Iltarasteilla saavutettiin uusi kävijäennätys
|
|
- Sofia Turunen
- 9 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 Jämsä- Jukolassa oli tunnelmaa Sivut 6-8 Suunnistuskoulussa oli todella paljon osallistujia kesän aikana. Sivut 4-5 Iltarasteilla saavutettiin uusi kävijäennätys EPILÄN ESAN JÄSENLEHTI 2/2013 Sivu 12
2 2 Puheenjohtajan palsta Tervetuloa Petri Useimmat muistavat kunniajäsen Eero Ollilan, joka johti Esaa ansiokkaasti monella tavalla. Puheenjohtajana Eero jätti jatkon Juha Ketolalle Heikki Aholan kausi alkoi -92 ja kesti vuoden -96 loppuun. Siirryttiin naiskauteen Sari Salomaa-Niemen johdolla -97 ja -01 alkoi lyhyt Aija Nuoliojan kausi Aija muutti Pohjanmaalle ja allekirjoittanut otti vastuun. Taloprojekti keskeytti pj:n tehtäväni -04 ja Heikki Rantala pelasti tilanteen, toimien aina vuoden -06 loppuun puheenjohtajana. Vuodesta -07 lähtien olen taas toiminut hallituksen johdossa ja kaudelle 2014 astuu toimeen Petri Hirvonen. Nimet siis vaihtuvat mutta toiminta jatkuu. Hienoa on ollut se että vastuunkantajia on löytynyt. Suunnistuskoulun vetotehtävä ei ole ollut helppo, mutta neljän naisen tiimi jopa yllätti minut keväällä ryhtyessään toimeen! Kiitokset siitä!! Aktiivisia ja nöyriä talkoolaisia on aina ollut saatavilla. Siitä olen ylpeä ja kiitän kuluneista vuosista SINUA JOKAISTA ESALAISTA. Yhdessä tekeminen on ollut se voima, joka on tehnyt meistä suunnistusperheen meitä kaikkia taas tarvitaan, kun järjestämme SM-sprintin Kaarilan koululla. Sitä ennen pidämme railakkaat 80 v. juhlat ensi vuonna. Joten jaksamisiin! Pj. Kalle Heino Ja lopuksi: Tulkaa ihmeessä MYÖS UUDET JÄ- SENET seuran vuosikokoukseen KEHITTÄ- MÄÄN toimintaa ja nauttimaan kakkukahvista! Suunnitellaan samalla Jukolan porukoita. Kiitos Kalle Suuri kiitos Kallelle pitkästä ja ansiokkaasta seuran puheenjohtajuudesta! Olen itse melko tuore kasvo Epilän Esan riveissä, joten pieni esittely varmaan paikallaan. Tulin seuraan mukaan noin 5 vuotta sitten, jolloin poikani Julius aloitti EE:n oravissa opettelemaan suunnistusta. Myös tyttäreni Julia tuli mukaan suunnistuskouluun pari vuotta myöhemmin ja oli siellä tänäkin kesänä. Kilpailutaustaa itselläni ei nuoruusvuosilta ole, mutta useita lajeja on tullut harrastettua ja kokeiltua. Iltarasteilla tuli käytyä Kauhavalla jo lukiovuosina ja opiskelun jälkeen 2000-luvun taitteessa innostuin lajista uudelleen. Kaveriporukalla osallistuttiin Siuntio-Jukolaan 1998 ja samalla Sepontalon Vonkaus -joukkueella olemme olleet sen jälkeen Jukolassa joka vuosi. Kun ikää tuli sen verran, että pääsin mukaan ikämiessarjoihin, alkoi myös kilpaileminen kiinnostaa. Iltarastimaastot alkoivat käydä jo tutuiksi ja kaipasi vaihtelua, haastetta ja uusia karttoja. Ensi vuonna nappaan kartat jo H45-korista ja matkat taas vähän lyhenevät! Lasten hiihtoharrastuksen kautta perheemme on mukana myös Ylöjärven Urheilijoiden hiihtojaoston toiminnassa. Ilokseni kuulinkin vähän aikaa sitten, että YlöjU:n harvalukuiset suunnistajat päättivät siirtyä Epilän Esan riveihin. Tervetuloa mukaan ja samalla kannustaisin seurojamme muuhunkin yhteistyöhön. EE:n nuoret suunnistuskoululaiset voisivat hyvin pitää talvella kuntoa yllä käymällä YlöjU:n hiihtokoulussa, jonne kyllä mukaan mahtuu. Harjoitukset ovat aina torstaisin klo 18:30 Maunussuolla Ylöjärvellä. Kesäsuunnistuksen lisäksi aloitin pari vuotta sitten myös hiihto- ja pyöräsuunnistuksen, jonne myös lapsiani olen raahannut mukaan. Hienoa että Epilän Esassa voi harrastaa monipuolisesti kaikkia suunnistuksen lajeja, tarkkuussuunnistustakaan unohtamatta. Moninkertaisia SM- ja MM-mitalistejakin seurastamme löytyy esikuvaksi nuoremmille. Toivottavasti saamme suunnistuskoulun kautta lisää lapsia ja perheitä mukaan Epilän Esaan harrastamaan ja kilpailemaan tässä hienossa lajissa! Nähdään ladulla ja hisu-rasteilla talven mittaan, Tuleva Pj. Petri Hirvonen
3 3 Epilän Esan vuosikokous Esityslista 1. Kokouksen avaus Keskiviikkona klo 18 kerholla, Pispalanvaltatie Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan valinta, sihteerin valinta, pöytäkirjantarkastajien valinta (2), ääntenlaskijoiden valinta (2) 3. Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen 4. Esityslistan hyväksyminen 5. Esitetään tilinpäätös,toimintakertomus ja tilintarkastajien lausunto v Tilinpäätöksen vahvistaminen ja vastuuvapauden myöntäminen hallitukselle 7. Toimintasuunnitelma vuodelle Tulo- ja menoarvion hyväksyminen vuodelle Vahvistetaan liittymis- ja jäsenmaksujen määrät vuodelle Valitaan hallituksen puheenjohtaja vuodelle Valitaan hallituksen jäsenet ja varajäsenet erovuorossa olevien tilalle vuosille Valitaan kaksi tilintarkastajaa ja heille henkilökohtaiset varajäsenet 13. Valitaan seuran edustajat SVUL:n ja HLU:n kokouksiin 14. Käsitellään muut asiat 15. Kokouksen päättäminen + KAKKUKAHVIT Tervetuloa!
