SYNTIINLANKEEMUS. Pekka Ervastin esitelmä
|
|
- Jutta Jaakkola
- 8 vuotta sitten
- Katselukertoja:
Transkriptio
1 SYNTIINLANKEEMUS Pekka Ervastin esitelmä Syntiinlankeemukseksi on ainakin muutamissa uskonnoissa, juutalaisissa, kristityssä, muhamedilaisessa nimitetty sitä psykologista prosessia ihmiskunnassa, joka teki ihmiskunnalle tunnetuksi käytännöllisessä elämässä pahan probleemin, joka sai siis ihmiskunnan käytännössä kosketukseen pahan kanssa. Minkätähden tätä prosessia on kuvattu syntiinlankeemukseksi. Semmoisella nimityksellä on tietenkin tahdottu tuoda esiin se näkökanta, että ihmiskunta olisi voinut kehittyä toisella tavalla, että tämä syntiinlankeemus on jollain tavoin abnormi prosessi, jonka alaiseksi ihmiskunta tuli, poikkeuksellisten olosuhteiden kautta, mutta ei välttämättömästi, siis toisin sanoen, että Jumala olisi ehkä alkuaan tarkoittanut, että ihmiskunta olisi kehittynyt ilman tätä syntiinlankeemusta. Semmoinen merkitys on annettu tälle nimelle. Sitähän on kuvattu historialliseksi tapahtumaksi ja vaikka se luonnollisesti on prosessi eikä hetkellinen tapahtuma, niin sittenkin on, kuten jo olemme maininneet, perää siinäkin katsantokannassa, että syntiinlankeemusta pidetään historiallisena tapahtumana sentähden, että se alkoi aivan määrätyllä ajalla ihmiskunnan historiassa nim. sillä mantereella, jota olemme nimittäneet Lemuriaksi ja josta meillä nyt on ollut ennen täällä puhe. Syntiinlankeemus tapahtui siis Lemurialla miljoonia vuosia sitten ja niissä uskonnoissa, joissa puhutaan syntiinlankeemuksesta, kuvataan sitä siis abnormiksi prosessiksi. On toinenkin näkökanta, ehkä kaukaisempi, enemmän itämaalainen näkökanta, jonka mukaan syntiinlankeemusta ei ole tässä abnormisessa merkityksessä, jonka mukaan on ollut luonnollinen kehitys, ja se vaati, että ihmiskunta tutustui myös pahaan. Nämä molemmat näkökannat selviävät meille niin sanoakseni historiallisessa valaistuksessa, kun syvennymme tarkastamaan sitä prosessia, joka tapahtui Lemuriassa. Meidän
2 täytyy ensinnä ottaa huomioon, että on olemassa määrätty ehdoton ja varma tausta pahan ilmestymiselle. On olemassa niin sanoaksemme metafyysillinen tausta, joka tekee pahan ilmenemisen välttämättömäksi. Kun me kiinnitämme siihen huomiomme, ymmärrämme, ettei mitään olemassaoloa voi olla ilman pahaa tai ainakaan sen mahdollisuutta. Sillä mikä on olemassaolo? Se on tajunta, joka ilmenee muodossa, rajoitettu tajunta. Jos ajattelemme Jumalaa absoluuttisena elämänä, silloin me emme millään tavalla käsitä Jumalaa ilmenneenä. Millä tavalla voisi ääretön ja ijankaikkinen ilmetä. Eihän Jumalaa siinä merkityksessä voi olla olemassa, niin että häntä pitäisi kokea, nähdä tai havaita, vaan jos ajattelemme Jumalaa äärettömyytenä ja ijankaikkisuutena, niin me emme saa mitään muuta kuvaa, kuin tyhjä ääretön avaruus, joka sisältää mitä mahdollisuuksia tahansa, mutta joka ei ole mitään vielä. Sillä niinkauan kuin on ainoastaan yksi ainoa oleminen ja elämä ilman mitään muuta, niin sillä elämällä ei ole mitään muotoa, se ei ole millään tavalla ilmennyt, sillä mitä elämä on muuta kuin tajuntaa muodossa. Me puhumme kuolleesta luonnosta ja olemme sillä juuri tahtoneet osoittaa, että me emme käsitä elämää, me emme näe siinä tajuntaa. Sanomme, että kivi on kuollut ja tarkoitamme, että sillä ei ole tajuntaa. Siis silloin vasta ymmärrämme elämää olevan, kun on tajuntaa, joka on jossain muodossa. Nyt meidän aistimme ja havaintokykymme ovat siksi huonoja, että me emme näe kiven tajuntaa, voimme kyllä tulla johtopäätöksen, että kaikki on muotoa ja elämää ja tajuntaa, vaikka me emme havaitse sitä. Mutta koko olemassaolo on siis muotoa ja tajuntaa ja koska elämä on tajuntaa muodoissa, niin mitä se samalla silloin sisältää. Mikä seuraa silloin mahdollisuutena tuosta elämästä. Tietysti joko se, että tuo tajuinen muoto mukautuu aivan täydellisesti jumalallisen absoluuttisen mukaan. Ja tuo muotoon pukeutunut tajunta aivan kuin kääntää huomionsa itseensä, katselee omaa muotoaan ja silloin heti voimme rikkoa olemassaolon harmoniaa sillä tavalla, että tuo muotoon pukeutunut tajunta enemmän ajattelee omaa
3 muotoaan, kuin toisia muotoja. Tämä on itsekkyyden mahdollisuus, pahan mahdollisuus metafyysillisesti katsoen. Kaikessa ilmenneessä olemassaolossa piilee pahan ja itsekkyyden mahdollisuus, sillä se on muotoon pukeutuvan tajunnan, elämän mahdollisuus, elämän periaate. Ja kun katselemme elämää ympärillämme ja muotoon pukeutunutta tajuntaa, niin huomaamme, että semmoisilla tajunnan muodoilla, jotka kerrassaan unohtaisivat itsensä eivätkä ollenkaan ajattelisi toisia, semmoinen tajunnan muoto on meillä näkymätön. Ehkä kivi meissä on sentähden kuollut, että se ei käännä huomiota itseensä ollenkaan. Mutta jos katselemme jotain eläintä ja ihmistä, niin huomaamme, että tajunta tuohon muotoon pukeutuneena tulee ajatelleeksi itseään ja huomanneeksi itseään ja silloin on pahan mahdollisuus tarpeen. Tämä on ensimäinen filosofinen edellytys pahalle. Sen alku on itse olemisessa. Toinen kysymys on, millä tavalla paha käytännössä ilmenee. Miten se on tullut ja minkälaisissa muodoissa se tulee esille, koska se näkyy ilmenneessä elämässä. Ja kun käännämme huomiomme ihmiskunnan historiaan ja siirrymme noihin kaukaisiin lemurialaisiin aikoihin, jolloin ihmiset lankesivat syntiin, niin huomaamme, että ihmisissä alkoi herätä ajatus samalla kuin silmät alkoivat avautua näkemään tuota ulkonaista aineellista maailmaa. Ja samalla kuin ihmisissä alkoi herätä nautinnonhimo varsinkin sukupuolisessa muodossa ja luomisen muodossa, niin avautuivat heidän silmänsä, he aivankuin lankesivat syntiin. Niinhän se nyt oli ulkonaisesti. Mutta nyt jää kysymys, mitenkä tämä tapahtui psyykillisesti ja tällöin on ensimmäinen kysymys, minkälaiset olivat nuo ihmiset sielultaan, joita kuvataan melkein älyttömiksi, järjettömiksi olennoiksi. Nuo jättiläismäiset ihmiset, jotka asuivat Lemurian mantereella ja joilla oli yksi ainoa silmä käännettynä sisäiseen maailmaan ja jotka olivat sokeita, minkälaisia he olivat ihmisinä. Mistä he olivat tulleet? Tämähän on ensimmäinen kysymys. Me ajattelemme, että heidän ruumiinsa olivat saattaneet syntyä luonnollisen prosessin kautta
