MISS FINLAND ON VALMIS. Tarvittiin lisää tukkaa ja kynsiä. Iho piti saada ruskeammaksi ja hampaat valkoisemmiksi. Miss Suomi

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "MISS FINLAND ON VALMIS. Tarvittiin lisää tukkaa ja kynsiä. Iho piti saada ruskeammaksi ja hampaat valkoisemmiksi. Miss Suomi"

Transkriptio

1 PEKKA NIEMINEN

2 TEKSTI MARJA AALTO KUVAT KARI SANTALA MISS FINLAND ON VALMIS Tarvittiin lisää tukkaa ja kynsiä. Iho piti saada ruskeammaksi ja hampaat valkoisemmiksi. Miss Suomi Hanna Ekin varustelu Universum-kuntoon oli kuukauden rutistus. 20/2005 SEURA 19

3 5. HUHTIKUUTA Miss Suomi Hanna Ek, 21, hytisee pusakassaan. Kevätaurinko on huijannut pukeutumaan aivan liian kevyesti, ja nyt paleltaa. Jossain kaukana Thaimaassa valmistaudutaan parhaillaan toukokuiseen Miss Universum -kilpailuun. Hyytävän tuulen keskellä se tuntuu kovin etäiseltä. Silti Mä tajusin jo aika alussa, että mulla ei ole paljoa aikaa. Tarkalleen sanottuna Hannalla oli kruunajaisillasta lähtien kolme kuukautta aikaa siihen hetkeen, kun hänen pitäisi jo istua lentokoneessa matkalla kohti Bangkokia. Eikä kukaan kertonut hänelle, mitä häneltä odotetaan, mitä pitäisi tehdä, miten kaikki järjestyy tai edes mistä lähteä liikkeelle. Ihan alussa tuli pieni ja yksinäinen olo. Oli täysi kaaos enkä tiennyt, miten selviän. Mutta eivätkös aiemmatkin missit ole surreet tuota samaa asiaa? En ole seurannut entisiä missejä enkä tiennyt sitä, ettei Miss Suomella ole ketään neuvonantajaa, joka opastaisi. Kruunajaiskukat olivat tuskin ehtineet lakastua, kun Hanna istui pienessä opiskelijaboksissaan onnettomana ja mietti, mitä pitäisi tehdä. Hän katsoi netistä viimevuotisten Universumeitten pukuloistoa. Mulla on itsellä yksi iltapuku, vanhojenpäivän puku. Eikä sosiaalialan opiskelija enempää tarvitsekaan. Mutta missi tarvitsee. Ei hän ollut koskaan ajatellut missitouhuja. Viime syksynä hänelle tuntematon mies oli sitkeästi pommittanut häntä pyynnöillä mennä missikisoihin. Lopulta Hanna antoi luvan ja mies ilmoitti hänet kisoihin. Hanna oli myynyt leipää porvoolaisessa ruokakaupassa ja mies oli bongannut hänet sieltä. Kaikki meni vain omalla painollaan. Ja sitten minut valittiin Miss Suomeksi. Missiristeilyllä Finnartistin edustajat kertoivat jotain juttuja, mutta se meni silloin toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Valokuvissa missit näyttävät aina niin valmiilta ja varmoilta, suurenmaailman ihmisiltä. Tällaisena kylmänä kevätaamuna ponnaripäinen Miss Suomi näyttää juuri siltä mitä onkin: parikymppiseltä ensimmäisen vuoden opiskelijatytöltä. Vähitellen kaikki lähti rullaamaan, kun Hanna meni kahville Miss Suomi -kisoissa kilpailijat meikanneen stylisti Pasi Loijaksen ja entisen missikandidaatin Minna Lehtisen kanssa. He vinkkasivat ihmisiä, antoivat yhteystietoja. Pasi neuvoi Hannan manageri Eeva Jaakonmaalle, joka puolestaan opasti tunnetulle missimammalle Merja Kupiainen- Groundstroemille. Merja on järjestänyt mulle paljon vaatteita ja sponsoreita. Hän on antanut yhteystietoja ihmisiin, joista en oo tiennytkään. Jär- Teresa de Rita-Cavlek antaa jumppaohjeita. Hannalle tuli kuitenkin niin kiire, että punttisalilla käynti jäi vain muutamaan kertaan. Otetaan lisää tekniikkaa peliin. Hanna saa mikrovirtaterapiaa kasvoille ja vartalolle. jestänyt hampaiden valkaisua ja tekokynsien laittoa. Mutta jos Miss Suomi -kisat järjestävä Finnartist ei vaivaudu tekemään missinsä eteen paljon muuta kuin antamaan lentolipun käteen, niin miksi ottaa koko kilpailua vakavasti? Miksei kisoihin voisi lähteä kuin kolmen viikon lomalle? Eli antaa muitten höyrytä ja kilpailla nuttura tiukalla, ja itse vain nauttisi kaikesta mikä eteen tulee, lunkisti takarivissä? Onhan se huikea kokemus päästä kerran elämässään mukaan megaluokan amerikkalaiseen showkoneistoon. En mä kehtaa lähteä sinne ihan vaan turistina. Kyllä mä haluan näyttää mahdollisimman hyvältä. Kruunajaiskukat olivat tuskin ehtineet lakastua, kun Hanna istui pienessä opiskelijaboksissaan onnettomana ja mietti, mitä pitäisi tehdä. 7. HUHTIKUUTA Hanna makaa hoitopöydällä kauneushoitolassa. Hänen vartaloaan käsitellään imurullauksella. Aivan kuin kosmetologilla olisi kädessään pieni imurinsuulake, jonka alla on rullat ja joka imee ihoa joka rullauksella vähän ylöspäin. Hetkeä aiemmin Hanna on seisonut vatkauslaitteessa, joka on hetkuttanut läskit liikkeelle. Tai siis eihän Hannalla mi- tään läskiä ole. Mitä merkitystä näillä vartalohoidoilla on, kun ihminen on valmiiksi hoikka kuin Barbie-nukke? Nyt halutaan, että Hannan vartalon iho olisi sileä ja hyvännäköinen. Hoidoilla ihon väri kirkastuu ja tasoittuu, Topkat kauneushoitolan kouluttaja Maria Vanhala kertoo. Otetaan lisää tekniikkaa peliin. Hanna saa mikrovirtaterapiaa kasvoille ja vartalolle. Tämä on kuulemma sitä veitsetöntä kohotusta, 20 SEURA 20/2005