4 4 Suunnistuskoulussa paljon osallistujia Mikä karttamerkki? Peukku siihen, missä olet. Miten ajattelit mennä? Miten menit tuon rastivälin? Epilän Esan nuoret suunnistajat aloittivat suunnistuskoulun huhtikuun 25. päivä. Paikalla oli 40 innokasta suunnistajaa ja paljon vanhempia. Opettelimme suunnistuksen teoriaa, karttamerkkejä ja tutustuimme karttaan Raholan koulun sisätiloissa, jonka jälkeen teimme leimausradan koulun pihalla. Suunnistuskauden aikana kartta tuli tutuksi monilla eri harjoitteilla. Lamminpään koulun kartalla harjoittelimme kartan suuntaamista ja meillä oli korttelisuunnistusta. Kaupissa ja muutamilla iltarastikerroilla pienemmät suunnistivat rastireittiä ja vanhemmat nuoret tukireittiä ja oikeaa suunnistusta. Lamminpään majalla kokeiltiin reittiviivaa ja hyvinhän sitä osattiin merkitä rastin paikka karttaan. Muita harjoituksia oli mm. viuhkasuunnistus, jossa lukuisat rastipisteet antoivat intoa, kun aina sai hakea lisää rasteja. Tesomajärvellä sadekuurot antoivat kunnon määrän vettä metsään, mutta hyvin päästiin suuntaamaan karttaa järveä kiertävän ulkoilupolun ollessa viitoittajana. Vietimme kevätkauden päättäjäiset Pikku-Ahvenistolla, jossa bongasimme luontoon kuulumattomia esineitä, leikimme yhteistoiminnallisia ja leikkimielisiä kisoja. Kepu ja Pekka auttoivat makkaran paistossa ja koko pikkuväki sai suunsa myös makeaksi. Elokuussa syyskausi jatkui. Harjoittelimme lisää kartan suuntausta ja muutamilla kerroilla kompassin käyttöä. Soppeenharjun kartalla rasteilta löytyi suunnistus- ja luontoaiheisia kysymyksiä, joihin maalissa löytyi oikeat vastaukset. Nuorilla oli luontotieto hyvin hallussa. Esalaisia nuoria osallistui kauden aikana myös Särkänniemi-suunnistukseen sekä Mikonpäivän suunnistukseen, joten myös kisatuntumaa saatiin hieman. Suunnistuskausi päätettiin Lamminpään majalla, jossa valokuvasuunnistettiin ja rasteilla herkuteltiin terveellisesti. Vielä lokakuussa parisenkymmentä lasta osallistui Marttojen järjestämälle terveellisen välipalan kurssille, jossa nuoret kokinalut kokkailivat herkulliset välipalat. Iltapalaa ei enää kotona tarvittu ja uni maistui. Nuoria innokkaita suunnistajia kävi harjoituksissa erittäin hyvin. Koko kauden harjoituksissa oli innokasta lasta joka kerta, keskimäärin lapsia oli noin 27 per harjoitus. Suuri Kiitos kaikille kokeneille esalaisille suunnistajille, jotka olitte apuna eri harjoituskerroilla. Erittäin hienoa, että monet vanhemmat olivat myös mukana suunnistusharjoituksissa, koska haastavan lajin opettelussa tarvitaan varsinkin alkumetreillä usein aikuisten opastusta ja tukea. Oli hieno huomata, kuinka lasten rohkeus ja taidot kasvoivat ja jo syksyllä monet halusivat mennä yksin, ilman aikuista metsään. Näin moni suunnistuskoululainen ilmoitti jatkavansa myös ensi kesänä.
5 5 Suunnistuskoululaiset toukokuun lopun lämpimässä säässä Julkujärvellä. Toinen käveli hitaasti ja halusi mennä tarkasti. Toinen juoksi minkä kintuistaan pääsi ja kartta taskussa. Kaikilla oli kuitenkin hauskaa ja jokainen sai suunnistaa omien edellytysten ja halujen mukaan. Uusia kavereita ja tuttavuuksia saatiin. Ensi vuonna harjoitellaan lisää, osallistutaan kenties useampiin kilpailuihin ja ehkäpä järjestetään myös jonkinlainen suunnistusleiri. Ohjaajat kävivät keväällä ja syksyllä Nuoren Suomen ohjaajakoulutuksessa, josta saivat intoa ja uusia ideoita. Kesäkuussa kokoonnuttiin kevätkauden päättäjäisiin Pikku-Ahvenistolle ja paistettiin makkaraa. Kiitokset myös kaikille suunnistuskoululaisille ja ensi keväänä jatketaan!! Suunnistusterveisin Mia, Elina, Outi ja Päivi Syyskauden päättäjäisissä Lamminpäässä riitti vauhtia leikkimielisten kisojen muodossa.
6 6 Jämsä-Jukolassa oli tunnelmaa Jukolan viesti oli Epilälle uusien tuulien (ja tulijoiden) aikaa, mikä luo myös ensi kesälle mukavia haasteita. Ylöjärven Urheilijoiden miehistöä tuli riveihin Hannu Saaren johdolla ja myös muutama vahvistus on tulossa lisää, joten tulosennuste Kuopioon näyttää lupaavalta. Jos Ojansivun Antin kalenteriin vielä mahtuu Jukola, niin tullee avaamaan viestimme ykkösporukan. Tietänee siis jopa pientä tungosta joukkueisiin, mutta sehän sopii. Lähdemme luultavasti kolmella miesryhmällä liikkeelle eli se kolmonen on ns. pappatiimi, joka nautiskelee savolaisista saaristomaisemista. Pontta pohkeisiin siis Ylöjärven Uimahallin kuntosalilla, jossa sunnuntaisin keräännytään yhteiseloa vahvistamaan puolelta päivin (koskee myös naisia). Venloihin saimme virkistystä peräti kahden uuden joukkueen verran yhteisprojektissa Ylöjärven Uutisten kanssa. Hieno suksee mottona sikahauskaa! Jutta, Johanna ja kumppanit tulevat varmasti nousemaan Esan kärkijoukkoihin jo ensi kesänä ja nostavat naisjoukkueiden määrän ainakin viiteen. Hienoa! Erkki Knuuttilan kanssa on jo sovittu yhteiskuljetuksesta Kuopioon kahdella bussilla, jolloin aikatauluja voidaan sovitella mennen tullen ja varataan kaksi puolijoukkuetelttaa majoitukseen (tietenkin omalla autollakin voi liikkua, mutta yhteiskuljetuksen maksaa Esa isosta lompsastaan). Maukkaita treenikilometreja kaikille! T: Kalle Venlojen tulokset, sivu 7 Jukolan tulokset, sivu 8 Naisten ykkösen 3. osuuden Merja Toivonen. Henna Mustikkamäki, Jenni Torvinen, Jutta Kukkurainen ja Eeva Teuho juhlivat viestiä kakkukesteillä. Kati Leppänen ja tytär Nea Leppänen sekä Eeva Teuho totesivat viestin olevan sikakivaa. Naisten ykkösen ankkuri Tanja Ilomäki.
7 7 Epilän Esan Venlojen 1. joukkue Epilän Esan Venlojen 2. joukkue Epilän Esan Venlojen 3. joukkue Epilän Esan Venlojen 4. joukkue Ylöjärven Uutisten Venlojen 1. joukkue Ylöjärven Uutisten Venlojen 2. joukkue
8 8 Epilän Esan Jukolan 1. joukkue Epilän Esan Jukolan 2. joukkue Miesten ykkösen pitkän yön juossut Jussi Houttu lataa akkua aamun lämmössä. Jukolan miesten viestin lähdössä oli jälleen tungosta myös katsojien puolella.
