N U M M E N P A K A N V I I K K O

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "N U M M E N P A K A N V I I K K O"

Transkriptio

1 N U M M E N P A K A N V I I K K O Vuoden 2015 teema on ympäristö. Siihen on tähdätty myös Pakalla. Maanantai Nummenpakan kesäjuhla Juhlakulkueeseen kokoonnutaan Kaarinan VPK:n pihalla kello ja Kuuvuoren kentällä alkaa tapahtua kello 18 Ohjelmassa löytyy; niin pienille, vähän isommille kuin aikuisillekin: Pussijuoksua Yleisöjumppaa Pinssien tekoa Kasvomaalausta Nappulajalkapalloa Capoeira lajiesittely nuorille Lasten toimintakori asfalttiliituineen Rotarytoiminta esittäytyy Tietoiskuja tulevan kesän liikuntamahdollisuuksista Turussa SirkusUnionin taitelijat temppuilevat ja opettavat temppuilemaan kaverikoirat halattavina, myös Q-vuoren nuorisotalon Reddie-maskotti Kahvi-, makkara- ja vohvelipuffeteista saa lievityksen pikkunälkään ja polkupyörätkin huolletaan. Nummen kirjastossa kello Legendaarinen Aiju von Schöneman Vuokko Valkamon haastateltavana Aijun viime vuonna ilmestyneen muistelmateoksen pohjalta. Viittomakielen opiskelijat tulkkaavat tilaisuuden.

2 Tiistai Nummen perhekerhon kevätjuhla Nummen seurakuntatalon pihalla klo 9.30 Tervetuloa vanhemmat lasten kanssa, Papinkatu 2 Nummen kirjastossa luetaan ääneen Walentin Chorellin kirjaa Nokkoset kello Keskiviikko Kivaa koulussa, Nummen koulussa kello 17 Tule testaamaan lautapelitaitosi, tee löytöjä kirppikseltä, osta arpoja, nauti buffetin antimista ja nuorten artistien viihdyttävistä esityksistä. Pakan Parlamentti kokoontuu T-talossa, Vanha Hämeentie 29 kello 19 Parlamentin ohjelmasta lisää toisaalla Pihakirppispäivä Omaishoitokeskuksessa kello Vanha Hämeentie 105. On ympäristöteko tehdä kirppislöytöjä! Nummen kirjastossa jatketaan Chorellin kirjan Nokkoset ääneenlukua kello Vauvakirkko Pyhän Katariinan kirkossa klo minuutin kirkkohetki perheen pienimmille. Kirkkoherra Leena Kairavuo ja kanttori Elina Kerokoski mukana tilaisuudessa. Perhepiknik ja -vaellus Paaskunnanpuistossa Omat eväät mukaan, perillä on grilli kuumana Lapsille on metsässä Turun Ladun suunnittelema Paaskunnanpuiston korkeimmalta kalliolta aukeaa Lähtö piknikvaellukselle kello 18 Hannunkadun makkaran paistoon. tarkkaavaisuuspolku. mahtava näköala!

3 ja Honkatien kulmauksesta. Torstai Nummen kirjastossa Nokkoset -kirjan ääneenlukeminen jatkuu kello Runoilta Kuka oli Lauri Viljanen? Tule kuuntelemaan kun Kuralan Kylämäen Vanhassa Kanalassa kerrotaan Pakalta kotoisin olevasta runoilijasta ja esitetään hänen runojaan kello 18 alkaen. Illan päätteeksi on tilaisuus esittää omia tai suosikkirunoja - Tämän runon haluaisin lausua Perjantai Lauantai Vesilaitosmuseo avaa ovensa yleisölle, ja opas on paikalla kello Halistentie 4 Siltatanssit Halisten vanhalla sillalla perinteiseen tapaan mutta uuden musiikin tahdissa. Maarian VPK:n soittokunta tahdittaa tanssit kello Kirpputori Lauri Viljasen puistossa Vanhan Hämeentien ja Tammitien kulmauksessa kello Tule myymään tarpeettomat tavarasi ja ostamaan uutta tilalle. Niinhän se menee! Myyntipaikkavaraukset p N u m m e n mäen Näyttämön

4 v a l o k u vanäyttely k i r j a s tossa koko toukokuun Lauantai jatkuu Oi ihana toukokuu! Kuralan Kylämäessä on kevättä rinnassa! Viikonlopun aikana juhlistetaan kevään tuloa ja ihastellaan puutarhan ihmeitä kello 11 17, Jaanintie 45 Hautausmaapaserus Pyhän Katariinan kirkkomaalla kello dosentti Kimmo Ikosen opastuksella. Sateen sattuessa istutaan kirkossa ja kuunnellaan oppaan kertomuksia. Kuralan Kylämäen Ystävien Lyylinpäivät Kuralassa Kahvila Omena ja Kanelissa tarjolla emäntä Lyyli Kohmon Seitsemän sortin kahvit kello 14. Lapsille hevosajelua Luontopiste lapsille Kylämäen tanhuvilla kello Ötököiden tiirailua mikroskoopilla ja askartelua. Jos Maija Mehiläinen on jo herännyt, hänetkin voi tavata. Siivoustalkoot kello Aurinkotarhassa, Hotel Caribian vieressä. Sunnuntai Oi ihana toukokuu! jatkuu Kuralan Kylämäessä kello Ekumeeninen keväinen rukouspalvelus Ravattulan muinaiskirkon raunioilla klo 14. Sen toimittavat Pyhän Birgitan ja Autuaan Hemmingin ja ortodoksisen Pyhän Aleksandran seurakuntien prelaatit rovasti Martti Hirvosen johdolla.

