DOBERMANN VUOSIKIRJA 2009

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "DOBERMANN VUOSIKIRJA 2009"

Transkriptio

1 DOBERMANN VUOSIKIRJA 2009

2 Jalostustoimikunnan puheenjohtajalta Erilaisten yhteensattumien summana jouduin tämän palstan kirjoittajaksi. Mukavaahan se vaan on. Muistan kun kokosin yhdistyksemme ensimmäisen vuosikirjan vuonna Silloin vuosikirja tehtiin leikkaa-liimaa -systeemillä. Tietokoneita oli vain harvoilla ja valituilla, kotikoneita ei ollenkaan. Kuvien käyttö oli kortilla, ne olivat kalliita ja niitä sai käyttää vain hyvillä perusteilla. Siitä tämä perinne kuitenkin sai alkunsa. Nyt on kädessäsi jo 28. Dobermannyhdistyksen vuotuinen yhteenveto. Siitä isot kiitokset kuuluu sen kokoajille, päätoimittaja Tarja Piiraiselle ja hänen keräämälle laajalle avustajajoukolleen. Vuosikirja oli aluksi maksullinen eli sen sai tilata ja ostaa erikseen. Jossain vaiheessa yhdistys tunsi itsensä riittävän varakkaaksi ja vuosikirja muuttui lehden kaltaiseksi kaikille jäsenille ilmaisena kotiin kuljetettavaksi opukseksi. Näin on edelleen tänäkin päivänä. Mutta onko vielä tulevaisuudessa. Monet eri syyt ovat ajaneet monet koirayhdistykset taloudellisiin vakeuksiin, huolimatta siitä, että koiria on maassamme enemmän kuin koskaan. Jäsenmäärät ovat laskussa ja erilaisten tapahtumien järjestelyistä ei tahdo millän syntyä yhdistyksen kaipaamaa tulorahoitusta. Jäsenmaksuilla pystytään vielä rahoittamaan jäsenlehti, mutta periaatteessa kaiken muun toiminnan pitäisi kyetä rahoittamaan itse itsensä. Se on tänä päivänä vaikeaa, ihmiset eivät ole kovin halukkaita maksamaan juuri mistään enempää, kuin todelliset kulut ja usein ei oikein niitäkään. Meidän yhdistyksessä jäsenmäärä on ollut tasaisessa laskussa, yksi syy siihen on tietysti vähentyneet rekisteröintimäärät. Mutta erittäin suuri vaikutus erilaisten koirayhdistysten myös Dobermannyhdistyksen kitumiseen on verkkopalveluilla. Ennen oman rotuyhdistyksen jäsenlehti oli tärkeä ja arvokas tietolähde. Se oli ainoa julkaisu, mistä sai lukea oman rotunsa asioista. Se oli ainoa paikka, mistä selvisi erilaiset tapahtumat, tulokset ja samaa rotua harrastavien kuulumiset. Se piti saada ja siksi kannatti olla jäsen ja maksaa jäsenmaksu. Nyt on toisin. Lehti ei ole enää se juttu. Se juttu on verkossa, sieltä löytyy joka päivä kaikki se tieto, mitä halutaan ja tarvitaan ja paljon muuta ylimääräistä. Siellä voi viihdyttää itseään samaa rotua harrastavien ihmisten kanssa täysin riippumatta siitä, missä päin maata tai maailmaa kukin asuu, kulkee ja koiriansa kusettaa. Internet on hieno asia ja helpottaa elämistä useissa asioissa, mutta on sillä negatiivisetkin puolensa. Yhteisöllisyys vähee, ihmiset tuntevat toki lähimmät kaverinsa, mutta suurin osa toisia koiraharrastajia tunnetaan vain virtuaalisten nimimerkkien kautta. Ollaan ehkä keskusteltu vuosia jonkun kanssa, mutta ei olla koskaan tavattu, aina ei edes tiedetä keskustellaanko samaa vai eri sukupuolta olevien kanssa. Eikä se ole kovin tärkeääkään. Naamakirjassa jokaisella itseään kunnioittavalla ihmisellä on ainakin tuhat kaveria, vaikka normaali ihminen omaa hyviä kavereita korkeintaan pari kolme, kavereita joukkueellisen ja hyvän päivän tuttuja, joita voi kadulla vastaan tullessa moikata, vaikka ei tunnetakaan, korkeintaan muutama sata. Verkko kaikista sen hyvistä puolista huolimatta vieraannuttaa ihmisiä toisistaan. Se vieraannuttaa ihmisiä myös oikeista ihmisläheisistä yhteisöistä. Joka tapauksessa jäsenyyteen oman rodun rotuyhdistyksessä vaaditaan tänä päivänä jotain muuta kuin lehti. Yhdistysten pitää osata uusiutua ja se tapahtuu vain erilaisten yhdistyksen johtotehtävien jakamisella uusiin käsiin nuoremmille. Mutta ei niille nuorille, jotka ovat kasvaneet täydellisesti kiinni tuohon naamakirjamaailmaan, vaan niille nuorille, joille toisten ihmisten näkeminen ja tunteminen on tärkeää. Niille nuorille, joilla on halu ja kyky uudistaa yhdistyksen toimintoja radikaalisti ihmisten oikean yhteisöllisyyden säilyttäen ja palauttaen. DCM on päivän sana. DCM, kardiomyopatia, sydänsairaus on juuri nyt dobermannmaailman puheenaihe numero yksi. Sydänsairaus on vakavin uhka tälle ylväälle rodulle sen hieman yli satavuotisen historian aikana. SDY:n on tässä asiassa kuljettava jälleen kerran eturivissä. Vaikka me emme voi vaikuttaa koko Euroopan dobermannien terveyteen, me voimme voimakkaasti vaikuttaa omien jäsentemme koirien terveyteen ja elinikään. SDY käynnisti tämän vuoden alusta Yliopistollisen eläinsairaalan kanssa DCM-tutkimuksen. Suomalaisia dobermannien omistajia tuettiin tuossa tutkimuksessa 7000 euron summalla kalliissa tutkimuksissa. Tavoitteena oli saada 40 dobermannia tutkituksi. Ehkä tuo ei aivan toteudu, mutta lähelle menee. Tuota tutkimusta on syytä myös jatkaa. Samaan aikaan ison veden tuolta puolen vihdoinkin kuultiin odotettu ja toivottu ilmoitus. Geenitutkimus oli edennyt pisteeseen, missä dnatutkimus sydänsairauden suhteen voidaan aloittaa. Ei ole yllätys, että vajaan kuukauden kuluttua tuosta ilmoituksesta juuri SDY järjestää jo omien jäsentensä keskuudessa joukkotutkimuksen, jossa pyritään saamaan heti alkuun n. 100 koiraa tutkittua. Eikä ole yllätys sekään, että juuri SDY tekee sen niin, että kaikki nuo tulevat tulokset ovat julkisia tietoja. Maailman dobermannaiheiset keskustelupalstat verkossa ovat täynnä tekstiä tuosta aiheesta. Usein keskustelussa ongelmaksi katsotaan se, että julkisuusvaatimus puuttuu. Se on todella ongelma, mutta vain, jos sen annetaan olla ongelma. Suomalainen dobermannin omistaja on onneksi erilainen. Meillä salailijoita on loppujen lopuksi aika vähän. Suurin osa dobermannin omistajista ymmärtää yhteisen hyvän. Ja meillä on myös onni omistaa rotujärjestössä Mervi Ihantolan kaltaisia alan asintuntijoita, joiden johdolla voimme tätä tärkeää asiaa viedä eteenpäin. Suomen Dobermannyhdistys vietti tänä vuonna 60- vuotisjuhliaan arvokkaasti erkoisnäyttelyn ja juhlagaalan merkeissä. Päävastuun noiden tilaisuuksien onnistumisesta kantoivat pitkäaikaiset yhdistyksemme jäsenet Riitta Turkkila ja Marina Kärkkäinen apulaisineen. Kiitos heille. Pienen maamme rotujärjestön arvostusta kuvannee hyvin se, että meille oli juhlatilaisuuteemme alun perin tulossa peräti 5/6 Kansainvälisen Dobermannyhdistyksen (IDC) hallituksen jäsenistä. Erilaisten yhteensattumien vuoksi paikalla oli kuitenkin vain kolme. Mutta puolet hallituksesta kuitenkin, jota voidaan pitää erittäin arvokkaana asiana. Varsinkin, kun he näkivät ja kokivat jotain ainutlaatuista. He näkivät ja osasivat myös arvostaa yhdistyksemme toimintaa ja ihailla sitä kunnioitusta, mitä yhdistys osoitti omia veteraanijäseniämme kohtaan. Itselleni 35-vuotisen rodun parissa harrastamiseni hienoin hetki oli, kun sain luovuttaa timanttisia ansiomerk- 2 Vuosikirja 2009

3 kejä rotujärjestömme pitkäaikaisille jäsenille. Gisella Groth, Carita Weijola, Keijo Alen, Torvald ja Rauni Jungebrand, Seppo Björklund, Martti Tikkanen, Carita Kaasinen, Anette Lindroos, Maikku Mönkkönen, Riitta Karjalainen, Reino Soitinkangas, Lea Suutari, Anja Lunne, Marjatta ja Pentti Paasio ja Mervi Ihantola, siinä nuo 17 merkin saanutta. Hienoa oli se, että peräti kymmenen heistä oli henkilökohtaisesti paikalla merkkiä noutamassa. Minä arvostin sitä ja samalla huomasin, että myös he arvostivat sitä, osa jopa kyynelsilmin. Yhdistykset tarvitsevat perinteitä. Meillä niitä on ja niistä täytyy pitää huolta. Lopuksi vielä todetaan, että yhdistyksemme on anonut järjestettäväkseen vuodeksi 2014 Kansainvälisen Dobermannyhdistyksen vuotuista suurnäyttelyä ja kongressia. Saadaksemme tuon ison ja arvokkaan tilaisuuden järjestettäväksemme Suomeen, meidän tulee ylittää kaksi todella isoa kynnystä. Meidän on saatava IDC:n johtohenkilöt viimeinkin ymmärtämään, että myös pohjoisessa Euroopassa osataan kasvattaa dobermanneja eikä tänne ole nykypäivänä kohtuuton matka. Ja meidän on saatava oma ministeriömme hyväksymään typistettyjen koirien osallistuminen tuohon tilaisuuteen. Toinen näistä kynnyksistä on jo ylitetty. Joten aika näyttää kuinka tässä taistelussa käy. Hyvää alkavaa talvikautta kaikille jäsenille! Hannu Asumaa DOBERMANN 46. vuosikerta ISSN Vuosikirjan sisällysluettelo 3 Puheenjohtajan mietteitä 4 Siitosurokset ja niiden kokeissa ja näyttelyissä käyneet jälkeläiset 17 Koetulokset / urokset 22 Koetulokset / nartut 30 Näyttelytulokset / urokset 56 Näyttelytulokset / nartut 86 Näyttelytulokset / epävirallinen jälkeläisluokka 87 Näyttelytulokset / kasvattajaluokka 88 Rekisteröinnit 94 Valiot ja voittajat 95 Kiertopalkinnot ja mestaruudet 96 Luonnetestitulokset 101 Jalostustarkastus 102 ZTP-testitulokset 106 MH-luonnekuvaukset 110 Terveystutkimustulokset 114 Sitoumuskasvattajat 115 SDY yhteystiedot Julkaisija Suomen Dobermannyhdistys - Finlands Dobermannförening ry Päätoimittaja Tarja Piirainen Avustajat Kristiina Aaltonen Hannu Asumaa Kirsi Karlamaa Katja Laitila Kirsi Lankola Mari Moisala Pirjo Partanen Anne Tuomisto Kirsi Vesterinen Taitto Hanna Helynen Lämmin kiitos kaikille avustajille! Painopaikka KS Paino Oy Kannen kuva VKM-09 Brückendorfer Kobolt, kuva Susanna Tikka Lähde palkintopyttyjä jahtaamaan ensi vuonna Merkitse jo kalenteriin ensi vuoden tärkeitä tapahtumia, joista tarkempia tietoja tulevissa lehdissä ja SDY nettisivuilla: Vetomestaruudet Hämeenlinnan moottoriradalla Erikoisnäyttely Helsingissä Tuomarinkartanossa Tokomestis on Inkoossa Jalostustoimikunta aloittaa dobermannien ikätutkimuksen 1) Koiran virallinen nimi, 2) koiran syntymäaika kk/vuosi, 3) koiran kuolinaika kk/vuosi, 4) koiran kuolinsyyn voi mainita vapaaehtoisesti, ei pakollinen. Toimita tiedot sähköpostilla: tai kirjeellä Marina Kärkkäinen, Jousimiehentie 4 c 70, Helsinki. Vuosikirja 2009

4 Koe- ja näyttelytulokset Siitosurokset ja niiden vuonna 2009 kokeissa ja näyttelyissä käyneet jälkeläiset. A DREAMS BISAMON FIN49876/95 A s. 28/11/95 M LTE 172 (CLINICS WOODOO - PHANTOM OPERA S ISENGUARD) emä: TAHI-REME KIWIE FIN32347/98 B s. 10/05/98 M LTE 155 uros A DREAMS ODIN FIN26717/05 s. 05/05/05 M LTE 108 A DREAMS BODYGUARD FIN49877/95 B s. 28/11/95 M (CLINICS WOODOO - PHANTOM OPERA S ISENGUARD) emä: A DREAMS MEDINA MERCIA SF02189/93 B s. 11/01/93 M narttu A DREAMS JULIETTE FIN25000/00 s. 29/05/00 M LTE 131 A DREAMS MAGNUM FIN19374/04 B s. 19/03/04 M LTE 184 vwd-k (A DREAMS PILOT - A DREAMS RHEA) emä: TAHI-REME YOGOBELLA FIN37649/03 A s. 17/01/02 M uros DENWEST X-MAS RAYOFHOPE FIN10889/07 A s. 16/12/06 M LTE 78 vwd-s uros DENWEST YOBINPOSTI FIN12892/08 s. 29/12/07 R uros DENWEST YOHTOTÄHTI FIN12893/08 A s. 29/12/07 R vwd-s narttu DENWEST X-MAS DREAM FIN10892/07 A s. 16/12/06 R LTE 197 vwd-k narttu DENWEST X-MAS SAGA FIN10891/07 A s. 16/12/06 M LTE 110 narttu DENWEST YOMPIKUMPI FIN12891/08 A s. 29/12/07 M A DREAMS PILOT FIN15301/02 A s. 12/02/02 R LTE 144 vwd-k (A DREAMS QUINGI - A DREAMS ESMERALDA) emä: A DREAMS RHEA FIN20298/97 B s. 07/04/97 M LTE 199 uros A DREAMS MAGNUM FIN19374/04 B s. 19/03/04 M LTE 184 vwd-k emä: DEEP DELIGHT BOLD BONITA FIN21427/02 A s. 14/04/02 M LTE 125 narttu DEEP DELIGHT CATCHY CATHY FIN45143/05 A s. 15/09/05 M narttu DEEP DELIGHT CUTE MISS TAKE FIN45145/05 B s. 15/09/05 M A DREAMS QUINGI FIN15202/96 B s. 13/02/96 R LTE 142 (REMBRANDT V. NORDEN STAMM - A DREAMS JOLLY JOANNAH) emä: A DREAMS ESMERALDA FIN24270/98 B s. 21/05/98 M LTE 198 narttu A DREAMS PIAZZA FIN15304/02 B s. 12/02/02 R LTE 52 vwd-v emä: TAHI-REME KIWIE FIN32347/98 B s. 10/05/98 M LTE 155 vwd-v uros A DREAMS KWANDO FIN37336/03 B s. 19/08/03 M A DREAMS VENOM FIN20713/96 B s. 06/04/96 R LTE 182 (TOSCANINA S TOY-TOLSTOI - A DREAMS MEDINA MERCIA) emä: CLIO-CARINA DISANT ROUN ER36490/01 A s. 09/04/00 M LTE 58 vwd-v uros TOSCANINA S FRESCO FIN32010/02 B s. 24/06/02 M LTE 170 vwd-v A DREAMS WARRO FIN15162/00 A s. 14/02/00 R LTE 184 vwd-v (BRONCO VON DER DOBERWACHE - A DREAMS QUERIDA) emä: A DREAMS CHERRY FIN12244/98 B s. 18/01/98 M LTE 213 narttu CHERRYFELLOW S BUDWEISER FIN12800/04 B s. 18/12/03 M LTE 112 ALPHA NORDIC V VINCENT-VOGUE FIN15413/01 A M LTE 151 vwd-v (GINO GOMEZ DEL CITONE - FAME-FABIANA V.ALPHA NORDIC) emä: YACHEERO S EVVIVA EVITA FIN45431/03 A M LTE 188 vwd-v uros DOBECHESTER BABINSKI FIN10652/07 A s. 30/11/06 M LTE 142 uros DOBECHESTER BERGELMER FIN10650/07 C s. 30/11/06 M narttu DOBECHESTER BRIOLANA FIN10649/07 B s. 30/11/06 M ALTOBELLO DI KANT JR79998 A (RUI MANUEL DEL RIOBIANCO - MOSKVA DI ALTOBELLO) emä: DOBERPRIDE S BROWN IRKIH N13498/01 A R uros DOBERPRIDE S BLACK VODKA FIN16007/07 B s. 23/11/05 M LTE 236 ARITAUR NOMINATOR KCSB4065CR (F HIRAM-ABIF ROYAL BELL - ARITAUR DOMINATRIX) emä: ARITAUR HASTRA KASTRA KCAE uros ARITAUR VLADISLAV FI22385/10 s. 15/02/08 R ASCOMANNIS GITANO DZB (BRONCO VON DER DOBERWACHE QASTRA VON DER WEYERMÜHLE) emä: ALISON VOM EICHKAMP DZB narttu CAMORRA VOM EICHKAMP FIN60142/08 B s 09/03/08 M vwd-v AVALANCHE OF HARLEY IMAGE LVEXP1191/97 (LOBO ROYAL-BELL - DJUSI-SIMON DJU VALUR IMIDZ) emä: MARLAND CENNA RICHELLINA EST02010/96 uros MARLAND CEN GIGOLO FIN37937/03 C s. 15/07/00 M LTE 108 BARON WOLF MAGIC POWER FIN31122/02 A s. 20/06/02 R LTE 184 vwd-v (A DREAMS XADAR - BARON WOLF EXOTIC) emä: WACHENSTAMM ASTRALIS-RICCI FIN15384/03 A s. 11/02/03 M narttu AGABELLE S TARANTELLA FIN31594/05 C s. 08/05/05 M LTE Vuosikirja 2009

