-11km välillä. Viesti järjestettiin nyt neljännen kerran ja Veikot osallistuivat nyt ensimmäistä kertaa. Joukkueeseen kuuluivat Lasse Karonen, Matti Viljanen, Hannu Känkänen, Kari Ehoniemi, Arto Kemppainen, kka Känkänen, Eero Pouru. Aika oli 3.03,05 ja sijoitus oli 31sarjana oli kuntoja erikoisseurat. Yleisurheiluseurojen sarjan voitti Turun Urheiluliitto ajalla 2.29,39 Martti Vainion johdolla. Tämä oli katsaus vuoteen Osallistuimme 80 luvulla viestiin 7 kertaa, nyt 2000 luvulla 4 kertaa. Tänä vuonna siis kausi alkoi vanhoja perinteitä noudattaen 9.4, juoksijoina oli: Aki Heinonen, Erkki Karema, Raine Rönnholm, Kai Kovanen, Vesa Vainio, Olli Vesisenaho ja Eero Pouru. Tällä kertaa sarja oli yleisurheiluseurat ja sijoitus sarjassa 6. ja kaikissa sarjoissa 27. Joukkueen aika oli 3.23,46 ja voittajan aika oli 2.46,08. Joukkueita oli 136, kun 1981 oli 165 joukkuetta. Vuonna 1981oli meitä ennen maalissa 62 joukkuetta ja nyt 26, tulokset kuvaavat hyvin nykyistä kestävyysjuoksun tasoa suomessa verrattuna 1980 luvun tasoon. Viime vuosi oli menestyksen kannalta hyvä SM tasolla tuli mestaruuksia ja palkintopallisijoituksia. Veteraanit toivat kaksi kultaa, hopean ja pronssin, yhden neljännen ja kahdeksannen sijan. Sauvarullaluistelussa tuli yleisensarjan Suomenmestaruus. Hiihtorintamalla on ollut hiljaista, olemme panostaneet latuverkkojen ylläpitoon, ja siten luomme mahdollisuuden kuntohiihtoon kaikille hiihdosta pitäville. Mennyt vuosi oli toiminnaltaan kiireistä kun järjestettiin kaksi hölkkätapahtumaa sekä juhlittiin 100vuotista seuraa sekä järjestettin viimeiset yleisurheilun kunnanmestaruuskilpailut, isot kiitokset niille vapaaehtoisille, jotka mahdollistivat nämä tapahtumat sekä tukijoillemme. Hyvää kesää ja tervetuloa seuratoimintaan mukaan, jokaiselle löytyy aina jokin tehtävä. Eero Pouru TILITOIMISTO AVISTA-TILIT OY HAAVISTONTIE KYLMÄKOSKI PUH (03) FAX (03) Ostetaan energiapuita. Myös mänty-, ja koivuvaltaisia ensiharvennusleimikoita pystyyn. Tarjoa rohkeasti. Koneurakointi Huhtala Vuokraa maja käyttöösi Veikot vuokraa Lumijoen rannalla ja keskellä valaistua kuntorataa olevaa majaansa yksityisten ja yritysten käyttöön. Majalla voit järjestää juhlat, kokoukset, yrityksesi ulkoilu- ja koulutuspäivät tai voit kerätä kavarikorukan ja lähteä muuten vain saunomaan. Lisätietoja ja varaukset: Vesa Vainio p Metallialan alihankintaa ja teräsrakenteita Pläsintie 15, Kylmäkoski, puh

5 Veikkojen juniorijalkapallo Veikot löydät myös Internetistä osoitteesta: n juniorijalkapalloilu keskittyy tulevana kesänä vuonna syntyneiden ikäluokkien ympärille. Joukkue tulee osallistumaan naapuriseurojen kanssa järjestettäviin kortteliturnauksiin, joten myös kilpailutoiminta tulee tutuksi kesän mittaan. Joukkue harjoittelee kerran viikossa ja harjoituspäiväksi on suunniteltu tiistaita. Harjoitukset pidetään Kirkonkylän koulun pihassa tai kirkonkylän urheilukentällä kentän remonttiaikataulun niin salliessa. Veikot toivottavat kaikki uudet pelaajat tervetulleeksi joukkueeseensa ja toimintaansa, joten KAIKKI jalkapallosta kiinnostuneet TYTÖT ja POJAT tervetuloa potkimaan palloa iloiseen joukkoon. Tämä joukkue on nyt aloittamassa toimintaansa, joten kannattaa lähteä katsomaan josko tämä olisi se mukava harrastus muiden ikätoverien kanssa. Lisätietoja voi kysellä numeroista Paul Välimaa tai Erja Rantala. Vanhemman ikäluokan juniorijoukkue harjoitteli talven aikana, mutta pelaajien vähyydestä riippuen kilpailutoimintaan osallistuminen ei olisi ollut mahdollista. Täten näille pelaajille järjestettiin mahdollisuus pelata jalkapalloa lähialueen naapuriseuroissa, jotta heillä olisi mahdollisuus harrastaa jalkapalloa myös kilpatasolla. KÄRÄVÄ OY Sontulantie TOIJALA Fax (03) GSM JALANTIPORRAS Liity jäseneksi Akaan Autotyö Oy Puh. (03) Jäsenmaksut ovat samat kuin viime vuonna: Aikuiset 20e, lapset alle 15v. 10e tai perhejäsenmaksu 50e. Myös kannatusjäsenmaksu valitsemallasi summalla on mahdollinen. Jäsenmaksun voit suorittaa tämän lehden mukana tulevalla maksuosoituksella. Jäsenmaksu suoritetaan tilille: OP Akaa , viestikenttään nimi ja osoitetiedot jäsenrekisterin ylläpitoa varten n ja Stadiumin yhteistyösopimus jatjuu uuden kolmivuotiskauden. Stadium on n virallinen varustetoimittaja sekä vahva yhteistyökump- pani, ja Adidas on virallinen tuotemerkki. Kaikki Stadiumin myymälöistä ostetut sekä tilatut tuotteet oikeuttavat bonukseen ja Team Stadium jäsenyys oikeuttaa aina tuotteeseen merkittyyn Stadium Card- hintaan, jos tuotteessa sellainen on. Mitään muita alennuksia ei ole. Kun jäsenet tai muut henkiset ihmiset ostavat tuotteita Stadiumilta, bonus rekisteröidään kassalla oman joukkueen Team Jäsenkortti Jäsenkortti Veikot Stadium tilille, he eivät tarvitse bonuskorttia tai numeroa, koska se löytyy kassoilta. Kassalla maksun yhteydessä tulee mainita seuran ja joukkueen nimi. Muualla Suomessa ja ulkomaisissa Stadium liikkeissä bonusrekisteröinti ja edut vaativat kortin tai korttinumeron mukana olon. Seuran bonusnumero löytyy jäsenkortin takaa. Yhdistämällä voimamme ja keskittämällä seuramme ja jäseniemme ostokset Stadiumille pystymme seurana keräämään huomattavan bonuksen vuosittain, seuran toiminnan kehittämiseksi ja uusien urheiluvälinehankitojen rahoittamiseksi! AKAAN MUURAUS JA LAATOITUS p Matti Näsi Puh Parturi-kampaamo Sirpa Puh. (03) T:mi A.Huhtinen Huollot, erikoisasennukset, hydrauliikka Lampikuja 6B, p