9 9 SM-kisoista useita mitaleita, vain Hounin Mikolle kultaa Epilän Esa saavutti viime kesäkauden suunnistuksissa useita SM-mitaleita. Syksyn tullessa näytti jo siltä, ettei kukaan tällä kaudella saavuta kultaa, mutta Hounin Mikko pelasti tilanteen viimeisessä mahdollisessa paikassa Loimaalla SM-yökisoissa. Mikon saldo kesän ajalta oli peräti neljä henkilökohtaista SM-mitalia. Ruususen Marja-Liisa pärjäsi myös hienosti saavuttaen syksyn tullen SM-hopeaa ja -pronssia. Pyöräsuunnistuksen puolella tuli myös useampi SM-mitali. Kuislan Raimo otti heinäkuussa Hyvinkäällä kaksi mitalia ja Ovaskan Pertti ylsi pronssille syyskuussa Vierumäellä SM-keskimatkalla. Epilän Esan SM-mitalistit suunnistuksessa SM-erikoispitkä / Anttola Houni Mikko H75 SM-pitkä / Nokia Houni Mikko H75 SM-keskimatka / Ii Ruusunen Marja-Liisa D70 2. Houni Mikko H75 SM-yö / Loimaa Houni Mikko H75 3. Marja-Liisa Ruusunen D70 Epilän Esan SM-mitalistit pyöräsuunnistuksessa SM-pitkä / Hyvinkää Kuisla Raimo H75 SM-sprintti / Hyvinkää Kuisla Raimo H75 SM-keskimatka / Vierumäki Ovaska Pertti H50 KRV ja WOC 2013 Vuokatti Tänä vuonna Kainuun rastiviikko järjestettiin Vuokatissa samaan aikaan suunnistuksen MM-kisojen kanssa. Väkeä oli paikalla runsaasti ja välillä koettiin jopa ruuhkia kisapaikoille mennessä. Epilän Esasta oli mukana 15 osallistujaa. Parhaan sijoituksen saavutti Marja-Liisa Ruusunen, joka oli D70-sarjan yhteistuloksissa toinen. Myös muutama kymmenen sakkiin sijoittuminen saavutettiin. Epilän Esan osallistujat Kainuun rastiviikolla D70 Marja-Liisa Ruusunen H60A Ari Ovaska D70 Marjatta Vauhkonen H60A Erkki Mäki D70 Eila Ruisaho H55AL Mikko Numminen D65 Mirja-Liisa Sulander H50A Jari Toivonen D50A Sari Maijala H40B Petri Hirvonen D50A Erja Mäkinen H16B Julius Hirvonen D50A Merja Toivonen D45A Johanna Perkkalainen D12 Julia Hirvonen Epilän Esa kokoaa joukkueita Kuopioon Jukolan viestiin ja Venlojen viestiin. Bussikuljetusta ollaan järjestämässä yhdessä Ikaalisten Nousevan Voiman kanssa. Jos haluat mukaan unohtumattomaan Jukolan tunnelmaan, ilmoittaudu Heinon Kallelle. puh.nro , s-posti k.k.heino@gmail.fi
10 10 Seuran päätulo on tullut iltarastitoiminnasta, tässä karttoja myymässä Marja-Liisa Ruusunen ja Eila Ruisaho Leivättömän suon iltarasteilla. EE:n toimintakertomus 2013 Suunnistustoiminta Epilän Esa hoiti perinteisen koululaissuunnistustapahtuman Tampereen koululaisille. Osallistujia oli yli 3500 ja järjestäjiä EE:sta 15. Tapahtumien vastaavana toimi seuramme sihteeri, opettaja Elina Lusa-Järvinen. Iltarastitapahtumia oli Epilän Esalla kaikkiaan kymmenen, joista normaaleja maanantaitapahtumia oli seitsemän ja kaksi taito/viikkotapahtumaa sekä lopuksi ylipitkä. Suuruudeltaan nämä vastaavat kansallisia kilpailuja, sillä keskimäärin joka tapahtumassa oli yli 400 osallistujaa. Kokonaismäärä kohosi siis lähes 4000 osallistujaan seuramme osalta. Jokaisessa tapahtumassa oli ratamestari ja tapahtumavastaava, sekä kahdeksan jäsentä. Näin kokonaismäärä järjestäjinä oli 90 henkilöä. Keväällä järjestettiin suunnistuskoulun vanhemmille omia suunnistusopastuksia ja lisäksi joillekin työpaikoille annettiin suunnistuskoulutusta. Lisäksi järjestettiin yhteistyössä Ylöjärven Uutisten kanssa vasta-alkajien koulutus Jukolan suunnistusta varten. Saatiin kaksi Venla-joukkuetta, jotka molemmat selviytyivät mainiosti urakastaan. Tarkkuussuunnistus Kauden toiminta oli edellisten vuosien tapaan hyvin aktiivinen johtuen siitä, että normaalin harjoittelu- ja kilpailutoiminnan lisäksi Epilän Esan edustajat toimivat tarkkuussuunnistuksen sekä kansallisessa että kansainvälisessä kehittämisessä ja niihin liittyvissä luottamustehtävissä. Tänä vuonna ei Epilän Esalle tullut maajoukkue-edustuksia, mutta Hanski (Hannu Niemi) oli ensimmäistä kertaa järjestetyssä tarkkuussuunnistuksen Eurooppa Cupissa parhaana suomalaisena 12. sijalla. Hanski osallistui kymmenestä osakilpailusta kuuteen, jotka järjestettiin toukokuussa Suomessa, kesäkuussa Italiassa ja lokakuussa Kroatiassa. Kroatiassa oli myös Maikku (Marja Kaukonen) kilpailemassa. MM-kilpailut kilpailtiin Vuokatissa. Hanski toimi kilpailun kansallisena valvojana. Myös Maikku, Veera Kaukonen ja Sari Salomaa-Niemi olivat koko kisaviikon mukana talkoolaisina. Suomi sai kullan ja pronssin sekä normaalissa tarkkuussuunnistuksessa (PreO) että TempO:ssa. Menestys oli huikea sillä Suomen kaikki kolme kilpailijaa olivat kummassakin lajissa neljän parhaan joukossa. Epilän Esan edustajat ovat aktiivisesti ottaneet osaa Suomessa järjestettyihin kilpailuihin. Syyskuun koululaissuunnistusviikoilla tarjosimme viime vuotiseen tapaan koululaisille tarkkuussuunnistusmahdollisuuden. Maikun ja Hanskin tekemän radan Raholassa Mustavuoren maastossa kiersi kahden päivän aikana yhteensä 350 koululaista Harjun ja Raholan kouluista. Paikan päällä koululaisia opastivat lajin saloihin Hanski ja Sari. Hanski toimi Suomen maajoukkueen johtajana syyskuussa Sastamalassa järjestetyssä Pohjoismaisessa maaottelussa. Sari Salomaa-Niemi on toiminut vuoden 2009 alusta lähtien Kansainvälisen suunnistusliiton eli IOF:n TrailO komitean puheenjohtajana, jonka kokoukseen Sari otti osaa tammikuussa Helsingissä sekä heinäkuussa Vuokatissa. Hanski osallistui tammikuussa SSL:n edustajana tarkkuussuunnistuksen Pohjoismaiseen Nord-kokoukseen Kööpenhaminassa, Tanskassa. Nuorisotoiminta Elina Lusa-Järvinen, Päivi Koli, Outi Ruusunen ja Mia Harju vastasivat nuor-
11 ten 6-14 vuotiaiden suunnistajien koulutuksesta ja ohjauksesta. Toiminta oli varsin aktiivista ja tuloksekasta ja sai nuoria kiitettävästi viikottaisiin tapahtumiin. (kts. erillinen artikkeli tässä lehdessä). Julkaisutoiminta Seuran jäsenlehti PUSKASIKA ilmestyi kaksi kertaa. Päätoimittaja Petri Hirvonen on vastannut lehden korkeatasoisesta sisällöstä yhdessä Jari Toivosen kanssa ja koonnut kiinnostavia artikkeleita seuran toiminnasta. Painosmäärä oli 240 lehteä/ kerta, yhteensä 480. Karttatoiminta Seuralla on ajantasaistettuja karttoja 14 eri kohteesta. Kolme aluetta sijaitsee Länsi-Tampereella ja loput Ylöjärven kaupungissa. Uusimmat kartat 2013 ovat Mustavuori (kaupunkikartta) ja Äkönmaa normaali maastokartta kolmostien varresta. Kimmo Viertola on karttojen tekijä. Seura on myös ylläpitänyt kiintorastikarttoja Horha-Ylöjärvi-alueella ja toimittanut päivitetyt kartat sekä Länsi-Tampereen että Ylöjärven kouluille vastikkeetta. Taloudellinen toiminta Tampereen kaupunki on avustanut toiminta- ja karttarahoillaan seuraamme. Päätulo on tullut