4

5 Ensimmäinen sovitus. Janne Renvall pohtii, miten koristelisi iltapuvun yläosan. Hampaiden valkaisussa on oltava hiljaa ja liikkumatta. Värikartasta etsitään sopivaa sävyä Hannan hampaisiin. Hanna söi illalla mansikkaa. No, onneksi hampaat eivät jääneet pysyvästi punaisiksi. jonka nimiin Hollywoodissa nyt vannotaan. Sitten otetaan toinen muotijuttu, kuumat kivet. Niillä vaikutetaan kehon meridiaaneihin. Näitä sitten kymmenen kerran sarja ja solariumia päälle, niin kelmeä talvi-iho on muisto vain ja kelpaa kulkea dekoltee paljaana. Hanna on jo saanut Teresa de Rita-Cavlekilta jumppaohjeet ja ruokavalion. Päivällä pitäisi syödä vain hiilihydraatteja ja illalla proteiineja ja kasviksia. Jostain ihmeen syystä en saa illalla syödä edes hedelmiä, Hanna kertoo. 14. HUHTIKUUTA Muotitaiteilija Janne Renvallin pieni työhuone on ääriään myöten täynnä, kun me toimittaja ja kuvaaja työnnymme sinne Jannen, yhden ompelijan ja Hannan seuraksi. Janne leväyttää esille Hannan loppukilpailuihin tulevan iltapuvun tai paremminkin sen helmaosan: sylikaupalla tummanvihreää kiiltävää paksua duchesse-silkkiä. Se asetellaan nuppineuloilla kiinni yläosaan eli korsettiin. Tähän mun pitää vielä keksiä jotain, Janne pohtii ja näyttää koristelematonta yläosaa. Nyt vain mittaillaan ja mietitään helmaa. Annetaanko sen laskeutua tasaisesti prinsessahelmana, vai siirretäänkö volyymiä taakse? Hannan kanssa puhuttiin, että tää helma ei saa olla niin iso, että tulis kompastumisia, mutta sen pitää silti olla näyttävä. Pukuun menee seitsemän metriä silkkiä. Siinä on vain päälikangas. Tottakai tänne tulee sitten muutakin. Sitten Janne virnistää. Meinasi tulla kiire. Ne lähetti ensin väärän kankaan. 18. HUHTIKUUTA Tänään ajamme Hannan missi-toyotan kyydissä valkaisemaan hampaita. Tuntuu melkein pettymykseltä kun Studio Dentin hammaslääkäri Sami Savolaisella ei ole itsellään sellaista amerikkalaiseksi valkaistua hymyä, vaikka juuri tuon jenkkivalkaisumenetelmän takia tullaan ihan Hyvinkäälle asti. Tämä on varsinaista valkaisua. Kaupan aineet poistavat vain tummentumia, Savolainen kertoo. Katselemme hampaiden värikarttaa. Muoviseen levyyn on tehty rivi eriväriä hampaita aivan kuin kynsilakkojen värikartassa kynsiä. Tämän levyn ääripäässä on se hohtava valkoinen, jenkkihymyn valkoinen. Tätäkö nyt Hannalle laitetaan? Oikea jenkkihymy syntyy siitä, että kaikkiin hampaisiin tehdään identtisen kokoiset posliinikuoret. Monesti esteettisyys on kuitenkin luonnollista, ja se ei ole. Hannakin saa tyytyä vain hohtovalkoista laimeampaan valkoiseen. Valkaisuhoito kestää tunnin ja maksaa 550 euroa. Vaikutuksen pitäisi kestää kolmesta neljään vuotta. Perinteinen hammaslääkärikunta pitää tätä humpuukina ja turhamaisuutena. Monet potilaat kertovat, että he ovat vuosia kysyneet lääkäreiltään, voisiko tummille hampaille tehdä jotain, mutta heille on vain sanottu, että ei tarvitse tai ei kannata. Sami pyytää Hannaa ottamaan mukavan asennon hammaslääkärintuolissa, lataa suun täyteen tekniikkaa ja valkaisuainetta, sinisen valon päälle ja sitten onkin oltava pitkään aivan liikkumatta. Vuorokauteen ei saa syödä värillistä ruokaa. Myöhemmin kun tapaamme Hannan hän valittaa päätään. Tuoliin istuessa ei tullut mieleen, että nuttura olisi kannattanut purkaa. Soljet ja hiuspinnit painoivat päänahkaa, ja kun oli oltava tunti liikkumatta, tuntui kuin ne olisivat painuneet nahan läpi: kipu oli hirveä. Ja sitten sattui vielä toinen juttu: Hanna söi illalla mansikkaa. No, onneksi hampaat eivät jääneet pysyvästi punaisiksi. 22 SEURA 20/2005

6 Sampo Pankki Oyj, Anna lahja, jota hän arvostaa edes jossain vaiheessa. Käy katsomassa valmiiksi paketoituja Kultapossu-lahjatilejä Sampo Pankin konttorissa tai osoitteessa

7 Tällaista sä sitten lähdet tavoittelemaan, Anne Pohtamo sanoo ja esittelee 30 vuoden takaista Miss Universum -tiaraa ja valtikkaa. 22. HUHTIKUUTA Taas yksi kylmä aamu. Poimimme hytisevän Hannan kyytiin parkkipaikalta ja lähdemme kylään Anne Pohtamolle. Anne on tämän maan Universum-asiantuntija vailla vertaa; tasan 30 vuotta sitten Miss Universumiksi kruunattu ja sittemmin monen Universumin tuomaristoon osallistunut. Pyynnöstä Annen tytär Jasmin hakee paikalle Annen Universum-tiaran. Se on kookas ja painava ihme että pysyi päässä aikoinaan. Tällaista sä sitten lähdet tavoittelemaan. Ja voittajana saat pitää kruunun toisin kuin Miss Suomen kruunun. Hanna ei arvaa painaa tiaraa edes kokeeksi päähänsä; ehkä tässä pätee sama taikausko kuin ylioppilaslakissa. Nyt Hannalla on tilaisuus prepata kisoihin. Oliks ne puvut tärkeet, hän aloittaa. Joo. Tuomaristo valitsee kärjen jo kenraaliharjoituksissa ja siksi jo sen puvun pitää olla upea. Moni ei tajua, kuinka tärkeet ne kenraaliharjoitukset on. Sitten on tärkeetä onnistua tuomariston henkilöhaastattelussa. Hanna kysyy, mitä siellä kysellään. Sun maasta, harrastuksista, testaavat sun kielitaitoasi ja älykkyyttäsi, ulospäinsuuntautuneisuuttasi. On mielettömän tärkeetä, että sä jäät mieleen, että tuomarit huomaa, että sä oot elossa. Ei oo mitään tiettyy juttuu, mitä ei kannata kertoo? Anne käskee hehkuttaa Suomen naisten tasa-arvosta, korkeasta koulutuksesta, päivähoidosta ja naispresidentistä. Hanna nyökkäilee. Ja kun sä voitit, sä asuit New Yorkissa. Hanna kysyy voittajan palkkiosta. Annen aikana Miss Universum sai vain kuukausipalkkaa vuodeksi, vaatteita ja mielettömän timanttisormuksen, joka Annelta tosin varastettiin. Mä oon kaikilta kuullut, että siellä kisoissa pitäisi olla tosi paljon esillä. Mä en oo sellainen, että kyynärpäillä, Hanna pohtii. En mäkään, Anne rauhoittelee. Sitten Anne neuvoo Hannaa kantamaan aina mukanaan tyynyä ja vilttiä, että voi ottaa lepotuokion heti kun mahdollista sekä esittelemään itsensä sanomalla I am Hanna Ek from beautiful Finland. Samalla Anne painottaa ja venyttää tuota beautiful-sanaa. Ja muista hymyillä. Säteile! Anna silmien säteillä. Mikä asia ratkaisee voittajan? Onko se oikeasti se tyttö? Annen mielestä kyse on lavakarismasta. Älä juokse sen lavan läpi. Mä oon nähnyt hirveän monen suomalaisen tytön viuhahtavan sen läpi. Sulavaa kävelyä! Siihen eivät siis vaikuta maiden väliset jutut, ei politiikka, Hanna vielä varmistaa. Mä en usko tommoseen teoriaan. Silloin kun mut valittiin, oli tuomaristossa filmitähtiä ja pujottelija. Ne on sen tyyppisiä ihmisiä, että ne on hyvin vähän kiinnostuneita politiikasta. Oothan sä sopinut lentofirman kanssa, että ne sponssaa ylimääräisten matkatavaroiden kuljetuksen, Kaija Serpenttiini huolehtii. Aidot Tarsalat. Tää puku on takaa niin alas asti auki, ettei tän kanssa voi pitää alushousuja. 3. TOUKOKUUTA Lähtö lähenee. Tänään Hanna haalii lisää kisavaatteita Serpenttiinin näytöshuoneessa. Täältä vähittäiskauppiaat käyvät valitsemassa vaatteita valikoimiinsa ja julkut kuvauksiin. Rimssuja, röyhelöitä, strasseja. Kaikki on Pariisista ja joka viikko tulee uutta, kehaisee talon emäntä Kaija Serpenttiini. Hanna ihastuu sifonkiseen avokaulaiseen asuun. Valitettavasti sen kaula-aukko on niin suuri, että rintaliivien virkaa hoitavat, ihoon liimattavat silikonipussit jäävät näkyville. Kaija tulee hätiin ja pussit saadaan peittoon. Myöhemmin Hanna esittelee niitä. Ne vain liimataan päälle ja sitten pestään käytön jälkeen. Eivätkä kuulemma satu irrotettaessa eivätkä hikoiluta. Olisipa Jonna Tervomaa hoksannut käyttää tuollaisia viime itsenäisyyspäivänä. Olisi säästynyt koko nännijupakalta. Myöhemmin saan tilaisuuden kokeilla silikonipussin liimapintaa kädessä. Se on tahmea, pussi on löllyvän pehmeä. 24 SEURA 20/2005