6 Urjalan Porakaivo Oy Puh Lääkintävoimistelu Kirsti Vihola, Taksi Kylmäkoski (03)

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014

FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC SAARIJÄRVI RY:N TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2014 FC Saarijärvi ry FC Saarijärvi on 21.11.2000 perustettu jalkapallon erikoisseura, jonka tarkoitus on antaa lapsille, nuorille ja aikuisille mahdollisuus

Lisätiedot

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina.

MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. Yleistä MuSaFutsal jatkaa pelejään Ykkösessä Pori Futsalin nimellä. FC Jazz siirsi sarjapaikkansa MuSalle ja pelejä jatketaan siis Pori Futsalina. MuSaFutsal (Pori Futsal) pelannut nyt viisi peräkkäistä

Lisätiedot

FUTSAL-SARJATAULUKOT

FUTSAL-SARJATAULUKOT FUTSAL-SARJATAULUKOT 2007-2008 PM-sarja (liiga) Ilves FS 2 2 0 0 10-5 6 Mad Max 2 1 0 1 5-2 3 Loiske 2 0 0 2 4-12 0 Piirinmestari: Ilves FS PM-sarja (ykkönen) pelattiin cupina ACE - KylVe 6-5 I-Kissat

Lisätiedot

SARJAINFOT 2014 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON AIKUISTEN PIIRINSARJAT SEKÄ ALUEELLISET SARJAT

SARJAINFOT 2014 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON AIKUISTEN PIIRINSARJAT SEKÄ ALUEELLISET SARJAT SARJAINFOT 2014 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON AIKUISTEN PIIRINSARJAT SEKÄ ALUEELLISET SARJAT MIEHET: Kolmonen (M3): Alueellinen sarja (Satakunta ja Tampere) Joukkueet (12): Härmä, KaVo, Loiske, NoPS, PJK,

Lisätiedot

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa.

Otteluissa noudatetaan Kisamaailman sääntöjä muutamin muutoksin, joista kerrotaan tarkemmin Säännöt -osiossa. KAUSI 2017-2018 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto järjestelee ja asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan otteluihin.

Lisätiedot

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015

MuurY P07 Futis. Vanhempainkokous 8.4. 2015 MuurY P07 Futis Vanhempainkokous 8.4. 2015 Agenda Urheilun säännöt Joukkueentoimihenkilöt Harjoitukset ja pelit Budjetti Urheilun Pelisäännöt kaudelle 2015 MuurY P07 Futis joukkueen säännöt Nämä säännöt

Lisätiedot

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ

Juniori KuPS JÄSENKIRJE LOKAKUU Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ JÄSENKIRJE LOKAKUU 2015 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS A- ja B-nuoret jälleen mitaleille, BANZAI! KuPS A- ja B-nuoret pelaavat ikäluokkansa kovatasoista SM-sarjaa,

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy

KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy KAUSIJULKAISU 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00 Pojat salibandy JOUKKUE 2011-2012 Ylöjärven Pallo -00Pojat salibandy YHTEISTYÖKUMPPANI Tutustu lisää klikkaamalla logoa! KAUSIKATSAUS 2011-2012 Uutta pelikautta

Lisätiedot

FUTSAL SARJATAULUKOT

FUTSAL SARJATAULUKOT FUTSAL SARJATAULUKOT 2011-2012 PM-cup (liigajoukkueet) Välierät: Mad Max - Ilves FS 1-6 ACE - Loiske 3-5 Ilves FS - Loiske 6-3 Piirinmestari: Ilves FS PM-cup (Ykkösen joukkueet) Välierät: PJK - KylVe 4-2

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneiden lajiryhmä) 1.6.2009 1. Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä

Lisätiedot

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta

D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta D1 YA-joukkue Palaute pelaajilta ja vanhemmilta Tässä esityksessä on kaudella 2011-2012 Kiva HT D1 nimellä pelanneen seurayhteistyöjoukkueen palauteyhteenveto Joukkue pelasi kaudella 2011-2012 aluekarsinnan