iltarastitoiminnasta. Sponsorina on toiminut edelleen Tevella. Lisätulona on ollut myös pieni vuokratulo omistamastamme huoneistosta. Jäsenmaksut tuovat osan tuloista. Suurimmat menoerät ovat jäsenten kilpailumaksut ja nuorten suunnistuskoulutus. Jäsentoiminta Seuran toiminta keskittyy suunnistuksen, hiihtosuunnistuksen, pyöräsuunnistuksen 11 ja tarkkuussuunnistuksen palvelujen tarjoamiseen sekä jäsenilleen että ulkopuolisille henkilöille, yhdistyksille ja firmoille. Palvelut on hoidettu aina omakustannushinnoin. Uusia jäseniä liittyi 16 ja vanhoja jäi pois 2. Jäsenmäärä on nyt 246. Kilpailutoiminta Seuran jäsenet osallistuivat aktiivisesti kilpailuihin, saavuttaen kymmenkunta SMmitalia ja useita aluemestaruusmitaleja. Näistä on yhteenveto erillisessä kappaleessa tässä lehdessä. Seura on saanut järjestettäväkseen SMsprinttikisan vuonna Järjestelyt ovat jo alkaneet Tampereen Epilässä pidettäviin kisoihin. EE:n toimintasuunnitelma 2014 Vuoden 2014 tärkeimmät toiminta-alueet 1) Suunnistustoiminnan aktiivinen kehittäminen; - suunnistusliiton järjestämät koulutukset - alueen ja seuran oma koulutus 2) Nuorten suunnistuskoulun jatkaminen ja ryhmien eriyttäminen taitotason mukaan 3) Tarkkuussuunnistuksen (trail-o) kansallinen ja kansainvälinen toiminta (Hannu Niemen erillinen katsaus) 4) Kiintorastien ylläpito Horha-Soppeenmäki alueella 5) Koululaissuunnistusten järjestäminen (Elina Lusa-Järvinen) 6) Karttojen tuottaminen ja ajantasaistus (Koopiste Viertola) 7) Valmennustoiminnan kehittäminen; omat vetäjät suunnistuks elle,hiihtosuunnistukselle, pyöräsuunnistukselle ja tarkkuussuunnistukselle 8) Iltarastien 9 osatapahtuman järjestelyt, (3 ryhmää, omat ratamestarit ja vastuuhenkilöt kullakin tapahtumalla, lisäksi kahdeksan jäsentä joka ryhmässä) 9) EE:n verkkosivujen ylläpito 10) Yhteistoiminta muiden seurojen ja yhdistysten kanssa, mm. Tampereen Pyrintö, KooVee, Kangasala SK iltarasteissa. Alueen partiolaisille annetaan kartta- ym. apua. Lisäksi toimitaan pelastustoiminnassa kadonneiden etsinnässä. 11) Seuran kiinteistöjen ja omaisuuden ylläpito. Tarkkuussuunnistuksen toimintasuunnitelma 2014 Toimitaan edelleen voimakkaasti lajin kansallisessa ja kansainvälisessä kehittämisessä sekä pyritään säilyttämään kansallisten kilpailuiden ja varmistamaan lajin kansainvälisten kilpailuiden korkealaatuisuus. Toteutetaan tarkkuussuunnistus opastettuna syksyn koululaissuunnistuksissa. Järjestetään harjoituksia tai erilaisia tapahtumia kevään ja kesän aikana. Hanski toimii Suomen joukkueen johtajana huhtikuussa järjestettävissä EM-kilpailuissa Portugalissa ja heinäkuussa MM-kilpailuissa Italiassa. Osallistutaan syys-lokakuun vaihteessa tarkkuussuunnistuksen Pohjoismaiseen maaotteluun Tanskassa ja mahdollisimman moneen Eurooppa Cupin osakilpailuun sekä mahdollisimman aktiivisesti Suomessa järjestettäviin kansallisiin kilpailuihin sekä kuntosuunnistustapahtumiin. Puskasika: Epilän Esan jäsenlehti. Vastaava toimittaja: Petri Hirvonen. Paino: Kopijyvä Oy, Tampere 2013
12 12 Iltarastien kävijämäärässä saavutettiin uusi ennätys Tampereen iltarastien kävijämäärä oli tänä vuonna kautta aikain suurin. Osallistujia oli yhteensä 1466o4, edellinen ennätys kävijää oli vuodelta Kiitos jälleen kerran kaikille Epilän Esan talkoolaisille ja myös kaikille suunnistajina mukana olleille. Iltarastit on edelleen seuramme tärkein tulonlähde. Firmasuunnistuksessakin oli mukana paljon joukkueita, A-sarjassa peräti 20 kpl. Palkintosijat menivät seuraaville joukkueille: A-sarja: 1. Solita 221,0 p. 2. Madrog 213,0 p. 3. Maanmittauslaitos 198,5 p. B-sarja: 1. Tieto 68,5 p. 2. TaY 51,5 p. 3. Saarioinen 47,5 p. Kävijämäärä yht (maaliin tulleet), (myydyt kartat), lisäystä viime vuodesta 1528 eli 11,6 %. (18,9 % mennyt maalin ohi.) Kävijämäärät ja suurimmat osallistujamäärät seuroittain: TP Kauppi 811 Koovee Lukonmäki 723 Esa Soppeenharju 555 SK Vehoniemi 521 Alle 200 kävijää: Vehmainen Majaalahti Vattula Rusko 157 Iltarastien osallistujamäärät Viisajärvi Kyötikkälä Horha 132 Taitorastien osanottajamäärä: Majaalahti 134 reitinvalinta Vattula 193 rastinotto Rusko 157 pitkät rastivälit Aitovuori 228 pitkä matka Viisajärvi 167 reitinvalinta Kyötikkälä 182 parisprinttiviesti Yhteensä 1061 (v hlö, v hlö) Iltarastiviikon osanottajamäärä: Vehoniemi 424 Taulukko2 Iltarastikävijät Pinsiö 311 Horha 295 Hallila 339 Yhteensä 1369 (v hlö, v hlö) Yösuunnistusten osanottajamäärä: Kauppi Julkujärvi Suolijärvi Kyötikkälä 96 Yhteensä 400 (v hlö, v hlö) Firmasuunnistus: A-sarja: 20 joukkuetta ( joukkuetta) B-sarja: 6 joukkuetta ( joukkuetta)
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 7.4.2014 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 28.4.2010 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura
Yön viileyttä ja lamppujen välkettä Kuopio-Jukolassa Sivut 5-7. WMOC Brasilia. Liaaniköysiä, liskoja ja neulasten pehmittämää maastoa, sivu 8
Yön viileyttä ja lamppujen välkettä Kuopio-Jukolassa Sivut 5-7 WMOC Brasilia Liaaniköysiä, liskoja ja neulasten pehmittämää maastoa, sivu 8 EPILÄN ESAN JÄSENLEHTI 2/2014 2 Puheenjohtajan palsta Esko Mäki
Jukolan viesti kilpailtiin Joensuun Enossa Sivut 4-6 Kesäkauden saavutuksena 10 SM-mitalia Sivut 8-9. Seuranmestaruuskisat pidettiin Horhassa
Epilän Esan vuosikokous 11.12.2017 klo 18 kerholla Seuranmestaruuskisat pidettiin Horhassa ks. takasivu Jukolan viesti kilpailtiin Joensuun Enossa Sivut 4-6 Kesäkauden saavutuksena 10 SM-mitalia Sivut
Epilän SM-sprintti Sivu 4
Uusien hisu-asujen tilaus 25.11. mennessä, ks. takasivu Epilän SM-sprintti Sivu 4 Iltarasteilla uusi kävijäennätys Sivu 11 Pertsalle SM-kultaa Yyterissä Sivu 12 EPILÄN ESAN JÄSENLEHTI 2/2015 2 Puheenjohtajan
ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011
ITÄ-PÄIJÄNTEEN RASTI RY VUOSIKERTOMUS 2011 1/9 YLEISTÄ Vuosi 2011 oli seuran 39. toimintavuosi. Seuran painopistealueina olivat kuntosuunnistukset kaikelle kansalle, nuorisotoiminta sekä huippusuunnistus
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 27.4.2011
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 27.4.2011 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2016 Aika 10.4.2016 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 23 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Kokouksen esityslista
Kutsu sääntömääräiseen vuosikokoukseen Keski-Suomen Sukututkijat ry kutsuu jäsenensä sääntömääräiseen vuosikokoukseen, joka pidetään keskiviikkona 25.3.2015 klo 17.00 alkaen Jyväskylän maakunta-arkistossa.