5 BERKENSINGEL V. D. VAYU NHSB TC (FARO VON DER SCHWELLENBURG - IKITA V.D. BERKENSINGEL) emä: BREA VOM HAUS MANN FIN12989/03 B s. 14/09/02 M LTE 182 vwd-k uros BRÜCKENDORFER KHANDI FIN53422/05 D s. 13/11/05 M vwd-k uros BRÜCKENDORFER KOBOLT FIN53423/05 s. 13/11/05 M uros BRÜCKENDORFER KONAN FIN53425/05 s. 13/11/05 M LTE133 vwd-k uros BRÜCKENDORFER KRUGER FIN53426/05 B s. 13/11/05 M LTE 164 vwd-v narttu BRÜCKENDORFER KASTRA FIN53427/05 A s. 13/11/05 M vwd-s BEUCHOWER HOF VOM CLIFF FIN43458/05 A s. 08/03/05 M vwd-v (NORAN VAN LES DEUX PEUPLIERS - ANDRA VOM BEUCHOWER HOF) emä: CHAINBREAKER S ADMIRABLE-AMBER FIN18860/02 C s. 06/03/02 M LTE 63 vwd-k uros: LADY S TRICK ALL YOU WANT FI19241/07 s. 23/02/07 M narttu LADY S TRICK AIN T SHE SWEET FIN19244/07 B s. 23/03/07 M vwd-k emä: NANA ZOLI GABI VIGO FIN33061/06 A s. 26/09/04 R LTE 140 uros VIVA LA ROSA BEATY QUEEN FIN17581/07 A s. 20/02/07 M uros VIVA LA ROSA BOMBASTIC FIN17574/07 A s. 20/02/07 M emä: RICHIE RENNA Z HELFSTYNA CMKU/6327/01/08 uros SOLEY AUSTERLITZ AWAR FI15103/09 B s. 14/10/07 M vwd-v narttu SOLEY AUSTERLIZ ALEGRA FI15104/09 A s. 14/10/07 M vwd-v narttu SOLEY AUSTERLITZ AKIRA FIN32676/08 A s. 14/10/07 M vwd-v emä: BLACK TREASURE OPERA FIN52038/07 A s 10/02/04 M uros MAMRES ALTER EGO FIN42098/08 s. 02/07/08 M narttu MAMRES ANDRA ANDRA FIN42100/08 s. 02/07/08 M narttu MAMRES AUNT SALLY FIN42101/08 s. 02/07/08 M emä: WALLDOBES ONIQUE ONEDIA FIN36740/01 C s 18/08/01 M LTE 172 uros WALLDOBES CHACE CHEROKEE FIN23842/08 s. 06/03/08 R uros WALLDOBES CHERO CHARGER FIN23843/08 s. 06/03/08 M uros WALLDOBES CONAN CHEVALIER FIN23845/08 B s. 06/03/08 M narttu WALLDOBES CESTA CELEYA FIN23848/08 A s. 06/03/08 M narttu WALLDOBES CHANIA CHEYENNE FIN23846/08 s. 06/03/08 M emä: DAISY SWEET PERLA BRZESZCZ CMKU7558 s. 05/05/08 narttu MORAVIA APRIL ARTEP FIN15050/09 A s. 30/12/07 M vwd-k Puma vom Eschenbruch BETELGES SIVALDO FIN13270/99 B s. 29/04/98 M LTE 186 vwd-v (BARON NIKE RENEWAL -VANJA SAWAGES) emä: BISANUEL S ANGELICA FIN34703/00 B s. 20/08/00 M vwd-v uros BISANUEL S BARRACUDA FIN17521/03 s. 25/02/03 M emä: COME AS YOU ARE FRENNIE FIN37600/01 B s. 21/12/00 M vwd-v uros DIAMANDIN SANTANA FIN23227/04 A s. 26/03/04 M LTE 175 narttu DIAMANDIN SHAKIRA FIN23228/04 C s. 26/03/04 R BETELGES VOYAGER FIN40241/00 B s. 06/07/00 M LTE 152 (GINO GOMEZ DEL CITONE - VANJA SAWAGES) emä: DESIREE ZAMOLXIS FIN36435/01 B s. 10/12/00 M LTE 138 uros WELT KOWA S DON DAMON FIN44112/06 A s. 16/07/06 M LTE 123 vwd-k narttu WELT KOWA S DREAM DELILAH FIN44116/06 s. 16/07/06 R LTE 138 BIELSHOEVE V.D. DARK DEFENDER FIN47632/05 B s. 22/10/03 M LTE 165 (ICARO V.D. BERKENSINGEL YALENKA YASMIN V.D. BIELSHOEVE) emä: KRIEGERHOF INEZ D AMOUR FIN14717/02 A s. 08/01/02 M LTE 181 vwd-v uros KRIEGERHOF TESTAROSSA FIN18583/07 C s. 05/02/07 M LTE 112 BOSCO DELLE PIANE DEL PRINCE LOI06/87515 M (EBANO HEIDI DEL BOSCO DELL PIANE) emä: ERIA PRO THESAUROS TROJA RKF R narttu ERIA PRO LADY SOVEREIGN FI33400/09 s. 12/11/08 M BURGSTÄTTE VON DER ASCO DZB (ALFRED VON DER URFTQUELLE - BRISTA VON DER DOBERWACHE) emä: INOU VOM ESCHENBRUCH DZB HD1 uros PUMA VOM ESCHENBRUCH FIN40168/03 A s. 30/03/03 M vwd-v BURGSTÄTTE VON DER ERNST FIN17143/06 FREI s. 12/04/05 R vwd-v (CHICO VON DER DOBERWACHE CARLA VON DER BURGSTÄTTE) emä: KRIEGERHOF INEZ D AMOUR FIN14717/02 A s. 08/01/02 M LTE 181 vwd-v uros KRIEGERHOF WAGNER FIN28663/08 A s. 12/04/08 M uros KRIEGERHOF WOLVERINE FIN28665/08 A s. 12/04/08 M narttu KRIEGERHOF WINEZ FIN28666/08 A s. 12/04/08 M vwd-v narttu KRIEGERHOF WIIWI FIN28667/08 A s. 12/04/08 M BRIN GINGA HOUSE LOI02/46708 A (JIVAGO V. H.WANTIJ - GINGA SAWAGES) emä: MADONNA DEL CONTE DRAGO FIN12704/03 A s. 27/09/99 M vwd-v uros DINICO BRYSON FIN19967/04 D s. 02/02/04 M LTE 110 BRISKA S SPIKE FIN41175/01 B s. 09/08/00 R LTE 152 (BRONCO VON DER DOBERWACHE - BRISKA S MILLA) emä: GRIFFIN GARDEN S AUDE-EMILIE FIN23951/01 A s. 03/05/01 M LTE 182 uros SCANDIC SCANDALS S SASCHA FIN23002/06 C s. 29/03/06 M Vuosikirja

6 uros SCANDIC SCANDAL S SHAMAL FIN23006/06 B s. 29/03/06 R LTE 184 uros SCANDIC SCANDAL S SPIKE FIN23004/06 s. 29/03/06 R LTE 175 narttu SCANDIC SCANDAL S SADIE FIN23007/06 A s. 29/03/06 M LTE 170 narttu SCANDIC SCANDAL S SAGA FIN23008/06 C s. 29/03/06 M LTE 172 narttu SCANDIC SCANDAL S SAGIRA FIN23009/06 B s. 29/03/06 R LTE 137 vwd-v narttu SCANDIC SCANDAL S SAGITTA FIN23010/06 A s. 29/03/06 R LTE 125 vwd-v CAMPOVALANO DI ETHOR LOI02/ B (PRINCEBRAUN DI CAMPOVALANO - RONDA DI CAMPOVALANO) emä: PARADIZ RONADO ONE PEARLA FIN43460/05 A s. 01/05/04 narttu TRUE NORTH MAGMA MIRANDA FIN34563/06 A s. 05/06/06 M vwd-k CASTELL V. TABOR DZB11649 (ILIJADIN VOM FRANCKENHORST - JALA V. CASTELL) emä: MERY EXTRA MORAVAK CMKU/6404/01/06 uros DEMOLITION EXTRA ELITE FIN15205/07 B s. 04/06/06 M vwd-k LTE 0 CEZARIA DE KING COR /143 (LARSON ROYAL-BELL - CORSA DI FARUGGIO) emä: ALIDA V H&B CONNECTION COR /143 narttu IMPALA WALK TO BABIE S GARDEN FIN16861/01 A COME AS YOU ARE AGOR JRSP76730DOB (BARON NIKE RENEWAL GALAXY GWENDY) emä: GOLD-DRACHEN DIRTY DANCING JRSP81917DOB narttu NATASCHA NUMBER 1 FIN31597/00 A s. 24/04/00 R COME AS YOU ARE DALLI S54185/2002 (ALFA ADELANTE DEL CITONE - COME AS YOU ARE ALABAMA) emä: SMART WOOD HILLS LOREAL uros JEAN DARK HAVANA RESERVA S24485/2006 COME AS YOU ARE DOGZILLA FIN20847/00 B M LTE 101 (ALFA ADELANTE DEL CITONE - COME AS YOU ARE ALABAMA) emä: TIADOR S AMY-AMANDA FIN10841/96 B s. 21/12/95 M LTE 27 narttu TIADOR S DINAH-DILAYLA FIN43519/01 D s. 28/11/01 M COME AS YOU ARE GODRIC VDH/ (ILANE DARAFAL - COME AS YOU ARE ALABAMA) emä: DANA VON DER ROSENHÖHE VDH/ uros ERCCI VON DER ROSENHÖHE FIN46934/06 B s. 13/02/06 M vwd-k COMO JIVONO DI MATARIO ÖHZBDP11388 (JIVAGO V.H.WANTIJ - ONO ROYAL BELL) emä: MEDUSA V.D. RÄUBERHÖHLE FIN11153/99 B s. 16/09/98 M LTE 168 uros O ZONE BAKU FIN24081/02 A s. 08/05/02 R LTE 125 vwd-v CONTE DRAGO DEL POTTER FIN24920/04 A s. 22/09/03 M LTE 82 vwd-v (YGOR VOM KLINGBACH - LEVKA VOM WESTFALENLAND) emä: A VAU L EAU CELEBREE FIN43035/00 A s.06/09/00 R uros DINICO PACINO FIN32084/06 B s. 29/04/06 R uros DINICO PRESLEY FIN32083/06 A s. 29/04/06 M LTE 155 narttu DINICO PRADA PILAR FIN32086/06 B s. 29/04/06 R emä: DINICO VONNA VALENTINA FIN14269/03 B s.31/01/03 M uros DINICO ARAGORN FIN22951/08 s.22/12/07 M emä: MARLAND CENNA FORTUNA FIN32957/00 A s. 27/02/00 M narttu DIAMANDIN PAOLA PELAGIA FIN22514/06 A s. 24/03/06 M COSI CON NEBO NODELLUS FIN25584/99 A R LTE 157 (BARON EBO AV ALPHA NORDIC - KRIEGERHOF DUCHESSE NOIR) emä: STROLL S ZUMA narttu LIINIKA STAMM v. FARAH-FERRANDINA FIN57680/08 C s. 09/09/06 R emä: DOBSCOT S BROWN WIVACITA N08662/02 narttu NORDIC POWER BROWN BAMBI FIN31471/08 s. 03/05/05 R DAKER PAKO PKR86395 A s. 10/08/05 M (BARON NIKE RENEWAL ORNELLA DE GRANDE VINKO) emä: PARADIZ RONADO ONE PEARLA FIN43460/05 A s. 01/05/04 narttu TRUE NORTH BEVERLY BEATRIX FI14865/09 s. 04/01/09 M narttu TRUE NORTH BINA BAVANSHI FI14863/09 s. 04/01/09 M DEEP DELIGHT ABORIGIN AL FIN38673/00 C s. 04/10/00 M LTE 163 vwd-v (MATADOR VON DER RÄUBERHÖHLE - DUFAS HERMIA) emä: TOSCANINA S FLOWER POWER FIN32002/02 A s. 24/06/02 M LTE 86 vwd-v uros POWER DEE S DEJAVU DALI FIN33842/06 B s. 12/06/06 M LTE148 narttu POWER DEE S DAYDREAM DAISY FIN33843/06 B s. 12/06/06 R LTE142 vwd-v emä: LIVONIJAS BARONESA FELISTAR FIN10370/07 B s. 23/03/03 M narttu FELISTAR S ANYDAY-FANTASY FIN11973/07 B s. 15/11/06 M narttu FELISTAR S ANYHOW-FORTUNE FIN11977/07 s. 15/11/06 M narttu FELISTAR S ANYTIME-FUTURE FIN 11976/07 A s. 15/11/06 M DEL CITONE GINO GOMEZ LOI98/42928 (ASTOR DEL CITONE ARIELLEDAMOUR DEL CITONE) emä: FAME-FABIANA V.ALPHA NORDIC N13956/95 uros ALPHA NORDIC V VINCENT-VOGUE FIN15413/01 A s.25/10/00 M LTE Vuosikirja 2009

7 DEL CITONE ZYLAN ZAIS LOI05/30943 (GINO GOMEZ DEL CITONE GIADA DI VILLA CONTE) emä: COME AS YOU ARE SAVANNAH EST00132/09 narttu WAY OUT WEST BLAZING EXPRESSIONS S53502/2009 s. 02/11/08 M DENWEST RULE THE ROOST FIN25343/03 C s. 22/04/03 M LTE 111 (ZILAN IZ ZOOSFERY - TAHI-REME QUESSIE) emä: FELISTAR S ALEXIA FIN40092/04 B s. 12/08/04 R LTE 140 uros EXIMUS VIS DEVLIN FIN15014/08 A s. 27/01/08 R uros EXIMUS VIS DIABLO FIN15015/08 A s. 27/01/08 M uros EXIMUS VIS DISTURBED FIN15016/08 A s. 27/01/08 R narttu EXIMUS VIS DELPHINE FIN15010/08 A s. 27/01/08 M narttu EXIMUS VIS DRVCELLA FIN15018/08 A s. 27/01/08 R DIAMANTE NERO DEL URBANO LOI04/53422 (VICTORVITO DEL RIOBIANCO - INDIANA DEL DIAMANTE NERO) emä: DINICO BRINNA BRIELLE LOI07/10446 narttu CONTE DRAGO DEL DINICO TEMPESTA LOI07/60234 s. 13/11/06 M narttu CONTE DRAGO DEL DINICOTRINITY FI34229/09 A s. 13/11/06 M LTE 118 emä: KRIEGERHOF RHIANNA FIN17647/05 A s. 10/02/05 M LTE 138 uros KRIEGERHOF VENI-VIDI-VICI FIN59369/07 s. 14/11/07 M narttu KRIEGERHOF VIENNA FIN59376/07 s. 14/11/07 M narttu KRIEGERHOF VIVA L AMORE FIN59378/07 A s. 14/11/07 M emä: SANT KREAL CHUDO VIVA LA ROSA FIN17622/06 B s. 19/01/05 R vwd-v narttu GABI VIGO ESTER VIVA LA ROSA FIN55663/09 B s. 22/09/08 M emä: RAMONBURG S DELILAH NHSB narttu EYSINGASTATE V. FAMKE FI1903/09 s. 06/01/09 M DIEMAR DE PETRUS-GIRO FIN34362/99 B M (JUDIFAX GERONIMO - JAIKA DE DIEMAR) emä: ERIA PRO ITERNA MAGICA FIN10145/03 C s. 06/10/00 M LTE 136 vwd-v uros ICEBLUE TAIGATRAILS BLACK PAJARITO FIN42041/06 B s. 30/07/06 M LTE 160 uros ICEBLUE TAIGATRAILS BROWN PEQUENITO FIN42037/06 B s. 30/07/06 R LTE 142 vwd-v narttu ICEBLUE TAIGATRAILS BLACK PALOMA FIN42042/06 D s. 30/07/06 M Taikaviitan Raisu-Raisa emä: O ZONE BABYLONE FIN24079/02 B s. 08/05/02 M LTE 126 vwd-v uros O ZONE FULTON FIN24263/07 A s. 20/03/08 M LTE 142 vwd-v uros O ZONE FRESNO FIN24264/07 C s. 20/03/08 M LTE 110 vwd-v narttu O ZONE FIDJI FIN24267/07 B s. 20/03/07 M LTE 110 narttu O ZONE FORMOSA FIN24265/07 A s. 20/03/07 R LTE 174 vwd-v narttu O ZONE FOENIX FIN24266/07 C s. 20/03/07 R LTE 157 DIRAGOS IL DIVO S46390/2007 A s. 15/06/06 M (LEO VOM MÄRKISCHEN LAND MEZZROW S JAVA) emä: KRIEGERHOF ROSINE FIN17648/05 A s. 10/02/05 R vwd-v uros KRIEGERHOF YVES FI16472/09 s. 10/01/09 R narttu KRIEGERHOF YOSINEZ FI16473/09 s. 10/01/09 R DISANT ROU NIMROD-NERO FIN31641/98 C (JIVAGO V.H.WANTIJ - GRAVIN UNITA V.NEERLANDS STAM) emä: MAMRES OFRENDA FIN29714/00 A uros BÄBIE S GARDEN X-MEN ILEX FIN12109/04 C DJARMATI OF MASTER MAX JR82300 (BABILON DEL MEDIANO - HONEY MOON WOODOO MAJESTY) emä: HERCOGINE BORIADA NO DEMETRA EST00102/03 uros VICE VERSA YAGO-YAGUAR FIN48988/04 D s. 09/08/04 R LTE 95 DOBERWACHE VON DER BRONCO FIN15161/99 A1 s. 23/05/95 M vwd-v (GERO VON DER MOOREICHE - KLEO VON DER WEYERMÜHLE) emä: FJORDNECK BRIO BOLERO FIN36960/00 A s. 06/03/00 M vwd-s uros HAUS RIBACK AROK FIN21985/04 A s. 01/04/04 M emä: HELICON DIANE AU BOIS FIN23002/95 B s. 23/03/95 R uros DOBELCOS BLAZE-BARRACUDA FIN34098/02 A s. 22/06/02 M LTE140 vwd-k emä: RED LABEL S COMEBACK CARMEN SF14006/94 A s. 21/01/94 M uros RED LABEL S HONEST HANDYMAN FIN32987/02 A s. 05/06/02 M narttu RED LABEL S HAPPY HAREBELL FIN32990/02 s. 05/06/02 M narttu RED LABEL S HOLY HULLABALOO FIN32992/02 A s. 05/06/02 M LTE 182 vwd-v DOBERWACHE VON DER CHICO DZB M (GERO VON DER MOOREICHE - KLEO VON DER WEYERMÜHLE) emä: CARLA VON DER BURSTÄTTE DZB uros ERNST VON DER BURGSTÄTTE FIN17143/06 FREI s. 12/04/05 R vwd-v uros GABOR VON DER BURGSTÄTTE FIN37662/07 A s. 20/11/06 R LTE 125 vwd-v emä: ESCARA VOM FERRENBERG DZB uros HEIKO VOM FERRENBERG FIN30078/08 B s. 23/08/06 R DOMA DOMENI IZ BORIS RKF (FEDOR DEL NASI BARCELONA IZ DOMA DOMENI) emä: YACHEERO S FIRSTLADY FARAH EST-02581/03 uros YACHEERO S QUARRO QUATTRO FI33873/09 A s. 04/04/08 R Vuosikirja