4 vaikkapa valikoimisen kautta, me emme kiinnitä huomiotamme siihen kysymykseen, mutta minkälainen oli heidän sielunsa, mistä he olivat tulleet. Kun tähän kysymykseen tahdomme vastata sillä tavalla kuin vanhat traditionit, salaiset opit sitä selittävät, joudumme kosketukseen hyvin monimutkaisen ja vaikeatajuisen asian kanssa. Kaikki jotka ovat lukeneet madame Blavatskyn `Salaista OppiaA tietävät, kuinka hirveän vaikeita nämä asiat ovat, kuinka siellä puhutaan kaikenlaisista ihmisten esi-isistä. Siellä mainitaan kuu-esi-isiä ja aurinko-esi-isiä ja jos mitä. Nuo kuuluvat niin vaikeatajuisilta ja yliluonnollisilta, mutta kun pääsee asian ytimeen, niin se kyllä selviää järjelle ja tutkija voi saada koko lailla hyvän kuvan suuressa ihmiskunnan kehityshistoriassa. Se mikä ensinnä pistää silmään `Salaisessa OpissaA ja vanhoissa traditioissa on, että ihmiskunta tuli tänne maan päälle jostain muualta. Ihmiskunta ei täällä kehittynyt eläinkunnasta. Madame Blavatsky huomauttaa, että Darvin ja hänen jälkeläisensä eivät ole voineet esittää niin sanottua puuttuvaa rengasta, joka yhdistäisi ihmisen apinaan, sillä ihminen ei ole polveutunut apinasta. Sehän oli viime vuosien mieliteoria, että ihminen on tullut apinasta. Mutta mikäli olen ollut huomaavinani ovat sangen monet luonnontieteilijät hyljänneet tämän teorian. Nykyään puhutaan jo samalla tavalla kuin madame Blavatsky esitti asiat `Salaisessa OpissaA, nim. että ihminen ei ole polveutunut apinasta vaan apina ihmisestä. Apina on ihmisen syntiinlankeemuksen jälkeläisiä. Mutta ihminen on aivan toisenlainen olento. Mistä hän on tullut? Jokainen nykyajan ihminen, joka ei ole aivan piintynyt materialisti, vaan joka vähänkin tuntee sielussaan muutakin kuin ainoastaan luonnollisia vaistoja, hän vaistomaisesti tietää, että hänen sisässään on jotain korkeampaa, jotain jumalallista, semmoista, joka ei ole sama kuin tämä ruumis vaan jotain joka yhdistää hänet henkiseen maailmaan ja Jumalaan, joka saa hänet nostamaan silmänsä taivasta kohti ja semmoinen voi helposti ymmärtää, että ihmissielun syntyminen on aivan itsenäinen asia, että siis noissa
5 vanhoissa lauseissa, että ihminen on jumalsyntyinen olento ja tullut taivaasta ja että hänen varsinainen kotinsa on taivaassa, on perää. Niissä täytyy olla perää. Ja kun hän sen ymmärtää, silloin hänelle ei jää aivan käsittämättömäksi se `Salaisen OpinA selvitys siitä, millä tavalla ihminen syntyi. Ihminen syntyi siten, että jossain muodossa sanokaamme eläimen muodossa tapahtui eläinsielussa merkillinen herääminen. Jos tahtoisimme kuvata tätä asiaa vaikka aivan nykyaikaisesti, ja ottaisimme oletetun esimerkin niin sanoisimme, että jollakulla ihmisellä on esim. hevonen, jota hän erikoisesti rakastaa ja pitää erikoisena ystävänään ja hoitaa hyvin. Silloin tuo hevonen kiintyy mahdottomasti isäntäänsä, heidän välillään syntyy hieno side ja vuorovaikutus, niin että ihminen alituisesti vaikuttaa tuohon eläimeen. Ja kun tämä rakkaudellinen väli on noussut huippuunsa ja ehkä jonkun tapahtuman kautta saanut hevosen niin järkytetyksi, että se on äkkiä tullut tietoiseksi tuosta rakkaudestaan ja rakastamastaan olennosta, silloin on tuossa hevosessa syntynyt ihmisen sielun ensimäinen itu eikä se ole siis tapahtunut minkäänlaisen ruumiillisen prosessin kautta, vaan se on tapahtunut sielussa sillä tavalla, että ylhäältä jumalallisista maailmoista on aivankuin laskeutunut henkinen vaikutus hevoseen. Jos kuvailemme graafillisesti, että ihminen on korkeampi kuin hevonen sielullisesti, niin voisimme sanoa, että ihminen on sielussaan korkeamman maailman kanssa kosketuksissa, kuin hevonen sielussaan ja kun hevonen on tullut tietoiseksi tuosta rakkaudestaan, on se noussut ylöspäin ja silloin hevonen on tullut kosketuksiin saman maailman kanssa kuin ihminenkin. Tämä on nyt kuviteltu tapaus. Minä en ollenkaan sano, että tämmöistä tapahtuisi. Mutta tämä tapaus osoittaa, miten eläimessä saattaa syntyä inhimillinen minätajunta, inhimillinen sielu, kun vaikutus korkeammalta taholta sitä koskettaa. Nyt meidänkin ihmiskuntamme on syntynyt tämäntapaisella tavalla. Saattaa olla tässä syntymisessä erilaisia muotoja ja prosesseja, tämä esimerkki heissä kuvaa yhtä lajia. Joka tapauksessa on
6 läpikäyvänä sääntönä, että ylhäältäpäin hengen maailmoista päin tulee kosketus ja silloin kysymme, koska ja missä meidän ihmiskuntamme syntyi. Tapahtuiko se Lemuriassa? Ei. Kun tahdomme tutkia oman ihmiskuntamme syntyä, täytyy meidän siirtyä takaisin aivan toisiin aikoihin. Se tapahtui äärettömän kauvan sitten, ei täällä maan päällä ollenkaan. Vaan kun meidän silmämme tunkeutuvat läpi ikuisuuden verhojen, niin näemme, että meidän maapallomme on, toisin sanoen tämän maapallon henki ja sielu on ollut ennen ruumiillistuneena toisessa pallossa. Samalla tavalla kuin sanomme, että ihminen on jälleensyntyvä olento, joka on puettu tämänkaltaiseen ruumiiseen, samalla tavalla maapallo on sielullinen olento, jumalallinen olento, joka on esiintynyt toisessa pallossa ennenkuin tämä maapallo ollenkaan oli olemassa ja luotu. Tämä on tapahtunut, niinkuin on tapana sanoa, edellisessä luomiskaudessa, edellisenä luomispäivänä. Juutalaisessa raamatussa puhutaan luomispäivistä. `Salaisessa OpissaA madame Blavatsky puhuu manvantaroista. Sanotaan, että nykyinen luomiskausi on n.s. maapallomanvantara ihmiskunnan historiassa ja tämä on neljäs. Sitä ennen on käynyt kolme. Meidän maapallomme henki on siis ennen tätä asustanut kolmessa pallossa kolmen manvantaran aikana, tätä edellistä on sanottu kuumanvantaraksi, toista aurinkomanvantaraksi ja kaikkein ensimäistä ensimäiseksi eli Saturnusmanvantaraksi. Ja kun meidän silmämme tunkee läpi ijänkaikkisuuksien verhon, joka erottaa meidän maapallomanvantaramme edellisestä luomiskaudesta, kuu-kaudesta, niin huomaamme, että maapallon henki silloin asusti toisessa pallossa, jota nimitetään kuuksi. Tällä kuupallolla oli elämän kulku samanlaatuinen kuin maapallolla sillä eroituksella, että kuupallo ja se luomiskausi ei ollut yhtä aineellisessa tilassa, kuin tämä maapallo. Sen aineellisuus on heikompaa, eteerisempää. Mutta kun katselemme sitä palloa, niin huomaamme siellä kivikunnan, kasvikunnan, eläinkunnan, ihmiskunnan, niinkuin täälläkin ja kun tarkastamme näiden eri luonnonvaltakuntien suhteita toisiinsa eri palloilla, niin
7 huomaamme, että se elämä, joka täällä maapallolla on pukeutunut kasvikunnan muotoon, oli kivikuntana tuon kuu-manvantaran aikana. Se elämä taas, joka oli kuu-manvantarassa kasvikuntana on täällä eläinkuntana. Ja siis se elämä, joka täällä meidän pallollamme on ihmiskuntana oli kuumanvantarassa eläinkuntana. Siis me kaikki, jotka nyt olemme ihmisiä, olimme tuolla toisella pallolla satojatuhansiamiljooneja vuosia sitten eläimiä. Siellä olimme eläinkuntana. Ja kun katselemme näitä vanhoja luomispäiviä, jotka ovat loppuneet, niin näemme myöskin mikä on ollut kunkin luomisvaltakunnan tarkoitus. Elämänsisältö oli juuri siinä, että kukin luonnon valtakunta pyrkisi lähinnä korkeampaan. Siis eläimet ja heidän elämänsä on pyrkimystä ihmiskuntaa kohti, niinkuin kasvien elämä on pyrkimystä eläinkuntaa kohti ja kun katselemme ihmisiä eläinkuntana tuossa kuumanvantarassa, niin näemme, että meidän tehtävämme oli vähitellen kehittyä ihmiskuntaa kohti. Siellä tapahtui tuo meidän ihmeellinen syntymisemme tietoisiksi, tunteviksi, ajatteleviksi minuuksiksi. Mutta mehän olimme siellä eläinkuntana ja meidän yläpuolellamme, tuolla pallolla oli ihmiskunta ja sen ihmiskunnan tarkoituksena taas oli kehittyä kohti korkeampaa luonnon valtakuntaa samaten kuin meidän ihmiskuntamme nyt tällä pallolla on kehittymässä korkeampaa luonnon valtakuntaa kohti, nimitämme sitä sitten enkelikunnaksi ja jumalakunnaksi, miksi tahansa. Siellä kuumanvantarassa me siis synnyimme ihmisiksi ja kun synnyimme ihmisiksi, emme enää siinä maailmassa ruumiillistuneet inhimilliseen muotoon, vaan jäimme odottamaan niin sanoaksemme sitä uutta maapalloa, johon me pääsimme heti alusta syntymään ihmiskuntana. Sillä ihmisiksi synnyimme tuolla kuupallolla vasta kehityskauden lopussa silloin kun ihmiskunta oli niin kehittynyt, että meidän uusina ihmisinä olisi ollut mahdoton syntyä vanhoihin muotoihin. Ja se uusi ihmiskunta luotiin ja muodostettiin tällä maapallolla. Tähän alkavaan ihmiskuntaan me siis synnyimme. Nythän ymmärrämme vallan hyvin, että me, jotka silloin olimme