Suunnistajia. Suunta Jyväskylä. Eeli Viholainen (1994)
Suunta Jyväskylä Suunnistajia Eeli Viholainen (1994) Vanhemmat vei suunnistuskouluun siitä asti laji on ollut omassa elämässä hyvin läheisenä. Vanhempani Nuorten EM Pitkä Sijoitus: 2. 2012 (H18) Nuorten
Kuumaa ja pölyistä supikkoa Hollola-Jukolassa Sivut 4-6 Kesäkaudelta saavutuksena yhteensä 16 SM-mitalia Sivut 8-9. Seuranmestaruuskisat Sivu 8
EE:n seura-asujen lisätilaus, ks. takasivu VUOSIKOKOUS 10.12.2018 Seuranmestaruuskisat Sivu 8 Kuumaa ja pölyistä supikkoa Hollola-Jukolassa Sivut 4-6 Kesäkaudelta saavutuksena yhteensä 16 SM-mitalia Sivut
2. TOIMINTA Jaoston toimintaan kuuluu suunnistuksen kilpailu- ja harjoitustoiminta sekä talkootoimintaa.
Pudasjärven Urheilijat ry SUUNNISTUSJAOSTO TOIMINTAKERTOMUS 2007 1. JAOSTO Suunnistusjaosto on pitänyt vuoden 2007 aikana 2 kokousta. Kalevan Rastiviestien tiimoilta kokouksia, jossa jaoston edustus on
Kysely kuntosuunnistajille
Kokonaisvastaajamäärä: 13 Kysely kuntosuunnistajille 1. Vastaajan sukupuoli Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 1,5) (1.1) Mies 53,8% 7 (1.2) Nainen 6 2. Vastaajan ikä Kysymykseen vastanneet: 13 (ka: 4,6)
Vuonna 2013 tarjotaan kokeilumielessä myös vanhemmille mahdollisuutta osallistua suunnistusopetukseen Itärastien yhteydessä.
Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu 2013 Lasten omia harjoituksia järjestetään periodinomaisesti keväällä ja syksyllä. Tapahtumia on noin kerran viikossa. Omissa harjoituksissa opetellaan metsässä kulkemisen
Kuntotapahtumat 7 x Keski-Uusimaa Rastit, 1853 (1827) suoritusta keskimäärin 265 osallistujaa / tapahtuma
30.12.2009 1(5) TVV SUUNNISTUS TOIMINTAKERTOMUS 2009 TVV jatkoi TVV2010 projektia, jonka tavoitteena on nostaa seura nuorisosuunnistuksen kärkiseurojen joukkoon Suomessa. Seuran nuoret menestyivät parhaiten
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017
1/5 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Aika 9.4.2017 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 22 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu 2014. Suunnistuskoulun ohjelmassa. Rastihaukat ry / nuoriso / 2014
Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu 2014 Lasten omia harjoituksia järjestetään periodinomaisesti keväällä ja syksyllä. Tapahtumia on noin kerran viikossa. Omissa harjoituksissa opetellaan metsässä kulkemisen
Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä
Suunnistus metsien parhainta monikäyttöä Mika Ilomäki & Tuija Soanjärvi 1 Suunnistustapahtuman perusteet Vaatimukset kilpailu- /tapahtumapaikalle Maastonkäytön luvat Ympäristökysymysten selvittäminen Käyttökelpoinen
PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018
1/6 SF-CARAVAN YDIN-HÄME RY PÖYTÄKIRJA SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2018 Aika 15.4.2018 klo 13.00 Paikka Hämeenhelmi, Leppäkoskentie 788, Leppäkoski Läsnä 20 SF-Caravan Ydin-Häme ry:m varsinaista jäsentä
SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 TOIMINTASUUNNITELMA 2009 21.11.2008 1/8 1. YLEISTÄ
21.11.2008 1/8 SUUNTA JYVÄSKYLÄ RY TOIMINTASUUNNITELMA 2009 1. YLEISTÄ Seuran toiminnan vahvojen osa-alueiden, lasten ja nuorten suunnistuksen sekä kuntosuunnistuksen toiminnan taso tullaan säilyttämään
Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2015
KAUDEN KOHOKOHTIA 2015 Juha Laasanen 10.11.2015 EPSU-seurapisteet 2015 EPSU-seurapisteet - Kehitys Lapsille ja nuorille: Laihian Luja, Suunnistusjaosto Oravapolkukoulu ja harjoitukset keväällä ja kesällä
3. Irrallisten rastinmääritteiden antohetki Irralliset rastinmääritteet on annettava kilpailijalle ennen lähtöä.
LAJISÄÄNTÖMUUTOKSET 1(5) Suomen Suunnistusliiton liittohallitus on hyväksynyt kokouksissaan 4.11.2013, 9.12.2013, 10.2.2014, 19.5.2014, 6.10.2014 ja 3.11.2014 seuraavat lajisääntömuutokset 1. Edustusoikeus
Lauran terveiset Oslosta. Sivu 2. Suunnistuskoulu alkaa 25. huhtikuuta. Katso aikataulu ja paikat takasivulta. Epilän Esalle useita.
Epilän Esalle useita hisu-mitaleita Sivu 3 Lauran terveiset Oslosta Sivu 2 Suunnistuskoulu alkaa 25. huhtikuuta. Katso aikataulu ja paikat takasivulta. EPILÄN ESAN JÄSENLEHTI 1/2013 2 Erilainen hiihtosuunnistuskausi
Nordea Suunnistuskoulu 2014. Yhteenveto
Nordea Suunnistuskoulu 2014 Yhteenveto Suunnistuskoulu Kaudella 2014 suunnistuskoulu järjesti 16 tilaisuutta, 4 niistä iltarastien yhteydessä. Vakituisia ohjaajia oli 15, apuohjaajia 10 ja oppilaita 89.
Kajaanin Suunnistajat ry.
Kajaanin Suunnistajat ry. Kainuu kansainvälisten suunnistuksen suurtapahtumien Kainuu ja Kajaani kansainvälisten keskipisteessä suunnistuksen suurtapahtumien keskipisteessä KUTSUVIERASTILAISUUS Joutenlampi;
Suunnistusvuosi 2015
Ylivieskan Kuula ry. Suunnistusjaoston toimintakertomus 2015 1/5 Suunnistusvuosi 2015 Suunnistusjaoston kokoonpano: Jaoston vastaavat: Puheenjohtaja ja rahastonhoitaja Sihteeri ja tiedottaja, varap.j.
SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO
SUUNNISTUSJAOSTON 2017 TOIMINTASUUNNITELMA JAOSTON KOKOONPANO puheenjohtaja: Riitta Jaakola varapuheenjohtaja: Tarja Tolonen sihteeri: Raija Sarajärvi taloudenhoitaja, ilmoittamisvastaava: Johanna Niskasaari
Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2012 Aika: 13.1.2012 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Veli-Matti Viitala
Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013
Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2013 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2013 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jouni Vimpari Saviniementie
LAHTI-HOLLOLA Koe elämys, ota suunta jääkauden jälkiin! Lahti-Hollola Jukola 2018
LAHTI-HOLLOLA 2018 Koe elämys, ota suunta jääkauden jälkiin! 16.-17.6.2018 Lahti-Hollola Jukola 2018 www.jukola.com/2018 LAHTI-HOLLOLA JUKOLAN VIESTIN MISSIO, ARVOT JA STRATEGISET TAVOITTEET Ajassa, perinnettä
Turun Senioriurheilijat ry
TOIMINTAKERTOMUS 2007 1 Yleistä Vuosia elämään.. ja elämää vuosiin! Turun Senioriurheilijat urheiluseura perustettiin 10 päivänä joulukuuta 2004 Kupittaan Urheiluhallissa kahdeksan henkilön toimesta. Seuran
Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2019
Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Kesä 2019 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2019 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2019
VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011
VÄHIKSEN VÄKI RY:N VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 2011 Aika: Maanantai 29.8.2011 klo 18.00 Paikka: Vähä-Heikkilän yksikön ruokala Läsnä: Katrine Arbol-Lilleberg (saapui klo 18.35), Mia Enlund, Sanna Ketonen-Oksi,
Kaahareiden kesä 2019
Kaahareiden kesä 2019 Kaaharit 11-14-vuotiaita suunnistetaan avoratoja tai tukireittiä ohjaajat: Tuulikki Olkkonen 11-12-vuotiaat, 040 531 9018, marja.tuulikki.olkkonen@gmail.com Riina Liuha 13-14-vuotiaat,
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 19.4.2017 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa 2008 Sinettiseura
Nordea Suunnistuskoulu 2015. Yhteenveto
Nordea Suunnistuskoulu 2015 Yhteenveto Suunnistuskoulu Kaudella 2015 suunnistuskoulu järjesti 14 suunnistustilaisuutta, niistä 4 iltarastien yhteydessä. Vakituisia ohjaajia oli 19 ja oppilaita 96. Suunnistuskoulun
Suunnistuskoulu 2018
Suunnistuskoulu 2018 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät
Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2013 Aika: 11.1.2013 klo 18.00 Paikka: Tampere, Joukahaisenkatu 7, Tampereen uintikeskuksen kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Jussi Sila Annaleena Sila Tea Lassinaro Marjo
Suunnistuskoulu 2017
Suunnistuskoulu 2017 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät
Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa. Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21.
Suomen Työhygienian Seura ry:n vuosikokous 11.2.2019 klo 15.15, Break Sokos Flamingo, Vantaa 1. Kokouksen avaus Puheenjohtaja Milja Koponen avasi kokouksen klo 15:21. 2. Valitaan kokouksen puheenjohtaja
1. Kokouksen avaus, laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
SUOMEN KARTOITTAJAYHDISTYS SKY ry SÄÄNTÖMÄÄRÄINEN VUOSIKOKOUS 2017 Paikka Rakennusmestarien toimitila Kajaaninkatu 16, Oulu Valtakirjojen tarkastus on kokoushuoneessa klo 15.45. Aika 3.3.2016 klo 16.15
Endurance Ultrarunning Team Finland ry
Aika: klo 14.00 Paikka: Urheiluopisto Solvalla, Espoo 1. Arto Ahola avasi kokouksen 2. Valittiin kokoukselle puheenjohtajaksi Arto Ahola sihteeriksi Mikael Heerman pöytäkirjan tarkastajiksi Tero Hyppölä
Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015
Saaristomeren Melojat ry TIEDOTE kesäkuu 2015 /Nuorisojaosto Ajankohtaista: Oletko kiinnostunut lähtemään yhden yön retkelle syyskuun viikonloppuna? Mukaan sunnuntain 28.6. Gullö Rundiin Tammisaareen?
Myrskyinen Lappee-Jukola. Epilän naisille 8 SM-mitalia Sivu 8 WMOC Viro 2016 Sivu 9. Uusien seura-asujen lisätilausmahdollisuus, ks.
Uusien seura-asujen lisätilausmahdollisuus, ks. takasivu Epilän naisille 8 SM-mitalia Sivu 8 WMOC Viro 2016 Sivu 9 EPILÄN ESAN JÄSENLEHTI 2/2016 Myrskyinen Lappee-Jukola Sivut 4-6 2 Puheenjohtajan palsta
Rasti-Nokia. Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi Pasi Isokallio Marika Pakarinen
Rasti-Nokia Kehityspolku lasten ja nuorten laatuseuraksi 27. -28.1.2018 Pasi Isokallio Marika Pakarinen Seuran perustiedot Perustettu 1995 Keskisuuri kasvattaja- ja harrasteseura Jäseniä n.230 kpl Lapsia
6. KOKUKSEN LAILLISUUDEN JA PÄÄTÖSVALTAISUUDEN TOTEAMINEN
PÖYTÄKIRJA 1(3) 20.03.2013 TaLVI ry Sääntömääräinen kevätkokous Aika 20.03.2013 klo 18.25-18.55 Paikka ABC Lahdesjärvi, Automiehenkatu 39, Tampere Läsnä Osallistujaluettolo (liite 1) 1. KOKOUKSEN AVAUS
Suunnistuskoulu 2015
Suunnistuskoulu 2015 Koko perheen yhteinen Mukavaa yhdessäoloa ja luonnossa liikkumista Ulvilan Uran suunnistuskoulussa Suunnistuskoulutunnelmia ihan huipulta Itseluottamus, kunto ja motoriset taidot kehittyvät
Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016
Laihian Luja, Suunnistusjaosto KAUDEN KOHOKOHTIA 2016 Juha Laasanen 3.11.2016 Suunnistuskauden Päätöstilaisuus 3.11.2016, Jokisalon Hovi 18.00 Suunnistuskauden kohokohtia 18.15 Iltarastien tavoitepalkinnot
Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2017
Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2017 Kesä 2017 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2017 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2017
Koovee. Suunnistuskoulu 2019
Koovee Suunnistuskoulu 2019 Keskeiset henkilöt Suunnistuskoulun rehtori Petri Viitanen ( petriv@iki.fi ) Nuorisopäällikkö Kati Kuusisto (kati.kuusisto@icloud.com) Nuorisovalmentaja Elo Saue (elosaue@gmail.com)
SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014
1 SUUNNISTUSJAOSTON TOIMINTASUUNNITELMA ja TALOUSARVIO VUODELLE 2014 1. JAOSTON KOKOONPANO Jaoston kokoonpano/vastuut v. 2014: Puheenjohtaja: Riitta Jaakola Varapuheenjohtaja: Lauri Suorsa Sihteeri: Minna
Päätösesitys: Valitaan kokouksen puheenjohtaja. Päätös: Puheenjohtajaksi valittiin Leo L Norja Seinäjoelta.
EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 30.3.2019 klo 10-12.15 Paikka: Seinäjoki, seurakuntakeskuksen sali Läsnä: 57 henkeä, nimilista liite 1 1 Kokouksen avaus Päätösesitys:
SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU
SUUNNISTUKSEN HARJOITTELU Taitoharjoittelu Suunnistustaito SUUNNISTAJAN TAVOITTEENA on löytää kullekin rastivälille paras mahdollinen reitti ja toteuttaa se nopeasti ja virheettömästi. Suunnistustaito
1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja (edellinen puheenjohtaja) 1.2. Kokouksen puheenjohtajan valinta Kokouksen sihteerin valinta
1(5) VUOSIKOKOUKSEN ESITYSLISTA (yhdistyksen nimi) ESITYSLISTA RANTAMÄEN MARTTAYHDISTYS RY:N VUOSIKOKOUS Aika: Paikka: KÄSITELTÄVÄT ASIAT 1. KOKOUKSEN AVAUS JA JÄRJESTÄYTYMINEN 1.1.Kokouksen avaus, puheenjohtaja
Suomen Saappaanheittoliitto ry. Toimintakertomus 2011
SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 1(6) Suomen Saappaanheittoliitto ry Toimintakertomus 2011 Versio 1.0H Toiminnanjohtaja Eeva Isokorpi SUOMEN TOIMINTAKERTOMUS 2011 2(6) Sisällysluettelo 1 KILPAILUT... 3 1.1
Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun musiikkiopisto, Mestarinkatu 2, Turku. 3 kerros.