8 DOMA DOMENI IZ PIMM S NUMBER ONE (JIVAGO VAN HET WANTIJ - MIRAKEL VON DER RÄUBERHÖHLE) emä: ABBEY LES DEUX PEUPLIERS DK21826/2004 A narttu BLACK BALLERINA BLOSSOM FIN15344/07 B s. 18/07/06 R vwd-k emä. DANA DARIANA ELSAN HAUS LV-DB-1048/01 narttu LEGRANT LAND AMANDA APRIL FIN32137/08 B s. 15/04/06 M LTE 168 vwd-v narttu LEGRANT LAND ALISHA AMOR FIN10834/07 A s. 15/04/06 M vwd-k emä: ELSAN HAUS AISHA-ARISHA LVDB1125/02 A narttu LEGRANT LAND BLISSFUL BREEZE FIN12214/08 A s. 01/04/07 vwd-v emä: TAHI-REME CHILI FIN30736/05 A s. 18/01/03 M uros TRUE NORTH SCHEMER FIN52025/07 A s. 29/09/07 M narttu TRUE NORTH SAVANNAH FIN52028/07 C synt. 29/09/07 R narttu TRUE NORTH SHANTAL FIN52027/07 A s. 29/09/07 M LTE 170 vwd-v EECKHOUT VAN HOF TER ADDO LOSH A (XENO VAN HOT TER EECKHOUT - VYARA VON HOT TER EECKHOUT) emä: EECKHOUT VAN HOF TER ZARINA LOSH B uros EECKHOUT VAN HOF TER FENIX FIN49664/08 A s. 05/07/06 M LTE 182 EECKHOUT VAN HOF TER VYSAN LOSH (JIVAGO V.H.WANTIJ - VAYA VON FRANCKENHORST) emä: GALAXY GWENDY JRSP73323DOB narttu COME AS YOU ARE BLAZE OF BEAUTY SP77775DOB ERJOLIHOF V. D. ROWAN NHSB HD 2 (AMIGO VON DERKARLSBERGQUELLE - MANDY V.D. ERJOLIHOF) emä: EISCHA VOM LECHFELD JR79771 HD1 uros NIGHTWISH MYSTIC ANUBIS FIN12747/06 A s. 04/08/05 M LTE 168 vwd-s EXTRA MORAVAK ALDO FIN43572/02 B s. 24/04/02 M (COMO JIVONO DI MATARIO - ELIS MORAVAK) emä: ERIA PRO ITERNA MAGICA FIN10145/03 C s. 06/10/00 R LTE 136 uros ICEBLUE TAIGATRAILS ALDO ARAGORN FIN40764/05 B s. 22/07/05 M narttu ICEBLUE TAIGATRAILS AJAS TAIKA FIN40761/05 B s. 22/07/05 R narttu ICEBLUE TAIGATRAILS AKIRA BROWN LIA FIN40762/05 A s. 22/07/05 R narttu ICEBLUE TAIGATRAILS AMBITIOUS MAGIC FIN40763/05 A s. 22/07/05 M emä: ONAOMA DE-LA DIVA FIN24420/04 B s. 10/11/03 R LTE 250 uros TOUCH ME DIESEL POWER FIN36667/07 A s. 20/06/07 R uros TOUCH ME DIPLOMATIC BOY FIN36668/07 B s. 20/06/07 R vwd-v FERRENBERG VOM BALOU DZB FREI (AARON VON DER HAGELEITE - NIKIRA VON DER KLINGENSTADT) emä: TAIKAVIITAN PIKKU-PIPPURI FIN16390/04 B s. 24/01/04 R vwd-v narttu TAIKAVIITAN SIPE-SIPAKKA FIN42607/07 C s. 11/07/07 M vwd-k narttu TAIKAVIITAN SENTRAALISANTRA FIN42606/07 C s. 11/07/07 M narttu TAIKAVIITAN SÄHINÄ-SISSI FIN42608/07 s. 11/07/07 M emä: DIAMANDIN MIRANDA MASTER FIN26614/05 A s. 27/03/05 M narttu DIAMANDIN BRIA BELIZIA FI16771/09 s. 29/01/09 R GABI VIGO HERKULES PKR72170 A (FINITO DI EMERGO - GRAVIN GABI Z PADOKU) emä: SANT KREAL PESNYA FIN17260/05 B s. 10/11/02 R uros VIVA LA ROSA ALCATRATZ FIN50893/05 A s. 13/06/05 R LTE 180 uros VIVA LA ROSA AMULET FIN50891/05 A s. 13/06/05 R LTE 8 vwd-v GABI VIGO NAKIRO FIN17621/06 A s. 26/09/04 R LTE 178 vwd-k (SERGIUS-ALEKSANDRIJA RERIKH - GRAVIN GABI Z PADOKU) emä: DÄSY S FIINI-HULINA FIN32732/02 B s. 20/06/02 M LTE 93 vwd-v uros MONWELT S KRAFT YULE FIN14523/08 A s. 21/01/08 M vwd-v uros MONWELT S KRAFT YURI FIN14524/08 B s. 21/01/08 M vwd-k uros MONWELT S KRAFT YROS FIN14525/08 s. 21/01/08 M narttu MONWELT S KRAFT YOLA A FIN14520/08 s. 21/01/08 M emä: HAINIDE IRIE-IRIDA FIN20511/98 A s. 26/01/98 M LTE 95 vwd-v narttu EROOSION INDY-ILEANA FIN29096/06 A s. 11/05/06 M LTE 140 vwd-v narttu EROOSION IRIE-IRIENNA FIN29097/06 A s. 11/05/06 R LTE 95 vwd-v GRANDE VINKO DE ADAMANT UAUKU001080/02 A (TIGR IZ SLAVNOI STAI - AK-YAR ANDROMEDA) emä: TAHI-REME NUTELLA FIN25834/00 B s. 24/10/99 R LTE 136 narttu LITTLE LEAGUE S ALMOND EYES FIN30026/05 B s. 27/04/05 R LTE 167 GRANDE VINKO DE PLUTO UAUKU006267/03 A (BARON NIKE RENEWAL - GRAFINYA SHANEL-SAN DE VINKO) emä: TAHI-REME CHILI FIN30736/05 A s. 18/01/03 M narttu TRUE NORTH FEDORA FIN49703/06 s. 15/10/06 R HAINIDE DORN-DONOVAN EST04068/96 (LUCIFER VOM HECKENDORF - PASCALE V. ROVELINE) emä: HAINIDE KIRRA-KIANNAH uros HAINIDE LANNO-LANNES S /98 8 Vuosikirja 2009

9 emä: VAJTA LV-DB-385/96 uros ODINS ELITA FIN12955/00 A s. 29/08/99 M LTE 173 vwd-k HAINIDE ROLLS-ROYCE FIN25860/00 B s. 19/02/00 M vwd-v (ESCOBAR CASA DI OZ - PASCALE V. ROVELINE) emä: BERNADETTE VOM MAINDREIECK FIN39175/04 B s. 28/02/03 M LTE 166 vwd-v narttu RED LABEL S JACKPOT JO FIN49609/06 C s. 17/08/06 M emä: SANT KREAL SWEET SYMPHONY FIN17517/04 A s. 24/02/03 R vwd-v uros PETREMMA S ROLLS JR FIN17834/05 A s. 11/02/05 R LTE 139 emä: TOSCANINA S HONEY QUEEN FIN23004/04 A s. 15/04/04 R LTE 122 vwd-v uros POWER DEE S EASY-LOVER FIN13803/07 s. 31/12/06 R LTE 156 uros POWER DEE S EYE-OF-TIGER FIN13800/07 s. 31/12/06 M narttu POWER DEE S EARTH-ANGEL FIN13807/07 s. 07/02/07 M LTE 152 narttu POWER DEE S ETERNAL FLAME FIN13805/07 s. 31/12/06 M narttu POWER DEE S ELECTRIC-LADY FIN13808/07 B s. 07/02/07 R LTE -14 emä: TOSCANINA S GREVINNA FIN19097/03 A s. 30/03/03 M LTE 167 uros ASTONMARTIN FIN25080/06 B s. 13/04/06 M uros BUGATTI FIN25083/06 s. 13/04/06 R LTE 155 uros STUTZ FIN25079/06 B s. 13/04/06 M LTE 172 emä: YACHEERO S DUQUESA DONIELA EST02094/01 A narttu YACHEERO S INTELLIGENT ILLINOR FIN23936/05 s. 26/01/05 M LTE 182 vwd-v HECKENDORF VOM OBELIX DIABLO FIN41872/99 A s. 16/04/98 M (GAMON DI CAMPOVALANO - LA-QUINTA-MALI VOM HECKENDORF) emä: WALLDOBES EXCLUSIVE ELEYA FIN14889/95 B s. 08/01/95 R LTE 123 uros WALLDOBES ORSAQ ONARDO FIN36737/01 B s. 18/08/01 R LTE 110 narttu WALLDOBES OQUEENA OZENIA FIN36739/01 A s. 18/08/01 M LTE 190 vwd-v IRINLAND DUC DUFER RKF FREI (ORSON V. ROVELINE - MARGOT DE STANG-ZU) emä: TAHI-REME CHILI FIN30736/05 A s. 18/01/03 M uros TRUE NORTH CODEY CAMBLER FIN46719/05 s. 03/10/05 M LTE 142 narttu TRUE NORTH CIA CATALINA FIN46722/05 s. 03/10/05 R LTE 171 Santa Julf Equador IRINLAND MARCELLE MONDIAL FIN13852/01 A s. 27/10/00 M LTE 170 vwd-v (NITRO DEL RIOBIANCO - IRINLAND BELINDA BLESS) emä: IRINLAND LILY L BABIE S FIN32494/01 A s. 03/12/00 R LTE 184 uros BÄBIE S GARDEN CHOCOLATE LATTE FIN19538/05 B s. 31/01/05 R LTE127 uros BÄBIE S GARDEN COFFE AU LAIT FIN19540/05 A s. 31/01/05 M LTE 0 vwd-v uros BÄBIE S GARDEN COFFE MACCHIATO FIN19541/05 A s. 31/01/05 M vwd-v emä: MAMRES KAIT KARLANDA FIN20874/98 A s. 28/03/98 M LTE 167 uros MAMRES ROYAL HIGHNESS FIN51841/04 A s. 08/11/04 M M vwd-v emä: LITTLE LEAGUE S GOLDEN TOUCH FIN25044/03 A uros LITTLE LEAGUE S MARLON FIN24417/06 s. 28/03/06 R vwd-k uros LITTLE LEAGUE S MONDIAL FIN24415/06 A s. 28/03/06 M vwd-k emä: WALLDOBES OQUEENA OZENIA FIN36739/01 A s. 18/08/01 M LTE 190 vwd-v uros WALLDOBES MISTER MONARCH FIN28927/06 C s. 22/04/06 R JEAN DARK GUESS (JEAN DARK YANG - SMART WOOD HILLS L OREAL) emä: JEAN DARK ATTITUDE narttu JEAN DARK I LOVE YOU S28368/2007 JEAN DARK YANG S54185/2002 (COME AS YOU ARE DALLI - JEAN DARK GUCCI-GASOYA) emä: SMART WOOD HILL S LORÊAL S28216/2005 narttu JEAN DARK GOSSIP S28222/2005 uros JEAN DARK KANON S17964/2008 s. 13/01/2008 uros JEAN DARK KING LIQUEUR S17966/2008 s. 13/01/2008 JOTUNHEIM S HUGIN FIN23312/99 A s. 23/02/99 M LTE 172 vwd-k (TALL VAN DE KUSTHOEVE-JOTUNHEIM S OLME) emä: A DREAMS ELFRIDA FIN24268/98 A s. 21/05/98 M LTE 224 vwd-v uros DARYA S DARO DERRICK FIN28198/04 s. 23/04/04 M uros DARYA S DALL DEFENDER FIN28196/04 A s. 23/04/04 R LTE 150 vwd-v uros DARYA S DEWALD DACK FIN28199/04 s. 23/04/04 C R LTE 100 vwd-k emä: MARVINETTE S EVISTA EDERA FIN37703/02 A s. 26/06/02 M LTE 221 vwd-k uros MARVINETTE S HERRLICH HARLEY FIN30569/06 A s. 05/05/06 M LTE 198 vwd-k narttu MARVINETTE S HITTE HELTINGE FIN30573/06 s. 05/05/06 M LTE 206 vwd-v narttu MARVINETTE S HYDRA HETAIRA FIN30575/06 s. 05/05/06 M vwd-k JOTUNHEIM S VISETE FIN37321/97 B s. 19/02/96 M (JOTUNHEIM S IVAR - JOTUNHEIM S HILDICO) emä: HELICON DIANE AU BOIS FIN23002/95 B s. 25/03/95 R narttu DOBELCOS ANOUK FIN15873/01 B s. 05/02/01 M LTE 144 vwd-k Vuosikirja

10 KLINGBACH VOM YGOR DZB (LORD VOM MÄRCHENGARTEN - HONEY VOM KLINGBACH) emä: LEVKA VOM WESTFAHLENLAND LOI99/ uros CONTE DRAGO DEL POTTER FIN24920/04 A s. 22/09/03 M LTE 82 vwd-v emä: WACHENSTAMM BÄBIES D CHOICE FIN27308/04 B s. 14/05/04 M LTE 101 vwd-v uros BÄBIE S GARDEN SLIGHTLY MAD FIN32815/06 C s. 04/06/06 M LTE 142 uros BÄBIE S GARDEN SO HOT N YOURS FIN32817/06 A s. 04/06/06 M uros BÄBIE S GARDEN SUPER EGO FIN32812/06 C s. 04/06/06 M LTE 154 narttu BÄBIE S GARDEN SABOTAGE SAGA FIN32820/06 B s. 04/06/06 M LTE 142 narttu BÄBIE S GARDEN SUPER STAR FIN32819/06 s. 04/06/06 M LTE 157 narttu BÄBIE S GARDEN SWEET N SEXY FIN32821/06 A s. 04/06/06 M LTE 142 KRIEGERHOF DU COGNAC FIN13121/96 B s. 09/12/95 R LTE 182 (COSI CON MARRON - INEZ GLINQUI DE LA TANIERE D OR) emä: MEZZROW S ELISHA S25859/98 narttu MEZZROW S INDIE FIN24436/04 C s. 14/02/04 M KRIEGERHOF IKO-IKARUS FIN17417/02 C s. 08/01/02 M LTE 142 (JEAN DARK FIDJI-FUIRINUS KRIEGERHOF DUCHESSE NOIR) emä BÄBIE S GARDEN SWEET N SEXY FIN32821/06 A uros SKORPIKO S SWEET STORM FIN21785/09 s. 18/02/09 R narttu SKORPIKO S SWEET SIRENA FIN21782/09 s. 18/02/09 M KRIEGERHOF KONRAD KRIEGER FIN12287/03 A s. 07/01/03 M LTE 165 (SMART WOOD HILLS ELISIR - STROLL S ZOE-ZARINA) emä: SMART WOOD HILLS TAMARA S22033/2003 uros JULIETTEVILLE S LUCIFER FIN22001/08 B s. 01/08/07 M emä: KRIEGERHOF WERONA V ALPHA NORDIC FIN30509/01 B s. 28/12/00 LTE 165vWD-K uros KRIEGERHOF PRINZ TINTO FIN51323/04 A s. 06/11/04 M LTE138 narttu KRIEGERHOF PRINCESS PARIS FIN51325/04 A s. 06/11/04 M LTE 150 vwd-v KRIEGERHOF PRINZ TINTO FIN51323/04 A s. 06/11/04 M LTE138 (KRIEGERHOF KONRAD KRIEGER SMART WOOD HILLS TAMARA) emä: SUTHERLAND S BARBERA D ASTI FIN48234/07 B narttu YVERDON FIN51313/07 s. 07/08/07 M LITTLE LEAGUE S DARK FIGHTER FIN17761/01 B s. 07/03/01 M LTE 142 vwd-v (IRINLAND DUC DUFER IRINLAND VILJA VIENNA) emä: CHIMERA EXTRA MORAVAK FIN41188/03 A s. 21/05/03 M LTE 150 uros O ZONE HADES FIN21143/08 B s. 13/03/08 M vwd-v uros O ZONE HUDSON FIN21148/08 B s. 13/03/08 R vwd-v uros O ZONE HUMBOLDT FIN21147/08 B s. 13/03/08 R vwd-v uros: O ZONE HURON FIN21144/08 A s. 13/03/08 M narttu O ZONE HOPE FIN21150/08 A s. 13/03/08 M vwd-v LITTLE LEAGUE S GAME OVER FIN25042/03 B s. 14/04/03 R (ARDENS GAUGUIN - TAHI-REME NUTELLA) emä: IRINLAND VIVR VIVJEN FIN10708/05 B s. 29/08/03 M uros TRUE NORTH DIABLO DOCUS FIN32799/05 B s.25/06/05 R LTE 150 LITTLE LEAGUE S NOBLE LEADER FIN44233/03 B s. 07/11/03 M LTE 154 (ARDENS GAUGUIN - TAHI-REME HAPY) emä: LEGRANT LAND AMANDA APRIL FIN32137/08 B s. 15/04/06 M LTE 168 narttu DARGAARD ISTORIJA FIN5564/08 s. 28/08/08 R narttu DARGAARD IBIANA FIN5568/08 s. 28/08/08 M LITTLE LEAGUE S SAMBUCA FIN32069/06 C s. 12/04/06 M LTE 170 vwd-v (LIVONIJAS BARON HEART OF HAMLET TAHI-REME NUTELLA) emä: LITTLE LEAGUE S FROSTY JOY FIN43091/02 A s. 25/09/02 M LTE 172 uros DARGAARD MILAGROS FIN60000/07 B s.11/10/07 M LIVONIJAS BARON HEART OF HAMLET LV-9214/04 (NITRO DEL RIOBIANCO - PAOLA PENELOPA PILIGRIMAS) emä: GRACIA JULIET IZ SLAVNOI STAIFIN51551/05 C uros BÄBIE S GARDEN MACHO MAN FIN23116/07 B s. 15/03/07 M LTE 140 vwd-v uros BÄBIE S GARDEN MORE PLEASE FIN23114/07 s. 15/03/07 M uros BÄBIE S GARDEN MONEY TALKS FIN23115/07 C s. 15/03/07 M narttu BÄBIES GARDEN MATERIAL GIRL FIN23120/07 B s. 15/03/07 M LTE 170 narttu BÄBIES GARDEN MEGA BABE FIN23119/07 s. 15/03/07 M narttu BÄBIES GARDEN MILLION D BABY FIN23118/07 C s. 15/03/07 M vwd-v narttu BÄBIE S GARDEN MISTRESS OR NOT FIN23122/07 B s. 15/03/07 M emä: IRRIA DEL MEDIANO EST00034/06 M uros STAY IN STYLE CART CAPONE EST02969/07 A s. 23/07/07 M uros STAY IN STYLE CEDRO CERES FIN23513/08 B s. 23/07/07 M vwd-v narttu STAY IN STYLE CHANEL EST02976/07 emä: MAMRES OFRENDA FIN29714/00 A s. 04/07/00 M LTE 122 narttu MAMRES ZUGAR FIN58126/07 A s. 16/11/07 M narttu MAMRES ZODA FIN58125/07 s. 16/11/07 M emä: SMART WOOD HILLS EBONY FIN48674/05 B s. 05/05/00 R narttu KRIEGERHOF SIENNA FIN12297/07 B s. 21/11/06 M LTE 160 vwd-v 10 Vuosikirja 2009