8 Vielä pitäis käydä laittamassa tekokynnet ja karvojen poistossa. Sääret, kainalot, kaikki. Hanna näyttää huikeita korkokenkiä. Ne ovat Tarsalat. Tässä vaiheessa kuuluu vetää henkeä ihastuksesta. Tarsalan kengät ovat jotain vastaavaa kuin Swan-veneet; kalliita ja kadehdittuja. Utelen koron korkeutta. Olisikohan 9 tai 9 ja puoli senttiä. Lähtiessämme Kaija antaa Hannalle lahjaksi onnenamuletin sijaan parin turkooseja, strassein koristeltuja avokkaita. Ne ovat kuin suoraan sadusta, pienet itämaiset aamutossut. 4. TOUKOKUUTA Kampaamo Frisetin Minna Makkonen leiskauttaa pitkää vaaleaa hiusnippua. Nämä ovat sataprosenttista luonnonhiusta, alkuperämaa Intia. Hiusten pidennys on oikeastaan hämmästyttävää. Miten hiukset kiinnitetään toisiinsa niin, että sauma ei jää näkyviin? Ja miten hiukset ylipäätänsä kiinnitetään toisiinsa? Tekniikka tulee Italiasta. Hiukset on ensin viety sinne värjättäviksi ja kiinnitetty nipuiksi synteettistä kuitua olevalla sinetillä. Sinetin silikoni on molekyylitasolla samanlaista kuin ihmisen hius. Sinetti sulatetaan ja se sitoo hiukset toisiinsa. Kun hius ajan myötä kasvaa, sinetti ohenee ja alkaa rasittaa hiusta. Hannan hiukset pitenivät näyttävästi. Hiukset tullaan sitten irrottamaan meille noin kuuden kuukauden kuluttua, Makkonen kertoo. Ja mitä intialaisen hiuksille sitten tehdään? Heitetään roskiin vai? Kysymykseen hymyillään vaieten. 5. TOUKOKUUTA, HELATORSTAI Nyt ollaan loppusuoralla. Hanna on vienyt pöydän parvekkeelle, että mahtuu pakkaamaan pikku kämpässään. Ovi on auki ja parvekkeelta tulee kylmää ilmaa, mutta Hanna kulkee narutopissa. Mä oon niin ylikierroksilla! Yritin eilen kattoo lätkää, mutta ei siitä tullu mitään. En oo nukkunut pariin yöhön kuin pari kolme tuntia yössä. Eteisessä roikkuu kahdeksan iltapukua, tai ei sentään. Yksi niistä onkin kansallispuvun virkaa toimittava jääkuningattaren puku, pitkä turkoosi fantasiapuku, joka on koristeltu jääpuikkoina roikkuvilla strasseilla. Apua. Missä tän korvakorut on, Hanna parkaisee. Näyttää sitten uusinta pukua, ohuen ohutta oranssia, vartalonmyötäistä, paljastavaa unelmaa. Tää puku on takaa niin alas asti auki, ettei tän kanssa voi pitää alushousuja, Hanna nauraa. Sitten Hanna näyttää kalenteriaan. Siinä on sivun täydeltä muistutuksia, mitä vielä pitäisi hoitaa. Vuorokauden tunnit ei riitä tähän. Eikä se kiire lopu pitkään aikaan. Edessä on kolme hektistä viikkoa Bangkokissa. Loppukilpailut käydään Suomen aikaa aamuyöstä. Thaimaassakin on silloin aamupäivä; kisayleisön pitää istua valmiina katsomossa klo 7.30 aamulla sikäläistä aikaa. Näin siksi, että ohjelma lähetetään Jenkeissä illalla hyvään katseluaikaan. Sampo Pankki Oyj, VANHEMMAT, SUKULAISET, KUMMIT JA MUUT AIKUISET. Näin hoidatte lasten lahja-asiat esimerkillisesti. 1. Tule Sampo Pankin konttoriin ja valitse sopiva Kultapossu-lahjatili. Saat mukaasi possun ja onnittelukortin päivänsankarille vietäväksi. 2. Saat myös Kultapossu-onnittelukortit tuleville merkkipäiville ja merkkipäivävahti muistuttaa, koska toimitat ne perille. 3. Lopussa seisoo poni, mopo tai ajokortti. Säästökohde on vapaa. Käy katsomassa valmiiksi paketoituja Kultapossu-lahjoja Sampo Pankin konttoreissa ja osoitteessa Lahjavaihtoehtoja on neljä: hankintatili, säästötili, rahasto ja sijoitusvakuutus. Ne ovat valmiiksi paketoitu, onnittelukortteja ja merkkipäivävahtia myöden. Tervetuloa hakemaan, olit sitten Sammon asiakas tai et.

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme

Hän oli myös koulullamme muutaman sunnuntain ohjeistamassa meitä. Pyynnöstämme hän myös naksautti niskamme Kiinaraportti Sain kuulla lähdöstäni Kiinaan 3 viikkoa ennen matkan alkua ja siinä ajassa en ehtinyt edes alkaa jännittää koko matkaa. Meitä oli reissussa 4 muuta opiskelijaa lisäkseni. Shanghaihin saavuttua

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ - 2 - Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas

Lisätiedot

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ

ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ EURO RUN -PELI www.uudet-eurosetelit.eu ANNA JA ALEKSI SETELINVÄÄRENTÄJIEN JÄLJILLÄ Anna ja Aleksi ovat samalla luokalla ja parhaat kaverit. Heillä on tapana joutua erilaisiin seikkailuihin. Taas alkaa

Lisätiedot

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.

Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. 1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA

Lisätiedot

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko.

SUBSTANTIIVIT 1/6. juttu. joukkue. vaali. kaupunki. syy. alku. kokous. asukas. tapaus. kysymys. lapsi. kauppa. pankki. miljoona. keskiviikko. SUBSTANTIIVIT 1/6 juttu joukkue vaali kaupunki syy alku kokous asukas tapaus kysymys lapsi kauppa pankki miljoona keskiviikko käsi loppu pelaaja voitto pääministeri päivä tutkimus äiti kirja SUBSTANTIIVIT

Lisätiedot

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi.

