Kerro, kerro kuvastin

Transkriptio

1 Kerro, kerro kuvastin Kuva: Jasmine Leppä. Hyi kauhea. Millainen naama, millainen vatsa! Minä olen ruma. Ruma! On kesäkuinen ilta. Jo ties monettako kertaa seison huoneeni peilin edessä ja itken. Itken vuolaasti. Äiti, etkö sä ymmärrä, että mussa ei ole mitään kaunista! Mä olen ruma! Ei. Ei äiti ymmärrä. Huudan ja kiljun ja poljen lattiaa kolmevuotiaan uhmalla. Vähitellen epätoivoinen viha saavuttaa loppuaan, raivo alkaa hellittää ja minä valun pieneksi nyyhkyttäväksi kasaksi lattialle. Miten olenkin niin mitätön. Niin mitätön ja ruma ihminen. Väitän, että jokainen tuntee toisinaan samoin. Toisinaan jopa hieman useammin. Ehkä jopa koko ajan. Aina. Kaikkialla. Väitän myös, että aihe ulkonäköpaineet on loppuun kaluttu jokaista itseinhon ripettä myöten. Silti me yhä kritisoimme omaa

2 ulkonäköämme. Silti me pidämme itseämme monesti arvottomina. On totta, että nykymaailma vastaa kaikkiin tarpeisiimme täydellisyyteen pyrkimisessä. On yleisesti tunnettu asia, että naistenlehdet, mallien kuvat, mainokset, julkkisten muokatut vartalot ynnä muut aiheuttavat meille ulkonäköpaineita. On myös totta, että nykymaailma vastaa kaikkiin tarpeisiimme täydellisyyteen pyrkimisessä. Toisille riittää meikkaus, PhotoShop, ripsien ja hiusten pidennykset ja solarium, kun taas äärimmäisyyksiin menevät käyttävät itseään jos minkälaisissa kauneusleikkauksissa ja rasvaimuissa saavuttaakseen täydellisyyden. Ei ole merkitystä mihin asti paineet meidät johtavat. Olivat toimenpiteemme sitten ainaista meikkaamista, photoshopattuja kuvia, silikonirinnat tai jokavuotinen rasvaimu ja kasvojenkohotus, olemme yhtä kaikki naurettavia tehdessämme kaiken sen, varsinkin, kun emme todellisuudessa itsekään ymmärrä, ketä varten yritämme olla täydellisiä. Kuka meidän olettaa toimivan näin? Yhteiskunta? Ja osa yhteiskuntaa olemme myös itse. Me luomme paineet ja vain me itse voimme ne poistaa. Noin moni ihminen on joutunut toisten haukkumaksi. Sitä voit vain miettiä, kuinka paljon he ovat itseään ehtineet haukkua. Lukiolaisten liitto aloitti syksyllä #kutsumua- kampanjan, jonka tarkoituksena oli vastustaa kiusaamista ja erityisesti haukkumista. Se levisi netissä metsäpalon nopeudella ja saavutti uskomattoman suuren osallistujamäärän jo lyhyessä ajassa. Minusta se on ennemminkin huolestuttavaa kuin mahtavaa. Noin moni ihminen on joutunut toisten haukkumaksi. Sitä voi vain miettiä, kuinka paljon he ovat itseään ehtineet haukkua vuosien aikana. Se, miten hyväksymme itsemme, vaikuttaa myös siihen, miten hyväksymme muut. Mitä rumemmaksi itsesi koet, sitä enemmän näet myös muissa ihmisissä rumuutta. Jos taas pulppuat