5 Kokoontuminen Kuralan Kylämäen parkkipaikalla Jaanintien varrella klo Sieltä siirrytään jalan muinaiskirkolle, missä tutkija Juha Ruohonen esittelee muinaiskirkon aluetta rukouspalvelun jälkeen. Kirkkokahvit Omena ja Kaneli -kahvilassa Kylämäessä. loppuhuipennus sunnuntaina 2015 Vesper Musiikillinen Vesper Pyhän Katariinan kirkossa kello 18 Konsertissa hiljennytään kuuntelemaan herkkää klassista ja muistojen musiikkia solisteina Miriam Hynynen ja Aarne Mansikka. Ketkäpä muutkaan! P akan Parlamentti T-talossa tiistaina klo 19 Seppo Lehtinen Timo Jalonen Jorma Hellstèn Mari Helin Minna Niemelä TPK:n ja Turun kaupunginvaltuuston puheenjohtaja toimialajohtaja, Sivistystoimiala, koulut ja päiväkodit Kaupunkisuunnittelu- ja ympäristölautakunnan varapj. ylläpitopäällikkö, Kiinteistöliikelaitos, puut ja pensaat ympäristö- ja laatupäällikkö, Turku energia Tule T-talolle kysymään ja keskustelemaan Nummenpakan asioista. Voit lähettää kysymyksesi etukäteen sähköpostilla mennessä. Ne toimitetaan panelisteille etukäteen, jotta he voivat valmistautua kiperiinkin kysymyksiin. Tässä Nummenpakanviikon tämän vuoden toimijat. Tukijoukkoja löytyy myös Liikuntapalvelukeskuksen ja EVIVA-toimintaohjelman väestä. Tsemppi ry Turun Jyry ry Turun Latu ry Aurajokisäätiö Nummen koulu Kaarinan VPK ry Nummen kirjasto Kuuvuoriyhdistys ry Katariinanseurakunta Kuuvuoren nuorisotalo Nummenpakanseura ry Puhemiehenä on NPT:n kunniapuheenjohtaja Jukka Tuohi ja panelisteiksi ovat lupautuneet: Turku Sirkkala Rotaryklubi Nappulaliiga Hannunniittu Nummenmäen Pientalot ry Nummenmäen Näyttämö ry Kuralan Kylämäen ystävät ry Punainen Risti, Aurajoen osasto Demokraattinen Kulttuurisäätiö Nummenmäen sos.dem. yhdistys ry Katariinanseurakunnan historiakerho Nummen koulun vanhempainyhdistys Turun museokeskus, Kuralan Kylämäki

6 Turun Seudun Omaishoitajat ja Läheiset ry Kaupunginosaviikkojen viralliset yhteistyökumppanit

NUMMENMÄEN PIENTALOT RY

NUMMENMÄEN PIENTALOT RY NUMMENMÄEN PIENTALOT RY Pakan asukkaiden asialla vuodesta 1922 93. toimintavuosi Tiedotus- ja jäsenlehti 2/2015 Tässä numerossa: Nummenpakanviikko 2015 Kesäretki Korkeasaareen Kevätkokouksen kuulumiset

Lisätiedot

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU

EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU EURAJOEN KULTTUURIKAVERI-PALVELU Kulttuurikaverin kanssa voit lähteä niin konserttiin kuin pesäpallo-otteluunkin! Eurajoen kulttuuritoimi Eurajoen sosiaalitoimi Kulttuurikaverin tilaaminen on helppoa:

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:24 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Matematiikka YHT2.1. Ma Fyke

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 10.06.2015 15:43 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 09:00 Palmu Riina C TVT2 Yritystoiminnan

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 15:48 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 28

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 15:48 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 28 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 28 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Tuomola Anu Heinäsuo Jukka C

Lisätiedot

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015

TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TAATALAKESKUKSEN KUUKAUSIOHJELMA LOKAKUU 1.-31.10.2015 TERVETULOA MUKAAN! Taatalakeskus Sulkavuorenkatu 6 Tiedustelut p.050 438 4319 tai katharina.hau@tvpy.fi ESITTELYSSÄ LOKAKUUN RYHMIÄ: YMPÄRISTÖTAIDE-

Lisätiedot

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015

Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Viikko 13 23.3.2015-29.3.2015 Maanantai 23.3. Tiistai 24.3. Keskiviikko 25.3. Torstai 26.3. Perjantai 27.3. Lauantai 28.3. Sunnuntai 29.3. Radio Channels, Luento 08:15 - TS127 Communication signal processing

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 17:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 10:15 Työskentely puutarha-alalla

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:56 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 36/2015 (1. jakso) 31.08. - 06.09.2015 Viikkotuntimäärä: 7 Maanantai 31.08. Tiistai 01.09. Keskiviikko 02.09. Torstai 03.09. Perjantai 04.09. Lauantai 05.09. Sunnuntai 06.09. 37/2015 (1. jakso) 07. - 13.09.2015

Lisätiedot

Varissuo 3.9. - 9.9.2012

Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!

Lisätiedot

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30

YLÖJÄRVEN SEURAKUNTA Pöytäkirja 2/2016. Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun kappelineuvosto 13.4.2016-1- Kokousaika Kokouspaikka Keskiviikko 13.4.2016 klo 17.30 18.30 Kurun seurakuntatalon sali Jäsenet KUTSUTUT JÄSENET: Varsinainen jäsen Petäjäniemi Liisa, puheenjohtaja,

Lisätiedot

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho

Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Joutsan seudun Parkinsson-kerho PÖYTÄKIRJA Vanhus- ja vammaisneuvosto Aika 26.6.2015 klo: 13.00 14.40 Paikka Palvelukeskus Jousi, Myllytie 14 19650 Joutsa Läsnä: Liisa Temisevä puh.joht. Eläkeliitto Leivonmäen yhd. Tapio Lankia Taisto

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:27 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:27 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 34/2015 (1. jakso) 17. - 23.08.2015

Lisätiedot

Maanantai-Lauantai 27.2.-3.3.

