VARTIONNE ON ILMOITTAUTUNUT SUOMEN PARTIOLAISTEN - FINLANDS SCOUTER RY:N PARTIOTAITOJEN TALVI-SMKISOIHIN , TERVETULOA!

Koko: px
Aloita esitys sivulta:

Download "VARTIONNE ON ILMOITTAUTUNUT SUOMEN PARTIOLAISTEN - FINLANDS SCOUTER RY:N PARTIOTAITOJEN TALVI-SMKISOIHIN 14.-15.3.2015, TERVETULOA!"

Transkriptio

1

2 VARTIONNE ON ILMOITTAUTUNUT SUOMEN PARTIOLAISTEN - FINLANDS SCOUTER RY:N PARTIOTAITOJEN TALVI-SMKISOIHIN , TERVETULOA! SAAPUMINEN KILPAILUPAIKALLE Kilpailukeskukselle ei kulje julkista liikennettä. Vartioita suositellaan saapumaan mahdollisuuksien mukaan yhteiskuljetuksilla. Mikäli vartiolla on vaikeuksia kilpailupaikalle saapumisessa, tulee vartion ottaa yhteyttä järjestelysihteeriin. Kilpailukeskuksen pihalla on runsaasti parkkitilaa. Parkkeeraus tapahtuu erikseen merkitylle alueelle opasteiden mukaisesti. Jokainen vartion jäsen voi tulostaa jäsenkortin Kuksajäsenrekisteristä, tämä edellyttää rekisteröitymistä Kuksaan. Myös sähköinen jäsenkortti, esim. älypuhelimen näytöltä esitettynä, käy. Vaihtoehtoisesti jäsenmaksun voi todistaa esittämällä tositteen maksutapahtumasta. Vartioiden tulee täyttää sääntöjen määräykset. Määräysten vastaisten vartioiden osallistumisesta päättää tapauskohtaisesti tuomarineuvosto - pääsääntöisesti ne vartiot, joiden kokoonpano on sääntöjen vastainen, kilpailevat kilpailun ulkopuolella. Kilpailun ulkopuolella osallistuvien vartioiden tehtävät arvostellaan normaalisti, mutta tulosluettelossa vartiot listataan loppuun. TOIMINTA KILPAILUKESKUKSELLA Kilpailukeskus sijaitsee Golf-alueen keskellä. Vartioiden tulee kilpailukeskuksen lähettyvillä käyttää teitä ja polkuja. Greeneille meneminen on ehdottomasti kielletty. KILPAILUKESKUS Kilpailijoiden majoittuminen, ruokailu ja peseytyminen tapahtuu kilpailukeskuksella. Kilpailukeskus toimii kaikkien sarjojen lähtönä ja maalina. Kytäjä Golf klubitalo Kytäjäntie Hyvinkää Kengät ja niiden mukana tuleva kura jätetään aulatiloihin niille osoitettuun paikkaan. MAJOITTUMINEN Kilpailukeskuksella on lattiamajoitus. Kilpailukeskuksella yöpyvien vartioiden suositellaan siis ottavan lattiamajoitukseen sopivat yöpymisvarusteet mukaan (makuupussi - ja alusta). nti e Kilpailukeskuksella on lähinnä avointa tilaa eikä ole tilana ihanteellinen kilpailukeskuksena. Kilpailijoilta toivotaan kärsivällisyyttä ja erityisesti maltillista metelöintiä, jotta lepoa kaipaavat kanssakilpailijat saavat rauhan nukkumiselle. Korvatulpat on pop! Kilpailukeskus Ke nki ä kilpailijoiden jäsenkortit ja henkilöllisyys kuvallisesta henkilöllisyystodistuksesta (esim. passi, ajokortti, kuvallinen henkilökortti). Kaikkien vartion jäsenten tulee olla ilmoittautumisessa läsnä. RUOKAILU JA JUOMAHUOLTO RUOKAILU KILPAILUKESKUKSELLA Kytäjäntie 100m Helsinki-Tampere moottoritieltä liittymästä Hyvinkää Kytäjä (nro 16), rampin päästä länteen kohti Kytäjää 12 km. Kytäjäntiellä opasteet. ILMOITTAUTUMINEN Ilmoittautuminen sijaitsee klubitalon aulassa. Ilmoittautuminen on mahdollista perjantaina 13.3 klo ja lauantai aamuna Vartiot ilmoittautuvat liitteenä olevalla ilmoittautumislomakkeella kilpailukeskukseen saavuttuaan. Vartion ilmoittautuessa kilpailukeskuksessa tarkistetaan Kilpailun jälkeen vartiot saavat kilpailumaksuun sisältyvän lämpimän ruuan. Mahdolliset muut ruokailut on pitänyt varata kilpailuun ilmoittautumisen yhteydessä. Ilmoitetut erityisruokavaliot huomioidaan kilpailukeskuksella tarjottavissa ateroissa. Ennakkoon varattuihin aterioihin oikeuttavat ruokaliput jaetaan kilpailukeskuksella ilmoittautumisen yhteydessä. Ruokalippuja ei voi ostaa enää paikan päällä. Ruokaliput oikeuttavat aterioihin, jotka tarjotaan kilpailukeskuksella. Mitään aterioita ei tarjota vartion ollessa maastossa. RUOKAILU KILPAILUN AIKANA MAASTOSSA Kilpailun aikana vartioille ei tarjota ruokaa. Kilpailunjärjestäjä suosittelee vartioita varamaan riittävästi eväitä mukaan.

3 JUOMAHUOLTO Ennen avajaisia lauantai-aamuna kilpailijoilla on mahdollisuus ottaa kuumaa vettä termospulloon kilpailukeskuksella. Rasteilla on juomapisteitä, joissa vartiot voivat täydentää juomapullojaan. Sarjoilla on yksi juomapiste, josta saa lämmintä vettä ja mehua, muilla juomapisteillä ei ole lämmintä juotavaa. Yörastin lämmittelyteltoista saa teetä ja kahvia omaan mukiin maksutta. VARUSTEET JA PESEYTYMINEN Kilpailukeskuksella on tavarasäilytys kilpailijoiden vaihtovarusteille. Vartion tavarat tulee pakata yhteen kassiin/jätesäkkiin, mikä on merkitty vartion numerolla. Tavarat jätetään majoitussiipeen ennen kilpailun alkua. Arvotavaroille on oma säilytys. Arvotavarat tulee tuoda ilmoittautumispisteelle vartion numerolla merkityssä pussissa. Kilpailukeskuksella on omat pesutilat naisille ja miehille. Pesutiloista löytyy myös saunat. Tilaa pesutiloissa ja saunoissa on rajoitetusti, joten malttia. Saunat ovat päällä perjantai-illasta eteenpäin. Suksien voiteluun on varattu tilaa kilpailukeskuksen pihalta. YLEISAIKATAULU PERJANTAI Kilpailukeskus auki Ilmoittautuminen Iltapala ennakkoon varanneille Hiljaisuus LAUANTAI Aamupala ennakkoon varanneille Ilmoittautuminen Avajaiset ja kilpailun lähtö Infotilaisuus kutsuvieraille ja huoltajille Lounas Päiväsarjat maalissa (arvio) Päivällinen Päiväsarjojen palkintojenjako (arvio) Iltapala Hiljaisuus Kaikkien kilpailuvartioiden tulee olla valmiina kilpailuvarusteissaan saapuessaan avajaisiin. SUNNUNTAI Aamupala Yösarjat maalissa (arvio) Lounas Yösarjojen palkintojen jako (arvio) Kilpailukeskus suljetaan Pyydämme huomioimaan, että kilpailun yleisaikataulu voi elää kilpailuviikonloppuna vallitsevan säätilan mukaan. SARJAJAKO Tyttövartiot kilpailevat oranssissa, sinisessä ja ruskeassa sarjassa, poika - ja sekavartiot vihreässä, punaisessa ja harmaassa sarjassa. Osanottajien iät lasketaan kilpailuvuoden kuluessa täytetyin vuosin. Ikä on siis kilpailuvuosi miinus osanottajan syntymävuosi. Oranssin, vihreän ja lilan sarjan kilpailu on päiväkilpailu, muut sarjat kilpailevat yön yli. Kilpailussa ratkaistaan partiopiirien välinen mestaruus. lisäksi ruskean ja harmaan sisällä ratkotaan vaeltajaikäkauden mestaruus niiden vartioiden välillä, joiden kaikki jäsenet ovat kilpailuvuonna vuotiaita. ORANSSI & VIHREÄ SARJA Kilpailuvartiona on lippukunnan jäsenistä koottu vartio, jossa on viisi vuotiasta jäsentä. Kilpailuvartion jäsenten yhteenlaskettu ikä saa olla korkeintaan 73 vuotta (sääntömuutoskokeilu 7, voimassa alkaen). SININEN & PUNAINEN SARJA Kilpailuvartiossa on neljä vuotiasta jäsentä. Kilpailuvartion jäsenten yhteenlaskettu ikä saa olla korkeintaan 68 vuotta. RUSKEA & HARMAA SARJA Kilpailuvartiossa on kolme yli 18-vuotiasta jäsentä. LILA SARJA Kilpailuvartiossa 3-5 vähintään 15-vuotiasta jäsentä, ei yläikärajaa. Sarjan tehtävät vastaavat pääosin sinisen ja punaisen sarjan vaativuustasoa. Sarjassa ei kilpailla suomenmestaruuksista. Vartiossa on oltava yksi vartion jäsen, jolla on vuoden 2015 Suomen Partiolaisten jäsenmaksu voimassa. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Suomen Partiolaisten voimaan tulleita partiotaitokilpailujen sääntöjä. Lisäksi voimassa on sääntömuutoskokeilu, joka koskee oranssin ja vihreän sarjan sarjajakoa (7 ) ja kilpailukutsun sisältöä (18 ). Sääntöjen 9 :stä huolimatta osallistuvien vartioiden lukumäärää ei rajoiteta. OSALLISTUMISOIKEUS Kilpailijoilla tulee olla vuoden 2015 Suomen Partiolaisten jäsenmaksu maksettuna. Vartion jäsenen katsotaan kuuluvan siihen lippukuntaan ja piiriin, johon hänet on Suomen Partiolaisten jäsenrekisterissä merkitty, ellei kyseinen piiri vahvista kilpailijalle muuta lippukuntaa. Kilpailuvartion jäsen voi kilpailla vain yhden lippukunnan nimissä yhden kalenterivuoden aikana.