3 itsevarmuutta suihkulähteen tavoin, säkenöi maailma ympärilläsi helpommin kauneutta ja loisteliaita värejä. Juuri niin kuin sen kuuluukin. Tärkeintä on rakastaa itseään. Äitisi, ystäväsi, rakkaasi ja kaikki maailman muut ihmiset voivat palvoa kauneuttasi ja kuorossa ylistää Venuksen vartaloasi. Kuitenkin ilman omaa hyväksyvää mielipidettäsi on loppupeleissä sama, mitä he sanovat. Se on kuin seinille huutaisi. Et sinä kuule ja ymmärrä, sillä olet itse pahin kriitikkosi. Olisi hienoa kertoa, kuinka alun nyyhkyttävä kasa nousi maasta, ymmärsi oman arvonsa ja elää nykyisin itseään rakastaen. Mutta ei. Vatsa on edelleen liian iso eikä naamavärkki ole mitenkään parantunut. Jotain on kuitenkin muuttunut. Seisoin tänään peilin edessä vaihtamassa vaatteita ja aloin arvioida itseäni. En kriittisesti vaan vaaleanpunaisten sankojen läpi. Huomasin kuinka sopusuhtaiset kasvot omistan, kuinka sirot sormet minulla on ja miten muodokkaat jalat. Sen jälkeen katseeni siirtyi vatsaan. Hento tuskan huokaus karkasi huuliltani mutta tukahdutin sen. Ja tiedättekö mitä? Olin ihan kivan näköinen. Olen aika kaunis. Askellusta eteenpäin Pakkaskelit ovat viimein saapuneet keskuuteemme ja ulkona hytistessä ja lumen alla piilottelevaan jäähän liukastellessa onkin vaikea kuvitella, että olemme joka hetki askeleen lähempänä kevättä. Valo hiipii Suomen ylle jo hieman aiemmin

4 kuin viikko sitten ja sen piristävä vaikutus viipyy hieman pidempään ilonamme jokaisen päivän myötä. Uskokaa tai älkää, pian hyytävä kylmyys on voitettu ja saamme jälleen hyvästellä pakkasukon tämän talven osalta. Keväällä on luvassa muitakin hyvästejä. Toukokuun lopulla Järvenpään lukiossa jälleen suuri joukko abiturientteja asettaa lakin päähänsä ja ottamaan askeleen kohti elämän seuraavaa etappia. Toiset meistä jatkavat työelämään, toiset opiskelujen pariin ja toiset ties minne au pair -vuodesta nunnaluostariin. Järki on tietenkin hengessä mukana ja sivuilla on muun muassa luettavissa oppilaskunnan puheenjohtajan ja tämän kevään abiturientin Sara Niemelän ajatuksia menneestä vuodesta ja hänen kaudestaan puheenjohtajana ja tietenkin myös kaikki uuden oppilaskunnan hallituksen valinnasta. Vuoteen 2014 on mahtunut paljon. Joka vuosi toistuvat perinteet vanhojen tansseista joulujuhlaan ovat rytmittäneet arkeamme yhdessä oppituntien ja koeviikkojen kanssa. Lukiossa on järjestetty vuoden aikana niin useita tapahtumia kuin ulkomaanprojektejakin ja marraskuun Kiinan-matkasta tuleekin nähtäville valokuvareportaasi. Sen lisäksi saamme vielä fiilistellä joulukuussa järjestetyn suvaitsevaisuusviikon konsertin upeita esityksiä videon muodossa. Järjen sivuilla tietenkin. Jonkin vanhan täytyy astua syrjään elämässä, jotta tilalle voi tulla jotain uutta. Abien lukuloman alkaessa on minun kolmevuotinen ikuisuusprojektini Järjen parissa saatettu päätökseen. Tuosta matkasta voitte lukea enemmän haastattelun muodossa Järjestä. Muiden valmistuvien tavoin lähden viimein etsimään sitä todellista elämää, joka lukion kiireiden keskellä on tuntunut ehtineen jo hukkaan. Ehkä sille olisi lukion ja lehtikurssin jälkeen viimein tilaa? Tahtoisin nyt omasta puolestani kiittää ja toivottaa hyvää jatkoa ja suuresti voimia niille, jotka yhä tämänkin jakson