Tervetuloa! Mä asun D-rapussa. Mun asunto on sellainen poikamiesboksi. Juhan naapuri Juha tulee töistä kotiin puoli kahdelta. Pihalla on tumma mies pienen tytön kanssa. Tyttö leikkii hiekkalaatikolla. Mies istuu penkillä ja lukee sanomalehteä. Terve! Moi! Sä oot varmaan uusi

Lisätiedot

Gepa Käpälä Jännittävä valinta

Gepa Käpälä Jännittävä valinta Gepa Käpälä Jännittävä valinta Moikka! Mä oon Gepa Käpälä. Oon 7-vuotias ja käyn eskaria. Siili Iikelkotti ja oravakaksoset on siellä kanssa. Mutta mä oon niitä nopeampi. Oon koko Aparaattisaaren nopein.

Lisätiedot

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei

Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei Tavallinen tyttö Herään taas kerran äitin huutoon. - Sinun pitää nyt herätä, kun koulu alkaa kohta! - Joo, mutta mulla on sairas olo. Sanoin äidilleni vaikka ei minulla ei ollut edes mitään. - Noh katsotaanpa

Lisätiedot

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset

Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Moniasiakkuus ja osallisuus palveluissa -seminaari 4.10.2012 Moniammatillinen yhteistyö ja asiakaskokemukset Riikka Niemi, projektipäällikkö ja Pauliina Hytönen, projektityöntekijä, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Lisätiedot

Lämmittely LEIKKAUS VÄRJÄYS KIHARAT KÄSITTELY ÖLJYHOITO TASOITUS KASVATTAA KASVAA VÄRJÄTÄ VÄRJÄYTTÄÄ KUIVATA KALJU SIILI IROKEESI NUTTURA

Lämmittely LEIKKAUS VÄRJÄYS KIHARAT KÄSITTELY ÖLJYHOITO TASOITUS KASVATTAA KASVAA VÄRJÄTÄ VÄRJÄYTTÄÄ KUIVATA KALJU SIILI IROKEESI NUTTURA Lämmittely LEIKKAUS VÄRJÄYS KIHARAT KÄSITTELY ÖLJYHOITO TASOITUS KASVATTAA KASVAA VÄRJÄTÄ VÄRJÄYTTÄÄ LEIKATA LEIKKAUTTAA PESTÄ PESETTÄÄ TEHDÄ KAMPAUS KUIVATA KALJU SIILI IROKEESI NUTTURA LETIT PONINHÄNTÄ

Lisätiedot

One click is enough to make the world a better place.

One click is enough to make the world a better place. One click is enough to make the world a better place. MITÄ MUN TUKALLE VOI TEHDÄ.? Mä haluaisin hiustenleikkauksen. Mä haluan värin. Mä haluan kiharat. Mä haluan tasoituksen. Mä haluan kasvattaa mun hiuksia.

Lisätiedot

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi

Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi Akuliinan tarina Herään aikaisin aamulla herätyskellon pirinään. En jaksanut millään lähteä kouluun, mutta oli aivan pakko. En syönyt edes aamupalaa koska en olisi muuten kerennyt kouluun. Oli matikan

Lisätiedot

tarttua härkää sarvista elämäntaparemontti muuttua väsymys nukun huonosti terveys kunto hyvässä kunnossa

tarttua härkää sarvista elämäntaparemontti muuttua väsymys nukun huonosti terveys kunto hyvässä kunnossa Lämmittely HYVINVOINTI ALIAS pystyä + tekemään ajatella positiivisesti tarttua härkää sarvista elämäntaparemontti dieetti tottumus muuttaa elämää muuttua väsymys nukun huonosti ruokavalio säännöllisesti

Lisätiedot

Agricolan Monenlaista luettavaa 2

Agricolan Monenlaista luettavaa 2 Helikopteri Jo 500 vuotta sitten italialainen keksijä Leonardo da Vinci suunnitteli helikopterin. Silloin sellaista ei kuitenkaan osattu vielä valmistaa. Vasta 70 vuotta sitten tehtiin ensimmäinen toimiva

Lisätiedot

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN?

MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? MITEN TEET AIKAAN LIITTYVIÄ KYSYMYKSIÄ JA MITEN VASTAAT NIIHIN? 1. MILLOIN? KOSKA? 2. MIHIN AIKAAN? 3. MINÄ PÄIVÄNÄ? 4. MILLÄ VIIKOLLA? 5. MISSÄ KUUSSA? 6. MINÄ VUONNA? 7. MILLÄ VUOSIKYMMENELLÄ? 8. MILLÄ

Lisätiedot

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi

Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Lenita-show veti lehterit täyteen Porissa Sali on aina täysi Julkaistu: 14.7. 14:07 IS SUOMIAREENA Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Bruce Oreck vertasi Yhdysvaltain ja Euroopan asenne-eroa erikoisella

Lisätiedot

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely

KOTITYÖT. Sanasto ja lämmittely Sanasto ja lämmittely 1. Teitkö kotitöitä, kun olit lapsi? 2. Saitko viikkorahaa? 3. Miksi siivoat? 4. Onko sulla kengät jalassa sisällä? 5. Tuuletatko kotona? 6. Mihin viet paperiroskat ja lehdet? 7.

Lisätiedot

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry

Taitajaa taitavammin. Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry Taitajaa taitavammin Taitaja-päällikkö Pekka Matikainen Skills Finland ry 6. Miten hyvin kilpailulajisi järjestelyt mielestäsi sujuivat? 1=erittäin huonosti 2=huonosti 3=kohtalaisesti 4=hyvin 5=erittäin

Lisätiedot

Kuluttajien luottamusmaailma

Kuluttajien luottamusmaailma Kuluttajien luottamusmaailma Minna-Kristiina Paakki Tutkimusyliopettaja, T&K ICT ja Tietoturva Rovaniemen Ammattikorkeakoulu 12.12.06 minna.paakki@ramk.fi 1 Tausta eeste projekti, 2003 Alustava kehikko

Lisätiedot

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä.

istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. M istä satuja saadaan Poika ihmetteli: Miten sadut syntyvät? Mistä satuja saadaan? Mene metsään, pojan isoäiti neuvoi. Etsi satuja metsästä. Poika meni metsään. Hän katseli ympärilleen ja huomasi satuja

Lisätiedot

Joka kaupungissa on oma presidentti

Joka kaupungissa on oma presidentti Kaupungissa on johtajia. Ne määrää. Johtaja soittaa ja kysyy, onko tarpeeksi hoitajia Presidentti päättää miten talot on rakennettu ja miten tää kaupunki on perustettu ja se määrää tätä kaupunkia, Niinkun

Lisätiedot

Kaija Jokinen - Kaupantäti

Kaija Jokinen - Kaupantäti Kaija maitokaapissa täyttämässä hyllyjä. Kaija Jokinen - Kaupantäti Kun menet kauppaan, ajatteletko sitä mitä piti ostaa ja mahdollisesti sitä mitä unohdit kirjoittaa kauppalistaan? Tuskin kellekään tulee

Lisätiedot

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin.

Objektiharjoituksia. Harjoitus 2 Tässä on lyhyitä dialogeja. Pane objektit oikeaan muotoon. 1) - Vien... TÄMÄ KIRJE postiin. Objektiharjoituksia Harjoitus 1 Pane objekti oikeaan muotoon. 1. Ensin te kirjoitatte... TÄMÄ TESTI ja sitten annatte... PAPERI minulle. 2. Haluan... KUPPI - KAHVI. 3. Ostan... TUO MUSTA KENKÄ (mon.).