11 emä: TAHI-REME GENETT FIN23287/05 A uros LITTLE LEAGUE S ESCUDO FIN29853/07 B s. 04/04/07 M LTE 112 emä: TAHI-REME NUTELLA FIN25834/00 B s. 24/10/99 R LTE 136 narttu LITTLE LEAGUE S SHABITTE FIN32073/06 C s. 12/04/06 M LTE 154 vwd-v emä: SANT KREAL MONA LIZA RKF A narttu SANT KREAL BOGEMA RKF A s. 07/03/06 M LTE 133 LIVONIJA BARON IKOS IMMORTAL LV-DB-1286/05 (ALI AMADEUS PILIGRIMAS - PAOLA PENELOPA PILIGRIMAS) emä: MAMRES OFRENDA FIN29714/00 A s. 04/07/00 M LTE 122 uros MAMRES ZALT FIN58127/07 B s. 16/11/07 M vwd-v uros. MAMRES ZINK FIN58129/07 C s 16/11/07 M uros MAMRES ZIRKON FIN58130/07 C s. 16/11/07 M narttu MAMRES ZUGAR FIN58126/07 s. 16/11/07 M LÄNDTOR V FALCO DZB (ROWAN VAN DE ERJOLIHOF DAISY VOM LÄNDTOR) emä: NASTY VOM EDERTAL DZB narttu MONTE CHRISTO V DARLISHA FIN60706/08 D s. 16/03/08 M MAMRES LUIGI LATINO FIN10868/99 A s. 03/12/98 M LTE 148 vwd-v (DIABLO DI LATIANO - MAMRES COPYRIGHT) emä: MAMRES KAIT KARLANDA FIN20874/98 A s. 28/03/98 M LTE 167 vwd-v narttu MAMRES TAHUNJA FIN13870/06 C s. 26/12/05 M narttu MAMRES THESSALIA FIN13871/06 A s. 26/12/05 M vwd-k narttu MAMRES TIRLANDA FIN 13872/06 A s. 26/12/05 M vwd-v emä: WALLDOBES ONIQUE ONEDIA FIN36740/01 C s. 18/08/01 M LTE 172 vwd-v uros WALLDOBES LUCKY LUKE FIN41239/05 s. 01/08/05 M LTE 127 MAMRES NEFANDO-NEGRO FIN13236/00 B s. 10/12/99 M LTE 174 (XIKKO VAN HET WANTISHOF - MAMRES IRON MAID) emä: DÄSY S JEWEL-UAMINA FIN28932/04 A s. 06/05/04 M LTE 169 narttu ROCKS N JEWELS ZIRKONIA FIN10971/08 A s. 30/11/07 M MARLAND CEN IVANHOE FIN14163/02 A s. 13/08/01 M LTE 93 vwd-k (GRAAF ELTON V. NEERLANDS STAM - MARLAND CENNA ALMERA) emä: HAINIDE BELLY-BERYL FIN38574/03 C s. 15/07/02 R vwd-v uros FELISTAR S ALFONSO FIN40090/04 D s. 12/08/04 R narttu FELISTAR S ALEXIA FIN40092/04 B s. 12/08/04 R LTE 140 Brückendorfer Riska MARVINETTE S DOUBLE DODGE FIN24551/02 C s. 30/03/02 M (GRAAF ELTON V. NEERLANDS STAM - DUFAS JEANETTE) emä: TERRA ANTYDA SANI APHRODITE FIN13420/05 C s. 26/07/99 M narttu JADE FIN15787/05 B s. 10/01/05 M LTE 129 MERKURECK VOM GERO FIN13532/98 C s. 19/07/96 M (DOBERWACHE S AMATZON - ANOUK VOM MERKURECK) emä: FJORDNECK DIO DORIANI FIN22864/04 A s. 17/05/02 M LTE 210 uros FJORDNECK MASERATI FIN16443/06 B s. 07/09/05 R LTE 110 MEZZROW S FLINTA S52852/2002 A s. 21/09/02 M vwd-v (FALCK VOM MÄRKISCHEN LAND MEZZROW S GILLIAN) emä: GRIM-KEEPERS ASKA S55508/2001 B narttu DOBFANCIER S VINIXZ FIN35218/08 A s. 01/05/08 M MEZZROW S JASON S37278/2004 A (JUSTIN VON DEN BÖLLENRUTHEN MEZZROW S GILLIAN) emä: RED LABEL S HOLY HULLABALOO FIN32992/02 A s. 05/06/02 M LTE 182 vwd-v narttu RED LABEL S KOH-I-NOOR FIN34375/07 A s. 19/04/07 I MODUS OST AVIATOR ACE RFK A (TAMERLAN IZ SLAVNOI STAI - AK-YAR TARANTELLA) emä: MODUS OST GALLA GALAXIS RFK A narttu MODUS OST TAU TAORMINA FI52351/09 A s. 03/10/07 R MOOREICHE VON DER COX DZB (PUMA VON DER MOOREICHE - IRA VOM HAARBACH) emä: OHRA VOM ESCHENBRUCH FIN37001/03 A s. 06/03/03 R vwd-k uros BRÜCKENDORFER VICOX FIN18140/05 A s. 13/03/05 M LTE 198 uros BRÜCKENDORFER VIASCO FIN18142/05 A s. 13/03/2005 R LTE 182 vwd-v narttu BRÜCKENDORFER VIRAGO FIN18145/05 s. 13/03/05 M LTE 183 vwd-k MOOREICHE VON DER GIAN FIN41816/03 A s. 10/05/03 M vwd-v (YOKER VON DER MOOREICHE - BLISTA VON DER SCHELTHEIDE) emä: DOBECHESTER AVANDIA FIN38785/03 A s. 29/07/03 M uros RYÖVÄRIN TUPENRAPINA FIN31552/06 A s. 11/05/06 M narttu RYÖVÄRIN TAIKAVOIMA FIN31553/06 A s. 11/05/06 M LTE 65 vwd-v narttu RYÖVÄRIN TIIKERI FIN31554/06 B s. 11/05/06 M LTE 84 vwd-v emä: BREA VOM HAUS MANN FIN12989/03 B s. 14/09/02 M LTE 182 vwd-k uros BRÜCKENDORFER REMES FIN29760/07 B s. 09/05/07 M uros BRÜCKENDORFER RITTER FIN29761/07 s. 09/05/07 M vwd-v narttu BRÜCKENDORFER RIESA FIN29766/07 B s. 09/05/07 M LTE 182 vwd-k narttu BRÜCKENDORFER RISKA FIN29767/07 B s. 09/05/07 M vwd-k narttu BRÜCKENDORFER RUMBA FIN29768/07 A s. 18/12/07 M LTE 74 Vuosikirja

12 emä: PERLE NOIRE VOM HECKENDORF FIN34666/99 A s. 06/02/99 M uros TAIKAVIITAN RANTA-ROSVO FIN11928/07 s.15/12/06 M narttu TAIKAVIITAN RAISU-RAISA FIN11931/07 A s. 15/12/06 M emä: NIGHTWISH MYSTIC ALYSSA FIN53826/05 B s. 04/08/05 M LTE 113 vwd-k uros EROOSION DON DOOGAN FIN57335/07 A s. 07/11/07 M vwd-v narttu EROOSION DIABLA DEVINA FIN57339/07 s. 07/11/07 M vwd-k narttu EROOSION DIVA DEMONA FIN57341/07 A s. 07/11/07 M vwd-k narttu EROOSION DIDI DIAMOND FIN57340/07 A s. 07/11/07 M vwd-v narttu EROOSION DOLLY DOLINA FIN57342/07 s. 07/11/07 M emä: OHRA VOM ESCHENBRUCH FIN37001/03 A s. 06/03/03 R vwd-k uros BRÜCKENDORFER SCORPIO FIN12566/08 s. 18/12/07 M narttu BRÜCKENDORFER SALSA FIN12568/08 A s. 18/12/07 M vwd-k emä: BRISKA S WINNIE S38561/2002 A s. 24/03/02 M narttu BRISKA S DORIS FIN35339/08 A s. 09/04/08 M vwd-k MÄRKISCHEN LAND VOM LEO VDH/DZB (NITRO DEL RIOBIANCO - ISA VOM MARKISCHEN LAND) emä: MEZZROW S JAVA S37276/2004 uros DIRAGOS IL DIVO S406390/2007 A s.15/06/07 M emä: MEZZROW S GILLIAN S30752/99 s. 27/04/99 M narttu MEZZROW S PUMA S58641/2006 s.19/08/06 M NASI DEL FEDOR SLRDO (BARON NIKE RENEWAL - AKUNA-MATATA DE GRANDE VINKO) emä: ARITAUR HERMIONE S17236/2005 narttu TAMLANDS DONNA KARAN FIN18988/07 A s. 08/09/06 M LTE 80 NEERLANDS STAM V GRAAF ELTON FIN11710/99 B s. 18/03/98 M LTE 109 vwd-v (GRAAF VITO V. NEERLANDS STAM - NEMESIS GADIS) emä: BÄBIE S GARDEN ROSA SAHARA FIN19137/97 B narttu BÄBIES GARDEN BRASSICA TIARA FIN36801/01 B s. 07/09/01 M LTE 126 emä: TOSCANINA S AIMEE-AMETIST FIN31687/96 B s. 29/06/96 M narttu NECRONOMICON EVOKE OF AIMEE FIN11742/02 s. 17/12/02 M emä: HAINIDE DINGA-DEENAH FIN16304/97 B s. 16/10/96 M LTE 172 vwd-v narttu PETREMMA S ELWERINA FIN27382/03 C s. 13/05/03 M LTE 172 emä: TOSCANINA S ENECTA-ESCADA FIN31991/98 A s. 25/07/98 M LTE 112 uros PETREMMA S T-ATHOS TOSCANO FIN50827/04 A s. 13/11/04 M LTE 166 vwd-v NEERLANDS STAM V GRAAF ZEPPELIN NHSB B (ICARO DI VILLA CASTELLI - GRAVIN ISIS V. NEERLANDS STAM) emä. HAINIDE KEA-KLEOPATRA EST01837/98 B narttu YACHEROO S GARON GALADRIEL FIN44755/05 A s. 01/01/04 M LTE 148 vwd-k narttu YACHEROO S GLAMOUR GAINELL FIN45586/05 A s. 01/01/04 M NEMESIS VON FALCO s. 23/02/05 HD-1 M (GODWIN ASDEMI DI MATARIO BORANA VON NEMESIS) emä: LEIB SOLOND DEAR BO BAMBINA uros BOMBASTICHANSA URRI UZURBEK RKF A s.13/12/07 M ODINS ELITA FIN12955/00 A s. 29/08/99 M LTE 173 vwd-k (HAINIDE DORN-DONOVAN - VAJTA) emä: KUOHUN HERKKUPEPPU FIN35434/00 B s. 11/08/00 M LTE 114 uros KUOHUN KOSKEN KORVA FIN14415/03 A s. 24/12/08 M vwd-v LTE 182 PLEGAMANS DE HOT-HONORATO FIN39143/07 B s. 09/04/05 M (ATHOR DI CAMPOVALANO - GRAVIN DIYA V. NEERLANDS STAM) emä: DEEP DELIGHT ADORABLE ADA FIN38680/00 A s. 04/10/00 M LTE 127 uros DEEP DELIGHT ETERNAL ETNA FIN59042/07 A s. 19/12/07 R narttu DEEP DELIGHT EASYONTHE EYE FIN59038/07 B s. 19/12/07 M narttu DEEP DELIGHT ELEGANT ELLIE FIN59039/07 A s. 04/11/07 M emä: DEEP DELIGHT AGILE AGATA FIN38677/00 B s. 04/10/00 M LTE 108 uros DEEP DELIGHT DIDMEMYSELFANDI FIN57554/07 s. 24/10/07 M narttu DEEP DELIGHT DARKLADYDANCING FIN57550/07 C s. 24/10/07 M QUERCE NERE DELLE ULISSE S479888/07 (URBANO DEL DIAMANTE NERO NINETTE DELLE SINVESSA) emä: IRRIA DEL MEDIANO EST00034/06 M uros STAY IN STYLE EMPORIO EST04122 s. 30/09/08 RÄUBERHÖHLE VON DER MATADOR FIN11717/99 A s. 16/06/98 M LTE 81 (ALFA ADELANTE DEL CITONE - NEMESIS FIGI VON KOEPSEL) emä: ERIA PRO ARTEMIDA GILEA RKF narttu ERIA PRO LIRICA LUNA FIN42141/02 B s. 15/04/02 R LTE 182 emä: IRINLAND ZH DARA RKF narttu SANTA JULF ALASKA FIN23485/03 B s. 17/07/02 R LTE 151 vwd-v 12 Vuosikirja 2009

13 RED LABEL S FEARLESS FANTOM FIN27100/00 A s. 03/06/00 M (BRONCO VON DER DOBERWACHE - RED LABEL S COMEBACK CARMEN) emä: MAINDREIECK VOM BERNADETTE FIN39175/04 B s. 28/02/03 M LTE 166 vwd-v uros RED LABEL S ICEMAN IGAROS FIN11622/05 A s. 03/11/04 M vwd-v uros RED LABEL S IMMEMORIAL IDOL FIN11625/05 A s. 03/11/04 M uros RED LABEL S INTRODUCTION FIN11624/05 A s. 03/11/04 M narttu RED LABEL S ILLUSTRIOUS IMP FIN11621/05 A s. 03/11/04 M LTE 169 narttu RED LABEL S INNOCENT IRIS FIN11620/05 A s. 03/11/04 M LTE 127 RENEWAL BARON NIKE JRSP75450 (PRINZ VON NORDEN STAMM - BORANA SAWAGES) emä: PIA BETELGES JRSP76903 uros BETELGES TANGO PRINZ FIN18976/99 A s. 20/01/99 M LTE 159 vwd-v emä: VANJA SAWAGES JRSP74011DOB narttu UNITA BETELGES FIN29963/00 B RI PALLADIUM GLADIATOR FIN43048/00 A s. 26/06/00 M LTE 199 (TAMERLAN IZ SLAVNOI STAI-PALLADIUM BAHAMA) emä: BÄBIE S GARDEN DIANTHUS NOBLES FIN28150/02 C s. 30/05/02 M LTE 18 vwd-v narttu WACHENSTAMM BEATA-DROLL FIN27304/04 A s. 14/05/04 M LTE 157 vwd-v narttu WACHENSTAMM BELA-DORISMA FIN27307/04 B s. 14/05/04 M vwd-v narttu WACHENSTAMM BÄBIES D CHOICE FIN27308/04 B s. 14/05/04 emä: BÄBIE S GARDEN ROSA SAHARA FIN19137/97 B s. 29/03/97 M vwd-k LTE 159 uros WACHENSTAMM ALIOTH-GASPAR FIN15380/03 B s. 11/02/03 M LTE 155 narttu WACHENSTAMM ASTRALIS-RANIA FIN15383/03 B s. 11/2/03 M LTE 234 emä: DÄSY S FIASKO-ACCA FIN32731/02 A s. 20/06/02 M vwd-k LTE 78 uros DÄSY S ICONIUM-ILIISI FIN46525/05 C s. 05/09/05 M vwd-k narttu DÄSY S INDICAV-IINERI FIN46533/05 B s. 05/09/05 M LTE 57 emä: TERRA ANTYDA SANI CENNY FIN24391/03 B s. 22/04/02 M narttu WONDERWORKER GOLDIE GILDA 29860/06 A s. 14/05/06 M RIOBIANCO DEL NITRO LOI99/14550 (NILO DEL RIOBIANCO - FARAH DEL RIOBIANCO) emä: HAINIDE KEA-KLEOPATRA EST1837/98 narttu YACHEROO S EVVIVA EVITA FIN45431/03 A s. 22/01/03 M LTE 188 vwd-v emä: IRINLAND BELINDA BLESS RKF uros IRINLAND MARCELLE MONDIAL FIN13852/01 A s. 27/10/00 M LTE 170 A dreams Piazza emä: KRIEGERHOF KHLOE-KALINA FIN12285/03 A s. 07/01/03 R LTE 195 vwd-k uros KRIEGERHOF URBAN LEGEND FIN21605/07 B s. 01/03/07 M LTE 125 vwd-v narttu KRIEGERHOF UMA-LINA FIN21606/07 s. 01/03/07 M LTE 172 vwd-v emä: PADOKU Z ROSITA uros ELEKTRA KING ATTILA FIN27308/08 A s. 13/02/07 M LTE 78 vwd-v emä: LIVONIJA BARONESA ISIS ISIDA LV12155/05 narttu NOBEL LINE V BIOLA FIN17112/10 s. 05/12/07 M SANT KREAL CHICAGO (NESTOR IZ ZOOZFERY-SERGIUS - ALEKSANDRIJA RODNIK SANT KREAL) emä: SANT KREAL PREFERA uros DOBIA CO CREZCENDO S24884/2007 SANT KREAL JAGO FIN27304/08 A s 28/06/05 R vwd-v (SANT KREAL UWANE-SANT KREAL BARONESSA BRAVO) emä: KIAMAR AIDA FIN29604/06 s. 04/05/06 A M uros KIAMAR BARITONI FIN37020/08 s. 01/07/08 R uros KIAMAR BOMBASTIC BOY FIN37019/08 s. 01/07/08 R narttu KIAMAR BOOGIE-BOOGIE FIN37024/08 s. 01/07/08 R emä: FJORDNECK HANNA HELENTA FIN24264/05 A s. 18/07/04 M vwd-k narttu LADY S TRICK EMPRESS FIN55289/08 s. 13/10/08 M narttu LADY S TRICK ENCHANTER FIN55288/08 s. 13/10/08 M narttu LADY S TRICK ENJOYMENT FIN55290/08 C s. 13/10/08 M vwd-v narttu LADY S TRICK EVERLASTING JOY FIN55285/08 s. 13/10/08 R vwd-k narttu LADY S TRICK EXTREME ELLEN FIN55282/08 A s. 13/10/08 R vwd-v narttu LADY S TRICK EYE CATCHER FIN55287/08 s. 13/10/08 M vwd-k emä: FIVA FELICIJA LEGRANT FIN17817/06 A s. 23/05/04 R uros LUCKY LOIF S LEO LEG FIN60102/08 s 18/10/08 R uros LUCKY LOIF S LUTHER LUCIFER FIN60107/08 s. 18/10/08 R narttu LUCKY LOIF S LOIS LANE FIN60103/08 s 18/10/08 R narttu LUCKY LOIF S LOLA LOST FIN60104/08 s 18/10/08 R SANT KREAL REMBRANDT PKR75004 s. 20/11/02 (MATADOR VON DER RÄUBERHÖHLE SANT KREAL BARONESSA BRAVO) emä: ROZITA Z PADOKU PKR80385 narttu Z PADOKU HEKSA FIN12017/09 C s. 26/03/08 M Vuosikirja