Lisätiedot

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen

Ysikaks Nivala. Toimintasuunnitelma Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Ysikaks Nivala Toimintasuunnitelma 2018 Laatineet: Virve Närhi ja Iida Pelkonen Toiminnan arvot - monipuolinen liikunta lajitaitojen harjoittaminen kasvatus yhteistyössä vanhempien, koulujen ja muiden

Lisätiedot

YJ taisteli tähdet kertovat

YJ taisteli tähdet kertovat YJ taisteli tähdet kertovat FC Haka/HJS A-poikien kausi paketoitiin hopeamitalien jakoon Kupittaalla syyskuun lopussa. Menestystä voi mitata muullakin kuin mitaleilla, mutta joka tapaukssa toinen sija

Lisätiedot

Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue

Kaudella 2014-2015 3-4 laji/liikunnallista treeniä + pelit Harjoituspelit: 1-2 harjoituspeliä per kk kauden aikana per joukkue VANHEMPAINPALAVERI 5.3.2014 KAUSISUUNNITELMA 2014-2015 JOUKKUEET Koko joukkueen tavoitekoko n. 2+28 (tällä hetkellä 1+22) Dux Titans D2 o Kilpailullisempi ja tavoitteellisempi harjoittelu/pelaaminen o

Lisätiedot

Jokelan Kisa jalkapallo

Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa jalkapallo Jokelan Kisa tarjoaa kaikille Jokelan ja lähialueen asukkaille laadukasta jalkapalloharrastusta ikään ja tasoon katsomatta. Teemme yhteistyötä lähiseurojen kanssa tarjotaksemme

Lisätiedot

Salon Palloilijat ry Visio 2022

Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry Visio 2022 Salon Palloilijat ry:n (SalPa) visio vuoteen 2022 asti Salon Palloilijat ry (SalPa) on urheiluseura mihin jokaisen lapsen, nuoren ja aikuisen on mahdollisuus tulla harrastamaan

Lisätiedot

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017

Woman Volley ry. Seuratoiminta. Uutiskirje tammikuu Tukea seuralle Veikkauksen peleillä. Revontuliturnaus Junnuvaskooli 2017 Woman Volley ry Uutiskirje tammikuu 2017 Tervehdys kaikille Woman Volleyn pelaajille ja vanhemmille! Lähetämme kuukausittain seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

Tikkakosken Tikka ry 2015

Tikkakosken Tikka ry 2015 22.6.2015 RINGETEN G-JOUKKUEEN TOIMINTAKERTOMUS KAUDELTA 2014 2015 Tikkakosken Tikan G-ringettejoukkueen toiminta oli suunnattu liikunnasta, ringetestä ja joukkuepelistä kiinnostuneille vuonna 2007 ja

Lisätiedot

FUTSAL SARJATAULUKOT

FUTSAL SARJATAULUKOT FUTSAL SARJATAULUKOT 2012-2013 Futsal Liittocup (liitonsarjoissa pelaavat piirin joukkueet) 1. Kierros: KylVe - YlöR 8-1 PJK - Mad Max 5-3 Loiske - ACE 4-3 2. Kierros: KylVe - PJK 4-3 Loiske - Ilves FS

Lisätiedot

FUTSAL SARJATAULUKOT

FUTSAL SARJATAULUKOT PM-cup Karsintakierros: FC Rovers - Mad Max 2-10 1. Kierros: Loiske - TKT 13-1 YlöR - Ilves FS 1-5 I-Kissat - FC Gepardi 1-2 Mad Max - KylVe 5-0 2. Kierros: Loiske - Ilves FS 1-4 FC Gepardi - Mad Max 2-7

Lisätiedot

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 -

KAUSIJULKAISU 2011-2012. Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011. 26. kausi. www.netikka.net/ruha.wolley. Ruha. Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - KAUSIJULKAISU 2011-2012 26. kausi www.netikka.net/ruha.wolley Lentopalloseura Ruha Wolley 1986-2011 Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija - 1 - - 2 - Ruha Wolley ry Viime kausi päättyi hienosti kolmanteen

Lisätiedot

FUTSAL SARJATAULUKOT

FUTSAL SARJATAULUKOT FUTSAL SARJATAULUKOT 2008-2009 PM-sarja (liigajoukkueet) Ilves FS, Loiske, Mad Max Loiske 2 2 0 0 9-5 6 Ilves FS 2 1 0 1 8-6 3 Mad Max 2 0 0 2 3-9 0 Piirinmestari: Loiske PM-sarja (Ykkösen joukkueet) WFT

Lisätiedot

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015

VALTTI CUP. Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 VALTTI CUP 2015 Valtin P03 järjestämä D12 -ikäluokan turnaus 14.5. 17.5.2015 2 VALTTI CUP 2015 VALTTI CUP 2015 3 TERVETULOA VALTTI CUP 2015 -tapahtumaan Pojat 2003 on Valtin yksi suurimmista ikäkausijoukkueista,

Lisätiedot

SARJAINFOT 2013-2014

SARJAINFOT 2013-2014 SARJAINFOT 2013-2014 MIEHET: Liittocup: (Futsal-Liigan ja Futsal Ykkösen joukkueet) Joukkueet: (7) ACE, Ilves FS, KylVe, Loiske, Mad Max, PJK ja PP-70 Pelataan cup-kilpailuna erillisen ohjeen mukaan yhden

Lisätiedot

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE

VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE VIHREÄ-TOIMINTA LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 LINJAUS KAUDELLE 2016-2017 Jatketaan vuonna 2012 aloitettua työtä lasten ja nuorten jalkapalloharrastuksen kehittämisen parissa Toimintamme päivittyy SUNDAY LEAGUE