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on?

Lisätiedot

TAIKURI VERTAISRYHMÄT

TAIKURI VERTAISRYHMÄT TAIKURI VERTAISRYHMÄT C LAPSILLE JOIDEN VANHEMMAT OVAT ERONNEET Erofoorumi 3.11.15 Tina Hav erinen Suom en Kasv atus- ja perheneuvontaliitto Kenelle ja miksi? Alakouluikäisille kahden kodin lapsille joiden

Lisätiedot

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna

Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi. Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaava henkilöstö kotouttaa kulttuurien välisen osaamisen arviointi Työpaja 8.5.2014 Hämeenlinna Osaamisen arviointi Osaamisen arvioinnin tavoitteena oli LEVEL5:n avulla tunnistaa osaamisen taso, oppiminen

Lisätiedot

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi

ESIINTYMINEN. Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi ESIINTYMINEN Laura Elo Cambiare p. 040 748 7884 laura@johtajuustaito.fi Jännitys hyvä renki huono isäntä Kumpi kuvaa sinua? Jännitys auttaa minua. Jännitys lamaannuttaa ja vaikeuttaa esillä oloani. Jännitys

Lisätiedot

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia)

KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA. (Lyhytelokuva, draama komedia) KÄSIKIRJOITUS TYÖ ENNEN HUVIA (Lyhytelokuva, draama komedia) 1. INT. Työpaikka, toimisto. Ilta klo.19.45. Kesto 30s. istuu yksin työpaikan suuressa toimistotilassa omassa työpisteessään. Yösiivooja tulee

Lisätiedot

Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia.

Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Käsikirjoitus ENSIMMÄINEN AVAINKOHTAUS INT. KEITTIÖ - AIKAINEN AAMU Pikkuinen Amina istuu mutustelemassa leipää, äiti Safia korjaa tytön lettejä. Samalla Amila harjaa äitinsä paksua, mustia hiuksia. Äiti,

Lisätiedot

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt)

Kaksi taakan kantajaa. (Pojalla raskas taakka ja tytöllä kevyt) Draama-Taakankantajat Kirjoittanut Irma Kontu Draama perustuu Raamatunjakeisiin: Fil. 4:6-7 Älkää olko mistään huolissanne, vaan saattakaa aina se, mitä tarvitsette, rukoillen, anoen ja kiittäen Jumalan

Lisätiedot

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS

LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS LÄÄKÄRISSÄ TERVEYS JA SAIRAUS APTEEKISSA Mitä apteekista voi ostaa? Käytkö sinä usein apteekissa? Mitä sinä ostat apteekista? Taina ottaa vuoronumeron ja istuu penkille. Hänen vuoro tulee. Hän menee tiskille

Lisätiedot

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014

Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Nuorten aktiivisuuden kulttuurin rakentaminen 19.8.2014 Ajattelun muuttaminen on ZestMarkin työtä VANHA AJATTELU JA VANHA TOIMINTA " ZestMark on nuorten valmentamisen ja oppimistapahtumien asiantuntija.

Lisätiedot

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali

PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom. Mikun koekuvausmateriaali PIHALLA (WORKING TITLE) by Tom Norrgrann & Nils-Erik Ekblom Mikun koekuvausmateriaali MUSTA RUUTU. Kuulemme musiikkia. Ruudun oikeaan ala-laitaan ilmestyy grafiikkaa: SANNA on POKEttanut sinua. S0 INT.

Lisätiedot

AIKAMUODOT. Perfekti

AIKAMUODOT. Perfekti AIKAMUODOT Perfekti ???! YLEISPERFEKTI Puhumme menneisyydestä YLEISESTI, mutta emme tiedä tarkasti, milloin se tapahtui Tiesitkö, että Marja on asunut Turussa? Minä olen käynyt usein Kemissä. Naapurit

Lisätiedot

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia /

Yleinen kielitutkinto, keskitaso, harjoituksia / RUOKA LÄMMITTELY 1. Mitä teet aamulla ensimmäiseksi? Entä sen jälkeen? 2. Mihin aikaan syöt yleensä aamupalaa / lounasta / päivällistä / iltapalaa? 3. Mitä teet iltapäivällä? 4. Mitä sinä syöt usein? 5.

Lisätiedot

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!)

Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Kirjoita dialogi (yksi tai monta!) Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Poliisilaitos Kela Posti Pankki Työvoimatoimisto Poliisiasema Trafi Katsastus Maistraatti

Lisätiedot

One click is enough to make the world a be5er place.

One click is enough to make the world a be5er place. One click is enough to make the world a be5er place. MILLAINEN TUKKA SINULLA ON? MILLAISET HIUKSET SINULLA ON? - Minulla on pitkät ja tummat hiukset. - Joskus aamulla minulla on kiharat hiukset. - Minulla

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Päätöksenteko kuulokojekuntoutuksessa. Johanna Ruusuvuori & Minna Laaksoº *Tampereen yliopisto º Helsingin yliopisto

Päätöksenteko kuulokojekuntoutuksessa. Johanna Ruusuvuori & Minna Laaksoº *Tampereen yliopisto º Helsingin yliopisto Päätöksenteko kuulokojekuntoutuksessa Johanna Ruusuvuori & Minna Laaksoº *Tampereen yliopisto º Helsingin yliopisto. Tutkimuskysymykset Miten päätös kuulokojekuntoutuksen aloituksesta tehdään? Miten ammattilaiset

Lisätiedot

Luokkakisat

Luokkakisat Palkinnot Palkinnot Kuuluttajat, Kuuluttajat, Musiikki Musiikki Luokkakisat 8.-9.4.2017 Kahvituspiste talkooväelle Tuomaripalaverit keittiö Roll-up Roll-up portiksi portiksi Takakatsomot Esitysalue uusin

Lisätiedot

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen.

Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. 6. SAIRAANA 6.1 Dialogit SAIRAANA Yöllä Fan nukkuu huonosti. Hänellä on nenä tukossa ja häntä palelee. Aamulla hän etsii kuumemittarin ja mittaa kuumeen. Lasse: Huomenta! Millainen olo sulla on? Huomenta,

Lisätiedot

Suunnitellut hetket Ihanteet ja työ valokuvaajan arjessa. Hanna Weselius, Ph. D.! hanna.weselius@aalto.fi!

Suunnitellut hetket Ihanteet ja työ valokuvaajan arjessa. Hanna Weselius, Ph. D.! hanna.weselius@aalto.fi! Suunnitellut hetket Ihanteet ja työ valokuvaajan arjessa Hanna Weselius, Ph. D.! hanna.weselius@aalto.fi! "Missäs sun toinen sukka on? [Naurua.] Tosi kivaa kun on vaan yks sukka. Ehdottomasti yks

Lisätiedot

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo:

o l l a käydä 13.1. Samir kertoo: 13. kappale (kolmastoista kappale) SAMI RI N KOULUVII KKO 13.1. Samir kertoo: Kävin eilen Mohamedin luona. Hän oli taas sairas. Hänellä oli flunssa. Minä kerroin Mohamedille, että myös minulla on pää kipeä.