4 VARUSTELUETTELO HENKILÖKOHTAISET VARUSTEET Säänkestävä ulkoiluvarustus Sukset, sauvat ja siteisiin sopivat monot/jalkineet Puukko Ensiside tai vastaava Tulitikut Kynä Kello Partiohuivi Heijastin Juomapullo/termospullo Istuinalusta tai muu vastaava Otsalamppu tai muu valaisin Partion jäsenkortti (esim. tuloste Kuksasta tai sähköinen versio älypuhelimen näytöltä) ei maastoon Kuvallinen henkilöllisyystodistus ei maastoon Peseytymisvarusteet ei maastoon LISÄKSI SINISELLE, PUNAISELLE, RUSKEALLE JA HARMAALLE SARJALLE Makuualusta - ja pussi Muki (jos halajaa teetä tai kahvia yörastilla) Kompassi VARTIOKOHTAISET VARUSTEET Kompassi (orvili 2 kpl, muilla sarjoilla henkilökohtainen) Karttasuoja Kirves Timpurinsaha (pienihampainen) Lehtisaha Lautasaha tms. (karkeampaan sahaukseen) Vintilä / muu pora + puuporanterät 8 ja 16 mm Kourutaltta mm Retkikeitin + polttoaine/kaasu (orvili 2 tehtävään, sipuruha 3 tehtävään) EA-laukku, jossa leveä sideharsorulla, ideal-side, laastaria ja taitoksia Ruokailuvälineet Vispilä Millimetrimitta (mittausväli vähintään 1 m) Ohutkärkinen spriitussi Vartion kilpailunumerot (orvili 1 kpl, sipu 2 kpl, ruha 3 kpl) Säänkestävät numerolaput (orvili 2 kpl, sipu 3 kpl, ruha 5 kpl) * LISÄKSI SINISELLE, PUNAISELLE, RUSKEALLE JA HARMAALLE SARJALLE Puuporanterä 6 mm Leivontakulho tai vastaava (vetoisuus väh. 2 l) Avotulimajoite Vasara Kolmioviivain suunta-asteikolla Karttasuoja 2 kpl LISÄKSI RUSKEALLE JA HARMAALLE SARJALLE Pihdit leikkurilla Peltisakset SUOSITELTAVAT VARUSTEET SININEN, PUNAINEN, RUSKEA & HARMAA Leikkuulauta Veitsi (ruuanlaittoon) Kaulin Hiomapaperia Mattoveitsi Puuraspi Suojahanskat (esim. työhansikkaat) Paistinlasta Suksivoiteet * Säänkestävät numerolaput on tarkoitettu esimerkiksi kätevyys-tehtäviin kiinnitettäväksi. Numerolapuista tulee ilmetä vartion numero ja nimi. Numerolapuissa on hyvä olla esim. narukiinnitys. Osassa suunnistustehtäviä käytetään EMITkilpailukortteja. Omia kilpailukortteja ei tarvitse tuoda eikä kortteja tarvitse varata etukäteen. Järjestäjä luovuttaa kilpailukortit vartioille suunnistustehtävärasteilla. KILPAILUNUMEROT Vartio valmistaa itse kilpailunumeronsa. Tekstin tulee olla noin 15 senttimetriä korkea. Vartion kilpailunumero ilmenee liitteenä olevasta ilmoittautuneet vartiot - listasta. Kilpailunumeroiden tulee olla näkyvissä koko kilpailun ajan. Kilpailunumero tulee olla luettavissa edestäpäin. Kilpailuvartion jakaantuessa jokaisella vartion osalla tulee olla kilpailunumero. KILPAILUNUMEROIDEN MÄÄRÄT SARJOITTAIN Oranssi, vihreä 1 kpl Sininen, punainen 2 kpl Ruskea, harmaa 3 kpl Lila 1 kpl KIELLETYT VARUSTEET Omat kartat, matkapuhelimet, radiopuhelimet, sähköiset tiedontallennusvälineet, paikannusvälineet ja kommunikointivälineet. Omat kamerat (digikamerat, GoPro jne.) kilpailumuistojen tallentamiseksi ovat sallittuja. Kameroiden käyttäminen tehtäväsuoritusten aikana hyödyn saamiseksi on kielletty. YÖRASTI Yörastilla on kilpailijoita varten kaksi lämmittelytelttaa, joista saa teetä ja kahvia omaan mukiin maksutta. Tehtävien tekeminen, yöpyminen ja omien varusteiden

5 kuivumaan jättäminen lämmittelyteltoissa on kielletty. Yörastilla on majoitusriukua. Sinisellä ja punaisella sarjalla on vähintään kolmen tunnin mittainen tehtävätön aika. Ruskealla ja harmaalla sarjalla tehtävätöntä aikaa ei ole, mutta kilpailunjärjestäjä arvioi, että armollisten etenemisolosuhteiden vallitessa päiväsaikaan aikaa jää yörastilla myös lepäämiselle. Osalla yötehtävistä ei ole kiinteää suoritusaikaa. Järjestäjä suosittelee kunnollisten yöpymisvarusteiden mukaanottamista. KILPAILUMAASTO, KARTAT JA REITIT Kilpailumaasto on luonteeltaan kaksijakoinen, koostuen toisaalta uusmaalaisesta kulttuurimaisemasta ja toisaalta talousmetsästä. Kytäjän maastot tunnetaan Etelä-Suomen oloissa suhteellisen jyrkistä korkeuseroista ja jylhistä kallioista, ja toisaalta kallioiden välisistä rehevistä ja jopa tiheistä soista ja metsistä. Erityispiirteensä kilpailun maastolle tuo kilpailukeskuksen sijainti golf-kentällä, sillä golfkentälle meneminen on kielletty muutoin kuin karttaan merkityin poikkeuksin. Päiväsarjojen radat pysyttelevät golfkentän läheisyydessä sekä Kytäjän kulttuurimaisemassa, jossa enemisnopeudet pysyvät reippaina. Yösarjat pääsevät näkemään ja kokemaan myös Kytäjän metsäisempää luonnetta. Vaellusreitit pohjautuvat suurelta osin olemassa olevaan metsäautotie - ja polkuverkostoon ja on pääosin tasoitettu moottorikelkalla helpottamaan hiihtämistä. Kytäjää tarkemmin tuntemattomille käynee melko nopeasti selväksi, että umpiseen tehdyt oikoset kannattaa harkita hyvin tarkkaan maaston omiaispiirteistä johtuen. Erityisesti niiden kilpailuvartioiden, joilla suunnistustaidoissa olisi parantamisen varaa, suositellaan pysymään mahdollisuuksien mukaan teillä, poluilla ja laduilla. Jäätilanteen salliessa kaikilla radoilla on mahdollisuus tehdä reittivalintoja vesien ylitse, jolloin tulee kiinnittää erityistä huomiota varovaisuuteen virtauspaikkojen läheisyydessä jäillä liikuttaessa. Jäätilanteesta tiedotetaan kilpailun avajaisissa. KILPAILUKARTAT Yösarjoilla kilpailun peruskarttana toimii tuloste 1: ja päiväsarjojen yleiskartta on tuloste 1:10 000, perustuen Maanmittauslaitoksen kartta-aineistoon. Suunnistustehtävissä käytetään erikoiskarttoja. REITTIEN PITUUDET SARJOITTAIN Oranssi, vihreä & lila 5,0 km Sininen 17 km Punainen 19 km Ruskea 19 km Harmaa 22 km Suunnistustehtävien matkat eivät sisälly reittien pituuksiin. LUMITILANNE & LIIKKUMINEN Kilpailureitti kuljetaan hiihtäen, mikäli lumitilanne sen sallii. Kilpailunjärjestäjä tiedottaa lopullisesta etenemistavasta kilpailuviikon aikana sähköpostitse (kilpailuvartioiden vartionjohtajille), nettisivuilla sekä Facebookissa maastossa lumitilanne on huono, vaikkakin eteneminen suksilla on kevyempää kuin jalkaisin. RASTIT Rastit on merkitty kilpailukarttoihin rastiympyröin ja järjestysnumeroin. Tehtävärastit on merkattu maastoon SSL standardin mukaisella rastilipulla ja rastin numerolla. Myös suunnistustehtävien rastit on merkattu rastilipuilla, yösuunnistuksen rasteilla lisäksi käytössä heijastimet. Mallirasti on nähtävissä kilpailun lähdössä. Tehtävärasteilla on käytävä annetussa järjestyksessä. Tehtävärastin väliin jättäminen tulkitaan keskeyttämiseksi, ellei järjestäjä toisin ilmoita. Kilpailuvartio ilmoittautuu rastille rastitunnuksen luona, ellei toisin ohjeisteta. Osassa yösarjojen suunnistustehtäviä käytetään EMITkilpailukortteja. Kilpailuvartion on hyvä tutustua EMITjärjestelmään, jos ei ole sitä ennen käyttänyt. TEHTÄVIEN ILMOITTAMINEN Tehtävät annetaan kirjallisina tehtäväkäskyinä. Lisäksi rastihenkilöt voivat antaa täydentäviä suullisia ohjeita. Vartion on itse huolehdittava, että se saa oman sarjansa tehtäväkäskyn kaikkine liitteineen. Vartion on merkittävä jokaiseen vastauslomakkeeseen tai muuhun vastaavaan sekä työsuoritukseen vartion nimi ja numero vaikkei tätä erikseen mainittaisi. SUORITUSAIKA Suoritusaika alkaa sillä hetkellä kun vartio saa tehtäväkäskyn, ellei tehtäväkäskyssä toisin mainita. KILPAILUAIKA Kilpailun aika on Suomen tasavallan virallinen aika. KESKEYTTÄMINEN Keskeyttäneiden vartioiden tulee ilmoittautua lähimmälle kilpailurastille. Tämän jälkeen vartion tulee siirtyä viipymättä kilpailukeskukseen ja ilmoittautua kilpailutoimistoon. TULOSTEN JULKAISEMINEN Tulokset julkaistaan kilpailupaikalla sekä kilpailun jälkeen kilpailun internet-sivuilla. Tulokset lähetetään