14 SANT KREAL YURY DOLGORUKY FIN50449/05 C s. 22/05/05 R LTE 211 vwd-v (SERGIUS-ALEKSANDRIJA RERIKH - SANT KREAL KARMEN) emä: A DREAMS NOELLE FIN10325/05 A s. 17/12/04 M uros A DREAMS GALAHAD FIN36952/07 s. 05/06 /07 M uros: A DREAMS GATEKEEPER FIN36953/07 s. 05/06/07 M narttu A DREAMS GEYSHIR FIN36959/07 s. 05/06/07 M narttu A DREAMS GISELE FIN36961/07 s. 05/06/07 M emä: A DREAMS KARLA FIN37339/03 A s. 02/09/03 M LTE 168 uros A DREAMS BART FIN24879/08 s. 03/04/08 R uros A DREAMS BIANCO FIN24881/08 s.03/04/08 R uros A DREAMS BRANCO FIN24882/08 A s.03/04/08 M uros A DREAMS BRINO FIN24883/08 s.03/04/08 R narttu A DREAMS BEATRIX FIN24886/08 C s. 03/04/08 R vwd-v SATTI DI JEROME FAVOLA LSVK2553/03 s. 04/04/03 R (QUILLANQASIM DEL CITONE GALJA IZ ZOOSFERY) emä: FALIJA FLOX LEGRANT LVBD1221/04 M narttu LEGRANT LAND CASHEMIR FLOX FIN59421/08 s. 16/04/08 R SIEGERSTAMM S SCHWARZ SHOGUN FIN41139/98 A s. 12/11/98 M LTE 193 (CÄSARBORG S BLACK ZENN - MAVRO LAGOS MONT MCKINLEY) emä: KUOHUN HERKKUPEPPU FIN35434/00 B s. 11/08/00 M LTE 114 narttu KUOHUN SWAT FIN13584/06 A s. 13/12/05 M LTE 80 narttu KUOHUN SOS FIN13583/06 C s. 13/12/05 M SLAVNOI STAI IZ TIGR RKF (UGOR DI VILLA CONTE INDIRA V-D- RAUBENHOHLE) emä: SMART WOOD HILLS YUOLA RKF narttu SMART WOOD HILLS MARUSJA FIN15128/00 B s 02/10/99 R LTE 125 SMART WOOD HILLS BURBON EST00754/04 R (ROSSIISKIY KOLORIT ARBAT ALDO - SMART WOOD HILLS PILAR) emä: TAHI-REME QUESSIE FIN35747/00 B s. 02/07/00 M LTE 138 uros DENWEST DERVISH-D FIN15425/05 B s. 12/02/05 M narttu DENWEST DILLYDALLYDROLL FIN15426/05 B s. 12/02/05 M LTE 114 SMART WOOD HILLS ELISIR FIN18928/01 B s. 05/05/00 M LTE 184 vwd-v (ALFA ADELANTE DEL CITONE - RAVIOL IZ ZOOSFERY) emä: BISANUEL S ANGELICA FIN34703/00 B s. 20/08/00 M vwd-v narttu BISANUEL S CELINE FIN17375/04 A s. 14/02/04 M LTE 110 vwd-v emä: GIORGIA DI ALTOBELLO uros NOBEL LINE V ARAGORN N11043/07 s. 06/04/07 M narttu NOBEL LINE V AMORELLA FIN38029/08 B s. 06/04/07 M emä: KRIEGERHOF INCOGNITA FIN14716/02 A s. 08/01/02 M LTE 154 narttu KRIEGERHOF RHIANNA FIN17647/05 A s. 10/02/05 M LTE 138 emä: PERLE NOIRE VOM HECKENDORF FIN34666/99 A s. 06/02/99 M uros TAIKAVIITAN PAKKI-PUUTTUU FIN16393/04 C s. 24/01/04 M uros TAIKAVIITAN POKKA-PITÄÄ FIN16395/04 A s. 24/01/04 M LTE 108 vwd-v uros TAIKAVIITAN QISA-QÄSKY FIN29125/05 A s. 04/05/05 R uros TAIKAVIITAN QUNTO-QÄYRÄ FIN29127/05 B s. 04/05/05 M narttu TAIKAVIITAN PIKKU-PIPPURI FIN16390/04 B s. 24/01/04 R vwd-v emä: PETREMMA S ELWERINA FIN27382/03 C s. 13/05/03 M LTE 172 uros NON BARKING AELIRIS FIN18236/07 s. 23/02/07 M LTE 156 narttu NON BARKING ANARTHAT FIN18233/07 A s. 23/02/07 R LTE 88 vwd-v narttu NON BARKING AURUM FIN18234/07 A s. 23/02/07 R vwd-v emä: SMART WOOD HILLS IKSORA FIN17584/05 B s. 11/07/01 R uros KRIEGERHOF QUASIM NOKOMIS FIN17650/05 B s. 07/02/05 R LTE 211 emä: SANT KREAL CHUDO VIVA LA ROSA FIN17622/06 B s. 19/01/05 R vwd-v uros VIVA LA ROSA CAESAR FIN24005/07 C s. 02/04/07 M uros VIVA LA ROSA COBRA FIN24002/07 A s. 02/04/07 R LTE 186 narttu VIVA LA ROSA COMMANDO FIN 24000/07 s. 02/04/07 M emä: SANT KREAL FAIRYTALE FIN14734/05 A s. 06/11/04 M uros PETREMMA S FIFTY CENT FIN23761/08 A s. 14/05/08 M uros PETREMMA S FLAVOR FLAV FIN23760/08 B s. 14/05/08 M uros PETREMMA S FRANK ZAPPA FIN23762/08 s. 14/05/08 M narttu PETREMMA S FAITH OF MINE FIN23767/08 A s. 14/05/08 M narttu PETREMMA S FETISH BABE BG FIN23766/08 B s 14/05/08 M narttu PETREMMA S FOREVER YOURS FIN23765/08 A s. 14/05/08 M emä: TRUE NORTH MAGMA MIRANDA FIN34563/06 A s. 05/06/06 M vwd-k narttu TRUE NORTH PRISCILLA FIN38444/08 s. 23/06/08 M emä: STROLL S ZOE-ZARINA FIN30507/01 A s. 17/09/99 R LTE 153 narttu KRIEGERHOF KHLOE-KALINA FIN12285/03 A s. 07/01/03 R LTE Vuosikirja 2009

15 SMART WOOD HILLS ELLINGTON GARRY RKF (NESTOR IZ ZOOSFERY - SMART WOOD HILLS ITALICA) emä: DOBECHESTER BRIOLANA FIN10649/07 B s. 30/11/06 M LTE 122 narttu KRIEGERHOF ARIELLE FI24373/09 s. 25/02/09 M vwd-v SMART WOOD HILLS YUSOOP EST00368/95 (RAFALE V. LES DEUX PEUPLIERS - KWIN DE GOR) emä: LADY S TRICK UNIKUM FIN40558/97 A s. 15/10/97 M LTE 71vWD-V narttu MAMRES OFRENDA FIN29714/00 A s. 04/07/00 M LTE 122 vwd-v STAY IN STYLE AXIRO EST00041/06 M (SEEDORF - IRRIA DEL MEDIANO) emä: CHOCOLATE VOM LEHMANNSFELSEN EST00086/08 narttu WAY OUT WEST AIDA FIN31444/08 s. 08/12/07 R STROLL S FALCK N20891/03 A (SMART WOOD HILLS ILEX - STROLL S IRIS) emä: MAMRES OSADO OMBRA FIN29716/00 A s. 04/07/00 LTE 14 narttu MAMRES YADRA YASMINA FIN57309/07 B s. 27/09/07 M TAHI-REME DIABLO A R (MASTER MAX OF DJARMATI - TAHI-REME IBIZA) emä: ERIA PRO LILIA BIANCA A M narttu ERIA PRO ZADA ZEHAVA RKF s. 02/04/06 R vwd-v TAHI-REME GERETT UKU002303/04 (GINO GOMEZ DEL CITONE - TAHI-REME TRINITI) emä: SANT KREAL FIGI RUS CH RKF narttu SANT KREAL EVANGELISTA FIN34054/07 B s. 24/07/06 R LTE 150 TAHI-REME YO-YO METDOB4596/02 (ILANE DARAFAL - TAHI-REME LOLLY) emä: KRUMS IZA S MARIGOLD RKF narttu MYSTERY MAYA FIN51779/07 C s. 10/08/05 R TAIKAVIITAN OIVA-OLAVI FIN22185/02 B s. 28/03/02 M LTE 183 vwd-v (OBELIX DIABLO VOM PERLE NOIRE - HECKENDORF VOM PERLE NOIRE) emä: BERNADETTE VOM MAINDREIECK FIN39175/04 B s. 28/02/03 M LTE 166 vwd-v narttu RED LABEL S LADY LOLLIPOP FIN30956/08 B s. 12/04/08 M TERRA ANTYDA SANI BITTER-BULLY FIN19572/03 A s. 27/03/01 M (HAINIDE KEIT-KARLOS - OFFICINALE LARK-LAVRENTTIA) emä: MILLA-GABI VIGO FIN50066/05 A s. 28/10/03 R uros BARLIN S STAR ANYTIME-ADOLF FIN34322/06 s. 16/06/06 M narttu BARLIN S STAR ANNY-BANNY FIN34326/06 A s. 16/06/06 M vwd-k TIADOR S CHRISTOPHER FIN26928/00 B s. 09/06/00 M (A DREAMS BODYGUARD - TIADOR S AMY-AMANDA) emä: A DREAMS CJ ARIELLE FIN13690/02 C s. 30/01/02 R narttu KIAMAR AFRODITE FIN29602/06 D s. 04/05/06 M TRUE NORTH CARLOS CHARG FIN46720/05 A s. 03/10/05 M LTE -1 (IRINLAND DUC DUFER - TAHI-REME CHILI) emä: HAINIDE BELLY-BERYL FIN38574/03 C s. 15/07/02 R uros FELISTAR S COOL-CORVETTE FIN26320/07 s. 10/03/07 M narttu FELISTAR S CHILI-CARAMEL FIN26316/07 s. 10/03/07 M LTE 93 UNIQUESTAR S DARK DUTCHMAN N14141/04 (RUSSKAJA MECHTA ANDOR ABSOLUT ROSEARDE BLACK STAR) emä: MEZZROW S FIANNA S52850/2002 uros MEZZROW S ARLEY FI17981/09 s. 23/05/08 M WALLDOBES ROYAN RIEGER FIN34137/00 A s. 05/08/00 M LTE 182 vwd-v (BRYANSTAM S RIGEL-REBELL - WALLDOBES EXCLUSIVE ELEYA) emä: LADY S TRICK UNIKUM FIN40558/97 A 15/10/97 M LTE 71 vwd-v uros MAMRES QANTONY HOPKINS FIN47803/04 A s. 15/10/04 M LTE 182 narttu MAMRES QEENA DAVIS FIN47807/04 C s. 15/10/04 M vwd-v narttu MAMRES QOLDIE HAWN FIN47808/04 A s. 15/10/04 R LTE 1 emä: MAMRES NANAS-NIETA FIN13237/00 C s. 10/12/99 M LTE 173 vwd-v uros MAMRES XIMON FIN22638/07 s. 14/12/06 M LTE 198 emä: TOSCANINA S HONEY QUEEN FIN23004/04 A s. 15/04/04 R LTE 122 vwd-v uros POWER DEE S STAR ZONE FIN18872/08 B s. 15/02/08 M vwd-v uros POWER DEE S STORM WIND FIN18875/08 s. 15/02/08 M uros POWER DEE S SUPER MAN FIN18874/08 B s. 15/02/08 M narttu POWER DEE S SECRET WEAPON FIN18879/08 A s. 15/02/08 R vwd-v narttu POWER DEE S SOUL MATE FIN18878/08 B s. 15/02/08 M vwd-v emä: MILLA-GABI VIGO FIN50066/05 A s. 28/10/03 R narttu BARLIN S STAR BRAUN EVA FIN59084/07 A s.30/10/07 R WARRINGHOF VOM YANGO NHSB (BINGO VOM HAUS AUSTEGG NAOMI VOM WARRINGHOF) emä: THEODORA VOM WARRINGHOF DZB narttu WARRINGHOF VOM ESTA FIN31883/08 A s. 07/09/07 M LTE 98 Vuosikirja

16 WESER-EMS VON NITSCHE VDH CH DZB R (LEON VON WESER-EMS - BIJOU VOM GLOCKENSTOLZ) emä: MAMRES OFRENDA FIN29714/00 A s. 04/07/00 M LTE 122 vwd-v uros MAMRES UDIAN FIN32566/06 s. 03/06/06 M uros MAMRES ULMER FIN32568/06 B s. 03/06/06 M vwd-v uros MAMRES URUK-HAI FIN32571/06 C s. 03/06/06 M vwd-v narttu MAMRES UNDOMIEL FIN32573 A s. 03/06/06 M LTE 142 vwd-v narttu MAMRES UNNARUU FIN32574 B s. 03/06/06 M LTE 169 vwd-v WUDRITZ VON DER CITTO AKCWS164345/01 FREI M (NORMEN VOM TEUFELSBLUT WENDY VON DER MOOREICHE) emä: GEM GIVVEON HILARY FIN23328/04 B s 03/02/03 M uros VIVA LA ROSA DANGEROUSGAME FIN37056/08 s. 23/06/08 M uros VIVA LA ROSA DEVIL FIN37054/08 s. 23/06/ 08 M uros VIVA LA ROSA DYNAMITE FIN37053/08 C s. 23/06/ 08 R YACHEERO S DERO DESCARO EST02083/01 (JIVAGO V. H. WANTIJ - HAINIDE KEA-KLEOPATRA) emä: FELISTAR S ANASTASIA FIN40094/04 B s. 12/08/04 R narttu INKKU FIN50962/06 B s. 18/08/06 M LTE 144 vwd-v narttu ORKIDEA FIN50961/06 s. 18/08/06 M LTE 41 emä: HAINIDE VERA-VALENTINE FIN48110/03 C s. 14/02/03 uros PARK HILL S DEMOCLES FIN14870/08 D s. 03/01/08 M uros PARK HILL S DRACO FIN14873/08 s. 03/01/08 M narttu PARK HILL S DESDEMONA FIN14867/08 A s. 03/01/08 M narttu PARK HILL S DESPINA FIN14869/08 s. 03/01/08 M emä: ODETTE HANI RED DEL RIOBIANCO EST00139/08 uros YACHEERO`S PANDO PANDERO EST00140/08 A s.02/12/07 M vwd-v narttu YACHEERO S PRIMA PRADA FIN38755/08 B s. 02/12/07 M vwd-v narttu YACHEROO S PRINCESS PIANDRA EST00149/08 s. 02/12/07 M YACHEERO S EL GRAFITO EST00334/03 A M (NITRO DEL RIOBIANCO - HAINIDE KEA-KLEOPATRA) emä: HAINIDE VERA-VALENTINE FIN48110/03 C s. 14/02/03 R vwd-v uros PARK HILL S C MON CHEVROLET FIN11146/06 C s. 20/12/05 M vwd-v uros PARK HILL S COOL CHERBAN FIN11145/06 B s. 20/12/05 M LTE 240 uros PARK HILL S COMBAT CANNON FIN11148/06 A s. 20/12/05 M LTE 150 vwd-v narttu PARK HILL S CHARMING CHER FIN11149/06 C s. 20/12/05 M LTE 172 narttu PARK HILL S X MAS CHERIE FIN11152/06 B s. 20/12/05 M LTE 154 vwd-v ZOOSFERY IZ KVENTIN S13079/2000 (SANT KREAL TIGER - SMART WOOD HILLS YUTISIA) emä: KARMEL IDA V ALPHA NORDIC N02010/98 uros KARMELHOF AEAEGON FIN35754/00 A ZOOSFERY IZ ZILAN EST00006/03 A (NESTOR IZ ZOOSFERY - SMART WOOD HILLS YUTISIA) emä: TAHI-REME QUESSIE FIN35747/00 B s. 02/07/00 MLTE 138 uros DENWEST RULE THE ROOST FIN25343/03 C 22/04/03 M LTE 111 emä: TAHI-REME YOGOBELLA FIN37649/03 A s. 17/01/02 M narttu DENWEST CZARINA FIN36892/04 A s. 18/07/04 M LTE 110 emä: COME AS YOU ARE ONCE IN A LIFETIME EST00796/04 M narttu HALETTAH DEMY DOLORES EST00288/07 s. 06/12/07 M ZING CARDINAL-MAX EST04363/94 (GARGON VAN STEVINHAGE-LYNX ANNET) emä: KRUMS EDEL GETER EST01880/96 uros EX CORT ASTRO EST02726 Santa Julf Karelia Kriegerhof Urban Legend 16 Vuosikirja 2009