Turun seudun musiikkiopiston kannatusyhdistys- Understödsföreningen för Åbonejdens musikinstitut Mestarinkatu 2, 20810 Turku Hallituksen kokous 1/2010 Aika: Tiistaina 16.2.2010 klo 8.00 Paikka: Turun seudun
Yhdistyksen varapuheenjohtaja Kirsi Marjamäki avasi kokouksen klo
Anarkistimartat ry Anarkistmarthorna rf rek.nro 198.144 Aika: Ma 6.2.2017 klo 17.00 Paikka: Marttaliiton kokoustila, Malminrinne 1 B, 7 krs. VUOSIKOKOUKSEN PÖYTÄKIRJA 1. KOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen varapuheenjohtaja
Länsituulen viesti 1 / 2001
Länsituulen viesti 1 / 2001 Kevätauringon säteiden herätellessä venekansaa talviunilta, tahdon minäkin tervehtiä seuran jäseniä lämpimällä tervehdyksellä. Monenlaista toimintaa on ollut toki talvenkin
HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 09.11.2015
HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2016_ 1.Yleistä Vuoden 2016 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, järjestää hyviä kilpailuja,
Tiia-Liisa Aavisto, synt. 23.1.1995, karate EM 3. joukkueottelu naiset SM 1 ottelu naiset kevyt -60 kg SM 1. kata naiset
Vapaa-ajan lautakunta 46 18.12.2013 Liikuntatoimen stipendit vuodelta 2013 687/12.01.06/2013 Vapaa-ajan lautakunta 46 Valmistelija: vapaa-aikatoimenjohtaja Seppo Virta, puh. 014 2675 720 Laukaan kunta
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 25.4.2012 Rastivarsat ry. Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta Suunnistuskoulua 80- luvun alkupuolelta asti Sinettiseura 2008 Vuoden suunnistusseura
Pudasjärven Urheilijat ry. Yhdessä PuU:n parhaaksi
Pudasjärven Urheilijat ry Yhdessä PuU:n parhaaksi Toimintaedellytykset - yleisseura (8 jaostoa) - kasvattajaseura - yhteisiä tapahtumia (mm. Umpihanki, Kesäpilikki) - jaostojen juttuja Syöte-Suunnistus
Varsinainen liittokokous alkaa
KUUROJEN LIITTO RY ESITYSLISTA 1 (5) Varsinainen liittokokous Aika 6.-7.6.2015 Paikka Valkea Talo, Ilkantie 4, 00400 Helsinki Lauantai 6.6. Lounas klo 11.30-12.30 Kahvi klo 15.00-15.30 8.30 9.30 Edustajavaltakirjojen
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS
MIKKELIN LIIKE- JA VIRKANAISET RY VUOSIKOKOUS ESITYSLISTA Aika: 19.2.2014 klo 18.00 Paikka: Kahvila Nanda Wanha Talo, Savilahdenkatu 12, Mikkeli 1. VUOSIKOKOUKSEN AVAUS Yhdistyksen puheenjohtaja Kirsi-Maaria
Kajaanin Suunnistajat ry.
Kajaanin Suunnistajat ry. KaSun toiminnan tavoitteet ja Kainuu ja Kajaani kansainvälisten suunnistuksen suunnitelmat suurtapahtumien 2013+ keskipisteessä Syyskokous 28.10.2012 Päämäärät 2013 Nuoriso- ja
Päätösesitys: Hallituksen puheenjohtaja Pekka Knuutti avaa kokouksen Päätös: Esityksen mukaan
EVANKELINEN LÄHETYSYHDISTYS ELY ry VUOSIKOKOUS PÖYTÄKIRJA Kokousaika: Lauantai 16.4.2016 klo 14.30 Paikka: Tampere, Kalevan kirkon srk-sali Läsnä: Osallistujalista pöytäkirjan liitteenä 1 Kokouksen avaus
KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA
KOKKOLAN SUUNNISTAJAT RY SYYSKOKOUS 8.12.2007 VESI-VEIJARI, HAKALAHDENKATU TERVETULOA ESITYSLISTA 1 KOKOUKSEN AVAUS 2 JÄRJESTÄYTYMINEN 2.1 Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri 2.2 Valitaan kaksi
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS
HUITTISTEN SEUDUN INVALIDIT RY VUODEN 2015 VUOSIKERTOMUS YLEISTÄ Yhdistyksen tarkoitus on edistää fyysisesti vammaisten ihmisten mahdollisuuksia toimia yhteiskunnan tasa-arvoisina ja täysivaltaisina jäseninä
Kokous on kaikille avoin. Jäsenet ovat tervetulleita saunaan kello 18 alkaen.
KOKOUSKUTSU Vuosikokous 2016 Aika: 8.3.2016 kello 19.00 Paikka: Sauna Arla, Kaarlenkatu 15, Helsinki ESITYSLISTA 1. Kokouksen avaus 2. Kokouksen järjestäytyminen: puheenjohtajan, sihteerin ja kahden pöytäkirjantarkastajan
Nuoriso- ja Valmennusjaosto
1/2 LS-37 Kuukausitiedote toukokuu Nuoriso: Nuoriso- ja Valmennusjaosto - Rastiseikkailu - tapahtuma Tapanilassa keskiviikkona 12.5. Rastiseikkailu - tapahtumaan on tulossa yli 200 1.-3.-luokkalaista lasta
SUUNNISTUSKOULUUN! Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu. Suunnistuskoulun ohjelmassa
SUUNNISTUSKOULUUN! Rastihaukkojen Hippo suunnistuskoulu Rastihaukat ry on pienehkö, pääsääntöisesti Itä-Helsingin alueella harjoitteleva suunnistusseura. Rastihaukat pyrkii tarjoamaan toimintaa koko perheelle,
Ylivieskan Kuula r.y. Toimintakertomus vuodelta Yleistä
Toimintakertomus vuodelta 2015 Yleistä Ylivieskan Kuula, vuonna 1909 perustettu yleisseura. Urheiluseuran toiminta on vilkasta ja valtakunnallisesti tunnustettua. Toiminta painottui eri jaostojen järjestämiin
5. Yhdistyksen toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja tilintarkastajien lausunnon esittäminen
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2014 Aika: 10.1.2014 klo 18.00 Paikka: Tampere, Messukylänkatu 23, Munkkimiesten kahvio Läsnä: Ari Immonen Petri Immonen Susanne Viljanmaa Aino Oura Marjo Westerlund Mika Selkamo
Kangasala SK. 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa -hanke 11.2.2012
Kangasala SK 11 15-vuotiaiden harjoittelun edistäminen seurassa -hanke 11.2.2012 Kangasala SK Nuorisotoiminnan organisointi v. 2012 Edustusryhmä TikuTaku- School 6-11 v Sari Kontio Tuomo Kivelä Sara Lax
Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs
Scuba do ry VUOSIKOKOUS 2015 Aika: 24.1.2015 klo 17.00 Paikka: Tampere, Media 54 saunatila iso, Satakunnankatu 18 A, 5.krs Läsnä: Ari Immonen Jari Yltävä Tarja Myry Aino Oura Petri Immonen Veli-Matti Viitala
Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2018
Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2018 Kesä 2018 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2018 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2018
Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut, harrasteoppaat ) kyllä
Jämijärven kunta JÄRJESTÖJEN AVUSTUSHAKEMUS (1/7) vapaa-aikatoimi PAKOLLINEN!!! Yhdistyksille järjestetään kaavakkeen täyttöilta 17.9.2019 HAKIJA: Tietojamme saa laittaa näkyviin kunnan tiedotteisiin (kotisivut,
Työryhmät. Hannu Pyy, pj. Petri Annila Esko Junttila Timo Kokko Petteri Muukkonen Anni Toiviainen. Petteri Palmi, esittelijä + sihteeri
Työryhmät Liittohallituksen asettamilla työryhmillä on keskeinen rooli Suunnistusliiton eri toimialojen työssä. Työryhmiin valitaan luottamushenkilöinä toimialojen asiantuntijoita ja Suunnistusliiton toimihenkilöt
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta
Toiminnan arviointikysely lasten vanhemmille - Espoon Suunta 1. Joukkue / ryhmä, jossa lapsi on mukana - egroupjr - Villihiiret - Karttaketut (aloittelijat) - Karttaketut - Karttaketut aloittelevat - Karttaketut
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012. Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.