8 syntyneet ihmisiksi, olimme aivan viattomia, pyhiä, puhtaita lapsia. Me emme tienneet mistään pahasta emmekä hyvästä, emme osanneet arvostella olimmeko hyviä vai pahoja ja olimme sentähden aivankuin älyttömiä. Me olimme sieluja, jotka elähytimme näitä jättiläisruumiita, mutta ilman mitään intelligenssiä, ilman mitään elämän kokemusta, ilman tietoa hyvästä ja pahasta. Ja silloinhan voimme ajatella ja kuvitella, että olisimme jääneet tällä tavalla sanoisinko oman onnemme nojaan tänne maapallolle vähitellen kehittymään. Me voimme ajatella ja kuvitella sitäkin mahdollisuutta. Samalla tietysti ymmärrämme, että meidän kehityksemme olisi ollut mahdottoman hidas. Sillä kun ei meissä ollut mitään intelligenssiä, mitään järkeä, niin me olisimme saaneet elää täällä maan päällä kauan kauan, ennenkuin meissä mitään älyä olisi herännyt. Ja kun olimme, kuten kuvasimme kaksisukuisia ja voimme elää hirmuisen kauan, meidän elämämme oli paratiisillista elämää, se oli aivan viatonta, semmoista elämää, ettei oikeastaan kukaan muu kun runoilija sitä voi vähän tajunta. Mehän voimme sanoa nyt tänä päivänä: ei mikään olisi niin ikävää kuin jos me olisimme vain tyhmän hyviä. Se olisi mahdottoman ikävää. Elämä tulisi aivan sietämättömäksi, jos olisimme aivan täysikuun kaltaisia, hyviä, mutta yhtä tyhmiä myöskin kuin pyöreitäkin, ettemme mitään osaisi arvostella, mutta hirmuisen hyväluontoisia ja mukavia. Menisihän se jonkun aikaa, mutta sitten se olisi äärettömän ikävää, kun ei kukaan osaisi keksiä mitään kepposta ei mitään pientä pilaa ja leikkiä. Olemme huomauttaneet, että koko olemassaolo tulee älystä ja siitä, että voimme erottaa hyvän pahasta ja tästä johtuu, että voimme iloita hyvästä ja olla sanomattoman onnellisia hyvyydestä, kauneudesta, totuudesta, se johtuu kaikki siitä, että ihmisellä on käsitys näiden vastakohdista, käsitys pahasta ja rumasta ja valheesta, vääryydestä ja petoksesta. Siitä tulee, että hän voi iloita näiden hyvistä vastakohdista. Sentähden teroittaakin madame Blavatsky `Salaisessa OpissaA, että me olemme oikeastaan väärässä, jos puhumme
9 syntiinlankeemuksesta tuommoisella ylimielisellä tavalla ja aivankuin vihaamme ja halveksimme sitä ja ajattelemme, että kyllä elämä olisi ollut paljon parempi, jos me vain olisimme saaneet olla paratiisissa. Me teemme oikeastaan väärin jos syytämme käärmettä, joka syntiinlankeemuskertomuksessa vietteli Aadamia ja Eevaa, sillä se toi kaiken hyvän maailmaan tuodessaan pahan, sehän toi kaiken onnen maailmaan tuodessaan kärsimyksen, sehän toi kaikki vastakohdat maailmaan. Sentähden meidän pitäisi olla kiitollisia käärmeelle ja kun me tältä kannalta katselemme asioita, niin meidän pitäisi sanoa; joskin se oli abnormi prosessi ja tapahtuma, että me tutustuimme pahaan, niin se oli kuitenkin suurenmoinen, ilahduttava tapahtuma ihmiskunnan historiassa ja jos ei Jumala ollut sitä alkuaan suunnitellut, se olkoon hänen asiansa ja hänen vastatkoon siitä, mutta meille ihmisille on ollut erinomaisen hyvä, että joku käärme niin paljon ajatteli meidän parastamme, että se vietteli meidät syntiin. Mutta nyt meidän siis pitää kysyä, mikä tuo syntiinlankeemus oli. Kuinka se tapahtui? Nuo ihmiset, jotka olivat niin ihania ja viattomia, lapsellisia olentoja silmät vain käännettynä ylöspäin ja sisäänpäin taivaaseen, mitenkä he lankesivat syntiin? Kuka heidät vietteli? Ymmärtääksemme tämän meidän täytyy kiinnittää huomiomme hetkeksi siihen ihmiskuntaan, joka eli kuuketjussa, kuumanvantarassa. `Salaisesta OpistaA olette lukeneet, että kun tuli tämä käsky kaikille ihmissieluille: syntykää, kun Lemuriassa oli ihmiskunta muodostunut ruumiillisesti, sillä on tietysti ruumiillisestikin oma historiansa, mutta mehän emme nyt puhu siitä tuli käsky sisäisestä maailmasta: te jotka synnyitte kuumanvantarassa, ruumiillistukaa nyt. Mutta silloin kolmasosa kieltäytyi ruumiillistumasta, sanotaan `Salaisessa OpissaA. Ketkä kieltäytyivät? Mekö, jotka olimme niitä lapsellisia, viattomia ihmissieluja. Mekö osasimme sanoa: ei, emme tahdo syntyä niihin ruumiisiin, ne ovat liian rumia, sillä sillä tavalla kolmasosa sieluista sanoi. Emmehän me osanneet näin sanoa. Me emme
10 kieltäytyneetkään. `Salaisessa OpissaA kuitenkin sanotaan, että kolmasosa on kieltäytynyt. Se pani syntiinlankeemuksen alulle, sai aikaan sen, että nuo älyttömät lankesivat syntiin ja kun sitten nämä toiset sielut, jotka eivät totelleet, olivat pakotettuja ruumiillistumaan, niin heidän täytyi pukea päällensä syntiin vajonneita, pahaan tutustuneita ihmismuotoja. Mikä salaisuus piilee tässä takana. Tässähän kiinnitämme ainoastaan huomiota siihen ihmiskuntaan, joka eli kuumanvantarassa. Se ihmiskunta ei elänyt samoissa olosuhteissa, kuin meidän ihmiskuntamme. Äsken jo sanottiin, että kuuketju ei ollut yhtä aineellinen kuin maapallo. Jos tahtoisimme graafillisesti kuvata erilaisia tasoja maailmassa, niin sanotaan, että kuumanvantara ei elänyt fyysillisessä aineessa niin paljon kuin tämä meidän maapallomme, vaan se oli enemmän eteerinen kuin meidän pallomme. Olosuhteet sentähden tietenkin olivat toisia tuossa kuupallossa, olosuhteet, joissa ihmiskunta kehittyi. Ne olivat tavallaan helpompia, tavallaan vaikeampia. Meidän on vaikea ja tulisi liian pitkäksi koettaa kuvailla oikein yksityiskohtaisesti näitä olosuhteita kuumanvantarassa, mutta voimme kyllä lyhyesti mahdollisimman sattuvilla sanoilla kuvata niitä elinehtoja siellä. Jos me sanomme, että meidän ihmiskuntamme päämäärä ja tarkoitus täällä maapallolla on saavuttaa inhimillinen täydellisyys niin se merkitsee, että me olemme tutustuneet kaikkeen pahaan ja voitamme sen, muutamme sen hyväksi ja osamme käyttää hyvää ja pahaa oikealla tavalla. Täydellinen ihminen on semmoinen mestariolento, joka on voittanut pahan itsekkyyden näissä olosuhteissamme. Samalla tavalla oli kuu ihmiskunnalla päämäärä. Heillähän oli inhimillinen täydellisyys, mutta se täydellisyys oli vähän toisenlainen kuin tämä meidän nykyinen ihmiskuntamme täydellisyys, koska me elämme tämmöisessä karkean aineellisessa maailmassa ja he olivat hienommassa maailmassa. Heidän täydellisyytensä oli sitä laatua, että he voittivat järjellään ja ajatuksellaan kaikki semmoiset voimat ruumiillisessa olemuksessaan, jotka ilmenevät tajunnassa himoina