17 Kokeisiin osallistuneet urokset FIN & EST & SE MVA MH HK2 JK3 TK1 A DREAMS MAGNUM FIN19374/04 B s. 19/03/04 M LTE 184 vwd-k isä: A DREAMS PILOT FIN15301/02 A emä: A DREAMS RHEA FIN20298/97 B kasv: KURVINEN MARJA-LEENA VANTAA om: KASTU MIRA LIETO 25/04/09 Lieto TOKO ALO /05/09 Pori TOKO ALO1 189 TK1 27/06/09 Kemi PAHA AVO /08/09 Ulvila PAHA AVO1 274 HK2 11/10/09 Raisio PAHA VOI /07/09 Kangasala TOKO AVO0 97,67 HK3 TK1 TK2 A DREAMS ODIN FIN26717/05 s. 05/05/05 M LTE 108 isä: A DREAMS BISAMON FIN49876/95 A emä: TAHI-REME KIWIE FIN32347/98 B kasv: KURVINEN MARJA-LEENA VANTAA om: KIVI KIMMO HELSINKI 24/05/09 Helsinki TOKO AVO1 183,5 25/07/09 Kouvola PAHA AVO /08/09 Hyvinkää TOKO AVO1 165 TK2 20/09/09 Vantaa PAHA AVO /09/09 Lohja PAHA AVO2 261 HK2 31/10/09 Lahti PAHA VOI2 240 HK3 ARITAUR VLADISLAV FI22385/10 s. 15/02/08 R isä: ARITAUR NOMINATOR KCSB4065CR emä: ARITAUR HASTRA KASTRA KCAE kasv: HORGAN JAY & MARTIN ENGLANTI om: LANTTA ANNIINA ANJALANKOSKI 31/05/09 Keuruu TOKO ALO /06/09 Laukaa TOKO ALO /06/09 Pieksämäki TOKO ALO /06/09 Jyväskylä TOKO ALO /06/09 Padasjoki TOKO ALO /07/09 Jyväskylä TOKO ALO2 143 ARTTU ER20021/02 A s. 07/03/02 M isä: IMPULSIVO IZ ZZSFERY FIN38617/99 C emä: ROKSANA ER29154/99 A om: HARJUNTAUSTA M & ARONEN K SAHALAHTI 15/02/09 Imatra PAVH Miehet A naru 10km /03/09 Kangasala PAVH Miehet A naru 10km /03/09 Keminmaa PAVH Miehet A naru 10km BISANUEL S BARRACUDA FIN17521/03 s. 25/02/03 M isä: SIVALDO BETELGES FIN13270/99 B emä: BISANUEL S ANGELICA FIN34703/00 B kasv: ROSENDAHL KIRSI KÄRRBY om: LEMETTINEN S 02/05/09 Helsinki PEHA PEHA HYL 27/09/09 Kouvola IPO-R PERA PERA-A R 78 24/10/09 Lappeenranta PERA A PERA-A HYL IP1 BRÜCKENDORFER KHANDI FIN53422/05 D s. 13/11/05 M vwd-k isä: VAYU V. D. BERKENSINGEL NHSB TC emä: BREA VOM HAUS MANN FIN12989/03 B kasv: HELYNEN HANNA SILTAKYLÄ om: ROIVAINEN MARKKU KUOPIO 06/06/09 Jämsä PAEJ AVO /07/09 Kouvola PASU ALO0 0 29/08/09 Joensuu PASU ALO /10/09 Lieksa PASU ALO2 247 IP1 HK2 VKM-09 BRÜCKENDORFER KOBOLT FIN53423/05 C s. 13/11/05 M isä: VAYU V. D. BERKENSINGEL NHSB TC emä: BREA VOM HAUS MANN FIN12989/03 B kasv: HELYNEN HANNA SILTAKYLÄ om: LAURILA HARRI LIEVESTUORE 15/02/09 Imatra PAVH Miehet A45 naru 5km /02/09 Kangasniemi PAVH Miehet A45 naru 5km /03/09 Kangasala PAVH Miehet A45 naru 5km /03/09 Keminmaa PAVH Miehet A45 naru 5km SM1RM1 14/03/09 Joensuu PAVH Miehet A45 naru 5km /09/09 Nokia PAHA AVO0 0 13/09/09 Mikkeli PAHA AVO2 262 HK2 20/09/09 Hämeenkyrö PAHA VOI /10/09 Kangasala PAHA VOI0 176 BRÜCKENDORFER KONAN FIN53425/05 C s. 13/11/05 M LTE 133 vwd-k isä: VAYU V. D. BERKENSINGEL NHSB TC emä: BREA VOM HAUS MANN FIN12989/03 B kasv: HELYNEN HANNA SILTAKYLÄ om: FORSELL MINNA MUSTIO 25/07/09 Raasepori VEPE SOVE /07/09 Raasepori VEPE ALO /08/09 Raasepori VEPE ALO2 82 BRÜCKENDORFER KRUGER FIN53426/05 B s. 13/11/05 M LTE 164 vwd-v isä: VAYU V. D. BERKENSINGEL NHSB TC emä: BREA VOM HAUS MANN FIN12989/03 B kasv: HELYNEN HANNA SILTAKYLÄ om: PUHAKKA TIINA KOTKA 31/08/09 Kotka PAKK PAKK1 BRÜCKENDORFER REMES FIN29760/07 B s. 09/05/07 M isä: GIAN VON DER MOOREICHE FIN41816/03 A emä: BREA VOM HAUS MANN FIN12989/03 B kasv: HELYNEN HANNA SILTAKYLÄ om: PALONEN ANTTI NOKIA 29/08/09 Harjavalta PAJÄ ALO0 151 BRÜCKENDORFER RITTER FIN29761/07 B s. 09/05/07 M vwd-v isä: GIAN VON DER MOOREICHE FIN41816/03 A emä: BREA VOM HAUS MANN FIN12989/03 B kasv: HELYNEN HANNA SILTAKYLÄ om: HAAVISTO TEEMU 27/07/09 Kotka PAKK PAKK0 JK1 BRÜCKENDORFER VIASCO FIN18142/05 A s. 13/03/2005 R LTE 182 vwd-v isä: COX VOM DER MOOREICHE DZB emä: VOM ESCHENBRUCH FIN37001/03 A WD-K kasv: HELYNEN HANNA SILTAKYLÄ om: KÄRKKÄINEN KATI KOUVOLA 03/05/09 Kouvola PAKK PAKK1 25/07/09 Kouvola PAJÄ ALO3 230 JK1 29/08/09 Kouvola PAJÄ AVO0 215 JK2 HK2 IP3 BRÜCKENDORFER VICOX FIN18140/05 A s. 13/03/05 M LTE 198 isä: COX VON DER MOOREICHE DZB emä: OHRA VOM ESCHENBRUCH FIN37001/03 A kasv: HELYNEN HANNA SILTAKYLÄ om: MÖNKKÖNEN MAIKKU ESPOO 18/05/09 Vihti PASU VOI /06/09 Vihti PASU VOI2 242 IP3 27/05/09 Kouvola PASU VOI2 246 IP3 08/08/09 Lohja PASU VOI /11/09 Lohja PASU VOI2 265 IP3 Vuosikirja

18 JK2 HK2 TK1 TK2 BRÜCKENDORFER VIPER FIN18141/05 A s. 13/03/05 M isä: COX VON DER MOOREICHE DZB emä: OHRA VOM ESCHENBRUCH FIN37001/03 A kasv: HELYNEN HANNA SILTAKYLÄ om: VUORISOLA SANNA TAMPERE 23/05/09 Tampere TOKO AVO /06/09 Hämeenlinna TOKO AVO /09/09 Hämeenkyrö TOKO AVO1 185 TK2 VPG1 IP2 ZTP SG1A BURGSTÄTTE VON DER ERNST FIN17143/06 FREI s. 12/04/05 R vwd-v isä: CHICO VON DER DOBERWACHE DZB emä: CARLA VON DER BURSTÄTTE DZB HD1 kasv: CAMELI MARCO SAKSA om: MYYRY MIKA & KARLAMAA KIRSI LAPINKYLÄ 25/07/09 Kouvola PASU VOI0 53 BÄBIE S GARDEN COFFE MACCHIATO FIN19541/05 A s. 31/01/05 M vwd-v isä: IRINLAND MARCELLE MONDIAL FIN13852/01 A emä: IRINLAND LILY L BABIE S FIN32494/01 A kasv: KÄRKKÄINEN MARINA HELSINKI om: RÖNNQVIST ANNINA KOKKOLA 13/09/09 Kokkola PAJÄ ALO /10/09 Kaustinen PAJÄ ALO0 122 BÄBIE S GARDEN MACHO MAN FIN23116/07 B s. 15/03/07 M LTE 140 vwd-v isä: LIVONIJAS BARON HEART OF HAMLET LV-9214/04 emä: GRACIA JULIET IZ SLAVNOI STAI FIN51551/05 C kasv: KÄRKKÄINEN MARINA HELSINKI om: PATANA NIINA & (HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA) 02/08/09 Hämeenkyrö PAKK PAKK1 25/08/09 Kannus TOKO ALO /11/09 Lieto TOKO ALO2 159 BÄBIE S GARDEN SO HOT N YOURS FIN32817/06 A s. 04/06/06 M isä: YGOR VOM KLINGBACH DZP emä: WACHENSTAMM BÄBIES D CHOICE FIN27308/04 B kasv: KÄRKKÄINEN MARINA HELSINKI om: HELMINEN A 12/09/09 Hyvinkää PAKK PAKK1 09/08/09 Hyvinkää TOKO ALO3 130,5 EST JV-07 BÄBIE S GARDEN SUPER EGO FIN32812/06 C s. 04/06/06 M LTE 154 isä: YGOR VOM KLINGBACH DZB FREI emä: WACHENSTAMM BÄBIES D CHOICE FIN27308/04 B kasv: KÄRKKÄINEN MARINA HELSINKI om: SASSI KATJA RIIHIMÄKI 09/08/09 Hyvinkää TOKO ALO1 171,5 EK1 JK2 HK3 IP3 TK1 SOVE1 PERA-A ZTP SG1A FI & LT MVA DARYA S DALL DEFENDER FIN28196/04 A s. 23/04/04 R LTE 150 vwd-v isä: JOTUNHEIM S HUGIN FIN23312/99 A emä: A DREAMS ELFRIDA FIN24268/98 A kasv: IVAKKO TARJA HELSINKI om: IVAKKO TARJA HELSINKI 11/05/09 Espoo PASU VOI /07/09 Kouvola PAEK AVO /08/09 Lohja PAHA VOI /07/09 Loppi VEPE AVO3 73 JK2 DARYA S DARO DERRICK FIN28198/04 s. 23/04/04 M isä: JOTUNHEIM S HUGIN FIN23312/99 A emä: A DREAMS ELFRIDA FIN24268/98 A kasv: IVAKKO TARJA HELSINKI om: RANTANEN PEKKA PIIKKIÖ 07/06/09 Nurmijärvi PAJÄ AVO /06/09 Tampere PAJÄ AVO /06/09 Kemi PAJÄ AVO /07/09 Kouvola PAJÄ AVO2 249 JK2 HK3 JK1 TK1 FI MVA DARYA S DEWALD DACK FIN28199/04 C s. 23/04/04 R LTE 100 vwd-k isä: JOTUNHEIM S HUGIN FIN23312/99 A emä: A DREAMS ELFRIDA FIN242068/98 A kasv: IVAKKO TARJA HELSINKI om: GRÖNROOS JOHANNA & MANNONEN VILLE HELSINKI 07/06/09 Raisio PAHA AVO1 278 HK2 25/07/09 Kouvola PAEK ALO /08/09 Hyvinkää TOKO ALO1 169,5 TK1 20/09/09 Vantaa PAHA VOI /09/09 Lohja PAJÄ ALO1 279 JK1 31/10/09 Lahti PAHA VOI2 241 HK3 DEEP DELIGHT DIDMEMYSELFANDI FIN57554/07 s. 24/10/07 M isä: HOT-HONORATO DE PLEGAMANS B FIN39143/07 emä: DEEP DELIGHT AGILE AGATA B FIN38677/00 kasv: SYVÄNIEMI PIA ROVANIEMI om: JOHANNA HYYPPÄ RAAHE 15/05/09 Raahe PAKK PAKK1 10/06/09 Kokkola TOKO ALO /08/09 Oulu TOKO ALO /08/09 Kannus TOKO ALO /09/09 Oulu TOKO ALO2 159 DENWEST X-MAS RAYOFHOPE FIN10889/07 A s. 16/12/06 M LTE 78 vwd-s isä: A DREAMS MAGNUM FIN19374/04 B emä: TAHI-REME YOGOBELLA FIN37649/03 A kasv: TUORILA MIRKKA PERÄLÄ om: ALAKOPSA MARI 26/09/09 Kauhajoki PAKK PAKK1 IP1 DINICO BRYSON FIN19967/04 D s. 02/02/04 M LTE 110 isä: BRIN GINGA HOUSE LOI02/46708 A emä: MADONNA DEL CONTE DRAGO FIN12704/03 A s. 27/09/99 M vwd-v kasv: (HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA) om: HIRVONEN JAANA HEINOLA 27/07/09 Vihti PASU AVO0 165 DINICO PACINO FIN32084/06 B s. 29/04/06 R isä: POTTER DEL CONTE DRAGO FIN24920/04 A emä: A VAU L EAU CELEBREE FIN43035/00 A kasv: (HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA) om: NURMINEN K 19/08/09 Turku PAKK PAKK1 JK2 VKM-08 DOBELCOS BLAZE-BARRACUDA FIN34098/02 A s. 22/06/02 M LTE 140 vwd-k isä: BRONCO VON DER DOBERWACHE FIN15161/99 A1 emä: HELICON DIANE AU BOIS FIN23002/95 B kasv: NISKANEN SANNA KOIKKALA & HEIKKINEN JOUNI RUUKKI om: PALSA PETRI HAUKIPUDAS 25/07/09 Kouvola PAJÄ VOI0 134 ZTP SG1A DOBERPRIDE S BLACK VODKA FIN16007/07 B s. 23/11/05 M LTE 236 isä: KANT DI ALTOBELLO JR79998 A emä: DOBERPRIDE S BROWN IRKIH N13498/01 A kasv: GUSLAND ALF NORJA om: SORVARI RIITTA SOTKAJÄRVI 09/05/09 Kiiminki PAKK PAKK1 EECKHOUT VAN HOF TER FENIX FIN49664/08 A s. 05/07/06 M LTE 182 isä: EECKHOUT VAN HOF TER ADDO LOSH A emä: EECKHOUT VAN HOF TER ZARINA LOSH B kasv: MIKHIELS MARCEL BELGIA om: PAUNIMO MARIANNE JOENSUU 23/05/09 Tarto, Viro PAKK PAKK1 18 Vuosikirja 2009

19 VPG3 IP3 FH1 ESCHENBRUCH VOM PUMA FIN40168/03 A s. 30/03/03 M vwd-v isä: ASCO VON DER BURGSTÄTTE DZB emä: INOU VOM ESCHENBRUCH DZB HD-1 kasv: LORENZ H & S SAKSA om: LILJA TIMO KUUSANKOSKI 25/07/09 Kouvola PASU VOI1 276 VPG3 10/10/09 Kouvola PAEJ AVO3 78 FH1 FH1 EXTRA ELITE DEMOLITION FIN15205/07 B s. 04/06/06 M vwd-k LTE 0 isä: TABOR V. CASTELL DZB emä: MERY EXTRA MORAVAK CMKU/6404/01/06 kasv: SALMANOVICZ SYLVIA PUOLA om: JUNTTILA S & (HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA) 13/09/09 Kerimäki PAEJ AVO3 71 FH1 FELISTAR S ALFONSO FIN40090/04 D s. 12/08/04 R isä: MARLAND CEN IVANHOE FIN14163/02 A emä: HAINIDE BELLY-BERYL FIN38574/03 C kasv: LÄMSÄ PIRITTA KUUSAMO om: HEIKKILÄ J-M 03/10/09 Kangasala PAHA ALO0 178 IP1 HAUS RIBACK AROK FIN21985/04 A s. 01/04/04 M isä: BRONCO VON DER DOBERWACHE FIN15161/99 emä: FJORDNECK BRIO BOLERO FIN36960/00 A kasv. KARLAMAA KIRSI LAPINKYLÄ om: MERILÄINEN JANI TUUSULA 17/05/09 Tuusula PASU AVO0 0 VPG1 HEIKO VOM FERRENBERG FIN30078/08 B s. 23/08/06 R isä: CHICO VON DER DOBERWACHE DZB emä: ESCARA VOM FERRENBERG DZB kasv: ALBRECHT ELKE & PETER SAKSA om: LANDSBERG KATRIN 02/08/09 Hämeenkyrö PAKK PAKK1 03/10/09 Tampere PASU ALO1 272 VPG1 JULIETTEVILLE S LUCIFER FIN22001/08 B s. 01/08/07 M isä: KRIEGERHOF KONRAD KRIEGER FIN12287/03 A emä: SMART WOOD HILLS TAMARA S22033/2003 kasv: LÖTBORN FOLKE RUOTSI om: LINDROOS MIRA KOTKA 26/09/09 Kotka PAKK PAKK0 KRIEGERHOF URBAN LEGEND FIN21605/07 B s. 01/03/07 M LTE 125 vwd-v isä: NITRO DEL RIOBIANCO LOI99/14550 emä: KRIEGERHOF KHLOE-KALINA FIN12285/03 A kasv: AALTONEN KRISTIINA PORVOO om: HEINONEN HELI-MARKETTA 25/04/09 Iisalmi PAKK PAKK0 ZTP SG1B KRIEGERHOF WAGNER FIN28663/08 A s. 12/04/08 M isä: ERNST VON DER BURGSTÄTTE FIN17143/06 FREI emä: KRIEGERHOF INEZ D AMOUR FIN14717/02 A kasv: AALTONEN KRISTIINA PORVOO om: TERVO KIRSI & NAPOLA HARRI HOLLOLA 31/08/09 Helsinki PAKK PAKK1 ZTP SG1A KRIEGERHOF WOLVERINE FIN28665/08 A s. 12/04/08 M isä: ERNST VON DER BURGSTÄTTE FIN17143/06 FREI emä: KRIEGERHOF INEZ D AMOUR FIN14717/02 A kasv: AALTONEN KRISTIINA PORVOO om: NIEMINEN JONNA & MARKUS ASKOLA 31/08/09 Helsinki PAKK PAKK1 MH MARVINETTE S HERRLICH HARLEY FIN30569/06 A s. 05/05/06 M LTE 198 vwd-k isä: JOTUNHEIM S HUGIN FIN23312/99 A emä: MARVINETTE S EVISTA EDERA FIN37703/02 A kasv: NIEMI MIA HÄIJÄÄ om: LAITINEN SATU 06/06/09 Mikkeli PAKK PAKK1 MEZZROW S ARLEY FI17981/09 s. 23/05/08 M isä: UNIQUESTAR S DARK DUTCHMAN N14141/04 emä: MEZZROW S FIANNA S52850/2002 kasv: KAMLEITNER BARBRO & BERTILSON GÖRAN RUOTSI 09/05/09 Vantaa TOKO ALO2 144,5 25/05/09 Orimattila TOKO ALO /06/09 Orimattila TOKO ALO /08/09 Ylöjärvi TOKO ALO /08/09 Tampere TOKO ALO2 140,5 30/08/09 Orimattila TOKO ALO /09/09 Siuntio TOKO ALO- 10 MONWELT S KRAFT YURI FIN14524/08 B s. 21/01/08 M vwd-k isä: NAKIRO GABI VIGO FIN17621/06 A emä: DÄSY S FIINI-HULINA FIN32732/02 B kasv: LAITINEN MOONA LEHMO om: LAITINEN MOONA LEHMO 09/08/09 Kitee PAKK PAKK1 IP3 VPG3 ZTP V1A NIGHTWISH MYSTIC ANUBIS FIN12747/06 A s. 04/08/05 M LTE 168 vwd-s isä: ROWAN V. D. ERJOLIHOF emä: EISCHA VOM LECHFELD JR79771 HD1 kasv: SKAKIC NIKOLAI SERBIA om: KYTÖSAARI JUKKA HELSINKI 05/06/09 Kärkölä PASU VOI2 255 IP3 25/07/09 Kouvola PASU VOI2 259 VPG3 21/08/09 Kemi PASU VOI2 258 IP3 FH1 TK2 KK1 FI & RUS & EE & LV & SE MVA O ZONE BAKU FIN24081/02 A s. 08/05/02 R LTE 125 vwd-v isä: COMO JIVONO DI MATARIO ÖHZBDP11388 HD 0 emä: MEDUSA V. D. RÄUBERHÖHLE FIN11153/99 B kasv: (HENKILÖLLÄ TIETOSUOJA) om: PASANEN HANNA VANTAA 25/01/09 Helsinki TOKO VOI /05/09 Siuntio TOKO VOI /06/09 Salo TOKO VOI /07/09 Tabasalu, Viro KK 90 KK1 25/08/09 Kannus TOKO VOI- 0 JK3 FI & EE MVA PARK HILL S C MON CHEVROLET FIN11146/06 C s. 20/12/05 M LTE 127 vwd-v isä: YACHEERO S EL GRAFITO EST00334/03 emä: HAINIDE VERA-VALENTINE FIN48110/03 C kasv: NIEMI SIRKKU HÄMEENLINNA om: KOSKINEN MARIKA TURENKI 10/05/09 Hämeenlinna PAJÄ AVO1 281 JK2 25/07/09 Kouvola PAJÄ VOI0 0 02/08/09 Forssa PAJÄ VOI2 252 JK3 26/09/09 Lohja PAJÄ VOI0 158 TK1 PARK HILL S COMBAT CANNON FIN11148/06 A s. 20/12/05 M LTE 150 vwd-v isä: YACHEERO S EL GRAFITO EST00334/03 emä: HAINIDE VERA-VALENTINE FIN48110/03 C kasv: NIEMI SIRKKU HÄMEENLINNA om: SELLGREN LENITA ORIMATTILA 25/08/09 Hämeenlinna PAKK PAKK1 01/11/09 Lahti TOKO ALO /11/09 Kotka TOKO ALO1 183,5 14/11/09 Riihimäki TOKO ALO2 146,5 01/12/09 Hämeenlinna TOKO ALO /12/09 Kotka TOKO ALO1 174,5 TK1 Vuosikirja