Maanantai-Lauantai 27.2.-3.3. Hiihtoloma 2012 Maanantai-Lauantai 27.2.-3.3. Koko viikon aikana hiihtolomakivaa Uudenkaarlepyyn kirjastoissa Tule poimimaan korillinen täyteen kirjoja Mielikuvituksessasi olet astronautti, valokuvaaja,

Lisätiedot

IP-TILAUSLIIKENNE (16 opp.), syksy -15 Yht.hlö Petri Pihlajasaari 040 172 9211

IP-TILAUSLIIKENNE (16 opp.), syksy -15 Yht.hlö Petri Pihlajasaari 040 172 9211 MAANANTAI 7:30 Kaunismäenkatu 3b B 63 7:32 Harmaakalliontie 12 7:36 Turuntie 13 as. 10 Hämeentie Bussipysäkki 32200 Loimaa 7:43 Metsolantie 71 Metsolantien ja Hämeentien risteys Metsolantie 71 Metsolantien

Lisätiedot

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen.

Aloitamme illan luennolla Kodin ja asuinalueen turvallisuus, jonka tulee pitämään Espoon poliisilaitokselta Elina Hännikäinen. TIEDOTE 1/2008 KEVÄTKOKOUSKUTSU Laaksolahden huvilayhdistys ry:n sääntömääräinen kevätkokous pidetään maanantaina 31.3.2008 klo 18.30 Laaksolahden monitoimitalossa (Lähdepurontie 2). Kokouksessa käsitellään

Lisätiedot

Varsinais-Suomen vaalipiiri. 853 Turku. Kerttulin vanhainkoti. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 4 Vaalipöytäkirjan liite s. 1/2

Varsinais-Suomen vaalipiiri. 853 Turku. Kerttulin vanhainkoti. EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 4 Vaalipöytäkirjan liite s. 1/2 EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 4 Vaalipöytäkirjan liite s. 1/2 001 Kerttulin vanhainkoti 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 40

Lisätiedot

TV08S1E(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 15.9. - 21.9.

TV08S1E(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 15.9. - 21.9. TV08SE(CD) Mediatekniikan koulutusohjelma, S08, ryhmät C & 5.9. - 2.9. maanantai 5.9. tiistai 6.9. keskiviikko 7.9. torstai 8.9. perjantai 9.9. lauantai 20.9. XX00AA0 TV Orient.opinn.. Merenti-Välimäki

Lisätiedot

Itsetuntemusta parhaimmillaan. Energiaa Enneagrammista Espanjassa. 33580!Tampere! www.careone.fi!

Itsetuntemusta parhaimmillaan. Energiaa Enneagrammista Espanjassa. 33580!Tampere! www.careone.fi! Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa Care One Oy Karkonmäenkatu15B info@careone.fi 33580Tampere www.careone.fi Itsetuntemusta parhaimmillaan Energiaa Enneagrammista Espanjassa

Lisätiedot

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen

Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. Avoimia ovia: Piilolan päiväkoti, Äänekoski Kansalaisopisto, Äänekoski klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen Juhlaviikon ohjelmia Maanantai 19.9. - lasten töiden näyttelyn avajaiset klo 14-18 Nuorisotila Sumppu, Sumiainen klo 15-18.45 Nuorisotiedotuspiste Nurkkeli, Äänekoski Näyttelyitä: klo 12-19, vapaa pääsy

Lisätiedot

3. kappale (kolmas kappale) AI KA

3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3. kappale (kolmas kappale) AI KA 3.1. Kellonajat: Mitä kello on? Kello on yksi. Kello on tasan yksi. Kello on kaksikymmentä minuuttia vaille kaksi. Kello on kymmenen minuuttia yli yksi. Kello on kymmenen

Lisätiedot

Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013

Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013 Pohjola & Raunistula 20.5. - 26.5.2013 Koko viikon Päiväkodin lasten taidenäyttely Pienten kätösten taidetta esillä. Järj. Auralan Setlementti ry ma-pe klo 9-16 la klo 12-16 Auralan kansalaisopiston aula,

Lisätiedot

Sääntömääräinen syyskokous

Sääntömääräinen syyskokous Sääntömääräinen syyskokous Aika: 28.11.2009 klo 9.00 Paikka: Läsnä: Luontokapinetti Kopan koulu Jorma Kaarto (Viikkolehti), Päivi Erävesi, Ulla Helmisaari, Jari Helmisaari, Arimo Helmisaari, Timo Hämäläinen,

Lisätiedot

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen.

Syksyn hehku on lupaus tulevasta. Auringon kulta syksyn lehdissä kantaa talven yli kevääseen. Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2015 www.mikkelinkvtuki.fi Syksyn hehku on lupaus tulevasta.

Lisätiedot

Koko viikon ohjelma on ilmainen, ellei muuta mainita!