6 kilpailuvartioille myös sähköpostitse. Tulokset toimitetaan myös piireille. TARKISTUSPYYNNÖT JA VASTALAUSEET Kilpailuvartio voi tehdä tarkistuspyynnön vartion omien tulosten tarkistamiseksi. Tarkistuspyyntö esitetään kirjallisena tuomarineuvoston kilpailijoiden edustajalle. Tarkistuspyynnöllä ei voida vaatia tehtävän hylkäämistä. Vastalause järjestelyjä, muita kilpailuvartioita tai tehtävien arvosteluja vastaan on jätettävä tuomarineuvoston puheenjohtajalle viimeistään puolen tunnin kuluttua siitä, kun valvojan hyväksymät sarjan kaikkien tehtävien tulokset on julkaistu. Vastalause tarkistettua tulosluetteloa ja arvostelua vastaan on postitettava tuomarineuvoston puheenjohtajalle viimeistään viikon kuluessa siitä kun tulosluettelo on toimitettu kilpailijoille. Vastalause esitetään kirjallisena ja sen voi jättää vain kilpailuvartio. Vastalausemaksu on puolet osanottomaksusta. KILPAILUSTA HYLKÄÄMINEN Kilpailuvartio hylätään kilpailusta seuraavien rikkomusten seurauksena : vartiolla on hallussaan kilpailun aikan, matkapuhelimia, radiopuhelimia, sähköisiä tiedontallennusvälineitä tai paikannus- ja/ tai kommunikointivälineitä tai omia karttoja lunttien käyttö yhteistyö muiden vartioiden kanssa tai ulkopuolisen avun käyttäminen vartion jakautuminen ilman tehtäväkäskyn tai matkaohjeen lupaa Kilpailun ensiapu päivystää koko kilpailuviikonlopun ajan. Kilpailukeskuksella ja yörastilla on kiinteä ensiapupiste. Kaikilla rasteilla on ensiaputarvikkeet pienten tapaturmien hoitoon. Ensiaputiimiin saa yhteyden rastihenkilöstön tai muiden toimitsijoiden välityksellä. HUOLTAJAT JA KULJETTAJAT Huoltajapaketti on pitänyt varata etukäteen. Huoltajapaketti sisältää yhden aamu - ja iltapalan, kolme lämminta ateriaa, lattiamajoituksen omilla yöpymisvarusteilla sekä mahdollisuuden vierailla rasteilla. Huoltajien liikkuminen maastossa tapahtuu samalla tavalla kuin kilpailijoiden. Huoltajat saavat info-tilaisuudessa kilpailukartan. Kilpailumaastossa liikkuessa huoltajilla tulee olla koko ajan näkyvillä Huoltaja-passi. Kilpailunjärjestäjä suosittelee partiopiirejä nimeämään huoltajiksi kilpailuvartioiden täysi-ikäisiä jäseniä. Muiden kuin ilmoittautuneiden huoltajien liikkuminen kilpailumaastossa on kielletty. Kuljettajien on mahdollista yöpyä kilpailukeskuksessa, mikäli heillä on omat yöpymisvarusteet mukanaan. Kuljettajat voivat ruokailla kilpailukeskuksessa, mikäli heille on varattu huoltajapaketti. TOIMITSIJOIDEN TUNNUKSET Tuomarineuvosto : valkoinen hihanauha Rastipäälliköt : huomioliivi Rastihenkilöt : punainen hihanauha Lisäksi tuomarineuvosto voi hylätä kilpailuvartion kilpailusta, jos vartio tai sen jäsen on käyttäytynyt kilpailun aikana tai kilpailualueella partiohengen vastaisesti, rikkonut sääntöjä tai vartiolla on liikaa ennakkotietoa kilpailusta. Vartion vajaalukuisuus loukkaantumisen seurauksena ei merkitse kilpailun keskeyttämistä. Vartio saa jatkaa kilpailemista joko kilpailussa tai sen ulkopuolella. Päätöksen asiasta tekee tuomarineuvosto. VAKUUTUS Kaikki kilpailijat on vakuutettu Suomen Partiolaisten jäsenmaksuun sisältyvällä vakuutuksella. Kilpailijat, joilla ei ole Suomen Partiolaisten voimassa olevaa jäsenmaksua (lilan sarjan EVP:t) vakuutetaan yhteisellä tapaturmavakuutuksella. Vartioiden on tutustuttava Suomen Partiolaisten turvallisuusohjeisiin ennen kilpailua. ENSIAPU

7 KILPAILUN JÄRJESTÄJÄT Uudenmaan Partiopiiri ry. Instagram / louhi2015 Järjestelysihteeri Tanja Forsström, Klapaset puh , Kilpailunjohtaja Mirjam Pullinen, Järvenpään Metsänkävijät p , Tuomarineuvoston puheenjohtaja Antti Afflekt, Puijon Pojat, J-SP p , Valvoja Teemu Penttilä, Pitkäjärven Vaeltajat, PäPa p , Apuvalvoja Minna Suokas, Nastapartio, Häme p , Kilpailijoiden edustaja Heidi Taskinen, Kauka-Kuutit, PäPa p , KIERTOPALKINNOT Piirien välinen kilpailu : Hämeen Partiopiiri Oranssi sarja : Wiksu wekotin, Ulvilan Erätytöt (L-SP) Vihreä sarja : Kettu 2, Pohjan Veikot (Pohjanmaa) Sininen sarja : Ruudinkeksijät, Hakkistytöt (L-SP) Punainen sarja : Puumat, Nuuksion Eräkarhut (PäPa) Ruskea sarja : Massahysteria, Nuotiotytöt (L-SP) Harmaa sarja : Naali, Kajaanin Korvenpojat (J-SP) Kyseisiä piirejä pyydetään huolehtimaan kiertopalkintojen toimittamisesta kaiverrettuina kilpailukeskukseen ennen kilpailun alkua.

8 ILMOITTAUTUNEET VARTIOT ORANSSI 101 Töyhtöhyypät Marjatat ja Mikon Pojat L-SP 102 Vauhtihirmut Lappeenrannan Wallisirkut E-KP 103 Napaketut Kyynärön Kiertäjät Häme 104 Minkki Pohjan Veikot Pohjanmaa 105 Viiksivallut Ahlaisten Ankkurit L-SP 106 Sopulit Rajamäen Metsänkävijät Uusimaa 107 Lumikko Pohjan Veikot Pohjanmaa 108 Muumit Vesilahden Valkohännät Häme 109 Tö-Hö Tampereen Lokit Häme 110 Eräjormat Hollolan Hirvenhiihtäjät Häme 111 SMURFFIINAT Kouvolan Tyttöpartio Kymi 112 Jellonat Kouvolan Tyttöpartio Kymi 113 Arovalaat Raision KilliNallit L-SP 114 Marakatit Pohjan Tytöt ja Sissit Lappi 115 Tuhkimot Roineen Tytöt Häme VIHREÄ 201 Kumiankat Euran Peurat L-SP 202 Norppa Kaarinan Ristiritarit L-SP 203 Nu-Ha Tampereen Kotkat Häme 204 Ameebat the next generation Vesilahden Valkohännät Häme 205 KisaKamut Rajamäen Metsänkävijät Uusimaa 206 Kiljukotkat Kyynärön Kiertäjät Häme 207 Sapelihammaskengurut Hollolan Hirvenhiihtäjät Häme 208 Kissapedot Marjatat ja Mikon Pojat L-SP 209 Eräketut Pohjan Tytöt ja Sissit Lappi 210 Ilves 1 Pohjan Veikot Pohjanmaa 211 Kettu-vartio Korven Vaeltajat E-KP 212 Ilves 2 Kirkkonummen Metsänkävijät Uusimaa 213 Ja-Ha Tampereen Kotkat Häme SININEN 301 Kovat Pojat Roineen Tytöt Häme 302 Pasit Tampereen Lokit Häme 303 Turjakkeet Merituuli Pohjanmaa 304 Rinsessat Mäkipartio J-SP 305 Kebabat RajakivenKiertäjät L-SP 306 Ruudinkeksijät Hakkistytöt L-SP 307 Arkienkelit Leirisiskot L-SP 308 Vantti Nuotiotytöt L-SP 309 Pisarat Raision KilliNallit L-SP 310 Exka Tampereen Lokit Häme 311 Piraijat Mellilän Menninkäiset L-SP 312 Lentäväpallolahna Ilvespartio Häme 313 JEES Viherlaakson Peurat PäPa PUNAINEN 401 PU-UAP Partio-Unnukka J-SP 402 Ankkavartio feat. Rape Kairankiertäjät L-SP 403 PIKKUoravat Pihtiputaan Partiolaiset J-SP 404 Myrskylintu Turun Sinikotkat L-SP 405 Sateenkaarikanit Olarinmäen Samoojat PäPa 406 Ameebat Vesilahden Valkohännät Häme 407 Verikotkat Kyynärön Kiertäjät Häme

9 408 Ilves 3 Kouvolan Metsäveikot Kymi 409 Suhari Pohjan Veikot Pohjanmaa 410 Merimuumit Merimaskun Reimarit L-SP 411 Mamelukkikalat Pyhän Laurin Ritarit L-SP 412 Pa-Ha Tampereen Kotkat Häme 413 Selles Pohjan Veikot Pohjanmaa 414 Kopra Pitkäjärven Vaeltajat PäPa RUSKEA 501 Manaatti Tesoman Sinisiskot Häme 502 Kiljuhanhet Pyhärannan Korpiankkurit L-SP 503 Konna Keurusseudun Partiolaiset Häme 504 HPV Hollolan Hirvenhiihtäjät Häme 505 Helmipöllöt Kaskenpolttajat Häme 506 Lempo Kymenrannan Tytöt Kymi 507 ViKy Tampereen Lokit Häme 508 tnt Nuotiotytöt L-SP 509 Tervatalvikki Tasangon Talvikit Pohjanmaa HARMAA 601 Sappion Veikot Ähtärin Eräveikot Pohjanmaa 602 Naali Kajaanin Korvenpojat J-SP 603 Poro Harjun Pojat Häme 604 Vi-Ha Tampereen Kotkat Häme 605 Huskyt Pirjetan Partio Häme 606 Jäykät Peurat Vesilahden Valkohännät Häme 607 Jupperi on ghetto Karhunvartijat PäPa 608 MAVe-Karhu Turun Metsänkävijät L-SP 609 Puumavartio Helsingin Hakatytöt PäPa 610 Huoltotöhöt Niipperin Nuolihaukat PäPa 611 Dakota Kuoreveden Kotkat Häme 612 Wanhad Kotkad Turun Sinikotkat L-SP 613 Rautasaappaat Vartiovuoren Pojat PäPa 614 Vestigatio Kalmia 2016 Ilpoisten Vuorenkävijät L-SP LILA 701 Taustasäteily Turun Tähti-Tytöt L-SP 702 Toivon tytsyt Lappeenrannan Wallisirkut E-KP 703 Tunturipöllöt Aviapartio PäPa