20 PETREMMA S FLAVOR FLAV FIN23760/08 s 14/05/08 M isä: SMART WOOD HILLS ELISIR FIN18928/01 B emä: SANT KREAL FAIRYTALE FIN14734/05 A kasv: PARVIAINEN PETRA HAMINA om: PELTONIEMI ROSANNA 07/11/09 Lieto TOKO ALO /11/09 Lieto TOKO ALO1 195 POWER DEE S DEJAVU DALI FIN33842/06 B s. 12/06/06 M LTE 148 isä: DEEP DELIGHT ABORIGIN AL FIN38673/00 C emä: TOSCANINA S FLOWER POWER FIN32002/02 A kasv: ALHO MARI JANAKKALA om: KOKKONEN PAULA & HIRVISAARI JAAKKO KUOPIO 01/03/09 Kangasala PAVH Miehet A naru 10km /06/09 Leppävirta PASU ALO /09/09 Tuusula PASU ALO0 121 JK1 RED LABEL S HONEST HANDYMAN FIN32987/02 A s. 05/06/02 M isä: BRONCO VON DER DOBERWACHE FIN15161/99 A1 emä: RED LABEL S COMEBACK CARMEN SF14006/94 A kasv: LAAKSO MERVI JÄRVENPÄÄ om: HOLLMING EINI & AALTO JANI TOIJLA 10/05/09 Hämeenlinna PAJÄ ALO2 259 JK1 FI KVA HK3 RED LABEL S ICEMAN IGAROS FIN11622/05 A s. 03/11/04 M vwd-v isä: RED LABEL S FEARLESS FANTOM FIN27100/00 A emä: BERNADETTE VOM MAINDREIECK FIN39175/04 B kasv: LAAKSO MERVI JÄRVENPÄÄ om: KAUPPINEN JUHA SALO 03/05/09 Salo PAHA VOI /07/09 Harjavalta PAHA VOI0 0 02/08/09 Raisio PAHA VOI1 274 HK3 30/08/09 Salo PAHA VOI2 269 HK3 JK2 RED LABEL S IMMEMORIAL IDOL FIN11625/05 A s. 03/11/04 M isä: RED LABEL S FEARLESS FANTOM FIN27100/00 A emä: BERNADETTE VOM MAINDREIECK FIN39175/04 B kasv: LAAKSO MERVI JÄRVENPÄÄ om: KOSKELA ARI ASKOLA 04/06/09 Porvoo PAJÄ AVO /07/09 Kouvola PAJÄ AVO /08/09 Helsinki TOKO VOI /09/09 Tuusula TOKO VOI3 207 RED LABEL S INTRODUCTION FIN11624/05 A s. 03/11/04 M isä: RED LABEL S FEARLESS FANTOM FIN27100/00 A emä: BERNADETTE VOM MAINDREIECK FIN39175/04 B kasv: LAAKSO MERVI JÄRVENPÄÄ om: HIRVIKOSKI P 01/08/09 Kokkola PAKK PAKK0 ROSENHÖHE VON DER ERCCI FIN46934/06 B s. 13/02/06 M LTE142 vwd-k isä: COME AS YOU ARE GODRIC VDH/ emä: DANA VON DER ROSENHÖHE VDH/ kasv: VOLK PIERRE-CLAUS SAKSA om: ALHO MARI JANAKKALA 01/03/09 Kangasala PAVH Naiset A naru 5km /06/09 Hausjärvi PAHA ALO /07/09 Tampere PAHA ALO /07/09 Kouvola PAHA ALO /08/09 Hämeenlinna PAHA ALO0 145 JK2 SCANDIC SCANDAL S SASCHA FIN23002/06 s. 29/03/06 M isä: BRISKA S SPIKE FIN41175/01 B emä: GRIFFIN GARDEN S AUDE-EMILIE FIN23951/01 A kasv: RYTKÖNEN MERITA VANTAA om: NISONEN TARJA & ERKKI TURKU 28/05/09 Tampere PAJÄ AVO2 253 JK2 25/07/09 Kouvola PAJÄ VOI /08/09 Raisio PAJÄ VOI /10/09 Hyvinkää PAJÄ VOI0 185 JK1 SCANDIC SCANDAL S SHAMAL FIN23006/06 B s. 29/03/06 R LTE 184 isä: BRISKA S SPIKE FIN41175/01 B emä: GRIFFIN GARDEN S AUDE-EMILIE FIN23951/01 A kasv: RYTKÖNEN MERITA VANTAA om: NYBERG TONI & RYTKÖNEN MERITA VANTAA 26/05/09 Espoo PAJÄ ALO /10/09 Hyvinkää PAJÄ ALO2 261 JK1 STAY IN STYLE CEDRO CERES FIN23513/08 B s. 23/07/07 M vwd-v isä: LIVONIJAS BARON HEART OF HAMLET LV-9214/04 emä: IRRIA DEL MEDIANO EST00034/06 kasv: ORAV ENEKEN VIRO om: TAMMENTIE LEA 05/07/09 Anjalankoski PAKK PAKK1 TAIKAVIITAN PAKKI-PUUTTUU FIN16393/04 C s. 24/01/04 M isä: SMART WOOD HILLS ELISIR FIN18928/01 B emä: PERLE NOIRE VOM HECKENDORF FIN34666/99 A kasv: KAIPIO SOILE KÄSÄMÄ om: NIEMI HELENA TAMPERE 06/09/09 Tampere PERA PERA-A HYV HK2 JK1 TAIKAVIITAN POKKA-PITÄÄ FIN16395/04 A s. 24/01/04 M LTE 108 vwd-v isä: SMART WOOD HILLS ELISIR FIN18928/01 B emä: PERLE NOIRE VOM HECKENDORF FIN34666/99 A kasv: KAIPIO SOILE KÄSÄMÄ om: SKAFFARI MIIA TAMPERE 27/06/09 Harjavalta PAJÄ ALO2 265 JK1 05/07/09 Nokia PAHA AVO2 258 HK2 TAIKAVIITAN QISA-QÄSKY FIN29125/05 A s. 04/05/05 R isä: SMART WOOD HILLS ELISIR FIN18928/01 B emä: PERLE NOIRE VOM HECKENDORF FIN34666/99 A kasv: KAIPIO SOILE om: PURO TARJA TAMPERE 25/10/09 Valkeakoski PAJÄ ALO0 215 TAIKAVIITAN QUNTO-QÄYRÄ FIN29127/05 B s. 04/05/05 M isä: SMART WOOD HILLS ELISIR FIN18928/01 B emä: PERLE NOIRE VOM HECKENDORF FIN34666/99 A kasv: KAIPIO SOILE KÄSÄMÄ om: RANTANEN ARI NURMIJÄRVI 10/10/09 Nurmijärvi PAHA ALO0 253 A dreams Magnum 20 Vuosikirja 2009

DOBERMANN VUOSIKIRJA 2011

DOBERMANN VUOSIKIRJA 2011 DOBERMANN VUOSIKIRJA 2011 DOBERMANN 48. vuosikerta ISSN 0780-4547 Vuosikirjan sisällysluettelo 3 Siitosurokset ja niiden kokeissa ja näyttelyissä käyneet jälkeläiset 15 Kokeisiin osallistuneet urokset

Lisätiedot

DOBERMANN VUOSIKIRJA 2008

DOBERMANN VUOSIKIRJA 2008 DOBERMANN VUOSIKIRJA 2008 DOBERMANN 45. vuosikerta ISSN 0780-4547 Vuosikirjan sisällysluettelo 3 Puheenjohtajan mietteitä 4 Siitosurokset ja niiden kokeissa ja näyttelyissä käyneet jälkeläiset 20 Koetulokset

Lisätiedot

DOBERMANN VUOSIKIRJA 2010

DOBERMANN VUOSIKIRJA 2010 DOBERMANN VUOSIKIRJA 2010 DOBERMANN 47. vuosikerta ISSN 0780-4547 Vuosikirjan sisällysluettelo 3 Siitosurokset ja niiden kokeissa ja näyttelyissä käyneet jälkeläiset 16 Kokeisiin osallistuneet urokset

Lisätiedot

DOBERMANN VUOSIKIRJA 2007

DOBERMANN VUOSIKIRJA 2007 DOBERMANN VUOSIKIRJA 2007 Yhdistyksen tiedotuksia VUOSIKIRJA 2008 Koirasi kuvan saa vuosikirjaan omakustannushintaan 16 / kuva (maksu SDY:n tilille 216718-3942) koiran saavuttamista tuloksista riippumatta.

Lisätiedot

VUOSIKIRJA 2013 DOBERMANN

VUOSIKIRJA 2013 DOBERMANN VUOSIKIRJA 2013 DOBERMANN DOBERMANN 50. vuosikerta ISSN 0780-4547 Vuosikirjan sisällysluettelo 3 Kokeisiin osallistuneet urokset 8 Kokeisiin osallistuneet nartut 18 Näyttelyihin osallistuneet urokset 37

Lisätiedot

DOBERMANN VUOSIKIRJA 2012

DOBERMANN VUOSIKIRJA 2012 DOBERMANN VUOSIKIRJA 2012 DOBERMANN 48. vuosikerta ISSN 0780-4547 Vuosikirjan sisällysluettelo 3 Siitosurokset ja niiden kokeissa ja näyttelyissä käyneet jälkeläiset 15 Kokeisiin osallistuneet urokset

Lisätiedot

DOBERMANN VUOSIKIRJA 2005

DOBERMANN VUOSIKIRJA 2005 DOBERMANN VUOSIKIRJA 2005 SUOMEN DOBERMANNYHDISTYS - FINLANDS DOBERMANNFÖRENING RY HALLITUS 2007 Puheenjohtaja Kirsi Karlamaa, Alisgårdintie 16, 02520 Lapinkylä, puh. 040 584 4148, kirsi.karlamaa@ficora.fi

Lisätiedot

DOBERMANN VUOSIKIRJA 2006

DOBERMANN VUOSIKIRJA 2006 DOBERMANN VUOSIKIRJA 2006 Yhdistyksen tiedotuksia VUOSIKIRJA 2007 Kuvat vuosikirjaan omakustannushintaan 16 euroa/kuva (maksut SDY:n tilille) koiran saavuttamista tuloksista riippumatta. Poikkeuksena vuoden

Lisätiedot

DOBERMANN. Rekisteri 2003. Suomen Dobermannyhdistys r.y.

DOBERMANN. Rekisteri 2003. Suomen Dobermannyhdistys r.y. DOBERMANN Rekisteri 2003 Suomen Dobermannyhdistys r.y. 1 Dobermann 2003 Erikoisnäyttelyn voittaja 2003 Come As You Are Dogzilla i: Alfa Adelante del Citone e: Come As You Are Alabama Rekisteröinnit uroksittain

Lisätiedot

DOBERMANN VUOSIKIRJA 2003

DOBERMANN VUOSIKIRJA 2003 DOBERMANN VUOSIKIRJA 2003 VUOSIKIRJAN SISÄLLYSLUETTELO 3 Pääkirjoitus 4 Siitosurokset ja niiden kokeissa ja näyttelyissä käyneet jälkeläiset 13 Koetulokset / urokset 18 Koetulokset / nartut 25 Näyttelytulokset

Lisätiedot

DOBERMANN VUOSIKIRJA 2004

DOBERMANN VUOSIKIRJA 2004 DOBERMANN VUOSIKIRJA 2004 SUOMEN DOBERMANNYHDISTYS - FINLANDS DOBERMANNFÖRENING RY HALLITUS 2005 Puheenjohtaja Jari Laakso, Ruusulankatu 7 B 49, 00260 Helsinki, puh/fax (09) 497 979, 0400 736 455, jari.laakso@koir.as

Lisätiedot

TOIMINTAKERTOMUS 2013

TOIMINTAKERTOMUS 2013 1(6) Suomen Dobermannyhdistys Finlands Dobermannförening ry TOIMINTAKERTOMUS 2013 Yleistä Vuosi 2013 oli Suomen Dobermannyhdistys ry:n 63. toimintavuosi. Vuoden päättyessä yhdistyksessä oli 553 jäsentä,

Lisätiedot

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit

Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Kaupunki/kunta Indeksitalon kiinteistöverot ja maksut 2015 / yli 30000 asukkaan kaupungit Tontin kiint.vero euroa/m²/kk Rakenn. kiint.vero Kaukol. Vesi/jätev. Jätehuolto Yhteensä Lappeenranta 0.21 0.27

Lisätiedot

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1

Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 Poliisilaitosalueet ja toimipisteet 1.1.2014 lukien 14.6.2013 1 11 poliisilaitosaluetta Lapin poliisilaitos Oulun poliisilaitos Pohjanmaan poliisilaitos Sisä Suomen poliisilaitos Itä Suomen poliisilaitos

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012. 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 13 päivänä kesäkuuta 2012 279/2012 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön asetuksen

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta

Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013. 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus. radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 19 päivänä elokuuta 2013 614/2013 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta Annettu Helsingissä 15 päivänä elokuuta 2013

Lisätiedot

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö

2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö N:o 6 27 TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 2.2 Analoginen radiotoiminta: valtakunnallinen toimiluvanvarainen käyttö Taajuuskokonaisuus 1 105,7 Anjalankoski 106,2 Espoo 106,0 Eurajoki 104,1 Haapavesi

Lisätiedot

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 176 N:o 22 Liite 2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 2.1 Analoginen radiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Taajuus ERP (MHz) (kw) AAVASAKSA 87,9 10 AAVASAKSA AAVASAKSA

Lisätiedot

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw)

N:o 434 1269. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu C (kw) N:o 434 1269 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.3 Digitaalinen televisiotoiminta Aseman nimi Kanava MAX ERP Nippu A Nippu B Nippu

Lisätiedot

Vuoden näyttelykoira 2009

Vuoden näyttelykoira 2009 Vuoden näyttelykoira 2009 Tulokset kilpailuiden sääntöjen mukaisesti Mikäli koirasi tulisi olla mukana kilpailussa, mutta sitä ei listalta löydy, niin ota yhteyttä jäsensihteeriin. Sijoitus nimi Pisteet

Lisätiedot

KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 KAARINAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2004, 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus

Lisätiedot

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2011 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2012 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus

Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014. 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus SUOMEN SÄÄDÖSKOKOELMA Julkaistu Helsingissä 5 päivänä joulukuuta 2014 1012/2014 Liikenne- ja viestintäministeriön asetus radiotaajuuksien käyttösuunnitelmasta annetun liikenne- ja viestintäministeriön

Lisätiedot

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010-2012 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2013 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015

Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Kaikkien aikojen parhaat tulokset 4.12.2015 Miehet halli päiväys tulos ka. sarjat 2s. Pasi Uotila Ailec, Helsinki Tali 1.10.2006 600 300,0 300 300 Toni Laine Räme, Lohja Kupittaa 9.3.2007 600 300,0 300

Lisätiedot

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011

SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 SYSMÄN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008-2010 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2011 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

MÄÄRÄYS 31.12.2001. Valtuutussäännös Liikennevakuutuslain 16 22/002/2001. Voimassaoloaika 1.1.2002 toistaiseksi

MÄÄRÄYS 31.12.2001. Valtuutussäännös Liikennevakuutuslain 16 22/002/2001. Voimassaoloaika 1.1.2002 toistaiseksi 1 (2) MÄÄRÄYS 31.12.2001 Valtuutussäännös Dnro Liikennevakuutuslain 16 22/002/2001 Voimassaoloaika 1.1.2002 toistaiseksi Kumoaa Sosiaali- ja terveysministeriön määräys 181/411/95 Asia Liikennevakuutuksen

Lisätiedot

RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 RAUMAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 KARKKILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2010 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus

LUONNOS. Valtioneuvoston asetus LUONNOS Valtioneuvoston asetus televisio- ja radiotoimintaan sekä toimiluvanvaraiseen teletoimintaan määrättyjen taajuusalueiden käyttösuunnitelmasta annetun valtioneuvoston asetuksen muuttamisesta Annettu

Lisätiedot

KRUUNUPYY 44 600 SVT

KRUUNUPYY 44 600 SVT 4706 N:o 119 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw)

Lisätiedot

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 VIHDIN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 28 213 ENNAKKOTIETO VUODELTA 214 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

KUNTIEN YRITYSILMASTO 2011. Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä

KUNTIEN YRITYSILMASTO 2011. Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä KUNTIEN YRITYSILMASTO 2011 Selvitys kuntien ja seutukuntien yritysmyönteisyydestä KUNTIENYRITYSILMASTO 2011 SISÄLTÖ SAATTEEKSI 3 JOHTOPÄÄTÖKSET 4 1SELVITYSMENETELMÄT 5 1.1Yritysilmastomittarijaselvityksentoteuttaminen

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen Kuntien yritysilmasto 2012 Helsinki 20.9.2012 Asiantuntija Jari Huovinen EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä

Lisätiedot

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen

Auli Sirviö 1963 yleinen Kangasala 333 Hanna Lilja 1986 yleinen Tiistenjoki 334 Eija Kestilä 1976 yleinen Jyväskylä 335 Erika Parviainen 1995 yleinen KUNTO+ NAISET kisailijan nimi syntymä vuosi ikäsarja paikkakunta kilpailija numero Helena Laaksonen 1966 yleinen Tampere 300 Tiina Penttilä-Metso 1966 yleinen triva, Nokia 301 Maria Laine 1982 yleinen

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 8 N:o 1 Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

Tarkemmat tiedot kohteista saat myyntipalvelustamme 0424-852200 tai info@ultimatemarket.com.

Tarkemmat tiedot kohteista saat myyntipalvelustamme 0424-852200 tai info@ultimatemarket.com. Tarkemmat tiedot kohteista saat myyntipalvelustamme 0424-852200 tai info@ultimatemarket.com. Kohdetuote Kohdekaupunki Kohdepostinumero energiavaraaja HELSINKI 00660 energiavaraaja HELSINKI 00690 energiavaraaja

Lisätiedot

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8.