Koko viikon ohjelma on ilmainen, ellei muuta mainita! MAANANTAI: 23.6 13-15 Aistien polku, Pedersheim. Ajelu hevosella ja kärryllä, hevosen kengityksen esittely, eläinaiheinen tietovisa. Kaikenikäisille! HUOM Ohjelma on siirretty: tapahtuma järjestään maanantaina

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:11 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 0 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 34/2015 (1. jakso) 17. - 23.08.2015

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00 Harjoitukset 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11. Päiväohjelma 10.00 2x oppitunti (kaksoistunti tai 10-10.40/10.45-11.20) 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.40 2x oppitunti (kaksoistunti tai 13.40-14.20/14.25-15)

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE HELMIKUU 2010 SISÄLTÖ Kuntatiedotteista... 1 Valtuuston kokouskutsu... 1 112-päivä Pyhännällä... 2 Mitä haluaisit opiskella kansalaisopistossa... 2 Pyhännän rintamaveteraanien

Lisätiedot

Avoin päiväkoti SoPeVa

Avoin päiväkoti SoPeVa Avoin päiväkoti SoPeVa Laurintie 31 p. 044 7829247 (tiedustelut, ilmoittautumiset ja varaukset) Facebook -> Avoin päiväkoti Sopeva Kesäkuun 2015 ohjelma Viikko 23 Maanantai 1.6 *Retki hiekkapuistoon *Lähdetään

Lisätiedot

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä

EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 Vaalipäivänä äänestäneiden lukumäärä (alustava tieto) Lukumääriin ei lasketa ennakkoon äänestäneitä EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 001 Kerttulin vanhainkoti EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden 002 Kerttulin koulutalo EDUSKUNTAVAALIT 2015 Laskentalomake 2 äänestäneiden

Lisätiedot

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015

HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 1 OAJ PIRKKALAN PAIKALLIYHDISTYS ry HALLITUKSEN KOKOUS PÖYTÄKIRJA 3/2015 Aika: Perjantai 6.3. lauantai 7.3. 2015 Paikka: Villa Merja s Garden Osallistujat: jäsen varajäsen toimihenkilö Almi Susanna Kanto

Lisätiedot

Tapanilan kirkko. Kevät 2015

Tapanilan kirkko. Kevät 2015 Tapanilan kirkko Kevät 2015 Aikuisille Naisten jumppa maanantaisin klo 18 Kamarikuoro aloittaa ti 13.1 klo 18.30 Merja Wirkkala p. 09 2340 4495 Alfa-kurssi tiistaisin klo 18.30. 20.30 Alkaa 24.2. Tule

Lisätiedot

Kyyhkylän kuntoutuskeskus

Kyyhkylän kuntoutuskeskus Kyyhkylän kuntoutuskeskus Malliohjelma Maanantai Tiistai Keskiviikko Torstai Perjantai Meidän perheen loma Saapuminen ja majoittuminen Tervetulotilaisuus, info, lomaohjelma, tilojen ja lomajärjestön esittely

Lisätiedot

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa

Asumisen suunnitelmani. Kehitysvammaisten Palvelusäätiö Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Asumisen yksilölliset tukimallit projektin tuottamaa aineistoa Asumisen suunnitelmani Jos suunnittelet muuttoa, on hyödyllistä pohtia etukäteen, millaiset asiat ovat sinulle tärkeitä

Lisätiedot

Varissuo 3.9. - 9.9.2012

Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Varissuo 3.9. - 9.9.2012 Naapurilähiö - digitaalista tarinankerrontaa Työpajoissa tehdään kollaasitekniikalla digitaalinen esitys siitä, miltä Varissuo näyttää asukkaan silmin. Toiminta on kaikille avointa!

Lisätiedot

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ

Tiistai / Lempäälä. Keskiviikko / Lempäälä LEMPÄÄLÄ LEMPÄÄLÄ Tiistai / Lempäälä 0550106LV SUPERHEROES AND ANGRY BIRDS LEFFA JA PELIMUSIIKKIA 12.1.2016 10.5.2016 Tiistaisin Klo 16.30 17.15 Hääkivi Opettaja Mikko Kiiski 0530101LV MINIJOUSET 12.1.2016 10.5.2016

Lisätiedot

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin,

Kimmeltävien hankien ja huurteisen luonnon kauneutta kaikille! Terveisin, Turun Seudun Epilepsiayhdistys ry TOIMISTO AVOINNA: Vartiokuja 1 20700 TURKU tiistai keskiviikko 9:00 15:00 Puh. (02) 231 9632 torstai 9:00 17:00 e-mail: toimisto@tsey.fi Internetsivut: www.tsey.fi torstaikerhoiltaisin

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:32 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 16:32 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. Koulutus TVT-palvelujen käyttöönotto

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat

Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat AIKA TEHDÄ HYVÄÄ! VAPAAEHTOISTOIMINTA TIKKURILAN SEURAKUNNASSA Tikkurilan seurakunta Vantaan seurakunnat Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista

Lisätiedot

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry.

Kahvila Elsie. Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Kahvila Elsie Sipoon palveluasumisen tukiyhdistys ry. Hyvät sipoolaiset, Olet saanut käteesi aivan uuden esitteen, joka kertoo Palvelutalo Elsieen perustettavasta kahvilasta. Tämä kahvila avautuu maanantaina

Lisätiedot

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy.

******************************************************************************** Huom! Uusi vertaisryhmä käynnistyy. ELOKUU TAPAHTUMAT: To 6.8. Klo 11.00-14.30.Virkistyspäivä Pyhännän Ahvenjärvellä. Mukana Anne Happo, Muistiluotsista. Lähtö Haapaveden toimiston pihalta klo 9.00. Mahdollisuus on nousta matkan varrelta

Lisätiedot

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016

Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden viikko-ohjelma 11.1. 15.4.2016 Lapland Hotel Sirkantähden talven viikko-ohjelmassa nautitaan luonnon rauhasta, uusista kokemuksista, yhdessä tekemisestä ja Lapin tarinoista!