11 ja intohimoina. Heidän mahdollisuutensa tutustua pahaan kaikissa muodoissa ei ollut yhtä suuri kuin meidän, koska me olemme syvemmällä aineellisuudessa, mutta heidän tehtäväkseen oli annettu voittaa kaikki ne luonnonvoimat, jotka vaikuttivat heidän ruumiillisessa olemuksessaan ja joista esim. se voima, jota nimitämme sukupuolivoimaksi on etualalla, vaikka ei samassa merkityksessä kuin meillä vaan ainoastaan luovana voimana. Ainettahan ei ole oikeastaan olemassa. Kaikki on voimaa. Ja se on sellainen voima, että on mahdottoman vaikeaa tajunnan sitä voittaa. Sen voiman herraksi piti joka tapauksessa näiden ihmisten kuumanvantarassa päästä. Heidän piti saada luonnon luovat voimat käteensä. Millä tavalla se oli mahdollista? Ainoastaan sillä tavalla, että he eivät kiinnittäneet huomiotansa muotoihin, vaan itse luovaan elämään. Järjen kirkkaudella ja valolla heidän tuli hankkia itselleen itse luovaa elämää ja se oli mahdollista vain sillä tavalla, että he käänsivät huomionsa pois luonnosta. He eivät voineet saada herruutta tuon voiman yli muuten. Te ymmärrätte, kuinka vaikea on kuvata näitä asioita, sentähden, että me emme enää elä tällaisessa maailmassa. Meidän täytyy ikäänkuin mielikuvituksessamme asettua heidän kannalleen, mutta jos aivan lyhyesti kuvaan heidän elämäänsä, niin se oli semmoinen, että ihmiskunta oli saanut tehtäväkseen puhtaan järjen avulla voittaa kaikki muotojen tenhot. Sillä lailla ne saivat luovan voiman. Kysymme, tulevatko kaikki ihmiset heidän palloltansa sitten meidän pallollemme. Meidän ei tarvitse olla ollenkaan mitään profeettoja sanoaksemme, että se ei ollut mahdollista, se oli melkeinpä mahdotontakin. Meidän pallomme elämä on kestänyt muutamia miljoonia vuosia ja ihmiskunta on ehkä elänyt muutamia miljoonia vuosia, ja sittenkin ymmärrämme, että niin hidas kuin kehitys on, niin kaikki ihmiset eivät saata saavuttaa täydellisyyttä. Vain muutamat, sanokaamme ehkä kaksikolmasosaa saavuttaa täydellisyyden ja 1/3 jää ikäänkuin roikkumaan, odottamaan uutta tilaisuutta päästäkseen täydelliseksi. Sillä tiedämme, että täydelliseksi ei voi kukaan
12 ihminen tulla, joka ei siihen pyri. Samalla tavalla kuin me aivan hyvin voimme ymmärtää, että koko meidän ihmiskuntamme tällä pallolla ei tule saavuttamaan täydellisyyttä, samalla tavalla voimme ymmärtää, ettei kuumanvantaran ihmiskunta kokonaisuudessaan saavuttanut heille asetettua päämäärää. Noin 1/3 siitä ihmiskunnasta ei saavuttanut päämäärää. Mitä se merkitsi, että he ikäänkuin jäivät luokalle, niinkuin jotkut laiskat oppilaat. Mitä se merkitsi heidän kehityksellensä? Se merkitsee, että he olivat, sanokaamme nyt liian laiskoja ponnistaakseen itselleen valtaa luonnonvoimien yli ja että he sensijaan rupesivat ihailemaan muotoja, kiinnittivät itse huomionsa muotojen luomiseen aineelliselta kannalta. Toisin sanoen heidän sieluelämänsä tuli konkreettisia ajatuksia luovaksi. He eivät tulleet voittamaan aina kaikki konkreettisia ajatuksia. He eivät siis tahtoneet ajatella vain aatteellisesti, suurin piirtein, vaan he tahtoivat konkreettisia ajatuksia. He innostuivat muotoihin, ihastuivat niihin ja tottuivat niitä katselemaan ja ihailemaan sensijaan, että olisivat nousseet ylöspäin, niinkuin tekivät ne ihmiset, jotka saavuttivat päämäärän. Nämä olivat siis semmoisia henkiolentoja, sillä ihmisiä tällaisessa nykyaikaisessa mielessä eivät he olleet, he olivat loistavia, suurenmoisia, kauniita, ihmeellisiä henkiolentoja, jotka mielistyivät konkreettisiin ajatuskuviin ja niiden luomiseen eikä niiden voittamiseen. He jäivät jälelle. He olivat siis epätäydellisiä sen ihmiskunnan kannalta, he olivat hyvin merkillisiä olentoja, korkealle kehittyneitä. Heissä oli siis viisauden sijasta kehittynyt jonkinlainen viekkaus. Jonkinlainen luonnollinen viekkaus. Mutta aatteellisen viisauden asemasta jonkunlainen käytännöllinen viisaus niinkuin me sanoisimme nykyään, oli heissä kehittynyt. Ainakin käytännön asioissa he voivat olla hyvin älykkäitä ja viisaita. Nuo kuumanvantarassa täydellisyyden saavuttaneet olivat olentoja, jotka ajattelivat vain aatteissa, mutta muut olivat jälkeenjääneitä ihmisiä ja ne ajattelivat konkreettisissa kuvissa. Kun he jäivät jälkeen, se siis merkitsi, että he kaipasivat uusia
13 kehitysmahdollisuuksia, mutta se manvantara loppui ja he jäivät puolitiehen ja kun nyt tuli maapallon luomiskausi, maamanvantara, luotiin ihmiskunta maapallolle ja silloin kului sana: ruumiillistukaa te kaikki, jotka ette saavuttaneet sitä inhimillistä päämäärää. Ja silloin ruumiillistuivat ilman muuta ne, jotka olivat eläneet kauniisti, syntyivät siis ihmisiksi, mutta nämä kuuihmiset, jotka olivat jääneet kehityksessä jälkeen, jotka olivat älykkäitä olentoja, älykkyyden mestareita, he katselivat maahan näitä suuria jättiläisihmisiä ja rumia olentoja ja sanoivat: mitä me teemme tuommoisina, emme me siihen muotoon voi pukeutua. Nämähän ovat liian alkeellisia asuntoja meille, me emme voi niiden avulla mitään kokea. He eivät ruumiillistuneet. Mitä he tekivät? He antoivat toisten, siis meidän ihmisten ruumiillistua ja he itse jäivät ilmapiiriin. He jäivät ilmapiiriin, sillä käskyn he olivat saaneet tulla tänne. Heidän täytyi tulla tänne. Heidän täytyi tulla tänne, mutta he jäivät niinkuin roikkumaan ja leijailemaan valo-olentoina ja silloin he keksivät sen, että sensijaan, että olisivat ruumiillistuneet inhimillisiin ruumiisiin, niin he kiintyivät, kuinka sanoihin, ensin kiinni tällaisiin ruumiisiin. He siis, jos nyt sanomme, että tässä on jättiläinen ja meidän inhimillinen sielumme on tuossa jättiläisessä inkarnoituna, niin tämmöinen kuuolento lähestyy ulkoapäin ihmisolentoa ja menee sisään sen ruumiiseen ja tajuntaan ja sillä tavalla mekin saamme kokea vähäsen ja samalla me opimme tuolta olennolta. Kun tämmöinen kuuihminen, niitä on myöskin nimitetty Lusifereiksi, menee sisään ihmiseen Lemurialla, niin ihminen tuntee siitä jotakin, sillä muistetaan, että hänen tajuntansa on sisäänpäin ja ihmiset tunsivat niinkuin käärme tulisi heidän selkärankansa ympärille, ei hän osaa semmoista selittää, mutta se tuntuu siltä kuin käärme nousisi hänessä ja puhuisi hänelle: niin ja niin sinun pitää tehdä. Ja ihmiset oppivat ajattelemaan ja tulivat älykkäiksi olennoiksi. Ne olivat siis meidän veljiämme. He itse sillä tavalla kokivat, mutta samalla he auttoivat meitä. He olivat Lusifereita, valontuojia sentähden, että ilman tätä salaperäistä ja abnormia
14 apua emme olisi niin pian kehittyneet. Meidän pyrkimyksemme kävi nopeasti sentakia että me heidän viettelyksistään lankesimme syntiin, se on aloimme havaita tuota luomista maailmassa. Nythän Lusiferit olivat semmoisia, jotka tahtoivat nähdä ja ihailla konkreettista muotoa. He sanoivat meille katselkaa tuota maailmaa ja nauttikaa olemassaolosta. Ajattele. Tätä kaikkea he opettivat meille nämä Lusiferolennot ja se johtui heidän kehityksestään. Sillä tavalla me tutustuimme pahaan. Nyt seurasi sitten Atlantiksella vielä uusi ja ihmeellinen näytelmä. Suuri sivistys luotiin, ja siellä tapahtui siten suuri merkillinen sota valkoisten ja mustien välillä. Sitä taas ymmärtääksemme täytyy meidän vielä tarkemmin katsella ihmiskunnan historiaa, vielä tarkemmin katsoa mitä olentoja ruumiillistui tähän ihmiskuntaan ja katsoa kauemmas menneisyyteen, aurinkomanvantaraan. Tahdomme ensi sunnuntaina syventyä niihin asioihin.
Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934
Pekka Ervastin avauspuhe Ruusu-Ristin vuosikokouksessa 1934 Lausun teidät kaikki tervetulleiksi Ruusu-Ristin vuosikokoukseen. Olemme nyt saapuneet kaikki viettämään neljättätoista vuosikokousta ja toinen
Jälleensyntyminen, karma ja täydellisyys. Pekka Ervastin looshipuhe Tampereella
Jälleensyntyminen, karma ja täydellisyys Pekka Ervastin looshipuhe Tampereella 28. 3. 1910 Ihmisen päämäärä on tulla täydelliseksi. Meillä jokaisella on jonkinlainen käsitys täydellisestä ihmisestä, ihmisestä,
RUUMIIMME TEMPPELI. Pekka Ervastin esitelmä 3.8.1928 Esitelmäsarja Jyväskylän kesäkursseilla Esitelmä nro 2
RUUMIIMME TEMPPELI Pekka Ervastin esitelmä 3.8.1928 Esitelmäsarja Jyväskylän kesäkursseilla Esitelmä nro 2 Ruumiimme temppeli, näkyväincn ruumiimme pyhän hengen temppelinä tämä ei ole vieras käsite kristikunnalle.
Teosofinen itsekasvatus veljeyteen ja vapauteen. Pekka Ervastin esitelmä 25/ Teosofisen Seuran vuosijuhlassa
Teosofinen itsekasvatus veljeyteen ja vapauteen Pekka Ervastin esitelmä 25/6 1916 Teosofisen Seuran vuosijuhlassa En aio ilman muuta antaa käytännöllisiä neuvoja tähän itsekasvatukseen, sillä jos meillä
Pekka Ervastin esitelmä 28/2 1916
Antero Vipunen Pekka Ervastin esitelmä 28/2 1916 Mitä Kalevala on, sehän on meille suomalaisille, jokaiselle meistä, ylen tärkeä kysymys. Mehän olemme yleensä vakuuttuneita siitä, että Kalevala kuvastaa
Pekka Ervastin puhe 21/4 1912
Seuroista ja yhdistyksistä Pekka Ervastin puhe 21/4 1912 (Puhe, jonka Pekka Ervast piti juhlassa sokeain talon hyväksi Bulevardi 7:ssä 1912 huhtikuun 21. päivänä.) Kun näemme, kuinka meidän päivinämme
JUMALAN POJAT JA IHMISTEN TYTTÄRET
JUMALAN POJAT JA IHMISTEN TYTTÄRET Pekka Ervastin esitelmä 13.5.1923 Jos koetamme analysoida niitä vaikuttimia, joita ihmisellä on, silloin kun hän lakeaa syntiin, tekee jotakin väärää, jotakin, josta
Yksilön elämä. Pekka Ervastin esitelmä 21/7 1931
Yksilön elämä Pekka Ervastin esitelmä 21/7 1931 Luonnollista kehitystä seuraava ja tarkkaava tiede, varsinkin biologinen ja fysiologinen tutkimus, on tehnyt sangen huomattavan havainnon ihmisen suhteen;
Pekka Ervastin esitelmä 1/
Mitä on usko? Pekka Ervastin esitelmä 1/10 1916 Te muistatte ja tiedätte kaikki, kuinka tässä protestanttisessa kirkossa pidetään uskoa ja elämää uskossa ainoana oikeana kristillisyytenä, ja kulmakivenä
JÄLLEENSYNTYVÄN MINÄN ARVOITUS
JÄLLEENSYNTYVÄN MINÄN ARVOITUS 2.2.1919 Tulimme viime kerralla siihen johtopäätökseen, että jollemme tahdo välttämättä syyttää Jumalaa, itse elämän järkevää, itsetietoista alkusyytä kaikesta siitä kurjuudesta,
VOITTAAKO VALO? Pekka Ervastin esitelmä
VOITTAAKO VALO? Pekka Ervastin esitelmä 9.2.1930 Kolmas sota taivaissa, jota yhä käydään, pantiin alulle Jeesus Kristuksen kautta Gautama Buddhan sitä jo valmistettua. Ymmärtääksemme tämän sodan luonteen,
MISTÄ KÄRSIMYS JOHTUU?
MISTÄ KÄRSIMYS JOHTUU? Pekka Ervastin esitelmä 27.5.1923 Jos sanon, niinkuin esimerkiksi uskonnot väittävät, että kärsimys on tullut maailmaan pahan ja synnin kautta, enkä anna tähän väitteeseeni mitään
KRISTUS JA ANTIKRISTUS. Pekka Ervastin esitelmä 30.12.1923.
KRISTUS JA ANTIKRISTUS. Pekka Ervastin esitelmä 30.12.1923. Kun tahdomme käsitellä semmoista aihetta kun Kristus ja antikristus, voimme heti sanoa jonkinlaisena yleispätevänä määritelmänä, että semmoinen
PEKKA ERVASTIN PUHE. esoteerisessa kokouksessa 6.4.1931. Rakkaat ystävät!
PEKKA ERVASTIN PUHE esoteerisessa kokouksessa 6.4.1931 Rakkaat ystävät! Madame Blavatsky perusti esoteerisen osaston, sittemmin esoteeriseksi kouluksi nimetyn, v. 1888, sen perästä, kun Teosofisesta Seurasta
Teosofian sanoma eläimille (jatkoa)
Teosofian sanoma eläimille (jatkoa) Pekka Ervastin esitelmä 25.4.1926 Eläinkunnan matkan määränä on ihmiskunta. Eläimen ihanteena on siis ihminen. Emme voi sanoa, että kysymyksessä olisi täydellinen ihminen,
ADAM JA EVA Pekka Ervastin esitelmä 20.12.1931
ADAM JA EVA Pekka Ervastin esitelmä 20.12.1931 Adam ja Eva kuten kaikki tiedämme on niminä asetettu meidän almanakkaamme juuri ennen joulua, joka vietetään Jeesuksen Kristuksen syntymän muistoksi. Nyt
JEESUS. Pekka Ervastin luento 26/12 1932 Kulmakoulussa
JEESUS Pekka Ervastin luento 26/12 1932 Kulmakoulussa Jeesus Kristus, jonka syntymäjuhlaa vietetään näin Jouluna kristikunnassa, on aina kristikunnassa ollut enemmän kuin ihminen. Vaikkakin kristityt aina
USKON HEDELMÄT. Pekka Ervastin esitelmä 15/
USKON HEDELMÄT Pekka Ervastin esitelmä 15/10 1916 Uskon hedelmät on meillä tämänpäiväisen luennon aiheena. Olemme kahtena edellisenä sunnuntaina puhuneet uskosta ja siitä, mitä usko merkitsee, ja kuten
SUOMEN HENKINEN ITSENÄISYYS. Pekka Ervastin esitelmä 6.12.1931
SUOMEN HENKINEN ITSENÄISYYS Pekka Ervastin esitelmä 6.12.1931 Kun Suomi ns. Suomen sodan jälkeen v. 1809 erotettiin emämaastaan Ruotsista, niinkuin silloin sanottiin, ja liitettiin Venäjän suureen ja mahtavaan
MAAILMANUSKONNON SISÄLTÖ
MAAILMANUSKONNON SISÄLTÖ Kristosofia on maailmanuskonnon ydin ja teosofia johdattaa meitä tämän ytimen luo. Mitä siis on teosofia ja mitä kristosofia? Entä maailmanuskonto? Vastaamme näin: Maailmanuskonto
JEESUKSEN SUHDE KARMAAN
JEESUKSEN SUHDE KARMAAN Pekka Ervastin esitelmä 13.4.1924 Kun tahdomme käsitellä semmoista kysymystä, kuin `miten Jeesus suhtautui karman lakiin, mikä käsitys Hänellä oli karman laistaa, silloin meidän
JEESUS. Pekka Ervastin luento 26/ Kulmakoulussa
JEESUS Pekka Ervastin luento 26/12 1931 Kulmakoulussa Jeesus Kristus, jonka syntymäjuhlaa vietetään näin Jouluna kristikunnassa, on aina kristikunnassa ollut enemmän kuin ihminen. Vaikkakin kristityt aina
JEESUS JA MUNKKI Ote Pekka Ervastin esitelmästä pääsiäispäivänä 1909 (Julkaistu Idän Tähden joulunumerossa 1914)
JEESUS JA MUNKKI Ote Pekka Ervastin esitelmästä pääsiäispäivänä 1909 (Julkaistu Idän Tähden joulunumerossa 1914) Ihmeellisessä ajassa me todella elämme. Se meidän täytyy tunnustaa, kun ajattelemme, mitä
Kultaisia sanoja. (Uusi Aika 1901, N:o 2, Tammikuun 12 p )
Kuta enemmän tiedät ja kuta paremmin ymmärrät, sitä ankarammin sinua tuomitaan, jollei elämäsi ole yhtä pyhä kuin tietosi on laaja. Tuomas Kempiläinen. Vaikka maailma tuhansine ilmiöineen vetää ihmisen
AIKA, JOSSA ELÄMME. kaukoputkia on keksitty, sitä enemmän niitä