1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7 10-11.8. 3.11.2010 Lopullinen Raahen Vesan SM-mitalistit 1921-1999 Koonnut Eero Ukonaho 1921-1959 Urho Saariaho Suomen mestaruus Seiväs 370 28-29.7.1934 Tampere Jukka Huovinen SM-hopeaa Kalevan kisat 110m aj. 15,7

Lisätiedot

3. Lyhytkarvainen mäyräkoira narttu Mikromanian Miraakkeel 42 p. om. Karoliina Viitamäki, Riihimäki

3. Lyhytkarvainen mäyräkoira narttu Mikromanian Miraakkeel 42 p. om. Karoliina Viitamäki, Riihimäki PALKITUT 2012 * Vuoden Mäyris 1. Karkeakarvainen mäyräkoira narttu Taxette s Private Collection 48 p. om. Tuija Saarinen, Orimattila 2. Pitkäkarvainen mäyräkoira narttu Maxi-Tax Hestia 46 p. om. Ilse Kokkonen,

Lisätiedot

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan.

Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. 1 Liite IV: Toimitetun talousveden laatu (aritmeettinen keskiarvo). Keskiarvo on nolla, jos kaikki tulokset ovat olleet alle määritysrajan. Etelä-Suomi Altia Oyj A sikkalan kunnan vesilaito s Espoon Vesi

Lisätiedot

VUODENPARAS 2015 TULOKSET

VUODENPARAS 2015 TULOKSET VUODENPARAS 2015 TULOKSET VUODEN 2015 NÄYTTELY UROS 1. FLINKBEIN QUASI PARFAIT 56p 11 Kansainvälinen näyttely 28.3.2015 Turku ROP 11 SSKY Erikoisnäyttely 12.7.2015 Nastola ROP 12 Kaikkien rotujen näyttely

Lisätiedot

244 Muut-luku sisältää muiden oleskelulupaperusteiden lisäksi myös turvapaikkaprosessin yhteydessä myönnetyt oleskeluluvat.

244 Muut-luku sisältää muiden oleskelulupaperusteiden lisäksi myös turvapaikkaprosessin yhteydessä myönnetyt oleskeluluvat. 5 Maahanmuuttoviraston myöntämät ensimmäiset oleskeluluvat ja Suomen kansalaisuuden saaneet 5 PERHE 6 36 OPISKELU 5 869 ENSIMMÄISET OLESKELULUVAT YHTEENSÄ 79 TYÖ 5 36 KANSAINVÄLINEN SUOJELU 68 Suomen kansalaisuuden

Lisätiedot

Lihavalmistealan ehdokkaat

Lihavalmistealan ehdokkaat Lihavalmistealan ehdokkaat Aki Ahonlinna logistiikkatyöntekijä, osaston varaluottamusmies, Jukka Alanko laitosmies, pääluottamusmies, Honkajoki Oy, Honkajoki Jari Eronen työsuojeluvaltuutettu, Jussi Granlund

Lisätiedot

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry

651 523 Loviisanseudun Jyty ry, Lovisanejdens Jyty rf 1,26% 651 524 JYTY Naantalin seutu ry 1,35% 651 525 Jyty Nurmes ry 1,2% 651 526 Jyty Sakky ry Liittotunnus yhdistysnumero Yhdistyksen nimi prosentti 2016 374 021 Jyty Espoo ry, Jyty Esbo rf 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 374 066 Jyty Hämeenlinna ry

Lisätiedot

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset)

ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) ULOSOTTOPIIRIEN TULOSTAVOITTEIDEN TOTEUTUMINEN VUONNA 2005 (numeeriset) 15.2.2005/MK Lääni, Saapuneet asiat, kpl Käsitellyt asiat,kpl Käsitellyt tiedoksiantoasiat, kpl Avoinna ulosottoasioita kpl Henkilökunta,

Lisätiedot

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP

1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta. Paikkakunta Kanavanippu ERP N:o 453 3591 TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA Liite 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Paikkakunta Kanavanippu ERP A B C D E Vaasa (kw) Akaa 42 13 Enontekiö 53 58

Lisätiedot

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk)

1.3 Tontin lohkomistoimituksen kesto keskimäärin (vrk) . KIINTEISTÖNMUODOSTUSTOIMINTA. Tontinlohk omisia suoritettu.. Näissä tontteja yhteensä (kpl).2 Tontin lohkomisen yhteydessä tehtyjä kiinnitysten käsittelypäätöksiä (kpl).3 Tontin lohkomistoimituksen kesto

Lisätiedot

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/suomen Terveystalo Oy

Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/suomen Terveystalo Oy Hallitus 198 10.04.2013 Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto/suomen Terveystalo Oy H 198 Suomen Terveystalo Oy on pyytänyt Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvon ta vi ras tol ta yksityisen

Lisätiedot

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi

Liittotunnus. yhdistysnumero yhdistyksen nimi Liittotunnus yhdistysnumero yhdistyksen nimi prosentti 2015 374 021 Jyty Espoo - Jyty Esbo ry 1,26% 374 022 Jyty Etelä-Pirkanmaa ry 1,19% 374 036 Jyty Hangö Hanko rf 1,3% 313 054 Jyty Helsinki ry 1,3%

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Jyväskylän seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Jyväskylän seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Jyväskylän seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014

ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 ORIMATTILAN KASVIHUONEKAASUPÄÄSTÖT 2008 2013 ENNAKKOTIETO VUODELTA 2014 Päästölaskennan sektorit Rakennusten lämmitys (kaukolämpö, erillislämmitys, sähkölämmitys, maalämpö) Kuluttajien sähkönkulutus Tieliikenne

Lisätiedot

Jalostuksen tavoiteohjelma 2015-2019 Dobermanni

Jalostuksen tavoiteohjelma 2015-2019 Dobermanni Jalostuksen tavoiteohjelma 2015-2019 Dobermanni Hyväksytty rotujärjestön yleiskokouksessa [pp.kk.vuosi] SKL:n jalostustieteellinen toimikunta hyväksynyt [pp.kk.vuosi] Sisällys 1. YHTEENVETO... 5 2. RODUN

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Helsingin seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Helsingin seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Lappeenrannan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Lappeenrannan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta

Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA. 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta Liite TAAJUUKSIEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 1 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen televisiotoiminta 1.1 Analoginen televisiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Kanava ERP Huom. (kw) ANJALANKOSKI

Lisätiedot

688 Elisa Toivola 19.9.2009 Järvenpää 558 Aino Laitinen 13.9.2014 Hyvinkää

688 Elisa Toivola 19.9.2009 Järvenpää 558 Aino Laitinen 13.9.2014 Hyvinkää Hyvinkään seudun urheilijat Seuraennätykset Päivitetty 26.9.2015/ MK TYTÖT 9 40m 6,53 Laura Nokkala 16.7.2000 Lohja 1000m 3:33,20 Marianne Salmi 22.8.2015 Helsinki korkeus 115 Matleena Tyni 29.7.2007 Lohja

Lisätiedot

1. PÄRE 26.7. Turku Tukholma 08.45 8.8. Tukholma Turku 20.10 LÄHTÖ 25-26.7. PALUU 9.8.

1. PÄRE 26.7. Turku Tukholma 08.45 8.8. Tukholma Turku 20.10 LÄHTÖ 25-26.7. PALUU 9.8. Leirilippukuntien bussiaikataulut 1. PÄRE 26.7. Turku Tukholma 08.45 8.8. Tukholma Turku 20.10 16.30 (25.7.) Kemijärvi, linja-autoasema 23.30 18.30 (25.7.) Rovaniemi, linja-autoasema 21.30 20.00 (25.7.)

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Vaasan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Vaasan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Vaasan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Helsinki Helsingin VOK, Kaarlenkatu Helsingin kaupunki hvok.kaarlenkatu@hel.fi

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Helsinki Helsingin VOK, Kaarlenkatu Helsingin kaupunki hvok.kaarlenkatu@hel.fi YHTEYSTIETOJA 29.12.2015 VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA Espoo Espoo, Nihtisilta 050 467 2631 vok.kutoja@luona.fi Espoo, Otaniemi 050 4665 180 espoo.keskus@luona.fi Espoo, Siikajärvi 050 467 1862 vok.siikajarvi@luona.fi

Lisätiedot

Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA

Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... 3 YLEISTÄ... 4 TAVOITE... 5 PAIKKAKUNNAT... 5 MITATUT SUUREET JA MITTAUSJÄRJESTELMÄ... 6 MITATUT SUUREET... 6 MITTAUSJÄRJESTELMÄ...

Lisätiedot

Helsingin kaupungin opetusvirasto 913 09-3108 6879

Helsingin kaupungin opetusvirasto 913 09-3108 6879 OPETUSHALLITUS Rahoitus PERUSTIEDOT/Ammatillinen peruskoulutus Käyttömenojen valtionosuuksien laskenta Opiskelijamäärä 1.Yhteystiedot Koulutuksen järjestäjä Koulutuksen järjestäjän numero Yhteyshenkilön

Lisätiedot

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Heinola Heinola Setlementtiliitto/Viittakivi oy heinolavok@setlementti.fi

VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA. Heinola Heinola Setlementtiliitto/Viittakivi oy heinolavok@setlementti.fi YHTEYSTIETOJA 4.1.2016 VASTAANOTTOKESKUSTEN YHTEYSTIETOJA Asikkala Vääksy Kotouma oy 050 412 1605 vok.vaaksy@kotouma.fi Espoo Espoo, Nihtisilta 050 467 2631 vok.kutoja@luona.fi Espoo, Otaniemi 050 4665

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kuopion seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kuopion seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014

Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014 Ensirekisteröinnit 11/2014 1.12.2014 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MARRASKUU 2014 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 11/2014 11/2013 (%) (%) 1-11/2014 1-11/2013 (%) Henkilöautot yhteensä 7 220 7 463-3,3

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Lahden seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Lahden seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Lahden seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

KISKON YLEISURHEILUENNÄTYKSET 1.10.2015

KISKON YLEISURHEILUENNÄTYKSET 1.10.2015 KISKON YLEISURHEILUENNÄTYKSET 1.10.2015 Pika- ja aitajuoksuissa (100 400 metriä sekä pika- ja aitaviestit) virallisiksi ennätyksiksi hyväksytään vain sähköisellä ajanotolla tehdyt tulokset. Lisäksi pikamatkoilla

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kouvolan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kouvolan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kouvolan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Oulun seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Oulun seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Oulun seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16

7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16 Nimi Osoite 7714 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki Iso 0094 Etelä-Pohjanmaan Kirjakauppa OyInfo Alajärvi Kauppakatu 16 62900 Alajärvi Iso 2488 Etelä-Pohjanmaan

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015

Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015 Ensirekisteröinnit 1/2015 2.2.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TAMMIKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus 01/2015 01/2014 (%) (%) Henkilöautot yhteensä 10 267 12 697-19,1 89,4 joista matkailuautoja 58

Lisätiedot

A-mestaruus. B-mestaruus

A-mestaruus. B-mestaruus Porin Keilailuliitto Porin Keilahalli RKL:n keilailumestaruus henkilökohtaiset mestaruudet, miehet ja naiset, 6 sarjaa eu 12.04.2010-02.05.2010 Valvoja:RKM Pori (Porin Rakennusmestariyhdistys ry) A-mestaruus

Lisätiedot

7625 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY OLAVINKATU 48 57100 Savonlinna 7633 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY KAUPPAKESKUS WILLA TORIKATU 7 7862 SUOMALAINEN

7625 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY OLAVINKATU 48 57100 Savonlinna 7633 SUOMALAINEN KIRJAKAUPPA OY KAUPPAKESKUS WILLA TORIKATU 7 7862 SUOMALAINEN 106 kplnimi Osoite 7714 ETELÄ-POHJANMAAN KIRJAKAUPPA OY Info Seinäjoki Koulukatu 20 60100 Seinäjoki 0094 ETELÄ-POHJANMAAN KIRJAKAUPPA OY Info Alajärvi Kauppakatu 16 62900 Alajärvi 2488 ETELÄ-POHJANMAAN

Lisätiedot

Merkkien selitykset: X = ensisijaisesti haettu taajuuskokonaisuus (X) = vaihtoehtoisesti haettu taajuuskokonaisuus. ; = myönnetty taajuuskokonaisuus

Merkkien selitykset: X = ensisijaisesti haettu taajuuskokonaisuus (X) = vaihtoehtoisesti haettu taajuuskokonaisuus. ; = myönnetty taajuuskokonaisuus 1 9DOWDNXQQDOOLQHQMDVLLKHQULQQDVWHWWDYDWRLPLQWDKDNLMDWMDSllW VHKGRWXV Merkkien selitykset: X = ensisijaisesti haettu taajuuskokonaisuus (X) = vaihtoehtoisesti haettu taajuuskokonaisuus ; = myönnetty taajuuskokonaisuus

Lisätiedot

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu

Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu Sote-uudistus - järjestämislain valmistelu 21.11.2013 Pekka Järvinen sosiaali- ja terveysministeriö Sosiaali- ja terveydenhuollon uudistaminen Tavoitteet Keskeinen sisältö Jatkovalmistelu Uudistuksen toimeenpano

Lisätiedot

tuomari: Hans v.d Berg, Alankomaat keltainen - tiikerijuovainen urokset pentuluokka

tuomari: Hans v.d Berg, Alankomaat keltainen - tiikerijuovainen urokset pentuluokka tuomari: Hans v.d Berg, Alankomaat keltainen - tiikerijuovainen urokset pentuluokka C'mon Zahir FIN15365/08 Hyvän tyyppinen, erittäin hyvä pään muoto, hyvän pituinen kuono, hyvä otsapenger, tummat silmät,

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Turun seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Turun seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta. Taajuus (MHz) ERP (kw)

2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta. Taajuus (MHz) ERP (kw) 382 Liite TAAJUUSALUEIDEN KÄYTTÖSUUNNITELMA 2 Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain mukainen radiotoiminta 2.1 Analoginen radiotoiminta: Yleisradio Oy Paikkakunta Taajuus (MHz) ERP (kw) Anjalankoski,

Lisätiedot

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2009

AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT JOULUKUU 2009 ENSIREKISTERÖINNIT 12/09 1(12) 5.1.2010 -------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Lisätiedot

Asuminen ja rakentaminen - suhdanteet muuttuvat? Pendelöinti ja asuminen. Pekka Myrskylä torstaina 29.5.-08 klo 13.30-

Asuminen ja rakentaminen - suhdanteet muuttuvat? Pendelöinti ja asuminen. Pekka Myrskylä torstaina 29.5.-08 klo 13.30- Asuminen ja rakentaminen - suhdanteet muuttuvat? Pendelöinti ja asuminen Pekka Myrskylä torstaina 29.5.-08 klo 13.30- Pendelöivien osuus työllisistä 1960-2005* 1960 1970 1975 1980 1985 10,3 17,9 19,8 23,2

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Seinäjoen seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Seinäjoen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET

SKAL:n ja STL:n talvipäivät HIIHTOMESTARUUS 27.2.2010 Kuopio, Puijo TULOKSET Lapset alle 6, STL 0,5 km (v) 1. Oskari Kotiaho Vantaan Taksiautoilijat ry 4.11 2. Veera Yletyinen Kuopion Taksiautoilijat ry 6.33 Lapset alle 8, STL 0,5 km (v) 1. Elias Korhonen Ristijärven Taksiautoilijat

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Kotkan-Haminan seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Kotkan-Haminan seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä

Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Viestintävirasto 70/2014 M 1 (27) Määräys televisio- ja radiotoimintaan tarkoitettujen taajuuksien käytöstä Annettu Helsingissä 30 päivänä joulukuuta 2014 Viestintävirasto määrää 7 päivänä marraskuuta

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 8/2015 1.9.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2015

Ensirekisteröinnit 8/2015 1.9.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2015 Ensirekisteröinnit 8/2015 1.9.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT ELOKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 08/2015 08/2014 (%) (%) 1-08/2015 1-08/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 8 402 7 525 11,7 86,4

Lisätiedot

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset

EK:n Kuntaranking 2015. Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking 2 Keskeiset tulokset EK:n Kuntaranking Mittaa seutukunnan vetovoimaisuutta yrittäjien ja yritysten näkökulmasta Hyödyntää kahta aineistoa: 1) Tilastotieto Kuntatalouden lähtökohdat ja

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 5/2015 1.6.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2015

Ensirekisteröinnit 5/2015 1.6.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2015 Ensirekisteröinnit 5/2015 1.6.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT TOUKOKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 05/2015 05/2014 (%) (%) 1-05/2015 1-05/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 9 114 10 114-9,9

Lisätiedot

Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA

Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA Operaattorivertailu SELVITYS LTE VERKKOJEN KUULUVUUDESTA SISÄLLYSLUETTELO TIIVISTELMÄ... 3 YLEISTÄ... 4 TAVOITE... 5 PAIKKAKUNNAT... 5 MITATUT SUUREET JA MITTAUSJÄRJESTELMÄ... 6 MITATUT SUUREET... 6 MITTAUSJÄRJESTELMÄ...

Lisätiedot

Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015

Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015 Ensirekisteröinnit 3/2015 1.4.2015 AUTOJEN ENSIREKISTERÖINNIT MAALISKUU 2015 Ajoneuvolajeittain Muutos Osuus Muutos 03/2015 03/2014 (%) (%) 1-03/2015 1-03/2014 (%) Henkilöautot yhteensä 11 097 9 626 15,3

Lisätiedot

Kuntien yritysilmasto 2012. Tampereen seutukunta

Kuntien yritysilmasto 2012. Tampereen seutukunta Kuntien yritysilmasto 2012 Tampereen seutukunta EK:n kuntien yritysilmastotutkimus Mitataan yrittäjien ja yritysten näkökulmasta kunnan toimintakykyä, yrittäjyyden esiintyvyyttä ja yrittäjyysaktiivisuutta

Lisätiedot

Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain

Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain Kainuun Yleisurheilu 2014 Henkilökohtaiset tilastotulokset seuroittain MIEHET Kajaanin Kipinä: Henri Väyrynen KajKi 1991 : 10,92 +1,5 Kajaani 27.7. Pituus: 7,74 +1,3 Lappeenranta 4.6. 7,53 +0,8 Lahti 15.6.

Lisätiedot

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset

SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset 1(5) SVU-SM-Rullaluistelu- ja rullasuksihiihtokilpailut 11.8.2013 Nokia Tulokset Rullaluistelu 300m, miehet 1)Tommi Lahti If Femman 50,7 1) Jukka Korpi Kristiinan Urheilijat 31,2 1) Urmas Leirost Lahden

Lisätiedot

Lähtöaika Nimi Seura Sukupuoli Sarja Painoluokka

Lähtöaika Nimi Seura Sukupuoli Sarja Painoluokka Lähtöaika Nimi Seura Sukupuoli Sarja Painoluokka Lava Erä 1 12.00 1 Riikka Viiala K4 Center naiset LC 1 kg -3 kg 2 Minna Silvennoinen Hakalanmäen Ryhti ry naiset LC 1 kg -3 kg 3 Johanna Soiluaho Tahdonvoiman

Lisätiedot