Lisätiedot

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014

Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 Koko perheen viikko-ohjelma Ylläksellä Lapland Hotel Äkäshotelli ja Lapland Hotel Ylläskaltio 17.2.2014-10.3.2014 MAANANTAI POTKUKELKALLA KYLÄÄN TUTUSTUMINEN Klo 11.00 12.00. Kokoontuminen Lapland Hotel

Lisätiedot

Vanhustenviikon 2.-9.10.2011 OHJELMA

Vanhustenviikon 2.-9.10.2011 OHJELMA Vanhustenviikon 2.-9.10.2011 OHJELMA Vanhustenviikon teema Vapaaehtoisuus voimana Maanantai 3.10 Tapahtuma Paikka klo Järjestäjä Maanantaipiiri-eläkeläisten avoin keskusteluryhmä Tervetuloa mukaan uudet

Lisätiedot

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA

OULU JOULUNAJAN VIIKKO-OHJELMA Joulunajan viikko-ohjelma on voimassa 23.12.2011 8.1.2012 PERJANTAI 23.12. / 30.12. / 6.1. 12:00 MOOTTORIKELKKASAFARI ERÄMAAHAN Nauti ulkoilmaelämästä moottorikelkkasafarilla luonnon sydämeen. Reittimme

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ Kesäohjelma 2016 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340 2538

Lisätiedot

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014

Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 Mikkelin seudun Kehitysvammaisten Tuki ry Jäsentiedote 2/2014 www.mikkelinkvtuki.fi Syksy, ole tervetullut nyt koivut keltakultaa loistaa auringossa, pihlajat on pelkkää purppuraa ja vaahterassa ruskalehdet

Lisätiedot

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon!

POWER PARKIIN TÖYSÄN 4H-YHDISTYS. 4H-yhdistyksen kautta saatavana kotipalveluapua siivouksiin. Lasten Lauluilta. Leikkipuistoon! Leikkipuistoon! Nro 6/2013 TÖYSÄN 4H-YHDISTYS Kotisivumme ovat uudistuneet. Osoitteesta www.toysa.4h.fi löydät tietoa 4H tapahtumista, kerhoista, kotipalvelusta ym. Meidät löydät myöskin Facebookista > Töysän NeljäHoo.

Lisätiedot

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas.

Kokouksen puheenjohtajaksi valittiin Arimo Helmisaari. Kokouksen sihteeriksi valittiin Tapio Rastas. Hallituksen kokous Aika: 27.11.2009 klo 18.00 Paikka: Yläneen kirjasto Läsnä: [x] Päivi Erävesi, [x] Arimo Helmisaari [ ] Timo Hämäläinen [x] Elisa Niittymaa [x] Pertti Peltola [x] Tiina Pihajoki [x] Heimo

Lisätiedot

Melontaretket Aurajoella Aurajokimelonta 20 vuotta! 2011 2.-3.7. 29.5. 27.8. YÖMELONTA AURAJOKIMELONTA KEVÄTMELONTA Aurajoen opastuskeskus Myllärintalo avoinna 1.6.-31.8.2011, talviaikaan tilauksesta Tervetuloa!

Lisätiedot

TOIMINTAOHJELMA KESÄKUU VKO 23

TOIMINTAOHJELMA KESÄKUU VKO 23 TOIMINTAOHJELMA KESÄKUU VKO 23 Maanantai 1.6. 9.45 Tiistai 2.6. MUSIIKIN KESKUSTELURYHMÄN KESÄRETKI lähtö 9.30. Keskiviikko 3.6. RETKIPÄIVÄ Avoin retkipäivä KESKUSTELURYHMÄ 10 TYÖTOIMINTARYHMÄ 12-13 RETKIPÄIVÄ

Lisätiedot

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä

Torstaina 4.6. Puolustusvoimain lippujuhlan päivä TOIMINTAOHJELMA 1.6.-7.6.2015 PALVELUKESKUS AVOINNA; MA-TO 7.30-15.00, PE 7.30-15.00 ja LA 7.30-12.00 PALVELUKESKUS SIIRTYY KESÄAIKAAN! SULJEMME 1.6.-30.8. MAANANTAISTA PERJANTAIHIN KLO 15.00. Maanantaina

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2014 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, tarjolla on paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015

HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ. SYKSYN ohjelma 2015 HELSINGIN SEURAKUNTAYHTYMÄ Yhteinen seurakuntatyö NÄKÖVAMMAISTYÖ SYKSYN ohjelma 2015 Helsingin Seurakuntayhtymä Näkövammaistyö Seurakuntien talo, 4 krs. Kolmas linja 22, 00530 Helsinki Toimisto 09-2340

Lisätiedot

VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen

VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen VASKI kirjastot: uusi järjestelmä ja uusia kirjastoja 2.5. alkaen Kysymyksiä ja vastauksia (muutokset mahdollisia) Milloin Vaski laajenee? Milloin oma kirjasto on osa Vaskia? Laajentunut Vaski avaa ovensa

Lisätiedot

Katariinanseurakunta. Adventin ja joulun aika 2013. Pyhän Katariinan kirkko, valokuvaaja Timo Jakonen Esi een suunni elu ja tai o Katri Lautjärvi

Katariinanseurakunta. Adventin ja joulun aika 2013. Pyhän Katariinan kirkko, valokuvaaja Timo Jakonen Esi een suunni elu ja tai o Katri Lautjärvi Katariinanseurakunta Adventin ja joulun aika 2013 Pyhän Katariinan kirkko, valokuvaaja Timo Jakonen Esi een suunni elu ja tai o Katri Lautjärvi Hyvä Katariinanseurakuntalainen Kädessäsi oleva esite on