Lisätiedot

100 vuotta seuratoimintaa Kylmäkoskella

100 vuotta seuratoimintaa Kylmäkoskella 2010 KYLMÄKOSKEN VEIKOT 100v 1 TOUKOKUU 2010 100 vuotta seuratoimintaa Kylmäkoskella Vuosi 2010 on historiallinen niin Kylmäkoskelle kuin kylmäkoskelaiselle urheiluseura Kylmäkosken Veikot ry: lle. Seuran

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja Sb*Somero haastaa seuranne ja joukkueenne mukaan yhteiseen, edulliseen lähiseutukuntien salibandyliigaan. Tarkoituksena on lisätä lähikuntien

Lisätiedot

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi

PROJEKTI Polku pelikenttien parhaiksi LEHMO BALLS -96 RY Hirviseläntie 12 80780 KONTIONIEMI Puh: 0440-559 696 E-mail: markus.holopainen@leba96.fi www.leba96.fi PROJEKTI 2011-2014 Polku pelikenttien parhaiksi Projektin taustat Johtokunta on

Lisätiedot

Kaudenaloitusinfo 2014-2015

Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Kaudenaloitusinfo 2014-2015 Valmennuspäällikkö Toni Taipale Valmennuksen johtaminen Salivuorojen jakaminen Leirit ja tapahtumat EBT:n henkilöstö Seurasihteeri Liisa Korkiakoski Tiedotus Laskutus MyClub

Lisätiedot

FUTSAL SARJATAULUKOT

FUTSAL SARJATAULUKOT FUTSAL SARJATAULUKOT 2013-2014 Futsal Liittocup (liitonsarjoissa pelaavat joukkueet) ACE - Mad Max 5-3 PP-70 - Loiske 6-2 PJK - KylVe 1-12 Välierät: ACE - PP-70 2-0 KylVe - Ilves FS 0-6 Finaali: ACE -

Lisätiedot

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI

POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 1 POHJANKORVEN RÄIME KAUSI 2005 RÄIMEEN MENESTYSPUTKI JATKUI 2 Räimeen kisat: 14.05 I Duppeli: 1. Markku Valve, Gunnar Wallin 2. Sirpa Korkeamäki, Kari Korkeamäki 3. Pasi Karvola, Jarmo Räty 4. Ilkka Laitinen,

Lisätiedot

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa.

C00-joukkueen välierä- ja finaaliottelujen otteluohjelma ja seurannat: C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. 28.3.2015 C00 joukkueelle tappio ensimmäisessä finaaliottelussa. PK kesti maalivahti Jose Ylisalon johdolla KPK: n alkuminuuttien rynnistyksen, irtokiekot ja miehet siivottiin tehokkaasti maalin edestä

Lisätiedot

Ilves esitteestä 2012 voit lukea junioriedustusjoukkuetoiminnasta:

Ilves esitteestä 2012 voit lukea junioriedustusjoukkuetoiminnasta: ILVEKSEN HUIPPUPELAAJAN POLKU ILVEKSEN TAITOKOULUJEN JA JUNIORIEDUSTUSJOUKKUEIDEN MUODOSTAMINEN 2012 (2006 2004 syntyneet) HALUATKO SINÄ MUKAAN? Ilves käynnistää jälleen syksyllä 2012 F7 ikäluokassa (vuonna

Lisätiedot

SARJAINFOT 2015 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON AIKUISTEN PIIRINSARJAT SEKÄ ALUEELLISET SARJAT

SARJAINFOT 2015 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON AIKUISTEN PIIRINSARJAT SEKÄ ALUEELLISET SARJAT SARJAINFOT 2015 TAMPEREEN PIIRIN JALKAPALLON AIKUISTEN PIIRINSARJAT SEKÄ ALUEELLISET SARJAT MIEHET: Kolmonen (M3): Alueellinen sarja (Satakunta ja Tampere) Joukkueet (12): Härmä, Ilves 2, Loiske, NoPS,

Lisätiedot

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011

Tervarit-j Juventus 04. Vanhempain palaveri 3.11.2011 Tervarit-j Juventus 04 Vanhempain palaveri 3.11.2011 Asialista Mennyt kausi Yhteenveto kuluneesta kaudesta Tulevan kauden suunnitelmat Harjoittelu Päätapahtumat Varustehankinnat Budjetti, varainkeruu Keskustelua,

Lisätiedot

Päättäjäiset ja palkitut. Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle!

Päättäjäiset ja palkitut. Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! Päättäjäiset ja palkitut Kaikki kuvat päättäjäisistä! Kiitokset kuvista Kari Ketoselle! B-tytöt: syyskuun Subway pelaaja on Laura Lähdekorpi Valmentajat valitsivat B-tyttöjen syyskuun Subi-pelaajaksi

Lisätiedot

RUHA WOLLEY ry seurana.

RUHA WOLLEY ry seurana. KAUSIJULKAISU 2012-2013 27. kausi Ruha Ruhan lentopalloilun päätukija www.netikka.net/ruha.wolley -1- - 2 - RUHA WOLLEY ry seurana. Seura on aloittanut toimintansa vuonna 1986 ja on siitä yhtäjaksoisesti

Lisätiedot

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT

OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT OLS LEIJONALIIGA SÄÄNNÖT 2018-2019 JOHDANTO Oulun luistinseura ja Suomen salibandyliitto jatkaa edellisen kauden tapaan tuomariyhteistyötä, jossa salibandyliitto asettelee tuomarit kaikkiin Leijonaliigan

Lisätiedot

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2.