5 jälkeen joutuvat lukion penkkejä kuluttamaan. Haluaisin myös muistuttaa teille asiasta, että antakaa kaikelle elämässä vastaantulevalle mahdollisuus edes näin uuden vuoden myötä. Parhaat asiat elämässä tapahtuvat sattumalta ja vasta kiivettyään koko mäen ylös näkee maiseman kaikessa kauneudessaan. Ja etenkin itsensä. Lopuksi, vaikka lehden pitkäaikaisin toimittaja siirtyykin lukion vesiltä suuremmalle merelle, voit jatkossakin lukea hauskoja, viihdyttäviä ja ajatuksia herättäviä juttuja lukiolaisten elämästä, arjesta ja mieltä askarruttavista asioista. Järkikin sen sanoo. Sinäkin olet ihminen Osallistuimme ala-asteella piirustuskilpailuun. Opettaja antoi meille tehtäväksi piirtää eri maanosien ihmisiä. Muut piirsivät ihmiset kartalle omille paikoilleen tekemään omille maanosilleen tyypillisiä asioita ja viereen heille ominaisia esineitä. Minä piirsin heidät riviin käsi kädessä ja hymyilevinä. Samanlaista ajatusta haluaisin jakaa teille tämän viikon avulla. Tiedämme ilman erotteluakin, että olemme jokainen erilaisia. Se kuuluu ihmisyyteen. Se kuuluu olemassaoloon. Ei ole kahta samanlaista perhosta, ei kissaa tai edes puuta. Eikä ole kahta samanlaista ihmistä. Tämä viikko on valmisteltu teitä opiskelijoita varten. Liian monet meistä ovat kärsineet tai kärsivät kiusaamisesta, ovat yksinäisiä, eivätkä tunne olevansa hyväksyttyjä ja kuuluvansa joukkoon. Kaikki tämä vain siksi, että meidät on määritelty jollain tavalla erilaisiksi. Viikon aikana tulemme kuulemaan niin opiskelijoiden kuin opettajienkin ajatuksia

6 erilaisuudesta, tasa-arvosta ja muiden arvojen ja valintojen hyväksymisestä. Viikko huipentuu perjantaihin, rakkauden päivään, jolloin hiljennymme kuuntelemaan musiikkiesityksiä sekä fiilistelemään läpi mennyttä lakialoitetta tasaarvoisesta avioliitosta. Miten sinä näet lukiomme tilanteen? Tämän viikon aikana sinulla on mahdollisuus päästä kertomaan mielipiteesi ja vaikuttamaan. Puheet ovat aina puheita, mutta nyt yritämme kerätä teiltä opiskelijoilta ideoita ja ajatuksia siitä, miten lukiossamme voisi parantaa yhteishenkeä ja suvaitsevaisuutta konkreettisin keinoin. Parhaat ideat viedään eteenpäin ja tietysti palkitaan! Viikkoon voi toki myös osallistua valokuvakilpailun kautta Instagramissa ja Twitterissä (#myösihminen). Saatamme olla erilaisia ulkonäöltämme, ajatuksiltamme ja varallisuudeltamme, mutta kaikessa erilaisuudessa olemme kuitenkin samanlaisia. Kaipaamme toisten hyväksyntää ja tunnetta johonkin joukkoon kuulumisesta. Hiiteen kaikki erottelu. Te olette kaikki ihmisiä. Kaikkien muiden lailla sinä olet myös ihminen. #myösihminen Suvaitsevaisuusviikko Järvenpään lukiolla Lue lisää Kolme pientä opinto-ohjaajaa ja suuren suuri lukio Järki päätti ottaa selvää, keitä koulussamme hiihtelevät ja opoiksi itseään kutsuvat ihmisolennot todellisuudessa oikein ovat ja mistä he tulevat.