Lisätiedot

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta

Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi- Sihteeri Jäsenasiat jäsenet lukumäärä kunta Altian Rajamäen Seniorit 28.9.2007 alk ent. Alkon Rajamäen Eläkeläiset/Historiatiedot keränneet Hilkka Rajala/Pentti Lehtovaara 1 Puheenjohtaja/ Rahastonhoitaja/ Muut johtokunnan Jäsenten/vap.jäs. Kahvitoimi-

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 23.06.2015 15:53 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 23.06.2015 15:53 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 25 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. asiakaspalvelu MATap1 Terveydenhoitajainfo

Lisätiedot

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012

HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 HIIHTOLOMAVIIKON OHJELMA KRISTIINANKAUPUNGISSA 2012 Kristiinankaupungin Sivistys- ja vapaa-aikakeskus on koonnut hiihtolomaviikon ohjelmalehtisen, johon sisältyy paljon erilaista toimintaa. Kristiinankaupungin

Lisätiedot

Tikkurilan seurakunnassa

Tikkurilan seurakunnassa Aika tehdä hyvää! V a paaehtoistoi minta Tikkurilan seurakunnassa Onko sinulla aikaa tehdä HYVÄÄ? Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan! Vapaaehtoistyö on vapaaehtoista seurakuntalaisten työtä, joka antaa

Lisätiedot

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.

Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Sillä seudulla oli paimenia yöllä ulkona vartioimassa laumaansa. Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät. Pelko valtasi paimenet, mutta enkeli sanoi heille: Älkää

Lisätiedot

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html

Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html 1 Hyvä Klubin jäsen, Klubin viikkokirje 6.11.2015 on ilmestynyt http://www.klubi.biz/viikkokirje.html sunnuntai 8.11. ISÄNPÄIVÄLOUNAS KLUBILLA ISILLE, PERHEILLE, SUVULLE Koko perheen ja ystävien tilaisuus.

Lisätiedot

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti!

Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Maanantai 14.7.2014 Heitä sitä valkoista palloa kohti! Ensimmäinen kohteemme tällä viikolla oli Anttolan palvelukeskus. Aloitimme aamun reippaasti pihapeleillä. Yksi asukkaista ymmärsi petanquen idean

Lisätiedot

Pansio ja Perno 1.9. - 6.9.2014

Pansio ja Perno 1.9. - 6.9.2014 Pansio ja Perno 1.9. - 6.9.2014 Koko viikon Valokuvanäyttely Nuorten Pansio-Perno Miltä Pansio-Perno näyttää nuorten näkökulmasta? Nuorten kesän aikana ottamat valokuvat tuovat esiin sekä alueen suosikkipaikat

Lisätiedot

OHJELMAA KOLILLA HIIHTOLOMAVIIKOILLA 8-10 (2011)

OHJELMAA KOLILLA HIIHTOLOMAVIIKOILLA 8-10 (2011) OHJELMAA KOLILLA HIIHTOLOMAVIIKOILLA 8-10 (2011) Maanantai (huom. pienille lapsille omat haalarit mukaan). Henkilömäärä 4-50. Kesto 2-3h. Korpisoturi Oy. Ilmoittautuminen edellisenä päivänä klo 16.00 Sokos

Lisätiedot

MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016

MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016 MYYRMÄKITALON TAPAHTUMAT HUHTIKUUSSA 2016 Kaikki tapahtumat ja tilaisuudet ovat maksuttomia! 4.4. 9.4.2016 ma-pe klo 9 20, la klo 10-16 Poistokirjamyynti Myynnissä poistokirjoja 50 snt/ kpl Tapahtumapaikka:

Lisätiedot

TORSTAI 10.8 KESKIVIIKKO 9.8

TORSTAI 10.8 KESKIVIIKKO 9.8 2006 VIIKKO 32 ASUMIS- VALMENNUS MAANANTAI 7.8 TIISTAI 8.8 KESKIVIIKKO 9.8 TORSTAI 10.8 PERJANTAI 11.8 LAUANTAI 12.8 SUNNUNTAI 13.8 OMAT MENOT ITAVA AIHE/ TAVOITE OPETTAJAN HAMPAIDEN PESU AAMU ILTA AAMU

Lisätiedot

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä

Lauantaina 23.5. 2015 kesän avaa KesäMäSä JÄSENKIRJE 2/2015 1 Aurinkoista kevättä kaikille! Yhdistyksemme vuoden 2015 toinen jäsenkirje, ole hyvä. Kirjeessä vuoden toisen neljänneksen tapahtumat aikatauluineen sekä kerhojemme yhteystiedot. Lauantaina

Lisätiedot

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2010

PYHÄNNÄN KUNNAN KUNTATIEDOTE LOKAKUU 2010 Valtuuston kokouskutsu... 1 Kuulutus Leiviskänkankaan kaavasta... 1 Jätevesiasiaa... 2 Vanhustenviikko 3.-10.10.2010... 2 Hiljaiset taiteilijat Siikalatvalla ja Pyhännällä.. 2 Kirjaston aukioloajat...