10 TEHTÄVÄLUETTELO ORVI SIPU RUHA LILA KALEVALAN KANKAHILLA Talven törröttäjät x x x x Kuntaan Kalevala x x x x Metsolan karvapeitteet x x x x Runoihin piilotetut x x x x Veitsen viilteä kaloa x x x VOITEHET VAKAISET Loviattaren kirot x x x x Pulmia köysikerillä x x x x Purnun puhtehessa x x x x Mieliksi metsän emon x x x x Merkeillä karttojen x x x x Talvisilla taivahilla x x Antero Vipusen kalsongit x x Tuhdit pöllit x RAKENTAVI RAUKEAKSI Plusin valajat x x x x Ilmariset x x x x Kirjokansi x x Savu paksuna pakeni x ALTA VAARAN VARVIKOSTA Juosten joutuvi takaisin x x x x Kiiätellen kiirehtivät x x Kyisen Kytäjän kyntö x x Perisokean piirtämät x x PANEVI PA AN TULILLE Atlantin munat x x x x Hyvän rahvahan varaksi x x IMPIEN ILOISSA Kalevalapedia x x x x Letti levällään x x x x Lemmenkipeä Lemminkäinen x

11 ILMOITTAUTUMISLOMAKE PALAUTETAAN KILPAILUKESKUKSELLA ILMOITTAUTUMISEN YHTEYDESSÄ VALMIIKSI TÄYTETTYNÄ. VARTION TIEDOT VARTION NIMI : VARTION NUMERO : SARJA : PIIRI : LIPPUKUNTA : VARTION JÄSENET VARTION JÄSENEN IKÄ ON KILPAILUVUOSI MIINUS VARTION JÄSENEN SYNTYMÄVUOSI. NIMI SYNTYMÄAIKA IKÄ VUONNA VARTION JÄSENTEN YHTEENLASKETTU IKÄ (VAIN OR, VI, SI, PU) Ilmoittajan allekirjoitus Ilmoittajan nimen selvennys

Ennakko-ohje. Kilpailun järjestäjä Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Kilpailukeskus Lyan Pappilanmäki 5, Kirkkonummi. Saapuminen kilpailupaikalle

Ennakko-ohje. Kilpailun järjestäjä Kirkkonummen Metsänkävijät ry. Kilpailukeskus Lyan Pappilanmäki 5, Kirkkonummi. Saapuminen kilpailupaikalle Ennakko-ohje Sydämellisesti tervetuloa Uudenmaan Partiopiirin ja Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Hanki Ystävä - partiotaitojen talvimestaruuskilpailuihin 13.-14.2.2016! Kilpailun järjestäjä Kirkkonummen

Lisätiedot

METTÄSÄ 2015. Kilpailun järjestävät Saviseudun alueen lippukunnat. METTÄSÄ 2015 kotisivut http://www.lonu.fi/talvikisa/

METTÄSÄ 2015. Kilpailun järjestävät Saviseudun alueen lippukunnat. METTÄSÄ 2015 kotisivut http://www.lonu.fi/talvikisa/ METTÄSÄ2015 L SP:ntalvimestaruuskilpailut7.2.2015LoimaanAlastarolla 1(9) ENNAKKO JAKILPAILUOHJE TervetuloakilpailemaanMETTÄSÄ2015 kisaan! Tämäonyhdistettyennakko jakilpailuohje.kilpailupaikallaeijaetaerillistäkilpailuoh

Lisätiedot

lwannas(ät)paju.oulu.fi 050-3534564 elinanuo(ät)paju.oulu.fi 050-3745906

lwannas(ät)paju.oulu.fi 050-3534564 elinanuo(ät)paju.oulu.fi 050-3745906 Lapin ja Pohjois-Pohjanmaan partiopiirien talvimestaruuskilpailut Oulussa 17. 18.2.2007 Sivu 1/6 Ennakko-ohje TERVETULOA Vartionne on ilmoittautunut Lapin ja Pohjois- Pohjanmaan partiopiirien talvimestaruuskisoihin,

Lisätiedot

Kilpailun järjestäjä Kilpailun järjestää Kiimingin Virkut, Toimarit ja Illinkiertäjät.

Kilpailun järjestäjä Kilpailun järjestää Kiimingin Virkut, Toimarit ja Illinkiertäjät. ENNAKKO-OHJE TERVETULOA LASTEN LEIKKIÄ kisaan Vartionne on ilmoittatunut kisailemaan Liminkaan 16.2.2008 Pohjanmaan partiolaisten partiotaitokisojen-mestaruuksista. Kilpailuun on ilmoittautunut 2 harmaan,

Lisätiedot

Sudenpentukilpailu 5.5.2012 Ennakko-ohje

Sudenpentukilpailu 5.5.2012 Ennakko-ohje 1 Sudenpentukilpailu 5.5.2012 Ennakko-ohje 2 Kerman Kiertäjät ry toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Järvi-Suomen Partiolaisten itäisen alueen Sankarimatka-sudenpentukilpailuun. Kilpailuun

Lisätiedot

METTÄSÄ 2015. Kilpailun järjestävät Saviseudun alueen lippukunnat.

METTÄSÄ 2015. Kilpailun järjestävät Saviseudun alueen lippukunnat. L-SP:n talvimestaruuskilpailut 7.2.2015 Loimaan Alastarolla 1(9) ENNAKKO- JA KILPAILUOHJE Tervetuloa kilpailemaan METTÄSÄ 2015 -kisaan! Tämä on yhdistetty ennakko- ja kilpailuohje. Kilpailupaikalla ei

Lisätiedot

Karimo ry toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen partiopiirin Taitava sudenpentu -sudenpentukilpailuun.

Karimo ry toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen partiopiirin Taitava sudenpentu -sudenpentukilpailuun. 1 TAITAVA SUDENPENTU 21.05.2011 Raumalla ENNAKKO-OHJE Karimo ry toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen partiopiirin Taitava sudenpentu -sudenpentukilpailuun. Kilpailuun on varsinaisen

Lisätiedot

ENNAKKO-OHJE. Kiven kannoilla -partiotaitojen piirimestaruuskisa lauantaina 4.5.2013 Jyväskylässä

ENNAKKO-OHJE. Kiven kannoilla -partiotaitojen piirimestaruuskisa lauantaina 4.5.2013 Jyväskylässä ENNAKKO-OHJE Kiven kannoilla -partiotaitojen piirimestaruuskisa lauantaina 4.5.2013 Jyväskylässä Tervetuloa kilpailemaan Järvi-Suomen Partiolaisten kevään 2013 oranssin, vihreän ja seikkailijasarjan piirimestaruuksista

Lisätiedot

TIMANTTILIIGA Kadonneen aarteen arvoitus Seikkailijakilpailu 21.05.2011

TIMANTTILIIGA Kadonneen aarteen arvoitus Seikkailijakilpailu 21.05.2011 1 TIMANTTILIIGA Kadonneen aarteen arvoitus Seikkailijakilpailu 21.05.2011 ENNAKKO-OHJE Karimo ry toivottaa seikkailijavartionne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen Partiopiirin Timanttiliiga - seikkailijakilpailuun.

Lisätiedot

ENNAKKO-OHJE ULDA. Tervetuloa! Järjestäjä. Aikataulu

ENNAKKO-OHJE ULDA. Tervetuloa! Järjestäjä. Aikataulu 1(9) Tervetuloa Kisamaahan! Olet tervetullut Partiolaiset ry:n kevätmestaruuskilpailuihin Vaasaan! Tämä on sekä ennakko-ohje että käsiohjelma. Lukekaa tämä huolella ja ottakaa mukaan, sillä kilpailussa

Lisätiedot

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 15.05.2016 Sipoossa KISANJOHTAJAN TERVEISET Mahtavaa kun olette päättänee lähteä kisaamaan alueen parhaan sudenpentu- tai seikkailijajoukkueen tittelistä Sipoon raikkaisiin

Lisätiedot

Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten syysmestaruuskilpailut Alahärmässä 10.-11.9.2005. Ennakko-ohje

Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten syysmestaruuskilpailut Alahärmässä 10.-11.9.2005. Ennakko-ohje Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten syysmestaruuskilpailut Alahärmässä 10.-11.9.2005 Ennakko-ohje SISÄLLYS Tervetuloa 3 Yleisaikataulu 3 Kilpailun järjestäjät 4 Kilpailukeskus 4 Saapuminen kilpailukeskukseen

Lisätiedot

TERVETULOA TÖRMÄÄN! Kilpailun järjestää Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Pohjois-Helsingin alue. 044-2616210 040-0324924

TERVETULOA TÖRMÄÄN! Kilpailun järjestää Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Pohjois-Helsingin alue. 044-2616210 040-0324924 TERVETULOA TÖRMÄÄN! Olette ilmoittautuneet mukaan Pääkaupunkiseudun Partiolaisten päiväsarjojen piirimestaruuskilpailuun Törmään, joka kisataan Helsingissä Viikin ulkoilualueella ja sen lähitienoilla lauantaina

Lisätiedot

Kilpailun suojelijan puheenvuoro

Kilpailun suojelijan puheenvuoro Kilpailun suojelijan puheenvuoro Liityin kymmenvuotiaana partioon, Kemin Merikotkiin. Mielessäni häilyivät muistikuvat Viisikko-seikkailuista, poikakirjojen reippaista sankareista, ja Aku Ankan neuvokkaista

Lisätiedot

SuSen Loikka - Löytöretki Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Länsi-Vantaalla

SuSen Loikka - Löytöretki Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Länsi-Vantaalla SuSen Loikka - Löytöretki 2015 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 3.10.2015 Länsi-Vantaalla 2 Löytöretkeilijä Elokivi on kokenut maailmanympärysmatkailija, eikä hän olisi ensimmäistä kertaa lentokoneessa

Lisätiedot

AHDIN VALTAKUNNASSA ENNAKKO-OHJE. Lapinlahdella 4.5.2013. Lapinlahden Siniveikot Sutelan Hukat Kinahmin Kiipijät

AHDIN VALTAKUNNASSA ENNAKKO-OHJE. Lapinlahdella 4.5.2013. Lapinlahden Siniveikot Sutelan Hukat Kinahmin Kiipijät AHDIN VALTAKUNNASSA ENNAKKO-OHJE Lapinlahdella 4.5.2013 Lapinlahden Siniveikot Sutelan Hukat Kinahmin Kiipijät Suojelijan terveiset Aloitin partion 9-vuotiaana Lapinlahden Siniveikoissa. Siniveikoissa

Lisätiedot

26.4.2014 Jämsässä Kilpailuohje

26.4.2014 Jämsässä Kilpailuohje 26.4.2014 Jämsässä Kilpailuohje Sisällysluettelo Tervetuloa Hiiohoi2014 kevätmestaruus kilpailuihin... 3 Kilpailujohtajan tervehdys... 3 Kilpailun järjestäjät... 4 Yhteishenkilöt... 4 Tuomarineuvosto...