I AIKA, JOSSA ELÄMME Ei kukaan saata kieltää, etteikö nykyaika ole monessa suhteessa erikoinen. Ei tiedetä että koskaan aikaisemmin olisi saavutettu esim. sellaista tietoutta kuin tieteellisen tutkimustyön
TEOSOFIA JA H. P. BLAVATSKY
TEOSOFIA JA H. P. BLAVATSKY Pekka Ervastin puhe 25.4.1923 Ruusu-Ristin illanvietossa Kun antautuu jonkin uuden aatteen palvelukseen, kun uutta maailmankatsomusta koettaa edustaa, silloin tietenkin joutuu
ATLANTIS JA LEMURIA. Pekka Ervastin esitelmä 22.4.1923
ATLANTIS JA LEMURIA Pekka Ervastin esitelmä 22.4.1923 Madame Blavatskyn `Salaisessa OpissaA puhutaan, niinkuin kaikki tiedämme, vanhoista mantereista ja niiden ihmiskunnista. Puhutaanpa neljästäkin mantereesta,
Hyvä Sisärengaslainen,
Lisää 1. Joh 3:sta? http://www.sley.fi/luennot/raamattu/ UT/Johanneksen_kirjeet/1Joh03EK.h tm Hyvä Sisärengaslainen, 1. Johanneksen kirjeen kolmas luku puhuu Jumalan lahjasta, mutta myös hänen pyhästä
JÄLLEENSYNTYMINEN JA YLÖSNOUSEMUS
JÄLLEENSYNTYMINEN JA YLÖSNOUSEMUS Esitelmä Kansallisteatterissa 17.IV.1927 Kun ihminen ajattelee elämänsä arvoitusta, kun hän kysyy, mistä hän on tullut ja minne hän menee, kun hän ihmettelee sitä, että
Yksilön onni. Pekka Ervastin esitelmä 8.10.1922
Yksilön onni Pekka Ervastin esitelmä 8.10.1922 Jos väittäisimme elämän tarkoituksen olevan siinä, että ihminen on oleva onnellinen, silloin luultavasti saisimme ainoastaan nuoret puolellemme. Nuoret ihmiset
UNENNÄKÖ Pekka Ervastin esitelmä 26.11.1916 [Muistiinpanoista puuttuu osia]
UNENNÄKÖ Pekka Ervastin esitelmä 26.11.1916 [Muistiinpanoista puuttuu osia] Unesta. Kun viime sunnuntaina oli puhetta unesta, mainittiin pari prinsiippiä, joita voimme huomata kaikessa unielämässä, pari
TUNNE- JA AJATUSRUUMIS
TUNNE- JA AJATUSRUUMIS Pekka Ervastin esitelmä 6.3.1932 Tunne- ja ajatusruumis eli, niinkuin sitä myös nimitetään, astraali- ja mentaaliruumiis välistä sitä nimitetään vain astraaliruumiiksi tai sieluruumiiksi
SAATANAN ELÄMÄNVAIHEET
SAATANAN ELÄMÄNVAIHEET Pekka Ervastin esitelmä 19.1.1930 Uskotteko saatanaan, on moni voinut kysyä mielessään nähdessään meidän ilmoituksemme tämän päivän esitelmän aiheesta: `Saatanan elämän vaiheet,a
ONNEN VALTAKUNTA. Pekka Ervastin esitelmä
ONNEN VALTAKUNTA Pekka Ervastin esitelmä 17.3.1929 Onnen kaipuu asuu syvällä jokaisen ihmisen rinnassa. Ja kaikkina aikoina ovatkin ihmiset kaikkialla etsineet onnea. Ehkei kaikilla ole tämä käsite `onni@
Ihmisen syntyperä Salaisen Opin mukaan
Ihmisen syntyperä Salaisen Opin mukaan Pekka Ervastin esitelmä 19/7 1931 Salaisen Opin toisessa osassa H.P.B. kertoo ihmisen syntyperästä, ihmiskunnan kehityshistoriasta tämän maan päällä ja ennen sitä.
I.N.R.I.T.S.R.C. Epistola n:o 14
1 I.N.R.I.T.S.R.C. Epistola n:o 14 Veljet, Kuten muistatte, otin viime kerralla esittääkseni ensin yleisteosfisen skeeman Salaisesta Veljeskunnasta ja sitten sen perästä puhuakseni rosenkreutsiläiseltä
Okkultinen tieto. Pekka Ervastin esitelmä 12.1.1919
Okkultinen tieto Pekka Ervastin esitelmä 12.1.1919 Ihminen, joka elää tässä fyysillisessä elämässä, voi yleensä sanoa: @Me elämme kahdessa eri maailmassa, ristiriitojen maailmoiden välillä, aistillisen
Pekka Ervastin esitelmä 26.12.1915 Helsingissä (Artikkeliksi järjestetyt muistiinpanot)
Suuret mysteriot Pekka Ervastin esitelmä 26.12.1915 Helsingissä (Artikkeliksi järjestetyt muistiinpanot) MYSTERIOT. II. Mysteriot eivät ole ulkoaopittavia opinkappaleita, vaan elävää elämää, kuten viime
Pekka Ervastin esitelmä 5.12.1915 Helsingissä (Artikkeliksi järjestetyt muistiinpanot)
Mysteriot Pekka Ervastin esitelmä 5.12.1915 Helsingissä (Artikkeliksi järjestetyt muistiinpanot) MYSTERIOT. I. Teosofisessa kirjallisuudessa puhutaan usein mysterioista ja mainitaan että niitä on sekä
Pekka Ervastin puhe 8/ Valkoisen lootuskukan juhlassa Helsingissä
Ihmiskunnan tuleva kehitys Pekka Ervastin puhe 8/5 1913 Valkoisen lootuskukan juhlassa Helsingissä Tietysti viettäessämme tämmöistä juhlaa emme rajoita kunnioitustamme kaikkia niitä teosofeja kohtaan,
JUMALA JA IHMISKUNTA
JUMALA JA IHMISKUNTA Pekka Ervastin esitelmä 24/9 1922 Kun totuuden eli Jumalan etsijä tekee ensimmäisiä kokemusperäisiä henkisiä havaintoja silloin, kun näissä luennoissa olemme nähneet, hän ensinnäkin
MAALLINEN PARATIISI JA YLÖSNOUSEMUS
MAALLINEN PARATIISI JA YLÖSNOUSEMUS 16.3.1919 Kun ajattelemme ihmisen elämää, kuinka raskas ja vaikea se useimmiten ja enimmäkseen on, kuinka monimutkainen on tämä maallinen elämä, silloin meidän todella
AIKAKAUSIEN VAIHTUESSA
AIKAKAUSIEN VAIHTUESSA Pekka Ervastin esitelmä 24.7.1914 Kalevalassa on meidän vanha viisautemme meille säilytetty. Samalla kun tällaiset pyhät kirjat ovat saaneet muotonsa ja sisältönsä vanhoilta ajoilta,
ei ole syntiä. Ehkä sotakin toisinaan tuomitaan sunnuntaipuheissa,
V PELASTUKSEN KAIPUU Henkisen elämän siirtyessä kuvailemallemme kolmannelle portaalle, ikuiseen elämään johtavalle tielle, vie se totuudenetsijän oman sielunsa pariin, oman sielunsa heikkouksiin, puutteisiin
ÄLYN TAISTELU Pekka Ervastin esitelmä Kulmakoululla (Pikakirjoittanut Alpi Räisänen)
ÄLYN TAISTELU Pekka Ervastin esitelmä 13.3.1932 Kulmakoululla (Pikakirjoittanut Alpi Räisänen) Tämän nykyisen edellisessä manvantarassa eli 3:nnessa niinsanotussa luomispäivässä, jolloin maapallomme eli
Jeesus ja munkki. (Ote Pekka Ervastin esitelmästä pääsiäispäivänä 1909.)
Jeesus ja munkki. (Ote Pekka Ervastin esitelmästä pääsiäispäivänä 1909.) Ihmeellisessä ajassa me todella elämme. Se meidän täytyy tunnustaa, kun ajattelemme, mitä olemme tilaisuudessa kuulemaan tänä päivänä.
Pekka Ervastin esitelmä 28/1 1917
Korkein maallinen onni Pekka Ervastin esitelmä 28/1 1917 Maallinen onni on meidän velvollisuutemme; meidän velvollisuutemme ihmisinä on olla onnelliset. Mutta ennenkuin osaamme sitä olla ja siihen päästä,
JEESUS PARANTAA SOKEAN
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) JEESUS PARANTAA SOKEAN 1. Kertomuksen taustatietoja a) Kertomuksen tapahtumapaikka Siiloan lammikko oli Jerusalemissa b) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin
TOLSTOIN KRISTINUSKO
TOLSTOIN KRISTINUSKO Pekka Ervastin esitelmä 30.9.1928 Tolstoin kristinusko ei ollut sama kuin kristillisen kirkon usko. Sen tiedämme siitäkin, että kreikkalaiskatolinen kirkko julisti Tolstoin pannaan.