Karoliina Autio, synt. 24.1.1996, karate SM 3. kata naiset. Tiia-Liina Aavisto, synt. 23.11995, karate SM 1. kata naiset MM 2. Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2014 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2014 644/12.04.03/2014 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

Vanhempainilta 3.5.2016

Vanhempainilta 3.5.2016 Vanhempainilta 3.5.2016 Perustettu 2006 Palloliiton Grassroots-palkinto Vuoden 2014 harraste- ja kasvattajaseura FC Kangasalan kausimaksut ovat mahdollisimman alhaiset Talkootyö Toiminta kasvaa Etenkin

Lisätiedot

PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA?

PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA? PELAAJAKEHITYS MILLAISEN URAN PELAAJA SEURASSAMME SAA? tiistai 30. kesäkuuta 2015 Sisällysluettelo Saatteeksi... 1 Pelaajanpolku... 2 Tyrvisliiga... 2 Ikäkausijoukkueet... 4 F-9... 4 E-10 (pojat/tytöt)...

Lisätiedot

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014

Jokelan Kisa. B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 Jokelan Kisa B-pojat (97/98) Kausi 2014 1.11.2013 31.10.2014 20.10.2013 Kausi 2014 AIHE: JoKi B- Pojat infotilaisuus AIKA: 24.10.2013, Kello 19.00 PAIKKA: Kisan Maja ( Ridasjärventie 137, 05400 JOKELA)

Lisätiedot

FUTSAL SARJATAULUKOT

FUTSAL SARJATAULUKOT FUTSAL SARJATAULUKOT 2004-2005 PM-SARJA (pelattiin cupina) Karsintakierros: FC Gepardi - KylVe 4-1 1. Kierros FC Gepardi - Valo 6-0 Mad Max - Ilves FS 2-5 Loiske - TKT 13-4 I-Kissat - YlöR 6-13 2. Kierros

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Ruoveden Pirkat 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - D-tytöt - d-pojat - f-pojat - F-tytöt - g-tytöt - Ruoveden Pirkat - F-tytöt - d-tytöt - g-tytöt

Lisätiedot

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M

2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A Risto Kyttä Veljmiehet M 2009 Mestaruus/kinkkukisa: Seuran Mestari Sami Päiväniemi 1. Nimi Seura LuokkaTulosTasoitus Sami Päiväniemi Veljmiehet M 1309 30 2. Olli Ikäheimo Veljmiehet A 1263 48 3. Risto Kyttä Veljmiehet M 1247 30

Lisätiedot

MAALIVAHDIN URAKEHITYS

MAALIVAHDIN URAKEHITYS MAALIVAHDIN URAKEHITYS Käytännössä kaikkien nuorten maalivahdinalkujen vakiovastaus tavoitteita kysyttäessä on SM-liigaan tai NHL:ään pääseminen. Olen työni puolesta joutunut työstämään ajatusta siitä,

Lisätiedot

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013

HÄRKÄTIE CUP 2012-2013. Peruskouluikäisten salibandyaluesarja. HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus. Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 HÄRKÄTIE CUP 2012-2013 Peruskouluikäisten salibandyaluesarja HÄRKÄTIE CUP kevätturnaus Someron Monitoimitalolla 27.4 28.4.2013 Turnauspaikka: Osoite: Monitoimitalo, Somero Kiiruuntie 6, 31400 Somero turnausaika:

Lisätiedot

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016

ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 Toivalan Urheilijat ry ToU Tytöt 05-06 TOIMINTASUUNNITELMA VUOSI 2016 PVM: 10.1.2016 1. Joukkueen toimihenkilöt: Valmentajat: Suvi Kankkunen Puh. 050 381 2105, kankkunens@gmail.com Erika Hyttinen Puh.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015

TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 1/2 TOIMINTASUUNNITELMA VUODELLE 2015 YLEISTÄ Lielahden Kipinä ry:n toiminta perustuu ihmisten omatoimisuuteen ja vapaehtoiseen osallistumiseen. Toiminta on jatkunut menestyksellisesti jo vuodesta 1929.

Lisätiedot

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015

Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi. Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Valmistaudu peliin, keskity omaan pelaamiseesi Porin Narukerä Markku Gardin 6.2.2015 Mentaaliharjoittelun perusta (hyvä tietää) Aivot ohjaavat - hermojärjestelmät, hormonit ja lihakset toimeenpanevat Omat

Lisätiedot

VALEPA ESITTELYKALVOT

VALEPA ESITTELYKALVOT VALEPA ESITTELYKALVOT 26.1.2019 KOLME VÄITETTÄ Junioritoiminta on tärkeintä Liiga on tärkein Naisten joukkue on tärkein MUUTOSVALMIUS Pitkä historia, Vammalan Kisa -> VaLepa Asiat muuttuu nopeasti Tärkeää

Lisätiedot

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille.

Juniori KuPS. KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. JÄSENKIRJE SYYSKUU 2016 Juniori KuPS nyt myös Facebookissa TYKKÄÄ www.facebook.com/juniorikups KuPS Veikkausliigajoukkueella mahdollisuus mitaleille. KuPS seuraavat kotiottelut Savon Sanomat Areenalla

Lisätiedot

Nuorten maajoukkueohjelma

Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelma Nuorten maajoukkueohjelman tavoitteet Tuottaa mahdollisimman monta pelaajaa aikuismaajoukkueisiin vähintään 3 pelaajaa/ikäluokka 3 kansainvälisen tason huippua/vuosikymmen Kilpailla

Lisätiedot

FC Honka 09 Sporting Vanhempien info Kisakallio

FC Honka 09 Sporting Vanhempien info Kisakallio FC Honka 09 Sporting Vanhempien info 30.9.2017 Kisakallio Agenda Kauden 2016-2017 kertaus Kauden 2016-2017 talousyhteenveto Kauden 2017-2018 suunnitelmia Kauden 2017-2018 talousarvio Toimihenkilöiden valinnat

Lisätiedot

Joukkueenjohtajien opas

Joukkueenjohtajien opas Joukkueenjohtajien opas Tervetuloa Palokan Riennon joukkueenjohtajaksi! Tässä oppaassa käsitellään lyhyesti joukkueenjohtajien vastuita ja velvollisuuksia ja heille sekä joukkueelle kuuluvia tehtäviä.