Lisätiedot

ENNAKKO-OHJE Aaltojen Ahti sudenpentukilpailu lauantaina 4.5.2013 Jyväskylä

ENNAKKO-OHJE Aaltojen Ahti sudenpentukilpailu lauantaina 4.5.2013 Jyväskylä ENNAKKO-OHJE Aaltojen Ahti sudenpentukilpailu lauantaina 4.5.2013 Jyväskylä Kilpailun järjestäjä Pentueenne on ilmoittautunut Aaltojen Ahti sudenpentukisaan 4.5.2013! Kisapäivä vietetään tutustumalla Ahdin

Lisätiedot

Sudenpentu Ennakko-ohje

Sudenpentu Ennakko-ohje 1 nn Sudenpentu 10.11.2012 Ennakko-ohje 2 Vartiovuoren Tytöt Ry yhdessä Pääkaupunkiseudun Partiolaisten kanssa toivottaa sudenpentulaumanne tervetulleeksi mukaan Itä- ja Kaakkois-Helsingin Sankarimatka-sudenpentukilpailuun.

Lisätiedot

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi:

Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006. Vartiolaisen nimi: Nenustannokka Vartiolaiset 2.-6.8.2006 Sudenpennut 4.-6.8.2006 LEIRILÄISEN KÄSIKIRJA Vartiolaisen nimi: Tervetuloa Nenustannokalle! Hyvä vartiolainen. Olet ilmoittautunut Salon alueen lippukuntien yhteiselle

Lisätiedot

Sudenpentukilpailu 7.5.2016. Nastolassa

Sudenpentukilpailu 7.5.2016. Nastolassa Sudenpentukilpailu 7.5.2016 Nastolassa Parhaille Sudenpennuille! Olette älyttömän mielettömästi tervetulleita näihin kisoihin. Kilpailunjärjestäjät ovat tehneet parhaansa jotta päivä olisi Teille ikimuistoinen.

Lisätiedot

Tervetuloa Testikuvaan, Poriin!

Tervetuloa Testikuvaan, Poriin! Tervetuloa Testikuvaan, Poriin! Lounais-Suomen piirin partiotaitojen syysmestaruuskilpailut kisataan Porissa 10. 11.9..2016 Vartionne on ilmoittautunut Testikuvaan, kilpailemaan Lounais-Suomen piirin syksyisestä

Lisätiedot

YLEISAIKATAULU. 19:00 19:30 Majoitusta tarvitsevien saapuminen Timosenkosken luontokoululle 23:00 06:30 Hiljaisuus

YLEISAIKATAULU. 19:00 19:30 Majoitusta tarvitsevien saapuminen Timosenkosken luontokoululle 23:00 06:30 Hiljaisuus 1 SISÄLLYS Yleisaikataulu 3 Tervetuloa 4 Kilpailun järjestäjät 4 Yhteystiedot 4 Kilpailukeskus 5 Saapuminen kilpailukeskukseen 5 Ilmoittautuminen kisapaikalla 5 Majoitus 6 Ruokailu 6 Peseytyminen ja vaihtovarusteet

Lisätiedot

7.5.2016 Tampereella

7.5.2016 Tampereella Sudenpentukilpailu 7.5.2016 Tampereella KISANJOHTAJAN TERVEISET Tervetuloa kevään 2016 Kipinän hetkeen! Tulkaa 4-7 hengen pentueella mukaan tutustumaan kipinöihin ja muihin Roihun sytytyksessä tärkeisiin

Lisätiedot

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu klo 12.15

Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu klo 12.15 11.9.2013 1(5) Kilpailuohjeet Tuplasprintti suunnistuskilpailu 14.9.2013 klo 12.15 Huom! Tämä on alustava kilpailuohje. Tarkista lopullinen kilpailuohje kilpailupaikalla. Tuplasprintti Tuplasprintti on

Lisätiedot

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET

Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET Lopullinen kilpailuohje julkaistaan kilpailupäivänä ilmoitustaululla Avoin AM keskimatka Euran Savikolla 15.5.2010 ALUSTAVAT KIPAILUOHJEET Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä sekä Satakunnan Suunnistus

Lisätiedot

27.4.2013 HARJAVALTA

27.4.2013 HARJAVALTA 1 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailut 27.4.2013 HARJAVALTA 2 Ennakko-ohje Huittisten alueen lippukunnat toivottavat sudenpentulaumanne sekä seikkailijavartionne tervetulleeksi mukaan Lounais-Suomen partiopiirin

Lisätiedot

Hämeenlinnan hiihdot

Hämeenlinnan hiihdot 1 (5) Hämeenlinnan hiihdot Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 27.2.2016 Kilpailuohje 2 (5) KILPAILU Hämeenlinnan hiihdot, hiihtotapa perinteinen (P), kilpailunumero 154. KILPAILUKESKUS JA -TOIMISTO

Lisätiedot

Lounais-Suomen partiopiirin partiotaitojen talvimestaruuskilpailut Paimiossa ENNAKKO- JA KILPAILUOHJE

Lounais-Suomen partiopiirin partiotaitojen talvimestaruuskilpailut Paimiossa ENNAKKO- JA KILPAILUOHJE ENNAKKO- JA KILPAILUOHJE Tämä on yhdistetty ennakko- ja kilpailuohje. Ohjeeseen mahdollisesti tulevat muutokset jaetaan ilmoittautumisen yhteydessä. Ota kopio tästä ohjeesta mukaasi kilpailuun, jotta sinulla

Lisätiedot

PALUU JUURILLE 04. Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten syysmestaruuskilpailut Vaasassa 11.-12.9.2004

PALUU JUURILLE 04. Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten syysmestaruuskilpailut Vaasassa 11.-12.9.2004 PALUU JUURILLE 04 Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten syysmestaruuskilpailut Vaasassa 11.-12.9.2004 Kilpailunjohtajan tervehdys Suomen Partiolaisilla on taaksejääneiden muutaman vuoden ajan ollut retkeilyaiheinen

Lisätiedot

Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla 9.9.2015 Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus

Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla 9.9.2015 Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus LOIMAAN JANKKO RY. Avoin am-sprinttisuunnistuskilpailu Loimaalla 9.9.2015 Kilpailukeskuksena Loimaan kaupungin Urheilukeskus 1. Toimihenkilöt Kilpailunjohtaja ja tiedottaja: Osmo Hongisto puh. 040 716

Lisätiedot

Pohjanmaan Partiolaisten kevätmestaruuskilpailu. Seinäjoella

Pohjanmaan Partiolaisten kevätmestaruuskilpailu. Seinäjoella Pohjanmaan Partiolaisten kevätmestaruuskilpailu Seinäjoella 27.4.2013 KILPAILUOHJE Ennakko ohje ja käsiohjelma Ota mukaan kisapaikalle! Sisällys YLEISAIKATAULU... 3 TERVETULOA IMPIVAARAAN!... 4 KILPAILUKESKUS...

Lisätiedot

VALTIAS 2015 Lapualla

VALTIAS 2015 Lapualla POHJANMAAN PARTIOLAISTEN TALVIMESTARUUSKILPAILUT LAPUALLA 7 8.2.2015 Ennakko-ohje 1 SISÄLLYSLUETTELO VALTIAS YHTEYSTIEDOT JA AIKATAULUT...3 SÄÄNNÖT JA MÄÄRÄYKSET...6 TOIMITSIJAT...9 KILPAILUKESKUS...10

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU - BSS Hannun Kannu -optiregatta Optimistijollien karsintakilpailu 1/2016

KILPAILUKUTSU - BSS Hannun Kannu -optiregatta Optimistijollien karsintakilpailu 1/2016 KILPAILUKUTSU - BSS Hannun Kannu -optiregatta Optimistijollien karsintakilpailu 1/2016 Tapahtuma: Suomen Optimistijollaliiton karsintakilpailu 1/2016. Tapahtuma on suljettu kutsukilpailu, johon voivat

Lisätiedot

KILPAILUOHJE Ennakko ohje ja käsiohjelma Ota mukaan kisapaikalle!

KILPAILUOHJE Ennakko ohje ja käsiohjelma Ota mukaan kisapaikalle! Lounais Suomen Partiopiiri ry:n syyspartiotaitokilpailu 2014 Maskussa 6. 7.9.2014 KILPAILUOHJE Ennakko ohje ja käsiohjelma Ota mukaan kisapaikalle! Kilpailun järjestäjät Kisajohtajan tervehdys OHJEITA

Lisätiedot

ENNAKKO- JA KILPAILUOHJE

ENNAKKO- JA KILPAILUOHJE ENNAKKO- JA KILPAILUOHJE Nuotiotytöt toivottaa kilpailuvartionne tervetulleeksi Lounais-Suomen Partiopiirin kevätmestaruuskilpailuihin Jurmoon Turkuun. Tässä ennakko- ja kilpailuohjeessa on kaikki tieto,

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 4.10.2015 CLASSIC MTB SPRINT ENDURO 2X4 SALO, HALIKKO, MÄRYNUMMI Habanero Mountainbikers (HHCMB) järjestää MTB-endurokisan perinteiseen tyyliin Halikon Märynummen vuoristoalueella.