Lisätiedot

TURUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY

TURUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY TURUN SEUDUN OMAISHOITAJAT JA LÄHEISET RY TAPAHTUMAKALENTERI SYKSY 2012 TURUN SEUDUN OMAISHOITOKESKUS Vanha Hämeentie 105, 20540 Turku Puhelin 02 231 0244 (toimisto) Internet: www.omaishoitokeskus.fi KUTSU

Lisätiedot

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015

Rauman MTY Friski Tuult ry. Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Jäsenkirje 5/2015 Rauman MTY Friski Tuult ry Eteläkatu 7 A 4-5 26100 Rauma puh (02) 821 1065 www.friskituult.fi friski@friskituult.fi RAUMAN MTY FRISKI TUULT RY 1 Sisällys Yhdistyksen

Lisätiedot

Aaahhh... HIIHTOLOMA

Aaahhh... HIIHTOLOMA Aaahhh... HIIHTOLOMA 2011 Poniratsastus Lauantai 26.02 Klo 13.00-14.00 Poniratsastus uuden ratsastuskoulun Nykarleby Ridingpoint:in maneesissa, Kovjokitie 87. Sekä hevosia että ponia. Drop in! Hinta: 1

Lisätiedot

MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010

MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010 MAAILMANPERINTÖPÄIVÄT 12.-15.8.2010 Tule mukaan juhlimaan Merenkurkun saaristoa, yhteistä maailmanperintöämme! Kaikki maailmanperintöpäivien tapahtumat ovat yleisölle avoimia. TERVETULOA! OHJELMA Torstai

Lisätiedot

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:16 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23

Ahlmanin ammattiopisto, Tampere 22.06.2015 10:16 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 33/2015 (1. jakso) 10. - 16.08.2015 Viikkotuntimäärä: 23 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai 15.08. Sunnuntai 16.08. 13KOKKI,TARJOI Ryhmänohjaus

Lisätiedot

Vuosi 2013 oli yhdistyksen 91. toimintavuosi. Vuoden lopussa yhdistyksessä oli 673 jäsentä.

Vuosi 2013 oli yhdistyksen 91. toimintavuosi. Vuoden lopussa yhdistyksessä oli 673 jäsentä. Nummenmäen Pientalot ry TOIMINTAKERTOMUS VUODELTA 2013 91. toimintavuosi YLEISTÄ Vuosi 2013 oli yhdistyksen 91. toimintavuosi. Vuoden lopussa yhdistyksessä oli 673 jäsentä. Yhdistyksen hallituksen muodostivat

Lisätiedot

Kaukaharjukeskuksen kesäkuun ohjelmia

Kaukaharjukeskuksen kesäkuun ohjelmia Maanantai 30.5 14 15 Nääsvillen muistijumppa. Kertamaksu 4 Tiistai 31.5 Keskiviikko 1.6 10 Teatteriryhmä. Ohjaajana Riku Laakkonen PiiPoosta Torstai 2.6 14 Hengellisiä yhteislauluja laulattaa Elna, Risto

Lisätiedot

Kevätkauden 2013 harjoitusohjelma: Vko 1

Kevätkauden 2013 harjoitusohjelma: Vko 1 Kevätkauden 2013 harjoitusohjelma: Vko 1 Maanantai VAPAA Tiistai VAPAA Perjantai Karhula 17-19 Leiri uinti Lauantai Katariina 9-11 Leiri uinti Lauantai Mussalon luola 14-15.30 Leiri Keppijumppa Lauantai

Lisätiedot

MITÄ VOI HARRASTAA KÄMMENNIEMESSÄ?

MITÄ VOI HARRASTAA KÄMMENNIEMESSÄ? MITÄ VOI HARRASTAA KÄMMENNIEMESSÄ? HARRASTELUKUJÄRJESTYKSET ALA- JA YLÄKOULULAISILLE JA MUUTA TIETOA HARRASTELUKUJÄRJESTYS 7-12-VUOTIAILLE KEVÄT 2014 Maanantai Palloilu 1-2lk klo 17.30-18.30 Palloilu 5-6lk

Lisätiedot

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016

UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Satutunti UUTISKIRJE MAALISKUU 2016 Saduttaako? Joka kuukauden ensimmäinen tiistai on hyvä aika suunnistaa kirjastoon kuuntelemaan millaisia jänniä tarinoita satutäti Katrilla on tällä kertaa kerrottavana.

Lisätiedot

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015

Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 Vartiokylän seurakunnan kevät 2015 TERVEISIÄ VARTIOKYLÄN SEURAKUNNASTA: Palvelemme sinua elämäsi monenlaisissa tilanteissa. Ota yhteyttä ja tule mukaan toimintaan! Kirkkoherranvirastomme palvelee osoitteessa

Lisätiedot

Seurakuntaneuvosto toteaa kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 149 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN JA TARKASTUSAJASTA PÄÄTTÄMINEN

Seurakuntaneuvosto toteaa kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi. 149 PÖYTÄKIRJAN TARKASTAJIEN VALITSEMINEN JA TARKASTUSAJASTA PÄÄTTÄMINEN PÖYTÄKIRJA 10/2015 105 SEURAKUNTANEUVOSTON KOKOUS Aika: Keskiviikkona 16.12.2015 klo 18.45. Paikka: Nummen seurakuntakoti, Papinkatu 2 Läsnä: Kairavuo, Leena puheenjohtaja Heinonen, Mari Kallio, Nina Koiranen,

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma)

Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Elämyksiä luonnosta 2015 Yyterin Kylpylähotelli, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) (malliohjelma) Maanantai Kylpylä avoinna Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Tiistai Klo 09.00-10.00 Tuloinfo.

Lisätiedot

Nummenmäen Pientalot ry 90 vuotta

Nummenmäen Pientalot ry 90 vuotta Nummenmäen Pientalot ry 90 vuotta Pakan asukkaiden asialla vuodesta 1922 Juhlapäivä 20.10.2012 Nummenmäen Pientalot ry 90 v Pitkä uurastus on takana, ja nyt juhlat voivat alkaa. Reijo Aulio ja Matti Vainio

Lisätiedot

Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai

Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai Työjärjestys Metsäku13A StarSoft Kurre 7.20 33/2015 10. - 14.08.2015 Viikkotuntimäärä: 16 Maanantai 10.08. Tiistai 11.08. Keskiviikko 12.08. Torstai 13.08. Perjantai 14.08. Lauantai Ryhmänohjaus / Metsäku13

Lisätiedot

Riistaveden alueseurakunta

Riistaveden alueseurakunta Riistaveden alueseurakunta Kesä 2016 Toukokuu Su 1.5, klo 10, Rukouskirkko, Kirkko. Marjaana Mäkinen ja Riikka Tuura. To 5.5, klo 10, Helatorstain Messu, Kirkko. Viitakko 2-rippikoulun kirkkokäynti, Pystykahvit.