7 Opinto-ohjaajat eli lyhyemmin opot ovat koulumme salaiset voimavarat ja opiskelijoiden tukipilarit, jotka osaavat Wilman kurssitarjottimen käytön vaikka unissaan ja takaperinkin vielä. Monet meistä saattavat tietää heidan nimensä ja tunnistaa käytävillä, mutta keitä he todella ovat, mistä he tulevat ja mikä loppupeleissä on heidän tehtävänsä tässä maailmankaikkeudessa? Sanna-opon hymy toivottaa opiskelijat tervetulleiksi juttelemaan. Kuva: Hanna Kuusisto Keitä te siis oikein olette? Olen Opo-Sanna. Minuun voi törmätä koulun käytävien ja oman työhuoneen lisäksi ympäri kotikaupunkiani Järvenpäätä. Olen Katariina Talvensaari. Perheeseeni kuuluu neljä lasta, aviomies ja koira. Nimeni on Maija Kärävä ja työskentelen tämän lukuvuoden Järvenpään lukiossa. Olen 35-vuotias, asun Helsingissä ja minulla on kaksi lasta. Mitä opinto-ohjaaja oikeastaan tekee?

8 Sanna: Mitä opo EI tee? Opo auttaa, tukee, neuvoo ja kannustaa lukio-opinnoissa, jatko-opintopohdinnoissa ja tarvittaessa monessa muussa asiassa. Katariina: Opinto-ohjaajien työnkuva vaihtelee paljon riippuen siitä, missä työskentelet. Järvenpään lukiossa, johtuen laajasta kurssivalikoimasta, suuri osa työajasta kuluu opiskelijoiden auttamiseen kurssivalinnoissa ja ylioppilastutkintosuunnitelmissa. Sitten on tietysti jatkoopintosuunnitelmat ja siihen liittyvät infot, urapäivät ja oppitunnit. Ohjaan myös yhdistelmäopiskelijoita eli kaksoistutkinnon suorittajia, jotka tulevat ammattioppilaitoksista tänne lukiojaksoille. Maija: Opo ohjaa ja auttaa opiskelijoita kurssivalintojen ja ylioppilaskirjoitusten suunnittelussa, sekä ohjaa jatkoopintoihin. Lisäksi opo on muutenkin nuoren tukena erilaisissa elämäntilanteissa. Katariina toivottaa tsemppiä opiskelijoille. Kuva: Hanna Kuusisto Mitkä ovat olleet teidän tienne opinto-ohjaajiksi?

9 Sanna: Olen ollut aikaisemmin opettajana alakoulussa. Muutaman onnellisen sattuman kautta päädyin tänne Järvenpään lukiolle harjoittelemaan ja sille tielle jäin. Paras juttu ajautumisessa ja tänne päätymisessä on se, että omat alakoulun oppilaani ovat nyt jo lukiolaisia täällä meidän koulussa! Katariina: Olen suorittanut lukion jälkeen liiketalouden perustutkinnon eli olen merkonomi. Työllisyystilanteesta johtuen päätin kuitenkin hakea yliopistoon opiskelemaan. Olen aina ollut kiinnostunut kielistä, joten päädyin opiskelemaan venäjää ja ruotsia. Toimin kielten opettajana ja ohjaajana Keski-Uudenmaan aikuislukiossa 10 vuotta ja suoritin Opintoohjaajan pätevyyden Jyväskylän yliopistossa. Sen jälkeen työskentelin kaksi vuotta Keudalla ja nyt täällä Järvenpään lukiossa lähtikin jo neljäs lukuvuosi käyntiin. En juurikaan itse valinnut tätä työtä, vaan se pikemminkin valitsi minut. Maija: Tulin opon ammattiin kiertoteitse. Opiskelin lukion jälkeen ensin diplomi-insinööriksi ja työskentelin pari vuotta markkinointi- ja viestintätehtävissä. Päätös lähteä opiskelemaan opoksi kypsyi pikkuhiljaa. Mikä teistä on parasta tässä työssä? Opo-Maijalla on insinööritausta. Kuva: Hanna