Pekka Ervastin esitelmä 1.8.1933 Ruusu-Ristin kahdeksansilla kesäkursseilla Jyväskylässä 1933
I Pekka Ervastin esitelmä 1.8.1933 Ruusu-Ristin kahdeksansilla kesäkursseilla Jyväskylässä 1933 Arvoisat ja rakkaat kuulijat! Aikomukseni on tänään ja, jos aihe vaatii, lähitulevina iltoina puhua vähäsen
Pekka Ervastin esitelmä 27/ Mikkelissä
Jumaläidin mysterio Pekka Ervastin esitelmä 27/6 1915 Mikkelissä Monta vuotta sitten tapasin erään roomalais-katolisen nuoren miehen, joka kuului johonkin munkkiveljeskuntaan, vaikka hän ei vielä ollut
RUUMIILLINEN KEHITYSHISTORIA
RUUMIILLINEN KEHITYSHISTORIA Pekka Ervastin esitelmä 24.1.1932 Ihminen on kolmiyhteinen olento kuten näissä ensimäisissä luennoissa olemme koettaneet näyttää. Ihmisen kolmiyhteys on hänen hengessään, sielussaan
GRAAL-MALJA Pekka Ervastin esitelmä
GRAAL-MALJA Pekka Ervastin esitelmä 26.12.1932 Ehtoollisen ja varsinkin ehtoolliskalkin ja veren merkityksiä tutkiessamme olemme nyt tulleet viidenteen niistä merkityksistä, joita mainittiin. On tietysti
Pekka Ervast. Pahan voittaminen. RUUSU-RISTI Kirjapaino Universal Oy, Helsinki 1964. Esipuhe
Pekka Ervast Pahan voittaminen RUUSU-RISTI Kirjapaino Universal Oy, Helsinki 1964 Esipuhe Tämä esitelmäsarja julkaistaan nyt ensimmäisen kerran. Pekka Ervast piti nämä esitelmänsä kevättalvella v. 1930
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa
Ensimmäinen Johanneksen kirje 4. osa 1 opettaja- Isak Penzev 21.0.3.2013 Jatkamme Johanneksen kirjeen tutkimista. Tämä oppitunti kuuluu opetussarjaan, jossa me tutkimme Uutta testamenttia. Kun me tutkimme
SFINKSIN ARVOITUS. Pekka Ervastin esitelmä Esitelmäsarja Jyväskylän kesäkursseilla Esitelmä nro 1
SFINKSIN ARVOITUS Pekka Ervastin esitelmä 2.8.1928 Esitelmäsarja Jyväskylän kesäkursseilla Esitelmä nro 1 Ihmisen ruumiillinen, sielullinen ja henkinen kehitys olisi muutamana iltana aiheenamme, meidän
KUOLEMAN JÄLKEEN. Pekka Ervastin esitelmä 8.12.1929
KUOLEMAN JÄLKEEN Pekka Ervastin esitelmä 8.12.1929 Arvoisat kuulijani! Tämänpäiväisessä esitelmässä on tarkoituksemme käsitellä teosofiselta kannalta kuoleman jälkeistä elämää, tarkastaa, millainen on
Kuoleman esirippu. Pekka Ervastin esitelmä 10.3.1918
Kuoleman esirippu Pekka Ervastin esitelmä 10.3.1918 Kun ajattelee ihmistä, joka on heikko ja raihnainen, joka tulee sairaaksi ja vaipuu vuoteelle, josta hän ei enää nouse, niin me kysymme: Onko mitään,
Wisdom of Merlin. Dragon Sky Manual. Merlinin Viisaus. Andrea Chisara Baginski
Wisdom of Merlin Dragon Sky Manual Merlinin Viisaus Andrea Chisara Baginski Merlinin Viisaus Alku Merlinin Viisaus-energian perusti Andrea Chisara Baginski, huhtikuun 25. Päivä, 2006. Andrea on monen eri
VAINAJIEN AUTTAJAT. Pekka Ervastin esitelmä 25.11.1928
VAINAJIEN AUTTAJAT Pekka Ervastin esitelmä 25.11.1928 Kun totuudenetsijä muinaisina aikoina oli valmistanut itseään sillä tavalla, kuin viime kerralla koetimme kuvailla, kun hän siis sitä kuvausta kuolemasta,
Jumala ja onni. Pekka Ervastin esitelmä 17.9.1922
Jumala ja onni Pekka Ervastin esitelmä 17.9.1922 Kun totuudenetsijä alkaa kokea Jumalaa, silloin hänelle käy yhdentekeväksi kysymys, onko Jumala personallinen vaiko personaton. Jumala on hänelle elävää
VANHAN JA UUDEN LIITON MYSTEERIOT. Pekka Ervastin esitelmä
VANHAN JA UUDEN LIITON MYSTEERIOT Pekka Ervastin esitelmä 15.3.1931 Vanhan ja uuden liiton mysteeriot eroavat oleellisesti toisistaan muotonsa ja menetelmänsä puolesta, mutta eivät tietenkään henkisesti,
KUKA JÄLLEENSYNTYY
KUKA JÄLLEENSYNTYY 9.2.1919 Teosofisessa kirjallisuudessa puhutaan korkeammasta ja alemmasta minästä ja sanotaan, että korkeampi minä on jälleensyntyvä minä. Alemmaksi minäksi kutsutaan sitä personallisuutta,
Ihmisen toivottomuuden alku
Nettiraamattu lapsille Ihmisen toivottomuuden alku Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Byron Unger; Lazarus Sovittaja: M. Maillot; Tammy S. Kääntäjä: Anni Kernaghan Alina Rukkila Tuottaja: Bible for
Voimmeko saavuttaa tietoa totuudesta? Pekka Ervastin luento 18/ Viipurissa
Voimmeko saavuttaa tietoa totuudesta? Pekka Ervastin luento 18/5 1912 Viipurissa Kun asetamme itsellemme tämmöisen kysymyksen, voimmeko saavuttaa tietoa totuudesta, silloin meidän ensin täytyy määritellä,
Mitä kuolema opettaa?
Mitä kuolema opettaa? Pekka Ervastin esitelmä 24.3.1918 Kaikkina näinä sunnuntaina olemme puhuneet kuolemasta, olemme koettaneet tutkia, mitä kuolema on ja miten ihmisen käy kuolemassa, mitä hänestä jää
TOTUUDEN HENKI. Pekka Ervastin esitelmä 20.5.1923 helluntaisunnuntaina juhlamatineassa Kansallisteatterissa
TOTUUDEN HENKI Pekka Ervastin esitelmä 20.5.1923 helluntaisunnuntaina juhlamatineassa Kansallisteatterissa Vanhat pyhät tarut ja legendat kertovat, että ihmiskunnan historiassa oli aika kaukaisia aikoja
Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä.
1 Lapsen nimi: Ikä: Haastattelija: PVM: ALKUNAUHOITUS Nimeni on. Tänään on (pvm). Kellonaika. Haastateltavana on. Haastattelu tapahtuu VSSHP:n lasten ja nuorten oikeuspsykiatrian tutkimusyksikössä. OSA
Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F
Tartu Raamattuun anna Raamatun tarttua! Kyösti F KUINKA RAAMATTU VOISI: 1. Tarttua meihin 2. Pysyä meissä 3. Tuottaa siunausta elämässämme Elämmekö sanasta? Elämän koulu Ei ihminen elä ainoastaan leivästä,
IHMISEN TAISTELU HENKIVALTOJA VASTAAN
IHMISEN TAISTELU HENKIVALTOJA VASTAAN Pekka Ervastin esitelmä 28.2.1932 Kulmakoululla Pahan problemia, jota me nyt viimeksi olemme käsitelleet, ei voida tyydyttävästi ratkaista muuten kuin okkultistien
KETKÄ OVAT ILMESTYSKIRJAN 144.000 VALITTUA?
KETKÄ OVAT ILMESTYSKIRJAN 144.000 VALITTUA? Pekka Ervastin esitelmä 29.5.1932 Apostolien teoissa kerrotaan heti alussa, että Jeesuksen ollessa opetuslastensa kanssa vielä täällä maan päällä, kuitenkin
Onni ja vapaus. Pekka Ervastin esitelmä 20. 5. 1917
Onni ja vapaus Pekka Ervastin esitelmä 20. 5. 1917 Nyt kun meillä on luentokausi lopussa ja kesä tulossa, on hyvä, että nyt käännämme huomiomme hetkiseksi ihmiseen ja tutkimme omaa itseämme, tutkimme hetken
KRISTUS JA ANTIKRISTUS
KRISTUS JA ANTIKRISTUS Pekka Ervastin esitelmä 30.12.1923 Kun tahdomme käsitellä semmoista aihetta kuin @Kristus ja Antikristus@ voimme heti sanoa jonkinlaisena yleispätevänä määritelmänä, että sellainen
P.E:N ESITELMÄ ESOTERISTEILLE 21.4.1930
P.E:N ESITELMÄ ESOTERISTEILLE 21.4.1930 Rakkaat ystävät! Esoteeriseen suunnitelmaamme ja työhömme kuuluu nykyään, että niin harvoin saamme olla tällälailla esoteristeina yhdessä. Viime aikoina olemme tällalailla
Luova tieto. Pekka Ervastin esitelmä 19.1.1919
Luova tieto Pekka Ervastin esitelmä 19.1.1919 Luova tieto on elävää elämää, sanoimme tämän sarjan alussa. Me näimme, kuinka tämä jo alkuperäisessä merkityksessäänkin pitää paikkansa ja kuinka okkultista
NYKYISEN AJAN ONGELMA JA TEOSOFIA. Pekka Ervastin esitelmä 20.9.1931 (Pikakirjoittanut A. H.)