Lisätiedot

KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015

KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 KUKKOSUUNNISTUS 18.6.2015 Alustavat Kilpailuohjeet 1. KILPAILUSÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja näitä järjestäjän ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT Kilpailunjohtaja: Arttu Hannula 050 532 3366

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET PYÖRÄSUUNNISTUS SM PITKÄ MATKA

KILPAILUOHJEET PYÖRÄSUUNNISTUS SM PITKÄ MATKA 1(5) KILPAILUOHJEET PYÖRÄSUUNNISTUS SM PITKÄ MATKA SUNNUNTAI 26.9.2010, klo 10 Kilpailussa noudatetaan Suomen liiton sääntöjä, SM-pyöräsuunnistuksen erillisohjeita sekä järjestäjien antamia ohjeita. TOIMIHENKILÖITÄ

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ

KILPAILUOHJE. Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ KILPAILUOHJE Maastopyöräilyn XCO Suomi-cupin osakilpailu. IV Habanero XCO by Merida Sunnuntaina 9.6.2013 Salo, Märynummi YLEISTÄ Kilpailussa noudatetaan UCI:n ja SPU:n sääntöjä ja kilpailun järjestäjän

Lisätiedot

1 (7) Hämeen Viesti 2015. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015. Kilpailuohje

1 (7) Hämeen Viesti 2015. Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015. Kilpailuohje 1 (7) Hämeen Viesti 2015 Ahveniston moottoriradalla Hämeenlinnassa 25.1.2015 Kilpailuohje 2 (7) KILPAILU Hämeen Viesti 2015, 8-henkisin joukkuein, hiihtotapa P ja V, kilpailunumero 624. Kilpailussa hiihdetään

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET Kilpailuissa noudatetaan FIS:n eli kansainvälisen hiihtoliiton sekä Suomen hiihtoliiton SMkilpailujen

KILPAILUOHJEET Kilpailuissa noudatetaan FIS:n eli kansainvälisen hiihtoliiton sekä Suomen hiihtoliiton SMkilpailujen KILPAILUOHJEET Kilpailuissa noudatetaan FIS:n eli kansainvälisen hiihtoliiton sekä Suomen hiihtoliiton SMkilpailujen sääntöjä. KILPAILUKESKUS Kilpailukeskus sijaitsee Ukonniemen alueella Aviasport Areenalla

Lisätiedot

ENNAKKO-OHJE ULDA. Tervetuloa Ulda-partiotaitokisaan!

ENNAKKO-OHJE ULDA. Tervetuloa Ulda-partiotaitokisaan! 1(9) Tervetuloa Ulda-partiotaitokisaan! ENNAKKO-OHJE ULDA Olet tervetullut Pohjanmaan Partiolaiset ry:n sudenpentu- ja seikkailijakilpailuihin Ouluun! Tämä on sekä ennakko-ohje että käsiohjelma. Lukekaa

Lisätiedot

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU

AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU AMPUMASUUNNISTUKSEN SUOMEN- JA SOTILASURHEILULIITON MESTARUUSKILPAILUT, MAAILMAN CUP 3. JA 4. OSAKILPAILU Perjantaina 9.5.2014 sprinttimatkat, väliaikalähtö Ohjelma Klo 16.00 17.00 Kohdistus Klo 17.00-17.10

Lisätiedot

Ensimmäiset lähdöt sprintissä klo 10.00 ja keskimatkalla klo 13.00

Ensimmäiset lähdöt sprintissä klo 10.00 ja keskimatkalla klo 13.00 Kansallinen KS:n sprintti ja keskimatka 10.3.2013 Kilpailuohjeet Kilpailussa noudatetaan SSL:n ja järjestäjien kilpailuohjeita Kilpailunjohto Kilpailun johtaja Ratamestarit Valvoja Petri Hynninen, apulainen

Lisätiedot

KILPAILUOHJE Ennakko-ohje ja käsiohjelma Ota mukaan kisapaikalle!

KILPAILUOHJE Ennakko-ohje ja käsiohjelma Ota mukaan kisapaikalle! Keski- ja Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten talvimestaruuskilpailu Kannuksessa 18.02.2006 KILPAILUOHJE Ennakko-ohje ja käsiohjelma Ota mukaan kisapaikalle! 2 OI NIITÄ AIKOJA KILPAILUOHJE SISÄLLYS OI NIITÄ

Lisätiedot

Kilpailunjohtaja Mikko Heikkinen, puh. 0400 750 884 Tiedottaja Jarmo Tanskanen, puh. 050 553 6899

Kilpailunjohtaja Mikko Heikkinen, puh. 0400 750 884 Tiedottaja Jarmo Tanskanen, puh. 050 553 6899 Suunnistuksen SM keskimatka R2 Kangasalla 15.9.2012 KILPAILUOHJEET Kilpailunjohto Tuomarineuvosto Kilpailunjohtaja Mikko Heikkinen, puh. 0400 750 884 Tiedottaja Jarmo Tanskanen, puh. 050 553 6899 Varajohtaja

Lisätiedot

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu

Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu 1 Kilpailuohjeet YKV:n keskimatka ja Kultaisen kompassin karsintakilpailu Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Seinäjoen Ylistaron Untamalassa su 31.5.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä

Lisätiedot

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Ennakko-ohje

Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu Ennakko-ohje 1 Sudenpentu- ja seikkailijakilpailu 25.5.2013 Ennakko-ohje 2 Tervetuloa kisaamaan! Partiolippukunta Putaan Vilkkaat saa kunnian toivottaa sudenpentulaumanne sekä seikkailijajoukkueenne tervetulleeksi

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 7.5.2016 G-FORM ENDURO WARMUP, MERITEIJO SKI&ACTION PARK

KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 7.5.2016 G-FORM ENDURO WARMUP, MERITEIJO SKI&ACTION PARK KILPAILUKUTSU Sunnuntaina 7.5.2016 G-FORM ENDURO WARMUP, MERITEIJO SKI&ACTION PARK Teijontie 345 25570 TEIJO Habanero Mountainbikers (HHCMB) järjestää MTB-enduro SM-sarjan lämmittelykilpailun Meriteijon

Lisätiedot

KILPAILUOHJE. Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten kevätmestaruuskilpailu Teuvalla ENNAKKO-OHJE JA KÄSIOHJELMA TERVETULOA SISÄLLYSLUETTELO

KILPAILUOHJE. Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten kevätmestaruuskilpailu Teuvalla ENNAKKO-OHJE JA KÄSIOHJELMA TERVETULOA SISÄLLYSLUETTELO Etelä-Pohjanmaan Partiolaisten kevätmestaruuskilpailu Teuvalla 23.4.2005 KILPAILUOHJE ENNAKKO-OHJE JA KÄSIOHJELMA SISÄLLYSLUETTELO TERVETULOA 3 AIKATAULU 5 SAAPUMINEN KILPAILUKESKUKSEEN 6 ILMOITTAUTUMINEN

Lisätiedot

Nuorten ampumahiihdon MM-katsastukset ja XIX Heikki Hovin muistokilpailut Hämeenlinnassa Ahveniston ampumahiihtostadionilla 28.-29.1.

Nuorten ampumahiihdon MM-katsastukset ja XIX Heikki Hovin muistokilpailut Hämeenlinnassa Ahveniston ampumahiihtostadionilla 28.-29.1. Nuorten ampumahiihdon MM-katsastukset ja XIX Heikki Hovin muistokilpailut Hämeenlinnassa Ahveniston ampumahiihtostadionilla 28.-29.1.2012 OHJELMA pe 27.1. 1600-1800 Harjoittelu la 28.1. 0830 Joukkueenjohtajien

Lisätiedot

KOSKIREISSU SUDENPENTUTAPAHTUMA

KOSKIREISSU SUDENPENTUTAPAHTUMA SAATTAJAN OHJE KOSKIREISSU 2013 - SUDENPENTUTAPAHTUMA 9.11.2013 Iitin Kausalassa Hämeen Partiopiiri ry KOSKIREISSU 9.11.2013 SAATTAJAN OHJE Tervehdys hämäläiset sudenpennut ja laumanjohtajat! Tervetuloa

Lisätiedot

Kevätkisat Himangalla Ennakko-ohje

Kevätkisat Himangalla Ennakko-ohje Kevätkisat Himangalla 9.5.2009 Ennakko-ohje SISÄLLYS Tervetuloa Päivästä Päivään partiotaitokilpailuun!...2 Yleisaikataulu... 2 Kilpailun järjestäjät...3 Yhteystiedot...3 Kilpailukeskus...3 Saapuminen

Lisätiedot

Kettumetsän rastipäivät

Kettumetsän rastipäivät sivu: 1/ 9 Avoin kansallinen suunnistuskilpailu Kettumetsän rastipäivät Ulvilassa 8-9.9.2012 Kultainen kompassi -cup finaali 38. Nuorten alueottelu Satakunta-Häme-Varsinais-Suomi KILPAILUOHJEET SÄÄNNÖT:

Lisätiedot

SAATTAJAN OHJE TILANNE HALTUUN Seikkailijakilpailut Hollolassa

SAATTAJAN OHJE TILANNE HALTUUN Seikkailijakilpailut Hollolassa SAATTAJAN OHJE TILANNE HALTUUN Seikkailijakilpailut 15.10.2016 Hollolassa Ota ohje mukaan kilpailupaikalle! Kilpailun Järjestäjät Hämeen Partiopiiri ry Järjestävinä lippukuntina toimivat Joutjärven tapulitytöt

Lisätiedot

POHJANMAAN PARTIOLAISTEN TALVIMESTARUUSKILPAILUT OULUSSA

POHJANMAAN PARTIOLAISTEN TALVIMESTARUUSKILPAILUT OULUSSA POHJANMAAN PARTIOLAISTEN TALVIMESTARUUSKILPAILUT OULUSSA 20. 21.2.2016 KILPAILUOHJE Sisällysluettelo KILPAILUNJOHTAJAN TERVEHDYS... 4 TERVETULOA... 5 KILPAILUN JÄRJESTÄJÄT... 5 YHTEYSTIEDOT... 5 YLEISAIKATAULU...