10 Kuusisto Sanna: Opiskelijat ja työkaverit. Helppo! Katariina: Opiskelijat! Maija: Nuoret itse ja se, kun huomaa opiskelijan päässeen vaikeuksien yli ja selviytyneen erilaisista tilanteista. Esimerkiksi sellaiset tilanteet, kun joku saa opinnot päätökseen, vaikka matkalla olisikin ollut haasteita. Miltä teistä tuntuu olla mukana suunnittelemassa nuorten tulevaisuutta? Sanna: Rinnalla kulkeminen on mielenkiintoista ja palkitsevaa. Mielestäni nuori tekee kuitekin itse suunnitelman ja minä yritän vain mahdollisimman hyvin auttaa ja tukea tällä matkalla. Katariina: Hienolta. Korostan kuitenkin opiskelijan omaa vastuuta, sillä näen opon roolin lähinnä rinnalla kulkijana. Maija: Todella hienolta. Innostun usein itsekin, kun nuorten kanssa keskustelemme tulevaisuudesta ja pohdimme, mikä olisi opiskelijan oma polku. Entä minkälaisia terveisiä haluatte lähettää opiskelijoille? Sanna: Muistakaa pitää huolta omasta jaksamisesta ja toisistanne! Kenenkään ei ole hyvä olla yksin, joten verkostoitukaa ja tutustukaa. Sitä ei koskaan tiedä milloin siihen vanhaan lukiotuttuun sitten vanhemmalla iällä törmää! Katariina: Tsemppiä! Maija: Uskokaa itseenne ja unelmiinne ja olkaa valmiita tekemään myös töitä unelmienne eteen.

11 Järki valloitti Otavamedian! Lukion mediaryhmä suuntasi opintomatkalle Suomen Kuvalehden toimitukseen. Lehtikurssin vuosittainen eväsretki alkoi tuuliselta Järvenpään juna-asemalta perjantaipäivänä. Tavoitteenamme oli löytää tiemme Helsingissä sijaitsevaan Otavamediaan. Leppoisan junamatkan ja muutaman minuutin suunnistamisen jälkeen saavuimme Otavamedian suureen aulaan, jossa meitä vastassa oli Järvenpään lukiossa opiskellut Susan Heikkinen, joka nykyään toimittaa Suomen Kuvalehteä. Yläkerrassa meitä odotti kabinetti tarjoiluineen. Pullaa mussuttaessamme saimme kuulla Suomen Kuvalehden historiasta. Lehden pitkäaikainen, nyt jo eläkeiän saavuttava päätoimittaja Tapani Ruokanen kertoi meille, mikä Suomen Kuvalehdestä tekee lukemisen arvoisen. Tämän jälkeen vuorossa olivat polttavat kysymykset toimittajan elämästä, koulutuksesta ja työmahdollisuuksista. Loppuhuipennuksena reissullemme pääsimme kiertämään Kuvalehden toimitusta, tutustumaan toimitustalon työntekijöiden arkeen ja saimme paljon uutta informaatiota lehden tekemisestä. Emme osanneet arvatakaan, että graafikon työhön kuuluu pääsiäismunien maalausta! Vilaukselta bongasimme myös Annalehden muotikuvaukset, valokuvaajien työhuoneen ja koekeittiön. Kaiken tämän jälkeen joukkomme kiitti ja kumarsi oppastamme Susan Heikkistä. Luovutimme Järjen julisteet muistoksi Kuvalehden toimitukselle unohtamatta Otavamedian aulaa, joka sai myös järkevää koristusta seinälleen.