Lisätiedot

Ruha Wolley Legendaarinen seura

Ruha Wolley Legendaarinen seura - 1 - - 2 - Ruha Wolley Legendaarinen seura Käsissäsi on juuri ilmestynyt Ruha Wolleyn kausijulkaisu. Tämän julkaisun avulla tehdään joka vuosi eteläpohjalaista lentopallohistoriaa, sillä ilman teitä tukijoita

Lisätiedot

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016

TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA HYUNDAI VAPPUTURNAUS 30.4-1.5.2016 TERVETULOA TURNAUKSEEN! Turnaustoimisto: Sijaitsee keskuskentän sisäänkäynnin viereisessä kopissa yhteyshenkilönä Karita Koskinen 0400 392782 Puhelinnumeroita:

Lisätiedot

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset

Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta

Lisätiedot

FC SCJ Strategia 2019

FC SCJ Strategia 2019 FC SCJ Strategia 2019 Toiminta-ajatus Seuran toiminnan tarkoituksena on tarjota tavoitteellista ja laadukasta yhteisöllisyyttä korostavaa jalkapallon harraste- ja kilpatoimintaa lapsille, nuorille, perheille

Lisätiedot

Juhlavuotta odoteltaessa

Juhlavuotta odoteltaessa -1- - 2 - Juhlavuotta odoteltaessa Vielä ei ole juhlan aika, vaikka pitkä taival on jo kuljettu seurana. Nyt alkava kausi on nimittäin järjestyksessään 29 kausi. Näin pitkälle pääseminen ei todellakaan

Lisätiedot

Toimintasuunnitelma, vuosi 2016

Toimintasuunnitelma, vuosi 2016 Toimintasuunnitelma, vuosi 2016 Sisällysluettelo 1 Toiminta-ajatus... 2 2 Arvot... 2 3 Visio... 2 4 Yleistä... 2 5 Painopistealueet... 3 6 Harrastus- ja kilpailutoiminta... 4 7 Pallokoulu ja PerheFutis...

Lisätiedot

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE

KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE 21.9.2017 KANKAANPÄÄN PALLO YHTEISTYÖEHDOTUS KANKAANPÄÄN KAUPUNGILLE Yleistä Kankaanpään Pallo Ry. on jalkapalloseura, joka tarjoaa mahdollisuuden harrastaa lajia ohjatusti ja asiantuntevien ohjaajien

Lisätiedot

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet)

Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) Tietopaketti ja ohjeistus joukkueelle sekä vanhemmille (2002-2003-syntyneet) 31.5.2010 Yleistä Tämä tietopaketti ja ohjeistus on luotu selventämään joukkueen sisäisiä toimintatapoja sekä parantamaan informointia

Lisätiedot

Terveiset Panttereilta

Terveiset Panttereilta Terveiset Panttereilta Napapiirin Pantterit ry on rovaniemeläinen jääurheilun erikoisseura, jossa pelataan kaukalopalloa ja jääkiekkoa. Harrastajia seurassamme on iältään 3-vuotiaasta aina n.60-vuotiaaseen;

Lisätiedot

Valmennuksen kuulumiset NJS P07 VANHEMPAINILTA

Valmennuksen kuulumiset NJS P07 VANHEMPAINILTA Valmennuksen kuulumiset NJS P07 VANHEMPAINILTA 5.9.2017 Yleistä P07 joukkueen valmennuksesta Tällä hetkellä poikia on mukana 66kpl. Valmentajia 10 (11) + Samu tulossa mukaan kilparyhmän valmentajaksi Syyskierroksen

Lisätiedot

Millainen FC Kangasala olisi jalkapalloseurana parhaimmillaan / unelmana vuoden 2017 lopulla Keskittyminen junioritoimintaan vaihtoehtoisena brändinä

Millainen FC Kangasala olisi jalkapalloseurana parhaimmillaan / unelmana vuoden 2017 lopulla Keskittyminen junioritoimintaan vaihtoehtoisena brändinä Millainen FC Kangasala olisi jalkapalloseurana parhaimmillaan / unelmana vuoden 2017 lopulla Keskittyminen junioritoimintaan vaihtoehtoisena brändinä Imago kunnossa: pelaajat haluavat pelata seurassa,

Lisätiedot

PUUKAUPPAA JA METSÄPALVELUJA - 2 -

PUUKAUPPAA JA METSÄPALVELUJA - 2 - - 1 - - 2 - PUUKAUPPAA JA METSÄPALVELUJA Lähdetäänkö katsomaan, miten metsäsi voi? Sovi tilakäynnistä metsäasiantuntijamme kanssa: Lapua: Martti Turja, p. 0500 563 406 ja Nurmo: Jussi Alakoskela, p. 040

Lisätiedot

SARJATAULUKOT 2003 KOLMONEN

SARJATAULUKOT 2003 KOLMONEN SARJATAULUKOT 2003 KOLMONEN TKT 22 18 2 2 78-20 56 Ilves 22 15 1 6 66-35 46 PP-70/2 22 12 2 8 40-41 38 VaKP 22 10 4 8 53-50 34 FC Tigers 22 10 3 9 54-49 33 TP-49 22 9 4 9 32-36 31 ErHu 22 8 6 8 50-57 30