NYKYISEN AJAN ONGELMA JA TEOSOFIA Pekka Ervastin esitelmä 20.9.1931 (Pikakirjoittanut A. H.) `Pysähtykää ajattelemaan, ihmiseta, oli H. P. Blavatskyn, teosofisen liikkeen alkuunpanijan kehoitus. Pysähtykää
@MIEHEKSI JA NAISEKSI LOI HÄN HEIDÄTA
@MIEHEKSI JA NAISEKSI LOI HÄN HEIDÄTA Pekka Ervastin esitelmä 4.9.1932 Arvoisat kuulijat ja rakkaat ystävät! Tervehdin teitä taas sydämellisesti tämän kauniin kesäloman jälkeen, kun työkautemme taas nyt
ELÄMÄN KOULUSSA
ELÄMÄN KOULUSSA 30.3.1919 Kuta enemmän syvennymme tarkastamaan ihmissielun jälleensyntymismuistia, kuta enemmän syvennymme tutkimaan sitä järjestystä, joka ilmenee tässä jälleensyntymien sarjassa, sitä
ENKELIEN APU Pekka Ervastin esitelmä
ENKELIEN APU Pekka Ervastin esitelmä 7.2.1932 Enkelien apu meidän inhimillisessä syntyhistoriassamme on aiheena tänään, koska yhä jatkamme esitystä ihmisen ruumiitten alkuperästä ja kehityksestä ja siis
IHMISKUNNAN MENNEISYYS JA TULEVAISUUS
IHMISKUNNAN MENNEISYYS JA TULEVAISUUS Pekka Ervastin esitelmä 17.1.1932 Kulmakoululla Viime sunnuntaina esitelmässä puhuessamme ihmisen eri ruumiista tulimme siihen johtopäätökseen, että oikeastaan ei
KRISTUKSEN TOINEN TULEMINEN
KRISTUKSEN TOINEN TULEMINEN Pekka Ervastin esitelmä 27.12.1925 Kristus on tullut aikojen kuluessa vielä verrattain harvojen ihmisten luo sillä tavalla, kuin eilen oli puhetta. Ja vaikka me nyt Jeesus Kristuksen
KRISTUS JA MUINAISAJAN SALAKOULUT
KRISTUS JA MUINAISAJAN SALAKOULUT Pekka Ervastin esitelmä 13.1.1929 Kosmillinen Kristus on miljoonien, satojen miljoonien vuosien kuluessa lähestynyt maapalloa ja ihmiskuntaa ja me olemme muutamissa luennoissa
Onko Jumala personallinen vai personaton?
Onko Jumala personallinen vai personaton? Pekka Ervastin esitelmä 10.9.1922 Kun kysymme, onko Jumala personallinen vaiko personaton, ja kysymme tämän teosofialta, silloin tietysti vastaus, jonka me saamme
Kleopas, muukalainen me toivoimme
Luukas 24 : 13-35 16 18 : Mutta heidän silmänsä olivat pimitetyt, niin etteivät he tunteneet häntä. Ja hän sanoi heille: "Mistä te siinä kävellessänne puhutte keskenänne?" Niin he seisahtuivat murheellisina
MITÄ ON MIETISKELY? Pekka Ervastin esitelmä 8.5.1927
MITÄ ON MIETISKELY? Pekka Ervastin esitelmä 8.5.1927 `Mitä on mietiskely@ on ilmoitettu tämänpäiväisen esitelmän aiheeksi. Ja niin kotoiselta kuin tämmöinen aihe voi tuntua muutamista ihmisistä, esimerkiksi
Perustunteita. Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita.
Perustunteita Ihmisellä on paljon erilaisia tunteita. Osa niistä on perustunteita. Perustunteita ovat: ilo, suru, pelko, viha, inho ja häpeä. Niitä on kaikilla ihmisillä. Ilo Ilon tunne on hyvä tunne.
4. Ilmoitus. Room. 1:19-23
4. Persoonallinen Jumala ja kristinuskon totuusvaatimus ihminen oppii tuntemaan Jumalan vasta kun Jumala itse kertoo itsestään ihmisen osuus? ilmoituksen käsite Raamatun asema ilmoituksessa kokemus ja
JÄLLEENSYNTYMISMUISTIN HERÄTESSÄ
JÄLLEENSYNTYMISMUISTIN HERÄTESSÄ 9.3.1919 Viime kerralla puhuimme siitä, miten jälleensyntymismuisti herää itsestään ihmisessä silloin, kun hän on kulkenut määrättyä henkisen kehityksen tietä. Kun ihminen
Nettiraamattu lapsille. Tyttö, joka eli kahdesti
Nettiraamattu lapsille Tyttö, joka eli kahdesti Kirjoittaja: Edward Hughes Kuvittaja: Janie Forest Sovittaja: Ruth Klassen Kääntäjä: Anni Kernaghan Tuottaja: Bible for Children www.m1914.org 2010 Bible
Pekka Ervastin esitelmä 28/3 1915
Kanteleen synty Pekka Ervastin esitelmä 28/3 1915 Tekee mieli kysyä, mitä kertomus kanteleen synnystä tekee keskellä Pohjolan matkaa. Siitä on kaksi toisintoa. Itse asiassa on vain yksi kertomus kahdessa
MENNEISYYS JA TULEVAISUUS, 2
MENNEISYYS JA TULEVAISUUS, 2 Pekka Ervastin esitelmä 9.1.1927 (Ruusu-Ristin arkisto nro 251) Menneisyys ja tulevaisuus on tämän esitelmäsarjan aiheena ja niinkuin viime sunnuntaina mainittiin on tarkoituksemme
Kolminaisuusoppi. Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki
Kolminaisuusoppi Jumala: Isä - Poika - Pyhä Henki KOLMINAISUUSOPPI - KIRKON TÄRKEIN OPPI Kolminaisuusoppia pidetään yhtenä kristinuskon tärkeimmistä opeista. Se erottaa kirkon uskon muista uskonnoista.
MITEN PÄÄSEMME SAIRAUKSISTA?
MITEN PÄÄSEMME SAIRAUKSISTA? Pekka Ervastin esitelmä 21.11.1926 `Miten päästä sairauksista?a semmoinen on tämänpäiväisen esitelmän aiheeksi ilmoitettu. Ja semmoinen kysymys on itse asiassa sangen merkillinen
IHMISEN RUUMIIT Pekka Ervastin esitelmä
IHMISEN RUUMIIT Pekka Ervastin esitelmä 10.1.1932 `Ihmisen ruumiita olen antanut nimeksi sille aiheelle, jota aikomukseni on tässä nyt alkavassa sarjassa käsitellä. Tämmöinen monikkomuoto, ihmisen ruumiit,
ELÄMÄN SALAKOULU. Pekka Ervastin esitelmä 4.12.1927
ELÄMÄN SALAKOULU Pekka Ervastin esitelmä 4.12.1927 Kun opimme ymmärtämään, että elämä on koulu, olemme jo etuoikeutetussa asemassa verrattuna kaikkiin niihin ihmisiin, veljiimme, jotka eivät tätä totuutta
RUUSU-RISTI JA KUOLEMA
RUUSU-RISTI JA KUOLEMA Pekka Ervastin esitelmä 23.12.1928 Kuolemaa olemme koettaneet kuvata täällä useassa esitelmässä. Olemme koettaneet kuvata, mitä kuolema merkitsee sekä tavallisille kuolevaisille,
MYSTILLINEN KRISTUS. Pekka Ervastin esitelmä
MYSTILLINEN KRISTUS Pekka Ervastin esitelmä 26.12.1926 Mystillinen Kristus on tämänpäiväisenä aiheena ja te tiedätte kaikki mitä tällä sanalla mystillinen Kristus tarkoitetaan. Mystillinen Kristus eroitetaan
H. P. B:N KÄSITYS IHMISEN KEHITYKSESTÄ
H. P. B:N KÄSITYS IHMISEN KEHITYKSESTÄ Puhe v. 1911 Valkoisen Lootuskukan päivän juhlassa. Viettäessämme tällaista juhlaa emme rajoita kunnioitustamme kaikkia niitä teosofeja kohtaan, jotka ovat kuolleet,
LUOMINEN. 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n. 6 000 vuotta sitten.
Suomen Tunnustuksellinen PYHÄKOULUMATERIAALI 1(5) LUOMINEN Kuva taidegraafikko Kimmo Pälikkö 1. Kertomuksen taustatietoja a) Ajallinen yhteys muihin kertomuksiin (Kolmiyhteinen) Jumala loi maailman n.