Lisätiedot

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia

Mun perhe. * Joo, mulla on kaksi lasta. Mulla on Mulla ei oo. 1 2,3,4 + a ei + a. Mulla on yksi lapsi kaksi lasta Mulla ei oo lapsia 1 Mun perhe suomi äidinkieli suomi äidinkieli perhe äiti _ vaimo isä _ mies vanhemmat lapsi isoäiti tyttö isoisä poika isovanhemmat vauva sisko tyttöystävä poikaystävä veli Ootko sä naimisissa? * Joo,

Lisätiedot

Hän kertoi käyvänsä lääkärillä. Usealla eri lääkärillä. Kertoi kaikille eri asioita. Sai kaikilta heiltä reseptejä. Oli saanut useita eri

Hän kertoi käyvänsä lääkärillä. Usealla eri lääkärillä. Kertoi kaikille eri asioita. Sai kaikilta heiltä reseptejä. Oli saanut useita eri Kohtauksia Minä istuin kivellä rakennuksen ulkopuolella ja taittelin ruohonkorsia, kun hän kulki ohi. Olin juuri edellisellä viikolla alkanut kantaa mukana paperipussia. En voinut ajatella meneväni sisään.

Lisätiedot

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma

HIIRIKAKSOSET. Aaro 22.2.2013. Lentoturma NALLE PUH Olipa kerran Nalle Puh. Nalle Puh lähti tapaamaan veljeään. Nalle Puh ja hänen veljensä nauroi itse keksimäänsä vitsiä. Se oli kuka on Nalle Puhin veli. Vastaus oli puhveli. Sitten he söivät

Lisätiedot

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä

Puhelimen ostaminen Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Asiakas Myyjä Puhelimen ostaminen Moi! Mä tarvisin uuden kännykän. Jaahas. Mitähän hintaluokkaa se saisi olla? No ei mikään ihan kauhean kallis, mutta siinä saisi olla hyvä akku, riittävästi muistia ja sellainen toimiva

Lisätiedot

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana

Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Yksinäisyys palvelutaloasukkaiden kokemana Suomalaisten yksinäisyys hankkeen työpaja Seinäjoki 17. 18.2.2016 Jari Pirhonen, Elisa Tiilikainen, Marjut Lemivaara Taustaa Tieteellinen artikkeli, jonka aiheena

Lisätiedot

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14

Unelmoitu Suomessa. 17. tammikuuta 14 Unelmoitu Suomessa Sisällys ä ä ä ö ö ö ö ö ö ä ö ö ä 2 1 Perustiedot ö ä ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ä ö ä ää ö ä ä ä ä ö ä öö ö ä ä ä ö ä ä ö ä ää ä ä ä ö ä ä ä ä ä ä ö ä ä ää ö ä ä ä ää ö ä ä ö ä ä ö ä ä ä

Lisätiedot

AVM-TUUTORIKIRJE Written by. Arttu Haavikko Ida Tirkkonen Samuli Valkama. Based on a true story.

AVM-TUUTORIKIRJE Written by. Arttu Haavikko Ida Tirkkonen Samuli Valkama. Based on a true story. AVM-TUUTORIKIRJE 2019 Written by Arttu Haavikko Ida Tirkkonen Samuli Valkama Based on a true story. Yliopistonkatu 8 Puh. 0500 901 776 (Ida) samuli@valkama.media tirkkonen.ida@gmail.com arttu@visto.fi

Lisätiedot

Puhtaus mies. Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle.

Puhtaus mies. Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle. Puhtaus mies Puhtaus edistää terveyttä. Se edistää myös hyvää oloa, koska on kiva olla puhdas. Puhtaana myös tuoksut hyvälle. Puhtaus ei ole vain oma asiasi. Puhtaus on tärkeää, kun olet tekemisissä muiden

Lisätiedot

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan.

SUOMALAISUUS. Lämmittely. Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Lämmittely Sano suomalaisuus -sana ja kerro, miksi valitsit tämän sanan. Oletko samaa mieltä vai eri mieltä? Miksi? On tosi helppo saada suomalaisia ystäviä. Suomalaiset eivät käy missään vaan ovat aina

Lisätiedot

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata

liikkua liikunta laihtua lihoa kunto palautua venytellä lihakset vahva hengästyä treenata treeni pelata peli voittaa hävitä joukkue valmentaja seurata LIIKUNTA Lämmittely Harrastatko liikuntaa? Miksi / miksi et? Millainen liikunta sopii sinulle? Mitkä asiat ovat tärkeitä, kun valitset kuntosalin / liikuntakeskuksen? Mitä liikuntapaikkoja tiedät sinun

Lisätiedot

Olipa kerran kukka, joka meni kuntosaliin. Kun kukka sanoi. kuntosalilla: Rapu-raa-raa, kumma juttu, hän pääsi

Olipa kerran kukka, joka meni kuntosaliin. Kun kukka sanoi. kuntosalilla: Rapu-raa-raa, kumma juttu, hän pääsi Kesäkuussa Metsästettiin sana-aarteita Lasten Yliopiston sanataidekurssilla. VäriVarjoTeatteria, tarinoita, loitsuja ja muutamia muitakin lohkaisuja loihdittiin esiin kesäpäivien iloksi... Olipa kerran

Lisätiedot

RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus

RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus SUOMEN RAHAPAJA RAHA JA LAPSET Lasten käsityksiä rahasta -tutkimus Lokakuu 2010 Toimitusjohtaja Tina Wessman & KTT Mirjami Lehikoinen/Qualitems Oy 10/2010 1 TAVOITE Kartoittaa ala-aste-ikäisten lasten

Lisätiedot

TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA

TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA TAHROJEN POISTO ADOBE PHOTOSHOP ELEMENTS 6:N AVULLA 16.2.2015 ATK Seniorit Mukanetti ry / Kuvakerho 2 Tahrojen poisto Photoshop Elements 6:n avulla Valokuviin tulee vuosien kuluessa usein pieniä tahroja

Lisätiedot

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset.

- Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on vaaleammat hiukset. MAI FRICK KOMPARAATIO ELI VERTAILU 1. Komparatiivi -mpi -mpa, -mma monikko: -mpi, -mmi - Kumpi on vanhempi, Joni vai Ville? - Joni on vanhempi kuin Ville. - Kummalla on vaaleammat hiukset? - Villellä on

Lisätiedot

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain

SISÄLTÖ. Kehitä kuuntelutaitojasi Tarkista, kuulitko oikein Hyvät sanat avaavat korvat Kasvokkain Sanat SISÄLTÖ Puhuminen ja kuunteleminen tie läheisyyteen Mitä on viestintä? Puhumisen tasoja Miten puhun? Keskustelu itsensä kanssa Puhumisen esteitä Kuuntelemisen tasoja Tahdo kuunnella Kehitä kuuntelutaitojasi

Lisätiedot

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT

TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT TYÖKALUJA SELKEÄÄN SEKSUAALITERVEYSKASVATUKSEEN TURVATAIDOT SEKSUAALITERVEYSTIETÄMYKSEN JA TUEN TARPEIDEN ARVIOINTI OSIO 2 EI JOO 1. Hyvä ja huono kosketus Tavoite: Hyvän ja huonon kosketuksen tunnistaminen.

Lisätiedot

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus

Tehtävä 1 2 3 4 5 6 7 Vastaus Kenguru Ecolier, vastauslomake Nimi Luokka/Ryhmä Pisteet Kenguruloikka Irrota tämä vastauslomake tehtävämonisteesta. Merkitse tehtävän numeron alle valitsemasi vastausvaihtoehto. Jätä ruutu tyhjäksi, jos

Lisätiedot

KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 HUHTIKUU 2012

KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 HUHTIKUU 2012 SIVUSTO Etusivu Jorsakin kenneli Koiramme Pentuboxi Kasvatit Koiratietoa Linkit KUVIA K-PENNUISTA V. 2012 Uusimmat kuvat ovat sivun alalaidassa HUHTIKUU 2012 53 VRK PIKALINKIT K-pentueen sivu Sivuston

Lisätiedot

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina

EROKUMPPANIT. Nalleperhe Karhulan tarina EROKUMPPANIT Nalleperhe Karhulan tarina Avuksi vanhempien eron käsittelyyn lapsen kanssa Ulla Sauvola 1 ALKUSANAT Tämä kirja on tarkoitettu avuksi silloin, kun vanhemmat eroavat ja asiasta halutaan keskustella

Lisätiedot

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin?

KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Tunnetko jo Jussin? KAPPALE 3 RADEK TUTUSTUU JUSSIIN. Moi Radek! Moi! Tunnetko jo Jussin? En tunne. Hän on Jussi, meidän työkaveri. Hauska tutustua. Mä oon Radek. Ootko sä se uus puolalainen? Joo, kyllä olen. Hauska tutustua

Lisätiedot

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017)

Vienna. Oh, Vienna. Oh, Vienna. (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Vienna (Ultravox, suomalaiset sanat: Juha Jäävalo, 2017) Kävelimme kylmässä ilmastossa Pakastunutta hengitystä ruuduissa Valehteleminen ja odottaminen Mies pimeästä kuvakehyksiin Niin mystinen ja sielukas

Lisätiedot

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN

PUHUMISEN HARJOITUSTESTI. Tehtävä 1 KERTOMINEN PUHUMISEN HARJOITUSTESTI Tehtävä 1 KERTOMINEN Kerro, mitä teet, kun sinua jännittää. Sinulla on kaksi minuuttia aikaa miettiä, mitä sanot ja 1,5 minuuttia aikaa puhua. Aloita puhuminen, kun kuulet kehotuksen

Lisätiedot

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE

ITSENÄISTYVILLE NUORILLE JO ITSENÄISTYNEILTÄ- ITSENÄISTYVILLE NUORILLE Talla.... vihkolla haluamme jakaa kokemuksiamme teille. Omilleen-toiminnan kokemusasiantuntijaryhmä on suunnitellut vihkon sisällön. Ryhmään on osallistunut

Lisätiedot

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle.

Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. Hän rakastaa minua. Tietenkin minä rakastan häntä. Kyllä minä uskon, että hän rakastaa minua... Hänhän on vaimoni! Joskus hän sanoo sen ääneenkin. Pidän hänen ilmeestään, kun sanon sen hänelle. On hyvä

Lisätiedot

TIMO LOUHIKARI: RONDO

TIMO LOUHIKARI: RONDO TIMO LOUHIKARI: AVAINKOHTAUS 1. INT. IN TALO, ETEINEN PÄIVÄ Ovikello soi, Rondo menee avaamaan oven, TV:n ääni pauhaa taustalla. Oven takana seisoo Artsi apureidensa kanssa. Katohan, huhu piti paikkansa.

Lisätiedot

PAPERITTOMAT -Passiopolku

PAPERITTOMAT -Passiopolku PAPERITTOMAT -Passiopolku P a s s i o p o l k u E t a p p i 1 Taistelu perheen puolesta Kotona Nigeriassa oli pelkkää köyhyyttä. Rahaa ei aina ollut ruokaan, saati kouluun. Asuimme koko perhe samassa majassa.

Lisätiedot

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe

Copylefted = saa monistaa ja jakaa vapaasti 1. Käännä omalle kielellesi. Ilolan perhe Ilolan perhe 1 Pentti ja Liisa ovat Reinon, Jaanan ja Veeran isä ja äiti. Heidän lapsiaan ovat Reino, Jaana ja Veera. 'Pikku-Veera' on perheen nuorin. Hän on vielä vauva. Henry-vaari on perheen vanhin.

Lisätiedot

Lataa Sairaus - Susanna Tulonen. Lataa. Kirjailija: Susanna Tulonen ISBN: Sivumäärä: 222 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.

Lataa Sairaus - Susanna Tulonen. Lataa. Kirjailija: Susanna Tulonen ISBN: Sivumäärä: 222 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16. Lataa Sairaus - Susanna Tulonen Lataa Kirjailija: Susanna Tulonen ISBN: 9789524980432 Sivumäärä: 222 Formaatti: PDF Tiedoston koko: 16.60 Mb On erikoissairaanhoitaja, joka pitkän työuransa aikana on nähnyt

Lisätiedot

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi

Tekstaritupuun Marita Vainio Zappar mestat.fi/mammi MÄMMI Videovihko Mämmi on noin 10-vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja

Lisätiedot

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA

ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA ASUNNOTTOMIEN NAISTEN OSALLISUUS JA IDENTITEETIT DIAKONIATYÖN PALVELUKETJUSSA Diakonian tutkimuksen päivä 9.11.2007 Riikka Haahtela Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos Tampereen yliopisto NAISTYÖN

Lisätiedot

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti

U N E L M +1 +1. Motivaatio Hyvinvointi. Pohdintakortti ONKS U N E L M I? I! Motivaatio Hyvinvointi Raha Pohdintakortti KÄDEN TAIDOT Käden taidot ovat nykyään tosi arvostettuja. Työssäoppimisjakso vakuutti, että tää on mun ala ja on siistii päästä tekee just

Lisätiedot

Selvä Pyton. Mitä saisi olla? Vuoden ikäiselle tulisi. Selvä. Pistetään pussi tuota, ja joku pieni namupala aikuisillekin.

Selvä Pyton. Mitä saisi olla? Vuoden ikäiselle tulisi. Selvä. Pistetään pussi tuota, ja joku pieni namupala aikuisillekin. O-oletko sä masa? Riippuu kuka kysyy. Mammakerholaiset vinkkasivat, että täältä saisi kamaa. Sitten mennään sinisellä unella. Lapsi todennäköisesti herää kerran tai pari, mutta sammuu kyllä kuin saunalyhty.

Lisätiedot

AVOMAANKURKUN KASVATUS

AVOMAANKURKUN KASVATUS AVOMAANKURKUN KASVATUS Atte Ahlqvist 8 B Avomaankurkun kukkia ja kurkkuja heinäkuussa 2012 / oma kuva-arkisto Me viljelemme kotonani avomaankurkkua, nippusipulia ja perunaa. Tässä työssä kerron avomaankurkun

Lisätiedot

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto.

TEE OIKEIN. Minun naapuri on (rikas) kuin minä. Hänellä on (iso) asunto ja (hieno) auto. TEE OIKEIN Kumpi on (suuri), Rovaniemi vai Ylitornio? Tämä talo on paljon (valoisa) kuin teidän vanha talo. Pusero on (halpa) kuin takki. Tämä tehtävä on vähän (helppo) kuin tuo. Minä olen (pitkä) kuin

Lisätiedot

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys

Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita. Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Ergonomisten kantovälineiden käyttöohjeita Kiedo ry Keski-Suomen kestovaippa- ja kantoliinayhdistys Rengasliinan käyttö edessä vastasyntyneestä ja lonkalla noin 3-4kk ikäisestä eteenpäin (voit käyttää

Lisätiedot

Assembly wild-compo demo, 3-5min Käsikirjoitus kesäkuu 2004 / Sampo Pesonen

Assembly wild-compo demo, 3-5min Käsikirjoitus kesäkuu 2004 / Sampo Pesonen POWER ON ssembly wild-compo demo, 3-5min Käsikirjoitus kesäkuu 2004 / Sampo Pesonen POWER ON KOHTUS 1 NÖRTIN HUONE INT ILT Tietokone on jylhänä pöydällä. Nörtti painaa koneen päälle. Kuva jähmettyy KOHTUS