12 Rypistetty Lukion avointen ovien päivänä muutama meistä tutoreista oli keskustelemassa opiskelijapaneelissa. Kävimme esittelevää rupattelua niin koulun ruokailuista, koeviikoista kuin muutenkin opiskelusta. Katsomossa istuvilla ysiluokkalaisilla oli mahdollisuus osallistua keskusteluun esittämällä netin kautta nimettömänä kysymyksiä. Tuo nimettömyyden mahdollisuus saikin taululle ilmestymään kysymyksen, johon en ainakaan itse ollut osannut varautua. Vastatkaa rehellisesti. Kiusataanko Järvenpään lukiossa? Muistan meidän kaikkien reagoineen hämmästyneillä ilmeillä, ei tietenkään huudahteluilla ja vakuutimme yhteen ääneen, että meidän koulumme on erilainen. Tämähän on jo lukio. Meidän koulussa ei kiusata. Minä vihaan käsitettä kiusaaminen. Yhdellä sanalla katetaan valtava määrä erilaisia tapahtumia, vaikka kukaan ei ole edes täysin varma, mitä tuon termin sisälle kuuluu. Suuret määrät aikuisia istuu pullakahvien ääressä voivottelemassa kiusaamisen olemassaoloa ja keksii ratkaisuja. Huolimatta noista istunnoista ja kaikista ala- ja yläasteen oppitunneista, teemapäivistä, projekteista, keskusteluista, valvonnoista ja saarnoista, lopputulos on kuitenkin aina sama: katsotaan nyt vielä. Siinä ratkaisu. Vasta jälkeenpäin aloin ajattelemaan tuota tilannetta. Sitä miten varmoina vastasimme kysymykseen. Sitä, kuinka joku yhdeksäsluokkalainen koulukiusattu laittoi rohkeutensa peliin kysyessään asiaa. Nyt tuo ysiluokkalainen on saanut suuren määrän toivoa siitä, että on ehkä olemassa koulu, jossa häntä ei kiusata. Niin. Ehkä. Tuon ysiluokkalaisen toivo on meidän käsissämme kuin paperinpala, jonka eräs ala-asteen opettaja antoi oppilailleen sanoen, että he saavat tehdä sille mitä he haluavat. Oppilaat rypistivät, repivät, talloivat ja sylkivät papereiden päälle. He hajottivat ne ja jättivät maahan lojumaan kyllästyttyään.

13 Kun jokainen oli oman tuhotekonsa kanssa valmis, opettaja totesi oppilailleen, että tuollainen ihmisestäkin tulee, jos häntä ei kohdella oikein. Maahan tallottu ja poljettu pieni paperinpala, joka on rikki. Kiusaamisen poistamisessa ei ole kyse mistään ydinfysiikasta. Aivan samoin kuin nuo oppilaat, me voimme kohdella toisiamme kuin mitätöntä paperinpalaa, jolle saa tehdä mitä huvittaa. Voimme halutessamme rikkoa toisemme hyvin monin tavoin.vaihtoehtoisesti voimme kuitenkin kohdella muita heidän arvonsa mukaisesti. Voimme kunnioittaa jokainen toisiamme ja arvostaa sitä, että emme ole samanlaisia, vaan saamme jokainen olla oma ihmeellinen itsemme. Niin hyvine puolinemme kuin virheinemmekin. Tiedän valehdelleeni tuolle yhdeksäsluokkalaiselle luvatessani, että hän pääsee kouluun, jossa ei kiusata. Myös Järvenpään lukiossa kiusataan. Ihmiset osaavat olla julmia toisilleen emmekä me ole poikkeuksia. Itse kuitenkin toivoisin, että minulla olisi mahdollisuus vastata tuollaiseen kysymykseen epäröimättä ja rehellisesti sanoen, että meidän koulussa ei kiusata. Suvensaaren matkailuvinkkiä