Kainuun Korhosten sukuseura ry Jäsenkirje 28.06.2012 Tervetuloa Kainuun Korhosten sukuseura ry vuosikokoukseen 29.7. 2012 klo 15.00 17.00 Paikka: Hotel Kalevala Väinämöinen 9 88900 Kuhmo Ohjelma: Kainuun
TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y.
TOIMINTAKERTOMUS 01.06.2014 31.05.2015 1(4) TURUN SULKA R.Y. 1. JOHDANTO HALLINTO Johtokunnan jäsenet kaudella 2014 2015: Puheenjohtaja Joona Knuuti (Petri Hannula osan kautta) Ulkoiset yhteydet, yleinen
Suunnistus kunto- ja terveysliikuntana Suunnistuksen terveysprofiilityö
Suunnistus kunto- ja terveysliikuntana Suunnistuksen terveysprofiilityö Yhteenveto keväällä 2011 kuntosuunnistajille tehdystä kyselystä Kyselyn toteutustapa Verkkokysely (Webropol), jonka linkki oli noin
Nuorisotoiminta sisältää oravapolku- valmennus- ja leiritoiminnan, joihin käytämme suuren osan seuran voimavaroista.
VAASAN SUUNNISTAJAT RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 YLEISTÄ Vaasan Suunnistajat ry:n suurin voimainponnistus kohdentuu Suomenmestaruus sprinttikilpailun järjestämiseen. Järjestämme sekä ryhmä 1 että
HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 PL 33 13101 HÄMEENLINNA 04.11.2013
HÄMEENLINNAN AMPUMASEURA RY TOIMINTASUUNNITELMA 1 TOIMINTASUUNNITELMA 2014 1.Yleistä Vuoden 2014 tärkeimpinä toiminnallisina asioina on saada eri jaokset toimimaan itsenäisesti, kultahippufinaalin onnistunut
RASTIVARSOJEN TOIMINTASUUNNITELMA 2009 JOHTOKUNNAN EHDOTUS SYYSKOKOUKSELLE
RASTIVARSOJEN TOIMINTASUUNNITELMA 2009 JOHTOKUNNAN EHDOTUS SYYSKOKOUKSELLE SEURAN VISIO JA STRATEGIA Rastivarsat kehittää pitkäjänteisesti nuoriso-, valmennus-, kilpailu- ja harrastesuunnistusta. Rastivarsat
Nuoret kilpailunjärjestäjinä
Osallista nuoret mukaan seuratoimintaan! Nuoret kilpailunjärjestäjinä Ennimaria Järventausta & Vesa Suonurmi, Kyrös-Rasti Kyrös-Rasti Hämeenkyröläinen suunnistukseen erikoistunut seura KyRa kuuluu Hämeen
Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite Kesä 2016
Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2016 Kesä 2016 Hyvinkään Rasti Nuorisotoiminnan kausiesite 2016 Hyvinkään Rasti kutsuu kaikki suunnistuksesta kiinnostuneet lapset ja nuoret mukaan kesän 2016
YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA
YHDISTELMÄ LEMPÄÄLÄN KUNNAN URHEILUSTIPENDIEN JA HUOMI- ONOSOITUSTEN SAAJISTA VUODEN 2007 URHEILUSAAVUTUKSISTA LEMPÄÄLÄN KUNNAN PARHAINA PALKITTAVAT Vuoden miesurheilija TEEMU ROININEN 600 painonnosto
Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016
Kajaanin Hiihtäjien toimintakertomus 2016 KAJAANIN HIIHTÄJÄT ry JOHTOKUNTA 2016 Puheenjohtaja Kauko Berg Mesiheinäntie 28 C8 87500 Kajaani puh. 0500670625 Varapuheenjohtaja Jari Kinnunen Rauhalantie 14
HS:n taitopolku. 1) Visio täydellisestä suorituksesta. 2) Suunnistustaito oma oivallus. 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja
HS:n taitopolku 1) Visio täydellisestä suorituksesta 2) Suunnistustaito oma oivallus 3) Rastiväli kerrallaan ja leuka ylös, HS:n taitokirja 4) Vinkkejä Visio täydellisestä suorituksesta Hyvä puhdas suunnistus
Kutsu seuran ylimääräiseen kokoukseen
Slalom-Seura r.y. Kutsu seuran ylimääräiseen kokoukseen 17.8.2016 Aihe: Slalom-Seuran ja Espoo Slalomin yhdistyminen; seuran uusi nimi ja säännöt; uusi puheenjohtaja ja hallitus Aika: Keskiviikkona 17.8.2016,
OPAS VANHEMMILLE 2007
OPAS VANHEMMILLE 2007 Kooveen RYHMÄT JA YHTEYSTIETOJA Suunnistuskoulun rehtori: Jari Kanko, 040 773 4236, jari.kanko@kolumbus.fi Nuorisopäällikkö: Pekka Ala-Mäyry, 050 301 8919, nuorisopaallikko@suunnistus.koovee.fi
Lapin Susirastit. {tab=esittely}
Lapin Susirastit Viimeksi päivitetty 22.06.2014 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin yli
Nuorisotoiminta sisältää oravapolku- valmennus- ja leiritoiminnan, joihin käytämme suuren osan seuran voimavaroista.
VAASAN SUUNNISTAJAT RY Toimintasuunnitelma vuodelle 2016 YLEISTÄ Vaasan Suunnistajat ry:n suurin voimainponnistus kohdentuu Suomenmestaruus sprinttikilpailun järjestämiseen. Järjestämme sekä ryhmä 1 että
Todetaan kokous sääntöjen mukaan koolle kutsutuksi ja siten päätösvaltaiseksi.
ESITYSLISTA/PÖYTÄKIRJA Paikka Järjestötalo, Paulan Sali, Seinäjoki Aika Ke 25.5.2016 klo 18.00 - Läsnä VUOSIKOKOUS 1 Kokouksen avaus 2 Kokouksen järjestäytyminen Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri,
SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU
SMM NUORISOJAOSTON JUNNUTIEDOTE / ELOKUU Tiedotteen sisältö Minimelontaleirin 8.-9.8.2017 kuulumiset... 2 Nuorisomestaruuskilpailuiden 12.-13.8.2017 kuulumiset... 3 Lajikokeilu: iltapurjehdus partiolaisten
Suunnistusvuosi 2017
Ylivieskan Kuula ry. Suunnistusjaoston toimintakertomus 2017 1/5 Suunnistusvuosi 2017 Suunnistusjaoston kokoonpano: Jaoston vastaavat: Puheenjohtaja ja rahastonhoitaja Samuli Törmälä Tulospalvelu, kuulutus
Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN
KOKOUSKUTSU 28.3.2013 Pohjois-Suomen pelastusliitto ry kutsuu edustajanne SÄÄNTÖMÄÄRÄISEEN VUOSIKOKOUKSEEN Sokos Hotel Vuokattiin, Kidekuja 2, Vuokatti lauantaina huhtikuun 20. päivänä 2013 klo 14.00 Kokouksessa
Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013
Suunnistuskausi 2013 Viimeksi päivitetty 18.09.2013 {tab=esittely} Lapin Sudet järjestää jo perinteisiksi muodostuneita Lapin Susirasteja Inarin kunnan alueella. Kaudella 2007 Susirasteilla kirjattiin
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille
Tervetuloa Hipposuunnistuskouluun! Info vanhemmille 18.4.2017 Rastivarsat ry Suunnistuksen erikoisseura Orimattilasta, 40 v. Suunnistuskoulua 80-luvun alkupuolelta asti Vuoden suunnistusseura Suomessa