Lisätiedot

KILPAILIJATIEDOTE. Kilpailun nimi IV Shell Piippolaralli Päivämäärä Kilpailun järjestäjä Ralli Team Kainuu Ry / HAMU Ry

KILPAILIJATIEDOTE. Kilpailun nimi IV Shell Piippolaralli Päivämäärä Kilpailun järjestäjä Ralli Team Kainuu Ry / HAMU Ry KILPAILIJATIEDOTE Kilpailun nimi IV Shell Piippolaralli Päivämäärä 07.01.2017 Kilpailun järjestäjä Ralli Team Kainuu Ry / HAMU Ry Paikkakunta Piippola 1. KILPAILUSTA YLEENSÄ 1.1 Nuotitus Nuotitus tapahtuu

Lisätiedot

XXXIX RANTARALLI 10.10.2015 MYNÄMÄKI

XXXIX RANTARALLI 10.10.2015 MYNÄMÄKI XXXIX RANTARALLI 10.10.2015 MYNÄMÄKI Naantalin Seudun Urheiluautoilijoiden 39. Rantaralli on taas täällä. Lokakuinen lauantai houkuttelee kilpailijat ja katsojat yhteen kokemaan vauhdin hurmaa vaihtelevilla

Lisätiedot

Trail Triathlon SÄÄNNÖT KILPAILUOHJE

Trail Triathlon SÄÄNNÖT KILPAILUOHJE Versio 1.1, (julkaistu 17.4.2016) Säännöt ja kilpailuohje päivittyy kevään aikana, lopullinen versio julkaistaan viimeistään viikkoa ennen kilpailupäivää. Trail Triathlon SÄÄNNÖT JA KILPAILUOHJE TRAIL

Lisätiedot

Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus 2.5.2015

Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus 2.5.2015 Kilpailuohjeet RESUL:n ampumasuunnistus ja Etelä- Hämeen Reserviläispiirien ampumasuunnistus 2.5.2015 KILPAILUKESKUS Pysäköinnistä (Cooper-rata) on viitoitus kilpailukeskukseen, jonne ajo omalla autolla

Lisätiedot

122. TERVAHIIHDTO 12.03.2011 HIIHTÄJÄN OHJE

122. TERVAHIIHDTO 12.03.2011 HIIHTÄJÄN OHJE 122. TERVAHIIHDTO 12.03.2011 HIIHTÄJÄN OHJE YHTEYSTIETOJA KILPAILUN JOHTO Järjestelytoimikunnan pj. Veikko Anttonen 050 517 0884 Kilpailun johtaja Sauli Ylitalo 0400 683 266 Kilpailusihteeri Ville Kukkonen

Lisätiedot

POHJANMAAN PARTIOLAISTEN PARTIOTAITOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT

POHJANMAAN PARTIOLAISTEN PARTIOTAITOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT POHJANMAAN PARTIOLAISTEN PARTIOTAITOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 1 Nämä säännöt sisältävät yleisiä määräyksiä Pohjanmaan Partiolaisten partiotaitokilpailujen sekä erityisesti partiotaitojen piirinmestaruuskilpailujen

Lisätiedot

ENNAKKO-OHJE Lapin ja Pohjanmaan piirien partiotaitojen talvimestaruuskilpailut 2017

ENNAKKO-OHJE Lapin ja Pohjanmaan piirien partiotaitojen talvimestaruuskilpailut 2017 ENNAKKO-OHJE Lapin ja Pohjanmaan piirien partiotaitojen talvimestaruuskilpailut 2017 Tervetuloa Sataseen, Pelloon! Vartionne on ilmoittautunut Sataseen kilpailemaan Lapin ja Pohjanmaan partiopiirien talvisesta

Lisätiedot

Jämijärvellä

Jämijärvellä Sudenpentukilpailu 07.05.2016 Jämijärvellä Sudenpennut opettelivat ennen kisoja nuotion sytyttämistä. Se tuntui kovin vaikealta. Puut olivat vähän kosteita ja kiehiset eivät kipristyneet niin kuin sampo

Lisätiedot

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu

Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -juliste -kutsu kilpailuun -ohjelma -kokouskutsu Valtakunnallinen kuurojen emäntien tietoja taitokilpailu -ilmoittautuminen -kilpailusäännöt 17.10.2015 Peltolan koulu, Lummetie 27 b Tikkurila, Vantaa emantakisat@gmail.com

Lisätiedot

FUTURE CUP RALLISPRINT KARKKILA 1 7.5.2016 KILPAILIJATIEDOTE

FUTURE CUP RALLISPRINT KARKKILA 1 7.5.2016 KILPAILIJATIEDOTE FUTURE CUP RALLISPRINT KARKKILA 1 7.5.2016 KILPAILIJATIEDOTE Nuorten ohjaajakokous kilpailutoimiston läheisyydessä Kilpailupaikka on Karkkilan Teollisuuskylässä VT2 varressa. Kilpailupaikalle on opastus

Lisätiedot

Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita.

Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita. Kilpailuohjeet Avoimet kansalliset pyöräsuunnistuskilpailut, EP:n ja ÖID:n AM-kilpailut Teuvalla 25-26.7.2015 Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä ja järjestäjän antamia kilpailuohjeita. Kilpailun

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET. Sunnuntai 8.4.2012 SM-erikoispitkä, Ritavalkean hiihtokeskus, ensimmäinen lähtö klo 10:00

KILPAILUOHJEET. Sunnuntai 8.4.2012 SM-erikoispitkä, Ritavalkean hiihtokeskus, ensimmäinen lähtö klo 10:00 KILPAILUOHJEET Ohjelma Perjantai 6.4.2012 sprintti, Pellon keskusurheilukenttä, ensimmäinen lähtö klo 15:00 Sunnuntai 8.4.2012 SM-erikoispitkä, Ritavalkean hiihtokeskus, ensimmäinen lähtö klo 10:00 Maanantai

Lisätiedot

Suomen Karateliitto ry Radiokatu Helsinki KILPAILUKUTSU 1/5

Suomen Karateliitto ry Radiokatu Helsinki KILPAILUKUTSU 1/5 00240 Helsinki KILPAILUKUTSU 1/5 Kilpailu Paikka KARATEN SUOMEN MESTARUUS KILPAILUT 1.4.2017 Tesoman palloiluhalli, Tesoman valtatie 46, 33310 Tampere Karttalinkki: Tesoman valtatie 46 Ajankohta Osallistumismaksut

Lisätiedot

Kilpailuohje. Koululiikuntaliiton Oulun alueen avoimet suunnistusmestaruuskilpailut torstaina

Kilpailuohje. Koululiikuntaliiton Oulun alueen avoimet suunnistusmestaruuskilpailut torstaina Kilpailuohje Koululiikuntaliiton Oulun alueen avoimet suunnistusmestaruuskilpailut torstaina 22.9.2016 1. Säännöt Kilpailussa noudatetaan SSL:n ja KLL:n sääntöjä sekä järjestäjien antamia ohjeita. SSL:n

Lisätiedot

KILPAILUOHJEET NUORTEN SM-VIESTIT, PIIRIVIESTIT JA KLL:N MESTARUUSKILPAILUT Kilpailuissa noudatetaan Kansainvälisen Hiihtoliiton ja Suomen

KILPAILUOHJEET NUORTEN SM-VIESTIT, PIIRIVIESTIT JA KLL:N MESTARUUSKILPAILUT Kilpailuissa noudatetaan Kansainvälisen Hiihtoliiton ja Suomen KILPAILUOHJEET NUORTEN SM-VIESTIT, PIIRIVIESTIT JA KLL:N MESTARUUSKILPAILUT Kilpailuissa noudatetaan Kansainvälisen Hiihtoliiton ja Suomen Hiihtoliiton SM-kilpailujen sääntöjä. KILPAILUUN ILMOITTAUTUMINEN

Lisätiedot

TEKNINEN OPAS. Mastercupin osakilpailu

TEKNINEN OPAS. Mastercupin osakilpailu TEKNINEN OPAS versio 1.0 19.8.2015 Teknistä opasta täydennetään tarvittaessa ennen kilpailua, tarkista että käytössäsi on viimeisin versio tästä oppaasta. ( www.koivistonisku.fi ) Mastercupin osakilpailu

Lisätiedot

F-cup 5. osakilpailu 15.08.2009

F-cup 5. osakilpailu 15.08.2009 F-cup 5. osakilpailu 15.08.2009 Hyvät AUTOLUOJUS-RALLIN osallistujat. Minulla on ilo toivottaa Teidät tervetulleeksi AUTOLUOJUS- Ralliin, joka on F-cupin viides ja samalla toinen kesäosakilpailu. Olemme

Lisätiedot

KILPAILIJAOHJE. Tervetuloa 4.Revontuli-ralliin. Kiitos ilmoittautumisestanne ja mukava kun saavutte Hankasalmella kisaamassa.

KILPAILIJAOHJE. Tervetuloa 4.Revontuli-ralliin. Kiitos ilmoittautumisestanne ja mukava kun saavutte Hankasalmella kisaamassa. KILPAILIJAOHJE REVONTULI-RALLI 28.01.2017 RSJM ja Keski-Suomen (alue 4) aluemestaruusosakilpailu I-osakilpailu Tervetuloa 4.Revontuli-ralliin. Kiitos ilmoittautumisestanne ja mukava kun saavutte Hankasalmella

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi Helasuunnistus kansallinen keskimatka Lempäälä Kalliojärvi Huom! Nämä kilpailuohjeet ovat alustavat, viralliset kilpailuohjeet ovat nähtävillä kilpailukeskuksen tulostaululla. Kilpailuohjeet Kilpailussa

Lisätiedot

TAPAHTUMA-AIKA JA -PAIKKA ENNEN JUOKSUA. HELSINKI HALF MARATHON 2016 TAPAHTUMAINFO #HHM2016 #WeRunHelsinki #HelsinkiHalfMarathon.

TAPAHTUMA-AIKA JA -PAIKKA ENNEN JUOKSUA. HELSINKI HALF MARATHON 2016 TAPAHTUMAINFO #HHM2016 #WeRunHelsinki #HelsinkiHalfMarathon. TAPAHTUMA-AIKA JA -PAIKKA Helsinki Half Marathon Expo Narinkkatorilla Kampissa: Ke 8.6. klo 14 20 To 9.6. klo 12 20 Helsinki Half Marathon tapahtumakeskus Finlandiatalon alakerta (Karamzininranta): La

Lisätiedot

LOHJAN PIENOISRALLI 5.9.2009

LOHJAN PIENOISRALLI 5.9.2009 LOHJAN PIENOISRALLI 5.9.2009 Hyvät kilpailijat Minulla on ilo toivottaa teidät tervetulleiksi Lohjan pienoisralliin. Olemme pyrkineet tekemään hyvän kilpailun, reitin, aikataulun sekä muiden järjestelyjen

Lisätiedot

ArtICE kisojen ennakko ohje. Yhteistyössä: Mänttä Vilppulan seurakunta Mänttä Vilppulan kaupunki Mäntän Seudun Eräpirkat LC Mänttä Ilves LC Mänttä

ArtICE kisojen ennakko ohje. Yhteistyössä: Mänttä Vilppulan seurakunta Mänttä Vilppulan kaupunki Mäntän Seudun Eräpirkat LC Mänttä Ilves LC Mänttä ArtICE kisojen ennakko ohje Yhteistyössä: Mänttä Vilppulan seurakunta Mänttä Vilppulan kaupunki Mäntän Seudun Eräpirkat LC Mänttä Ilves LC Mänttä Vartionne on ilmoittautunut Hämeen Partiopiirin ArtICE

Lisätiedot

RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012

RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012 KILPAILUOHJEET RastiPiikkiön kansalliset Piikkiössä 2.9.2012 1. SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan SSL:n sääntöjä sekä järjestäjän antamia ohjeita. 2. TOIMIHENKILÖT KILPAILUNJOHTAJA: Jaakko Käyhkö 050 5325540

Lisätiedot

Alustavat kilpailuohjeet (pvm. 20.5.2011)

Alustavat kilpailuohjeet (pvm. 20.5.2011) 1 Alustavat kilpailuohjeet (pvm. 20.5.2011) Suunnistavan Uudenmaan Sprintin aluemestaruuskilpailu 2012 SÄÄNNÖT Kilpailuissa noudatetaan Suomen Suunnistusliiton lajisääntöjä sekä järjestäjien antamia ohjeita.