Lisätiedot

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos

asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde pitkäaikaistyöttömän identiteetti Outi Välimaa Tampereen yliopisto Sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön laitos asiakas työntekijä suhde työn ydin on asiakkaan ja työntekijän kohtaamisessa

Lisätiedot

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina

TERVETULOA VOIMANPESÄÄN. Miian tarina TERVETULOA VOIMANPESÄÄN Miian tarina Ajattelin, että tää on viimeinen ovi, jonka avaan. Oon hakenut apua jo niin monesta paikasta tuntuu, että kukaan ei osaa auttaa. Sossu sanoi, että mun kannattais mennä

Lisätiedot

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY

Turvallisuus. Ymmärrys. Lämpö. Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Ylivertainen Palvelukokemus TERVEYSTALON HALUTUN PALVELUKOKEMUKSEN MÄÄRITTELY Turvallisuus Lämpö & Ymmärrys Terveystalossa tunnen olevani parhaissa käsissä. Asiakkaalle välittyy lämmin tunnelma. Minusta

Lisätiedot

TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA

TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA Lue artikkeli ja vastaa sitä seuraaviin kysymyksiin. TYTTÖ JOKA PYSYY HOIKKANA SYÖMÄLLÄ PELKKÄÄ SUKLAATA Daily Mailin toimittaja 5 10 15 20 25 30 35 40 45 Eräs opiskelija on hämmentänyt ravitsemusasiantuntijoita

Lisätiedot

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis

Jesse Saarinen & Jaakko Jänis Jesse Saarinen & Jaakko Jänis Amazing Race Amazing racessa kilpailijat toimivat joukkueina, joissa on kaksi henkeä, jotka jotenkin tuntevat toisensa. Joillakin tuotantokausilla on ollut enemmänkin henkilöitä

Lisätiedot

Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä

Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä Työntekijöiden ja asiakkaiden kohtaamiset asumisyksikössä PAAVO KEVÄTSEMINAARI 2014 Teema: Tutkimus ja käytäntö vuoropuhelussa 21.3.2014 Tutkija Riikka Haahtela, Tampereen yliopisto Esityksessäni vastaan

Lisätiedot

VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä

VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä VAIN NAISASIAKKAITA VARTEN Asunnottomien naisten tulkintoja naiserityisestä asunnottomuustyöstä Diakonian tutkimuksen päivä 7.11.2008 Riikka Haahtela, YTM, jatko-opiskelija sosiaalipolitiikan ja sosiaalityön

Lisätiedot

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu

Sharie Coombes. Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu NÄYTESIVUT Sharie Coombes Sinä selviät! Tehtäväkirja sinulle, jota on joskus loukattu tai kiusattu Tässä pdf-tiedostossa on mukana kirjasta seuraavat näytteet: Esipuhe Näytesivut Tutustu kirjaan verkkokaupassamme

Lisätiedot

Ohjeita lapsiperheille

Ohjeita lapsiperheille Oulun vastaanottokeskus Heikinharjuntie 66 90620 Oulu Puhelin: 0718763100 Ohjeita lapsiperheille Minna Märsynaho Diakonia-ammakorkeakoulu 2 SISÄLLYSLUETTELO LAPSI JA TURVALLISUUS 3 ARJEN PERUSTOIMINNOT

Lisätiedot

Kurssitusten tarve kipuaa

Kurssitusten tarve kipuaa Kurssitusten tarve kipuaa 9.11.2000 08:02 Muinoin tietotekniikkakurssilla opeteltiin ohjelmat läpikotaisin. Nyt niistä opetellaan vain työssä tarvittavat toiminnot. Niissäkin on työntekijälle tekemistä,

Lisätiedot

SANATYYPIT JA VARTALOT

SANATYYPIT JA VARTALOT SANATYYPIT JA VARTALOT nominatiivi Kuka? Mikä? Millainen? t-monikko Ketkä? Mitkä? Millaiset? vartalo genetiivi Kenen? Minkä? Millaisen? opiskelija opiskelijat opiskelija- opiskelijan pöytä pöydät pöydä-

Lisätiedot

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki

SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI. Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki SOSIAALISESTI MONIMUOTOINEN KAUPUNKI Liisa Häikiö & Liina Sointu Yhteiskuntatieteiden tiedekunta Tampereen yliopisto Ketterä kaupunki AAMUSTA ILTAAN ON KIINNI. JA YÖTKIN JOSKUS Se menikin sitten sillain,

Lisätiedot

ELÄMÄNOTE-TUTKIMUS

ELÄMÄNOTE-TUTKIMUS 11.4.2019 ELÄMÄNOTE-TUTKIMUS Elämänote-tutkimus Pilotti tammikuussa 2019 7 tiedonkerääjää ja 7 haastateltavaa pääkaupunkiseudulla Kutsut, koulutus, käytännöt, haastattelurungot Levitys muihin hankkeisiin

Lisätiedot

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen

Muuton tuki ja yhteisöllisyys. Pirjo Valtonen Muuton tuki ja yhteisöllisyys Pirjo Valtonen Muutto ja muutos Muutto ja muutos ovat isoja asioita, joissa koetaan epävarmuutta. Omalta mukavuusalueelta poistuminen on ahdistavaa. Muutos tuo aina haasteita

Lisätiedot

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA.

SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? MISTÄ? MIHIN? SAMU ON TYÖSSÄ KOULUSSA. LAPSET JUOKSEVAT METSÄÄN. POJAT TULEVAT KAUPASTA. MISSÄ? Missä laiva on? Missä sinun paperit ovat? Missä sinun kansio on? Missä rikas nainen istuu? Missä ruoat

Lisätiedot

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3

AJANILMAISUT AJAN ILMAISUT KOULUTUSKESKUS SALPAUS MODUULI 3 AJAN ILMAISUT AJAN ILMAISUT 1. PÄIVÄ, VIIKONPÄIVÄ 2. VUOROKAUDENAIKA 3. VIIKKO 4. KUUKAUSI 5. VUOSI 6. VUOSIKYMMEN, VUOSISATA, VUOSITUHAT 7. VUODENAIKA 8. JUHLAPÄIVÄT MILLOIN? 1. 2. 3. 4. maanantai, tiistai,

Lisätiedot

JOKA -pronomini. joka ja mikä

JOKA -pronomini. joka ja mikä JOKA -pronomini joka ja mikä Talon edessä on auto. Auto kolisee kovasti. Talon edessä on auto, joka kolisee kovasti. Tuolla on opettaja. Opettaja kirjoittaa jotain taululle. Tuolla on opettaja, joka kirjoittaa

Lisätiedot

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio

AJATTELE ITSE! Liite 1. Mikä päihteissä kiehtoo? PäihteetönPää Materiaalia oppitunnille. Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio Liite 1 AJATTELE ITSE! Mikä päihteissä kiehtoo? Työversio/luonnos oppilaan työvihosta versio 20.10.2017 Muutoksia tulossa. Tätä vihkoa käytetään vain, jos oppilailla ei ole omia tietokoneita tai tabletteja

Lisätiedot

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti

U N E L M. Motivaatio Hyvinvointi. Elämäkortti Raha HYVÄ RUOKA Söit aamulla kunnon aamupalan ja koulussakin oli hyvää ruokaa. Raha -1 E HUVTA MKÄÄN Oikein mikään ei huvita. Miksi en saa mitään aikaiseksi? Raha RKAS SUKULANEN Sori, etten oo pitänyt

Lisätiedot