Lisätiedot

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla

Kisauutisia vuodelta Syyshallit Kupittaalla Kisauutisia vuodelta 2013 Syyshallit Kupittaalla Sunnuntaina 17.11. käytiin syyshallit Kupittaan hallissa. Vankkaa edusti ainoastaan Maria Vähätupa (s. 2001). Maria kisasi vanhempien sarjassa (T15 kuulassa

Lisätiedot

D1-05 A&AA Kevätturnaus

D1-05 A&AA Kevätturnaus D1-05 A&AA Kevätturnaus 6-7.4.2019 Kysyttäessä mietteitä ja ajatuksia joukkueesta, tulee ensimmäisenä mieleen sanonta: rakastaa niin lujasti, että muuttuu yhdeksi Omasta mielestäni se kiteyttää tämän joukkueen

Lisätiedot

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät

Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Merenkävijät 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - EMK / zoom - EMK - EMK - Vihreät - Sininen - Punainen - EMK juniorit - ZOOM - zoom8 - EMK

Lisätiedot

Stadium Team Sales ja Tikkurilan Tiikerit esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston

Stadium Team Sales ja Tikkurilan Tiikerit esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadium Team Sales ja Tikkurilan Tiikerit esittelevät yhdessä kauden uuden seuramalliston Stadiumilla työskentelemme määrätietoisesti missiomme toteuttamiseksi; Haluamme inspiroida ihmisiä aktiiviseen,

Lisätiedot

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v)

Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa. 11v11 joukkueet (14-18v) Toiminnan järjestäminen JyPK:n juniorijoukkueissa 11v11 joukkueet (14-18v) C14-B18 ikäluokkien valmennus JyPK:ssa - tavoitteet C14-B18 11v11 ikäkausi- ja kilpajoukkueissa lähtökohtana on yksilöiden kehittäminen.

Lisätiedot

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI

P3 P4 YLEISTÄ OTTELUOHJELMA KARTTA JA PYSÄKÖINTI EBK TIKRUCUP..7 YLEISTÄ Tervetuloa Tikrucupiin! Turnauspäivä lähestyy ja alla tarkemmin turnausinfoa sekä linkki otteluohjelmiin. Turnaus järjestetään loistavissa olosuhteissa, toivottavasti myös sään

Lisätiedot

SARJATAULUKOT KAKKOS-SARJA FJK TPV TKT Piirinmestari: FJK

SARJATAULUKOT KAKKOS-SARJA FJK TPV TKT Piirinmestari: FJK SARJATAULUKOT 2005 KAKKOS-SARJA FJK 2 1 1 0 2-1 4 TPV 2 0 2 0 1-1 2 TKT 2 0 1 1 0-1 1 Piirinmestari: FJK KOLMONEN PS-44 22 19 2 1 82-21 59 TP-49 22 16 2 4 77-27 50 Loiske 22 12 2 8 46-33 38 VaKP 22 11

Lisätiedot

Kysymys ka. 1 2 3 4 5

Kysymys ka. 1 2 3 4 5 Kausikyselyn tarkoituksena oli selvittää pelaajien kehitystarpeita ja tavoitteita. Lisäksi kysyttiin osallistumisinnkuutta turnauksiin ja Eerikkilän leirille. Vastausten pohjalta kehitetään joukkueen toimintaa

Lisätiedot

Seurayhteistyö pelaajapolulla Etelä-Pirkanmaan Taitokoulu Kari Salin Viialan Peli-Veikot

Seurayhteistyö pelaajapolulla Etelä-Pirkanmaan Taitokoulu Kari Salin Viialan Peli-Veikot Seurayhteistyö pelaajapolulla Etelä-Pirkanmaan Taitokoulu Kari Salin Viialan Peli-Veikot 1960-luvulla kuljettiin Viialasta Valkeakoskelle polkupyörällä yli 20 km matka peleihin ja harjoituksiin. Valkeakosken

Lisätiedot

Näin pelataan seuraseminaari

Näin pelataan seuraseminaari Näin pelataan seuraseminaari 16.2.2017 Näin pelataan seuraseminaari Rauma 16.2.2017 Pelaajien liikkuminen Pelaajien liikkumista saman seuran saman ikäluokan joukkueissa ei ole rajoitettu! Kaksoisedustus

Lisätiedot

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT

HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT HAAPAJÄRVEN PESÄ-KIILAT TOIMINTASUUNNITELMA 2019 TOIMINTA-AJATUS Haapajärven Pesä-Kiilat ry:n tavoitteena on kansallispelin välityksellä tarjota haapajärvisille ja lähialueen asukkaille * lapsille ja nuorille

Lisätiedot

Mitä tehdään tehdään kunnolla.

Mitä tehdään tehdään kunnolla. SALIBANDYTOIMINNAN TOIMINTAOPAS MOTTO: Mitä tehdään tehdään kunnolla www.hirvhesalibandy.net Visio 2015 Hirvensalon Heiton salibandytoiminta rakentuu seuraavien keskeisten tavoitteiden ja arvojen varaan:

Lisätiedot

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa

Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Keimolan Kaiku jalkapallo Turnausohje Kivistö -turnaus 7.-8.2.2015 Myyrmäkihalli Vantaa Kiitoksia ilmoittautumisestanne Kivistö turnaukseen ja tervetuloa Vantaan Myyrmäkeen viettämään iloinen turnausviikonloppu!

Lisätiedot

Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella!

Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella! Tule mukaan tukemaan pesäpalloilua Eurajoella! EuVe pesis 2017 EuVe pesis sponsorointi d Tervetuloa mukaan EuVe pesiksen tukijoukkoihin Eurajokilaisen pesäpallon hyvä trendi jatkuu! Edustusjoukkue säilytti

Lisätiedot

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015

Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Jyväskylä Debrecen ystävyyskaupunkivaihto 2015 Eötvös-Cup 16.8.-22.8.2015 7.12.2015 7.12.2015 2 1 Jyväskylän ystävyyskaupunkijoukkue Korpilahden Pyrintö Korpilahden yhtenäiskoulu Korpilahden Pyrintö Joukkueen

Lisätiedot

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1

Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP. 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harrastekiekon starttipalaveri HIK, HIKU ja HAP 17.9.2014 Suomen Jääkiekkoliitto 1 Harraste Aamu/päiväsarja (HAP) 6 joukkueen kolminkertainen runkosarja. Runkosarjan neljä parasta joukkuetta pelaa playoff

Lisätiedot

IkU Cup 2008 jalkapalloturnaus

IkU Cup 2008 jalkapalloturnaus IkU Cup 2008 jalkapalloturnaus 23.-24.8.2008 IkU Cup saatiin jälleen kerran pelailla loistavassa säässä, vaikka koko kesän kestäneet vesisateet hieman loivatkin uhkakuvia järjestäjien harteille. Kentät

Lisätiedot

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan

Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo. Hyvän asian puolesta. Auta Meitä Auttamaan Bewe Sport Koululuistelu ja -kaukalopallo Hyvän asian puolesta Auta Meitä Auttamaan Koululaisliikunta on tärkeää? Miksi me haluamme tehdä tätä: Yhteiskunnallinen vastuu koululaisten hyvinvoinnista Liikuntamahdollisuuksien

Lisätiedot

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA

GOLF. Harrastuksena. Tietoa vanhemmille. Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA GOLF Harrastuksena Tietoa vanhemmille Kansallinen JUNIORIGOLFOHJELMA 2 SisälTÖ Golf on edullinen harrastus Golfia voi mennä kokeilemaan Miksi golf on hyvä harrastus? Golf Hieno harrastus koko perheelle

Lisätiedot

Wovo Rovaniemi. Seuratoiminta. Seuratiedote marraskuu TimanttiArpajaiset 2017

Wovo Rovaniemi. Seuratoiminta. Seuratiedote marraskuu TimanttiArpajaiset 2017 Wovo Rovaniemi Seuratiedote marraskuu 2017 Tervehdys kaikille WoVon junioripelaajien vanhemmille! Lähetämme kuukausittaisen seuratiedotteen, missä kerromme ajankohtaisia asioita seuran toimintaan liittyen.

Lisätiedot

TOIMINTASUUNNITELMA 2007

TOIMINTASUUNNITELMA 2007 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Oulunsalo Pesäpallojaosto 28.11.2006 TOIMINTASUUNNITELMA 2007 Yleistä Pesäpallojaoston yleisenä tavoitteena on lisätä pesäpalloilun harrastuneisuutta Oulunsalossa ja tarjota melenkiintoista

Lisätiedot

SBS MASKU Seurakäsikirja versio 1.2 Hyväksytty

SBS MASKU Seurakäsikirja versio 1.2 Hyväksytty SBS MASKU versio 1.2 Hyväksytty 6.8.2015 1 1. Seura 1.1. Seuran toiminta-ajatus SBS Masku on salibandyyn keskittynyt erikoisseura, jonka pääpaino on junioritoiminnassa. Seura pyrkii asettamaan vähintään

Lisätiedot

Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen

Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen Tämän suunnitelman tarkoitus ja eteneminen Tämä on suunnitelma Maskin & KyIF:n välisen YJ-toiminnan perustamisesta (pohjana yhteinen keskustelutilaisuus 25.8.2016 sekä seurojen jalkapallojaostojen päätökset

Lisätiedot

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014

Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 Jalkapallojaoston tiedote 2/2014 1 SISÄLTÖ 1) Uudet seura-asut 3 2) Yhteistyösopimus Aito Säästöpankin kanssa 3 3) Perjantaipalaverit 4 4) Varainhankintaa 5 5) Ajankohtaiset pelaaja- ja joukkueasiat 5

Lisätiedot

FORTUM TUTOR Peli-iloa koko perheelle Jalkapallojuniorin vanhemman opas 20.6.2012

FORTUM TUTOR Peli-iloa koko perheelle Jalkapallojuniorin vanhemman opas 20.6.2012 FORTUM TUTOR Peli-iloa koko perheelle Jalkapallojuniorin vanhemman opas Fortum Tutor ohjelma Fortumin ja Suomen Palloliiton vuonna 2009 aloittama valtakunnallinen ohjelma Kohderyhmänä erityisesti alle

Lisätiedot

Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa.

Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajo tuksia Ajon vauhdikas ja vaihteleva kesäkausi 2014 on takana. Kesään kuului uimista, yleisurheilua, jalkapalloa ja ulkolentopalloa. Ajon kesäretki tehtiin kesäkuun alussa Kouvolan ja Mäntyharjun kuntien

Lisätiedot

Taustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry

Taustaa. Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät. Keminmaan Pallo ry KemPa Taustaa Vision taustana on selvittää seuran nykytilanne ja mikä on KemPa:n tulevaisuus ja päämäärät Pelaajamäärä Pelipassien määrä 2010-2012 180 160 140 120 100 80 Sarja1 60 40 20 0 2010 2011 toukukuu

Lisätiedot

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015

Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?

Lisätiedot

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016

Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi. SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 Vanhempainilta 20.5.2015 Käräjäsali, Nurmijärvi SB-Pro pojat 1999 & 2000 Kausi 2015-2016 SB-Pro, pojat -99 ja -00 Vanhempainilta 20.5.2015, Nurmijärvi, Poliisilaitos, Käräjäsali, Klo 18:30 20:30 Agenda:

Lisätiedot