Lisätiedot

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta

Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta Kilpailuohjeet Helasuunnistus kansallinen keskimatka Paarentie, Kiviranta Kilpailussa noudatetaan SSL:n lajisääntöjä ja järjestäjän antamia ohjeita. Kilpailunjohto Kilpailunjohtaja Jouko Karppanen Lähdöt

Lisätiedot

ENNAKKO-OHJE. Hämeen Partiopiirin Talvimestaruuskilpailu OrVi, SiPu, RuHa KOSMOS2015

ENNAKKO-OHJE. Hämeen Partiopiirin Talvimestaruuskilpailu OrVi, SiPu, RuHa KOSMOS2015 1 ENNAKKO-OHJE Hämeen Partiopiirin Talvimestaruuskilpailu OrVi, SiPu, RuHa KOSMOS2015 Nokialla 7.2.2015 https://www.facebook.com/kosmos2015 https://kosmos2015.wordpress.com/ 2 ENNAKKO-OHJE TERVETULOA!

Lisätiedot

AUTOLUOJUS RALLI F-cup 4. osakilpailu 23.08.2008

AUTOLUOJUS RALLI F-cup 4. osakilpailu 23.08.2008 AUTOLUOJUS RALLI F-cup 4. osakilpailu 23.08.2008 Hyvät AUTOLUOJUS-RALLIN osallistujat. Minulla on ilo toivottaa Teidät tervetulleeksi AUTOLUOJUS- Ralliin, joka on F-cupin neljäs ja samalla ensimmäinen

Lisätiedot

Tervetuloa kilpailemaan Autoglym-ralliin, jossa pääset kokemaan legendaariset erikoiskokeet.

Tervetuloa kilpailemaan Autoglym-ralliin, jossa pääset kokemaan legendaariset erikoiskokeet. KILPAILIJAOHJE Tervetuloa kilpailemaan Autoglym-ralliin, jossa pääset kokemaan legendaariset erikoiskokeet. 1. KILPAILUN OHJELMA Kilpailuun hyväksyttyjen lista ja kilpailijaohje julkaistaan 11.7.2016 KITI-kisapalvelussa

Lisätiedot

2 MAINONTA 2.1 Veneitä voidaan vaatia näyttämään kilpailun järjestäjän valitsemia ja toimittamia mainoksia.

2 MAINONTA 2.1 Veneitä voidaan vaatia näyttämään kilpailun järjestäjän valitsemia ja toimittamia mainoksia. Tapahtuma: BS Zhik Optiregatta Optimistijollien karsintakilpailu 1/2014 BS Zhik Zoom8 Ranking-kilpailu Järjestäjä: Brändö Seglare r.f. (BS), Aika: 10. 11. toukokuuta 2014 KILPAILUKUTSU Kilpailukutsu on

Lisätiedot

Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus

Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus 1 Kilpailuohjeet kansalliset 14.5.2016 Tunturimäen valloitus 14.5.2016 Joensuun Kiihtelysvaarassa Kilpailussa noudatetaan SSL:n kilpailusääntöjä ja järjestäjän ohjeita. Lopulliset kilpailuohjeet ovat nähtävillä

Lisätiedot

KILPAILUKUTSU. Sääntö G3 on voimassa niiden lainaveneiden osalta, joille kilpailulautakunta on erikseen myöntänyt luvan.

KILPAILUKUTSU. Sääntö G3 on voimassa niiden lainaveneiden osalta, joille kilpailulautakunta on erikseen myöntänyt luvan. KILPAILUKUTSU Tapahtuma: BS Zhik Optiregatta Optimistijollien karsintakilpailu 1/2013 Järjestäjä: Brändö Seglare r.f. (BS) Aika: 11. 12. toukokuuta 2013 SÄÄNNÖT Kilpailussa noudatetaan Purjehduksen kilpailusäännöissä

Lisätiedot

Maanantai 19.1.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. Kilpailuun hyväksyttyjen lista julkaistaan.

Maanantai 19.1.2009 Kilpailun säännöt julkaistaan, ilmoittautuminen ja ennakkotutustumiskielto alkavat. Kilpailuun hyväksyttyjen lista julkaistaan. KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: 26. Suopunkiralli Aika: 28.3.2009 Kilpailun arvo: Kansallinen kilpailu, Alue 1 aluemestaruuskilpailu NEAFP Järjestäjä: Rovaniemen Urheiluautoilijat ry Paikkakunta: Rovaniemi

Lisätiedot

Tapahtuma: Finn-jolla Ranking 3. Aika: 1. 2. syyskuuta 2012

Tapahtuma: Finn-jolla Ranking 3. Aika: 1. 2. syyskuuta 2012 Tapahtuma: Finn-jolla Ranking 3 Järjestäjät: Turun Pursiseura ry (TPS) sekä Airisto Segelsällskap i Åbo r.f. (ASS) Turun Työväen Pursiseura ry (TTPS) Naantalin Purjehdusseura ry (NPS) Gullkrona Kryssarklubb

Lisätiedot

Anno domini 1509. Instragrammissa @versopartio #versopartio #turkupalaa #jarrr. Seuraa vinkkejä Versojen facebookissa!

Anno domini 1509. Instragrammissa @versopartio #versopartio #turkupalaa #jarrr. Seuraa vinkkejä Versojen facebookissa! 1(7) Anno domini 1509 Kalmarin unioni oli hallinnut pohjolaa ja Itämerta jo vuodesta 1397 lähtien. Unionin mahti oli niin suuri, että sillä oli hallussaan linnoitusketju, joka ulottui aina Örebystä Viipuriin

Lisätiedot

World s best club wins. Kilpailukutsu. 25manna. Lauantaina 8.10.2016

World s best club wins. Kilpailukutsu. 25manna. Lauantaina 8.10.2016 Kilpailukutsu 25manna Lauantaina 8.10.2016 Kilpailuinfo: Kotisivu: www.25manna.se Tiedustelut: info@25manna.se Kilpailukeskus Kungens Kurva; noin 15 km Tukholman keskustasta etelään. Lähtö ja arvioitu

Lisätiedot

Pori KILPAILUKUTSU

Pori KILPAILUKUTSU 12.11.2016 Pori KILPAILUKUTSU Osallistumismaksut: 30 /kilpailija/sarja 30 /joukkue/sarja 10 lounas Tervetuloa Karhu Karateen 12.11.2016 Porin tekniikkaopistolle Professorintie 5, 28600 Pori Osallistumismaksut

Lisätiedot

Lounais-Suomen Partiopiirin PARTIOTAITOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT

Lounais-Suomen Partiopiirin PARTIOTAITOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT Lounais-Suomen Partiopiirin PARTIOTAITOKILPAILUJEN SÄÄNNÖT 1 Sisällys YLEISTÄ 5 1 Soveltaminen... 5 2 Määritelmä... 5 3 Kilpailujen laatu... 5 4 L-SP:n piirinmestaruuskilpailut... 5 5 Järjestämisoikeus...

Lisätiedot

KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat

KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat KILPAILUN SÄÄNNÖT Hyvinkää Karting 2.8.2014 Luokat Cadett Micro Raket Junior Raket KF6 Junior KF6 Versio 5, 8.7.2014 KILPAILUN SÄÄNNÖT Kilpailun nimi: Hyvinkää Karting Päivämäärä: 2.8.2014 Kansallinen

Lisätiedot

23. Satakunnan ajot 18.-19.6.2016 (etappiajo) Skoda maantiecupin 4. osakilpailu (etappiajo) TEKNINEN OPAS

23. Satakunnan ajot 18.-19.6.2016 (etappiajo) Skoda maantiecupin 4. osakilpailu (etappiajo) TEKNINEN OPAS 23. Satakunnan ajot 18.-19.6.2016 (etappiajo) Skoda maantiecupin 4. osakilpailu (etappiajo) TEKNINEN OPAS versio 1.1 16.6.2016 Teknistä opasta täydennetään tarvittaessa ennen kilpailua, tarkista että käytössäsi

Lisätiedot

Sudenpentukilpailu Raisiossa

Sudenpentukilpailu Raisiossa Sudenpentukilpailu 7.5.2016 Raisiossa KISANJOHTAJAN TERVEISET Meille nämä kisat merkitsevät suurta ponnistusta sisarlippukuntien kanssa sekä näyttöä hienosta yhteistyöstä niin suunnittelussa kuin toteutuksessakin.

Lisätiedot

KILPAILUNJOHTAJAT: Teemu Tikkaoja 040 500 7492 Lasse Lae 0500 661 381. SIHTEERI: Tiina Lae 050 500 2989. TURVAPÄÄLLIKÖ: Teemu Sillanpää 040 746 2876

KILPAILUNJOHTAJAT: Teemu Tikkaoja 040 500 7492 Lasse Lae 0500 661 381. SIHTEERI: Tiina Lae 050 500 2989. TURVAPÄÄLLIKÖ: Teemu Sillanpää 040 746 2876 KILPAILUNJOHTAJAT: Teemu Tikkaoja 040 500 7492 Lasse Lae 0500 661 381 SIHTEERI: Tiina Lae 050 500 2989 TURVAPÄÄLLIKÖ: Teemu Sillanpää 040 746 2876 RATATUOMAREIDEN PÄÄLLIKKÖ: Ismo Lepistö 040 864 4303 KILPAILIJOIDEN

Lisätiedot