14 Suvensaari avaa ovet uusiin kulttuureihin. Kuva: Hanna Kuusisto. Koulumme oma maailmanmatkaaja Tommi Suvensaari on tunnettu tarinoistaan ja kokemuksistaan. Ohjeita Suvensaarelta löytyisi joka lähtöön niin arkeen kuin juhlaankin, mutta tällä kertaa keskitytään ulkomaanmatkustelun saloihin. Jos siis olet miettinyt matkalle lähtöä (etkä aio luopua suunnitelmasta jutun lukemisen jälkeen) niin tässä on kaikki se, mitä kokenut konkari voi sinun turvaksesi tarjota! 1. Matkalla kohtaa itsensä. Kannattaa varautua siihen, ettei se ole ihan kaikkein miellyttävin tuttavuus. Mutta ei kannattaa ottaa itseänsä niin tosissaan. Hyvä neuvo kotoisessa arjessakin. 2. Monikäyttöesine matkalle on joustava asenne. Ei kannata hermostua tai jopa panikoida vastoinkäymisistä. Jos alkavat kädet täristä, ääni väristä, alahuuli väpättää ja äänen volyymi nousta heti, kun asiat eivät mene niin kuin haluaisi, kannattaa pysyä kotona katsomassa

15 Kauniita ja rohkeita. 3. Matkoilla voi ihan hyvin olla resuisissa ja vaikka rikkinäisissä vaatteissa. Ketä kiinnostaa, miten joku turisti on pukeutunut? Ei sinulla kuitenkaan ole varaa mennä mihinkään hienoon ravintolaan syömään. Wienin oopperassakin on piippuhylly. 4. Paikalliset ovat sinua fiksumpia asiassa kuin asiassa. Tosin ymmärtävät paremmin siansaksaa, ilmeilyä ja käsillä huitomista kuin englantia. Englannissakin. 5. Nähtävyydet kannattaa tarkistaa matkaoppaista ja netistä etukäteen. Parillakin reissulla on jäänyt jotain kiinnostavaa näkemättä/kokematta, kun ei ole valmistautunut. Ai, Pisassa olisi ollut joku vino torni?? 6. Kolme tärkeintä asiaa 1. Ajattele, että torakka sängyssäsi aamulla on vähän kuin koiranpennun vierestä heräisi! Eli älä narise epämukavuuksista, joita ei voi helposti ratkaista 2. Älä kiukuttele matkatovereillesi, sillä moni ystävyys on joutunut matkoilla kovalle koetukselle tai katkennut kokonaan 3. Pidä aina evästä ja vettä repussa mukana! Koskaan ei tiedä, milloin juuttuu paikallisten teinien kanssa hissiin pariksi tunniksi. 7. Muista aina kokeilla paikallisia ruokia kunhan ne ovat kuumia ja eivätkä ole jogurttipohjaisia. Myös lentokoneruuat ovat mahtavia. Turha niiden kanssa on hienostella. 8. Jos unohdat kotiin rahat/luottokortin, passin tai viisumin, olet pulassa. Kaiken muun voi hankkia paikan päältä. 9. Hätätilanteen sattuessa karju! Vaikka nunnalle ja kirkossa. Toki tietysti hätätilanteen luonteesta riippuen. 10. Matkalaukku yrittää AINA karata rilluttelemaan Pariisin yöelämään, jos lentokoneenvaihto on Charles de Gaullen kentällä. Fiksuimmat laukut löytävät sinne, vaikka

16 vaihto olisi Frankfurtin lentokentällä. 11. Älä ikinä ole koppava paikallisille. Nöyryydellä selviää pahastakin paikasta; kädet sivuille ja anteeksipyytävästi Turistico stupidico!. Ongelmatilanteessa on oleellista virheellisen espanjan käyttö, maassa kuin maassa. Tosin Espanjassa kannattaa käyttää ruotsia. 12. Uskaltautuessasi valmisretkelle tunge jenkkien kanssa samaan ryhmään: niissä kehtaa tehdä tyhmiäkin kysymyksiä ja porukka on aidosti innoissaan. Hyvällä tuurilla seuraksi voi lisäksi saada hauskan aussin, joka on eksynyt samaan ryhmään ja joka alkaa olla tosi kypsä retken puolivälissä. +1 Minun kanssani matkustettaessa. pitää varautua oikoteihin. Hortoilu on hauskaa enkä ole vielä eksynyt (pysyvästi). Tietysti tervettä järkeä saa käyttää siinä, oikaiseeko Rion slummien kautta.