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6.

ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. ARTUN KESÄ LASTEN JA NUORTEN ANIMAATIOFESTIVAALI 4. 17.6. Artun kesässä sukelletaan animaation maailmaan kun Hyvinkäällä käynnistyy kesäkuussa 2012 uusi lasten ja nuorten festivaali Artun kesä. Villa Artun

Lisätiedot

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat

Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Laula kanssain Eläkeliiton laulujuhlat 2.-3.8.2013 Joensuu Kutsumme kaikki ikäihmisten kuorot ja lauluryhmät kokemaan laulun voimaa Joensuun laulurinteelle,

Lisätiedot

Kokoontuminen Joka kuukauden ensimmäinen perjantai klo 18 POP Pankin kokoushuoneessa (Kauppatie 54 C, Kauhava).

Kokoontuminen Joka kuukauden ensimmäinen perjantai klo 18 POP Pankin kokoushuoneessa (Kauppatie 54 C, Kauhava). YLIHÄRMÄ Diabeteskerho Joka kuukauden ensimmäinen perjantai klo 18 POP Pankin kokoushuoneessa (Kauppatie 54 C, Kauhava). Lisätietoja: Ossi Anttila p. 050 521 3308 Eläkeliiton Ylihärmän yhdistys ry Kerho

Lisätiedot

Ikäaseman ohjelma viikko 40

Ikäaseman ohjelma viikko 40 Ikäaseman ohjelma viikko 40 Maanantai 28.9. Tiistai 29.9. Mielikuvitusleikki Puhallinmusiikkiyhtye Rytmiystävät esittävät tuttuja kappaleita Keskiviikko 30.9. Ystävän kammari klo 13.00 Hartaushetki Susanna

Lisätiedot

LIITE 8. Luonnos 12.1.2010 K U T S U. Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari 7. 8.6.2010, Länsi-Turunmaa

LIITE 8. Luonnos 12.1.2010 K U T S U. Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari 7. 8.6.2010, Länsi-Turunmaa LIITE 8. Luonnos 12.1.2010 K U T S U Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari 7. 8.6.2010, Länsi-Turunmaa Saaristo-, rannikko- ja vesistöalueiden seminaari Länsi-Turunmaalla Aika Paikka Järjestäjät

Lisätiedot

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia.

LAUSEEN KIRJOITTAMINEN. Peruslause. aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. LAUSEEN KIRJOITTAMINEN Peruslause aamu - minä - syödä muro - ja - juoda - kuuma kahvi Aamulla minä syön muroja ja juon kuumaa kahvia. minä - täti - ja - setä - asua Kemi Valtakatu Minun täti ja setä asuvat

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA

VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA VIRKISTYSLEIRI SOMPALAN LEIRIKESKUKSESSA 12. 16.8.2013 Olipa tosi mukava kurssi. Sopivan rauhallinen tempoltaan ja kuitenkin tarpeeksi jokaiselle sopivia aktiviteetteja ja paikka mitä loistavin! Lähdimme

Lisätiedot

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.

Päiväohjelma 7.30 Aamupala 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.30 Ryhmäkeskustelu 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12. Päiväohjelma 8.00-9.30 Harjoitukset 10.00 Oppitunnit 11.55 Kokoontuminen luokkaan ja ruokalaulu 12.00 Lounas 13.00 Minijumis 13.40 Oppitunnit 16.00 Välipala (huom. omat eväät!) 18.25 Kokoontuminen luokkaan

Lisätiedot

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH)

Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Elämyksiä luonnosta - Yyterin Kylpylähotellissa, Maaseudun Terveys- ja Lomahuolto ry (MTLH) Sunnuntai Klo 15.00- Majoittuminen hotelliin Klo 18.00-19.00 Tuloinfo. Taloon ja toisiin tutustuminen Maanantai

Lisätiedot

MAAILMA MEILLÄ MONIKULTTUURISUUSVIIKKO OMNIASSA 11-15.10.2010

MAAILMA MEILLÄ MONIKULTTUURISUUSVIIKKO OMNIASSA 11-15.10.2010 MAAILMA MEILLÄ MONIKULTTUURISUUSVIIKKO OMNIASSA 11-15.10.2010 Ohjelma ja tapahtumat KOKO VIIKON AJAN KÄYNNISSÄ OLEVAT TAPAHTUMAT: Erikieliset aamunavaukset keskusradion kautta päivittäin Aulassa maailmankartta

Lisätiedot

eurassa tapahtumia juuri sinua varten 5.10. - 13.10.2013 Tästä vihkosesta löydät Nuorten Viikon tapahtumat erikseen joka päivälle.

eurassa tapahtumia juuri sinua varten 5.10. - 13.10.2013 Tästä vihkosesta löydät Nuorten Viikon tapahtumat erikseen joka päivälle. NUORTEN VIIKKO eurassa tapahtumia juuri sinua varten 5.10. - 13.10.2013 NUORTEN VIIKKO 2013 Tästä vihkosesta löydät Nuorten Viikon tapahtumat erikseen joka päivälle. Huomioithan, että osaan tapahtumista

Lisätiedot